maanantai 19. joulukuuta 2022

Joululahjaprojektina hiirille huoneet, osa 1


Tämä näpräilyprojekti on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa, mutta tähän asti se on jäänyt arjen jalkoihin. Eli perusmeno: jos jotain ekstraa haluaa saada aikaiseksi, täytyy vain aloittaa, eikä lykätä hamaan tappiin saakka.

Nämä eivät ole vielä ihan valmiita, laitan kuvia vielä valmiistakin myöhemmin. Tässä siis näpräysprosessista :) Idea mistäpäs muualta kuin Pinterestistä.

Ensin olin ajatellut, että olisin ommellut hiirulaiset itse, Mailegin tyyliset. Olisi varmaan siinä tapauksessa täytynyt aloittaa tämä projekti jo kesällä, jo oikean näköisen päänkin mallaamiseen ja ompeluun meni sen verran aikaa, että päätin suorilta ostaa nuo hiiret Mailegilta, tai valmista olisi ehkä vuoden päästä :D Salahommiin kun on aikaa lähinnä vaan iltaisin, lasten mentyä nukkumaan, eikä jokaista iltaa voi näpräilyynkään käyttää.

Hiiret tulivat, sitten hommasin salkut. Jokaiselle siis oma hiiri huoneineen, eli kolme salkkua. Yksi vapaa pahvisalkku löytyi kotoa ennestään. Kirpparikasassa oli jo menossa eteenpäin yksi tekokukka, se pääsi teurastukseen pieniksi viherkasveiksi. Kukkaruukkuina pahvisten lisäravinnepurkkien (Taimi.love) korkkeja, pitsiteipillä päällystettynä.



Tässä vielä ilman tapettia ja sänkyä.


Paksusta "amppelinarusta", liimasta ja pahvista syntyi pyöreitä mattoja, tulitikkurasioista lipastoja, leivinjauhepurkista ja juuttinarusta pöytää. Myös tilkkuja peittoja ja muita varten löytyi ennestään. Kiva hyödyntää kaikkea kotoa jo ennestään löytyvää.

Yhteen salkuista tarvitsi uuden lattian, ja kaikkiin tapetit. Prinsessakatokset sänkyihin tietenkin. Niistä kuvaa myöhemmin. Vielä ennen joulua olisi tarkoitus näpertää viimeisiä juttuja, ehkä ommella hiirulaisille laukut ja viitat. Katsotaan, mihin kaikkeen jäljellä olevat illat taipuvat! 

Ylimmän kuvan ottamisen jälkeen mattoa on pienennetty, pöytä vielä päällystämättä. Taaperolle päädyin tuohon karvamattoon, kun se ei voi mennä rikki. Voipi olla, että leikit ovat hurjanlaisia 😄

Nämä ovat vähän pimeänlaisia kuvia suoraan vähävaloisista väkerrysilloista, mutta ehkä me pärjätään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti