Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) mietteitä. Edellisen osa, synnytyspaikan merkityksestä löydät täältä. Teksti liittyy yllä olevaan kuvaan.
Tässä kuvassa vauva on vielä kohdussa, tuloillaan. Lepoa ja voimien keräämistä ennen seuraavaa supistusta.
Synnytys alkoi yöllä, ja ajattelin että tämäkin vauva olisi syntynyt yön hämyssä kuten mun aiemmat vauvat. Vaan eipä syntynyt, syntyi kello 11 aamupäivällä. Synnytyksessä on monia asioita, joihin voi vaikuttaa valmistautumalla, vaan kellonaika ei taida olla yksi niistä :D
Tekee tosi hyvää katsella synnytyskuvia. Multa löytyy myös monta kuvaa, joissa näytän tosi avuttomalta. Ja kuvia, joissa näkyy mun synnytystiimi, mun ympärillä, kädestä pitämässä, silittämässä selkää, tsemppaamassa, painamassa akupisteitä. Ja voi katsoa että vau kuinka monta ihmistä mulla oli mukana, ihan vaan minua varten. Tässä synnytyksessä minulla oli tähän asti suurin tiimi, kaksi doulaa, kaksi kätilöä ja oma mies.
Jokainen heistä minun itseni valitsemana. Ei tarvinnut arvailla, kenen kanssa sitä synnyttelee. Se luo turvaa, sitä turvallisuuden tunnetta synnytykseen, kun ei tarvitse jännittää paikalla olevien käytöstä tai mielipiteitä kuhunkin synnytyksen kulkuun liittyvään asiaan. Tietää olevansa siltä osin turvassa, kukaan ei ole tulossa sotkemaan synnytyskuplaa vaikkapa rutiinitoimenpiteillä.
Ja lisäksi paikalla oli tietenkin se tärkein, eli taivaan Isä, jonka kanssa synnytykseen oli valmistauduttu rukoillen ja pelkoja kohdaten.
Vaikka sulla ei olisi niin suurta ja mahtavaa synnytystiimiä kuin mulla, niin taivaan Isä on sun kanssa ja häneen voi turvautua myös niillä synkillä hetkillä. Hän ei säikähdä meidän tunteita tai käytöstä. Ei itkua, huutamista tai niitä matalimpia avuttomuuden hetkiä. Hän kestää sen kaiken, sua rakastaen ja tukien.
P.s. Vikoissa mun synnytyskuvissa toisella kätilöistä on otsalamppu, koska vauva on tuloillaan ja hänen tuloa katsotaan. Nää on musta ilahduttavimpia action-kuvia, joista huokuu se että nyt muuten tapahtuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti