Mielelläni kehossani? Kohti hyväksyvää suhdetta itseen

*Mielelläni kehossani -kirja saatu

Viimeisimmät aikuisvuodet olen ajatellut, että minulla on ihan hyvä kehosuhde. Että olen solminut rauhan itseni kanssa teini-iän myllerryksen ja sen jälkeisen itsen etsimisen jälkeen. Samalla olen käsittänyt, ettei kehon ja mielen välinen suhde ole muuttumaton tila, vaan se elää ja muovautuu muun elämän mukana.

Sain keväällä arvostelukappaleena kirjan "Mielelläni kehossani - Kohti hyväksyvää suhdetta itseen". Tämän postauksen otsikkoon laitoin kysymysmerkin kirjan nimen perään, koska se toimii myös hyvänä kysymyksenä itselle. Olenko mielelläni kehossani?

Nyt kirjan luettua on herännyt monia ajatuksia. Yllätyin, miten useasti kirjassa viitattiin kiintymyssuhteeseen. Tai lähinnä se yllätti, miten se vaikuttaa niin moneen asiaan. Kiintymyssuhteen tärkeys on tuttua, mutta sen merkitys yltää paljon laajemmalti kuin mitä on tullut ajateltua. Tuttua oli, että lapsuudesta opitut mallit ja vaikkapa vanhempien suhtautuminen itseensä vaikuttavat myös lapseen.

"Kehomme kohtelussa voimme nähdä häivähdyksiä kiintymyssuhteestamme". Ajatus avaa uusia ovia oman itsen miettimiseen. Ja toki sitä nykyään peilaa myös itseään omiin lapsiinsa. Mitä haluaa välittää heille, ja mitä tulee tahtomattaankin siirtäneeksi heille. Vaikka olisi hyvä kiintymyssuhde, ei sekään voi koskaan olla täydellinen.

Mielelläni kehossani ei ollut itselleni nopein lukukokemus, koska se herätti niin paljon ajatuksia :)

Kehosuhteen ylisukupolvisuus

"Vaikka katkaisisimme sukulaissuhteemme, kannamme silti sukumme tarinaa kehossamme...ja omalta osaltamme siirrämme sitä eteenpäin jälkeläisillemme". Kehosuhteen ylisukupolvisuudesta tekisi mieli kirjoitella sitaatteja toisensa perään.

Suvun traumaattiset kokemukset vaikuttavat kiintymyssuhteisiin ja yhteiseen kehomuistiin, kirjassa avataan tätä. Miten kiintymystä on osoitettu, miten ristiriitoja ratkaistu? Onnettomuudet, sodat, pelot, syyllisyys, häpeä, huonommuus ja yksinäisyys. Nämäkin siirtyvät sukupolvelta toiselle, jos niitä ei tiedosteta, käsitellä ja kierrettä saada katkaistuksi. Aiemminhan Suomessa on ollut paljolti vaikenemisen kulttuuri.

Mielelläni kehossani. Myös raskaana ollessa?

Raskaus ja kehosuhde. Itselleni se on ajankohtaisin aiheista tällä hetkellä. Äitiyden kautta olen löytänyt omaan kehosuhteeseeni armon, vaikka koenkin raskauksien myös koettelevan kehosuhdetta. Välillä aika kovaakin. Ensimmäisellä kertaa etenkin, kun ei vielä ollut kokemusta kehon palautumisesta. Tunsin valtavia ulkonäköpaineita median ja muun luomana.

Vaikka tämä ei ole ensimmäinen raskauteni, silti jokaisessa raskaudessa näyttäisi tulevan käsiteltäviä asioita esille, suhteessani kehon ja mielen välillä. Muutokset eivät ole aina helpoimpia käsiteltäviä, ja ne heijastavat itselläni helposti myös omaan oloon kehossa.

Hassua, kuinka muulloin sitä on ihan sinut itsensä kanssa, eivätkä muiden kommentit hetkauta. Raskaana taas mahan ja oman koon kommentointi on itselleni asioita, joita on vaikea vain ohittaa. Kai se herättää jotain aiempia kehosuhteen möykkyjä eloon?

