5 viikkoa laskettuun aikaan

Viisi viikkoa enää! Vau. Tuntuu tosi hienolta, että ollaan jo näin pitkällä. Ihan pian vauva on täällä, ihanaa!

Nämä raskausmuistelmat on kirjoitettu talteen raskausaikana. 

11.3. Aika on juossut kyllä nopeasti! Toisaalta tuntuu, ettö onhan tässä vielä aikaa,  mutta luulen kyllä tämän loppupätkänkin hurahtavan nopeasti. Edellisistä muistelmista on aikaa. Tarkoitus on ollut kirjoitella, mutta aika on tosiaan mennyt niin nopeasti, etten sitten näemmä ole ehtinyt.

Oletettavasti tämäkään vauva ei synny ainakaan ennen tuota arvattua keskiarvoaikaa, niin sinällään tässä on vielä aikaa kaikennäköiseen.

Hoitolapset jäivät arjestamme pois hetki sitten. Eli arki on sillä tapaa vähän rauhoittunut, kun neljän alle kouluikäisen sijaan onkin vain omat lapset, eli kaksi aamupäivisin ja myös koululainen iltapäivisin. Tämä vaihe tapahtui juuri oikeaan aikaan, kroppa tuntuu välillä olevan jo aika kovilla jaksamisesta. Onkin aika paljon ollut jo tarvetta ottaa lepoa illalla. Myös päivän mittaan olen pötkähtänyt sohvalle yhä useammin, yleensä kirjan kanssa.

Enimmäkseen olen säästynyt isommilta kolotuksilta, lukuunottamatta viimeisintä autoilureissua parin tunnin päähän, jonka kolotukset ovat vielä viikonkin päästä havaittavissa kehossa. Autossa istuminen on minulle jokaisessa raskaudessa ollut loppua kohden melkoinen koettelemus. Taisi olla viimeiset pitkät ajelut tässä raskaudessa nyt ajeltu. 

Tällä kertaa ei ole tosiaan tarvinnut kovinkaan ostella mitään vauvaa varten. Kaikkea melkeinpä löytyy jo ennestään. Muutaman kesävaatteen olen kirpparilta hankkinut, ja rattaisiin aurinkovarjon,  kun sattui tulemaan vastaan. Neljäs lapsi, mutta ensimmäinen kesää kohden syntyvä. 

Pesänrakennusviettiä olenkin suunnannut nurkkien siivoamiseen. Ihan kivasti on löytynyt alkuvuoden ajan joka kuukausi useampi kassillinen tavaraa Fidalle. Ja toki roskikseen menevää myös. Lasten vaatekaappeihin puolestaan hommattiin lisää hyllylevyjä, niin kaappeihin uppoaa järjevämmin vaatetta ja muuta, kun ei tule säilöttyä ilmaa niin paljon. Vielä mulla on läpikäytävää, niin on tekemistä tälle loppuodotukselle 😄 Vaikka toki tuo aika menee arjessa kyllä ilman suurempia projekteja muutenkin. Enemmänhän nuo projektit ovatkin mielen valmistautumista.

Synnytys on myös ollut mielessä enemmän, kun se muuttuu konkreettisemmaksi asiaksi ajan vähentyessä. Tilattiin juuri ilmalla täytettävä kylpyamme synnytystä varten. Aiemmin meillä on ollut lainassa La Bassine, oikea synnytysallas, mutta nyt haluaisin ammeen mahtuvan kylppäriin, ja siksi tilattiin sinne menevä. Muutoinkin mulla on ajatuksissa oleilla kylppärissä ja saunassa. Katsotaan, miten menee!

Ostin jo myös suojia jälkivuodolle, ja ekoja synnytyseväitä 😄 Vähän ajoissa olen noissa, mutta kiva pikkuhiljaa miettiä noita. Kookosvettä ja pussismoothieita löytyy nyt myös.

Meillä on suunnitteilla ns. avustamaton kotisynnytys tällä kertaa. En ole siitä ihan hirveästi huudellut, koska olen halunnut säästää itseäni muiden arvosteluilta ja peloilta. Varjella sillä tavalla raskautta ja vauvan tulevaa syntymää. Moni pelottelu on nimenomaan pelkoa. En myöskään halua väitellä, kauhistuttaa tai että kukaan yrittäisi ylipuhua toisiin ajatuksiin. Muiden kotisynnyttäjien kanssa kyllä ollaan asiasta juteltu, se on ollut mukavaa. 

Edellisen lapsen syntymän jälkeen alkoi pohdinta tästä aiheesta. Ei siis mikään hetken mielijohde, vaan monen ajatuksen lopputulema tässä parin vuoden ajanjaksolla. Katsotaan, mihin ajatuksiin tulen, avaanko asiaa enemmän täällä blogin puolella, vaiko en. 

Paljon olen kuitenkin tehnyt ajatustyötä synnytykseen liittyen, vaikka synnytys onkin "tuttua". Samalla kuitenkin jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kyllä jonkin sortin valmistautuminen kannattaa aina. 

Olen rukoillut, harjoitellut hengittämistä. Ollut tavallaan nöyränä synnytysasioiden äärellä. Kokeillut ja pohtinut erilaisia asentoja, joissa ottaa supistuksia vastaan. (Ovat sitten paremmin mielessä, kun ovat jo tuttuja). Kerrannut mahdolliset vaaranpaikat ja toiminnan niiden varalle. Pohtinut ponnistusasentoja, joissa lantioon saa hyvin tilaa. Tehnyt muistilistaa miehelle synnytystä varten. Mutta ennen kaikkea olen pitänyt yllä positiivista mieltä ja luottamusta synnytykseen. Keho kyllä osaa, kun sitä ei häiritä. 

Mutta oi, niin ihana ja uskomaton ajatus, että kohta meillä on vauva!

Se ihana keskiraskaus - rv15-23

Keskiraskaus alkoi, ja voimatkin palautuivat taas. Ihanaa! Kaiken hyörinän keskellä niitä osaa kyllä arvostaa aika korkealle. Alkusyksy ja alkuraskaus söivät kyllä fyysisiä voimia hurjasti, kun olisi vaan väsyttänyt. Arki vaan ei kovin armoa anna tässä kohtaa.

Nämä raskausmuistelot on kirjoitettu talteen raskausaikana, kyseisillä raskausviikoilla.

Kyllä siellä ihan oikea vauva on. Vauvan liikkeitä alkoi tuntumaan joskus rv16 paikkeilla. Joka kerta ne tuntuvat niin ihmeellisiltä, upeilta, onnellisilta. Pieni elämä kasvaa, suuri ihme. Voisi luulla, että ainoastaan ensimmäistä lasta odottaessa se on erikoista, mutta kyllä se on varmasti sellaista ihan jokaisessa raskaudessa, niinkuin nytkin.

Neuvolassa kävin ekaa kertaa rv15, tässä raskaudessa kun ei ole muutenkaan suunnitelmissa käydä montaa kertaa, mitä nyt raskaustodistus vielä hakemassa. 

Rv18 - Tällä hetkellä maha tuntuu kyllä jo huikean kokoiselta. Monella on ihan loppuraskaudesta maha tätä kokokaliiberia kuin itsellä nyt. Itsellä se tulee kasvamaan vielä hurjasti :D Oi voi. Mutta tällä hetkellä on onneksi todella hyvävointinen olo, ei ole mitään kolotuksia tai muutakaan. Arkiaamuisin jumppailen edelleen pientä lihaskuntojumppaa, siitä on tullut oma hyvänmielen rutiini ja uskon sen tuovan apuja keskivartalon lihaksistolle, jotka ovat koetukselle nyt koko ajan enemmän.

Rv20 - Rakenneultrassa. Kaikki pienellä hyvin. Tämä oli tosiaan ensimmäinen, ja varmaan myös viimeinen ultra tässä raskaudessa.

Rv22 -Liitoskipuja! Auts sentään. En olisi odottanut niitä vielä tässä vaiheessa, mutta toisaalta, raskauksia useampi jo takana, ja varmaan tuo oma arkikin vaikuttaa. Mulla on päivittäin paljon autoon nostamista, kun viedään ja haetaan ekaluokkainen koulusta, ja toki sekä omat, että hoitolapset ovat mukana tuolla reissulla. Häpyluuliitos ei ole kovin tykännyt tästä. Samaan syssyyn myös pitkä seisoskelu tai kovalla istuminen ovat muuttuneet ikäviksi. No, sentään ollaan jo yli puolivälin! Myös vatsalihakset tuntuvat väsyneiltä, kun tekevät väistymistyötä ison mahan tieltä. 

Olen myös harjoitellut parempia ylösnousuja kyykystä. Helposti sitä nousisi vain yhden jalan varassa, mutta se juuri rasittaa tuota häpyluuliitosta. Ja noita kyykkäämisiäkin on useita päivän aikaan, kun vaikkapa auttelen lapsia ulkovaatteissa 

rv23 - Osteopaattikäynti. Sain onnellisesti osteopaattiajan lauantaille, jolloin pääsen ilman lapsia. Vähän rennompaa sillä tapaa :D Lantiota ja koko kroppaa katsottiin, istumakyhmyjä, kylkiä ja muita. Ristiluu oli vinossa oikealle ja pientä kireyttä siellä täällä. Jospa tästä taas suunta parempaan.

Neuvolakäynnin raskaustodistusta varten koitan saada joululomalle varattua, niin hoitolapset säästyisivät tuolta käynniltä. Se tosin tuskin mikään pitkä reissu tulee olemaan, mutta onhan se aina yksinkertaisempaa, mitä vähemmän väkeä on mukana.

Nyt toukokuun lopussa on hassua lukea näitä muistelmia raskaudesta.  Tuntuvat niin kaukaisilta ajoilta! 

Raskausviikot 4-14

Tiesin jo raskaudesta alle viikko ovulaatiosta. Koko kroppa vaan jotenkin sanoi, että nyt on odotus alkanut. Jännä. Muissa raskauksissa ei ole olllut samalla lailla vahvaa ja selkeää oloa. 

Tämän tekstin olen kirjoittanut tosiaan alkuraskaudessa talteen, ja julkaisen sen nyt sellaisenaan.

Ja raskaanahan sitten olinkin. Ensimmäinen ajatus oli, että ihanaa. Tosi ihanaa. Miten onnellista voi ollakaan! Tässä raskaudessa ei ole ollut huolia tai stressiä raskaudesta, olen vaan ollut tosi onnellinen siitä, että sitten huhtikuussa saadaan vauva, neljäs lapsi meidän perheeseen. Se on jotenkin niin uskomattoman ihanan kutkuttavan onnellinen ajatus. 

Alkuun oli kyllä kova väsymys. Ja samalla alkoi sekä esikoisen ekaluokka kuskaamisineen kuin perhepäivähoitajan arkikin. Täyttä arkea. Muutama hoitolapsi siis omien lasten lisäksi. Aamupäivä oli aina tavallisen energinen, iltapäivää kohti sitten väsymyksen kanssa toimimista. Tämä olikin ensimmäinen alkuraskaus, jossa en ole paljoltikaan ehtinyt lepäilemään, ja sen kyllä huomasikin sitten illalla, kun sänkyyn kaatui väsyneenä melko aikaisin. Toisaalta tosi kiva, kun on täytynyt saada paljon aikaiseksi, niin on sitten tullut tehtyäkin. Kääntöpuolena taas on vähän mietityttänyt, miten kroppa jaksaa, kun se kaipaisi niin sitä lepoa. Onneksi vähän saa takaisin, kun menee todella aikaisin nukkumaan.

Oma vointi, väsymystä lukuun ottamatta oli alkuraskauden ajan yllättävän hyvä. Toki tärkeää oli syödä parin tunnin välein, tai muuten huono olo yllätti, ja sen jälkeen syöminen olikin jo paljon vaikeampaa ja moni ruoka alkoi etomaan. Tässä raskaudessa mun yksi raskaushimoista oli selvästi maidon juominen, sitä sai kyllä kantaa ihan huolella, Arlan luomumaitoa. No, ei onneksi mikään paha raskaushimo ollenkaan. 

Alkuviikkoina tiukkaa teki, ja myös parit kyyneleet vuodatin leivän vuoksi. Heh. Mulla omat terveysasiat on sillä tolalla, että kesällä piti lopettaa kotimaisten viljojen syönti. Eka kuukausi ei ollut ollenkaan vaikeaa, mutta tietenkin heti raskaaksi tullessa olisi tehnyt leipää mieli, ja pelkkä leivän tuoksukin oli jotenkin tosi huumaavaa. Oivoi, ne oli pitkiä viikkoja ne. Onneksi sekin meni ohi, eikä leivät enää huudelleet mun nimeä samaan tapaan.

Kummasti sitä ensimmäisen raskauskolmanneksen loppua kohden mennessä myös voimatkin alkoivat palautua. Ihanaa! Maidon juonti tosin ei vielä loppunut mihinkään.

Soittelin neuvolaan ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa raskausviikolla 14. Ei ole ollut mikään kiire, kun ei siellä muutenkaan ole montaa kertaa tarkoitus käydä, lähinnä raskaustodistus saamassa. Nyt ajatuksena oli saada myös lähete rakenneultraan, nt-ultra me jätettiin suosiolla väliin. 

On ollut ihanaa, kun alkuraskaus on saanut mennä omalla painollaan, vapaasti. Minulla on ollut tässä raskaudessa myös sellainen olo, ettei tavallaan tee mieli kertoa ympäriinsä raskaudesta. Se on itselle niin ihana ja arvokas asia, että tavallaan sitä haluaa suojella omaa raskausonneaan. Muiden mahdollisilta ei niin kivoilta kommenteilta lasten lukumäärästä tai muusta. Miksi ei voi vaan onnitella ja olla iloinen toisten puolesta? 

Ja enkä kyllä kaipaa myöskään spekulointia, kauhukuvien maalailua (toki sairaalasynnytysten riskien pohjalta, mutta moni tuntuu olettavan kotisynnytyksiin samat riskit kuin sairaalasynnytyksiin) tai pelottelua kotisynnytyksestä. Mielelläni juttelen kyllä aiheesta muutoin. Ilolla ja mielenkiinnolla kun aihetta lähestyy. 

Keskenmenon muistot tasoittuivat tavallisen raskauden ja synnytyksen myötä

Keväällä havahduin siihen, että keskenmenosta on jo kaksi vuotta. Sen verran on elämä tässä välissä hoitanut tehtävänsä, etten enää muistanut tarkkaa päivämäärää. Täältä blogista kurkkasin sen.

Jälkeenpäin on mielenkiintoista tarkastella koettuja asioita. Keskenmeno oli kropalle raju, voimien palautumiseen meni aikaa. Pari kuukautta väsytti, veriarvot nollissa. Mielikään ei pärjännyt osumitta, ja se on itselleni ollut se isoin kysymys, että miksi ei.

Yhdeksän kuukautta uuteen raskautumiseen. Sen verran siihen meni. Ei varsinaisesti ollut rennointa aikaa tuo odotuksen odottelu. Siihen mennessä ajattelin, että olin käsitellyt keskenmenoa jo vähän joka kantilta ja jopa liikaakin sitä märehtinyt. Vaikka en mä siinä mitenkään vellonut, en ole muutenkaan alakuloon tai pessimismiin taipuvainen luonteeltani. 

Luonnollisestikin asia oli usein mielessä uutta raskautta ja vauvaa toivoessa. Ja toki nämä ajatukset täyttivät itsellä sitä tyhjiötä, jonka tuolloin muutto uudelle paikkakunnalle, yksinäisyys ja arjen muutokset olivat saaneet aikaan. 

Näin jälkiviisaana voin todeta, ettei kaikkea oltu vielä käsitelty ja melkoinen myllytys alkoi tuosta raskaudesta ja jatkui vielä synnytyksessäkin. En toki silloin sitä ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin asiat tuntuvat selkeiltä. Onhan se ihan loogista, että niitä ajatuksia joutuu eri lailla käymään läpi, kun uusi raskaus on edessä.

Kun plussasin keskenmenon jälkeen, se tuntui huikealta, ja samalla ei miltään. Keskenmeno oli opettanut, ettei positiivinen raskaustesti tarkoita vielä vauvaa. 

Alkoi pitkä matka, raskaus, joka oli täynnä monenlaisia tunteita. Koitin voimaantua, sen verran mitä pystyin, mutta etenkin alkuraskauden ajan fyysisen voimattomuuden kaverina oli tiukasti epäusko ja epäluottamus.

Näin jälkeenpäin aluksi syytin siitä vähän itseäni, että miksi en tehnyt enemmän, yrittänyt enemmän? Miksi toiset pääsevät keskenmenosta nopeammin eteenpäin, ja ajattelevat vain simppelisti että vauva ei ollut elinkelpo. Miksi minä en, vaikka keskenmenot ovat todella yleisiä ja "tavallisia"? 

Tosin tavallaan tiedän kyllä sen oman jumiutumiseni. Kun ajatuksena on ollut minimissään se kolme lasta, on mieli tosi tiukasti kiinni näissä omissa suunnitelmissa elämälle, ja tavallaan tulee se pelko siitä, että ne eivät toteudukaan "koskaan". Näin jälkeenpäin olisi toki helppo ihmetellä tätäkin ajatusta, että eikö vaan voisi luottaa elämään, lopettaa turha miettiminen. Sepä se.

Tavallaan ärsyttää sekin, että käytiin varhaisultrassa, koska eihän se tosiaan kerro kuin vauvan sen hetken olotilan, ja olen aiemminkin ollut tuotakin "turhaa" ultraa, vauvan häiritsemistä vastaan. Sillä tavallaan ostaa itselleen varmuuden tunnetta, joka ei ole aitoa, koska se varmuus kumpuaa ultrauslaitteen näkymistä, ei oman itsen kuuntelemisesta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja silleen. 

Ja toisaalta taas en halua olla liian ankara itselleni. Silloin mentiin sen hetken voimavaroilla ja ajatuksilla. Myös tuo halvalla ostettu varmuus kelpasi kun muutakaan varmuutta ei juuri silloin ollut tarjolla. Kertoo sen hetken olotilasta paljon tuo. Voi kun sitä voisi lähettää halauksen sille sen hetken versiolle itsestään, ja sanoa, että luota vaan. 

Juuri tuo oma varmuuden puute, keskenmenon kaiku ja muu jarruttelivat aluksi myös synnytystä. Mieli tavallaan aluksi synnytyksessä työsti paljon kuolemaa, sitä kuolemanpelkoa jonka keskenmeno oli tuonut, elämän haavoittuvuutta. En pelännyt, että juuri synnytyksessä minulle tai vauvalle kävisi jotain, mutta tietynlainen kuolemanpelko oli silti aluksi esteenä synnytyksessä. Tai ei se este ollut, se oli vuori joka piti ylittää, että pystyi päästämään irti ja antautumaan. 

Synnytys toi paljon uusia ajatuksia, joita käsittelin vauvavuoden aikana. Mikä kaikki johti mihinkin, mitkä olivat kaikua juurikin siitä keskenmenosta, miksi en ollut niin voimaantunut kuin edellisessä synnytyksessä.

Kuitenkin nyt on takana tavallinen raskaus, onnistunut synnytys ja rakkaudentäyteinen vauvavuosi. Ne ovat kyllä paljon tasoittaaneet muistoa keskenmenosta. Ja niinhän kuuluu ollakin, vaikka eihän se tieto siinä keskenmenon hetkessä lämmitä, jos joku sillon sanoisi, että anna ajan hoitaa.

Toki pelkkä aikakin tekee jo paljon, mutta se itsessään ei pakota käsittelemään asioita ja menemään eteenpäin. Pohtimaan ja oivaltamaan. 

Minulla ei ole enää tarvetta samalla lailla puhua keskenmenosta. Ehkä raskauden ja synnytyksen yhteydessä lyhyesti kyllä, koska se liittyy tuohon matkaani. Muutoin keskenmeno tuntuu kaukaiselta asialta, melkein kuin jollekin toiselle tapahtuneelta.

Tavallaan nolottaa edes kirjoittaa tästä asiasta enää, kun aikaa on mennyt ja asia tuntuu pienemmältä. Mutta tämä on minun polkuni, suotta sitä häpeilemään. Elettyä, koettua, opittua. Siksi niin arvokasta.

Koen, että olen taas löytänyt sitä omaa voimaani, joka silloin keskenmenon jälkeen oli hukassa. Sekin kokemus on kasvattanut ja tehnyt vahvemman. 

Vauvavuosi meni vauvaa nuuhkutellessa ja ihastellessa. Miettiessä, miten suuren onnen vauva taas toikaan tullessaan. Rakkausvauva. Englanniksi näitä menetyksen jälkeisiä vauvoja sanotaankin rainbow babyiksi: kai nämä ovat niitä mittaamattoman arvokkaita kulta-aarteita sateenkaaren päässä, siitäkö se nimitys tulee?

Mutta niinhän se on, elämä hoitaa meidän haavoja ja kolhuja. Ollaan suuremmissa käsissä.

Taivaan Isä siunaa meitä,

Hän on Isä jokaisen.

Poluillemme enkeleitä

lähettää hän varjellen.

Hän on läsnä päivän työssä

rohkaisten ja auttaen,

valvoo pimeimmässä yössä.

Hän on Isä jokaisen.

Taivaan Isän lähellä

jokainen on tärkeä.

Raskausviikko 40: Autokolari, mielen voima ja vyöhyketerapia

Nyt eletään viimeisiä hetkiä raskausviikosta 40. Laskettu aika on kohta ohitettu. Esikoinen olisi jo syntynyt, seuraava lapsi puolestaan yhdeksän päivää maagisen keskiarvopäivän jälkeen. Saa nähdä, milloin tämä vauva päättää syntyä!

Maanantaina pääsin vyöhyketerapiaan, synnytystä käynnistelevään hoitoon opiskelijalle. Se oli ihana, koko vartaloa rentouttava hoito, jossa kohtuun liittyvien akupisteiden lisäksi myös tosiaan hierottiin koko kroppaa. Olo olikin hoidon jälkeen ihanan rentoutunut, ja kotimatkalla tuli muutamia tuntuvia supistuksia ekaa kertaa tässä raskaudessa. Harkkasupistuksia on iltaisin tullut jo aiemminkin.

Matkalla kotiin poikkesin Tokmannilla asioilla. Sieltä tullessa täräytin autolla moottoripyörän kanssa yhteen. Auton nokka meni mäsäksi. Oli todellakin varjelusta matkassa, vauhti niin hiljainen ettei mahakaan osunut rattiin, vaikka on vain se muutaman sentin rako mahan ja ratin välissä. Ja se, että vain auton nokkaan osui, toinen vaihtoehto tilanteessa olisi ollut törmätä juuri mun ovesta sisään, törmäys tapahtui siltä puolelta. Ja moottoripyöräilijäkin onneksi selvisi ilman vakavampia vammoja ilmalennosta huolimatta. Kiitos Jeesus.

Auto toki meni lunastukseen ja kaikki turvaistuimet vaihtoon (aina kolaritilanteissa turvaistuimet menevät vaihtoon, vaikka vauhti olisi hiljainen, eikä istuimet ottaneet sinällään osumaa. Menivät onneksi meilläkin vakuutuksesta.). Loppuillan vietin varmuuden vuoksi synnärillä; käyrillä ja ultrassa. Varotoimenpide, vaikka tosiaan ei otettukaan osumaa millään tapaa. Käyrille piirtyikin vielä supistuksia, mutta iltaa myöten ne hiipuivat. 

Mielen vaikutus on kyllä suuri. Olisin ihmetellyt, jos supistukset olisivat jatkuneet, sillä omassa kropassa olivat synnytystä ajatellen vääränlaiset hormonit vallalla. Itku, pelko ja säikähdys. Liikaa adrenaliinia. 

Synnärillä oli vielä pientä jännitystä alkometrin kanssa. Kolaritilanteissa rutiineihin kuuluu puhallutus, mulla se tehtiin vasta synnärillä. Olin saanut synnärillä iltapalaksi ruisleivän ja omenamehua, joiden jälkeen sitten oli se puhallutus. Ja sehän ei sitten näyttänytkään nollaa! 

Kuulemma ruokailu voi vaikuttaa asiaan, ja etenkin ruisleipä tuota lukemaa saattaa heilutella. Käsidesissäkin alkoholia on, mutta sitä en ollut käyttänyt. No, poliisihan se soitteli sairaalan työntekijöille juuri siinä välissä, ja olisi merkannut tuon lukeman tietoihinsa. En tosiaankaan ollut sinut tuon lukeman kanssa, ja kerroin sen aika äkäisenä. Vaikka ei lukema nyt varsinaisesti rattijuopumusta vielä olisi ollutkaan, ainakaan sillä hetkellä, mutta silloin kolarista tosin oli jo pari tuntia. Käveltiin sitten sairaalan toiselle puolelle, jossa oli erilainen alkometri, jolla se nolla sitten tulikin. 

Eipä olisi kauheasti naurattanut, jos kaiken muun ikävän lisäksi olisi merkattu, että ajoin alkoholin vaikutuksen alaisena! En muutenkaan käytä alkoholia, saati ajaessa tai raskaana.

Seuraavaksi aamuksi sovittiin vielä yksi käyrillä käynti, ihan vaan, koska eihän sitä koskaan tiedä.

Synnärillä mulla oli taas tosi hyviä kohtaamisia. Tosi sydämellinen kätilö, joka oli ollut mukana useissa kotisynnytyksissäkin kuulemma. Seuraavana aamuna käyriä otti kätilöopiskelija, joka oli positiivisen kiinnostunut kotisynnytyksistä, ja kyseli siihen liittyviä. Jäin miettimään kysymystä siitä, kuinka olen tullut kohdatuksi terveydenhuollossa kotisynnyttäjänä. Oli kiva, kun pystyi sanomaan, että tosi asiallista kohtelua olen saanut osakseni kyllä joka paikassa. 

Näissä on paljon eroja Suomen sisällä, mutta haluan ajatella, että asenteet ovat kovasti menneet eteenpäin myös kotisynnytysten yleistyessä. 

Ja ihana, kuinka kaiken keskellä oli niin hienoja kohtaamisia, ihan kuin mittatilaustyönä just mulle!

Odotteluompeluksia, uusi vaunuverho vauvaa varten :)

Synnäriltä pääsin käyrän jälkeen kotiin, "hyvillä mielin odottelemaan synnytystä". Tässä sitä onkin sitten odoteltu, mieli on jo kovasti synnytyksessä. Ja nyt kun uutta autoakaan ei vielä ole, että päivisin pääsisi minnekään, kotoillaan sitten urakalla lasten kanssa.

Tässä on nyt useampi päivä jo kolarista, niin oma mieli on jo taas parempi ja tasaisempi tuon kolaroinnin jäljiltä. Oli aika hurja kokemus kuitenkin, menemättä sen enempää yksityiskohtiin. 

Suunnitelmat ennen vauvan tuloa on lähinnä saunoa joka ilta (rentouttaa niin ihanasti. Onneksi on sauna!), ja saada aika kulumaan mukavasti. Muutamana iltana tällä viikolla olen tehnyt pieniä ompeluksia, uuden vaunuverhon vauvaa varten, sekä vaihtopäällysen sitteriin. 

Iltaisin tulee jonkun verran harkkasupistuksia tai jotain pienehköjä supistuksia. Ei kuitenkaan millään tapaa kivuliaita, mutta tuntuvia. Näin muistelen edellisestäkin lapsesta olleen. Pikkuhiljaa. Esikoisesta taas ei ollut yhtäkään oikeaa supistusta ennen synnytyksen alkamista.

Kurkkaa myös 

Raskausajan osteopatia ja Mother's blessing -juhla

Sisätutkimus neuvolassa

Synnytys ja omaan kehoon luottaminen

Tule mukaan myös Instagramin puolelle @iloelolaura , sieltä löytyy ajatuksia myös loppuraskauteen ja synnytykseen liittyen :)

Raskaus ja vauvan asentoon vaikuttaminen - näissä pitäisi itsekin kunnostautua!

Aiemmissa raskauksissani olen ahkerasti lueskellut siitä, miten oma oleminen voi vaikuttaa myös asentoon, johon vauva kohdussa hakeutuu. Tässä raskaudessa olen lähinnä nyt loppua kohden aktivoitunut myös käytännön toteutuksen kanssa.

Vauva on jo jonkin aikaa oleskellut pää alaspäin. Olen tehnyt belly mappingia, ja neuvolalääkärikin oli samaa mieltä vauvan asennosta. Eli pää alaspäin kyllä, mutta siitäkin asennosta on aika monta eri variaatiota. 

Iltaisin, kun otan mahatuubin eli tukivyön pois, vauva yrittää heti jotain vähän erityylistä asentoa, kun tilaa tulee enemmän. Pää on edelleen alaspäin, mutta vauvan jalat jotenkin omituisesti, yrittää kai olla mahdollisimman kaksinkerroin tai jotain. Nukkumaan mennessä teenkin yleensä vielä Spinning babiesin Forward leaning inversionin. Tällä vauva aika hyvin palautuu takaisin parempaan asentoon. Tarkoituksena on luoda tilaa kohtuun, jolloin vauva itse hakeutuu parempaan asentoon. Tätä olen harrastanut kaikissa raskauksissani.

Spinning babiesin erilaiset harjoitteet, kuten tuo yllämainittu, voivat auttaa ns. aukomaan kroppaa niin, että vauva tosiaan itse hakeutuisi parempaan asentoon. Ja päinvastaisesti myös omat asennot muutoinkin vaikuttavat vauvan olemiseen. Niin istumis- kuin makoiluasennotkin, sekä lantion jumit ohjaavat vauvaa, koska vauva haluaa olla itselleen hyvässä asennossa, äidin kropan sallimissa rajoissa. Se asento ei aina ole synnytystä ajatellen se kaikkein paras asento. 

Huonot istuma-asennot ja raskausajan osteopatia

Lantion jumeja olen tässäkin raskaudessa hoidattanut osteopaatilla. Vielä yksi aika minulla onkin varattuna ennen laskettua aikaa. Edellisellä käynnillä löytyi pientä epäsuhtaisuutta, mutta ei onneksi mitään suurempaa. 

Se on jännä, kuinka kroppa oikeastaan kertookin jonkun verran, mikä asento ei ole hyvä. Takanoja-asennot tuntuvat inhottavilta, eikä oikeastaan sohvalla löhöilykään tunnu omaan oloon hyvältä. Nämä ovatkin asentoja, jotka voivat edesauttaa vauvaa ei niin hyvään asentoon. 

Aika paljon tulee kyllä joo istuttuakin, mutta koitan kiinnittää huomiota, etten istu ristiluun tai häntäluun päällä. Jumppapallolla saa helposti hyvän asennon. Näin loppuraskaudesta toimii itsellä tosi hyvin myös ihan vaan nojailuun ja selän lepuuttamiseen. Pitäisi kyllä itse tsempata tässä enemmän! Ja rebozon voisi myös ottaa (synnytyskassista) ihan käyttöön näin raskausaikanakin.

Lue raskausajan oleiluasennoista ainakin tämä!

Jos et ole innostunut kurkkaamaan lisää aiheesta Spinning babiesin sivuilta, niin kurkkaa ainakin Kätilön käsistä -blogista hyvä teksti aiheesta. Siitä luin vinkkejä suomeksi jo edellisessä raskaudessa. Englanniksihan netti onkin sitten täynnä tietoa, jos vain sitä tietää etsiä.

Lisää aiheeseen liippaavaa:

Rebozo ja kuismaöljy - synnytykseen valmistautumista

Pääkopan valmistautuminen synnytykseen

Miksi synnytyksessä on vaikea luottaa omaan kehoon?

Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura !

Hämmentävää, että kohta lapsia onkin kolme

Vauvan syntymään on maksimissaan puolentoista kuukauden verran aikaa. Päivien väheneminen tuntuu ihanan konkreettiselta, pian meillä on vauva!

Nyt voi jo sanoa, että vauva syntyy ensi kuussa! Jos ei siis jostain syystä tupsahtaisi jo tämän kuun puolella, mikä tuskin on todennäköistä, ainakaan edellisten raskauksieni pituudet huomioonottaen.

Mutta se vauva. Kolmas lapsi. On vaikea ennalta valmistautua ajatukseen, että kohta meillä onkin kahden lapsen sijaan se kolme lasta. Ihan ihmeellistä! Ja huikeaa. Tarvikevalmistelut ovat olleet jo pitkään valmiina, koska tällä kertaa ei mitään kummempia tarvita edellisten, jo kaapissa asustelevien tavaroiden lisäksi. 

Kirpparilta mukaan on tarttunut useampi vauvanvaate, mitä oikeasti olisi tarvinnut. Ei mitään övereitä ole tälläkään kertaa, mutta jotenkin se on ollut sellaista konkreettista valmistautumista, jota on kuitenkin ihana tehdä. Mieli käsittelee asiaa ihan eri lailla, kun toisinaan kiikuttaa sen euron maksavan bodyn tai pienet housut muiden kirppariostosten mukana.

Kliseiset ajatukset kolmesta lapsesta

Luulen, että kaikki mun "kun lapsiluku muuttuu kahdesta kolmeksi" -ajatukset on sellaisia ihanan kliseisiä, tyypillisiä juuri tässä kohtaa elämää. Tai ainakin kun kuuntelee tai lukee muiden pohdintaa ensimmäistä tai toista lasta odottaessa, niin ihan niitä samoja ne taitaa olla, mitä kaikki käyvät läpi. Ihanan tuttuja ajatuksia niiltä ajoilta.

Tällä kertaa huomaan itsestäni mm. tällaisia ajatuksia:

-Ollaanko me tosiaan niin onnekkaita, että saadaan kolmaskin lapsi? (Ollaan!)

-Miten mun kädet riittää kaikkeen? (Kyllä ne riittää tarpeeksi hyvin.)

-Mutta eihän meitä vanhempiakaan ole kuin kaksi! Lapsia on enemmän kuin meitä, rittääkö aika ja huomio kaikille? (Kyllä se riittää. Eikä kolme lasta ole vielä mitenkään paljon! Vaikka tuntuu kyllä, että nyky-yhteiskunta ajattelee kolmen olevan jo "paljon lapsia".)

-Kolme on pariton lukumäärä! Miten kolmas lapsi sulautuu osaksi perhettä ja lapsia? (Ihan hyvin varmasti.)

Ei siis onneksi mitään maailman mullistavimpia prosesseja tällä kertaa.

Tuntuu, että suurempia ajatuksia oli edellisellä kerralla. Toisen lapsen kohdalla sitä kai tyypillisesti käydään mm. ajatukset, voinko rakastaa toista yhtä paljon kuin ensimmäistä/riittääkö rakkaus, saako esikoinen enää tarpeeksi huomiota, miten selviän kahden kanssa, onko sitten kauhean rankkaa jne. Muistan, miten sitä raskaana näitä ajatuksia tuli mieleen, vaikka oikeasti tiesikin kaiken järjestyvän. 

Aika ihanaa, kuinka sitä kaikenlaista prosessoi valmistautuessaan ottamaan vastaan ihan uutta pientä ihmistä.

Minkälaisia prosesseja sulla on ollut raskaana ollessa? 

Kurkkaa ajatuksia edelliseltä kierrokselta:

Helpompaa kahden kuin yhden lapsen kanssa

Miten toinen lapsi on muuttanut elämää?

Reissaaminen kahden vs. yhden lapsen kanssa

Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura

Raskausviikko 34 - muutosta selvitty!

Muuttopäivästä on nyt kaksi viikkoa. Ehkä pikkuhiljaa voi sanoa, että muutto alkaa kunnolla olemaan takana päin. Selvittiin!

Raskaus ja muuttaminen ei ole ehkä se kevein yhdistelmä. Niin ja kun siihen lisää vielä kaksi leikki-ikäistä lasta mukaan, niin muuttujia on jo huomattavasti enemmän.

Muuttoa edeltävänä päivänä tulin lasten kanssa uuteen kotiin yöksi. Nukuin parisängyn paksulla petarilla, ajattelin sen olevan suht paksu, kun laittaa kaksinkerroin. Tulipa taas opittua, että raskaana ei kannata nukkua ihan missä vaan :D Yö meni unettomasti asentoa etsiessä, lonkka tuntui puutuvan huonosta patjavalinnasta. Aamulla väsytti ja häpyliitos oli niin kipeä, että pienikin nostelu vihloi. Siinäpä sitten katselin, kun muut kantoivat tavaroita. En toki olisi muutenkaan mitään kanniskellut, mutta varmaan vähän enemmän jotain olisin tehnyt.

Kummasti sitä pari kapselia kollageenia jo yksi yö omassa, pehmeässä sängyssä teki taas uudeksi ihmiseksi. Vaivat jäivät edelliseen päivään, ja lapsetkin menivät isovanhemmille lomailemaan muutamaksi päiväksi. Vietin tehokkaita päiviä purkaen tavaroita ja ravaten ylä- ja alakerran väliä. Iltaisin kyllä väsytti, ja oli pieniä epätoivon hetkiä, että mihin kaikki tavarat oikein saa mahtumaan.

Mattoa vaille valmis. Lastenhuoneesta oli helpoin aloittaa urakka.

Jännä muuten tuo kollageeni. Loppukeväästä ja alkukesästä tuntui, että olen tosi raihnainen. Joka paikkaa kolotti koko ajan enemmän. Sain vinkin syödä kollageenia kolotuksiini. Ja se on mulla kyllä auttanut. Aika hauskaa, että tämän raskauden raihnainen olo kääntyikin hyväksi tuon kollageenin aloituksen jälkeen. Vaikka eletään jo raskausviikkoa 34, mulla on oikeastaan olo paljon hyvinvoivampi kuin aiemmissa raskauksissa näin loppupuolella. Nautin kyllä, niin kauan kuin tätä hyvinvointia kestää!

Multa löytyy kahdenlaista kollageenia, Young Livingin sekä Puhdistamon. Itse tykkään enemmän tuosta Young Livingin. Ja joo, tiedän kyllä, että virallisestihan kollageeni ei kuulemma auta mihinkään. Mutta niinhän sitä taidetaan sanoa vaikka mistä asiasta ;) Että perusterveellisestä ruoasta ihminen saisi kaiken tarvitsemansa vielä nykyaikanakin. Onhan se teoriassa oikein kaunis ajatus.

Mutta se muutto. Nyt näyttää jo aika kivalta. Vielä nurkissa pyörii jonkun verran sellaista ärsyttävää pikkusälää, joista ei tiedä, mihin ne tuuppaisi. Paljon on tavaroita myyty, saatu ja lahjoitettu eteenpäin.

Makuuhuoneen uusi tapetti. Tämän alta on ihana herätä aamuisin!

Hyvä mieli kuitenkin kaikesta, muuton sujuvuudesta ja omista voimista nyt loppuraskaudessa. Pikkuhiljaa voi kääntää ajatukset jo vauvan syntymää kohden, ihanaa! 

Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura , arki löytyy sieltä!

Muuttaminen raskausviikolla 31 ei naurata

Huh, tuntuu, että nyt jo hapottaa, vaikka virallisesti muutto on vasta tulevana viikonloppuna. Ollaan kuitenkin saatu jo uuden kodin avaimet käteen ja viety sinne tavaroita, laiteltu verhoja ja muuta pientä.

Yksi tapetinpoisto ja tapetoiminen olisi edessä myös, ja ennen muuttoa ajellaan uuteen kotiin useampana päivänä, laitellaan kotia ja viedään pieniä tavaroita.

Kyykkiminen ja nostelu, niitä en voi hirveästi harrastaa. Muuttolaatikoita tai muita en edes yritä nostella, en yhden yhtä laatikkoa, kun tiedän, ettei se ole hyväksi. Näköjään kropan saa kipeänväsyneeksi ilman isoja nostelujakin.

Eilen järjestelin aika paljon asioita uudessa kodissa. Siihen kuului kyllä joo kyykkimistä, kurkottelua, ja taisinpa "jotain pientä" aina kantaa myös yläkertaan jokusen kerran. En kuitenkaan mielestäni mitenkään rehkinyt. Nämä yhdistettynä siihen, että meillä oli mukana vain kovia jakkaroita istumiseen, niin auts.

Jo ennen vanhaan kotiin lähtemistä olo oli samanlainen kuin tämän kesän telttaretkellä. Joka paikkaa kolotti ja särki, vatsalihakset superväsyneet ja askellus tooooooodella hidas ja vaivalloinen. Hassua, kun sitten taas kun ei ylitä sitä näkymätöntä rajaa, niin olo on aika mainio kuitenkin, vaikka onkin loppuraskaus jo menossa.

Kotiin tullessa kaaduin suoraan sänkyyn ottamaan lepoa väsyneelle olemukselle. Että juu, rauhallisesti on otettava, halusi tai ei. Ja tässä tapauksessa vastaus on ei, koska intoa kyllä olisi puuhastella kovastikin. Onneksi mun äiti kävi yhdellä viikolla pakkailemassa meiltä muuttolaatikoihin kaiken minkä irti sai, niin sekin on tehty jo aiemmin.

Viikonloppua odotellessa sis. Muuttoa edeltävänä iltana ajattelin pakata kimpsuni ja kampsuni ja lapset ja mennä yökylään uuteen kotiin odottelemaan (tai pois jaloista :D ). Kaiken kaikkiaan aika kivaa ja ihanaa, vaikkakin samalla omalle voinnille fyysisesti vähän raskastakin.

Ja heh, ei ole muuten ensimmäinen muuttoni raskaana! Ja vuosi sitten muuttaessa olin toipumassa keskenmenosta, niin sillonkaan en ollut fyysisesti se hyödyllisin muuttaja. Onneksi saatiin sillonkin paljon apuja.

Kurkkaa myös

Raskausvoimaantuminen

Raskaus keskenmenon jälkeen

Raskauden viimeinen kolmannes

Muuttomenoa ja arjen asioita pääset seuraamaan Instagramin puolella @iloelolaura

Raskauden viimeinen kolmannes, vihdoinkin!

Reilu viikko sitten ylitettiin raskauden toisen ja viimeisen kolmanneksen välinen raja. Voin sanoa, että on sitä jo odotettukin! Tämä raskaus on jollain tapaa tuntunut tosi pitkältä.

Ja vielähän tässä on jäljelläkin, joku maksimissaan 14 viikkoa, jos raskaus menisi sen pari viikkoa lasketun ajan yli. Ajattelen itse, että jes, alle kolme kuukautta enää. Sillä lailla se ei tunnu aivan niin pitkältä ajalta. Ja onhan tässä välissä myös yksi muutto ja siihen liittyvät asiat vielä, ennenkuin vauva meille saapuu.

Eniten toki odotan ihan konkreettisesti sitä, että saadaan tämä vauva meidän perheeseen. Se tuntuu edelleen jollain tapaa melko epätodelliselta, vaikka vauva joka päivä mahassa myllääkin. Sitä ehkä tavallaan miettii, että tapahtuuko se oikeasti, oikeastiko saadaan tämä vauva.

Ja samalla se myös tuntuu niin ihanalta, kun miettii vauvaa. Sitä, että kohta meillä on ihana pieni tuhisija taas. Sitä on ollut oikeasti jo ikävä. Tavallaan ihan fyysisestikin ikävä. Pienen vauvan imetys, tuoksu, sylittely, rengasliinassa kantaminen, ja ihan vaan uuden elämän katselu. 

Muhkea olo ja raskauskolotukset 

Toki sitä lokakuuta odottaa kuin kuuta nousevaa myös oman fyysisen olon vuoksi.  Meno on jo melkoisen muhkeaa ja välillä vaappuvaakin. Raskaus vaikuttaa ja rajoittaa monella tapaa omaa olemista, tekemistä ja menemistä. Välillä vähän ehkä jopa kateellisena katselen odottajia, joilla on pitkä selkä ja söpön pienet raskausmahat. Sitä miettii, että ovatko he vähempivaivaisiakin, kun mahan koko ei rasita kehoa samalla lailla. Mene ja tiedä. Itselläni selkä on niin lyhyt, että istuessa tulee helposti tukala olo, kun koko keskivartalo tuntuu olevan vatsaa ja vauvaa.

Raskauden suhteen mieli on onneksi edelleen pysynyt hyvänä. Ainakin, jos ei lasketa nyt kesälomareissujen jälkeisiä oloja, kun kroppaa on kolottanut ja semmoinen kokovartaloväsy iskenyt päälle. Ne ovat onneksi vain hetkiä, ja niistäkin pääsee lepäämällä yli.

Lähiviikkoina myös harjoitussupistukset ovat tulleet tutummaksi. Ei niitäkään mitenkään hurjan paljon ole ollut, mutta välillä kävellessä tai muuten enemmän touhuillessa on huomannut, että nyt mahassa tuntuu epämukavalta, ja on olo, että pitää pysähtyä ja vähän huilata.

Pientä alaselkäjumia on myös aistittavissa, vaikka selkä onkin vielä melko hyvässä kunnossa ollut. Osteopaattikäynti on kuitenkin jo varattuna kuun loppuun, sellaiselle osteopaatille, jolla on vahvaa osaamista raskausajasta. Olen muutenkin aika tarkka siitä, millaiselle osteopaatille varaan ajan. Osteopaattien osaamisissakin on eroja. Lappeenrannassa asuessa kävin ihanalla ja todella taitavalla osteopaatilla (Antero Halonen), sen jälkeen rima on aika korkealla.

Ihan loppuraskauteen ajattelin lisäksi varata yhden osteopaattiajan, jossa vielä sitten tarkistetaan lantion alueen tasapaino ja muut asiat synnytystä ajatellen. Ja toki jos on tarvetta, niin sitten käyn useammankin kerran. Moniin asioihin kuitenkin voi saada apua, vaikkapa "ihan vaan" liitoskipuihin. Niidenkään ei tarvitse kuulua raskauteen, vaikka ne tyypillisiä ovatkin.

Neuvolaankin pääsin taas pitkästä aikaa. Käynti oli jotenkin tosi pintapuolinen, olisin itse kaivannut ehkä vähän enemmän oikeaa kohtaamista. Tämä neuvolasuhde ei nyt jää kovin pitkäaikaiseksi muutenkaan, kun ensi kuussa on kaupungin vaihto edessä muuton takia, niin toki myös neuvolakin samalla vaihtuu. Ihan mielenkiintoista nähdä eri kuntien neuvolatoimintaa.

Tässä raskaudessa kirjoitettua:

Telttailun iloa raskaana

Raskausvoimaantuminen

Raskaus keskenmenon jälkeen

Tule mukaan myös Instagramiin! @iloelolaura

Raskaana telttailemassa - kesän reissuista opittua

Esikoista odottaessa en tainnut telttailla kertaakaan, vaikka aikomus oli. Seuraavassa raskaudessa olen tiettävästi nukkunut teltassa ainakin pari yötä. Tavallisestihan me telttaillaan kesällä useaan otteeseen, mutta näin raskaana se tuottaa itselle vähän haasteita olemiseen ja jaksamiseen.

Jännää, kuinka kaikki raskaanaolevat, ja jopa saman naisen raskaudetkin ovat erilaisia. Toisille telttailussa ja eräilyssä ei ole raskaanakaan suurempaa haastetta, ja toiset kauhistuvat jo ajatustakin :)

Tässä raskaudessa olen telttaillut pariin otteeseen. Ensin vähän harjoittelin telttailua niin, että on mahdollista siirtyä sisälle nukkumaan, jos ei löydä hyvää asentoa, kolottaa tai muuta vastaavaa. Sen jälkeen uskalsi jo vähän kauemmaksikin.

Meillä on teltassa pumpattavat ilmapatjat (ja niihin sähköllä ladattava pumppu). Tavallisella, ohuella telttapatjalla en kyllä nukkuisi nyt raskaana, niin masokisti en ole. Ilmapatjalla oli tavallaan ihan ok, kun mukana oli myös omat lisätyynyt mahan alle, polvien väliin, selän taakse.. Ihan kuten kotonakin, ja niinkuin kaiketi raskaanaoleville suositellaankin (paitsi tuo mun selkätyyny on bonus :D ) Aah raskausajan löystyneet nivelet ja helposti vihastuvat häpyluu- ja muut liitokset!

Mutta aika helposti saa olon puutuneeksi noinkin. Kun nukuttiin teltassa kaksi yötä peräkkäin, ei tullut pumpattua patjaan lisää ilmaa, kun se ei näyttänyt merkittävästi sitä tarvitsevan. Omalle raskauskropalle ero oli kuitenkin oleellinen, hassua. Patjaan pääsi sen verran uppoamaan, että painavin keskivartalo oli jalkoja alempana. Jalat puutuivat! Häiritsi nukkumista. Tästä opittuna, raskaana ollessa ilmapatja pitää olla täpötäynnä ilmaa.

No, oikeasti reissun päällä sitten ei ollut tätä ongelmaa enää, kun se oli tiedostettu. Sitten tulikin muut ongelmat, ihan vaan oleiluasentojen suhteen. Ei tuoleja, ei sohvaa missä makoilla tai jumppapalloa (mistä tykkään kovasti). Toki tyynyjä, mutta muutoin kova maa. Näköjään vatsalihakset ja selkälihakset saa aika helposti kramppaamaan tällaisilla telttailuretkillä. Kun istuu maassa, koko hanuri puutuu. Sitten voikin oleilla välillä polvillaan ja loppuajan käyttää etsien asentoa, jossa olisi hyvä olla. Asian ehkä ratkaisisi jonkin sortin retkituoli, olisi ainakin yksi asento enemmän :D Mutta joo, ennen kotimatkalle lähtöä olin jo aika ryytynyt tuolta reissulta, eikä samanlainen setti enää houkuttele.

Selasin omaa Instagramia kolmen vuoden taakse, aikaan kun myöskin olin raskaana. Todistettavasti ollaan telttailtu silloinkin! En kyllä vaan muista vastaavaa kolotusta siltä reissulta, vaikka silloinkin oltiin useampi yö matkassa erämaastossa ilman mukavuuksia. Raskausviikotkin suht samat, kun lokakuista silloinkin odotin.

Nuorempi ja vetreämpi, vai onko sitä vaivaisempi kun on useampi raskaus jo takana? :D

Mutta voi olla, että tämän raskauden telttailut on jo takana päin. (Tai no, olen aika varma siitä!) Heh. Neljä telttayötä kuitenkin tähän raskauteen!

Kurkkaa myös

Helppoa telttailua lasten kanssa

Melkein menetetyt äitiysrahat

Vähennä kemikaalikuormaa raskaana!

Tule mukaan myös instagramiin tästä, arki ja raskauskuulumiset löytyvät sieltä!

Mielelläni kehossani? Kohti hyväksyvää suhdetta itseen

*Mielelläni kehossani -kirja saatu

Viimeisimmät aikuisvuodet olen ajatellut, että minulla on ihan hyvä kehosuhde. Että olen solminut rauhan itseni kanssa teini-iän myllerryksen ja sen jälkeisen itsen etsimisen jälkeen. Samalla olen käsittänyt, ettei kehon ja mielen välinen suhde ole muuttumaton tila, vaan se elää ja muovautuu muun elämän mukana.

Sain keväällä arvostelukappaleena kirjan "Mielelläni kehossani - Kohti hyväksyvää suhdetta itseen". Tämän postauksen otsikkoon laitoin kysymysmerkin kirjan nimen perään, koska se toimii myös hyvänä kysymyksenä itselle. Olenko mielelläni kehossani?

Nyt kirjan luettua on herännyt monia ajatuksia. Yllätyin, miten useasti kirjassa viitattiin kiintymyssuhteeseen. Tai lähinnä se yllätti, miten se vaikuttaa niin moneen asiaan. Kiintymyssuhteen tärkeys on tuttua, mutta sen merkitys yltää paljon laajemmalti kuin mitä on tullut ajateltua. Tuttua oli, että lapsuudesta opitut mallit ja vaikkapa vanhempien suhtautuminen itseensä vaikuttavat myös lapseen.

"Kehomme kohtelussa voimme nähdä häivähdyksiä kiintymyssuhteestamme". Ajatus avaa uusia ovia oman itsen miettimiseen. Ja toki sitä nykyään peilaa myös itseään omiin lapsiinsa. Mitä haluaa välittää heille, ja mitä tulee tahtomattaankin siirtäneeksi heille. Vaikka olisi hyvä kiintymyssuhde, ei sekään voi koskaan olla täydellinen.

Mielelläni kehossani ei ollut itselleni nopein lukukokemus, koska se herätti niin paljon ajatuksia :)

Kehosuhteen ylisukupolvisuus

"Vaikka katkaisisimme sukulaissuhteemme, kannamme silti sukumme tarinaa kehossamme...ja omalta osaltamme siirrämme sitä eteenpäin jälkeläisillemme". Kehosuhteen ylisukupolvisuudesta tekisi mieli kirjoitella sitaatteja toisensa perään.

