torstai 25. helmikuuta 2021

Kehon palautumisrauha raskauden jälkeen - suotko sen itsellesi, vaikka olo tuntuisi "tavalliselta"?



Raskaudesta ja synnytyksestä on itselläni neljä kuukautta aikaa. Kyllä, raskauskiloja on vielä jäljellä, mutta oikeastaan tällä kertaa kehon palautumisella en tarkoita kiloja tai muita ulkonäöllisiä seikkoja.


Kroppa tuntuu hyvältä. Toimivalta, normaalilta, aika tavalliselta. Toki se on tuntunut siltä jo aika pian synnytyksen jälkeen, pois lukien lantion oudot kolotukset, jotka hoituivat onneksi kertakäynnillä taitavan osteopaatin luona. Nuokin tuntemukset olivat uusia, edellisistä synnytyksistä tai raskauksista ei sellaisia ole ollut.

Ensiksikin, ihanaa, että oma keho tuntuu hyvältä! Mutta se tavallinen olotila ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kroppa olisi ollut juuri melkoisessa kuormituksessa, josta palautuminen on muutakin kuin ne kilot tai oma olo kropassa. Raskaus on aika huima koitos kehon kudoksille ja no, vähän kaikelle. Yhdeksän kuukauden ajan kohdussa rakentuu ihan oikea ihminen.

Keskivartalo on ihan erilaisessa kuormituksessa koko raskauden ajan, kuten myös lantionpohja. Myös mm. nivelet ovat raskausaikana (ja toki myös imetys vaikuttaa moneen) höllemmässä, ja myös riski virheasennoilla ja liialle kuormitukselle on mahdollinen. 

Jumppakaveri :) 


Omista virheistä oppineena..


Muistan, kun ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen oli kauhea himo päästä liikkumaan. Toki halusin saada kliseisesti oman kropan takaisin, mutta kyllä paljon oli myös ihan vaan puhtaita liikkumishaluja. Juoksun olin silloin lopettanut jo raskauden puolivälissä sen tuntuessa epämukavalta. Juokseman, juoksemaan, pakko päästä -sanoi mieli synnytyksen jälkeen. 

Kolme kuukautta taisin odotella, tai neljä, en ihan tarkkaan muista. Se tuntui niin pitkältä ajalta! Juokseminen tuntui hyvältä. Etenkin, kun elämä oli juuri muuttunut äidiksi tultua, niin tavallaan oli olo, että täytyy kuitenkin jollain tapaa olla vielä sama ihminen, ja että se juoksentelu nyt sitten on yksi asia siitä "omasta elämästä". Tähän ehkä monella tapaa vaikutti sekin, ettei omissa kavereissa ollut vielä muita äitejä.  

Tällähän aiheutin itselleni sitten pahan erkauman, joka aiheutti jo selkäkipujakin. Sitä sitten kuntouteltiin vuoden päivät. Siitä oppineena en todellakaan ole aloittamassa niistä rankimmista lajeista tai kovista painoista, mieluiten koko vauvavuoden aikana. Suosituksissahan on paljon vaihtelua, toiset puhuvat kolmesta kuukaudesta, toiset kuudesta ja osa jopa siitä vuodesta.

Nyt olen tehnyt perusjuttuja, ulkoilua lasten kanssa, vaunulenkkejä. Vähän peruspertsaa hiihtäen, luisteluhiihto taas on kuulemma juoksun ohella yksi rankimmista lajeista. Kotijumppaa. Ja ai että tuntuu hyvältä! 

Liikuntaa raskauden jälkeen ei pidä pelätä, mutta ei myöskään kannata olla välinpitämätön siitä, millainen liikunta on järkevää kehon ollessa vielä palautumistilassa.

tiistai 23. helmikuuta 2021

Villit iltanukutukset ja vauvan 4kk hulinat




Me elellään täällä jonkinlaisessa omassa kuplassamme edelleen, vaikka sinällään vauvakuplasta ei kai voi enää puhua? Leikitään, puuhataan, pyöritetään arkea ilman tiukkoja aikatauluja. Vauva on edelleen sujahtanut helpon oloisesti meidän perheeseen. Nyt toki uutena juttuna on 4kk hulinat.


