Vauvan "vessahätäviestintä", kun kotona on 3 alle kouluikäistä

Heh, olen tämän postauksen aloittanut silloin, kun kuopus oli vielä vauva. Hups. No, mutta, jospa nyt olisi hyvä aika kertoilla, miten kolmannen lapsen kanssa vessatusasiat menivät. Edellinen tekstini aiheesta on Vessahätäviestintää kuusiviikkoisen vauvan kanssa.

Otsikkoon olen laittanut vessahätäviestinnän heittomerkkeihin. Tässä vuosien varrella on vahvistunut ajatus siitä, että termi "vessahätäviestintä" saa koko homman kuulostamaan vaikeammalta, kuin mitä se onkaan. Koko homman pointti on oikeastaan vain vauvan vessattaminen, vessassa käyttäminen. Viestiminen puolestaan kuulostaa työläältä, aikaa vievältä. Sellaiselta, mihin pikkulapsiperheessä ei välttämättä olisi aikaa!

Näin olen kirjoittanut noin vuosi sitten:

"Miten vauvan vessahätäviestintä onnistuu, kun alle kouluikäisiä on kotona kolme kappaletta, joille huomiota jakaa?

Sanoisin, että se menee aika rutiinilla. Kuten aiemminkin olen todennut, on helpointa havainnoida oman vauvan rytmi, ja sitten toistaa sitä. Tosin aika lailla perusjutut pätevät joka vauvaan, eli tietty aika maidon saannista pissattaa, unien jälkeen, ruokailun (kiinteät) jälleen potalle jne.

Näihin vauvakin tottuu, vauvathan osaavat luontaisesti pidättää, jos tätä taitoa vaan on ylläpidetty. Näin meilläkin, kolmannellakin kerralla. Se, että asia oli meille jo tosi tuttua (kaikkien lasten kanssa samaa toteutettu) teki sen, että vauvan vessattaminen oli samalla lailla osa vauvavuotta, kuin joku muukin asia. Ei siis tuntunut ekstralta, vaikka kotona pyöri vauvan lisäksi täysipäiväisesti myös kaksi muuta lasta. 

Miten tämä nyt sitten sujui vauvavuoden ajan? Oikeastaan melko hyvin, oltiinhan omien aikataulujemme herroja. Syksyllä eskarissa reissaaminen tiettyyn aikaan tekee sen, että lähdöt on välillä lennokkaita ja päivässä tulee muutama pissa vaippaankin. Ei aina tai joka päivä, mutta välillä. Taapero on taitava näissä hommissa."

Nyt: 

Vuosi sitten tuo eskari toi vähän uudenlaista rytmiä meidän arkeen. Aika hienosti pottailut ja muut silti sujuivat, tuommoinen vajaa vuosikas/pikkutaapero kun osaa mukavasti tehdä pottaan muuallakin kuin kotona. Jos on siis pottailuihin ja muihin tottunut. Käytiin ahkerasti mm. muskarissa, kerhoissa ja kirjastoissa esikoisen eskaripäivän aikana.

Loppukeväästä (tänä vuonna), eli siinä puolentoista vuoden paikkeilla uskalsin häneltä jättää päivävaipan pois, ja hyvin nopsaa olikin sitten päiväkuiva. Hassua kyllä, mutta melkeinpä saman tien. Nimenomaan tuo vaipan pois jättäminen oli käänteentekevä. Vaikka sitä ennen oli harvakseltaan pissoja siellä vaipassakin, kun vaippaa ei enää ollut, oli se kuin merkki, ettei enää voi liritellä pöksyyn. 

Minulla on ollut vähän sama juttu jokaisen lapsen kanssa, lapsi olisi valmis olemaan ilman vaippaa, mutta äiti ei uskalla sitä pois ottaa :D Päiväunivaipat taisi jäädä siinä samassa kohtaa pois, yövaipat vasta elokuussa, kun lomat oli lomailtu, eikä ollut enää yökyläreissuja niin ahkeraan. 

Tällainen vessatus-kuivaksioppimisen elinkaari tällä kertaa. Eli aika samalla lailla meni, kuin edellistenkin kanssa, vaikka toki joka lapsella on vähän omat juttunsa. 

Minua rohkaisi tuohon päivävaipan poisjättämiseen se, kun eräs suurperheen äiti, jolla on 12 lasta, kertoi, että hän on jokaisen taaperonsa opettanut kuivaksi juurikin niin, että vaippa on vain jätetty pois. Lapsesta riippuen hommaan on mennyt kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Ajattelen, että siinä on jo hyvä otantakoko lasten eroihin. Heillä ei ole ollut vauvan vessatustaustaa. Eikä se muutoinkaan ole varhaisessa kuivaksioppimisessa välttämätöntä, vaikka varmasti voikin edistää asiaa, kuten vaikkapa myös kestovaipat.

Aiemmat tekstit aiheesta löydät täältä.

Yöimetysten lopetus, korona ja taaperon msas-testi

Alkuvuosi on soljunut omalla painollaan tosi nopeasti eteenpäin. Arki on aika täyttä, hyvällä tavalla sellaista kuitenkin. Olen nauttinut lisääntyneestä valosta ja auringonpaisteesta, imenyt siitä itseeni energiaa pitkän talven vastapainoksi.

Nyt talvella lopetin taaperolta yöimetyksen. En ole varma, onko siitä kuukausi vai kohta jo kaksi,  mutta tässä talvella kuitenkin.

Koko vauvavuosihan me nukuttiin vauvan kanssa tosi hyvin, kainaloikkain, mutta taaperoksi kasvaessa meillä yöt muuttuivat kovin levottomiksi. 

Ensin tuli matkasänky makuuhuoneeseemme parisängyn viereen. Se rauhoitti välillä. Siitä asia eteni matkasängyn siirtymisellä lastenhuoneeseen, ja myös yöimetys jätettiin.

Yöt rauhoittuivat kyllä hurjasti, täytyy myöntää. Ajatuksena pitäisin eniten siitä, että nukuttaisiin taaperon kanssa kainaloikkain edelleen, mutta harmi kyllä se ei toiminut enää. Ja yöimetystäkin olisin voinut hyvin jatkaa vielä, mutta halusin muutosta öiden levottomuuteen. Olin kuitenkin ehtinyt mutustella siirtoa jo pitkään,  ja toki tympääntynyt öihin jo kunnolla, niin asia ei tällä kertaa tuntunut niin haikealta kuin viimeksi.

Huonoja öitäkin meillä edelleen on, mutta onneksi enemmistö niitä parempia. Taapero on edelleen tarkka kuin kello,  ollut vauvasta asti, ja poikkeamat rytmissä saavat hänet valvoskelemaan yöllä.  Eli vaikkapa unien viivästyminen tai lyhyemmät päikkärit ovat totaalihirvitys, sillä silloin yöstä löytyy parin tunnin valvomispätkä. Näin oli jo ennen yöimetyksen lopettamista.

Rytmistä pidämme siis kiinni kynsin ja hampain, se kun takaa yleensä itsellekin hyvät yöunet. Joskus hän tosin herää päikkäreiltä aiemmin, sille taas en kovin voi mitään. Päikkäreille nukahtamisaika kuitenkin kun on aika vakio, koska hän nukahtaa autoon eskarireissulla.

Talvella meilläkin kävi kylässä se korona. Niinkuin monella muullakin. Eskarista tuotiin se tuliaisena, ja suuri osa eskariperheistä sairastikin sen muutaman jakson aikavälillä vuorotellen.  Olinkin jo ehtinyt miettiä, eikö saada tautia ollenkaan, kun altistumisia tuntui olevan jatkuvasti. 

Sairastettiin koronaflunssa tosiaan koko perheellä.  Lapsilla se oli lievin, muutaman päivän kuumeilua, jolloin katsottiin poikkeuksellisen paljon lastenohjelmia ja juotiin hedelmämehuja. Sitten olivatkin kunnossa. Yötkin nukkuivat onneksi tavalliseen tapaan eli hyvin.

Meillä aikuisilla selvemmin huomasi, että kyseessä oli koronaflunssa "tavallisen" flunssan sijaan. Tuntui erilaiselta, ja etenkin päänsärky ja lihassäryt olivat itselläni poikkeuksellisen oloisia. Kuumetta ei tainnut olla kuin päivän verran. Niiden väistyessä tilalle tuli yskä, nuha ja väsymys.  Väsymystä kestikin yhteensä pari viikkoa, vaikka itse sairastelu olikin muutamassa päivässä ohi.

Lisäksi sain jalkakipuja,  liittynevät piikkiproteiinin suurempaan määrään kehossa. Magnesium&kalsiumkuuri on auttanut onneksi niihin. Onneksi koronaflunssakin on takana päin, mutta olin kyllä henkisesti varautunut rankempaan settiin. No, onneksi näin perin! Toki meillä oli koko flunssan ajan vitamiinit,  Young Livingin eteeriset öljyt ja Ningxia-antioksidanttijuoma aktiivisesti käytössä, niilläkin on varmasti ollut oma vaikutuksensa kehon taistelutahtoon. 

Viime viikolla lähetin taaperon kakkanäytteen eteenpäin, msas-analyysia varten. Ollaan noiden isompien lastenkin kanssa turvauduttu msas-analyysin tuomaan apuun, kun ovat olleet pienempiä. Taaperolla on muutama pieni terveyspulma, joihin kaipaamme helpotusta. Lievimpänä näistä on poskien raju helahtelu ruokailun ja imetyksen jälkeen, ja välillä hän itkeskelee öisin,  ilmeisesti mahaoireita. 

Pian kuulemme tästä lisää, kun tulokset tulevat. Edellisten kanssa on ollut lieviä puutostiloja, jotka ovat aiheuttaneet tuota jollekin ruoka-aineelle oireilua ja jotka ollaan sitten saatu hoidettua kuntoon. Katsotaan, mikä taaperolla on syynä!

Ihanaa lopputalven ja kevään alkamisen aikaa sinulle! Kirjoittelen piakkoin aiheesta, joka osaltaan on tuonut vipinää meidän arkeen nyt alkuvuoden ajan :) 

Uhmaikä tuli uudestaan

Muistan, kuinka esikoisen uhmaikä meni välillä aika kovaa tunteisiin. Otti koville aikuisena. Vaan miten nyt, kun yhdestä uhmaiästä on jo vanhempana kokemusta rikkaampi, ja seuraava on alkanut?

Taaperolla on jo pitemmän aikaa ollut enteitä tuosta tärkeästä ikäkaudesta, uhmaiästä. Ensimmäinen ajatus oli "hei tää on tuttua, tiedän tämän!", ja pieni hyväntuulinen naurahdus päälle. Aina ei toki naurata, mutta lähtökohtaisesti olo on tasaisempi ja useammin kyllä naurattaa kuin viimeksi.

Esikoisen kanssa kun kaikki uudet vaiheet olivat, ja ovat tavallaan ihan uusia itsellekin. Sillä ei ole merkitystä, että olen ammatiltani varhaiskasvattaja, koska vanhempana minulle kaikki on uutta silti. Asiat tuntuvat erilaiselta kun kokee ne vanhempana.

Nyt kun uhmavaiheesta (ei ole mielestäni paras sanavaihtoehto, mutta pelkkä tahtokausikaan ei kuvaa tarpeeksi. Ehkä se olisi tahtoo-ei tahdo-ei todellakaan tiedä mitä tahtoo, mutta ei ainakaan tahdo sitä mitä äiti ehdottaa ) on se yksi kokemus, on tavallaan aika hienoa huomata, että uhma ei mene samalla tapaa tunteisiin itsellä. Toki tietenkin välillä ärsyttää, mutta ei kuitenkaan samalla tapaa kuin ensimmäisen kohdalla. Ja kun sen tietää ja muistaa, että uhmaikäkin se menee kyllä ohi jossain kohtaa.

Uhmakauttaan elävä lapsi on eri kuin siskonsa, mutta koen tässä pätevän sen saman, mitä olen huomannut muussakin: kun on useampi lapsi, sitä tajuaa myös joistakin menneistä hetkistä, että ei ollutkaan kyse lapsen luonteesta, vaan meneillään olevasta ikäkaudesta.

Toisella kertaa on jotenkin jo helpompi eriyttää omassa mielessä näitä asioita, ja siksi uhmaikä tuntuu vain yhdeltä vaiheelta muiden joukossa.

Ja se on aika kivaa se :)

Ja ajatella, kun äitivarmuutta kertyy koko ajan, niin mitenhän sitten seuraavan lapsen kohdalla?

Lue myös

Näin selviät uhmaiästä

Äitiyden ristiriitaiset tunteet

Älä häpeä lasten julkisia kiukkukohtauksia!

Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura

Matkasänky keskellä lastenhuonetta - Kaksivuotiaan unitaantuman kuulumisia

Kuukausi takaperin kirjoitin kaksivuotiaan uniregressioasioista. Vanhat kokonaiset yöt olivat saaneet villejä piirteitä juoksentelun ja kaikenmoisen huutelun merkeissä. Niistä lisää täällä. Vaan miten nyt menee, kuukauden jälkeen?

Koska vieressänukkuminen ei ollut sen toimivampi vaihtoehto, laitettiin kaksivuotias matkasänkyyn. Hän on joskus kyläreissulla nukkunut siinä jo aiemmin, joten matkasänky olli hänen mielestään hauska ja jännä asia. Sinne jäätiin siis suosiolla ja nätisti.

Meidän motiivi tähän matkasänkyyn oli, ettei sieltä pysty juoksentelemaan. Onneksi taapero ei osaa kiivetä, tai ainakaan ole tajunnut kokeilla kiivetä laitojen yli. Pinnasänkyä meillä ei ole ollenkaan, joten se ei olllut vaihtoehto.

Ensimmäinen matkasänky-yö meni ihan huippu hyvin. Taapero ei inahtanut koko yönä. Oma olo aamulla oli sairaan onnellinen; me kaikki nukuttiin taas koko yö! Kokeilua siis todellakin jatkettiin.

Seuraavana yönä kaksivuotias huuteli sängystä kerran jotain, mutta jatkoi uniaan kun siihen ei reagoitu. Tällä kaavaa mentiin viikon ajan, joulun reissuihin saakka.

Reissuilla yleensä on aina nukuttu hiukan kotinukkumisia huonommin, ei niin väliä reissupaikalla, vaan se, ettei olla kotona. Me otettiin reissuun mukaan matkasänky, ettei hyvät yöt menisi aivan överiksi joulujen vuoksi.

Joulun reissuyöt

Neljä ekaa reissuyötä meni yllättävän hyvin matkasängyssä. Sitten vaihdettiin majapaikkaa, ja kokeiltiin, jos ei laitettaisikaan matkasänkyä. Nukkui laatikkosängyssä meidän sängyn vieressä. Ekat yöt näin menivät ihan mukavasti, mutta loppupäästä (oltiin yhteensä viisi yötä) oli jo vähän heikompaa, useampia huuteluja.

Reissun viimeiseksi yöksi (meillä oli ihan megapitkä joululomareissu) vaihdettiin taas yöpaikkaa, joten taapero pääsi takaisin matkasänkyyn. Ja huuteli sieltä monen monta kertaa. Huh kun aamulla, seuraavalla vuosikymmenellä väsytti.

Kotiin tullessa laitettiin lapsi vaan kummempaa numeroa tekemättä takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Ajatuksena, että josko se onnistuisi taas, jos reissu ja matkasänkyilyt olisivat unohduttaneet ne aiemmat riehuilut.

Ja on se kyllä onnistunut taas, ainakin paremmin, kuin ennen matkasänkyvaihetta. Tyyppi ei juoksentele miljoonasti yössä, mutta joinakin öinä saattaa siinä viiden-kuuden maissa lähteä sängystä "äätin kaanaloon", kun ajattelee olevan jo aamu. Olen peitellyt hänet takaisin omaan sänkyynsä, jossa uni on onneksi jatkunut.

Omaan sänkyyn siksi, ettei tuo meidän sänkyyn juoksentelu lähtisi taas uudestaan tavaksi, nyt kun siitä on, ainakin tältä erää, päästy.

Matkasänky oli siis ihan oleellinen, sillä saatiin meillä nuo yön juoksemiset aisoihin, ilman että kukaan joutui menettämään hermojaan tai valvomaan öisin. Oli siis ihanan helppo vaihtoehto. Vai pitäiskö tähänkin kohtaan sanoa, että tältä erää :D Ei voi tietää, oliko nuo uniregressiot nyt tässä, vai vieläkö tähän samaan vaiheeseen tulee jatkoa. Hehhee.

Mutta ainakin tosiaan tämän piti olla se viimeinen uniregressio, joten suunta on vain ylöspäin muutenkin, eikös!

Lue myös

Kohtalokas housuun pissaaminen

Vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen

Imetys loppui vahingossa

Tuuhan mukaan myös Instagramiin! Sieltä löydän meidät nimimerkin @iloelolaura kautta :)

Yhden taaperon vessahistoria: vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen ja kuiviin öihin

Meillä on tykätty harrastaa lasten vessattamista alusta asti. Se on ollut niin osa sitä juttua pienen lapsen kanssa, että ei olla koettu sitä rasitteeksi tai voimia vieväksi. Olen edelleen sitä mieltä, että kuivaksi opettelusta ei kannata ottaa stressiä, mutta vessajutut voi halutessaan aloittaa myös jo heti syntymästä, kuten me tehtiin.

Kaksi lasta, kaksi aika samanlaista polkua. Eroa taitaa olla vain se, että esikoinen oli mahavaivainen vauva ja taapero, ja hänen pissavälinsä oli lyhyempi kuin oireettomalla siskollaan. Allergiat ja herkkyydet kun tuppaavat vaikuttamaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti, myös tähän asiaan.

Taukoja vessahommista on ollut vain vauvavuoden alkupäissä, kun vauva on välillä lakkoillut. Sekään ei ole vakavaa, vaan välillä voi kuulestalla, joko jatkettaisiin taas. Sen kummempia takapakkeja asiaan ei ole tullut kummallakaan. Alta löydät nuoremman lapsen vessahistorian, hän kun on nyt taaperona melkoinen konkari ollut näissä hommissa jo pitkän aikaa.

Pienestä se lähti - vessahätäviestintä

Kahden päivän ikäisenä saatiin vauvan ekat pönttökakat ja -pissat. Melkein syntymästä aloitettiin. Oli taas niin huikea tunne, kuinka vastasyntynyt oppii suhu-merkkiäänen ja tekee tarpeensa. Kestovaippoja pidettiin vauvalla kyllä koko ajan, vaipatta hän oli lähinnä vain välillä ilmakylpyillessä alkuun.

Kun vauva oli kahden viikon ikäinen, mietin vauvojen pidätyskykyä. Sen kun näki taas käytännössä, että pienikin vauva osaa pidättää pieniä aikoja.

Puolen vuoden ikään päästessä vauvalla oli ollut jo monia erilaisia vaiheita, vessajutuissakin. Reissujen jälkeen hän selvästi vain keräsi voimia, ennen kuin pääsi taas rytmistään kiinni. Minulle hän lakkoili vessakäynneillä muutaman kuukauden ajan, ollessaan 2-4 kuukauden ikäinen, mutta isin kanssa teki aina. Se tosin oli tuttua jo esikoisen ajalta, että äiti ei kelpaakaan kaikkeen.

Neljän, viiden kuukauden ikään mennessä hän oli saanut jo rytmistä hienosti kiinni, ja vessakäynnit noudattivat melko selkeää kaavaa. Oli siis helppoa ennustaa, koska vauvalla suunnilleen oli hätä, ja hänet vessaan viedä. Hän ilahtui vessaan pääsemisestä, ja välillä oli päiviä, ettei yhtään vaippaa kastunut, yleensä kuitenkin yksi.

Viittä vaille taapero -vessarutiinit ja päiväkuiva kotona

Kun vauva oli 11 kuukauden ikäinen, kerroin hänen olevan päiväkuiva kotona. Olimme lopettaneet hänellä tuolloin vaippojen käytön kotona hereillä ollessa, ja usein muskariin tai kauppareissullekaan ei tarvinnut vaippaa, vessarytmeistä ja menojen aikatauluista riippuen. Kerroin myös vauvan vessarytmistä, joka oli noin 7-9 vessareissua päivässä.

Puolitoistavuotiaan vessarytmistä kirjoitin täällä. Vessakäynnit olivat vähentyneet muutamalla kerralla tuosta vajaan vuoden ikäisestä, ja vaippoja käytettiin enää automatkoilla ja unilla. Silloinkin vaippa oli yleensä kuiva. Lapsen pidätyskyvyn kehitystä oli mielenkiintoista seurata, sillä se kasvoi koko ajan lapsen kasvun mukana.

Vajaa kaksivuotias - ei enää yövaippaa & omatoimisuus

Nyt taapero on vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen. Kesän aikainen edistysaskel on se, että univaipat on voitu jättää pois niin yöunilta kuin päikkäreiltäkin. Ensin jäi yövaippa, sitten päiväunivaippa heti perään.

Hän osaa useimmiten kertoa vessahädästään ja mennä potalle, mutta iso osa vessareissuista tapahtuu myös meidän kehotuksesta. Lähtopissit, unille meno -pissit ja muut. Lapsi mielellään pyyhkii itse pissan ja pesee kätensä. Ite, kuten hän sen ilmoittaa. Hän on ylpeä taidoistaan, ja me tietenkin hänestä.

Vaikka hän on kovin omatoiminen, on vastuu hänen vessakäynneistään tietenkin edelleen meillä vanhemmilla, onhan hän kovin pieni tyttö vielä. Vessarytmi on aika samanlainen kuin puolitoistavuotiaanakin, sellainen 6-7 vessakäyntiä päivässä on aika perus.

Kiitollinen

Aika harvakseltaan on tullut pissakakkavahinkoja, ne ovat yksittäisiä isin ja äidin unohduksia siellä täällä, ehkä muutaman kerran kuukaudessa. Mekään emme ole millään tapaa täydellisiä, tässäkään asiassa.

Meillä on koko kesän kulkenut matkapotta mukana minne mennäänkin. Tosin puskapissejäkin on tullut harrastettua ihan kiitettävästi.

Hyvin kiitollinen mieli on kuitenkin, kun molemmat lapsista ovat päässeet vaipoista jo reilusti ennen kahden vuoden ikää. Ja ei, tämä ei ole mikään kilpailu, mutta helpottaahan se meidän vanhempien työsarkaa, kun lapsi oppii kuivaksi. Se on hyvä motiivi tähän, muun palkitsevuuden lisäksi.

Ennen toisen lapsen syntymää kuulin monesti, että vessahätäviestintä on "vain esikoisten juttu". Olin vähän varautunut siihen, että se ei onnistuisi, kun lapsia on useampi. Nyt ajatus tuntuu hassulta, miksi ei onnistuisi? Toki on hyvin erilaisia perhetilanteita, eikä aina voi voimavarat riittää kaikkeen, mutta meillä ei onneksi ollut mitään syytä miksi ei olisi onnistunut.

"Kunnia" kaikesta kuuluu kestovaipoille, vessahätäviestinnälle, lapselle, vessarutiineille, matkapotille, isosiskolle ja muille. Me vanhemmat ollaan vain oltu statisteja, menossa mukana. Opittu paljon. 

Aika mukava on ollut tämäkin vessataival, kun se on aloitettu jo pikkuisena. Suosittelen kyllä, tämä on hyvin palkitsevaa itsellekin. 

Lisää aiheesta:

Kestovaipat, mitä ne ovat?

Näin aloitat vessahätäviestinnän 

Arjen älynväläykset löytyy Instagramin puolelta @iloelolaura, tule mukaan!

Neljä päivää erossa lapsista tuntui aluksi todella hurjalta ajatukselta

Muuton keskellä olin lopulta neljä päivää erossa lapsista. Vaan kylläpä asia mietitytti, ja kauhistuttikin etukäteen. Nuorimmainen kun on kuitenkin vasta vuoden ja kahdeksan kuukautta, eikä me olla harrastettu pitkiä poissaoloja lasten luota.

Neljä päivää. Sehän on lasten elämässä ihan iäisyys. En ikinä ollut ollut niin pitkää aikaa erossa edes esikoisesta, saati sitten taaperosta. Molemmat ovat aiemmin harrastelleet vain yhden yön kyläilyreissuja.

Instagramin puolella mietinkin asiaa jo etukäteen, sillä se oli kyllä ajatuksissa todella paljon. Lähinnä juupas-eipäs, onko neljä päivää liikaa vai ei -mietintää. Ihan ihmeen paljon sain asiaan käytetyksi energiaa, pelkkään miettimiseen.  Asia tuntui minusta tosi hurjalta, ei siksi, etteikö lapset pärjäisi. Ja joo, tiesin itsekin pärjääväni kyllä. Lähinnä ajattelin, onko noin pitkä erossaolo hyväksi taaperolle.

Instassa suurin osa äänesti, ettei neljä päivää ole maailmanloppu, ja siihen sitten itsekin päädyin. Itselläni sitä päätöstä puolsi myös se, että taaperolla on kuitenkin myös sisko koko ajan mukana. Lisäksi hän on melkoinen toiminnan tyyppi, joka tykkää mennä ja reissata. Ja toki se, että jos uutta kotia halusi yhtään saada puretuksi laatikoista, niin lasten kanssa se ei kovin sujuvaa olisi, vaan aikamoista kaaosta.

 Jos lasten toinen vanhempi ei olisi ollut mukana lasten kanssa, olisi homma täytynyt miettiä taaperon kohdalta uusiksi. Miehen mukanaolo kuitenkin ratkaisi sen asian, ja päätin ajatella, ettei se nyt niin paha olisi taaperollekaan.

Vauvaikäisenä nuo molemmat ovat kulkeneet mun jatkeena joka paikkaan. Sen jälkeen olemme lasten yökyläilyissä menneet sillä perinteisen turvallisella, 1 vuorokausi per ikävuosi -metodilla, jos lapset ovat reissussa ilman vanhempia.

Tosin vaikkapa kahdeksi viikoksi en lähtisi minnekään ilman lapsia, vaikka he toisen vanhempansa kanssa olisivatkin sen aikaa. Ehkä sitten kun ovat teini-iässä, tai jotain. Jää nähtäväksi.

Eli mikä ongelma? En tiedä. Ajatteleeko isät tällaisia? Ei varmaan kovin monet? Sen sijaan tiedän, että aika moni äiti  näitä pähkäilee. Toiselle on helppo sanoa, että joo, todellakin, nautit rauhasta jne, mutta omalla kohdalla sitä sitten kuitenkin pähkäilee.

Tämä ei liity  mihinkään hyvä vs. huono äiti -juttuihin (inhoan käsitettä ja läpänheittoa aiheesta "paska mutsi"), vaan ihan vain näihin pikkulapsivuosiin, läsnäoloon, äitiyteen, lasten tunteisiin, ikätasoiseen kehitykseen jne. Elämään.

Neljä päivää erossa lapsista tuntui tavallaan melkein villiltä. Jos mulla ei olisi olllut niin paljon tekemistä, olisi varmasti tuntunut apealta ja aika olisi mennyt hitaasti. Nyt kuitenkin päivät vain hujahtivat.

Lapsen reagointi

Tokikin poissaoloihin liittyy myös pakollinen jälkipuinti. Reissunsa jälkeen taapero on ollut niin sylinkipeä, äidin sylin. Erossaoloa hän koittaa paikata kiukkuisella läheisyydellä, roikkumalla äidissä. Se tosin oli tiedossa jo etukäteen, esikoinenkin on tätä aikoinaan harrastanut, enää ei samassa määrin. Enemmän sitä miettisi, jos noin pieni lapsi ei reagoisi poissaoloon mitenkään.

Äitiys. Niin paljon tunteita ja ajatuksia. Sellaista se on. Aika ihanaa.

Kuvat ihanasta alppiruusupuistosta Helsingistä eiliseltä

Vessahätäviestinnästä kuivaksi opetteluun 1,5-vuotiaan kanssa

Meidän nuorimmainen on tällä hetkellä puolitoistavuotias. Ei siis suinkaan puhuta enää vessahätäviestinnästä, vaan vessareissut ja -rutiinit ovat jo enemmänkin kääntyneet kuivaksiopettelun puolelle. Jännää nähdä, missä kohtaa lasta voi alkaa sanomaan kuivaksi. Esikoisen kohdalla se oli joskus ennen 1v9kk ikää. 

Olen toki tietoinen, että Suomessa usein ohjeistetaan, että vasta joskus 1,5-2,5-vuotiaana lapselle alkaisi kehittyä taito tunnistaa hätä ja alkaa pikkuhiljaa reagoimaan siihen. Kuten aiemminkin olen maininnut, asia ei ole fakta, sillä vauva on syntymästään saakka kykenevä tunnistamaan ja ilmoittamaan hätänsä. Taito katoaa, jos sitä ei ylläpidetä, ja sitten sitä opetellaan uudestaan taaperoiässä. Kyse on yhteyksistä aivoissa. Harjoittelemalla ne vahvistuvat, taidossa kuin taidossa.

En kuitenkaan ajattele vauvan vessahätäviestinnän olevan sen "parempi" kuin harjoittelun aloittamisen joskus 3-4-vuotiaanakaan, me vain ollaan tykätty meidän perheen kohdalla toimia näin. Ollaan koettu se helpoimmaksi itselle, sekä myös mielekkääksi ja palkitsevaksi.

Nyt voisi olla haastavampaa aloittaa 

Taaperon vessailut sujuvat tällä hetkellä tosi mallikkaasti.  Tarkoittaen sitä, että nykyään on jo paljon päiviä, jolloin märkiä housuja tai vaippoja ei tule ollenkaan. Vessa-asioita on harrastettu säännöllisesti syntymästä saakka, kuten esikoisenkin kanssa. 

Sen sijaan puolitoistavuotiaana aloittaessa voisi olla haasteita vastassa enemmän, onhan se sellainen tahtoikä, ja harvalla se paikallaan pysyminen on se mieluisin asia. Mahdotonta se toki ei silloinkaan ole. On vain keksittävä ne omat jutut, miten saa lapsen viihtymään potalla tai pöntöllä, ja keinot, miten saa lapsen rentoutumaan sen verran, että tuotos onnistuu. Ja toki se vaatii myös paljon toistoja, rutiineja. 

"Pääset kohta potalle, odota"

Me liikutaan paljon lasten kanssa kodin ulkopuolella. Jos ollaan pitempään menossa, on meillä aina matkapotta mukana. Kerhoillessa tai kaupungilla pyöriessä se ei aina ole mukana, sillä paikan päältä löytyy vessat, ja ennakointikin toimii aika hyvin. 

Jos taapero esimerkiksi herää päiväunilta ennen kuin ollaan tultu kerhosta tai muusta kotiin, sanon hänelle, että pääset kohta potalle, odota, älä tee pissiä housuun. Hän on tähän tottunut, ja osaakin pidättää hetken aikaa. Olen monesti todennut taaperon ohjeistamisen toimivaksi keinoksi, ja vertaillut tilanteita, jolloin ohjeistan ja jolloin en ohjeista häntä. Kun lapsi ei tiedä pääsevänsä pian potalle hädän tullessa, ei hänellä selvästikään ole motivaatiota pidättää. Ihan ymmärrettävää.

Hetkittäin vielä vaipat

Yöunille ja päiväunille hänelle laitetaan vielä vaipat, sekä pitemmille automatkoille. Yöunienkin jälkeen vaippa on usein kuiva, kuten on ollut jo vauvanakin. Lyhyillä automatkoilla vaippaa ei olla laitettu enää, jos esimerkiksi ennen ajelua on käyty vessassa. Taapero on niin kokenut vessailija, että osaa tyhjentää rakkonsa kerralla. Toki turvaistuimesta löytyy kuitenkin varatoimenpiteenä turvaistuimeen suunniteltu kosteussuoja. 

Muilla kyläillessä yms menoissa vaippaa laitetaan vaihtelevasti, tilanteesta ja sen kestosta riippuen.

Lapsen tämänhetkinen vessarytmi

Lasta tarkkailemalla voi oppia suunnilleen tietämään oman lapsensa rytmin, milloin yleensä tärppää. Tämä helpottaa elämää etenkin silloin jos on vieraita kylässä, tai lapsella muutoin on jotain niin mielekästä puuhaa, että vessahädästä ilmoittaminen unohtuu. 

Vessarytmi vaihtelee myös iän mukaan, 11 kuukauden ikäisen vauvan vessarytmi löytyy täältä. Meillä imetys loppui hetki sitten, mutta jo ennen loppumistaan imetystä oli enää sen muutaman kerran päivässä, ja nyttemmin lapsi juo vettä senkin edestä.

1,5-vuotiaan vessarytmi

Aamupissalle herätessä, herää n. klo 7

Aamupäivän pottailu, joskus 9-10 aikaan

Potalle lounaan jälkeen

Potalle hetki unilta heräämisen jälkeen

Yhdet iltapäivän pissat (ei aina tarvetta tälle)

Potalle iltaruoan jälkeen

Potalle ennen yöunille käymistä

Nykyään lapsella ei ole enää niin kiire unilta herätessä mennä suoraan potalle, vaan yleensä herätessä me sylitellään rauhassa ensin.

Tähän verraten voi todeta, että reilussa puolessa vuodessa lapsen vessakäynnit ovat vähentyneet siitä 9-11 kerrasta kuuteen, seitsemään kertaan. Aika mielenkiintoista seurata lapsen kehitystä tässäkin asiassa. 

Lisää aiheesta alta: 

Näin aloitat vessahätäviestinnän vauvan kanssa

Testissä matkapotat

Alle yksivuotias on päiväkuiva kotona

Hyppää mukaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

Taaperon äiti - Napanuora alkaa kasvaa pituutta

Vauvavuosi sujui tälläkin kertaa aika lailla kiinni vauvassa. Ja ihan omasta toiveestani. Vauvavuoden aikana minulla ei ollut tarvetta tai halua viettää pitempää aikaa erossa vauvastani. Pienet hetket riittivät. Nyt kun meillä on jo taapero, alkaa napanuora välillämme jo venyä hiukan. 

Meitä vanhempia on kaksi. En kummankaan lapsen kohdalla mitenkään ominut kuitenkaan vauvaa itselleni, vaan kotona ollessaan mies on ihan samalla lailla lastemme kanssa, kuin minäkin. Käyttää vessassa, ruokkii, leikkii, sylittelee, on. On tärkeä. Saatoin hilpaista kävelylle tai kauppaan välillä yksinkin, mutta en sen pidemmiksi ajoiksi. Perheessämme on ollut ihan luonnollista, että vauva on kulkenut äidin, minun, mukana lähes joka paikkaan. Ihan jo imetyksenkin takia, ja muutenkin. Eikä se ole minua vaivannut, sillä vauvavuosi on niin lyhyt aika, eikä sitä saa elettyä uudestaan.

Isän vuoro 

Nyt kun vauvaa ei enää ole, vaan 1v3kk ikäinen taapero, tuntuu oma henkinen napanuora jo hitusen venyneen minun ja yksivuotiaan välillä. Taapero ei tarvitse äitiä enää aivan niin paljon. Päiväreissuille hän voi lähteä isänkin kanssa. Aika kiva juttu kaikkia ajatellen!

Taaperoa toki imetän vielä, mutta hän pärjää kyllä ilmankin. Yökylässä hän ei ole vielä ollut minusta erossa, isän kanssa tokin sekin voisi onnistua. Kiire ei kuitenkaan ole, kun ei ole mitään pakottavaa tarvetta hänen yökyläilylleen.

Itsestä huolehtiminen

Toki vauvavuoden aikanakin on tärkeää pitää itsestään huolta. Onneksi niitä omia hetkiä sai otettua itselleen aina sieltä täältä, ja sitä omaa minuutta ylläpidettyä muutenkin, kuin olemalla vauvasta erossa. 

Nyt kun puhutaan jo taaperosta, on itselläkin ollut ajatus, että pidemmät omat hetket olisivat kivoja. Ja tätä itsestäni kumpuavaa toivetta olen halunnut kuunnella, oman hyvinvointini vuoksi. En siksi, että olisin ylikuormittunut ja väsynyt vauvavuoden jäljiltä, sillä niin ei ole. Vaan koska itsensä kuunteleminen on ylipäätänsä tärkeää.

Oman ajan ei tarvitse olla superihmeellistä

 Usein se oma hetki minulla on ollut lenkillä käynti tai muu vastaava. Entäs jos omaa aikaa on kokonainen päivä? Vietin juuri oman päivän, ja sitä ennen kovasti pähkäilin, mitä tällaisena harvinaisena päivänä sitten haluaisin tehdä.

Kovin eksoottisiin asioihin en päätynyt, sillä valitsin viettää oman päiväni kotona. Suunnitelmissa oli leffaa, herkkuja ja itsensä hemmottelua.  Todellisuudessa edellä mainittujen lisäksi myös järjestelin kaappeja urakalla. Ja se oli ihanaa! Sain rauhassa raivata tavaroita, ilman, että pikkuapulaiset apuroivat kaikkea.

Ah, se oli hyvä päivä se. Oman ajan ei tosiaankaan tarvitse olla niin erikoista, kunhan sitä vaan välillä on. 

Kurkkaa myös

Omanlainen äitiys

Vessan oven takaa kuuluu rapinaa ja ulinaa

Vauvatavarat, jotka ovat edelleen käytössä yksivuotiaalla

Pieni toukka lämpöpussissaan, vain pää näkyy :) 

Vauvavuoteen liittyy melkoinen tavara-arsenaali, joista suurin osa on käytössä melko lyhyen aikaa. Yksi toisensa jälkeen vauvatavarat karisivat käytöstä pois. Imetystyyny, sitteri, harsot, leikkimatto, vaunukoppa, vaipanvaihtoalusta, vauvalelut..

Näitä vauvatavaroita meillä ei ole ollut esillä enää kuukausiin. Ilman niitäkin olisimme varmasti pärjänneet, järjestelykysymyksiä lähinnä. Kuitenkin ne helpottivat elämää paljonkin sen oman pienen aikansa verran.

Kaikki näistä olivat meillä myös kirpputoriostoksia. Voi olla, että jos näitä ei olisi käytettyinä löytynyt edullisesti, niitä ei välttämättä olisi meille kotiutunut ollenkaan, vaan olisimme pärjänneet toisella tapaa.

Edelleen käytössä olevat vauvatavarat

Muutama vauvavuoteen mielletyistä tarvikkeista on edelleen käytössä. Täällä kirjoitin niistä vauvatarvikkeista, joita hankittiin toisella lapselle. Ilahduttava ajatus, että osa tavaroista on tarpeellisia vielä vauvavuoden jälkeenkin! 

Lämpöpussi rattaissa. Ostimme kirpparilta Eisbärchen-lämpöpussin vitosella vauvavuoden alussa, sen enempää malleja ja merkkejä vertailematta. Osuikin ihan loistava hyvä ostos, sillä yksivuotias mahtuu siihen edelleen, ja menee varmasti koko talven vielä.

Meidän lämpöpussissa on myös kiristettävä suuaukko, joten lapsen saa päikkäreille käydessä pysymään kokonaan pussissa, eikä hän kaiva käsiään ulos, kuten monissa muissa pusseissa käy. Mehän myös harrastetaan aika paljon bussipysäkille juoksemista, joten siihen tämä pussi on erittäin oivallinen, kun lapsi tarvitsee vaan pipon päähänsä näillä keleillä.

Rengasliina. Tällä hetkellä yksivuotias on monesti rengasliinassa esikoista kerhoon saatellessamme. Suuri apu myös sylinkaipuuseen, hammaskiukkupäiviin ja muihin vastaaviin kriittisiin hetkiin.

Rattaat. Käytössä päivittäin, koska yksivuotias nukkuu myös päiväunet rattaissa.

Turvakaukalo. Turvakaukaloissa on paljonkin eroja, joista ei tiedetty ennen ostohetkeä yhtikäs mitään. Suurimmassa osassa eri malleista ja merkeistä painoraja on 13kg, mutta se ei yllättäen kerrokaan vielä mitään.  Lapsen pituus on useimmiten se, joka ottaa vastaan. Ei ne jalat, mutta se pää. Ostettiin ihan vahingossa jo esikoiselle Gracon turvakaukalo, ja siihen yksivuotiaskin mahtuu vielä. Saa rauhassa istuskella ajomatkat turvallisesti, kunnes siirtyy seuraavaan istuimeen kasvettuaan vielä hiukan.


Manduca-kantoreppu. Käytössä retkeillessä ja reissuissa. Tosi oleellinen meillä vielä varmasti pitkään. Esikoistakin (3v) kannettiin menneen kesän reissuilla Manducassa.

Osa kestovaipoista. Tosin vaippoja menee enää harvakseltaan, kun yksivuotias käy potalla. Tässä löytyy teksti yksivuotiaan pottarytmistä.

Rengasliina on helpottanut meidän arkea todella paljon! 

Käy kurkkaamassa myös Maria Nordinin blogista, mitä vauvatarvikkeita he eivät tarvinneet ollenkaan!

Mitkä vauvatavaroista ovat olleet teillä ne pitkäikäisimmät? 

Meidän arkisimpaan arkeen pääsee mukaan instagramin puolella iloelolaura, tervetuloa! 

Lapsen joulukriisi

Meillä on vähän erimielisyyksiä lapsen kanssa, aiheesta joulu.


Minä: Aattelinpa viettää joulua vielä jonkun aikaa. Loppiaisen yli nyt ainakin, keveesti.

Lapsi: Äiti laita se joulupaita pois!

Ja joulupaita tässä tapauksessa lapsen mielestä on ihan vaan punaiset vaatteet. Heh, suurin osa mun vaatteista on punaisia, paljon jouluvaatteita!

Onneksi sentään joulukuusi ei hänen kuninkaallista korkeuttaan häiritse, vaikka toki joulupallojen järjestys muuttuu aina, kun äiti selkänsä kääntää.

Kyselipä kuitenkin myös, että missä minun loululahjat on, ne uudet paketit! Huomaa kyllä, että tämä oli eka joulu, jolloin lapsi on alkanut ymmärtää joulun päälle.

Tovin joutunee odottelemaan vielä niitä uusia paketteja :D

Junassa kahden ipanan kanssa

Me oltiin tuossa parisen viikkoa sitten lasten kanssa ekalla junareissulla kolmisin. Mua vähän jännitti etukäteen tää setti, että miten siellä sujuu sitten. Molempien kanssa ollaan kyllä junailtu erikseen, ja sujuvaksi todettu, muttei vielä yhdessä kahden kanssa.

Niin me pakattiin taas kaikki kimpsut ja kampsut viiden päivän reissua varten. Juuri tämmöisiä tilanteita varten on hyvä, kun on isot sisarusvankkurit olemassa, mä meinaan kuljettelen kestovaippojakin mukana. Mutta kaikki mahtui!

Pelkän vauvan kanssa on ihanaa olla muussa kuin lastenvaunussa, mutta taaperon kanssa siitä leikkivaunusta tulee äiti itse tosi onnelliseksi. Ilman lastenvaunua ei koko matka olisi niin onnekasta, vaan se keskittyisi kaksivuotiaan viihdyttämiseen. Vaikka meidän reissulle ei sattunut muita lapsia leikkivaunuun, niin onneksi puitteitten ollessa kunnossa osaa tuo kaksivuotias viihdyttää myös itse itseään. Ja onneksi on ikää ja taitoja jo sen verran, ettei hänen perässään tarvitse enää kulkea ja pelätä kaatumista heiluvassa junassa!

Pikku-E taas nukkui suurimman osan matkasta tyytyväisenä. Junaan sattui mukavia kanssamatkustajia, jotka auttoivat lasten kanssa. Olisihan sitä pärjännyt itsekin, mutta onhan se ihan mukava vaikka päästä vessaan, kun joku pitää vauvaa sen aikaa. :)

Seuraava junamatka taitaa olla edessä kevättalvella. Ihan mukavaa reissaamista tälläkin kokoonpanolla :)

Joulukorttipaniikki

Eilen aamulla oli paniikki paniikkiiii -olo, kun soin muutaman ajatuksen sille, että joulukortteja ei ollut vielä tehty. Saati suunniteltu edes.
Oon ennen ollut paljon aiemmin liikkeellä, mutta näköjään jo viime vuonna ollaan luotettu viime tinkaan, tänä vuonna vain meni vielä enemmän vitkutteluksi! Apua, samalla kaavalla sitten ensi vuonna ei ehditä ollenkaan..

Niin niitä oli sitten taas ruettava tekemään. Vaihdettiin kerhoon meno askarteluhommiin, kun siihen kuitenkin tulisi taas menemään pajon aikaa. Miusta askartelu on ihanaa, mutta miulla suunnittelussa kestää ja kestää. Oonkin hyvä matkimisessa, toisten ideoiden jatkokehittelyssä omaan tarpeeseen sopiviksi :D

Osa tehtiin ipanan kanssa yhteistuotoksina, mummeille ja muille tyypeille ♥ Tosin hän olisi halunnut jatkojalostaa myös ne miun tekemät kortit paremmiksi ;)

Niin ihanaa kun se lapsen kanssa puuhaaminen onkin, niin onneksi on taas kortit tehty, eikä tarvii heti uudestaan :D Sen verran koville se kuitenkin otti, kun pikkuapuri näpisti äidin juttuja aina silmän välttäessä, ja nappaili leikeltäviksi valmiita tai puolivalmiita tuotoksia, ja istuskeli avonaisten tussien päällä, saaden takapuoleensa housujenkin läpi uutta väritystä. 

Mulla selvästi oma rimakin korttien teossa on madaltanut, kun samalla koittaa säätää kaikkea muutakin ympärillä tapahtuvia asioita. Ei ole enää omat leikkaamiset täydellisesti muotoiltuja, mutta eipä se näytä enää itseä haittaavan. 

Nyt vaan olisi tänään muistettava postittaa nuo joulutervehdykset ajoissa. Tip tap!

Kasvukipuja, painajaisia, mahakipua?

Päiväunia  "avaruusraketissa" 

En aina ihan tiedä, että mitä meillä yöaikaan oikein tapahtuu. Pienempi kahdesta nukkuu öitänsä oikein mukavasti, mutta isommalla pienellä on välillä omituisia, ei niin hyviä öitä. Ei onneksi usein, mutta toistuvasti kuitenkin.

Esikoisen vauvavuoden aikana mulla tuli imetysdieetti hyvin tutuksi, kun hänellä oli monia ruoka-aineita, joihin selvästi reagoi. Huonot yöt olikin meillä paljolti yhteydessä juurikin vääränlaiseen ruokaan. Ruoka-aineita karsimalla meillekin saatiin hyvät unet, ja sellaisia ne on päänsääntöisesti olleet edelleenkin, vaikka lapsella edelleenkin on ongelmia joidenkin ruoka-aineiden kanssa.

Meillä on tullut lähiaikoina tutuksi kahden yön taktiikka. Esikoisella on kaksi huonoa yötä aina peräkkäin, ei koskaan yksittäistä, tai kolmea. Nämä huonot yöt sisältää monta, yleensä 3-7 heräämistä kovalla itkulla, joka hetken päästä laantuu, alkaen taas uudestaan. Tosi, tosi kovaa ääntä lähtee pienestä raukasta.

Selvästi tätä tapahtuu ainakin silloin, kun vääriä asioita on syöty, mutta joskus, esimerkiksi viimeisin kerta on sellainen, ettei keksitä, mikä se voisi olla. Mitään väärää ei ole ipana saanut. Olenkin googletellut kaikki mahdolliset kasvukivut ja muut asiat, hampaatkin lapsella kun on jo suussa kaikki. Lapsi itse kun ei osaa nimetä heräämisen aiheuttavaa asiaa, ja sitten taas toisaalta on helposti johdateltavissa, jos kysyy sattuiko mahaan, näitkö painajaista, niin vastaus on joo sattuu tai joo näin minä. 

Mysteeristä on siis toistaiseksi, eli tietänee salapoliisinhommia  asian tiimoilta..

Muovikammoisen äidin myönnytys

Etsin tuolle isommalle pikkutyypille nukenvaunuja monen monta kuukautta. Äidin haaveissa oli tietenkin jotkut ihanat puiset vaunut, jotka kestäisi aikaa ja ei toisi näiden neliöiden hengitysilmaan enää lisää muovia. Mutta jaa-a, toisin kävi. 

Pitkän etsinnän ja yksien palautettujen vaunujen jälkeen totesin, että ostetaan ne muovivaunut sitten. Ettei vahingossa käy vaikka niin, että lapsuus menee ohi, kun äiti vaan etsii "sopivia" vaunuja. 

Brion Spin-vaunut meille sitten kotiutui reilulla neljälläkympillä, mustan perjantain tarjouksessa. Että ei paha hinta, normaalisiti nuo maksavat 70-90 euroa. Ajattelin, että josko nuo olisi kestävämmät, kuin jotkut ihan halpikset, ettei ainakaan useampia muovikärryjä tarvitsisi ostella, vaan nämä riittäisivät.

Vitsi miten ihana nuo oli koota, tai siis, ei niitä tarvinnut koota! Meni pieneen tilaan muutenkin, ihan vaan klik-klik ja valmiit. Aah.

Tuo ipana niitä on iloisena työnnellyt nyt sitten. Ja veikkaanpa, että jos alun alkaen ostopäätöksen olisi tehnyt hän, niin nuo meille olisi tullut joka tapauksessa, kun onhan nuo enemmän oikeiden vaunujen näköiset, kun jotkut puiset vastaavat. 

Että sori ipana, kun äiti vitkutteli asian kanssa! "Järkeväähän" nää olisi varmaan ollut antaa jouluna yhtenä pakettina, mutta näiden piti tulla jo synttäreinä syyskuussa, niin en viitsinyt pitkittää asiaa enää..

Tyyppi olisi halunnut ottaa Peppi-vauvan ja rattaansa mukaan viime viikolla myös junareissulle ♥

Fröbelin palikat 30v - ihana oma lapsuus

Monissa lapsiin liittyvissä asioissa sitä elää omaa lapsuuttaan uudelleen. Tai niitä ihanimpia juttuja! Nostalgiaa herättävät lastenohjelmat, lastenlaulut, kirjat, lelut.. Siis mitä vaan. Niin monissa asioissa oma lapsuus ja sen tuomat ihanat muistot kulkevat käsi kädessä nykyhetken kanssa. Ja hei, kuinka huippua se on!!

Niin myös Fröbelin palikoiden kanssa. Sinnehän se oli sitten päästävä, konserttiin, kun tänne kotikaupunkiinkin saapuivat 30-vuotiskiertueineen. Mies kieltäytyi lähtemästä, ei tykkää yhtään, ei ole lapsena kuunnellut. Mutta mepä tyttöjen kanssa lähdettiin :)

Kyllähän tuo esikoinen tykkäsi. Lauluja kuunneltiin ennakkoon, että ne olisivat tuttuja sitten paikan päällä. Mutta luulen kuitenkin, että tässä kohtaa tää äiti kyllä tykkäsi eniten. Tutut laulut ja tutut tyypit lavalla, joiden videoita koko lapsuus pikkuveljen kanssa tuijoteltu ja kaikki ulkoa opittu. Samalla jotenkin huvitti, kun aikuisiahan tässä kai pitäisi olla?

Vaikken siellä ilosta puhkuen mukana hyppinytkään, tai nykyään heidän musiikkia kuuntelemalla kuuntele, niin kyllä se tuntui hyvältä sydämessä, kun sai viedä oman lapsen kuuntelemaan jotain, mikä oli itselle pienenä ollut niin tärkeää ♥ Ja hyvin ne sedät siellä jaksoivat edelleen!

Heee-i huuli-luuli, kuului Huugi-guugi vielä kotimatkallakin ♥

Taaperoihmisen joulukalenteri

Tänä vuonna esikoinen saa tavarajoulukalenterin. Tää on taas yksi asia, jota olen itse lapsiperhe-elämässä odottanut, eli joulun hypetys! Oma joulukin tuntuu vielä paljon ihanammalta, kun siihen liittyy se lapsen aito odotus ja ilo.

Viime vuonna esikoinen ei vielä kauheasti joulukalenterien päälle ymmärtänyt, mutta joulukuusi sentään oli kiva juttu hänestäkin, ja ne lahjat. Yksi kuvakalenteri meillä oli silloinkin, mutta ei se häntä kauheasti kiinnostanut. Nyt tuo pieni miettii jo joululahjoja ja tonttuja, vaikka tietääkin tontut ja pukin saduksi. Tai no tietää ja tietää, vaikea sanoa, mitä kaikkea on ihan tajuamisen tasolle yltänyt. Tänä vuonna olen jo hamstrannut kirpparilta muutamat joulukirjat ja joulumusiikkia, että päästään varmasti fiilikseen.

Ipanan joulukalenteri koostuu kivoista jutuista, joista osan hän olisi saanut joka tapauksessa, esimerkiksi uusia alkkareita ja sukkia oli ostoslistalla muutenkin. Jännempäähän ne on kuitenkin saada tälleen kalenterista :) Lisäksi vähän herkkuja, yöpuku hänen Peppi-vauvalleen, kirjoja ja koruja kirpparilta ja muuta pikkupuuhaa.

Vähän ehkä luulen, ettei tämä kuitenkaan tule olemaan ihan jokajouluinen setti, ei ainakaan ihan tämmöisenään. No, mutta ainakin tälleen ekaa kertaa, kun lapsi on jo jouluiässä, niin tykkääntykkään! Eli toisin sanoen tää on vähintään yhtä paljon äidin ilo, kuin lapsenkin ;)

Askarteluvimma

Meille on pesiytynyt askarteluvimma. Itsekin toki tykkään kovasti kaikkea väsäillä, mutta tällä kertaa askartelukärpänen on puraissut taaperoa. Haluan miimata!, eli liimata, meillä kuuluu usein.

Eilen olikin sitten ihan tyypin lempparipäivä, askartelua kerhossa, ja kotonakin väsäiltiin vielä isänpäiväkortteja vaarille, ukille ja ukolle. 

Monesti meillä lapsonen maalailee sormiväreillä nakuna, ennen kylpyaikaa. Silloin se on ihanan rentoa puuhaa äidinkin mielestä, etenkin kun ipana tykkää kovasti maalailla itseään. Iso vahakangas vaan alle ja maalaushommiin. 

Tietyn lopputuloksen hakeminen ja vaatteet päällä oleminen tekee kyllä asiasta huomattavasti rankemman homman.. Täytynee varmaan päästää lapsonen maalailemaan hetipian uudestaan, vähän epäilen, ettei tuo aikuisen sanelema "sotketaan niin vähän kuin mahdollista" -askartelu tällä kertaa ollut sellainen ihana taidehetki, josta ipana haaveili :D

Mutta saatiinpahan kortit tehtyä, ja ihanat pikkunorsut tulikin ♥

Arki-iloa

Tänään on ollut hyvä päivä. Tähän asti ainakin ;) Mieltä lämmittää monet asiat, kuten

Hyvä aamu. Ei yhtään kiukuttelua, ei äidillä eikä tyttärellä! Ei palaneita pinnoja, jes!

Mukava neuvolakäynti. Tykkään mun neuvolaterveydenhoitajasta. Ja vauvan pää paikannettiin johonkin lantion uumeniin. Hyvä vauva, lähtökuopissa! 

Viime viikolla saatu uusi puhelin. Voi ilo! Mikään ei enää tilttaa ja kamerakin toimii!

Huominen osteopaattikäynti. Olen menossa eri osteopaatille nyt, kuin viimeksi, ja tästä uudesta kuullut paljon hyvää, että on oikein guru-ainesta. Heh. Vaikka tässä kohtaa ei mikään kropan osa erityisesti vaivaa, niin on ihanaa, että ehtii käymään vielä ammattilaisen hoidossa ennen synnytystä. Sitten on lupa syntyä ;)

Noussut hemoglobiini. Tästä saan kyllä paljon iloa ihan käytännössäkin, kun jaksaa eri lailla.

Viime viikolla matkaan saatetut 40 laatikollista vauvanvaatteita, suuntana Bulgaria.

Lähestyvä synnytys ja vauva. Tietenkin. Mieli täyttyy tällä hetkellä aika paljon näistä kahdesta asiasta. Jostain kumman syystä!

Ipanan lauleskelut on niin symppiksiä. "Taas ytsi vuosi lisää onnea!" 

Tuleva viikonloppu, tai se, että tuleeko vauva ensin, vai ehtiikö vielä ystävän kanssa leffaan katsomaan Yösyöttöä. 

Spontaani bussikohtaaminen tutun kerhokaverin kanssa. Mukava pieni juttutuokio. :)

Lisää tällaisia päiviä, joohan? :)

Ipanan totuudet

Lapsen suustahan se totuus taitaa kuulua?

Siinä tapauksessa luulen, että me kuljetaan bussilla aika usein, sillä ipana on nyt pari kertaa runoillut, että

Hei hei bussi, nähdään pian! Olet rakas!

Että kiitos Lappeenrannan paikallisliikenne, ja ilmaiset kyydit! Kyllä miekin tykkään, vaikken ehkä ihan rakastakaan ;)

Taapero, tuo parhaiden piilojen keksijä

Meidän minityyppi on kyllä ihan huikea piilottelemaan tavaroita. Milloin mikäkin tavara on hukassa, kun se on laitettu parempaan talteen. 

Tässä iltana muutamana etsimme juuri synttärilahjaksi saadun kalapelin yhtä kalaa. Kaikki lelut käytiin läpi, että missä se voisi olla. Kunnes muistin, että niin, mites ne kengät. Sieltähän se kala sitten esiinkin putkahti, tyypin jemmaan ostetuista kuomakengistä. Niin tyypillinen taaperon piilo, ja silti kesti niin kauan keksiä se!

Samaan syssyyn löytyi myös pitkään kadoksissa ollut duplo-ukkeli, joka oli taaperolta saanut nimen äiti. Sitä äitiä olikin etsitty vain muutama kuukausi tässä. Kaikki sohvatyynyjen välit ja patjojen alusetkin oli jo koluttu, mutta tämäpä äiti-duplo olikin ollut huilailemassa patakintaassa, tyytyväisenä. Ovelasti se oli pujahtanut juuri siihen patakintaaseen, jota harvemmin käytetään.

Hyviä piiloja siis! Jospa vain taapero myös vähän useammin voisi muistaa, että mihin niitä tavaroita on piiloteltu..

Välillä taas ne jemmat ovat hänellä hyvinkin tuoreessa muistissa, kuten eilen, kun olin laittamassa kenkiä jalkaani. En ollut vielä ehtinyt ääneen kummastelemaan oudon tuntuista kenkääni, kun taapero jo ilmoitti, että "nenäliina siellä kengässä". Jep jep, sehän se. Hilpeitä hetkiä päivittäin :D

Kuvan ipana saattaa liittyä tapauksiin..