keskiviikko 26. toukokuuta 2021

4 lautapelivinkkiä 6+ -vuotiaille



Pakko kyllä hehkuttaa paikallista kirjastoa: ihan loistava lautapelivalikoima lapsillekin! Ollaan järjestelmällisesti käyty erilaisia lautapelejä läpi, ja nyt ajattelin kertoa meidän lemppareista. 


Ollaan lainattu uusia pelejä viikoittain. Nämä n. kuusivuotiaasta eteenpäin tarkoitetut pelit alkavat olla jo aikuiseen makuunkin tosi mielekkäitä. Eli eivät siis millään tapaa vain kuusivuotiaille, vaan siitä eteenpäin. 

Ja usein "tavallisten" lautapelien ikäsuositus alkaa sieltä kahdeksasta vuodesta, eli ei olla kovin kaukana siitäkään.

Tämä on ensimäinen osa lautapelisuosituksia, toinen osa pelejä tulee myöhemmin, joten jäähän kuulolle! 



Yatzoo

Ikäsuositus 5+

Peliaika 5-15min

2-8 pelaajaa

Perinteinen noppapeli, mutta nopanlukemat on korvattu eläimillä. Peliruudukolle tulee pisteitä erilaisista yhdistelmistä sekä mahdollisimman suurista määristä samaa eläintä. Pientä taktikointi-ajattelua joutuu käyttämään, että tulisi valinneeksi mahdollisimman pisteikkään vaihtoehdon. Tykkään pelin simppeliydestä.

Jos tämä olisi oma peli, laminoitaisiin ruudukot, niin olisivat pitkäikäisempiä :)



Leo menee parturiin -pelissä pitää olla tarkkana ja pistää käännetyt laatat mieleen.


Leo menee parturiin

Ikäsuositus 6+

Peliaika 30min

2-5 pelaajaa

Tämä ei oikeastaan ole oma suosikkini, koska tässä joutuu muistamaan, ja se ei tällä hetkellä ole  vahvuuteni :D Omat lapset ja kylässä olleet pelailijat tästä kuitenkin ovat kovasti tykänneet ja useamman kerran pelanneet, siksi tämä Leo pääsi listalle.

Peli on yhteistyöpeli, jossa pelaajien tarkoitus on yhdessä viedä Leo parturiin ennen parturin sulkeutumista. Väärän värisistä askelmista kello kulkee eteenpäin. Pelaajien on tarkoitus laittaa muistiin laattojen värit ja koittaa päästä oikeanvärisellä liikkumiskortilla samanväriselle laatalle, jotta kellon ei harppaa iltaa kohden. Aikaa pelissä on viisi päivää, aina illalla Leo menee takaisin alkuun ja yrittää uudestaan. 

Yhteistyöpelit ovat välillä kivaa vaihtelua, kun pienimmillä pelaajilla tunteet saattavat kuumeta välillä ns. tavallisissa peleissä. Hyvä peli tunteiden tasailuun siis :D

Plussaa pelin härpäkkeistä: etenkin kellon liikuteltava viisari ja Leon kasvava harja olivat lasten mieleen.


Lasten menolippu -peli. Tässä on jo oikean pelailun makua!


Ticket to ride First Journey

Ikäsuositus 6+

Peliaika 30min

2-4 pelaajaa

Perinteinen Menolippu lastenversiona, jee! Eli tarkoitus tehdä reittejä reittikorttien mukaisesti, eri värisiä kortteja maksuna käyttäen. Näistä tulee niin "oikean" pelin fiilis jo, että! Hyvin samantyylinen oikean Menolipun kanssa. Miinuspisteitä ei tässä versiossa ole.

Huomaa, että peli vaatii lapseltakin jo keskittymiskykyä hippusen, ihan jo pelin kestoonkin liittyen. 



Viikinkien laaksossa kerätään kultakolikkoja omaan viikinkilaivaan
 (kuvassa vasemmalla)


Viikinkien laakso

Ikäsuositus 6+

Peliaika 15min (meillä menee kauemmin)

2-4 pelaajaa

On meneillään viikinkien keilatapahtuma. Tarkoitus on pallolla kaataa tynnyreitä, ja kaatuneiden tynnyreiden värien mukaan siirtää pelinappuloita laiturilla. Kun jonkun pelinappula tipahtaa veteen, on aina kolikoiden jakamisen aika. Pelin voittaa se, kenellä on eniten kolikoita.

Plussaa pelin ulkonäöstä, etenkin viikinkilaivat tuntuvat vetoavan meidän pikkupelaajiin. 

Pelissä tosiaan "mailalla" lyödään palloa pelilaudalla, joten lattialla pelaaminen on ehkä mukavampaa kuin pöydällä. Tai itse en ainakaan jaksa kalastella palloa pöydän alta koko ajan (Ehkä se pelin pitempi kesto johtuu siitä pallon jatkuvasta etsimisestä :D ).


Oliko tuttuja pelejä? Pysy kuulolla, kivoja pelejä on tulossa lisää! Omat tai lasten lempparit saa vinkata!


Kurkkaa myös



tiistai 25. toukokuuta 2021

Paineet nukkumisesta esikoisen äitinä vs. kolmannen äitinä



Eilen vauvaa yöunille nukuttaessa tuli mieleen esikoisen vauva-ajat. Ekan lapsen kohdalla sitä kauheasti mietti ja oli painetta siitä että yöt pitäisi jo olla yhtenäisiä eikä juuri enää yöimetyksiä olisi. 


Kaveripiirissäni ei juuri ollut äitejä, joten paineet tulivat lähinnä somesta vertaistukiryhmistä ja netistä muutoin. Monessa perheessä puolen vuoden kohdalla aloitetaan erilaisia unikouluja, tarkoituksena saada vauva nukkumaan läpi yön. Ja kyllä, kaikki vertaistukikaan ei aina ole positiivista, kuten omalla kohdallani tuli huomattua.

Meillä ei esikoisenkaan aikaan unikouluja harrastettu, mutta silti tuli sellainen olo, että kaikki muut vauvat nukkuvat jo läpi yön heräämättä ja että itse tekee jotain väärin kun vauva heräilee. Tai että vauva herää koska haistaa maidon ja että unisyklien välillä heräily ei olisi niin palauttavaa unta, tissistä tulee uniassosiaatio ja muuta kaikkea. Kaikesta on mahdollista saada stressi aikaiseksi uutena äitinä.

Vaikka oikeasti aika pieni osa vauvoista nukkuu vauvavuoden aikana heräämättä. Vauva ei ole mitenkään rikki, vaikka heräileekin tai kaipaa läheisyyttä tai vaikkapa nyt sitä tissiä rauhoittuakseen unille takaisin. 

Jälkeenpäin tuli todettua, että ihan turhaa oli miettiä, ihan hyvin kaikki meni vaikka kaksi aiempaa vauvaani on abaut tissi suussa nukkunut ekan vuotensa ilman unikouluja tai muita päällään hyppelyjä. Ja ovat myös oppineet omaan sänkyynkin, lempeästi.

Ajattelen, että vauva on luotu yhteyteen perheensä kanssa, ja kainaloikkain nukkuminen on ihanaa. Ajoittain on toki raskaita öitäkin, mutta ne ovat vain yksittäisiä öitä siellä täällä. Oma asennekin ratkaisee yllättävän paljon. Kun heräilyistä ei ota ahdistusta tai paineita, tuntuu se mielestäni helpommalta, eikä nouse suureksi ongelmaksi.

(Toki asia erikseen on jumeista, mahakivuista yms johtuvat kipuitkuilut. Ei ole tarkoitus vähätellä vauvan itkuisuutta tai syystä x johtuvaa heräilyä, vaan normalisoida tavallista vauvan nukkumista. Suosittelen myös osteopaatilla tai vyöhyketarapeutilla käymistä edellä mainittuihin, niistä voi saada apua moneen ongelmaan.)

Ole vapaa valitsemaan omalle perheellesi oikealta tuntuvat vaihtoehdot, ja punnitse aina saamasi neuvot tai vertaistuki (myös minulta saatu :D ).


Kuvan tyyppi liittyy asiaan. Sama tyyli hänelläkin, eli pikaisia maitohetkiä yöllä unen keskellä on useampia. Ja se on ihan ok tässä kohtaa elämää. Se ei ole ikuista eikä vauva ole rikki tai unenpuutteinen. Mutta parasta on se, että itsellä on varmuus siitä, että kaikki on hyvin 



torstai 20. toukokuuta 2021

Vanhempi, säästä lapsesi kokeelliselta koronarokotteelta



Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. On vapaus ottaa tai olla ottamatta koronarokotetta.
Mutta entä lapset?

Suomessa on alkamassa tutkimus vauvojen ja pienten lasten koronarokottamisesta, ensimmäisenä maailmassa. 


Koronarokote on kokeellinen rokote, jota on lupa käyttää vain poikkeusoloissa. Koronarokotteet ovat testivaiheessa vuoden 2023 loppuun saakka. Melkoinen ihmiskoe siis käynnissä parhaillaan eikä lopputuloksesta ole mitään takuita. 

Mieti vielä, oletko oikeasti valmis siihen, että lapsesi osallistuu tähän kokeeseen? Lapsillahan ei edes ole riskiä sairastua vakavaan koronaan saati kuolla siihen. Mihin tarvitset tätä rokotetta lapsellesi?

Ja se koronarokote sitten. Et voi tietää, miten juuri se piikki tulee vaikuttamaan lapsesi elämään. Pitkäaikaisvaikutuksista ei ole vielä mitään tietoa. Mitään, kenelläkään. Pitkäaikaistutkimukset ovat kesken ja lyhyelläkin aikavälillä näyttö alkaa puhua puolestaan. 

Suurimmat haitat eivät todennäköisesti tule näkymään heti. Kun niitä myöhemmin tulee, ei niitä tulla virallisesti yhdistämään rokotteeseen ja lisäämään rokotehaittoihin. Sikainfluenssapiikin sairastuttamat ihmiset taistelevat edelleen korvauksista. 

Jos olitte osallistumassa, mieti vielä. Elämä ja terveys on liian arvokasta riskeerattavaksi. 

Olet rokotehaittojen kanssa yksin. Ei kukaan ota vastuuta, vastuun kantavat aina vanhemmat. 


Helpottaa kyllä kovasti, kun tietää meitä olevan paljon. Meitä jotka emme ota koronarokotetta tai vielä vähemmän laita sitä lapsiimme. Kaikki eivät pidä suurta ääntä itsestään, koska tämänhetkinen tilanne on todella painostava. Mutta meitä on koko ajan enemmän. Onneksi. 


P.S. Tämä postaus on lähinnä vertaistukea muille vanhemmille. Poistan riidanhaluiset kommentit :)



tiistai 18. toukokuuta 2021

Kevään kirjavinkit 6+3 ja ilmainen kokeilu Bookbeatiin & Storyteliin

 Mainos Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry




Tämä kevät ei ole sivumäärällisesti ollut se runsain lukukevääni. Määrää olen kompensoinut lukemalla erittäin hyviä kirjoja. Ne yksilöt, jotka eivät ole napanneet ensimmäisen kolmanneksen aikana, olen hylännyt suorilta. 


Nykyään, koska arki ja ne omat lukuhetket ovat pieniä ryppäitä siellä täällä, en jaksa käyttää aikaani kirjoihin, jotka eivät nappaa. Ja joo, nykyään lasken myös äänikirjat lukemiseksi. Aiemmin vähän vieroksuin niitä, mutta huomaan elämänlaadun nousseen kovasti äänikirjojen myötä. Etenkin siivotessa, ruokaa laittaessa ja vauvaa nukuttaessa ovat kyllä käteviä!


Tässä muutama kirjavinkki luettavaksi tai kuunneltavaksi:


Nazanine Hozar: Aria

Iran 1953 ja köyhän perheen hylätty lapsi, jonka ohikulkeva sotilas pelastaa jätekasasta. Tyttö saa nimekseen Aria, vaikka se on Iranissa pojan nimi. Uusi isä on lempeä, mutta paljon poissa, äiti kovasydäminen ja väkivaltainen. Hän ei kuitenkaan jää Arian ainoaksi äidiksi, ja Arian elämä muuttuu.

Arian kasvaessa myös Iran muuttuu. Vallankumous, saahin ajat ja monarkian syrjäyttäminen islamilaisella teokratialla kulkevat mukana kirjan matkassa. 


Deborah Feldman: Unorthodox - Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni

Tämä oli tosi mielenkiintoinen ja vielä tositarina. Deborah kasvaa hasidijuutalaisessa yhteisössä, jossa vähän kaikki on kiellettyä. Järjestetty avioliittokaan ei tuo kaivattua onnea elämään. 

En ollut ajatellut, kuinka juutalaisillakin on todella tiukasti valvottuja yhteisöjä erilaisine sääntöineen. Naisten hiusten sheivaamista jäin miettimään pitkäksi aikaa. Ja rituaalikylpyjä. Tämä kirja oli sinällään sivistävä, mutta myös hyvä lukukokemus. 


Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah

1942 Pariisi. Kymmenvuotias juutalaistyttö Sarah viedään kotoaan ratsiassa. Ennen lähtöään Sarah lukitsee pikkuveljensä komeroon, koska ajattelee palaavansa kotiin muutaman tunnin kuluttua. Sarah kuitenkin lähetetään keskitysleirille.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin salaisuudet alkavat paljastua, kun amerikkalainen toimittaja tekee perusteellista taustatyötä kirjoittaessaan Pariisin tapahtumista. Mitä Sarahille tapahtui?


Philippa Perry: Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit)

Tätä on kovasti hehkutettu koko kevään ajan somessa, niin minäkin kuuntelin nyt tämän. Ja ei kyllä ollut turhaa! 

Kirja keskittyy vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen ja käyttäytymismalleihin, jotka on peritty omilta vanhemmilta. Paljon tuttua, mutta myös asioita, jotka olivat ehkä olleet unohduksissa, ja ennen kaikkea vahvistusta niille hyville toimintamalleille. Kirjan sävy on positiivinen ja sanoma se, että aiempiakin käyöstöppäilyjä voi saada korjattua. 

Tämä kirja ihan varmasti on hyödyksi meille tavallisille vanhemmille. Lue tai kuuntele tämä! 


Imogen Kealey: Sankaritar

Sankaritar on Nancy Wake eli "Valkoinen hiiri", brittien agentti toisen maailmansodan aikaan. Kirja perustuu  Ranskan vastarintaliikkeen johtohahmon ja Gestapon etsintäkuuluttaman naisen tositarinaan.

Olen lukenut paljon kirjoja toisesta maailmansodasta, mutta usein ne ovat liittyneet natsisaksaan, juutalaisiin ja keskitysleireihin. Sankaritar ja esimerkiksi Victoria Hislopin kirjat (alla maininta) tuovat vähän erilaista näkökulmaa ja toisenlaisia henkilöhahmoja noihin hirveisiin tapahtumiin. 


Victoria Hislop: Saari

Olen hiljattain lukenut Victoria Hislopilta neljä kirjaa (Saaren lisäksi Paluu, Elämänlanka ja Ne joita emme unohda) ja tykkään kyllä kaikista. Kirjat liittyvät Espanjan ja Kreikan historiaan ja kaikissa seikkaillaan kahdessa eri aikatasossa, nykyisessä ja menneessä.

Mutta tämä Saari. Saari kertoo leprasaaresta, Spinalongasta Kreikassa. Kirjassa perheenäiti Eleni sairastuu lepraan, ja joutuu loppuelämäkseen Spinalongan saarelle, jonne lepraa sairastaneet vielä 40-luvullakin vietiin. Elenin lapset joutuvat kasvamaan ilman äitiä, kuullen äidistä välillä vain kuulumisia saarelta. Iso suositus tälle!



Tätä en ole vielä lukenut, mutta luen varmasti: Lucinda Rileyn Kadonnut sisar. Tulee nyt toukokuun lopussa äänikirjaksi ja E-kirjaksi ainakin Bookbeatiin. Tämä on seitsemäs osa Seitsemän sisarta -sarjassa. Kirjassa seikkaillaan nykyajan lisäksi 1920-luvun Irlannissa. Jee! Tykkään kovasti kirjoista, joissa on hyppyjä historiaan ja eri kulttuuriin.

Lukulistalla myös Ennen kuin olimme sinun ja aloitinpa juuri Enni Mustosen Näkijän.


Ja hei nyt on kiva: ota nämä vinkit talteen ja lunasta itsellesi ilmainen jakso Bookbeatiin tai Storyteliin. Tai vielä parempi, kokeile molempia! Tämä tutustumisjakso on sinulle ilmainen, mutta saat samalla tukea Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:tä eli kristillistä päiväkotia ja koulua Lappeenrannassa. 


Tuki on enemmän kuin kaivattua. Tästä pääset sivulle valitsemaan kokeilujakson. (Vain uusille asiakkaille). 


Kiitos kun autat. Mukavia luku- ja kuunteluhetkiä!

lauantai 15. toukokuuta 2021

Lapsiperheretkeilyä - Nukarinkoski Nurmijärvellä



Käytiin menneellä viikolla viiden lapsen ja kahden äidin voimin retkellä Nurmijärvellä Nukarinkoskella. Kohiseva koski, pitkospuut, isoja kiviä kiipeiltäväksi ja laavu jonne lapsetkin jaksavat kävellä omia jaloin parkkipaikalta. Helppoa retkeilyä siis!


Me tosin itse otettiin lisähaastetta kävelemällä laavua ajatellen vastakkaiseen suuntaan, kunnes oivallettiin sen olevan toisessa suunnassa. Reitin olisi päässyt myös ympäri, mutta ei rattaiden kanssa. Paikan päällä opasteet olivat hiukan puutteelliset (puuttuivat), mutta onneksi lapset jaksoivat ylimääräisen kiekkauksen ja aika meni luontoa ihastellessa.

Laavu löytyikin sitten n. 300 metrin päästä parkkipaikalta. Parkkipaikalta katsottuna (kurkkaa kuva, me oltiin kartan alimmalla parkkipaikalla, kentän vieressä) laskeudutaan portaat oikealle, josta matka jatkuu pitkospuita pitkin. Pitkospuista tulee itselleni paras retkifiilis, joku juttu niissä on. 




Oikealta pääsee laavulle, vasemmalla Nukarinkosken isoimmat kuohut.


Laavulla paisteltiin nautanakkeja ja vauva puolestaan pääsi luonnon antimien makuun menunaan multaa ja havunneulasia. Oli kyllä onnellista vauvaa (piknik-viltti jäi autoon).

Reitin loppupää jäi tutkailtavaksi seuraavaan kertaan, ja varmasti Nukarinkoskelle mennään toistekin. Olenkin kaivannut kivoja retkipaikkoja lyhyen ajomatkan päässä. Tämä oli kyllä hyvin lapsiperhekelpoinen pientenkin lasten kanssa!







Info:

Osoite tuntematon, parkkipaikka löytyi Nukarinkosken nimellä kartasta (Nurmijärvi). Parkin vieressä pallokenttä.

Parkista katsottuna laavu jää oikealle

Koko reitti alle 3km

Laavulle n. 300-400m parkkipaikalta

Rattailla ei pääse laavulle, mutta kosken vartta pitkin pääsee pienen matkaa, jos jaksaa työnnellä muutaman tosi ison mäen. Tulipaikka löytyy myös tuosta osasta reittiä.





tiistai 11. toukokuuta 2021

Vauvailua: Sitteristä luopuminen ja sen tuoma haikeus



Pari viikkoa sitten taitoin sitterin kasaan ja laitoin sen kokeilumielessä syrjään. Ja sille tielle se sitten jäikin. Tämän vauvan sitterielämä on takanapäin. Mutta miksi kirjottaa sitteristä?



Sehän on vaan sitteri, saatat ajatella. Vauvavuoden aikana kuitenkin se sitterikin on etappi; jotain vauvatavaraa ei enää tarvitakaan. Ilo ja haikeus vauvan kasvusta kulkevat käsikkäin.  

Sitteristä luopuminen tarkoittaa meillä sitä, että vauva on jo niin iso, että voi muina naisina hengailla lattialla, eikä tarvitse pelätä muiden tallovan pientä. 

Se tarkoittaa myös sitä, että yritys on kova päästä eteenpäin ja tutkia maailmaa. 

Se tarkoittaa myös sitä, että hän on oppinut istumaan, eikä sitterissä loikoilu kiinnosta. 

Se tarkoittaa myös sitä, että yökyläreissuille mennessä on taas yksi tavara vähemmän pakattavana autoon. 

Se tarkoittaa myös sitä, että lattiatilaa on sitterin verran enemmän vapaana. 

Vauvavuoden kuluminen konkretisoituu niissä vauvatavaroissa, joita yksitellen pakataan pois, kun ei enää tarvita. Ensiksi se on turvakaukalon vauvatuki, sitten vaunukoppa ja nyt se sitteri. Pieneksi jääneistä vaatteista puhumattakaan. Haikeus on niin vahvasti läsnä jokaisessa tavarassa, jonka hyvästelen pois.

Vauvavuosi on jo yli puolen välin, vauva on seitsemän kuukauden ikäinen. Onneksi tätä on vielä jäljellä! Edelleen on ihanaa. (Tämä on oleellista kirjoittaa ylös, koska aina sanotaan ajan kultaavan muistot, eli että oikeasti ei ehkä olisi ollut niin ihanaa, mutta sitä vaan muistellaan ihanana. Niin että kyllä, on ihanaa.) 


P.S. Tällä kierroksella meillä oli tosiaan se BabyBjörnin sitteri, jota vauvamaailmassa hehkutetaan kovasti. Ostettiin se käytettynä halvalla ja hyvin skeptisenä, mutta tykättiin kyllä! Ja meidän yökyläreissaavassa perheessä oleellista oli myös se, että se taittuu kasaan, eli ei vie takakontista juurikaan tilaa (mutta helpottaa elämää reissussa sitäkin enemmän kun vauvan voi aina laskea johonkin). Päällyksen ompelin itse, vanhan päälle ilman kaavoja.



maanantai 10. toukokuuta 2021

Pikkulapsiaika ei käy kateeksi?



Viime viikolle olin varannut itselleni ajan osteopaatille. Keräsin kimpsuni ja lapseni, lapsille tekemistä ja naposteltavaa mukaan. Mitäpä sitä muutakaan, kotiäitiarjessa ei ole aina mahdollista saada lapsia minnekään keskellä päivää. Itselle se on ihan perusarkea. Jonkun muun silmin se voi kuitenkin näyttää ihan erilaiselta.


Tuolla osteopaattikäynnillä rahtasin lapseni ensiksi vessaan, jotta kenenkään pissahätä ei iskisi kesken mun hoidon. Sitten keräsin taas lapseni ja tavarani, ja suunnattiin osteopaatin hoitohuoneeseen. Paikalla ollut, vanhempi asiakas sitten totesi naurahten, että ei käy kyllä kateeksi, ei kuulemma vaihtaisi osia kanssani.

Vastasin, että tää on kyllä aika ihanaakin. Hän ei siihen enää tuumannut mitään, mutta itselle kohtaaminen jäi mieleen. Uskon kyllä, että tuollaiset siirtymät ja muut voi ulkopuolisen silmin näyttää vähän uuvuttavalta kaaokselta. Ja no, ei ne kyllä keveimmästä päästä tässä lapsiperhearjessa olekaan. Harvanpa lapset taitavat kulkea siistissä jonossa rauhallisesti niinkuin Muumeissa Vilijonkan lapset. 


Onneksi se oma arki on kuitenkin paljon muutakin, enemmän kaikkea, kuin vain niitä siirtymisiä, rahtaamista ja aikatauluja. 


Mutta hyvähän se on, jos oma elämä on sellaista, ettei sitä vaihtaisi jonkun toisen kanssa. Minäkään en vaihtaisi. 

Tänään meillä oli lasten kanssa ihanan idyllinen aamu. Viikonloppuna meillä oli yökyläilijöitä ja juhlimista, niin tuntui hyvältä nyt aamulla nukkua pitkään. Lapset heräsivät vasta yhdeksältä, laitettiin sauna päälle ja laskettiin vannoihin kylpyvedet.

Kukaan ei riidellyt eikä kiukunnut (minäkään). Aloitettiin lempeästi ihan tavallinen arkiaamu. Aika luksusta! 


Aamut pikkulapsiarjessa eivät suinkaan aina ole tällaisia (kelläpä olisi), mutta tämän aamun hetket haluan tallettaa muistoihini. Minä ja mun tytöt. Aika ihanaa. 


Vaikka kuka sanoisi mitä, niin on tää pikkulapsiarki kuitenkin tosi rikasta. Ihan (ja ihanan) täyttä elämää!


keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Olipa kerran vauva ja eritteitä siellä täällä



Olipa kerran vauva, joka äänekkäästi kaipasi äidin syliin. Äiti kaivoi kantorepun ja sai pienimmän kyytiin. Vauva puklasi kantorepussa suoraan äidin kaula-aukosta sisään, napaan asti.

Onneksi se oli vain puklua eikä esimerkiksi kakkaa. Äiti pyyhki itsensä ja elämä jatkui. Sen pituinen se.

Eli terveisiä vauvavuodesta! 

Naurattaa, kuinka sitä on jo tavallaan karaistunut erinäisille eritteille, että ei enää tunnu missään. Tai no, kakkaroiskeisiin ei kyllä riitä pelkkä pyyhkiminen, vaikka "vain" vauvankakkaa onkin, mutta silti se ei kauhistuta enää samalla tapaa kuin joskus jo pelkkä ajatus teki. 

(Ja silti, me ihmiset pyyhitään peppumme paperilla, eikä vaikkapa pestä sitä. Aina välillä mietin sen logiikkaa.)

Ja muistan, sitten kun se vauvavuosi on ohi ja kaikennäköisten roiskeiden ja eritteiden käsittely vähenee, ei sitä olekaan enää niin turta niille harvoillekaan kerroille. Vauvavuosi on niin monella tapaa ainutkertaista aikaa. Heh.



P.S. Nyt kun eritteet on mainittu, niin suosittelen edelleen vessahätäviestintää tai pottailua. Kakka on kivempi potassa kuin liiskaantuneena peppuun, vaikka kuinka olisikin turtunut asiaan.. :D