Vauva on jo pitkään ollut 1,5h hereilläolorytmissä, josta aiemmin kirjoitin. Ajatuksena siinä siis, että keskimäärin tietyn ikäisille vauvoille sopii parhaiten tietyn pituinen hereilläolojakso. 

Nyt on nähtävissä elkeitä, että hän olisi siirtymässä kahden tunnin mittaiseen oleiluun. Onhan tuota ikääkin jo reippaasti yli sen neljän kuukautta.

Se on kuulemma joku hulinaikä, näin olen kuullut. Ei mitään muistikuvaa kyllä aiemmista lapsista! Meidän vauvalla onkin tuon hereillä oleilun muutoksen lisäksi pientä hulinaa. Maailma on selvästi auennut tyypille, kaikki kiinnostaa!

Myös nukkumaan mennessä kaikki kiinnostelisi. Päikkärit hän nukkuu rattaissa, ne meneekin aika leppoisasti edelleen. Mutta yöunille käyminen. Heh. Silloin olisi tosi kiva naureskella, tuijotella äitiä ja rapsutella äidin peittoa. Tuntikaupalla. Se taas ei itselleni ole mitään lemppareinta, yrittää nukuttaa vauvaa, joka on päättänyt, ettei nuku.

Esikoistahan nukuttelin paaaaaljon. Enpä silloin juuri muusta tiennyt. Seuraavan harjoituskappaleen kanssa meni helpommin, en halunnut enää nukuttamiseen käyttää kaikkea aikaa, joten otettiin käyttöön iltainen sylitankkaus sohvalla, jota tämän kolmannenkin kanssa on harrasteltu tähän asti. Eli torkkuja ja maitoa. Siitä sitten siirrytty sänkyyn, jahka aikuisten uniaika saapuu kympiltä, jolloin vauva on nukahtanut kainaloon. 

Tämä on mahdollista siitäkin syystä, koska meillä ei ole tällä hetkellä aikaisia aamuheräämisiä, joten vauva saa aamullakin vielä unta. Ei siis elellä seiskasta seiskaan rytmiä, meillä kukaan lapsista ei tällä hetkellä ole vielä niin aikaisin hereillä.

Tällä hetkellä ne leppoisat kainaloon nukahtamiset ovat loistaneet poissaolollaan.

Ollaankin useimpana iltana käyty alakerrassa ottamassa rattaista potkua nukahtamiseen. Rattaiden heiluttelua, nukahdus ja nukkuvan vauvan kantaminen yläkertaan. Yöllä onneksi nukahtaminen sujuu ongelmitta, ainoastaan tuo ilta on hulvatonta hulinaa.

Viimeksi eilen kokeilin, että josko sittenkin nukahtaisi kainaloon, "näyttää niin rauhalliselta ja väsyneeltä". Heh. Siinä tuli tuhlattua 1,5h elämästä nukutusyritykseen, ennenkuin luovutin ja laskeuduttiin alakertaan tutuksi tulleiden rattaiden ääreen. Vauva taisi ehtiä jo vähän yliväsyneeksi, ja loppuyökään ei ollut hyvä. Tänään väsyttää, mutta onneksi ei ole sen kummemmin aikatauluja minnekään. 

Että juu, kai se on uskottava, että nyt on jotkut hulinat. Aikaisempaa ja myöhempää uniajankohtaa on kokeiltu, ja unen määräkin pitäisi yhteensä olla ikäänsä nähden sopiva. 


Onneksi näitä vaiheita tulee ja menee, tämäkään ei ole ikuista. Hulinoita tai ei, kaikkinensa edelleen aika ihanaa on ollut vauvavuosi tähän saakka.