Onko äitiyspakkauksen arvostelu kiittämätöntä? Äitiyspakkaus 2020

Saako äitiyspakkauksen sisällöstä esittää mielipiteitä? Muita, kuin positiivisia sellaisia? Äitiyspakkaushan on "ilmaista" hyvää, johon meillä kaikilla on mahdollisuus. Onko sen arvostelu kiittämättömyyttä?

Mielenkiinnolla aina seurailen keskusteluja äitiyspakkauksesta. Ja aina innolla myös odotan äitiyspakkausta, olin raskaana tai en. Tosin näin raskaana ollessakaan äitiyspakkaus ei sinällään kovasti kosketa, sillä päätimme jo toisen lapsen kohdalla, ettei äitiyspakkaukselle oikeastaan ole tarvetta meillä.

Äitiyspakkaus kustannetaan verorahoilla. Jo senkin takia kiinnostaa, mihin verorahoja käytetään. Tosin tämä nyt ei ole ollenkaan hullumpi käyttökohde niille veroeurosille.

Parina viime vuonna on osassa tuotteissa ollut laatuongelmia, mikä on tietenkin ollut tosi harmillista. Ei yksittäistapauksia, vaan tiettyjen vaatteiden kohdalla odotettua heikompaa laatua. Ne on aina otettu huomioon seuraavaa pakkausta suunnitellessa, ettei sama pääsisi toistumaan.

Oma kokemus äitiyspakkauksesta

Ensimmäisen lapsen kohdalla otettiin äitiyspakkaus. Niinkuin suurin osa tekee esikoisen kohdalla. Ajattelin, että kaikkia vaatteita ja tarvikkeita varmaan käytetään, vaikka kaikki eivät mieluisia olleetkaan. Aluksi vierastin mm. makuupussia kovasti sen värin vuoksi (vuoden 2015 pakkaus). Nykyään tykkään siitä, se oli käytössä toisellakin lapsella, ja tulee varmasti käyttöön seuraavallakin.

Kaikkiin vaatteisiin oma silmä ei tottunut, eikä sen puoleen miehenkään silmä. Lähes kaikkea kokeiltiin vauvalla kyllä. Ehkä oltiin totuttu jo tyttömäisempiin vaatteisiin? Osa pakkauksen vaatteista vaikutti oudon mallisilta, osa epäkäytönnölliseltä ja niin edelleen.

Käyttöön jäivät toppahaalari, villahaalari, tumput ja töppöset, pikkutarvikkeet, huppupyyhe, kestovaippa, peitto ja lakanat. Ja se makuupussi. Sisävaatteet laitettiin eteenpäin. Myös valkoiset bodyt ja yöpuku taisivat meille jäädä, muistelisin.

Vuoden 2015 äitiyspakkaus. Tuo toppahaalari on edelleen ihana! On luonnossa mielestäni enemmän turkoosi, kuin vaaleansininen.

Äitiyspakkaus poikamainen?

Tämän vuoden pakkausta ihastelin heti, kun se julkaistiin (ylin kuva). Oma ajatus pakkauksesta oli, että jos odottaisimme esikoista, ja hän olisi poika, pakkauksesta tulisi varmasti paljon käyttöön. Näin olen tosin tainnut ajatella jokaisesta äitiyspakkauksesta. Potkuhousuja tuskin siltikään osattaisiin käytää.

Sinälläänhän vuoden 2020 äitiyspakkauksen värimaailma on melko neutraali. Mutta juuri se, että oma maku vauvanvaatteissa ei ole mallia neutraali. Kyllä, tytöillä nautin niin kaikista söpöistä hepenistä, ettei suurin osa tulisi käyttöön lopulta. Pojilla, no, kukapa tietää? Sellaisia meillä ei ole vielä ollut itsellä.

Nykyaikana monen mielestä ajatus tyttöjen ja poikien vaatteista on vanhanaikainen. Ajattelen, että kaikki värit ovat yhteisiä, mutta makuja on monia. On myös meitä, jotka lämpenemme perinteiselle vaatejaottelulle ja löydämme helpoiten etsimämme kaupasta näin. Eikä se siltikään tarkoita, että lapset sullottaisiin tiettyyn muottiin, eikä heidän mieltymyksiä kuunneltaisi :)

Tällä hetkellä meillä on pieniä pinkkejä prinsessoja. Saa nähdä, mihin suuntaan väri- ja vaatemieltymyksen kulkevat. Vauva ei juuri esitä mieltymyksiä vaatteidensa ulkonäöstä, siksipä se onkin paras aika, kun saa pukea lapsen mihin haluaa. Puolitoistavuotiaallakin kun saattaa olla jo kovasti mielipidettä vaatteistaan, huomattu on.

