perjantai 17. syyskuuta 2021

Turvaistuintetris eli kolme istuinta takapenkillä



Kolme turvaistuinta takapenkillä. Melkoista palapeliä, eikös? Vauvan siirtyminen turvaistuimeen vaati ajatustyötä ja lopulta ajelun kaupoille istuinta sovittamaan.

Suurin osa vauvoista mahtuu turvakaukaloon koko vauvavuoden. Jotkut myös ajattelevat kaukalon jäävän pieneksi kun jalat yltävät pitkälle kaukalon yli, mutta jalkojen pituudella ei ole merkitystä kaukalon sopivuudessa. Kun pää menee kaukalon yli tai painoraja tulee vastaan, on kaukalo pieni. 

Vauvan siirtyminen turvaistuimeen kesken vauvavuoden aiheutti vähän päänvaivaa. Kun pituutta on alle 80cm, karsii se useita istuimia, jotka ovat sopivia vasta siitä pituudesta ylöspäin. Pienemmille menevät istuimet taas sitten ovat joko vain 18kg saakka tai superhintavia eli aivan yli meidän istuinbudjetin. 

Esimerkiksi ovelle päin kääntyvät istuimet ovat sinne 18kg saakka. Tuntuu näppärämmältä ostaa istuin, joka menee tätäkin pitempään, ettei tarvitse olla jatkuvasti istuimia uusimassa. Suositus kun on matkustaa selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista, tai vähintään neljävuotiaaksi. Turvaistuinta tulee käyttää minimissään 135cm pituiseksi.

Lisähaastetta pohdintaan teetti automme penkit, jotka ovat sen verran kaltevat, ettei kaikkia  istuimia saa vauvalle hyvään asentoon. Turvaistuimenhan on tarkoitus olla niin suorassa kuin mahdollista, mutta samalla sen verran kallellaan, kuin on tarvetta. Vauvalla kallistuskulma on hyvä olla vanhempaa istujaa suurempi, ihan jo pään retkahtamisen vuoksi. Pieni istuja tulee kuitenkin istuimeensa aina aika ajoin nukahtamaan.

Meillä oli ennestään jo kaksi selkä menosuuntaan -istuinta; Wolmax ja Multitech. Näissä molemmissa meillä oli pulmana sekä kallistuskulma, että se minimipituus 80c+ ja siksi tätä istuinpohdintaa lähdettiin tekemään. 


Suunnitelma 1: kallistuskiila

Ensimmäinen suunnitelma oli ostaa kallistuskiila meillä jo olevaan Wolmax-istuimeen, johon sitten olisi myös hankkinut pienentimen vauvalle. Kallistuskiila siksi, koska kallistettunakin asento oli aivan liian pysty vauvalle. Tämä olisi ollut se edullisin vaihtoehto. Onneksi kiila ei ollut kallis, alle parikymppiä, sillä se jäi kuitenkin tarpeettomaksi. Kiilan kanssa autossamme etupenkki olisi pitänyt laittaa aivan tappiin, eikä ketään olisi kyllä naurattanut istua siellä. Jalkatilaahan vauvalla puolestaan olisi sitten ollut vaikka muille jakaa :D


Suunnitelma 2: 

Sitten mietittiinkin seuraavaa suunnitelmaa, joka oli meiltä löytyvä Multitech-turvaistuin. Alkuperäisessä suunnitelmassa oltiin se ajateltu keskimmäiselle lapselle, jos vauva olisi ottanut edeltä mainitun Wolmaxin käyttöönsä.

Ilmeeni kokeillessani Multitechia autoomme olisi pitänyt saada ikuistettua. Ensin kokeilin Multitechia, joka on siis aika kookas istuin, keskipaikalle. Ahaa, se ei mahdukaan Wolmaxin viereen. Vaikka meillä autossa (Corolla Verso) on täysikokoiset, liikuteltavat penkit. No eipä siinä sitten kun laittamaan esikoisen turvavyöistuinta keskelle. Se mahtui. Multitech sitten reunaan. 

Kiinnittelen Multitechia, enkä ole ollenkaan tyytyväinen sen asentoon automme kaltevilla penkeillä. Ja lisäksi sekin vie melko paljon tilaa edessä istuvalta kuskilta. Säädän vielä istuimen tukijalan paikalleen. Mitä, se ei ylläkään auton lattiaan! Voiko olla!? Voi olla. Uskomattoman surkuhupaisaa, mutta totta. Koska tukijalka ei yllä auton lattiaan, ei istuinta voi lainkaan asentaa autoomme. Multitech on ostettu aiempaan autoomme, jossa oli matalammat penkit. Ei tullut mieleenkään, että homma jäisi tukijalasta kiinni.


Kallistuskiila, joka jäi työttömäksi heti saapuessaan :D 


Lopputulema

Suunnitelmat uusiksi, ja lähdettiinkin sitten kauppaan sovittamaan Max-Wayta, joka oli ajatuksen tasolla jo muhinut jonkun aikaa mielessä. Max-Way on turvavyöllä asennettava turvaistuin selkä menosuuntaan, joka sopii käytettäväksi 25kg tai 120cm saakka. Eli pitkään. 

Ei kaivattu enää yhtään arpomista ja säätämistä, sen vuoksi ei lähdetty sokkona tilailemaan istuinta netistä, vaan haluttiin varmistaa istuimen sopivuus autoon ja turvaistuintetrikseemme. 

Hienosti mahtui Max-Way keskelle kahden istuimen väliin ja kallistusasentokin oli vauvalle sopiva. Plus -testattu, eli tarkimman turvatestin läpikäynyt istuin, ja onneksi vielä edullisemmasta päästä, hintaa  parisataa. Kirpparilta löytyi samana päivänä vielä myös pienennin kyseiseen istuimeen, tähänkin istuimeen kun lapsi on sopiva vasta suunnilleen 80cm paikkeilla. 

Nyt istuin on ollut käytössä sen pari kuukautta, ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Ja hei, bonuksena vauvakin nukkuu istuimessaan paljon paremmin kuin turvakaukalossa koskaan! Nyt on sitten istuimia taas useammaksi vuodeksi eteenpäin.

 

Jos kaipaat lisätietoja turvallisesta matkustamisesta, vierailehan Turvaistuinblogissa!


Kurkkaa myös aiemmat pohdinnat:


Selkä menosuuntaan 3-, 4- vai 7-vuotiaaksi?


tiistai 14. syyskuuta 2021

Vauva kainalossa joka paikkaan - Pienet omat hetket latauttavat aika hyvin vauvavuonna



Me äiditkin ollaan erilaisia ja kaivataan eri määriä omaa aikaa, mutta olen myös sitä mieltä, että on olemassa tietynlaista joukkopainetta siitä omasta ajasta. Siitä, kuinka sitä pitäisi saada viettää kunnolla, ilman vauvaa. Tehdä samoja asioita kuin ennen äitiyttä ja olla tasan se sama ihminen kuin aiemminkin. 

Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, tuntui, että nyt kun se vauvavuosi on ohi, tarkoittaa se että enemmän täytyisi olla jo lapsesta erossa. Monesta paikkaa tuntui kuuluvan ajatusta, että erossa oloa olisi "molempien jo hyvä harjoitella". En kummemmin harjoitellut, mutta ajatus kyllä otti tilaa ajatuksistani.

Kolmannen lapsen kohdalla on onneksi jo kauan aikaa sitten löytänyt itsensä äitinä, eikä oikeastaan paineita enää samalla lailla tunne mihinkään suuntaan. Tähän samaan kategoriaan menee myös vauvan yökyläilyt. Vauvaryhmissä on usein pohdintaa, kuka on antanut vauvan yökylään, ja kenen läheinen vaatii vauvaa yöreissuun ilman vanhempia.  

Toki jokainen saa antaa vauvansa yökylään, jos se tuntuu oikealta vaihtoehdolta perheelle, mutta hassu olettamus, että näin "pitäisi" tehdä ja saada sitä kallisarvoista omaa aikaa. Itselleni tämä olisi ollut kauhistus, antaa vauva yökylään. Ei mitään rentouttavaa omaa kivaa, vaan aivan vieras ja kauhistuttava ajatus. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

Tähän ajatukseen olen päätynyt myös omaa äitiyden (toki lyhyttä) historiaani pohtien. Se vimmattu olo siitä, että minun ihmisenä pitää tavallaan todistaa olevani samanlainen, saman näköinen ja kokoinen ja samalla tapaa omia juttujani tekevä ihminen kuin ennenkin. Ja että se vaatii säännöllistä erossaoloa vauvasta. 

Mutta enhän minä ole samanlainen kuin ennen äitiyttä. Toki olen sama ihminen, mutta miten voisinkaan olla täysin samanlainen kuin aiemmin? Onhan välissä vuosia, asioita, äitiyttä, kasvamista, oppimista. Ja vauvavuosi, se on aina poikkeusaikaa. Vauvan paikka on isän ja äidin sylissä. Ja vuosikin, se on aika lyhyt aika, loppujen lopuksi. Tämän sanon syvällä haikeudella, sillä meillä vauvavuosi vetelee viimeisiään, ja se tuntuu tosi haikealta.

Mutta. Ei onneksi tarvitse olla täysin sama ihminen. Tälläkin kertaa olen vauva kainalossa kulkenut lähes kaikkialle. En ole kokenut sitä vaivalloiseksi tai vauvaa rasitteeksi. Vauva ja minä olemme yhtä. Elämme symbioosissa toistemme kanssa. Vauva saa myös ravintoaan kauttani. Peilaa tunteitani, oppii kauttani. Minulla ei ole tarve taistella ihmisen biologiaa vastaan. Ajattelen, että ihminen on taitavasti ja ajatuksella suunniteltu, ja että näin on hyvä. Se ei ole vauvan omimista, vauvalla ja isällä on aivan omat juttunsa. Meillä ei esimerkiksi olla jaettu maitohommia tai yösyöttöjä, sillä minä imetän, mies ei. Aika simppeliä.

Toisinaan olen tehnyt kirpparireissuja itsekseni. Haahuillut käytävillä tyhjää ostoskoria kantaen, hengähtäen ja omasta ajasta nauttien. En halua olla pitempään erossa vauvasta, minun ei tarvitse haluta olla. Ihanan vapauttava ajatus, että ei tarvitse!

Luulen, että tähän on vaikuttanut useampikin asia. Se, että äitinä tietää jo enemmän, millainen on ja haluaa olla. Ei ole hukassa itsensä ja äitiyden kanssa, vaan ne toimivat sulassa sovussa, kumpikin toistaan pois sulkematta. 

Ja sitten se tottuminen. Olenko jo pienten lasten äitiyteen niin sisäänajettu, että pienemmätkin omat hetket ovat melko latauttavia? 

Kun tulee ensimmäistä kertaa äidiksi, on siihen asti elämä ollut melko lailla itselle elämistä ja vauvan kanssa symbioosissa elely melkoinen elämänmuutos. Ja ymmärrän, se voi tuntua ahdistavalta, tai sitä voi olla todella hukassa, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Anna armoa ja aikaa itsellesikin, äiti. 

Ne pienet, latauttavat hetket. Niitä harrastan. Äänikirjoja keittiötä siivotessa. Omia teehetkiä kirjan kanssa kun vauva on päikkäreillä. Vaunulenkkejä, kun yksi on eskarissa, toinen kerhossa ja se vauva niissä vaunuissa unilla (tämä on muuten aika luksusta useamman lapsen äidille!).

Nykyään, uudessa arjessa minulla on omia hetkiä toisinaan myös aamuisin. Kuten vaikka nyt, tätä kirjoittaessani. Sekin tuntuu aika hyvältä!