Pienet tytötkin osaa tapella! Sisarussuhteen kehitys 4- ja 2-vuotiaina

"Se oli mun! Toi otti sen multa! Äiti, sisko puri mua! Typerä kakkapökäle! Mä tulen ja nipistän!" Kuulostaako tutulta? Meillä toisinaan tyttöjen leikit ovat vastaavanlaista rakkauden hekumaa.

Lapsillamme on sujunut alusta asti yhteiselo mukavasti. Esikoinen ei taantunut mihinkään suuntaan vauvan synnyttyä, vaan oli hellä ja huolehtiva isosisko. Varmaan yksi syy on ollut sekin, että vauva oli perustyytyväinen, eikä kaapannut äitiä kokonaan itselleen, vaan äidistä riitti edelleen esikoisellekin. Äidin ja esikoisen yhteisiä hetkiä vaalittiin. Ja toki siihen liittyy moni muukin asiat, luonne-erot ja muut.

Kun kuopus lähenteli vuoden ikää, oli kiinnostus siskon leikkeihin kova. Välillä hän pääsikin jo statistin rooliin isosiskon leikeissä. Siitä lähtien he ovat leikkineet yhä enemmän ja enemmän yhdessä.

Isosisko on edelleen paras ja ihailtu. Nykyään yhteiset leikit ovat ihania. Kun molemmat osaavat puhua, on leikkeihin tullut enemmän vuoropuheluja, seikkailuja ja toimintaa. Molemmilla on selkeät mielipiteet asioista leikkiessään.

Tikkurilan kirjaston uusi leikkipaikka on mieluinen :)

Toisinaan niinkin selkeät, että riitaa tulee. Välillä taas leikki saattaa onnistua parikin tuntia ilman nahinointia. Silloin jättäydyn taustalle omiin puuhiini ja kuuntelen leikin kulkua. Se on niin ihanaa kuultavaa, nämä lasten yhteiset seikkailuleikit, joiden jälkeen leluja löytyy joka nurkasta ja kaikki paikat ovat hyrskynmyrskyn. Mutta on se sen arvoista, pitkäkestoinen leikki.

Mutta ai että, silloin kun riidellään, niin silloin riidellään todella. Pienetkin tytöt osaavat sen taidon, ja riidat saattavat eskaloitua nopeastikin tappeluiksi. Ja yhtä lailla kaksivuotiaskin osaa olla kiusankappale, se ei ole vain isompien osaama taito.

Kuka sanoi mitä, kuka teki väärin, kuka ei alistunut toisen tahtoon, kuka otti toiselta. Nämä ovat usein ne lähtötilanteet. Koska nämä pikkutaimet vasta opettelevat sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä, välillä esiin otetaan hampaat, nipistyssormet ja sisko on kakkapökäle -jutut. Silloin kun lapsen omat sanat eivät ole riittäneet asian selvittämiseen ja tunteiden sanoittamiseen.

Tavallisia sisarusten välisiä nahinointeja siis. Tietenkin näitä tilanteita sitten setvitään aikuisten voimin. Miksi teit noin, tuntuisiko sinusta kivalta jos sinulle tehtäisiin noin, miltä nimittely tuntuu ja niin edelleen.

Ja sitten he katoavat taas leikin pyörteisiin. Välillä tuntuu, että juuri selvitetty ja sovittu tilanne toistuu heti uudestaan. Koska sitähän se on, opettelua. Leikki on lapsen työtä, ja leikin kautta voi oppia niin paljon. Möys siitä, missä omat rajat kulkevat, ja minkälainen käytös toista kohtaan on sallittua.

Joka päivä useaan kertaan tulee mieleen ajatus siitä, kuinka onnekas on, kun saa läheltä katsoa pienten ihmisten kasvua.

(Toisin sanoen siis suurin osa ajasta ei ole tappelemista :D )

Ootkos kurkannut jo nämä?

Olet lapsesi turvasatama

Ihanat kotiäitivuodet

Kaksivuotiaan unihulinat

Instagramista meidät löytää nimimerkin @iloelolaura takaa!

Miiamilla lastenmuseoon ratikalla - Päiväpyrähdys Tallinnaan

Perjantaina oltiin päiväreissulla Tallinnassa. Eckeröllä sattui sopivasti olemaan tarjouksessa kympin päiviä, siskolla tarve kangskaupoille ja itselläni menohaluja muuten vain. Eckerö siksi, koska heillä on pisin se maissaoloaika, seitsemän tuntia.

Tallinnassa olen käynyt useamman kerran, mutta se on oikeastaan tullut tutuksi vain pintapuolin, ja lähinnä keskustan ja vanhan kaupungin alueelta. Tällä kertaa ajattelin, että olisi kiva päästä vähän etäämmäksikin, kun Tallinnassakin on vaikka mitä kivaa tekemistä ja nähtävää.

Facebookin Tallinnatärpit-ryhmästä lueskelin sitten tietoa, ja kyselin Tallinnan julkiseen liikenteeseen liittyvää. Siellä oli vinkattuna ilmainen Trafi-niminen sovellus, josta näkee julkisen liikenteen eri linjat ja voi hakea kulkupeliä myös määränpään mukaan. Sen latasin puhelimeen.

Ratikalla Kadriorgiin lastenmuseo Miiamillaan

Laivasta suunnattiin Miiamillaa kohti. Lähin ratikkapysäkki (nimeltään Linnahall) oli sataman lähettyvillä, siitä hypättiin ratikkaan numero 1. Määränpäänä Kadriorg, joka on linjan päätepysäkki. Samalta pysäkiltä Kadriorgista pääsee myös takaisinpäin.

Tallinnassa julkinen liikenne on ilmaista alle 7-vuotiaille, ja sen lisäksi alle 3-vuotiaan kanssa kulkeva matkustaa myös ilmaiseksi. Minulla mukana oli oma kaksivuotias  ja neljävuotias, sekä viisivuotias serkkutyttö. Meidän kohdalla liikkuminen oli siis ilmaista.

Menomatkalla ratikka oli matalalattiainen, joten kyytiin pääsi näppärästi vaunuillakin. Pois tullessa ratikka oli vanha, korkealattiainen, mutta vapaaehtoisia rattaiden nostajia oli useampiakin. Tuossa uudemmassa (matalalattia)ratikassa oli myös näytöt, josta pystyi seuraamaan reitin kulkua.

Vanhemman mallisessa ratikassa näyttöjä ei ollut, mutta pysäkin nimet kuulutetaan ajoissa, kuten uusissakin. Lisäksi minulla oli se Trafi-sovellus päällä, josta myös näki reaaliajassa, koska tulisi hypätä pois. Varmuuden vuoksi, koska aikaa ei ole kiva kuluttaa eksymiseen.

Kadriorgin pysäkillä jäätiin pois, ja käveltiin Kadriorgin puistoa kohti, jossa Miiamillakin sijaitsee. Kun näät huvipuiston ja leikkipuiston, Miiamilla on se rakennus leikkipuiston vieressä. Kesällä täytyy kyllä tulla uudemman kerran, niin voi myös puistoilla ja katsastaa Kadriorgin linnankin.

Ison salin puuhia Miiamillassa.

Edullinen pääsymaksu

Rattaat jätettiin Miiamillan katokseen sisäänkäynnin ulkopuolelle. Kaiteeseen saa laitettua omalla lukolla rattaat kiinni käynnin ajaksi, näin mekin tehtiin.

Yksi, mikä itseäni veti Miiamillan puoleen on myös sen edullisuus. Aikuisten lippu on 4€, lasten 2€, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi tai vaihtoehtoisesti perhelippu kahdelle aikuiselle lasten kanssa on 8€. Meidän porukka maksoi yhteensä 8€.

Miiamillassa on kaksi eri puolta, me aloitettiin isosta salista, kun työntekijä vinkkasi sillä puolen olevan nyt hiljaisempaa, kun koululuokka oli juuri toisella puolella puuhailemassa. Paikassa on lisäksi kahvila, mutta sen testaaminen jäi meillä toiseen kertaan.

Isossa salissa oli majakka, auto, mökki, isot nukkekodit, keittiöleikki, nukketeatteri, liukumäki. Leikit olisivat varmasti jatkuneet isossa salissakin loputtomiin, mutta ajankäytöllisistä syistä siirryimme tunnin päästä toiselle puolelle, josta sitten löytyi mm. vanhanajan kauppaleikit, ompelukone, postitoimisto, räätälin verstas, valokuvaamo, sukset ja askarteluhuone.

Suksista kyllä oli isosti iloa. Tänä "talvena" (talvi :D :D ) meidän lapset ovat päässeet ulkona kerran kokeilemaan suksia, joten hauskaa, että talviharrastusta pystyi tekemään sisälläkin.

Vierailun loppupuolella työntekijä tuli kysymään, olisiko meillä vielä aikaa pieneen askarteluhetkeen. Aina on aikaa askartelulle, eikös! Työntekijän ohjaamina lapset tekivät enkelit pienistä kakkupapereista. Tuo hetki oli tosi ilahduttava, työntekijä puhui enimmäkseen eestiä, minä suomea, ja jos ei aivan ymmärretty toisiamme, niin sitten tarkennettiin englanniksi. Yllättävän hyvin kyllä kommunikoitiin ilman englantiakin. Hyvän mielen kohtaaminen. Lapset saivat tehtyä enkelit glittereineen.

Miiamilla lastenmuseo on suunniteltu 3-11-vuotiaille, sekä "kaikille, jotka kerran olivat saman ikäisiä". Kaksivuotaskin viihtyi, ja minustakin Miiamilla oli hauska ja mielenkiintoinen vierailukohde. Mennään varmasti uudestaankin.

Päivän muut menot ja ratikkaseikkailut

Koska Kadriorg (ja Miiamilla) ovat niin lyhyen ratikkamatkan päässä, päivän aikana ehti vielä muutakin. Nuorin kävi rattaisiin päiväunille, ja me jatkettiin matkaa. Seikkailtiin ratikalla yhden vaihdon kautta Karnaluksin lähelle (jäätiin Hobujaamassa, josta matkattiin ratikalla Keskturgille), jossa treffattiin siskon kanssa (ja odotellessa kurkattiin vieressä oleva kirppis) ja jatkettiin ratikalla 4 Ülemisten ostoskeskukseen. Neloslinjan kaikki ratikat ovat kuulemma uusia, matalalattiaisia.

Ülemisten ostoskeskus oli uusi aluevaltaus meille. Koko ostaria ei ehditty kiertämään, oikeastaan vain murto-osa. Sen vieressä on myös T1 Mall of Tallin, uusin ostoskeskus Tallinnassa. Onpahan seuraavalle käynnille jo ajatusta kasassa. Takaisinpäin lähdettiin taas nelosratikalla. Viru-keskuksen kohdalla vaihdettiin ratikkaan 2, jolla päästiin satamaan. Satamassa käytiin vielä ruokakaupassa iltapalaa ennen laivautumista. Kiva seikkailupäivä!

Nyt, kun tuo julkisilla suunnistaminen on todettu niin käteväksi Tallinnassakin, niin uskaltaa miettiä muitakin vierailupaikkoja. Vähän jo googlettelinkin Tallinnan parhaita kirppareita. Hehe. Mutta oikeasti, sitä kyllä jollain tapaa voimaantuu, kun huomaakin pärjäävänsä tuntemattomissakin paikoissa.

Tämä ratikkatarina siis rohkaisuksi muillekin :) 

Kerro ihmeessä käymisen arvoiset paikat Tallinnassa! 

Synnytyspaikka vaikuttaa, eteeriset öljyt synnytyksessä ja Spinning babies - Terveisiä Kotisynnytysseminaarista!

Sain olla mukana porukassa, joka ideoi ja järjesti reilu viikko sitten olleen Kotisynnytysseminaarin. Seminaari oli Aktiivinen synnytys ry:n ja Suomen Doulat ry:n yhteistuotuos, ja voi että, olipa kyllä ihana päivä!

Kotisynnytysten siivellä päivän aiheina oli synnytyspöhinä ylipäätänsä. Synnytyskulttuurin kehittäminen, mahdolliset epäkohdat ja muut mietteet. 
Paikalla meitä oli koolla n. 120 aikuista sekä myös jokunen vauva. Kävijöinä oli niin kätilöitä, doulia, kotisynnytystä suunnittelevia perheitä kuin muuten vain synnytysaiheista kiinnostuneita.

Tämä viimeisin Kotisynnytysseminaari järjestettiin Kauniaisissa, ennen tapahtumaa kirjoitinkin aiheesta täällä, sieltä voit kurkata kaikki päivän aiheet. 

Päivän ensimmäiset liikutuksen kyyneleet taisivat karata kotonaan veteen synnyttäneen Kirsi Hjortin synnytysvideota katsoessa. Se tunnelma ja tunteet, kun vauva syntyy. Upeat synnytykset saavat liikuttumaan, vaikka kyseessä olisi itselle täysin vieras ihminen. Etuoikeus saada kokea palanen jonkun synnytystä.

Kotisynnytyskertomuksensa jakoi myös Elsa ja Ilkka Markkinen. Heidän vauvansa ei syntynytkään synnytysaltaaseen, kuten oli ajateltu, vaan ihanasti omalle takapihalle. He miettivät, että kuinkahan paljon synnytyksellä oli silminnäkijöitä naapuruston ikkunoiden kautta. Mua naurattaa tämä vieläkin, naapuriparat eivät ehkä ole tajunneet aluksi asiaa ikkunaan osuessaan. Ai että! :D

Synnyttäjän tila ja synnytysympäristön tärkeys

Synnyttäjän tilasta ja synnytysympäristön tärkeydestä puhui Laura Arpiainen, terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori, joka on synnyttänyt kotonaan Kanadassa. 

Synnytysympäristö vaikuttaa synnyttäjän oloon ja mieleen. Onko oma olo kotoisa, vai tuntuuko vieraalta, epävarmalta? Mieli ja olo, rentoutuminen, vaikuttavat vahvasti myös synnytyshormoneihin. Laura Arpiainen toi esiin, että tiettyjä kotisynnytysympäristöstä tuttuja elementtejä voi pyrkiä tuomaan myös sairaalasynnytykseen.

Kotisynnytyksessä koko tila on omaasi. Tutut tavarat, tunnelma ja se, että sinä asut siellä. Varmuus. Onneksi sairaalassakin voit päättää muutamasta synnytysympäristöön liittyvästä asiasta. Alla oleva, kursivoitu teksti on Arpiaisen puheenvuorosta:  

Ympäristötekijät - aistit, muunneltavuus 

Näkö - valaistus, värit, materiaalit, tuttuus

Kuulo - oma musiikki, ei muita potilaita yms

Maku - omat ruoat, omat yrttijuomat

Haju - omat aromaterapiat

Tunto - omat läheiset, omat tavarat

-Laura Arpiainen, terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori, Aalto Yliopisto 

Näiden tekijöiden avulla voi lähteä luomaan itsellesi parempaa, tutumpaa synnytystunnelmaa myös sairaalasynnytykseen. Kaikkeen sairaalassa ei voi vaikuttaa, mutta pienillä asioilla voi olla paljon merkitystä omaan olemiseen. Se ei ole hifistelyä tai ylimenevää toimintaa, vaan oman tilan luomista.

Tähän liittyen kaikki eivät pukeudu sairaalavaatteisiin synnyttäessään, joku haluaa omat lakanat, joku oman tyynyn, joku diffuuserin ja omat eväät. Omat tutut ihmiset, puoliso ja vaikkapa se doula, johon on tutustunut jo ennalta.

"Äitiyshuollossa ei hahmoteta aina, että lain silmissä synnyttäjän itsemääräämisoikeus on täysin ehdoton"

 

Minä myös synnyttäjänä

Synnyttäjän itsemääräämisoikeus ei poistu sairaalaan astuessa. Synnytysväkivalta, eli Minä myös synnyttäjänä -kampanjan puheenvuoro oli toinen teema, joka toi paljon ajatuksia, ja ehkä myös sisuunnutti taas tekemään lisää synnytyskulttuurin hyväksi. Asiat muuttuvat pikkuhiljaa paremmaksi, kun niiden eteen on valmis näkemään vaivaa.

Ei kukaan työntekijä (ainakaan toivottavasti) tee väkivallaksi koettuja tekoja ilkeyttään, vaan ne ovat usein toimia/puuttumisia/asenteita, jotka mahdollistuvat vanhojen käytäntöjen pohjalta. Kampanjan vetäjät, Katri Immonen ja Annamaria Mitchell kertoivat kampanjan tämän hetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Paikalla oli myös kuvausryhmä Yleltä. Aiheeseen liittyen lähitulevaisuudessa
ilmestyy dokumentti, jossa näkyy myös pätkä Kotisynnytysseminaarista. Jännää!

Kovasti ilahdutti muutamien kätilöiden kommentit. He olivat ottaneet kampanjan puheeksi sairaalassa, työpaikassaan, ja näin ovat viemässä asiaa eteenpäin. Arjen sankarit. Niin tärkeitä suunavauksia, eikä varmasti helpoimpia sellaisia.

Paikoitellen terveydenhoitoalalla suhtautuminen kampanjaan on ollut hyvin negatiivista. Asiaa on kielletty; ei tapahdu meillä, ei kukaan sellaista tee jne. On myös mainittu (syyllistetty) epäkohtien esilletuomisen vaikuttavan negatiivisesti jo muutenkin laskussa olevaan syntyvyyteen.

Onneksi kuitenkin epäkohtien esiintuominen mahdollistaa muutoksen. Muutos taas vaikuttaa vaikkapa juuri synnytyskokemuksiin, kauhutarinoihin ja jopa joidenkin perheiden lapsilukuun.

Kampanjasta löydät lisää tietoa tästä, omat aikaisemmat tekstini aiheesta tässä ja täällä. 

Tanja Mäkiharjun esittelypöytä (kätilö, urheiluhieroja): kinesioteippejä, tens-laite, erilaisia geishakuulia ja lantio havainnointiin. 

Kinesioteippaus raskausaikana

Kinesioteippaus ei ole itselleni tuttu aihe muutoin kuin nimenä. Nyt paikalla oli Tanja Mäkiharju, kätilö ja urheiluhieroja, joka tutustutti meidät aiheeseen pintapuolin. 

Kinesioteippauksen idea: kohottaa ihokudosta, jolloin hermoreseptorit eivät saa niin paljon ärsykkeitä ja kiputuntemus vähenee. 

Kinesioteippauksessa olennaisin asia taisi olla se, että täytyy tietää mitä tekee. Siitä voi saada apuja erilaisiin kipuihin ja kolotuksiin, turvotukseen ja verenkierron lisäämiseen, mutta se ei auta syyhyn, vaan ainoastaan vie kipu- yms tuntemusta pois.

Maarit Korpijärven/Äitiyden ilo mukana oli kolme erilaista diffuuseria eteerisille öljyille ja Young Livingin öljyjä. Meiltäkin löytyy tuo lasten pöllö-diffuuseri!

Eteeriset öljyt synnytyksessä

Yksi lempiaiheistani, eteeriset öljyt. Öljyjen käytöstä synnytyksessä oli kertomassa Maarit Korpijärvi, aromaterapeuttti, fytoterapeutti ja viiden lapsen äiti. Minun siskoni, moniosaaja!

Maarit kertoi ensin lyhyen infon eteerisistä öljyistä. Muun muuassa siitä, että laajan spektrin luonnolliset eteeriset öljyt toimivat turvallisesti ja niitä voi käyttää synnytyksessä ja raskausaikana. Älä siis käytä ihan mitä tahansa öljyä :)

Öljyt vaikuttavat mielen kautta (aivolisäke) sekä fyysisesti iholle laitettuna (verenkierto). Jos eteeriset öljyt ylipäätään kiinnostavat, kurkkaa PubMedistä  aiheesta, löytyy yli 20 000 tutkimusta.

Synnytyksessä öljyjä käytetään alaselkään, alavatsaan, jalkapohjiin, nilkkoihin, huoneen tuoksuttamiseen sekä erilaisiin öljykompresseihin (otsa, niska hartiat jne). Käytä aina laimennettuna, laimenna puhtaaseen kasviöljyyn (ei mineraali- tai rypsiölj). 

Hyppää synnytykseen mukaan, älä estele! Iloitse! Pelko on synnytyksen suurin vihollinen!

Appelsiini, laventeli, Surrender, Joy, Valor -öljyt vaikuttavat mieleen

-Maarit Korpijärvi

Kuulimme myös estrogeeinvajauksesta (jolloin synnytys ei käynnisty tai pitkittyy), hormonitasoista huolehtimisesta, välilihan tukemisesta, verenvuodon ennaltaehkäisystä, supistusten tehostamisesta, kivunlievityksestä eteerisillä öljyillä sekä vinkkejä synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Maaritilla itsellään on takana se viisi synnytystä, ja hänellä olikin hyvää vertailupohjaa omista synnytyksistään, alkupään synnytyksiin hän ei ollut vielä löytänyt laajan spektrin/terapeuttisen tason öljyjä, vaan kokeillut öljyjä, joihin hän pettyi. Hänen viidennessä synnytyksessään sain olla itsekin mukana, paikalle ehtimisestä kirjoitin täällä.

Paljon kaikkea, mitä itsekään en ole aivan sisäistänyt vielä. Onneksi aina voi kysyä vinkkejä viisaammilta, asiaan kouluttautuneilta!  

P.s. Meidän öljytiimiin mahtuu mukaan! Jos öljyily kiinnostaa, ole yhteydessä minuun, tai suoraan Maaritiin, niin pääset alkuun ja opit lisää. Maarit myös mielellään pitää koulutuksia ja öljyiltoja eteerisiin öljyihin liittyen.

Päivän muut herkut

Muita päivän aiheita olivat mm. Spinning babies, kotisynnytykseen valmistautuminen, normaalisynnytyksen hoitopolut, kotisynnytys Suomessa 2020 , synnytyskokemuksen työstäminen, imetyksen tila nyky-Suomessa sekä Saunamummujen video. Huikea päivä kokonaisuudessaan.

Puhujat ja aiheensa olivat mielenkiintoisia, vaikkakin aiheet ovat itselleni jo melko tuttuja (paitsi kinesioteippaus, ja eteerisistä öljyistäkin opin koko ajan lisää). Tosin oikeastaan jo pelkkä paikallaolo antoi itselle paljon. Se, että saa kerääntyä yhteen ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet synnytyskulttuurin kehittämisestä.

Siinä seurassa omat ajatukset tuntuvat aivan tavallisilta, koska muutkin paikalla olevat olevat kiinnostuneita samansuuntaisista asioista. Synnytys yhdistää. 

Pitkän päivän päätteeksi kaikki halukkaat siirtyivät tilojen toiseen siipeen saunomaan, juttelemaan ja syömään. Päivän ilahduttavin kommentti tuli eräältä osallistujalta:

"Luulin, että olen ainoa Suomessa, joka ajattelee kotisynnytystä. Ja meitä onkin näin monta, vau!" 

Se ilo, joka tuon sanojasta paistoi. 

Ai että, ei kun seuraavaa Kotisynnytysseminaaria järjestämään! 

Kurkkaa Intagramin puolelta @iloelolaura , kohokohdista löytyy paloja seminaaripäivästä.

Kertakäyttöhöylät haudattu! Ne paremmat sheiverit, Geisha shaver ja Mühle R89

Syksyn I love me -messuilta kotiutin itselleni metallisen karvahöylän. Googlettelin asiaa, niin ilmeisesti niitä voi nykyään sanoa ihan vaan sheivereiksi (olisin muuten kirjoittanut shaver). Semmoisen ostin, ja ai että!

Ei nyt ihan sentään maailma mullistunut sheiverin oston jälkeen, mutta ennen sitä kyllä mullistui. Ei nimittäin ollut tullut mieleen, että tällaisiakin löytyy! Vaikka tietenkin niitä löytyy, onhan metallinen partahöylä iankaikkisen vanha keksintö. Mulla kuitenkin on käytössä kestonenäliinoista lähtien, niin hassua, että kestosheiveriin siirryin vasta nyt.

Mutta olen kyllä ollut yllättynyt, kuinka paljon parempi tuollainen kestohöylä on kertakäyttöiseen verrattuna. Niillä kertakäyttöisillä kun on tullut mentyä siitä saakka kun karvoja alkoi kasvamaan. Joskus vuosia sitten jaksoin vielä vinguttaa epilaattoria ja jotain vahaliuskoja käytellä, nykyään ajatuskin tuntuu kidutukselta. Kaikkea sitä.

Terän pitkä vaihtoväli ja kierrätys

Se höylä. Omani on Geisha Shaver, mutta muunkin merkkisiä löytynee, ja ovat varmaankin ihan vastaavia. Maksoin sheiveristä kaksikymppiä.

Höylää on helppo käyttää, samalla lailla kuin kertakäyttöhöylääkin. Kestosheiveriin vaihdetaan metallinen terä, mutta vaihtoväli on paljon pidempi kuin kertakäyttöisissä. Ja metalliterä menee käytön jälkeen vieläpä metallinkeräykseen, jee!

Minulla on ollut sama terä käytössä syksyn messuista lähtien, eli varmaan jonkun kolmisen kuukautta, enkä vielä ole havainnut tylsymisen merkkejä. Tosin jalkakarvoja en talvella ajele kuin joskus harvakseltaan. Teräpaketit (5 terää/paketti) maksavat kolmisen euroa, ja käyvät useampiin eri höyliin.

Tosi paljon plussaa siitä, että teräpaketti on niin edullinen. Tykkään siitä, että pitemmän päälle monet kestoasiat (kuukautiskuppi, kestonenäliinat, kestokassit jne) tulevat oikeasti halvemmaksi, kuin vastaavat kertakäyttöiset asiat.

Saippua, öljy vai pelkällä höylällä ja vedellä sheivaus?

Itse käytän sheivaamiseen palasaippuaa. Messuilla sain kaupanpäälliseksi myös Geisha shaving oil -pullon, jota olen välillä jaksanut laittaa iholle pehmittämään. Se ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätön. Instagramin puolella kyselin, niin monet sheivaavat höylän kanssa ihan vain vedellä, eli sekin on mahdollista.

Itselläni iho ei oikein välitä sellaisesta, joten saippuaa tai muuta, oikeastaan mitä vaan, mikä vähän liukastaa välissä. (Mulla on myös vanha ekokosmetiikan sheivausvaahtopullo, jota olen vuosia täyttänyt uudestaan. Toimii hyvin, kun sekoittaa nestemäistä saippuaa ja vettä sekaisin. Tosin oikeastaan palasaippua ajaa saman asian ihan täysin.)

Kainaloihin ja bikinirajalle en ole onnistunut haavoja tällä höylällä saamaan, mutta sääriä olen kyllä hutiloinut, ja siksi muutama nirhauma on tullut (niillä kahdella kerralla, kun jalkakarvoja olen ajellut). Vertailun vuoksi, kertakäyttöisillä saanut pieniä nirhaumia lähes joka kerta, koska olen ollut melko suurpiirteinen.. Uusi höylä terineen on kertakäyttöisiä paljon terävämpi, mutta höylätessä ei sinällään ole tarvinnut olla sen varovaisempi, paitsi ehkä sitten sääriä ajaessa mun täytyy hieman opetella :D

Miesten partahöylä

Myös miestä kiinnosti metallihöylä. Hän testaili muutaman kerran omaani, ja totesi  haluavansa oman. Joululahjaksi sitten hankin hänelle Mühle R89 -partahöylän. Ja joo, paluuta vanhaan ei ole, sen mieskin totesi. Kuulemma metallisella höylällä saa tarkempaa jälkeä, ja karvat katkeavat lähempää ihoa, joten naamakarvoja ei tarvitse höyläillä niin usein kuin aiemmilla höylillä tai partakoneilla. 

Oikeastihan nuo höylät eivät ole mitenkään sukupuolikoodattuja, naiset voivat yhtälailla hätistää karvoja Mühlella ja miehet Geishalla. 

Löytyykö sulta jo kestosheivereitä? 

Pippeli, kakka ja pylly. Pienen lapsen seksuaalisuus ja jostain kuultu vessasana

Meillä jyllää alapää- ja kakkahuumori. Tai oikeastaan niihin ei edes tarvitse liittää mitään vitsailua, pelkästään niiden sanojen hokeminen tekee neljävuotiaan hilpeän iloiseksi. Tarkennukseksi, että hokeminen tapahtuu lapsen toimesta. Ja mitä kyseinen isosisko perässä, niin sitä myös pienempi. Todellakin. Pippeli, kakka ja pylly, nuo ihanat kaverit ovat puheissa päivän mittaan. Todella usein.

On muuten jännää, että näiden sanojen ilakointijoukkoon ei yleensä pääse pimppi. Miksihän ei? Toki pimppi on puheista ja kehosta tuttu ruumiinosa, kun molemmat lapseni ovat tyttöjä, mutta onhan kakka ja pyllykin jokapäiväisiä ystäviä, ja silti ne ovat puheisiin päässeet.

Tällä hetkellä tämä sanojen kavalkadi on sen verran paljon neljävuotiaan mielessä, että välillä pyydän rauhoittumaan tai vaihtamaan juttelujen aihetta. Ainakin silloin, kun juttelut ovat tasoa pissi sitä, pissi tätä, kakkakakkapippeliiiii ja leikissä suurin osa sanoista korvautuu näillä ihmeellisillä sanoilla.

Sallitut sanat ja lapsen kehitysvaihe

Mutta ehdottomasti nämä kaikki sanat ovat meillä ihan sallittuja. Niistä saa puhua, niitä saa miettiä ja niistä voi kysellä. Ja kyllähän niiden pohtiminen kuuluu lapsen ikävaiheeseen, kehitykseen. Siksi ne ovat mielenpäällä niin tiuhaan. Pimpin, pippelin, kakan, pissan ja muun toistuminen puheissa on aivan normaalia.

Muutoin meillä on oltu jonkun mielestä ehkä liiankin aktiivisia ja avoimia asian suhteen, vessahätäviestitelty ja pottailtu hyvin varhain, ihmetelty kilpikonnan näköistä kakkaa tai legendaarista salaattipalaa potassa ja myöhemmin pohdittu menkkaverta ja kuukautiskuppia funktioineen. Ajatuksena se, että asiat ovat tavallisia, arkipäivää. Ei niin ihmeellisen mystisiä sanoja, joiden sanominen saa jännittävän kutkutuksen, jonka takia niitä sitten haluaa hokea. Tai ettei uskaltaisi kysyä jotain niihin liittyvää. Avointa ja luonnollista, mutta kuitenkin lapsen ikätaso huomioon ottaen.

Vaan nämä lapsen seksuaalisuuteen liittyvät kehitysvaiheet, ne tulevat kyllä, oli vanhempi valmis tai ei. Eipä lasten kehitykselliset ikävaiheet ole sivuutettavissa kasvatuksellisilla tai keskustelevaan ilmapiiriin liittyvillä asioilla. Oi ihanat neljä- ja viisivuotiaat lapset ja iloinen uteliaisuus. Muistan näitä myös sieltä päiväkodinope-ajoilta.

Neljävuotiaamme kanssa on käyty monet hyvät keskustelut hänen mietteidensä pohjalta. On keskusteltu uimapukualueesta, omista ja toisten rajoista. Ja pimpistä ja pippelistä, tietenkin, niiden toiminnasta. Ja synnytysaiheista, onhan äitinsä melkoinen synnytysintoilija sentään, ja lapsi aiheesta oma-aloitteisen kiinnostunut.

Miten vauva saa alkunsa -aiheeseen ei olla kuitenkaan vielä edetty. Sekin on edesssä sitten, kun lapsi sen esiin ottaa. Turvataidoista ja muusta olisi asiaa varmaan erillisen tekstin verran. 

Lapsen seksuaalisuus on uteliaisuutta, leikillisyyttä ja avoimuutta - Raisa Cacciatore

Lapsen seksuaalisuus voi kuulostaa terminä vaikealtakin asialta, mutta pienillä lapsilla se on juurikin uteliaisuutta ja avoimuutta. Ai että, kun Raisa Cacciatorella on aiheeseen hurjasti hyviä sitaatteja. Vai miten olisi vaikka tämä: "Pieni lapsi ei toki ymmärrä seksuaalisuudesta hölkäsen pöläystä, mutta oman kehon arvostus, hellyyden ja läheisyyden merkitys, rakkauden ja nautinnon lapsi kyllä tajuaa. Ne kaikki ovat seksuaalikasvatusta!"  

Koska pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, laitan tämän otsakkeen alle nyt nämä muutkin sitaatit omien ajatuksien sijaan.

"Harva aikuinen on kuitenkaan saanut itse asiallista, riittävää ja ikään sopivaa seksuaalikasvatusta. Tarvitaan malleja puhua tunteista, sekä keinoja vahvistaa lapsia ja nuoria omissa kehitysvaiheissaan, jotta median ja kavereiden painostus tai negatiivinen tieto eivät johtaisi virheratkaisuihin tai turhaan kiiruhtamiseen"

"Seksuaalinen kehitys on koko elämän kestävä tapahtuma. Samoin seksuaalisuuteen liittyvien seikkojen oppiminen jatkuu koko ajan, ja kiinnostuksen kohteita riittää. Ne vaihtuvat ikä- ja kehitysvaiheiden sekä elämäntapahtumien myötä." Raisa Cacciatore

Pissa, kakka ja vessa -kirjavinkit

Lähivuosina on ilmestynyt useampia kakkajuttuihin ja vessassakäymiseen liittyviä kirjoja ihan pienillekin. Peruspottailuun ja kuivaksioppimiseen taitaa löytyä kirjoja ihan loputtomasti, mutta muitakin aiheeseen liittyvää löytyy kyllä.

Näistä ns. tavallisista pottailukirjoista lasteni lemppareista lempparein taaperoiässä on ollut Leslie Patricellin Potalla-kirja. Aiheeseen liittyvät kirjat ovat yksi keino osoittaa lapselle sitä, että on ihan tavallisesta asiasta kyse.


Muista, pienten lasten aiheeseen tähän kategoriaan liittyvistä kirjoista meillä on kotona kirjastosta käväissyt ainakin

Leslie Patricelli: Paukku
Hope Vestergaard: Vessavintiöt (mun lemppari! Vessassa vitkuttelevia lapsia meillä kutsutaan Ainikeiksi, kuten kirjassa)
Oppi&Ilo: Tutki kakkaa sekä Tutki pottaa
Jeanne Willis&Adrian Reynods: Kuka Kykkii pytyllä?
Axel Scheffler: Pete ja Pulmu - Lätäkkö lattialla

Lisäksi kiinnostaa Prinsessa Rämäpää ja vessasanat, mutta voi olla, että se on vähän isommalle vasta, tapahtumapaikkana kun on eskari ja hahmot noin kuusivuotiaita.

 

    

Pimppi ja pippeli eivät ole vessasanoja

Termi "vessasana" tuli tutuksi jo joskus silloin, kun en vielä ollut äiti. Kammoan sitä. Se kuulostaa juuri siltä, että on joukko sanoja, joista saa puhua vain vessassa. Piilossa, salaa, kun vessan ovi on visusti kiinni. Miksi pimppi olisi vessasana? Tai pippeli? Ovatko ne jotain niin kamalaa, että ne pitää kätkeä vessaan piiloon? Miksi sukupuolielimiin pitäisi liittää tiiviisti ajatus vessasta? Kurkkaa Väestöliiton blogista kirjoitus Pimppi ei ole vessasana.

Ymmärrän kyllä, että vessasana-termin käytöllä on motiivina ollut ylimenevien hokemien ja muiden huutelujen rajaaminen. Se voi kuitenkin luoda vääristyneen käsityksen lapselle, ja ruokkia aihetta tabuna. Sanoillaan tai sanomattomuudellaan aikuinen luo lapsen todellisuutta ja käsitystä asiaan.

Lapseni on kuullut vessasana-termin muualta, useammastakin paikasta. Aika ajoin siitä meillä kotona keskustellaan, kun lapsi sitä miettii. Voihan vessasana sentään, niinkö?

Kurkkaa myös muita vessajuttuja

Maailman onnekkain pissavahinko

Kuukautiskuppi auttoi keskenmenon jälkeen

Pissihätä on yön taikasana

(En taida viitsiä linkata enempää.. Naurattaa :D )

Matkasänky keskellä lastenhuonetta - Kaksivuotiaan unitaantuman kuulumisia

Kuukausi takaperin kirjoitin kaksivuotiaan uniregressioasioista. Vanhat kokonaiset yöt olivat saaneet villejä piirteitä juoksentelun ja kaikenmoisen huutelun merkeissä. Niistä lisää täällä. Vaan miten nyt menee, kuukauden jälkeen?

Koska vieressänukkuminen ei ollut sen toimivampi vaihtoehto, laitettiin kaksivuotias matkasänkyyn. Hän on joskus kyläreissulla nukkunut siinä jo aiemmin, joten matkasänky olli hänen mielestään hauska ja jännä asia. Sinne jäätiin siis suosiolla ja nätisti.

Meidän motiivi tähän matkasänkyyn oli, ettei sieltä pysty juoksentelemaan. Onneksi taapero ei osaa kiivetä, tai ainakaan ole tajunnut kokeilla kiivetä laitojen yli. Pinnasänkyä meillä ei ole ollenkaan, joten se ei olllut vaihtoehto.

Ensimmäinen matkasänky-yö meni ihan huippu hyvin. Taapero ei inahtanut koko yönä. Oma olo aamulla oli sairaan onnellinen; me kaikki nukuttiin taas koko yö! Kokeilua siis todellakin jatkettiin.

Seuraavana yönä kaksivuotias huuteli sängystä kerran jotain, mutta jatkoi uniaan kun siihen ei reagoitu. Tällä kaavaa mentiin viikon ajan, joulun reissuihin saakka.

Reissuilla yleensä on aina nukuttu hiukan kotinukkumisia huonommin, ei niin väliä reissupaikalla, vaan se, ettei olla kotona. Me otettiin reissuun mukaan matkasänky, ettei hyvät yöt menisi aivan överiksi joulujen vuoksi.

Joulun reissuyöt

Neljä ekaa reissuyötä meni yllättävän hyvin matkasängyssä. Sitten vaihdettiin majapaikkaa, ja kokeiltiin, jos ei laitettaisikaan matkasänkyä. Nukkui laatikkosängyssä meidän sängyn vieressä. Ekat yöt näin menivät ihan mukavasti, mutta loppupäästä (oltiin yhteensä viisi yötä) oli jo vähän heikompaa, useampia huuteluja.

Reissun viimeiseksi yöksi (meillä oli ihan megapitkä joululomareissu) vaihdettiin taas yöpaikkaa, joten taapero pääsi takaisin matkasänkyyn. Ja huuteli sieltä monen monta kertaa. Huh kun aamulla, seuraavalla vuosikymmenellä väsytti.

Kotiin tullessa laitettiin lapsi vaan kummempaa numeroa tekemättä takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Ajatuksena, että josko se onnistuisi taas, jos reissu ja matkasänkyilyt olisivat unohduttaneet ne aiemmat riehuilut.

Ja on se kyllä onnistunut taas, ainakin paremmin, kuin ennen matkasänkyvaihetta. Tyyppi ei juoksentele miljoonasti yössä, mutta joinakin öinä saattaa siinä viiden-kuuden maissa lähteä sängystä "äätin kaanaloon", kun ajattelee olevan jo aamu. Olen peitellyt hänet takaisin omaan sänkyynsä, jossa uni on onneksi jatkunut.

Omaan sänkyyn siksi, ettei tuo meidän sänkyyn juoksentelu lähtisi taas uudestaan tavaksi, nyt kun siitä on, ainakin tältä erää, päästy.

Matkasänky oli siis ihan oleellinen, sillä saatiin meillä nuo yön juoksemiset aisoihin, ilman että kukaan joutui menettämään hermojaan tai valvomaan öisin. Oli siis ihanan helppo vaihtoehto. Vai pitäiskö tähänkin kohtaan sanoa, että tältä erää :D Ei voi tietää, oliko nuo uniregressiot nyt tässä, vai vieläkö tähän samaan vaiheeseen tulee jatkoa. Hehhee.

Mutta ainakin tosiaan tämän piti olla se viimeinen uniregressio, joten suunta on vain ylöspäin muutenkin, eikös!

Lue myös

Kohtalokas housuun pissaaminen

Vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen

Imetys loppui vahingossa

Tuuhan mukaan myös Instagramiin! Sieltä löydän meidät nimimerkin @iloelolaura kautta :)

Miksi lasten kanssa kotona olemisesta edes maksetaan? Mene töihin niin saat rahaa! Lapset kuuluvat päiväkotiin!

Aika ajoin keskustelupalstoilla törmää aiheeseen työttömyyspäiväraha ja lasten kanssa kotona oleminen. Äidit kyselevät, onko joku ilmoittautunut työttömäksi etuuksien tähden, vaikka toiveissa onkin vielä hetki taloudellisesti sinnitellä lasten ollessa kotihoidossa. 

Eli siis, olla työttömän statuksella "pelkän" kotivanhemman sijaan, ja siksi saada myös kyseisiä etuuksia. Ja pelko persiissä odotella, kutsuuko joku töihin.

Riippuu keskustelupalstan ryhmästä, millainen keskustelu siitä muodostuu. Toisissa ryhmissä saa käsityksen, että se on ihan käypä menetelmä, jos ei ole työpaikkaa, johon palata. On työtön, vaikka sinällään ei oikeasti haluaisikaan töihin.

Joissakin ryhmissä taas näistä keskusteluista tulee mylläkkä, joissa kerrotaan, ettei kannata tehdä lapsia, jos ei ole varaa niihin. Ja että meillä sentään Suomessa on niin hyvät etuudet, äitimammat elävät täällä ihan herroiksi kotona, toisten rahoilla.

Mutta miksipä he eivät hakisi tätä etuutta, kun siihen kuitenkin työttöminä ovat aivan yhtä oikeutettuja kuin muutkin työttömät? Jos töistä kieltäytyy, tuleehan siitäkin sanktionsa kuten muillekin. Tämä ei ole mikään kehotus, että tehkää kaikki nyt tuolla tavoin, vaan pohdintaa tilanteesta.

Ei töitä tarjolla, kallis varhaiskasvatus ja veroroposet

Tiedän ihmisiä, jotka ovat onnellisia siitä, että heidän paikkakunnallaan ei ole töitä tarjolla, vaan he voivat olla työttömän statuksella kotona lasten kanssa. Itsehän olen valinnut sellaisen alan, jossa työttömyyttä ei ole luvassa, joten tällainen ei edes onnistuisi. Päiväkodit huutavat tarvetta opettajille, ja täällä minä, yksi sellainen, pidän ammattitaitoni kotona ja keskityn omiin lapsiini. Kamalan itsekästä ja laiskaa, eikö?

Syksyllä mietinkin, kuinka ainakin minun alallani (lastentarhanopettaja/ varhaiskasvatusope) valtion saamat verot palkastani eivät todellakaan korvaa niitä kuluja, joita lasteni päivähoito valtion kassaa kuormittaisi. Päivähoitomaksuthan ovat Suomessa todella edullisia siihen nähden, mitä ne oikeasti valtiolle kustantavat. Ja toki ihan hyvä niin.

Eli tavallaan sekä säästän valtion rahaa, että tuhlaan sitä. Riippuu keneltä kysyy. Lisäksi ainakin lusmuilen kotona, teen hallaa tulevalle eläkkeelleni, lapseni eivät pääse itsenäistymään ja niin edelleen. Niin ja hei, työpaikkoja syntyisi lisää, kun laittaisin lapset päivähoitoon. Sekin vielä. Paitsi ai niin, niistä varhaiskasvatuksen opettajista on edelleen jo ennestään pulaa.

Päivähoito on naisten vapautus!

Sehän se päivähoidon ajatus on ollutkin, vapauttaa kaikki naiset työelämään, ettei kenenkään tarvitse jäädä kotiin. Syrjäytymään, laiskottelemaan, köyhyysloukkuun, nyrkin ja hellan väliin, repimään hiuksia päästään, jäämään paitsi huikeasta uranäkymästä, elämään kuin 50-luvulla? Ja siinähän on onnistuttukin, tosin nyt sinne kotiin ei saisi jäädä, vaikka haluaisi.

Kun eläkejärjestelmä luotiin, määriteltiin se, mitä pidetään arvokkaana, mistä kannattaa maksaa eläkettä. No työssäkäymisestä tietenkin, mistäs muusta? Typerä kysymys! Eihän omien lasten kasvattaminen ole työtä, miksi siitä pitäisi maksaa tai arvostaa?

Nykyään onneksi tämäkin on muuttunut sen verran, että myös vanhempainvapaan ja kotihoidontuen ajoilta kertyy hitusen eläkettä. Ajatella. Eteenpäin ollaan siis menty, ja pienen murusen verran kuitenkin arvostusta löytyy.

Meillä on Suomessa verrattain todella hyvin asiat, kun vanhempainvapaasta maksetaan ja myös kotihoidontuki on useamman satasen verran kuussa. Siihen asti, kun lapsi täyttää sen kolme vuotta. Se on viimeinen hetki ulkoistaa lapsi päivähoitoon, sillä sen jälkeen tästä kunniattomasta lorvailusta ja nysväilystä ei enää makseta roposia.

Samalla kun naiset vapautettiin kodin kahleesta ja ovet työelämään avattiin, miesten ja naisten välisiä palkkaeroja ryhdyttiin kuromaan umpeen. Kun molemmat vanhemmat olivat työelämässä, ei ollut tarvetta enää miesten suuremmille, perheen elättäjän palkoille, vaan alkoi tasa-arvon tavoittelu.

Sen, kaiken hyvän sivutuotteena pitempi kotona olo on taloudellisesti haastavaa. (Niin jotta älä nyt lue tätä niin, että mä en pitäisi nykyaikaa hyvänä :D Kaikissa asioissa on vaan myös ne toisetkin puolensa) Kyllä, osa vanhemmista edelleen haluaisi olla kotona lastensa kanssa. Pitemmällä kotona ololla en tarkoita sitä vuotta tai kahta. Koen sen lyhyenä aikana.

Ei kotihoitoa muutenkaan pidetä enää ihanteena, kun on ryhdytty ajattelemaan, että varhaiskasvatuspalvelut ovat lapsen oikeus, ja puhutaan siitä, minkä ikäisenä viimeistään lapsen olisi niihin päästävä. Joissain kunnissa on jo tarjolla kokeiluna ilmainen viskari, eli viisivuotiaiden päivähoito. Eskaristakin tuli velvoittava vuonna 2015, vaikka edelleenkään se ei ole pakollinen.

Oman ikäluokkani joukosta läheskään kaikki eivät ole käyneet esikoulua. Itse kävin eskarin kerhossa, eli kaksi kertaa viikossa meillä oli kerhossa pieni eskarihetki, jolloin menimme toiseen huoneeseen eskarikansioiden kanssa.

Aika moni vanhempi edelleen haluaisi elää kotiarkea lapsensa kanssa

Sitä, että haluaa omien lapsiensa arjen, suurimman kasvatusvastuun ja muun, katsotaan helposti kieroon. Onko tuo vähän höpsähtänyt, miten se noin ajattelee? Ja moni kokee sen myös uhkana, aivan kuin se olemassaolollaan samalla arvostelisi muiden valintoja. Vaikka muiden perheiden valintoihin se ei liity millään tapaa.

Milloin lasten vanhemmista tuli epäkelpoja kasvattajia, ja alettiin ajattelemaan, että vain vieras ihminen tittelin kanssa voi kasvattaa tasapainoisen, taidoiltaan ikätasoisen ja kouluun kelpaavan lapsen?

En aina ole halunnut lapsia. Sitten kun käänsin kelkkani, tajusin myös, että ei kuulosta itselleni mielekkäältä, että ensin "tekee" lapsia, ja sitten joku muu saa viettää enimmän ajan heidän kanssaan varhaislapsuudessa, kasvattaa ja opettaa pienestä asti. Lohduttaa, lukea, hupsutella, peitellä päiväunille. Viettää suurimman osan heidän hereilläoloajastaan.

Onko se niin väärin, että haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa, niiden, joita on niin kovasti ensin toivonut ja odottanut? Että kyllä, ymmärrrän hyvin teitä, jotka olette ilmottautuneet työttömiksi yhteisen ajan toivossa, jotta taloudellisesti pärjäisi vielä hitusen pitempään kotona. Ei, se ei ole tukien väärinkäyttöä, koska ei niitä tukia saa kuin vain oikeasti työttömät, oli motiivi sitten mikä hyvänsä.

Tämä paatos siis lähti ajatuksesta: Mitä tapahtuu, kun nuorin lapsi täyttää sen kolme vuotta? Entä jos haluaakin mahdollistaa lapsille edelleenkin kotona kasvamisen? Se mikä oli ennen automaattisin valinta, onko sellaista valintaa enää olemassa? Jos on, tarkoittaako se kädestä suuhun elämistä?

Ja no, miksi kukaan haluaa olla kotona pitempään? Itse olen todennut, että nämä oikeasti ovat ne parhaat vuodet. Nämä, joita elän juuri nyt. Ihania, palkitsevia ja rikkaita, vaikka eivätkään taloudellisesti. Sisältörikkaita, mittaamattoman arvokkaita. Minun lapseni lapsuus ei ole korvaamaton sille päiväkodin työntekijälle. Hänelle lapseni on vain yksi lapsi muiden joukossa.

Lue myös: 

Varhaiskasvatus ei ole rakettitiedettä

Neljävuotias kotihoidossa

Ihanat vuodet

Tule mukaan myös Instagramiin, löydät meidät nimimerkin @iloelolaura takaa!

Blogin lukijamäärä, uusi blogiosoite ja kiusaamisen ennaltaehkäiseminen

Joku on ehkä jo huomannutkin, että osoiterivissä komeilee pelkkä www.iloaeloa.fi , sen aiemman blogspot-päätteen sijaan. Uuden vuoden kunniaksi ajattelin, että blogikin saa tällaisen ylennyksen minulta, ihan oikean domainin! On ollut ajatuksen tasolla jo todella kauan, mutta joskus tämmöiset asiat vaan jäävät roikkumaan. Vaikka sitten loppupeleissä se ei mitenkään vaikea homma ollutkaan.

Tämän saavutuksen takana oli eräs ajatus, kuten otsikosta voi jo päätellä. Minua ei onneksi täällä netin maailmassa ole kiusattu, mutta useampaa tuttua on. Viimeisimpänä bloggaajakollegaa Arjen suklaasuukkoja. Blogipohjien nimellä kulkevat blogiosoitteet (eli kuten vanha osoite) ovat kuulemma helpommin kiusattavissa. Kaikenlaista jäynää sitä on keksitty toisten elämän vaikeuttamiseksi. Buu sille.

No, mutta sainpahan sen takia aikaiseksi. Kannatti! Jospa seuraavaksi operaatioksi ottaisi sitten blogin ulkonäkösäätelyn. Pikkuhiljaa. Jos osoitteen ostamista mietin ainakin vuoden, niin katsotaan, miten ulkonäköasioissa käy ;)

Teinkin jo aiemmin koosteen blogin vuodesta 2019, se löytyy täältä.  Moni bloggaaja on kertonut koosteessaan myös blogin lukijamääriä, joten ajattelin, että voisin itsekin ne tähän kirjoitella. Ei oikeastaan vaan tullut mieleen, mutta tykkään tällaisesta läpinäkyvyydestä, joten miksipä ei.

Vuonna 2019

Te lukijat asuitte..

46% Helsingissä
12% Tampereella
42% muissa kunnissa (joista Lappeenranta 1%)

Olitte iältänne..

46% 25-34
24% 35-44
10% 18-24 vuotiaita
20% muun ikäisiä

..ja 92% teistä kaikista on naisia.

Sivun katselut 164 605
Käyttäjät 69 480
Istunnot 105 197

(Lähteenä Google Analytics)

Täytyy ihan sanoa, että vau miten paljon viime vuonna on ollut lukijoita! Kiitos siitä ruudun sille puolelle :)

Instagramin puolella mukaan pääsee nimimerkin @iloelolaura kautta!

Ihana, kliseisen terveellisempi uusi vuosi

Se on taas alkanut, terveysintoilun ajanjakso! Tykkään joulun ruokaövereistä, mutta myös tammikuun pieni kevennys on aina ihanan tervetullut. Vaikkakin sen lieveilmiönä tammikuun ajan lähisalilla, jossa käyn, tulee olemaan hirmuisen täyttä.

Itselleni tammikuun kevennys tarkoittaa enemmänkin siihen omaan toimivaan arkeen palaamista,  joulunajan (joka päättyy vasta vuodenvaihteeseen, heh) herkuttelun ja ahtamisen jälkeen. Arjen lemppariruoat, taukoa herkuista, ja se ihanan kevyt olo. Ja parasta, kun siihen oloon ei tarvitse etsiä mitään superdieettejä, vaan tietää jo vähän, mikä omalle kropalle toimii.

Tokikaan se ei mene aivan yks yhteen Suomen ruokasuositusten mukaan, mutta sehän onkin vain yksi näkemys hyvin laajaan asiaan.

Ei ahdistusta joulun herkuttelusta

Olen jo useampana jouluna antanut itselleni luvan siihen, että syömiset saa mennä vähän övereiksi joulunaikaan. Ne kun todennäköisesti menisi siihen kuitenkin, oli lupaa tai ei. Luvan antamalla ei tarvitse kantaa morkkista asiasta, kuten aiemmin. Joulu, mikä ihana tekosyy lyödä homma yli.

Aiemmin sitä vain ahdisteli itseään asiasta, että miten sitä taas kävi näin, että tuli vähän syötyä liikaa. Kun myös herkuttelun sallimisen takana on ajattelutyö, on itselleni helpompaa palata vanhaan ja toimivaan. Useamman joulun olen viettänyt jo näin. Syömisen määrä on aika vakio, erona on vaan parempi mieli, ja tosiaankin helpompi palaaminen omaan tavalliseen ja terveellisempään ruokailumalliin.

Osa ihmisistä varmaan osaa joulunakin syödä asiallisesti. Hyvä niin, jokainen tyylillään. Itselleni joulu ei ole aikaa, jolloin mietitään, onko ulkoiltu tarpeeksi tai pitäisikö kuntoilla, ja että kannattaisiko lopettaa jo se konvehtien mättäminen. Sen sijaan aamupalaksi voi syödä vaikka joulun Sacher-kakkua. Toimii!

Lapsilla toki on vähän eri säännöt, mutta kyllä meillä joulu oli myös lapsilla herkkuaikaa, vaikkakaan ei övereitä heille, vaan lähinnä jälkkäreinä. Ja lapsetkin tietää, että se on joulua se, ja arki on sitten vähän erilaista.

Että tervetuloa uusi vuosi! Täällä viritellään taas smoothiekoneita, ja ekat viljattomat sämpylätkin on jo paisteltu ja maisteltu.

P.s. Joulun parhaisiin kuului kyllä ehdottomasti Vihreitä kuulia -suklaakonvehdit, nam!