Saako arvostella?

Mutta se arvostelu, onko se kiittämätöntä? Ajattelen, että se riippuu, miten sen tekee. Voihan vaikka todeta, että ei ole meidän makuun, ja ottaa sen sijaan tarjotun 170€. Eihän äitiyspakkaus voi mitenkään osua kaikkien makuun, eikä sen tarvitsekaan. Miksi se olisi kiittämättömyyttä? Mielestäni se kertoo enemmänkin hyvinvointielämästä. Kun voi valita, valitaan tietenkin mieluummin mieleisiä. Ei sen kummempaa. Ei kiittämätöntä.

Minä ainakin otan kiitollisena vastaaan tuon äitiysavustuksen rahana ja mietin, mitä tarvitaan seuraavaa vauvaa varten. No, ainakin jokunen sisävaate, jos vauva olisi poika. Suurin osa vauvatavarasta meiltä taitaa löytyä jo, vaatehuoneen nurkista, varastosta ja isovanhempien luota jemmoista.


Ensimmäisessä kuvassa vuoden 2020 äitiyspakkaus. Molemmat kuvat Kelan sivulta.

Kirjainkivaa 4-6-vuotiaille - Varhaiskasvatusta kotona

Neljävuotias on tiedonjanoisessa iässä. Hauskaa seurata, miten oppimisen halu on niin suuri!

Kirjaimet ovat tulleet tutuiksi, ja tällä hetkellä eniten kiinnostaa, mitä kirjaimilla voi tehdä, ja miten niistä muodostuu sanoja. Äiti miten kirjoitetaan se ja se, kuuluu usein kyselevä ääni lastenhuoneesta.

Kirjainleikkejä ja -puuhaa on varmasti olemassa valtavasti erilaisia. Kokosin tähän muutaman puuhan, jotka ovat meillä neljävuotiaalle mielekkäitä. Ikähaitari neljästä kuuteen siksi, koska paljoltihan nämä puuhat riippuvat lapsen mielenkiinnon heräämisestä.

Jokapäiväisestä puuhasta ei ole meillä kyse, vaan näitä tehdään kun siltä tuntuu :)

Kirjainmuovailut. Nämä taisivat olla ensimmäisiä kirjainleikkejä, joilla aloitettiin. Muovailuvahasta muovaillaan kirjaimia mallin mukaan. Tämä on neljävuotiaalle mieluista edelleen, ja nyt muovaillaan jo omaa nimeä ja muita sanoja. Samantyyppistä voi harrastaa myös esimerkiksi hiekkaan piirtämällä, napeilla, tai muilla pienillä asioilla.

Itsetehdyt tehtävät. Paperille kirjoitetaan jokin sanoja, ja viereen piirretään kuva sanasta. Lapsi kirjoittaa itse sanan viereen, mallintamalla. Kuva on tässä se oleellinen asia, koska siitä lapsi tietää, mitä kirjoittaa, eikä hänen tarvitse kysellä koko ajan aikuiselta.

Tämä sopii ehkä eniten silloin, jos kirjaimet ovat jo jonkun verran tuttuja. Koska en ole mikään piirtelijä, koitan aina keksiä sanoja, jotka on helppo piirtää (esim. aurinko, talo, tähti, kukka, puu jne).

Leikki alkukirjaimen ja tavaran yhdistämisestä. Tämä on kiva ja helppo toteuttaa. Etsikää lapsen kanssa erilaisia pikkutavaroita ympäri kotia. Tehkää aakkoset pienille paperilapuille. Lapsen tehtävä on viedä pikkutavara oikean kirjaimen luokse, tavaran alkukirjaimen mukaan. Meillä aakkoset saatiin kätevästi aakkospelistä (katso postauksen kuvat).

Tässä yhdistellään alkukirjainta ja tavaraa yhteen. 

Vihko, jossa on perheenjäsenten ja sukulaisten nimiä kirjoitettuna. Tämä on syntynyt lapsen omasta tarpeesta. Hän puuhailee paljon piirtäen ja askarrellen, ja tykkää kirjoitella läheisten nimiä tekeleisiinsä. Kun kirjaimet ovat jo tuttuja ja sanojen alkuäänteet vähän hanskassa, onnistuu lapselta etsiä haluttu nimi vihkosta, ja mallintaa se omaan käyttöönsä. Säästää paljon niitä äiti miten kirjoitetaan -hetkiä! Samalla lapsi oppii.

Iso ja pieni kirjain -muistipeli. Tätä ollaan aika vähän vielä kokeiltu, mutta ihan mukavaa vaihtelua. Pelin kortit voi tehdä itse kartongista, vaikka yhdessä lapsen kanssa.

Magneettikirjainleikit. Näillä voi tehdä yllättävän paljon kaikenlaista. Kirjoittaa sanoja mallista, vaihtaa alkukirjaimia ja miettiä eroja tai vaikka muodostaa aakkosletkaa.

Kirjainjumppa. Vaatii kartonkia tai paperia. Leikkaa kartongista sen kokoisia paloja, johon lapsi mahtuu jalalla astumaan. Piirrä yksi kirjain palaa kohti. Sijoittele paperit lattialle harvakseltaan. Peli menee niin, että aikuinen sanoo kirjaimen, ja lapsi juoksee kirjaimen luo. Toki roolejakin voi vaihtaa, niin lapsi pääsee sanelemaan.

Jos haluaa tehdä pelistä vielä monimuotoisemma, voi käyttää eri värisiä kartonkeja, ja leikata niitä eri muotoihin (esim. neliö, kolmio, ympyrä jne) tai tehdä numeroita ja kirjaimia sekaisin. Näin voi harjoitella myös niitä muotoja, tai vaikkapa pitempien sanallisten ohjeiden kuuntelua (tyyliin "vhreä kolmio jossa nelonen")

Lisäksi samaa peliä voi varioida myös kärpäslätkällä pelaten, eli kirjaimia lätkitään kärpäslätkällä. Tällöin kirjainlappuset asetetaan lähekkäimmin. Tätä ei itse asiassa olla vielä kotona kokeiltu, mutta töissä ollessa tämä oli hitti eskarien keskuudessa :)

Minkälaisesta puuhailusta teillä neljävuotiaat innostuvat? Saa jakaa kivat pelivinkit!

Kurkkaa myös

Tunteiden sanoittaminen kuvien avulla

Varhaiskasvatus ei ole rakettitiedettä

Lasten julkiset kiukkukohtaukset

Tule mukaan arkeen Instagramissa! Löydät meidät täältä.

Raskauden käsittely keskenmenon jälkeen ja merkityksellinen käynti nt-ultrassa

Joskus eteen tulee kohtaamisia, joista tietää, että ne ovat tavallaan itselle räätälöityjä. Joita vielä jälkeenpäinkin muistelee. Yksi sellainen oli nt-ultra jokunen viikko sitten.

Tämä on neljäs raskauteni. Ultrakäyntejä on siis jokunen takana. En enää muista sitä, millä tapaa ensimmäisen raskauden ultrakäynnit jännittivät, mutta tämä viimeisin on tuoreessa muistissa, ja tämän haluan tallettaa.

Keskenmenon jälkeen suhtautuminen omaan raskauteen on ollut erilaista kuin ennen sitä. Ehkä jollain tapaa ensimmäisen raskauden suuntaista, kun ei vielä tiennyt, mitä odottaa. Tai ainakin itselläni oli silloin aika epätodellinen olo raskaudesta, se ei tuntunut konkreettiselta, eikä ainakaan samalta kuin seuraava raskaus. Lähinnä huvitti ne "miltä nyt tuntuu, susta tulee äiti!", kyselyt. Ei oikeastaan tuntunut miltään, kun ei ollut vielä kokemuspintaa asiaan.

Toisessa raskaudessa ja kolmannassa, keskenmeennessä, se oli erilaista. Oli jo ollut raskaana , niin mielikin oli heti alusta asti helposti mukana raskaudessa. Koin vahvaa tunnesidettä vauvaan jo aika lailla heti, kun raskaudesta tiesi. Se on aika ihanaa. Sitä kaipaan.

Ajattelenkin, että toisen lapsen kohdalla oli helppoa tulla äidiksi uudelle pienelle. Siihen sujahti vaan. Ei tarvinnut miettiä, millainen on äitinä, tai tekeekö asioita oikein tai väärin. Monella äidillä taitaa olla aika samantyylinen kokemus. Myös raskausaikana sama, pienet kolotukset ja vaivat eivät aiheuttaneet ajatusta, että raskaus menisi kesken.

Sitten taas tämä raskaus. Neljäs (!!!!). Sitä elää kirjaimellisesti vain päivän kerrallaan. Joka ilta kiitollisena hengähtää ylöspäin ajatuksen siitä, että raskaus jatkuu ja taas on yksi päivä tätä raskautta eletty.

Kun plussasin, ostin kirpputorilta (suht kalliin) merkkiharson. Tosi kauniin, kukallisen. Tavallaan itselleni toivoa luomaan. Ajatuksena se, että se on jotain konkreettista, että tämä raskaus oikeasti tapahtuu ja että mun on uskottava siihen.

Koin, että tarvitsin tuollaisen tuuppauksen. Muuten en ole ostanut mitään, enkä pitkään aikaan vielä ole ostamassakaan, koska tosiaan, päivä kerrallaan. Ja onhan meillä jo kaikenlaista omastakin takaa.

Nt-ultra

Se ultrakäynti. Ajeltiin koko perhe Helsingin keskustaan, jossa tämän alueen raskausultrat ovat keskitetysti. Muut jäivät autoon odottamaan. Poikkeusolojen takiahan mieskään ei tosiaan saa tulla ultraan mukaan.

Ultraava kätilö oli katsonut tiedoistani historiaani. Edellinen keskenmeno tätä käyntiä vastaavilla viikoilla. Hän kysyi, millä mielellä tulen. No kieltämättä hitusen jännittävällä mielellä.

Vauvalla kaikki oli tässä kohtaa hyvin. Sehän se tärkein on. Kätilön kohtaaminen ja lempeys ovat kuitenkin ne, jotka tuosta käynnistä jäivät mieleen, jotka kantavat. En itse avautunut ajatuksistani sen enempää, mutta ultratessa hän jutteli. Sanoja, jotka tiedän, mutta joiden kuuleminen silti merkitsee.

Kun on kokenut keskenmenon, voi olla vaikea luottaa raskauteen tai siihen, että saa vauvaa. Raskaus keskenmenon jälkeen on erilaista, se ei ole enää samaa. Perheille, äideille keskenmenot voivat olla kamalia, tosi rankkoja, vaikka ovatkin yleisiä. Välillä mietin, tulevatko äidit oikealla tapaa kohdatuiksi keskenmenon jälkeen? 

Näin hän puheli. Ja muutakin, mutta tämä se oleellisin sisältö. Se, kun tuli kohdatuksi, vaikka en ollut ajatellut, että keskenmenosta juteltaisiin. Olen toki keskenmenoa käsitellyt, eikä se ole enää pitkiin aikoihin ollut kipeä möykky, mutta on se silti väistämätön osa historiaani, joka vaikuttaa. Tuo kohtaaminen oli merkityksellinen. Ja se, että hän mietti juuri tuota kohdatuksi tulemista.

Tavallaan se paikkasi sitä, jota vaille koin jääneeni kesällä. Silloin ei todellakaan tullut kohdatuksi, piti soitella useampi puhelu, kunnes lopulta ohjattiin ehkäisyneuvolan puhelinvaihteeseen (oikeasti. Se tuntui loukkaavalta), jota kautta sain lähetteen labraan raskaushormonin mittaamiseen. Siinä kaikki. Ei pahoitteluja, ei kenenkään kohtaamista. Labrakäynti kaksi minuuttia ja ehkäisyneuvolan "otamme yhteyttä, jos arvossa on jotain poikkeavaa" katsottiin tarpeelliseksi kohtaamiseksi.

Työntekijälle rutiinia, minulle paljon enemmän. Kiitollinen jokaisesta työntekijästä, joka kohtaa asiakkaat sydämellä.

Nyt elellään raskausviikkoa viisitoista. Toinen kolmannes.

Aikamoista! Ihanaa.

Tämän raskauden edelliset ajatukset löytyvät täältä:

Sittenkin raskaana

Raskaana korona-aikaan

Alkuraskaus ja varhaisultra

Tule mukaan myös arkeen Instagramiin, se löytyy täältä!