Suvun traumaattiset kokemukset vaikuttavat kiintymyssuhteisiin ja yhteiseen kehomuistiin, kirjassa avataan tätä. Miten kiintymystä on osoitettu, miten ristiriitoja ratkaistu? Onnettomuudet, sodat, pelot, syyllisyys, häpeä, huonommuus ja yksinäisyys. Nämäkin siirtyvät sukupolvelta toiselle, jos niitä ei tiedosteta, käsitellä ja kierrettä saada katkaistuksi. Aiemminhan Suomessa on ollut paljolti vaikenemisen kulttuuri.

Mielelläni kehossani. Myös raskaana ollessa?

Raskaus ja kehosuhde. Itselleni se on ajankohtaisin aiheista tällä hetkellä. Äitiyden kautta olen löytänyt omaan kehosuhteeseeni armon, vaikka koenkin raskauksien myös koettelevan kehosuhdetta. Välillä aika kovaakin. Ensimmäisellä kertaa etenkin, kun ei vielä ollut kokemusta kehon palautumisesta. Tunsin valtavia ulkonäköpaineita median ja muun luomana.

Vaikka tämä ei ole ensimmäinen raskauteni, silti jokaisessa raskaudessa näyttäisi tulevan käsiteltäviä asioita esille, suhteessani kehon ja mielen välillä. Muutokset eivät ole aina helpoimpia käsiteltäviä, ja ne heijastavat itselläni helposti myös omaan oloon kehossa.

Hassua, kuinka muulloin sitä on ihan sinut itsensä kanssa, eivätkä muiden kommentit hetkauta. Raskaana taas mahan ja oman koon kommentointi on itselleni asioita, joita on vaikea vain ohittaa. Kai se herättää jotain aiempia kehosuhteen möykkyjä eloon?

Raskaudet vähän kuin heiluttavat kehosuhteeni venettä, jonka jälkeen (ja myös välillä raskaudessakin) jossain kohtaa tavoitan taas kehorauhan. Kirjassa puhuttiin kehoresilienssistä, eli voimavaroista toipua, selviytyä, siirtyä eteenpäin. "Parasta on, että näitä voimavaroja voi kehittää ja vahvistaa. Emme anna vaikeiden vaiheiden silloin nujertaa meitä emmekä määritellä loppuelämäämme." Hyvin sanottu!

Löysin tämän ihanan mekon kirpparilta viime viikolla, mutta ehdin jo pilaamaan
sen pesussa kun olisikin ollut käsinpestävä..

Itsemyötätunto ja itsensä helliminen

Ihana ajatus kirjassa oli, että "horjahtaessa voi aina uudelleen ja uudelleen palata tasapainoon." Kehosuhdekin voi horjua, mutta se ei tarkoita, etteikö olisi mahdollista päästä taas tasapainoon, rauhalliseen tilaan itsensä kanssa. Sitä kuitenkin koko ajan elää elämää eteenpäin ja myös vanhenee. Muutoksia on edessä.

Kirjassa pohdittiin myös kauneudenhoitorutiineja ja niiden mahdollista rauhoittavaa, mieltä hoitavaa vaikutusta. Juurikin tässä raskaudessa mietin yhtenä iltana, kuinka oma hetki voiteiden, eteeristen öljyjen ja kasvorollerin kanssa tuntuukin niin hyvältä. Jotenkin mieltä ylentävältä, omalta rauhalliselta ja ylelliseltä hetkeltä.

Tavallisesti en pidä tuollaisia hetkiä niin tärkeinä, olen niissä tyyliä "äkkiä hutaistu". Oivalsin, että ehkä se liittyykin tällä hetkellä juuri raskauteen. Oman mielen hoitamiseen ja kehon hoivaamiseen. On ihana rasvailla ja helliä raskausmahaa ja itseä muutenkin, vaikka oma koko toisinaan nyt tuntuukin vaikealta. Tavallaan koen sen auttavan myös itsemyötätuntoon ja itsestä pitämiseen. Kuten kirjassa sanottiin, rauhoittavia hetkiä, ja ehkä enemmänkin mielelle merkityksellisiä.

Mielelläni kehossani -kirjassa on valtavan monta eri näkökulmaa kehosuhteeseen. Veikkaisin että jokainen nainen löytää kirjasta itselleen jotain.

Lue  tämä!

Mielelläni kehossani - Kohti hyväksyvää suhdetta itseen

Kirjoittajat Minna Martin ja Petra Saariranta

Kirjapaja 2020, 239 sivua

Kurkkaa Arkeen kätketty aarre -blogi jonka takana on toinen kirjan kirjoittajista, Petra Saariranta. Tykkään! Kuuntelusuositus myös Keskeneräiset äidit -podcastille

Äitiysrahat, jotka melkein jäivät saamatta ja helpotuksen huokaus

Talvella kun tein raskaustestiä, ajattelin, että maaginen kolmen vuoden ikäero tulevan vauvan ja edellisen lapsen kanssa ylittyisi juuri. Tokikaan se ei ollut ensimmäinen ajatukseni, mutta yksi ajatus kuitenkin siitä mietteiden rykelmästä.

Meillähän oli aiemmin tosiaan toiveissa se kahden vuoden ikäero, mutta sattuneesta syystä se ei sitten toteutunutkaan. Kaksi vuotta siksi, että se on vaikuttanut hyvältä esikoisen ja seuraavan kanssa.

Asiaa mietin jo syksyllä paljon ennen raskautumista. Kolmen vuoden ikäero, tai juurikin sen kolmen vuoden rajapyykin ylitys tarkoittaa minimiäitiysrahoille tippumista, kun en ole ollut tässä välissä töissä. Eli 28,94€ arkipäivältä.

Ennen rakenneultraa. Aamukahdeksaksi piti selviytyä Helsingin keskustaan, johon ultrat on keskitetty.

Se on aika hurja erotus edellisiin äitiysrahoihin, jotka on laskettu palkkatuloista. Vaikka sosiaalialalla palkat eivät nyt niin kovin huimia olekaan, niin silti. Kyllähän sitä ihmisen pitää syödä, asua ja kaikkea muuta. Rahaa nyt kuitenkin elämässä tarvitaan ja käytetään, halusi tai ei.

No, sen raskaustestin jälkeen naputtelin edelliset menkat raskauslaskuriin. Silmät meinasi pudota päästä, kun tuloksena oli laskettu aika kolme (3!!!) päivää ennen kuin taapero täyttää kolme. Ohoh. Kuumottava ajatus, että voiko olla!

Vau. Vaikka samallla oli toki myös ajatus, että menisikö tämäkin raskaus kesken. Tuota äitiysraha-asiaa ryhdyin uudestaan miettimään vasta lähempänä ultria.

Jännitti, mihin suuntaan laskettua aikaa heiteltäisiin ultrassa. Sehän voisi liikkua vielä mihin suuntaan vain, on noita aiemminkin muuteltu. Nt-ultrassa laskettua aikaa aikaistettiin viidellä päivällä. Pieni helpotuksen huokaus jo tässä kohtaa.

Odotin kuitenkin rakenneultraa, että vieläkö se päivä liikkuisi siitä. Vaikka yleensähän sitä ei montaa kertaa kovasti venkslata, kai. Rakenneultra oli tällä viikolla. Laskettuaika pysyi edellisen ultran mukaisessa. Vauvan arvioitu saapumisaika on siis kahdeksan päivää ennen kuin isompi täyttää kolme.

rv22 ja pallomaha. Joo, ei ole mahan koko pienin tässäKÄÄn raskaudessa :)

Varmistin vielä Kelaltakin, että riittäähän, että se laskettu aika on alle kolme vuotta, vai pitääkö vielä jännitellä, milloin vauva syntyy. Onneksi se on vain se laskettu aika, ei siis tarvitse jännittää asiaa. Edellistä kun piti odotella pitempi tovi syntyväksi, lasketun ajan jälkeen :D

154 päivän rajakin ylittyy juuri, eli seuraavassa neuvolassa saakin sitten sen raskaustodistuksen Kelaa varten. Pieniä etappeja, joista jokainen tuntuu merkitykselliseltä ja hyvältä. Muutenkun tämä raskaus tuntuu menevän kovin hitaasti, ihan kuin olisin ollut jo pari vuotta raskaana!

Aika ihanaa, kun pystyy jo ajatella tulevaa ja lokakuu sekä vauva tuntuu koko ajan konkreettisemmalta :) 

Kurkkaa edellinen raskauspostaus täältä.

Ajantasaisimmat raskauskuulumiset löytyvät Instagramin puolelta, tule sinne!

Raskausvoimaantuminen eli puolivälin raskauskuulumiset

Ai että, lähiviikot ovat olleet jotenkin tosi ihania raskautta ajatellen. Jokapäiväiset vauvan potkimiset alkoivat tuntumaan joskus  rv17, ja kyllähän se lämmittää mieltä. Vauva on alkanut tuntumaan todelliselta. Esikoinen huokaa useita kertoja viikossa "olispa jo syksy, että meidän vauva syntyis". Ihanaa.

Synnytystäkin olen jo vähän miettinyt ja siitä haaveillut. Kerännyt mielessä voimaannuttavia ajatuksia raskauteen ja synnytystä varten. Tietynlainen raskausvoimaantuminen on kyllä selkeästi tapahtunut. Mielen ja fyysisen olon yhteissummaa, ajattelen.

Energiaa on (paitsi jos ei mene tarpeeksi ajoissa nukkumaan..), välillä jaksaa kotijumppaillakin, ja lasten kanssa tehdään useamman kilsan potkupyörälenkkejä. Etovaa oloa ei ole onneksi näkynyt enää viikkoihin.

Kaikkea pientä kolotustakin löytyy kyllä, etenkin joskus kuukausi sitten tuntui että koko ajan on jotain. Nuo kolotukset ovat olleet sellaisia, että aina ensin vähän säikäyttivät. Aika nopeasti onneksi olen kaikista vauvaryhmistä huomannut, että tosi monilla on ihan samanlaisia juttuja. Välillä jomottaa millon mistäkin. Se on tehnyt oikeastaan tosi hyvää, kun on mukana netissä eri keskusteluryhmissä. Ymmärtää, että ei tässä nyt ole sen kummempaa. Että syynä on ihan vaan raskaus, ei nurkan takana kolkutteleva keskenmeno.

Ja koska joo, aika kultaa muistot edellisestä raskaudesta, en oikeasti muista läheskään kaikkea kovin tarkasti. Plus se, että onhan mulla jo ikääkin useampi vuosi enemmän, kuin kuopusta odottaessa. Vanhaa kolottaa.

Lähiaikojen autossaistumiset sen sijaan on tuntuneet tosi samanlaisilta, kuin edellisissä raskauksissa. Joka paikka puutuu, selkää kolottaa ja vatsalihakset kramppaa. Olo tosi epämukava. Pitempien autossa istumisten jälkeen kroppa on ihan väsynyt vielä seuraavanakin päivänä. Autoilu on siis melkeinpä extreme-laji tällä hetkellä, eikä se siitä varmasti helpota loppuraskauden aikana :D

Tuttua on myös oman pinnan pituus. Mulla joka raskaudessa hormonit ovat vaikuttaneet niin, että en ole se seesteisin odottaja, vaan hermot ovat hitusen tavallista kireämmät. No, ehkä olen leppoisampi taas sitten joskus vajaan viiden kuukauden päästä lokakuussa. Se jää nähtäväksi, mutta toivottavasti.

Raskausneuvolakäyntejä tässä keväällä ei ole ollut, jos ei etäkäyntiä, eli yhtä puhelinkeskustelua lasketa. Koronan vuoksi käyntejä on peruttu, mutta oli tuo puhelukin vähän höpö, en pitänyt kovin tarpeellisena. Juhannuksen jälkeen sitten ihan oikea neuvolakäynti, edellinen, se ensimmäinen käynti tosiaan oli helmikuussa. Hassua, miten erilaisia käytäntöjä eri paikkakunnilla on näissäkin ollut sen suhteen, mitä käyntejä on pidetty, mitä peruttu.

Ensi viikolla rakenneultra! Harmi, ettei mies edelleenkään pääse rajoitusten takia mukaan käynnille. Edellisen ultran perusteellahan nyt ollaan jo vähän pidemmällä, kuin puolessa välissä, mutta itse lasken menkkojen perusteella. Katsotaan, mitä mieltä viikoista ja päivistä ovat nyt sitten rakenneultrassa :)

Tämän raskauden aiempia ajatuksia:

Raskauden käsittely keskenmenon jälkeen

Raskaana korona-aikaan

Kosmetiikka ja raskaus

Ajantasaisimmat raskausajatukset ja satunnaiset mahakuvat löytyvät Instagramin puolelta, sinne pääset tästä!

Raskaus ja kemikaalikuorman vähentäminen

Nykyelämässä ei mitenkään voi välttyä huimalta kemikaalikuormalta. Vaikkapa sata vuotta sitten tuo kuorma on varmasti ollut paljon pienempi. Ruoantuotannon kemikaalit, lääkkeet, saasteet, kosmetiikka, pesuaineet, vaatteet.. Onhan näitä. On hyvä miettiä, miten omaa kemikaalikuormaa saisi vähän pienemmäksi. Etenkin raskausaikana, kun mukana kannetaan myös uutta elämää.

Maalaisjärjen käyttö, onko sitä? 

Eniten mietteitä herättää itselläni termi "maalaisjärjen käyttö" ja ajatus siitä, että  jos jokin asia olisi oikeasti haitallinen tai vaarallinen, olisi se Suomessa kyllä kielletty. Näitä ajatuksia liitetään usein etenkin raskausaikaan. Niin raskausajan ruokasuosituksiin kuin vaikkapa hiustenvärjäykseen raskausaikana.

"Voiko hiuksia värjätä raskausaikana? No käytä vähän maalaisjärkeä. Kai nyt lakritsaa voi aina välillä vähän ottaa, nyt haloo maalaisjärki. Ennenkin on lakattu kynsiä, käytetty hiuslakkaa, hajuvettä ja muuta kaikkea. Ihan terveitä lapsia on ennenkin syntynyt!"

Tämän suuntaisia ajatuksia liikkuu paljon raskaudesta. Vaikka eihän näissä olekaan kyse siitä, että lapsesta tulisi sairas tai vammainen. Esimerkiksi glykyrritsiini on yhteydessä keskittymiskykyyn, oppimiseen, tytöillä varhaisempaan murrosikään jne.

Mutta eipä siinä, jos oma maalaisjärki sanoo, että tällaisten riskien ottaminen on ok. Onhan aiemmin ajateltu niinkin, ettei tupankanpoltossa raskaana ole mitään riskejä. Pitkään tupakanpolton terveyshaittoja pidettiin ihan höpöhuuhaana, käytettiin "maalaisjärkeä", ja poltettiin vain muutama päivässä?

"Silloinkin oli valtava määrä tietoa tupakan haitallisista terveysvaikutuksista, mutta niin kauan kun tilanne oli se, ettei ollut täysin varmaa ja aukotonta todistelua, tupakkateollisuuden lainsäädäntö viivästyi erittäin paljon." Lähde

Itse miellän monet asiat riskeiksi, joita en halua ottaa. Maalaisjärki on vähän huono argumentti, kun se näyttäisi toimivan ihmisillä hyvinkin eri tavoin.

Fysiologian professorin mielestä Suomessa ollaankin turhan sinisilmäisiä siitä, että kaikki kaupassa myytävät asiat ovat turvallisia. 

Olen samaa mieltä. 

Päivittäiset kemikaalit kosmetiikassa raskausaikana

Yleinen suositus raskausaikana taitaa olla käyttää kosmetiikkaa vain kohtuudella, välttää ylimääräistä käyttöä. Vielä tähän mennessä en ole aiheeseen kuitenkaan edes törmännyt neuvolassa, aiemmissakaan raskauksissa.

Kosmetiikan kemikaaleista raskauden aikana ei tiedetä vielä tarpeeksi, koska niitä ei ole tutkittu riittävästi. Viitteitä kuitenkin on vaikutuksista hormonitoimintaan ja mahdollisesti myös vauvaan.

Tanskassa edelleen suositellaan raskauden ajaksi kosmetiikan käytön välttämistä. Toisten mielestä tämä on hätävarjelun liitoittelua, toisten mielestä riskiaineiden karsimista. 

HUS ilmoittaa, että myös alumiinillisia deodorantteja voisi hyvin käyttää raskausaikana. Itse otan tämän tiedon varauksella, kun alumiinin yhteydestä mm. rintasyöpään löytyy tutkimustuloksia puolesta ja vastaan. Hikoilu on kehon tärkeä toiminto, jota alumiinillisen deodorantin on tarkoitus estää. Onneksi myös alumiinittomia deodorantteja löytyy nykyään tosi hyvin kaupoista.  

"Jos hiustenvärjäys olisi niin vaarallista, eivät kampaajat suostuisi sitä tekemään raskaana oleville?"

Tässä ajatuksessa tavallaan ehkä pestään omat kädet puhtaiksi vastuun otosta. Vastuu on jollain muulla, ei itsellä. Oikeastihan se on vain itsellä. Kampaajillakin on asiasta hyvin erilaisia mielipiteitä.

Meillä ei Suomessa ole näihin otettu juurikaan kantaa, tosin esimerkiksi HUS linjaa "jos värjäät, suosi ensisijaisesti hiusten raidoitusta". Päänahan kautta imeytyy jonkun verran hiusvärin kemikaaleja verenkiertoonkin, jonka kautta sen on mahdollista vaikuttaa myös vauvaan.

Pelastaako luonnonkosmetiikka?

Luonnonkosmetiikassa kiellettyjä ainesosia on suurempi lista, kuin tavallisella kosmetiikalla. Tietyt ainesosat siis karsiutuvat suoraan pois.

Tokikin myös luonnonkosmetiikassa on nykyään laaja repertuaari, löytyy laadukkaista ainesosista tehtyjä, kuin niitä heikompilaatuisiakin. Myös luonnonkosmetiikan ainesosista voi löytyä jäämiä vaikkapa viljelyssä käytetyistä myrkyistä. Luomulaatuinen luonnonkosmetiikka karsii osan näistä.

Myös tavallinen kosmetiikka on lisännyt tuotteisiinsa kovasti luonnollisen kuuloisia ainesosia. Tavallaan kaunis ajatus, mutta kun tuote on muuten täynnä kaikkea huonoa, ei kauniin kuuloinen luonnollinen ainesosa vielä vie kovin pitkälle. Mainonnassa ja purkin kyljessä koristaa joku ihana kasvi, luoden ajatust luonnollisuudesta. Viherpesua.

Olen itse siirtynyt luonnonkosmetiikkaan joskus kymmenisen vuotta sitten. Ajattelen, että niin kosmetiikassa kuin vaikka ruoassakin kannattaa miettiä omaa kemikaalikuormaa. Ei itseä soimaten,  vaan ennakoivia, pieniä hyviä valintoja tehden. 

Kosmetiikan hormonihäiritsijät

Jotkut kemikaalit vaikuttavat myös kehon hormonitoimintaan. Tällaisia aineita löytyy usein mm. aurinkorasvoista, hiuslakasta, kynsilakasta ja hajuvesistä. Muistakin toki. Hormonihäiritsijät ovat haitallisia myös sikiölle.

"Hormonihäiritsijät ovat pitkäaikaisvaikutteisia ja oireet silmille näkymättömiä. Ihmismielen on helppo vähätellä riskin suuruutta." (Lähde) Niinpä.

Esimerkiksi kosmetiikkayhtiöiden mukaan heidän aurinkovoiteensa ovat turvallisia, koska ovat EU:n kosmetiikka-asetuksien hyväksymiä. Varmasti joo ne tietyt asetukset täyttyvätkin. Silti niillä on yhdistetty olevan vaikutusta hormoniaineenvaihduntaan, kun synteettiset estrogeenin kaltaiset aineet pääsevät kehoon ja häiritsevät kehon omaa hormonitoimintaa. Toisin sanoen aika vaarallista touhua.

Iho on suuri elin. Ihminen ei ole suojassa minkään peltikuoren sisällä, johon ei imeytyisi tai vaikuttaisi ulkopuoliset asiat. Kannattaa tutustua aiheeseen!

Aiheesta lisää muualla:

Hormonitoimintaa häiritsevät aineet

Tukes: Hormonitoimintaa häiritsevistä aineista mittavia yhteiskunnallisia kustannuksia

Kemikaalicocktail: hormonihäiriköt

Kemikaalicocktail: Arkikemikaalit voivat haitata hormonitoimintaa

Yle: Ihmisessä piilee kemikaalicocktail

Freetox: Hormonihäiritsijät kosmetiikassa

Kuvat Pixabay

Raskauden käsittely keskenmenon jälkeen ja merkityksellinen käynti nt-ultrassa

Joskus eteen tulee kohtaamisia, joista tietää, että ne ovat tavallaan itselle räätälöityjä. Joita vielä jälkeenpäinkin muistelee. Yksi sellainen oli nt-ultra jokunen viikko sitten.

Tämä on neljäs raskauteni. Ultrakäyntejä on siis jokunen takana. En enää muista sitä, millä tapaa ensimmäisen raskauden ultrakäynnit jännittivät, mutta tämä viimeisin on tuoreessa muistissa, ja tämän haluan tallettaa.

Keskenmenon jälkeen suhtautuminen omaan raskauteen on ollut erilaista kuin ennen sitä. Ehkä jollain tapaa ensimmäisen raskauden suuntaista, kun ei vielä tiennyt, mitä odottaa. Tai ainakin itselläni oli silloin aika epätodellinen olo raskaudesta, se ei tuntunut konkreettiselta, eikä ainakaan samalta kuin seuraava raskaus. Lähinnä huvitti ne "miltä nyt tuntuu, susta tulee äiti!", kyselyt. Ei oikeastaan tuntunut miltään, kun ei ollut vielä kokemuspintaa asiaan.

Toisessa raskaudessa ja kolmannassa, keskenmeennessä, se oli erilaista. Oli jo ollut raskaana , niin mielikin oli heti alusta asti helposti mukana raskaudessa. Koin vahvaa tunnesidettä vauvaan jo aika lailla heti, kun raskaudesta tiesi. Se on aika ihanaa. Sitä kaipaan.

Ajattelenkin, että toisen lapsen kohdalla oli helppoa tulla äidiksi uudelle pienelle. Siihen sujahti vaan. Ei tarvinnut miettiä, millainen on äitinä, tai tekeekö asioita oikein tai väärin. Monella äidillä taitaa olla aika samantyylinen kokemus. Myös raskausaikana sama, pienet kolotukset ja vaivat eivät aiheuttaneet ajatusta, että raskaus menisi kesken.

Sitten taas tämä raskaus. Neljäs (!!!!). Sitä elää kirjaimellisesti vain päivän kerrallaan. Joka ilta kiitollisena hengähtää ylöspäin ajatuksen siitä, että raskaus jatkuu ja taas on yksi päivä tätä raskautta eletty.

Kun plussasin, ostin kirpputorilta (suht kalliin) merkkiharson. Tosi kauniin, kukallisen. Tavallaan itselleni toivoa luomaan. Ajatuksena se, että se on jotain konkreettista, että tämä raskaus oikeasti tapahtuu ja että mun on uskottava siihen.

Koin, että tarvitsin tuollaisen tuuppauksen. Muuten en ole ostanut mitään, enkä pitkään aikaan vielä ole ostamassakaan, koska tosiaan, päivä kerrallaan. Ja onhan meillä jo kaikenlaista omastakin takaa.

Nt-ultra

Se ultrakäynti. Ajeltiin koko perhe Helsingin keskustaan, jossa tämän alueen raskausultrat ovat keskitetysti. Muut jäivät autoon odottamaan. Poikkeusolojen takiahan mieskään ei tosiaan saa tulla ultraan mukaan.

Ultraava kätilö oli katsonut tiedoistani historiaani. Edellinen keskenmeno tätä käyntiä vastaavilla viikoilla. Hän kysyi, millä mielellä tulen. No kieltämättä hitusen jännittävällä mielellä.

Vauvalla kaikki oli tässä kohtaa hyvin. Sehän se tärkein on. Kätilön kohtaaminen ja lempeys ovat kuitenkin ne, jotka tuosta käynnistä jäivät mieleen, jotka kantavat. En itse avautunut ajatuksistani sen enempää, mutta ultratessa hän jutteli. Sanoja, jotka tiedän, mutta joiden kuuleminen silti merkitsee.

Kun on kokenut keskenmenon, voi olla vaikea luottaa raskauteen tai siihen, että saa vauvaa. Raskaus keskenmenon jälkeen on erilaista, se ei ole enää samaa. Perheille, äideille keskenmenot voivat olla kamalia, tosi rankkoja, vaikka ovatkin yleisiä. Välillä mietin, tulevatko äidit oikealla tapaa kohdatuiksi keskenmenon jälkeen? 

Näin hän puheli. Ja muutakin, mutta tämä se oleellisin sisältö. Se, kun tuli kohdatuksi, vaikka en ollut ajatellut, että keskenmenosta juteltaisiin. Olen toki keskenmenoa käsitellyt, eikä se ole enää pitkiin aikoihin ollut kipeä möykky, mutta on se silti väistämätön osa historiaani, joka vaikuttaa. Tuo kohtaaminen oli merkityksellinen. Ja se, että hän mietti juuri tuota kohdatuksi tulemista.

Tavallaan se paikkasi sitä, jota vaille koin jääneeni kesällä. Silloin ei todellakaan tullut kohdatuksi, piti soitella useampi puhelu, kunnes lopulta ohjattiin ehkäisyneuvolan puhelinvaihteeseen (oikeasti. Se tuntui loukkaavalta), jota kautta sain lähetteen labraan raskaushormonin mittaamiseen. Siinä kaikki. Ei pahoitteluja, ei kenenkään kohtaamista. Labrakäynti kaksi minuuttia ja ehkäisyneuvolan "otamme yhteyttä, jos arvossa on jotain poikkeavaa" katsottiin tarpeelliseksi kohtaamiseksi.

Työntekijälle rutiinia, minulle paljon enemmän. Kiitollinen jokaisesta työntekijästä, joka kohtaa asiakkaat sydämellä.

Nyt elellään raskausviikkoa viisitoista. Toinen kolmannes.

Aikamoista! Ihanaa.

Tämän raskauden edelliset ajatukset löytyvät täältä:

Sittenkin raskaana

Raskaana korona-aikaan

Alkuraskaus ja varhaisultra

Tule mukaan myös arkeen Instagramiin, se löytyy täältä!

Raskaana korona-aikaan

Koronaan liittyvät rajoitukset vaikuttavat myös raskaana oleviin. Raskausajan palveluihin ja myös synnytyksiin. Ultrat, käynnistykset, neuvolakäynnit, lapsivuodeaosasto. Nihiin on äidin mentävä yksin tällä hetkellä.

Minullakin on ultra-aika tälle viikolle. Oltiin suunniteltu, että mies tulisi mukaan, mutta se ei nyt ole mahdollista.

Eniten harmittaa niiden puolesta, joilla on laskettu aika nyt tässä keväällä. Hallitus ohjeisti, että synnytyksessä saa olla läsnä puoliso tai muu tukihenkilö. Eli yksi henkilö synnyttävän äidin lisäksi. Moni hyötyisi synnytyksessään myös doulasta, ja isän läsnäolo synnytyksessä nyt on muuten perusteltua, onhan se hänenkin lapsensa.

Mutta onneksi edes tämä yksi ihminen. Monessa muussa maassa on linjattu, ettei äidin lisäksi muita synnytykseen. Ja voihan olla, että jos tämä etenee, se yksikin evätään.

Synnytyskaverina pelko?

Mietin, minkähänlainen vaikutus näillä mahtaa olla kiireellisten tai hätäsektioiden määrään? Siihen, kun alatiesynnytys vaihtuukin lennosta sektioksi. Synnyttämiseen liittyvistä hormoneista tiedetään kuitenkin yleisesti, että ne tarvitsevat toimiakseen luottavaisen ja turvallisen olon. Pelko hidastaa ja haittaa synnytystä. Siksi.

Voi olla isot vaikutukset sillä, kun doula ei pääse mukaan, tai joutuu yksin olemaan synnytyksen käynnistelyssä. Käynnistyshän voi pisimmillään kestää jopa päiviä.

Toki ymmärrän nämä rajoitteet. On se silti vain tosi hurjaa ja kurjaa monelle naiselle. Onneksi teknologia tulee edes vähän apuun. Etäyhteys doulaan, tai jatkuva videoyhteys puolisoon, kun synnytystä käynnistellään. Ja luulenpa kätilöopiskelijoiden olevan  tässä kohtaa hyvin tervetullut lisä moneen synnytykseen ja käynnistykseen. Ettei tarvitse olla yksin, jollei niin halua.

Olisitko lykännyt raskaushaavetta, jos olisit tiennyt koronasta?

Monessakin keskusteluryhmässä on mietitty, olisiko lykännyt toivetta raskaudesta, jos olisi tiennyt tästä koronajupakasta. Olisitko sinä lykännyt? Minä en. Maailmassa voi tulla mitä vaan vastaan, ei koskaan voi tietää.

Nyt on tämä koronavirus, kuka tietää mitä asioita maailmassa käydään läpi vaikka vuoden päästä? Niinpä.

Ja toki yrittämistä voi lykätä, mutta omaa ikääntymistä ei. Siinäkin on eroa, oletko vaikka juuri sen kaksikymmentä täyttänyt, vai kolme- tai nelikymppinen. Ja eihän kaksikymppistenkään terveys ja muut asiat ole kiveen hakattuja.

Ja entä, jos on pitkä yritys jo takana? Vaikka pari vuotta. Niin. Nythän hedelmöityshoidot ja muut tuntuvat olevan tauolla. Englannin suunnilla raskaana olevat lasketaan riskiryhmään, ja on kuulemma suositeltu 12 viikon kotona oloakin. Suomessa me emme kuulu riskiryhmään, vaan terveydenhoidossakin koronariskin kanssa työskentelee tälläkin hetkellä hurja määrä raskaana olevia.

Kuvat liittyy, käytän kehon ja mielen hyvinvointia tukevia eteerisiä öljyjä tässäkin kohtaa elämää. Kuvat Young Living.

Tottahan se on, että raskaana olevilla on alentunut puolustuskyky pöpöille. Ja että myös jokusesta syntyneestä vauvasta on koronavirus löydetty. Tämänhetkisen tiedon mukaan äidin sairastama koronavirus ei hurjemmin vaikuta vauvaan, tai tartu häneen kohdussa.

Ja sitten taas toisaalta, tämänhetkinen tieto on voimassa aina vain toistaiseksi. Kunnes asiasta on enemmän tietoa.  Siltikin, pelkääminenkään ei kannata, millään tasolla.

Koitan ehkä sanoa, että se elämä on nyt. Olosuhteista huolimatta, me eletään tällä hetkellä. Turha jäädä murehtimaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Ja ne mihin voi vaikuttaa, niin se tehdään.

Netissä on muuten monia hyviä valmennuksia synnytystä ajatellen, kurkkaa vaikkapa Rento synnytys ja Synnytyksen ABC. Vaikka eletään poikkeusaikoja, synnytykseen valmistautuminen kannattaa aina.

Ja sinulle, jonka synnytys lähenee. 

Haluan sanoa, että sinä pystyt siihen! 

Usko itseesi ja valmistaudu. 

Et voi suunnitella synnytystä, mutta valmistautua siihen voit.