Kantokopat Mailegin hiirivauvoille

Viime vuonna annettiin meidän tytöille joululahjaksi Mailegin pikkuiset hiiret. Hiirille tein jokaiselle pahvisalkkuun oman huoneen. Tuli aika ihanat. Näillä on nyt vuosi leikitty ahkerasti, joten saavat leikkiin jatkoa jouluna, vauvojen muodossa.

Kolmosvauvat, niin söpöt! Heillä oli mukanaan tuo rasia sänkynä, jossa triplamakuupussi. Pinterestistä selasin taas ideoita, mitä heille värkkäisi. Kantokopat tuli vastaan. Ohjetta ei ollut, mutta vaikuttivat mahdolliselta toteuttaa, joten sellaiset siis.

Ajattelin näihin menevän enemmän aikaa, säätämiseen ja sähläämiseen, mutta valmistuivatkin nopsaa. Ei siis mikään vaikea ompelus. Ensin pohja, ja siihen sitten seinämä. Kahvojen kanssa ei mennyt ihan nappiin, eivät tulleetkaan aivan haluttuun kohtaan, niin otin irti ja ompelin lopulta vain päälle. Ihan siistit kuitenkin silti, ei ole elämä aina niin justiinsa 🤗.

Kivat tuli,  lapset varmasti ilahtuvat! Viime vuoden hiirisalkut löytyvät täältä.

Meidän Operaatio Joulun Lapsi 2023 -paketit

Joulunlapsi-pakettien palautusviikko päättyi juuri. Vielä ehtii pakkaamaan virtuaalipaketin tai lähettämään paketin suoraan keskusvarastolle. Mekin vietiin omat pakettimme paikalliselle Viadia-kirpparille, josta sitten lähtevät taas eteenpäin keskusvarastolle. 

Tänä vuonna tehtiin oma ennätysmäärä paketteja,  seitsemän kappaletta. Kolme poikien pakettia, neljä tyttöjen. Meidän kolme isointa tekivät taas omat paketit, eli valitsivat tavarat pakettiinsa, jollekin ikätoverilleen. Ihana, kun tämä on heillekin tärkeä juttu.

Meille on vakiutunut tavaksi etsiä tavaroita paketteihin ympäri vuoden. Tarjouksia ja poistohyllyjä tulee katseltua kaupoilla sillä silmällä. Tällä tavoin myös kustannukset pysyvät omalle kukkarolle sopivina, ja saadaan tehtyä useampi paketti. Eli useampi lapsi saa ilon ❤️. Hyvää tavaraa saa usein halvalla, kun ostamisella ei ole kiire, vaan voi odotella löytöjä. 

Tarkoitus ei ole ostaa huonoa halvalla, siitäkin on kokemusta, ja vaikkapa tigerin halpiskyniä ei enää olla ostettu paketteihin, kun niistä on itsellä huonoja käyttökokemuksia. (Ne katkeilee niin paljon, että koko ajan joutuu terottamaan ja koko kynä kuluu sen takia liian nopeasti.) Sen sijaan esimerkiksi poistopenaaleita Lidlistä löysin juuri eurolla, ihan loistavia ovat. Kuten vaikkapa myös tokmannin lelu- ja vaatepoistot, sieltä löytyy hyvin kaikkea. Ei aina, mutta usein.

Tänä vuonna tein myös muutaman asian paketteihin itse. Ennen vauvan syntymää urakoin lasten kanssa ison kasan hiusdonitseja meidän jämäkankaista. Nyt ennen pakettien palautusta ompelin vielä parille pikkunukelle peitot ja tyynyt. Ajatuksena oli ommella myös pikkupussukoita tyttöjen paketteihin pinnejä ja hiusponskuja varten, mutta palautusviikko yllätti niin nopeasti, että ei sitten kaikelta elämältä ehdittykään. Jospa ensi vuodeksi sitten. 

Kasa hiusdonitseja jäi vielä keskusvarastollekin vietäväksi, kippaan ne sinne kun mennään pakettien tarkastusvuoroon. Keskusvarastolla kun tosiaan myös täydennetään paketteja, joista puuttuu jotain tarvittavaa, niin donitseja voi laittaa täytteeksi paketteihin. 

Lisätietoa Joulunlapsi-keräyksestä löydät täältä. Lahjat menevät Suomesta Ukrainaan, Romaniaan ja Moldovaan. Vähävaraiset, sodista ja luonnonkatastrofeista kärsivät lapset ovat lahjojen saajia.

Meidän edellisten vuosien paketteja:

Vuoden 2020 paketista löytyy myös hintapohdintaa. 

Tosin nykyään hinta on vielä matalampi.

2022, 2022, 2022

2021

2020 

2019

2018

2017

2016

Kotiäitikupla

Olen ollut kotona ensin lapsen, sittemmin lasten kanssa yhteensä jo yli kahdeksan vuotta. Itsestä se tuntuu lyhyeltä ajalta, muiden silmissä se taitanee näyttäytyä kummallisena. Taidankin elää omassa kotiäitikuplassani monen asian ja ajatuksen suhteen. 

Esikoisen vauvavuoden aikana useampi tuttu pohti, milloin meidän lapsemme tulisi menemään päivähoitoon. Se on yhteiskunnassamme edennyt tavallaan jo ihan oletukseksi, että tottakai jokainen lapsi menee päivähoitoon. Varhaiskasvatushan on lapsen etuoikeus, niinhän sitä sanotaan. Kaikkea sitä kuuleekin.. 

Sittemmin ei ole enää kyselty päiväkotihommeleista, heh. Kaiketi sitä omalla elämällään tekee joitakin arvojaan tiettäväksi. 

Äitinä olen vasta matkani alkupuolella. En enää äitiyden ensiaskelissa, mutta toivottavasti alkupäässä tätä matkaa kuitenkin. Jokainen askel on tuonut varmuutta siitä, että tehdyt valinnat ovat oikeita. Ei ole enää tarvetta selitellä muille vaikkapa lasten kotihoitoa, oli kuka siitä sitten mitä mieltä tahansa. Vaikka toisaalta aiheista mielelläni keskustelen kyllä.

Tässä kotiäitikuplassa myös vähän surettaa vaikkapa jokainen yksivuotias päiväkotilainen. Ei äitejä tai perheitä tuomiten, vaan pohtien, miten tästä maailmasta tuli tällainen? 

On paljon äitejä, jotka haluaisivat olla lasten kanssa kotona, mutta syystä tai toisesta eivät voi. Yhteiskunta näkee yleisellä tasolla päiväkodin, varhaiskasvatuksen ja päiväkodin aikuiset parempana vaihtoehtona omalle äidille ja oman kodin turvalle. Erikoinen tämä maailma.

Välillä tekee hyvää vaan laskeutua omaan kotiäitikuplaan ja unohtaa maailman murheet, normit ja odotukset. Elää omaa elämää, omia arvoja vastaavia valintoja tehden. Nämä lapset ovat meillä hetken vain. Niin lyhyen aikaa pikkuisia. Aika on korvaamatonta, sitä emme saa takaisin. 

Maidontuoksuisia terkkuja täältä, vauva kainalossa tuhisten ❤️ Siunausta ja iloa sun arkeen, äitikollega!

 

Äiti neljälle lapselle

Kuopus viisi kuukautta. Sen verran olen ollut äitinä nyt neljälle lapselle. Aika juoksee ihan hurjaa vauhtia, ja minusta on tullut melkoinen klisee siihen liittyvien hokemien suhteen. Ihmettelen ajan kulumista jatkuvasti. Että miten se voi olla jo sen ikäinen /osata asiaa x/olla jo vaiheessa x menossa. 

Mutta millaista sitten on ollut neljän kanssa. No, aika ihanaa kyllä. Vaikka tokihan kädet on ihan kirjaimellisesti välillä täynnä. Mutta silti. Ihanan täynnä ne on. 

Kesä oli leppoisaa, vaikka toki lapset pitävät äidinkin jatkuvasti menossa. Oli ihanaa viettää lasten kanssa aikaa ilman kouluaikatauluja tai muuta. Suurempia suunnitelmia ei ollut, kesä oli kuitenkin vauvavuoden alkua, ja viehän se aina voimia, vaikka ollaankin nautittu vauvavuodesta. 

Sinällään neljän kanssa ei ole sen erilaisempaa kuin kolmenkaan kanssa. Tässä kohtaa kuitenkin on jo oppinut pitämään pääkopassa hirveän määrän välilehtiä auki. Keskeyttämään omia kotitöitä lasten tarpeiden mukaan, sietämään keskeneräisyyttä ja muuta. Joustamaan? Hommat on siis melkoista multitaskingia välillä. 

Nautin kuitenkin täysistä päivistä lasten kanssa. Ahertamisesta ja yhdessä puuhailusta. Ja koen, että koululaisia näkee liian vähän, kun ovat puolet päivästä koulumaailmassa.

Nyt kun vauvavuotta on jo se viisi kuukautta takana, alkaa voimiakin löytymään taas enemmän, kun vauvan elämässäkin on jo rytmiä ja ehdin tekemään paljon muutakin kuin istua imettelemässä. Ja samalla kouluun kuskaaminen haastaa ja aikatauluttaa arkea, vieden siitä leppoisan vauvantahtisuuden. Välillä kun on vaikkapa kaivettava se vauva sieltä rattaista kesken makoisimpien unien ja lähdettävä ajamaan koululle.

Vauva on meillä koko perheen aarre, jota kaikki haluavat sylitellä ja ihastella. Vauvaa kun katselee, unohtaa tämän maailman kaikki murheet. Katselee vauvaa silmiin ja kuuntelee kun tämä selittää silmät suurina omia asioitaan ja nauraa päälle. Sanoinko jo, että vauvat on ihania 😁🤭❤️.

Jotenkin lapsi lapselta sitä tajuaa enemmän, millaisia aarteita nuo pienet ovat, ja kuinka onnekas sitä onkaan, kun on heidät saanut. 

Lasten Raamis: Sakkeus 5-vuotiaan kertomana

Tällä kertaa me lasten Raamiksessa paneuduttiin Sakkeukseen. Aamulla ennen raamista ja koululaisen kuskaamista meinasi meidän Sakkeus-reppukirja olla aivan hukassa. Onneksi löytyi, yhden kirjakasan takaa! 

Laulu, rukous, Raamatunkertomus, askartelu ja lounas. Lasten leikkejä ja mukavaa rupattelua ystävän kanssa. Niistä oli meidän raamis tälläkin kertaa tehty.

Seuraavana päivänä palattiin Sakkeus-teemaan vielä omalla porukalla, niin saatiin syvennettyä tarinaa ja sen opetusta. Kuunneltiin Sakkeus-laulu ja katsottiin pari muutaman minuutin videota youtubesta. Pohdittiin viikunapuuta, ystävällisyyttä, epärehellisyyttä, Jeesusta.

Sakkeus viikunapuussa, toteutuksesta vastaa 2-vuotias. Sakkeus on isosiskon piirtämä. 

Meillä lapset ovat innostuneet kuvailemaan kaikenlaista mun kännykällä, ja pohdittiin sitten instagram-reelsin tekoa Sakkeuksesta. Koska yhteen soppaan ei mahdu montaa keittäjää, tuli tästä viisivuotiaan miniprojekti, ja sovittiin koululaisen saavan tehdä sitten seuraavan. 

Seuraavissa kuvissa kertomus Sakkeuksesta viisivuotiaan sanoin. Myös kuvat hän on ottanut itse, ja kuten tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta näkyy, vastasi hän myös sommittelusta.

Kiva yhteinen puuha oli tämä. Joskin välissä imeteltiin vauvaa, vaihdettiin vaippaa, nukutettiin vauva kantoreppuun ja muuta kaikkea. Arkea! ❤️ Mutta valmistakin onneksi saatiin.

5 viikkoa laskettuun aikaan

Viisi viikkoa enää! Vau. Tuntuu tosi hienolta, että ollaan jo näin pitkällä. Ihan pian vauva on täällä, ihanaa!

Nämä raskausmuistelmat on kirjoitettu talteen raskausaikana. 

11.3. Aika on juossut kyllä nopeasti! Toisaalta tuntuu, ettö onhan tässä vielä aikaa,  mutta luulen kyllä tämän loppupätkänkin hurahtavan nopeasti. Edellisistä muistelmista on aikaa. Tarkoitus on ollut kirjoitella, mutta aika on tosiaan mennyt niin nopeasti, etten sitten näemmä ole ehtinyt.

Oletettavasti tämäkään vauva ei synny ainakaan ennen tuota arvattua keskiarvoaikaa, niin sinällään tässä on vielä aikaa kaikennäköiseen.

Hoitolapset jäivät arjestamme pois hetki sitten. Eli arki on sillä tapaa vähän rauhoittunut, kun neljän alle kouluikäisen sijaan onkin vain omat lapset, eli kaksi aamupäivisin ja myös koululainen iltapäivisin. Tämä vaihe tapahtui juuri oikeaan aikaan, kroppa tuntuu välillä olevan jo aika kovilla jaksamisesta. Onkin aika paljon ollut jo tarvetta ottaa lepoa illalla. Myös päivän mittaan olen pötkähtänyt sohvalle yhä useammin, yleensä kirjan kanssa.

Enimmäkseen olen säästynyt isommilta kolotuksilta, lukuunottamatta viimeisintä autoilureissua parin tunnin päähän, jonka kolotukset ovat vielä viikonkin päästä havaittavissa kehossa. Autossa istuminen on minulle jokaisessa raskaudessa ollut loppua kohden melkoinen koettelemus. Taisi olla viimeiset pitkät ajelut tässä raskaudessa nyt ajeltu. 

Tällä kertaa ei ole tosiaan tarvinnut kovinkaan ostella mitään vauvaa varten. Kaikkea melkeinpä löytyy jo ennestään. Muutaman kesävaatteen olen kirpparilta hankkinut, ja rattaisiin aurinkovarjon,  kun sattui tulemaan vastaan. Neljäs lapsi, mutta ensimmäinen kesää kohden syntyvä. 

Pesänrakennusviettiä olenkin suunnannut nurkkien siivoamiseen. Ihan kivasti on löytynyt alkuvuoden ajan joka kuukausi useampi kassillinen tavaraa Fidalle. Ja toki roskikseen menevää myös. Lasten vaatekaappeihin puolestaan hommattiin lisää hyllylevyjä, niin kaappeihin uppoaa järjevämmin vaatetta ja muuta, kun ei tule säilöttyä ilmaa niin paljon. Vielä mulla on läpikäytävää, niin on tekemistä tälle loppuodotukselle 😄 Vaikka toki tuo aika menee arjessa kyllä ilman suurempia projekteja muutenkin. Enemmänhän nuo projektit ovatkin mielen valmistautumista.

Synnytys on myös ollut mielessä enemmän, kun se muuttuu konkreettisemmaksi asiaksi ajan vähentyessä. Tilattiin juuri ilmalla täytettävä kylpyamme synnytystä varten. Aiemmin meillä on ollut lainassa La Bassine, oikea synnytysallas, mutta nyt haluaisin ammeen mahtuvan kylppäriin, ja siksi tilattiin sinne menevä. Muutoinkin mulla on ajatuksissa oleilla kylppärissä ja saunassa. Katsotaan, miten menee!

Ostin jo myös suojia jälkivuodolle, ja ekoja synnytyseväitä 😄 Vähän ajoissa olen noissa, mutta kiva pikkuhiljaa miettiä noita. Kookosvettä ja pussismoothieita löytyy nyt myös.

Meillä on suunnitteilla ns. avustamaton kotisynnytys tällä kertaa. En ole siitä ihan hirveästi huudellut, koska olen halunnut säästää itseäni muiden arvosteluilta ja peloilta. Varjella sillä tavalla raskautta ja vauvan tulevaa syntymää. Moni pelottelu on nimenomaan pelkoa. En myöskään halua väitellä, kauhistuttaa tai että kukaan yrittäisi ylipuhua toisiin ajatuksiin. Muiden kotisynnyttäjien kanssa kyllä ollaan asiasta juteltu, se on ollut mukavaa. 

Edellisen lapsen syntymän jälkeen alkoi pohdinta tästä aiheesta. Ei siis mikään hetken mielijohde, vaan monen ajatuksen lopputulema tässä parin vuoden ajanjaksolla. Katsotaan, mihin ajatuksiin tulen, avaanko asiaa enemmän täällä blogin puolella, vaiko en. 

Paljon olen kuitenkin tehnyt ajatustyötä synnytykseen liittyen, vaikka synnytys onkin "tuttua". Samalla kuitenkin jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kyllä jonkin sortin valmistautuminen kannattaa aina. 

Olen rukoillut, harjoitellut hengittämistä. Ollut tavallaan nöyränä synnytysasioiden äärellä. Kokeillut ja pohtinut erilaisia asentoja, joissa ottaa supistuksia vastaan. (Ovat sitten paremmin mielessä, kun ovat jo tuttuja). Kerrannut mahdolliset vaaranpaikat ja toiminnan niiden varalle. Pohtinut ponnistusasentoja, joissa lantioon saa hyvin tilaa. Tehnyt muistilistaa miehelle synnytystä varten. Mutta ennen kaikkea olen pitänyt yllä positiivista mieltä ja luottamusta synnytykseen. Keho kyllä osaa, kun sitä ei häiritä. 

Mutta oi, niin ihana ja uskomaton ajatus, että kohta meillä on vauva!

Se ihana keskiraskaus - rv15-23

Keskiraskaus alkoi, ja voimatkin palautuivat taas. Ihanaa! Kaiken hyörinän keskellä niitä osaa kyllä arvostaa aika korkealle. Alkusyksy ja alkuraskaus söivät kyllä fyysisiä voimia hurjasti, kun olisi vaan väsyttänyt. Arki vaan ei kovin armoa anna tässä kohtaa.

Nämä raskausmuistelot on kirjoitettu talteen raskausaikana, kyseisillä raskausviikoilla.

Kyllä siellä ihan oikea vauva on. Vauvan liikkeitä alkoi tuntumaan joskus rv16 paikkeilla. Joka kerta ne tuntuvat niin ihmeellisiltä, upeilta, onnellisilta. Pieni elämä kasvaa, suuri ihme. Voisi luulla, että ainoastaan ensimmäistä lasta odottaessa se on erikoista, mutta kyllä se on varmasti sellaista ihan jokaisessa raskaudessa, niinkuin nytkin.

Neuvolassa kävin ekaa kertaa rv15, tässä raskaudessa kun ei ole muutenkaan suunnitelmissa käydä montaa kertaa, mitä nyt raskaustodistus vielä hakemassa. 

Rv18 - Tällä hetkellä maha tuntuu kyllä jo huikean kokoiselta. Monella on ihan loppuraskaudesta maha tätä kokokaliiberia kuin itsellä nyt. Itsellä se tulee kasvamaan vielä hurjasti :D Oi voi. Mutta tällä hetkellä on onneksi todella hyvävointinen olo, ei ole mitään kolotuksia tai muutakaan. Arkiaamuisin jumppailen edelleen pientä lihaskuntojumppaa, siitä on tullut oma hyvänmielen rutiini ja uskon sen tuovan apuja keskivartalon lihaksistolle, jotka ovat koetukselle nyt koko ajan enemmän.

Rv20 - Rakenneultrassa. Kaikki pienellä hyvin. Tämä oli tosiaan ensimmäinen, ja varmaan myös viimeinen ultra tässä raskaudessa.

Rv22 -Liitoskipuja! Auts sentään. En olisi odottanut niitä vielä tässä vaiheessa, mutta toisaalta, raskauksia useampi jo takana, ja varmaan tuo oma arkikin vaikuttaa. Mulla on päivittäin paljon autoon nostamista, kun viedään ja haetaan ekaluokkainen koulusta, ja toki sekä omat, että hoitolapset ovat mukana tuolla reissulla. Häpyluuliitos ei ole kovin tykännyt tästä. Samaan syssyyn myös pitkä seisoskelu tai kovalla istuminen ovat muuttuneet ikäviksi. No, sentään ollaan jo yli puolivälin! Myös vatsalihakset tuntuvat väsyneiltä, kun tekevät väistymistyötä ison mahan tieltä. 

Olen myös harjoitellut parempia ylösnousuja kyykystä. Helposti sitä nousisi vain yhden jalan varassa, mutta se juuri rasittaa tuota häpyluuliitosta. Ja noita kyykkäämisiäkin on useita päivän aikaan, kun vaikkapa auttelen lapsia ulkovaatteissa 

rv23 - Osteopaattikäynti. Sain onnellisesti osteopaattiajan lauantaille, jolloin pääsen ilman lapsia. Vähän rennompaa sillä tapaa :D Lantiota ja koko kroppaa katsottiin, istumakyhmyjä, kylkiä ja muita. Ristiluu oli vinossa oikealle ja pientä kireyttä siellä täällä. Jospa tästä taas suunta parempaan.

Neuvolakäynnin raskaustodistusta varten koitan saada joululomalle varattua, niin hoitolapset säästyisivät tuolta käynniltä. Se tosin tuskin mikään pitkä reissu tulee olemaan, mutta onhan se aina yksinkertaisempaa, mitä vähemmän väkeä on mukana.

Nyt toukokuun lopussa on hassua lukea näitä muistelmia raskaudesta.  Tuntuvat niin kaukaisilta ajoilta! 

Raskausviikot 4-14

Tiesin jo raskaudesta alle viikko ovulaatiosta. Koko kroppa vaan jotenkin sanoi, että nyt on odotus alkanut. Jännä. Muissa raskauksissa ei ole olllut samalla lailla vahvaa ja selkeää oloa. 

Tämän tekstin olen kirjoittanut tosiaan alkuraskaudessa talteen, ja julkaisen sen nyt sellaisenaan.

Ja raskaanahan sitten olinkin. Ensimmäinen ajatus oli, että ihanaa. Tosi ihanaa. Miten onnellista voi ollakaan! Tässä raskaudessa ei ole ollut huolia tai stressiä raskaudesta, olen vaan ollut tosi onnellinen siitä, että sitten huhtikuussa saadaan vauva, neljäs lapsi meidän perheeseen. Se on jotenkin niin uskomattoman ihanan kutkuttavan onnellinen ajatus. 

Alkuun oli kyllä kova väsymys. Ja samalla alkoi sekä esikoisen ekaluokka kuskaamisineen kuin perhepäivähoitajan arkikin. Täyttä arkea. Muutama hoitolapsi siis omien lasten lisäksi. Aamupäivä oli aina tavallisen energinen, iltapäivää kohti sitten väsymyksen kanssa toimimista. Tämä olikin ensimmäinen alkuraskaus, jossa en ole paljoltikaan ehtinyt lepäilemään, ja sen kyllä huomasikin sitten illalla, kun sänkyyn kaatui väsyneenä melko aikaisin. Toisaalta tosi kiva, kun on täytynyt saada paljon aikaiseksi, niin on sitten tullut tehtyäkin. Kääntöpuolena taas on vähän mietityttänyt, miten kroppa jaksaa, kun se kaipaisi niin sitä lepoa. Onneksi vähän saa takaisin, kun menee todella aikaisin nukkumaan.

Oma vointi, väsymystä lukuun ottamatta oli alkuraskauden ajan yllättävän hyvä. Toki tärkeää oli syödä parin tunnin välein, tai muuten huono olo yllätti, ja sen jälkeen syöminen olikin jo paljon vaikeampaa ja moni ruoka alkoi etomaan. Tässä raskaudessa mun yksi raskaushimoista oli selvästi maidon juominen, sitä sai kyllä kantaa ihan huolella, Arlan luomumaitoa. No, ei onneksi mikään paha raskaushimo ollenkaan. 

Alkuviikkoina tiukkaa teki, ja myös parit kyyneleet vuodatin leivän vuoksi. Heh. Mulla omat terveysasiat on sillä tolalla, että kesällä piti lopettaa kotimaisten viljojen syönti. Eka kuukausi ei ollut ollenkaan vaikeaa, mutta tietenkin heti raskaaksi tullessa olisi tehnyt leipää mieli, ja pelkkä leivän tuoksukin oli jotenkin tosi huumaavaa. Oivoi, ne oli pitkiä viikkoja ne. Onneksi sekin meni ohi, eikä leivät enää huudelleet mun nimeä samaan tapaan.

Kummasti sitä ensimmäisen raskauskolmanneksen loppua kohden mennessä myös voimatkin alkoivat palautua. Ihanaa! Maidon juonti tosin ei vielä loppunut mihinkään.

Soittelin neuvolaan ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa raskausviikolla 14. Ei ole ollut mikään kiire, kun ei siellä muutenkaan ole montaa kertaa tarkoitus käydä, lähinnä raskaustodistus saamassa. Nyt ajatuksena oli saada myös lähete rakenneultraan, nt-ultra me jätettiin suosiolla väliin. 

On ollut ihanaa, kun alkuraskaus on saanut mennä omalla painollaan, vapaasti. Minulla on ollut tässä raskaudessa myös sellainen olo, ettei tavallaan tee mieli kertoa ympäriinsä raskaudesta. Se on itselle niin ihana ja arvokas asia, että tavallaan sitä haluaa suojella omaa raskausonneaan. Muiden mahdollisilta ei niin kivoilta kommenteilta lasten lukumäärästä tai muusta. Miksi ei voi vaan onnitella ja olla iloinen toisten puolesta? 

Ja enkä kyllä kaipaa myöskään spekulointia, kauhukuvien maalailua (toki sairaalasynnytysten riskien pohjalta, mutta moni tuntuu olettavan kotisynnytyksiin samat riskit kuin sairaalasynnytyksiin) tai pelottelua kotisynnytyksestä. Mielelläni juttelen kyllä aiheesta muutoin. Ilolla ja mielenkiinnolla kun aihetta lähestyy. 

Imetyksen lopetus 2-vuotiaana

Imetys loppui meillä aika lailla juuri sillä tavoin, kuin olin ajatellutkin. Silti sen nopeus pääsi tälläkin kertaa yllättämään. Sinne kahteen vuoteen kuitenkin päästiin tällä kertaa, siitä olen iloinen.

Tämän postauksen olen kirjoittanut talteen syksyllä.

Mun vinkki imetyksen lopettamiseen kaksivuotiaana ei taida olla kaikilla toimiva :D Ja joo, imetystä nyt voisi muutenkin jatkaa paljon pitempäänkin. Oma vinkkini siis on uusi raskaus. Heh. Minulla jokaisessa raskaudessa maidon tulo on vähentynyt huomattavasti, ja lapsi on lopettanut maitohommat omaehtoisesti.

Tälläkin kertaa siis meni samaa kaavaa. Imetystä oli jatkunut 1-2 kertaa päivässä jo jonkun aikaa, lähinnä päiväunien jälkeen. Selvästikään maitoa ei tullut enää reilusti, mutta oli taaperolle tärkeä asia silti. Äidinmaito on sellaista superjuomaa, ettei toista taida olla. Siinä on itselle ollut tarpeeksi motiivia jatkaa, ja toki imetyksestä on terveyshyötyjä itsellekin, pitkä imetys ehkäisee mm. naisten syöpiä.

Yhtenä viikonloppuna meillä oli enemmän menoa, ja taaperolla jäi imetyskerrat välistä. Ja arjen tullen ei sitten enää osannutkaan imeä! Imuote oli kadonnut, eikä lapsella ollut mitään käsitystä, miten maitoa saadaan rinnasta tulemaan. Jotenkin tosi koomista, että miten se asia voi unohtua niin nopeasti. Ja että kaikilla meidän lapsilla on ollut sama homma. 

