Tämä titteli "viiden äiti" on vähän sellainen, joka välillä unohtuu. En ole tainnut ihan sisäistää sitä, että saan olla äiti jo viidelle lapselle!
Meidän nuorimmainen täytti hiljattain neljä kuukautta. Vauvavuosikliseitä, mutta silti niin todellisia ajatuksia: tuntuu kuin hän olisi ollut meillä aina. Ei sitä oikein osaa ajatella, että ihan tovi sitten hän ei vielä ollut syntynytkään.
Nyt, pikkuhiljaa elämä viiden äitinä on jo vähän tasoittunut. Ainahan uusi vauva mullistaa elämää, jokainen perheenjäsen hakee vähän paikkaansa kun kokonaisuus muuttuu. Samalla itse sitä muistelee ja pohdiskelee, miten tämä homma eli elämä taas toimikaan vauva sylissä. Ja onhan siinä alussa oikeasti tosi paljon myös kropalla toipumista ja palautumista synnytyksestä ja raskaudesta. Ja vielä alun mielenmyllerrykset ja muut. Että hattua nostan taas koko meidän poppoolle!
Vauvalla alkaa olla jo tietynlaista rytmiä, mikä sujuvoittaa puuhia isompien kanssa. Ja mainittakoon, että koululaisista on kyllä myös tosi iso apu vauvan kanssa! Vaikka nyt minulla on enemmän lapsia kuin ennen, niin ekaa kertaa minulla on myös noin isot apulaiset. Ja vieläpä innokkaat sellaiset. Onkin ollut todella liikuttavaa seurata, kuinka isommat hoivaavat vauvaa sydämensä kyllyydestä. On aika onnellista, kuinka monta syliä vauvalle on olemassa.
Päivät menevät kyllä hurjaa kyytiä. Aika usein huomaan toivovani, että päivässä olisi enemmän tunteja kaikelle. Voikin sanoa, että aika ihanan täyttä on elämä tällä hetkellä. Vähän jo melkein haikea olo, kun tietää tämän vauvavuoden menevän niin lennokkaasti. Onneksi saadaan silti arjessa pysähtyä ja nauttia vauvasta.
Kotikoulupuuhatkin ovat koko ajan kasvaneet paremmin osaksi arkea, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Kaiketi sitä siinäkin kehittyy, niinkuin yleensäkin asioissa, joihin käyttää aikaa. Itselläni haastetta on välilllä siinä, etten yritä tehdä niin montaa asiaa yhtä aikaa. Eli rauhoittumisessa.
Mutta on kyllä arjen rikkaus, kun on monen ikäisiä lapsia ja heidän kanssa saa vielä viettää aikaa. Ymmärrän sinällään äitejä, jotka väsähtävät kotona "pelkkien" pikkuisten kanssa, niin ihania kuin ovatkin. Kun kotona on monenikäisiä, ei kyllä elämästä puutu haasteita tai sisältöä eikä juttelevaa seuraakaan.
Viisilapsinen perhe on kaiketi yhteiskuntamme mittareilla suuri perhe. "Suuressa" perheessä riittää kyllä myös hommaa, vaikka koti meillä ei suurensuuri olekaan. Onneksi on tekijöitäkin, kun jokainen tekee osuutensa kotitöistä ikätasonsa mukaan. Esimerkiksi kaksivuotiaskin tyhjentää tiskikonetta, vie vaatteensa paikoilleen, siivoaa leluja ja mielellään pesisi vähän väliä suihkepullon kanssa peilejä. Jää sitä hommaa silti aika paljon äidillekin.
On hassua ajatella, kuinka silloin ensimmäisen, ja vielä toisenkin lapsen kanssa oli suuri tarve päästä kotoa, hakea virikkeitä kerhoista ja muista menoista. Niitä ei jotenkin kaipaa enää samalla tapaa, vähempi riittää täyttämään sen tarpeen. Ja toki jos nykyään juoksentelisi yhtä paljon, ei kodin pyöritys olisi niin sujuvaa.
Tällaisia loppusyksyn kuulumisia tältä erää. Joulua kohti mennään. Me odotetaan jo, että päästään tänäkin vuonna Operaatio joulun lapsen keskusvarastolle paketteja tarkastamaan. Loppuvuodelle luvassa vielä myös yksi koululaisten leiri, sekä muutama kiva kotikoulumeno. Oppimisen tavoitteitakin listasin näitä vuoden viimeisiä kuukausia varten jo ylös, niin helpompi keskittyä olennaiseen. Hyvä mieli! Taivaan Isän siunausta ja kosketusta sinunkin loppuvuoteen!