perjantai 17. syyskuuta 2021

Turvaistuintetris eli kolme istuinta takapenkillä



Kolme turvaistuinta takapenkillä. Melkoista palapeliä, eikös? Vauvan siirtyminen turvaistuimeen vaati ajatustyötä ja lopulta ajelun kaupoille istuinta sovittamaan.

Suurin osa vauvoista mahtuu turvakaukaloon koko vauvavuoden. Jotkut myös ajattelevat kaukalon jäävän pieneksi kun jalat yltävät pitkälle kaukalon yli, mutta jalkojen pituudella ei ole merkitystä kaukalon sopivuudessa. Kun pää menee kaukalon yli tai painoraja tulee vastaan, on kaukalo pieni. 

Vauvan siirtyminen turvaistuimeen kesken vauvavuoden aiheutti vähän päänvaivaa. Kun pituutta on alle 80cm, karsii se useita istuimia, jotka ovat sopivia vasta siitä pituudesta ylöspäin. Pienemmille menevät istuimet taas sitten ovat joko vain 18kg saakka tai superhintavia eli aivan yli meidän istuinbudjetin. 

Esimerkiksi ovelle päin kääntyvät istuimet ovat sinne 18kg saakka. Tuntuu näppärämmältä ostaa istuin, joka menee tätäkin pitempään, ettei tarvitse olla jatkuvasti istuimia uusimassa. Suositus kun on matkustaa selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista, tai vähintään neljävuotiaaksi. Turvaistuinta tulee käyttää minimissään 135cm pituiseksi.

Lisähaastetta pohdintaan teetti automme penkit, jotka ovat sen verran kaltevat, ettei kaikkia  istuimia saa vauvalle hyvään asentoon. Turvaistuimenhan on tarkoitus olla niin suorassa kuin mahdollista, mutta samalla sen verran kallellaan, kuin on tarvetta. Vauvalla kallistuskulma on hyvä olla vanhempaa istujaa suurempi, ihan jo pään retkahtamisen vuoksi. Pieni istuja tulee kuitenkin istuimeensa aina aika ajoin nukahtamaan.

Meillä oli ennestään jo kaksi selkä menosuuntaan -istuinta; Wolmax ja Multitech. Näissä molemmissa meillä oli pulmana sekä kallistuskulma, että se minimipituus 80c+ ja siksi tätä istuinpohdintaa lähdettiin tekemään. 


Suunnitelma 1: kallistuskiila

Ensimmäinen suunnitelma oli ostaa kallistuskiila meillä jo olevaan Wolmax-istuimeen, johon sitten olisi myös hankkinut pienentimen vauvalle. Kallistuskiila siksi, koska kallistettunakin asento oli aivan liian pysty vauvalle. Tämä olisi ollut se edullisin vaihtoehto. Onneksi kiila ei ollut kallis, alle parikymppiä, sillä se jäi kuitenkin tarpeettomaksi. Kiilan kanssa autossamme etupenkki olisi pitänyt laittaa aivan tappiin, eikä ketään olisi kyllä naurattanut istua siellä. Jalkatilaahan vauvalla puolestaan olisi sitten ollut vaikka muille jakaa :D


Suunnitelma 2: 

Sitten mietittiinkin seuraavaa suunnitelmaa, joka oli meiltä löytyvä Multitech-turvaistuin. Alkuperäisessä suunnitelmassa oltiin se ajateltu keskimmäiselle lapselle, jos vauva olisi ottanut edeltä mainitun Wolmaxin käyttöönsä.

Ilmeeni kokeillessani Multitechia autoomme olisi pitänyt saada ikuistettua. Ensin kokeilin Multitechia, joka on siis aika kookas istuin, keskipaikalle. Ahaa, se ei mahdukaan Wolmaxin viereen. Vaikka meillä autossa (Corolla Verso) on täysikokoiset, liikuteltavat penkit. No eipä siinä sitten kun laittamaan esikoisen turvavyöistuinta keskelle. Se mahtui. Multitech sitten reunaan. 

Kiinnittelen Multitechia, enkä ole ollenkaan tyytyväinen sen asentoon automme kaltevilla penkeillä. Ja lisäksi sekin vie melko paljon tilaa edessä istuvalta kuskilta. Säädän vielä istuimen tukijalan paikalleen. Mitä, se ei ylläkään auton lattiaan! Voiko olla!? Voi olla. Uskomattoman surkuhupaisaa, mutta totta. Koska tukijalka ei yllä auton lattiaan, ei istuinta voi lainkaan asentaa autoomme. Multitech on ostettu aiempaan autoomme, jossa oli matalammat penkit. Ei tullut mieleenkään, että homma jäisi tukijalasta kiinni.


Kallistuskiila, joka jäi työttömäksi heti saapuessaan :D 


Lopputulema

Suunnitelmat uusiksi, ja lähdettiinkin sitten kauppaan sovittamaan Max-Wayta, joka oli ajatuksen tasolla jo muhinut jonkun aikaa mielessä. Max-Way on turvavyöllä asennettava turvaistuin selkä menosuuntaan, joka sopii käytettäväksi 25kg tai 120cm saakka. Eli pitkään. 

Ei kaivattu enää yhtään arpomista ja säätämistä, sen vuoksi ei lähdetty sokkona tilailemaan istuinta netistä, vaan haluttiin varmistaa istuimen sopivuus autoon ja turvaistuintetrikseemme. 

Hienosti mahtui Max-Way keskelle kahden istuimen väliin ja kallistusasentokin oli vauvalle sopiva. Plus -testattu, eli tarkimman turvatestin läpikäynyt istuin, ja onneksi vielä edullisemmasta päästä, hintaa  parisataa. Kirpparilta löytyi samana päivänä vielä myös pienennin kyseiseen istuimeen, tähänkin istuimeen kun lapsi on sopiva vasta suunnilleen 80cm paikkeilla. 

Nyt istuin on ollut käytössä sen pari kuukautta, ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Ja hei, bonuksena vauvakin nukkuu istuimessaan paljon paremmin kuin turvakaukalossa koskaan! Nyt on sitten istuimia taas useammaksi vuodeksi eteenpäin.

 

Jos kaipaat lisätietoja turvallisesta matkustamisesta, vierailehan Turvaistuinblogissa!


Kurkkaa myös aiemmat pohdinnat:


Selkä menosuuntaan 3-, 4- vai 7-vuotiaaksi?


tiistai 14. syyskuuta 2021

Vauva kainalossa joka paikkaan - Pienet omat hetket latauttavat aika hyvin vauvavuonna



Me äiditkin ollaan erilaisia ja kaivataan eri määriä omaa aikaa, mutta olen myös sitä mieltä, että on olemassa tietynlaista joukkopainetta siitä omasta ajasta. Siitä, kuinka sitä pitäisi saada viettää kunnolla, ilman vauvaa. Tehdä samoja asioita kuin ennen äitiyttä ja olla tasan se sama ihminen kuin aiemminkin. 

Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, tuntui, että nyt kun se vauvavuosi on ohi, tarkoittaa se että enemmän täytyisi olla jo lapsesta erossa. Monesta paikkaa tuntui kuuluvan ajatusta, että erossa oloa olisi "molempien jo hyvä harjoitella". En kummemmin harjoitellut, mutta ajatus kyllä otti tilaa ajatuksistani.

Kolmannen lapsen kohdalla on onneksi jo kauan aikaa sitten löytänyt itsensä äitinä, eikä oikeastaan paineita enää samalla lailla tunne mihinkään suuntaan. Tähän samaan kategoriaan menee myös vauvan yökyläilyt. Vauvaryhmissä on usein pohdintaa, kuka on antanut vauvan yökylään, ja kenen läheinen vaatii vauvaa yöreissuun ilman vanhempia.  

Toki jokainen saa antaa vauvansa yökylään, jos se tuntuu oikealta vaihtoehdolta perheelle, mutta hassu olettamus, että näin "pitäisi" tehdä ja saada sitä kallisarvoista omaa aikaa. Itselleni tämä olisi ollut kauhistus, antaa vauva yökylään. Ei mitään rentouttavaa omaa kivaa, vaan aivan vieras ja kauhistuttava ajatus. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

Tähän ajatukseen olen päätynyt myös omaa äitiyden (toki lyhyttä) historiaani pohtien. Se vimmattu olo siitä, että minun ihmisenä pitää tavallaan todistaa olevani samanlainen, saman näköinen ja kokoinen ja samalla tapaa omia juttujani tekevä ihminen kuin ennenkin. Ja että se vaatii säännöllistä erossaoloa vauvasta. 

Mutta enhän minä ole samanlainen kuin ennen äitiyttä. Toki olen sama ihminen, mutta miten voisinkaan olla täysin samanlainen kuin aiemmin? Onhan välissä vuosia, asioita, äitiyttä, kasvamista, oppimista. Ja vauvavuosi, se on aina poikkeusaikaa. Vauvan paikka on isän ja äidin sylissä. Ja vuosikin, se on aika lyhyt aika, loppujen lopuksi. Tämän sanon syvällä haikeudella, sillä meillä vauvavuosi vetelee viimeisiään, ja se tuntuu tosi haikealta.

Mutta. Ei onneksi tarvitse olla täysin sama ihminen. Tälläkin kertaa olen vauva kainalossa kulkenut lähes kaikkialle. En ole kokenut sitä vaivalloiseksi tai vauvaa rasitteeksi. Vauva ja minä olemme yhtä. Elämme symbioosissa toistemme kanssa. Vauva saa myös ravintoaan kauttani. Peilaa tunteitani, oppii kauttani. Minulla ei ole tarve taistella ihmisen biologiaa vastaan. Ajattelen, että ihminen on taitavasti ja ajatuksella suunniteltu, ja että näin on hyvä. Se ei ole vauvan omimista, vauvalla ja isällä on aivan omat juttunsa. Meillä ei esimerkiksi olla jaettu maitohommia tai yösyöttöjä, sillä minä imetän, mies ei. Aika simppeliä.

Toisinaan olen tehnyt kirpparireissuja itsekseni. Haahuillut käytävillä tyhjää ostoskoria kantaen, hengähtäen ja omasta ajasta nauttien. En halua olla pitempään erossa vauvasta, minun ei tarvitse haluta olla. Ihanan vapauttava ajatus, että ei tarvitse!

Luulen, että tähän on vaikuttanut useampikin asia. Se, että äitinä tietää jo enemmän, millainen on ja haluaa olla. Ei ole hukassa itsensä ja äitiyden kanssa, vaan ne toimivat sulassa sovussa, kumpikin toistaan pois sulkematta. 

Ja sitten se tottuminen. Olenko jo pienten lasten äitiyteen niin sisäänajettu, että pienemmätkin omat hetket ovat melko latauttavia? 

Kun tulee ensimmäistä kertaa äidiksi, on siihen asti elämä ollut melko lailla itselle elämistä ja vauvan kanssa symbioosissa elely melkoinen elämänmuutos. Ja ymmärrän, se voi tuntua ahdistavalta, tai sitä voi olla todella hukassa, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Anna armoa ja aikaa itsellesikin, äiti. 

Ne pienet, latauttavat hetket. Niitä harrastan. Äänikirjoja keittiötä siivotessa. Omia teehetkiä kirjan kanssa kun vauva on päikkäreillä. Vaunulenkkejä, kun yksi on eskarissa, toinen kerhossa ja se vauva niissä vaunuissa unilla (tämä on muuten aika luksusta useamman lapsen äidille!).

Nykyään, uudessa arjessa minulla on omia hetkiä toisinaan myös aamuisin. Kuten vaikka nyt, tätä kirjoittaessani. Sekin tuntuu aika hyvältä! 

perjantai 27. elokuuta 2021

Pliis nuku kahdet päikkärit vielä pitkään ! Eli eskarin ja vauva-arjen yhteensovittamista



Arki on alkanut. Tällä kertaa ihan uudenlainen arki, sillä esikoisen eskarin myötä meidän arki on kokenut uudistuksen. 

Lapsi ei ole meitä lähinnä olevassa eskarissa, vaan pienen automatkan päässä omakuljetteisesti. Esikoulu kestää sen neljä tuntia päivässä. Aamulla koko konkkaronkka autoon ja eskarin päättyessä sitten sama homma. Simppeliä, eikö? Tai ainakin teoriassa!

Käytännössähän tuo aika lailla rytmittää meidän päivää, ja olo on kuin ammattikuskilla, koko ajan ratin ääressä ja aikataulu mielessä. Ymmärrän hyvin, miksi moni ottaa eskarilaiselle lisäksi myös hoitoaikaa, vaikka olisi itse kotona. Ja kotieskarikin on varmasti monelle hyvin toimiva vaihtoehto.

Tällä hetkellä vauva elää kaksien päikkäreiden rytmiä, eli nukkuu ekat unet aamupäivällä, heräten vähän ennen hakureissulle lähtöä. Toiset unet allavat siinä kolmen maissa. Esikoulun aikataulua ajatellen ihan nappi rytmi. Toisina päivinä hän on unilta herätessä ehtinyt syömään jotain, toisina olen vain vaihtanut vaipan ja imettänyt ja ollaan hypätty autoon suoraan.



Vauva on kyllä sopeutuvainen. Ja onneksi hänen välipala kulkee helposti mukana, hehheh. Eli äidinmaito on hänellä edelleen hyvin oleellinen ravinnon lähde, mikä on kyllä kätevää, koska välillä tilanteet ovat lennokkaita ja maitoa saa masuun tarvittaessa hyvinkin joutuisasti paikkaa ja aikaa katsomatta. 

Eskarin aikana ollaan käyty kotona puuhailemassa tavallisia kotijuttuja, tehty junaretki eväiden kanssa, oltu puistossa, käyty kaupassa tai nähty kavereita. Iltapäivällä kun ei sitten kauheasti jaksa lähteä mihinkään, kun alkupäivä tuntuu juoksentelulta. 

Ensi viikolla alkaa kerhot ja muut harrasteet. Odotan kyllä, millaiseksi arki niiden kanssa muodostuu. Lisää erilaisia aikatauluja, osa erittäin hyvään aikaan meidän aamupäivän puuhiksi, osa vähän ei niin näppärästi. Katsotaan!

Mutta on tämä tosi erilaista meidän vapaaseen elämään verrattuna! Onneksi siitäkin ehdittiin nauttia se kuusi vuotta. Tovi kestää vielä tottua tähänkin. Tänään tarvitsin päikkärit itse, koska uuvutti.

Ja joo, ekat kotipäivätkin on jo vietetty. Ei se eskari niin vakavaa kuitenkaan ole, etteikö voisi välillä olla kotonakin. Ja onhan viiden päivän läsnäolo lapsellekin ihan uutta ja myös kuormittavaa. Ryhmäkoko kolme on kuitenkin ihan erilaista kuin ryhmäkoko 20.


Kaiken kaikkiaan eskariarki on kuitenkin lähtenyt mukavasti sujumaan. Ihan jännä elämänvaihe tämäkin!

tiistai 3. elokuuta 2021

Öuddenin Satupolku Raaseporissa



Yhdellä kesälomareissuista kävimme telttailemassa Raaseporissa. Itseä viehättää etenkin Tammisaari, koska asuimme siellä vajaan vuoden ajan esikoisen ollessa pieni. On kiva palata sen ajan muistoihin, ja samalla katsella paikkoja myös turistin silmin. Yleensä samalla tulee kurkattua myös jotain uutta.

Tällä kertaa yhdistettiin reissuun myös käynti Satupolulla Öuddenin arboretumin liepeillä. Satupolulle huristellaan Tammisaaresta Skåldon lossilla, joka jo itsessään oli jännää lasten mielestä. Lossi kulkee 20min välein, mutta lämpiminä kesälomapäivinä voi olla ruuhkaa, jolloin jonoa puretaan nonstopina, lossikuskin lounastaukoa lukuunottamatta. 

Tie Satupolulle vie leirintäalueen läpi. Näin kesällä oli kiva katsella, kuinka paljon elämää ja asuntoautoja alueella oli. Kunnon karavaanarikylä!



Satupolku alkaa puisista Satupolku- ja Sagostigen-kylteistä. Puisia satuhahmoja on ripoteltu ympäri polkua, niitä on kiva bongailla. Leveä lankkupolku kulkee pienen lammen ympäri. Sitä pitkin pääsee näkövammaisten puutarhaan. 


Reitti jatkuu kapeampana polkuna puutarhan läpi. Sielläkin kannattaa seikkailla, lisää satuhahmoja ja hassu gorilla-keinu löytyy sieltä suunnasta. Satupolku päättyy ylämäen jälkeen tiehen ja porttiin.  





Onpa kiva, kun on tehty luontopolku lapsia ajatellen! Satupolun jaksaa kävellä myös pikkujaloin, ja näkövammaisten puutarhalle asti pääsee rattaillakin lankkupolkua pitkin.


Öuddenin Satupolku löytyy osoitteesta Fåfängoudden 10, 10600 Raasepori. (Google antaa osoitteeksi Fåfängontie 216, mutta se osoite vie polun loppupäähän)

Tammisaaren vanhan kaupungin lisäksi muita käymisen arvoisia on Ramsholmenin luonnonpuisto, Dagmarin lähde ja Punavankien muistomerkki. Punaisten ja valkoisten sodan aikaan Tammisaaressa on ollut vankileiri punaisten sotavangeille. Vankileirillä kuoli 3200 vankia, ja joukkohaudan kohdalla on nykyään muistomerkki. Muistomerkin laatoissa on noin kolmetuhatta nimetä mainittua uhria. Paikka vetää hiljaiseksi. 

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Vauvalla ei ole ollut kiire lähteä liikkeelle



Me ollaan pitkään saatu ihastella paikallaan puuhailevaa vauvaa. Eipä ole juuri tarvinnut siirrellä tavaroita vauvalta piiloon tai muutoinkaan baby prooffata kotia. Lähes kaikki samanikäiset tuntuvat jo liikkuvan huimaa vauhtia, ja osa jo käveleekin tuen kanssa. 

Tuntuu hassulta, kun oma vauva on osittain sen liikkumattomuudenkin vuoksi tuntunut ihan vauvelilta. Huolta en ole asiasta pitänyt - kyllä nuo aiemmatkin ovat oppineet, eivätkä kovin "ajoissa" hekään. Eteenpäin ei ole kukaan näistä päässyt ryömimällä, taaksepäin kyllä. Enkä oikeastaan pane lainkaan pahakseni, ei ole mikään kiire juosta vauvan perässä.

Vauva on ollut suhteellisen tyytyväisenä paikallaan siitä asti, kun oppi istumaan. Eli jokusen kuukauden. Ennen istumaan oppimista oli pientä tyytymättömyyttä liikkumattomuudesta ilmassa. 

Nyt viime päivinä vauva oivalsi, miten jalkoja liikutetaan. Konttausasento kun on löytynyt pitempään jo. Ikää vauvalla nyt konttauksen oppiessa on yhdeksän kuukautta ja puolikas päälle. 


Tästä se taas lähtee, voi vauva!



maanantai 26. heinäkuuta 2021

Teltta lasten leikkeihin - tee helposti itse



Sain joskus talvella ajatuksen leikkiteltasta, ja nyt vihdoin se toteutettiin. 

Meillä on pieni takapiha, johon ei kummemmin leikkimökkejä mahdu, mutta jotain majaa tai mökkiä on aina kiva olla. Meillä tytöt leikkivät muutenkin paljon kotileikkejä tai leikkejä, missä ollaan retkellä. 

Tämän teltan juju on helppo siirreltävyys ja säilytettävyys: ylhäällä on saranat, joten sen saa kasaan helposti ja voi säilyttää vaikka varastossa silloin, kun se ei ole leikeissä. 





Teltan kehikon voi tehdä rimasta tai laudasta. Kehikon tueksi mies sahasi teltan toiselle sivulle poikkipuun telttaa jykevöittämään. Ylhäällä tosiaan on pienet saranat. Alhaalla, maata vasten on ketju, joka pitää teltan sivut paikoillaan. 

Telttakangas on tehty meidän vanhoista verhoista, jotka nidoin niittipyssyllä kiinni kehikkoon. Teltta kaipasi vielä pitsiverhoja, sellaiset nappasin suoraan lastenhuoneen ikkunasta. Nyt kelpaa leikkiä!

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Äitiysloma loppui



Äitiysvapaa loppui. Osa yhdeksän kuukauden ikäisistä vauvan pulleroista suuntaa päivähoitoa kohti. Tavallaan aika hurjaa, pienet ihmiset tämän elämän koneiston sanelemina erossa vanhemmistaan. Harjottelemassa itsenäistymistä ja jokapäiväistä eloa jonkun muun huomassa.

En puhu kenenkin valinnasta, missä ja miten ja kenen toimesta lapsensa hoitavat, vaan yhteiskunnan olemuksesta. Maailma on tavallaan kaavoitettu niin, että monet joutuvat aivan liian aikaisin luopumaan lapsiensa arjesta ja antamaan sen jollekin toiselle ihmiselle.

Tämä rahan, omaisuuden ja toimeentulon maailma on aika brutaali. Se ei juuri sääli pieniä ihmislapsia. Vaikka toisaalta, erilaisia ratkaisujakin voi tehdä. 

Välillä mietin, kuinka joskus aiemmin ihmishistoriassa säästettiin, ja taloja rakennettiin käteisrahalla. Elämä maksoi eri verran. Nyt ei taida kotien ostohinnat olla peruspalkoilla säästettävissä, vaan niitä maksetaan vuosikymmenet. Työn orjina tehdään hikipäissä hommia.

Täytyykö haluta sellaista? Teini-iän ja aikuisuuden murroksessa monet miettivät, että minusta ei sitten tule sellaista eikä sellaista. En jämähdä tai halua samaa kuin kaikki muutkin: asuntolainaa, autolainaa, koiraa ja sitä 1,7 lasta. Ja silti suurin osa meistä kai kuitenkin haluaa sen, koska siihen päätyy. Vai onko lopputulema sama siksi, ettei keksi, mitä muutakaan tekisi, ja on helpoin tehdä samaa mitä muutkin ikätoverit ympärillä?


Tällaisia ajatuksia äitiysvapaat teettävät. Tietynlaisee nahan luomisen, kuka olen ja mitä oikeasti haluan? Se, mitä olen tehnyt ennen lapsia, onko se minua? Näänkö sen yhä tärkeänä, aikani arvoisena? Käytetyn ajan suhde saatuun vastikkeeseen.


Jos jotain, niin aika on nykyään arvokkaampaa kuin ennen. Ainutkertaista. 

Meillä äitiysvapaiden loppuminen ei juuri hetkauta arkea muutoin kuin rahavirtojen supistumisella. Silti näitä miettii, mitä tapahtuu sitten joskus, myöhemmin?



keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Lapsiperheen budjettimatkailua Porissa

 



Kirjoitinkin jo kesälistassa, kuinka kesälomamenojen ei tarvitse olla niitä eniten rahaa syöviä ollakseen mielekkäitä ja ihania kesämuistoja. 

Meidän viikonloppureissu Porissa maksoi bensojen ja leirintämökin verran. Harrastamme usein budjettimatkailua, joko telttaillen tai leirintämökeissä omin lakanoin majoittuen.

Leirintämökkien varustetasohan on ns. vaatimaton, mutta se ei menoa haittaa. Ei varmaan koskaan vielä olla muutenkaan menty majapaikkaan kuin vasta illalla, vaikka useimmin vuokra-aika alkaakin jostain kello 14 eteenpäin. Eli käytännössä menemme vain nukkumaan, ja toki paikan päällä tulee syötyä myös aamupala.

Pelle Hermannin puistosta otetut kuvat jäivät aika vähäisiksi :D



Meidän Porin visiitin motiivi oli ystäväperheen näkeminen, mutta reissuun löytyi muitakin mukavia juttuja. Päivä Pelle Hermannin leikkipuistossa Kirjurinluodolla oli lasten mieleen, iso puisto jossa on useita eri leikkivälinekokonaisuuksia, vessat, kahvila, ranta ja kotieläimiä. Kuvia ei kylläkään tullut otettua kun oli muuta puuhaa.

Samaan viikonloppuun käytiin myös Yyterissä ja kurkkaamassa Kallon majakka. Lapset olivatkin ekaa kertaa Yyterissä, eivätkä olisi halunneet sieltä lähteä, merivesikin oli superlämmintä!


Ei hassummat nukutusnäkymät :)

Potta pienimmälle kulkee aina mukana.

Siikaranta Campingin leikkipaikka. Keinut selän takana :)


Tällä kertaa majoituttiin Porissa Siikaranta Campingissa, ensimmäistä kertaa. Oli hellepäivä, ja onneksi oltiin puhelinvarauksessa valittu mökkerö joka on lähinnä merta! Mereltä tuuli ihanaa vilvoittavaa ilmaa, ja siinä sitten mökin rappusilla nukutin vauvankin yöunille, ensiksi rattaisiin, itse katsellen rannan kallioita ja aaltoja. Tämä merta lähimpänä oleva mökki oli 70€/yö, muut leirintämökit 65€/yö.

Mökissä oli kerrossänky ja parisänky, ihanan paljon lattiatilaa ja täysikokonen ruokapöytä. Keittonurkkauksesta löytyi jääkaappi, keittolevy, vähän astioita ja vesisäiliö, johon voi hakea juomavettä. Kaikkien leirintäalueiden edullisimmat leirintämökit eivät ole näin tilavia tai astioilla ja keittomahdollisuudella siunattuja. 

Vessa, suihkut, leikkipaikka, grillikatos ja muut löytyivät läheltä. 

Suositus Siikaranta Campingille, me viihdyttiin! Tervemenoa Poriin!


sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Minimalismi houkuttelisi aina välillä



Aina välillä pohdin ryhtyväni minimalistiksi. Kummasti ajatus tuntuu houkuttelevalta aina lasten siivousnarinaa kuunnellessa. 


Siivoa barbit, sanon. Barbien kenkiä ja vaatteita on ympäriinsä. Mutta kun niitä on niin paljon, yhyy en jaksa siivota niin paljon. Perinteinen tarina silloin, kun kehotat siivoamaan.

Oikeastihan olemme hyvin kaukana minimalismimeiningeistä. Aina välillä tulee karsittua tavaraa, mutta kyllä sitä silti aika kunnioitettava määrä meidän taloudesta löytyy.

Sinällään en edes koe leluissa tarvetta minimalismiin, sillä tykkään vaihdella leikkitarpeita, laittaa leikittäviksi eri leikkejä niin etteivät kaikki ole esillä yhtä aikaa. Ja lapsethan eivät käy esimerkiksi päivähoidossa, heillä ei ole kodin lelujen lisäksi leikittävänä myös niitä päiväkodin leluja. 

Ja joo, paljolti asiaan vaikuttaa myös nykymaailma. Muillakin on kaikenlaista lelua ja härpäkettä. Tuntisivatko lapset itsensä oudoiksi, jos heillä olisi huomattavasti vähemmän leluja kuin muilla samanikäisillä? Vaikka onhan jokaisella perheellä ne omat linjansa muissakin asioissa, olisiko se siis kuitenkaan oikea ongelma? 

Tiedän, että moni asia on vain tottumuksesta kiinni ja lapset kyllä osaavat leikkiä käpylehmilläkin, jos muuta ei ole tarjolla. Mutta juuri se, "jos muuta ei ole tarjolla". Näinä päivinä taitaa olla kaikkea tarjolla. 


Nykyään lapsuus tuntuu lyhenevän koko ajan. Osa lapsista lopettaa leikkimisen kuulemma jo kouluun mennessä. Jotenkin ahdistava ajatus. Tuon ajatuksen valossa ei äkkiä yhtään haittaakaan kotoa löytyvä leikkivälineiden runsaus tai se ainainen lasten siivousinnon kanssa painiskelu. Jos ne lempileikit tai monipuolinen leluarsenaali vaikka houkuttelisi lapsen pysymään pidempään leikin maailmassa? Jää nähtäväksi.


perjantai 9. heinäkuuta 2021

Vauvaan rakastuminen ja oksitosiinihuurut - Kotisynnytyspäivän mietteitä




Kotisynnytyspäivän ajatuksia. Edelliset osat ovat Onneksi vauva syntyi kotonaSynnytystiimillä on väliä ja Rauhallinen jälkeisvaihe.

Tämä postaus liittyy ylläolevaan kuvaan.

Tässä kuvassa vauva on synnytyksen jälkeen aamutakin sisässä ihokontaktissa. Näytän tässä niin onnelliselta että se liikuttaa itseänikin. En kestä. Se olo, kun olet juuri synnytellyt  yhden  vauvan,  ja voit muina naisina makoilla omalla  sohvalla. Tyytyväisyys, ilo  ja onni. SIunattu olo!


Olen pahoillani, jos  et ole saanut kokea sitää onnea  ja vauvaan rakastumista heti syntymän jälkeen. Et ole huono äiti, tiedäthän sen? Se ei myöskään tarkoita, ettei sinua olisi tarkoitettu äidiksi, tai että sinussa olisi jotain vikaa. Vauvaan voi rakastua myös pikkuhiljaa, jos rakkaushuuru on jäänyt kokematta.

Näihin rakastumistunteisiin vaikuttaa myös synnytyksen kulku, esimerkiksi synnytyksessä käytetyt lääkkeet monila äideillä haittaavat tai blokkaavat kokonaan kehon oman oksitosiini- eli rakkaushormonituotannon. Hormonit ovat synnytyksessä tärkeitä, ne muutenkin ohjailevat synnytyksen kulkua. Tämä lääkeaineiden vaikutus on mielestäni tärkeä tiedostaa, ettei tule turhaa itsensä syyttelyä.

Ja samalla lailla oksitosiinihuurujen syntymistä voi haitata se, jos synnytyksessä joutuu pitämään puoliaan, kokee jäävänsä yksin, pelkää tai muutoin kokee negatiivisia tunteita. Synnytys ei ole koskaan "pelkästään" sitä, että vauva tulee maailmaan.

Synnytyksellä ja synnytyskokemuksella on merkitystä, itse asiassa kauaskantoiset seuraukset monella tapaa koko perheen hyvinvointiin.

Minulla on takana kaksi kotisynnytystä ja yksi sairaalasynnytys. Kaikille kotisynnytys ei ole sopiva ratkaisu, eikä kaikille sairaalasynnytys ole paras vaihtoehto.

Tilastojen valossa tavallisen uudelleensynnyttäjän kotisynnytys on vähintään yhtä turvallinen kuin sairaalasynnytys. Tiedän, että monen on vaikea tätä uskoa. Etenkin, jos on ennestään hurjia kokemuksia sairaalasynnytyksestä, esimerkiksi sairaalasynnytyksessä tapahtuineita "läheltä piti" -tilanteita. 

Sairaalasynnytys ja kotisynnytys eivät ole kuitenkaan sama asia. Ongelmat sairaalasynnytyksessä eivät tarkoita, että samat ongelmat olisivat vastassa kotisynnytyksessä. Jokaisessa synnytyksen kulkuun puuttumisessa on omat riskinsä. Tavallisessa sairaalasynnytyksessä on useita puuttumisia, sisätutkimuksesta lähtien. Synnytyksen kulkuun puuttuminen lisää myös riskiä joutua sektioon. Toisaalta taas, sairaalassa sekin riski voidaan ottaa, koska sairaalasynnytyksessä on jatkuva sektiovalmius.

Kotisynnytyksessä ei samanlaisia riskejä voida ottaa. Siksi useimmiten kotisynnytyksissä ohjaillaan synnytyksen kulkua mahdollisimman vähän, ja synnytys etenee omalla voimallaan. Mutta se olisikin jo toinen tarina kerrottavaksi!  

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Helle ja vauvan painon lasku



Alkukesä on ollut melkoisen helteistä. Vauvan mielestä vähän liiankin kuumaa. Nukkuessa hänellä (ja minullakin) on välillä ollut peittona kostea harso, viilentämässä oloa. 


Kuuma olo on vaikuttanut myös vauvan syömisiin. Ei kauheasti ole kiinnostellut syödä, mutta onneksi imetyshetkiä on ollut hyvän verran, eli maito silti kelvannut. Esimerkkinä tämän päivän ruokasaldo: 1/3 jäistä banaania, pieni pala leipää ja yksi vadelma. Ja muutama ruttuun pureskeltu herneen palko. Hassua, eikö! Imetyskertoja en ole laskeskellut, mutta vauva kyllä ilmoittaa, milloin on maidon aika. 

Kiinteiden syömättömyys konkretisoitui automatkalla, kun kakka karkasi vaipan lahkeesta kaukaloon asti. Löysää maitokakkaa, kuten ennen vanhaan eli ennen kiinteiden aloitusta. Siinä sitten bussipysäkillä putsailin wipeseilla vauvaa ja hinkkailin kaukaloa. Onneksi oli wipesit! Muutoin niitä ei juuri käytetä, mutta reissussa näppäriä ovat kyllä.