Hänen kanssa sitten todettiin yhdessä, että maito on loppu, ja hän kuulemma säästää sen vauvalle. Voi muru. Sellainen imetystaival tällä kertaa. Aika ihana taipale, tärkeä sellainen.

Kolmas kotisynnytys - synnytyskertomus

Vauva on reilun kahden viikon ikäinen. Se taitaisi olla jo korkea aika kirjata ylös synnytyskertomus. Synnytys oli samalla sekä ihanan arkinen ja luonnollinen -oltiinhan kotona kaikessa rauhassa, ja kuitenkin myös ihmeellinen tapahtuma. 

Synnytystä edeltävänä yönä heräsin supistuksiin. Tuntuvia, mutta ei kovia kuitenkaan. Siirryin alakertaan kuulostelemaan tilannetta, kun pitkällään ei tuntunut hyvältä olla. Parin tunnin ajan otin supistuksia vastaan, ja sitten ne katosivat yhtä aikaa auringon noustessa. Jaahas, eli huilipäivä tähän väliin, mietin. Niinhän se meni viimeksikin. 

Koko perheen vapaapäivä, joten ei onneksi kiire mihinkään. Aurinkoinen sää. Muutamaa päivää aiemmin oltiin kokoonnuttu porukalla meillä, niistä pippaloista oli jäljellä vielä herkkuja ja salaatteja. 

Mieli teki jo synnytystyötä, ja koitinkin pitää mielen hyvänä, sitä kun tarvittaisiin vielä, tärkeintä synnytystyökalua. Venyttelin, tein lantiota avaavia liikkeitä, rebozoa, nuuhkuttelin eteeristä Joy-öljyseosta ja käytiin koko perheellä pienellä ja hitaalla kävelylenkillä. Mukava päivä. Iltaa kohden tuli taas muutamia supistuksia, ja alkoikin tuntua siltä, että kyllä se vauva taitaa tulevana yönä syntyä. Lasten nukkumaan menon lähestyessä supistukset alkoivat selvästi napakoitua, keho kai tiesi että rennommat hetket ovat ihan juuri käsillä, kun lapset käyvät nukkumaan :D 

Hauska hetki illalla oli, kun otin supistusta vastaan seisten, oveen nojaillen ja lantiota keinutellen. Taaperohan se tuli mukaan, ilmeisesti hänelläkin supistus oli menossa, kun asemoi itsensä minun ja oven väliin ja keinutteli hänkin itseään. Nauratti kesken supistuksenkin, ihana, mallintava pikkuinen. 

Lapsille kerrottiinkin illalla, että yöllä tai huomenna vauva syntyy. Yhdessä muistettiin vielä iltarukouksessa vauvaa ja synnytystä. 

Sauna oli lämmin, ja sinne suunnattiin miehen kanssa kun lapset oltiin saatu sänkyihin. Supistukset tihenivät ja napakoituivat koko ajan, ja ravasinkin saunasta aina suihkun puolelle ottamaan niitä vastaan, kroppa kun kaipasi selvästi pystyasennossa olemista. Vauva potkiskeli mahassa ahkerasti, tuntui oikein ottavan vauhtia jaloilla.

Myös lepoa kaipasin, edellisenä yönä kun oli jo valvottu. Asettelin sänkyyn pyyhkeen, jonka päällä aina minipienen hetken ehdin makoilla ennen seuraavaa supistusta. Jokusen supistuksen olin kyykyssä sänkyyn nojaten, mutta suurimman osan edelleen pystyssä, itseä keinutellen. Keskityin rentoutumiseen, hengittämiseen. Oli ihanan rauhallista, ja pärjäsinkin tosi kivasti supistusten kanssa. 

Miehen läsnäolo, rauhallisuus, mukana hengittely ja muu tukeminen tuntuivat tärkeiltä. Oli hyvä olla. Joissain supistuksissa toivoin selästä painamista, toisissa taas en missään tapauksessa sitä halunnut. Mies tarjoili myös juotavaa, Ningxiaa eli antioksidantteja ja vitamiineja, jotta kohtu jaksaa tehdä työnsä. Aika tiuhaan kävin myös pöntöllä rakkoa tyhjentämässä.

Pohdittiin altaan täyttämistä, että pitäisikös jo vedet laitella. Taisin sanoa, etten tiedä, mutta sitten tulikin jo supistuksia, joissa tarvitsi käyttää ääntä, rauhallisesti edelleen. Siinä kohtaa totesinkin ääneen, että on tää kyllä niin hullun hommaa. Synnyttäminen. Että taas olen synnyttelemässä :D Eli selvästi synnytys eteni ihan hyvää vauhtia, kun oltiin päästy jo noihin ajatuksiin. 