Raskaudet vähän kuin heiluttavat kehosuhteeni venettä, jonka jälkeen (ja myös välillä raskaudessakin) jossain kohtaa tavoitan taas kehorauhan. Kirjassa puhuttiin kehoresilienssistä, eli voimavaroista toipua, selviytyä, siirtyä eteenpäin. "Parasta on, että näitä voimavaroja voi kehittää ja vahvistaa. Emme anna vaikeiden vaiheiden silloin nujertaa meitä emmekä määritellä loppuelämäämme." Hyvin sanottu!

Löysin tämän ihanan mekon kirpparilta viime viikolla, mutta ehdin jo pilaamaan
sen pesussa kun olisikin ollut käsinpestävä..

Itsemyötätunto ja itsensä helliminen

Ihana ajatus kirjassa oli, että "horjahtaessa voi aina uudelleen ja uudelleen palata tasapainoon." Kehosuhdekin voi horjua, mutta se ei tarkoita, etteikö olisi mahdollista päästä taas tasapainoon, rauhalliseen tilaan itsensä kanssa. Sitä kuitenkin koko ajan elää elämää eteenpäin ja myös vanhenee. Muutoksia on edessä.

Kirjassa pohdittiin myös kauneudenhoitorutiineja ja niiden mahdollista rauhoittavaa, mieltä hoitavaa vaikutusta. Juurikin tässä raskaudessa mietin yhtenä iltana, kuinka oma hetki voiteiden, eteeristen öljyjen ja kasvorollerin kanssa tuntuukin niin hyvältä. Jotenkin mieltä ylentävältä, omalta rauhalliselta ja ylelliseltä hetkeltä.

Tavallisesti en pidä tuollaisia hetkiä niin tärkeinä, olen niissä tyyliä "äkkiä hutaistu". Oivalsin, että ehkä se liittyykin tällä hetkellä juuri raskauteen. Oman mielen hoitamiseen ja kehon hoivaamiseen. On ihana rasvailla ja helliä raskausmahaa ja itseä muutenkin, vaikka oma koko toisinaan nyt tuntuukin vaikealta. Tavallaan koen sen auttavan myös itsemyötätuntoon ja itsestä pitämiseen. Kuten kirjassa sanottiin, rauhoittavia hetkiä, ja ehkä enemmänkin mielelle merkityksellisiä.

Mielelläni kehossani -kirjassa on valtavan monta eri näkökulmaa kehosuhteeseen. Veikkaisin että jokainen nainen löytää kirjasta itselleen jotain.

Lue  tämä!

Mielelläni kehossani - Kohti hyväksyvää suhdetta itseen

Kirjoittajat Minna Martin ja Petra Saariranta

Kirjapaja 2020, 239 sivua

Kurkkaa Arkeen kätketty aarre -blogi jonka takana on toinen kirjan kirjoittajista, Petra Saariranta. Tykkään! Kuuntelusuositus myös Keskeneräiset äidit -podcastille

Yöimetys loppui, miten kävi hormonien?

Noin kuukausi sitten kerroin yöimetysten lopettamisesta. Meillä yöimetyksen loppuminen osui sujuvaan saumaan, sillä 1v5kk ikäinen taapero oli osoittanut merkkejä sopivasta kohdasta jo jonkun aikaa. Niinpä yöimetykset loppuivat meillä, voisiko sanoa, että tosi helposti? Siskokset nukkuvat yhdessä kerrossängyssään, ja tavallisesti yö menee niin, että huoneessa ei tarvitse käydä öisin.

Hormonit ja nukkuminen

Yöimetyksen loppuminen on kuitenkin vaikuttanut minuun itseeni, nimittäin omaan nukkumiseeni. Olen kyllä tiennyt sen, että yöimetys vaikuttaa äidin hormoneihin ja auttaa nukahtamaan, mutta huhhuh silti. Aluksi, kun yöimetys oli juuri lopetettu, oli mulla sellainen aivosumu-olo ja väsymys. Ja ei, ei siksi että "univelkojen kuorma" olisi ryöpsähtänyt päälle, sillä nukuin koko vauavuodenkin ajan hyvin ja riittävästi. Ei siis univelkaa, vaan jotain muuta, hormonaalista. Täällä kirjoitinkin aiemmin meidän helposta vauvavuodesta ja hyvin nukutuista öistä.

