torstai 24. toukokuuta 2018

Äidin kehitysvaihe: Harhauttaminen




Oma äitiyteni lähestyy koko ajan huimaa kolmen vuoden ikää! Monia eri vaiheita on tässä ehditty jo käymään läpi, mutta varmasti paljon enemmän on edessä päin.

Kaikki äitiyden vaiheet ja tuntemukset ovat välillä tuntuneet tosi isoilta ja kokonaisvaltaisilta, etenkin sillon kun elettiin vielä esikoisen vauvavuotta ja mukana kulki myös epävarmuuden ja oman toiminnan epäilyn vaihe. Myös turhautumisen vaihe läpikäytiin siinä olisiko ollut yhden vuoden kieppeillä, kun lapsella taas oli menossa kova äidissä kiinni olemisen tarve (Manduca oli silloin erittäin tarpeellinen, että sai keittiöhommia tehtyä!).

Lähiaikoina omassa äitiydessäni kestoaihe on ollut rennon jämptiyden opettelu sekä lapsen taajuudelle virittäytyminen. Ne oikeastaan itselläni liittyvät samoihin tilanteisiin nämä taidot, kun äidin tarvitsee löytää itsestään rajojen asettamista menettämättä hermoja. Rento, rakastava jämptiys on itselläni se tavoiteltavissa oleva olotila.

Ja sitten se lapsen taajuus. Mä välillä ajattelen, että lapsi on vähän niinkuin radio, ja mun täytyy löytää se oikea taajuus kuunnellakseni lasta oikein, ilman niitä säröjä, joita radiota kuunnellessa kuuluu jos asema ei ole täysin oikein. Jos mä en ole virittäytynyt oikealle taajuudelle, vaan elelen omissa ajatuksissani, somessa tai muissa jutuissa, enkä keskity, on kohtaaminenkin erilaista. Silloin mulla niissä hetkissä kun mut äitinä haastetaan käyttäytymään ja multa kysytään malttia, ei ehkä löydykään sitä rentoa jämptiyttä, lapsen tunteiden sanoittamista tai muuta. Mun on esimerkiksi  paljon helpompi luisua tiuskimiseen, jos taajuus on väärä.

Mutta tällä hetkellä äitiydessäni siis on menossa oiva vaihe, harhauttamisen vaihe. Huomaa kyllä, että tämä on melko uusi vaihe, sillä en oikein aina osaisi tätä vielä. Monesti tuntuu, että itsellä ei sytytä oikealla tapaa, kun harhauttamista tarvitsisi kuitenkin aina aika spontaanisti (kuten kaikkea muutakin!). Saada lapsen huomio harhautetuksi junnaavissa tilanteissa, ka siinääpä harjoiteltavaa :) Äitiyden lukutaitoa ja kekseliäisyyttä kysyy tämä vaihe.



Onneksi me äidit ja muut vanhemmat ollaan kuitenkin tosi kehityskelpoisia yksilöitä kaikenkaikkiaan :) Mitä äitiyden vaihetta teillä elellään?




Uusien äitivaiheiden opettelua ja muuta eloa voi seurata myös instagramissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti