Kotikoulukuulumisia ja ajatuksia lähiaikojen kotikoulu-uutisoinneista

Pitkästä aikaa taas palaillaan tämän aiheen pariin. Meillä lapset ovat olleet kohta kolme vuotta kotiopetuksessa. Tämä on yksi monista lempiaiheistani, joten kiva vähän kirjoitella ajatuksia ylös.

Taustana sen verran, että perheessämme kotikoulupäätös on ollut monen tekijän summa. Mutta motiiveina mm. laskea lasten kuormitustasoa, viettää heidän kanssaan aikaa, ottaa vastuuta siitä, että oppimista tapahtuu, panostaa lasten sisarussuhteisiin. Suomessahan esimerkiksi Pisa-tulokset ovat aika huolestuttavasti laskusuuntaisia, ja osaltamme emme halua olla tukemassa tätä kehityssuuntaa. 

Ja koska tämä kotikouluaihe on ollut aika negatiivisen valon alla somessa ja muualla, niin valotanpa vielä muutaman asian arjestamme. Me olemme perheenä saaneet uusia kavereita kotikoulun ansiosta. Lapsilla on useampi harrastus, näemme kaveriperheitä, järjestämme puistotreffejä, kotikoulupiiriä, näemme sukulaisia, käymme museoissa ja retkillä joko perheenä tai yhdessä muiden perheiden kanssa. Perhe on meille tärkeä ja panostamme lapsiin. Kotikoulu ei muutenkaan ole sellainen, että se onnistuisi ilman, että näkee vaivaa ja panostaa siihen.

Mutta asiaan. Ensimmäinen lukukausi kotikoulussa oli itselle melkoista ajatustyötä siitä, miten hallita kokonaisuuksia ja tasapainotella sopivan koulutyömäärän kanssa. Se lukukausi olikin sitten hurjan tuottelias, ja päästiinkin kesälomalle sitten jo toista kuukautta ennen muita koulutyön kanssa pakertaneita. Seuraava kouluvuosi oli jo vähän helpompi, kun enemmän saatiin jo hommasta kiinni. Niinhän sitä usein kehittyy asiassa, jota tekee enemmän.

Viime lukuvuosi meillä oli samaan aikaan myös vauvavuosi meneillään. Blogitekstien tuotteliaisuudesta voi huomata (heh), että aika on mennyt johonkin muuhun, kuin blogin päivittämiseen. Mutta hyvin saatiin taas koulutyö tehdyksi, vaikka etenkin se vauvavuoden alkupuolisko aika tiivistä olikin. Ja olihan meillä apujakin, harrastukset täydensivät opintoja, isovanhemmat auttoivat käsitöissä ja niin edelleen. 

Tänä lukuvuosi pyörähti käyntiin aika mukavasti. Tuttuun tapaan elokuussa pohdin kovasti, olisiko jo aika siirtyä tavalliseen kouluun. Näin olen siis joka vuosi pähkäillyt, elokuu herättää ajatuksia aina jonkin verran. Mutta kaikkia osapuolia kuultuamme, oli perheellemme tällä hetkellä edelleen paras vaihtoehto jatkaa kotiopintoja. Mehän emme tosiaan ole tehneet mitään pidemmän ajan päätöksiä, koska tilanteet voivat muuttua lasten kasvaessa. 

Elokuussa hiottiin meidän jo aiemmin muodostuneita opiskelurutiineja entisestään, jotta arkipäivät olisivat sujuvampia. Tavallaan opiskelut kyllä tuntuvat helpottavan, kun lapset kasvavat ja heille alkaa kehittyä jo koko ajan paremmat opiskelutaidot ja oma motivaatio tekemiseensä. 

Meidän kunnassamme on kotioppijoiden valvonta sujunut hyvin. Ollaan tavattu tutkivia opettajia ja osoitettu opiskeluissa edistymistä. Lisäksi meillä on myös sähköinen portfolio, jota täytämme lasten kanssa sitä mukaa kun opinnot etenevät. Ja esimerkiksi viime keväänä tehtiin myös testejä, joilla varmennettiin opittua.

Entä sitten uutisointien jatkuvalta tuntuva kohkaaminen kotikoulusta? No, se tuntuu vähän rajulta kieltämättä, kun muistetaan kotikoululaisia olevan vain se 0,2% kaikista peruskoululaisista Suomessa. Luulenpa, että suurin uhka ei kyllä tule tästä pienestä kotioppijoiden porukasta. Toki määrä on kasvanut vuosittain, mutta syy sille taitaa kuitenkin löytyä enemmänkin sieltä koulumaailmasta. Suuret luokkakoot, työrauhan puute, koulukiusaaminen, keskittymisvaikeudet, opettajien uupuminen kohtuuttoman kuormansa alle, ne heikentyneet Pisa-tulokset, oppilaiden luokalta seuraavalle pääseminen vaillinaisilla taidoilla tai jopa ilman suomen kielen taitoa, terveysongelmat (esim homeiset koulurakennukset) ja paljon vielä muutakin voi olla syynä perheiden päätökselle panostaa kotiopetukseen.

Ja se radikalisoituminen. En tiedä, missä mittakaavassa asiasta puhutaan, kotikouluperheitä kun on muutenkin vähän, ja suurin osa meistä on ihan tavallisia perheitä. Lisäksi kotikoulutilastoihin lasketaan myös lapset, jotka ovat kouluissa, joilla ei ole opetuslupaa. Eli kotikoululaisten määrä on oikeasti vielä paljon pienempi. 

Opetusluvan saaminen ei ole ihan helppo juttu, koska luvan epäämiseksi on lähivuosina riittänyt se, että paikallisesti ei nähdä tarvetta yksityiskoululle, sillä syntyvyys ei ole nousussa. Käsittääkseni uusia opetuslupia ei ole annettu sitten vuoden 2019 (jatkolupia kylläkin). Opetusluvattomia, eli ns. kotikoulu-statuksella toimivia kouluja tiedän olevan muutaman kristillisen koulun, ja ilmeisesti myös tällaisia islam-kouluja on olemassa. Mahdollisesti muitakin?

Katsoin vastikään MOT-ohjelmaa, jossa aiheena oli kotikoulu. Siinä käytiin läpi esimerkiksi Ahvenanmaan tilannetta. Aiemminhan uutisoitiin siellä olevan paljon äärioikeistolaisia kotikouluperheitä. Ohjelmassa Ahvenmaan asiantuntijat kuitenkin kritisoivat supoa huonosta lähteiden käytöstä, sillä heillä on kyllä kotikouluperheitä ja äärioikeistoa, mutta ei äärioikeistolaisia kotikouluperheitä. 

Itse olen sitä mieltä, että radikalisoitua voi ihan tavallisessakin koulussa. Tokikin en millään tavalla kannusta lasten eristämistä maailmasta, mutta eihän kotikoulu itsessään vielä millään tavalla tarkoita eristämistä. Ulkomailta on saatavissa ihan hyvää dataa, joka osoittaa kotikoulussa olevan paljon hyvää ja hyödyllistä.

Kannatan kuitenkin ajatusta, että kotikouluvanhemmille tulisi olla kielikoe. Olemme kuitenkin Suomessa, ja tarkoitus on kotoutua Suomeen. Suomen kielen osaaminen on todella olennainen osa tätä. Muutoin en kannata ns. kelpoisuusvaatimuksia, sillä omien lasten opettaminen on hyvin erilaista, kun koittaa hallita isoa koululuokallista saman ikäisiä lapsia.

Tässä tällä kertaa mieleen tulevia ajatuksia. Saa kysellä! Mielellään sitä kirjoittelisi enemmänkin, mutta useimmiten tuntuu, että ei ole sen kummempaa sanottavaa. Arki rullaa ja elämä on hyvää :)

Viiden äiti

Tämä titteli "viiden äiti" on vähän sellainen, joka välillä unohtuu. En ole tainnut ihan sisäistää sitä, että saan olla äiti jo viidelle lapselle!

Meidän nuorimmainen täytti hiljattain neljä kuukautta. Vauvavuosikliseitä, mutta silti niin todellisia ajatuksia: tuntuu kuin hän olisi ollut meillä aina. Ei sitä oikein osaa ajatella, että ihan tovi sitten hän ei vielä ollut syntynytkään. 

Nyt, pikkuhiljaa elämä viiden äitinä on jo vähän tasoittunut. Ainahan uusi vauva mullistaa elämää, jokainen perheenjäsen hakee vähän paikkaansa kun kokonaisuus muuttuu. Samalla itse sitä muistelee ja pohdiskelee, miten tämä homma eli elämä taas toimikaan vauva sylissä. Ja onhan siinä alussa oikeasti tosi paljon myös kropalla toipumista ja palautumista synnytyksestä ja raskaudesta. Ja vielä alun mielenmyllerrykset ja muut. Että hattua nostan taas koko meidän poppoolle!

Vauvalla alkaa olla jo tietynlaista rytmiä, mikä sujuvoittaa puuhia isompien kanssa. Ja mainittakoon, että koululaisista on kyllä myös tosi iso apu vauvan kanssa! Vaikka nyt minulla on enemmän lapsia kuin ennen, niin ekaa kertaa minulla on myös noin isot apulaiset. Ja vieläpä innokkaat sellaiset. Onkin ollut todella liikuttavaa seurata, kuinka isommat hoivaavat vauvaa sydämensä kyllyydestä. On aika onnellista, kuinka monta syliä vauvalle on olemassa.

Päivät menevät kyllä hurjaa kyytiä. Aika usein huomaan toivovani, että päivässä olisi enemmän tunteja kaikelle. Voikin sanoa, että aika ihanan täyttä on elämä tällä hetkellä. Vähän jo melkein haikea olo, kun tietää tämän vauvavuoden menevän niin lennokkaasti. Onneksi saadaan silti arjessa pysähtyä ja nauttia vauvasta. 

Kotikoulupuuhatkin ovat koko ajan kasvaneet paremmin osaksi arkea, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Kaiketi sitä siinäkin kehittyy, niinkuin yleensäkin asioissa, joihin käyttää aikaa. Itselläni haastetta on välilllä siinä, etten yritä tehdä niin montaa asiaa yhtä aikaa. Eli rauhoittumisessa. 

Mutta on kyllä arjen rikkaus, kun on monen ikäisiä lapsia ja heidän kanssa saa vielä viettää aikaa. Ymmärrän sinällään äitejä, jotka väsähtävät kotona "pelkkien" pikkuisten kanssa, niin ihania kuin ovatkin. Kun kotona on monenikäisiä, ei kyllä elämästä puutu haasteita tai sisältöä eikä juttelevaa seuraakaan.

Viisilapsinen perhe on kaiketi yhteiskuntamme mittareilla suuri perhe. "Suuressa" perheessä riittää kyllä myös hommaa, vaikka koti meillä ei suurensuuri olekaan. Onneksi on tekijöitäkin, kun jokainen tekee osuutensa kotitöistä ikätasonsa mukaan. Esimerkiksi kaksivuotiaskin tyhjentää tiskikonetta, vie vaatteensa paikoilleen, siivoaa leluja ja mielellään pesisi vähän väliä suihkepullon kanssa peilejä. Jää sitä hommaa silti aika paljon äidillekin. 

On hassua ajatella, kuinka silloin ensimmäisen, ja vielä toisenkin lapsen kanssa oli suuri tarve päästä kotoa, hakea virikkeitä kerhoista ja muista menoista. Niitä ei jotenkin kaipaa enää samalla tapaa, vähempi riittää täyttämään sen tarpeen. Ja toki jos nykyään juoksentelisi yhtä paljon, ei kodin pyöritys olisi niin sujuvaa. 

Tällaisia loppusyksyn kuulumisia tältä erää. Joulua kohti mennään. Me odotetaan jo, että päästään tänäkin vuonna Operaatio joulun lapsen keskusvarastolle paketteja tarkastamaan. Loppuvuodelle luvassa vielä myös yksi koululaisten leiri, sekä muutama kiva kotikoulumeno. Oppimisen tavoitteitakin listasin näitä vuoden viimeisiä kuukausia varten jo ylös, niin helpompi keskittyä olennaiseen. Hyvä mieli! Taivaan Isän siunausta ja kosketusta sinunkin loppuvuoteen!

Lasten Raamis: Gideon

Syksyn mittaan ollaan lasten raamiksessa kavereiden kanssa käyty Vanhaa testamenttia läpi. Keväällä aloitettiin, päästiin silloin punaisen meren ylitykseen saakka. Syksyllä jatkettiin sitten siitä eteenpäin. Erämaavaellus, Jerikon valloitus, Gideon, Ruut ja Noomi. Vielä varmaan ainakin Hanna&Samuel ehditään yhdessä käydä raamiksena. 

Joulusta onkin sitten hyvä hypätä taas Jeesuksen elämään, opetuksiin, ristikuolemaan ja ylösnousemiseen. Eli ilosanomaan, koko uskon ytimeen!

Tässä meidän raamishetkeä lokakuulta, Gideonin parista, tuomarien aikakaudelta. Löydät Gideonin tarinan Raamatusta, Vanhasta testamentista, Tuomarien kirjan luvuista 6-8. Itselleni Gideonista eniten muistui mieleen villat, joiden kastetta ja kuivuutta Gideon pyysi merkiksi Jumalalta.

Israelilaiset olivat taas omaksuneet epäjumalanpalvonnan, ja olivat vaikeuksissa valintojensa seurausten kanssa. Jumalan siunaus oli ollut heidän yllään, mutta he olivat luopuneet siitä omilla teoillaan. Nyt muut kansat ahdistivat heitä, ja hävittivät sadonkin suoraan pelloilta. Ja niinhän se on, kun meillä ihmisillä on tarpeeksi kurjaa, yleensä viimeistään silloin huudetaan Jumalan puoleen, että missä olet, auta meitä. Voi, kunpa muistettaisiin Jumala myös yltäkylläisyyden keskelläkin ja haluttaisiin elää hänen suunnitelmiensa mukaan ❤️🙏.

Jumala kuuli israelilaisten huudot. Gideon jatkaakin Jumalan teemaa siitä, kuinka hänellä on tarkoitus meille jokaiselle! Gideon vastaa Jumalalle, että "minäkö? Herra, millä minä vapautan Israelin? Minun sukunihan on vähäisin Manassessa, ja minä olen nuorin isäni perheessä." Jumala vastaakin, "koska minä olen sinun kanssasi". Silloin ei ole väliä, vaikka yhteiskunnan tai muiden ihmisten silmissä ei olisikaan suuri tai pätevöitynyt 🙌. Jumala on luvannut olla meidän kanssamme. Aika ihanaa.

Jumala valitsi Gideonille sotaväen. Hänellä oli aluksi liikaa väkeä, Herra tiesi, että se helposti ylpistäisi ihmiset kuvittelemaan vapauden alistajista olevan omaa saavutusta. Siispä kotiin lähetettiin ensiksi pelokkaat, ja sen jälkeen vielä karsinta jatkui joella. Kolmestakymmenestäkahdestatuhannesta jäi Gideonin joukkoihin 300. Riittävästi Jumalan tarkoituksiin 😄❤️.

Vapaus vainoajista saatiin soofar-torvien, ruukkujen ja tulisoihtujen avuin. Aika hurja hetki varmasti, kun kaikki 300 puhalsivat torviin ja särkivät saviruukut. Nähdäänköjän me taivaassa tämäkin tapahtuma "filmiltä"? 😄.

Askarteluina meillä oli Gideonin soihdut, lisäksi värityskuva ja omilla enkuksi sanasokkeloa (josta ei kuvaa😎)

Lasten Raamis: Erämaavaellus

 

Syksyn raamikset ystävien kanssa korkattu 🤗. Jatkettiin siitä, mihin keväällä jäätiin, eli tällä kertaa oltiin erämaavaelluksella israelilaisten mukana ja maisteltiin makoisia tuliaisia Kanaaninmaan vakoiluretkeltä. 

Ja no, voi israelilaisia! Aika monta kertaa meni heillä kaikki ihan mönkään, kun unohtivat Jumalan siunaukset ja ihmeteot, ja vain napisivat ja kapinoivat. Meri oli jakautunut, mannaa satoi taivaasta, vettä tuli kalliosta, pilvi johdatti tiellä, ja mitähän kaikkea muuta. Niin silti. 

Ihmismieli on vähän sellainen, että aika nopsaa se unohtaa aiemmat asiat, niin hyvät kuin pahatkin. Unohtuu kiitollisuus siitä, miten paljon Jumala on jo tehnyt, sekä luotto siihen, että kyllä Jumala pitää huolen. 

Erämaavaellus on tavallaan hyvä esimerkki meille siitä, miten se meidän oma suunnitelma ei todellakaan ole aina se paras suunnitelma, vaan Jumalalla on parempaa luvassa. Maltetaan ja odotetaan, pysytään lähellä Jumalan sanaa, niin napinat ja muut ei silloin pääse myrkyttämään mieltä ❤️❤️.

Ekassa kuvassa tietenkin Kanaanin suuret rypäleet, yhtä terttua kantamaan tarvittiin kaksi miestä 🙌. Toisessa kuvassa israelilaisten telttoja, kolmannessa lisää Kanaanin herkkuja. Neljännessä kahdentoista sukukunnan edustajat sauvoineen, viidennessä Aaronin kukkiva sauva: Jumala osoitti napisijoille, että tämän miehen hän on valinnut johtamaan. Askarteluina kyseinen sauva 🤗.

Kotikouluterveisiä

Vuoden alusta otettiin kaksi isointa lasta kotikouluun, kokeiluluontoisesti. Ajatuksena lisätä perheen yhteistä aikaa, vähentää stressiä ja kiirettä, viettää rauhallista, tavallista arkea, sekä antaa sisaruksille enemmän yhteistä aikaa löytää yhteinen sävel. Toki ajatuksissa ja haaveissa oli jo silloin kotikoulu muutenkin, kuin vain kevään osalta. Se on tietyllä tapaa ollut haaveena jo useamman vuoden. 

Kevät kotikoulussa meni tosi kivasti. Vaikka toki myös moneen otteeseen pähkäilin, onko tämä oikea ratkaisu. Me oltiin kyllä vähän ylisuorittajia ja uutuudenjännittäjiä, ja tehtiin vähän tuhdisti ja nopeasti kaikkea. Nyt, kun hommasta tajuaa jo edes pikkuisen enemmän, voi kotikouluakin viedä enemmän omannäköisempään suuntaan. Sen kun ei ole tarkoitus olla samanlaista opiskelua, kuin koulussa. Me aloitettiin kesäloma jo toukokuun alussa, kaikki tavoitteet oltiin saatu täytetyksi silloin.

Ihana pitkä kesäloma me vietettiin koulujutuista. Vaikka oikeastihan elämä on täynnä oppimista, ja kyllä oppimista tapahtuu kesälläkin, vaikka ei kirjahommia tehtykään. Näitä kesän asioita kirjailinkin jo ylös vähän sitä mukaa. Kotikoulussa kun on juurikin se aikataulujen vapaus. 

Kotikoululaiselle asetetaan kunnan puolesta aina tutkiva opettaja. Tutkivalle opettajalle perhe kertoo opintojen etenemisestä. Meillä on kerätty aineistoa portfolioon, lisäksi on lasten tekemät kirjatehtävät. Myös instagramiin olemme laittaneet kuvia silloin tällöin, ja nyt kesällä otettiin käyttöön myös Trello-sovellus, johon ainekohtaisesti ollaan laitettu asioita&kuvia erilaisista tekemisistä. Eli esimerkiksi liikuntalajit, luetut kirjat, kuvistyöt, kässätyöt, museo/kirkko/muut vierailut. Mitä vaan!

Nyt kesän aikana ollaan vähän tutustuttu muihinkin kotikouluperheisiin, se tuntuu kyllä tosi hyvältä! Muutama perhe me tiedettiinkin jo ennestään.