torstai 23. tammikuuta 2020

Kertakäyttöhöylät haudattu! Ne paremmat sheiverit, Geisha shaver ja Mühle R89



Syksyn I love me -messuilta kotiutin itselleni metallisen karvahöylän. Googlettelin asiaa, niin ilmeisesti niitä voi nykyään sanoa ihan vaan sheivereiksi (olisin muuten kirjoittanut shaver). Semmoisen ostin, ja ai että!



Ei nyt ihan sentään maailma mullistunut sheiverin oston jälkeen, mutta ennen sitä kyllä mullistui. Ei nimittäin ollut tullut mieleen, että tällaisiakin löytyy! Vaikka tietenkin niitä löytyy, onhan metallinen partahöylä iankaikkisen vanha keksintö. Mulla kuitenkin on käytössä kestonenäliinoista lähtien, niin hassua, että kestosheiveriin siirryin vasta nyt.

Mutta olen kyllä ollut yllättynyt, kuinka paljon parempi tuollainen kestohöylä on kertakäyttöiseen verrattuna. Niillä kertakäyttöisillä kun on tullut mentyä siitä saakka kun karvoja alkoi kasvamaan. Joskus vuosia sitten jaksoin vielä vinguttaa epilaattoria ja jotain vahaliuskoja käytellä, nykyään ajatuskin tuntuu kidutukselta. Kaikkea sitä.


Terän pitkä vaihtoväli ja kierrätys


Se höylä. Omani on Geisha Shaver, mutta muunkin merkkisiä löytynee, ja ovat varmaankin ihan vastaavia. Maksoin sheiveristä kaksikymppiä.

Höylää on helppo käyttää, samalla lailla kuin kertakäyttöhöylääkin. Kestosheiveriin vaihdetaan metallinen terä, mutta vaihtoväli on paljon pidempi kuin kertakäyttöisissä. Ja metalliterä menee käytön jälkeen vieläpä metallinkeräykseen, jee!

Minulla on ollut sama terä käytössä syksyn messuista lähtien, eli varmaan jonkun kolmisen kuukautta, enkä vielä ole havainnut tylsymisen merkkejä. Tosin jalkakarvoja en talvella ajele kuin joskus harvakseltaan. Teräpaketit (5 terää/paketti) maksavat kolmisen euroa, ja käyvät useampiin eri höyliin.

Tosi paljon plussaa siitä, että teräpaketti on niin edullinen. Tykkään siitä, että pitemmän päälle monet kestoasiat (kuukautiskuppi, kestonenäliinat, kestokassit jne) tulevat oikeasti halvemmaksi, kuin vastaavat kertakäyttöiset asiat.



Saippua, öljy vai pelkällä höylällä ja vedellä sheivaus?


Itse käytän sheivaamiseen palasaippuaa. Messuilla sain kaupanpäälliseksi myös Geisha shaving oil -pullon, jota olen välillä jaksanut laittaa iholle pehmittämään. Se ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätön. Instagramin puolella kyselin, niin monet sheivaavat höylän kanssa ihan vain vedellä, eli sekin on mahdollista.

Itselläni iho ei oikein välitä sellaisesta, joten saippuaa tai muuta, oikeastaan mitä vaan, mikä vähän liukastaa välissä. (Mulla on myös vanha ekokosmetiikan sheivausvaahtopullo, jota olen vuosia täyttänyt uudestaan. Toimii hyvin, kun sekoittaa nestemäistä saippuaa ja vettä sekaisin. Tosin oikeastaan palasaippua ajaa saman asian ihan täysin.)

Kainaloihin ja bikinirajalle en ole onnistunut haavoja tällä höylällä saamaan, mutta sääriä olen kyllä hutiloinut, ja siksi muutama nirhauma on tullut (niillä kahdella kerralla, kun jalkakarvoja olen ajellut). Vertailun vuoksi, kertakäyttöisillä saanut pieniä nirhaumia lähes joka kerta, koska olen ollut melko suurpiirteinen.. Uusi höylä terineen on kertakäyttöisiä paljon terävämpi, mutta höylätessä ei sinällään ole tarvinnut olla sen varovaisempi, paitsi ehkä sitten sääriä ajaessa mun täytyy hieman opetella :D


Miesten partahöylä


Myös miestä kiinnosti metallihöylä. Hän testaili muutaman kerran omaani, ja totesi  haluavansa oman. Joululahjaksi sitten hankin hänelle Mühle R89 -partahöylän. Ja joo, paluuta vanhaan ei ole, sen mieskin totesi. Kuulemma metallisella höylällä saa tarkempaa jälkeä, ja karvat katkeavat lähempää ihoa, joten naamakarvoja ei tarvitse höyläillä niin usein kuin aiemmilla höylillä tai partakoneilla. 

Oikeastihan nuo höylät eivät ole mitenkään sukupuolikoodattuja, naiset voivat yhtälailla hätistää karvoja Mühlella ja miehet Geishalla. 


Löytyykö sulta jo kestosheivereitä? 



maanantai 20. tammikuuta 2020

Pippeli, kakka ja pylly. Pienen lapsen seksuaalisuus ja jostain kuultu vessasana



Meillä jyllää alapää- ja kakkahuumori. Tai oikeastaan niihin ei edes tarvitse liittää mitään vitsailua, pelkästään niiden sanojen hokeminen tekee neljävuotiaan hilpeän iloiseksi. Tarkennukseksi, että hokeminen tapahtuu lapsen toimesta. Ja mitä kyseinen isosisko perässä, niin sitä myös pienempi. Todellakin. Pippeli, kakka ja pylly, nuo ihanat kaverit ovat puheissa päivän mittaan. Todella usein.


On muuten jännää, että näiden sanojen ilakointijoukkoon ei yleensä pääse pimppi. Miksihän ei? Toki pimppi on puheista ja kehosta tuttu ruumiinosa, kun molemmat lapseni ovat tyttöjä, mutta onhan kakka ja pyllykin jokapäiväisiä ystäviä, ja silti ne ovat puheisiin päässeet.

Tällä hetkellä tämä sanojen kavalkadi on sen verran paljon neljävuotiaan mielessä, että välillä pyydän rauhoittumaan tai vaihtamaan juttelujen aihetta. Ainakin silloin, kun juttelut ovat tasoa pissi sitä, pissi tätä, kakkakakkapippeliiiii ja leikissä suurin osa sanoista korvautuu näillä ihmeellisillä sanoilla.


Sallitut sanat ja lapsen kehitysvaihe



Mutta ehdottomasti nämä kaikki sanat ovat meillä ihan sallittuja. Niistä saa puhua, niitä saa miettiä ja niistä voi kysellä. Ja kyllähän niiden pohtiminen kuuluu lapsen ikävaiheeseen, kehitykseen. Siksi ne ovat mielenpäällä niin tiuhaan. Pimpin, pippelin, kakan, pissan ja muun toistuminen puheissa on aivan normaalia.

Muutoin meillä on oltu jonkun mielestä ehkä liiankin aktiivisia ja avoimia asian suhteen, vessahätäviestitelty ja pottailtu hyvin varhain, ihmetelty kilpikonnan näköistä kakkaa tai legendaarista salaattipalaa potassa ja myöhemmin pohdittu menkkaverta ja kuukautiskuppia funktioineen. Ajatuksena se, että asiat ovat tavallisia, arkipäivää. Ei niin ihmeellisen mystisiä sanoja, joiden sanominen saa jännittävän kutkutuksen, jonka takia niitä sitten haluaa hokea. Tai ettei uskaltaisi kysyä jotain niihin liittyvää. Avointa ja luonnollista, mutta kuitenkin lapsen ikätaso huomioon ottaen.

Vaan nämä lapsen seksuaalisuuteen liittyvät kehitysvaiheet, ne tulevat kyllä, oli vanhempi valmis tai ei. Eipä lasten kehitykselliset ikävaiheet ole sivuutettavissa kasvatuksellisilla tai keskustelevaan ilmapiiriin liittyvillä asioilla. Oi ihanat neljä- ja viisivuotiaat lapset ja iloinen uteliaisuus. Muistan näitä myös sieltä päiväkodinope-ajoilta.

Neljävuotiaamme kanssa on käyty monet hyvät keskustelut hänen mietteidensä pohjalta. On keskusteltu uimapukualueesta, omista ja toisten rajoista. Ja pimpistä ja pippelistä, tietenkin, niiden toiminnasta. Ja synnytysaiheista, onhan äitinsä melkoinen synnytysintoilija sentään, ja lapsi aiheesta oma-aloitteisen kiinnostunut.

Miten vauva saa alkunsa -aiheeseen ei olla kuitenkaan vielä edetty. Sekin on edesssä sitten, kun lapsi sen esiin ottaa. Turvataidoista ja muusta olisi asiaa varmaan erillisen tekstin verran. 






Lapsen seksuaalisuus on uteliaisuutta, leikillisyyttä ja avoimuuttaRaisa Cacciatore


Lapsen seksuaalisuus voi kuulostaa terminä vaikealtakin asialta, mutta pienillä lapsilla se on juurikin uteliaisuutta ja avoimuutta. Ai että, kun Raisa Cacciatorella on aiheeseen hurjasti hyviä sitaatteja. Vai miten olisi vaikka tämä: "Pieni lapsi ei toki ymmärrä seksuaalisuudesta hölkäsen pöläystä, mutta oman kehon arvostus, hellyyden ja läheisyyden merkitys, rakkauden ja nautinnon lapsi kyllä tajuaa. Ne kaikki ovat seksuaalikasvatusta!"  

Koska pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, laitan tämän otsakkeen alle nyt nämä muutkin sitaatit omien ajatuksien sijaan.

"Harva aikuinen on kuitenkaan saanut itse asiallista, riittävää ja ikään sopivaa seksuaalikasvatusta. Tarvitaan malleja puhua tunteista, sekä keinoja vahvistaa lapsia ja nuoria omissa kehitysvaiheissaan, jotta median ja kavereiden painostus tai negatiivinen tieto eivät johtaisi virheratkaisuihin tai turhaan kiiruhtamiseen"

"Seksuaalinen kehitys on koko elämän kestävä tapahtuma. Samoin seksuaalisuuteen liittyvien seikkojen oppiminen jatkuu koko ajan, ja kiinnostuksen kohteita riittää. Ne vaihtuvat ikä- ja kehitysvaiheiden sekä elämäntapahtumien myötä." Raisa Cacciatore


Pissa, kakka ja vessa -kirjavinkit


Lähivuosina on ilmestynyt useampia kakkajuttuihin ja vessassakäymiseen liittyviä kirjoja ihan pienillekin. Peruspottailuun ja kuivaksioppimiseen taitaa löytyä kirjoja ihan loputtomasti, mutta muitakin aiheeseen liittyvää löytyy kyllä.

Näistä ns. tavallisista pottailukirjoista lasteni lemppareista lempparein taaperoiässä on ollut Leslie Patricellin Potalla-kirja. Aiheeseen liittyvät kirjat ovat yksi keino osoittaa lapselle sitä, että on ihan tavallisesta asiasta kyse.


Muista, pienten lasten aiheeseen tähän kategoriaan liittyvistä kirjoista meillä on kotona kirjastosta käväissyt ainakin

Leslie Patricelli: Paukku
Hope Vestergaard: Vessavintiöt (mun lemppari! Vessassa vitkuttelevia lapsia meillä kutsutaan Ainikeiksi, kuten kirjassa)
Oppi&Ilo: Tutki kakkaa sekä Tutki pottaa
Jeanne Willis&Adrian Reynods: Kuka Kykkii pytyllä?
Axel Scheffler: Pete ja Pulmu - Lätäkkö lattialla

Lisäksi kiinnostaa Prinsessa Rämäpää ja vessasanat, mutta voi olla, että se on vähän isommalle vasta, tapahtumapaikkana kun on eskari ja hahmot noin kuusivuotiaita.

 

    

Pimppi ja pippeli eivät ole vessasanoja


Termi "vessasana" tuli tutuksi jo joskus silloin, kun en vielä ollut äiti. Kammoan sitä. Se kuulostaa juuri siltä, että on joukko sanoja, joista saa puhua vain vessassa. Piilossa, salaa, kun vessan ovi on visusti kiinni. Miksi pimppi olisi vessasana? Tai pippeli? Ovatko ne jotain niin kamalaa, että ne pitää kätkeä vessaan piiloon? Miksi sukupuolielimiin pitäisi liittää tiiviisti ajatus vessasta? Kurkkaa Väestöliiton blogista kirjoitus Pimppi ei ole vessasana.

Ymmärrän kyllä, että vessasana-termin käytöllä on motiivina ollut ylimenevien hokemien ja muiden huutelujen rajaaminen. Se voi kuitenkin luoda vääristyneen käsityksen lapselle, ja ruokkia aihetta tabuna. Sanoillaan tai sanomattomuudellaan aikuinen luo lapsen todellisuutta ja käsitystä asiaan.

Lapseni on kuullut vessasana-termin muualta, useammastakin paikasta. Aika ajoin siitä meillä kotona keskustellaan, kun lapsi sitä miettii. Voihan vessasana sentään, niinkö?


Kurkkaa myös muita vessajuttuja





(En taida viitsiä linkata enempää.. Naurattaa :D )

tiistai 14. tammikuuta 2020

Matkasänky keskellä lastenhuonetta - Kaksivuotiaan unitaantuman kuulumisia



Kuukausi takaperin kirjoitin kaksivuotiaan uniregressioasioista. Vanhat kokonaiset yöt olivat saaneet villejä piirteitä juoksentelun ja kaikenmoisen huutelun merkeissä. Niistä lisää täällä. Vaan miten nyt menee, kuukauden jälkeen?


Koska vieressänukkuminen ei ollut sen toimivampi vaihtoehto, laitettiin kaksivuotias matkasänkyyn. Hän on joskus kyläreissulla nukkunut siinä jo aiemmin, joten matkasänky olli hänen mielestään hauska ja jännä asia. Sinne jäätiin siis suosiolla ja nätisti.

Meidän motiivi tähän matkasänkyyn oli, ettei sieltä pysty juoksentelemaan. Onneksi taapero ei osaa kiivetä, tai ainakaan ole tajunnut kokeilla kiivetä laitojen yli. Pinnasänkyä meillä ei ole ollenkaan, joten se ei olllut vaihtoehto.

Ensimmäinen matkasänky-yö meni ihan huippu hyvin. Taapero ei inahtanut koko yönä. Oma olo aamulla oli sairaan onnellinen; me kaikki nukuttiin taas koko yö! Kokeilua siis todellakin jatkettiin.

Seuraavana yönä kaksivuotias huuteli sängystä kerran jotain, mutta jatkoi uniaan kun siihen ei reagoitu. Tällä kaavaa mentiin viikon ajan, joulun reissuihin saakka.

Reissuilla yleensä on aina nukuttu hiukan kotinukkumisia huonommin, ei niin väliä reissupaikalla, vaan se, ettei olla kotona. Me otettiin reissuun mukaan matkasänky, ettei hyvät yöt menisi aivan överiksi joulujen vuoksi.

Joulun reissuyöt


Neljä ekaa reissuyötä meni yllättävän hyvin matkasängyssä. Sitten vaihdettiin majapaikkaa, ja kokeiltiin, jos ei laitettaisikaan matkasänkyä. Nukkui laatikkosängyssä meidän sängyn vieressä. Ekat yöt näin menivät ihan mukavasti, mutta loppupäästä (oltiin yhteensä viisi yötä) oli jo vähän heikompaa, useampia huuteluja.

Reissun viimeiseksi yöksi (meillä oli ihan megapitkä joululomareissu) vaihdettiin taas yöpaikkaa, joten taapero pääsi takaisin matkasänkyyn. Ja huuteli sieltä monen monta kertaa. Huh kun aamulla, seuraavalla vuosikymmenellä väsytti.

Kotiin tullessa laitettiin lapsi vaan kummempaa numeroa tekemättä takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Ajatuksena, että josko se onnistuisi taas, jos reissu ja matkasänkyilyt olisivat unohduttaneet ne aiemmat riehuilut.



Ja on se kyllä onnistunut taas, ainakin paremmin, kuin ennen matkasänkyvaihetta. Tyyppi ei juoksentele miljoonasti yössä, mutta joinakin öinä saattaa siinä viiden-kuuden maissa lähteä sängystä "äätin kaanaloon", kun ajattelee olevan jo aamu. Olen peitellyt hänet takaisin omaan sänkyynsä, jossa uni on onneksi jatkunut.

Omaan sänkyyn siksi, ettei tuo meidän sänkyyn juoksentelu lähtisi taas uudestaan tavaksi, nyt kun siitä on, ainakin tältä erää, päästy.

Matkasänky oli siis ihan oleellinen, sillä saatiin meillä nuo yön juoksemiset aisoihin, ilman että kukaan joutui menettämään hermojaan tai valvomaan öisin. Oli siis ihanan helppo vaihtoehto. Vai pitäiskö tähänkin kohtaan sanoa, että tältä erää :D Ei voi tietää, oliko nuo uniregressiot nyt tässä, vai vieläkö tähän samaan vaiheeseen tulee jatkoa. Hehhee.

Mutta ainakin tosiaan tämän piti olla se viimeinen uniregressio, joten suunta on vain ylöspäin muutenkin, eikös!



Lue myös





Tuuhan mukaan myös Instagramiin! Sieltä löydän meidät nimimerkin @iloelolaura kautta :)

maanantai 13. tammikuuta 2020

Miksi lasten kanssa kotona olemisesta edes maksetaan? Mene töihin niin saat rahaa! Lapset kuuluvat päiväkotiin!


Aika ajoin keskustelupalstoilla törmää aiheeseen työttömyyspäiväraha ja lasten kanssa kotona oleminen. Äidit kyselevät, onko joku ilmoittautunut työttömäksi etuuksien tähden, vaikka toiveissa onkin vielä hetki taloudellisesti sinnitellä lasten ollessa kotihoidossa. 


Eli siis, olla työttömän statuksella "pelkän" kotivanhemman sijaan, ja siksi saada myös kyseisiä etuuksia. Ja pelko persiissä odotella, kutsuuko joku töihin.

Riippuu keskustelupalstan ryhmästä, millainen keskustelu siitä muodostuu. Toisissa ryhmissä saa käsityksen, että se on ihan käypä menetelmä, jos ei ole työpaikkaa, johon palata. On työtön, vaikka sinällään ei oikeasti haluaisikaan töihin.

Joissakin ryhmissä taas näistä keskusteluista tulee mylläkkä, joissa kerrotaan, ettei kannata tehdä lapsia, jos ei ole varaa niihin. Ja että meillä sentään Suomessa on niin hyvät etuudet, äitimammat elävät täällä ihan herroiksi kotona, toisten rahoilla.

Mutta miksipä he eivät hakisi tätä etuutta, kun siihen kuitenkin työttöminä ovat aivan yhtä oikeutettuja kuin muutkin työttömät? Jos töistä kieltäytyy, tuleehan siitäkin sanktionsa kuten muillekin. Tämä ei ole mikään kehotus, että tehkää kaikki nyt tuolla tavoin, vaan pohdintaa tilanteesta.

Ei töitä tarjolla, kallis varhaiskasvatus ja veroroposet


Tiedän ihmisiä, jotka ovat onnellisia siitä, että heidän paikkakunnallaan ei ole töitä tarjolla, vaan he voivat olla työttömän statuksella kotona lasten kanssa. Itsehän olen valinnut sellaisen alan, jossa työttömyyttä ei ole luvassa, joten tällainen ei edes onnistuisi. Päiväkodit huutavat tarvetta opettajille, ja täällä minä, yksi sellainen, pidän ammattitaitoni kotona ja keskityn omiin lapsiini. Kamalan itsekästä ja laiskaa, eikö?

Syksyllä mietinkin, kuinka ainakin minun alallani (lastentarhanopettaja/ varhaiskasvatusope) valtion saamat verot palkastani eivät todellakaan korvaa niitä kuluja, joita lasteni päivähoito valtion kassaa kuormittaisi. Päivähoitomaksuthan ovat Suomessa todella edullisia siihen nähden, mitä ne oikeasti valtiolle kustantavat. Ja toki ihan hyvä niin.

Eli tavallaan sekä säästän valtion rahaa, että tuhlaan sitä. Riippuu keneltä kysyy. Lisäksi ainakin lusmuilen kotona, teen hallaa tulevalle eläkkeelleni, lapseni eivät pääse itsenäistymään ja niin edelleen. Niin ja hei, työpaikkoja syntyisi lisää, kun laittaisin lapset päivähoitoon. Sekin vielä. Paitsi ai niin, niistä varhaiskasvatuksen opettajista on edelleen jo ennestään pulaa.

Päivähoito on naisten vapautus!


Sehän se päivähoidon ajatus on ollutkin, vapauttaa kaikki naiset työelämään, ettei kenenkään tarvitse jäädä kotiin. Syrjäytymään, laiskottelemaan, köyhyysloukkuun, nyrkin ja hellan väliin, repimään hiuksia päästään, jäämään paitsi huikeasta uranäkymästä, elämään kuin 50-luvulla? Ja siinähän on onnistuttukin, tosin nyt sinne kotiin ei saisi jäädä, vaikka haluaisi.

Kun eläkejärjestelmä luotiin, määriteltiin se, mitä pidetään arvokkaana, mistä kannattaa maksaa eläkettä. No työssäkäymisestä tietenkin, mistäs muusta? Typerä kysymys! Eihän omien lasten kasvattaminen ole työtä, miksi siitä pitäisi maksaa tai arvostaa?

Nykyään onneksi tämäkin on muuttunut sen verran, että myös vanhempainvapaan ja kotihoidontuen ajoilta kertyy hitusen eläkettä. Ajatella. Eteenpäin ollaan siis menty, ja pienen murusen verran kuitenkin arvostusta löytyy.

Meillä on Suomessa verrattain todella hyvin asiat, kun vanhempainvapaasta maksetaan ja myös kotihoidontuki on useamman satasen verran kuussa. Siihen asti, kun lapsi täyttää sen kolme vuotta. Se on viimeinen hetki ulkoistaa lapsi päivähoitoon, sillä sen jälkeen tästä kunniattomasta lorvailusta ja nysväilystä ei enää makseta roposia.

Samalla kun naiset vapautettiin kodin kahleesta ja ovet työelämään avattiin, miesten ja naisten välisiä palkkaeroja ryhdyttiin kuromaan umpeen. Kun molemmat vanhemmat olivat työelämässä, ei ollut tarvetta enää miesten suuremmille, perheen elättäjän palkoille, vaan alkoi tasa-arvon tavoittelu.

Sen, kaiken hyvän sivutuotteena pitempi kotona olo on taloudellisesti haastavaa. (Niin jotta älä nyt lue tätä niin, että mä en pitäisi nykyaikaa hyvänä :D Kaikissa asioissa on vaan myös ne toisetkin puolensa) Kyllä, osa vanhemmista edelleen haluaisi olla kotona lastensa kanssa. Pitemmällä kotona ololla en tarkoita sitä vuotta tai kahta. Koen sen lyhyenä aikana.

Ei kotihoitoa muutenkaan pidetä enää ihanteena, kun on ryhdytty ajattelemaan, että varhaiskasvatuspalvelut ovat lapsen oikeus, ja puhutaan siitä, minkä ikäisenä viimeistään lapsen olisi niihin päästävä. Joissain kunnissa on jo tarjolla kokeiluna ilmainen viskari, eli viisivuotiaiden päivähoito. Eskaristakin tuli velvoittava vuonna 2015, vaikka edelleenkään se ei ole pakollinen.

Oman ikäluokkani joukosta läheskään kaikki eivät ole käyneet esikoulua. Itse kävin eskarin kerhossa, eli kaksi kertaa viikossa meillä oli kerhossa pieni eskarihetki, jolloin menimme toiseen huoneeseen eskarikansioiden kanssa.


Aika moni vanhempi edelleen haluaisi elää kotiarkea lapsensa kanssa


Sitä, että haluaa omien lapsiensa arjen, suurimman kasvatusvastuun ja muun, katsotaan helposti kieroon. Onko tuo vähän höpsähtänyt, miten se noin ajattelee? Ja moni kokee sen myös uhkana, aivan kuin se olemassaolollaan samalla arvostelisi muiden valintoja. Vaikka muiden perheiden valintoihin se ei liity millään tapaa.

Milloin lasten vanhemmista tuli epäkelpoja kasvattajia, ja alettiin ajattelemaan, että vain vieras ihminen tittelin kanssa voi kasvattaa tasapainoisen, taidoiltaan ikätasoisen ja kouluun kelpaavan lapsen?

En aina ole halunnut lapsia. Sitten kun käänsin kelkkani, tajusin myös, että ei kuulosta itselleni mielekkäältä, että ensin "tekee" lapsia, ja sitten joku muu saa viettää enimmän ajan heidän kanssaan varhaislapsuudessa, kasvattaa ja opettaa pienestä asti. Lohduttaa, lukea, hupsutella, peitellä päiväunille. Viettää suurimman osan heidän hereilläoloajastaan.

Onko se niin väärin, että haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa, niiden, joita on niin kovasti ensin toivonut ja odottanut? Että kyllä, ymmärrrän hyvin teitä, jotka olette ilmottautuneet työttömiksi yhteisen ajan toivossa, jotta taloudellisesti pärjäisi vielä hitusen pitempään kotona. Ei, se ei ole tukien väärinkäyttöä, koska ei niitä tukia saa kuin vain oikeasti työttömät, oli motiivi sitten mikä hyvänsä.


Tämä paatos siis lähti ajatuksesta: Mitä tapahtuu, kun nuorin lapsi täyttää sen kolme vuotta? Entä jos haluaakin mahdollistaa lapsille edelleenkin kotona kasvamisen? Se mikä oli ennen automaattisin valinta, onko sellaista valintaa enää olemassa? Jos on, tarkoittaako se kädestä suuhun elämistä?



Ja no, miksi kukaan haluaa olla kotona pitempään? Itse olen todennut, että nämä oikeasti ovat ne parhaat vuodet. Nämä, joita elän juuri nyt. Ihania, palkitsevia ja rikkaita, vaikka eivätkään taloudellisesti. Sisältörikkaita, mittaamattoman arvokkaita. Minun lapseni lapsuus ei ole korvaamaton sille päiväkodin työntekijälle. Hänelle lapseni on vain yksi lapsi muiden joukossa.


Lue myös: 






Tule mukaan myös Instagramiin, löydät meidät nimimerkin @iloelolaura takaa!

tiistai 7. tammikuuta 2020

Blogin lukijamäärä, uusi blogiosoite ja kiusaamisen ennaltaehkäiseminen



Joku on ehkä jo huomannutkin, että osoiterivissä komeilee pelkkä www.iloaeloa.fi , sen aiemman blogspot-päätteen sijaan. Uuden vuoden kunniaksi ajattelin, että blogikin saa tällaisen ylennyksen minulta, ihan oikean domainin! On ollut ajatuksen tasolla jo todella kauan, mutta joskus tämmöiset asiat vaan jäävät roikkumaan. Vaikka sitten loppupeleissä se ei mitenkään vaikea homma ollutkaan.


Tämän saavutuksen takana oli eräs ajatus, kuten otsikosta voi jo päätellä. Minua ei onneksi täällä netin maailmassa ole kiusattu, mutta useampaa tuttua on. Viimeisimpänä bloggaajakollegaa Arjen suklaasuukkoja. Blogipohjien nimellä kulkevat blogiosoitteet (eli kuten vanha osoite) ovat kuulemma helpommin kiusattavissa. Kaikenlaista jäynää sitä on keksitty toisten elämän vaikeuttamiseksi. Buu sille.

No, mutta sainpahan sen takia aikaiseksi. Kannatti! Jospa seuraavaksi operaatioksi ottaisi sitten blogin ulkonäkösäätelyn. Pikkuhiljaa. Jos osoitteen ostamista mietin ainakin vuoden, niin katsotaan, miten ulkonäköasioissa käy ;)

Teinkin jo aiemmin koosteen blogin vuodesta 2019, se löytyy täältä.  Moni bloggaaja on kertonut koosteessaan myös blogin lukijamääriä, joten ajattelin, että voisin itsekin ne tähän kirjoitella. Ei oikeastaan vaan tullut mieleen, mutta tykkään tällaisesta läpinäkyvyydestä, joten miksipä ei.

Vuonna 2019


Te lukijat asuitte..

46% Helsingissä
12% Tampereella
42% muissa kunnissa (joista Lappeenranta 1%)

Olitte iältänne..

46% 25-34
24% 35-44
10% 18-24 vuotiaita
20% muun ikäisiä

..ja 92% teistä kaikista on naisia.

Sivun katselut 164 605
Käyttäjät 69 480
Istunnot 105 197

(Lähteenä Google Analytics)

Täytyy ihan sanoa, että vau miten paljon viime vuonna on ollut lukijoita! Kiitos siitä ruudun sille puolelle :)




Instagramin puolella mukaan pääsee nimimerkin @iloelolaura kautta!