tiistai 28. helmikuuta 2017

Hitaampia päiviä



Meidän kotiarki taaperon kanssa on kokenut pienen hidastumisen. Toivottavasti vain väliaikaisen sellaisen. Toki tyypin leikeistä ei edelleenkään vauhtia puutu, mutta ulko-ovesta ollaan poistuttu vähän harvemmin, kuin yleensä. Äitiä väsyttää..





Päiviä on myös siivittänyt etova olo, jonka kanssa tasapainoillessa onkin se aika sitten mennyt mukavasti. Nyt on kaksi päivää mennyt ilman tuota niin ihanaa oloa, ehkä se olikin näin lyhytaikaista? Toivotaan!




Voimien keräämisen lomassa ollaan välillä jopa poistuttu kotoa, lähinnä avoimeen päiväkotiin, ja kirpparille. Kirpparilta löydettiinkin ostoslistalla ollut juniorituoli, johon ylpeä taaperoinen sitten siirtyikin heti syömään. Syöttötuolia ei tarvitse katsella yli vuoteen, jee! :D 





Taitaa olla nyt miun päikkärivuoro, minityyppikin kun simahti jo hetki sitten :)


Follow my blog with Bloglovin

maanantai 20. helmikuuta 2017

Huvihuvitutti

Löysinpä itseni jokunen viikko sitten mielenkiintoisesta keskustelusta. Keskustelu koski tutin käyttöä, ja keskustelua, tai oikeastaan palopuhetta, piti yllä keskustelun toinen osapuoli. Tutin käytön ilosanoma, josta kaikkien olisi pitänyt olla samaa mieltä, tottakai. Meillähän tuttia ei ole käytetty missään vaiheessa, ja tämä sitten keskustelukumppanin mielestä oli niin väärä valinta, kuin olla ja voi. Hiukan ihmetyttää moinen kiihkoilu näin jälkeenpäinkin :D




Tuttihan on sinällään aika pieni, pikkuruinen asia elämässä. Meidän tutiton valinta ei herätä miulla niin kauheesti tunteita, se nyt on vaan yksi valinta. Ajatuksia ja mielenkiintoa se kyllä herättää. Keskustelussa minua jäi kaihertamaan se, että en saanut kertoa omaa kantaani, miulle sanottiin, etten kuuntele tuollaista? :D




Miksi tällainen valinta? Tutin käytön pääasiallinen tarkoitus taitaa olla arjen helpottaminen, lapsen rauhoittuminen, nukahtaminen jne, jos olen oikein ymmärtänyt? Ja hyvähän se on, jos sitä haluaa käyttää, ja siitä apua saa.
Tutin käytöstä kuulee jos jonkinmoista kritiikkiä imuotteesta artikulaatio-ongelmien kautta siitä vieroittamisen vaikeuteen, mutta itsellä oli oikeastaan vain nämä kaksi ajatusta päällimmäisenä:




..koska olen kuullut useammalta tutulta, jotka ovat asiaa "testanneet" (useampi lapsi perheessä, eri lasten kanssa toimittu eri tavoin= oma kokemus asiasta), että vauvantahtinen imetys, tutiton elämä ja vieressä nukkuminen pitävät hormonitoiminnan pitempään "ei hedelmällisenä". Toki tietenkin mahdollinen hormoni- yms ehkäisy mutkistaa asiaa, ja kellä nyt toimii, kellä ei. Mutta itse halusin testata, ja täällä se toimi :D Eikä menkkojakaan tullut ikävä.


..koska miehen mielestä tuttisuut on höperön näköisiä!? :D




Että peace and love kaikille tuttisuille ja tutittomille :) Taidetaan kuitenkin kaikki mahtua saman taivaan alle ;) 

lauantai 18. helmikuuta 2017

Vuosipäivä

Tässä kuussa me vietetään imetysdieetin kanssa vuosipäivää. Yksi vuosi kasassa. Tarkkaa aloituspäivämäärää en ole laittanut ylös, muistan vain, että suunnilleen kun tyyppi oli 5kk ikäinen. Onneksi, onneksi ruokavalio on höllentynyt, ja enää vältettävien listalla ei ole paljoa mitään, ainakaan alkuun verrattuna :)



Maito kaikissa muodoissaan, kana, nauta, gluteeniviljat, maissi, kananmuna. Olikohan muita? En onneksi muista enää. Sen kyllä muistan, että alkuajat olivat vaativan tuntuista elämistä, koska ennen kuin rutinoitui tekemään ruokaa ruokavalion mukaan, ja keksimään omia herkkuja, niin tuntui, ettei voi syödä mitään. Mutta kyllä se lapsen oireettomuus dietin aikana oli aika kova motiivi jatkaa.




Joulun jälkeen, aika äkkiseltäänkin, oli tyypin suolistossa tapahtunut selvästi muutoksia, eikä entisenlaisia oireita enää tullut. Hurraa kasvamisen ihme! Dieetti hölleni huomattavasti. Enää vain maito maidon, kerman tai jogurtin muodossa on vältettävien listalla, ja nekin vain ns. tuoreeltaan. Eli ei juurikaan vaikuta miun elämään!



Tätä vuosipäivää juhlin astelemalla naapurikebabbilaan ja tilaamalla rullakebabin. Lihaa meillä syödään muutenkin tosi harvoin, mutta nyt ajattelin juhlistaa tätä saavutusta juuri niin. Ja ah, olihan se hyvää.






keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Yrjöävä äiti

Meillä kävi yrjö kylässä. Ensin ajattelin sen olevan raskauspahoinvointia, ja olin ihan kauhuissani, ei tällaista kyllä kaivata! Viimeistään siinä vaiheessa, kun se tarttui mieheenkin, se osoittautuikin vain tavalliseksi yrjötaudiksi. No, ei niin ihana juttu sekään, mutta ainakin paljon lyhytkestoisempi tapaus, kuin mahdollinen raskauspahoinvointi olisi ollut, ehkä?




Yllättävän rankka setti tuollaisen taaperoisen kanssa sairastaminen. Paljon leikkejä, joissa äiti voi huoletta makoilla ja muutenkin olla jossain muussa kuin pystyasennossa. Ja juu, tavallisesta poiketen, hyvin paljon ruutuaikaa! Ihana, pelastava Ylen areena!




Onneksi tauti oli kuitenkin suhteellisen nopeasti taltutettu. Ja tuo taapero välttyi siltä kokonaan? Kiitos imetykselle, vai vaan good luck? Kuka tietää, mutta itse annan äänen imetykselle :D

tiistai 14. helmikuuta 2017

Radioaalloilla

Me käytiin tänään ystäväni Asjan kanssa vierailulla Ylen radiossa täällä kotikulmilla Lappeenrannassa. Käynti tuli tavallaan vähän yllättäen, tiedossa oli kyllä ollut noin parin viikon ajan vierailu, ajankohta vain selvisi vasta tänään :D



Pienimmän parhaaksi -keräys oli aiheena, eli käytiin kertoilemassa tuosta vauvanvaatteiden ja -tarvikkeiden lahjoitusprojektista,  johon tosi, tosi moni ihminen on lähtenyt mukaan lahjoittamaan omia, käytettyjä vauvojen juttuja, ja useampi ihminen on jopa kolunnut kirppareita, ja ihan omalla rahalla metsästänyt tavaraa lahjoitettavaksi!




Keräys jatkuu hamaan tulevaisuuteen saakka, niin kauan kun löytyy innokkaita ihmisiä lahjoittamaan vauvakamoja. Jännää jäädä seurailemaan, tavoittaako keräys lisäosallistujia näin :) Juontaja uhkaili paikallisradiolla olevan n. 10 000 kuuntelijaa.




Pieni hetki ääniaalloilla, vasta jälkeenpäin oikeastaan hampaat kalisi jännityksestä, kun oli pienestä livehaastattelusta selvitty :) Taapero autossa odottaessaan oli kuulemma hermostunut äidin äänen radiosta kuullessaan :D


torstai 9. helmikuuta 2017

Kaksi, kolme ja neljä

Me vietettiin eilen miehen kanssa kolmatta hääpäivää. Pakosti sitä ajatus lähtee miettimään suhteen alkutaipalia, kaikkia ihania muistoja. Ja nyt meillä on kasvava perhe. Hassua ajatella, että joskus tämä kaikki oli haavetta vain. Että kaikkien ihmisten keskeltä sitä on onnistunut löytämään oman miehensä. Miehen, jonka kanssa on halunnut sitoutua ja perustaa perheen, ja joka on vielä halunnut samaa minun kanssa! Jo se pelkästään on aikamoista.





Ja sitten, ollaan onnistuttu saamaan jo yksi, ihanaakin ihanampi aarre, pieni tyttö. Tätä pientä tyttöä odottaessa tunteet myllersi kovasti. Oli ajatus, että voiko tämä olla tottakaan. Voiko jotain niin ihanaa tapahtua omalle kohdalle? Ja sitä pelkäsi, kovasti. En halunnut julkistaa raskautta ympäriinsä, tai kertoa kaikille alussa, aivan kuin ihana salaisuus olisi mennyt rikki sitä liikaa kertoessa.


Lisäksi ärsytti ja harmitti, kun töissä silloin oli joku mennyt juoruamaan, että "jollain täällä on pullat uunissa". Naisvaltaisessa työporukassa ei kauaa mennyt, kun kahvihuoneessa oli jo ratkottu, että kuka se voi olla. Eikä mahakaan ollut vielä näkyvissä. Tuollaisista asioista sitä haluaa kuitenkin kertoa itse, silloin kun on oikea hetki.





Jo ennen tätä tikkuhetkeä oltiin miehen kanssa mietitty, että tällä kertaa toimitaan toisin. Omat ajatukset ovat muovautuneet tässä kaiken kasvun keskellä. Tällä kertaa koitetaan ottaa kaikki ilo irti raskaudesta. Haaveilla täysillä omasta pienestä vauvasta, ihmisen alusta.





Ainahan jotain voi käydä. Niin on elämässä vähän joka asiassa. Tällä kertaa jo raskautta toivoessa siitä tiesi jokunen ihminen. Ja nyt, raskauden ihan varhaisilla viikoilla, on onnen uutisen saanut jo jakaa monen kanssa. Ja se tuntuu hyvältä nyt, tässä hetkessä.


tiistai 7. helmikuuta 2017

Tikusta asiaa

Jokunen viikko sitten elettiin jänniä hetkiä. Menkkojen alkamispäivä läheni. Mies oli varma, että tärppäsi, totesi seuraavien menkkojen olevan sitten taas parin vuoden päästä.

Oma olo oli hyvinkin skeptinen, ekat kaksi kiertoa ilman ovulaatiota, kolmannessa ovulaatio. Ei se kuitenkaan onnistu. Masistelin. Taaperokin "oli tilauksessa" viisi kuukautta, ennen kuin piirtyi viivaksi tikkuun.

Odottelin netistä tilaamiani testejä. Kaupasta niiden hakeminen aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä, alueella asuu paljon puolituttuja, joihin kaupassa törmää. Vaikka meidän vauvahaave ihan julkinen asia on ollutkin, niin silti, siitä on kivempi puhua jossain muussa hetkessä, kuin kaupassa testejä ostellessa. Itsellä ainakin juuri siihen testin tekemiseen liittyy suuria tunteita.

Pissaus purkkiin, ja tikun dippaus. Melkein heti näkyy testiviivan lisäksi toinen, hailakka punainen viiva. MITÄ? Voiko olla? Menen katsomaan ikkunan luo, ja otan kuvan. Kyllä se vaan kuvassakin näkyy, ja voimistuu vaan. Oi onnea!





Euforinen olo. Mieli myllertää. Sydän hakkaa ja kädet tärisee. Uuden ajanjakson alku.

Mieli pysyy parhaiten koossa siivoten, järjestellen. Siskon tyttö on juuri kylässä, ja kyllä kaksi pientä tyttöä saa paljon sotkua aikaan :) Pakosti sitä mieli laukkaa, että näin meilläkin sitten joskus. Tai ei edes joskus, vaan ihan pienen hetken päästä. Luulen, että tämä raskaus tulee menemään tosi nopeasti. Vain pieni hetki, ja sitten meitä onkin neljän perhe täällä.




Illalla käyn kävelyllä, yksin. Pääkoppa kaipaa raikasta ilmaa ja omaa hetkeä. Ihana, vielä niin epätodellinen asia, vaikka kohdussa selvästi jotain tapahtuu jo, sen tuntee.



maanantai 6. helmikuuta 2017

Pieni, iso tyttö

Meillä ollaan harjoiteltu isojen tyttöjen juttuja. Otettu pinnasängystä toinen laita pois, ja laitettu myös syöttötuolin tarjotin sivuun. Taapero on päässyt ihan ruokapöydän kamaralle. Pieniä suuria askelia kasvamisen tiellä.





Myös taapero itse on innoissaan saavuttamistaan virstanpylväistä. Sänkyynkin mennään ihan erilaisella innolla, eikä neiti ole huomannut, että parina iltana on jäänyt iltamaitokin saamatta, kaiken tohinan keskellä. Ohhoh. Kiire on ollut ihmettelemään omaa yövaloa.





Uusia, tärkeitä puuhia on paljon. Oma puuro täytyy saada keittää itse, ja roskat, sekä vähän muutkin siivotaan välittömästi roskikseen, ja kaapin ovet laitetaan kiinni. Tarkka tyttö.





Myös ennen niin harvinainen sana, isi, kuuluu nyt jo varmaan kymmenisen kertaa päivässä. Uusia sanoja pulpahtelee harva se päivä. Setänsä nimenkin oppi, tai ainakin melkein "peppu" on kuulemma nimi ;) Meillä luetaankin paloautokirjaa, jossa Peppu-setä ajaa paloautoa, joka sanoo tuu-taa, tuu-taa <3




torstai 2. helmikuuta 2017

Täteilyä

Viime viikonloppuna kävimme juhlimassa siskoni perheen pienintä jäsentä. Samalla nappasimme matkaan mukaan yhden lapsista. Viikoksi, ja ekaa kertaa yksin yökylässä meillä! Veljensä kanssa viimeksi kesällä yökyläilivät, tuota välimatkaa kun meillä on yli kolmen tunnin ajomatkan verran. Harvinaista herkkua siis!






Koska viikko on pitkä aika vajaa viisiveen elämässä, on aika täytetty hirmuisella määrällä aktiviteetteja, neidin toivomusten mukaan. Ehkä näin on ehkäisty suuremman ikävän yllättämistä? :)

Paljon on puuhailtu, niin kotona kun kerhoissa ja kaupungilla. Luistelu, leivonta ja uimahalli ovat kuulemma olleet lemppareita. Tärkeistä asioista täytyi veljellekin soittaa ja raportoida :)




Vielä on onneksi muutama päivä aikaa viettää yhteisiä hetkiä. Suunnitelmissa ainakin muskaria, lisää kirjastoa ja luistelua, sekä yhdet juhlat.  Yhteisten muistojen luomista.





Ja tietenkin myös serkukset ovat nauttineet toistensa seurasta. Vaikka tässä kohtaa ikäero on vielä huima, niin ei se onneksi pitemmän päälle tulevaisuudessa niin ole.




Vauhtia on kyllä ollut hurjasti enemmän, kuin mitä meidän viikoissa yleensä, taaperon kanssa kahden. Myös sotkun määrä näyttää moninkertaistuneen.. On kyllä tästä tädistäkin ylimääräiset energiat imetty! Ihan hauskaa harjoitella kaksilapsisen perheen arkea :)





Omasta lapsuudesta on jäänyt paljon ihania muistoja juuri tätien luona kyläilystä. Toivottavasti saan annettua myös omille täditettävilleni samanlaisia, elämän mittaisia muistoja.