lauantai 28. joulukuuta 2019

Paljon kyyneleitä, mutta myös paljon onnea. Näistä tykkäsitte vuonna 2019



Blogin vuosikatsauksen aika. Tämä on 95. tekstini vuonna 2019. Eniten olen kokenut kirjoittamisen tarvetta maaliskuussa ja marraskuussa. Kesän kuukaudet puolestaan ovat olleet hiljaisempia. Kesä taitaa blogisfääreissä ylipäätäänkin olla hiljaista aikaa, mulla asiaan vaikutti myös  keskenmenon myötä ferritiiniväsymys.

Kurkkailin vähän, mitkä ovat olleet tämän vuoden luetuimpia tekstejä. Suurin osa näistä postauksista liittyy jollain tavalla keskenmenoon tai synnytyksiin. Ilmeisesti se on ollut tämän vuoden kantava teema. Aiheethan aina elävät elämän mukana. 



Listasin myös loppuun omat lempparini tältä vuodelta. Ne ovat aika poikkeava lista tuohon luetuimpiin verrattuna!

Otsikoissa on suora linkki kyseisiin postauksiin.


On muuten reissattu, pakattu ja purettu kasseja tänä vuonna!

Keskenmenon aikaan sairaalassa, lämpöpakkaus kaverina.



Keskenmeno


Itseäni ei yllätä, että kertomus keskenmenosta on ollut vuoden suosituin postaus, sillä olihan se aika raju ja paljas kertomus. Olen kiitollinen, että olen voinut olla vertaistukena muille samoja kokeneille, mutta vielä kiitollisempi olen siitä kaikesta tuesta, jota itse oon saanut. Jokainen sydänhymiökin merkitsi niin paljon silloin hädän hetkellä.


Puoli vuotta keskenmenosta, vauvan laskettu aika


Joulukuun teksti, mutta ehti kuitenkin nousta luetuissa suosituimpiin. Vauvan lasketun ajan päivä kirpaisi, koska toivoin siitä päivästä jotain muuta. No, kaikesta on selvitty kuitenkin!


Lapseni pissasi housuun ja ehdin synnytykseen


Tarina siitä, kuinka pääsin mukaan tärkeään hetkeen. Olen vieläkin tosi hämmästynyt, että miten tätä on luettu niin paljon :D


Vauvan hautaaminen keskenmenon jälkeen


Otsikko kertonee oleellisen.


Jälkitarkastus ja sisätutkimus


Tämä teksti on vuodelta 2018, mutta tänäkin vuonna sitä on luettu valtavasti! Olen siitä iloinen, sillä iloitsen jokaisesta naisesta, joka tietää oikeutensa tässä asiassa. Enkä missään nimessä edelleenkään ajattele, etteikö sisätutkimuksille tai ylipäätänsä verovaroin kustannetuille palveluille olisi tarvetta.





Neljävuotias ei ole vielä päiväkodissa


Neljävuotias on kotihoidossa, edelleen. Se tuntuu kummastuttavan monia! Miksi oma vanhempi ei kelpaa varhaiskasvattajaksi?


Mitä ovat sairaalasynnytyksen riskit?


Monesti kiistellään kotisynnytysten riskeistä, vaikka aiheesta löytyy useita luotettavia tutkimuksia. Kuitenkin myös sairaalasynnytyksiin liittyy riskejä, sellaisia, joita kotisynnytyksissä ei ole mahdollista edes olla. Kurkkaa tämä, on hurjan mielenkiintoinen aihe, josta voisi kirjoittaa loputtomasti.

Kolmas kierros alkaa


Alkuvuodesta kerroin siitä, että meille oli tulossa kolmas lapsi. No, niin ei käynytkään sitten. En silti kadu, että kerroin. En tekisi toisin.




Tätäkin luettiin paljon. Konkreettinen muisto vauvasta, jota ei saatukaan syliin asti.


Bonuksena omat lempparit:


Omat vuoden 2019 suosikit eivät liity keskenmenoon tai raskautumishaaveisiin millään lailla. Nuo aiheet olivat tavallaan terapeuttisia itselleni, mutta ei silti ihania tai lemppareita.

Suosikkitekstini ilahduttavat, tai muuten kertovat kuluneesta vuodesta.

Ihanaa täyttää 30!


Keväällä täytin 30 vuotta. Ai että miten hyvältä tuntui saavuttaa tämä ikä. Tekstissä pohdin myös, kuinka ihanaa on, ettei ole enää parikymppinen.

Viime vuodet: Parasta silti.


Nämä lapsiperheilyn pari viimeistä vuotta ovat olleet heittämällä parhaat vuoteni, vaikka tähän vuoteen sisältyi myös kurjiakin asioita. Silti, aika huimia vuosia.







Neuvolan toiminta ärsyttää


Neljävuotisneuvolassa jäi muutama asia kaihertamaan. Muun muuassa lapsen kohtaaminen ja tämän huomioonottaminen. Tätä kirjoittaessa tajusinkin, että kirjallinen palaute jäi antamatta. Laitoin senkin nyt menemään. Sillä tavalla asioilla on edes mahdollisuus muuttua :)

Ostan kirpparilta halpamuotia ja vielä kerron siitä.


Tänä vuonna halpamuodista ja pikamuodista on puhuttu aiempaa enemmän. Ja ihan hyvä niin. Meillä tehdään vaateostoksia enimmäkseen kirpputoreilta, ja sieltä ostettuna merkillä ei ole itselleni väliä. Kurkkaa otsikon linkistä lisää.




Se pehmeä kuukuppi, Nomai. Mä niin tykkäsin tästä yhteistyöstä! Ja Nomain kuukupista. Niiden ajatteleminen tuo edelleenkin hyvää mieltä. Nyt raskautta odottaessa menkat ei todellakaan naurata. Pehmeä kuukuppi on auttanut mulla nyt tähän menkka-angstiin, tuo lempeyttä.

Paska mutsi, huono äiti? No ei kyllä!


Äitiys. Tästäkin kategoriasta löytyisi aiheita kirjoitettavaksi loputtomasti. Paskamutseilu on semmoinen äitilaji, josta en innostu, vaan enemmänkin ärsyynnyn.

On helpompi erota kuin kohdata parisuhteen ongelmia


Meillä ei ollut parisuhteen kannalta helppo kesä, sitä vähän avasin tässä kirjoituksessa. Mielestäni ei ole mitenkään häpeällistä puhua  siitä, että joskus nyt vaan sattuu olemaan vähän vaikeampia kausia. Enemmän ihmisestä kertoo reagoiminen niihin vaikeisiin vaiheisiin, kuin niistä kertominen. Kaikissa parisuhteissa on joskus niitä ei niin mukaviakin päiviä.



Aika paljon kaikkea on mahtunut tähän vuoteen. Mitä haluaisit lukea ensi vuonna?



torstai 19. joulukuuta 2019

Hirmuista joulutusta marraskuusta jouluun, jotta vielä aikuisenakin voi päästä joulutunnelmaan



Lasten kautta pari viimeistä joulua on ollut helpompi päästä sellaiseen oikeaan joulutunnelmaan, jouluiseen mielentilaan. Se ei kuitenkaan ole käynyt mitenkään vahingossa, vaan lapsille jouluperinteitä luodessa on ollut ajatuksena samalla tavoitella sitä joulumieltä itselle. Hirmuista joulutusta!


Oman lapsuuteni ja omien lasten saamisen välissä on tyhjä kohta, jolloin joulu tarkoitti vain lähinnä mukavan pitkää vapaapäiväputkea. Olen aina tykännyt joulusta, mutta noihin aikoihin joulu ei oikein tuntunut miltään. Koen, että yksi tekijä tälle on ollut ongelma tunnelmaan virittäytymisessä, jota nyt sitten on lasten kanssa paikkailtu.

Toki joulutunnelmaan olisi ollut mahdollista päästä myös ilman lapsia, mutta ei sitä silloin tullut ajatelleeksi, että sen oman olotilan eteen pitää joskus myös tehdä asioita tunnelman ja oikean mielentilan tavoittamiseksi.

Tämä teksti on julkaistu viime vuonna, mutta pienin päivityksin ja uusin kuvin se on ajankohtainen tänäkin jouluna :)

Joulutuksen vaiheet lasten kanssa

  

Parastahan on, jos joulutunnelmaan pääsee tuosta noin vaan. Näin aikuisena se ei aina käy kuitenkaan niin helposti. Tässä askeleet, joita etenemällä olen tänä vuonna päässyt hyvään joulumieleen!


1. Joulua voi alkaa miettimään, haaveilemaan jo marraskuussa. Viimeistään ensimmäisenä päivänä marraskuuta :D Myös lasten kanssa on kiva ääneen pohtia, mitä kaikkea joulukuussa tehdään, leivotaan, koetaan ja nähdään. Lapset alkavat odottaa, ja odotus ja jännitys tarttuu itseenkin. Ei pelkkää joulun odotusta, vaan koko joulukuun odotusta.

2. Lapset ovat hyvä syy kiertää monenmoisia joulutoreja, kauneimpia joululaulu -hetkiä, lasten kirkkoja, pikkujouluja, joulujuhlia, joulukonsertteja ja muita. Ilman lapsiakin voi, mutta lisämotiivia saa siitä, kun haluaa lapsille näyttää näitä kaikkia kivoja kissanristiäisiä.






3. Joulukalenteri. Ei väliä, onko kalenteri kuva, tavara, syötävä, vai jokin muu, kunhan jonkinlainen joulukalenteri ja siihen liittyvä seuraavan päivän odotus on olemassa. Sellainen, josta lapsi innostuu. Lapsen jännitys on kutkuttavaa, ja tarttuu itseenkin.

Meillä on joka vuosi Talli jossa oli tilaa -kalenteri omasta lapsuudestani. Tänä vuonna lisäksi on myös pari kuvakalenteria, ja lapsilla joulusukka. Itse sain lahjaksi teekalenterin, huippua!

4. Joululaulut. Viime vuonna kuunneltiin jouluradiota, tänä vuonna lähinnä netistä niitä omia lemppareita. Joululaulujen laulaminen on oikeastaan itselle vielä tärkeämpää kuin se kuuntelu.

5. Parhaat palat oman lapsuuden aikaisesta joulun odotuksesta. Aika moni elementti meidän nykyisestä joulun odotuksesta on lapsuudestani.

6. Joulun näkyminen sisustuksessa oman tyylin mukaan. Neljävuotiaalla oli muistissa viime joulusta kaikki kivat joulujutut, niitä olikin sitten ihana kaivaa esiin yhdessä.





7. Jouluvaatteet. Ei siis vain yhtä päivää varten, vaan jouluvaatteissa voi hillua menemään kaikki jouluiset kissanristiäiset, ottaa joulukuvat ja muuten vaan fiilistellä. Meillä on useammat jouluvaatteet lapsilla, kirpparilta tietenkin. Esimerkiksi kuvan vaatteet olivat päällä eilen, niin tuli vahingossa otettua kivoja joulukuvia joululahjaostosreissulta.

8. Jouluväkertäminen lasten kanssa. Kortit, muistamiset, itsetehdyt lahjat, joululeipominen, joulukoristeet.. Ja väkertämisen taustaksi joululaulut, tietenkin.

9. Jos ei se vielä tullut selväksi, niin kaikesta jouluun liittyvästä voi lasten kanssa tehdä pienimuotoisen elämyksen. Jos joulutunnelmaan pääsy kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla, saatat onnistua! Ei suorittamalla, vaan joulusta kaiken ilon irti ottamalla.

10. Antaminen. Lahjojen lisäksi voi antaa myös aikaa. Niin läheisille kuin muillekin. Tänä vuonna itse sain äärettömän hyvän mielen siitä, kun annoin aikaani yhden illan, kolmen tunnin verran. Olin mukana tarkastamassa Operaatio joulun lapsi -keräykseen tulleita lahjapaketteja. Se oli jotenkin tosi upeaa, ja oli herkistävää nähdä, miten ihania lahjoja ihmiset olivat tuntemattomille lapsille koonneet.



Löytyykö sulta joulutunnelmaa tänä vuonna?



tiistai 17. joulukuuta 2019

Pissihätä on yön taikasana! Kaksivuotias ja yön hulinat eli uniregressio



Mulla oli joskus aiemmin oikein ihana, idyllinen ajatus, että lapset ei sitten yöllä vaeltele meidän sänkyyn. On oikeastaan ollut helppoa toteuttaa tätä ajatusta, sillä kukaan ei ole yrittänytkään öiseen aikaan juoksennella meidän sänkyyn. Ennen kuin nyt. Voihan sitä kaikenlaisia periaatteita näköjään pitää, jos ne eivät oikeasti kosketa itseä. Tämä on aika opettava ajatus itselle. 


Kaksivuotiaamme on nukkunut jokseenkin vuoden ajan täysiä unia, siitä lähtien kun hän siirtyi isosiskon kanssa kerrossänkyyn nukkumaan. Nyt alkutalvesta hän on kuitenkin heräillyt aamuöisin, useampaankin kertaan, ja yleensä itkuisena tai vihaisena.

Ensin se meni niin, että kaksivuotias heräsi karjumaan. Korkealta ja kovaa. Oli täysin hereillä, ei ollut kauhukohtauksen oloinen tai sellainen, että olisi katsellut kurjia unia. Oli vain vaihtelevan vihainen.

Sillä ei ollut merkitystä, mentiinkö me siihen vierelle ihmettelemään vai ei. Hän karjui silti. Ja oikeastaan vain provosoitui kaikesta kuulemastaan. Jossain kohtaa lisäksi siihen hetkeen tuli sängystä poistuminen, hän halusi käydä pissillä (ja tekikin), mutta ei halunnut enää sänkyyn takaisin.

Kaksivuotiaan villit hulinayöt


Ensimmäinen sänkyyn palauttaminen sujui hyvin. Ja sitten hän heräsi taas. Ensin karjuen, ja kun en jaksanut nousta, hän taktikoi ja huusi taas pissihätää. Menin. Eihän hänellä mitään hätää ollut, hän ei ole muutenkaan öisin herännyt vessaan, vaan on viettänyt kuivia, vaipattomia öitä kesästä lähtien.

Tuosta pissihädästä tuli hänelle sitten hokema, jota hän alkoi öisin huutamaan, koska oli kokenut sen tehokkaimmaksi keinoksi saada äiti liikkeelle. Fiksu lapsi ;)

Oikeasti hän halusi vain äitin kainaloon, pissihädän huutelu on vain se yritys saada äiti liikkelle.  Hervoton älämölö, jos koitin tarjota hänen omaa sänkyään hänelle. Tähän mennessähän niihin aikaisempiin, hyvin harvinaisiin yöheräilyihin oli riittänyt uudelleenpeittely ja "nyt on yö, nukutaan" -lausahdus. Jep, ei enää.





Uniregressio, mikä?


Kaksivuotiaan uniregressio. Siitä olikin Instagramin puolella useamman kanssa puhetta. Sepä se, sellainen ihana, ohimenevä vaihe kiusaamassa meidän täydellisen ihanan rauhallisen makoisia öitä. Mutta onneksi sentään ohimenevä, ja tällainen melko yleinen juttu, eikä mitään ongelmaa taustalla!

Esikoisella ei ollut tällaista vaihetta, lienee kai korvannut sen jollain muulla mukavalla. Tai sitten se oli niin lievä, etten edes huomannut. TAI sitten, jos sellainen on ollut, ollaan kuitattu se joksikin muuksi, sillä tulihan hänestä myös isosisko juuri kaksivuotissynttäreidensä jälkeen

Sitä uniregressiota sitten googlettelin tässä eräänä iltana. Tai no oikeastaan se oli "toddler's sleep regression", eli taaperon unitaantuma. Sillä löytyikin yllättävän paljon osumia. Vaihe, joka tulee taaperoiässä, ja menee ohi jossain kohtaa.

Mahdollisia syitä uniregressioon on listattu useilla sivuilla useampia:


Siirtyminen isojen sänkyyn - Ei meillä, siirtyi jo vuosi sitten kerrossänkyyn siskon kanssa.

Pottaharjoittelun aloittaminen - On käynyt vessassa asioillaan vastasyntyneestä, joten ei sekään.

Uusi sisarus - Ei valitettavasti sekään. Mutta ajatella, jos asiat olisivat mennyt toiveiden mukaan, tämä uniregressio olisi alkanut juuri ennen uuden sisaruksen syntymää, ja olisi varmaankin mennyt sen piikkiin?

Yöaikaiset pelot - Hmm, en tiedä? ei ole sen oloinen herätessään, on vain kiukkuinen.

Eroahdistus - Sitä voi olla! Vaikkakin tähän liitetään usein muutokset arjessa, vaikkapa se päivähoidon aloitus. Meillähän ei ole sitäkään, olen lasten kanssa kotona edelleen. Kaksivuotias on kyllä päivisinkin ollut kovasti äidin perään lähiaikoina.

Liikaa tekemistä päivissä - Mahdollista. Lähes joka päivä käydään jossain, mutta iltapäivisin ollaan monesti kotona. Ja vietetään kyllä aikaa kotonakin ihan vaan leikkien ja ollen.  Esimerkiksi itsenäisyyspäivä viikonloppuineen oltiin ihan vain kotona, kolme kokonaista päivää, ja niin vain taapero hermoili öiseen aikaan silloinkin. Eli en nyt kovin vahvasti veikkaisi tätäkään.

Tarve päikkäreiden vähentämiselle - En sanoisi tätäkään, sillä edelleen nukahtaa helposti ja on selkeästi väsynyt ja itkuinen, jos ei pääse ajoissa päikkäreille. Nukahtaa pystyyn jossain vaiheessa, jos ei pääse ajoissa unille. Herää myös päikkäreiltä ihan hyvissä ajoin, päiväunien ja yöunien väliin jää tarpeeksi pitkä pätkä, noin 5-6 tuntia.


Uniregressio on kehitysvaihe


Sanoisin, että tätä vaihetta ei siis ole juurikaan mikään elinolo vauhdittanut, vaan on ihan vain kehitykseen kuuluva etappi. Ja jännää, kuinka unet ovat yleensä paremmat äidin kainalossa, silloin ei ole niin suurta karjumistarvetta, vaikka silloinkin kyllä jossain vaiheessa nousee istualleen läpsyttelemään muita nukkujia.

Kyllä, yöllä ollaan ratkaisuksi tarjottu ensin lohtua lapselle, ja näin noissa uniregressio-ohjeissa onkin neuvottu tekemään. Ohjeissa varoitetaan luomasta uusia, mahdollisesti haitallisia tapoja, joista täytyy sitten myöhemmin opetella pois.

Eli juuri se, mitä olen välillä tehnyt, kun olen lapsen ottanut viereen silloin, kun muu ei ole auttanut saamaan karjujaa hiljaiseksi. Katsos kun yöllä väsyttää, minuakin. Silloin kun joudun kävelemään lastenhuoneeseen yöaikaan, teen sen yleensä silmät kiinni. En halua luopua yöstä ja unesta, herätä liikaa. Jos karjumista kuuntelee pitemmän aikaa, kyllähän siihen herää, etenkin, jos se tapahtuu korvan juuressa.

Siksi se kainaloon ottaminen on ollut noin parisataa kertaa mukavampi vaihtoehto. Silloin sitä unta kuitenkin saa enemmän. Eikö se ole tärkeintä, että kuitenkin nukutaan? Testattu on kuitenkin, että tämä ei ole tahtojen taistelu, kyseessä ei ole pieni rajoja venyttävä tyranni (näitä hetkiä löytyykin sitten päivisin, ne kyllä tunnistan :D ), vaan ihan muuta. En näe huudattamisessa mitään järkeä, se kun tosiaan ei johda siihen, että lapsi lopulta antaisi periksi. Kokeiltu on.

Ja toisaalta tiedän, että kyllä lapsi myöhemmin oppii takaisin omaan sänkyynsäkin. Ei se tule ikuisesti äitin kainaloa itkemään, todennäköisesti tämä ei ole kovin pitkä ajanjakso enää.

Noita uniregressioaiheita lukiessa opin sen, että tämä on viimeinen uniregressiojakso! Viimeinen, viimeinen! Mä en tosin ole huomannut meillä niitä aiempia, vauvavuoteen liittyviä jaksoja, koska vauvat on nukkuneet kainalossa. Mutta hyvä silti tietää, että tämä on viimeinen laatuaan.



Sotasuunnitelma taaperon öihin


Kyselin instagramin puolella sotasuunnitelmaa öihin, koska tuota yöjuoksemista ei kyllä oikein jaksaisi enää. Vaihtoehdoiksi laitoin patjan meidän sängyn viereen, matkasängyn lastenhuoneeseen (ei pääse juoksentelemaan) ja meidän sängyssä nukkumisen illasta asti. 

Eniten ääniä sai matkasänky, ja sitä muutenkin olin mietiskellyt seuraavaksi vaihtoehdoksi. Tokihan tämä vaihe menee ohi ihan ajan kanssakin, mutta haluan silti selvitä tämän vaiheen kanssa järjissäni :D 

Nyt taaperolla on yksi yö matkasängyssä takana, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä. Hän ei inahtanut koko yönä! Katsotaan, miten tämä kehittyy.


Onko teillä ollut taaperoilla tunnistettavissa tällaisia uniregressioita, taantumaa nukkumisessa?



Kurkkaa myös





Löydät meidät myös Instagramista @iloelolaura ja Facebookista Iloa, eloa! -blogi

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Vieläkö vuonna 2019 uskotaan joulupukkiin? Oikeasti?

Joulun odotus on ihanaa aikaa. Instan puolelta onkin päässyt seurailemaan meidän joulun odotusta ja hypetystä. Lapset täpinöivät joululahjahaaveissaan ja ihastelevat ihania joulukoristeita. Ja tietävät kerrankin hyvin tarkkaan, minkä numeroisessa päivässä ollaan menossa. Parasta numeroiden opettelua pienille lapsille, kun motivaatio, eli jouluaatto on odotuksena.


Yhdessä keskusteluryhmässä törmäsin kysymykseen: vieläkö vuonna 2019 uskotaan joulupukkiin? Kyllähän niin on. Itse tunnen niin paljon perheitä, joissa joulupukkiin ei uskota, se on vain satuhahmo, että elän selvästi omassa kuplassani. Joulun aikaan aina havahdun siihen, kyllä siihen oikeasti edelleen uskotaan. Se ei onneksi ole minulta pois.

Viime vuonna mielestäni joulupukki oli vielä siinä mielessä hauska asia, että vein lapsetkin joulupukkia katsomaan, onhan omaankin lapsuuteeni kuulunut joulupukkisadut, vaikka joulupukkiin ei ollakaan uskottu. Tänä vuonna en ole kokenut tarpeelliseksi edistää joulupukki-asiaa edes perinteen vuoksi, lapsilla kun ei tunnu olevan mitään intressejä joulupukin suuntaan ja jouluperinteitä meillä kyllä riittää ilmankin.



Lapset toistavat perheen aikuisten ajatuksia


Edelleen itseäni mietityttävät nämä ikiaikaiset asiat. Syksyllä lapseni ja muutama muu lapsi keskustelivat eräissä lasten riennoissa näin:

-Jeesus ei oo totta, se on satua.

-Eikä ole, me uskotaan Jeesukseen.

-No mutta se on ihan höpöhöpöä.

-Höpöhöpö itelles.

-------------

-Mitä sä oot toivonut joulupukilta?

-Ei joulupukkia oo olemassa, ni en mitään.

-On joulupukki ihan oikee ja se tuo kaikille lapsille lahjoja.

-Eikä tuo, kun äiti ja isi tuo ne lahjat.

-Ei se mee niin.

-----------

Hehheh. Molemmat keskustelut peilaavat selvästi  kunkin perheen ajatuksia. Niinhän ylipäätään on, lapset juttelevat paljon niitä asioita, joita ovat kuulleet, toistavat muiden ajatuksia omiensa seassa. (Niinhän osa aikuisistakin tekee.)



Idyllisintä olisi, jos kukaan ei astuisi toisen perheen ajatusten varpaille. Että meidän lapset ei astuisi joulupukkiin uskovien varpaille, eikä muut lapset rienaisi Jeesusta, jos siihen eivät usko. Lapset möläyttelevät monia asioita, mutta sävy niihin tulee aika useasti perheen aikuisten ajatuksista. Vaikka toisaalta, ei meidän usko siihen kaadu, mitä muut sanovat.

Meillä käydään aika ahkerasti keskustelua siitä, että ihmiset uskovat eri asioihin, ja että sitä vapautta tulisi kunnioittaa. Se on suuri asia, että on vapaus uskoa tai olla uskomatta, oli asia mikä tahansa. Oli se sitten joku hassuttelu, tai elämänkatsomus. Vapaus päättää itseensä ja perheeseensä liittyvistä asioista. Sitä vapautta pidän suuressa arvossa.

Joten kyllä, myös vuonna 2019 uskotaan eri asioihin.

 Siksi en myöskään haluaisi, että meidän lapsi spoilaa muiden joulupukkeilut. Se kun ei ole meidän asiamme.  Viime vuonna kirjoitinkin mietteitä, pilaako lapseni muiden uskon joulupukkiin?

Jatkamme siis keskustelua muiden näkemysten kunnioittamisesta, puolin ja toisin :)


Lue myös



Instagramin puolelta löydät meidät nimimerkin @iloelolaura takaa!

maanantai 9. joulukuuta 2019

Tänään olisi ollut vauvani laskettu aika. Puoli vuotta keskenmenosta


Tänään olisi ollut se odotettu päivä, kolmannen lapsemme laskettu aika. Tuskin vauva juuri tänään olisi syntynyt, mutta kuitenkin se päivä, mihin päiviä ja raskausviikkoja peilataan. Toisin kuitenkin kävi.


Viimeisin raskaus meni kesken toukokuun viimeisinä päivinä, raskausviikolla 12. Tuntuu, että siitä hetkestä olisi aikaa jo useampi vuosi, niin kaukaiselta asialta se tuntuu.

Kaukaiselta, mutta silti itselle hyvin merkitykselliseltä. Olihan hän lapseni, vaikka hänen elämänsä ei päässytkään edes alkamaan kunnolla.

Näin puoli vuotta myöhemmin elämä on ihan tavallista arkea, lapsiperhe-sellaista. Tietenkin keskenmeno on välillä ajatuksissa. Mieli on hyvä, mutta pieniä surunripauksia on siellä täällä. 

Myös muiden kokemat keskenmenot koskettavat kovaa. Olen lukenut kokemuksia toisinaan alkuyön pimeinä tunteina, kun muu perheeni on jo nukkumassa. Vuodattanut kyyneleitä tuntemattomien ihmisten puolesta. Sitä tilannetta kun ei toivoisi kenellekään.

Samalla sitä miettii, että miksi oma keskenmeno on edelleen mielessä, kun kyse oli kuitenkin "vain" syntymättömästä lapsesta. Että miksi "teen" tästä niin ison asian (heittomerkit on tässä olennaiset). Näiden ajatusten kanssa on lohtua tuonut muiden kokemukset.

Te siellä, jotka olette kertoneet miettivänne omaa lasta, joka olisi jo yläasteella tai lasta joka olisi nyt kolmevuotias, jos asiat olisivat menneet toisin. Te olette lohduttaneet paljon, vaikka en olekaan sitä osannut kertoa.  Te olette vahvistaneet sitä ajatusta, että on ihan normaalia joskus ajatella lasta, jota ei saanutkaan. Että se on ihan ok, ei asian paisuttelua tai menneissä elämistä. Helpottavaa.


"Rakastettu on oikea nimesi". Ei sikiö.


Kaikki on ihan hyvin, mutta kyllähän elettyä elämää kantaa mukanaan. Ei sitä tarvitse unohtaa, vaikka olisikin surun käsitellyt jo. Kyllähän muitakin kuolleita muistellaan. Elämän olematon pituus kun ei tarkoita sitä, etteikö olisi ollut rakastettu.

Edelleen olen sitä mieltä, että sana "sikiö" on itselläni näiden ajatusten taustalla. Siis sen, että "pitäisi unohtaa" ja lakata ajattelemasta asiaa, sillä olihan vauvani "vain sikiö", ei mikään oikea lapsi vielä. Mukamas.

Vihaan sanaa sikiö. Se oksettaa minua. Se on sana, joka irrottaa sen todellisuuden, että puhutaan elämästä, vauvasta, ihmisestä. Toistan varmaankin itseäni,  sillä kirjoitin näistä jo aiemminkin jonkun keskenmenotekstini yhteydessä, mutta oikeastaan nuo sanat kuvottavat minua nykyään vielä enemmän, kun asiaa on keskenmenon jälkeen prosessoinut pitempään.

Samalla mietin, uskallanko edes käyttää noin vahvaa sanaa, kuin viha. Se ei ole minun tyylistäni, mutta se nyt vaan on tämän kokemukseni tuoma ajatus, ja jätän sen nyt kuitenkin tähän tekstiin, vaikka se voikin herättää kummastusta.

En ole traumatisoitunut tai katkera, ylläolevat sanat eivät vain kunnioita elämää. Ne ovat lääketieteellisiä termejä, todellisuudesta irrallisia kuvitelmia, joihin on ehkä tietyissä tilanteissa joidenkin ihmisten helppo tukeutua. Joskin oikeastaan valheellisesti.

Ei minua haittaa, että muut sanaa sikiö tai alkio käyttävät, en vain itse halua tai kykene puhumaan tai kirjoittamaan niitä käyttäen, omasta kokemuksestani käsin.


Ajattelin, että viettäisin lasketun ajan jo uutta vauvaa kohdussa kantaen


Lisämausteensa ajatusten sekametelisoppaan tuo se, että en ole vielä, tai kuten ajattelen, vieläkään raskaana. Ajattelin, että se onnistuisi nopeammin, koska kaksi viimeistä raskautta ovat alkaneet hyvin helposti. Toivoin, että viettäisin tämän päivän niin, että keskenmeno olisi vahvasti mielesttä, mutta kohdussa kuitenkin olisi jo kasvamassa vauva ja tuomassa lohtua omalla tavallaan.

No, aika vahvasti sitä on tullut huomanneeksi, ettei elämä mene niinkuin suunnittelisi.

Sen sijaan tuntuu, että menkat ovat alkamassa. Tässä kierrossa en ole juurikaan ajatellut koko asiaa, on ollut niin paljon muuta tekemistä ja mietittävää. Olen kuitenkin tavallaan kiitollinen noista ennakkoilmoituksista, jotka enteilevät menkkoja. On paljon helpompi suhtautua menkkoihin, jotka varoittavat itsestään, kuin niihin, jotka tuovat mukanaan pettymyksen kertarysäyksellä.


Siltikin elämä on hyvää, rikasta ja enimmäkseen iloistakin. Katsotaan, mitä meitä varten on luvassa. Varmasti vaikka mitä!



Keskenmenon käsittelyä löydät näistä:


 (ja ohhoh, onpas niitä paljon. No, asiaa on ainakin käsitelty perusteellisesti..)










Tuuhan mukaan myös Instagramin puolelle, arki ajatuksineen löytyy @iloelolaura !

tiistai 3. joulukuuta 2019

Kotisynnytysseminaari Kauniaisissa 18.1.2020. Tule mukaan!



Ah, synnytysaiheiset tapahtumat. Tykkään, kun kaikkea ihanaa järjestetään. Synnytyskeskusteluiltoja on monella eri paikkakunnalla (kurkkaa täältä), mutta isompia tapahtumia harvemmin. Nyt olisi tarjolla ihan huikea synnytysseminaari, nimittäin kotisynnytysseminaari.


Kotisynnytysseminaari kokoaa yhteen niin synnytysalalla toimivia ihmisiä (kätilöt, doulat, kaikki synnytyksistä kiinnostuneet) kuin perheitä, jotka miettivät tai suunnittelevat kotisynnytystä, tai ovat muuten vain aiheesta kiinnostuneita. Seminaarin järjestää Suomen Doulat ry ja Aktiivinen synnytys ry.  Seminaari on Kauniaisissa 18.1.2020 osoitteessa Vanha Turuntie 14. Lisätietoa löydät esimerkiksi Instagramista @aktiivinen_synnytys tai Facebookista.


(Tämä ei ole mainos, vaan oma listaukseni asiasta. Mahdollisista asiavirheistä voi siis suoraan syyttää minua, ei ketään muuta ;) )


Kannattaako tulla, vaikka ei olisi suunnitelmissa synnyttää kotona?


Tapahtuma kantaa nimeä kotisynnytysseminaari, mutta moni aiheista sopii myös ihan vaan synnyttämisestä tai synnytyskulttuurista kiinnostuneille. Kinesioteippaus raskausaikana, eteeriset öljyt synnytyksessä, normaalisynnytyksen hoitopolut, spinning babies ja muut.

Itse sain myös kotisynnytysaiheisista tilaisuuksista paljon uutta tietoa itselleni jo silloin, kun en ollut suunnittelemassa kotisynnytystä, vaan valmistautumassa synnyttämään sairaalassa. Kotisynnytystä suunnittelevat kun ovat yleensä melkoisen perehtyneitä aiheeseen, ja siksi heille suunnatuissa ohjelmissa on paljon mielenkiintoista kuultavaa. Näin olen ainakin itse kokenut.




Kotisynnytysseminaarin puhujakattaus on aika huikea. Tässä lyhyet esittelyt:


Normaalisynnytyksen hoitopolut - Anu Lampinen

Anu on todellinen kotisynnytyspioneeri, kätilö, akupunktioterapeutti ja WHO:n imetysohjaaja.


Eteeriset öljyt synnytyksessä - Maarit Korpijärvi

Maaritilla on tutkinto niin kasvilääkinnästä kuin aromaterapiasta. Hän on yrittäjä ja viiden lapsen kotiäiti.


Kotisynnytys Suomessa 2020 - Johanna Honkanen

Johanna on kotikätilöiden kokeneimpaa kaartia. Hän on myös ollut mukana kouluttamassa synnytysosastojen kätilöitä vesisynnytyksiin.


Kinesioteippaus raskausaikana ja synnytyksen yhteydessä - Tanja Mäkiharju

Tanja on kätilö ja urheiluhieroja. Hän kertoo kuinka odottaja voi hyötyä kinesioteippauksesta.


Synnytysympäristön merkitys - Laura Arpiainen

Laura on synnyttänyt kotonaan Kanadassa. Hän on terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori. Hänen puheenvuoronsa on synnytysalan ammattilaisten ohjelmistossa.


Spinning babies kotisynnytyksessä & synnytyskokemuksen työstäminen - Eeva Itkonen

Eeva on kätilö, terveydenhoitaja ja sertifioitu Spinning babies -ohjaaja. Hänen puheenvuoronsa on perheiden ohjelmistossa.


Synnytysväkivalta - Katri Immonen & Annamaria Mitchell

Katri ja Annamaria ovat Minä Myös Synnyttäjänä -kampanjan koordinaattorit. He puhuvat siitä, kuinka  synnytysalalla työskentelevät voivat edistää synnyttäjien oikeuksien toteutumista ja synnytyskulttuurin muuttumista.


Kotisynnytys kokemuksena - Elsa Markkinen Ilkka-puolisonsa kera

Elsa ja Ilkka tulevat jakamaan voimaannuttavan kotisynnytyskokemuksensa.


Imetyksen tila nykysuomessa - Riikka Ikonen

Riikka on THL:n imetyskoordinaattori, imetystutkija sekä vuoden keskosvaikuttaja 2018.


Kotisynnytykseen valmistautuminen - Jenna Hellstén

Jenna on synnytysvalmentaja, kotikätilö sekä doula. Hänen puheenvuoronsa on perheiden ohjelmistossa.




Lipun UPEAAN Kotisynnytysseminaariin voit ostaa kätevästi suoraan Aktiivinen synnytys ry:n verkkokaupasta. Nähdään seminaarissa! 


P.s. Early bird -hinnat vain 10.12.19 saakka. Muista ilmoittaa myös ruokavaliosi, seminaarilippuun kuuluu kaupan päälle aamupala, lounas sekä iltapäiväkahvit! 

maanantai 2. joulukuuta 2019

Se lempeämpi kuukuppi, Nomai

Kaupallinen yhteistyö Nomai



Ostin ensimmäisen kuukuppini viisitoista vuotta sitten, teini-ikäisenä. Näin jälkeenpäin ajateltuna vau, hyvä Laura-teini! Silloin kuukautiskuppimarkkinoilla ei ollut Suomessa niin laajaa valikoimaa, ja päädyinkin ulkomaiseen merkkiin. Nyt haluan kertoa sulle Nomaista, lempeästä kuukupista.


Teini-iän jälkeen olen kokeillut muidenkin merkkien kuukautiskuppeja. Väliin on mahtunut myös ajanjakso, jolloin käytin tamponeja, mutta sitten siirryin taas kuppikuntaan. Jos kuukuppi ei ole tuttu, niin kyseessä on tosiaan kestokuukautissuoja, kurkkaa lisätietoja vaikkapa täältä.

Itselleni vahvin motiivi kuukupin käyttöön on valmistusmateriaali. Se, että kehoon ei imeydy ylimääräisiä aineita. Nomain kuukuppi on tehty 100% lääketieteellisestä silikonista, eikä siinä ole lateksia, haitallisia kemikaaleja, ftalaatteja, BPA:ta tai parabeenejä.

Hyvänä kakkosmotiivina tulevat ne muut asiat, eli ekologisuus, raha (kuppi maksaa itsensä nopeasti takaisin pitkäikäisyydellään) ja se, että ei tarvitse muistaa ostaa siteitä tai tamponeita.


Edellinen kuppini ei ollut vanhakaan, miksi halusin uuden kuukupin?


Raskaudet ja imetyksen alkutaipaleet olivat ihanan menkatonta aikaa. Siinä suhteessa huoletonta. Menkkojen taas alkaessa muistin, miksi välillä olin vaihtanut tamponeihin: satunnaisten epämukavuusolojen vuoksi. Kuukuppi oli kätevä ja toimiva, mutta välillä se tuntui painavan johonkin alapäässä, asettuvan huonosti.

Etenkin synnytysten jälkeen, kun alapää ja kohdun alue tuntuu olevan aiempaa tuntoherkempi, nuo satunnaiset hetket häiritsivät. Muistan tosin jo teininäkin yhdet hautajaiset, joiden aikana kävin asettelemassa kuukautiskuppia useamman kerran vessassa. Muuta en niistä hautajaisista sitten muistakaan.

Oikeastihan kuukupin ei kuuluisi tuntua missään, ja eihän se enimmäkseen ole tuntunutkaan. Etenkään kuukautisten muutamana ensimmäisenä päivänä, kun verta tulee runsaasti, on kuppi asettunut helposti. Menkkojen muutamat viimeiset päivät ovat olleet nihkeämpiä, ja silloin noita asettumisongelmia on välillä ilmennyt.

En ollut oikeastaan ajatellut, että eri kuukautiskupeissa olisi kovinkaan paljon eroja, koska käyttätarkoitus kaikissa on sama, ja ulkonäkökin ainakin hyvin samantyylinen. Niissä kuitenkin on, materiaaleissa ja muotoiluissa on molemmissa eroja.

I love me -messuilla päädyin hypistelemään suomalaista Nomai-nimistä kuukuppia, ja jäinkin miettimään niitä. Pehmeitä ja ihanan siroja. Eron aiempiin kuppeihini huomasi kädessä kuppia kokeilemalla ja puristelemalla. Kiinnostus heräsi, joten päädyin laittamaan Nomaille viestiä.



Menkat ja Nomain kuukuppi kokeilussa 


Meillä on tällä hetkellä toiveissa raskaus ja vauva, joten menkat ei ole se mieltä ylentävin asia tässä ajanjaksossa. Jos menkkojen täytyy tulla, haluan niiden olevan mahdollisimman mukavat. Ne tilanteet kun aiempi kuukuppini on painanut epämukavasti kohdunsuulle tai avautunut liian nopeasti, olen kokenut inhottavina ja ärsyttävinä.

No, menkat alkoivat ja pääsin kokeilemaan kuppia. Kupin keittämisen jälkeen laitoin sen paikalleen emättimeen ja pyöräytin kuukuppia kevyesti, jotta se aukeaisi. Näin olen tottunut tekemään, ja hyvinhän se kuppi aukesikin paikoilleen. Kupin käyttämiseen löytyy hyvät, kuvalliset ohjeet Nomain sivuilta. Itse olen aina käyttänyt sydäntaittelua.

Nomain kuukautiskupin pehmeys ja sileys oli se syy miksi halusin sitä kokeilla, mutta tuota kupin avautumista mietin, että voiko niin pehmeä kuppi avautua, vai jäisikö se jumittamaan. Ei jäänyt. Kuppi avautuu aiempia kuppejani hellemmin, miellyttävämmin. Se on myös lempeä ottaa pois ja tyhjentää, koska se pehmeyden ansiosta myötää paremmin.

Viimeisimmät menkat olivat näin ollen mukavimmat pitkään aikaan. Aiemmin tutuksi tulleita epämukavia tuntemuksia ei ollut, edes niinä kuukautisten viimeisinä päivinä. Oikein arvelin. Kuppi ei painanut missään kohtaa, eikä myöskään falskannut (teen alapesun kuukuppia tyhjentäessä, ettei ohi valuvaa verta jäisi alapään seinämiin). Kupin antenniosaa pystyy myös halutessaan lyhentää, mutta itselleni se oli sopivan mittainen.

Uusi kuukuppini on M-kokoa, keskiverrolle kuukautisvuodolle tarkoitettu. Kuppia löytyy kokoa S, M ja L. Keitin kuukupin ensimmäisen käytön kunniaksi. Se suositellaan puhdistettavan keittämällä aina menkkojen alussa ja  niiden loputtua.

Vanha kuppini ei ole huono, se on perinteinen ja vähän jäykempi. Tämä Nomain pehmeä kuppi vaan sopii minulle paremmin. Jos Nomain kuukuppia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se sana olisi lempeä.

Motiivina Nomain kupeille onkin ollut kuukuppi, joka on naisen anatomiaan mahdollisimman sopiva. Nomain kuukuppien pohjana on vahva gynekologian osaaminen. Kuukuppien markkinoilla Nomai onkin ainut laatuaan, sillä kuukautiskuppimerkeistä lääketieteellistä osaamista löytyy vain Nomailta. Kurkkaa lisää täältä.

Tiesitkö muuten tämän: Nomain kuukupin voi hävittää myös polttamalla! Minä en tiennyt :)




Lyhyesti Nomain kuukupista:


Nomain kuukuppi on erityisen pehmeä ja sileä

100% lääketieteellistä silikonia
Ei sisällä lateksia, haitallisia kemikaaleja, ftalaatteja, BPA:ta tai parabeenejä.

Gynekologin suunnittelema

Suomalainen tuote, valmistetaan Sastamalassa

Verkkokaupasta tai apteekeista

Kolme kokoa: S, M, L


Arvonta


Yhdessä Nomain kanssa me halutaan arpoa yhdelle onnekkaalle lempeä kuukautiskuppi. Arvonta löytyy Instagramin puolelta nimimerkin @iloelolaura takaa. Linkki tässä. Käyhän osallistumassa, arvonta on voimassa 9.12. klo 20 saakka!


torstai 28. marraskuuta 2019

Kulttuurieroja, vaikka välimatkaa vain 229km


Kesän alussa me muutettiin. Pakkaamista, heippojen sanomista, purkamista, uusiin elinkulmiin tutustumista. Sijainti 229 kilometriä etelämpänä aiemmasta. Tuntuu melkein, että olisi asunut maalla aiemmin, sen verran erilaista on elämänmeno pääkaupunkiseudulla.


Elämäni 14. muutto, yhdeksäs paikkakunta. Nykyään sen tietää jo, että ei se ennalta tunnu miltään. Aina jälkeenpäin se kirpaisee. Olen useimmiten ollut se lähtijä, en se joka jää. Ystävät vanhassa paikassa jatkavat elämäänsä. Omassa mielessä vanha elämä on usein. Vaikka ehkäpä hekin ajattelevat, että lähtijällä on uutta ja kivaa, ei se jouda vanhoja miettimään?

Vain se 229 kilometriä, mutta jotenkin silti ihan erilaista elämää. Uuden kodin ikkunoiden paras näkymä ja viihdyke on vieressä kulkeva junarata. Eksoottista. Junia kulkee kymmenen minuutin välein molempiin suuntiin. Kirjastoon ja ostarille kävelee kahdessa minuutissa. Helsingin keskustaan pääsee kahdessakymmenessä minuutissa sillä junalla, joka vilistää ikkunan vierestä.

Lähes joka paikkaan tulee liikuttua kännykän kartan kanssa, se kun näyttää myös julkisen liikenteen aikataulut. Ennen muistin bussien aikataulut ulkoa, nyt ei tarvitse, aina joku kulkee kohta. Suunnitelmia voi muuttaa lennosta, eikä kyytiä silti tarvitse kovin kauaa odotella.

Vantaa on kuulemma niiden asuinpaikka, joilla ei ollut varaa muuttaa Helsinkiin. Meille tämä oli kuitenkin "huh, onneksi ei tarvinnut muuttaa Helsinkiin". Tämäkin on jo aivan tarpeeksi pääkaupunkiseutua omaan makuun.

Syksy tuntuu pitkältä. Eikö talvi tule tähän paikkaan, jossa asumme? Vanhan paikkakunnan ihmiset postaavat lumisia kuvia, meillä sataa kylmää ja märkää joka päivä. Siirtyessä paikasta toiseen tulee cityulkoiltua sateenvarjon ja kumisaappaiden kanssa. Lapsikin tykkää prinsessasateenvarjosta paljon enemmän kuin kurahousuista. Ulkoilemalla ulkoillaan sitten, kun kukaan ei marise säästä. 

Milloin siihen tottuu, että ihmisiä on niin paljon? Ihmisjoukkoja, jotka juoksevat paikasta toiseen. Kiireistä väkeä, jotka eivät meinaa väistää mitään tai ketään. Viimeksi tällä viikolla eräs ihminen jäi lastenrattaiden alle, koska hyppäsi sinne ilman ennakkovaroitusta, kiireisesti juoksennellessaan.




Katukuvassa vilisee lukemattomia eri etnisyyksiä, ja toisinaan sitä itse tulee edustaneeksi vähemmistökieltä ja -ihonväriä vaikkapa junassa. Ei sillä, että se haittaisi, mutta se on vain hyvin erilaista, kuin mihin on tottunut.

Tähän mennessä pääkaupunkiseutuun on kyllä jo tottunut, mutta ei sopeutunut. Moni tuttu on kertonut, että heillä kesti useampi vuosi sopeutua pääkaupunkiseudulle. Oho. En ennalta olisi ajatellut niin olevan, mutta voin kyllä nyt uskoa sen. Tuntuu tutulta, mutta ei oikeastaan kotoisalta. Paitsi koti, seinien sisäpuolelta.

Aluksi lapsi jutteli usein sitä, kuinka muutto oli tyhmä ja typerä. Vanhassa kaikki oli paremmin kuulemma. Lapset kuitenkin sopeutuvat nopeammin kuin aikuiset, hyvässä ja pahassa. Silti lapsi kertoo, kuinka ikävöi vanhoja kavereita. Tärkeitä ihmisiä.

Kirppiselämäkin on täällä erilaista. Pääkaupunkiseudulla on laaja kirppistarjonta, sanotaan. Mutta missä ne hyvät kirppikset on? Tai isot sellaiset? Olen käynyt kurkkaamassa lähemmäs kaksikymmentä kirpparia, mutta vain muutama niistä on sellaisia, joihin viitsii palata toiste. Ja nekin pitkien matkojen päässä. Onneksi naapurissa on yksi pikkuinen ja mukava.

Eiköhän se talvi tännekin joskus ennätä, ja joulu nyt ainakin tulee!

torstai 21. marraskuuta 2019

Joululahjaostoksilla yhdessä lapsen kanssa - Operaatio Joulun lapsi 2019


Tänäkin vuonna me haluttiin osallistua Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen, jossa kootaan lahja, joka lähtee meren taa Romanian ja Moldovan suunnille. Tämä perinne on tuntunut vuosi vuodelta itselle merkityksellisemmältä, kun oma lapsi kasvaa. Olen iloinen, että meillä on mahdollista auttaa myös muita, ja lapsi saa kasvaa siihen.


Nämä Operaatio Joulun Lapsi -lahjat koostuvat pienistä, mutta tärkeistä tarvikkeista. Meidän antamaamme lahjaan asiat on valittu lasten kanssa yhdessä. Selvästi huomaa jo, että isommalla lapsella alkaa olla jo ajatusta tämän suhteen. Ollaan keskusteltu, että ostetaan sellaisia asioita, joista lapsi tykkää, sellaisia, jotka ovat ihania. Tällä kertaa valintaprosessissa oli ihan kuultavissakin harkintaa, viime vuonna kun valittiin lähes se, mikä ensimmäisenä osui silmiin.

Valittiin lahjansaajaksi taas abaut meidän tytön ikäinen lapsi, neljävuotias tyttö. Sen mukaan mietitään lahjaan tulevien asioiden kokoa; pipon, hanskojen, villasukkien ja pitkähihaisen paidan. Muut lahjaan ostettavat asiat ovat piirustusvälineitä, saippua, hammasharja ja joku lelu. Muitakin kivoja tavaroita saa mukaan laittaa, kunhan mahtuvat mukaan, ovat uusia, eivätkä ole syötävää.



Näitä lahjoja sitä jotenkin miettii paljon. Sitä pientä lasta, joka lahjan saa. Laatikko täynnä arkisiakin asioita on jollekin ihan valtava aarre. Tosin, kyllä nuo omat lapsetkin laatikon aarteista innostuivat, yhdessähän ne on valittu sellaisiksi, joista pienen lapsen voisi ajatella tykkäävän. Kaikki noista tavaroista voisin omallekin lapselle kotiuttaa.

Lapsi muisti jo tällä kertaa, että lahja menee jollekin pienelle lapselle, joka ei varmaankaan saa muuta joululahjaa. Tänäkin vuonna lahjaan valikoitui mukaan leikkitimantti. Se oli viime vuonnakin eräälle lahjanantajalle tärkeä aarre, joten samanlainen haluttiin valita myös lahjaan.

Prismasta tai sittarista taitanee saada kaikki lahjaan tarvittavat asiat, jos haluaa harrastaa yhden pysähdyksen taktiikkaa. Me ostettiin osa Tigeristä, vaatteet, asusteet ja lelu Prismasta.



Eilen käytiin hakemassa laatikko, johon tavarat pakataan. Pakattiin tavarat siinä samalta seisomalta, niin saatiin jättää lahja jo valmiina odottamaan, kun lahjojen palautusviikko on käynnissä juuri. Täältä löydät lisätietoa Operaatio Joulun Lapsesta, ja pääset myös osallistumaan kätevästi netistä ostettavan pikapaketin kautta.

Tällä kertaa saatiin tällainen summa:


Lelu 7,95€
Paita 6,95€
Villasukat 2,95€
Hattu 7,95€
Hanskat 4,95€
Piirustusvälineet, hygieniatarvikkeet ja muut asiat 21€

Yhteensä 51,75€. Hämmästyttävän sama summa, kuin viime vuonna! Ostaessa en laskenut näitä, vaan vasta tätä kirjoittaessa.




Meidän viime vuoden 
lahjoja pääsee kurkkaamaan alta:


Osallistutaanko teillä yhdessä lapsen kanssa johonkin joululahjakeräykseen?


Seuraatko jo meitä Instagramissa? Pääset mukaan tästä!

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Matkasynnytyksestä saa hyvän tarinan kerrottavaksi? Huhhuh!


Viime viikolla Ylen Spotlight-ohjelmassa aiheena oli, kuinka kätilöt kärsivät synnytysten keskittämisen seurauksista. Keskittäminen, eli toisin sanoen pienempien synnytysyksiköiden sulkeminen herättää tunteita. Ohjelmassa esitettiin mielenkiintoisia ajatuksia matkasynnytyksiin liittyen. Matkasynnytysten suunta kun on kovasti lisääntymään päin, käsi kädessä synnytysyksiköiden sulkemisen kanssa.


Lausahduksem hyvästä tarinasta on lausunut Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen. Aika villejä ja kyseenalaisiakin sanoja, etenkin lausujan titteli huomoonottaen. Vai miltä kuulostaa: synnytä matkalla ja saat hauskan tarinan kerrottavaksi sukulaisille siitä, kuinka vauvalla oli kiire maailmaan?

Kyllähän se jälkeenpäin voi naurattaa. Synnyttää nyt vaikka talvipakkasessa bussipysäkillä. Ottaa supistuksia vastaan autossa, ja yrittää odottaa, että ambulanssi ehtisi paikalle ennen vauvaa. Veikkaan, että siinä hetkessä ei useimpia meistä naurata. 

Asioissa on aina monta puolta. Keskittämisen suurin syy on raha, vaikka turvallisuussyihin on vedottu sen puolesta, että keskittäminen takaisi lääkäreiden päivystysvalmiuden. Kääntöpuolena vaan saadaan myös matkasynnytykset, käynnistysten riskit ja ylikuormitetut kätilöt.

Kyseisen Spotlight-jakson voit katsoa täältä

Tässä alla Aktiivinen synnytys ry:n vastine aiheeseen:


"Aktiivinen synnytys ry:n vastine lääkintöneuvos Timo Keistisen Ylen Spotlight-ohjelmassa esittämiin näkemyksiin matkasynnytyksistä ja vuonna 2015 voimaan tulleen päivystysasetuksen vaikutuksesta niihin. (Julkaisuvapaa heti.)


Tämän viikon maanantaina 11.11. esitettiin Yle Fem -kanavalla Spotlight-ohjelmasarjan jakso, jossa käsiteltiin kätilöiden jaksamista yhä vähenevässä määrässä synnytysyksiköitä. Synnytyssairaaloiden rajun keskittämisen vanavedessä kätilöiden työtaakka, uupuminen ja matkasynnytykset yleistyvät.

Matkasynnytys on aina riski, jota ei voi ottaa liian kevyesti. Ohjelmassa haastateltu sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen toteaa matkasynnytyksistä seuraavaa: ”Siitä syntyy ehkä samalla hyvä tarina suvulle kerrottavaksi kuinka kiire vauvalla oli.” Mielestämme matkasynnytyksestä vitsailu tai sen turvattomuuden väheksyntä ei ole hyväksyttävää. Kenenkään ei tulisi joutua synnyttämään vaarallisessa, stressaavassa ympäristössä tien päällä. 


Pääkaupunkiseudun lyhyistä välimatkoista ja synnytysten kokonaismäärän laskusta huolimatta matkasynnytykset lisääntyvät myös Uudellamaalla, kun ruuhkaisista synnytyssairaaloista käsketään synnyttäjiä pysymään kotona viimeiseen asti. Pitkät välimatkat koko Suomessa taas lisäävät synnyttäjien pelkoja sairaalaan ehtimisestä, ja tilannetta yritetään korjata lisääntyneillä synnytysten käynnistyksillä. Käynnistetty synnytys sisältää monia riskejä luonnollisesti käynnistyneeseen synnytykseen verrattuna, ja se myös lisää riskiä synnytyspettymykseen ja -traumaan. Kätilöiden lisääntynyt työtaakka korostuu käynnistettyjen synnytysten kohdalla, kun synnyttäjä tarvitsisi mahdollisesti pitkään tukea käynnistysprosessissa. Huomattava osa keväällä 2019 alkaneessa Minä myös synnyttäjänä -kampanjassakin kokemuksensa jakaneiden synnyttäjien kaltainkohtelusta ja synnystysväkivallasta tapahtui käynnistetyissä synnytyksissä. Synnytystraumojen hoito on itsessään suuri kuluerä yhteiskunnalle.

Päivystysasetuksen turvallisuusnäkökulmaa on katsottu vain yhdestä suunnasta, lääkäreiden päivystysvalmiuksista ja siitä syntyvästä kustannuksesta. Synnytysten turvallisuudessa on kuitenkin huomioitava synnyttäjien kokonaisvaltainen turvallisuus. Kiireessä ja valtavan paineen alla toimiva kätilö ei ole asiakkaalleen turvaksi vaan jopa vaaraksi. Kätilöiden määrää ei ole lisätty samassa suhteessa kuin yksiköitä on lakkautettu. Kätilöitä on myös poistunut alalta muihin töihin. Näemme, että akuutein vastaus synnyttäjien ja kätilöiden hyvinvointiin olisi kätilöiden huomattava lisääminen olemassa oleviin yksiköihin, varsinkin sellaisiin, joissa synnytysten määrä on todella korkea.

Lisäksi ehdotamme, että päivystysasetus on synnytyssairaaloiden osalta arvioitava uudelleen. Tuhannen synnytyksen rajaa olisi erityisesti tarvetta tarkastella niin turvallisuuden kuin hyvän synnytyskokemuksenkin näkökulmasta. Olisi outoa ajatella, että asiakkaidensa kiittelemissä nyt jo lakkautetuissa pienemmän volyymin synnytysyksiköissä ei olisi osattu hoitaa kaikenlaisia synnytyksiä ja niiden variaatioita ammattimaisesti. Aktiivinen synnytys ry näkee, että ilman keinotekoista rajaa synnytysten määrästä synnytysyksiköt voisivat paremmin tarjota niitä palveluita, joita synnyttäjät tarvitsevat. Pienemmät yksiköt lisäävät lyhyellä aikavälillä kuluja verrattuna suuriin synnytyslaitoksiin, mutta synnyttäjiin ja perheisiin investoiminen on investoimista tulevaisuuteen.

Aktiivinen synnytys ry

Lisätietoja: puheenjohtaja@aktiivinensynnytys.fi"


Onko matkasynnytys hyvä tarina kerrottavaksi? Vai tilanne, johon ei haluaisi joutua?




Kuva Pixabay

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Ostan kirpparilta halpamuotia. Hyvillä mielin?



Kun olin teini-iässä, en ollut kuullutkaan käsitettä pikamuoti tai halpamuoti. Silloin ei puhuttu sellaisesta, tai ainakaan niin paljoa kuin nykyään. Vastahan takana oli yhdeksänkymmentäluvun lama, jonka johdosta ehkä se rahankäyttö oli sen jälkeen tarkempaa. 


Kohokohtia muinoin oli, jos lomalla pääsi johonkin kotimaan kaupunkiin, josta löytyi henkkamaukka. Oi autuutta, se kun oli niin eksoottista. Siihen aikaan luettiin hartaudella vaatekuvastoja, niin olihan se ihmeellistä päästä ihan oikeasti paikan päälle. Kunnes niihin pääsi niin usein, ettei se tuntunutkaan enää miltään. Edulliset ketjuliikkeet jalkautuivat pienempiinkin kaupunkeihin. Olin jo silloin kirppareiden ja uusien vaatteiden onnellinen sekakäyttäjä.

Nykyään uusia kauppakeskuksia avautuu kuin sieniä sateella. Jokaisen täytteeksi tulee lähes sama setti muotia, sisustusta, hyvinvointia, ruokaa ja viihdettä. Uusimpia elementtejä taitaa olla kourallinen pikamuotiliikkeitä Puolan maasta. Mekin käytiin katsastamassa Triplassa, että miltä ne näyttää.

Pikamuoti. Siitä on ryhdytty puhumaan enemmän. Siitä, että halvalla ostetaan keinokuiduista tehtyjä kamppeita, käytetään pari kertaa, ja laitetaan eteenpäin. Vaatteella on nopea kiertokulku. Kaupassa on uusia tuotteita joka viikko. Ja samalla tuetaan työntekijää (lasta??) riistävää yritystä. Pikamuoti ja halpamuoti ovat järkyttävä rasite myös maapallon varojen kannalta.

En väitä olevani mitenkään parempi, minäkin harvakseltaan saatan vaikkapa sieltä henkkamaukalta jotain ostaa, vaikka ei pitäisi. Pääsääntöisesti kuitenkin kannan vaatteeni kotiin käytettynä. Vaan entä se halpamuoti kirpparilta? Osa halpamuodista kun päätyy kirpputoreille aika nopeasti.



"Älä osta kirpparilta halpamuotia, sillä sen myyjä täyttää saamillaan rahoilla vain kaappinsa uudestaan halpamuodilla?"


Tätä ajatusta on näkynyt monessa paikassa. Onko halpamuodin ostaminen kirpparilta epäeettistä? Vaikka edellisellä omistajalla paita olisi päätynyt vain kaksi kertaa päälle, entä jos seuraava käyttää sitä viisi vuotta aktiivisesti? Eikä halpamuoti automaattisesti tarkoita huonolaatuistakaan, vaikka toki usein niin onkin.

Silti mä olen vähän eri mieltä tästä halpavaatetta kirpparilta -asiasta. Tai siis siitä, että olisi epäeettistä ostaa niitä kirpparilta. Miksi niin on? Itse en usko, että kirpparilta ostaminen tai ostamatta jättäminen saa kenessäkään aikaan sitä, että "hei, enpä enää harrastakaan pikamuotia, kun se kerta ei mene kirpparillakaan kaupaksi."

Yleensä muutos, missä tahansa asiassa lähtee ihmisestä itsestä. Todennäköisemmin ehkä tavaroitaan huonolla menestyksellä myynyt ihminen ajattelee, että kirpparit on syvältä sieltä jostain, ja ehkä jopa turhautuu ja heittää jäljelle jääneet tavarat sekajätteeseen. Eikä välttämättä halua hetkeen kirpparille ollenkaan. Ei mitenkään tavatonta. Sen sijaan ostokäyttäytymistä tämä tapahtumaketju tuskin vielä muuttaa. Siihen tarvitaan muitakin ajatuksia kuin se, että oma myyntijakso ei ollut menestys.

Ja mistä me muutenkaan tiedetään kenenkään motiiveja? Miksi jonkun kirpputoripöytä on täynnä halpojen ketjujen vaatteita? Ei vastaus kaikkeen ole hillitön shoppailuhimo, kerskakulutus ja jo ennestään pursuileva vaatekaappi. Toki välillä kuitenkin se on juuri se tilanne, mutta ei aina.

En ajattele kirpputoritavaroiden olevan osa riiston ketjua. En boikotoi kirpputorilla mitään merkkejä. Ajattelen, että se ostopäätös on tehty silloin, kun se tuote on sieltä kaupasta haettu. Jo ostetun tuotteen elämän jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin uuden hankkiminen.

Jos ostat kirpparilta tarpeeseen ja käyttöön tulevaa, vaate saa uuden elämän. Jos ostat kirpikseltä ostamisen riemusta ja muodin oikusta, voi vaatteen nopea kiertokulku jatkua vielä kirppariltakin eteenpäin.




Jos puhutaan lastenvaatteista ja niistä edullisista merkeistä kirpputoreilla, niin usein niiden uutena ostamiseen ei liity sen suurempia ajatuksia. Ne ovat  vaatteita, jotka ovat helposti saatavilla useilla paikkakunnilla. Ja tokikin edullisuus määrittää ostopäätöksen monella. Ei kaikilla ole rahaa laittaa suuria summia lastenvaatteisiin kiinni, vaikka rahan saisikin takaisin vaatetta eteenpäin myydessä. Jos alkupääoma kuitenkin puuttuu, niin ei se kauheasti auta. Suomessa on niin köyhyyttä, vähävaraisuutta kuin matalapalkkaisia alojakin.

Me ostetaan kirpparilta kaikenlaisia lastenvaatteita, jotka miellyttää meidän silmää. Ei se merkki vaan vaatteen kunto ja sopivuus tarkoituksiimme. Huonokuntoisia ei kotiuteta, se karsii jo jonkun verran. Kirpparilla näkee hyvin, mikä vaate on kestänyt elämää ja käyttöä siihen asti. Mitkä vaatteet eivät nukkaannu ja haalistu pesuissa, reikiinny, kutistu tai haperoidu. Toisinaan se voi olla jopa se henkkamaukka, niitäkin kirpparilöytöjä meiltä löytyy.

Kirppariostos on kuitenkin aina myös uusi elämä vaatteelle tai muulle tavaralle, joka on tullut jollekin tarpeettomaksi. Jatkossakin siis ostellaan kirpparilta kaikkea tarvittavaa. Ja ehkä haasteeksi itsellemme otamme sen, että vielä vähemmän tulisi kirppariltakaan kotiutettua sellaista, mitä ei tarvitse tai mikä ei kuitenkaan löydä tietään käyttöön saakka.


Mitä ajatuksia pikamuoti herättää? Kierrätkö halvimmat merkit kirpparilla kaukaa?



Nämä satunnaisotokset kuvituksina ovat valikoituneet tähän siksi, koska ne sisältävät kirppiksiltä kotiutettuja vaatteita. Kuvassa minulla oleva paita taitaa olla alunperin henkkamaukan. Ehkä? Se on yksi lempivaatteistani.

torstai 7. marraskuuta 2019

Lapseni pissasi housuun, jonka johdosta pääsin mukaan synnytykseen



Viime kuussa jännitti. Siskon perheeseen odotettiin vauvaa, ja tietyllä tapaa elin itsekin odotusta. Mun oli tarkoitus mennä mukaan synnytykseen doulaksi, sikäli mikäli ehtisin välimatkan takia paikalle ajoissa.



Kun on useampi nopea synnytys takana, on 175 kilometrin välimatka ollut mielessä kerran jos toisenkin. Olin kutsuttu mukaan synnytykseen, ja todella kovasti halusinkin päästä niin tärkeään tapahtumaan. Ei sitä joka päivä pääse todistamaan syntymän ihmettä, saati mukaan uuden perheenjäsenen syntymään.

Oma kotisynnytykseni oli niin huima kokemus, että sen pohjalta minua ei juurikaan tarvitse houkutella mukaan kotisynnytykseen.


Se odotus


Pidin poikkeuksellisesti öisinkin puhelinta päällä, jonka lisäksi oltiin myös sovittu takarajapäivä, jolloin lähtisin lasten kanssa heille synnytystä odottamaan. Muutama päivä ennen vauvan syntymää sain uuden puhelimen, jolle oli kova tarve. Entinen toimi huonosti, ja kaipasin parempaa kameraa.

Laitoin joka ilta puhelimesta netin pois, mutta jätin itse puhelimen kuitenkin päälle, jos yöllä soitettaisiin.

Yhtenä yönä heräsin, kun kaksivuotias huusi sängyssä pissihätää. Hän on ollut kuiva jo pitemmän aikaa, eikä öisinkään ole käynyt vessassa. Nyt kuitenkin hän asiaa itkeskeli, niin kävin katsomassa tilanteen, valmiina käyttämään häntä pöntöllä. Asia olikin sitten jo ehtinyt eskaloitua märkään sänkyyn.

No, ei siinä mitään, vaikkakin tilanne oli normaalista hyvinkin poikkeava. Pissavahingot ovat olleet todella, todella harvinaisia, joten heti mietin, että mikähän tämän takana on. Samassa muistin, että lapsi oli saanut illalla mehua, kun tehtiin kivan päivän päätteeksi pitsaa. Mehun juominen on meillä tosi harvinaista, ja vielä harvinaisempaa on, että kaksivuotiaskin sitä saa. Niin joo, mehuhan kiihdyttää pissan tuotantoa. Jäi laittamatta lapsi ylimääräisen kerran vessaan illalla.

Vein lapsen pesulle ja kaivettiin puhtaat yökkärit päälle. Sänkyyn heitin vain pyyhkeen lakanan päälle, sillä sänky ei mitenkään uinut pissassa, ja toki lakanan alla on aina varuiksi pissasuoja, jonka päällä on pyyhe. Lakanat ehtisi vaihtamaan aamullakin, eikä silmät ristissä yöllä. Keskellä yötä kun ei mukava tehdä mitään ylimääräistä.

Eikun unia jatkamaan.

Iskin juuri pään tyynyyn, kun kuulin hiljaisen, yksittäisen tärinä-äänen. Mikä se oli? Kurkkasin kännykkää, jossa ei näytöllä näkynyt mitään, eikä näyttöä avatessakaan näkynyt vastaanotettuja puheluita tai viestejä. Outoa, etenkin kun mulla piti olla äänetkin päällä, eikä mikään värinä. No, erikseen viestit ja puhelut avaamalla näkyi, että kyllä puhelu oli tullut. Synnytys oli alkamassa.

Kävin vessassa ja puin päivävaatteet suoraan yöpaidan päälle, heitin vähän evästä ja laturin kassiin ja olin valmis lähtöön viidessä minuutissa. Kassi oli nököttänyt odottamassa jo valmiina, vaikka sinne ei montaa asiaa tarvittukaan. Onneksi oli viikonloppu, niin lapset saivat jäädä kotiin nukkumaan.




Öinen, hiljainen tie, jota en tosin kovin hiljaa ajanut, koska jännitin sitä ehtimistä. Meiltä Tampereelle ajaa sen 1h45min normaalioloissa rajoitusten mukaan. Luukutin musiikkia ja fiilistelin sitä, että ehdin kyllä.

Ja niin ehdinkin. Olin perillä 3.20 aamuyöstä. Pieni tyttö syntyi varhain aamupäivällä veteen, tunnelmallisessa saunarakennuksessa kynttilöiden palaessa ja musiikin soidessa. Se oli tosi upeaa. Synnytystiimissä oli vanhempien lisäksi kaksi kätilöä ja minä.

Uusi puhelin oli kai laittanut itsensä johonkin yötilaan. Onni oli, että lapsi oli pissannut housuun. Hiljaiseen kännykän yhteen värinään en olisi herännyt, sillä sitä ei meinannut kuulla hereilläkään ollessa. Todennäköisesti olisin herännyt sitten vasta aamulla, liian myöhään. Onnekas pissavahinko siis. Vau. Elämä on aika ihmeellistä välillä.