Itse tehtyä Joulun lapsi -paketteihin

Aloitettiin tämä perinne, kun esikoinen oli yksivuotias, ja nyt hän on jo yksitoista. Eli jokunen Joulun lapsi -paketti ollaan tehty vuosien varrella. Tämä on ihana tapa, suosittelen muillekin yhteiseksi jouluperinteeksi!

Solmupantoja, niitä olen urakoinut tänä vuonna Joulun lapsi -keräyksen paketteihin. Aina pienen hetken kerrallaan olen neulonut, muutaman rivin iltaisin ja aina välillä lasten harrastuksissa kuskaamassa ollessani. Kivan rauhoittavaa puuhaa. Ylimääräiset pannat viedään lahjoituksena keskusvarastolle, täydentämään vajaita paketteja. Nämä pannat ovat kyllä helppoja tehdä, neulotaan vaan suoraa, ja sitten panta kursitaan kasaan. 

Meiltä lähtee viisi pakettia keräykseen, jokaiselta lapselta omansa. Viime vuonna ja edellisenä ommeltiin hiusdonitseja hyvät kasat, sekä omiin paketteihin kangaskassit. Luulenpa, että tänä vuonna ei hiusdonitseja ole tulossa, ehkä. Saa nähdä, mihin kaikkeen aika vielä riittää arjen hyörinän ja koulutyön keskellä. 

Kaksi kassia olen jo tänä vuonna ommellut, mutta ompelukoneen kanssa on vähän ollut ongelmia. Pitäisi saada aikaiseksi viedä huoltoon. Toisella koululaisistamme on myös tarkoitus ommella omaan pakettiinsa kassi. On ihanaa, kun lapset huolella suunnittelevat näitä paketteja ja miettivät, mistä lahjan saaja voisi tykätä. 

Keräys päättyy marraskuun loppupuolella. Tuttuun tapaan olemme keränneet tavaroita paketteihin alennusmyynneistä ympäri vuoden. Näin saa paketit tehtyä paljon huokeammin, samalla sisällöllä. 

Ollaan somesta nähty, kuinka joissain paikkakunnilla seurakunnissa on järjestetty omia pakettien "kokoamisjuhlia", jossa seurakuntalaisten ostamat, lahjoittamat ja itsetehdyt asiat ollaan yhdessä koottu paketeiksi. Näistä seurakunnista lähtee hurjan paljon paketteja eteenpäin! Tuosta innostuneena pidettiin omat minijuhlat lasten kanssa. Ollaan siis tosiaan ostettu muutamia ylimääräisiäkin penaaleja, paitoja, pipoja ja muita mitä on eteen sattunut. Järjestettiin tavarat omiin kasoihinsa, ja niistä sitten lapset saivat valita omaan pakettiinsa mieluisat. Tarkastustalkoisiin sitten viedään nuo tämän vuoden ekstrat. Yksi tarkastusvuoro meillä onkin jo varattuna, mutta lisääkin olisi tarkoitus ottaa, jahka pari aikatauluasiaa selvinnee.

Valmiit paketit matkaavat tänäkin vuonna Romaniaan, Ukrainaan ja Moldovaan. Meidän edellisten vuoden paketteja voi ihastella täältä ja Operaatio Joulun lapsi -keräyksestä löydät lisätietoja täältä.

P.s. Nykyään ei tosiaan enää paketteihin laiteta saippuoita!

Kotikoulukuulumisia ja ajatuksia lähiaikojen kotikoulu-uutisoinneista

Pitkästä aikaa taas palaillaan tämän aiheen pariin. Meillä lapset ovat olleet kohta kolme vuotta kotiopetuksessa. Tämä on yksi monista lempiaiheistani, joten kiva vähän kirjoitella ajatuksia ylös.

Taustana sen verran, että perheessämme kotikoulupäätös on ollut monen tekijän summa. Mutta motiiveina mm. laskea lasten kuormitustasoa, viettää heidän kanssaan aikaa, ottaa vastuuta siitä, että oppimista tapahtuu, panostaa lasten sisarussuhteisiin. Suomessahan esimerkiksi Pisa-tulokset ovat aika huolestuttavasti laskusuuntaisia, ja osaltamme emme halua olla tukemassa tätä kehityssuuntaa. 

Ja koska tämä kotikouluaihe on ollut aika negatiivisen valon alla somessa ja muualla, niin valotanpa vielä muutaman asian arjestamme. Me olemme perheenä saaneet uusia kavereita kotikoulun ansiosta. Lapsilla on useampi harrastus, näemme kaveriperheitä, järjestämme puistotreffejä, kotikoulupiiriä, näemme sukulaisia, käymme museoissa ja retkillä joko perheenä tai yhdessä muiden perheiden kanssa. Perhe on meille tärkeä ja panostamme lapsiin. Kotikoulu ei muutenkaan ole sellainen, että se onnistuisi ilman, että näkee vaivaa ja panostaa siihen.

Mutta asiaan. Ensimmäinen lukukausi kotikoulussa oli itselle melkoista ajatustyötä siitä, miten hallita kokonaisuuksia ja tasapainotella sopivan koulutyömäärän kanssa. Se lukukausi olikin sitten hurjan tuottelias, ja päästiinkin kesälomalle sitten jo toista kuukautta ennen muita koulutyön kanssa pakertaneita. Seuraava kouluvuosi oli jo vähän helpompi, kun enemmän saatiin jo hommasta kiinni. Niinhän sitä usein kehittyy asiassa, jota tekee enemmän.

Viime lukuvuosi meillä oli samaan aikaan myös vauvavuosi meneillään. Blogitekstien tuotteliaisuudesta voi huomata (heh), että aika on mennyt johonkin muuhun, kuin blogin päivittämiseen. Mutta hyvin saatiin taas koulutyö tehdyksi, vaikka etenkin se vauvavuoden alkupuolisko aika tiivistä olikin. Ja olihan meillä apujakin, harrastukset täydensivät opintoja, isovanhemmat auttoivat käsitöissä ja niin edelleen. 

Tänä lukuvuosi pyörähti käyntiin aika mukavasti. Tuttuun tapaan elokuussa pohdin kovasti, olisiko jo aika siirtyä tavalliseen kouluun. Näin olen siis joka vuosi pähkäillyt, elokuu herättää ajatuksia aina jonkin verran. Mutta kaikkia osapuolia kuultuamme, oli perheellemme tällä hetkellä edelleen paras vaihtoehto jatkaa kotiopintoja. Mehän emme tosiaan ole tehneet mitään pidemmän ajan päätöksiä, koska tilanteet voivat muuttua lasten kasvaessa. 

Elokuussa hiottiin meidän jo aiemmin muodostuneita opiskelurutiineja entisestään, jotta arkipäivät olisivat sujuvampia. Tavallaan opiskelut kyllä tuntuvat helpottavan, kun lapset kasvavat ja heille alkaa kehittyä jo koko ajan paremmat opiskelutaidot ja oma motivaatio tekemiseensä. 

Meidän kunnassamme on kotioppijoiden valvonta sujunut hyvin. Ollaan tavattu tutkivia opettajia ja osoitettu opiskeluissa edistymistä. Lisäksi meillä on myös sähköinen portfolio, jota täytämme lasten kanssa sitä mukaa kun opinnot etenevät. Ja esimerkiksi viime keväänä tehtiin myös testejä, joilla varmennettiin opittua.

Entä sitten uutisointien jatkuvalta tuntuva kohkaaminen kotikoulusta? No, se tuntuu vähän rajulta kieltämättä, kun muistetaan kotikoululaisia olevan vain se 0,2% kaikista peruskoululaisista Suomessa. Luulenpa, että suurin uhka ei kyllä tule tästä pienestä kotioppijoiden porukasta. Toki määrä on kasvanut vuosittain, mutta syy sille taitaa kuitenkin löytyä enemmänkin sieltä koulumaailmasta. Suuret luokkakoot, työrauhan puute, koulukiusaaminen, keskittymisvaikeudet, opettajien uupuminen kohtuuttoman kuormansa alle, ne heikentyneet Pisa-tulokset, oppilaiden luokalta seuraavalle pääseminen vaillinaisilla taidoilla tai jopa ilman suomen kielen taitoa, terveysongelmat (esim homeiset koulurakennukset) ja paljon vielä muutakin voi olla syynä perheiden päätökselle panostaa kotiopetukseen.

Ja se radikalisoituminen. En tiedä, missä mittakaavassa asiasta puhutaan, kotikouluperheitä kun on muutenkin vähän, ja suurin osa meistä on ihan tavallisia perheitä. Lisäksi kotikoulutilastoihin lasketaan myös lapset, jotka ovat kouluissa, joilla ei ole opetuslupaa. Eli kotikoululaisten määrä on oikeasti vielä paljon pienempi. 

Opetusluvan saaminen ei ole ihan helppo juttu, koska luvan epäämiseksi on lähivuosina riittänyt se, että paikallisesti ei nähdä tarvetta yksityiskoululle, sillä syntyvyys ei ole nousussa. Käsittääkseni uusia opetuslupia ei ole annettu sitten vuoden 2019 (jatkolupia kylläkin). Opetusluvattomia, eli ns. kotikoulu-statuksella toimivia kouluja tiedän olevan muutaman kristillisen koulun, ja ilmeisesti myös tällaisia islam-kouluja on olemassa. Mahdollisesti muitakin?

Katsoin vastikään MOT-ohjelmaa, jossa aiheena oli kotikoulu. Siinä käytiin läpi esimerkiksi Ahvenanmaan tilannetta. Aiemminhan uutisoitiin siellä olevan paljon äärioikeistolaisia kotikouluperheitä. Ohjelmassa Ahvenmaan asiantuntijat kuitenkin kritisoivat supoa huonosta lähteiden käytöstä, sillä heillä on kyllä kotikouluperheitä ja äärioikeistoa, mutta ei äärioikeistolaisia kotikouluperheitä. 

Itse olen sitä mieltä, että radikalisoitua voi ihan tavallisessakin koulussa. Tokikin en millään tavalla kannusta lasten eristämistä maailmasta, mutta eihän kotikoulu itsessään vielä millään tavalla tarkoita eristämistä. Ulkomailta on saatavissa ihan hyvää dataa, joka osoittaa kotikoulussa olevan paljon hyvää ja hyödyllistä.

Kannatan kuitenkin ajatusta, että kotikouluvanhemmille tulisi olla kielikoe. Olemme kuitenkin Suomessa, ja tarkoitus on kotoutua Suomeen. Suomen kielen osaaminen on todella olennainen osa tätä. Muutoin en kannata ns. kelpoisuusvaatimuksia, sillä omien lasten opettaminen on hyvin erilaista, kun koittaa hallita isoa koululuokallista saman ikäisiä lapsia.

Tässä tällä kertaa mieleen tulevia ajatuksia. Saa kysellä! Mielellään sitä kirjoittelisi enemmänkin, mutta useimmiten tuntuu, että ei ole sen kummempaa sanottavaa. Arki rullaa ja elämä on hyvää :)

Joulun odotetuimmat paketit

Meillä taitaa joulun odotetuimmat lahjat olla tavallaan nämä Operaatio joulun lapseen tehdyt laatikkolahjat. Ainakin näitä me lasten kanssa pohditaan vuoden mittaan ja hissukseen ostetaan aleista tavaraa, tai jos muutoin sattuu eteen, mitä kovasti haluaa lahjan saajalle. 

Ja tänäkin vuonna ollaan varattu aika keskusvarastolle paketteja tarkastamaan koululaisten kanssa, sekä buukattu mummo taaperon ja leikki-ikäisen kanssa kotiin.

Koululaiset odottaa niin innolla näitä tarkastusvuoroja. Kivaa, kun äidin "harrastukset" on lapsistakin mukavia. Ensimmäisen paketin laitoin matkaan vuonna 2016, ja keskusvarastolle pääsin mukaan vuonna 2019.

Viime vuonna tehtiin viisi pakettia, ja sama tänä vuonna. Neljä tytölle ja yksi pojalle. Pojan paketti on pikkukoululaisen ikäiselle, mutta muutoin jokaisen lapsen "oma" paketti on hänen ikäiselleen.

