Syntyi suihkussa - kotisynnytyskertomus

Tätä viidettä palleroista odotellessa viimeiset viikot tuntuivat kyllä todella pitkiltä. Tämän kesän helteet eivät olleet vielä alkaneet, mutta aika oli muutoin, viimeisten raskausviikkojen tapaan, todella pysähtynyttä. Lasten kanssa keksittiin paljon pientä puuhastelua päivien täytteeksi, kun hekin jo kovasti odottivat vauvaa saapuvaksi. Sadesäillä tulikin pidettyä jos jonkinlaista kuvispajaa kotona.

Pikkuveli syntyi täsmällisesti lasketun ajan päivänään. Kirjoitin synnytyskertomuksen talteen jo ensimmäisen vuorokauden sisällä, ja hyvä niin. Synnytyksen hormonit taisi vielä jyllätä kehossa, mieli oli kirkas ja kaiken muisti hyvin. Nyt on taas vähän se tuttu pikkuvauva-arjen hösellys, niin tuskin saisin enää niin järkevää sepustusta kasaan 😅.

Illalla kuuden maissa synnytys alkoi. Edellisenä yönä oli ollut jo napakoita supistuksia, niin tiesin että lähiaikoina tapahtuu. Ihana, jännittävän odottava olo! Päivällä tuli limatulppaa ja harvakseltaan supistuksia, jotka vaativat jo hengittelyä ja heilumista.

Huvitti, kun on se aika erilaista kuulostella synnytyksen alkua arjessa lasten kanssa, kuin vaikkapa ensimmäistä odotellessa 😄 Pyykkejä laittelin ja tein muitakin kotihommia supistusten välissä, lasten kanssa puuhailtiin. 

Viideltä tuntui, että nyt haluan olla rauhassa. Mieli oli kääntymässä synnytyskuplaan. Mies oli jo tullut kotiin, joten siirryin yläkertaan omaan rauhaan lukemaan kirjaa. Hengittelemään supistuksia. Keskittymään muuhun kuin odottamiseen. 

Kuudelta totesin, että tästä se taitaa lähteä, synnytys on alkanut. Koska lapset olivat hereillä ja olen herkkä keskittymisestä, kuuntelin kuulokkeilla musiikkia. Sain niillä luotua oman, rauhallisen tilan. Ylistyslauluja ja virsiä. Ekat laulut meni itkuksi, kun oli niin jännitys/pelko. Sen kun sai alta pois niin olin valmis hommiin. Tästä se lähtee. Oli hyvä keskittyä musiikkiin, lantion pyörittämiseen ja hengittelyyn. Alussa pystyi laulamaankin, se oli tosi ihanaa. Juuri mitä olin toivonutkin ennalta. 

Jossain vaiheessa siirryin suihkun puolelle. Välillä istuskelin kylmän saunan lauteilla huilimassa, kun lauteiden istumakorkeus tuntui hyvältä. 

Mies laitteli ammetta valmiiksi, johon en tälläkään kertaa tosin sitten mennyt. Hengittelyt avautumisvaiheessa sujuivat tosi hyvin, musiikki auttoi yllättävän paljon keskittymiseen, ja nimenomaan luureista kuunneltuna. Mies sanoikin synnytyksen jälkeen, että vain hengasin koko avautumisvaiheen 😏🤣. Vaikka tein kyllä kovasti töitä, että pysyin rentona kovien supistusten keskellä. 

Kätilö tuli vähän ennen iltayhdeksää, muutaman kerran kuunteli vauvan sydänääniä. Olin itse seisaallaan ja heiluin samalla. Mies oli saanut lapset nukkumaan jossain välissä. Olin jo niin pitkällä synnytyksessä, etten pystynyt sanomaan heille hyviä öitä, vaikka olin hetkeä aiemmin ajatellut niin. Oli tarve heilua supistustenkin välissä. 

Aika paljon olin pystyssä seisten, se oli jotenkin tosi hyvä. Välillä jalat väsyi niin, että menin kontilleen ja suihkuttelin alaselkää suihkulla. Vähän joka välissä join antioksidanttijuomaa ja pissasin suihkussa, että sai rakkoa tyhjäksi ja vauvalle tilaa edetä. Ihan lopussa halusin myös yhden pussisoseen, kun tuntui että on niin väsynyt jo, että tarvitsee energiaa. Otin myös c+mg muutaman kerran kohdun jaksamiseksi. 

Sitten alkoikin ponnistus, suihkussa olin edelleen. Lapsivedet läsähtivät lattialle. Aluksi olin seisten mutta lopulta jakkaraan nojaten, ja ihan viimeiseksi kyykyssä toinen polvi ylhäällä. Ponnistus oli minulle taas tälläkin kertaa se rankin osuus, sekä se epätoivon hetki synnytyksessä.

Monta pientä rukousta lähetin taivaan Isälle sen keskellä, että auttaa jaksamaan ❤️🙏 Tuntui, ettei hommasta selviä. Siinä kohtaa halusin miehen lähelle, muuten olinkin viihtynyt synnytyksen ajan yksin, suihkuverhon suojissa. Vauva seilasi edestakaisin, teki tilaa syntyä. Minusta lähti jo ääntäkin, oli niin intensiivistä. Aina äänenpidon väleissä sain kuitenkin itseni rennoksi ja hengittelin. 

Sitten vauvan pää syntyi. Vauva alkoi itkemään siinä kohtaa, ennenkuin oli edes kokonaan syntynyt. Se itkun tärinä tuntui tosi erikoiselta. Ja sitten vauva olikin jo syntynyt ja olin vaan niin onnellinen 😍. Istukkaa hetki odoteltiin, oli se jo irronnut, mutta mulla oli taas kankku niin jumissa etten meinannut saada sitä tulemaan. Sitten suihkuun ja omaan sänkyyn. Olipa autuas olo kun kaikki oli ohi ja meni niin hyvin 😍🙏.

Köllöteltiin sängyssä ja ihmeteltiin vauvan kanssa toisiamme ❤️. Kätilö hieroi jalkojani, mies paistoi minulle koitoksen kunniaksi pakastepitsan. Istukka taisi olla kiinni 1,5h, jonka jälkeen mies leikkasi napanuoran.

Lapset nukkui syntymän ajan, aamulla sitten heräsivät ja tulivat onnellisina ihmettelemään pikkuista veikkaa ❤️❤️🙏. Olin ja olen niin kiitollinen kaikesta 🥰. Kunnia Jumalalle elämän ihmeestä ja hyvästä synnytyskokemuksesta🩷🩷

Ihana viides vauva

Kesäkuun loppupuolella saatiin meidän perheeseen viides lapsi. Oltiin vauvaa jo kovasti odotettukin tyttöjen, siskojen kanssa. 

Yhtenä yönä vauva sitten syntyi, ja siskoja odotti herätessä pikkuinen vauvaveli. Aika ihana oli taas hetki, kun lapset kömpivät sängyistänsä ja tulivat ihastelemaan vauvaa. 

Synnytys meni hyvin. Kerron siitäkin jossain vaiheessa lisää. Nyt täällä ollaan ihanassa vauvakuplassa ja nautitaan kesän lämmöstä ja vapaudesta 🤗. 

Mutta aikamoista, että meillä on nyt viisi lasta! Ei sitä ole oikein sisäistänytkään vielä. Jo raskausaikana se melkein nauratti, että voiko olla, että saadaan vielä viideskin lapsi. Yksikään lapsi kun ei ole itsestäänselvyys 🙏❤️. 

Vapaasynnytys - Kiitollisuus viimeisimmästä synnytyksestä

Olen kyllä edelleen ollut niin kiitollinen viimeisimmän vauvan syntymästä. Kiitollinen toki olen jokaisesta lapsesta ja heidän onnistuneista synnytyksistään, mutta tuo viimeisin synnytys vajaan puolentoista vuoden takaa, se oli kyllä aivan upea tapahtuma.

Kyllä sitä vaan synnytys vaikuttaa moneen, sitä ei ole kiistäminen. Se ajatus oli koko vauvavuodenkin ajan läsnä. Hyvä synnytyskokemus voi myös oikeasti kantaa pitkälle. Postpartum-aikana, eli aika synnytyksen jälkeen, osaa olla tosi intensiivistä. Raskaushormonit ovat vaihtuneet imetys- yms pikkuvauvahormoneihin, imetyksen alku ja siihen mahdollisesti liittyvät kivut (itselläni ollut jokaisesta alussa n. pari viikkoa, ennen kuin rinnat taas tottuvat uuteen tehtäväänsä), riittämättömyys, jälkivuoto, imetysjumit, jälkisupistukset, perheen muut lapset ja muu. On siinä aluksi paljon aina kaikenlaista, kun vauva syntyy. 

Mutta kaikkea tätä kyllä kantoi tälläkin kertaa tuo ihana synnytys. Aina tuli niin syvä liikutus ja kiitollisuus, kun mietti tuota vauvan syntymää. Kiitollisuus kantaa.

Meidän neljäs vauvahan tosiaan syntyi suunnitellusti kotona, kuten kaksi edellistäkin. Tämä synnytys oli lisäksi myös ns vapaasynnytys, avustamaton kotisynnytys. Synnytyskertomuksen tästä kotisynnytyksestä pääset lukemaan täältä.

Vapaasynnytys oli pidemmän pohdinnan ja rukoilun tulos. Ei itsestäänselvä päätös, mutta meille sopiva. Apua synnytykseen olisimme tarvittaessa saaneet, ja jos synnytys olisi vaikkapa ollut pitempi, niin oltaisiin varmaan pohdittu lisäkäsien kutsumista mukaan. Ja tosiaan, sairaalaanhan aina pääsee myös.

Olen synnytyksestä kiitollisen nöyränä Taivaan Isälle. Että saatiin niin upea synnytys, sain synnyttää miehen kanssa kaksin kotona, rauhallisella mielellä, kehoa kuunnellen, Taivaan Isä mukaan toivottaen. Hyvä synnytys ei millään tapaa johdu pelkästään itsestä - olemme myös Jumalan käsissä (ja toki sairaalassa ollaan myös muiden ihmisten ja sairaalan protokollien käsissä, hyvässä ja pahassa). Jumalan kädet onneksi kantavat ja niihin voimme turvata, oli synnytyskin sitten millainen tahansa. Oli ihanaa ja itseä kantavaa, kun sai synnyttäessäkin huokaista Jumalan puoleen.

Vaikka en koe, että tuo upea synnytys oli omaa aikaansaannostani, haluan silti painottaa valmistautumisen tärkeyttä. Ettei kukaan vaikkapa lähtisi henkseleitä paukutellen synnyttelemään omassa kaikkivoipuudessaan, vaan ymmärtäisi oikeasti synnytystä ja kehon toimintaa. JA olisi nöyränä elämälle. 

Vaikka emme voi suunnitella synnytystä, voimme valmistautua, ja myös suunnitella, miten missäkin tilanteissa olisi hyvä toimia, mikä edesauttaa kehon ja mielen yhteistä synnytystyötä. Synnytys voi olla myös tosi upea kokemus. Hyvän synnytyskokemuksen toivominen ei ole itsekästä, se on koko perheen etu. Synnytyskokemuksen hyödyistä vauvalle puhumattakaan!

5 viikkoa laskettuun aikaan

Viisi viikkoa enää! Vau. Tuntuu tosi hienolta, että ollaan jo näin pitkällä. Ihan pian vauva on täällä, ihanaa!

Nämä raskausmuistelmat on kirjoitettu talteen raskausaikana. 

11.3. Aika on juossut kyllä nopeasti! Toisaalta tuntuu, ettö onhan tässä vielä aikaa,  mutta luulen kyllä tämän loppupätkänkin hurahtavan nopeasti. Edellisistä muistelmista on aikaa. Tarkoitus on ollut kirjoitella, mutta aika on tosiaan mennyt niin nopeasti, etten sitten näemmä ole ehtinyt.

Oletettavasti tämäkään vauva ei synny ainakaan ennen tuota arvattua keskiarvoaikaa, niin sinällään tässä on vielä aikaa kaikennäköiseen.

Hoitolapset jäivät arjestamme pois hetki sitten. Eli arki on sillä tapaa vähän rauhoittunut, kun neljän alle kouluikäisen sijaan onkin vain omat lapset, eli kaksi aamupäivisin ja myös koululainen iltapäivisin. Tämä vaihe tapahtui juuri oikeaan aikaan, kroppa tuntuu välillä olevan jo aika kovilla jaksamisesta. Onkin aika paljon ollut jo tarvetta ottaa lepoa illalla. Myös päivän mittaan olen pötkähtänyt sohvalle yhä useammin, yleensä kirjan kanssa.

Enimmäkseen olen säästynyt isommilta kolotuksilta, lukuunottamatta viimeisintä autoilureissua parin tunnin päähän, jonka kolotukset ovat vielä viikonkin päästä havaittavissa kehossa. Autossa istuminen on minulle jokaisessa raskaudessa ollut loppua kohden melkoinen koettelemus. Taisi olla viimeiset pitkät ajelut tässä raskaudessa nyt ajeltu. 

Tällä kertaa ei ole tosiaan tarvinnut kovinkaan ostella mitään vauvaa varten. Kaikkea melkeinpä löytyy jo ennestään. Muutaman kesävaatteen olen kirpparilta hankkinut, ja rattaisiin aurinkovarjon,  kun sattui tulemaan vastaan. Neljäs lapsi, mutta ensimmäinen kesää kohden syntyvä. 

Pesänrakennusviettiä olenkin suunnannut nurkkien siivoamiseen. Ihan kivasti on löytynyt alkuvuoden ajan joka kuukausi useampi kassillinen tavaraa Fidalle. Ja toki roskikseen menevää myös. Lasten vaatekaappeihin puolestaan hommattiin lisää hyllylevyjä, niin kaappeihin uppoaa järjevämmin vaatetta ja muuta, kun ei tule säilöttyä ilmaa niin paljon. Vielä mulla on läpikäytävää, niin on tekemistä tälle loppuodotukselle 😄 Vaikka toki tuo aika menee arjessa kyllä ilman suurempia projekteja muutenkin. Enemmänhän nuo projektit ovatkin mielen valmistautumista.

Synnytys on myös ollut mielessä enemmän, kun se muuttuu konkreettisemmaksi asiaksi ajan vähentyessä. Tilattiin juuri ilmalla täytettävä kylpyamme synnytystä varten. Aiemmin meillä on ollut lainassa La Bassine, oikea synnytysallas, mutta nyt haluaisin ammeen mahtuvan kylppäriin, ja siksi tilattiin sinne menevä. Muutoinkin mulla on ajatuksissa oleilla kylppärissä ja saunassa. Katsotaan, miten menee!

Ostin jo myös suojia jälkivuodolle, ja ekoja synnytyseväitä 😄 Vähän ajoissa olen noissa, mutta kiva pikkuhiljaa miettiä noita. Kookosvettä ja pussismoothieita löytyy nyt myös.

Meillä on suunnitteilla ns. avustamaton kotisynnytys tällä kertaa. En ole siitä ihan hirveästi huudellut, koska olen halunnut säästää itseäni muiden arvosteluilta ja peloilta. Varjella sillä tavalla raskautta ja vauvan tulevaa syntymää. Moni pelottelu on nimenomaan pelkoa. En myöskään halua väitellä, kauhistuttaa tai että kukaan yrittäisi ylipuhua toisiin ajatuksiin. Muiden kotisynnyttäjien kanssa kyllä ollaan asiasta juteltu, se on ollut mukavaa. 

Edellisen lapsen syntymän jälkeen alkoi pohdinta tästä aiheesta. Ei siis mikään hetken mielijohde, vaan monen ajatuksen lopputulema tässä parin vuoden ajanjaksolla. Katsotaan, mihin ajatuksiin tulen, avaanko asiaa enemmän täällä blogin puolella, vaiko en. 

Paljon olen kuitenkin tehnyt ajatustyötä synnytykseen liittyen, vaikka synnytys onkin "tuttua". Samalla kuitenkin jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kyllä jonkin sortin valmistautuminen kannattaa aina. 

Olen rukoillut, harjoitellut hengittämistä. Ollut tavallaan nöyränä synnytysasioiden äärellä. Kokeillut ja pohtinut erilaisia asentoja, joissa ottaa supistuksia vastaan. (Ovat sitten paremmin mielessä, kun ovat jo tuttuja). Kerrannut mahdolliset vaaranpaikat ja toiminnan niiden varalle. Pohtinut ponnistusasentoja, joissa lantioon saa hyvin tilaa. Tehnyt muistilistaa miehelle synnytystä varten. Mutta ennen kaikkea olen pitänyt yllä positiivista mieltä ja luottamusta synnytykseen. Keho kyllä osaa, kun sitä ei häiritä. 

Mutta oi, niin ihana ja uskomaton ajatus, että kohta meillä on vauva!

Kolmas kotisynnytys - synnytyskertomus

Vauva on reilun kahden viikon ikäinen. Se taitaisi olla jo korkea aika kirjata ylös synnytyskertomus. Synnytys oli samalla sekä ihanan arkinen ja luonnollinen -oltiinhan kotona kaikessa rauhassa, ja kuitenkin myös ihmeellinen tapahtuma. 

Synnytystä edeltävänä yönä heräsin supistuksiin. Tuntuvia, mutta ei kovia kuitenkaan. Siirryin alakertaan kuulostelemaan tilannetta, kun pitkällään ei tuntunut hyvältä olla. Parin tunnin ajan otin supistuksia vastaan, ja sitten ne katosivat yhtä aikaa auringon noustessa. Jaahas, eli huilipäivä tähän väliin, mietin. Niinhän se meni viimeksikin. 

Koko perheen vapaapäivä, joten ei onneksi kiire mihinkään. Aurinkoinen sää. Muutamaa päivää aiemmin oltiin kokoonnuttu porukalla meillä, niistä pippaloista oli jäljellä vielä herkkuja ja salaatteja. 

Mieli teki jo synnytystyötä, ja koitinkin pitää mielen hyvänä, sitä kun tarvittaisiin vielä, tärkeintä synnytystyökalua. Venyttelin, tein lantiota avaavia liikkeitä, rebozoa, nuuhkuttelin eteeristä Joy-öljyseosta ja käytiin koko perheellä pienellä ja hitaalla kävelylenkillä. Mukava päivä. Iltaa kohden tuli taas muutamia supistuksia, ja alkoikin tuntua siltä, että kyllä se vauva taitaa tulevana yönä syntyä. Lasten nukkumaan menon lähestyessä supistukset alkoivat selvästi napakoitua, keho kai tiesi että rennommat hetket ovat ihan juuri käsillä, kun lapset käyvät nukkumaan :D 

Hauska hetki illalla oli, kun otin supistusta vastaan seisten, oveen nojaillen ja lantiota keinutellen. Taaperohan se tuli mukaan, ilmeisesti hänelläkin supistus oli menossa, kun asemoi itsensä minun ja oven väliin ja keinutteli hänkin itseään. Nauratti kesken supistuksenkin, ihana, mallintava pikkuinen. 

Lapsille kerrottiinkin illalla, että yöllä tai huomenna vauva syntyy. Yhdessä muistettiin vielä iltarukouksessa vauvaa ja synnytystä. 

Sauna oli lämmin, ja sinne suunnattiin miehen kanssa kun lapset oltiin saatu sänkyihin. Supistukset tihenivät ja napakoituivat koko ajan, ja ravasinkin saunasta aina suihkun puolelle ottamaan niitä vastaan, kroppa kun kaipasi selvästi pystyasennossa olemista. Vauva potkiskeli mahassa ahkerasti, tuntui oikein ottavan vauhtia jaloilla.

Myös lepoa kaipasin, edellisenä yönä kun oli jo valvottu. Asettelin sänkyyn pyyhkeen, jonka päällä aina minipienen hetken ehdin makoilla ennen seuraavaa supistusta. Jokusen supistuksen olin kyykyssä sänkyyn nojaten, mutta suurimman osan edelleen pystyssä, itseä keinutellen. Keskityin rentoutumiseen, hengittämiseen. Oli ihanan rauhallista, ja pärjäsinkin tosi kivasti supistusten kanssa. 

Miehen läsnäolo, rauhallisuus, mukana hengittely ja muu tukeminen tuntuivat tärkeiltä. Oli hyvä olla. Joissain supistuksissa toivoin selästä painamista, toisissa taas en missään tapauksessa sitä halunnut. Mies tarjoili myös juotavaa, Ningxiaa eli antioksidantteja ja vitamiineja, jotta kohtu jaksaa tehdä työnsä. Aika tiuhaan kävin myös pöntöllä rakkoa tyhjentämässä.

Pohdittiin altaan täyttämistä, että pitäisikös jo vedet laitella. Taisin sanoa, etten tiedä, mutta sitten tulikin jo supistuksia, joissa tarvitsi käyttää ääntä, rauhallisesti edelleen. Siinä kohtaa totesinkin ääneen, että on tää kyllä niin hullun hommaa. Synnyttäminen. Että taas olen synnyttelemässä :D Eli selvästi synnytys eteni ihan hyvää vauhtia, kun oltiin päästy jo noihin ajatuksiin. 

Mies alkoikin sitten laskemaan vettä altaaseen. Itse menin suihkun puolelle, suihkuverhon taakse. Siinä oli jotenkin niin hyvä rauha, että sain otettua supistuksia vastaan ihan hiljaa, ei ollut edes tarvetta liikkua, hengitellä syvään vaan. Olin ihan, että vau, kun supistukset kuitenkin olivat jo tosi vahvoja.

No, amme oli täytetty. Tällä kertaa ei ollut ns. oikeaa synnytysallasta eli La Bassinea, vaan pienempi, puhallettava aikuisten kylpyamme. Tämä siksi, koska halusin altaan kylpyhuoneeseen, eikä sinne isoa allasta mahdu. Kylpyhuoneen kun saa pimeäksi ja oven kiinni, niin se on tilana paljon mukavampi kuin olohuone. Ja toki kylyphuoneessa on se suihkukin. 

Mulla oli jo raskauden aikana ajatus, että voisi syntyä suihkuunkin. Varalta hommattiin amme kuitenkin, koska eihän sitä voi ennalta tietää, mikä synnyttäessä tuntuu parhaimmalta. Vesi ja altaassa olo kun on olleet tosi tärkeitä ja helpottavia tekijöitä edellisissä synnytyksissä.

Kokeilin allasta, mutta halusinkin sitten heti sieltä pois, ei jotenkin tuntunut hyvältä. Takaisin suihkuun, jossa nojailin suihkujakkaraan. Kokeilin käsin, että mikä tilanne, ylsin sormella kalvorakkoon, lapsivedet kun tosiaan eivät olleet vielä menneet. Näin minulla on ollut kaikissa synnytyksissä. 

Supistukset muuttuivatkin aika nopsaa ponnistussupistuksiksi, eikä rentoutuminenkaan ollut enää niin helppoa. Lapsivedet läsähtivät suihkun lattialle. En ollut niitä aiemmissa nähnytkään, kun vedet ovat kaikissa menneet altaassa. Hyvä mieli etenemisestä.

Ponnistussupistuksia tuli tiuhaan, niiden mukana tuntui olevan pakko ponnistella itsekin jonkun verran. Ääntäkin lähti, mutta onneksi lapset eivät heränneet. Heillä oli öljydiffuuserin unimusiikit päällä, unta turvaamassa. Mies muistutteli sovitusti jalkojen asennosta, jotta vauvalla olisi mahdollisimman paljon tilaa lantiossa tulla. Onneksi muistutteli, koska itse sitä meinasin supistuksen tullessa vetää itseni ihan tikkusuoraksi. Yhdessä hengiteltiin syvään ja rukoiltiin välissä. Mieli oli tässäkin kohtaa tosi hyvä, ja tiesin, että vauva syntyisi ihan juuri. 10-15 minuuttia ponnistussupistuksia taisi olla, ja sitten vauva olikin jo maailmassa. Vahvasti rääkäisten. 

Ai että. Me tehtiin se. Vau! Niin kiitollinen mieli. Yllätyin tosi paljon siitä, että vuorokausi ei ollutkaan vielä vaihtunut. Eli lasten nukkumaanmenosta vauvan syntymään kesti vähän alle neljä tuntia. 

Myös istukka tuli ihan nätisti, pönttöön laitettuun kulhoon. Tässä kohtaa annoin vauvan miehelle, niin pääsin itse pesulle. Sitten mentiin sänkyyn pötköttelemään ja ihmettelemään elämää. Jossain parin tunnin kohdalla katkaistiin napanuora. 

Jokunen tunti ehdittiin torkkua, ennen kuin isommat lapset alkoivat heräillä. Aika kivasti heräsivät yksi kerrallaan, niin jokainen sai oman hetken ihmetellä yön aikana saapunutta vauvaa. Ensimmäisen heräilijän reaktion tulen varmaan muistamaan aina. Se suuri ilo ja onnellisuus lapsen ilmeessä, kun siskovauva olikin jo syntynyt. 

Miten kotisynnyttäjä tulee kohdatuksi äitiyshuollossa?

Kolmesta raskaudestani kahdessa olen valmistautunut suunniteltuun kotisynnytykseen. Vain toisessa näistä olen äitiyshuollossa ennalta kertonut kotisynnytyssuunnitelmista. Tämä siksi, koska vastaanotto kotisynnyksestä kertoessa on Suomessa hyvin vaihtelevaa. 

Ensimmäisen kotisynnytykseni aikoihin asuimme pikkukaupungissa, jossa ei vuosikausiin ollut kukaan synnyttänyt kotona, joten olin ensimmäinen pitkään aikaan. Valitsin olla kertomatta suunnitelmista etukäteen,  vaikka minulla olikin neuvolassa todella mukava neuvolatyöntekijä. 

Jälkeenpäinkin  sain häneltä vain hyviä ja positiivisia ajatuksia valinnoistani. 

Myös sairaalan puolella oli silloin valmisteilla ohjeistusta, miten kohdata kotisynnyttäjä. Monet kotona synnyttäneet kun kuitenkin tuovat vauvan lääkärin tarkastukseen muutama päivä synnytyksestä. Pakollista tämä ei ole, mutta mekin päädyttiin tässä tarkastuksessa käymään. 

Miksi en kertonut? 

Ihan puhtaasti itseni suojelemisesta kyse. Ensimmäisessä kotisynnytyksessä kun voi vielä näin tehdä, seuraavaa synnytystä miettiessä kotisynnytysajatukset kun ovatkin jo tiedossa sitten, jos siis neuvolassa aikoo käydä. En halunnut muiden, mahdollisia negatiivisia ajatuksia, pelotteluja ja mielipiteitä aiheesta, josta heillä ei olisi perehtymistä. Aiheesta kun olen kuullut välillä todella kurjiakin kohtaamisia olleen, paikkakunnasta riippuen.

On myös mahdollista, että joku heittää vaikkapa huoli-kortin ilmaan pelkän kotisynnytyksen takia tai tekee vaikkapa lasun. Näiltä halusin itseäni suojella. 

Toinen kerta

Toiseen kotisynnytykseen valmistautuessa neuvolassakin oli alusta asti puheissa mukana kotisynnytys. Ensimmäisen kotisynnytyksen jälkeen olimme muuttaneet Uudellemaalle, ja täällä kotisynnytyksetkin ovat paljon yleisempiä. Neuvolassakaan asiaa ei ihmetelty sen kummemin, kun minulla kuitenkin oli jo aiempikin kokemus kotisynnytyksestä. Ja toisaalta, vaikka ei olisikaan, on äideillä aina oikeus valita synnytyspaikkansa.

Lääkärin kanssa keskustelin aiheesta, ja hän kirjoittikin osan resepteistä, joita kotisynnytyksiä varten usein varuilta hankitaan. Mahdollista verenvuotoa ja suurempaa tikkaamista varten. Tiesin toki, etten näitä tule tarvitsemaan, mutta näistä oli ihan mielenkiintoista jutella. 

Toisaalta sitä haluaa raskaana olla rauhassa, omassa kuplassaan, ja toisaalta taas haluaisi normalisoida kotisynnytystä ja siksi myös tuoda aihetta esille neuvolassa ja muualla. Jotta seuraavilla äideillä olisi helpompaa.

Reseptien saaminen sinällään on synnyttäjän oikeus, mutta aika monesti kuulee, että ne äideiltä evätään, koska lääkäri kokee olevansa vastuussa kotisynnytyksestä, jos kirjoittaa siihen reseptejä. Sinällään inhimillinen näkökulma, mutta ottaen huomioon, että lapsen vanhemmat ovat aina vastuussa valinnoista (ja myös jonkun muiden tekemistä valinnoista synnytyksessä) ja kantavat seuraumukset myös vaikkapa sairaalasynnytyksissä tapahtuneista hoitovirheistä ja mahdollisista vammautumisista, niin erikoista, että kotisynnytyksen kohdalla yhtäkkiä vastuussa olisikin joku muu. Asia kertoo lähinnä siitä, että virallista linjaa ei ole, ja kotisynnyttäjät liikkuvat harmaalla alueella, kun synnytys tapahtuu sairaalan ulkopuolella. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin menevät eteenpäin tässäkin.

Joka tapauksessa, minulle sattui erittäin asiallinen lääkäri, joka itsekin totesi, ettei hänellä ole yksityiskohtien valossa huolta aiheesta. Hän toivotti myös tervetulleeksi sairaalaan, jos siltä kuitenkin tuntuisi. Kiitin asiallisesta kohtaamisesta, koska se ei todellakaan ole itsestäänselvää. 

Vietiin tämäkin vauva muutaman päivän ikäisenä lääkärin tarkastukseen. Asialllinen vastaanotto sielläkin, mitään valintojamme ei kyseenalaistettu, suurin osa ajasta taisi henkilökunnalla mennä temppuilevan apotti-ohjelman kanssa, kun sinne olisi pitänyt saada kirjattua sairaalan ulkopuolella syntynyt lapsi, mutta ohjelmisto ei suosinut ajatusta.

Myöhemmin vauvan ensimmäisessä lääkärineuvolassa sitten saatiinkin ihmettelyä niin kotisynnytystä, kestovaippoja kuin vauvan pyöreitä poskia kohtaan, mutta se onkin jo toinen tarina se.. :)

Viimeisimmän kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.

Vauvaan rakastuminen ja oksitosiinihuurut - Kotisynnytyspäivän mietteitä

Kotisynnytyspäivän ajatuksia. Edelliset osat ovat Onneksi vauva syntyi kotona, Synnytystiimillä on väliä ja Rauhallinen jälkeisvaihe.

Tämä postaus liittyy ylläolevaan kuvaan.

Tässä kuvassa vauva on synnytyksen jälkeen aamutakin sisässä ihokontaktissa. Näytän tässä niin onnelliselta että se liikuttaa itseänikin. En kestä. Se olo, kun olet juuri synnytellyt  yhden  vauvan,  ja voit muina naisina makoilla omalla  sohvalla. Tyytyväisyys, ilo  ja onni. SIunattu olo!

Olen pahoillani, jos  et ole saanut kokea sitää onnea  ja vauvaan rakastumista heti syntymän jälkeen. Et ole huono äiti, tiedäthän sen? Se ei myöskään tarkoita, ettei sinua olisi tarkoitettu äidiksi, tai että sinussa olisi jotain vikaa. Vauvaan voi rakastua myös pikkuhiljaa, jos rakkaushuuru on jäänyt kokematta.

Näihin rakastumistunteisiin vaikuttaa myös synnytyksen kulku, esimerkiksi synnytyksessä käytetyt lääkkeet monila äideillä haittaavat tai blokkaavat kokonaan kehon oman oksitosiini- eli rakkaushormonituotannon. Hormonit ovat synnytyksessä tärkeitä, ne muutenkin ohjailevat synnytyksen kulkua. Tämä lääkeaineiden vaikutus on mielestäni tärkeä tiedostaa, ettei tule turhaa itsensä syyttelyä.

Ja samalla lailla oksitosiinihuurujen syntymistä voi haitata se, jos synnytyksessä joutuu pitämään puoliaan, kokee jäävänsä yksin, pelkää tai muutoin kokee negatiivisia tunteita. Synnytys ei ole koskaan "pelkästään" sitä, että vauva tulee maailmaan.

Synnytyksellä ja synnytyskokemuksella on merkitystä, itse asiassa kauaskantoiset seuraukset monella tapaa koko perheen hyvinvointiin.

Minulla on takana kaksi kotisynnytystä ja yksi sairaalasynnytys. Kaikille kotisynnytys ei ole sopiva ratkaisu, eikä kaikille sairaalasynnytys ole paras vaihtoehto.

Tilastojen valossa tavallisen uudelleensynnyttäjän kotisynnytys on vähintään yhtä turvallinen kuin sairaalasynnytys. Tiedän, että monen on vaikea tätä uskoa. Etenkin, jos on ennestään hurjia kokemuksia sairaalasynnytyksestä, esimerkiksi sairaalasynnytyksessä tapahtuineita "läheltä piti" -tilanteita. 

Sairaalasynnytys ja kotisynnytys eivät ole kuitenkaan sama asia. Ongelmat sairaalasynnytyksessä eivät tarkoita, että samat ongelmat olisivat vastassa kotisynnytyksessä. Jokaisessa synnytyksen kulkuun puuttumisessa on omat riskinsä. Tavallisessa sairaalasynnytyksessä on useita puuttumisia, sisätutkimuksesta lähtien. Synnytyksen kulkuun puuttuminen lisää myös riskiä joutua sektioon. Toisaalta taas, sairaalassa sekin riski voidaan ottaa, koska sairaalasynnytyksessä on jatkuva sektiovalmius.

Kotisynnytyksessä ei samanlaisia riskejä voida ottaa. Siksi useimmiten kotisynnytyksissä ohjaillaan synnytyksen kulkua mahdollisimman vähän, ja synnytys etenee omalla voimallaan. Mutta se olisikin jo toinen tarina kerrottavaksi!  

Rauhallinen jälkeisvaihe - Kotisynnytyspäivän mietteitä

 

Kotisynnytyspäivän mietteitä, osa 3. Onneksi vauva syntyi kotona -osan löydät täältä, Synnytystiimi synnytyksessä eli osa 2 tässä.

Tämän kirjoituksen teksti nojaa postauksen kuvaan. 

Tykkään tästä kuvasta tosi paljon. Istukka on irronnut, siksi myös verta, ihan tavanomainen määrä. Musta jotenkin tosi kaunista, kuinka veri on levinnyt ja oleilee vedessä. Istukka, ruusut ja veri. Ja me vauvan kanssa. Älä siis säikähdä verta, kaikki on enemmän kuin hyvin.

Olen tässä melko väsähtäneen, seisahtuneen näköinen. Ja saahan sitä synnytyksen jälkeen ollakin, melkoinen koitos on takanapäin.

Ei ole enää kiire minnekään, vauva on täällä, sylissä!

Paitsi että esikoisen synnytettyäni tässä kohtaa oli kiireen tuntua. Miksi, vaikka kaikki oli hyvin? Niin minulla kuin vauvallakin oli asiat kohdillaan, mutta sairaalakulttuuri pukkasi asioita eteenpäin vauhdilla. 

Sairaalassa usein on "kiire", vaikka oikeasti voisi ottaa ihan rauhassa vaan. Asioita pukataan eteenpäin tehokkaasti, vielä jälkeisvaiheessakin. Saadaan synnytys "pakettiin", huone siivotuksi ja seuraava konkkaronkka synnytyssaliin.

Tästä me sairaalassa jouduttiin sanaharkkaan esikoisen aikaan kakkoskätilön kanssa, kun me ei mentykään sen mukaan, miten heillä sairaalassa oli totuttu tekemään, vaan päätettiin toisin. Oikeastihan me äidit, perheet voidaan sairaalassakin päättää monesta, synnytys on meidän. 

Siellä se vaan on vaikeampaa, se oman äänen esille tuominen, koska on paljon, paljon asioita, joita on totuttu tekemään sairaalassa tietyllä tapaa. Koneisto jyllää ja niin edelleen. 

Ja sitten nämä ovat vielä joka sairaalassa vähän eri juttunsa Suomessakin. Puhumattakaan kätilölotosta, että minkälainen ihminen sattuu paikalle. Siitäkin riippuu moni asia synnytyksessä. Vähän liian moni. Vaikka ihanaahan se silloin on, kun paikalle sattuu juuri se kätilö, joka kannustaa ja tukee, sen sijaan että päättäisi puolesta, vähättelisi tai ylikävelisi, tekisi toimenpiteitä ilman lupaa jne. 

Se istukan odotuksen hääräily esikoisen synnytyksestä jäi jotenkin mieleen, koska minulla itselläni sitten toisessa synnytyksessäni oli se sama "kiire" istukan kanssa, vaikka kellään muulla mitään kiirettä ei ollut. En osannut rauhoittua tuon aiemman muiston vuoksi, vaan halusin tavallaan hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. 

Sairaalassa usein vauhditetaan istukan tuloa mm. oksitosiinipiikillä. Se laitetaan usein reiteen, vähän kysymättä, tai sitten se voi myös mennä suoraan suoneen, jos olet oksitosiinitipassa synnytyksen aikana. Tarkoituksena vauhdittaa istukan tuloa ja ehkäistä suurempia verenvuotoja. 

Runsaampi verenvuoto ei ole kuitenkaan mikään vakiojuttu synnytyksessä, saati rutiininomainen vauhdittaminen tarpeellista. 

Minullakin istukka ensimmäisessä synnytyksesä tuli hyvin nopeasti, oksitosiinipiikki ei olisi ehtinyt edes vaikuttamaan enää asiaan. Silti sitä oltiin pistämässä omine lupineen, vaikka kroppani oli toiminut oikein mallikkaasti synnytyksessäkin, ei siis ollut mitään siihen viittaavaa, etteikö se saisi hoidettua vielä yhden istukankin. 

Tästä asiasta minulle jäi se kiireen tuntu mieleen. Kiirekiirekiire, ja vasta sitten voi hengähtää. Oikeastihan istukkaa on kyllä aikaa odotella, jos ei mitään ylimääräistä verenvutoa ole. 

Ajattelen, että edellisistä synnytyksistä pitää aina ottaa jotain opiksi seuraavaan synnytykseen. Tämä istukka-asia olikin itselläni yksi niistä, rauhallinen synnytyksen jälkeinen aika istukkaa odotellen. Ei häslinkiä. Tällä kertaa kenelläkään ei ollut kiire, ei minullakaan.

Istukka odoteltiin altaaseen, ja se olikin tosi toimiva setti. Itsehän aluksi luulin, että olin tyyliin revennyt pahasti, koska oli kauhea paine persuksissa, mutta se olikin se istukka joka oli tuloillaan, ja sitten se tunne hellitti.

Minä, vauva ja istukka kulhossaan pötköteltiin sitten hyvän aikaa sohvalla. Napanuoraahan ei tarvitsisi katkoa heti, se on niitä sairaalan juttuja. Voi rauhassa antaa aikaa, vauva hyötyy tästä lempeydestä ja siitä, että saa istukasta kaiken omansa. 

Kurkkaa myös

Toinen kotisynnytykseni

Synnytystiimi synnytyksessä - Kotisynnytyspäivän mietteitä

Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) mietteitä. Edellisen osa, synnytyspaikan merkityksestä löydät täältä. Teksti liittyy yllä olevaan kuvaan.

Tässä kuvassa vauva on vielä kohdussa, tuloillaan. Lepoa ja voimien keräämistä ennen seuraavaa supistusta.

Synnytys alkoi yöllä, ja ajattelin että tämäkin vauva olisi syntynyt yön hämyssä kuten mun aiemmat vauvat. Vaan eipä syntynyt, syntyi kello 11 aamupäivällä. Synnytyksessä on monia asioita, joihin voi vaikuttaa valmistautumalla, vaan kellonaika ei taida olla yksi niistä :D

Tekee tosi hyvää katsella synnytyskuvia. Multa löytyy myös monta kuvaa, joissa näytän tosi avuttomalta. Ja kuvia, joissa näkyy mun synnytystiimi, mun ympärillä, kädestä pitämässä, silittämässä selkää, tsemppaamassa, painamassa akupisteitä. Ja voi katsoa että vau kuinka monta ihmistä mulla oli mukana, ihan vaan minua varten. Tässä synnytyksessä minulla oli tähän asti suurin tiimi, kaksi doulaa, kaksi kätilöä ja oma mies.

Jokainen heistä minun itseni valitsemana. Ei tarvinnut arvailla, kenen kanssa sitä synnyttelee. Se luo turvaa, sitä turvallisuuden tunnetta synnytykseen, kun ei tarvitse jännittää paikalla olevien käytöstä tai mielipiteitä kuhunkin synnytyksen kulkuun liittyvään asiaan. Tietää olevansa siltä osin turvassa, kukaan ei ole tulossa sotkemaan synnytyskuplaa vaikkapa rutiinitoimenpiteillä.

Ja lisäksi paikalla oli tietenkin se tärkein, eli taivaan Isä, jonka kanssa synnytykseen oli valmistauduttu rukoillen ja pelkoja kohdaten.

Vaikka sulla ei olisi niin suurta ja mahtavaa synnytystiimiä kuin mulla, niin taivaan Isä on sun kanssa ja häneen voi turvautua myös niillä synkillä hetkillä. Hän ei säikähdä meidän tunteita tai käytöstä. Ei itkua, huutamista tai niitä matalimpia avuttomuuden hetkiä. Hän kestää sen kaiken, sua rakastaen ja tukien.

P.s. Vikoissa mun synnytyskuvissa toisella kätilöistä on otsalamppu, koska vauva on tuloillaan ja hänen tuloa katsotaan. Nää on musta ilahduttavimpia action-kuvia, joista huokuu se että nyt muuten tapahtuu! 

Kurkkaa myös

Kotisynnytys - erilainen kuin edellinen!

Onneksi vauva syntyi kotona

Kotisynnyttäjän sairaalakassi

Onneksi vauva syntyi kotona - Kotisynnytyspäivän mietteitä

 

Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) kunniaksi jaoin instagramissa viimeisimmästä kotisynnytyksestäni. Jakaminen tuntui mielekkäältä, joten pistänpä saman setin tännekin.

Alla oleva teksti liittyy kuvaan 😊

 "Katsoin tätä varten ekaa kertaa videokuvaa synnytyksestä. Ja itkin. Tavallaan niin hurjaa mutta samalla tosi tosi ihmeellistä. Ja en muistanutkaan, että mun eka sana vauvan synnyttyä ja hänet syliin kopattua oli vauvan nimi ❤️

Tää elämä. Kaikkea sitä saakin kokea. Ja vielä kotona ❤️😭. Siitä olen niin kiitollinen, että tämä syntymä tapahtui kotona. Se ei ollut mun kevein synnytys, ja tiedän, että muualla se olisi mennyt toisella tapaa. Onneksi ei oltu muualla ". 

Synnytyspaikka vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Monella tapaa. Oma koti, omat säännöt. Sairaalassa sairaalan säännöt. 

Sairaalassa minunkin synnytykseeni olisi puututtu enemmän, haluttu sen etenevän sairaalan hyväksi näkemällä tavalla ja koitettu vauhdittaa. 

Muistan, kuinka yhdessä vaiheessa synnytystä ajattelin, että sairaalassa saattaisin olla jo sektiossa. Ei mikään ihana ajatus itselleni. Sektioille on paikkansa, mutta se ei ole luonnollisin synnytystapa.

Kotona sain pidettyä pääni kasassa, vaikka synnytys oli hyvin intensiivistä tuntikaupalla. Koen, että kyseinen synnytys sairaalassa olisi ollut suuri riski. 

Siksi olen kiitollinen, että sain synnyttää kotona. Yksi syy monista!

Kotisynnytyskertomuksen löydät tästä. 

Kotisynnyttäjän "sairaalakassi"

 

Mihin kotisynnyttäjä tarvitsee sairaalakassia, kun kaikki omat tavarat muutenkin ovat kotona? Voisikin oikeastaan puhua synnytyskassista, eli kassista, jossa on tarvittavia asioita lähettyvillä, synnytystä varten. 

Kotisynnytyskassissa ei ole tarvetta neuvolakortille (kotikätilön eli kotilon kanssa on tavattu jo ennen synnytystä, siltä osin raskauden kulku ja muut yksityiskohdat ovat kätilölle jo tuttuja) tai imetysliiveille, mutta kaikkea muuta tarpeellista sieltä tälläkin kertaa löytyi.

Lokakuinen kotisynnytykseni oli toinen kotisynnytykseni. Edellisen kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.

Synnytyskassista löytyi:

Eteerisiä öljyjä. Young Livingin, tietenkin. Uusi, ihana lyhtydiffuuserikin ehti tulla juuri synnytystä edeltävänä päivänä, niin saatiin siihen mm. appelsiiniöljyä mieltä ja oloa freesaamaan. Öljyjä käytettiin synnytyksen aikana muutenkin mm. kivunlievitykseen ja synnytyksen käynnistymisen tukena. Ja toki myös palautumisessa, sekä jälkisupistuksissa. Niistä lisää täällä.

Pussismoothieita. Helppoa imaista synnytellessä, kun ei pysty tai tee mieli muutoin syödä sen kummemin, ja energiaa kuitenkin synnyttäessäkin tarvitaan. Näitä meni useampi synnytyksen aikana. 

Juotavaa: kookos-mangovettä, Ningxia-antioksidanttijuomaa ja granaattiomenamehua. Hyvää ja tehokasta nesteytystä, energiajuomaksi synnytykseen ja palautumiseen jälkeenpäin. Niitä kyllä tarvittiinkin, kun synnytys oli edellistä pidempi. Kookosvedestä en ole aiemmin oikein välittänyt, mutta synnytystä varten opettelin sitä juomaan :D 

Juomapilli/pillejä. Pillillä on helpompi hörpätä kesken synnytyksen, kuin suoraan mukista tai pullosta. Ja silloin ei tarvitse itse ottaa käteen mitään, vaan puoliso tai muut synnytyksessä mukana olevat voivat pidellä juomaa. 

Bikinien yläosa. Vaikka synnyttelinkin kotona, tykkäsin pitää bikinien yläosaa, kuten sairaalasynnytyksessäkin muinoin. Saahan sitä täysin nakunakin oleilla, mutta itse valitsin noin.

Voimalauseet tauluissa. Tällä kertaa näitä ehtikin tuijotella useammin kuin viimeksi. Etenkin God is within her, she will not fall -taulu oli itselleni merkityksellinen. 

Kännykkä. Ja ei, en tosiaan sometellut tai muutenkaan vilkuillut kännykkää kesken synnytyksen (muuhun asiaan keskittyminen häiritsee synnytyshormonien toimintaa), mutta kännykkä oli lähettyvillä, että muut paikallaolijat saivat otettua kuvia.

GoPro -kamera. Saatiin lainaan GoPro, jolla kuvattiin osia synnytyksestä. En ole tosin vielä katsonut sitä settiä, sen verran on vielä tuoreessa muistissa niin hyvät hetket kuin ne vähän rajumman kuuloisetkin :)

Rebozo-liina. Rentoutuksiin ja vauvan asennon avustamiseen. Oli käytössä muutaman kerran.

Gua Sha -kampa. Ei taidettu tälläkään kertaa käyttää tätä, mutta varuiksi oli lähettyvillä hierontaa tai kevyttä kivunlievitystä ajatellen. 

Rebozo, Gua Sha -kampa, soseita ja osa öljyistä :)

Synnytyksen jälkeiseen aikaan oli varattuna: 

Evästä (pakastepitsaa, pakastepatonkia, alkoholitonta skumppaa, vihreä kuula -konvehteja)

Jättisiteitä ja isot alkkarit (plus ylempänä mainitut alapääöljyt)

Aamutakki jonka sisään mahtuu vauvelikin

Mitä synnytykseen liittyvää pakkasit omaan synnytyskassiisi?

Kurkkaa aiheeseen liittyen myös 

Omaan kehoon luottaminen synnytyksessä

Raskaus ja vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskaus keskenmenon jälkeen

 

Kotisynnytys - Ihan erilainen kuin edellinen!

Tällä viikolla meidän vauva syntyi suunnitellusti kotiin raskausviikolla 40+3. Omien aikataulujensa mukaan. Vaikka synnytys oli minulle "jo" kolmas, niin tämän jälkeen allekirjoitan entistä vahvemmin sen, että jokainen synnytys on kyllä ihan omanlaisensa. Ja hyvä niin!

Viimeinen viikko ennen synnytystä olin henkisesti aika väsynyt jo raskauteen. Ennen laskettua aikaa jo, raskaus vaan tuntui tällä kertaa loputtoman pitkältä. Tällä kertaa kaikki kesti; raskautuminen, raskaus ja synnytys myös. Tämä kolmas synnytykseni oli pisin synnytyksistäni. Ajattelen, että siihen liittyy tavallaan myös omia päänsisäisiä juttuja. Ja toki tuossa raskauden viime metreillä ajoin myös autokolarin, joka osaltaan vaikutti noihin mielen asioihin.

Kadonneen synnytysmielialan metsästys

Yöllä heräsin supistuksiin. Niitä ei ollut hyvä vastaanottaa makuultaan, joten nousin ylös ja vessaan. Lapsivettä tuli hiukan, ja myöhemmin myös limatulppaa.

 Edellinen kotisynnytykseni käynnistyi vastaavanlaisilla supistuksilla, joten olin iloisella mielellä, nyt se alkaisi. Supistuksia tuli useamman tunnin ajan, joten laitoin muutaman viestin, että tänään ehkä synnytetään. Mulla kun ei ole supistellut ns. huvikseen.

Lapset heräsivät uuteen päivään, ja oikeastaan siitä sitten koko meno hiipuikin pikkuhiljaa kasaan. Itselle tuli tosi ankea ja suorastaan angstinen olo, että mitä, eikö tämä nyt alkanutkaan? Synnytystiimistä olivat sinä päivänä kuitenkin tulossa paikalle jo ystäväni ja siskoni, ja turhautti tosi paljon, että kaikille tulisi turha keikka matkan takaa. 

Päätettiin, että lapset lähtisivät isovanhemmille, jos se auttaisi synnytystä käynnistymään, kun lasten iloinen ja tauoton höpötys ei veisi keskittymistäni. Koska joo, se kyllä vaikutti minuun. 

Lasten lähdettyä, iltaohjelmassa meillä oli kävelyä, rebozorentoutusta, akupisteiden painelua ja ihanaa hierontaa. Ja suklaata. Olin kyllä edelleen vahvasti tappiomielialalla, aika väsynyt niin henkisesti kuin jo kropaltakin edellisen yön valvomisten vuoksi. Käytiin kaikki nukkumaan, mutta täytettiin synnytysaltaaseen varuiksi jo ilmat, että jos nyt kuitenkin jotain tapahtuisi. 

Parin tunnin yöunien jälkeen heräsin omiin hengittelyääniini, vastaanotin supistuksia ja hengittelin syvään. Hassua, miten sitä osaa unissaankin jotain. Nousin ylös ja ajattelin, että eikä, taas varmaan sama kuin viime yönä. Ei siis hilpein mieliala vaan melko negatiivinen, mikä ei sinällään ole tyypillistä minulle, mutta kertoo paljon omasta olotilasta. 

So it begins! Synnytysallas odottelee vettä.

Mies nousi myös, kelloteltiin supistuksia, että saataisiin joku käsitys mihin suuntaan oltiin menossa. Supistusten väliajat torkuin sohvalla, mutta supistuksen tullessa oli pakko nousta hengittelemään, nojailla seinään ja heiluttaa lantiota. 

Nyt ei peruta enää!

Kolmen aikaan yöllä soitin kätilölle, että ei tämä taida enää tällä kertaa peruuntua. Supistusten välit olivat lyhentyneet ja kesto pidentynyt. Tunnin päästä molemmat kätilöt olivat paikalla. 

Supistuksissa tarvitsi jo äänenkäyttöäkin, ne olivat napakan tuntuisia. Hämmensi, kun supistukset tuntuivat vain vatsalla. Molemmissa edellisissä synnytyksissä ne tuntuivat selässä.

Ehdotettiin, menisinkö ammeeseen tai suihkuun. Menin kokeilemaan ammetta. Ammeeseen, vessaan, ammeeseen, suihkuun. Aina välillä kuunneltiin vauvan sydänääniä. Useampi tunti kului. Mietin, että miksi tämä on niin hidasta. Uuvuttavan hidasta. Ja kuitenkin supistukset oli todella tuntuvia ja tehokkaita koko ajan. Odotin nopeampaa toimintaa paljolti sen pohjalta,  kun edellinen synnytys kesti sen 3h.

Puoli kahdeksan maissa kokeiltiin rebozoheilutusta, jossa olin selälläni sängyllä. Toinen kätilö laittoi akupunktioneulat ja jäätiin sänkyyn porukalla, supistuksia vastaanottamaan edelleen. Supistukset tuntuivat tässä vaiheessa erittäin tuntuvasti mahan lisäksi myös selän puolella. Jes, edistysaskel, vaikka samalla kohtaa mieli myllersi kyllä paljon kaiken rankkuutta. Tässä kohtaa miehen läsnäolo oli itselleni koko ajan tärkeämpää. Että hän oli läsnä, näkösällä, vieressä, käsi kädessä. Se rauhoitti ja helpotti.

Tämä oli ehkä yksi lempparihetkistäni synnytyksessä, siinä meitä oli neljä torkkumassa supistuksen välejä, hengittelemässä supistuksia ja painelemassa selän akupisteitä.

 

Supistukset olivat todella voimakkaita, mutta oma ajatus siinä sängyllä oli, että nyt on tosi hyvä. Ja aina sai mielen psyykattua, että yksi kerrallaan, eteenpäin mennään. Mieli tavallaan vaihtui tässä kohtaa paremmaksi, että kyllä vauva syntyy pian. 

Ja tuntuikin, että vauva laskeutui alaspäin, ja että sängystä voisi jo nousta.

Kävin vielä suihkussa hakemassa voimia alakertaan, ammeeseen siirtymistä varten. Matka tuntui pitkältä ja supistuksia tuli. Suihku tuntui niin hyvältä alaselässä ja alavatsassa. Ajattelin, että olisipa useampi suihkusuutiin, niin saisi yhtäaikaa suihkuteltua sekä selkää että vatsaa. Ah.

Alakertaan siirtyessä mietin, että jes, nyt on enää tyyliin jokunen supistus ennen kuin vauva syntyy. Oikeasti kesti vielä puolitoista tuntia, mutta onneksi en tiennyt sitä :D Aina helpompi vain ajatella, että seuraava supistus, yksi vielä, okei vielä yksi..

Ammeessa jatkettiin. Taisin enimmäkseen nojailla eteenpäin, altaan reunaan. Toisessa kädessä miehen käsi, toisessa välillä siskon ja välillä ystävän käsi. Nyt oli jo hankalampaa pitää mieli ja hengitys kasassa, supistukset olivat niin voimakkaita. 

Hengitys 

Sisko oli edellisessä synnytyksessään testannut toimivammaksi (viiden synnytyksen kokemuksella) ns. hymyhengityksen, ja sen, kun ajattelee samalla hengityksen rentouttavan kohdun. Ohjeistukset ja tsemppaaninen tästä auttoi tosi paljon. 

Välillä tosiaan meni karjumiseksi ja kuulosti melkoisen eläimelliseltä, mutta nuo tsempit auttoivat hengittämiseen. Aina silloin, kun sai hengitettyä syvään ja olemaan karjumatta, tuntuikin vauva etenevän parhaiten. Ja niinhän se onkin, rentoutunut keho on aivan eri kuin kireät ja jännittyneet lihakset. Ja keho joka antaa myöten eikä taistele vastaan, on myös kivuttomampi keho. 

Se fiilis kun lopulta tunsin että vauva on synnytyskanavassa! Se tuli juuri tällaisen supistuksen aikana, kun sain hengitettyä hymyilllen. Kätilö vinkkasi kokeilemaan omalla kädellä, missä vauvan pää tuntuu. Vastassa olikin jo tosi lähellä kalvot lapsivesineen. Ei enää kauaa!

Ponnistusvaihe. Hyvä hengitys, karjunta ja muu vuorottelivat. Niiden seassa yritin olla ponnistamatta, mutta välillä tuli kyllä vähän vahingossa yritettyä sitäkin. Se oli yleensä yhteydessä tuohon karjuntaan, ja no joo, jos ei ole jo käynyt selväksi, se ei ole se tehokkain menetelmä. 

Toisaalta tuntui, että mielen tarvitsikin huutaa, ja toisaalta taas se vei voimia ja kasvatti vauvan pään tuomaa paineen tunnetta alapäässä. 

Vihdoin vauvan pää syntyi. Tämä loputon synnytys loppuu sittenkin, oli ajatukseni. Tälläkin kertaa jotenkin veden paine ohjasi vauvan kroppaa "väärään" suuntaan, jotenkin eteenpäin, ja itsestä tuntui ettei loppukroppa pääse tulemaan. Nousin siinä hieman, ja kätilö auttoi vauvaa vähän hartioista tulemaan. Ja onneksi auttoikin, vauva olikin isompi mitä olin ajatellut.

Siinä me ollaan tämän kotisynnytyksen päätteeksi.
Täyttä rakkautta.

Nostin vauvan vedestä syliini. Helpotus ja onni! Ihanaa, vihdoin! Tätä vauvaa oli jo niin odotettu. Ja siinä hän nyt oli. Mieli vaihtui hyvään ja onnelliseen. Kello oli nyt yksitoista aamupäivällä, vauvaa oli synnytelty yö, aamu ja aamupäivä. 

Olin ammeessa vielä tovin vauvan kanssa. Niin helpottunut olo kaikesta. Takapuoli oli ihan arka istuessa ammeessa, mutta tunne kielikin vain onneksi istukasta, joka tulikin sitten jo. Istukan tulon jälkeen nousin ammeesta vauvan kanssa pötköttelemään sohvalle. Napanuora katkaistiin puolentoista tunnin jälkeen syntymästä. 

Punnittiin vauva. Oho, lähemmäs neljä ja puoli kiloa, ja aika iso pääkin. Mun isoin vauva, pikkuinen. Ilmanko tuossa koko toimituksessa kesti. Ja ponnistusta ajatellen, onneksi kestikin, koska nyt säästyin tikeiltä, joita varmasti olisi tarvittu, jos vauva olisi tullut rytinällä.

Tämän synnytyksen fiiliksiä on vaikea pukea sanoiksi. Ehdottomasti positiivinen synnytyskokemus lopulta, mutta samalla myös aika rankka kokemus. Ja kuitenkin kokonaisuudessaan aika upea, vaikkakin eri lailla kuin edellinen. Voimauttava myös sillä tapaa, että vau mistä urakasta selvittiin! 

Voisin summata, että kaikista näistä kolmesta synnytyksestäni hyvää valmistautumista ja mielen hallintaa tarvitsin eniten tässä synnytyksessä. Kaikissa niitä kyllä on tarvittu, mutta tässä kaikki valmistautuminen ja asioiden sisäistäminen olivat eniten koetuksella ja mieltä tarvitsi todella paljon avuksi että pääsi hetkestä toiseen.

Myös synnytystiimi merkitsi tosi paljon. Paljon enemmän kuin osasin ajatellakaan. Että itsellä oli turvallinen olo ja ns. hyvä energia. Kaikki paikalla olleet ihmiset olivat tärkeitä synnytyksessä eri tavoin. Sain paljon tsemppejä ja kehuja synnytyksen aikana, joiden näin jälkeenpäin nään merkinneen paljon ja tuoneen voimia jatkaa. Niitä kyllä tarvittiin. Usko selviytymiseen oli koetuksella monta, monta kertaa. 

Kirjoitan vielä myöhemmin lisää synnytykseen liittyen.

Mutta nyt on aika ihanaa. Ollaan siitä loputtomasta odotuksesta siirrytty ihanan vauvantuoksuiseen arkeen. 

Vauvan synnyttyä korkattiin alkoholiton kuohuva ja paistettiin pakastimesta synnytystä varten ostetut pitsat. Kippis upealle tiimille ja maratonilta tuntuneelle synnytykselle! 

Tervetuloa vauvakuplaan myös Instagramin puolelle @iloelolaura !

Raskausviikko 40: Autokolari, mielen voima ja vyöhyketerapia

Nyt eletään viimeisiä hetkiä raskausviikosta 40. Laskettu aika on kohta ohitettu. Esikoinen olisi jo syntynyt, seuraava lapsi puolestaan yhdeksän päivää maagisen keskiarvopäivän jälkeen. Saa nähdä, milloin tämä vauva päättää syntyä!

Maanantaina pääsin vyöhyketerapiaan, synnytystä käynnistelevään hoitoon opiskelijalle. Se oli ihana, koko vartaloa rentouttava hoito, jossa kohtuun liittyvien akupisteiden lisäksi myös tosiaan hierottiin koko kroppaa. Olo olikin hoidon jälkeen ihanan rentoutunut, ja kotimatkalla tuli muutamia tuntuvia supistuksia ekaa kertaa tässä raskaudessa. Harkkasupistuksia on iltaisin tullut jo aiemminkin.

Matkalla kotiin poikkesin Tokmannilla asioilla. Sieltä tullessa täräytin autolla moottoripyörän kanssa yhteen. Auton nokka meni mäsäksi. Oli todellakin varjelusta matkassa, vauhti niin hiljainen ettei mahakaan osunut rattiin, vaikka on vain se muutaman sentin rako mahan ja ratin välissä. Ja se, että vain auton nokkaan osui, toinen vaihtoehto tilanteessa olisi ollut törmätä juuri mun ovesta sisään, törmäys tapahtui siltä puolelta. Ja moottoripyöräilijäkin onneksi selvisi ilman vakavampia vammoja ilmalennosta huolimatta. Kiitos Jeesus.

Auto toki meni lunastukseen ja kaikki turvaistuimet vaihtoon (aina kolaritilanteissa turvaistuimet menevät vaihtoon, vaikka vauhti olisi hiljainen, eikä istuimet ottaneet sinällään osumaa. Menivät onneksi meilläkin vakuutuksesta.). Loppuillan vietin varmuuden vuoksi synnärillä; käyrillä ja ultrassa. Varotoimenpide, vaikka tosiaan ei otettukaan osumaa millään tapaa. Käyrille piirtyikin vielä supistuksia, mutta iltaa myöten ne hiipuivat. 

Mielen vaikutus on kyllä suuri. Olisin ihmetellyt, jos supistukset olisivat jatkuneet, sillä omassa kropassa olivat synnytystä ajatellen vääränlaiset hormonit vallalla. Itku, pelko ja säikähdys. Liikaa adrenaliinia. 

Synnärillä oli vielä pientä jännitystä alkometrin kanssa. Kolaritilanteissa rutiineihin kuuluu puhallutus, mulla se tehtiin vasta synnärillä. Olin saanut synnärillä iltapalaksi ruisleivän ja omenamehua, joiden jälkeen sitten oli se puhallutus. Ja sehän ei sitten näyttänytkään nollaa! 

Kuulemma ruokailu voi vaikuttaa asiaan, ja etenkin ruisleipä tuota lukemaa saattaa heilutella. Käsidesissäkin alkoholia on, mutta sitä en ollut käyttänyt. No, poliisihan se soitteli sairaalan työntekijöille juuri siinä välissä, ja olisi merkannut tuon lukeman tietoihinsa. En tosiaankaan ollut sinut tuon lukeman kanssa, ja kerroin sen aika äkäisenä. Vaikka ei lukema nyt varsinaisesti rattijuopumusta vielä olisi ollutkaan, ainakaan sillä hetkellä, mutta silloin kolarista tosin oli jo pari tuntia. Käveltiin sitten sairaalan toiselle puolelle, jossa oli erilainen alkometri, jolla se nolla sitten tulikin. 

Eipä olisi kauheasti naurattanut, jos kaiken muun ikävän lisäksi olisi merkattu, että ajoin alkoholin vaikutuksen alaisena! En muutenkaan käytä alkoholia, saati ajaessa tai raskaana.

Seuraavaksi aamuksi sovittiin vielä yksi käyrillä käynti, ihan vaan, koska eihän sitä koskaan tiedä.

Synnärillä mulla oli taas tosi hyviä kohtaamisia. Tosi sydämellinen kätilö, joka oli ollut mukana useissa kotisynnytyksissäkin kuulemma. Seuraavana aamuna käyriä otti kätilöopiskelija, joka oli positiivisen kiinnostunut kotisynnytyksistä, ja kyseli siihen liittyviä. Jäin miettimään kysymystä siitä, kuinka olen tullut kohdatuksi terveydenhuollossa kotisynnyttäjänä. Oli kiva, kun pystyi sanomaan, että tosi asiallista kohtelua olen saanut osakseni kyllä joka paikassa. 

Näissä on paljon eroja Suomen sisällä, mutta haluan ajatella, että asenteet ovat kovasti menneet eteenpäin myös kotisynnytysten yleistyessä. 

Ja ihana, kuinka kaiken keskellä oli niin hienoja kohtaamisia, ihan kuin mittatilaustyönä just mulle!

Odotteluompeluksia, uusi vaunuverho vauvaa varten :)

Synnäriltä pääsin käyrän jälkeen kotiin, "hyvillä mielin odottelemaan synnytystä". Tässä sitä onkin sitten odoteltu, mieli on jo kovasti synnytyksessä. Ja nyt kun uutta autoakaan ei vielä ole, että päivisin pääsisi minnekään, kotoillaan sitten urakalla lasten kanssa.

Tässä on nyt useampi päivä jo kolarista, niin oma mieli on jo taas parempi ja tasaisempi tuon kolaroinnin jäljiltä. Oli aika hurja kokemus kuitenkin, menemättä sen enempää yksityiskohtiin. 

Suunnitelmat ennen vauvan tuloa on lähinnä saunoa joka ilta (rentouttaa niin ihanasti. Onneksi on sauna!), ja saada aika kulumaan mukavasti. Muutamana iltana tällä viikolla olen tehnyt pieniä ompeluksia, uuden vaunuverhon vauvaa varten, sekä vaihtopäällysen sitteriin. 

Iltaisin tulee jonkun verran harkkasupistuksia tai jotain pienehköjä supistuksia. Ei kuitenkaan millään tapaa kivuliaita, mutta tuntuvia. Näin muistelen edellisestäkin lapsesta olleen. Pikkuhiljaa. Esikoisesta taas ei ollut yhtäkään oikeaa supistusta ennen synnytyksen alkamista.

Kurkkaa myös 

Raskausajan osteopatia ja Mother's blessing -juhla

Sisätutkimus neuvolassa

Synnytys ja omaan kehoon luottaminen

Tule mukaan myös Instagramin puolelle @iloelolaura , sieltä löytyy ajatuksia myös loppuraskauteen ja synnytykseen liittyen :)

Mother's blessing, vauvan kokoarvio ja osteopatiakäynti - raskausviikot 37-39

 

Nyt voi kai jo sanoa, että eletään aika jänniä aikoja! Vauva voi syntyä ihan milloin vain. Omat ajatukset alkavat jo aika lailla pyöriä synnytyksessä. Ihanaa! Eikä kyllä enää malttaisi odottaa yhtään.

Tämä raskaus on tavallaan tuntunut todella pitkältä. Nyt ei kuitenkaan ole paljoa enää jäljellä. Se jos mikä tuntuu ihanalta. Vatsa on aika ihana pallero, mutta kaipaan myös sitä mahattomuuden helppoutta. Vaikka juu, kroppani ei ole sitä palautumistyyppiä, joilla vatsa häviää nopeasti muutamassa päivässä tai viikossa synnytyksen jälkeen. Minulla nahka kuroutuu pikkuhiljaa ja kilotkin ovat tippuneet hissukseen. Mutta mietitään sitä sitten, kun on sen aika. 

Raskausviikko 39 on parhaillaan menossa. Pari viikkoa sitten kävin lähisynnärillä vauvan kokoarviossa, koska lääkärineuvolassa kohdun sf-mitta oli pompsahtanut aika korkealle. Hyvähän se on tarkistaa. Kolmas vauva jo tulossa, mutta ekaa kertaa olin tällaisessa kokoarvioinnissa. Ihan hyväkin, ettei näitä tehdä rutiinisti, vaan ainoastaan jos on tarvetta. Vauvan kokoarviokin on kuitenkin vain arvio, sinällään suuntaa antava, mutta voi heittää suuntaan tai toiseen.

Vauvan kokoarvio ja kotisynnytys

Loppupeleissä synnärillä lähinnä keskusteltiin tulevasta kotisynnytyksestä, ja mulla oli pari siihen liittyvää reseptiäkin, joita tarvitsin kirjoitettavaksi. Itseä tällaiset kohtaamiset aina vähän jännittää ennalta, kun ei voi tietää, minkälainen vastaanotto siellä odottaa. Lähinnä siis ihmisten asenteet ja ajatukset. Suomessahan kotisynnytyksiä ei viralllisesti suositella, ja välillä kotisynnyttäjät saavat todella ikävää kohtelua osakseen.

Kohtaaminen oli kuitenkin tosi positiivinen. Lääkäri oli asiallinen, ja tuntui tietävän tutkimuksista ja parin muun länsimaan kotisynnytyskäytännöistä. Mainitsi toki, että Suomessa ei suositella, ja keskusteltiin myös asioista, jotka olisivat syitä sairaalaan siirtymiseen. Eli lähinnä juteltiin, onko mulla realiteetit kohdallaan. Olin ilahtuneen yllättynyt, että lääkäri oli tietoisen oloinen asioista. Esimerkiksi siitä, että itsestään käynnistynyt, lääkkeetön ja mahdollisimman toimenpiteetön synnytys matalan riskin uudelleensynnyttäjällä todennäköisesti tulee menemään hyvin. 

Edellinen kotisynnytykseni löytyy täältä.

Lopuksi myös pikaisesti ultrattiin vauvaa, ja kaikki vaikutti siellä kohdun sisällä olevan ihan mukavasti. Ei vauvakaan mikään jättiläinen, vaikka sf-mitasta olisi niin voinut luulla. Aika samankokoinen tyyppi näyttäisi olevan tulossa, kuin nuo minun aiemmatkin vauvat, eli noin neljää kiloa arveltiin syntymäpainoksi. Syytä korkealle sf-mitalle ei siis sieltä löytynyt, ja viime viikolla neuvolassa mittaillessa mitta olikin laskenut :D Vauva ei vielä kuitenkaan ole laskeutunut, joten mittaustulos ei johdu siitä. Vauva on varmaan vaan ollut vähän eri asennossa. 

Rv39 -melkoinen pallo, mutta vointi silti hyvä!

Raskausajan osteopatia ja Mother's blessing -juhla

Viime viikolla oli mukavia menoja, treffasin muutamaa lähialueen kotisynnyttäjää ja kävin osteopaatilla. Olen aiemmin maininnutkin, että mulla on tapana raskausaikana käydä se pari kertaa osteopaatilla. Sellaisella tekijällä, joka osaa raskausajan hoitoja. Olen melko tarkka siinä, kenellä käyn, ja kysyinkin suosituksia edelliseltä osteopaatiltani. 

Jos olisi jotain kropan vaivoja, niin toki sitten olisi hyvä käydä useamminkin niitä hoidattamassa. Raskausajan kaikenlaiset vaivat ovat tyypillisiä, mutta niiden kanssa ei ole pakko elää. Useinhan neuvolassa sanotaan vaikkapa liitoskivuista, että ne nyt vain kuuluvat raskauteen. Ei niiden ole kuitenkaan pakko kuulua. Se, että joku asia on yleistä, ei tarkoita että sen pitäisi automaattisesti kuulua raskauteen.  

Nyt itsellä oli ajatus, että tehdään vikat tasapainotukset lantion alueelle, ja muutenkin tarkistetaan, että kaikki on synnytystä varten valmista. Oli hyvä käynti, ja myös häpyliitoksen jomotukset jäivät sinne käynnille. 

Olen jo varannut ajan myös vauvalle, mikäli hän on vaan syntynyt siihen mennessä :D Itsellekin varaan ajan sitten synnytyksen jälkeen, omaa palautumista tukemaan. 

Menneenä viikonloppuna juhlittiin mun Mother's blessingiä pienellä porukalla. Tässä postauksessa muutama kuva viikonlopun ihanasta kukkaseppeleestä :) Mulla on joka kerta ollut mother's blessingit baby showereiden sijaan. Ja tykkään kyllä, siitä että keskitytään äitiin vauvan sijaan. Ystäviä ja yhdessäoloa. Voimauttavaa. Vauvan ympärillähän asiat pyörivät sitten hänen synnyttyä, niin on kiva, kun juhlat eivät niinkään ole täynnä vauvaa. Edellisistä juhlista aika tarkalleen kolmen vuoden takaa löytyy täältä.

Tällä kertaa me tehtiin ihanaa jalkakylpysuolaa, kasvoseerumit Young Livingin eteerisillä öljyillä, mahakipsi, sain kukkaseppeleen, siunauksia ja paljon kauniita sanoja. Hyvää ruokaa, ihania ihmisiä. Lopuksi mentiin vielä löylyihin läheltä kerättyjen yrttien ja vastojen kanssa.

Viimeisten raskausviikkojen valmistelut

Nyt tavallaan loppuraskaus on enää odottelua. Mitään suurempaa ei ole sovittuna enää. Allas on valmiina ja odottaa pumppaamista, vesiletku on kaivettu kaapista, pressu on jossain päin varastoa. Synnytysöljyt sekoitettuna, rebozo kaivettuna esiin, kookosvesi jääkaapissa ja juomapillitkin löydetty. Synnytystiimi kartoitettu ja pakastimesta löytyy monipakkaus pitsaa jota voi sitten syödä synnytyksen jälkeen. Heh. 

Synnytysmusiikit ovat vielä vähän vaiheessa, ja muutaman synnytysvoimalause-taulunkin voisi vielä askarrella. Semmoista kivaa odottelupuuhaa. Ei pakollista, mutta kun tässä tätä aikaa ilmeisesti vielä on, niin pientä puuhastelua on kiva olla. Tokihan tässä koko ajan pyörii tavallinen lapsiperhearki, niin senkin takia nuo pienet puuhat ovat mukavia, vievät ajatusta synnytykseen kotitöiden ja lasten kanssa olemisen välissä. 

Valmistautumista tämäkin :) Tunnelmavalot, jos tälläkin kertaa 
synnytys tapahtuu yölllä.

Kellonaikaa, päivää tai muutenkaan synnytyksen kulkua ei voi ennustaa. Valmistautuminen on silti aina järkevää. Se valmistaa myös mieltä tulevaan. Mieli onkin ollut hyvä jo pitkän aikaa, vaikka välillä tuleekin sellaisia "eikä, en jaksa jos tässä menee vielä neljä viikkoa!" -hetkiä. Etenkin lasten syntymäpäiväjuhlien jälkeen oli olo, että huhhuh, mutta nopeasti voimat taas siitä tasaantui arjen tullen. 

Olo kropassa on jotenkin tosi tavallinen, eikä oikeastaan tunnu yhtään siltä, että synnytys olisi lähenemässä. Mihinkään ei kolota, supistele tai mitään. Hassua ajatella, että vauva kuitenkin lähiviikkoina syntyy!

Kurkkaa myös

Vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskauskuulumisia rv34

Neuvolassa ei painostettukaan sisätutkimukseen

Instagramin puolelta @iloelolaura löytyy ajantasaiset kuulumiset, ja varmaan myös synnytyksen lähestyessä siihen liittyvää :) 

Synnytysteni väliset eroavaisuudet - viikon nosto

Kannattaako synnytyksiä ylipäätänsä vertailla? Omia synnytyksiä on kuitenkin mielenkiintoista pohtia, ja ainakin omista synnytyksistään voi saada jotakin uutta ajatusta seuraavaa varten. Tavallaan ottaa opiksi. 

Oma kolmas synnytykseni lähestyy koko ajan, ja sen kunniaksi ajattelin nostella aiemmin kirjoittamiani tekstejä aiheesta, pienin päivityksin. Kiva käydä läpi omia aiempia ajatuksia, nyt kun valmistautuu ja odottelee synnytystä. 

Alkuperäinen postaus löytyy täältä.  

Harjoituskappale?

On kaiketi tyypillistä, että ensimmäinen synnytys on harjoituskappale. Ensimmäiseen synnytykseen ei välttämättä valmistauduta, ja siihen liittyy paljon tietämättömyyttä ja ihan uusia asioita. Synnytyksen fysiologiaa voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole lainkaan perehtynyt asiaan.

Omissa synnytyksissäni on eroja, valmistautumisesta synnytyspaikkaan sekä synnytyksen jälkeiseen olotilaan. Näitä eroja on mielenkiintoista pohtia. 

Takana kaksi synnytystä

Mulla on takana kaksi synnytystä, jotka molemmat ovat olleet hyviä synnytyksiä. Viimeisin synnytys oli kolme vuotta sitten. Se oli suorastaan upea. Ihana. Nykyään joutuu ihan kunnolla keskittymään yrittääkseen palauttaa mieleen sitä olotilaa vauvan syntymän jälkeen. Se oli niin vau.

Molemmissa synnytyksissäni on ollut paljon samaa, mutta myös isoja eroja. Ensimmäinen eroavaisuus on helppo nimetä, synnytyspaikka nimittäin. Esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa, allashuoneessa synnytysjakkaralla ollessa, viimeisin taas suunnitellusti kotona olohuoneessamme, veteen synnytysaltaaseen. Ensimmäisen synnytyksen kesto 5,5h, toisen 3h. Ensimmäisestä synnytyksestä en ole tainnut koskaan kirjoitellakaan, mutta kotisynnytys kolmen vuoden takaa löytyy tästä.

Erot synnytykseen valmistautumisessa

Molempiin synnytyksiini valmistauduin mielestäni huolella. Toki näin jälkikäteen mietittynä, olisi ensimmäiseen voinut valmistautua vielä enemmän.

Toiseen synnytykseen valmistautumisesta löytyy lisää tässä ja tässä. Toki muutama kirja jäi viimeisimmällä kerralla lukematta ihan laiskuuttani, mitkä kotiin olin luettavaksi varannut, mutta muutoin sain tehtyä ja pähkäiltyä ne asiat, mitä olin halunnutkin ennen synnytystä hoitaa ja valmistella.

Ekalla kerralla toki minulla ei ollut omaa synnytyskokemusta pohjalla, niin tiedon sisäistäminen oli vähän erilaista. Sen vuoksi en esimerkiksi mitenkään syvemmin paneutunut rentoutumiseen synnytyksessä, tai sisäistänyt kaikkea esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnasta, tai etenkään siitä, miksi kehoa ei kannata "häiritä" turhilla asioilla synnytystilanteessa. Tyydyin siis vain pintapuolisiin tietoihin noista asioista.

Nyt tämä kolmanteen synnytykseen valmistautuminen. Se ei ole aivan yhtä kokonaisvaltaista ollut kyllä, kuin toiseen synnytykseen valmistautuminen. Aika loppupainotteista tuntuu olevan. Mutta ajattelen, että hyvä pohja tiedollisesti ja mielenkin kanssa on tehty jo edellisissä raskauksissa. Kurkkaa aiemmat mietteet aiheesta tarvitseeko kolmanteen synnytykseen enää valmistautua?

Avautumisvaihe ja kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheen vietimme kotioloissa doulan ja miehen kanssa lääkkeettömiä kivunlievityksiä käyttäen. Sairaalassa pääsin sisätutkimuksen jälkeen synnytysaltaaseen. Kivunlievityksenä käytettiin mm. akupainanta, liike, vesi, doula, tsemppaaninen, mies, äänenkäyttö, hengitys, rentoutuminen, mielikuvat.

Kätilö laittoi minulle myös akuneulat korviin, mutta en osaa sanoa, mikä niiden vaikutus hommassa oli. Ja kyllä, lasken myös miehen ja doulan läsnäolon kivunlievitykseksi, koska myös tuki ja turvallisuuden tunne ovat synnytystä edistäviä asioita.

Kotisynnytyksessä avautumisvaiheessa nojailin jumppapalloon, oleilin suihkussa ja synnytysaltaassa. Vielä ekaakin synnytystä vahvemmin käytössä olivat äänenkäyttö, rentoutuminen ja hengitys. Myös musiikkia kuuntelin tässä synnytyksessä, ja koin sen voimaa tuovaksi tekijäksi. Aluksi Juha Tapiota jumppapallolla ollessa, synnytysaltaassa oleillessa sitten Nina Leetä.

Toimenpiteet

Sairaala ja koti ovat hyvin erilaisia synnytyspaikkoja, ja luonnollisesti myös toimintatavat ovat hyvin erilaisia. Sairaalassa on usein tietty protokolla, jota noudatetaan. Lähtökohtaisesti kotisynnytyksissä puututaan synnytyksen kulkuun todella vähän. Synnytykseen puuttumisen tiedetään lisäävän riskejä, ja kotisynnytyksessä riskejä ei voida ottaa. Sairaalassa on eri, kun jos joku toimenpide tekisikin haittaa, on sektiovalmius kuitenkin aina olemassa.

Sairaalasynnytyksessäni kokonaisuuteen kuului tullessa sisätutkimus makuuasennossa, jatkuva sydänäänien kuuntelu langattomilla laitteilla, kätilön ohjaamaa ponnistusta (aluksi), sekä yritys tuikata reiteeni oksitosiinipiikki, vaikka olin sen erikseen kieltänyt, eikä se myöskään ollut tilanteessa tarpeellinen. (Perustelu: "tämä annetaan kaikille")

Sinällään voisi sanoa, että sairaalassakin selvisin aika vähin toimenpitein. Yksi tekijä varmasti se, että sairaalaan tullessa olin jo kahdeksan senttiä auki, joten ei tarvinnut mitään kummempia kommervenkkejä, vippaskonsteja tai odottelua. Silti koin nuokin toimenpiteet melko häiritsevinä synnytyksen kulkua ajatellen.

Toisessa synnytyksessäni, eli kotisynnytyksessä sisätutkimuksia minulla ei ollut (toki niitä sielläkin saa halutessaan), koska synnytys eteni hyvin nopeasti. Kenellekään paikalla olleista ei tainnut jäädä epäselväksi, kun oli ponnistusvaiheen aika. Synnytyksen aikana sydänääniä kuunneltiin muutamaan otteeseen.

Ja mikä tärkeää myös, paikalla oli ainoastaan minun itseni valitsemia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tiesin pystyväni rentoutumaan, ja joiden tiesin antavan minulle myös täyden tuen sekä synnytysrauhan ilman ikäviä yllätyksiä tai riitelyä (sairaalassa ehdin kohdata tätäkin).

Ponnistusvaihe

Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 15 minuuttia, jälkimmäisessä se oli viiden minuutin luokkaa. Kumpikaan ei siis mikään kauhean pitkä rupeama. Esikoista ponnistelin synnytysjakkaralla. Ensimmäiset ponnistusyritykset olivat tosi brutaaleja. Kätilö ohjeisti ponnistamaan, vaikkei mulla ollut sillä hetkellä supistustakaan päällä. Kiire tai hätä ei ollut, jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi näin ponnistutettiin. Kai se on vain niin tyypillistä sairaalassa, kun esimerkiksi puudutetut äidit saattavat tarvita enemmänkin ohjeistusta ponnistamiseen.

Aluksi hämmentyneenä koitin sitten ponnistaa kaikin voimin, vaikka oikeastihan tiesin, ettei niin "kuuluisi", tai kannattaisi tehdä. Kilttinä tyttönä ja eka synnytys kyseessä, niin tottelin. Ilman supistuksia ponnistaminen tuntui todella järkyttävältä. 

Tavallaan tuntui jo siinä hetkessä, ettei tää tee kauheen hyvää keholle. Ihme kuitenkin, ettei käynyt sen hullummin. Onneksi oli hyvä ponnistusasento, ja olin valmistellut välilihaa öljyten ja hieromalla. Ja ehkä ihan myös good luck. Loppuponnistus meni paremmin, omien supistusten kanssa, mutta siinäkin käytin aivan liikaa voimaa puskemalla itse, enkä keskittymällä rentouttamaan lihaksia. Muistona rajusta ponnistamisesta oli synnytyksen alkuviikkojen jälkeen lievä laskeuma, joka onneksi meni itsestään ohi, mutta epätietoisuus sen suhteen tuntui ahdistavalta. 

Toisessa synnytyksessä menikin ihan eri lailla. Toki se oli nopeampi settikin, mutta myös itse keskityin tässäkin vaiheessa hengittämään ja rentouttamaan itseäni. Omilla voimilla työnsin vain silloin, kun tuntui, että on ihan pakko niin tehdä. Kätilö yhdessä vaiheessa sanoikin, että nyt älä työnnä yhtään enempää. Vaikka toki ponnistusvaihe tuntuikin, niin silti tuntemus oli aivan eri, kun ei ponnistanut yhtäkään kertaa apinanraivolla.

Fyysinen vointi synnytyksen jälkeen

Suurimmat erot miulla on ollut kuitenkin siinä synnytyksenjälkeisessä olossa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin heikossa hapessa voimalla ponnistamisen jälkeen. Huippasi kovasti, pyörryinkin muutamaan otteeseen. Ei kiva. Toisessa taas olin ihan voimissani ja jaloillani heti, vaikka molemmissa esim. hemoglobiini on synnyttämään mennessä ollut samalla tasolla, ja verenvuoto vähäistä.

Esikoisen synnytyksen jälkeen myös alapää oli kipeä useamman viikon. Sain kyllä istuttua ihan ok, ilman ekstrapehmikkeitä, kunhan istumaan asettautui varovasti. Myös vessassakäyminen sattui, ja se tapahtuikin käsisuihku apuna. 

Ylenpänä mainitsinkin jo lievän laskeuman. Alapäässä oli tosiaan ikävä paineentunne, olisi tehnyt mieli kävellä kättä haaroissa pidellen, kuin alapäätä tukien. Jälkitarkastuksen sisätutkimus oli ihan höpöhuuhaata. Ainoa syy, miksi halusin sisätutkimuksen, oli tuo lievä laskeuma. Lääkärin mukaan sellaista ei kuulemma ollut. Itse kyllä tunsin ja tunnen paikkani, ja tiesin emättimen seinämässä olevan lievää laskeumaa. Lääkärin mukaan ei kun vaan juoksuharrastusta jatkamaan.. No joo, neuvolalääkärit harvemmin ovatkaan mitään naisten alapäiden asiantuntijoita, aika hurjaa, kun saavat kuitenkin olla noita tarkastuksia tekemässä ja mm. jakelemassa vastaavanlaisia "liikuntalupia". (Liikunnan aiheuttamia ongelmia korjailtiinkin sitten vuoden ajan..)

Koska toisessa synnytyksessä sain synnyttää kehoa kuunnellen, eikä kukaan usuttanut puskemaan väärään aikaan tai kaikin voimin, oli myös olo synnytyksen jälkeen ihan erilainen. Olin jaloillani heti synnytyksen jälkeen, siinä rauhassa ihmeteltiin istukkaa ja punnittiin itse vauvaamme. Pissaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, eikä mulla alapää ollut kipeä synnytyksen jälkeen. Olisin voinut synnyttää vaikka heti uudestaan, sen verran hyvä kokemukseni oli.

 Myös jälkivuoto kesti ihmeellisen vähän aikaa.

Pääkoppa synnytyksen jälkeen

Olen onnellinen, kun mulla on ollut vain hyviä synnytyskokemuksia. Esikoisen synnytyksen jälkeen kesti kuitenkin pitkän aikaa käsitellä tuota ponnistusvaihetta, sekä sitä, että avustava kätilö tuli synnytykseeni riitelemään, vaikka meidän käytös häntä kohtaan oli ihan asiallista. 

Se, että mulle yritettiin tehdä asioita, jotka oltiin suullisesti ja kirjallisesti kielletty, antoi tosi kovan turvattomuuden tunteen. Jokaisella synnyttäjällä kuitenkin pitäisi olla päätösvalta omasta kehosta. Ja etenkin, kun ei ollut hätätilanne, vaan kaikki oli hyvin.
Mulle, juuri synnyttäneelle jäi vaan kurja olo tapahtuneesta. Hassua, miten tavallaan pieni asia voi nousta vaikutukseltaan niin suureksi. Olo oli ihan ylikävelty.

Kyllä, tärkeintä on, että lapsi ja äiti voivat hyvin ja synnytys menee muutoinkin hyvin, mutta näiden sanojen varjolla usein vähätellään synnyttäjien kokemuksia. Aivan kuin millään muulla ei olisi merkitystä, kuin sillä, että ollaan hengissä. Koska kyllähän muullakin on väliä, vaikka välillä näkeekin röyhkeitä, julkeita kommentteja siitä, kuinka synnyttäviä äitejä verrataan joihinkin elämysmatkailijoihin, ja kehotetaan käymään lasten teholla saamassa perspektiiviä elämään. 

What? Ai että synnytyskulttuuria ei kannata kehittää, koska joillekin käy huonommin? Samalla logiikalla esim. tasa-arvossa ei kannata pyrkiä edemmäs, koska "kattokaapa vaikka Afrikasta vähän perspektiiviä elämään!". Ei näin.

Niitä hetkiä ja kokemuksia kantaa kuitenkin sisällään koko ikänsä. Ei syntymän ihmettä unohda, oli se sitten ihanaa, ok, tai todella traumatisoivaa. Ja esimerkiksi traumatisoivat synnytykset näkyvät kyllä, on kuitenkin olemassa synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikutukset lapsilukuun, kiintymyssuhteen muodostumiseen, pelkopolikäynnit, jaksaminen vauva-arjessa, vaikutus synnyttäjän seksuaalisuuteen jne. Vaikutukset voi olla hyvinkin kauaskantoiset.

Kurkkaapa myös:

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä

Mikä synnytysväkivalta?

Hoida myös sektio/repeämäarpea

Instagramista meidän löydät nimimerkin @iloelolaura takaa!