perjantai 17. syyskuuta 2021

Turvaistuintetris eli kolme istuinta takapenkillä



Kolme turvaistuinta takapenkillä. Melkoista palapeliä, eikös? Vauvan siirtyminen turvaistuimeen vaati ajatustyötä ja lopulta ajelun kaupoille istuinta sovittamaan.

Suurin osa vauvoista mahtuu turvakaukaloon koko vauvavuoden. Jotkut myös ajattelevat kaukalon jäävän pieneksi kun jalat yltävät pitkälle kaukalon yli, mutta jalkojen pituudella ei ole merkitystä kaukalon sopivuudessa. Kun pää menee kaukalon yli tai painoraja tulee vastaan, on kaukalo pieni. 

Vauvan siirtyminen turvaistuimeen kesken vauvavuoden aiheutti vähän päänvaivaa. Kun pituutta on alle 80cm, karsii se useita istuimia, jotka ovat sopivia vasta siitä pituudesta ylöspäin. Pienemmille menevät istuimet taas sitten ovat joko vain 18kg saakka tai superhintavia eli aivan yli meidän istuinbudjetin. 

Esimerkiksi ovelle päin kääntyvät istuimet ovat sinne 18kg saakka. Tuntuu näppärämmältä ostaa istuin, joka menee tätäkin pitempään, ettei tarvitse olla jatkuvasti istuimia uusimassa. Suositus kun on matkustaa selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista, tai vähintään neljävuotiaaksi. Turvaistuinta tulee käyttää minimissään 135cm pituiseksi.

Lisähaastetta pohdintaan teetti automme penkit, jotka ovat sen verran kaltevat, ettei kaikkia  istuimia saa vauvalle hyvään asentoon. Turvaistuimenhan on tarkoitus olla niin suorassa kuin mahdollista, mutta samalla sen verran kallellaan, kuin on tarvetta. Vauvalla kallistuskulma on hyvä olla vanhempaa istujaa suurempi, ihan jo pään retkahtamisen vuoksi. Pieni istuja tulee kuitenkin istuimeensa aina aika ajoin nukahtamaan.

Meillä oli ennestään jo kaksi selkä menosuuntaan -istuinta; Wolmax ja Multitech. Näissä molemmissa meillä oli pulmana sekä kallistuskulma, että se minimipituus 80c+ ja siksi tätä istuinpohdintaa lähdettiin tekemään. 


Suunnitelma 1: kallistuskiila

Ensimmäinen suunnitelma oli ostaa kallistuskiila meillä jo olevaan Wolmax-istuimeen, johon sitten olisi myös hankkinut pienentimen vauvalle. Kallistuskiila siksi, koska kallistettunakin asento oli aivan liian pysty vauvalle. Tämä olisi ollut se edullisin vaihtoehto. Onneksi kiila ei ollut kallis, alle parikymppiä, sillä se jäi kuitenkin tarpeettomaksi. Kiilan kanssa autossamme etupenkki olisi pitänyt laittaa aivan tappiin, eikä ketään olisi kyllä naurattanut istua siellä. Jalkatilaahan vauvalla puolestaan olisi sitten ollut vaikka muille jakaa :D


Suunnitelma 2: 

Sitten mietittiinkin seuraavaa suunnitelmaa, joka oli meiltä löytyvä Multitech-turvaistuin. Alkuperäisessä suunnitelmassa oltiin se ajateltu keskimmäiselle lapselle, jos vauva olisi ottanut edeltä mainitun Wolmaxin käyttöönsä.

Ilmeeni kokeillessani Multitechia autoomme olisi pitänyt saada ikuistettua. Ensin kokeilin Multitechia, joka on siis aika kookas istuin, keskipaikalle. Ahaa, se ei mahdukaan Wolmaxin viereen. Vaikka meillä autossa (Corolla Verso) on täysikokoiset, liikuteltavat penkit. No eipä siinä sitten kun laittamaan esikoisen turvavyöistuinta keskelle. Se mahtui. Multitech sitten reunaan. 

Kiinnittelen Multitechia, enkä ole ollenkaan tyytyväinen sen asentoon automme kaltevilla penkeillä. Ja lisäksi sekin vie melko paljon tilaa edessä istuvalta kuskilta. Säädän vielä istuimen tukijalan paikalleen. Mitä, se ei ylläkään auton lattiaan! Voiko olla!? Voi olla. Uskomattoman surkuhupaisaa, mutta totta. Koska tukijalka ei yllä auton lattiaan, ei istuinta voi lainkaan asentaa autoomme. Multitech on ostettu aiempaan autoomme, jossa oli matalammat penkit. Ei tullut mieleenkään, että homma jäisi tukijalasta kiinni.


Kallistuskiila, joka jäi työttömäksi heti saapuessaan :D 


Lopputulema

Suunnitelmat uusiksi, ja lähdettiinkin sitten kauppaan sovittamaan Max-Wayta, joka oli ajatuksen tasolla jo muhinut jonkun aikaa mielessä. Max-Way on turvavyöllä asennettava turvaistuin selkä menosuuntaan, joka sopii käytettäväksi 25kg tai 120cm saakka. Eli pitkään. 

Ei kaivattu enää yhtään arpomista ja säätämistä, sen vuoksi ei lähdetty sokkona tilailemaan istuinta netistä, vaan haluttiin varmistaa istuimen sopivuus autoon ja turvaistuintetrikseemme. 

Hienosti mahtui Max-Way keskelle kahden istuimen väliin ja kallistusasentokin oli vauvalle sopiva. Plus -testattu, eli tarkimman turvatestin läpikäynyt istuin, ja onneksi vielä edullisemmasta päästä, hintaa  parisataa. Kirpparilta löytyi samana päivänä vielä myös pienennin kyseiseen istuimeen, tähänkin istuimeen kun lapsi on sopiva vasta suunnilleen 80cm paikkeilla. 

Nyt istuin on ollut käytössä sen pari kuukautta, ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Ja hei, bonuksena vauvakin nukkuu istuimessaan paljon paremmin kuin turvakaukalossa koskaan! Nyt on sitten istuimia taas useammaksi vuodeksi eteenpäin.

 

Jos kaipaat lisätietoja turvallisesta matkustamisesta, vierailehan Turvaistuinblogissa!


Kurkkaa myös aiemmat pohdinnat:


Selkä menosuuntaan 3-, 4- vai 7-vuotiaaksi?


tiistai 14. syyskuuta 2021

Vauva kainalossa joka paikkaan - Pienet omat hetket latauttavat aika hyvin vauvavuonna



Me äiditkin ollaan erilaisia ja kaivataan eri määriä omaa aikaa, mutta olen myös sitä mieltä, että on olemassa tietynlaista joukkopainetta siitä omasta ajasta. Siitä, kuinka sitä pitäisi saada viettää kunnolla, ilman vauvaa. Tehdä samoja asioita kuin ennen äitiyttä ja olla tasan se sama ihminen kuin aiemminkin. 

Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, tuntui, että nyt kun se vauvavuosi on ohi, tarkoittaa se että enemmän täytyisi olla jo lapsesta erossa. Monesta paikkaa tuntui kuuluvan ajatusta, että erossa oloa olisi "molempien jo hyvä harjoitella". En kummemmin harjoitellut, mutta ajatus kyllä otti tilaa ajatuksistani.

Kolmannen lapsen kohdalla on onneksi jo kauan aikaa sitten löytänyt itsensä äitinä, eikä oikeastaan paineita enää samalla lailla tunne mihinkään suuntaan. Tähän samaan kategoriaan menee myös vauvan yökyläilyt. Vauvaryhmissä on usein pohdintaa, kuka on antanut vauvan yökylään, ja kenen läheinen vaatii vauvaa yöreissuun ilman vanhempia.  

Toki jokainen saa antaa vauvansa yökylään, jos se tuntuu oikealta vaihtoehdolta perheelle, mutta hassu olettamus, että näin "pitäisi" tehdä ja saada sitä kallisarvoista omaa aikaa. Itselleni tämä olisi ollut kauhistus, antaa vauva yökylään. Ei mitään rentouttavaa omaa kivaa, vaan aivan vieras ja kauhistuttava ajatus. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

Tähän ajatukseen olen päätynyt myös omaa äitiyden (toki lyhyttä) historiaani pohtien. Se vimmattu olo siitä, että minun ihmisenä pitää tavallaan todistaa olevani samanlainen, saman näköinen ja kokoinen ja samalla tapaa omia juttujani tekevä ihminen kuin ennenkin. Ja että se vaatii säännöllistä erossaoloa vauvasta. 

Mutta enhän minä ole samanlainen kuin ennen äitiyttä. Toki olen sama ihminen, mutta miten voisinkaan olla täysin samanlainen kuin aiemmin? Onhan välissä vuosia, asioita, äitiyttä, kasvamista, oppimista. Ja vauvavuosi, se on aina poikkeusaikaa. Vauvan paikka on isän ja äidin sylissä. Ja vuosikin, se on aika lyhyt aika, loppujen lopuksi. Tämän sanon syvällä haikeudella, sillä meillä vauvavuosi vetelee viimeisiään, ja se tuntuu tosi haikealta.

Mutta. Ei onneksi tarvitse olla täysin sama ihminen. Tälläkin kertaa olen vauva kainalossa kulkenut lähes kaikkialle. En ole kokenut sitä vaivalloiseksi tai vauvaa rasitteeksi. Vauva ja minä olemme yhtä. Elämme symbioosissa toistemme kanssa. Vauva saa myös ravintoaan kauttani. Peilaa tunteitani, oppii kauttani. Minulla ei ole tarve taistella ihmisen biologiaa vastaan. Ajattelen, että ihminen on taitavasti ja ajatuksella suunniteltu, ja että näin on hyvä. Se ei ole vauvan omimista, vauvalla ja isällä on aivan omat juttunsa. Meillä ei esimerkiksi olla jaettu maitohommia tai yösyöttöjä, sillä minä imetän, mies ei. Aika simppeliä.

Toisinaan olen tehnyt kirpparireissuja itsekseni. Haahuillut käytävillä tyhjää ostoskoria kantaen, hengähtäen ja omasta ajasta nauttien. En halua olla pitempään erossa vauvasta, minun ei tarvitse haluta olla. Ihanan vapauttava ajatus, että ei tarvitse!

Luulen, että tähän on vaikuttanut useampikin asia. Se, että äitinä tietää jo enemmän, millainen on ja haluaa olla. Ei ole hukassa itsensä ja äitiyden kanssa, vaan ne toimivat sulassa sovussa, kumpikin toistaan pois sulkematta. 

Ja sitten se tottuminen. Olenko jo pienten lasten äitiyteen niin sisäänajettu, että pienemmätkin omat hetket ovat melko latauttavia? 

Kun tulee ensimmäistä kertaa äidiksi, on siihen asti elämä ollut melko lailla itselle elämistä ja vauvan kanssa symbioosissa elely melkoinen elämänmuutos. Ja ymmärrän, se voi tuntua ahdistavalta, tai sitä voi olla todella hukassa, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Anna armoa ja aikaa itsellesikin, äiti. 

Ne pienet, latauttavat hetket. Niitä harrastan. Äänikirjoja keittiötä siivotessa. Omia teehetkiä kirjan kanssa kun vauva on päikkäreillä. Vaunulenkkejä, kun yksi on eskarissa, toinen kerhossa ja se vauva niissä vaunuissa unilla (tämä on muuten aika luksusta useamman lapsen äidille!).

Nykyään, uudessa arjessa minulla on omia hetkiä toisinaan myös aamuisin. Kuten vaikka nyt, tätä kirjoittaessani. Sekin tuntuu aika hyvältä! 

perjantai 27. elokuuta 2021

Pliis nuku kahdet päikkärit vielä pitkään ! Eli eskarin ja vauva-arjen yhteensovittamista



Arki on alkanut. Tällä kertaa ihan uudenlainen arki, sillä esikoisen eskarin myötä meidän arki on kokenut uudistuksen. 

Lapsi ei ole meitä lähinnä olevassa eskarissa, vaan pienen automatkan päässä omakuljetteisesti. Esikoulu kestää sen neljä tuntia päivässä. Aamulla koko konkkaronkka autoon ja eskarin päättyessä sitten sama homma. Simppeliä, eikö? Tai ainakin teoriassa!

Käytännössähän tuo aika lailla rytmittää meidän päivää, ja olo on kuin ammattikuskilla, koko ajan ratin ääressä ja aikataulu mielessä. Ymmärrän hyvin, miksi moni ottaa eskarilaiselle lisäksi myös hoitoaikaa, vaikka olisi itse kotona. Ja kotieskarikin on varmasti monelle hyvin toimiva vaihtoehto.

Tällä hetkellä vauva elää kaksien päikkäreiden rytmiä, eli nukkuu ekat unet aamupäivällä, heräten vähän ennen hakureissulle lähtöä. Toiset unet allavat siinä kolmen maissa. Esikoulun aikataulua ajatellen ihan nappi rytmi. Toisina päivinä hän on unilta herätessä ehtinyt syömään jotain, toisina olen vain vaihtanut vaipan ja imettänyt ja ollaan hypätty autoon suoraan.



Vauva on kyllä sopeutuvainen. Ja onneksi hänen välipala kulkee helposti mukana, hehheh. Eli äidinmaito on hänellä edelleen hyvin oleellinen ravinnon lähde, mikä on kyllä kätevää, koska välillä tilanteet ovat lennokkaita ja maitoa saa masuun tarvittaessa hyvinkin joutuisasti paikkaa ja aikaa katsomatta. 

Eskarin aikana ollaan käyty kotona puuhailemassa tavallisia kotijuttuja, tehty junaretki eväiden kanssa, oltu puistossa, käyty kaupassa tai nähty kavereita. Iltapäivällä kun ei sitten kauheasti jaksa lähteä mihinkään, kun alkupäivä tuntuu juoksentelulta. 

Ensi viikolla alkaa kerhot ja muut harrasteet. Odotan kyllä, millaiseksi arki niiden kanssa muodostuu. Lisää erilaisia aikatauluja, osa erittäin hyvään aikaan meidän aamupäivän puuhiksi, osa vähän ei niin näppärästi. Katsotaan!

Mutta on tämä tosi erilaista meidän vapaaseen elämään verrattuna! Onneksi siitäkin ehdittiin nauttia se kuusi vuotta. Tovi kestää vielä tottua tähänkin. Tänään tarvitsin päikkärit itse, koska uuvutti.

Ja joo, ekat kotipäivätkin on jo vietetty. Ei se eskari niin vakavaa kuitenkaan ole, etteikö voisi välillä olla kotonakin. Ja onhan viiden päivän läsnäolo lapsellekin ihan uutta ja myös kuormittavaa. Ryhmäkoko kolme on kuitenkin ihan erilaista kuin ryhmäkoko 20.


Kaiken kaikkiaan eskariarki on kuitenkin lähtenyt mukavasti sujumaan. Ihan jännä elämänvaihe tämäkin!

tiistai 3. elokuuta 2021

Öuddenin Satupolku Raaseporissa



Yhdellä kesälomareissuista kävimme telttailemassa Raaseporissa. Itseä viehättää etenkin Tammisaari, koska asuimme siellä vajaan vuoden ajan esikoisen ollessa pieni. On kiva palata sen ajan muistoihin, ja samalla katsella paikkoja myös turistin silmin. Yleensä samalla tulee kurkattua myös jotain uutta.

Tällä kertaa yhdistettiin reissuun myös käynti Satupolulla Öuddenin arboretumin liepeillä. Satupolulle huristellaan Tammisaaresta Skåldon lossilla, joka jo itsessään oli jännää lasten mielestä. Lossi kulkee 20min välein, mutta lämpiminä kesälomapäivinä voi olla ruuhkaa, jolloin jonoa puretaan nonstopina, lossikuskin lounastaukoa lukuunottamatta. 

Tie Satupolulle vie leirintäalueen läpi. Näin kesällä oli kiva katsella, kuinka paljon elämää ja asuntoautoja alueella oli. Kunnon karavaanarikylä!



Satupolku alkaa puisista Satupolku- ja Sagostigen-kylteistä. Puisia satuhahmoja on ripoteltu ympäri polkua, niitä on kiva bongailla. Leveä lankkupolku kulkee pienen lammen ympäri. Sitä pitkin pääsee näkövammaisten puutarhaan. 


Reitti jatkuu kapeampana polkuna puutarhan läpi. Sielläkin kannattaa seikkailla, lisää satuhahmoja ja hassu gorilla-keinu löytyy sieltä suunnasta. Satupolku päättyy ylämäen jälkeen tiehen ja porttiin.  





Onpa kiva, kun on tehty luontopolku lapsia ajatellen! Satupolun jaksaa kävellä myös pikkujaloin, ja näkövammaisten puutarhalle asti pääsee rattaillakin lankkupolkua pitkin.


Öuddenin Satupolku löytyy osoitteesta Fåfängoudden 10, 10600 Raasepori. (Google antaa osoitteeksi Fåfängontie 216, mutta se osoite vie polun loppupäähän)

Tammisaaren vanhan kaupungin lisäksi muita käymisen arvoisia on Ramsholmenin luonnonpuisto, Dagmarin lähde ja Punavankien muistomerkki. Punaisten ja valkoisten sodan aikaan Tammisaaressa on ollut vankileiri punaisten sotavangeille. Vankileirillä kuoli 3200 vankia, ja joukkohaudan kohdalla on nykyään muistomerkki. Muistomerkin laatoissa on noin kolmetuhatta nimetä mainittua uhria. Paikka vetää hiljaiseksi. 

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Vauvalla ei ole ollut kiire lähteä liikkeelle



Me ollaan pitkään saatu ihastella paikallaan puuhailevaa vauvaa. Eipä ole juuri tarvinnut siirrellä tavaroita vauvalta piiloon tai muutoinkaan baby prooffata kotia. Lähes kaikki samanikäiset tuntuvat jo liikkuvan huimaa vauhtia, ja osa jo käveleekin tuen kanssa. 

Tuntuu hassulta, kun oma vauva on osittain sen liikkumattomuudenkin vuoksi tuntunut ihan vauvelilta. Huolta en ole asiasta pitänyt - kyllä nuo aiemmatkin ovat oppineet, eivätkä kovin "ajoissa" hekään. Eteenpäin ei ole kukaan näistä päässyt ryömimällä, taaksepäin kyllä. Enkä oikeastaan pane lainkaan pahakseni, ei ole mikään kiire juosta vauvan perässä.

Vauva on ollut suhteellisen tyytyväisenä paikallaan siitä asti, kun oppi istumaan. Eli jokusen kuukauden. Ennen istumaan oppimista oli pientä tyytymättömyyttä liikkumattomuudesta ilmassa. 

Nyt viime päivinä vauva oivalsi, miten jalkoja liikutetaan. Konttausasento kun on löytynyt pitempään jo. Ikää vauvalla nyt konttauksen oppiessa on yhdeksän kuukautta ja puolikas päälle. 


Tästä se taas lähtee, voi vauva!