Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) kunniaksi jaoin instagramissa viimeisimmästä kotisynnytyksestäni. Jakaminen tuntui mielekkäältä, joten pistänpä saman setin tännekin.
Alla oleva teksti liittyy kuvaan 😊
"Katsoin tätä varten ekaa kertaa videokuvaa synnytyksestä. Ja itkin. Tavallaan niin hurjaa mutta samalla tosi tosi ihmeellistä. Ja en muistanutkaan, että mun eka sana vauvan synnyttyä ja hänet syliin kopattua oli vauvan nimi ❤️
Tää elämä. Kaikkea sitä saakin kokea. Ja vielä kotona ❤️😭. Siitä olen niin kiitollinen, että tämä syntymä tapahtui kotona. Se ei ollut mun kevein synnytys, ja tiedän, että muualla se olisi mennyt toisella tapaa. Onneksi ei oltu muualla ".
Synnytyspaikka vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Monella tapaa. Oma koti, omat säännöt. Sairaalassa sairaalan säännöt.
Sairaalassa minunkin synnytykseeni olisi puututtu enemmän, haluttu sen etenevän sairaalan hyväksi näkemällä tavalla ja koitettu vauhdittaa.
Muistan, kuinka yhdessä vaiheessa synnytystä ajattelin, että sairaalassa saattaisin olla jo sektiossa. Ei mikään ihana ajatus itselleni. Sektioille on paikkansa, mutta se ei ole luonnollisin synnytystapa.
Kotona sain pidettyä pääni kasassa, vaikka synnytys oli hyvin intensiivistä tuntikaupalla. Koen, että kyseinen synnytys sairaalassa olisi ollut suuri riski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti