Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Kantokopat Mailegin hiirivauvoille


Viime vuonna annettiin meidän tytöille joululahjaksi Mailegin pikkuiset hiiret. Hiirille tein jokaiselle pahvisalkkuun oman huoneen. Tuli aika ihanat. Näillä on nyt vuosi leikitty ahkerasti, joten saavat leikkiin jatkoa jouluna, vauvojen muodossa.

Kolmosvauvat, niin söpöt! Heillä oli mukanaan tuo rasia sänkynä, jossa triplamakuupussi. Pinterestistä selasin taas ideoita, mitä heille värkkäisi. Kantokopat tuli vastaan. Ohjetta ei ollut, mutta vaikuttivat mahdolliselta toteuttaa, joten sellaiset siis.

Ajattelin näihin menevän enemmän aikaa, säätämiseen ja sähläämiseen, mutta valmistuivatkin nopsaa. Ei siis mikään vaikea ompelus. Ensin pohja, ja siihen sitten seinämä. Kahvojen kanssa ei mennyt ihan nappiin, eivät tulleetkaan aivan haluttuun kohtaan, niin otin irti ja ompelin lopulta vain päälle. Ihan siistit kuitenkin silti, ei ole elämä aina niin justiinsa 🤗.

Kivat tuli,  lapset varmasti ilahtuvat! Viime vuoden hiirisalkut löytyvät täältä.


torstai 29. joulukuuta 2022

Pahvisalkuista Maileg-hiirien huoneet


Tänä vuonna tein jouluksi lapsille huoneet Maileg-hiirulaisille pahvisalkkuihin. Idea pinterestistä, mahdollisimman paljon hyödynnetty kotoa ennestään löytyviä tarvikkeita. Näitä oli niin kiva tehdä! Mitähän sitä näpräisi seuraavaksi?

Tämä oli minulla useamman viikon iltaprojekti, varmaan koko joulukuun ainakin. Salahommia kun voi tehdä vain iltaisin, eikä jokaista iltaakaan voi väkerryksiin laittaa, niin kivaa kuin se olisikin.

Kaikkiin huoneisiin tuli tapetiksi kukkasia omista jemmoista. Pienin sai myös uuden lattian, koska hänen salkussaan oli kuvioitu tuo salkun sisusta. Kaikki saivat sängyn rungon, pahvista, vanhasta petarin sisuksesta ja poistoon menneistä ruskeista housuista. Peittoihin, patjoihin ja tyynyihin löytyi kankaat tyttöjen kerrossängyn päiväpeittojen jämäkankaista. Prinsessaverhot puolestaan vanhasta, rikkimenneessä tylliunelma-mekosta. 







Edellisessä postauksessa kerroinkin alkupään askarteluista, eli matosta, lipastoista, viherkasveista ja muista. Lopuksi tein vielä juhlahameet, viitat ja käsilaukut. 

Ja kyllä se tuntien työ tuli palkituksi. Hiirulaiset huoneineen saivat paljon ihastelua osakseen lapsilta, ja kyllä niillä leikittiin joulun reissussakin jo. Ja yhdessä mietittiin, mitä askarrellaan hiirille lisää. 


Ihania niistä kyllä tulikin!


maanantai 19. joulukuuta 2022

Joululahjaprojektina hiirille huoneet, osa 1


Tämä näpräilyprojekti on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa, mutta tähän asti se on jäänyt arjen jalkoihin. Eli perusmeno: jos jotain ekstraa haluaa saada aikaiseksi, täytyy vain aloittaa, eikä lykätä hamaan tappiin saakka.

Nämä eivät ole vielä ihan valmiita, laitan kuvia vielä valmiistakin myöhemmin. Tässä siis näpräysprosessista :) Idea mistäpäs muualta kuin Pinterestistä.

Ensin olin ajatellut, että olisin ommellut hiirulaiset itse, Mailegin tyyliset. Olisi varmaan siinä tapauksessa täytynyt aloittaa tämä projekti jo kesällä, jo oikean näköisen päänkin mallaamiseen ja ompeluun meni sen verran aikaa, että päätin suorilta ostaa nuo hiiret Mailegilta, tai valmista olisi ehkä vuoden päästä :D Salahommiin kun on aikaa lähinnä vaan iltaisin, lasten mentyä nukkumaan, eikä jokaista iltaa voi näpräilyynkään käyttää.

Hiiret tulivat, sitten hommasin salkut. Jokaiselle siis oma hiiri huoneineen, eli kolme salkkua. Yksi vapaa pahvisalkku löytyi kotoa ennestään. Kirpparikasassa oli jo menossa eteenpäin yksi tekokukka, se pääsi teurastukseen pieniksi viherkasveiksi. Kukkaruukkuina pahvisten lisäravinnepurkkien (Taimi.love) korkkeja, pitsiteipillä päällystettynä.



Tässä vielä ilman tapettia ja sänkyä.


Paksusta "amppelinarusta", liimasta ja pahvista syntyi pyöreitä mattoja, tulitikkurasioista lipastoja, leivinjauhepurkista ja juuttinarusta pöytää. Myös tilkkuja peittoja ja muita varten löytyi ennestään. Kiva hyödyntää kaikkea kotoa jo ennestään löytyvää.

Yhteen salkuista tarvitsi uuden lattian, ja kaikkiin tapetit. Prinsessakatokset sänkyihin tietenkin. Niistä kuvaa myöhemmin. Vielä ennen joulua olisi tarkoitus näpertää viimeisiä juttuja, ehkä ommella hiirulaisille laukut ja viitat. Katsotaan, mihin kaikkeen jäljellä olevat illat taipuvat! 

Ylimmän kuvan ottamisen jälkeen mattoa on pienennetty, pöytä vielä päällystämättä. Taaperolle päädyin tuohon karvamattoon, kun se ei voi mennä rikki. Voipi olla, että leikit ovat hurjanlaisia 😄

Nämä ovat vähän pimeänlaisia kuvia suoraan vähävaloisista väkerrysilloista, mutta ehkä me pärjätään.


maanantai 31. lokakuuta 2022

Shea-voiteen valmistus


Useamman vuoden ajan olen tehnyt itse sheavoista ihovoidetta. Itse on kiva tehdä, ja toki se tulee myös edullisemmaksi, kuin valmiin shea-voiteen ostaminen. Ilman lisä- tai täyteaineita, ja sopii koko perheelle.


Sheavoi hoitaa ihoa, ja etenkin talven kuivalle iholle se on ihana. Sheavoi sisältää mm. A- ja E-vitamiinia. 

Sheavoita, toiselta nimeltään karitevoita saa ostettua paloissa. Pala sulatetaan vesihauteessa, jäähdytetään ja vatkataan. Ei vaadi kummempia kommervinkkejä. Voiteen sekaan voi halutessaan laittaa myös eteerisiä öljyjä ja muita öljyjä. Itse laitoin eteeristen öljyjen lisäksi manteliöljyä. 

Lämmitin shea-palan vesihauteessa hellalla. Sheaa ei kiehuteta, riittää, että se sulaa nestemäiseksi. Kun pala oli sulanut, lisäsin pari lusikallista manteliöljyä sekaan. Voiteen voi halutessaan tehdä myös pelkästä sheasta.

Seuraavaksi laitoin sheavoin manteliöljyineen jääkaapiin jäähtymään. Pakastinkin kävisi, mutta meillä ei ollut tilaa. Jääkaapissa seos taisi olla puolesta tunnista tuntiin, sekoitin välillä huvikseni, niin näin, missä kohtaa jäähtyminen on menossa. Kun seos on tarpeeksi jäähtynyt, se alkaa jähmettymään. Tässä vaiheessa laitoin eteeriset öljyt sekaan, en halunnut laittaa kuumaan seokseen. Jos haluat eteerisiltä öljyiltäsi muutakin kun vain tuoksua, valitse öljymerkki, jonka valmistusprosesseista tiedät, että kasvien ominaisuudet ovat vielä tallella. Jenkeissä näitä öljyjä kutsutaan terapeuttisen asteen öljyiksi, suomeksi ei taida vastaavaa termiä olla.

Sitten vatkain esiin ja vatkaamaan. Vatkasin tavallisella keittiövatkaimella useita minuutteja. Aika nopeasti voide alkaa vaahtoutumaan. Minä vatkasin vahingossa niin pitkään, että voide alkoi taas löystymään, kun se lämpeni vatkatessa. Se ei onneksi haittaa, hetkeksi takaisin jääkaappiin jähmettymään vaan. Sen jälkeen jatkoin vielä hetken vatkaamista. Lusikoin voiteet purkkeihin ja vielä jääkaappiin jähmettymään. 

Voide säilytetään huoneenlämmössä.





Vatkattua sheaa lapset luulivat kermaksi :D 



lauantai 15. lokakuuta 2022

Syysaskarteluja lasten kanssa


Tämä syksy on ollut tosi kaunis kaikkine väreineen. Piha-aidastamme alkavat lehdet loppumaan jo kokonaan, ja pakosti mieleen hiipii ajatus, olenko ehtinyt nauttia tästä väriloistosta tarpeeksi? Tai riittääkö se pimeän kauden varoiksi? Ei varmaan riitä, mutta täytyy ammentaa sitten väriä ja valoja muualtakin :)


Lasten kanssa talletettiin syksyn loistoa ja tunnelmaa askartelun merkeissä. Lehtiä, keppejä, havuja. Jokunen aroniakin löytyi, tänä vuonna on kyllä ollut vähän olematon aroniavuosi. Niistä vähästä, mitä löytyi, taapero meni ja söi osan suoraan askartelusta. Ei kyllä tosin yllätä yhtään, heh.

Laatikon pohjalle laitettiin pala tapetin jämää ja koululainen askarteli joen aaltoineen ja väritti maastoa. Silta oli oma räpellykseni, lapsi puolestaan ideoi nuotion ja toteutti siihen liekin kartongista. Ihanaa, kun lapsilla alkaa olla jo näkemystä ja ideoita askarteluunkin. Paljon he kyllä puuhailevat omia askartelujuttuja itsenäisestikin.

Tätä oli kyllä kiva tehdä, kun on nopea ja helppo askartelu. Kuumaliimaa kului jonkin verran, mutta ilmankin pärjää. Laatikkona postipaketin pohja. 

Lehtimajakin tietenkin tehtiin, onhan nyt aikataulullisesti Raamatun juhlista Lehtimajanjuhlan aika. Se on suuri juhlan aihe Raamatussa. Pääsevät petsitkin nyt juhlia viettämään majassa :) 

Tästä tuli kiva metsäleikki nukeille tai eläinhahmoile. 




maanantai 26. heinäkuuta 2021

Teltta lasten leikkeihin - tee helposti itse



Sain joskus talvella ajatuksen leikkiteltasta, ja nyt vihdoin se toteutettiin. 

Meillä on pieni takapiha, johon ei kummemmin leikkimökkejä mahdu, mutta jotain majaa tai mökkiä on aina kiva olla. Meillä tytöt leikkivät muutenkin paljon kotileikkejä tai leikkejä, missä ollaan retkellä. 

Tämän teltan juju on helppo siirreltävyys ja säilytettävyys: ylhäällä on saranat, joten sen saa kasaan helposti ja voi säilyttää vaikka varastossa silloin, kun se ei ole leikeissä. 





Teltan kehikon voi tehdä rimasta tai laudasta. Kehikon tueksi mies sahasi teltan toiselle sivulle poikkipuun telttaa jykevöittämään. Ylhäällä tosiaan on pienet saranat. Alhaalla, maata vasten on ketju, joka pitää teltan sivut paikoillaan. 

Telttakangas on tehty meidän vanhoista verhoista, jotka nidoin niittipyssyllä kiinni kehikkoon. Teltta kaipasi vielä pitsiverhoja, sellaiset nappasin suoraan lastenhuoneen ikkunasta. Nyt kelpaa leikkiä!

perjantai 4. joulukuuta 2020

Helpot lankakuuset lapsen kanssa askarrellen




Tänä vuonna ollaan pikkuhiljaa laiteltu joulukoristeita esille jo reilusti marraskuun puolella. Joulunaika menee kuitenkin aina ihan liian nopsaa ohi, ja sitten sitä pitääkin odottaa taas vuoden ajan. 


Täydennettiin jo olemassa olevien joulukoristeiden määrää tekemällä lasten kanssa lankakuusia. Näistä tuli aika kivoja, ja luulenpa että saavat olla esillä myös joulun jälkeen. Jos ei lunta saada tänäkään talvena, niin onpahan sisällä ainakin lumisia kuusia mitä katsella.  

Lankakuusia on aika simppeli tehdä. Lasta voi ohjata ja avustaa langan kierittämisessä, mutta liimailu ja koristelu onnistuvat vähän pienemmältäkin. 


Lankakuusiin tarvitset:

Sakset

Lankaa, valkoista tai vihreää

Juoksevaa liimaa

Kartonkia ja pala teippiä (voi käyttää myös jotain pahvipakkausta)

Kelmua (ei pakollinen, voi tehdä myös suoraan kartongin päälle, mutta silloin lankaa täytyy olla paksumpi kerros, ettei kartonki näy läpi)

Koristeluun glitteriä/kimalleliimaa/timanttitarroja




1. Tee kartongista tötterö 

2. Pyöräytä tötterön päälle kelmukerros

3. Pyöritä lankaa tötterön ympärille

4. Levitä liimaa lankatötterölle reilusti joka puolelle

5. Anna kuivua

6. Koristele. Itse tosin koristelin osan jo liiman ollessa märkää, onnistuu niinkin, vaikka toki on sottaisempaa.

7. Ota pahvitötterö irti (jos teit kelmun kanssa)


Liimaa voi laittaa ihan sorminkin, niin saa tiiviin kerroksen kuusiin.




Valmista! Kuusia voi koristella myös värikkäämmäksi, tai dipata koko kuusi tekolumeen liiman ollessa vielä märkää. Nämä on huomattavasti kivemman näköisiä livenä kuin kuvissa :D 


Tämä postaus on osa Kaksplussan verkostoblogien joulukalenteria. Meidät kaikki löydät täältä. Käy kurkkaamassa eilinen luukku Emiilian Unelma 5 -blogista. Huominen luukku aukeaa Viivi-Ellan Kolme kaunista -blogista.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Lelupussi tai leikkimatto legoille - helppo ommella itse


Lähiaikoina olen paljolti miettinyt tulevan lastenhuoneen sisustusasioita, tai etenkin lelujen säilytysideoita. Selailin nettiä ja mietin, että lelumaton voisi legoille hankkia. Ajatus eteni, että voisihan sen tehdä itsekin! 


En ole mikään mestariompelija, vaan enemmänkin kategoriaa "nyt tehdään, niin saadaan valmista". Tämä periaate toimii, kaikkea kivaa tulee tehtyä. Lopputuloksen ei tarvitse olla täydellisen virheetöntä, ollakseen kuitenkin siistiä, kivaa ja käyttökelpoista. Ja ihan mukavat ompelukset sain aikaan. Tämä ei ole ompelus, jossa tarvitsisi suuremmalti pikkutarkkuutta tai kaavoja. Kaksi vanhaa, jo vähän risaista pussilakanaa muuttuivat leikkialustoiksi/pussukoiksi. Mikähän tällaisen virallinen nimi on? Toinen leikkialusta pääsi legomatoksi, toisen ajattelin duploille.

Kankaat tosiaan ns. kierrätyskankaita omista kangasjemmoista. Kannattaa säästää kangaspalat tai vaikkapa vanhat rikkinäiset vaatteet, jos niissä on kivaa kangasta, jonka voisi käyttää uudelleen.



Näin tein:


Otin hulavanteen ympyrän malliksi pussilakanan päälle. Tein vähän vannetta reilumman, mutta olipahan antamassa suuntaa muodosta. Halkaisijaksi tuli reilu 130cm. Pussilakana on siitä kätevä, että siinä on valmiiksi kaksi kangasta päällekkäin, nurjat puolet vastakkain (ompelus on kaksipuoleinen, joten kaksi kangasta tarvitaan).

Seuraavaksi ompelin ympyrän reunat yhteen, eli surautin suoralla ompeleella ympäri kankaan.

Myös kankaan nauhakujaa varten tarvitsee kangasta, suunnilleen ympyrän ympärysmitan verran. Ensimmäiseen mattoon tein aivan liian kapean nauhakujan. Siitä oppineena tein seuraavaan paljon leveämmän, noin 16cm leveän. Leveämpää on myös helpompi ommella kuin kapeaa, etenkin kun suoraa kaistaletta asettelee ympyrälle.



Kaistaleen voi ommella muutamallakin eri tapaa. Joko ensin huolitellaan kaistaleen reunat, taitellaan se pituussuunnassa kangasympyrän reunojen yli ja ommellaan, tai vaihtoehtoisesti ommellaan toinen reuna kiinni ympyrään, huolitellaan jäljelle jäänyt reuna ja ommellaan se kangasympyrän toiselle puolelle.

Muista jättää nauhakujaan aukko nauhoille :)  Sitten vaan pujotetaan nauha kujaan. Valmis!

Legot matolle ja leikkimään :) ja kun leikit on leikitty, kiristetään nauhoista matto pussukaksi. Ihanaa ja helppoa, kun leikit on siivottu nopeasti!



Voi olla, että seuraavaksi täytynee ommella joko uusi vaunuverho, tai päällystää vanha äitiyspakkauksen makuupussi.. Tai molemmat. Katsotaan!



Kurkkaa myös muita ompeluksia:








Meidät löydät myös Instagramista @iloelolaura, tule mukaan!

tiistai 19. toukokuuta 2020

Vanhasta uutta - hiusdonitseja vauvanvaatteista




Meillä kierrätetään lähes kaikki lastenvaatteet seuraavalle lapselle. Myös tulevaa vauvaa odottamassa löytyy kaikenlaista. Ihan jokainen vaate ei kuitenkaan aina selviä seuraavalle kierrokselle. Ikitahrat, kulumat, reiät ja muut ovat syitä, ettei vaate saa jatkoaikaa enää. Toki yksittäiset reiät vielä paikataan.


Sellaiset vaatteet laitan syrjään, mutta en kuitenkaan lumppukierrätykseen menemään, vaan ompelukankaisiin. Sama omien vanhojen vaatteiden kanssa. Puhkiparsitut leggarit, loppuunkäytetyt topit. Yleensä niistäkin löytyy käyttökelpoisia osia, joista voi vielä loihtia jotain.

Omista vaatteista voi löytyä osia lasten vaatteisiin, pienemmistä vaatteista voi ommella vaikkapa hiuspantoja, ponnareita tai nukenvaatteita.



Vanhan paitani hihasta olen ommellut hiuspannan, miesbarbille paidan jonkun muun vaatteen jämistä. Tällä kertaa syntyi hiusdonitseja ja rusettiponnareita, koska sisko innostui ompelemaan. Nämä ovat kyllä kivoja! Keltaisesta kankaasta tehdyt ovat kuopuksen vanhasta vauvamekosta. Se oli oma lemppari, kiva kun sai uuden elämän ponnareissa :)

Hiuspannat ompelen yleensä tällä ohjeella, mutta jos kangasta on vähemmän, voi rusetin ommella myös suorakulmiopalasta yksinkertaisemmin.

Rusettidonitsien ohje löytyy täältä. Rusetin voi solmia myös tavalliseen hiusponnariin, niin saa kivat rusettiponnarit :)





Oletko hyödyntänyt kierrätyskankaita? Ompeluideoita saa jakaa!


tiistai 5. marraskuuta 2019

Vuoden kestänyt projekti: päiväpeitot kerrossänkyyn


Vuosi sitten meidän iloksemme saapui kerrossänky nimeltään Liisa pieni. Hän, kuten aika moni ostoksistamme, löytyi käytettynä tori.fi:stä. Siitä lähtien onkin ollut missiona saada päiväpeitot sänkyyn. Nyt viimein se onnistui.


Kyllä, päiväpeittojen saamisessa kesti vuoden ajan. Ei, kyse ei ole perusteellisuudesta, vaan pienestä saamattomuudesta. Aluksi etsin päiväpeittoja hurjalla metsästysinnolla kaupoista ja netin uumenista, mutta aika pian huomasin, ettei kivoja lasten päiväpeittoja ole juurikaan. Into lopahti.

Kävin myös kangaskauppoja läpi, mutta oikeanlaista inspistä ei tullut. Ja lisäksi kankaat ovat kyllä aika arvokkaita, kahdelle päiväpeitolle tulisi nopeasti hintaa ihan mukavasti.

Homma siis jäi. Silloin kun meillä oli lapsiystäviä kylässä (Lappeenrannassa ihania pieniä kävi usein), otettiin yleensä vain tikapuut irti ja alasankyyn petasin viltin päällimmäiseksi, että sekin olisi leikkitilan jatkeena pienille. Koko ajan kyllä kaipasin päiväpeittoja, mutta en halunnut sellaista "no, menettelee" -vaihtoehtoa. Tosin kerran jo melkein ostin Ikeasta pinkit halvat huovat päiväpeitoiksi, mutta jäivät kauppaan, kun olisivat kuulemma nukkaantuneet nopeasti huonoiksi. Huh.

Alkusyksystä sisko sitten houkutteli minut mukaansa Tallinnaan, juurikin kangaskaupoille. No, Karnaluksissa minä sitten riehaannuin ja sommittelin eri kankaita yhteen reippaasti toista tuntia. Sillä aikaa mini-ihmiset viihdyttivät itseään keräillen ostoskoreihinsa kaikkea ihanaa..




Kankaat ja jopa ne vanutkin raahattiin siis Tallinnasta asti. Onneksi meillä on hyvät reissurattaat, joihin mahtuu tavaraa! Laskin, että silti tulivat halvemmaksi kuin kankaat Suomesta, kun risteilykin oli vain viitisentoista euroa.

Tästä silti kesti vielä muutama kuukausi, ennenkuin kankaat muuntautuivat itsensä päiväpeittojen muotoon. Siskolla oli taas osuutensa, pyysi ottamaan nyt ne kankaat mukaan, kun oltiin menossa heille. Mulla kun on tapana lykätä tiettyjä asioita hamaan tappiin saakka (kuten vaikkapa puhelimessa puhumista, haastavalta tuntuvia suorituksia, virallisten asioiden hoitamista ja muita).

Mulla oli hyvä palvelu, tilkkupalojen koko laskettiin mulle valmiiksi, kädestä pitäen näytettiin saumurin toiminta ja kerrottiin työvaiheet. Minä sitten ompelin, ja päiväpeitot saatiin! Oikeasti ompelin yötä myöten, koska halusin päiväpeitot valmiiksi ennen kotiin lähtöä. Seuraava päivä menikin sitten puoliunesssa, olen jo liian vanha yökukkumiseen. Heh.

Vuoden siinä tosiaan kesti, eikä ne ihan priimaa ole, mutta ai että mä tykkään! En välitä siitä, että kyseessä ei ole virheetön suoritus.


Jos tekisi elämässä vain sellaisia asioita, jotka hallitsee loistavasti, niin jäisi varmasti aika monesta kivasta paitsi. Niinkuin vaikka näistä päiväpeitoista.



P.s. Tuohon Liisa pieni -kerrossänkyyn myydään myös kolmoskerrosta. Siitä haaveilen seuraavaksi ;)

P.p.s . Ollaan tykätty tuosta kerrossängystä tosi paljon.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Diy: Näin korjaat Baby Born -nuken irronneen jalan



Puoli vuotta sitten esikoisemme Baby Born -nuken Pepin jalka irtosi. Ilmeisesti lapsella oli ollut hankaluuksia nuken pukemisessa, ja jalkaa tuli taivutettua liikaa sivulle tai taakse. Kun Baby Bornilta irtoaa jalka, tarkoittaa se sitä, että myös jalan sisuksista on katkennut osia. Ei siis riitä, että jalan vaan pullauttaa paikalleen.



Ei saa korjattua?


Baby Bornit eivät ole mitään halvimpia nukkeja. Omamme ovat tosin ostettu kirpparilta, joten kalliista hinnasta ei voi puhua. Harmitus oli kuitenkin melkoinen, sillä Peppi on esikoisen ensimmäinen nukke, ja sillä leikitään joka päivä. Mua itseä taisi oikeastaan harmittaa vielä lastakin enemmän kun mietin, kuinka rakas nukke on, ja pelkäsin sen tulevan hyljeksityksi jalkavammansa kanssa. Koska kukapa kolmevuotias vapaaehtoisesti valitsee leikkeihinsä raajarikon? Niinpä.

Nuken tuomio vaikutti lopulliselta. Sitä ei saa korjattua, muutkaan eivät ole saaneet korjattua. Pitäisi vain hankkia toinen samanlainen.

Ajattelin kokeilla kuitenkin vielä paria juttua ennen luovuttamista. Yleisliimasta ja kontaktiliimasta ei ollut tässä kohtaa oikein mihinkään, ja mitään kuminauhakikkoja en jaksanut kokeilla, koska kuminauhaa tavallisesti kannattelevat osat olivat hajonneet jalan sisältä.


DIY: Näin korjaat Baby Bornin jalan


Kuumaliima sen sijaan vaikutti potentiaaliselta. Mun suunnitelma oli pruutata kuumaliimaa jalan istutuskohtaan niin paljon, että kuivuessaan siitä muodostuisi este jalan irtoamiselle. Ensimmäinen kokeilu oli lupaava, mutta jalka irtosi leikeissä kuitenkin piakkoin. Tässä ei haittaa, jos ei ekalla tai tokallakaan kerralla onnistu. Sitten vain uusi yritys, kyllä se onnistuu lopulta.

Huom! Tämä onnistuu vain, jos irronneessa jalassa on irtoamiskohdassa jäljellä yhtään muoviosia. Kyseinen Baby Born on selän tatuoinnin mukaan valmistettu vuonna 2006, nuken anatomia on voinut muuttua ajan ja versioiden saatossa. En tiedä, toimisiko irronneeseen käteen. Riippuu varmasti paljon siitä, minkälainen käden kiinnityskohta on. Käsi on myös suuremmassa rasituksessa kuin jalka, nukenvaatteiden pukemisen vuoksi. 

Tarvitset: kuumaliimapistoolin ja kuumaliimaa

Annoin edellisen yrityksen liimojen jäädä jalan kiinnityskohtaan, sillä ne olisivat seuraavan kerroksen tukena.


1. Ota irronnut jalka käteesi. Laita kuumaliimapistoolilla liimaa jalan kiinnityskohtaan, eli muoviosaan, joka on ollut nuken vartalon sisäpuolella. Liimaa saa laittaa tosi reilusti, mutta ole nopea, se jähmettyy vauhdilla.

2. Laita jalka paikoilleen. Heiluta jalkaa jalan liikeradan mukaisesti, ja paina samalla jalkaa tiukasti nuken vartaloa vasten. Tämä siksi, että liima kuivuessaan ei veisi nuken jalan liikkumista.

3. Odota, että liima kuivuu kunnolla. Irrota mahdolliset ulostulleet liimaröpelöt.

4. Jos et onnistu ensimmäisellä kerralla, kokeile uudestaan. Liimaa tarvitsee oikeasti olla runsaasti.

Kuvassa näkyy Baby bornin jalan sisuskohta. Tässä se on edellisestä liimaukseta röpelöinen. 


Edellisellä kerralla korjaus kesti lasten leikeissä puoli vuotta, kunnes kesälomareissulla Baby Born oli joutunut takakontissa alimmaiseksi ja jalan joutuessa suuren painon alle se irtosi. Tavallisia, rajujakin nukkeleikkejä pukemisineen jalka on kestänyt oikein hyvin. Katsotaan, kuinka pitkään jalka kestää menossa mukana tällä kertaa.

Onnea Baby Bornin korjaamiseen! Jos sulla on joku muukin hyväksi havaittu korjausvinkki, niin kerro ihmeessä! 




Tuuhan mukaan seurailemaan myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

DIY helppo imetyssuoja avaralle kaula-aukolle


Tykkään siitä, että imettäessä on kätevät vaatteet. Sellaiset, joissa saa helposti tissit tiskiin, mutta samalla myös sellaiset, joissa rinnat eivät kuitenkaan ole kaiken kansan nähtävillä. Siksi tämä imetyssuoja on näppärä lisä moneen tavalliseen vaatteeseen. Lisäksi se on supernopea tehdä, ja sen voi tehdä myös vanhasta vaatteesta, kuten minä tein.



Minulla on useampia imetysluukullisia vaatteita, ja lisäksi joitakin tavallisia vaatteita, jotka mahdollistavat imetyksen. Helpointa varmasti olisi, jos olisi housuihminen, sillä yksinkertaisinta olisi vain pitää alustoppia paidan alla, nostaa paidan helmaa ja laskea toppia. Mitään ei vilkkuisi. Vaan kun satun olemaan mekkoihmisiä, tuo se vaatteisiin lisähaastetta imetyksen muodossa.

Avarat kaula-aukot, kietaisumekot tai vetoketju edessä toimivat hyvin myös imettäessä. Ongelma itselleni on vaan se paljas rinta niissä tilanteissa. Siksi teinkin sovelletun ompeluksen tuomaan apuja näihin hetkiin. Netissä imetysvaatteita ja -tarvikkeita selaillessani olen muutaman kerran törmännyt vastaavanlaiseen, melko simppeliin suojaan, joka laitetaan rintaliivien olkaimiin kiinni ja pujotetaan paidan alle. Imettäessä sitten suojaa nostetaan niin, että rintaliivin ja suojan välistä pystyy imettämään, eikä paljasta ihoa jää näkyviin juurikaan. Tykkään.

Imetyssuoja käytössä

Itse ompelin (tai pikemminkin surautin) tämän vanhoista leggareista, joissa oli reikiä siellä täällä. Ehjiä kohtia oli kuitenkin tarpeeksi tätä suojaa varten. Tämän voi kuitenkin tehdä mistä tahansa kangaspalasta.


Tarvitset:


Jokin vanha vaate tai muu kangaspala
Kankaan väristä lankaa
ohutta kangasnauhaa tai painonapit


Näinkin simppeli voi imetyssuoja olla


Tee näin:


1. Leikkaa pala kangasta. Tarvittavaa kokoa voi arvioida mittaamalla rintaliivin olkaimien välin, edestä siitä kohtaa, mihin olkain loppuu ja rintaliivin kuppi alkaa. Lisää siihen vielä saumavarat eli yhteensä pari senttiä. Itselläni tämä leveys saumavaroineen 30cm, korkeus saumavaroineen 26cm. Korkeus on vähän makuasia, voi olla, että lyhennän sitä vielä myöhemmin, ja joku saattaa tykätä pitemmästä suojasta. Muutenkaan tämä ei ole ompelus, joka olisi niin justiinsa.

(Koska tein legginsseistä, leikkasin yhden lahkeen irti ja leikkasin sen saumoista auki. Jätin legginsien vyötärönauhan leikkaamatta, koska se helpottaa työtä, kun yksi sivu on jo ommeltuna. Siitä tuli minulla suojan yläreuna, eli se kohta, joka näkyy mekon alta koko ajan, jos kaula-aukko on avara.)

2. Käännä reunaan saumanvara (nurjalle puolelle) ja ompele. Toista jokaiseen reunaan.

3. Painonapit olisivat kätevimmät kiinnitysmekanismiksi (plus ompele lyhyt "kangasputki" johon painonapit laitetaan), mutta koska minulla ei sellaisia ollut, käytin ohutta kangasnauhaa. Kangasnauhan pätkä saa olla reiluhko, että sillä saa rusetin tehtyä helposti ja napakasti. Taita kangasnauhapätkä kaksinkerroin ja ompele yläreunoihin, joista nauhan saa sitten solmittua rintaliivien olkaimiin.



Tadaa, valmista tuli! Solmi suoja rintsikoihin, pue mekko päälle ja kurvaa kaupungille.


Millaisissa vaatteissa sun mielestä on hyvä imettää? Onko sillä itsellesi merkitystä, näkyykö paljasta ihoa vai ei?



Kurkkaa myös




Seuraa myös Facebookissa Iloa, eloa! -blogi ja Instagramissa @iloelolaura

tiistai 11. joulukuuta 2018

Itse tehden jouluun: DIY höyhenkuusi






Marraskuussa ihailin useammassakin kaupassa pientä, valkoista höyhenkuusta. Se jäikin mieleeni kummittelemaan pitkäksi aikaa. Hintaa kuusilla oli 20-30€, ja siksi pohdiskelinkin, osaisiko sellaisen tehdä itse. Ajatuksena "tein itse ja säästin", tietenkin.



DIY höyhenkuusi - näitä tarvitset:


-Styroksinen kartio tai valkoisesta kartongista tehty kartio

-Yleisliimaa tai kuumaliimaa

-Valkoisia höyheniä


Ja jotta homma ei kävisi liian helpoksi, mukaan askarteluun voi myös ottaa esimerkiksi kolmevuotiaan. Tuo sopivasti lisähaastetta ;)




Tee näin


1. Aloita höyhenien liimaaminen alhaaltapäin. Laita liimaa vain höyhenen yläosaan.

2. Jos höyhen on selvästi suurempi kuin muut, voit leikata ylimääräistä ylhäältä pois. 

3. Sommittele höyhenet melko tasaisesti ja tiiviisti.

4. Tee koko kierros ennen kuin jatkat ylempään kerrokseen.



Vinkit viimeistelyyn


1. Höyheniä voi lisätä lopuksi kohtiin, jotka kaipaavat lisätäytettä. 

2. Kovin vääntyneet höyhenet eivät näytä kivalta kuusessa. Suorat ja hiukan kaarevat höyhenet toimivat parhaiten.

3. Höyheniin kannattaa laittaa tarpeeksi liimaa, jotta ne kestävät kunnolla kiinni rungossa. Aluksi laitoin liimaa vain kartioon, mutta se ei ollut paras vaihtoehto.



Kuusesta tuli mukavan näköinen, kun lopuksi lisäilin vielä höyheniä sinne tänne. Ja aika samaltahan tuo näyttää, kun kaupan vastaavat. 

Olen kyllä tyytyväinen tähän höyhenkuuseen, ja varsinkin kun hintaa tälle tuli yhteensä 5,85€! Jos kartion tekee kartongista, tulee hinnaksi vielä vähemmän.


Ihania jouluaskarteluhetkiä!



tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukorttipaniikki



Eilen aamulla oli paniikki paniikkiiii -olo, kun soin muutaman ajatuksen sille, että joulukortteja ei ollut vielä tehty. Saati suunniteltu edes.
Oon ennen ollut paljon aiemmin liikkeellä, mutta näköjään jo viime vuonna ollaan luotettu viime tinkaan, tänä vuonna vain meni vielä enemmän vitkutteluksi! Apua, samalla kaavalla sitten ensi vuonna ei ehditä ollenkaan..

Niin niitä oli sitten taas ruettava tekemään. Vaihdettiin kerhoon meno askarteluhommiin, kun siihen kuitenkin tulisi taas menemään pajon aikaa. Miusta askartelu on ihanaa, mutta miulla suunnittelussa kestää ja kestää. Oonkin hyvä matkimisessa, toisten ideoiden jatkokehittelyssä omaan tarpeeseen sopiviksi :D


Osa tehtiin ipanan kanssa yhteistuotoksina, mummeille ja muille tyypeille ♥ Tosin hän olisi halunnut jatkojalostaa myös ne miun tekemät kortit paremmiksi ;)

Niin ihanaa kun se lapsen kanssa puuhaaminen onkin, niin onneksi on taas kortit tehty, eikä tarvii heti uudestaan :D Sen verran koville se kuitenkin otti, kun pikkuapuri näpisti äidin juttuja aina silmän välttäessä, ja nappaili leikeltäviksi valmiita tai puolivalmiita tuotoksia, ja istuskeli avonaisten tussien päällä, saaden takapuoleensa housujenkin läpi uutta väritystä. 

Mulla selvästi oma rimakin korttien teossa on madaltanut, kun samalla koittaa säätää kaikkea muutakin ympärillä tapahtuvia asioita. Ei ole enää omat leikkaamiset täydellisesti muotoiltuja, mutta eipä se näytä enää itseä haittaavan. 



Nyt vaan olisi tänään muistettava postittaa nuo joulutervehdykset ajoissa. Tip tap!