torstai 21. marraskuuta 2019

Joululahjaostoksilla yhdessä lapsen kanssa - Operaatio Joulun lapsi 2019


Tänäkin vuonna me haluttiin osallistua Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen, jossa kootaan lahja, joka lähtee meren taa Romanian ja Moldovan suunnille. Tämä perinne on tuntunut vuosi vuodelta itselle merkityksellisemmältä, kun oma lapsi kasvaa. Olen iloinen, että meillä on mahdollista auttaa myös muita, ja lapsi saa kasvaa siihen.


Nämä Operaatio Joulun Lapsi -lahjat koostuvat pienistä, mutta tärkeistä tarvikkeista. Meidän antamaamme lahjaan asiat on valittu lasten kanssa yhdessä. Selvästi huomaa jo, että isommalla lapsella alkaa olla jo ajatusta tämän suhteen. Ollaan keskusteltu, että ostetaan sellaisia asioita, joista lapsi tykkää, sellaisia, jotka ovat ihania. Tällä kertaa valintaprosessissa oli ihan kuultavissakin harkintaa, viime vuonna kun valittiin lähes se, mikä ensimmäisenä osui silmiin.

Valittiin lahjansaajaksi taas abaut meidän tytön ikäinen lapsi, neljävuotias tyttö. Sen mukaan mietitään lahjaan tulevien asioiden kokoa; pipon, hanskojen, villasukkien ja pitkähihaisen paidan. Muut lahjaan ostettavat asiat ovat piirustusvälineitä, saippua, hammasharja ja joku lelu. Muitakin kivoja tavaroita saa mukaan laittaa, kunhan mahtuvat mukaan, ovat uusia, eivätkä ole syötävää.



Näitä lahjoja sitä jotenkin miettii paljon. Sitä pientä lasta, joka lahjan saa. Laatikko täynnä arkisiakin asioita on jollekin ihan valtava aarre. Tosin, kyllä nuo omat lapsetkin laatikon aarteista innostuivat, yhdessähän ne on valittu sellaisiksi, joista pienen lapsen voisi ajatella tykkäävän. Kaikki noista tavaroista voisin omallekin lapselle kotiuttaa.

Lapsi muisti jo tällä kertaa, että lahja menee jollekin pienelle lapselle, joka ei varmaankaan saa muuta joululahjaa. Tänäkin vuonna lahjaan valikoitui mukaan leikkitimantti. Se oli viime vuonnakin eräälle lahjanantajalle tärkeä aarre, joten samanlainen haluttiin valita myös lahjaan.

Prismasta tai sittarista taitanee saada kaikki lahjaan tarvittavat asiat, jos haluaa harrastaa yhden pysähdyksen taktiikkaa. Me ostettiin osa Tigeristä, vaatteet, asusteet ja lelu Prismasta.



Eilen käytiin hakemassa laatikko, johon tavarat pakataan. Pakattiin tavarat siinä samalta seisomalta, niin saatiin jättää lahja jo valmiina odottamaan, kun lahjojen palautusviikko on käynnissä juuri. Täältä löydät lisätietoa Operaatio Joulun Lapsesta, ja pääset myös osallistumaan kätevästi netistä ostettavan pikapaketin kautta.

Tällä kertaa saatiin tällainen summa:


Lelu 7,95€
Paita 6,95€
Villasukat 2,95€
Hattu 7,95€
Hanskat 4,95€
Piirustusvälineet, hygieniatarvikkeet ja muut asiat 21€

Yhteensä 51,75€. Hämmästyttävän sama summa, kuin viime vuonna! Ostaessa en laskenut näitä, vaan vasta tätä kirjoittaessa.




Meidän viime vuoden 
lahjoja pääsee kurkkaamaan alta:


Osallistutaanko teillä yhdessä lapsen kanssa johonkin joululahjakeräykseen?


Seuraatko jo meitä Instagramissa? Pääset mukaan tästä!

2 kommenttia:

  1. Mekin kokosimme juuri tänään tuon Operaatio joulun lapsi -lahjan. Tällä kertaa sairastunut Bonsku ei päässyt valitsemaan leluja, mutta lähetin hänelle etänä vaihtoehtoja, joista hän sai valita. Kätevää! Nyt tuntui ekan kerran, että Bonsku jo vähän muisti edellisten vuosien lahjaa ja sai ideasta kiinni. Nytkin hän tosin varmaan kuvitteli, että joka vuosi lahja menee jollekin tietylle samalle pojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että te osallistuitte tänäkin vuonna! Tää on kyllä kiva perinne. Täytyykin tarkentaa lapselle tuota, en muista miten oon asian ilmaissut :)

      Poista