Aivosumut ja väsymys menivät onneksi ohi, mutta silti monenakin iltana olen kaivannut yöimetyksen apua omaan nukahtamiseen. Nukahdin aiemmin heti, nyt kestää tovi . Lisäksi oma uni tuntuu aamuyöltä jotenkin tavallista ohuemmalta, ja olen useana yönä havahtunut hereille joskus neljän maissa.

Vaikutukset kuukautiskiertoon

On mielenkiintoista, kuinka eri naisilla vaikuttaa imetys kuukautiskiertoon aivan eri lailla. Joillakinhan menkat saattaa alkaa jo pian jälkivuodon loppumisen jälkeen, itse taas kuulun siihen seurueeseen, joilla kestää vähän kauemmin. Ja siitä olen ollutkin iloinen kyllä.

Yöimetyksen lopettamisen jälkeen ovulaatio napakoitui huomattavasti. Alavatsa toiselta puolelta todella arkana,  huono olo parina aamuna jne. Hassua, mutta ihan loogista. Minullahan imetys on toiminut aika tehokkaana ehkäisykeinona molempien lapsien kohdalla suunnilleen ensimmäisen vuoden ajan, joten ihan järkeenkäypää tuo vaikutus myös ovulaation oireiden vahvistumiseen. Kehon toiminta vaan on jotain niin ihmeellistä.

Milloin ja miten teillä päättyi yöimetys? 

Vaikuttiko se hormoneihin?

Lue myös

Onneksi en ole raskaana vielä

Voimavarat pikkulapsiarjessa

Taaperon äiti

Hyppää mukaan Instagramissa @iloelolaura ja Facebookissa Iloa, eloa! -blogi

Ajattelitko kuukautiskupin olevan hippiä? Miltä kuulostaisi veren pidätteleminen?

Kuukautisveren pidätteleminen oli kyllä itselleni ihan ennen kuulematon asia, vaikka olenkin jokseenkin omistautunut monille naiseuteen liittyville asioille. Nyt ollaan villien menkkajuttujen äärellä!

Kuukautisveren pidättely, mitä ihmettä!

Lyhykäisyydessään kyse on siitä, että havainnoi itseään ja kehoaan niin, että kuukautisverisykäyksen tuntiessaan pystyy pidättelemään verta lantionpohjanlihaksilla sen aikaa, että pääsee vessanpöntön ääreen rentouttamaan lihakset ja valuttamaan veren suoraan pois.

Kuulostaa erikoiselta, vai kuinka? Vai onko kyse jostakin vanhasta, historiaan jääneestä menkkataidosta? Suomessakin on vielä parisataa vuotta sitten elelty ilman kuukautissuojia, villisti verivanoja jättäen.

Kuukautissuojien historia

1800-luvun alussa on Suomessakin ollut vielä yleistä, ettei kuukautissuojia ole käytetty ollenkaan. 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoliväliin kuukautissuojat ovat olleet itsetehtyjä siteitä, jotka pysyivät paikoillaan sidevyön avulla. Myöhemmin tulivat kauppoihin myös valmiit kuukautissuojat. Lähteenä suomalainen, supermielenkiintoinen gradu itsetehdyistä kuukautissuojista Suomessa. 

Terveys ja zerowaste

Onko kuukautisveren pidätteleminen kuitenkaan kovin terveellistä? Faktaahan en tästä löytänyt, mutta kun kyse on lyhyestä hetkestä, niin voisi mutuilla, ettei se ole sen hurjempaa, kuin lantionpohjan lihasten jännittäminen ylipäätänsä. Tuskin kukaan pystyy jännittämään lihaksiaan ihan loputtomasti.

Ystäväni totesi tällaisen toiminnan olevan myös melkoisen zerowaste-touhua, koska jätettä ei pääse syntymään :D

Niagaramenkat ja heikot lantionpohjanlihakset

Kuukautisveren hetkellinenkin pidättely kuulostaa jotenkin hyvin utopistiselta, etenkin jos omaa hyvin runsaan kuukautisvuodon. Ylempänä linkkaamassani gradussa kerrottiin, että itsetehtyjä siteitä vaihdettiin tyyliin kerran päivässä, kahdesti päivässä, tai joskus jopa muutaman päivän välein. 

Kai tuohonkin aikaan oli tulva-menkkoja joillakin naisilla? Ehkä sit on vaan loroteltu pitkin reisiä, kuten ennen kuukautissuojien keksimistä muutenkin. Ja joillakin oli jaloissa saappaat, joihin veri valui reisiä pitkin.

Ja toki täytyy otttaa huomioon, että veren hetkellinenkään pidättely tuskin onnistuu, jos lantionpohjan lihakset eivät ole kunnossa.

Seuraavia menkkoja odotellessa siis!

Heh. Ajattelin kotioloissa kokeilla tätä asiaa seuraavien menkkojen tullessa, toki kuitenkin siteen tai pikkuhousunsuojan kanssa. Tai sitten ne menkkasaappaat jalkaan :D Ei vaan. Jotenkin koominen ajatus nuo saappaat, vaikka joskus muinoin se on ollut totisinta totta.

Useastihan sen tuntee, kun kuukautisveri alkaa valumaan. En kuitenkaan usko, että tästä kohdallani valtava hitti tulisi, vaan turvaan jatkossakin kuukuppiini. Mutta onhan se jännä kokeilla, ja kerrankin on joku syy odottaa menkkoja!

Mitä muita erikoisen kuuloisia menkkajuttuja olet kuullut?

Hyppää arkihöpötyksiin mukaan instagramin puolella!

Meillä asuu Pikkuäiti - roolimallina lapselle

Viime päivien ihanat hetket esikoisen kanssa, sekä huominen naistenpäivä kirvoittavat itseltä vähän väliä ajatuksia siitä, millaisena roolimallina sitä on omalle lapselleen. Toki jokainen lapsi (ja äiti!) on yksilönsä, mutta fakta on, että joka ikinen lapsonen peilaa myös asioita niistä tutuista ihmisistä. 

Lapseni peilaa minusta kaikkea. Ihan häpeilemättä, niin hyvät kuin huonotkin asiat. Sanat, teot, mieltymykset, kaiken. Lapsi lukee kuin avointa kirjaa, ja ymmärtää paljon enemmän kuin mitä luulisi. Tai toivoisi! Että juu, ei paineita!

Onneksi siinäkin riittää, että on itsensä. Ja toki pakostikin pientä kasvamista tapahtuu äidinkin osalta, kun on osattava ottaa vastuu omasta käytöksestään ihan uudella tavalla. Ja siltikin saa olla keskeneräinen.

Minkälaista naisen mallia minä näytän tyttärilleni? Toivottavasti rohkeaa ja lämminsydämistä sellaista. Sellaista, joka osaisi kannustaa kurkottamaan vaikka sinne tähtiin saakka, tukemalla lasta hänen tarvitsemin tavoin. Sellaista, joka myös näiden alati elävien sukupuolikäsityksien keskellä haluaa vaalia naiseuttaan, ja jakaa naiseuden iloa myös omille tyttärilleen.

Huomenna me perheen naiset haetaan itsellemme kukkia, leivotaan suklaakakku ja nautitaan päivästä kera muutaman ystävän. Nautitaan siitä, että ollaan naisia.

Ihanaa naistenpäivää, naiseuden iloa! 

Äitiyden juhlintaa

Menneenä viikonloppuna juhlittiin naiseutta ja äitiyttä miun äiti-juhlien, eli mother's blessingin merkeissä. Tykkään tuosta konseptista, että juhlitaan ja keskitytään äitiin ja äitiyteen, vauvan sijaan. Äidin voimaannuttamista tulevaa synnytystä ja uuden vastaanottamista varten. Vauvaa kun ehtii kyllä juhlimaan myös sitten, kun hän on maailmaan putkahtanut.

Meitä oli kasassa kymmenkunta naista, viitisen vauvaa (nuorin oli pariviikkoinen murunen ♥), ja muutama mahavauva. Hieno porukka! Vitsi että tulin iloiseksi, kun niin moni pääsi, ja oli paikalle halunnut tulla. Etenkin, kun itse olin tyypillisesti sanonut, että jaksaako tai viitsiikö juhlia pitää, mutta sisko totesi, että tietenkin. Onneksi :)

Yhdessäoloa, herkuttelua, seppeleen tekoa, taikasuolaa, haaveita, voimakoruntekoa, siunauksia ja toivotuksia synnytykseen ja tulevaan vauva-aikaan, ja toki paljon juttelua ja naurua! Ja heh, kameran asetukset päin pyllyskää, kun ei mies ollut kotona...No, onneksi se ei ole niin vakavaa :)

Kiitos naiset, oli ihanaa! ♥

Ovulaatio

Nämä naisen elämän eri asiat ja vaiheet on aika mielenkiintoisia. Viimeisimpänä omassa mielessä ajatuksia on herättänyt ovulaatio. Oi ovulaatio!

Ennen raskautta ovulaatio oli aika näkymätön tapaus omassa elämässä. Ei juuri tuntemuksia, lämpötila toki hiukan tavanomaista korkeampi. Jos ei kiinnittänyt huomiota, laskenut päiviä tai katsellut kalenteria, sen pystyi sivuuttamaan helposti, niin huomaamaton tapahtuma se oli. Ja ei, syy ei ole se, etten olisi silloin vielä ollut kiinnostunut kehoni toimista ja laittanut niitä merkille :)

Kolmet menkat raskauden jälkeen takana. Vain yksi ovulaatio, juurikin viimeisimmässä kierrossa. Kaikki mahdolliset ovulaation merkit oli ilmassa, alavatsan jomotustakaan ei voinut olla huomaamatta. Ja mitä, mahallaan ei sen vuoksi pystynyt nukkumaan! Ensimmäisillä kierroilla keho taisi vasta harjoitella, käynnistellä hormoneja.

Ihmeellistä on elämä! Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa :) Kokemuksia ovulaatiosta, anyone?

Oodi kuukautiskupille

Kuukautiskuppi, mun vanha ystäväni. Meidän tiet on kohdanneet jo yli kymmenen vuotta sitten, kun olin teini-ikäinen. Sweet memories. Tähän aikaan mahtuu monenlaisia yhteisiä hetkiä.

Muistan yhden ekoista kuppihetkistäni. Hautajaiset, mustat vaatteet ja menkat. En ollut harjoitellut kupin laittamista, aika suorilta vaan laitoin sen paikoilleen ja lähdettiin hautajaisiin. Paikan päällä totesin, ettei kuppi ollut tainnut auetakaan kunnolla, heh. Onneksi sain asian korjattua ennen kuin hautajaisvaatteet sai uutta väritystä. 

Sittemmin olen osannut asettaa kupin oikein, sillä helppoahan se on, jos lukee vähän ohjeita.

Myöhemmin vietin taas hetken aikaa ilman rakasta ystävääni, sillä olin hänet kadottanut muutossa. Vieläkään ei ole tätä yksilöä näkynyt. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin hänet hukkasin.

Onneksi ihmisystäväni antoi minulle lahjaksi uuden. Kiitos siitä. 

Kun taapero oli 1v 1kk ikäinen, alkoi mulla taas menkat ekaa kertaa pitkään aikaan. Melkein kaksi vuotta edellisistä kuukautisista! Jännä hetki. Ekoihin menkkoihin en vielä jostain syystä kaivanut ystävääni kuukautiskuppia esiin, mutta seuraaviin kyllä. 

Ja ah, miten olinkaan unohtanut, kuinka hyvän ystävän kanssa on niin mutkattoman helppoa olla. Miellyttävää. Hyvän ystävän kanssa on helppoa jatkaa siitä, mihin on jäänyt. 

Kuvat Lunette

Äitiyden juhlintaa

Viikko sitten sain taas olla mukana ihanissa juhlissa, joissa juhlistettiin ja hemmoteltiin odottavaa äitiä. Ihana jouluinen tunnelma, kynttilät valaisivat iltaa.

Muutama leikki, hyvää ruokaa, äidin hemmottelua, lahjoja, synnytystanssia, ja ennen kaikkea paljon hyviä keskusteluja! Äitien viisautta. Kyllä naisissa on voimaa! 

Synnytystanssin rekvisiittaa :)

 Itselle illasta jäi ihan sykähdyttävä olo. Raskaus- ja synnytysaiheiset keskustelut, niissä vaan on jotain niin ihmeellistä. Tulee itselle taas melkoinen synnytyskuume, huh.
Onneksi ilta oli onnistunut myös muiden mielestä! :)

Seuraavia, ihania juhlia odotellessa!

Mother's blessing -juhla

Menneenä viikonloppuna sain olla osana ihanaa juhlaa, jossa juhlistettiin äitiyttä, naiseutta, vielä kohdussa kasvavan lapsen tulevaa syntymää.

Kuten muutkin Mother's blessing -juhlat, joissa olen ollut, tämänkin tunnelma oli herkkä, naisellinen, syvällinen. Täynnä tunteita, kauneutta, odotusta ja viisautta.

Iloa naiseudesta, äitiydestä, ystävyydestä. Äidin hemmottelua, voimalauseita, yhdessä tekemistä, ruoasta nauttimista, ajatusten jakamista. Äidin voimaannuttamista tulevaan synnytykseen ja äitiyteen.

Olen kovin ihastunut juuri tämänlaiseen juhlintaan. Se päihittää mielestäni tavalliset vauvajuhlat juurikin äitiin, ei niinkään vauvaan keskittymisen vuoksi. Kuin siirtymäriitti tai -seremonia. 

Juhlaan ei niinkään kuulu lahjat, vaan vieraat tuovat esimerkiksi helmen ja ajatuksen äidille yhdessä valmistettavaa korua varten, yrttejä tai mausteita suolaseremoniaan, kukkia seppelettä varten, ruokaa yhteistä ruokailua varten.

Juhlissa usein myös tehdään esimerkiksi mahakipsi tai -maalaus tai kirjoitetaan äidille kirje, Tällä kertaa koristelimme tuikkukipot, yksi äidille, yksi itselle. Kynttilöitä polttamalla voimme ajatuksen tasolla olla läsnä ja tukea äitiä, vaikka fyysisesti olisimmekin kaukana.

Tekemistä olisi ollut enemmän kuin yhteen iltapäivään ja iltaan mahtui. Aika menee niin nopeasti, kun viihtyy.

Äitipeli

Naapurissa olevasta avoimesta päiväkodista suositeltiin Äitipeli-kirjaa. Hyllystä nappasin sen sitten mukaan, nimenä se olikin tuttu jo ennestään.

Tätä kirjaa on pitänyt lukea hitaasti, pureskellen, jotta päähänkin jäisi siitä joitain ajatuksia. Ja millaisia ajatuksia!

Mikään ei tuo elämäämme 

niin paljon 

sanoinkuvaamatonta iloa

tai veren pysäyttävää kauhua

kuin äitiys. 

Mikään ei ole niin rajoja rikkovaa, 

inspiroivaa, motivoivaa 

ja itseä vahvistavaa

kuin yrittää olla se, jota tuo pieni

lapsi voi katsoa ihaillen.

Kirjassa on paljon asioita, joita olin pyöritellyt päässäni jo jonkin aikaa. Tuli fiilis, että jes! Juuri sellaista tukea ajatuksilleni, jota olin kaivannut! Kuitenkin tämä äitiys ja äitinä oleminen on aika uutta omassa elämässäni. Vuosi on lyhyt ja niin nopea aika. Raskaana ollessa itse äitiys ei tuntunut sillä lailla konkreettiselta asialta, vaikka mahassa potkiva vauva sitä olikin. 

Mielen taistelutanner. On ajatuksia ja ajatuksia. Sellaisia, joiden valitsen jäävän päähäni, sekä niitä, joita en halua asumaan mieleeni. On jotenkin huojentavaa ja ihanaakin nähdä ne samat ajatukset painettuna tekstinä: joku toinenkin on ajatellut näin!

kuva

Äitien syyllisyydestä, tai paremminkin itsensä syyllistämisestä. Kuka edes haluaisi täydellisen äidin? Ärsyyntymisestä, voimavaroista. Egosta ja sielusta. Feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta. Siitä, kuinka vauva- ja lapsiajasta voi saada mahdollisimman paljon irti iloa, hyvää oloa, onnellisuutta. Mielenkiintoista.

Hän ei muuttunut, vain ajatukseni hänestä muuttuivat.

Paljosta olen samaa mieltä, joistakin en. Onneksi kohdat, joista olen eri mieltä, tai joista käytän eri nimeä, on helppo omassa mielessä kääntää omille sanoille. Erilainen elämänkatsomus ei haittaa, lukukokemus on silti hyvä ja ehyt. Harva ihminen muutenkaan ajattelee toisen kanssa täsmälleen samalla tavalla kaikesta. Suosittelen siis tätä kaikille äiti-ihmisille :)

En tiedä, avautuvatko nämä asiat samalla lailla ei-äideille, oma lukukokemus olisi varmasti ollut hyvin erilainen ennen äitiyttä ja äitiyden tuomia pähkäilyjä. Silmiini osui myös kirjasta tehty arvostelu, jossa kirjoittajalle ei oikein tuntunut aukeavan teema kokonaisuudessaan. Epäili itsekin syyksi sen, että hän on isä ;)

Äitiys on maailman vaikein

mutta palkitsevin työ.

Se opettaa meitä 

maailman suurimmasta voimasta:

pyyteettömästä rakkaudesta. 

Kursivoidut ovat sitaatteja kirjasta

Kuukautiset kahden vuoden jälkeen

Ensimmäiset menkat melkein kahden vuoden tauon jälkeen. Raskaus yhdeksän kuukautta, ja siihen päälle imettämistä ja imettämistä. Ja yhtäkkiä menkat! Vuosi ja melkein kuukausi synnytyksestä.

Olinko kaivannut niitä? No en, en ollut kaivannut. Harva varmaan kaipaa? Olin suorastaan iloinnut, kuinka pitkälle pääsee ilman, ja noudattanut siihen liittyviä asioita.

Ja kuitenkin ne ovat omalla tavallaan tervetulleet, osa tätä naiseutta. Uutta elämää luova voima.

Viime viikolla sitä oli sitten ilmassa. Tuttuja tuntemuksia mahassa. Noniin. Siitä se lähtee taas. Jännitti. Tuleeko tutuksi tulleet, ihan hirmuiset kivut? Heikotus, oksetus, ripuli? Supistusmaiset juilimiset, kauheat krampit?

No, eilen ne sitten alkoivat ihan oikeasti. Menkat siis, ei kivut. Jännittää vieläkin, tulevatko kivut sitten seuraavassa kierrossa? Vai ovatko tulematta? Sellaistakin voi sattua, että synnytyksen jälkeen olisi ihan eri meno ja meininki. Jää nähtäväksi.

Sitten muistin, hei, ihan muutamat viimeisimmät kuukautiset ennen raskautumista olivat kivuttomat. Siitä kiitos pimppahöyrytykselle, oikealta nimeltään vaginal steamille. Ystävä siitä aikoinaan vinkkasi, molemmat sitä kokeilimme kukin tahoillamme.

Täytyisi taas perehtyä uudestaan, ottaa käyttöön. Vaikka kaikelle on aina epäilijänsä, niin itselle tärkeintä on, että omalla kohdalla se toimi. Noin helppo, ilmainen juttu, josta ei hyötynyt kukaan muu, kuin minä itse.

Mielestäni tosi mielenkiintoista, varsinkin, kun käytäntö on todella vanha, vähintään vuosisatoja käytetty? Monilla sivuilla listataan menetelmästä olevan apua esimerkiksi kivuliaisiin kuukautisiin, epäsäännölliseen kuukautiskiertoon, endometrioosiin, arpiin (esim. episiotomian arvet), munasarjakystat, raskaaksi tuleminen jne. Löytyy myös sivuja, joilla kerrotaan sen olevan ihan höpöä. Selviää vaan kokeilemalla.

Saako menkoista sitten puhua? Onko se retostelua ällöttävillä, henkilökohtaisilla asioilla?

Ei se ole. Se on ihan normaali, arkinen asia naisen elämässä. Itseä on tavallaan inspiroinut taannoinen kohu erään naisen kuvasta, joka poistettiin instagramista housuissa näkyneen kuukautisveritahran vuoksi. Hyvä, että tällaisia juttuja putkahtelee aina välillä esille.
Tai Maria Nordinin kuukautisverijutut, jotka hämmensivät monia ihmisiä keväällä.
Tai se, kuinka jotkut pitävät naiseuden juhlia tyttärilleen, kun näillä alkaa kuukautiset ensimmäistä kertaa!

Kuvat eivät sinällään liity tekstiin, vaan yhteen naiseuden elämänalueista, äitiyden juhlistamiseen.