torstai 16. heinäkuuta 2020

Turvaistuimessa selkä menosuuntaan 3-, 4- vai 7-vuotiaaksi?

Suomessa minimisuositus autossa selkä menosuuntaan matkustamisessa on kolmevuotiaaksi. Ruotsissa vastaava suositus on neljävuotiaaksi. Kysehän on tosiaan minimisuosituksesta, siitä, mikä on pienin ikä, jolloin vaihtaa toisenlaiseen istuimeen. 


Myös minimisuosituksen jälkeen tuo selkä menosuuntaan istuminen olisi suotavaa turvallisuuden vuoksi. Se on viisi kertaa turvallisempaa kuin kasvot menosuuntaan matkaaminen. Aikuisellekin se olisi turvallisin istumistapa, saati pienelle lapselle, jonka keho ja mittasuhteet vielä ovat kesken ja vahvistumassa.

Hyvällä istuimella voi mahtua istumaan selkä menosuuntaan 5-7-vuotiaaksi, riippuen lapsen koosta. Esimerkiksi meillä turvaistuimissa painoraja on 25kg saakka, 115-120cm pituiseksi, mutta joissain muissa istuimissa jopa 135cm asti. Jalkojahan ei ole tarkoituskaan saada suoraksi, eikä näin ollen jalkojen pituus vaikuta siihen, milloin turvaistuin jää pieneksi. Jalkoja saa vaihdeltua matkan aikana eri asentoihin. Turvakaukalon kanssa sama homma, jalkojen pituus ei merkitse.

Meidän tämänhetkinen turvaistuintilanne


Meillä tällä hetkellä molemmat lapset matkustavat selkä menosuuntaan. Esikoinen on nyt paria kuukautta vajaa viisivuotias. Tämä postaus liittyykin paljolti omaan tämänhetkiseen auto- ja istuintilanteeseemme, koska lokakuussa syntyvä vauva vaikuttaa myös autoon mahtumiseen.

Meillä oli ensiksi tavoitteena esikoisella selkä menosuuntaan neljävuotiaaksi. Tämä Ruotsin suositus täyttyi vajaa vuosi sitten. Silloin pohdittiin ja todettiin, että ei ole mitään hyötyä kääntää lasta istuimeen, joka olisi kasvot menosuuntaan, kun hän tosiaan selkä menosuuntaan -turvaistuimeensa mahtuu vallan hyvin.

Meillä lapsilla on istuimina Axkid Wolmax ja Multi-Tech II. Ei kalleimpia istuimia, mutta hyviä ja turvallisia (useat selkä menosuuntaan-istuimet ovat saaneet joissain testeissä miinuspisteitä asentamisen mahdollisista virheistä, eivät turvallisuudesta. Huolellinen istuimen asentaminen vie tämän ongelman).

Multi-Tech ostettiin esikoiselle, Wolmaxia pidän noista parempana, ja se onkin myös Plus-testattu.

Viisivuotias turvavyöistuimeen?


Vauva syntyy lokakuussa, ja sitä ennen on auton vaihto edessä. Nykyiseen autoomme ei mahdu kolmea istuinta takapenkille, eikä keskipaikalle saa asentaa tukijalallista selkä menosuuntaan -istuinta/kaukaloa (isofixejä autossa ei ole). Meidän turvaistuimet eivät ole ne kapeimmat, mutta tilaa takapenkillä on niin vähän, ettei siihen edes kapeimmilla istuimilla mahtuisi kolmea.

Todennäköisesti autoksi meille tulee Corolla Verso, ei pelkästään istuinten mahtumisen vuoksi, vaan muilta ominaisuuksiltaan. Aika ahkerasti olen Turvaistuin-ryhmän (Facebookissa, iso suositus sille!) keskusteluja ja tiedostoja selaillut, ja sielläkin useampi on todennut, että tuohon autoon pitäisi mahtua lähes mitkä vaan kolme turvaistuinta takapenkille. Nähtäväksi jää, mahtuvatko kaikki istuimet selkä menosuuntaan, vai vaihtaako esikoinen jo turvavyöistuimeen.

On kuitenkin mahdolllista, että lapsi nyt syksyllä, reilu viisivuotiaana tulee siirtymään turvavyöistuimeen, eli kasvot menosuuntaan. Vähän se toisaalta kyllä mietityttää turvallisuuden vuoksi. Vaikka lapsi täyttää viisi, ei lapsen niskat, selkäranka tai lantio ole siltikään yhtäkkiä niin valmiit kuin aikuisella. Toisaalta sitten kuitenkin hän on jo viisi, jokainen ikävuosi on tuonut kasvamista.

Turvavyöistuimiakin on jo katseltu, ja sellainen joka tapauksessa kakkosistuimeksi lapselle ostetaan muihin autoihin.

Minkälaisia turvaistuinpalapelejä ja autoja teiltä löytyy?




Jos turvaistuinasiat mietityttää, kurkkaa ensi alkuun






Tule mukaan myös Instagramiin, meidän löydät täältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti