Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppislöydöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppislöydöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. elokuuta 2020

Kirppislöydöt elokuulta


Elokuussa on tullut tehtyä poikkeuksellisen paljon hyviä kirppislöytöjä. Aikoihin ei ole tullutkaan laiteltua ylös, mitä kaikkea kirpputorilta on tarttunut mukaan. Edelliset kirpparilöydöt löytyvät  täältä


Kirppareilla tulee käytyä yleensä lähes viikottain, se on itselleni kiva (ja hyödyllinen) harrastus ollut teini-ikäisestä saakka. Keväällä oli pitkä hiljainen kausi, kun kirpparit olivat poikkeustoimien vuoksi kiinni. Onneksi ollaan aina ostoksissa yhden tai kaksi vuodenaikaa edellä, niin kaikkea silti kotoa löytyi. Tosin keväällä on yleensä saanut kirpparilta edullisesti seuraavan talven talvikamppeet, joten nyt keväällä ne jäivät saamatta.

Lapsille ollaan hankittu lähes kaikki käytettynä, poislukien turvalaitteet kuten turvakaukalo, turvaistuimet ja pyöräilykypärät. Myös kenkiä ostetaan kirpparilta, jos ovat hyväkuntoisia, eivätkä esimerkiksi linttaan tallattuja tai vääristä kohdista kuluneita.

Tässä vuosien saatossa olen onneksi jonkin verran oppinut, eikä enää tule ostettua juurikaan huteja lapsille. Itselle joskus kyllä.. :D




Erityisen ilahtunut olen aina esikoiselle löytyvistä vaatteista. Hän käyttää nyt kokoa 104-110, joten jemmaan olen ostanut kokoa 116. Vielä toistaiseksi on löytynyt ihan hyvin kaikkea. Toiselle lapselle harvemmin tarvitsee ostaa mitään, kun siskon jäljiltä löytyy aika hyvin kaikkea. Välillä tosin hänkin saa jotain "uutta".

Menneen kuukauden aikana me myös muutettiin, niin poikkeuksellisesti on hankittu myös muutamia sisustusjuttujakin uuteen kotiin. Listailin nyt möys arkisen tylsät löydötkin, enkä pelkästään niitä ihanimpia :) Joitakin pieniä ostoja tästä saattaa kyllä puuttua.

Elokuun kirpparilöydöt on tehty seuraavilla kirppareilla:


Femmatori, Riihimäki

Aarreaitta, Hämeenlinna

Kirpputori Helmi, Järvenpää

Oliverin kirppis, Kerava

(Ah, isot ja hyvät kirpparit!)

Merinovillahousut ja toppikset. 

Joulumekko. Lapset varmaan isona muistelevat, että joka joulu piti pukeutua samaan mekkoon :D



Vessaan kukallinen matto, uusi, 8€

Tyynynpäälliset 3,5€ x2

Carriwellin Mahatuubi 2€, tämä oli ihan huippu löytö! Samanlainen minulla oli ennestään valkoisena, ja sen olen todennut tässä loppuraskaudessa tosi suureksi avuksi.

Yksiväriset valkoiset verhot 5€. Nämä pääsivät olohuoneeseen pitsiverhojen taakse.

Valkoinen Malm-lipasto 30€

Kuomat 5€, loskarit 5€

Toppahousut 5€, POPin merinovillahousut 5€

116-kokoisia sisävaatteita, yhteensä 16€ (osa näistä ylimmässä kuvassa. Karvapaitaa lapsi on himoinnut jo pitemmän aikaa, nyt se löytyi)

98-kokoisia housuja 3x, yhteensä 6€

Joulumekko, eli Lindexin sydänkuvioinen mekko 3,5€. Näitä meillä alkaa olla aika hyvä kokoelma jo, lähes joka koossa.

BabyBjörnin sitteri 30€


Takimmaiset tyynynpäälliset löytyivät kirpparilta,
kun makuuhuoneen ilme piti saada uuteen tapettiin sopimaan :)
Muut omista jemmoista. 


Minkälaisia kirppislöytöjä olet tehnyt lähiaikoina?




Lue myös








Kirpparilöydöt ja arki löytyvät Instagramin puolelta @iloelolaura, tuu sinne!


perjantai 7. elokuuta 2020

Näin käytettiin 170€ äitiysavustus



Me valittiin tälläkin kertaa äitiysavustus rahana, koska meiltä löytyy ennestään jo niin monia pakkauksessa tulevia asioita. Äitiyspakkaus on ihana, mutta emme tarvitse sen tavaroita, tai koe tarvetta ottaa sitä vain fiilistelyn vuoksi.


Suomessa äitiysavustuksen voi valita joko äitiyspakkauksena tai rahana. Toisen lapsemme kohdalla äitiysavustuksen summa oli 150€. Viime vuodet se on ollut 170€.

170€ on paljon rahaa. Etenkin, jos ostaa käytettynä, voi sillä saada paljon kaikkea. Toki me kaikki tarpeellinen oltaisiin ostettu muutenkin, mutta itsestä on kiva ajatella, mihin sen äitiysavustuksen konkreettisesti käytti.

Nyt tämän kolmannen vauvan kanssa ei ollut hirveästi tarpeita, koska tosiaan olemme säästäneet suurimman osan edellisiltä lapsilta.

Silti vaikkapa vaatteita on kiva olla muutama "uusi" jokaiselle lapselle. Sellaisia, jotka eivät ole olleet muilla sisaruksilla.



Äitiysavustuksella ostettiin:


Kasa vaatteita ja asusteita kirpparilta. Mm. Newbien mekko, vanuhaalari, muutama body, hattu, sekä Metsolan harso.

Rattaat. Meiltä löytyy ennestään tuplarattaat, jotka toimivat myös tavallisina vaunuina. Näitä käytetään tälläkin kertaa. Ne eivät kuitenkaan ole mitkään metsä- tai umpihankirattaat, vaan enemmänkin kaupunkioloihin suunnitellut. Nyt kun muutettiin vähän syrjempään, tarvitaan myös järeitä rattaita metsäilyyn ja muuhun.

Ostettiin tori.fi kautta käytetyt Brio Happyt viidelläkympillä. Rattaat ovat huippukunnossa (ja tietenkin homeettomat), mukaan sai kahdet renkaat, toppapussin, kantokopan ja seisomalaudan. Jee! Viimeksi meillä oli järeät Emmaljungat, mutta myytiin ne edellisessä muutossa pois. Tällä kertaa halusin kokeilla noita Brio Happyja.

Muuttorealisimia ja rattaat vanhassa kodissa :) 


Turvavyöistuin esikoiselle. Joo, tämä ei ole mikään vauvatavara, mutta vauva puolestaan saa asioita esikoisen ja toisen lapsen jäljiltä. Kurkkaa aiemmat istuinpohdinnat täältä. Turvavyöistuin ostettiin tarjouksesta uutena. Käytettynä ostamme kaiken mahdollisen, paitsi turvalaitteet. Facebookin Turvaistuimet-ryhmästä sai hyviä vinkkejä istuimen ostoon. Valittiin yksi kapeista Britaxin istuimista.

Sitteri. Tämä nyt ei ollut ehkä se välttämättömin ostos, mutta kuitenkin. Muistan jo esikoisen aikaan, että BabyBjörnin sittereistä puhuttiin THE sittereinä. Vauvatarvikemaailmassa niistä edelleen puhutaan, tuntuvat olevan jollain tapaa ylivoimaisia vauvan viihtymisen ja ergonomisen asennon osalta.

BabyBjörnin the sitteri. Jos muuton jälkeen ompelisi jonkun kivan päällisen, ehkä?


Ajattelin, että nyt kokeillaan sitten sitä. Tori.fi:ssä ne tuntuvat liikkuvan enimmäkseen 50-90€ hintaan, oma budjettini oli 20-30€. Aika pitkään piti toria vahdata, että kerkesin olemaan ensimmäinen ostajaehdokas noissa edullisemmissa ilmoituksissa! Mutta onnistuin :)


Miten teillä on käytetty äitiysavustus?



Kurkkaa myös 








Tule mukaan myös Instagramin puolelle @iloelolaura

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Ostan kirpparilta halpamuotia. Hyvillä mielin?



Kun olin teini-iässä, en ollut kuullutkaan käsitettä pikamuoti tai halpamuoti. Silloin ei puhuttu sellaisesta, tai ainakaan niin paljoa kuin nykyään. Vastahan takana oli yhdeksänkymmentäluvun lama, jonka johdosta ehkä se rahankäyttö oli sen jälkeen tarkempaa. 


Kohokohtia muinoin oli, jos lomalla pääsi johonkin kotimaan kaupunkiin, josta löytyi henkkamaukka. Oi autuutta, se kun oli niin eksoottista. Siihen aikaan luettiin hartaudella vaatekuvastoja, niin olihan se ihmeellistä päästä ihan oikeasti paikan päälle. Kunnes niihin pääsi niin usein, ettei se tuntunutkaan enää miltään. Edulliset ketjuliikkeet jalkautuivat pienempiinkin kaupunkeihin. Olin jo silloin kirppareiden ja uusien vaatteiden onnellinen sekakäyttäjä.

Nykyään uusia kauppakeskuksia avautuu kuin sieniä sateella. Jokaisen täytteeksi tulee lähes sama setti muotia, sisustusta, hyvinvointia, ruokaa ja viihdettä. Uusimpia elementtejä taitaa olla kourallinen pikamuotiliikkeitä Puolan maasta. Mekin käytiin katsastamassa Triplassa, että miltä ne näyttää.

Pikamuoti. Siitä on ryhdytty puhumaan enemmän. Siitä, että halvalla ostetaan keinokuiduista tehtyjä kamppeita, käytetään pari kertaa, ja laitetaan eteenpäin. Vaatteella on nopea kiertokulku. Kaupassa on uusia tuotteita joka viikko. Ja samalla tuetaan työntekijää (lasta??) riistävää yritystä. Pikamuoti ja halpamuoti ovat järkyttävä rasite myös maapallon varojen kannalta.

En väitä olevani mitenkään parempi, minäkin harvakseltaan saatan vaikkapa sieltä henkkamaukalta jotain ostaa, vaikka ei pitäisi. Pääsääntöisesti kuitenkin kannan vaatteeni kotiin käytettynä. Vaan entä se halpamuoti kirpparilta? Osa halpamuodista kun päätyy kirpputoreille aika nopeasti.



"Älä osta kirpparilta halpamuotia, sillä sen myyjä täyttää saamillaan rahoilla vain kaappinsa uudestaan halpamuodilla?"


Tätä ajatusta on näkynyt monessa paikassa. Onko halpamuodin ostaminen kirpparilta epäeettistä? Vaikka edellisellä omistajalla paita olisi päätynyt vain kaksi kertaa päälle, entä jos seuraava käyttää sitä viisi vuotta aktiivisesti? Eikä halpamuoti automaattisesti tarkoita huonolaatuistakaan, vaikka toki usein niin onkin.

Silti mä olen vähän eri mieltä tästä halpavaatetta kirpparilta -asiasta. Tai siis siitä, että olisi epäeettistä ostaa niitä kirpparilta. Miksi niin on? Itse en usko, että kirpparilta ostaminen tai ostamatta jättäminen saa kenessäkään aikaan sitä, että "hei, enpä enää harrastakaan pikamuotia, kun se kerta ei mene kirpparillakaan kaupaksi."

Yleensä muutos, missä tahansa asiassa lähtee ihmisestä itsestä. Todennäköisemmin ehkä tavaroitaan huonolla menestyksellä myynyt ihminen ajattelee, että kirpparit on syvältä sieltä jostain, ja ehkä jopa turhautuu ja heittää jäljelle jääneet tavarat sekajätteeseen. Eikä välttämättä halua hetkeen kirpparille ollenkaan. Ei mitenkään tavatonta. Sen sijaan ostokäyttäytymistä tämä tapahtumaketju tuskin vielä muuttaa. Siihen tarvitaan muitakin ajatuksia kuin se, että oma myyntijakso ei ollut menestys.

Ja mistä me muutenkaan tiedetään kenenkään motiiveja? Miksi jonkun kirpputoripöytä on täynnä halpojen ketjujen vaatteita? Ei vastaus kaikkeen ole hillitön shoppailuhimo, kerskakulutus ja jo ennestään pursuileva vaatekaappi. Toki välillä kuitenkin se on juuri se tilanne, mutta ei aina.

En ajattele kirpputoritavaroiden olevan osa riiston ketjua. En boikotoi kirpputorilla mitään merkkejä. Ajattelen, että se ostopäätös on tehty silloin, kun se tuote on sieltä kaupasta haettu. Jo ostetun tuotteen elämän jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin uuden hankkiminen.

Jos ostat kirpparilta tarpeeseen ja käyttöön tulevaa, vaate saa uuden elämän. Jos ostat kirpikseltä ostamisen riemusta ja muodin oikusta, voi vaatteen nopea kiertokulku jatkua vielä kirppariltakin eteenpäin.




Jos puhutaan lastenvaatteista ja niistä edullisista merkeistä kirpputoreilla, niin usein niiden uutena ostamiseen ei liity sen suurempia ajatuksia. Ne ovat  vaatteita, jotka ovat helposti saatavilla useilla paikkakunnilla. Ja tokikin edullisuus määrittää ostopäätöksen monella. Ei kaikilla ole rahaa laittaa suuria summia lastenvaatteisiin kiinni, vaikka rahan saisikin takaisin vaatetta eteenpäin myydessä. Jos alkupääoma kuitenkin puuttuu, niin ei se kauheasti auta. Suomessa on niin köyhyyttä, vähävaraisuutta kuin matalapalkkaisia alojakin.

Me ostetaan kirpparilta kaikenlaisia lastenvaatteita, jotka miellyttää meidän silmää. Ei se merkki vaan vaatteen kunto ja sopivuus tarkoituksiimme. Huonokuntoisia ei kotiuteta, se karsii jo jonkun verran. Kirpparilla näkee hyvin, mikä vaate on kestänyt elämää ja käyttöä siihen asti. Mitkä vaatteet eivät nukkaannu ja haalistu pesuissa, reikiinny, kutistu tai haperoidu. Toisinaan se voi olla jopa se henkkamaukka, niitäkin kirpparilöytöjä meiltä löytyy.

Kirppariostos on kuitenkin aina myös uusi elämä vaatteelle tai muulle tavaralle, joka on tullut jollekin tarpeettomaksi. Jatkossakin siis ostellaan kirpparilta kaikkea tarvittavaa. Ja ehkä haasteeksi itsellemme otamme sen, että vielä vähemmän tulisi kirppariltakaan kotiutettua sellaista, mitä ei tarvitse tai mikä ei kuitenkaan löydä tietään käyttöön saakka.


Mitä ajatuksia pikamuoti herättää? Kierrätkö halvimmat merkit kirpparilla kaukaa?



Nämä satunnaisotokset kuvituksina ovat valikoituneet tähän siksi, koska ne sisältävät kirppiksiltä kotiutettuja vaatteita. Kuvassa minulla oleva paita taitaa olla alunperin henkkamaukan. Ehkä? Se on yksi lempivaatteistani.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Joulu kirpputorilta? 8 vinkkiä kirppisjouluun



Entäs jos suurin osa jouluun liittyvästä materiasta olisikin kirpputorilta, uutena ostetun sijaan? Me löydettiin tänä vuonna suurin osa lasten lahjoista kirpparilta. Toivottavasti jatkossakin!


Joulun lelulehdet saapuivat jokavuotiseen tapaansa ajoissa marraskuussa, vaiko lokakuussa jo. Niitä ollaan kaikella hartaudella kolmevuotiaan kanssa läpi selailtu. Täynnä kaikkea ah niin ihanaa! Jokaiselta sivulta tuntuu löytyvän asioita, jotka olisi lapsen mielestä kiva saada. Muistan tämän kutkuttavan lelulehtien selailun omasta lapsuudestani. Ihanaa leluhaaveilua.


Toiveiden täyttymistä


Minusta, kuten varmasti kaikista vanhemmista, on ihanaa antaa lapselle jouluna jotain, mistä tietää hänen pitävän kovasti. Lahja, josta on lapsen leikeissä iloa pitkään. Olen aina ilahtunut, jos jotain ostoslistalla olevaa löytyy kaupan sijaan kirpputorilta. Käytettynä, hyväkuntoisena tai uutta vastaavassa kunnossa, uutta edullisemmin. Sama joululahjojen kanssa.

Tänä vuonna lähes kaikki lastemme lahjat ovat kierrätyslahjoja, kirpputorilta ostettuja. Reilu vuosi sitten painiskelin kirppislahjojen kanssa, nyt sitä ei enää tarvitse miettiä niin paljon, onhan tässä välissäkin taas osteltu kirppislahjoja synttäreiden ja viime joulun verran.


Ensimmäinen joululahjaostos kirpparilta taisi olla kesällä.


Vinkit kirppisjouluun



1. Ole ajoissa.  Joululahjoja on hyvä miettiä jo syksyn mittaan. Kirpputorilla voi silmiä pitää auki ympäri vuoden myös lahjoja ajatellen.

2. Joulun jälkeen kirppareilta löytyy usein joulukoristeita ja muuta jouluista sisustustavaraa edullisesti. Silloin on hyvää aikaa katsoa, löytyykö jotain omaan kotiin sopivaa. Joulu tulee joka vuosi kuitenkin. Toki joulukoristeita löytyy kirpputoreilta myös ennen joulua, mutta sesongin ollessa päällä hinta on usein korkeampi kysynnän vuoksi.

3. Kysele fb-kirppareilta. Voit säästää kiertämisen vaivan, jos on etsinnässä jotain tiettyä (kuten lapsille jonkun tietyn merkin tai sarjan lelua).

4. Älä osta kirppikseltä lahjaa sellaiselle, joka ei ole kierrätetyn tavaran ystävä. Joulun tarkoitus ei ole tuputtaa omia aatteitaan, jotain muutakin kivaa varmasti löytyy. Tietenkin kirpparilta voi löytää myös jotain uutta, paketeissaan olevaa. Ne ovat eri asia.

5. Juuri ennen joulua ja heti joulun jälkeen ei usein ole ne parhaat kirpparimarkkinat itsepalvelukirpputoreilla. Joulua kohti tarjonta yleensä hiljenee, ja lähtee käyntiin taas tammikuun edetessä.

6. Enemmän ei ole enemmän. Älä osta vain siksi, että halvalla saa. Osta vain sellaista, mikä oikeasti tiedät tai arvelet olevan lahjan saajan mieleen.

7. Älä osta rikkinäistä tai pikkuvikaista lahjaksi. Omaan kotiin on eri asia kotiuttaa jotain pikkuvikaista puoli-ilmaista, jos tietää saavansa asian käyttökuntoon. Lahjaksi annettavien suhteen kannattaa olla tarkempi.

8. Jos et löydä kirpparilta, osta kaupasta. Älä ota stressiä.



Myös Colour Outside the Lines -blogissa kysyttiin, ilahtuisitko sinä lahjasta kirpputorilta? Minä ilahtuisin, jos lahja muuten olisi juuri minua varten mietitty. Entä sinä? Löytyykö teidän pukinkontista tänä vuonna jotain kirppikseltä? 



Kirppislöytöjä löytyy myös täältä ja täältä.

Blogi löytyy myös facebookista ja arkipuuhia instagramin puolelta, tule mukaan!


keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Äiti sä lupasit mulle kerrossängyn! - Kirppismetsästystä


"Äiti sä lupasit mulle kerrossängyn!", julisti kolmevuotias useampi viikko sitten. Olimme alkaneet teoreettisesti miettimään, että kerrossänky voisi olla kiva sitten joskus, kun pienempikin siirtyisi nukkumaan isosiskon kanssa samaan huoneeseen.

Vaan niinhän se on, jos jotain ääneen miettii, nämä pienet ottavat ne kovin konkreettisesti. Äidin "oi oispa ihanaa sitten joskus" on kolmevuotiaalle yhtä kuin "huomenna, sähän sanoit niin".


Pakko saada


Haaveissa minulla oli Liisa pieni -kerrossänky. Ostamme kirppikseltä yleensä kaiken tarpeellisen, joten toiveissa oli, että kerrossänkykin löytyisi käytettynä. Ajattelin, että tämän löytämiseen saattaisi hyvin mennä useampi kuukausi. Sitten vielä se, että onnistuisiko ostoilmoituksen ilmestyässä huutamaan ekana hep, meille!

Niinpä alkoi tuttu tori.fi:n säännöllinen selailu. Olin metsästänyt varmaan vasta viikon päivät, kun katsoin, että mitä, just se, ja noin viiden kilsan päässä meiltä! Apuaaa pakko saada!

Yksi oli varannut kerrossängyn ennen minua, mutta hänestä ei kuulunut mitään, joten meille se kotiutui sitten.


Paljon iloa sängystä, kyllä!


Nyt meillä onkin ollut niin onnellinen kolmevuotias, joka on ylpeänä kaikille esittelemässä yläsänkyään. Ja juu, itseäkin sänky on piristänyt, metsästysvietin täyttyminen tuo tietynlaista tyytyväisyyttä, jotain kiksejä siitä kyllä aina saa.

Jossain vaiheessa sitten pikkusiskokin  siirtyy kaveriksi sinne, vielä ei ole kiire sen kanssa. Ja laittoipa tuo kerrossänky lastenhuoneen sisustuksenkin ihan uusiksi, tuoden mukanaan kaivattua vaihtelua.


Seuraavaksi saakin ryhtyä etsimään päiväpeittoja kerrossänkyihin. Kiva kun on aina joku pieni missio meneillään!

tiistai 30. lokakuuta 2018

Vauvatavarat, jotka ovat edelleen käytössä yksivuotiaalla


Pieni toukka lämpöpussissaan, vain pää näkyy :) 


Vauvavuoteen liittyy melkoinen tavara-arsenaali, joista suurin osa on käytössä melko lyhyen aikaa. Yksi toisensa jälkeen vauvatavarat karisivat käytöstä pois. Imetystyyny, sitteri, harsot, leikkimatto, vaunukoppa, vaipanvaihtoalusta, vauvalelut..

Näitä vauvatavaroita meillä ei ole ollut esillä enää kuukausiin. Ilman niitäkin olisimme varmasti pärjänneet, järjestelykysymyksiä lähinnä. Kuitenkin ne helpottivat elämää paljonkin sen oman pienen aikansa verran.

Kaikki näistä olivat meillä myös kirpputoriostoksia. Voi olla, että jos näitä ei olisi käytettyinä löytynyt edullisesti, niitä ei välttämättä olisi meille kotiutunut ollenkaan, vaan olisimme pärjänneet toisella tapaa.





Edelleen käytössä olevat vauvatavarat


Muutama vauvavuoteen mielletyistä tarvikkeista on edelleen käytössä. Täällä kirjoitin niistä vauvatarvikkeista, joita hankittiin toisella lapselle. Ilahduttava ajatus, että osa tavaroista on tarpeellisia vielä vauvavuoden jälkeenkin! 

Lämpöpussi rattaissa. Ostimme kirpparilta Eisbärchen-lämpöpussin vitosella vauvavuoden alussa, sen enempää malleja ja merkkejä vertailematta. Osuikin ihan loistava hyvä ostos, sillä yksivuotias mahtuu siihen edelleen, ja menee varmasti koko talven vielä.

Meidän lämpöpussissa on myös kiristettävä suuaukko, joten lapsen saa päikkäreille käydessä pysymään kokonaan pussissa, eikä hän kaiva käsiään ulos, kuten monissa muissa pusseissa käy. Mehän myös harrastetaan aika paljon bussipysäkille juoksemista, joten siihen tämä pussi on erittäin oivallinen, kun lapsi tarvitsee vaan pipon päähänsä näillä keleillä.

Rengasliina. Tällä hetkellä yksivuotias on monesti rengasliinassa esikoista kerhoon saatellessamme. Suuri apu myös sylinkaipuuseen, hammaskiukkupäiviin ja muihin vastaaviin kriittisiin hetkiin.

Rattaat. Käytössä päivittäin, koska yksivuotias nukkuu myös päiväunet rattaissa.

Turvakaukalo. Turvakaukaloissa on paljonkin eroja, joista ei tiedetty ennen ostohetkeä yhtikäs mitään. Suurimmassa osassa eri malleista ja merkeistä painoraja on 13kg, mutta se ei yllättäen kerrokaan vielä mitään.  Lapsen pituus on useimmiten se, joka ottaa vastaan. Ei ne jalat, mutta se pää. Ostettiin ihan vahingossa jo esikoiselle Gracon turvakaukalo, ja siihen yksivuotiaskin mahtuu vielä. Saa rauhassa istuskella ajomatkat turvallisesti, kunnes siirtyy seuraavaan istuimeen kasvettuaan vielä hiukan.


Manduca-kantoreppu. Käytössä retkeillessä ja reissuissa. Tosi oleellinen meillä vielä varmasti pitkään. Esikoistakin (3v) kannettiin menneen kesän reissuilla Manducassa.

Osa kestovaipoista. Tosin vaippoja menee enää harvakseltaan, kun yksivuotias käy potalla. Tässä löytyy teksti yksivuotiaan pottarytmistä.


Rengasliina on helpottanut meidän arkea todella paljon! 



Käy kurkkaamassa myös Maria Nordinin blogista, mitä vauvatarvikkeita he eivät tarvinneet ollenkaan!


Mitkä vauvatavaroista ovat olleet teillä ne pitkäikäisimmät? 




Meidän arkisimpaan arkeen pääsee mukaan instagramin puolella iloelolaura, tervetuloa! 

torstai 29. maaliskuuta 2018

Alkuvuoden kirppisherkut




On vasta alkuvuosi, vuoden ensimmäinen neljännes takana, mutta musta tuntuu, että oon tänä vuonna löytänyt jo vaikka mitä kivaa kirppiksiltä! Omannäköisiä, tarpeellisia juttuja. Mulle kirppislöydöt tuottaa ihan suunnatonta iloa, ja mitä parempi löytö, sitä suurempi ilo. Hyvä löytö= jotain ihanaa edullisesti.

Harrastin kirppareita jo kauan ennen lasten olemassaoloa. Me taidettiin jo omassa lapsuudessa käydä kirppareilla 90-luvulla, silloin, kun se ei vielä ollut niin julkisesti kehuskeltavissa oleva aihe.

Lasten myötä kirppistelykin on ihan erilaista, kun aiemmin sitä etsi lähinnä itselle vaatteita ja kotiin sisustusjuttuja, ja nykyään sitten lisäksi myös lapsille kaikenlaista. Koska metsästettäviä lajikkeita on nykyään useampia, ihania löytöjäkin tulee useammin, suurella todennäköisyydellä.

Kotona ollessa mulla on tapana käydä kirpparilla kerran viikossa, ja reissussa ollessa tykkään kierrellä reissupaikkakuntien parhaat kirppikset. Tänä vuonna ollaan aika paljon ajeltu Tampereen suunnilla, ja suurin osa löydöistä onkin matkan varrelta Kouvolasta ja Kangasalta.


Lempparilöytöjä tältä vuodelta


Kurahaalarit löysin molemmille tytöille hyvään hintaan. Esikoiselle 1€, pienemmän maksoi 5€. Kuopuksen haalari on mitoitettu syksyyn, vielä keväällä ei kauheasti taideta pihalla konttailla hänen kanssaan.

Frozen-softshelltakki esikoiselle 5€. Tähän kevääseen, no koska Frozen.

Ulkokamppeita kuopukselle. Huivi 3€ on ollut jo pari kuukautta käytössä. Hatun löysin juuri seuraavan koon, oli käyttämätön ja siksi 4€. Reiman vaaleanpunaiset hanskat 5€ ovat syksyn mönkimisiä varten, samoin myös käyttämättömät kengät 5€ tulevaisuutta ajatellen.

Ah niin ihania kesäkenkiä esikoiselle. Osa käyttämättömiä. 5€ pari, paitsi minnimikit 10€ (Mini Melissat). Miekin haluan tuommoiset mikkiminni-kengät!!! ♥♥

Mekkoja ja tunikoja molemmille tytöille, 1-5€ per kipale.

Itselleni uusi neuletakki 2,5€ ja tuubihuivi 1,5€, pinkkejä molemmat (mulla on pinkkikausi menossa).




Mitä kivaa te ootte löytäneet lähiaikoina?




maanantai 19. maaliskuuta 2018

Vauvatarvikearsenaali toisella kierroksella


Vauvatarvikkeet. Tykkään kovasti lueskella toisten listoja, että mitkä kenenkin perheessä ja kullakin vauvalla ovat olleet tärkeitä välineitä, mitkä taas ihan turhia. Listat on aina vähän erilaisia jokaisella, tietenkin. Mutta on kiva aina vertailla ja iloisesti ihmetellä.

Jotkut vauvatarvikkeet meillä on samoja, joita jo esikoisen aikana oli. Muutama juttu taas on ostettu lisää. Kaikki turvakaukaloa lukuunottamatta ollaan haalittu käytettyinä. En oo näihin välineisiin listaillut turvakaukaloa tai vaunuja, koska ne taitavat olla ne ihan perusjutut jokaisella.

Tokihan meidän vauva on edelleen vauva, mutta osa näistä vauvakamoista on niitä, joita käytetään selvästi vain vauvavuoden alussa, niin siksi näitä on kiva mietiskellä jo tässä vaiheessa elämää :)




Parhaat vauvatavarat tällä kertaa



Rengasliina - Tosi kätevä! Etenkin perhekerhoissa ja muskareissa käydessä, kun tarvitsee käsiä samaan aikaan. Tosi nopea laittaa, kun on aina käyttövalmis, sen kun heittää vaan pään yli. Tokikaan tässä ei mitään mahdottoman pitkiä aikoja tule kannettua, mutta on vauva tässä monet pikku unosetkin nukkunut. Ensiksi mulla oli tässä käytössä raskautta ja synnytystä varten ostettu Rebozo-liina (vitsi miten monikäyttöinen!), mutta löysin myöhemmin rengasliinan kirpparilta kahdella eurolla, ja värjäsin pinkiksi sitten itse. Tykkään.

Vaipanvaihtoalusta - Meillä ei ole vaipanvaihtopöytää, koska se ei mahtuisi mihinkään, mutta irrallinen alusta on, ja kätevä onkin. Heh, myös tässä vauva on ihan pikkuisena ottanut monet, monet unet, kun on vain nukahtanut siihen, kun olen hänet hetkeksi käsistäni laskenut.

Lämpöpussi kaukaloon  - Meillä ei ole se kaunein malli, mutta toimiva, ja hei, maksoin vitosen siitä! Helpottaa kyllä arkea, kun vauvalle ei tarvitse pukea kaukaloon niin paljon, ja kaupassa yms ollessa voi vain avata vetoketjua. Eisbärchen-merkkinen löytyy meiltä.

Lämpöpussi vaunuihin - Tämä on ehkä vielä huipumpi juttu mun mielestä, kuin mitä kaukalopussi. On siis huisisti lämpimämpi, kuin tavallinen äitiyspakkauksen makuupussi. Kelistä riippuen vauvalle ollaan puettu sisävaatteiden alle joko neuletakki, tai fleecehaalari sekä astetta lämpimämmät tumput ja töppöset. Niiiin kätsy! Ja toki sydäntä lämmittää sekin, että tämäkin kustansi vitosen. Eisbärchen tämäkin.

Sitterikeinu - Ostettiin tämä jo esikoista odottaessa. Mamas & Papas Starlite Swing. Toimii pattereilla, keinuu ja soittaa musiikkia. Pikkuisena vauva nukkui tässä monia pikku-unia, nyt isompana vauvana monesti vain hengaa ja leikkii siinä sillä aikaa kun vaikka itse syön, käyn suihkussa tai puuhailen jotain muuta. Jo esikoisella tämä oli vauvana käytössä joka päivä.

Leikkimatto - Olen ihan yllättynyt, kuinka pitkiä aikoja vauva viihtyy siinä. Ostin sen vähän ajatuksella, että katotaan nyt. Meidän leikkimatto on Br-lelujen omaa merkkiä, käytettynä sekin. Metsästin nimenomaan tätä kyseistä, kun on mun mielestä ihanin ikinä.

Matkarattaat - Tai siis se matkarattaiden runko-osa, johon laitetaan turvakaukalo kiinni. Silkkaa mukavuudenhaluani otan tuon runko-osan mukaan aina kun mahdollista, niin ei tarvitse kanniskella koppaa edestakaisin, vaan voi työntää. Helppoo. Meillä on Gracon koppa ja matkiksina saman merkin Evot.

Vauvavaaka - Me käydään tavallista harvemmin neuvolassa, mutta tykkään silti itse mittailla lapsosia, ja tietää tarkan painonnousun. Tämä on mun lempparivehje. Löytyi vauvan syntymää edeltävänä päivänä pitkän etsinnän päätteeksi :)

Enenevässä määrin myös Manduca on päässyt käyttöön, mutta oikeastaan vasta viimeisen kuukauden sisään tämä.



Tällä kierroksella uusia juttuja meille olivat


Rengasliina - Esikoisen aikana meillä oli vain Manduca, mutta tosin silloin ei vielä ollutkaan tarvetta saada käsiä vapaaksi samassa mittakaavassa kuin mitä nyt.

Vaipanvaihtoalusta - Edellisenä vauvavuonna ei vielä tarvittu, meidän tavallista korkeampi parisänky oli lähellä vessaa, ja siksi sänky toimi kätevästi vaipanvaihtoalustana.

Lämpöpussit - En ollut kuullutkaan niistä aikaisemmin.

Leikkimatto - Esikoisen aikaan ajattelin, että höpö höpö mitään semmoista. Mutta kuopusta odottaessa taas ajattelin, että haluan kyllä haalia kaikki mahdolliset vehkeet, jotka helpottaa omaa arkea lasten kanssa :)



Turhia tällä kertaa olivat 


Imetystyyny - Tätä käytettiin esikoisen aikana paljon enemmän, hän kun tykkäsi syödä pitkiä aikoja kerralla. Tällä kertaa imetystyyny oli käytössä vain parien ensimmäisten viikkojen, tai ehkä ensimmäisen kuukauden ajan.

Liivinsuojat - Ostelin uusia kestoliivinsuojia kirpparilta raskaana ollessa, kun esikoisen imetysaikana niitä oli aivan liian vähän. No, tällä kertaa niitä ei tarvittu kuin aivan alkuun. Mun maitomäärä on jotenkin semmoinen ei niin ylitsevuotava tällä kertaa, vaikka siis maitoa aivan tarpeeksi tuleekin. Ajattelin jemmata niitä mahdollista seuraavaa raskautta odottamaan, sitten joskus kun sen aika tulee.

Mobile pinnasänkyyn - Ostin tämän tällä kertaa, kun tosiaan ajattelin saada kaikki mahdolliset vauvaa viihdyttävät vehkeet. Mutta. Enhän mä ole edes kertaakaan laittanut vauvaa sinne pinnasänkyyn :D Ja kaikenlisäksi mobilea ei kovin helposti saa edes meidän pinnikseen, kun se on vanhemman mallinen, jykevä sänky jossa päädyt ovat umpipuuta pinnojen sijaan. Möh. Kyllä mä sen vielä jonnekin viritän..

Jokunen vaate - 56-koossa oli muutamat housut, joissa oli ärsyttävän kireä resori lahkeessa. Jäi käyttämättä sen vuoksi. Myös vaatteet, jotka eivät ole omaan makuun ihania, ovat myöskin jääneet käyttämättä.

Pinnasänky - Kuten ylempänä olikin mainittu, pinnis ei ole vielä ollut käytössä, vaikka se sivuvaununa meidän sängyssä kiinni sijaitseekin. Sen aika taitaa meillä olla vähän myöhemmin.




Näitä meillä ei tälläkään kertaa ollut


Hoitopöytä - Ei mahdu mihinkään, ja ilmankin ollaan pärjätty.

Tutit - En ole kummallekaan lapsista koskaan ostanut tai tarjonnut, tai kokenut tarvetta.

Tuttipullo - En ole kokenut, että meillä tarvittaisi. Vauva kulkee kätevästi mukana siellä missä minäkin, ainakin sinne asti, että syö kiinteitäkin. Toki mä olen joskus poistunut kotoa kun vauva nukkuu miehen ollessa kotona, mutta olen saattanut jättää omaa maitoa mukiin, jota mies sitten on hörppyyttänyt.

Rintapumppu - Edellisessä kohdassa taitaa olla vastaus siihen. Ei olla tarvittu.

Rintakumit - En ole kokenut tarpeellisiksi, vaikka molempia imetystaipaleita aloittaessa rinnanpäät ovatkin olleet sen muotoiset, että niitä on pitänyt kunnolla asetella vauvan suuhun. Mutta ajan kanssa nekin ovat muotoutuneet. Tällä kertaa kesti useampi kuukausi, että vauva löysi öisin pimeässä hyvän otteen auttamatta. Rintakumeissa on myös huonot puolensa, siksi sinnittelin myös alun ilman.



Miltäs teidän lista näyttää?




keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pihi kirppismuija ja kestovaipat


Kas tässäpä romaani kestovaipoista. Meillä on yksi vaippaikä onnistuneesti kestoiltu, ja toista vaippaikää kestoillaan samoilla vermeillä. En ehkä sanoisi, että tiedän kovin paljoa kestovaippailusta, omaan vain kokemuksen näiden omien murujen kestovaippojen käytöstä ja meillä käytössä olevista vaipoista. 


Olen itse henkeen ja vereen kirppismuija, ja kaikki vaipat muutamaa ilmaiseksi saatua poikkeutta lukuunottamatta ovat kirpparilta. Ja kaiken lisäksi vielä niitä kirppareiden edullisempia vaippoja. Meillä ei siis ehkä ole ne kaikista kauneimmat, hifeimmät ja ihanimmat kuosit ja merkit käytössä, mutta ihan toimiva setti meiltä kuitenkin löytyy! 

Hauskasti nuo kirpputorien edullisimmat vaipat sattuvat usein olemaan tiettyä merkkiä, ja siksi meidän vaipat eivät ole mitään kovaa kuosihurjastelua. Juuri ne edullisemmat pikkukoossa ovat sattuneet olemaan valkoisia ImseVimsejä, välikoko toista valkoista ImseVimseä ja isommat vaipat puolestaan Myllymuksuja vihreinä ja violetteina, sekä yövaippoina Pilvi-vaippoja. Pilvi-vaipat ja Myllymuksut on kaikki ilmeisesti jonkun vuoden äitiyspakkauksessa olleita, siksi niitä niin edullisesti ihmiset myyvät turhina pois. Ei siis hirveän montaa erilaista vaippaa löydy meiltä. 


Kuinka monta vaippaa tarvitsee olla?


Kuvassa näkyy meidän vaippamääriä. Kaikki vaipat eivät suinkaan ole käytössä onneksi yhtä aikaa, vaan tuossa on kaikki mitä me omistetaan. Mutta käytännössä meillä on kaksi eri kokoa, ja isompia ImseVimsejä puolestaan käytetään molempien kokojen kanssa vähän limittäin (toisen koon loppupuolella, toisen alkupäässä).

Pikkuvauvan vaippoja meillä on tosi reilusti, mutta noita imuosia me laitetaan kaksi päällekkäin, niin imee paremmin. Kuivausrumpua meillä ei ole, jos olisi, niin vaippojahan ei tarvitsisi olla minimissään kuin yhden päivän tarpeiksi. Ja toki muutoinkin pesuväli vaikuttaa siihen, kuinka paljon vaippoja tarvitsee olla. Meillä pestään vaippoja kolmen päivän välein. Päivässä vaippoja menee se 5-10. 

Isompia kokoja on vähemmän, mutta meillä juuri sopivasti, kun lasta on kuitenkin käytetty potalla ja osa tuotoksista on alusta asti mennyt pottaan tai pönttöön.

Miten usein kestovaippaa vaihdetaan?


Riippuu, kuinka paljon vaipan sisään on laittanut imevää kangasta, imuja. Kotioloissa me laitetaan vähemmän, koska vaippaa kuitenkin tsekataan useammin, ja lasta viedään välillä potalle. Harrastuksissa, automatkoilla, kaupungilla ja muissa reissuissa ollessa vaippaa tulee vaihdettua vähän harvemmin, ja silloin me sinne torpataankin tuhdimpi imusetti, ja usein päällimmäiseksi semmoinen imukangas, joka ei tunnu ihoa vasten niin litsläts-märältä. 

Pissavälikin vaihtelee vauvasta riippuen. Vauva voi pissata vartin tai tunnin välein. Isommat vauvat ja taaperot todennäköisemmin pissaavat harvemmin kuin pikkuvauvat. Masuvaivaiset lapsoset taas pissaavat keskimäärin useammin kuin ilman vaivoja olevat yksilöt (oireilu lisää usein virtsaneritystä).

Miten ne kestovaippojen koot oikein menevät?


Riippuu niin vauvasta ja vaipastakin, eli sinällään helppoa vastausta ei ole. Me rikotaan noita vaippojen ohjeistuksen kilomääriä, pidetään noita pikkuvauvojen 3-6kg vaippoja vielä 7kg vauvalla, hyvin mahtuu. Isommatkin varmaan menisivät jo, mutta siirrytään niihin varmaan siinä kohtaa kun ikää alkaa olla 6-7kk ja mahaan menee muutakin kuin maitoa. Painoa silloin varmaan joku 8-9kg. Näin tehtiin esikoisenkin kanssa. Ollaan siis säästetty limaisin maitokakakan vaihe noihin pikku ImseVimseihin. 

Isommat vaipat meillä ovat "vain" koko S/M, eli 5-10kg. Niillä kuitenkin pärjättiin taaperon koko vaippakausi, vaikka tuo viitteellinen kilomäärä ylittyi niissäkin. Ei siis hommattu missään vaiheessa isompia vaippoja. Joillakin on vaippoja montaa eri kokoa, jotkut taas satsaavat yksiin vaippoihin, jotka menevät koko vaippaiän. Me ollaan varmaan siltä väliltä.


Kuinka paljon käytetyistä kestovaipoista kannattaa maksaa?


Vaihtelee tosi paljon merkin mukaan! Nimekkäämmät, ja joidenkin mielestä juuri ne paremmat kestovaipat saattaa maksaa vielä käytettynä hyväkuntoisina 10-25€ kipaleelta. Itse olen maksanut pikku ImseVimseistä 0,5€/kpl, tai edullisemmalla isomman nipun. Isommista vaipoista vain 0,5-2€ kipaleelta. Halpaa halpaa, etenkin kun ne kaikki ovat olleet uusia, käyttämättömiä. Vain pikkuiset ImseVimset ovat olleet käytettyjä, mutta erittäin hyväkuntoisia. Eli juu, olen metsästänyt juurikin niitä halpoja yksilöitä kirpparilta, mutta en silti mitään nukkavieruja kakkaraidoilla varustettuina. 

Mutta. Se on vienyt kyllä aika paljon aikaa, ennalta kun ei voi tietää, milloin niitä löytää ja mihin hintaan. Itse aloitin kestovaippoja kerryttämään kaappeihin jo himpun verran ennenkuin oli vauva edes tilauksessa. Näin ollen aikaa oli puolitoista vuotta vaippojen kalasteluun, heh.

Toki jos ei ihan yhtä kova pakkomielle ole asiaan, niin usein kyllä löytää hyviä vaippoja myös 4-5€ kipale, joka ei myöskään ole paha hinta.

Edullisimmat vaippalöydöt löytyykin usein juuri heiltä, jotka eivät kestoile, vaan ovat saaneet vaipan esimerkiksi juuri äitiyspakkauksesta. Toinen vaihtoehto ovat lapsiperheet, joilla vaippaikä on jo takana, ja haluavat epätoivoisesti vain vaipat pois nurkista pyörimästä. Heiltä saattaa ihan pikkurahalla saada koko vaippasatsin. 


Missä tilanteissa kestovaipat eivät toimi?


Monilta kuulee kahta juttua, milloin kestovaipat ei toimi. Vastasyntyneellä rimpulajalalla ja sitten yöllä. Meillä on toiminut kyllä niissäkin, tosin meidän vastasyntyneet eivät ole sitä pienintä mallia (3755g&3975g), mutta kyllä ne jalat on laihat rimpuliinat olleet heilläkin sen hetken aikaa. Ollaan kuitenkin nuo newborn ImseVimset saatu tarpeeksi tiukalle, etteivät ole jaloistakaan falskanneet. Toki vauvoissa ja vaippamerkeissä on eroja.

Ja ne yöt sitten. Yöksihän saa kestovaipan sisään tungettua vaikka miten tuhdin paketin, joka varmasti imee kyllä. Ghetto booty. Ja päälle me laitetaan vielä vauvalle siihen villahousut ja yökkärit. Ei ole fuskaillut, paitsi toki esikoisen kanssa muutaman kerran alussa, kun vasta harjoiteltiin asiaa. 


Milloin sitten käytetään kertakäyttövaippoja?


No eipä oikeastaan kovinkaan usein ole tarvetta ollut. Esikoisen kanssa muutoin käytettiin koko ajan kestoja, paitsi vauvavuoden aikana käytiin kahdella ulkomaanmatkalla, joissa meillä oli kertakäyttövaippoja mukana. Tosin, koska oli pesu- ja kuivausmahdollisuus, niin tottakai minä sitten tulin raahanneeksi myös muutaman kestovaipan mukaan, ja viikon Espanjan reissulta olikin sitten kotiin tuotavana melkein täysi paketti Muumivaippoja, hahhah. (Joita löytyy kaapista vieläkin muutama, hups. No ehkä ne tulee käytettyä tällä vauvalla..)

Nyt kun näitä lapsosia on kaksi, niin olen sen verran antanut periksi, että jos olen molempien lasten kanssa useamman päivän junareissulla, niin silloin mulla on myös niitä kertsejä sitten mukana. Ihan vain, koska mukaan ei saa otettua ihan järkyttävän suurta tavaramäärää, kun kuitenkin kahden lapsen ja yhden aikuisen tavarat pitää saada lastattua yksiin lastenvaunuihin. Eli silloin mulla on mukana kestovaippoja suunnilleen yhden päivän tarpeiksi, joita sitten pesen mahdollisuuksien mukaan, ja muutoin kertsejä.

Toiset käyttävät kestoja kotona, kertsejä muualla, toiset taas käyttävät sen pari kestovaippaa viikossa. Tyylejä siis on monia, ja jos haluaa kestoilla, voi aloittaa varovaisestikin myös kestovaipalla silloin tällöin.


Miksi kestovaipat ovat meidän mielestä niin kiva juttu?


Oi, löytyy tosi monta syytä! Ja tuolla "meidän mielestä" viittaan itseeni ja mieheeni, joka kans on ihan fani, oikeasti! Meillä mies pesee vaipat, ripustaa ne, hakee narulta ja laittaa valmiiksi paketeiksi kaappiin. ♥

Toki tietenkin, olenhan pihi kirppismuija, niin toki se raha on yksi juttu. Me ollaan pienemmistä vaipoista maksettu yhteensä noin 40€ (pikku ImseVimset käytettyjä, isommat ImseVimset käyttämättömiä), ja isommista sitten semmoinen 60€ yhteensä (kaikki isommat ovat uusia, käyttämättömiä. Lisäksi myös todella paljon ylimääräisiä imuja). Eli satku on mennyt vaippoihin. Mies on laskenut, että kun meillä vaippoja pestään kolmen päivän välein, niin se kustantaa 40€ vuodessa (sähkö 24€, pesuaineena meillä Ecover, 16€). Jos käyttäisi lisäksi kuivausrumpua, tulisi siitä vuodessa 54€ meillä lisää. Kestoilu tulisi siltikin edullisemmaksi. Ja toki kuivausrummun ansiosta vaippoja ei tarvitsisi olla kuin minimissään yhden päivän tarpeiksi.

Eli alkukustannus 100€, plus 40€ vuoteen. Ja nyt kun nuo samat vaipat ovat jo toisella kierroksella, niin huh, säästö onkin jo heti paljon isompi, kun alkuinvestointiin ei ole mennyt rahaa lainkaan, pelkkiin pesukuluihin vain. 

Vertailun vuoksi, kertakäyttövaippoihin  yhdellä lapsella menee kevyen googlailun perusteella 400-600€ vuodessa, riippuen vaippamerkistä ja vaipanvaihtovälistä. Keskimäärin vaippoja kai käytetään se 2-3v, eli 800-1800€ vaippoihin.

Jäte. Roskien vienti on ehdottamasti yksi inhottavimmista kotihommista! Ja lisäksi kertakäyttövaipat haisee omaan nenään ihan karsealle (juu, olen haistellut monia erilaisia) jo sellaisenaan, saati sitten märkä kertsivaippa, tai se kakka siinä vaipassa ja vaippa roskiksessa. Hyhhyh!

Lisäksi vaippoja löytyy kotoa aina, jos vain on muistanut pestä vaippapyykkiä. Ei tarvitse ravata kaupassa vaippatarjousten perässä. 

No ne niskakakat! Täällä kirjoittelinkin siitä, kuinka meillä ei kestovaipoilla ole koskaan tullut niskakkakkoja, mutta ne harvat kerrat kun ollaan kertiksiä käytetty, niin sillon niitä sitten on tullut, vaikka kuinka ollaan koitettu vaippa tiukalle laittaa. 

Kemikaalihommelit. Aika paljon kaikkea muovimatskua kertakäyttövaipoista löytyy. Itse olen aina sen iloisempi, mitä vähemmän kaikkea muovikamaa tarvitsee käytellä. 

Ihan varmasti pelastan maailman näillä! No ei vaan, hehheeh. En pelasta. Toki vähemmän jätettä syntyy, ihan kiva juttu, mutta ei ole itselläni se kovin motiivi kestoiluun kuitenkaan.

Vaippakausi on lyhyempi, ainakin todennäköisesti. Esikoinen oli kuiva 1v9kk iässä, saa nähdä milloin tämä toinen sitten. Keskimäärin kuivaksi opitaan suunnilleen 2-3 vuoden iässä.

Vauvan/taaperon pissakakkarytmin oppiminen. Kestoillessa on helpompi tarkkailla, milloin lapsi pissaa, ja näin ollen vaikka viedä se potalle tekemään. Vauvan vessajutuista olen kirjoitellutkin täällä.


Ärsyttävin juttu kestovaipoissa?


Maitokakka, limainen sellainen. Ehdottomasti. Edellisen käyttäjän maitokakka ei ollut niin limaista kuin nykyisen. Ja nykyinen kestovaipan käyttäjä on mallia all over the place, ja sitä limaista maitokakkaa onkin sitten vaipan täydeltä silloin kun sitä on. Esikoinen on lanseerannutkin termin "likaista kakkaa". Toiset nakkaa sellaisenaan pesuun/pesua odottamaan, toiset laittaa kakkavaipat likoamaan veteen. Me huuhdellaan käsisuihkulla kakat poies. Onneksi maitokakkavaihetta on aika lyhyt aika, kiinteemmän kakan satsit on helpompi homma!




Lue myös 






maanantai 20. marraskuuta 2017

Taaperoihmisen joulukalenteri



Tänä vuonna esikoinen saa tavarajoulukalenterin. Tää on taas yksi asia, jota olen itse lapsiperhe-elämässä odottanut, eli joulun hypetys! Oma joulukin tuntuu vielä paljon ihanammalta, kun siihen liittyy se lapsen aito odotus ja ilo.

Viime vuonna esikoinen ei vielä kauheasti joulukalenterien päälle ymmärtänyt, mutta joulukuusi sentään oli kiva juttu hänestäkin, ja ne lahjat. Yksi kuvakalenteri meillä oli silloinkin, mutta ei se häntä kauheasti kiinnostanut. Nyt tuo pieni miettii jo joululahjoja ja tonttuja, vaikka tietääkin tontut ja pukin saduksi. Tai no tietää ja tietää, vaikea sanoa, mitä kaikkea on ihan tajuamisen tasolle yltänyt. Tänä vuonna olen jo hamstrannut kirpparilta muutamat joulukirjat ja joulumusiikkia, että päästään varmasti fiilikseen.

Ipanan joulukalenteri koostuu kivoista jutuista, joista osan hän olisi saanut joka tapauksessa, esimerkiksi uusia alkkareita ja sukkia oli ostoslistalla muutenkin. Jännempäähän ne on kuitenkin saada tälleen kalenterista :) Lisäksi vähän herkkuja, yöpuku hänen Peppi-vauvalleen, kirjoja ja koruja kirpparilta ja muuta pikkupuuhaa.


Vähän ehkä luulen, ettei tämä kuitenkaan tule olemaan ihan jokajouluinen setti, ei ainakaan ihan tämmöisenään. No, mutta ainakin tälleen ekaa kertaa, kun lapsi on jo jouluiässä, niin tykkääntykkään! Eli toisin sanoen tää on vähintään yhtä paljon äidin ilo, kuin lapsenkin ;)


tiistai 14. marraskuuta 2017

Kaappien tyhjennystä ja täydennystä

Lähiviikkojen ja kuukausien kirppislöydöt ovat oikeastaan kaikki olleet arkisia, pieniä löytöjä. Ilahduttavia, ja jossain vaiheessa käyttöön tulevia, mutta ei mitään suurta tai mullistavaa, mitä olisi tosi kovasti etsinyt. Ja hei, missä on taas ne löytöretket, kun yhdellä kertaa löytyy ihan huima kirppissaalis? Ei ole näkynyt!

Meneillään on ollut myös kova kaappien (tai oikeastaan nurkkien) siivousvimma, ja tavaraa on laitettu eteenpäin enemmän, kuin mitä ostettu jemmaan lapsia ajatellen. Historiallista. Aina tuntuu löytyvän lisää karsittavaa tavaramäärässä, vaikka säännöllisesti pari kertaa vuodessa tuo tuonlaatuinen siivousvimma iskeekin.




Tästä siivousvimmasta eritoten mies on ollut ilahtunut. Yksi kassillinen myyty, toinen laitettu roskiin, ja yksi jätti-ikeakassi suuntaamassa Konttiin. Tekee miehen onnelliseksi ;)


Edellisiä kirppislöytöjä:
Jänniä hetkiä kirppiksellä
Ensimmaisiä ostoksia vauvalle
Välikausi kirpparilta (ainakin melkein)
Kirppismäihä

torstai 31. elokuuta 2017

Voiko omalle lapselle ostaa syntymäpäivälahjan kirpputorilta?


Niin, voiko? Sitä olen miettinyt tässä viime aikoina, vaikka toteutinkin jo asian. Pikkutyypin synttärit ovat parin viikon päästä, ja tuolla kaapissa odottelee tuota vauvoja rakastavaa pikkutyttöä kirpparilta ostettu, hyvässä kunnossa olevan Baby Born pottineen ja kantoreppuineen (tai no oikeasti se on rintareppu, mutta eiköhän nuken ergonomia sen kestä ;) ).
Saisihan noita kaupastakin, mutta ihan samanmoinen tuo nukke on, kuin kaupassa myytävätkin, ja haalitaanhan me muutenkin kirpparilta aina kaikki tarpeellinen ja tarpeeton.

Kulta, ei me osteta niitä nukkeja, katotaan vaan. -Minä saan hoitaa nämä vauvat!

En oikein osaa sanoa, miksi itselle tulee vähän semmoinen olo, että synttärilahja nimenomaan omalle lapselle pitäisi olla jotenkin "spesiaali", että se olisi kaupasta ostettu ja jotenkin viimeisen päälle? Että ihan kun olisin jotenkin huijannut, kun kävin kirpparilta nappaamassa saman asian halvemmalla ja ekologisemmin.



Ja kun sama toisin päin taas, että jos itse saan jotain kirpparilta ostettua, niin olen vaan ilahtunut hyvästä löydöstä.

Että oih ja voih.

torstai 17. elokuuta 2017

Jänniä hetkiä kirppiksellä


Yksi kirppisostelun omasta mielestä jännimmistä jutuista on se, ettei koskaan tiedä, mitä löytää, ja mihin hintaan. Pari iltaa sitten elettiin kuumottavia hetkiä paikallisella fb-kirppiksellä, kun eräs äiti myi hyvin huokeasti jälkikasvunsa käyttämiä vaatteita ja kenkiä. Mukana oli ainakin parisenkymmentä äitiä, jotka naputtelivat kilpaa av:tä ja yv:tä.

Ja juu toki, itse olin myös yksi tästä joukosta. Voi sitä onnistumisen riemua, kun onnistuu jotain nappaamaan ekana :D Huvittavaa huomata itsestään, kuinka oma tyytyväisyys nopeudesta vaan kasvoi sitä mukaa, kun jono-kommentteja ilmestyi perään lähemmäs kymmenen! Että "sainpas kerrankin"! Mutta olihan se juu Cupcaken hyvässä kunnossa oleva toppahaalari vitosella ihan huippu löytö! Olin ajatellut tuota rymyhaalariksi, mutta voih, raaskineeko, kun se on niin hyvässä kunnossa!


Meillä on myös metsästetty ipanan Barbapapa-perheenjäseniä varmaan vuoden päivät, jollei pitempäänkin? En tiedä, missä vaiheessa ajatus vaihtui vimmaksi saada koko barpsuperhe kasaan. Yhdestä Barbapapastahan se tietenkin lähti. Pitkään meiltä puuttui enää vain muutama, kunnes kesällä pihakirppiksellä tuli vastaan Barbapupu, ja sitten, vihdoin, muutama päivä sitten viimeinen, Barbapinko.

Barbapinko oli ottanut vähän osumaa edellisellä leikkijällään, ja käsi retkotti reppanalla. Onneksi hinta oli halpa, ja muutamalla tikillä sen sai kuntoon. Ja oli muuten eka sininen Barbapapa, joka edes on tullut kirpparilla vastaan!



Noita aika hyvin kirppareilla liikkuu nykyään, mutta välillä hinnat on kovia, kuutta, seitsemääkin euroa pienestä tyypistä. Me ollaan ostettu pelkästään niitä yhden, kahden tai kolmen euron barbsuja.
Nyt, kun tuo vuodenpäivät kestänyt metsästys on ohi, niin mitä sitä sitten ettisi erityisesti?