Mies alkoikin sitten laskemaan vettä altaaseen. Itse menin suihkun puolelle, suihkuverhon taakse. Siinä oli jotenkin niin hyvä rauha, että sain otettua supistuksia vastaan ihan hiljaa, ei ollut edes tarvetta liikkua, hengitellä syvään vaan. Olin ihan, että vau, kun supistukset kuitenkin olivat jo tosi vahvoja.

No, amme oli täytetty. Tällä kertaa ei ollut ns. oikeaa synnytysallasta eli La Bassinea, vaan pienempi, puhallettava aikuisten kylpyamme. Tämä siksi, koska halusin altaan kylpyhuoneeseen, eikä sinne isoa allasta mahdu. Kylpyhuoneen kun saa pimeäksi ja oven kiinni, niin se on tilana paljon mukavampi kuin olohuone. Ja toki kylyphuoneessa on se suihkukin. 

Mulla oli jo raskauden aikana ajatus, että voisi syntyä suihkuunkin. Varalta hommattiin amme kuitenkin, koska eihän sitä voi ennalta tietää, mikä synnyttäessä tuntuu parhaimmalta. Vesi ja altaassa olo kun on olleet tosi tärkeitä ja helpottavia tekijöitä edellisissä synnytyksissä.

Kokeilin allasta, mutta halusinkin sitten heti sieltä pois, ei jotenkin tuntunut hyvältä. Takaisin suihkuun, jossa nojailin suihkujakkaraan. Kokeilin käsin, että mikä tilanne, ylsin sormella kalvorakkoon, lapsivedet kun tosiaan eivät olleet vielä menneet. Näin minulla on ollut kaikissa synnytyksissä. 

Supistukset muuttuivatkin aika nopsaa ponnistussupistuksiksi, eikä rentoutuminenkaan ollut enää niin helppoa. Lapsivedet läsähtivät suihkun lattialle. En ollut niitä aiemmissa nähnytkään, kun vedet ovat kaikissa menneet altaassa. Hyvä mieli etenemisestä.

Ponnistussupistuksia tuli tiuhaan, niiden mukana tuntui olevan pakko ponnistella itsekin jonkun verran. Ääntäkin lähti, mutta onneksi lapset eivät heränneet. Heillä oli öljydiffuuserin unimusiikit päällä, unta turvaamassa. Mies muistutteli sovitusti jalkojen asennosta, jotta vauvalla olisi mahdollisimman paljon tilaa lantiossa tulla. Onneksi muistutteli, koska itse sitä meinasin supistuksen tullessa vetää itseni ihan tikkusuoraksi. Yhdessä hengiteltiin syvään ja rukoiltiin välissä. Mieli oli tässäkin kohtaa tosi hyvä, ja tiesin, että vauva syntyisi ihan juuri. 10-15 minuuttia ponnistussupistuksia taisi olla, ja sitten vauva olikin jo maailmassa. Vahvasti rääkäisten. 

Ai että. Me tehtiin se. Vau! Niin kiitollinen mieli. Yllätyin tosi paljon siitä, että vuorokausi ei ollutkaan vielä vaihtunut. Eli lasten nukkumaanmenosta vauvan syntymään kesti vähän alle neljä tuntia. 

Myös istukka tuli ihan nätisti, pönttöön laitettuun kulhoon. Tässä kohtaa annoin vauvan miehelle, niin pääsin itse pesulle. Sitten mentiin sänkyyn pötköttelemään ja ihmettelemään elämää. Jossain parin tunnin kohdalla katkaistiin napanuora. 

Jokunen tunti ehdittiin torkkua, ennen kuin isommat lapset alkoivat heräillä. Aika kivasti heräsivät yksi kerrallaan, niin jokainen sai oman hetken ihmetellä yön aikana saapunutta vauvaa. Ensimmäisen heräilijän reaktion tulen varmaan muistamaan aina. Se suuri ilo ja onnellisuus lapsen ilmeessä, kun siskovauva olikin jo syntynyt. 

Terveisiä vauvakuplasta

 

Terveisiä täältä tuoreen pikkuneidin nuuhkuttelujen ja ihastelun keskeltä! Joka kerta niin ihmeellistä, että saa olla siunattu uudella, pienellä ihmisellä. 

Olin varautunut olemaan raskaana vielä tovin, mutta vauvan aikataulu yllättikin positiivisesti. Hänkin syntyi suunnitellusti kotona. Palailen synnytyskertomuksen kanssa myöhemmin.