maanantai 4. toukokuuta 2020

Raskaus ja kemikaalikuorman vähentäminen


Nykyelämässä ei mitenkään voi välttyä huimalta kemikaalikuormalta. Vaikkapa sata vuotta sitten tuo kuorma on varmasti ollut paljon pienempi. Ruoantuotannon kemikaalit, lääkkeet, saasteet, kosmetiikka, pesuaineet, vaatteet.. Onhan näitä. On hyvä miettiä, miten omaa kemikaalikuormaa saisi vähän pienemmäksi. Etenkin raskausaikana, kun mukana kannetaan myös uutta elämää.




Maalaisjärjen käyttö, onko sitä? 


Eniten mietteitä herättää itselläni termi "maalaisjärjen käyttö" ja ajatus siitä, että  jos jokin asia olisi oikeasti haitallinen tai vaarallinen, olisi se Suomessa kyllä kielletty. Näitä ajatuksia liitetään usein etenkin raskausaikaan. Niin raskausajan ruokasuosituksiin kuin vaikkapa hiustenvärjäykseen raskausaikana.

"Voiko hiuksia värjätä raskausaikana? No käytä vähän maalaisjärkeä. Kai nyt lakritsaa voi aina välillä vähän ottaa, nyt haloo maalaisjärki. Ennenkin on lakattu kynsiä, käytetty hiuslakkaa, hajuvettä ja muuta kaikkea. Ihan terveitä lapsia on ennenkin syntynyt!"

Tämän suuntaisia ajatuksia liikkuu paljon raskaudesta. Vaikka eihän näissä olekaan kyse siitä, että lapsesta tulisi sairas tai vammainen. Esimerkiksi glykyrritsiini on yhteydessä keskittymiskykyyn, oppimiseen, tytöillä varhaisempaan murrosikään jne.

Mutta eipä siinä, jos oma maalaisjärki sanoo, että tällaisten riskien ottaminen on ok. Onhan aiemmin ajateltu niinkin, ettei tupankanpoltossa raskaana ole mitään riskejä. Pitkään tupakanpolton terveyshaittoja pidettiin ihan höpöhuuhaana, käytettiin "maalaisjärkeä", ja poltettiin vain muutama päivässä?

"Silloinkin oli valtava määrä tietoa tupakan haitallisista terveysvaikutuksista, mutta niin kauan kun tilanne oli se, ettei ollut täysin varmaa ja aukotonta todistelua, tupakkateollisuuden lainsäädäntö viivästyi erittäin paljon." Lähde

Itse miellän monet asiat riskeiksi, joita en halua ottaa. Maalaisjärki on vähän huono argumentti, kun se näyttäisi toimivan ihmisillä hyvinkin eri tavoin.

Fysiologian professorin mielestä Suomessa ollaankin turhan sinisilmäisiä siitä, että kaikki kaupassa myytävät asiat ovat turvallisia. 

Olen samaa mieltä. 



Päivittäiset kemikaalit kosmetiikassa raskausaikana


Yleinen suositus raskausaikana taitaa olla käyttää kosmetiikkaa vain kohtuudella, välttää ylimääräistä käyttöä. Vielä tähän mennessä en ole aiheeseen kuitenkaan edes törmännyt neuvolassa, aiemmissakaan raskauksissa.

Kosmetiikan kemikaaleista raskauden aikana ei tiedetä vielä tarpeeksi, koska niitä ei ole tutkittu riittävästi. Viitteitä kuitenkin on vaikutuksista hormonitoimintaan ja mahdollisesti myös vauvaan.

Tanskassa edelleen suositellaan raskauden ajaksi kosmetiikan käytön välttämistä. Toisten mielestä tämä on hätävarjelun liitoittelua, toisten mielestä riskiaineiden karsimista. 

HUS ilmoittaa, että myös alumiinillisia deodorantteja voisi hyvin käyttää raskausaikana. Itse otan tämän tiedon varauksella, kun alumiinin yhteydestä mm. rintasyöpään löytyy tutkimustuloksia puolesta ja vastaan. Hikoilu on kehon tärkeä toiminto, jota alumiinillisen deodorantin on tarkoitus estää. Onneksi myös alumiinittomia deodorantteja löytyy nykyään tosi hyvin kaupoista.  



"Jos hiustenvärjäys olisi niin vaarallista, eivät kampaajat suostuisi sitä tekemään raskaana oleville?"


Tässä ajatuksessa tavallaan ehkä pestään omat kädet puhtaiksi vastuun otosta. Vastuu on jollain muulla, ei itsellä. Oikeastihan se on vain itsellä. Kampaajillakin on asiasta hyvin erilaisia mielipiteitä.

Meillä ei Suomessa ole näihin otettu juurikaan kantaa, tosin esimerkiksi HUS linjaa "jos värjäät, suosi ensisijaisesti hiusten raidoitusta". Päänahan kautta imeytyy jonkun verran hiusvärin kemikaaleja verenkiertoonkin, jonka kautta sen on mahdollista vaikuttaa myös vauvaan.



Pelastaako luonnonkosmetiikka?


Luonnonkosmetiikassa kiellettyjä ainesosia on suurempi lista, kuin tavallisella kosmetiikalla. Tietyt ainesosat siis karsiutuvat suoraan pois.

Tokikin myös luonnonkosmetiikassa on nykyään laaja repertuaari, löytyy laadukkaista ainesosista tehtyjä, kuin niitä heikompilaatuisiakin. Myös luonnonkosmetiikan ainesosista voi löytyä jäämiä vaikkapa viljelyssä käytetyistä myrkyistä. Luomulaatuinen luonnonkosmetiikka karsii osan näistä.

Myös tavallinen kosmetiikka on lisännyt tuotteisiinsa kovasti luonnollisen kuuloisia ainesosia. Tavallaan kaunis ajatus, mutta kun tuote on muuten täynnä kaikkea huonoa, ei kauniin kuuloinen luonnollinen ainesosa vielä vie kovin pitkälle. Mainonnassa ja purkin kyljessä koristaa joku ihana kasvi, luoden ajatust luonnollisuudesta. Viherpesua.

Olen itse siirtynyt luonnonkosmetiikkaan joskus kymmenisen vuotta sitten. Ajattelen, että niin kosmetiikassa kuin vaikka ruoassakin kannattaa miettiä omaa kemikaalikuormaa. Ei itseä soimaten,  vaan ennakoivia, pieniä hyviä valintoja tehden. 


Kosmetiikan hormonihäiritsijät


Jotkut kemikaalit vaikuttavat myös kehon hormonitoimintaan. Tällaisia aineita löytyy usein mm. aurinkorasvoista, hiuslakasta, kynsilakasta ja hajuvesistä. Muistakin toki. Hormonihäiritsijät ovat haitallisia myös sikiölle.

"Hormonihäiritsijät ovat pitkäaikaisvaikutteisia ja oireet silmille näkymättömiä. Ihmismielen on helppo vähätellä riskin suuruutta." (Lähde) Niinpä.

Esimerkiksi kosmetiikkayhtiöiden mukaan heidän aurinkovoiteensa ovat turvallisia, koska ovat EU:n kosmetiikka-asetuksien hyväksymiä. Varmasti joo ne tietyt asetukset täyttyvätkin. Silti niillä on yhdistetty olevan vaikutusta hormoniaineenvaihduntaan, kun synteettiset estrogeenin kaltaiset aineet pääsevät kehoon ja häiritsevät kehon omaa hormonitoimintaa. Toisin sanoen aika vaarallista touhua.

Iho on suuri elin. Ihminen ei ole suojassa minkään peltikuoren sisällä, johon ei imeytyisi tai vaikuttaisi ulkopuoliset asiat. Kannattaa tutustua aiheeseen!



Aiheesta lisää muualla:









Kuvat Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti