Sittenkin raskaana

Olin aika varma menkkojen alkamisesta. Olo oli samanlainen, kuin muilloinkin kierron siinä vaiheessa. Turvotti, alavatsaa juili, ja alaselkäkin otti osansa hormonioloista.

Vaan ei ne menkat sitten alkaneetkaan. Palauduin lasten kanssa reissusta kotiin. Raskaustestejä ei ollut kotona, ovulaatiotestejä vain. Tein saman tien kaksi eri merkkistä. Nekin kun voivat kuulemma näyttää raskauden. Kaksi lähes yhtä vahvaa viivaa. No oho, raskaana! Sittenkin. Seuraavana päivänä haettiin miehen kanssa kaupasta raskaustesti ja plussattiin hääpäivän kunniaksi.

Edelleen elellään alkuraskautta, seitsemättä raskausviikkoa. Lokakuussa laskettu aika. Ensimmäinen viikko plussaamisen jälkeen mieli kävi melkoista vuoristorataa. Oli haastavaa kääntää mieli ymmärtämään, että on oikeasti raskaana. Ja heti plussaamisesta tuli taas se keskenmenon pelko persiiseen.

Semmoinen puristava tunne, että no, kohta tämäkin menee kesken. Ne olivat ne alkuajatukset. Nyt niistä on kuitenkin päästy jo eteenpäin, koska kyllähän mieli käsittelee asiaa. Positiivisella mennään siis eteenpäin, millä muullakaan kannattaisi?

Nyt, kun mieli on jo ehtinyt käsitellä asiaa, tuntuu luontevalta kirjoittaa asiasta. Ja oikeastaan on ehkä vähän tarvekin kirjoittaa, koska tähän liittyy niin paljon ajatuksia. En koe, että "epävarmoilla viikoilla" raskaudesta kertominen muuttaisi mitään. Ehkä vähän päinvastoin. Ilo on suurempi jaettuna, suru pienempi.

Edellisessä raskaudessa jouduin kohtaamaan keskenmenon raskausviikolla 12. Ei elämässä tiedä, mitä tapahtuu.

Koko alkuvuoden olen ajatuksissani mennyt lyhytaikaista sijaisvanhemmuutta eli vastaanottoperhetoimintaa kohti, ja aloitettiin jo siihen valmentava PRIDE-kurssikin. Se kun on ollut ajatuksissa jo vuosia. Asia lykkääntyy nyt joksikin aikaa.

Mulla on kavereita ja tuttuja, joille käynyt juuri näin. Sijaisvanhemmuuskurssi on jo alkanut tai alkamassa, ja sitten pim, oletkin raskaana. Kai se liittyy osaltaan juuri mielen tekemään työhön. Ajatystyö siinä kohtaa jo pitkällä menossa sinne sijaisvanhemmuuden, tai meidän tapauksessa vastaanottoperhetoiminnan suuntaan.

Vaikkakaan en usko, että se on ainoa tekijä. Jokainen kuukausi keskenmenosta on ollut keholleni aikaa kiriä terveyttä ja hyvinvointia kiinni. Kuukausi kuukaudelta mm. kuukautiskiertoni pituus parani (lähtötilanne ennen edellistä raskautta ja keskenmenoakaan ei ollut hyvä, mutta nyt lopulta oli), ja siihen liittyvät kivut ja muut epämukavat tuntemukset vähenivät huomattavasti (minulla on käytössä kasviprogesteronivalmiste).

Myös ferritiini on ollut koko ajan nousussa, laadukkaat vitamiinit käytössä ja niin edelleen.

Oli miten oli, kovasti näyttäisi siltä, että raskaana ollaan. Varhaisultraan on aika varattuna, sitä odotellessa. Olen aina pitänyt varhaisultraa turhana ultrana, ja niin ajattelen edelleenkin. Tällä kertaa sinne kuitenkin mennään, koska kuitenkin keskenmenotausta kolkuttelee takaraivossa itselläni aika vahvasti.

Jokainen lapsi on niin suuri siunaus, ihme. 

Toivotaan, että me saataisiin tämä vauva pitää.

Hyppää mukaan myös Instagramiin @iloelolaura , siellä jaan myös raskaudesta :)