tiistai 30. marraskuuta 2021

Kantakorko ärsyttää - ajatuksia paljasjalkakengistä


Olen parilla ruokakauppareissulla kurkannut kenkähyllyn ja kokeillut Kuomia omassa koossani. Tavallaan ne viehättävät itseä, nuo putkivarsisaappaat. Ovathan ne lämpimät, jotenkin jämäkän suomalaiset ja varmat. 

Opin, että aikuisten Kuomissa on pienempi kantakorko kuin lasten vastaavissa. Siltikin se aikuisten kenkä tuntui koron vuoksi laahaavan kantapäästä, lasten Kuomissa (sama koko) oli olo että koron vuoksi keikahtaa kohta naamalleen.

Kutsunkin kotona Kuomia lasten korkkareiksi. Vähän sitähän ne ovat. Ei sillä, että muutkaan markettikengät, Reimat tai viikkarit sen parempia jaloille olisivat. Lämpimiä ja hyviä kenkiä kaikki, harmi vaan että kengän muoto ja jalan asento kengässä matelevat vielä historian havinassa. Pikkuhiljaa ehkä nämäkin asiat muuttuvat. Lesti onneksi on mukavan leveä kuomissa (paitsi aikuisten yhdessä mallissa, joka näkyy kuvassa), vaikkakaan ei jalan muotoinen. 

Meillä lapset ovat keväästä saakka kulkeneet tyytyväisinä paljasjalkakengissä, ja sitäkin ennen kengät ovat olleet taipuisia ja leveämmästä päästä kenkien maailmaa. Paitsi ne kuomat. Jotka sattuvat olemaan lasteni lempikengät.

Niiden helppous tuntuu viehättävän myös lapsia. Ja onhan ne nopea sujauttaa jalkaan. Putkivarsi oikein houkuttelee työntämään jalan kenkään (ja taaperoa ne houkuttelevat tavaroiden piilottelumielessä). Tämäkin talvi mennään siis kuomissa. 

Siihen on useampi syy. Ensinnäkin niitä saa kirpparilta vitosella, hyväkuntoisina, ei linttaan astuttuina. Paljasjalkakengät kulkevat aika kovissa hinnoissa vielä käytettyinäkin. 

Viime talven seurasin keskustelua aiheesta, eikä se oikein vakuuttanut. Aika monet paljasjalkakengät eivät ole suunniteltu suomalaiseen talveen. Keski-Eurooppalainen talvi kun on usein vähän eri laatua. Moni kenkä ei kuulosta pomminvarmalta valinnalta pakkasille, enkä halua elää epävarmuudessa siitä, ovatko kengät nyt tarpeeksi lämpimät vai eivät. Tai omistaa hurjaa määrää eri kenkiä talveksi, ja maksaa itsensä kipeäksi. Kuomat taas, no, ne toimivat siinä, siihen ne on suunniteltu paksuine pohjineen.

Jalkojen terveydestä puhutaan koko ajan enemmän ja tieto lisääntyy. Vääränlaisilla kengillä voi saada paljon huonoa aikaan. Onneksi näihin on herätty yleisesti.

Suomessa sisällä ei pidetä kenkiä, jalka saa olla vapaasti, jos sukka vaan sen sallii. Jos kengät eivät ole liian pienet, eivät jalat pilalle talviulkoilusta "vääränlaisilla" kengillä mene, kun ulkona harvemmin vietetään aikaa aamusta iltaan päivittäin. Vaikka olisihan se ihanaa, jos kaikki kengät olisivat jaloille terveellisiä ylipäätään. 

Meillä muuten kävi kääntymässä myös käytetyt talvi pj:t yhdelle lapsista. Arvaa kelpasivatko? No eivät, koska ne eivät ole armaat kuomaset, joista oli jo syksystä asti haaveiltu (ja joita meiltä löytyy ennestään vähän joka koossa). Lapsi jalosti lupasi, että ne voivat kyllä kaapissa olla, ja hän ehkä voi muutaman kerran niitä käyttää. Ehkä. Myytiin ne sitten eteenpäin, jollekin, joka tekee niillä muutakin kuin vain katselee. Hyllyn täytettä kun meiltä löytyy kyllä ennestään ihan omasta takaa.

Toki kengät sinällään ovat terveysasia ja terveysasioista päättää aikuinen, mutta itse en kaipaa aamuihini lisäjännitystä kengistä riitelemällä, etenkin kun tosiaan se talviulkoilu ei meillä vie suurta osaa päivästä JA ne kuomat jo löytyivät meiltä ennestään. Valitsen taisteluni, eikä se ollut tämä.


Mutta joo, katsellaan, kuinka pitkälle elämässä kuomarakkaus kantaa. Keväällä taas jatketaan vähän notkeampien kenkien parissa. Sitä, ja paljaita varpaita odotellessa!



lauantai 27. marraskuuta 2021

Operaatio Joulunlapsen keskusvarastolla vapaaehtoisena


Viime vuosi jäi väliin, kun vauva oli silloin niin pieni, etten halunnut olla hänestä erossa. Tänä vuonna taas pääsin mukaan! Nimittäin Operaatio Joulunlapsen keskusvarastolle vapaaehtoiseksi tarkistamaan eteenpäin lähteviä paketteja.


Aina auttamisen ja hyväntekeväisyyden ei tarvitse olla suurien rahamäärien kuluttamista; myös aika on arvokasta ja sitä voi käyttää hyvään. 

Olin kolmen tunnin mittaisella työvuorolla tuolla keskusvarastolla, Konalassa Helsingissä. Siellä jokaisen kenkälaatikkolahjan sisältö tarkistetaan vapaaehtoisvoimin ennen lahjojen eteenpäin laittamista. Kurkataan, että kaikki oleellinen löytyy. Jos ei löydy, laatikkoa täytetään. Sitten lahjat teipataan kiinni ja laitetaan isompaan pahvilaatikkoon kuljetusta varten. 

Valmiit laatikot lähtevät tänä vuonna Moldovaan, Romaniaan ja Viroon vähävaraisten perheiden lapsia ilahduttamaan. Viime vuonna Suomessa kerättiin vajaat 30 000 lahjaa.

Rupateltiin erään rouvan kanssa, joka oli tarkastamassa paketteja yhdessä lapsenlapsiensa kanssa. Hän kertoi, kuinka olivat porukalla, olisiko ollut seurakunnassa, pakanneet tänä vuonna vajaa tuhat pakettia. Ja kun ihmeteltiin monissa paketeissa ollutta samaa pehmoa, tiesi hän kertoa, että ne olivat olleet Tokmannilla tarjouksessa eurolla, nyt ihan loppumetreillä ennen pakettien palautusviikkoa. Ja että yhtenä vuonna hän oli hankkinut 400 fidgetspinneriä, kun olivat olleet 10 sentin kappalehintaan. Tykkään kyllä siitä, kuinka tämä projekti ja auttaminen on tietyllä tapaa elämäntapa ja harrastus monella. Ei hassumpi harrastus!  

Tekemisestä tulee itsellekin hyvä mieli, vaikka oma osuus suuressa auttamisen ketjussa olisikin pienen pieni. Niin silti. Aiemmassa kotikaupungissa puuhattiin paljon Pienimmän parhaaksi -projektin kanssa. Laitan ajatuksen korvan taakse, että mitä sitä voisi alkaa tekemään täällä.





Tuonne keskuskusvarastolle on vielä muutamalle seuraavalle viikolle vapaana työvuoroja. Kurkkaa täältä, olisiko sellaista aikaa, johon pääsisit :) 


Meidän perheen tämän vuoden Joulunlapsi-lahjat löydät täältä.



perjantai 26. marraskuuta 2021

Paljain jaloin pihalla, ilmainen terveysteko itselle. Eli ajatuksia maadoittumisesta

 


Koko kesä meni aika lailla paljain jaloin oleillessa, ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Kauppaan mennessä ja autoa ajaessa käytin kenkiä, mutta muuten niitä ei juurikaan tarvittu. Jalkapohjien onnen päiviä koko kesän täydeltä.


Asfalttia tallaillessa jalka saa toki hyötyä siitä, että on vapaana, mutta ne parhaat terveyshyödyt tulevat luonnossa kävelystä, kun jalkapohja saa vapaasti kohdata maata, luontoa. Tätä kutsutaan myös maadoittumiseksi. Samaa tapahtuu myös luonnonvesissä uidessa. 

Olen varmaan vasta tänä vuonna oppinut enemmän, mitä hyötyjä maadoittumisesta terveydelle on. Vielä muutakin siis, kuin että se on terapiaa ja harjoitusta jalkapohjan ja jalan lihaksistolle ja kehon jalkapohjissa oleileville akupisteille.

Terveyshyötyjä maadoittumisesta on mm. stressin väheneminen, tulehdustilojen väheneminen, lihasjännityksen ja päänsäryn helpottuminen, kivun lievitys, hyödyt verenpaineelle ja veren viskositeetille. Ja mielialaankin se kuulemma vaikuttaa, tämä onkin helpoin itse havaita. Joillain myös unenlaatu voi parantua. Etenkin englanniksi näistä löytyy paljon tietoa, että miksi ja miten juuri nämä hyödyt. Sanoilla grounding ja earthing voi tietoa etsiä.

Paljain jaloin kävely, etenkin nyt syksyn ja pian talven tullen on jo harvinaisempaa herkkua, ja se tuntuukin itsestä vähän kuin terapialta. Nyt kun siihen on tottunut, tuntuu välillä, että jalkapohjat ja mieli oikein kaipaavat sitä.

Usein tuleekin käveltyä läheiseen metsään, jossa sitten pieneksi hetkeksi riisun kengät ja sukat ja köpöttelen ympäriinsä. Paikalleen ei kannata jäädä, koska silloin tulee vilu nopeammin. Sitten olen vain hanskalla pyyhkäissyt enimmät hiekat ja muut pois, ja  laittanut sukat ja kengät takaisin jalkaan. 

Nyt säiden viilennettyä tämä harrastus on tosiaan supistunut vartin pituiseen hetkeen, eikä välttämättä ihan joka päivä tule oleiltua ulkona ilman kenkiä. Tällä viikolla yhtenä päivänä oli lunta, ja hetki lyheni entisestään, lumi kun tuntuu paljon maata kylmemmältä. Mutta pienikin hetki tuntuu hyvältä, ja ah sitä lämmintä kipristelyä varpaissa, kun laittaa taas sukat ja kengät jalkaan. 


Ootko kokeillut? Suosittelen ottamaan tavaksi! 



tiistai 23. marraskuuta 2021

Eskariaamujen hulabaloo



Kello soi seitsemältä. Se soi useamman minuutin ajan, ennenkuin havahdun horroksesta, että uusi päivä alkaa. Tästä se taas lähtee. 


Useinkaan kukaan lapsista ei herää kelloon, vaikka se raikaa kauan. Hassua. Yleensä yksi lapsista nouseekin tovin päästä, kaksi kaipaa herättelyä.

Vaatteet, aamupalaa, vitamiinit, hiusten letitystä ja rupattelua. Taaperon pukemista, pesemistä ja pottailua. Mikä sää ulkona, mitkä ulkovaatteet isommille. Arkisia tavallisia asioita lapsiperheissä.

Vikana itselle vaatteet päälle, ja oman kuontalon kohennusta. Isommat menevät jo autoon, puen yksivuotiaalle vielä viimeisen kappaleet ulkovaatekerroksesta ja nappaan hänet mukaan eskarireissuille.

Joinakin aamuina joku on herännyt väärällä jalalla. Sellaiset aamut ovat aika takkuisia, kun on kuitenkin aikataulu, jonka mukaan toimia, eikä voikaan enää vapaasti elää aamuja ja aamupäiviä täysin oman mielen mukaan. 

Mutta arvaapa mitä! Me ollaan joka aamu oltu ajoissa! Joinakin aamuina ollaan oltu vähän myöhemmin kuin toisina, mutta reippaina aamuina lapsi on eskarissa sen kymmenisen minuuttia ennen aamupiiriä, hitaampina aamuina muutamaa minuuttia ennen. (Kymmentä minuuttia on toivottu logistisista syistä eskarin puolelta.) Jes, hyvä me!

Keväällähän tätä asiaa panikoin täällä, koska silloin eleltiin niin ihanan rentoja aamuja, että aikataulut ja aamujen "aikaisuus" tuntui ihan painajaismaiselta. No, ei tämä onneksi ole painajaista ollut, vaikka ensimmäiset viikot olivatkin tosi kuormittavia niin itselle kuin lapsille. Se rankin alku on onneksi tasoittunut paljon. Mutta sanotaanko näin, että kyllä viikonloppu on aina tervetullut ja perjantai ilon päivä :D Kaupan päällisenä päivät tuntuvat nykyään juoksevan mahdottoman nopeasti. Mutta on kyllä hyvä mieli siitä, että arki ei ole enää pelkkää selviytymistä :)


Ja hei, joululomaankin on enää alle kuukausi! 


tiistai 16. marraskuuta 2021

Joulukausi aloitettu!



Tänä vuonna ei jotenkin yhtään tunnu siltä, että joulu on tulossa. Toki eletään vielä marraskuun puoliväliä, mutta mielestäni joulun odottelu alkaa, kun aletaan elämään marraskuuta. 


Aika tuntuu kulkevan todella nopeasti, ja kohta sitä taas huomaa, että jouluun on enää viikko. 

Siksi jouluajatuksiin laskeutuminen on hyvä aloittaa ajoissa. Muuten joulumieltä ei välttämättä löydy, ja joulu tuntuu tyhjältä. Toissavuonna käytiin ahkerasti kaikissa jouluun liittyvissä kissanristiäisissä hakemassa jouluista oloa. Nyttemmin joulun odotuksen ilon luominen lapsille on enemmän omalla vastuulla. 

Meille joulu on Jeesuksen synttärien juhlintaa. Lapsetkin tietävät, ettei Jeesuksen synttärit tosin olleet oikeasti juuri jouluna. Onneksi se ei ole niin justiinsa, ajatus tärkein. Tontut ja joulupukit eivät itseä kummemmin sytytä, mutta lasten maailmassa ne ovat satuhahmoja siinä, missä jotkut muutkin. 

Eilen laitettiin joulukuusi. Lapset sitä ovatkin odottaneet jo ainakin viikon verran. Virallisesti siis joulun odotus korkattu! Vielä toissavuonna laitettiin joulukuusi "vasta" itsenäisyyspäivänä, mutta ollaan todettu, että joulukausi tuntuu aivan liian lyhyeltä silloin. Etenkin, jos joulupäiviä ei vietä kotona. 

Ja tuohan se kuusi myös kivasti valoa pimeisiin iltoihin :)

Tavallisten, kotona puuhailtavien joulujuttujen lisäksi ainakin Stockmannin jouluikkunaa täytynee mennä katsomaan tänäkin vuonna. Pieni asia, mutta lapsille mieleen jäävä.






P.s. Meidän yksi tärkeimmistä joulun odotukseen liittyvistä perinteistä löytyy täältä.


Milloin teillä laitetaan joulukuusi?



maanantai 15. marraskuuta 2021

Kysymyksiä lukutoukille -blogihaaste + ilmainen jakso Bookbeatiin &Storyteliin

Mainos Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry 





Ah, kirjoja! Vaikka se ei täällä blogissa ehkä hirveästi näy, kirjat ovat aina olleet suuri rakkauteni. Näin lapsiperhearjessa ei aina ole liiemmin aikaa kirjoille, mutta aina sieltä täältä saa napsaistua pieniä hetkiä. Mutta vähintäänkin kotitöitä tehdessä on usein äänikirja pyörimässä! 


Kurkkaa lopusta myös linkki ilmaiseen kokeilujaksoon. Tässäpä siis vastauksia kirjojen blogihaasteeseen! Jos kaipaat kirjavinkkejä, kurkkaa tänne.


Ensimmäinen kirja, jonka muistat lukeneesi?

Ihan ne ekat kirjat on olleet niitä tavutettuja minä luen itse -kirjoja. Ei ole kummemin jääneet aiheet mieleen, mutta kannen muistaisin yhdestä punaisesta kirjasta, jos se tulisi vastaan. 

Joskus 9-10-vuotiaana luin ensimmäisen kerran Roald Dahlin Matilda-kirjan, siitä tykkäsin ja tykkään edelleen. Se löytyy meiltä myös dvd:nä, kunhan lapset vähän kasvavat niin sitä meillä katsellaan :D Myös Babysitter club -sarja oli kovaa tavaraa ala-asteen alkupuolella. Sydäntä lähellä on edelleen myös pienenä luetut sarjat Pieni talo preerialla, Runotyttö ja Anna-kirjat (Vihervaaran Anna).


Mitä luet juuri nyt?

Äiti, kuulin ukkosen äänen! : arkea Afganistanissa -kirja on mulla lainassa kirjastosta ollut jo pari kuukautta. Pikkuhiljaa etenen. Äänikirjasovelluksessa mulla on kesken mm. Lucinda Rileyn Oliivipuu ja Mark Sullivanin Palavan taivaan alla. Palavan taivaan alla -kirjassa ollaan toisen maailmansodan ajassa (mitäpä muutakaan! Yksi aiheita, josta olen eniten lukenut.), Italiassa, teinipojan saappaissa. 


Minkä kirjan luet seuraavaksi?

Äänikirjasovelluksessa mulla taitaa olla lempparilistalla joku 70 kirjaa, ja lainassakin jokunen. Saa nähdä, minkä nappaan seuraavaksi. Näkymätön muuri, Eloonjääneet, Tyttö A, Yhdeksän tornin linnake, Hakaristirouvat. Monenlaista löytyy.

Ostin myös talvella omaksi Maria Nordinin Eroon oireista, mutta en ole vielä oikein edennyt siinä, täytyisi ottaa asiaksi!


Luetko yhtä kirjaa kerrallaan vai onko useampi teos kesken?

Heh, kuten aiemmista kohdista voi ymmärtää, useampia. Etenkin, aina silloin, kun mulla on myös ostettuna joku äänikirjasovelluksista. Saatan vaihtaa kirjaa lennosta, jos se ei juuri sillä kertaa nappaa. Mulla on myös ihan kirja-kirjoina tälläkin hetkellä kesken useampia. Arki on välillä aika hektistä, eikä lukemiselle välttämättä löydy sopivaa koloa päivästä, ja sen takia kirjoja on välillä pitkäänkin kesken. 


Pokkari vai kovakantinen?

Kovakantiset. Ne tuntuu enemmän oikeilta kirjoilta ja jotenkin niitä on helpompi arvostaa enemmän.


Valitsetko kirjan kannen perusteella?

Yleensä en, koska mulla on useita kymmeniä kirjoja lukulistalla niiden aiheen, kirjailijan tai genren vuoksi, niin ei ole vuosiin ollut tarvetta ottaa kirjaa kirjaston hyllystä umpimähkään. Joskus kuitenkin jonkun kirjan kansi saattaa innostaa lukemaan takakannen, eli niinkin voi käydä. 

Ja hei, lasten kirjoja kyllä ehdottomasti valitsen kannen perusteella! Niitäkin löytyy muuten aika kivasti nykyään jo äänikirjoina Bookbeatista ja Storytelistä. Joskus on kiva laittaa niitä pyörimään automatkalla tai fiilistellä äänikirjasta ruokaillessa. Vinkkinä etenkin silloin, kun pöydässä on ruokaa, joka ei ole lasten lempparia. Äänikirja rullaamaan taustalle :) 


Oletko koskaan kuulunut kirjakerhoon?

En, tai ainakaan en muista kuuluneeni. Voisi kyllä olla kivaakin! Vai onko Pollux ja Sisters club kirjakerhoja? Niihin kuuluin pienenä tervetulopaketin verran, mutta yhtään kirjaa en tilannut niiden kautta. Mutta semmoiseen kirjakerhoon, missä otetaan joku tietty kirja jota kaikki lukevat ja sitten siitä keskustellaan, niin sellaiseen en ole kuulunut.


Huono tarina hyvin kirjoitettuna vai hyvä tarina huonosti kirjoitettuna?

Paha! Huonosti kirjoitetut jäävät kyllä mulla kesken, en jaksa lukea pakolla. Aika kova motivaatio pitää olla silloin, että saa kirjan luettua. Ja toisaalta, ei hyvin kirjoitettu tylsä tarinakaan pitemmän päälle inspaa. Etenkin äänikirjana paremmin kulkee huono tarina hyvin kerrottuna :D 


Oletko koskaan ihastunut kirjan henkilöön? Keneen?

Varmasti etenkin teininä aika moneenkin! Outlanderin Jamieen? 


Onko lukukokemus pilalla, jos saat vahingossa tietää loppuratkaisun?

Jos kirja on tarpeeksi hyvä, niin ei ole pilalla.  Mutta huvikseen en kyllä kurki loppuratkaisuja, tai tykkää spoilailuista. 


Mikä on ensimmäinen kirja, jonka sinä muistat lukeneesi?



Jos et ole vielä kokeillut Bookbeatia ja/tai Storytelia, pääset lunastamaan ilmaisen kokeilujakson tästä (uusille asiakkaille). 


Samalla teet hyvää, sillä jokaisesta linkin kautta otetusta kokeilujaksosta Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry, eli päiväkoti ja koulu saavat 5€. 


Kiitos kun tuet! Hyviä luku- ja kuunteluhetkiä! 


sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Lautapelejä lapsille: CATAN Junior

 


Minulla on  muutama suosikkipeli lasten lautapeleistä, joissa tarvitaan jo vähän ajatusta ja taktikointia. Catan junior pääsee näissä viiden parhaimman joukkoon. Jos olet pelannut "oikeaa" Catania, mutta se ei ihan vielä lasten kanssa onnistu, uskon että innostut tästä!


Samalla tavoin kuin tavallisessa Catanissa,  tässä junior-versiossakin omat metsät, kaivokset ja pellot tuottavat nopan heittämän mukaisesti resursseja, joilla ostetaan laivoja, leirejä tai kortteja.

Resursseja voi vaihtaa pankin tai pelilaudalla olevan vaihtopaikan kanssa. Kutosen heittämällä korppi siirtyy häiritsemään jonkun palstaa.

Se, joka on ensimmäisenä on saanut kaikki leirinsä perustettua, voittaa pelin. 

Ohjatusti tämä menee pienemmältäkin pelaajalta, mutta enemmän tästä saa irti pelaaja, joka on lähempänä tuota kuuden vuoden ikäsuositusta ja pelaa ilman suurempia apuja. Myös peliaika pitää paikkansa, peli kestää aika lailla sen puoli tuntia, eli keskittymistä vaaditaan jo jonkun verran.

Tälle iso suositus!  




"Maata näkyvissä! Kynnä merta merirosvolaivoilla, tutki saaria ja rakenna merirosvoleirejä! Siihen tarvitset "sitä sun tätä", kuten puuta sapeleita ja kultaa. Kun sijoitat leirisi nokkelasti, voit pienellä onnella saada pian tarvikkeet seuraava leiriäsi varten! Pulmana on vain katala Kapteeni Korppi, jolla on tapana sotkea parhaatkin suunnitelmat.." - pelin takakannesta.


Catan junior
Ikäsuositus 6+
Peliaika 30 minuuttia



Lisää pelailtavaa lasten kanssa löytyy näistä:


Go Go Eskimo


Lautapelejä 4-5-vuotialle


Lautapelejä 6-vuotiaasta eteenpäin


torstai 11. marraskuuta 2021

Keskenmenon muistot tasoittuivat tavallisen raskauden ja synnytyksen myötä


Keväällä havahduin siihen, että keskenmenosta on jo kaksi vuotta. Sen verran on elämä tässä välissä hoitanut tehtävänsä, etten enää muistanut tarkkaa päivämäärää. Täältä blogista kurkkasin sen.


Jälkeenpäin on mielenkiintoista tarkastella koettuja asioita. Keskenmeno oli kropalle raju, voimien palautumiseen meni aikaa. Pari kuukautta väsytti, veriarvot nollissa. Mielikään ei pärjännyt osumitta, ja se on itselleni ollut se isoin kysymys, että miksi ei.

Yhdeksän kuukautta uuteen raskautumiseen. Sen verran siihen meni. Ei varsinaisesti ollut rennointa aikaa tuo odotuksen odottelu. Siihen mennessä ajattelin, että olin käsitellyt keskenmenoa jo vähän joka kantilta ja jopa liikaakin sitä märehtinyt. Vaikka en mä siinä mitenkään vellonut, en ole muutenkaan alakuloon tai pessimismiin taipuvainen luonteeltani. 

Luonnollisestikin asia oli usein mielessä uutta raskautta ja vauvaa toivoessa. Ja toki nämä ajatukset täyttivät itsellä sitä tyhjiötä, jonka tuolloin muutto uudelle paikkakunnalle, yksinäisyys ja arjen muutokset olivat saaneet aikaan. 

Näin jälkiviisaana voin todeta, ettei kaikkea oltu vielä käsitelty ja melkoinen myllytys alkoi tuosta raskaudesta ja jatkui vielä synnytyksessäkin. En toki silloin sitä ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin asiat tuntuvat selkeiltä. Onhan se ihan loogista, että niitä ajatuksia joutuu eri lailla käymään läpi, kun uusi raskaus on edessä.

Kun plussasin keskenmenon jälkeen, se tuntui huikealta, ja samalla ei miltään. Keskenmeno oli opettanut, ettei positiivinen raskaustesti tarkoita vielä vauvaa. 

Alkoi pitkä matka, raskaus, joka oli täynnä monenlaisia tunteita. Koitin voimaantua, sen verran mitä pystyin, mutta etenkin alkuraskauden ajan fyysisen voimattomuuden kaverina oli tiukasti epäusko ja epäluottamus.

Näin jälkeenpäin aluksi syytin siitä vähän itseäni, että miksi en tehnyt enemmän, yrittänyt enemmän? Miksi toiset pääsevät keskenmenosta nopeammin eteenpäin, ja ajattelevat vain simppelisti että vauva ei ollut elinkelpo. Miksi minä en, vaikka keskenmenot ovat todella yleisiä ja "tavallisia"? 

Tosin tavallaan tiedän kyllä sen oman jumiutumiseni. Kun ajatuksena on ollut minimissään se kolme lasta, on mieli tosi tiukasti kiinni näissä omissa suunnitelmissa elämälle, ja tavallaan tulee se pelko siitä, että ne eivät toteudukaan "koskaan". Näin jälkeenpäin olisi toki helppo ihmetellä tätäkin ajatusta, että eikö vaan voisi luottaa elämään, lopettaa turha miettiminen. Sepä se.

Tavallaan ärsyttää sekin, että käytiin varhaisultrassa, koska eihän se tosiaan kerro kuin vauvan sen hetken olotilan, ja olen aiemminkin ollut tuotakin "turhaa" ultraa, vauvan häiritsemistä vastaan. Sillä tavallaan ostaa itselleen varmuuden tunnetta, joka ei ole aitoa, koska se varmuus kumpuaa ultrauslaitteen näkymistä, ei oman itsen kuuntelemisesta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja silleen. 

Ja toisaalta taas en halua olla liian ankara itselleni. Silloin mentiin sen hetken voimavaroilla ja ajatuksilla. Myös tuo halvalla ostettu varmuus kelpasi kun muutakaan varmuutta ei juuri silloin ollut tarjolla. Kertoo sen hetken olotilasta paljon tuo. Voi kun sitä voisi lähettää halauksen sille sen hetken versiolle itsestään, ja sanoa, että luota vaan. 

Juuri tuo oma varmuuden puute, keskenmenon kaiku ja muu jarruttelivat aluksi myös synnytystä. Mieli tavallaan aluksi synnytyksessä työsti paljon kuolemaa, sitä kuolemanpelkoa jonka keskenmeno oli tuonut, elämän haavoittuvuutta. En pelännyt, että juuri synnytyksessä minulle tai vauvalle kävisi jotain, mutta tietynlainen kuolemanpelko oli silti aluksi esteenä synnytyksessä. Tai ei se este ollut, se oli vuori joka piti ylittää, että pystyi päästämään irti ja antautumaan. 

Synnytys toi paljon uusia ajatuksia, joita käsittelin vauvavuoden aikana. Mikä kaikki johti mihinkin, mitkä olivat kaikua juurikin siitä keskenmenosta, miksi en ollut niin voimaantunut kuin edellisessä synnytyksessä.

Kuitenkin nyt on takana tavallinen raskaus, onnistunut synnytys ja rakkaudentäyteinen vauvavuosi. Ne ovat kyllä paljon tasoittaaneet muistoa keskenmenosta. Ja niinhän kuuluu ollakin, vaikka eihän se tieto siinä keskenmenon hetkessä lämmitä, jos joku sillon sanoisi, että anna ajan hoitaa.

Toki pelkkä aikakin tekee jo paljon, mutta se itsessään ei pakota käsittelemään asioita ja menemään eteenpäin. Pohtimaan ja oivaltamaan. 


Minulla ei ole enää tarvetta samalla lailla puhua keskenmenosta. Ehkä raskauden ja synnytyksen yhteydessä lyhyesti kyllä, koska se liittyy tuohon matkaani. Muutoin keskenmeno tuntuu kaukaiselta asialta, melkein kuin jollekin toiselle tapahtuneelta.

Tavallaan nolottaa edes kirjoittaa tästä asiasta enää, kun aikaa on mennyt ja asia tuntuu pienemmältä. Mutta tämä on minun polkuni, suotta sitä häpeilemään. Elettyä, koettua, opittua. Siksi niin arvokasta.

Koen, että olen taas löytänyt sitä omaa voimaani, joka silloin keskenmenon jälkeen oli hukassa. Sekin kokemus on kasvattanut ja tehnyt vahvemman. 

Vauvavuosi meni vauvaa nuuhkutellessa ja ihastellessa. Miettiessä, miten suuren onnen vauva taas toikaan tullessaan. Rakkausvauva. Englanniksi näitä menetyksen jälkeisiä vauvoja sanotaankin rainbow babyiksi: kai nämä ovat niitä mittaamattoman arvokkaita kulta-aarteita sateenkaaren päässä, siitäkö se nimitys tulee?

Mutta niinhän se on, elämä hoitaa meidän haavoja ja kolhuja. Ollaan suuremmissa käsissä.


Taivaan Isä siunaa meitä,
Hän on Isä jokaisen.
Poluillemme enkeleitä
lähettää hän varjellen.
Hän on läsnä päivän työssä
rohkaisten ja auttaen,
valvoo pimeimmässä yössä.
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän lähellä
jokainen on tärkeä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Esittelyssä Vahvuusvariksen tarinakirja


Kirja saatu näytekappaleena 


Lähivuosina lapsille on julkaistu useita kivoja kirjasarjoja tunteista ja niiden käsittelystä. Me ollaan saatu tutustua Vahvuusvarikseen, jonka tarinakirjan sain keväällä näytekappaleena.


Kirjassa on 26 tarinaa luonteenvahvuuksiin ja tunnetiloihin liittyen. Pidän siitä, että kirja on pitkäikäinen ja monikäyttöinen. Yhdessä kirjassa riittää aiheita moniin arjen tilanteisiin ja tuntemuksiin, ja sen voi kaivaa kirjahyllystä silloin, kun omat arjen tilanteet kaipaavat lisäkäsittelyä.   

Meidän perheessä ajankohtaisia ovat lähiaikoina olleet tarinat mm. myötätunnosta ja reiluudesta. Jokaisesta tarinasta löytyy sama tarina kahtena eri vesiona: sivun pituinen tarina sekä lyhis eli lyhennelmä samasta. Isompi lapsi jaksaa jo kuunnella sivun pituisen tarinan, pienemmälle riittää tiivistelmä aiheesta.

Ollaan saatu uusia ideoita tunteiden käsittelyyn ja arkeen liittyvien tilanteiden läpikäymiseen. Se perusjuttu, kun saman asian sanoo joku muu kuin vaikkapa äiti, niin se saattaa jopa mennä perille ;) Tässä tapauksessa se joku muu on Vahvuusvaris kavereineen.

Jokaisesta tarinasta on aina aukeaman verran mietittävää tai tehtäviä, joten yleensä aina löytyy jotain, mitä soveltaa kyseiseen hetkeen. Esimerkiksi myötätunto-aiheesta löytyy seitsemän eri tehtävänantoa.

Vahvuusvariksen tarinakirjassa on ihanan värikäs kuvitus!


Ajattelin, että tämä kirja voisi jäädä meille asumaan vielä vuosiksi, koska tosiaan, se on hyvin ajankohtainen lapsiperheessä monipuolisuutensa vuoksi pitkään.

Päädyttiin lasten kanssa kuitenkin, että halutaan ilahduttaa eskarilaisia Vahvuusvariksen tarinakirjalla. Kirja lähtee lahjaksi pieneen yksityiseen eskariin meidän lähellä. Varmistettiin vielä ennalta, olisiko kirja ryhmässä mieluisa. Arvostan kovasti kyseistä eskaria, ja toivon heille sinne mukavia lukuhetkiä :) Me taidetaan moikkailla jatkossa Vahvuusvarista kirjastosta käsin.


Onko Vahvuusvariksen tarinat tuttuja?


Ja hei! Vahvuusvariksen tarinoita löytyy nyt myös Yle Areenasta äänitarinoina. Kurkkaapa! 


lauantai 6. marraskuuta 2021

Joulun lapsi 2021 - kenkälaatikolliset iloa ja siunausta valmiina matkaan



Meille tämä on kuudes vuosi, kun osallistutaan Joulun lapsi -keräykseen. Tästä on tullut meidän perheessä ihana perinne, ja tavaroita pakettiin tuleekin mietittyä pitkin vuotta. Toki tämä laskee myös paketin hintaa, kun asioita voi löytää alennuksista edullisesti.


Joulun lapsi -keräyksellä viedään kenkälaatikkolahjat Euroopan vähävaraisimmille lapsille. 

Viime vuonna tehtiin ensimmäistä kertaa kaksi pakettia, koska toinenkin lapsi on jo sen ikäinen, että ymmärtää jutun jujun ja haluaa olla valitsemassa tavaroita pakettiin. Toinen paketti lähteekin hänen ikäiselleen tytölle, toinen esikoisen ikäiselle. 

Toissavuonna olin myös mukana lahjojen tarkastustalkoissa Joulun lapsi -keräyksen keskusvarastolla. Se tuntui hyvältä ja tärkeältä, ja tänäkin vuonna olen sinne suuntaamassa yhtenä päivänä. Viime vuonna vauva oli niin pieni, etten halunnut viettää aikaa erossa hänestä, joten talkoo jäi väliin omalta osaltani. 




Paketteihin tosiaan laitetaan pitkähihainen pusero, hanskat, pipo, villasukat, koulutarvikkeita, lelu, hammasharja, palasaippua, hiusharja tai kampa. Kurkkaa tarkemmin täältä. Me ollaan lisäksi usein ostettu tarroja, ponnareita ja muuta kivaa, niin että laatikon saa täyteen. Lapset tykkäävät olla valitsemassa tavaroita "omiin" paketteihinsa. 

Edellisinä vuosina olen laskenut hinnat paketeille. Tänä vuonnakin se oli aikomuksena, mutta pikkutavaroiden kuitti oli päätynyt roskikseen ennen kuin laitoin hintoja ylös. Laskeskelin kuitenkin, että tällä kertaa taisi mennä yhteensä kuutisen euroa enemmän kuin viime vuonna. Ei paha sekään. Niinä vuosina, kun ollaan ostettu kaikki tavarat kerralla, on rahaa mennyt eniten. 


Näiden Joulun lapsi -kenkälaatikkolahjojen palautusviikko on 15.11.-22.11.2021. Vielä ehtii siis hyvin osallistumaan. Kurkkaa palautuspisteet täältä.



Meidän edellisten vuosien paketit löytyvät täältä: 







perjantai 5. marraskuuta 2021

Miten kotisynnyttäjä tulee kohdatuksi äitiyshuollossa?




Kolmesta raskaudestani kahdessa olen valmistautunut suunniteltuun kotisynnytykseen. Vain toisessa näistä olen äitiyshuollossa ennalta kertonut kotisynnytyssuunnitelmista. Tämä siksi, koska vastaanotto kotisynnyksestä kertoessa on Suomessa hyvin vaihtelevaa. 


Ensimmäisen kotisynnytykseni aikoihin asuimme pikkukaupungissa, jossa ei vuosikausiin ollut kukaan synnyttänyt kotona, joten olin ensimmäinen pitkään aikaan. Valitsin olla kertomatta suunnitelmista etukäteen,  vaikka minulla olikin neuvolassa todella mukava neuvolatyöntekijä. 

Jälkeenpäinkin  sain häneltä vain hyviä ja positiivisia ajatuksia valinnoistani. 

Myös sairaalan puolella oli silloin valmisteilla ohjeistusta, miten kohdata kotisynnyttäjä. Monet kotona synnyttäneet kun kuitenkin tuovat vauvan lääkärin tarkastukseen muutama päivä synnytyksestä. Pakollista tämä ei ole, mutta mekin päädyttiin tässä tarkastuksessa käymään. 


Miksi en kertonut? 


Ihan puhtaasti itseni suojelemisesta kyse. Ensimmäisessä kotisynnytyksessä kun voi vielä näin tehdä, seuraavaa synnytystä miettiessä kotisynnytysajatukset kun ovatkin jo tiedossa sitten, jos siis neuvolassa aikoo käydä. En halunnut muiden, mahdollisia negatiivisia ajatuksia, pelotteluja ja mielipiteitä aiheesta, josta heillä ei olisi perehtymistä. Aiheesta kun olen kuullut välillä todella kurjiakin kohtaamisia olleen, paikkakunnasta riippuen.

On myös mahdollista, että joku heittää vaikkapa huoli-kortin ilmaan pelkän kotisynnytyksen takia tai tekee vaikkapa lasun. Näiltä halusin itseäni suojella. 


Toinen kerta


Toiseen kotisynnytykseen valmistautuessa neuvolassakin oli alusta asti puheissa mukana kotisynnytys. Ensimmäisen kotisynnytyksen jälkeen olimme muuttaneet Uudellemaalle, ja täällä kotisynnytyksetkin ovat paljon yleisempiä. Neuvolassakaan asiaa ei ihmetelty sen kummemin, kun minulla kuitenkin oli jo aiempikin kokemus kotisynnytyksestä. Ja toisaalta, vaikka ei olisikaan, on äideillä aina oikeus valita synnytyspaikkansa.

Lääkärin kanssa keskustelin aiheesta, ja hän kirjoittikin osan resepteistä, joita kotisynnytyksiä varten usein varuilta hankitaan. Mahdollista verenvuotoa ja suurempaa tikkaamista varten. Tiesin toki, etten näitä tule tarvitsemaan, mutta näistä oli ihan mielenkiintoista jutella. 

Toisaalta sitä haluaa raskaana olla rauhassa, omassa kuplassaan, ja toisaalta taas haluaisi normalisoida kotisynnytystä ja siksi myös tuoda aihetta esille neuvolassa ja muualla. Jotta seuraavilla äideillä olisi helpompaa.

Reseptien saaminen sinällään on synnyttäjän oikeus, mutta aika monesti kuulee, että ne äideiltä evätään, koska lääkäri kokee olevansa vastuussa kotisynnytyksestä, jos kirjoittaa siihen reseptejä. Sinällään inhimillinen näkökulma, mutta ottaen huomioon, että lapsen vanhemmat ovat aina vastuussa valinnoista (ja myös jonkun muiden tekemistä valinnoista synnytyksessä) ja kantavat seuraumukset myös vaikkapa sairaalasynnytyksissä tapahtuneista hoitovirheistä ja mahdollisista vammautumisista, niin erikoista, että kotisynnytyksen kohdalla yhtäkkiä vastuussa olisikin joku muu. Asia kertoo lähinnä siitä, että virallista linjaa ei ole, ja kotisynnyttäjät liikkuvat harmaalla alueella, kun synnytys tapahtuu sairaalan ulkopuolella. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin menevät eteenpäin tässäkin.

Joka tapauksessa, minulle sattui erittäin asiallinen lääkäri, joka itsekin totesi, ettei hänellä ole yksityiskohtien valossa huolta aiheesta. Hän toivotti myös tervetulleeksi sairaalaan, jos siltä kuitenkin tuntuisi. Kiitin asiallisesta kohtaamisesta, koska se ei todellakaan ole itsestäänselvää. 

Vietiin tämäkin vauva muutaman päivän ikäisenä lääkärin tarkastukseen. Asialllinen vastaanotto sielläkin, mitään valintojamme ei kyseenalaistettu, suurin osa ajasta taisi henkilökunnalla mennä temppuilevan apotti-ohjelman kanssa, kun sinne olisi pitänyt saada kirjattua sairaalan ulkopuolella syntynyt lapsi, mutta ohjelmisto ei suosinut ajatusta.

Myöhemmin vauvan ensimmäisessä lääkärineuvolassa sitten saatiinkin ihmettelyä niin kotisynnytystä, kestovaippoja kuin vauvan pyöreitä poskia kohtaan, mutta se onkin jo toinen tarina se.. :)



Viimeisimmän kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.


maanantai 1. marraskuuta 2021

Rytmi vai ei rytmiä vauvavuonna?



Tuossa taas yhtenä päivänä kanssaäitien kanssa oli puhetta vauvojen päiväunista, jolloin tokaisinkin, että täytynee alkaa laittamaan vauvaa unille, kun päiväuniaika lähestyy.


Tähän sain muilta ajatuksen siitä, että vauvahan nukkuu silloin kuin sitä nukuttaa, eikä aikuisten säätelemien uniaikojen mukaisesti. No, kyllä ja ei. Tämä taitaa olla aika iänaikainen keskustelu, tämänkin vauvavuoden aikana tuli aiheesta juteltua tovi jos toinenkin eri ihmisten kanssa :)

Itseäni ehkä pienesti ärsyttää välillä se ajatus, että jos vauvalla pitää rytmiä, ei se olisi kovin "vauvantahtista". Koen ennakoinnin nimenomaan olevan juurikin vauvan tahtiin toimimista: olen havainnoinut lapseni luontaista rytmiä ja toimin sen mukaisesti. Toimin niin, koska sillä tavalla hän nukkuu parhaiten ja nukkuu myös yöllä, eikä sekoile tai heräile keskellä yötä (syö toki, mutta se ei ole valvomista vaan maitohuikan ottamista nukkuessa).

Meillä ei ole mikään kovin tiukka päivärytmi, ja ollaan lennokkaita ja sopeutuvaisia, eikä myöskään olla paikkaan tai omaan sänkyyn sidottuja. Mutta rytmi meillä on, vauvasta lähtöisin oleva rytmi. Hyvin nukkunut vauva kun on tyytyväinen ja iloinen, helposti ennakoitavisssa. Se myös osaltaan helpotti paljon sitä, että vauvavuosi oli ihana ja sujuva.


Ja hei, sekin on ok jos sitä rytmiä ei ole. 

Kokemuksen kautta olen tämän vauvan kanssa todennut, että jos haluaa optimoida vauvalle parhaat mahdolliset unet, kannattaa toimia jo ennen kuin se väsy iskee. Ennen väsymerkkejä. No mistä sitten tietää ennen niitä väsymerkkejä, että vauva on pian väsynyt? No siitä rytmistä. Esimerkiksi meillä herätään joka aamu tietyn aikaikkunan sisällä, abaut tunnin säteellä, on aika helppoa tietää vauvan uniaika suunnilleen. Ei, ei minuutilleen, eikä ole tarkoituskaan. Ei kai kenenkään elämä muutenkaan tapahdu minuutilleen? Suunnilleen on hyvä.

Tietyllä tapaa sama ajatus meillä on ollut vauvan vessattamisessa. Ollaan havainnoitu vauvan rytmi, ja sen mukaan tarjottu vessamahdollisuuksia. Vauvahan osaa kyllä pidättää syntymästään asti, jos taitoa on ylläpidetty. Koska vauvan elämässä tietyt asiat toistuvat, tietää vauva pääsevänsä pian potalle. Ja tekee tarpeensa. Eli vauvan tarpeet on tiedostettu ja ennakoitu. Eihän me vaikkapa laiteta vauvaa potalle sitten kun on jo housussa. Same same but different. 

En tiedä saako tästä ajatuksesta kiinni, mutta olenpa kuullut tästäkin, että pienille mahdollisuus vessassakäymiseen ei olisi "lapsentahtista kuivaksi oppimista" (eihän se olekaan, koska ei se ole kuivaksi oppimista vaan vessassa käymistä), vaan kuuluisi odottaa sinne asti, kunnes lapsi itse on valmis jättämään vaippansa pois ja kiinnostuu vessassakäymisestä eikä hötkyillä ja vötkyillä ja tehdä kaikkia temppuja ja elämästä vaikeaa (kuulemma). Eli tavallaan se, että jos vanhempi tekee tiettyjä päätöksiä, ei se olisikaan enää lapsentahtista. No, olen eri mieltä :) Vauvan tahtia voi toteuttaa monella tapaa. Jokaiselle ajatuksella taitaa löytyä kannattajansa. 

Meillä on ollut kolme hyvin erilaista nukkujaa, vauvoinakin. Yksi ei olisi nukkunut koskaan (yliväsynyt ja mahakipuisa), mutta nukkui sitten päikkäreitä pitkälle leikki-ikään, yhden yöunia ei edelleenkään haittaa jos nukkuu päikkärit autossa vaikka iltakuuteen asti ja sitten tämä yksi, joka jos nukkuu vääriin aikoihin tai vääriä määriä, konttailee öisin sänkyä pitkin ja läpsyttelee äitiä :D

Väsynyt vauva nukahtaa helposti. Yliväsynyt vauva ei meinaa nukahtaa millään ja voi nukkua katkonaisesti ja herätä turhan aikaisin. Toki myös vauva, joka ei ole vielä tarpeeksi väsynyt, ei meinaa nukahtaa, mutta se onkin toinen juttu se. 

Että mitä loppupeleissä se vauvantahtisuus on? Mikä on vauvan tahti? Onko se sama asia kuin vauvan rytmi? Miksi aikuinen ei voisi tuntea lapsensa rytmiä ja haluta pitää siitä kiinni, miksi se koetaan ei-lapsentahtisena? Voiko vain rytmittömyys olla lapsentahtista? 



Kurkkaa myös