maanantai 25. tammikuuta 2021

Lahjoin lapset neuvolaan. Suosittelen!



Kävimme loppuvuodesta lasten kanssa kolme- ja viisivuotisneuvoloissa. Tällä kertaa tuli lahjottua lapset neuvolakäynnille. Joskus pieni motivointi näkyy olevan paikallaan!


Olemme muuttaneet lähivuosina useamman kerran, jonka vuoksi myös neuvolatyöntekijä ja neuvola paikkanakin on aina meille uusi. Toissavuoden neuvolat eivät menneet ihan nappiin, ja siksi tänä vuonna lahjoinkin lapset jo suorilta. Vaikka sinällään, eihän se ole vakavaa, jos lapsi ei suostu neuvolassa näyttämään kaikkia taitojaan kuin sirkusapinat temppujaan. 


Lahjomalla kivempi kokemus


Lahjomisen motiivi ei itselläni ole suinkaan se, että lapset eivät "nolaisi" vanhempaa, kun eivät "tottele" ja tee mitä pyydetään. Lapset nyt ovat lapsia, eikä ketään voi pakottaa hyppimään yhdellä jalalla tai kertomaan vastauksia vieraiden kysymyksiin. 

Syy lahjomiselle itselläni on se, että lapsi voittaisi itsensä ja saisi positiivisen kokemuksen käynnistä, ja siitä omasta rohkeudestaan.  

Toissavuonna kirjoitin tännekin siitä, kun tosiaan vastaanotto neuvolassa ei mennyt ihan putkeen, tai niin että kokemus olisi ollut myös lapselle se positiivisin. En sinällään pidä tärkeänä sitä, että lapsi "suoriutuu" neuvolassa, tuossa yhdessä hetkessä täydellisesti kaikesta, mitä kysytään tai testataan. Se on kuitenkin vain neuvola, ei mitään sen suurempaa tai ihmeellisempää. Ja eihän sinne olisi pakko mennä ollenkaan, neuvolassa käyminen on vapaaehtoista. 

Onneksi täällä neuvolatyöntekijä oli samoilla linjoilla asiasta, kun ennalta siitä kyselin, samalla kun kävin raskausneuvolassa. Niitäkin kun kuulee, että lapsi passitetaan parin viikon päästä yrittämään uudestaan vaikkapa keskenjääneitä tehtäviä tai näkötestiä. Pidän tällaista vähän erikoisena, jos mitään akuuttia huolta ei ole.

 

Itsekin sitä on aina miettinyt raskausneuvolaan mennessä, että minkälainen työntekijä siellä on vastassa, ollaanko yhtään samalla kartalla jutuissamme. Kaikkien kanssa ei olla oltu, mutta välillä on sattunut työntekijöitä, joiden kanssa on ollut erityisen mukavaa jutella. Tavallaan sitä ei ole mukava kertoilla omasta elämästään ihan kenelle tahansa. Ja miksi tarvitsisikaan? Ollaan myös välillä käyty harvemmin neuvolassa, jos ei ole ollut mitään kummempaa syytä käydä. Ja toki tiedän, että neuvolatyöntekijää voi myös vaihtaa.

Jos sitä aikuisenakin miettii tuollaisia, niin kai se saa lastakin mietityttää? Aivan normaali reaktio siis.


Lahjominen käytännössä


Neuvolaan menosta juteltiin sitten lasten kanssa ennalta. Ja joo, lupasin tällä kertaa jo suorilta lapsille yllärin neuvolakäynnin päätteeksi. Käytännössä siis lahjoin lapset olemaan yhteistyöhaluisia neuvolassa. Enkä pidä sitä tippaakaan huonona asiana. Mitään täydellistä käytöstä en tietenkään vaatinut.

Joku tietenkin pyörittelee silmiään ja miettii, että pitääkö tavallisista asioistakin tehdä niin suuria, mutta saat pyöritellä aivan vapaasti. Joskus pieni lahjonta toimii hyvänä motivaationa, ja voi auttaa lasta. Se on vain neuvolakäynti, mutta se on myös tilanne, jonka pohjalta lapsi miettii myös itseään, muodostaa käsitystään siitä, millainen hän on, mitä hän uskaltaa, miltä mikäkin asia hänestä tuntuu. Positiivinen kokemus voi olla myös positiivinen käsitys itsestä toimijana kussakin tilanteessa.

Lapset saivat pienet Hatchimals-lelumunat sitten, jotka ostin jo keväällä jostain alesta, jemmaan odottamaan sopivaa hetkeä. Hintaa muutama euro. 

Meidän neuvolaterveydenhoitaja otti vastaan lapset juuri sellaisella asenteella, kuin lasten parissa työskentelevän toivoisikin ottavan. Jutteli mukavia, laukaisi osaltaan jännitystä. Ei ollenkaan itsestäänselvää, mutta arvostan!


Onko teillä hyödynnetty lahjontaa lapsen motivointina? Kukahan lahjoisi mut tulevaan hammaslääkärikäyntiini..? :D


perjantai 8. tammikuuta 2021

Kotisynnyttäjän "sairaalakassi"

 


Mihin kotisynnyttäjä tarvitsee sairaalakassia, kun kaikki omat tavarat muutenkin ovat kotona? Voisikin oikeastaan puhua synnytyskassista, eli kassista, jossa on tarvittavia asioita lähettyvillä, synnytystä varten. 


Kotisynnytyskassissa ei ole tarvetta neuvolakortille (kotikätilön eli kotilon kanssa on tavattu jo ennen synnytystä, siltä osin raskauden kulku ja muut yksityiskohdat ovat kätilölle jo tuttuja) tai imetysliiveille, mutta kaikkea muuta tarpeellista sieltä tälläkin kertaa löytyi.

Lokakuinen kotisynnytykseni oli toinen kotisynnytykseni. Edellisen kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.


Synnytyskassista löytyi:


Eteerisiä öljyjä. Young Livingin, tietenkin. Uusi, ihana lyhtydiffuuserikin ehti tulla juuri synnytystä edeltävänä päivänä, niin saatiin siihen mm. appelsiiniöljyä mieltä ja oloa freesaamaan. Öljyjä käytettiin synnytyksen aikana muutenkin mm. kivunlievitykseen ja synnytyksen käynnistymisen tukena. Ja toki myös palautumisessa, sekä jälkisupistuksissa. Niistä lisää täällä.

Pussismoothieita. Helppoa imaista synnytellessä, kun ei pysty tai tee mieli muutoin syödä sen kummemin, ja energiaa kuitenkin synnyttäessäkin tarvitaan. Näitä meni useampi synnytyksen aikana. 

Juotavaa: kookos-mangovettä, Ningxia-antioksidanttijuomaa ja granaattiomenamehua. Hyvää ja tehokasta nesteytystä, energiajuomaksi synnytykseen ja palautumiseen jälkeenpäin. Niitä kyllä tarvittiinkin, kun synnytys oli edellistä pidempi. Kookosvedestä en ole aiemmin oikein välittänyt, mutta synnytystä varten opettelin sitä juomaan :D 

Juomapilli/pillejä. Pillillä on helpompi hörpätä kesken synnytyksen, kuin suoraan mukista tai pullosta. Ja silloin ei tarvitse itse ottaa käteen mitään, vaan puoliso tai muut synnytyksessä mukana olevat voivat pidellä juomaa. 

Bikinien yläosa. Vaikka synnyttelinkin kotona, tykkäsin pitää bikinien yläosaa, kuten sairaalasynnytyksessäkin muinoin. Saahan sitä täysin nakunakin oleilla, mutta itse valitsin noin.

Voimalauseet tauluissa. Tällä kertaa näitä ehtikin tuijotella useammin kuin viimeksi. Etenkin God is within her, she will not fall -taulu oli itselleni merkityksellinen. 

Kännykkä. Ja ei, en tosiaan sometellut tai muutenkaan vilkuillut kännykkää kesken synnytyksen (muuhun asiaan keskittyminen häiritsee synnytyshormonien toimintaa), mutta kännykkä oli lähettyvillä, että muut paikallaolijat saivat otettua kuvia.

GoPro -kamera. Saatiin lainaan GoPro, jolla kuvattiin osia synnytyksestä. En ole tosin vielä katsonut sitä settiä, sen verran on vielä tuoreessa muistissa niin hyvät hetket kuin ne vähän rajumman kuuloisetkin :)

Rebozo-liina. Rentoutuksiin ja vauvan asennon avustamiseen. Oli käytössä muutaman kerran.

Gua Sha -kampa. Ei taidettu tälläkään kertaa käyttää tätä, mutta varuiksi oli lähettyvillä hierontaa tai kevyttä kivunlievitystä ajatellen. 


Rebozo, Gua Sha -kampa, soseita ja osa öljyistä :)


Synnytyksen jälkeiseen aikaan oli varattuna: 

Evästä (pakastepitsaa, pakastepatonkia, alkoholitonta skumppaa, vihreä kuula -konvehteja)

Jättisiteitä ja isot alkkarit (plus ylempänä mainitut alapääöljyt)

Aamutakki jonka sisään mahtuu vauvelikin


Mitä synnytykseen liittyvää pakkasit omaan synnytyskassiisi?


Kurkkaa aiheeseen liittyen myös 


Raskaus ja vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskaus keskenmenon jälkeen


 

maanantai 4. tammikuuta 2021

Vauvailua: ennakoiminen ja 1,5h valveillaoloaika



Tämän kolmannen lapsen kanssa mietin jo alkuun, että jotain haluan tehdä eri lailla tällä kertaa. Vaikka koinkin vauvavuoden viimeksi, kahden lapsen kanssa melko helpoksi, niin kolme ei ole sama asia kuin kaksi.


Tällä kertaa halusin kokeilla vauvan iän mukaista, melko tarkkaa valverytmiä. Joillekin varmaan ihan perusjuttu, mutta ei ole tullut harrastettua, kun ei ole ollut tarvetta. Motiivina se, että ajantaju on itselläni nykyään hiukan muotoutunut lapsiarkeen (eli siis moni asia jää keskeytysten takia kesken, ja aika hurahtaa millon mihinkin). 

Syy ei siis ollut se, etten osaisi erottaa milloin vauva on  väsynyt, vaan ennakoiminen. Että tietää suunilleen, koska voi alkaa tekemään ruokaa, saada kädet vapaaksi tai mennä vaikkapa suihkuun. Oman elämän helpottaminen siis. 

Siispä ollaan elelty vauvan luontaisen hereilläoloajan mukaisessa rytmissä hänen kanssaan. Niistä löytää tietoa ihan googlailemalla. Vauva 3kk - valveaika suunnilleen 90 minuuttia. Puolitoistatuntia unilta heräämiseen, syömiseen, vaipan vaihtoon, seurusteluun ja seuraaville unille laittamiseen.

Hurjan lyhyt aika! Se tuntuu humahtavan nopeasti, ja kohta vauva onkin taas jo unilla. Tuon sykliajan "tietäminen" kuitenkin tavallaan rauhoittaa arjen tohinaa, kun ehtii ennakoida tapahtumia. Emme noudata tätä mitenkään minuutilleen, mutta suuntaa antaen. Ja täytyy kyllä todeta, että on ollut kätevää. 

Vauvan väsy tuntuu iskevän hyvin yhtenevästi tuon aikataulun kanssa. Eli sanoisin tätä hyvinkin vauvantahtiseksi rytmiksi :) Vähän samalla tapaa kuin vaikkapa vessahätäviestinnässä: kun ollaan opeteltu vauvan rytmi ja toimitaan sen mukaan, niin ei tarvitse erikseen havainnoida vauvan jokaista elettä ja arvella, että onko vauvalla nälkä, väsy, kakka pöksyssä, vessahätä vai muu harmitus.

Edelleen imetän vauvantahtisesti, ja yöllä vauva nukkuu kainalossani. Niihin eivät siis rytmittelyt meillä päde, ainoastaan valveillaoloaikaan päivisin. 


Tällä puolentoista tunnin rytmillä mennään vielä jonnekin lähemmäs neljän kuukauden ikää, sitten onkin taas uudet kujeet ja rytmit. Katsotaan, miten tämä tästä etenee, tähän asti on helpottanut arkea kovasti :)


tiistai 22. joulukuuta 2020

Joululahja itselle & lukemista lomapäiviin



Annoin vähän ennakkoon itselleni joululahjan, nimittäin poistin itseltäni puhelimesta ja pädiltä muutaman someen liittyvän sovelluksen. Ainakin nyt jouluksi, ehkä pidemmäksi aikaa. Jää nähtäväksi.


Sinällään itselläni niissä vietetty aika on ihan ok, sysäyksen tähän sain instan muuttuneista käyttöehdoista. Ja toki, vaikka vietetty aika ei olisi valtaisa, niitä lukemattomia kurkkauksia tulee päivän mittaan huomattavasti, ihan ajattelemattakin. Sormet osaavat avata mämä sovellukset jo ihan itsenäisestikin, ja sitten sitä huomaa taas selaavansa, ja miettivänsä jonkun muun elämää.

Mutta ah, loma ja kirjat! Joulun viettoon startattiin kirjaston kautta, josta hain vastauksena tulleen Eroon oireista -kirjan. Siitä en osaa vielä sanoa mitään, mutta luulen kyllä, että ihan oivaltava lukukokemus on tulossa.

Monesti luettavan keksiminen onkin vaikeinta,  lukulistalle pääsevien kirjojen etsiminen. Kurkkaan yleensä Goodreadsista, mitä ystäväni Minna lukee, sekä Puutalobaby-blogista, mitä Krista on lukenut lähiaikoina. Jos heiltä en keksi uutta luettavaa, joudun etsimään itse :D


Lähiaikoina olen lukenut näitä: 


Elämänlanka (Victoria Hislop)

Kirja alkaa Thessalinikin suurpalosta vuonna 1917, jolloin kirjan toinen päähahmoista, Dimitri syntyy. Katerina saapuu Thessalonikiin myöhemmin, kun Turkki ja Kreikka tekevät väestönvaihtoja; sulle muslimit, mulle kreikkalaiset. 

Aika vie myös juutaisvainoihin ja saksalaisten tuloon. Olen lukenut paljon natsisaksaan ja keskitysleireihin liittyvää kerrontaa, mutta enimmäkseen ovat sijoittuneet Puola-Saksa-Ranska-Itävalta -akselille. 

Historiamielessä Elämänlanka oli mielenkiintoinen, mutta myös kaikin puolin hyväjuoninen kirja ja kaunis tarina. Laitoinkin lukulistalle saman kirjailijan Paluu sekä Saari -kirjat. 


Kabulin tyttöjen salaisuus (Jenny Nordberg)

Tämän aloitin juuri, en ole vielä kokonaan lukenut. Afgaaniperheiden sosiaalinen asema on nykyäänkin uhattuna, jos perheeseen ei synny yhtään poikaa. Siksi tyttöjä voidaan kasvattaa poikina, kunnes nämä tulevat teini-ikään. 

Ajatuksena niin erikoinen, mutta kuulemma kulttuurissa ihan hyväksyttävä käytäntö. Perhe hyötyy tästä, ja toki myös tyttö, jota kasvatetaan lapsuuden ajan poikana, saa elää vapaampaa ja etuoikeutetumpaa elämää "ollessaan" poika. Kirja ei ole romaani, vaan toimittajan vajaa 300-sivuinen reportaasi. 


Suon villi laulu (Delia Owens)

Tämä on ilmeisesti vuoden kirjahittejä, enkä kyllä ihmettele. Tykkäsin. Pohjois-Carolina, tarina etenee kahdessa tasossa. Perheensä hylkäämän, suomaastossa asuvan Kyan lapsuudessa sekä "nykyhetkessä", vuonna 1969 kun Kyaa syytetään kylän suositun pojan murhasta.


Tähtien antaja (Jojo Moyes)

Alice, pikkukylä Amerikassa ja 1930-luku. Alice pääsee vapaaehtoiseksi kiertävän kirjaston naisjoukkoon, joka ravistelee pikkukylän totuttuja normeja. 

Olen lukenut Jojo Moyesilta monia kirjoja, ja osasta pidän enemmäm kuin muista. Tämä on niitä mielenkiintoisempia, kuten vaikka Ne jotka ymmärtävät kauneutta ja Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. 


Salainen sopimus (Julia Quinn)

1800-luvun ihmissuhdekiemuroita paremmissa piireissä. Sujuvaa kerrontaa, tanssiaisia ja sen ajan heilastelua. Ja salainen sopimus siitä, kuinka huijataan seurapiirejä. Tämäntyylisiä on kiva lukea, vaikka eivät kummemmin avartaisikaan maailmaa sen enempää. Tyydyttää omaa Downton Abbey-Jane Austen -tyylistä lukunälkää.


Lukulistalla mulla on tällä

 hetkellä muun muuassa:


Victoria Hislop: Saari & Paluu

Cecilia Samartin : Kolibri (Tällä kirjailijalla on monia hyviä kirjoja)

Ji Seong-Ho : Pako, jonka piti olla mahdoton (Pohjois-Korea)

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet 

Vera Miettinen: Eerika

Albert Camus : Rutto 

Anni Kytömäki : Margarita (2020 Finlandia-voittaja)



Ihanaa joulunaikaa, ja toivottavasti sait uusia kirjoja omalle lukulistalle!






lauantai 12. joulukuuta 2020

Vauva-arki kolmelapsisena vs yksilapsisena perheenä



Näin vauva-arkea elellessä välillä tulee muisteltua perheemme aiempiakin vauvavuosia. On kyllä arki jonkun verran muuttunut siitä viiden vuoden takaisesta! 


Yksi lapsi

Viisi vuotta sitten päivät menivät suunnilleen näin:

Yhdeksän-kymmenen maissa heräiltiin vauvan kanssa uuteen päivään. Vaipanvaihto ja aamupesut. Seurustelua, imetystä, itselle aamupalaa. Aika hiljaista. Vauva ei paljoa vastaile, lähinnä yksinpuhelen eli sanoitan kaikkea mitä tapahtuu. Ai sä heräsit! Mennääs vaihtamaan vaippa! Pestäänpäs peppu, missäs se pyyhe olikaan? Mitäs sulle laitettais päälle, nää sukat on mun lempparit. 

Vauva oli mahavaivainen, nukkui päivällä huonosti päiväunia. Liikkuvissa rattaissa nukkui pitempään. Tai kehdossa, jos sitä heilutti koko ajan. No mutta, aikaa kyllä oli heilutella ja käydä vaunulenkeillä. Kehto oli usein tietokoneen vieressä kun pelasin simssiä tai luin blogeja. Kirjojakin tuli luettua mun keskivertokirjavuotta enemmän.

Arki oli vähän liiankin rauhallista (tylsähköä), vaikka  tuolloin en ollutkaan tottunut vielä omien puuhien keskeytyksiin. Muutoinkin äitiyteen ja vauvaelämään opettelu ekaa kertaa on aina jokseenkin kuormittavaa, vaikka ei sinällään raskasta olisikaan. 

Plussaa siitä, että koti pysyi siistinä helposti, eikä ruokaakaan tarvinnut kokkailla kuin itselle, ja syödä silloin kun sattuu  huvittamaan. 


Arkiräpsy. Rengasliina on tälläkin kertaa näppärän nopea laittaa.


Kaksi lasta


Ihmisen sopeutumistaidot ovat kyllä melkoiset. Meillä toinen lapsi oli ns. helppo vauva, ja elämän asetusten säätäminen kahden lapsen moodiin ei kestänyt kovinkaan montaa viikkoa. Autokaan ei mennyt uusiksi, kun kaksi istuinta menee heittämällä lähes mihin autoon vain.

Elämän rytmi oli jo mukautunut esikoisen mukaan, ja vauva solahti siihen helposti. 

Esikoinenkin nukkui päikkäreitä pitkään, joten päivissä oli viime kevääseen asti aina pieni muutaman tunnin stoppi (4,5 vuotta sain nauttia tästä!). Yllättävän monesti myös vauva nukkui samaan aikaan kuin esikoinen. 


Kolme lasta


Nyt kolmen lapsen kanssa voisi sanoa, että elämä tuntuu mukavalla tavalla täydemmältä kuin aiemmin. Hassua ajatella, että aiemmin näitä oli vain kaksi! Nyt se tuntuu jollain tapaa niin vähältä määrältä. 

Varmaan sitä aina ajattelee niin, kun omaan lapsimäärään tottuu ja se tuntuu ns. tavalliselta? Jos meillä vaikka jossain kohtaa olisi neljä lasta, niin sitten kolme saattaisi tuntua vähältä. Ehkäpä!

Mutta tosiaan, se vauva-arki. Huimasti erilaista nyt kuin silloin viisi vuotta sitten. Lyhyesti sanottuna mielekkäämpää, täydempää ja myös voimia vaativaa.


Olkkarista löytyy aika usein maja ja välillä duplotkin.


Vauva herää päivästä riippuen 7-9 aikaan. Joinakin päivänä hän kaipaa vaipanvaihtoa jo kuudelta. Niinä päivinä painellaan takaisin sänkyyn vielä jatkamaan unia. 

Kolmevuotias ja viisivuotias heräävät usein suunnilleen kasilta. Aloittavat leikkejään ja kaivelevat kaapista päivävaatteita keskenään. Usein koomailen itse vielä sängyssä tuolloin. Etenkin, kun aamulähdöt ovat vähentyneet menojen karsiutuessa meistä johtumattomista syistä. 

Aamupalan laittoa, vauvalle vaipanvaihtoa, omat vaatteet. Siskot viihdyttämässä sitterissä olevaa vauvaa, joka mieluummin olisi sylissä. Imetystä, sylittelyä. Vauva käy aamupäivän unille. Keittiön siivousta, lounaan valmistelua ja (mun) äänikirjan kuuntelua.

Päivästä riippuen lapset leikkivät takapihalla, puuhailevat sisällä kahdestaan tai sitten tehdään jotain pientä yhteistä, eli pelejä, kirjoja, kynätehtäviä tai askartelua lähinnä. Etenkin sohvalla imettäessä tulee luettua lapsille kirjoja. 

Musiikki soi taustalla lähes aina, ja vauvakin tuntuu nukkuvan parhaiten pienessä älämölössä, sisällä vaunukopassa. 

(Tai vaihtoehtoisesti aamupäivällä ollaan kirpparilla, kirjastossa, kerhossa, puistossa, avoimessa päiväkodissa, muskarissa, vaunu+pyörälenkillä tai nähdään kavereita.)



Lisää imetystä ja vaipanvaihtoa. Lounas, keskimmäinen unille ja esikoiselle jotain puuhaa. Jos vauvakin on hereillä, usein puuhaillaan jotain pientä esikoisen kanssa yhdessä, vauva sylissä tai rengasliinassa. Jos vauva nukkuu, keitän teetä ja nautin tekemättömyydestä. 

Iltapäivällä lisää keittiön siivousta, pyykkejä, seurustelua vauvan kanssa, keskimmäisen herätys, vaipan vaihtoa vauvalle, imetystä, vauva unille jne.. 

Päivien läpikulkeva teema on toki myös isompien lasten taukoamaton puhe. Laulua, kysymyksiä, juttelua tai yleistä selostamista. Ei ole viimeiseen jokuseen vuoteen ollut kovin hiljaista enää. Tykkään, kun on ääntä, vaikka välillä on kyllä myös ihanaa ne hiljaisetkin hetket. 

Pientä tavaroiden sekamelskaa siellä täällä. Ah kun silloin ensimmäisenä vauvavuonna olikin siistiä! Tokikaan kaikki kasat eivät nytkään ole lasten aiheuttamia, vaan enemmänkin oman ajankäytön priorisoinnista johtuvia. Ja ihan vaan, koska kaikkea ei ehdi sillä sekunnilla. 

Kun on ylimääräisiä hetkiä, sitä haluaa viettää niitä myös itselleen, koska ne ovat tärkeitä omalle hyvinvoinnille. Siksi sitä varmaan silmäkin on tottunut niihin tavarakasoihin paremmin, kun tavallaan ovat omia valintoja. Valintoja pitää itsestä huolta tavalla tai toisella.

 


Nyt kolmannen lapsen kohdalla olen tavoittanut enemmän sitä, että ajatus katkeaa ahkerasti ja sitä miettii, että mitähän olinkaan tekemässä  tai sanomassa :D Ja ymmärrän myös paremmin sen, että monista äideistä kotona oleilu voi tuntua suorittamiselta tai arki jatkuvalta työmaalta. Mulla onneksi on myös omia juttuja ja puuhaa sekä aikuista seuraa, livenä tai puhelimen päässä. Ne on aika tärkeitä tekijöitä siinä, että arki pysyy mielekkäänä. Lapset ovat ihania, mutta jos elämän sisältönä ei olisi muuta, olisi helppo väsähtää. 


Ja tämäkin on niin ohimenevä vaihe. Vasta onneksi kuudesosa vauvavuodesta elettynä. Puolen vuoden päästäkin arjen kuulumiset ovat varmasti muotoutuneet erilaisiksi, kun vauva on kasvanut.



Kurkkaa myös