On hassua, kuinka ihmisten kanssa kohdatessa kuulee neljän lapsen perheen olevan suuri perhe. Itsestä se ei tietenkään ole vielä suuri, useinhan varmaan juuri se oma määrä lapsia tuntuu luonnolliselta ja "tavallisen" kokoiselta. Mutta lukumääränähän neljä on vielä lukujen pienimmästä päästä. Ei siis suuri luku ollenkaan.
Välillä on kyllä tosi hyvän mielen kohtaamisia. Yleensä ne ovat eläkeikäisten kanssa. He ihailevat lapsia ja heidän lukumäärää. Monet oman ikäluokkani edustajat enemmän ihmettelevät, tai toteavat, etteivät itse jaksaisi. Joitakin naurattaa, kun kaikki neljä ovat tyttöjä.
Olen myös käynyt useamman vanhemman ihmisen kanssa antoisia keskusteluja siitä, kuinka he nyt elämänsä ehtoopuolella ovat miettineet, että kunpa olisivat saaneet tai "tehneet" enemmän lapsia silloin nuorempana. Tarina tuntuu aika usein menevän niin, että arki tuntui silloin niin kiireiseltä, muut asiat tärkeämmältä kuin lasten saaminen. Niin, työelämä ja yhteiskunnan ajattelema tuotteliaisuushan ne tuntuvat olevan arvoja, jotka puskevat meitä ihmisiä eteenpäin tässä elämässä. Joskus ihan huomaamattammekin.
Mielelläni aina kerron kysyjille ja ihmettelijöille, että arki neljän kanssa on ehdottomasti mielekkäämpää, kuin arki yhden tai kahden kanssa. Elämä tuntui rankemmalta silloin, kun lapsia oli vähemmän. Silloin, kun vanhemmuus ja käsien täynnä oleminen oli itselle vielä uudempaa, se itsessään sai monen asian tuntumaan rankemmalta, kun siihen ei ollut vielä tottunut. Neljä on jo sillä lailla hyvä, että elämä on aika monipuolista.
Tavallisen arjen mielekkyys on kyllä kasvanut ihan hurjasti noista vanhemmuuteni ensimmäisistä vuosista! Heh, luulen, että meidän kotikoulu- yms ratkaisut kyllä kertovat osaltaan myös sitä tarinaa. Itsestä tuntuu, että vasta pikkuhiljaa sitä on pääsemässä koko vanhemmuudesta kiinni, on tavallaan vasta päästy hyvään alkuun ;)
Ja niin, kauhistelijoille puolestaan vastaan, että ollaan ehkä päästy vasta puoliväliin lapsimäärän kanssa. Vaikka oikeasti se ei omissä käsissämme olekaan. Taivaan Isän haltuun!