Miehen mielestä "ei mitään, nyt ei tarvitse enää mitään". Eipä ;)
Onneksi ainakin tulevan talven kengät pikkutyypille on vielä hankkimatta..

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Sisarusrattaat, ostettu!


Nyt on äitiysavustus, ja jonkin verran omaakin panostusta sijoitettuna sisarusrattaisiin. Käytetyt Baby Joggerin City Selectit ostettiin torista, niin kuin suunniteltiinkin. Todettiin, tai mie totesin, että ne on varmaankin parhaimmat tässä elämäntilanteessa, joka sisältää jokapäiväistä rattaiden kantelua kakkoskerrokseen, viikoittaista busseilua, ahtaan eteisen ja paljon vaihtelevia tilanteita vauvan ja taaperon kanssa. Helppo kantaa vaikka istuin kerrallaan, tai laittaa näppärästi koko paketti kasaan ja kantaa sellaisena.

Tykkään siitä, että vaikka noi on ns. peräkkäiset eikä vierekkäiset, niin kahden istuimen /vaunukopan ja toisen istuimen välinen korkeusero tekee sen, että ovat vähän lomittain, eikä ole sellainen pitkä juna koko helahoito, niinkuin tavalliset peräkkäin istuttavat tuplat ovat.




Meillä on myös kerho ja avoin päiväkoti niin lähellä, että esikoinen jaksaa kävellä sinne ihan hyvin, eli niissä tilanteissa voi vaan jättää toisen istuimen kotiin, ja mennä yksöisrattailla vauvaa työntäen. Kuitenkin pitemmissä matkoissa, ja ihan vaan vaikka kaupungilla pyöriessä tuo taaperokin vielä tarvitsee istuma-, ja toki myös päiväunipaikkaa, niin  hänelle se suotakoon. :)

Täällä meidän kotikulmilla näitä harvemmin on myynnissä näkynyt, niin napattiin nämä kyytiin lomareissun yhteydessä. Ei taida juuri mitään hankintoja olla enää jäljellä ennen vauvan tuloa, ehkä..? Mutta voi olla, että silti tulee jotain vielä ostettua, heh.



Ipanaa ihan itketti, kun yöunille mennessä olisi halunnut nukkua uusissa rattaissa. Tyytyi sitten kuitenkin siihen, että seuraavan päivän päikkärit saa nukkua uusissa rattaissa. ♥


perjantai 9. kesäkuuta 2017

Vauvanvaateinventaario


Päiväuniaikaan mulla oli tänään pieni inventaario meneillään, vauvanvaatteet kokoa 50-80. Huh miten paljon niitä onkaan esikoisen jäljiltä! Oli kyllä huomattavasti helpompi urakka, kun pikkuapuri ei ollut mukana auttamassa ;)




Koottain lajiteltuina määrä ei enää tuntunutkaan niin suurelta. Jonkun verran olen jo aikaisemmin laittanut eteenpäin, ei niin lemppareita ja sellaisia joita ei tullut käytettyä esikoisella. Tässä karsinnassa lähti yhteensä enää kymmenisen vaatetta eteenpäin.

Suunnaksi niille koittaa jossain vaiheessa Bulgaria, saavat mennä siihen Pienimmän parhaaksi -keräykseen ilahduttamaan seuraavia käyttäjiä. 



Koot 50-56 pakkasin erikseen, jotta ne on sitten helpompi vielä pestä lähempänä lokakuuta, ja laittaa valmiiksi kaappiin. Vaikka kaikkihan ne puhtaita ovat, mutta joihinkin oli nyt ajan saatossa ilmestynyt vanhat, pestyt maitotahrat esiin.

Mutta. kyllä kannatti lajitella, nyt olen paremmin kartalla, että mitä sieltä kirpputorilta vielä saa kantaa kotiin, ja mitä ei :D

Laskeskelin myös, että koko kasassa taisi olla kolme uutena, alesta ostettua vaatetta, (muutaman uutena saadun lahjavaatteen lisäksi), ja kaikki muut onkin sitten kirpparilta haalittua ♥


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Ensimmäisiä ostoksia vauvalle

Syksyllä saapuva pikkusisarus on meillä saanut jemmaan jo osansa kirppislöydöistä. Oikeastihan ihan ensimmäiset asiat olen mukaan napannut jo reilusti ennen plussaa, kun suunnitelmissa ja haaveissa kuitenkin useampi lapsi oli (on) :) Että vähän sama homma, kuin esikoisenkin kohdalla, silloin olin vaan ostellut kirpparilta edullisia, kivoja juttuja jo ennen kun oltiin tavattu miehen kanssa edes ;)




Tyypille on nyt haalarit kokoa 56, 62 ja 68, sekä hattujakin löytyy aika monta. Kallein haalari oli 3,5€, halvin taas puolestaan 1,75€ sijoitus. Myös kaikki muutkin ostokset taitaa olla 0,5€-2€ hintahaitaria.

Olen yrittänyt tässä kohtaa kotiuttaa vaan neutraaleja vaatteita, kun sukupuolta ei ole vielä tiedossa. Toivottavasti rakenneultrassa pieni suostuu vähän itsestään kertomaan sitäkin puolta. Odottelemme :) Joitakin sukupuolittuneita vaatteita on kyllä ollut pakko ostaa, en ole voinut kirppikselläkään ihan kaikkea vastustaa, jos on sattunut jotain tosi ihanaa, ja edullista kohdalle :)




Ns. vääränlaiset vaatteet jäävät sitten vain odottelemaan mahdollisia seuraavia käyttäjiä. ♥



Esikoista odottaessa olin raskausajan ennen äitiyslomalle jäämistä töissä, eikä aikaa kirppistelyyn ollut samalla lailla, kuin mitä nyt. Tammisaareen muuttaessa aikaa olisi ollut, mutta kirppistarjonta oli aika vähäistä, ja autokin miehellä työkäytössä. Ostettua tuli silti ihan kivoja juttuja, mutta tulipa todettua, että vaatteiden yhdisteltävyys ei ollut kyllä kaikkein parasta. No, nyt on myös noita neutraaleja vaatteita, jotka käy kaikkiin, myös jemmassa oleviin :)



Oikeastihan kuvaan eivät kaikki vaatekappaleet päässeet.. En viitsinyt koko määrää kuvata... :D


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Välikausi kirpparilta (ainakin melkein)

Täällä elellään vielä näitä ihmislapsen kokoja, jolloin kirpparilta löytyy ulkovaatteitakin hyväkuntoisina. Missähän koossa niitä sitten lakkaa löytymästä? Kyllähän tuo rymyää nyt jo jonkun verran ulkokamppeissaan, mutta toki joku parisen vuotta vanhempi lapsonen osaa ja tekee jo paljon suuremmassa mittakaavassa kaikkea.

Noh, ehkä vaan nautin näistä hetkistä, kun kirpparilta saa vielä lähes kaiken tarvittavan :)




Tämä välikausi mennään kahdella haalarilla, yhdellä hienosteluhaalarilla, parilla hatulla, sekä läjällä kenkiä. Hanskojakin löytyy joka lähtöön, ja toki kuravehkeet. Erillinen takkikin jemmasta löytyy, mutta kaipailen vielä semmoista kivemman mallista, pepun peittävää takkia :)







Laskeskelin, että kolme haalaria, neljät kengät, aurinkolasit sekä pipo&huivi (eli juurikin kaikki kirppiskamat) kustansivat yhteensä 42€. Ei paha. Kangaskaupasta pipoa ja huivia varten ostetut kankaat puolestaan 14€, ja tuplapakkaus hanskoja vitosen. Toki kangasta jäi vähän yli vielä, mutta huvittaa, että muutama pieni asia maksoi puolet siitä, mitä tuo koko muu läjä :D




Tässä kohtaa olen tosi tyytyväinen noihin Vikingin gore-tex -kenkiin. Spr:n Kontti taas yllätti, sillä kustantivat vain vitosen, vaikka ovat tosi hyväkuntoiset! Ajattelin, että ei varmaan käytetyt enää kauheasti vettä pitäisi, mutta puolivahingossa tuli sekin testattua kyläillessä, kun kumppareita ei ollut mukana, ja tyyppi porskutteli onnellisen näköisenä kuralätäkössä. Ja joo, sukat pysyi kuivina!