Pikkukylien Tokmannit on usein parhaita aleaittoja. Meidän kaupungin Tokmannin alehinnat on usein kaupunkihinnoissa, mutta pienempien paikkakuntien Tokmanneilta tulee useammin vastaan alepoistoja hyvään hintaan. Esimerkiksi pipoista ollaan tänä vuonna maksettu alle 2€ kappaleelta, ja samoin paidat taisivat olla 3€ luokkaa.

Tänä vuonna ommeltiin taas hiusdonitseja. Koululaiset ompeli muutamat, minä parinkymmenen donitsin satsin. Ekstrakappaleet viedään keskusvarastolle. Tyttöjen paketteihin ompelin myös kangaskassit. Ne tosin unohtuivat osasta kuvista, kun eivät kaikilla olleetkaan vielä laatikoissa.

Keskusvarasto tosiaan ottaa myös vastaan kaikkea yksittäistäkin laatikkoihin menevää uutta tavaraa. Niillä sitten täydennetään mahdollisia tyhjempiä laatikoita. 

Kurkkaa myös meidän edellisten vuosien lahjat tästä. Suomesta paketit toimitetaan Romaniaan, Moldovaan ja Ukrainaan. Lisätietoa Operaatio Joulun Lapsesta täältä.

Viiden äiti

Tämä titteli "viiden äiti" on vähän sellainen, joka välillä unohtuu. En ole tainnut ihan sisäistää sitä, että saan olla äiti jo viidelle lapselle!

Meidän nuorimmainen täytti hiljattain neljä kuukautta. Vauvavuosikliseitä, mutta silti niin todellisia ajatuksia: tuntuu kuin hän olisi ollut meillä aina. Ei sitä oikein osaa ajatella, että ihan tovi sitten hän ei vielä ollut syntynytkään. 

Nyt, pikkuhiljaa elämä viiden äitinä on jo vähän tasoittunut. Ainahan uusi vauva mullistaa elämää, jokainen perheenjäsen hakee vähän paikkaansa kun kokonaisuus muuttuu. Samalla itse sitä muistelee ja pohdiskelee, miten tämä homma eli elämä taas toimikaan vauva sylissä. Ja onhan siinä alussa oikeasti tosi paljon myös kropalla toipumista ja palautumista synnytyksestä ja raskaudesta. Ja vielä alun mielenmyllerrykset ja muut. Että hattua nostan taas koko meidän poppoolle!

Vauvalla alkaa olla jo tietynlaista rytmiä, mikä sujuvoittaa puuhia isompien kanssa. Ja mainittakoon, että koululaisista on kyllä myös tosi iso apu vauvan kanssa! Vaikka nyt minulla on enemmän lapsia kuin ennen, niin ekaa kertaa minulla on myös noin isot apulaiset. Ja vieläpä innokkaat sellaiset. Onkin ollut todella liikuttavaa seurata, kuinka isommat hoivaavat vauvaa sydämensä kyllyydestä. On aika onnellista, kuinka monta syliä vauvalle on olemassa.

Päivät menevät kyllä hurjaa kyytiä. Aika usein huomaan toivovani, että päivässä olisi enemmän tunteja kaikelle. Voikin sanoa, että aika ihanan täyttä on elämä tällä hetkellä. Vähän jo melkein haikea olo, kun tietää tämän vauvavuoden menevän niin lennokkaasti. Onneksi saadaan silti arjessa pysähtyä ja nauttia vauvasta. 

Kotikoulupuuhatkin ovat koko ajan kasvaneet paremmin osaksi arkea, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Kaiketi sitä siinäkin kehittyy, niinkuin yleensäkin asioissa, joihin käyttää aikaa. Itselläni haastetta on välilllä siinä, etten yritä tehdä niin montaa asiaa yhtä aikaa. Eli rauhoittumisessa. 

Mutta on kyllä arjen rikkaus, kun on monen ikäisiä lapsia ja heidän kanssa saa vielä viettää aikaa. Ymmärrän sinällään äitejä, jotka väsähtävät kotona "pelkkien" pikkuisten kanssa, niin ihania kuin ovatkin. Kun kotona on monenikäisiä, ei kyllä elämästä puutu haasteita tai sisältöä eikä juttelevaa seuraakaan.

Viisilapsinen perhe on kaiketi yhteiskuntamme mittareilla suuri perhe. "Suuressa" perheessä riittää kyllä myös hommaa, vaikka koti meillä ei suurensuuri olekaan. Onneksi on tekijöitäkin, kun jokainen tekee osuutensa kotitöistä ikätasonsa mukaan. Esimerkiksi kaksivuotiaskin tyhjentää tiskikonetta, vie vaatteensa paikoilleen, siivoaa leluja ja mielellään pesisi vähän väliä suihkepullon kanssa peilejä. Jää sitä hommaa silti aika paljon äidillekin. 

On hassua ajatella, kuinka silloin ensimmäisen, ja vielä toisenkin lapsen kanssa oli suuri tarve päästä kotoa, hakea virikkeitä kerhoista ja muista menoista. Niitä ei jotenkin kaipaa enää samalla tapaa, vähempi riittää täyttämään sen tarpeen. Ja toki jos nykyään juoksentelisi yhtä paljon, ei kodin pyöritys olisi niin sujuvaa. 

Tällaisia loppusyksyn kuulumisia tältä erää. Joulua kohti mennään. Me odotetaan jo, että päästään tänäkin vuonna Operaatio joulun lapsen keskusvarastolle paketteja tarkastamaan. Loppuvuodelle luvassa vielä myös yksi koululaisten leiri, sekä muutama kiva kotikoulumeno. Oppimisen tavoitteitakin listasin näitä vuoden viimeisiä kuukausia varten jo ylös, niin helpompi keskittyä olennaiseen. Hyvä mieli! Taivaan Isän siunausta ja kosketusta sinunkin loppuvuoteen!

Syntyi suihkussa - kotisynnytyskertomus

Tätä viidettä palleroista odotellessa viimeiset viikot tuntuivat kyllä todella pitkiltä. Tämän kesän helteet eivät olleet vielä alkaneet, mutta aika oli muutoin, viimeisten raskausviikkojen tapaan, todella pysähtynyttä. Lasten kanssa keksittiin paljon pientä puuhastelua päivien täytteeksi, kun hekin jo kovasti odottivat vauvaa saapuvaksi. Sadesäillä tulikin pidettyä jos jonkinlaista kuvispajaa kotona.

Pikkuveli syntyi täsmällisesti lasketun ajan päivänään. Kirjoitin synnytyskertomuksen talteen jo ensimmäisen vuorokauden sisällä, ja hyvä niin. Synnytyksen hormonit taisi vielä jyllätä kehossa, mieli oli kirkas ja kaiken muisti hyvin. Nyt on taas vähän se tuttu pikkuvauva-arjen hösellys, niin tuskin saisin enää niin järkevää sepustusta kasaan 😅.

Illalla kuuden maissa synnytys alkoi. Edellisenä yönä oli ollut jo napakoita supistuksia, niin tiesin että lähiaikoina tapahtuu. Ihana, jännittävän odottava olo! Päivällä tuli limatulppaa ja harvakseltaan supistuksia, jotka vaativat jo hengittelyä ja heilumista.

Huvitti, kun on se aika erilaista kuulostella synnytyksen alkua arjessa lasten kanssa, kuin vaikkapa ensimmäistä odotellessa 😄 Pyykkejä laittelin ja tein muitakin kotihommia supistusten välissä, lasten kanssa puuhailtiin. 

Viideltä tuntui, että nyt haluan olla rauhassa. Mieli oli kääntymässä synnytyskuplaan. Mies oli jo tullut kotiin, joten siirryin yläkertaan omaan rauhaan lukemaan kirjaa. Hengittelemään supistuksia. Keskittymään muuhun kuin odottamiseen. 

Kuudelta totesin, että tästä se taitaa lähteä, synnytys on alkanut. Koska lapset olivat hereillä ja olen herkkä keskittymisestä, kuuntelin kuulokkeilla musiikkia. Sain niillä luotua oman, rauhallisen tilan. Ylistyslauluja ja virsiä. Ekat laulut meni itkuksi, kun oli niin jännitys/pelko. Sen kun sai alta pois niin olin valmis hommiin. Tästä se lähtee. Oli hyvä keskittyä musiikkiin, lantion pyörittämiseen ja hengittelyyn. Alussa pystyi laulamaankin, se oli tosi ihanaa. Juuri mitä olin toivonutkin ennalta. 

Jossain vaiheessa siirryin suihkun puolelle. Välillä istuskelin kylmän saunan lauteilla huilimassa, kun lauteiden istumakorkeus tuntui hyvältä. 

Mies laitteli ammetta valmiiksi, johon en tälläkään kertaa tosin sitten mennyt. Hengittelyt avautumisvaiheessa sujuivat tosi hyvin, musiikki auttoi yllättävän paljon keskittymiseen, ja nimenomaan luureista kuunneltuna. Mies sanoikin synnytyksen jälkeen, että vain hengasin koko avautumisvaiheen 😏🤣. Vaikka tein kyllä kovasti töitä, että pysyin rentona kovien supistusten keskellä. 

Kätilö tuli vähän ennen iltayhdeksää, muutaman kerran kuunteli vauvan sydänääniä. Olin itse seisaallaan ja heiluin samalla. Mies oli saanut lapset nukkumaan jossain välissä. Olin jo niin pitkällä synnytyksessä, etten pystynyt sanomaan heille hyviä öitä, vaikka olin hetkeä aiemmin ajatellut niin. Oli tarve heilua supistustenkin välissä. 

Aika paljon olin pystyssä seisten, se oli jotenkin tosi hyvä. Välillä jalat väsyi niin, että menin kontilleen ja suihkuttelin alaselkää suihkulla. Vähän joka välissä join antioksidanttijuomaa ja pissasin suihkussa, että sai rakkoa tyhjäksi ja vauvalle tilaa edetä. Ihan lopussa halusin myös yhden pussisoseen, kun tuntui että on niin väsynyt jo, että tarvitsee energiaa. Otin myös c+mg muutaman kerran kohdun jaksamiseksi. 

Sitten alkoikin ponnistus, suihkussa olin edelleen. Lapsivedet läsähtivät lattialle. Aluksi olin seisten mutta lopulta jakkaraan nojaten, ja ihan viimeiseksi kyykyssä toinen polvi ylhäällä. Ponnistus oli minulle taas tälläkin kertaa se rankin osuus, sekä se epätoivon hetki synnytyksessä.

Monta pientä rukousta lähetin taivaan Isälle sen keskellä, että auttaa jaksamaan ❤️🙏 Tuntui, ettei hommasta selviä. Siinä kohtaa halusin miehen lähelle, muuten olinkin viihtynyt synnytyksen ajan yksin, suihkuverhon suojissa. Vauva seilasi edestakaisin, teki tilaa syntyä. Minusta lähti jo ääntäkin, oli niin intensiivistä. Aina äänenpidon väleissä sain kuitenkin itseni rennoksi ja hengittelin. 

Sitten vauvan pää syntyi. Vauva alkoi itkemään siinä kohtaa, ennenkuin oli edes kokonaan syntynyt. Se itkun tärinä tuntui tosi erikoiselta. Ja sitten vauva olikin jo syntynyt ja olin vaan niin onnellinen 😍. Istukkaa hetki odoteltiin, oli se jo irronnut, mutta mulla oli taas kankku niin jumissa etten meinannut saada sitä tulemaan. Sitten suihkuun ja omaan sänkyyn. Olipa autuas olo kun kaikki oli ohi ja meni niin hyvin 😍🙏.

Köllöteltiin sängyssä ja ihmeteltiin vauvan kanssa toisiamme ❤️. Kätilö hieroi jalkojani, mies paistoi minulle koitoksen kunniaksi pakastepitsan. Istukka taisi olla kiinni 1,5h, jonka jälkeen mies leikkasi napanuoran.

Lapset nukkui syntymän ajan, aamulla sitten heräsivät ja tulivat onnellisina ihmettelemään pikkuista veikkaa ❤️❤️🙏. Olin ja olen niin kiitollinen kaikesta 🥰. Kunnia Jumalalle elämän ihmeestä ja hyvästä synnytyskokemuksesta🩷🩷