Keskenmeno kahdennellatoista raskausviikolla. Sellaisen kanssa kohdattiin tänään. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää vauvaa kohdussa kasvamassa. Viime viikolla oli, eilen oli, aamullakin vielä. Vaan ei enää illalla. Jäljelle jäi vaan iso suru ja verta. Joka puolella verta. Miten sitä voi ollakin niin paljon?
Instagramin puolella kerroin jo aiemmin tapahtuneesta. Tuntuu kuitenkin, että on tarve muuttaa sanoiksi kaikki tapahtunut. Aloittaa surutyö asiasta. Kirjoittaa talteen asia tuoreena, kun on itse aivan hajalla. Joten tässäpä tulee, keskiviikko 22.5.2019, rv 11+3.
Tavallinen päivä, ei vaiskaan
Ihan tavalllinen aamu, johon heräsin taas kerran liian aikaisin. Tuttua edellisistä raskauksista, että uni ei vaan riitä aamuun saakka. Katsoin sängyssä pari jaksoa Dawson's Creekiä lasten heräämistä odotellessa. Koitin levätä, koska edellisenä päivänä oli tullut vähän verta, joka säikäytti. Olin myös soittanut silloin naistentautien päivystykseen, josta ohje oli seurailla tilannetta. Pieni verenvuoto kun ei yleensä vielä merkitse mitään.
Aloitettiin päivä normaaliin tapaan lasten kanssa. Aamupäivällä oli viimeiset kotiäititreffit meillä ennen muuttoa. Hyviä hetkiä ystävien kanssa. Iltapäivällä alkoi väsyttää, oli "vääränlainen" olo, sellainen, että kaikki ei ole jotenkin hyvin. Mentiin esikoisen kanssa päikkäreille, kuopus nukkui jo rattaissa. Päikkäreiltä herätessä oli edelleen outo olo.
Pakkasin tavaroita illan synnytyskeskusteluiltaa varten. Mielessä kävi, että ota varahousut mukaan, mutta en halunnut ajatella sellaista. Verta oli tiputellut pitkin päivää edelleen, mutta hyvin vähän. Keskusteluilta alkoi, tuntui, että nyt valuu paljon. Menin vessaan ja vähän kauhistuin veren määrää. Siivosin teurastuksen jäljet ja tuuppasin reilun paperikasan housuihin. Hetken päästä tuttu valumisen tunne ja olo, että nyt on housut kyllä märät. Poistun taas vessaan. Onneksi illassa oli muitakin vetäjiä paikalla.
Housuja riisuessa verta lässähti lattialle vähän joka puolelle. Tuntui, että nyt tulee jotain isompaa. Laitoin käden alle, että sain kopin. Ajattelin, etten halua mun vauvan palasia mihinkään pönttöön tai lattialle. Sieltä tulikin iso palanen, jonka seassa oli myös joku pieni vauvaa muistuttava. Vauva. Tosi, tosi tosi pieni. Vauvan pituus päästä peppuun on näillä viikoilla jotain 41-52mm, kuulemma. Huutoitkua.
Toisella kädellä pitelin tätä, toisella tyhjensin vieressä olevan roskiksen lattialle, ja anastin roskapussin tätä vauvan ripettä varten. Hetken päästä tuli toinen pala, erilainen, pienempi ja sileä. Laitoin myös sen siihen muovipussiin. Sitten lisää verta, ja vähän lisää. Soitin synnärille.
Vuorasin veriset housuni käsipyyhepapereilla ja aloin siivoamaan verta. Sori Me-talo, jos johonkin sitä vielä jäi. Tulin vessasta ulos, ja keskusteluillassa ollut ystävä odottikin siinä. Itkin. Ystävä lähti hakemaan mun tavaroita, minä kävin vielä varastamassa toisestakin vessasta tyhjän roskapussin, jonka päällä voisin verineni istua autossa. Lähdettiin hipsimään autolle, ulkona satoi.
Synnärin käytävällä oli muutamia onnellisia perheitä vastasyntyneitä esittelemässä läheisilleen. Ja sitten minä, itkunaama verta koko ajan haaroista valuen. Hetken aikaa ystävän kanssa odoteltiin, kunnes pääsin tutkittavaksi. Kävin vessassa aluksi, koska teurastushousut olisi hyvä saada pois ja rakko tyhjäksi. Tulee lisää isoja rippeitä kohdusta, jotka laitan pussiin muiden seuraksi. Ajatuksena mulla on haudata nämä maahan, mitä mun vauvasta on jäljellä. En tajua, miten sitä verta voi roiskua joka puolelle.
Sisätutkimus tuntuu inhottavalta. Koitan hengittää syvään, auttaahan se synnytyksessäkin. Ultraus alakautta. Kyllä tämä valitettavasti on keskenmeno, kuulen. Tuntuu kamalan epätodelliselta, vaikka sormet veressä, omin silmin on kokenut sen juuri, että keskenhän se meni. Keskenmeno. Meidän vauvaa ei enää ole täällä.
Mies tulee työreissulta suoraan sairaalaan, tekevät ystävän kanssa läpystä vaihdon. Saan sairaalavaatteet omien, veristen vaatteideni tilalle. Onneksi ne ovat sentään vaaleanpunaiset, eivätkä siniset. Koitan siivota vessasta enimmät veret, koska tuntuu kamalalta jättää sellaista kuoleman jälkeä jonkun toisen kontolle. Luovutan lopulta, koska valun edelleen verta reippaasti.
Minulle ehdotetaan lääkkeitä, mutta haluan odotella ensin ja antaa kohdun tyhjentää itseään. Toki lääkkeet otan sitten, jos niille koetaan tarvetta vielä myöhemmin. Verikokeet, verenpaineiden mittaus. Odotellaan tuloksia, jotka joko antavat luvan syödä tai kieltävät sen. Saan luvan.
Lukuisia jättisiteiden vaihtoja pitkin iltaa. Välillä tulee hyytymiä, muuten vaan verta. Mun huoneessa ei ole vessaa, se löytyy kolmen oven päästä. Hana on aivan liian kaukana pöntöstä.
Mies käy kotona hakemassa tavaroita. Onni onnettomuudessa on se, että juuri tänään lasten isovanhempi oli heidän kanssaan meillä. Mitenhän tämä muutoin olisi sujunut? Kaikki tuo verikaaos yksin lasten kanssa kotona. Huh. Mies tuo tavarat ja on seurana sen aikaa kun pystyy.
Sitten olen vain minä, ja vuotava kohtuni. Suoja sängyllä, sairaala-alkkarit ja jättisiteet. Kaikkien ihmisten viestit lohduttavat, tuntemattomienkin. Mun vauva on kuollut. Sitä ei enää ole. En voi tajuta. Otan muistoksi kuvan vielä pömpöttävästä mahastani, joka todennäköisesti lähiviikkoina muuttuu vähän pienemmäksi. Jouluna meillä ei olekaan vauvaa.
Laitan ylistysmusiikit soimaan. En ole yksin. Nähdään sitten taivaassa, rakas.
Olen niin pahoillani! Voimia suruun ja anna itsellesi lupa surra rauhassa. <3
VastaaPoistaKiitos <3
Poista♥ paljon voimia surutyöhön ♥
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaNiin niin pahalta tuntui lukea tämä. Niin surullista. Voimia.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi ei, kuinka surullista. Vastikään löysin tämän blogisi ja luin alkuraskauspostausta - ja nyt sitten tulikin näin surullinen uutinen. Iso osanotto menetykseen! ♥
VastaaPoistaJoo, tää oli kyllä aikamoinen pommi :( Kiitos <3
PoistaOon tosi pahoillani sun puolesta, osastot ❤ :( tuntui pahalta lukea tällaista tekstiä, jollaiseen en oikeastaan ole aiemmin törmännyt.
VastaaPoistaVoimia ja siunausta surutyöhön <3
Kiitos Jenny <3 Tämä ei varmastikaan ollut mikään kevein luettava!
PoistaVoimia kovasti ❤️❤️❤️❤️
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVain aika auttaa, minulle on käynyt samoin... Tiedän tuskasi.. ❤️
VastaaPoistaNiinhän se on. Aika ja asian käsittely. <3
PoistaVoimia teille koko perheelle. Itke kun sillät tuntuu.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaTuttua valitettavasti täälläki. Paljon voimia, aika parantaa. <3 ja Hän.
VastaaPoistaNää on niin surullisia kyllä, ja ihan kamalaa, kuinka moni näistä kärsii! Kiitos <3
PoistaMä oon tosi pahoillani, sydäntäsärkevää kuulla <3 Voimia toipumiseen, kyllä se ajan kanssa helpottaa. Ehkä tosi pitkän, mutta kyllä se helpottaa vielä. - Anni s.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaTää oli kyllä tosi kamala pommi. Onneksi kaikesta kuitenkin lopulta selviää.
Pienessä hetkessä sinulta riistetään kaikki. Unelmat tulevasta vauvasta ja ilo siitä, että hän on jo kasvanut kohdussasi. Pettymys on valtava. Luoja korjaa heikoimmat yksilöt jo hyvissä ajoin suojaansa. Voimia, sä selviät ja jonain päivänä tuska hellittää ja muistoihin jää sinun pieni "papu". Vaikka ette tavanneet on hän aina sydämessäsi. T: äiti jolla 3 lasta ja 3 enkeliä
VastaaPoistaNiinpä, pienessä hetkessä voi maailma mullistua hetkeksi ihan täysin. Kiitos sanoistasi <3
PoistaKuuntelin juuri Hillsong Unitedin Touch the Sky -kappaletta, kun tämä postaus osui Facebookin kautta silmiin. Kyyneleet silmissä täällä luen ja olen niin kovin pahoillani <3. Paljon voimia ja halauksia! Hetki kerrallaan, enempää ei tarvitse jaksaa.
VastaaPoista"Find me here at Your feet again
Everything I am, reaching out, I surrender
Come sweep me up in Your love again
And my soul will dance
On the wings of forever."
Kiitos <3 Kuuntelin itsekin tätä laulua sen jälkeen kun luin sun kommentin <3
PoistaNiin paljon voimia. En voi edes kuvitella, miltä tuo tilanne mahtaisi tuntua �� En varmasti itse olisi siinä järkytyksessä ymmärtänyt säilöä tätä pientä mihinkään, joten sinulla on kuitenkin tilanteeseen nähden ollut ns. "kylmät hermot". Kaunis ajatus haudata pieni ❤️ En tiedä lohduttaako äitini minulle joskus kertomansa sanat siitä, miten keskenmenon sattuessa kaikki ei ole vauvalla ollut hyvin ja siksi raskaus ei etenisi pidemmälle. Niin vain olisi tarkoitettu, vaikka se niin todella väärältä tuntuukin �� Todella suuri ja lämmin halaus sinulle ja perheellesi ❤️
VastaaPoistaKiitos <3 Se on kyllä jännä, miten sitä oma toiminta kääntyikin sellaiseen ns. järkevään selviytymiseen. Kai se oli ainoa keino siinä hetkessä mennä eteenpäin.
PoistaKommentoin tännekin, sillä tämä kirjoituksesi laittoi kyyneleet valumaan. Voimia, niin paljon. Teidän rakas lapsi on nyt taivaassa, ja te kaikki tapaatte vielä, jos se on se, mitä toivot tapahtuvan.
VastaaPoistaNiin paljon voimia, mutta myös aikaa ja rakkaita läheisiä ympärillesi 💙
Kiitos <3 Niinpä, meillä on toivo jälleennäkemisestä <3
PoistaTämä on eka kerta kun kommmentoin, olen seurannut blogiasi pidemmän aikaa. Kyyneleet silmissä luin tätä ja jää vaan jäljelle kysymys, miksi. Jumala tietää, ja kerran saat vastauksen tähän kysymykseen. Kerran tulet näkemään lapsesi taivaassa. Hän on Taivaan kodissa odottaen sinua, kasvaen Jumalan kasvojen alla. Siunausta sinulle ja perheellesi. Olette Taivaan Isän kädellä jokainen.
VastaaPoistaOuti-Meri
Niinpä, me ei näitäkään asioita tiedetä. Kiitos <3 Minullakin on koko ajan ollut sellainen olo, että meistä huolehditaan, tapahtui mitä tapahtui <3
PoistaVoimia. Tiedän tunteen. Itse koin 2016 keskenmenon juurikin 12 viikolla. Kolmatta odotin. Kamalinta oli kun oli jo nähnyt sykkeen ultrassa. Verta tuli ja paljon, niin,että hemoglobiini laski alle sadan ja vielä lopuksi kohtu tyhjennettiin cytotecin avulla. Verta tuli vain ei alkiota. Hennkinen toipuminen kesti yllättävän kauan. Vaikkakin tiesi, että sikiö oli sairas. Ja luonto hoiti asian. Mutta aika auttaa. Saatiin se kolmas lapsi myöhemmin ja kesällä tulee neljäs. Elämä voittaa, lopulta.
VastaaPoistaElli
Kiitos Elli <3 Niin se taitaa näissä olla, että kroppa toipuu päätä nopeammin. Uskon, että meillekin vielä elävä lapsi tai lapsia suodaan <3
PoistaOon niin pahoillani, varsinkin kun luulen tietäväni aika tarkalleen miltä susta tuntuu. Uskon ja toivon että sun surutyötä auttaa että puhut niin avoimesti. Mä en sitä tehnyt ja olo oli tosi yksinäinen ja lohduton. Voimia sulle! Onneksi meillä on lupaus että sitten joskus. <3
VastaaPoistaKiitos <3 Oon itsekin ajatellut, että tää avoimuus on auttanut. Ei oo missään vaiheessa ollut oloa, että olisi yksin asian kanssa <3 Jälleennäkemisen toivossa, niinpä <3
PoistaSydäntäsärkevä uutinen. Olen niin pahoillani! Ja miten laimealta sekään kuulostaa.
VastaaPoistaOlen itse kokenut saman asian ja samoilla viikoilla, joten ymmärrän, miten käsittämättömältä ja väärältä tuo tuntuu. Kaiken muun lisäksi. Kyllä se jäljen jättää ja se pieni menetetty vauva kulkee aina mukana, vaikka aika parantaakin haavat <3
Kovasti voimia suruun ja asian käsittelyyn. Halaisin, jos olisin lähempänä.
Kiitos <3
PoistaNiinpä, nimenomaan käsittömättömältä se tuntui. Aika parantaa, mutta onneksi vauvaa ei tarvitse unohtaa <3
Yhdeksän kertaa olen tämän tuskan läpi käynyt. Tiedän miltä tuntuu. Iso hali ❤
VastaaPoistaVoi ei, sä olet joutunut kokemaan aivan kamalia :'( Voimia sinullekin kaikkeen, ja kiitos <3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSuuren suuret osanotot menetykseen ♡ pysäyttävä teksti.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaIhan valtavasti voimia sinne.♥
VastaaPoistaKiitos Terhi <3
PoistaSydäntäsärkevää, olen todella pahoillani menetyksestänne. Oikein paljon voimia ja onnellisempaa tulevaa!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOsanotot täältäkin, itku tuli tekstiäsi lukiessa! Paljon voimia surutyöhön <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoimia ❤️
VastaaPoistaSaman koin itse 11+6. Ensin tuli vähän verta, sitten vauva ja paljon paljon verta. Ambulanssilla sairaalaan ja kaavintaan. Mies hautasi meidän vauvan. ❤️
Kiitos <3 Mulla sama alku, ensin vähän verta, sitten vauva ja sen jälkeen superisti verta. Mekin haudattiin meidän pikkuinen <3
PoistaKokemukseksi kosketti syvästi. <3 Koin itse myös keskenmenon kolme viikkoa sitten RV 8+6 hyvinkin samalla kaavalla. Jouluvauvaa odotettiin niin kovasti. Onneksi minulla ja myös sinulla on jo ennestään lapsia. Ne pitävät huolen, että raskaassakin elämäntilanteessa onnea ja iloa löytyy jokaisesta päivästä. Se kannattelee surun keskellä. Voimia tulevaan!
VastaaPoistaKiitos sanoistasi <3 Olet oikeasssa, on kyllä onnekasta, että on lapsia ennestään, heistä saa niin paljon iloa jokaiseen päivään. Voimia sinullekin! <3
PoistaTiedän niin tuon tunteen mitä nyt juuri käyt läpi. Itselläni keskenmeno tuli vkolla 18 parisen vuotta sitten. Paljon voimia sinulle ja perheellesi, olkaa toistenne tukena.❤ Kyllä se suru helpottaa ajan kanssa tai oikeastaan se muuttaa vain muotoaan. Onneksi sinullakin on ennestään lapsia, heidän avulla jaksoin itsekin jatkaa eteenpäin koska oli pakko. Iso halaus ❤
VastaaPoistaVoi, sulla oli vielä noin pitkällä raskaus :'( Kiitos <3 Totta, lapset ovat kyllä suuri onni tässäkin tilanteessa <3
PoistaMinäkin olen saanut keskenmenon. En ole kertonut siitä juuri koskaan oikein kenellekään.
VastaaPoistaMieheni toki tietää. Edes vanhempani tai sisarukseni eivät tiedä. Ei vaan ole tuntunut hyvältä kertoa, kun emme olleet ehtineet kertoa vielä raskaudestaan.
Olen keskenmenon jälkeen saanut vielä kaksi tervettä lasta. Edes neuvolan papereissa sitä ei lue.
Olet uskomattoman rohkea, kun kerrot näin tarinasi.
Minulla taas oli pakottava tarve, että halusin sanoittaa kokemuksen kirjoittamalla sen ylös. Kukin käsittelee asiaa tavallaan <3 Uskon ja toivon, että meillekin vielä elossa olevia lapsia suodaan <3
PoistaVoimia paljon❤. Mulla 3 kesken mennyttä, ja 2 syliin asti päässyttä. Vielä joskus saadaan syliin ne jotka enkeliksi lähtivät❤
VastaaPoistaKiitos <3
Poista