torstai 26. syyskuuta 2024

Äiti neljälle - kohtaamisia muiden kanssa

 


On hassua, kuinka ihmisten kanssa kohdatessa kuulee neljän lapsen perheen olevan suuri perhe. Itsestä se ei tietenkään ole vielä suuri, useinhan varmaan juuri se oma määrä lapsia tuntuu luonnolliselta ja "tavallisen" kokoiselta. Mutta lukumääränähän neljä on vielä lukujen pienimmästä päästä. Ei siis suuri luku ollenkaan. 


Välillä on kyllä tosi hyvän mielen kohtaamisia. Yleensä ne ovat eläkeikäisten kanssa. He ihailevat lapsia ja heidän lukumäärää. Monet oman ikäluokkani edustajat enemmän ihmettelevät, tai toteavat, etteivät itse jaksaisi. Joitakin naurattaa, kun kaikki neljä ovat tyttöjä. 

Olen myös käynyt useamman vanhemman ihmisen kanssa antoisia keskusteluja siitä, kuinka he nyt elämänsä ehtoopuolella ovat miettineet, että kunpa olisivat saaneet tai "tehneet" enemmän lapsia silloin nuorempana. Tarina tuntuu aika usein menevän niin, että arki tuntui silloin niin kiireiseltä, muut asiat tärkeämmältä kuin lasten saaminen. Niin, työelämä ja yhteiskunnan ajattelema tuotteliaisuushan ne tuntuvat olevan arvoja, jotka puskevat meitä ihmisiä eteenpäin tässä elämässä. Joskus ihan huomaamattammekin. 

Mielelläni aina kerron kysyjille ja ihmettelijöille, että arki neljän kanssa on ehdottomasti mielekkäämpää, kuin arki yhden tai kahden kanssa. Elämä tuntui rankemmalta silloin, kun lapsia oli vähemmän. Silloin, kun vanhemmuus ja käsien täynnä oleminen oli itselle vielä uudempaa, se itsessään sai monen asian tuntumaan rankemmalta, kun siihen ei ollut vielä tottunut. Neljä on jo sillä lailla hyvä, että elämä on aika monipuolista. 

Tavallisen arjen mielekkyys on kyllä kasvanut ihan hurjasti noista vanhemmuuteni ensimmäisistä vuosista! Heh, luulen, että meidän kotikoulu- yms ratkaisut kyllä kertovat osaltaan myös sitä tarinaa. Itsestä tuntuu, että vasta pikkuhiljaa sitä on pääsemässä koko vanhemmuudesta kiinni, on tavallaan vasta päästy hyvään alkuun ;)


Ja niin, kauhistelijoille puolestaan vastaan, että ollaan ehkä päästy vasta puoliväliin lapsimäärän kanssa. Vaikka oikeasti se ei omissä käsissämme olekaan. Taivaan Isän haltuun!



tiistai 24. syyskuuta 2024

Jos tänä jouluna tekisittekin lasten kanssa joulupaketin Moldovaan, Ukrainaan tai Romaniaan?


Operaatio Joulun Lapsi -keräyksen alku lähenee, vaikka itse täällä olenkin vielä ihan kesäfiiliksissä. Jotenkin tuntuu, että sitten kun syksy kunnolla alkaa, se eteneekin sitten ihan ryminällä. Katsotaan, käykö nytkin niin. Syksyllä jotenkin on paljon kaikkea kivaa aina meillä kalentereissa, talveksi sitten taas hiljenee. 

Tämä keräys on yksi meidän syksyn "kivoista jutuista". Me ollaan lasten kanssa osallistuttu keräykseen jo monta vuotta. 2016 taisi olla meidän ensimmäinen vuosi. Tästä on tullut kiva perinne yhdessä lasten kanssa. Jos aikataulut vaan natsaa, käyn isompien lasten kanssa vapaaehtoisena myös pakettien keskusvarastolla tarkastamassa paketteja. Muutamana vuotena ollaankin siellä jo käyty. 


Operaatio Joulun Lapsen keräys alkaa 1.10.2024, jolloin pääsee palautuspisteiltä hakemaan tyhjiä laatikoita, joihin lahjat pakataan. Palautuspisteet näet täältä, joskin otsikkona näkyy vielä olevan viime vuosi. Aika usein samoissa paikoissa on seuraavinakin vuosina, sivu päivittyy kyllä jossain vaiheessa. 

Valmiiden lahjojen palautusviikko on tänä vuonna 18.-24.11.2024, jolloin voit palauttaa täytetyn paketin palautuspisteelle. Lahjoihin voi ja kannattaakin aloitella tavaroiden keräämistä jo nyt, niin voi sen tehdä ihan rauhassa, ennenkuin muut joulukiireet jo painavat päälle. Pakettien sisällöstä löydät täältä.


Ylläoleva kuva on meidän viime vuoden paketeista. Viime vuonna kerättiin ahkerasti paketteihin sopivia tavaroita alennuksista pitkin vuotta. Tänä vuonna ei olla oltu ihan niin ahkeria tai ehtiväisiä asian suhteen, mutta on meillä jonkun verran jo alennuksista hyvää tavaraa hankittuna.  Useampi paketti meiltä kuitenkin on tänäkin vuonna lähdössä. Näitä on niin kiva tehdäkin! Etenkin, kun nämä paketit oikeasti menevät perille ja tuottavat ihan äärettömän suurta iloa saajalleen. Me seuraataan ihan kärppänä aina instagramista Joulun lapsi -keräyksen etenemistä!



sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Surua elämässä - Rakkaan isäni kuolema


Elokuu oli meillä surullinen kuukausi. Tai no, oikeastaan koko kesää varjosti suru isäni tilanteesta. Tiesimme, että hänen lähtönsä aika lähenee. Vietimme isän kanssa mahdollisimman paljon aikaa ja hoidimme isää vitamiinein, eteerisin öljyin ja yrtein, saaden isän vointia ja oloa paremmaksi. Kiitos siskolleni, joka pääsi käymään isäni luona lähes päivittäin, vaikka he suurperheenä elävätkin vauvavuotta. 


Lapset saivat nähdä ukkia, he ovat aina olleet ukille tärkeitä, ukki on tykännyt heitä hemmotella. Isäni ehti nähdä kymmenen lastenlasta ja elää kahdeksankymppiseksi saakka. Olen isäni elämästä hyvin kiitollinen. 

Hän sai todella laajan ja vakavan aivoinfarktin ollessani yhdeksänvuotias, ja jo silloin hänen elämänsä jatkuminen oli hiuskarvan varassa. Ja kuitenkin saimme pitää hänet vielä 26 vuotta sen jälkeen! Vaikka isäni ei palautunutkaan siitä enää työelämään tai saanut puhekykyään takaisin, olisi elämä ilman isää ollut kuitenkin hyvin erilaista. Saimme isän pitää kuitenkin, elossa, meidän kanssamme. Saimme yhteisiä vuosia, ja nyt viimeiset vuodet saimme olla pitämässä isästä huolta. Niin kuin elämä on tarkoitettukin, pitää läheisistä huolta, olla toisiamme varten. 

Elämä on arvokasta. Kesän aikana, ja nyt, kun isäni on kuollut, on tullut paljon mietittyä elämää, sen arvoa ja tätä yhteiskuntaa. Yhteiskuntamme on erittäin vääristynyt, arvottaen tuotteliaisuutta, hyviä veronmaksajia ja muuta. Vammaiset lapset abortoidaan, vanhukset unohdetaan laitoksiin. 

Alla oleva tekstin kirjoitin päivänä, jolloin isäni kuoli.



Elämässä ilo ja suru vuorottelevat. Tänään oli tarjolla surua. Meidän niin rakas isä ja lasten ukki poistui tästä maailmasta. Niin suuri suru ja ihan uskomaton olo, että isä ei ole enää täällä! Ja samalla kiitollisuus siitä, kuinka Jumala vastasi rukouksiin kuolemankin hetkellä.


Eilen vietettiin päivää isän luona, oltiin junaretkellä ukin luona. Isä jaksoi ihastella lasten puuhia ja silitellä yksivuotiasta❤️. Saatiin vielä rukoilla isän puolesta ja suukottaa otsalle. Kertoa, että rakastetaan. Isällä oli pitkälle edennyt maksasyöpä, kaiken elämässä kokemansa hurjien asioiden päälle. 


Saatiin isän synttäreitä juhlia 20.7, ihan tovi sitten ❤️❤️. Sitä jännitettiin kesä, saadaanko synttärit. Onneksi saatiin, ja vielä ekstrapäiviäkin ❤️ saatiin juhlia elettyä, yhteistä elämää.  Muistella ja iloita 🥰 Oli ihanat ja kauniit juhlat ❤️


Tänään saatiin puhelu, nyt taitaa isällä olla viimeiset hetket käsillä. Tavallaan ihan yhtäkkiä. Sisko soitti isän luota videopuhelua, lapset sai jokainen sanoa vielä heipat ukille ❤️😭. Me lähdettiin ajamaan isän luo, muttei enää ehditty. Isä kuoli kun oltiin matkalla. Josta päästään siihen rukousvastaukseen ❤️ Isä kuoli levollisesti ja kivuitta, rakkaiden keskellä. Nukahtaen. Niinkuin oltiin rukoiltu ❤️. Sisko perheineen sai olla paikalla, siunaamassa isää. Ukin vanhin lapsenlapsi valitsi Pyhän Hengen johdatuksessa Cory Asburyn kauniin Reckless love -nimisen kappaleen, jonka aikana isä hengitti viimeisen kerran. Isällä sai olla kaunis kuolema. Kiitos Jeesus siitä! 


Kiitos isä rakas kaikesta ❤️❤️. Taivaassa me tavataan! Kiitollisena, mutta niin isossa surussa ❤️😭. "Meidän ihana rakas ukki. Ukki antaa meille taivaassakin Kindereitä" ~3v ❤️❤️❤️😍🥰



lauantai 21. syyskuuta 2024

Vapaasynnytys - Kiitollisuus viimeisimmästä synnytyksestä


Olen kyllä edelleen ollut niin kiitollinen viimeisimmän vauvan syntymästä. Kiitollinen toki olen jokaisesta lapsesta ja heidän onnistuneista synnytyksistään, mutta tuo viimeisin synnytys vajaan puolentoista vuoden takaa, se oli kyllä aivan upea tapahtuma.


Kyllä sitä vaan synnytys vaikuttaa moneen, sitä ei ole kiistäminen. Se ajatus oli koko vauvavuodenkin ajan läsnä. Hyvä synnytyskokemus voi myös oikeasti kantaa pitkälle. Postpartum-aikana, eli aika synnytyksen jälkeen, osaa olla tosi intensiivistä. Raskaushormonit ovat vaihtuneet imetys- yms pikkuvauvahormoneihin, imetyksen alku ja siihen mahdollisesti liittyvät kivut (itselläni ollut jokaisesta alussa n. pari viikkoa, ennen kuin rinnat taas tottuvat uuteen tehtäväänsä), riittämättömyys, jälkivuoto, imetysjumit, jälkisupistukset, perheen muut lapset ja muu. On siinä aluksi paljon aina kaikenlaista, kun vauva syntyy. 

Mutta kaikkea tätä kyllä kantoi tälläkin kertaa tuo ihana synnytys. Aina tuli niin syvä liikutus ja kiitollisuus, kun mietti tuota vauvan syntymää. Kiitollisuus kantaa.

Meidän neljäs vauvahan tosiaan syntyi suunnitellusti kotona, kuten kaksi edellistäkin. Tämä synnytys oli lisäksi myös ns vapaasynnytys, avustamaton kotisynnytys. Synnytyskertomuksen tästä kotisynnytyksestä pääset lukemaan täältä.


Vapaasynnytys oli pidemmän pohdinnan ja rukoilun tulos. Ei itsestäänselvä päätös, mutta meille sopiva. Apua synnytykseen olisimme tarvittaessa saaneet, ja jos synnytys olisi vaikkapa ollut pitempi, niin oltaisiin varmaan pohdittu lisäkäsien kutsumista mukaan. Ja tosiaan, sairaalaanhan aina pääsee myös.

Olen synnytyksestä kiitollisen nöyränä Taivaan Isälle. Että saatiin niin upea synnytys, sain synnyttää miehen kanssa kaksin kotona, rauhallisella mielellä, kehoa kuunnellen, Taivaan Isä mukaan toivottaen. Hyvä synnytys ei millään tapaa johdu pelkästään itsestä - olemme myös Jumalan käsissä (ja toki sairaalassa ollaan myös muiden ihmisten ja sairaalan protokollien käsissä, hyvässä ja pahassa). Jumalan kädet onneksi kantavat ja niihin voimme turvata, oli synnytyskin sitten millainen tahansa. Oli ihanaa ja itseä kantavaa, kun sai synnyttäessäkin huokaista Jumalan puoleen.

Vaikka en koe, että tuo upea synnytys oli omaa aikaansaannostani, haluan silti painottaa valmistautumisen tärkeyttä. Ettei kukaan vaikkapa lähtisi henkseleitä paukutellen synnyttelemään omassa kaikkivoipuudessaan, vaan ymmärtäisi oikeasti synnytystä ja kehon toimintaa. JA olisi nöyränä elämälle. 

Vaikka emme voi suunnitella synnytystä, voimme valmistautua, ja myös suunnitella, miten missäkin tilanteissa olisi hyvä toimia, mikä edesauttaa kehon ja mielen yhteistä synnytystyötä. Synnytys voi olla myös tosi upea kokemus. Hyvän synnytyskokemuksen toivominen ei ole itsekästä, se on koko perheen etu. Synnytyskokemuksen hyödyistä vauvalle puhumattakaan!



lauantai 14. syyskuuta 2024

Lasten Raamis: Erämaavaellus

 


Syksyn raamikset ystävien kanssa korkattu 🤗. Jatkettiin siitä, mihin keväällä jäätiin, eli tällä kertaa oltiin erämaavaelluksella israelilaisten mukana ja maisteltiin makoisia tuliaisia Kanaaninmaan vakoiluretkeltä. 

Ja no, voi israelilaisia! Aika monta kertaa meni heillä kaikki ihan mönkään, kun unohtivat Jumalan siunaukset ja ihmeteot, ja vain napisivat ja kapinoivat. Meri oli jakautunut, mannaa satoi taivaasta, vettä tuli kalliosta, pilvi johdatti tiellä, ja mitähän kaikkea muuta. Niin silti. 

Ihmismieli on vähän sellainen, että aika nopsaa se unohtaa aiemmat asiat, niin hyvät kuin pahatkin. Unohtuu kiitollisuus siitä, miten paljon Jumala on jo tehnyt, sekä luotto siihen, että kyllä Jumala pitää huolen. 

Erämaavaellus on tavallaan hyvä esimerkki meille siitä, miten se meidän oma suunnitelma ei todellakaan ole aina se paras suunnitelma, vaan Jumalalla on parempaa luvassa. Maltetaan ja odotetaan, pysytään lähellä Jumalan sanaa, niin napinat ja muut ei silloin pääse myrkyttämään mieltä ❤️❤️.








Ekassa kuvassa tietenkin Kanaanin suuret rypäleet, yhtä terttua kantamaan tarvittiin kaksi miestä 🙌. Toisessa kuvassa israelilaisten telttoja, kolmannessa lisää Kanaanin herkkuja. Neljännessä kahdentoista sukukunnan edustajat sauvoineen, viidennessä Aaronin kukkiva sauva: Jumala osoitti napisijoille, että tämän miehen hän on valinnut johtamaan. Askarteluina kyseinen sauva 🤗.

torstai 12. syyskuuta 2024

Kotikouluterveisiä


Vuoden alusta otettiin kaksi isointa lasta kotikouluun, kokeiluluontoisesti. Ajatuksena lisätä perheen yhteistä aikaa, vähentää stressiä ja kiirettä, viettää rauhallista, tavallista arkea, sekä antaa sisaruksille enemmän yhteistä aikaa löytää yhteinen sävel. Toki ajatuksissa ja haaveissa oli jo silloin kotikoulu muutenkin, kuin vain kevään osalta. Se on tietyllä tapaa ollut haaveena jo useamman vuoden. 

Kevät kotikoulussa meni tosi kivasti. Vaikka toki myös moneen otteeseen pähkäilin, onko tämä oikea ratkaisu. Me oltiin kyllä vähän ylisuorittajia ja uutuudenjännittäjiä, ja tehtiin vähän tuhdisti ja nopeasti kaikkea. Nyt, kun hommasta tajuaa jo edes pikkuisen enemmän, voi kotikouluakin viedä enemmän omannäköisempään suuntaan. Sen kun ei ole tarkoitus olla samanlaista opiskelua, kuin koulussa. Me aloitettiin kesäloma jo toukokuun alussa, kaikki tavoitteet oltiin saatu täytetyksi silloin.

Ihana pitkä kesäloma me vietettiin koulujutuista. Vaikka oikeastihan elämä on täynnä oppimista, ja kyllä oppimista tapahtuu kesälläkin, vaikka ei kirjahommia tehtykään. Näitä kesän asioita kirjailinkin jo ylös vähän sitä mukaa. Kotikoulussa kun on juurikin se aikataulujen vapaus. 

Kotikoululaiselle asetetaan kunnan puolesta aina tutkiva opettaja. Tutkivalle opettajalle perhe kertoo opintojen etenemisestä. Meillä on kerätty aineistoa portfolioon, lisäksi on lasten tekemät kirjatehtävät. Myös instagramiin olemme laittaneet kuvia silloin tällöin, ja nyt kesällä otettiin käyttöön myös Trello-sovellus, johon ainekohtaisesti ollaan laitettu asioita&kuvia erilaisista tekemisistä. Eli esimerkiksi liikuntalajit, luetut kirjat, kuvistyöt, kässätyöt, museo/kirkko/muut vierailut. Mitä vaan!

Nyt kesän aikana ollaan vähän tutustuttu muihinkin kotikouluperheisiin, se tuntuu kyllä tosi hyvältä! Muutama perhe me tiedettiinkin jo ennestään.