Syntyi suihkussa - kotisynnytyskertomus

Tätä viidettä palleroista odotellessa viimeiset viikot tuntuivat kyllä todella pitkiltä. Tämän kesän helteet eivät olleet vielä alkaneet, mutta aika oli muutoin, viimeisten raskausviikkojen tapaan, todella pysähtynyttä. Lasten kanssa keksittiin paljon pientä puuhastelua päivien täytteeksi, kun hekin jo kovasti odottivat vauvaa saapuvaksi. Sadesäillä tulikin pidettyä jos jonkinlaista kuvispajaa kotona.

Pikkuveli syntyi täsmällisesti lasketun ajan päivänään. Kirjoitin synnytyskertomuksen talteen jo ensimmäisen vuorokauden sisällä, ja hyvä niin. Synnytyksen hormonit taisi vielä jyllätä kehossa, mieli oli kirkas ja kaiken muisti hyvin. Nyt on taas vähän se tuttu pikkuvauva-arjen hösellys, niin tuskin saisin enää niin järkevää sepustusta kasaan 😅.

Illalla kuuden maissa synnytys alkoi. Edellisenä yönä oli ollut jo napakoita supistuksia, niin tiesin että lähiaikoina tapahtuu. Ihana, jännittävän odottava olo! Päivällä tuli limatulppaa ja harvakseltaan supistuksia, jotka vaativat jo hengittelyä ja heilumista.

Huvitti, kun on se aika erilaista kuulostella synnytyksen alkua arjessa lasten kanssa, kuin vaikkapa ensimmäistä odotellessa 😄 Pyykkejä laittelin ja tein muitakin kotihommia supistusten välissä, lasten kanssa puuhailtiin. 

Viideltä tuntui, että nyt haluan olla rauhassa. Mieli oli kääntymässä synnytyskuplaan. Mies oli jo tullut kotiin, joten siirryin yläkertaan omaan rauhaan lukemaan kirjaa. Hengittelemään supistuksia. Keskittymään muuhun kuin odottamiseen. 

Kuudelta totesin, että tästä se taitaa lähteä, synnytys on alkanut. Koska lapset olivat hereillä ja olen herkkä keskittymisestä, kuuntelin kuulokkeilla musiikkia. Sain niillä luotua oman, rauhallisen tilan. Ylistyslauluja ja virsiä. Ekat laulut meni itkuksi, kun oli niin jännitys/pelko. Sen kun sai alta pois niin olin valmis hommiin. Tästä se lähtee. Oli hyvä keskittyä musiikkiin, lantion pyörittämiseen ja hengittelyyn. Alussa pystyi laulamaankin, se oli tosi ihanaa. Juuri mitä olin toivonutkin ennalta. 

Jossain vaiheessa siirryin suihkun puolelle. Välillä istuskelin kylmän saunan lauteilla huilimassa, kun lauteiden istumakorkeus tuntui hyvältä. 

Mies laitteli ammetta valmiiksi, johon en tälläkään kertaa tosin sitten mennyt. Hengittelyt avautumisvaiheessa sujuivat tosi hyvin, musiikki auttoi yllättävän paljon keskittymiseen, ja nimenomaan luureista kuunneltuna. Mies sanoikin synnytyksen jälkeen, että vain hengasin koko avautumisvaiheen 😏🤣. Vaikka tein kyllä kovasti töitä, että pysyin rentona kovien supistusten keskellä. 

Kätilö tuli vähän ennen iltayhdeksää, muutaman kerran kuunteli vauvan sydänääniä. Olin itse seisaallaan ja heiluin samalla. Mies oli saanut lapset nukkumaan jossain välissä. Olin jo niin pitkällä synnytyksessä, etten pystynyt sanomaan heille hyviä öitä, vaikka olin hetkeä aiemmin ajatellut niin. Oli tarve heilua supistustenkin välissä. 

Aika paljon olin pystyssä seisten, se oli jotenkin tosi hyvä. Välillä jalat väsyi niin, että menin kontilleen ja suihkuttelin alaselkää suihkulla. Vähän joka välissä join antioksidanttijuomaa ja pissasin suihkussa, että sai rakkoa tyhjäksi ja vauvalle tilaa edetä. Ihan lopussa halusin myös yhden pussisoseen, kun tuntui että on niin väsynyt jo, että tarvitsee energiaa. Otin myös c+mg muutaman kerran kohdun jaksamiseksi. 

Sitten alkoikin ponnistus, suihkussa olin edelleen. Lapsivedet läsähtivät lattialle. Aluksi olin seisten mutta lopulta jakkaraan nojaten, ja ihan viimeiseksi kyykyssä toinen polvi ylhäällä. Ponnistus oli minulle taas tälläkin kertaa se rankin osuus, sekä se epätoivon hetki synnytyksessä.

Monta pientä rukousta lähetin taivaan Isälle sen keskellä, että auttaa jaksamaan ❤️🙏 Tuntui, ettei hommasta selviä. Siinä kohtaa halusin miehen lähelle, muuten olinkin viihtynyt synnytyksen ajan yksin, suihkuverhon suojissa. Vauva seilasi edestakaisin, teki tilaa syntyä. Minusta lähti jo ääntäkin, oli niin intensiivistä. Aina äänenpidon väleissä sain kuitenkin itseni rennoksi ja hengittelin. 

Sitten vauvan pää syntyi. Vauva alkoi itkemään siinä kohtaa, ennenkuin oli edes kokonaan syntynyt. Se itkun tärinä tuntui tosi erikoiselta. Ja sitten vauva olikin jo syntynyt ja olin vaan niin onnellinen 😍. Istukkaa hetki odoteltiin, oli se jo irronnut, mutta mulla oli taas kankku niin jumissa etten meinannut saada sitä tulemaan. Sitten suihkuun ja omaan sänkyyn. Olipa autuas olo kun kaikki oli ohi ja meni niin hyvin 😍🙏.

Köllöteltiin sängyssä ja ihmeteltiin vauvan kanssa toisiamme ❤️. Kätilö hieroi jalkojani, mies paistoi minulle koitoksen kunniaksi pakastepitsan. Istukka taisi olla kiinni 1,5h, jonka jälkeen mies leikkasi napanuoran.

Lapset nukkui syntymän ajan, aamulla sitten heräsivät ja tulivat onnellisina ihmettelemään pikkuista veikkaa ❤️❤️🙏. Olin ja olen niin kiitollinen kaikesta 🥰. Kunnia Jumalalle elämän ihmeestä ja hyvästä synnytyskokemuksesta🩷🩷

Ihana viides vauva

Kesäkuun loppupuolella saatiin meidän perheeseen viides lapsi. Oltiin vauvaa jo kovasti odotettukin tyttöjen, siskojen kanssa. 

Yhtenä yönä vauva sitten syntyi, ja siskoja odotti herätessä pikkuinen vauvaveli. Aika ihana oli taas hetki, kun lapset kömpivät sängyistänsä ja tulivat ihastelemaan vauvaa. 

Synnytys meni hyvin. Kerron siitäkin jossain vaiheessa lisää. Nyt täällä ollaan ihanassa vauvakuplassa ja nautitaan kesän lämmöstä ja vapaudesta 🤗. 

Mutta aikamoista, että meillä on nyt viisi lasta! Ei sitä ole oikein sisäistänytkään vielä. Jo raskausaikana se melkein nauratti, että voiko olla, että saadaan vielä viideskin lapsi. Yksikään lapsi kun ei ole itsestäänselvyys 🙏❤️. 

5 viikkoa laskettuun aikaan

Viisi viikkoa enää! Vau. Tuntuu tosi hienolta, että ollaan jo näin pitkällä. Ihan pian vauva on täällä, ihanaa!

Nämä raskausmuistelmat on kirjoitettu talteen raskausaikana. 

11.3. Aika on juossut kyllä nopeasti! Toisaalta tuntuu, ettö onhan tässä vielä aikaa,  mutta luulen kyllä tämän loppupätkänkin hurahtavan nopeasti. Edellisistä muistelmista on aikaa. Tarkoitus on ollut kirjoitella, mutta aika on tosiaan mennyt niin nopeasti, etten sitten näemmä ole ehtinyt.

Oletettavasti tämäkään vauva ei synny ainakaan ennen tuota arvattua keskiarvoaikaa, niin sinällään tässä on vielä aikaa kaikennäköiseen.

Hoitolapset jäivät arjestamme pois hetki sitten. Eli arki on sillä tapaa vähän rauhoittunut, kun neljän alle kouluikäisen sijaan onkin vain omat lapset, eli kaksi aamupäivisin ja myös koululainen iltapäivisin. Tämä vaihe tapahtui juuri oikeaan aikaan, kroppa tuntuu välillä olevan jo aika kovilla jaksamisesta. Onkin aika paljon ollut jo tarvetta ottaa lepoa illalla. Myös päivän mittaan olen pötkähtänyt sohvalle yhä useammin, yleensä kirjan kanssa.

Enimmäkseen olen säästynyt isommilta kolotuksilta, lukuunottamatta viimeisintä autoilureissua parin tunnin päähän, jonka kolotukset ovat vielä viikonkin päästä havaittavissa kehossa. Autossa istuminen on minulle jokaisessa raskaudessa ollut loppua kohden melkoinen koettelemus. Taisi olla viimeiset pitkät ajelut tässä raskaudessa nyt ajeltu. 

Tällä kertaa ei ole tosiaan tarvinnut kovinkaan ostella mitään vauvaa varten. Kaikkea melkeinpä löytyy jo ennestään. Muutaman kesävaatteen olen kirpparilta hankkinut, ja rattaisiin aurinkovarjon,  kun sattui tulemaan vastaan. Neljäs lapsi, mutta ensimmäinen kesää kohden syntyvä. 

Pesänrakennusviettiä olenkin suunnannut nurkkien siivoamiseen. Ihan kivasti on löytynyt alkuvuoden ajan joka kuukausi useampi kassillinen tavaraa Fidalle. Ja toki roskikseen menevää myös. Lasten vaatekaappeihin puolestaan hommattiin lisää hyllylevyjä, niin kaappeihin uppoaa järjevämmin vaatetta ja muuta, kun ei tule säilöttyä ilmaa niin paljon. Vielä mulla on läpikäytävää, niin on tekemistä tälle loppuodotukselle 😄 Vaikka toki tuo aika menee arjessa kyllä ilman suurempia projekteja muutenkin. Enemmänhän nuo projektit ovatkin mielen valmistautumista.

Synnytys on myös ollut mielessä enemmän, kun se muuttuu konkreettisemmaksi asiaksi ajan vähentyessä. Tilattiin juuri ilmalla täytettävä kylpyamme synnytystä varten. Aiemmin meillä on ollut lainassa La Bassine, oikea synnytysallas, mutta nyt haluaisin ammeen mahtuvan kylppäriin, ja siksi tilattiin sinne menevä. Muutoinkin mulla on ajatuksissa oleilla kylppärissä ja saunassa. Katsotaan, miten menee!

Ostin jo myös suojia jälkivuodolle, ja ekoja synnytyseväitä 😄 Vähän ajoissa olen noissa, mutta kiva pikkuhiljaa miettiä noita. Kookosvettä ja pussismoothieita löytyy nyt myös.

Meillä on suunnitteilla ns. avustamaton kotisynnytys tällä kertaa. En ole siitä ihan hirveästi huudellut, koska olen halunnut säästää itseäni muiden arvosteluilta ja peloilta. Varjella sillä tavalla raskautta ja vauvan tulevaa syntymää. Moni pelottelu on nimenomaan pelkoa. En myöskään halua väitellä, kauhistuttaa tai että kukaan yrittäisi ylipuhua toisiin ajatuksiin. Muiden kotisynnyttäjien kanssa kyllä ollaan asiasta juteltu, se on ollut mukavaa. 

Edellisen lapsen syntymän jälkeen alkoi pohdinta tästä aiheesta. Ei siis mikään hetken mielijohde, vaan monen ajatuksen lopputulema tässä parin vuoden ajanjaksolla. Katsotaan, mihin ajatuksiin tulen, avaanko asiaa enemmän täällä blogin puolella, vaiko en. 

Paljon olen kuitenkin tehnyt ajatustyötä synnytykseen liittyen, vaikka synnytys onkin "tuttua". Samalla kuitenkin jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kyllä jonkin sortin valmistautuminen kannattaa aina. 

Olen rukoillut, harjoitellut hengittämistä. Ollut tavallaan nöyränä synnytysasioiden äärellä. Kokeillut ja pohtinut erilaisia asentoja, joissa ottaa supistuksia vastaan. (Ovat sitten paremmin mielessä, kun ovat jo tuttuja). Kerrannut mahdolliset vaaranpaikat ja toiminnan niiden varalle. Pohtinut ponnistusasentoja, joissa lantioon saa hyvin tilaa. Tehnyt muistilistaa miehelle synnytystä varten. Mutta ennen kaikkea olen pitänyt yllä positiivista mieltä ja luottamusta synnytykseen. Keho kyllä osaa, kun sitä ei häiritä. 

Mutta oi, niin ihana ja uskomaton ajatus, että kohta meillä on vauva!

Kolmas kotisynnytys - synnytyskertomus

Vauva on reilun kahden viikon ikäinen. Se taitaisi olla jo korkea aika kirjata ylös synnytyskertomus. Synnytys oli samalla sekä ihanan arkinen ja luonnollinen -oltiinhan kotona kaikessa rauhassa, ja kuitenkin myös ihmeellinen tapahtuma. 

Synnytystä edeltävänä yönä heräsin supistuksiin. Tuntuvia, mutta ei kovia kuitenkaan. Siirryin alakertaan kuulostelemaan tilannetta, kun pitkällään ei tuntunut hyvältä olla. Parin tunnin ajan otin supistuksia vastaan, ja sitten ne katosivat yhtä aikaa auringon noustessa. Jaahas, eli huilipäivä tähän väliin, mietin. Niinhän se meni viimeksikin. 

Koko perheen vapaapäivä, joten ei onneksi kiire mihinkään. Aurinkoinen sää. Muutamaa päivää aiemmin oltiin kokoonnuttu porukalla meillä, niistä pippaloista oli jäljellä vielä herkkuja ja salaatteja. 

Mieli teki jo synnytystyötä, ja koitinkin pitää mielen hyvänä, sitä kun tarvittaisiin vielä, tärkeintä synnytystyökalua. Venyttelin, tein lantiota avaavia liikkeitä, rebozoa, nuuhkuttelin eteeristä Joy-öljyseosta ja käytiin koko perheellä pienellä ja hitaalla kävelylenkillä. Mukava päivä. Iltaa kohden tuli taas muutamia supistuksia, ja alkoikin tuntua siltä, että kyllä se vauva taitaa tulevana yönä syntyä. Lasten nukkumaan menon lähestyessä supistukset alkoivat selvästi napakoitua, keho kai tiesi että rennommat hetket ovat ihan juuri käsillä, kun lapset käyvät nukkumaan :D 

Hauska hetki illalla oli, kun otin supistusta vastaan seisten, oveen nojaillen ja lantiota keinutellen. Taaperohan se tuli mukaan, ilmeisesti hänelläkin supistus oli menossa, kun asemoi itsensä minun ja oven väliin ja keinutteli hänkin itseään. Nauratti kesken supistuksenkin, ihana, mallintava pikkuinen. 

Lapsille kerrottiinkin illalla, että yöllä tai huomenna vauva syntyy. Yhdessä muistettiin vielä iltarukouksessa vauvaa ja synnytystä. 

Sauna oli lämmin, ja sinne suunnattiin miehen kanssa kun lapset oltiin saatu sänkyihin. Supistukset tihenivät ja napakoituivat koko ajan, ja ravasinkin saunasta aina suihkun puolelle ottamaan niitä vastaan, kroppa kun kaipasi selvästi pystyasennossa olemista. Vauva potkiskeli mahassa ahkerasti, tuntui oikein ottavan vauhtia jaloilla.

Myös lepoa kaipasin, edellisenä yönä kun oli jo valvottu. Asettelin sänkyyn pyyhkeen, jonka päällä aina minipienen hetken ehdin makoilla ennen seuraavaa supistusta. Jokusen supistuksen olin kyykyssä sänkyyn nojaten, mutta suurimman osan edelleen pystyssä, itseä keinutellen. Keskityin rentoutumiseen, hengittämiseen. Oli ihanan rauhallista, ja pärjäsinkin tosi kivasti supistusten kanssa. 

Miehen läsnäolo, rauhallisuus, mukana hengittely ja muu tukeminen tuntuivat tärkeiltä. Oli hyvä olla. Joissain supistuksissa toivoin selästä painamista, toisissa taas en missään tapauksessa sitä halunnut. Mies tarjoili myös juotavaa, Ningxiaa eli antioksidantteja ja vitamiineja, jotta kohtu jaksaa tehdä työnsä. Aika tiuhaan kävin myös pöntöllä rakkoa tyhjentämässä.

Pohdittiin altaan täyttämistä, että pitäisikös jo vedet laitella. Taisin sanoa, etten tiedä, mutta sitten tulikin jo supistuksia, joissa tarvitsi käyttää ääntä, rauhallisesti edelleen. Siinä kohtaa totesinkin ääneen, että on tää kyllä niin hullun hommaa. Synnyttäminen. Että taas olen synnyttelemässä :D Eli selvästi synnytys eteni ihan hyvää vauhtia, kun oltiin päästy jo noihin ajatuksiin. 

Mies alkoikin sitten laskemaan vettä altaaseen. Itse menin suihkun puolelle, suihkuverhon taakse. Siinä oli jotenkin niin hyvä rauha, että sain otettua supistuksia vastaan ihan hiljaa, ei ollut edes tarvetta liikkua, hengitellä syvään vaan. Olin ihan, että vau, kun supistukset kuitenkin olivat jo tosi vahvoja.

No, amme oli täytetty. Tällä kertaa ei ollut ns. oikeaa synnytysallasta eli La Bassinea, vaan pienempi, puhallettava aikuisten kylpyamme. Tämä siksi, koska halusin altaan kylpyhuoneeseen, eikä sinne isoa allasta mahdu. Kylpyhuoneen kun saa pimeäksi ja oven kiinni, niin se on tilana paljon mukavampi kuin olohuone. Ja toki kylyphuoneessa on se suihkukin. 

Mulla oli jo raskauden aikana ajatus, että voisi syntyä suihkuunkin. Varalta hommattiin amme kuitenkin, koska eihän sitä voi ennalta tietää, mikä synnyttäessä tuntuu parhaimmalta. Vesi ja altaassa olo kun on olleet tosi tärkeitä ja helpottavia tekijöitä edellisissä synnytyksissä.

Kokeilin allasta, mutta halusinkin sitten heti sieltä pois, ei jotenkin tuntunut hyvältä. Takaisin suihkuun, jossa nojailin suihkujakkaraan. Kokeilin käsin, että mikä tilanne, ylsin sormella kalvorakkoon, lapsivedet kun tosiaan eivät olleet vielä menneet. Näin minulla on ollut kaikissa synnytyksissä. 

Supistukset muuttuivatkin aika nopsaa ponnistussupistuksiksi, eikä rentoutuminenkaan ollut enää niin helppoa. Lapsivedet läsähtivät suihkun lattialle. En ollut niitä aiemmissa nähnytkään, kun vedet ovat kaikissa menneet altaassa. Hyvä mieli etenemisestä.

Ponnistussupistuksia tuli tiuhaan, niiden mukana tuntui olevan pakko ponnistella itsekin jonkun verran. Ääntäkin lähti, mutta onneksi lapset eivät heränneet. Heillä oli öljydiffuuserin unimusiikit päällä, unta turvaamassa. Mies muistutteli sovitusti jalkojen asennosta, jotta vauvalla olisi mahdollisimman paljon tilaa lantiossa tulla. Onneksi muistutteli, koska itse sitä meinasin supistuksen tullessa vetää itseni ihan tikkusuoraksi. Yhdessä hengiteltiin syvään ja rukoiltiin välissä. Mieli oli tässäkin kohtaa tosi hyvä, ja tiesin, että vauva syntyisi ihan juuri. 10-15 minuuttia ponnistussupistuksia taisi olla, ja sitten vauva olikin jo maailmassa. Vahvasti rääkäisten. 

Ai että. Me tehtiin se. Vau! Niin kiitollinen mieli. Yllätyin tosi paljon siitä, että vuorokausi ei ollutkaan vielä vaihtunut. Eli lasten nukkumaanmenosta vauvan syntymään kesti vähän alle neljä tuntia. 

Myös istukka tuli ihan nätisti, pönttöön laitettuun kulhoon. Tässä kohtaa annoin vauvan miehelle, niin pääsin itse pesulle. Sitten mentiin sänkyyn pötköttelemään ja ihmettelemään elämää. Jossain parin tunnin kohdalla katkaistiin napanuora. 

Jokunen tunti ehdittiin torkkua, ennen kuin isommat lapset alkoivat heräillä. Aika kivasti heräsivät yksi kerrallaan, niin jokainen sai oman hetken ihmetellä yön aikana saapunutta vauvaa. Ensimmäisen heräilijän reaktion tulen varmaan muistamaan aina. Se suuri ilo ja onnellisuus lapsen ilmeessä, kun siskovauva olikin jo syntynyt. 

Keskenmenon muistot tasoittuivat tavallisen raskauden ja synnytyksen myötä

Keväällä havahduin siihen, että keskenmenosta on jo kaksi vuotta. Sen verran on elämä tässä välissä hoitanut tehtävänsä, etten enää muistanut tarkkaa päivämäärää. Täältä blogista kurkkasin sen.

Jälkeenpäin on mielenkiintoista tarkastella koettuja asioita. Keskenmeno oli kropalle raju, voimien palautumiseen meni aikaa. Pari kuukautta väsytti, veriarvot nollissa. Mielikään ei pärjännyt osumitta, ja se on itselleni ollut se isoin kysymys, että miksi ei.

Yhdeksän kuukautta uuteen raskautumiseen. Sen verran siihen meni. Ei varsinaisesti ollut rennointa aikaa tuo odotuksen odottelu. Siihen mennessä ajattelin, että olin käsitellyt keskenmenoa jo vähän joka kantilta ja jopa liikaakin sitä märehtinyt. Vaikka en mä siinä mitenkään vellonut, en ole muutenkaan alakuloon tai pessimismiin taipuvainen luonteeltani. 

Luonnollisestikin asia oli usein mielessä uutta raskautta ja vauvaa toivoessa. Ja toki nämä ajatukset täyttivät itsellä sitä tyhjiötä, jonka tuolloin muutto uudelle paikkakunnalle, yksinäisyys ja arjen muutokset olivat saaneet aikaan. 

Näin jälkiviisaana voin todeta, ettei kaikkea oltu vielä käsitelty ja melkoinen myllytys alkoi tuosta raskaudesta ja jatkui vielä synnytyksessäkin. En toki silloin sitä ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin asiat tuntuvat selkeiltä. Onhan se ihan loogista, että niitä ajatuksia joutuu eri lailla käymään läpi, kun uusi raskaus on edessä.

Kun plussasin keskenmenon jälkeen, se tuntui huikealta, ja samalla ei miltään. Keskenmeno oli opettanut, ettei positiivinen raskaustesti tarkoita vielä vauvaa. 

Alkoi pitkä matka, raskaus, joka oli täynnä monenlaisia tunteita. Koitin voimaantua, sen verran mitä pystyin, mutta etenkin alkuraskauden ajan fyysisen voimattomuuden kaverina oli tiukasti epäusko ja epäluottamus.

Näin jälkeenpäin aluksi syytin siitä vähän itseäni, että miksi en tehnyt enemmän, yrittänyt enemmän? Miksi toiset pääsevät keskenmenosta nopeammin eteenpäin, ja ajattelevat vain simppelisti että vauva ei ollut elinkelpo. Miksi minä en, vaikka keskenmenot ovat todella yleisiä ja "tavallisia"? 

Tosin tavallaan tiedän kyllä sen oman jumiutumiseni. Kun ajatuksena on ollut minimissään se kolme lasta, on mieli tosi tiukasti kiinni näissä omissa suunnitelmissa elämälle, ja tavallaan tulee se pelko siitä, että ne eivät toteudukaan "koskaan". Näin jälkeenpäin olisi toki helppo ihmetellä tätäkin ajatusta, että eikö vaan voisi luottaa elämään, lopettaa turha miettiminen. Sepä se.

Tavallaan ärsyttää sekin, että käytiin varhaisultrassa, koska eihän se tosiaan kerro kuin vauvan sen hetken olotilan, ja olen aiemminkin ollut tuotakin "turhaa" ultraa, vauvan häiritsemistä vastaan. Sillä tavallaan ostaa itselleen varmuuden tunnetta, joka ei ole aitoa, koska se varmuus kumpuaa ultrauslaitteen näkymistä, ei oman itsen kuuntelemisesta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja silleen. 

Ja toisaalta taas en halua olla liian ankara itselleni. Silloin mentiin sen hetken voimavaroilla ja ajatuksilla. Myös tuo halvalla ostettu varmuus kelpasi kun muutakaan varmuutta ei juuri silloin ollut tarjolla. Kertoo sen hetken olotilasta paljon tuo. Voi kun sitä voisi lähettää halauksen sille sen hetken versiolle itsestään, ja sanoa, että luota vaan. 

Juuri tuo oma varmuuden puute, keskenmenon kaiku ja muu jarruttelivat aluksi myös synnytystä. Mieli tavallaan aluksi synnytyksessä työsti paljon kuolemaa, sitä kuolemanpelkoa jonka keskenmeno oli tuonut, elämän haavoittuvuutta. En pelännyt, että juuri synnytyksessä minulle tai vauvalle kävisi jotain, mutta tietynlainen kuolemanpelko oli silti aluksi esteenä synnytyksessä. Tai ei se este ollut, se oli vuori joka piti ylittää, että pystyi päästämään irti ja antautumaan. 

Synnytys toi paljon uusia ajatuksia, joita käsittelin vauvavuoden aikana. Mikä kaikki johti mihinkin, mitkä olivat kaikua juurikin siitä keskenmenosta, miksi en ollut niin voimaantunut kuin edellisessä synnytyksessä.

Kuitenkin nyt on takana tavallinen raskaus, onnistunut synnytys ja rakkaudentäyteinen vauvavuosi. Ne ovat kyllä paljon tasoittaaneet muistoa keskenmenosta. Ja niinhän kuuluu ollakin, vaikka eihän se tieto siinä keskenmenon hetkessä lämmitä, jos joku sillon sanoisi, että anna ajan hoitaa.

Toki pelkkä aikakin tekee jo paljon, mutta se itsessään ei pakota käsittelemään asioita ja menemään eteenpäin. Pohtimaan ja oivaltamaan. 

Minulla ei ole enää tarvetta samalla lailla puhua keskenmenosta. Ehkä raskauden ja synnytyksen yhteydessä lyhyesti kyllä, koska se liittyy tuohon matkaani. Muutoin keskenmeno tuntuu kaukaiselta asialta, melkein kuin jollekin toiselle tapahtuneelta.

Tavallaan nolottaa edes kirjoittaa tästä asiasta enää, kun aikaa on mennyt ja asia tuntuu pienemmältä. Mutta tämä on minun polkuni, suotta sitä häpeilemään. Elettyä, koettua, opittua. Siksi niin arvokasta.

Koen, että olen taas löytänyt sitä omaa voimaani, joka silloin keskenmenon jälkeen oli hukassa. Sekin kokemus on kasvattanut ja tehnyt vahvemman. 

Vauvavuosi meni vauvaa nuuhkutellessa ja ihastellessa. Miettiessä, miten suuren onnen vauva taas toikaan tullessaan. Rakkausvauva. Englanniksi näitä menetyksen jälkeisiä vauvoja sanotaankin rainbow babyiksi: kai nämä ovat niitä mittaamattoman arvokkaita kulta-aarteita sateenkaaren päässä, siitäkö se nimitys tulee?

Mutta niinhän se on, elämä hoitaa meidän haavoja ja kolhuja. Ollaan suuremmissa käsissä.

Taivaan Isä siunaa meitä,

Hän on Isä jokaisen.

Poluillemme enkeleitä

lähettää hän varjellen.

Hän on läsnä päivän työssä

rohkaisten ja auttaen,

valvoo pimeimmässä yössä.

Hän on Isä jokaisen.

Taivaan Isän lähellä

jokainen on tärkeä.

Kotisynnyttäjän "sairaalakassi"

 

Mihin kotisynnyttäjä tarvitsee sairaalakassia, kun kaikki omat tavarat muutenkin ovat kotona? Voisikin oikeastaan puhua synnytyskassista, eli kassista, jossa on tarvittavia asioita lähettyvillä, synnytystä varten. 

Kotisynnytyskassissa ei ole tarvetta neuvolakortille (kotikätilön eli kotilon kanssa on tavattu jo ennen synnytystä, siltä osin raskauden kulku ja muut yksityiskohdat ovat kätilölle jo tuttuja) tai imetysliiveille, mutta kaikkea muuta tarpeellista sieltä tälläkin kertaa löytyi.

Lokakuinen kotisynnytykseni oli toinen kotisynnytykseni. Edellisen kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.

Synnytyskassista löytyi:

Eteerisiä öljyjä. Young Livingin, tietenkin. Uusi, ihana lyhtydiffuuserikin ehti tulla juuri synnytystä edeltävänä päivänä, niin saatiin siihen mm. appelsiiniöljyä mieltä ja oloa freesaamaan. Öljyjä käytettiin synnytyksen aikana muutenkin mm. kivunlievitykseen ja synnytyksen käynnistymisen tukena. Ja toki myös palautumisessa, sekä jälkisupistuksissa. Niistä lisää täällä.

Pussismoothieita. Helppoa imaista synnytellessä, kun ei pysty tai tee mieli muutoin syödä sen kummemin, ja energiaa kuitenkin synnyttäessäkin tarvitaan. Näitä meni useampi synnytyksen aikana. 

Juotavaa: kookos-mangovettä, Ningxia-antioksidanttijuomaa ja granaattiomenamehua. Hyvää ja tehokasta nesteytystä, energiajuomaksi synnytykseen ja palautumiseen jälkeenpäin. Niitä kyllä tarvittiinkin, kun synnytys oli edellistä pidempi. Kookosvedestä en ole aiemmin oikein välittänyt, mutta synnytystä varten opettelin sitä juomaan :D 

Juomapilli/pillejä. Pillillä on helpompi hörpätä kesken synnytyksen, kuin suoraan mukista tai pullosta. Ja silloin ei tarvitse itse ottaa käteen mitään, vaan puoliso tai muut synnytyksessä mukana olevat voivat pidellä juomaa. 

Bikinien yläosa. Vaikka synnyttelinkin kotona, tykkäsin pitää bikinien yläosaa, kuten sairaalasynnytyksessäkin muinoin. Saahan sitä täysin nakunakin oleilla, mutta itse valitsin noin.

Voimalauseet tauluissa. Tällä kertaa näitä ehtikin tuijotella useammin kuin viimeksi. Etenkin God is within her, she will not fall -taulu oli itselleni merkityksellinen. 

Kännykkä. Ja ei, en tosiaan sometellut tai muutenkaan vilkuillut kännykkää kesken synnytyksen (muuhun asiaan keskittyminen häiritsee synnytyshormonien toimintaa), mutta kännykkä oli lähettyvillä, että muut paikallaolijat saivat otettua kuvia.

GoPro -kamera. Saatiin lainaan GoPro, jolla kuvattiin osia synnytyksestä. En ole tosin vielä katsonut sitä settiä, sen verran on vielä tuoreessa muistissa niin hyvät hetket kuin ne vähän rajumman kuuloisetkin :)

Rebozo-liina. Rentoutuksiin ja vauvan asennon avustamiseen. Oli käytössä muutaman kerran.

Gua Sha -kampa. Ei taidettu tälläkään kertaa käyttää tätä, mutta varuiksi oli lähettyvillä hierontaa tai kevyttä kivunlievitystä ajatellen. 

Rebozo, Gua Sha -kampa, soseita ja osa öljyistä :)

Synnytyksen jälkeiseen aikaan oli varattuna: 

Evästä (pakastepitsaa, pakastepatonkia, alkoholitonta skumppaa, vihreä kuula -konvehteja)

Jättisiteitä ja isot alkkarit (plus ylempänä mainitut alapääöljyt)

Aamutakki jonka sisään mahtuu vauvelikin

Mitä synnytykseen liittyvää pakkasit omaan synnytyskassiisi?

Kurkkaa aiheeseen liittyen myös 

Omaan kehoon luottaminen synnytyksessä

Raskaus ja vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskaus keskenmenon jälkeen

 

Synnytyksessäkin voi tapahtua väkivaltaa - viikon nosto

Synnytyksiin liittyy usein kummallinen kirjoittamaton ajatus, että kun vauva on sylissä, on turha enää vatvoa synnytyksen kulkuun liittyneitä asioita.  Aivan kuin "kiitollisuus vauvasta" peittäisi mahdolliset synnytystraumat ja jopa synnytysväkivallan ja tarpeen näiden asioiden käsittelyyn. Kyllä, synnytyksessäkin voi tapahtua väkivaltaa, niin fyysistä kuin henkistäkin. 

Nyt kun oma synnytykseni lähestyy, ovat synnytykseen liittyvät ajatukset tiukasti mielen päällä. Julkaisen aiempia postauksiani aiheesta, uusin sanoin ja ajatuksin. Alkuperäinen postaukseni synnytysväkivallasta löytyy täältä.

Mikä synnytysväkivalta?

Synnytysväkivalta taitanee olla Minä myös synnyttäjänä -kampanjan keksimä termi. Synnytysväkivallasta voi puhua myös termillä obstetrinen väkivalta, mutta mielestäni tuo synnytysväkivalta on kuvaavampi. 

Se tarkoittaa esimerkiksi alentuvaa kohtelua, synnyttäjän oikeuksien loukkaamista sanallisesti tai fyysisesti, pakottamista, uhkailua, toimenpiteiden tekemistä ilman suostumusta, selittämättä jättämistä jne. Synnytyksessähän ei oikeudellisesti ole olemassa tilannetta, jolloin äidin, synnyttäjän oikeuksien ylitse voisi kävellä. 

(Suomessa kohdussa olevalla vauvalla ei ole oikeuksia. Hänen oikeudet alkavat vasta synnyttyään.)

Vakavan synnytysväkivallan lisäksi yksi lievempi muoto on esimerkiksi synnyttäjän toiveille naureskeleminen.  Synnytysväkivalta on rakenteisiin ja rutiineihin kätkeytynytttä toimintaa, ei niinkään sitä, että joku yksittäinen kätilö tai muu työntekijä haluaisi synnyttäjälle jotain pahaa.

Aiheesta ei kannata puhua, koska synnytysväkivalta lietsoo pelkoa synnytystä kohtaan, ja vaikuttaa myös negatiivisesti syntyvyyteen?

Tällaisia ajatuksia mediassa ilmeni etenkin silloin, kun Minä myös synnyttäjänä -kampanja alkoi. 

Mielestäni todella erikoinen ja vastenmielinen ajatus, että asioista pitäisi olla hiljaa siksi, kun se muka vaikuttaa negatiivisesti syntyvyyteen ja luo pelkoja. Eiköhän ne ole suuremmalti jotkut ihan muut syyt, miksi vaikkapa tänä vuonna syntyvyys Suomessa on ihan ennätysmatalaa. Mutta hyssytellään vaan, niinkö? Sekö se on yhteiseksi hyväksi, niin saadaan lisää vauvoja? Enpä usko. 

Eiköhän tässä toimi sama asia kuin monessa muussakin, eli kun ollaan tietoisia asioista, vaaditaan muutosta, asioihin reagoidaan ja asiat paranevat pikkuhiljaa. Silloin ehkä oikeastikin voidaan omalta osaltamme vaikuttaa syntyvyyteen, kun synnytysväkivaltaan liittyvät karmivat kokemukset vähenevät. Eivät ne vähene pelkällä hyssyttelyllä.

Se kuitenkin on totta, että synnytyskokemus vaikuttaa perheen lapsilukuun, eli juurikin siihen syntyvyyteen. Synnytyskokemus voi vaikuttaa muutenkin koko vauvavuoteen ja siitäkin eteenpäin. Kuinka paljon enemmän perheissä olisi lapsia, jos synnytyskokemukset olisivat toisenlaisia? Tokikaan en väitä, että negatiiviset synnytyskokemukset johtuisivat pelkästään synnytysväkivallasta, mutta on sillä varmasti osansa.

Ja etenkin, kun osa siitä synnytysväkivallasta on sellaista, että äidit, synnyttäjät, luulevat, että jokin asia vain kuuluu tehdä niin, kuin hänelle tehtiin. Eikä, että häntä kohdeltiin väärin, ja osa kivusta, nöyryytyksestä tai muusta ikävästä johtuukin siitä, että hän tuli kohdanneeksi synnytysväkivaltaa. 

Ylen uutisissa kerrottiin sairaaloiden pelkäävän  #minämyössynnyttäjänä -kampanjaa. Eräs naistentautien ja synnytysten ylilääkäri olikin kommentoinut lukeneensa äitien kommentteja masentuneena. Toisen sairaalan osastonhoitaja ajattelee kampanjasta seuraavan paljon hyvää, mutta pelkää sen samalla lisäävän pelkoa lasten saantiin. 

Kätilöliitto puolestaan piti synnytysväkivalta-sanaa valitettavana. Kampanjan näkemys puolestaan on, ettei asiasta oikein voi puhua siloitellen. Olen vähän pettynyt tuohon kätilöliiton lausumaan asiasta, sillä eihän minkään väkivallan suhteen voi sen tekijä määrittää, mikä on väkivaltaa, mikä ei. 

Olenko itse kokenut synnytysväkivaltaa?

Sairaalasynnytyksen jälkeen yleensä kysytään melko piakkoin arvosanaa synnytykselle. Ajankohta tälle kyselylle on melko huono, koska siinä kohtaa synnytyskokemus ei ole vielä jäsentynyt, ja mieli voi myllertää monestakin asiasta. Monet sairaalat kertovatkin tähän arvosanan antoon perustuen, että suuremmat synnytyspettymykset ovat harvinaisia. Valitettavasti se ei ole yksi yhteen.

Kun arvosanaa synnytykselle kysytään heti tuoreeltaan, se ei välttämättä kerro juuri mitään tapahtuneesta. No joo, paitsi sen, että olet hengissä ja pystyt jonkun numeron rykäisemään suustasi.

Itsekin annoin esikoisen synnytyksestä arvosanaksi yhdeksän, kun sitä synnytyksen jälkeen synnärillä kysyttiin. Se ei kuitenkaan minunkaan osaltani kerro koko tarinaa, vaan minullekin kävi juuri tuo yllä kertomani tyypillinen asia, synnytyskokemus ei ollut vielä yhtään jäsentynyt. 

Sain "toivomani" lääkkeettömän synnytyksen, niin koin velvollisuudekseni antaa hyvän numeron, vaikka suoraan sanottuna oli aika kakka maku suussa joidenkin synnärin työntekijöiden käytöksen osalta. Ja koska synnytyksessä mieli käy paljon asioita läpi, tuntui tuo kohtelu erityisen järkyttävältä, ja kaiveli pitkään.

Minulle koitettiin pakolla tehdä toimenpiteitä, kehooni kajottiin ilman lupaa. Asioita, joille ei ollut minkäänlaista tarvetta. Sen lisäksi asiasta vielä riideltiin ja mesottiin, juuri kun olin saanut vauvan syliini. Työntekijä ei varmaankaan sanoisi tapahtunutta synnytysväkivallaksi, mutta kyllä se sitä on. Onneksi vain lievää, mutta sitä itseään, yhtä kaikki. Sellaistakaan ei tarvitsisi olla. 

Olen tosi pahoillani, jos olet synnytyksessäsi joutunut kokemaan synnytysväkivaltaa, oli se sitten tosiaan fyysistä tai henkistä.

 

Toinen synnytykseni olikin sitten ihana kotisynnytys. Siitä minulla ei ole yhtäkään negatiivista asiaa sanottavana. Soisin ihania, upeita synnytyksiä kaikille naisille! 

Ja kyllä, muakin on nimitetty kiittämättömäksi ja aivan naurettavaksi, kun viitsin meuhkata tällaisesta. Aivan kuin olisin voinut valita sen, että loukkasiko asia minua kipeästi vai ei. Ja samalla olen kuitenkin tosi kiitollinen, etten kohdannut mitään vakavaa synnytysväkivaltaa, sillä millaista sellaisen käsittely sitten olisikaan? Tuossa pienessäkin asiassa oli silloin aivan tarpeeksi.

Maailma ei kuitenkaan muutu vähättelemällä. Se muuttuu sillä, kun me avataan suumme, puhutaan ja vaaditaan muutosta. Vähät siitä, mitä joku muu on siitä mieltä. Vielä joskus voidaan sanoa, että synnytysväkivaltaa ei tapahdu!

Saatat olla kiinnostunut myös näistä:

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä?

Sektio, episiotomia, repeämät - hoida myös arpea

Vähemmän puuttumisia - Uudet synnytyssuositukset

Tuuhan seurailee myös Instagramissa @iloelolaura ja Fb Iloa, eloa! -blogi

Mother's blessing, vauvan kokoarvio ja osteopatiakäynti - raskausviikot 37-39

 

Nyt voi kai jo sanoa, että eletään aika jänniä aikoja! Vauva voi syntyä ihan milloin vain. Omat ajatukset alkavat jo aika lailla pyöriä synnytyksessä. Ihanaa! Eikä kyllä enää malttaisi odottaa yhtään.

Tämä raskaus on tavallaan tuntunut todella pitkältä. Nyt ei kuitenkaan ole paljoa enää jäljellä. Se jos mikä tuntuu ihanalta. Vatsa on aika ihana pallero, mutta kaipaan myös sitä mahattomuuden helppoutta. Vaikka juu, kroppani ei ole sitä palautumistyyppiä, joilla vatsa häviää nopeasti muutamassa päivässä tai viikossa synnytyksen jälkeen. Minulla nahka kuroutuu pikkuhiljaa ja kilotkin ovat tippuneet hissukseen. Mutta mietitään sitä sitten, kun on sen aika. 

Raskausviikko 39 on parhaillaan menossa. Pari viikkoa sitten kävin lähisynnärillä vauvan kokoarviossa, koska lääkärineuvolassa kohdun sf-mitta oli pompsahtanut aika korkealle. Hyvähän se on tarkistaa. Kolmas vauva jo tulossa, mutta ekaa kertaa olin tällaisessa kokoarvioinnissa. Ihan hyväkin, ettei näitä tehdä rutiinisti, vaan ainoastaan jos on tarvetta. Vauvan kokoarviokin on kuitenkin vain arvio, sinällään suuntaa antava, mutta voi heittää suuntaan tai toiseen.

Vauvan kokoarvio ja kotisynnytys

Loppupeleissä synnärillä lähinnä keskusteltiin tulevasta kotisynnytyksestä, ja mulla oli pari siihen liittyvää reseptiäkin, joita tarvitsin kirjoitettavaksi. Itseä tällaiset kohtaamiset aina vähän jännittää ennalta, kun ei voi tietää, minkälainen vastaanotto siellä odottaa. Lähinnä siis ihmisten asenteet ja ajatukset. Suomessahan kotisynnytyksiä ei viralllisesti suositella, ja välillä kotisynnyttäjät saavat todella ikävää kohtelua osakseen.

Kohtaaminen oli kuitenkin tosi positiivinen. Lääkäri oli asiallinen, ja tuntui tietävän tutkimuksista ja parin muun länsimaan kotisynnytyskäytännöistä. Mainitsi toki, että Suomessa ei suositella, ja keskusteltiin myös asioista, jotka olisivat syitä sairaalaan siirtymiseen. Eli lähinnä juteltiin, onko mulla realiteetit kohdallaan. Olin ilahtuneen yllättynyt, että lääkäri oli tietoisen oloinen asioista. Esimerkiksi siitä, että itsestään käynnistynyt, lääkkeetön ja mahdollisimman toimenpiteetön synnytys matalan riskin uudelleensynnyttäjällä todennäköisesti tulee menemään hyvin. 

Edellinen kotisynnytykseni löytyy täältä.

Lopuksi myös pikaisesti ultrattiin vauvaa, ja kaikki vaikutti siellä kohdun sisällä olevan ihan mukavasti. Ei vauvakaan mikään jättiläinen, vaikka sf-mitasta olisi niin voinut luulla. Aika samankokoinen tyyppi näyttäisi olevan tulossa, kuin nuo minun aiemmatkin vauvat, eli noin neljää kiloa arveltiin syntymäpainoksi. Syytä korkealle sf-mitalle ei siis sieltä löytynyt, ja viime viikolla neuvolassa mittaillessa mitta olikin laskenut :D Vauva ei vielä kuitenkaan ole laskeutunut, joten mittaustulos ei johdu siitä. Vauva on varmaan vaan ollut vähän eri asennossa. 

Rv39 -melkoinen pallo, mutta vointi silti hyvä!

Raskausajan osteopatia ja Mother's blessing -juhla

Viime viikolla oli mukavia menoja, treffasin muutamaa lähialueen kotisynnyttäjää ja kävin osteopaatilla. Olen aiemmin maininnutkin, että mulla on tapana raskausaikana käydä se pari kertaa osteopaatilla. Sellaisella tekijällä, joka osaa raskausajan hoitoja. Olen melko tarkka siinä, kenellä käyn, ja kysyinkin suosituksia edelliseltä osteopaatiltani. 

Jos olisi jotain kropan vaivoja, niin toki sitten olisi hyvä käydä useamminkin niitä hoidattamassa. Raskausajan kaikenlaiset vaivat ovat tyypillisiä, mutta niiden kanssa ei ole pakko elää. Useinhan neuvolassa sanotaan vaikkapa liitoskivuista, että ne nyt vain kuuluvat raskauteen. Ei niiden ole kuitenkaan pakko kuulua. Se, että joku asia on yleistä, ei tarkoita että sen pitäisi automaattisesti kuulua raskauteen.  

Nyt itsellä oli ajatus, että tehdään vikat tasapainotukset lantion alueelle, ja muutenkin tarkistetaan, että kaikki on synnytystä varten valmista. Oli hyvä käynti, ja myös häpyliitoksen jomotukset jäivät sinne käynnille. 

Olen jo varannut ajan myös vauvalle, mikäli hän on vaan syntynyt siihen mennessä :D Itsellekin varaan ajan sitten synnytyksen jälkeen, omaa palautumista tukemaan. 

Menneenä viikonloppuna juhlittiin mun Mother's blessingiä pienellä porukalla. Tässä postauksessa muutama kuva viikonlopun ihanasta kukkaseppeleestä :) Mulla on joka kerta ollut mother's blessingit baby showereiden sijaan. Ja tykkään kyllä, siitä että keskitytään äitiin vauvan sijaan. Ystäviä ja yhdessäoloa. Voimauttavaa. Vauvan ympärillähän asiat pyörivät sitten hänen synnyttyä, niin on kiva, kun juhlat eivät niinkään ole täynnä vauvaa. Edellisistä juhlista aika tarkalleen kolmen vuoden takaa löytyy täältä.

Tällä kertaa me tehtiin ihanaa jalkakylpysuolaa, kasvoseerumit Young Livingin eteerisillä öljyillä, mahakipsi, sain kukkaseppeleen, siunauksia ja paljon kauniita sanoja. Hyvää ruokaa, ihania ihmisiä. Lopuksi mentiin vielä löylyihin läheltä kerättyjen yrttien ja vastojen kanssa.

Viimeisten raskausviikkojen valmistelut

Nyt tavallaan loppuraskaus on enää odottelua. Mitään suurempaa ei ole sovittuna enää. Allas on valmiina ja odottaa pumppaamista, vesiletku on kaivettu kaapista, pressu on jossain päin varastoa. Synnytysöljyt sekoitettuna, rebozo kaivettuna esiin, kookosvesi jääkaapissa ja juomapillitkin löydetty. Synnytystiimi kartoitettu ja pakastimesta löytyy monipakkaus pitsaa jota voi sitten syödä synnytyksen jälkeen. Heh. 

Synnytysmusiikit ovat vielä vähän vaiheessa, ja muutaman synnytysvoimalause-taulunkin voisi vielä askarrella. Semmoista kivaa odottelupuuhaa. Ei pakollista, mutta kun tässä tätä aikaa ilmeisesti vielä on, niin pientä puuhastelua on kiva olla. Tokihan tässä koko ajan pyörii tavallinen lapsiperhearki, niin senkin takia nuo pienet puuhat ovat mukavia, vievät ajatusta synnytykseen kotitöiden ja lasten kanssa olemisen välissä. 

Valmistautumista tämäkin :) Tunnelmavalot, jos tälläkin kertaa 
synnytys tapahtuu yölllä.

Kellonaikaa, päivää tai muutenkaan synnytyksen kulkua ei voi ennustaa. Valmistautuminen on silti aina järkevää. Se valmistaa myös mieltä tulevaan. Mieli onkin ollut hyvä jo pitkän aikaa, vaikka välillä tuleekin sellaisia "eikä, en jaksa jos tässä menee vielä neljä viikkoa!" -hetkiä. Etenkin lasten syntymäpäiväjuhlien jälkeen oli olo, että huhhuh, mutta nopeasti voimat taas siitä tasaantui arjen tullen. 

Olo kropassa on jotenkin tosi tavallinen, eikä oikeastaan tunnu yhtään siltä, että synnytys olisi lähenemässä. Mihinkään ei kolota, supistele tai mitään. Hassua ajatella, että vauva kuitenkin lähiviikkoina syntyy!

Kurkkaa myös

Vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskauskuulumisia rv34

Neuvolassa ei painostettukaan sisätutkimukseen

Instagramin puolelta @iloelolaura löytyy ajantasaiset kuulumiset, ja varmaan myös synnytyksen lähestyessä siihen liittyvää :) 

Synnytys ja omaan kehoon luottaminen. Vaikeaa vai helppoa? Viikon nosto.

 

Naisen keho pystyy ihmeellisiin asioihin. Tai ainakin silloin, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Joskus mieli voi olla suurena esteenä kropan toiminnalle. Esimerkiksi synnytyksen kulusta tiedetään, että mieli vaikuttaa suurelti synnytyshormoneiden toimimiseen. 

Oma kolmas synnytykseni lähestyy, joten luonnolisesti synnytysaiheet ovat kovasti mielen päällä. Julkaisen joitakin aiempia tekstejäni aiheesta, pienin päivityksin. Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

Tässä raskaudessa minulla ei alkuun ollut minkäänlaista luottoa kehooni. Keskenmeno söi keholuottamuksestani aimo siipaleen. Iso osa tästä raskaudesta on mennyt asian käsittelyyn ja tavallaan uuteen nousuun. Voimaantumiseen ja luottamuksen kasvattamiseen. 

Oman mielen kannalta kuopuksen raskausaika kolme vuotta sitten oli helpompaa aikaa. Olin tietoisesti kasvattanut keholuottamusta, lukemalla, ajatteluani ohjaamalla jne. Alusta asti oli helppo luottaa jo ennalta omaan kehoon myös synnytyksessä. Esimerkiksi olin hyvin varma, että synnytyksen kesto tulisi olemaan kolme tuntia. Ja se oli. Jostain vain tiesin sen. 

Loppukesän ja syksyn aikan itselläni on keholuottamus noussut kohisten. Kun muutto ja muut hommat saatiin hoidettua alta pois, on ollut eri tavalla aikaa työstää asioita mielenkin tasolla. Ennen muuttoa tuntui mielen päällä olevan niin paljon muuta, ettei synnytyksen miettiminen tuntunut ajankohtaiselta. 

Joku muu tietää paremmin?

Normaalielämässä aika moneen meistä on istutettu ajatus siitä, että joku muu tietää meitä paremmin, oli asia mikä hyvänsä. Koronasuositukset, ruokasuositukset ja muut.. Ehkä vähän sen suuntaista, että jätetään ajattelu "ammattilaisille", mitä me pienet maanmatoset mistään tietäisimme? Taidamme olla aika auktoriteettiuskovaista kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Sama myös synnytyksessä, monesti ajatellaan, että kätilö kyllä tietää, miten kuuluu synnyttää, ja kertoo sitten kyllä. Ja onhan se tavallaan niinkin, kyllähän kätilö tietää ylipäätänsä synnytyksistä, ja vaikkapa osaa tarjota erilaisia lääkkeellisiä apuja synnytykseen. 

Jos kuitenkin menen synnyttämään sillä ajatuksella, että joku muu tietää itseäni paremmin, en ehkä voisi kuunnella itseäni ja kehoni viestejä niin hyvin, koska keskittyisin sen sijaan kuuntelemaan jonkun muun arviota tai mielipidettä synnytyksestäni. 

Toki kätilöt ovat rautaisia ammattilaisia, mutta kokemusta juuri sinusta synnyttämässä heillä tuskin on ennestään. Paitsi toki, jos satut saamaan ennestään tutun kätilön, niin hän voi muistaakin asioita sinusta synnyttäjänä :)

En tarkoita, etteikö myös kätilön kuuntelu olisi tärkeää. Esimerkiksi vauvan sydänäänet ja muut ovat oma lukunsa, mutta tämä luku ei kerro niistä.

Aiemmat kokemukset voivat nakertaa luottamusta

Epäluottamus omaan kehoon, itseen synnyttäjänä, omiin tuntemuksiin, oloihin, ajatuksiin. Kulttuurimme, ja etenkin sen synnytyksiä kauhisteleva, pelotteleva ja medikalisoiva puoli siitä on yksi osatekijä. Lisäksi monet aikaisemmin kokemamme asiat siihen päälle, niin voi sentään. 

Siinä on kiva suo, josta yrittää sitten itselleen ammentaa luottamusta synnytystä ja sen luonnollisuutta kohtaan. Mieli, joka voisi olla paras työkalumme, onkin meitä vastaan. Melko harvassa on maassamme kannustava ja tsemppaava ilmapiiri synnyttämistä kohtaan, mutta onneksi sellaistakin löytyy. Kuten alussa mainitsinkin, itsellä keskenmeno on vaikuttanut myös mieleen, ja vaati tässä raskaudessa eri tavalla asian työstämistä.

Mieltä häiritsevän asian ei kuitenkaan tarvitse olla noinkaan radikaali. Se voi muukin asia, jossa tuntuu, että oma kroppa ei ole toiminut halutulla tavalla. Tai ihan vaikkapa sukulaisen kommentti "meidän suvussa synnytykset ovat pitkiä ja kivuliaita", ajatus "liian pienestä" lantiosta, tuttavan kokemus vaaratilanteesta sairaalasynnytyksessä ja muut kommentit, jotka jäävät mieleen elämään ja vaikuttamaan. 

Tieto ei lisääkään tuskaa?

Tieto voi lisätä hurjasti luottamusta. Oikea, faktoihin perustuva tieto, ei pelottelu, mutuilu ja tarinat. Aiempina raskausaikoinani olen lukenut paljon synnytykseen liittyvistä hormoneista, kehon toiminnasta, lukenut synnytyskertomuksia ja katsonut synnytysvideoita. Ne kuitenkaan yksistään eivät ole riittäneet tuomaan varmuutta itselleni, vaikka ovatkin osaltaan olleet hyvin voimaannuttavia.

Synnytyksen normaali fysiologinen kulku on ihmeellistä, ja siihen perehtyminen on avannut ovia varmuudelle mielessäni. Tieto on auttanut mieltäni tekemään tehtävänsä synnytyksessä, eli vetäytymään ja antamaan tilaa keholleni synnyttää.

"Jos olisimme olleet kotona, olisimme kuolleet"

Kuolemakortti heitetään usein synnytyksen yhteydessä. Kuolemakortti ei varsinaisesti luo kenellekään luottamusta synnytykseen. Se antaa kuvan, että ihan tavallisessa synnytyksessä, jossa siihen mennessä kaikki on mennyt hyvin, kuolemanvaara kurkkaisi joka nurkan takaa, valmiina astumaan esiin.

Tärkeät yksityiskohdat unohtuvat.  Se, kuinka synnytyksessäkin jokainen asia vaikuttaa seuraavaan asiaan. Synnytykseen puuttumisilla on myös negatiivisia puolia, suuriakin riskejä. Usein vain sanotaan "me olisimme kuolleet, jos olisimme jääneet kotiin", vaikka todelllisuudessa sama tilanne ei olisi toistunut kotona. Sairaalassa on omat riskinsä, kotona omansa. Jo pelkästään sairaalaan siirtyminen on yksi tekijä.

Virheelliset käsitykset ovat sitkeässä, ja monet äidit mielellään kertovat eteenpäin myös (tai ehkä etenkin?) niitä hurjia ja karujakin synnytystarinoita pelottelu- tai varoitusmielessä. 

Mieli, tehokkain työkalu synnytyksessäkin 

Omalla kehollamme on valtava osaaminen moneen, ja naiskeholla on myös taito synnyttää. Taito, jota mieli pyrkii ohjaamaan. Mieli voi olla joko hyvä työkalu, tai sitten se, joka jarruttaa koko hommaa. Pelko on yksi tehokkaimmista luottamuksen tuhoajista. 

Koen, että kun kehon ja mielen yhteistoiminta synnytyksessä on mieleen juurrutettu, ja autonominen hermosto, pelon vaikutukset, synnytyksen vaiheet ja muut ovat tuttuja, pystyy myös pelolle sanomaan heipat. Muiden kauhukokemukset saa suljettua oman mielen ulkopuolelle. Sen jälkeen mieli on vapaampi keskittymään asioihin, joista voi olla synnytystilanteissa hyötyä. Toki siltikin yllättäviä tilanteita tulee varmastikin vastaan, mutta mieli on työkalu, joka auttaa eteenpäin. 

Taidan vetäytyä jo synnytyskuplaani odottelemaan synnytystä! 

Hyppää mukaan Instagramin puolelle @iloelolaura , sieltä saattaa löytyä myös synnytykseen liittyviä asioita :)

Lisää aiheesta:

Synnytysteni väliset eroavaisuudet

Tarvitseeko kolmanteen synnytykseen valmistautua?

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä?

Synnytysteni väliset eroavaisuudet - viikon nosto

Kannattaako synnytyksiä ylipäätänsä vertailla? Omia synnytyksiä on kuitenkin mielenkiintoista pohtia, ja ainakin omista synnytyksistään voi saada jotakin uutta ajatusta seuraavaa varten. Tavallaan ottaa opiksi. 

Oma kolmas synnytykseni lähestyy koko ajan, ja sen kunniaksi ajattelin nostella aiemmin kirjoittamiani tekstejä aiheesta, pienin päivityksin. Kiva käydä läpi omia aiempia ajatuksia, nyt kun valmistautuu ja odottelee synnytystä. 

Alkuperäinen postaus löytyy täältä.  

Harjoituskappale?

On kaiketi tyypillistä, että ensimmäinen synnytys on harjoituskappale. Ensimmäiseen synnytykseen ei välttämättä valmistauduta, ja siihen liittyy paljon tietämättömyyttä ja ihan uusia asioita. Synnytyksen fysiologiaa voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole lainkaan perehtynyt asiaan.

Omissa synnytyksissäni on eroja, valmistautumisesta synnytyspaikkaan sekä synnytyksen jälkeiseen olotilaan. Näitä eroja on mielenkiintoista pohtia. 

Takana kaksi synnytystä

Mulla on takana kaksi synnytystä, jotka molemmat ovat olleet hyviä synnytyksiä. Viimeisin synnytys oli kolme vuotta sitten. Se oli suorastaan upea. Ihana. Nykyään joutuu ihan kunnolla keskittymään yrittääkseen palauttaa mieleen sitä olotilaa vauvan syntymän jälkeen. Se oli niin vau.

Molemmissa synnytyksissäni on ollut paljon samaa, mutta myös isoja eroja. Ensimmäinen eroavaisuus on helppo nimetä, synnytyspaikka nimittäin. Esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa, allashuoneessa synnytysjakkaralla ollessa, viimeisin taas suunnitellusti kotona olohuoneessamme, veteen synnytysaltaaseen. Ensimmäisen synnytyksen kesto 5,5h, toisen 3h. Ensimmäisestä synnytyksestä en ole tainnut koskaan kirjoitellakaan, mutta kotisynnytys kolmen vuoden takaa löytyy tästä.

Erot synnytykseen valmistautumisessa

Molempiin synnytyksiini valmistauduin mielestäni huolella. Toki näin jälkikäteen mietittynä, olisi ensimmäiseen voinut valmistautua vielä enemmän.

Toiseen synnytykseen valmistautumisesta löytyy lisää tässä ja tässä. Toki muutama kirja jäi viimeisimmällä kerralla lukematta ihan laiskuuttani, mitkä kotiin olin luettavaksi varannut, mutta muutoin sain tehtyä ja pähkäiltyä ne asiat, mitä olin halunnutkin ennen synnytystä hoitaa ja valmistella.

Ekalla kerralla toki minulla ei ollut omaa synnytyskokemusta pohjalla, niin tiedon sisäistäminen oli vähän erilaista. Sen vuoksi en esimerkiksi mitenkään syvemmin paneutunut rentoutumiseen synnytyksessä, tai sisäistänyt kaikkea esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnasta, tai etenkään siitä, miksi kehoa ei kannata "häiritä" turhilla asioilla synnytystilanteessa. Tyydyin siis vain pintapuolisiin tietoihin noista asioista.

Nyt tämä kolmanteen synnytykseen valmistautuminen. Se ei ole aivan yhtä kokonaisvaltaista ollut kyllä, kuin toiseen synnytykseen valmistautuminen. Aika loppupainotteista tuntuu olevan. Mutta ajattelen, että hyvä pohja tiedollisesti ja mielenkin kanssa on tehty jo edellisissä raskauksissa. Kurkkaa aiemmat mietteet aiheesta tarvitseeko kolmanteen synnytykseen enää valmistautua?

Avautumisvaihe ja kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheen vietimme kotioloissa doulan ja miehen kanssa lääkkeettömiä kivunlievityksiä käyttäen. Sairaalassa pääsin sisätutkimuksen jälkeen synnytysaltaaseen. Kivunlievityksenä käytettiin mm. akupainanta, liike, vesi, doula, tsemppaaninen, mies, äänenkäyttö, hengitys, rentoutuminen, mielikuvat.

Kätilö laittoi minulle myös akuneulat korviin, mutta en osaa sanoa, mikä niiden vaikutus hommassa oli. Ja kyllä, lasken myös miehen ja doulan läsnäolon kivunlievitykseksi, koska myös tuki ja turvallisuuden tunne ovat synnytystä edistäviä asioita.

Kotisynnytyksessä avautumisvaiheessa nojailin jumppapalloon, oleilin suihkussa ja synnytysaltaassa. Vielä ekaakin synnytystä vahvemmin käytössä olivat äänenkäyttö, rentoutuminen ja hengitys. Myös musiikkia kuuntelin tässä synnytyksessä, ja koin sen voimaa tuovaksi tekijäksi. Aluksi Juha Tapiota jumppapallolla ollessa, synnytysaltaassa oleillessa sitten Nina Leetä.

Toimenpiteet

Sairaala ja koti ovat hyvin erilaisia synnytyspaikkoja, ja luonnollisesti myös toimintatavat ovat hyvin erilaisia. Sairaalassa on usein tietty protokolla, jota noudatetaan. Lähtökohtaisesti kotisynnytyksissä puututaan synnytyksen kulkuun todella vähän. Synnytykseen puuttumisen tiedetään lisäävän riskejä, ja kotisynnytyksessä riskejä ei voida ottaa. Sairaalassa on eri, kun jos joku toimenpide tekisikin haittaa, on sektiovalmius kuitenkin aina olemassa.

Sairaalasynnytyksessäni kokonaisuuteen kuului tullessa sisätutkimus makuuasennossa, jatkuva sydänäänien kuuntelu langattomilla laitteilla, kätilön ohjaamaa ponnistusta (aluksi), sekä yritys tuikata reiteeni oksitosiinipiikki, vaikka olin sen erikseen kieltänyt, eikä se myöskään ollut tilanteessa tarpeellinen. (Perustelu: "tämä annetaan kaikille")

Sinällään voisi sanoa, että sairaalassakin selvisin aika vähin toimenpitein. Yksi tekijä varmasti se, että sairaalaan tullessa olin jo kahdeksan senttiä auki, joten ei tarvinnut mitään kummempia kommervenkkejä, vippaskonsteja tai odottelua. Silti koin nuokin toimenpiteet melko häiritsevinä synnytyksen kulkua ajatellen.

Toisessa synnytyksessäni, eli kotisynnytyksessä sisätutkimuksia minulla ei ollut (toki niitä sielläkin saa halutessaan), koska synnytys eteni hyvin nopeasti. Kenellekään paikalla olleista ei tainnut jäädä epäselväksi, kun oli ponnistusvaiheen aika. Synnytyksen aikana sydänääniä kuunneltiin muutamaan otteeseen.

Ja mikä tärkeää myös, paikalla oli ainoastaan minun itseni valitsemia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tiesin pystyväni rentoutumaan, ja joiden tiesin antavan minulle myös täyden tuen sekä synnytysrauhan ilman ikäviä yllätyksiä tai riitelyä (sairaalassa ehdin kohdata tätäkin).

Ponnistusvaihe

Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 15 minuuttia, jälkimmäisessä se oli viiden minuutin luokkaa. Kumpikaan ei siis mikään kauhean pitkä rupeama. Esikoista ponnistelin synnytysjakkaralla. Ensimmäiset ponnistusyritykset olivat tosi brutaaleja. Kätilö ohjeisti ponnistamaan, vaikkei mulla ollut sillä hetkellä supistustakaan päällä. Kiire tai hätä ei ollut, jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi näin ponnistutettiin. Kai se on vain niin tyypillistä sairaalassa, kun esimerkiksi puudutetut äidit saattavat tarvita enemmänkin ohjeistusta ponnistamiseen.

Aluksi hämmentyneenä koitin sitten ponnistaa kaikin voimin, vaikka oikeastihan tiesin, ettei niin "kuuluisi", tai kannattaisi tehdä. Kilttinä tyttönä ja eka synnytys kyseessä, niin tottelin. Ilman supistuksia ponnistaminen tuntui todella järkyttävältä. 

Tavallaan tuntui jo siinä hetkessä, ettei tää tee kauheen hyvää keholle. Ihme kuitenkin, ettei käynyt sen hullummin. Onneksi oli hyvä ponnistusasento, ja olin valmistellut välilihaa öljyten ja hieromalla. Ja ehkä ihan myös good luck. Loppuponnistus meni paremmin, omien supistusten kanssa, mutta siinäkin käytin aivan liikaa voimaa puskemalla itse, enkä keskittymällä rentouttamaan lihaksia. Muistona rajusta ponnistamisesta oli synnytyksen alkuviikkojen jälkeen lievä laskeuma, joka onneksi meni itsestään ohi, mutta epätietoisuus sen suhteen tuntui ahdistavalta. 

Toisessa synnytyksessä menikin ihan eri lailla. Toki se oli nopeampi settikin, mutta myös itse keskityin tässäkin vaiheessa hengittämään ja rentouttamaan itseäni. Omilla voimilla työnsin vain silloin, kun tuntui, että on ihan pakko niin tehdä. Kätilö yhdessä vaiheessa sanoikin, että nyt älä työnnä yhtään enempää. Vaikka toki ponnistusvaihe tuntuikin, niin silti tuntemus oli aivan eri, kun ei ponnistanut yhtäkään kertaa apinanraivolla.

Fyysinen vointi synnytyksen jälkeen

Suurimmat erot miulla on ollut kuitenkin siinä synnytyksenjälkeisessä olossa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin heikossa hapessa voimalla ponnistamisen jälkeen. Huippasi kovasti, pyörryinkin muutamaan otteeseen. Ei kiva. Toisessa taas olin ihan voimissani ja jaloillani heti, vaikka molemmissa esim. hemoglobiini on synnyttämään mennessä ollut samalla tasolla, ja verenvuoto vähäistä.

Esikoisen synnytyksen jälkeen myös alapää oli kipeä useamman viikon. Sain kyllä istuttua ihan ok, ilman ekstrapehmikkeitä, kunhan istumaan asettautui varovasti. Myös vessassakäyminen sattui, ja se tapahtuikin käsisuihku apuna. 

Ylenpänä mainitsinkin jo lievän laskeuman. Alapäässä oli tosiaan ikävä paineentunne, olisi tehnyt mieli kävellä kättä haaroissa pidellen, kuin alapäätä tukien. Jälkitarkastuksen sisätutkimus oli ihan höpöhuuhaata. Ainoa syy, miksi halusin sisätutkimuksen, oli tuo lievä laskeuma. Lääkärin mukaan sellaista ei kuulemma ollut. Itse kyllä tunsin ja tunnen paikkani, ja tiesin emättimen seinämässä olevan lievää laskeumaa. Lääkärin mukaan ei kun vaan juoksuharrastusta jatkamaan.. No joo, neuvolalääkärit harvemmin ovatkaan mitään naisten alapäiden asiantuntijoita, aika hurjaa, kun saavat kuitenkin olla noita tarkastuksia tekemässä ja mm. jakelemassa vastaavanlaisia "liikuntalupia". (Liikunnan aiheuttamia ongelmia korjailtiinkin sitten vuoden ajan..)

Koska toisessa synnytyksessä sain synnyttää kehoa kuunnellen, eikä kukaan usuttanut puskemaan väärään aikaan tai kaikin voimin, oli myös olo synnytyksen jälkeen ihan erilainen. Olin jaloillani heti synnytyksen jälkeen, siinä rauhassa ihmeteltiin istukkaa ja punnittiin itse vauvaamme. Pissaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, eikä mulla alapää ollut kipeä synnytyksen jälkeen. Olisin voinut synnyttää vaikka heti uudestaan, sen verran hyvä kokemukseni oli.

 Myös jälkivuoto kesti ihmeellisen vähän aikaa.

Pääkoppa synnytyksen jälkeen

Olen onnellinen, kun mulla on ollut vain hyviä synnytyskokemuksia. Esikoisen synnytyksen jälkeen kesti kuitenkin pitkän aikaa käsitellä tuota ponnistusvaihetta, sekä sitä, että avustava kätilö tuli synnytykseeni riitelemään, vaikka meidän käytös häntä kohtaan oli ihan asiallista. 

Se, että mulle yritettiin tehdä asioita, jotka oltiin suullisesti ja kirjallisesti kielletty, antoi tosi kovan turvattomuuden tunteen. Jokaisella synnyttäjällä kuitenkin pitäisi olla päätösvalta omasta kehosta. Ja etenkin, kun ei ollut hätätilanne, vaan kaikki oli hyvin.
Mulle, juuri synnyttäneelle jäi vaan kurja olo tapahtuneesta. Hassua, miten tavallaan pieni asia voi nousta vaikutukseltaan niin suureksi. Olo oli ihan ylikävelty.

Kyllä, tärkeintä on, että lapsi ja äiti voivat hyvin ja synnytys menee muutoinkin hyvin, mutta näiden sanojen varjolla usein vähätellään synnyttäjien kokemuksia. Aivan kuin millään muulla ei olisi merkitystä, kuin sillä, että ollaan hengissä. Koska kyllähän muullakin on väliä, vaikka välillä näkeekin röyhkeitä, julkeita kommentteja siitä, kuinka synnyttäviä äitejä verrataan joihinkin elämysmatkailijoihin, ja kehotetaan käymään lasten teholla saamassa perspektiiviä elämään. 

What? Ai että synnytyskulttuuria ei kannata kehittää, koska joillekin käy huonommin? Samalla logiikalla esim. tasa-arvossa ei kannata pyrkiä edemmäs, koska "kattokaapa vaikka Afrikasta vähän perspektiiviä elämään!". Ei näin.

Niitä hetkiä ja kokemuksia kantaa kuitenkin sisällään koko ikänsä. Ei syntymän ihmettä unohda, oli se sitten ihanaa, ok, tai todella traumatisoivaa. Ja esimerkiksi traumatisoivat synnytykset näkyvät kyllä, on kuitenkin olemassa synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikutukset lapsilukuun, kiintymyssuhteen muodostumiseen, pelkopolikäynnit, jaksaminen vauva-arjessa, vaikutus synnyttäjän seksuaalisuuteen jne. Vaikutukset voi olla hyvinkin kauaskantoiset.

Kurkkaapa myös:

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä

Mikä synnytysväkivalta?

Hoida myös sektio/repeämäarpea

Instagramista meidän löydät nimimerkin @iloelolaura takaa!

Raskaana korona-aikaan

Koronaan liittyvät rajoitukset vaikuttavat myös raskaana oleviin. Raskausajan palveluihin ja myös synnytyksiin. Ultrat, käynnistykset, neuvolakäynnit, lapsivuodeaosasto. Nihiin on äidin mentävä yksin tällä hetkellä.

Minullakin on ultra-aika tälle viikolle. Oltiin suunniteltu, että mies tulisi mukaan, mutta se ei nyt ole mahdollista.

Eniten harmittaa niiden puolesta, joilla on laskettu aika nyt tässä keväällä. Hallitus ohjeisti, että synnytyksessä saa olla läsnä puoliso tai muu tukihenkilö. Eli yksi henkilö synnyttävän äidin lisäksi. Moni hyötyisi synnytyksessään myös doulasta, ja isän läsnäolo synnytyksessä nyt on muuten perusteltua, onhan se hänenkin lapsensa.

Mutta onneksi edes tämä yksi ihminen. Monessa muussa maassa on linjattu, ettei äidin lisäksi muita synnytykseen. Ja voihan olla, että jos tämä etenee, se yksikin evätään.

Synnytyskaverina pelko?

Mietin, minkähänlainen vaikutus näillä mahtaa olla kiireellisten tai hätäsektioiden määrään? Siihen, kun alatiesynnytys vaihtuukin lennosta sektioksi. Synnyttämiseen liittyvistä hormoneista tiedetään kuitenkin yleisesti, että ne tarvitsevat toimiakseen luottavaisen ja turvallisen olon. Pelko hidastaa ja haittaa synnytystä. Siksi.

Voi olla isot vaikutukset sillä, kun doula ei pääse mukaan, tai joutuu yksin olemaan synnytyksen käynnistelyssä. Käynnistyshän voi pisimmillään kestää jopa päiviä.

Toki ymmärrän nämä rajoitteet. On se silti vain tosi hurjaa ja kurjaa monelle naiselle. Onneksi teknologia tulee edes vähän apuun. Etäyhteys doulaan, tai jatkuva videoyhteys puolisoon, kun synnytystä käynnistellään. Ja luulenpa kätilöopiskelijoiden olevan  tässä kohtaa hyvin tervetullut lisä moneen synnytykseen ja käynnistykseen. Ettei tarvitse olla yksin, jollei niin halua.

Olisitko lykännyt raskaushaavetta, jos olisit tiennyt koronasta?

Monessakin keskusteluryhmässä on mietitty, olisiko lykännyt toivetta raskaudesta, jos olisi tiennyt tästä koronajupakasta. Olisitko sinä lykännyt? Minä en. Maailmassa voi tulla mitä vaan vastaan, ei koskaan voi tietää.

Nyt on tämä koronavirus, kuka tietää mitä asioita maailmassa käydään läpi vaikka vuoden päästä? Niinpä.

Ja toki yrittämistä voi lykätä, mutta omaa ikääntymistä ei. Siinäkin on eroa, oletko vaikka juuri sen kaksikymmentä täyttänyt, vai kolme- tai nelikymppinen. Ja eihän kaksikymppistenkään terveys ja muut asiat ole kiveen hakattuja.

Ja entä, jos on pitkä yritys jo takana? Vaikka pari vuotta. Niin. Nythän hedelmöityshoidot ja muut tuntuvat olevan tauolla. Englannin suunnilla raskaana olevat lasketaan riskiryhmään, ja on kuulemma suositeltu 12 viikon kotona oloakin. Suomessa me emme kuulu riskiryhmään, vaan terveydenhoidossakin koronariskin kanssa työskentelee tälläkin hetkellä hurja määrä raskaana olevia.

Kuvat liittyy, käytän kehon ja mielen hyvinvointia tukevia eteerisiä öljyjä tässäkin kohtaa elämää. Kuvat Young Living.

Tottahan se on, että raskaana olevilla on alentunut puolustuskyky pöpöille. Ja että myös jokusesta syntyneestä vauvasta on koronavirus löydetty. Tämänhetkisen tiedon mukaan äidin sairastama koronavirus ei hurjemmin vaikuta vauvaan, tai tartu häneen kohdussa.

Ja sitten taas toisaalta, tämänhetkinen tieto on voimassa aina vain toistaiseksi. Kunnes asiasta on enemmän tietoa.  Siltikin, pelkääminenkään ei kannata, millään tasolla.

Koitan ehkä sanoa, että se elämä on nyt. Olosuhteista huolimatta, me eletään tällä hetkellä. Turha jäädä murehtimaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Ja ne mihin voi vaikuttaa, niin se tehdään.

Netissä on muuten monia hyviä valmennuksia synnytystä ajatellen, kurkkaa vaikkapa Rento synnytys ja Synnytyksen ABC. Vaikka eletään poikkeusaikoja, synnytykseen valmistautuminen kannattaa aina.

Ja sinulle, jonka synnytys lähenee. 

Haluan sanoa, että sinä pystyt siihen! 

Usko itseesi ja valmistaudu. 

Et voi suunnitella synnytystä, mutta valmistautua siihen voit.

Synnytyspaikka vaikuttaa, eteeriset öljyt synnytyksessä ja Spinning babies - Terveisiä Kotisynnytysseminaarista!

Sain olla mukana porukassa, joka ideoi ja järjesti reilu viikko sitten olleen Kotisynnytysseminaarin. Seminaari oli Aktiivinen synnytys ry:n ja Suomen Doulat ry:n yhteistuotuos, ja voi että, olipa kyllä ihana päivä!

Kotisynnytysten siivellä päivän aiheina oli synnytyspöhinä ylipäätänsä. Synnytyskulttuurin kehittäminen, mahdolliset epäkohdat ja muut mietteet. 
Paikalla meitä oli koolla n. 120 aikuista sekä myös jokunen vauva. Kävijöinä oli niin kätilöitä, doulia, kotisynnytystä suunnittelevia perheitä kuin muuten vain synnytysaiheista kiinnostuneita.

Tämä viimeisin Kotisynnytysseminaari järjestettiin Kauniaisissa, ennen tapahtumaa kirjoitinkin aiheesta täällä, sieltä voit kurkata kaikki päivän aiheet. 

Päivän ensimmäiset liikutuksen kyyneleet taisivat karata kotonaan veteen synnyttäneen Kirsi Hjortin synnytysvideota katsoessa. Se tunnelma ja tunteet, kun vauva syntyy. Upeat synnytykset saavat liikuttumaan, vaikka kyseessä olisi itselle täysin vieras ihminen. Etuoikeus saada kokea palanen jonkun synnytystä.

Kotisynnytyskertomuksensa jakoi myös Elsa ja Ilkka Markkinen. Heidän vauvansa ei syntynytkään synnytysaltaaseen, kuten oli ajateltu, vaan ihanasti omalle takapihalle. He miettivät, että kuinkahan paljon synnytyksellä oli silminnäkijöitä naapuruston ikkunoiden kautta. Mua naurattaa tämä vieläkin, naapuriparat eivät ehkä ole tajunneet aluksi asiaa ikkunaan osuessaan. Ai että! :D

Synnyttäjän tila ja synnytysympäristön tärkeys

Synnyttäjän tilasta ja synnytysympäristön tärkeydestä puhui Laura Arpiainen, terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori, joka on synnyttänyt kotonaan Kanadassa. 

Synnytysympäristö vaikuttaa synnyttäjän oloon ja mieleen. Onko oma olo kotoisa, vai tuntuuko vieraalta, epävarmalta? Mieli ja olo, rentoutuminen, vaikuttavat vahvasti myös synnytyshormoneihin. Laura Arpiainen toi esiin, että tiettyjä kotisynnytysympäristöstä tuttuja elementtejä voi pyrkiä tuomaan myös sairaalasynnytykseen.

Kotisynnytyksessä koko tila on omaasi. Tutut tavarat, tunnelma ja se, että sinä asut siellä. Varmuus. Onneksi sairaalassakin voit päättää muutamasta synnytysympäristöön liittyvästä asiasta. Alla oleva, kursivoitu teksti on Arpiaisen puheenvuorosta:  

Ympäristötekijät - aistit, muunneltavuus 

Näkö - valaistus, värit, materiaalit, tuttuus

Kuulo - oma musiikki, ei muita potilaita yms

Maku - omat ruoat, omat yrttijuomat

Haju - omat aromaterapiat

Tunto - omat läheiset, omat tavarat

-Laura Arpiainen, terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori, Aalto Yliopisto 

Näiden tekijöiden avulla voi lähteä luomaan itsellesi parempaa, tutumpaa synnytystunnelmaa myös sairaalasynnytykseen. Kaikkeen sairaalassa ei voi vaikuttaa, mutta pienillä asioilla voi olla paljon merkitystä omaan olemiseen. Se ei ole hifistelyä tai ylimenevää toimintaa, vaan oman tilan luomista.

Tähän liittyen kaikki eivät pukeudu sairaalavaatteisiin synnyttäessään, joku haluaa omat lakanat, joku oman tyynyn, joku diffuuserin ja omat eväät. Omat tutut ihmiset, puoliso ja vaikkapa se doula, johon on tutustunut jo ennalta.

"Äitiyshuollossa ei hahmoteta aina, että lain silmissä synnyttäjän itsemääräämisoikeus on täysin ehdoton"

 

Minä myös synnyttäjänä

Synnyttäjän itsemääräämisoikeus ei poistu sairaalaan astuessa. Synnytysväkivalta, eli Minä myös synnyttäjänä -kampanjan puheenvuoro oli toinen teema, joka toi paljon ajatuksia, ja ehkä myös sisuunnutti taas tekemään lisää synnytyskulttuurin hyväksi. Asiat muuttuvat pikkuhiljaa paremmaksi, kun niiden eteen on valmis näkemään vaivaa.

Ei kukaan työntekijä (ainakaan toivottavasti) tee väkivallaksi koettuja tekoja ilkeyttään, vaan ne ovat usein toimia/puuttumisia/asenteita, jotka mahdollistuvat vanhojen käytäntöjen pohjalta. Kampanjan vetäjät, Katri Immonen ja Annamaria Mitchell kertoivat kampanjan tämän hetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Paikalla oli myös kuvausryhmä Yleltä. Aiheeseen liittyen lähitulevaisuudessa
ilmestyy dokumentti, jossa näkyy myös pätkä Kotisynnytysseminaarista. Jännää!

Kovasti ilahdutti muutamien kätilöiden kommentit. He olivat ottaneet kampanjan puheeksi sairaalassa, työpaikassaan, ja näin ovat viemässä asiaa eteenpäin. Arjen sankarit. Niin tärkeitä suunavauksia, eikä varmasti helpoimpia sellaisia.

Paikoitellen terveydenhoitoalalla suhtautuminen kampanjaan on ollut hyvin negatiivista. Asiaa on kielletty; ei tapahdu meillä, ei kukaan sellaista tee jne. On myös mainittu (syyllistetty) epäkohtien esilletuomisen vaikuttavan negatiivisesti jo muutenkin laskussa olevaan syntyvyyteen.

Onneksi kuitenkin epäkohtien esiintuominen mahdollistaa muutoksen. Muutos taas vaikuttaa vaikkapa juuri synnytyskokemuksiin, kauhutarinoihin ja jopa joidenkin perheiden lapsilukuun.

Kampanjasta löydät lisää tietoa tästä, omat aikaisemmat tekstini aiheesta tässä ja täällä. 

Tanja Mäkiharjun esittelypöytä (kätilö, urheiluhieroja): kinesioteippejä, tens-laite, erilaisia geishakuulia ja lantio havainnointiin. 

Kinesioteippaus raskausaikana

Kinesioteippaus ei ole itselleni tuttu aihe muutoin kuin nimenä. Nyt paikalla oli Tanja Mäkiharju, kätilö ja urheiluhieroja, joka tutustutti meidät aiheeseen pintapuolin. 

Kinesioteippauksen idea: kohottaa ihokudosta, jolloin hermoreseptorit eivät saa niin paljon ärsykkeitä ja kiputuntemus vähenee. 

Kinesioteippauksessa olennaisin asia taisi olla se, että täytyy tietää mitä tekee. Siitä voi saada apuja erilaisiin kipuihin ja kolotuksiin, turvotukseen ja verenkierron lisäämiseen, mutta se ei auta syyhyn, vaan ainoastaan vie kipu- yms tuntemusta pois.

Maarit Korpijärven/Äitiyden ilo mukana oli kolme erilaista diffuuseria eteerisille öljyille ja Young Livingin öljyjä. Meiltäkin löytyy tuo lasten pöllö-diffuuseri!

Eteeriset öljyt synnytyksessä

Yksi lempiaiheistani, eteeriset öljyt. Öljyjen käytöstä synnytyksessä oli kertomassa Maarit Korpijärvi, aromaterapeuttti, fytoterapeutti ja viiden lapsen äiti. Minun siskoni, moniosaaja!

Maarit kertoi ensin lyhyen infon eteerisistä öljyistä. Muun muuassa siitä, että laajan spektrin luonnolliset eteeriset öljyt toimivat turvallisesti ja niitä voi käyttää synnytyksessä ja raskausaikana. Älä siis käytä ihan mitä tahansa öljyä :)

Öljyt vaikuttavat mielen kautta (aivolisäke) sekä fyysisesti iholle laitettuna (verenkierto). Jos eteeriset öljyt ylipäätään kiinnostavat, kurkkaa PubMedistä  aiheesta, löytyy yli 20 000 tutkimusta.

Synnytyksessä öljyjä käytetään alaselkään, alavatsaan, jalkapohjiin, nilkkoihin, huoneen tuoksuttamiseen sekä erilaisiin öljykompresseihin (otsa, niska hartiat jne). Käytä aina laimennettuna, laimenna puhtaaseen kasviöljyyn (ei mineraali- tai rypsiölj). 

Hyppää synnytykseen mukaan, älä estele! Iloitse! Pelko on synnytyksen suurin vihollinen!

Appelsiini, laventeli, Surrender, Joy, Valor -öljyt vaikuttavat mieleen

-Maarit Korpijärvi

Kuulimme myös estrogeeinvajauksesta (jolloin synnytys ei käynnisty tai pitkittyy), hormonitasoista huolehtimisesta, välilihan tukemisesta, verenvuodon ennaltaehkäisystä, supistusten tehostamisesta, kivunlievityksestä eteerisillä öljyillä sekä vinkkejä synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Maaritilla itsellään on takana se viisi synnytystä, ja hänellä olikin hyvää vertailupohjaa omista synnytyksistään, alkupään synnytyksiin hän ei ollut vielä löytänyt laajan spektrin/terapeuttisen tason öljyjä, vaan kokeillut öljyjä, joihin hän pettyi. Hänen viidennessä synnytyksessään sain olla itsekin mukana, paikalle ehtimisestä kirjoitin täällä.

Paljon kaikkea, mitä itsekään en ole aivan sisäistänyt vielä. Onneksi aina voi kysyä vinkkejä viisaammilta, asiaan kouluttautuneilta!  

P.s. Meidän öljytiimiin mahtuu mukaan! Jos öljyily kiinnostaa, ole yhteydessä minuun, tai suoraan Maaritiin, niin pääset alkuun ja opit lisää. Maarit myös mielellään pitää koulutuksia ja öljyiltoja eteerisiin öljyihin liittyen.

Päivän muut herkut

Muita päivän aiheita olivat mm. Spinning babies, kotisynnytykseen valmistautuminen, normaalisynnytyksen hoitopolut, kotisynnytys Suomessa 2020 , synnytyskokemuksen työstäminen, imetyksen tila nyky-Suomessa sekä Saunamummujen video. Huikea päivä kokonaisuudessaan.

Puhujat ja aiheensa olivat mielenkiintoisia, vaikkakin aiheet ovat itselleni jo melko tuttuja (paitsi kinesioteippaus, ja eteerisistä öljyistäkin opin koko ajan lisää). Tosin oikeastaan jo pelkkä paikallaolo antoi itselle paljon. Se, että saa kerääntyä yhteen ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet synnytyskulttuurin kehittämisestä.

Siinä seurassa omat ajatukset tuntuvat aivan tavallisilta, koska muutkin paikalla olevat olevat kiinnostuneita samansuuntaisista asioista. Synnytys yhdistää. 

Pitkän päivän päätteeksi kaikki halukkaat siirtyivät tilojen toiseen siipeen saunomaan, juttelemaan ja syömään. Päivän ilahduttavin kommentti tuli eräältä osallistujalta:

"Luulin, että olen ainoa Suomessa, joka ajattelee kotisynnytystä. Ja meitä onkin näin monta, vau!" 

Se ilo, joka tuon sanojasta paistoi. 

Ai että, ei kun seuraavaa Kotisynnytysseminaaria järjestämään! 

Kurkkaa Intagramin puolelta @iloelolaura , kohokohdista löytyy paloja seminaaripäivästä.