Äiti neljälle lapselle

Kuopus viisi kuukautta. Sen verran olen ollut äitinä nyt neljälle lapselle. Aika juoksee ihan hurjaa vauhtia, ja minusta on tullut melkoinen klisee siihen liittyvien hokemien suhteen. Ihmettelen ajan kulumista jatkuvasti. Että miten se voi olla jo sen ikäinen /osata asiaa x/olla jo vaiheessa x menossa. 

Mutta millaista sitten on ollut neljän kanssa. No, aika ihanaa kyllä. Vaikka tokihan kädet on ihan kirjaimellisesti välillä täynnä. Mutta silti. Ihanan täynnä ne on. 

Kesä oli leppoisaa, vaikka toki lapset pitävät äidinkin jatkuvasti menossa. Oli ihanaa viettää lasten kanssa aikaa ilman kouluaikatauluja tai muuta. Suurempia suunnitelmia ei ollut, kesä oli kuitenkin vauvavuoden alkua, ja viehän se aina voimia, vaikka ollaankin nautittu vauvavuodesta. 

Sinällään neljän kanssa ei ole sen erilaisempaa kuin kolmenkaan kanssa. Tässä kohtaa kuitenkin on jo oppinut pitämään pääkopassa hirveän määrän välilehtiä auki. Keskeyttämään omia kotitöitä lasten tarpeiden mukaan, sietämään keskeneräisyyttä ja muuta. Joustamaan? Hommat on siis melkoista multitaskingia välillä. 

Nautin kuitenkin täysistä päivistä lasten kanssa. Ahertamisesta ja yhdessä puuhailusta. Ja koen, että koululaisia näkee liian vähän, kun ovat puolet päivästä koulumaailmassa.

Nyt kun vauvavuotta on jo se viisi kuukautta takana, alkaa voimiakin löytymään taas enemmän, kun vauvan elämässäkin on jo rytmiä ja ehdin tekemään paljon muutakin kuin istua imettelemässä. Ja samalla kouluun kuskaaminen haastaa ja aikatauluttaa arkea, vieden siitä leppoisan vauvantahtisuuden. Välillä kun on vaikkapa kaivettava se vauva sieltä rattaista kesken makoisimpien unien ja lähdettävä ajamaan koululle.

Vauva on meillä koko perheen aarre, jota kaikki haluavat sylitellä ja ihastella. Vauvaa kun katselee, unohtaa tämän maailman kaikki murheet. Katselee vauvaa silmiin ja kuuntelee kun tämä selittää silmät suurina omia asioitaan ja nauraa päälle. Sanoinko jo, että vauvat on ihania 😁🤭❤️.

Jotenkin lapsi lapselta sitä tajuaa enemmän, millaisia aarteita nuo pienet ovat, ja kuinka onnekas sitä onkaan, kun on heidät saanut. 

Lasten Raamis: Sakkeus 5-vuotiaan kertomana

Tällä kertaa me lasten Raamiksessa paneuduttiin Sakkeukseen. Aamulla ennen raamista ja koululaisen kuskaamista meinasi meidän Sakkeus-reppukirja olla aivan hukassa. Onneksi löytyi, yhden kirjakasan takaa! 

Laulu, rukous, Raamatunkertomus, askartelu ja lounas. Lasten leikkejä ja mukavaa rupattelua ystävän kanssa. Niistä oli meidän raamis tälläkin kertaa tehty.

Seuraavana päivänä palattiin Sakkeus-teemaan vielä omalla porukalla, niin saatiin syvennettyä tarinaa ja sen opetusta. Kuunneltiin Sakkeus-laulu ja katsottiin pari muutaman minuutin videota youtubesta. Pohdittiin viikunapuuta, ystävällisyyttä, epärehellisyyttä, Jeesusta.

Sakkeus viikunapuussa, toteutuksesta vastaa 2-vuotias. Sakkeus on isosiskon piirtämä. 

Meillä lapset ovat innostuneet kuvailemaan kaikenlaista mun kännykällä, ja pohdittiin sitten instagram-reelsin tekoa Sakkeuksesta. Koska yhteen soppaan ei mahdu montaa keittäjää, tuli tästä viisivuotiaan miniprojekti, ja sovittiin koululaisen saavan tehdä sitten seuraavan. 

Seuraavissa kuvissa kertomus Sakkeuksesta viisivuotiaan sanoin. Myös kuvat hän on ottanut itse, ja kuten tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta näkyy, vastasi hän myös sommittelusta.

Kiva yhteinen puuha oli tämä. Joskin välissä imeteltiin vauvaa, vaihdettiin vaippaa, nukutettiin vauva kantoreppuun ja muuta kaikkea. Arkea! ❤️ Mutta valmistakin onneksi saatiin.

5 viikkoa laskettuun aikaan

Viisi viikkoa enää! Vau. Tuntuu tosi hienolta, että ollaan jo näin pitkällä. Ihan pian vauva on täällä, ihanaa!

Nämä raskausmuistelmat on kirjoitettu talteen raskausaikana. 

11.3. Aika on juossut kyllä nopeasti! Toisaalta tuntuu, ettö onhan tässä vielä aikaa,  mutta luulen kyllä tämän loppupätkänkin hurahtavan nopeasti. Edellisistä muistelmista on aikaa. Tarkoitus on ollut kirjoitella, mutta aika on tosiaan mennyt niin nopeasti, etten sitten näemmä ole ehtinyt.

Oletettavasti tämäkään vauva ei synny ainakaan ennen tuota arvattua keskiarvoaikaa, niin sinällään tässä on vielä aikaa kaikennäköiseen.

Hoitolapset jäivät arjestamme pois hetki sitten. Eli arki on sillä tapaa vähän rauhoittunut, kun neljän alle kouluikäisen sijaan onkin vain omat lapset, eli kaksi aamupäivisin ja myös koululainen iltapäivisin. Tämä vaihe tapahtui juuri oikeaan aikaan, kroppa tuntuu välillä olevan jo aika kovilla jaksamisesta. Onkin aika paljon ollut jo tarvetta ottaa lepoa illalla. Myös päivän mittaan olen pötkähtänyt sohvalle yhä useammin, yleensä kirjan kanssa.

Enimmäkseen olen säästynyt isommilta kolotuksilta, lukuunottamatta viimeisintä autoilureissua parin tunnin päähän, jonka kolotukset ovat vielä viikonkin päästä havaittavissa kehossa. Autossa istuminen on minulle jokaisessa raskaudessa ollut loppua kohden melkoinen koettelemus. Taisi olla viimeiset pitkät ajelut tässä raskaudessa nyt ajeltu. 

Tällä kertaa ei ole tosiaan tarvinnut kovinkaan ostella mitään vauvaa varten. Kaikkea melkeinpä löytyy jo ennestään. Muutaman kesävaatteen olen kirpparilta hankkinut, ja rattaisiin aurinkovarjon,  kun sattui tulemaan vastaan. Neljäs lapsi, mutta ensimmäinen kesää kohden syntyvä. 

Pesänrakennusviettiä olenkin suunnannut nurkkien siivoamiseen. Ihan kivasti on löytynyt alkuvuoden ajan joka kuukausi useampi kassillinen tavaraa Fidalle. Ja toki roskikseen menevää myös. Lasten vaatekaappeihin puolestaan hommattiin lisää hyllylevyjä, niin kaappeihin uppoaa järjevämmin vaatetta ja muuta, kun ei tule säilöttyä ilmaa niin paljon. Vielä mulla on läpikäytävää, niin on tekemistä tälle loppuodotukselle 😄 Vaikka toki tuo aika menee arjessa kyllä ilman suurempia projekteja muutenkin. Enemmänhän nuo projektit ovatkin mielen valmistautumista.

Synnytys on myös ollut mielessä enemmän, kun se muuttuu konkreettisemmaksi asiaksi ajan vähentyessä. Tilattiin juuri ilmalla täytettävä kylpyamme synnytystä varten. Aiemmin meillä on ollut lainassa La Bassine, oikea synnytysallas, mutta nyt haluaisin ammeen mahtuvan kylppäriin, ja siksi tilattiin sinne menevä. Muutoinkin mulla on ajatuksissa oleilla kylppärissä ja saunassa. Katsotaan, miten menee!

Ostin jo myös suojia jälkivuodolle, ja ekoja synnytyseväitä 😄 Vähän ajoissa olen noissa, mutta kiva pikkuhiljaa miettiä noita. Kookosvettä ja pussismoothieita löytyy nyt myös.

Meillä on suunnitteilla ns. avustamaton kotisynnytys tällä kertaa. En ole siitä ihan hirveästi huudellut, koska olen halunnut säästää itseäni muiden arvosteluilta ja peloilta. Varjella sillä tavalla raskautta ja vauvan tulevaa syntymää. Moni pelottelu on nimenomaan pelkoa. En myöskään halua väitellä, kauhistuttaa tai että kukaan yrittäisi ylipuhua toisiin ajatuksiin. Muiden kotisynnyttäjien kanssa kyllä ollaan asiasta juteltu, se on ollut mukavaa. 

Edellisen lapsen syntymän jälkeen alkoi pohdinta tästä aiheesta. Ei siis mikään hetken mielijohde, vaan monen ajatuksen lopputulema tässä parin vuoden ajanjaksolla. Katsotaan, mihin ajatuksiin tulen, avaanko asiaa enemmän täällä blogin puolella, vaiko en. 

Paljon olen kuitenkin tehnyt ajatustyötä synnytykseen liittyen, vaikka synnytys onkin "tuttua". Samalla kuitenkin jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kyllä jonkin sortin valmistautuminen kannattaa aina. 

Olen rukoillut, harjoitellut hengittämistä. Ollut tavallaan nöyränä synnytysasioiden äärellä. Kokeillut ja pohtinut erilaisia asentoja, joissa ottaa supistuksia vastaan. (Ovat sitten paremmin mielessä, kun ovat jo tuttuja). Kerrannut mahdolliset vaaranpaikat ja toiminnan niiden varalle. Pohtinut ponnistusasentoja, joissa lantioon saa hyvin tilaa. Tehnyt muistilistaa miehelle synnytystä varten. Mutta ennen kaikkea olen pitänyt yllä positiivista mieltä ja luottamusta synnytykseen. Keho kyllä osaa, kun sitä ei häiritä. 

Mutta oi, niin ihana ja uskomaton ajatus, että kohta meillä on vauva!

Se ihana keskiraskaus - rv15-23

Keskiraskaus alkoi, ja voimatkin palautuivat taas. Ihanaa! Kaiken hyörinän keskellä niitä osaa kyllä arvostaa aika korkealle. Alkusyksy ja alkuraskaus söivät kyllä fyysisiä voimia hurjasti, kun olisi vaan väsyttänyt. Arki vaan ei kovin armoa anna tässä kohtaa.

Nämä raskausmuistelot on kirjoitettu talteen raskausaikana, kyseisillä raskausviikoilla.

Kyllä siellä ihan oikea vauva on. Vauvan liikkeitä alkoi tuntumaan joskus rv16 paikkeilla. Joka kerta ne tuntuvat niin ihmeellisiltä, upeilta, onnellisilta. Pieni elämä kasvaa, suuri ihme. Voisi luulla, että ainoastaan ensimmäistä lasta odottaessa se on erikoista, mutta kyllä se on varmasti sellaista ihan jokaisessa raskaudessa, niinkuin nytkin.

Neuvolassa kävin ekaa kertaa rv15, tässä raskaudessa kun ei ole muutenkaan suunnitelmissa käydä montaa kertaa, mitä nyt raskaustodistus vielä hakemassa. 

Rv18 - Tällä hetkellä maha tuntuu kyllä jo huikean kokoiselta. Monella on ihan loppuraskaudesta maha tätä kokokaliiberia kuin itsellä nyt. Itsellä se tulee kasvamaan vielä hurjasti :D Oi voi. Mutta tällä hetkellä on onneksi todella hyvävointinen olo, ei ole mitään kolotuksia tai muutakaan. Arkiaamuisin jumppailen edelleen pientä lihaskuntojumppaa, siitä on tullut oma hyvänmielen rutiini ja uskon sen tuovan apuja keskivartalon lihaksistolle, jotka ovat koetukselle nyt koko ajan enemmän.

Rv20 - Rakenneultrassa. Kaikki pienellä hyvin. Tämä oli tosiaan ensimmäinen, ja varmaan myös viimeinen ultra tässä raskaudessa.

Rv22 -Liitoskipuja! Auts sentään. En olisi odottanut niitä vielä tässä vaiheessa, mutta toisaalta, raskauksia useampi jo takana, ja varmaan tuo oma arkikin vaikuttaa. Mulla on päivittäin paljon autoon nostamista, kun viedään ja haetaan ekaluokkainen koulusta, ja toki sekä omat, että hoitolapset ovat mukana tuolla reissulla. Häpyluuliitos ei ole kovin tykännyt tästä. Samaan syssyyn myös pitkä seisoskelu tai kovalla istuminen ovat muuttuneet ikäviksi. No, sentään ollaan jo yli puolivälin! Myös vatsalihakset tuntuvat väsyneiltä, kun tekevät väistymistyötä ison mahan tieltä. 

Olen myös harjoitellut parempia ylösnousuja kyykystä. Helposti sitä nousisi vain yhden jalan varassa, mutta se juuri rasittaa tuota häpyluuliitosta. Ja noita kyykkäämisiäkin on useita päivän aikaan, kun vaikkapa auttelen lapsia ulkovaatteissa 

rv23 - Osteopaattikäynti. Sain onnellisesti osteopaattiajan lauantaille, jolloin pääsen ilman lapsia. Vähän rennompaa sillä tapaa :D Lantiota ja koko kroppaa katsottiin, istumakyhmyjä, kylkiä ja muita. Ristiluu oli vinossa oikealle ja pientä kireyttä siellä täällä. Jospa tästä taas suunta parempaan.

Neuvolakäynnin raskaustodistusta varten koitan saada joululomalle varattua, niin hoitolapset säästyisivät tuolta käynniltä. Se tosin tuskin mikään pitkä reissu tulee olemaan, mutta onhan se aina yksinkertaisempaa, mitä vähemmän väkeä on mukana.

Nyt toukokuun lopussa on hassua lukea näitä muistelmia raskaudesta.  Tuntuvat niin kaukaisilta ajoilta! 

Raskausviikot 4-14

Tiesin jo raskaudesta alle viikko ovulaatiosta. Koko kroppa vaan jotenkin sanoi, että nyt on odotus alkanut. Jännä. Muissa raskauksissa ei ole olllut samalla lailla vahvaa ja selkeää oloa. 

Tämän tekstin olen kirjoittanut tosiaan alkuraskaudessa talteen, ja julkaisen sen nyt sellaisenaan.

Ja raskaanahan sitten olinkin. Ensimmäinen ajatus oli, että ihanaa. Tosi ihanaa. Miten onnellista voi ollakaan! Tässä raskaudessa ei ole ollut huolia tai stressiä raskaudesta, olen vaan ollut tosi onnellinen siitä, että sitten huhtikuussa saadaan vauva, neljäs lapsi meidän perheeseen. Se on jotenkin niin uskomattoman ihanan kutkuttavan onnellinen ajatus. 

Alkuun oli kyllä kova väsymys. Ja samalla alkoi sekä esikoisen ekaluokka kuskaamisineen kuin perhepäivähoitajan arkikin. Täyttä arkea. Muutama hoitolapsi siis omien lasten lisäksi. Aamupäivä oli aina tavallisen energinen, iltapäivää kohti sitten väsymyksen kanssa toimimista. Tämä olikin ensimmäinen alkuraskaus, jossa en ole paljoltikaan ehtinyt lepäilemään, ja sen kyllä huomasikin sitten illalla, kun sänkyyn kaatui väsyneenä melko aikaisin. Toisaalta tosi kiva, kun on täytynyt saada paljon aikaiseksi, niin on sitten tullut tehtyäkin. Kääntöpuolena taas on vähän mietityttänyt, miten kroppa jaksaa, kun se kaipaisi niin sitä lepoa. Onneksi vähän saa takaisin, kun menee todella aikaisin nukkumaan.

Oma vointi, väsymystä lukuun ottamatta oli alkuraskauden ajan yllättävän hyvä. Toki tärkeää oli syödä parin tunnin välein, tai muuten huono olo yllätti, ja sen jälkeen syöminen olikin jo paljon vaikeampaa ja moni ruoka alkoi etomaan. Tässä raskaudessa mun yksi raskaushimoista oli selvästi maidon juominen, sitä sai kyllä kantaa ihan huolella, Arlan luomumaitoa. No, ei onneksi mikään paha raskaushimo ollenkaan. 

Alkuviikkoina tiukkaa teki, ja myös parit kyyneleet vuodatin leivän vuoksi. Heh. Mulla omat terveysasiat on sillä tolalla, että kesällä piti lopettaa kotimaisten viljojen syönti. Eka kuukausi ei ollut ollenkaan vaikeaa, mutta tietenkin heti raskaaksi tullessa olisi tehnyt leipää mieli, ja pelkkä leivän tuoksukin oli jotenkin tosi huumaavaa. Oivoi, ne oli pitkiä viikkoja ne. Onneksi sekin meni ohi, eikä leivät enää huudelleet mun nimeä samaan tapaan.

Kummasti sitä ensimmäisen raskauskolmanneksen loppua kohden mennessä myös voimatkin alkoivat palautua. Ihanaa! Maidon juonti tosin ei vielä loppunut mihinkään.

Soittelin neuvolaan ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa raskausviikolla 14. Ei ole ollut mikään kiire, kun ei siellä muutenkaan ole montaa kertaa tarkoitus käydä, lähinnä raskaustodistus saamassa. Nyt ajatuksena oli saada myös lähete rakenneultraan, nt-ultra me jätettiin suosiolla väliin. 

On ollut ihanaa, kun alkuraskaus on saanut mennä omalla painollaan, vapaasti. Minulla on ollut tässä raskaudessa myös sellainen olo, ettei tavallaan tee mieli kertoa ympäriinsä raskaudesta. Se on itselle niin ihana ja arvokas asia, että tavallaan sitä haluaa suojella omaa raskausonneaan. Muiden mahdollisilta ei niin kivoilta kommenteilta lasten lukumäärästä tai muusta. Miksi ei voi vaan onnitella ja olla iloinen toisten puolesta? 

Ja enkä kyllä kaipaa myöskään spekulointia, kauhukuvien maalailua (toki sairaalasynnytysten riskien pohjalta, mutta moni tuntuu olettavan kotisynnytyksiin samat riskit kuin sairaalasynnytyksiin) tai pelottelua kotisynnytyksestä. Mielelläni juttelen kyllä aiheesta muutoin. Ilolla ja mielenkiinnolla kun aihetta lähestyy.