Tänään taas punnitsin vauvaa vauvavaa'alla (tämä on mun lemppareita ostoksia vauvalle!), koska kaukalon painoraja lähenee, ja kiinnostaa tietää tämän ylityksen ajankohta, sillä se tarkoittaa turvaistuimeen siirtymistä. Vauvan paino oli laskenut 150 gramman verran! Voihan helle. Näinkin voi näköjään käydä. 

Meillä tosin ei ole painosta huolta, vauva on ihana, pullukkaisin meillä tähän astisista. Kirjoittelin ajatuksia pullukkavauvoista edellisellä kierroksella, se löytyy täältä.

Mutta se syömättämyys, sekään ei onneksi huoleta. Korjaantuu kuitenkin sitten kun helteet hellittävät. Äidinmaitohan se on ensisijainen ravinto vauvalla muutenkin. 


Kaikkea sitä kesä teettääkin. Tsemppiä helteisiin!


lauantai 3. heinäkuuta 2021

Vauvan eka telttayö




Juhannusreissulle valikoitui yöpaikaksi teltta, joten vauvakin pääsi ensimmäistä kertaa telttailemaan. Kaksi telttayötä hänellä on nyt takanapäin, ja ehkä jokunen vielä tälle kesälle edessä?

Meillä vauva, kuten isommat lapsetkin ovat melko tottuneita reissaajia. Yleensä nukkuminen onnistuu missä vain, vaikka toki uusissa paikoissa on aina vähän jännempää se nukkumaanmeno.

Vauvan nukahtamiseen vieraat paikat vaikuttavat eniten. Ensimmäisen lapsen kohdalla vielä reissussakin yritin nukutella vauvaa sänkyyn imettäen kuten kotona  Onnistui todella vaihdellen, ja yleensä yritykseen meni tuhottomasti aikaa ja hermot. 

Muistan myös tällaisia nukutusyrityksiä teltassa. Sen jälkeen onkin siirretty reissunukutukset pienimmillä ihmisillä rattaisiin . Toimii telttaretkilläkin! Vaikka rattaita ei tarvitsisi muuhun, niin se nukuttaminen on iso tekijä ja vapauttaa oman illan muuhun toimintaan. 

Näin tehtiin tälläkin kertaa. Iltaimetys sylissä, josta rattaisiin. Ja vauva se nukkua posotti hienosti teltassakin! Hän nukkui omassa äitiyspakkauksen makuupussissaan ja minä omassani. Omassa makuupussissani käänsin vetoketjupuolen vauvaa kohden, että yöimetykset sujuivat näppärästi.

Iltanukutus tapahtuu reissussa aina rattaisiin.


Ihana, kainalossa tuhiseva vauva.


Aamulla me oltiin vauvan kanssa ekoina hereillä, kuunneltiin muiden unituhinaa ja lintujen laulua. Ihana kesä ja sen tuomat mahdollisuudet vauvankin kanssa! Toivotan reissumieltä muillekin, lastenkin kanssa voi tehdä monenlaista.


Kurkkaa myös



sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Rauhallinen jälkeisvaihe - Kotisynnytyspäivän mietteitä

 



Kotisynnytyspäivän mietteitä, osa 3. Onneksi vauva syntyi kotona -osan löydät täältä, Synnytystiimi synnytyksessä eli osa 2 tässä.


Tämän kirjoituksen teksti nojaa postauksen kuvaan. 


Tykkään tästä kuvasta tosi paljon. Istukka on irronnut, siksi myös verta, ihan tavanomainen määrä. Musta jotenkin tosi kaunista, kuinka veri on levinnyt ja oleilee vedessä. Istukka, ruusut ja veri. Ja me vauvan kanssa. Älä siis säikähdä verta, kaikki on enemmän kuin hyvin.

Olen tässä melko väsähtäneen, seisahtuneen näköinen. Ja saahan sitä synnytyksen jälkeen ollakin, melkoinen koitos on takanapäin.

Ei ole enää kiire minnekään, vauva on täällä, sylissä!

Paitsi että esikoisen synnytettyäni tässä kohtaa oli kiireen tuntua. Miksi, vaikka kaikki oli hyvin? Niin minulla kuin vauvallakin oli asiat kohdillaan, mutta sairaalakulttuuri pukkasi asioita eteenpäin vauhdilla. 

Sairaalassa usein on "kiire", vaikka oikeasti voisi ottaa ihan rauhassa vaan. Asioita pukataan eteenpäin tehokkaasti, vielä jälkeisvaiheessakin. Saadaan synnytys "pakettiin", huone siivotuksi ja seuraava konkkaronkka synnytyssaliin.

Tästä me sairaalassa jouduttiin sanaharkkaan esikoisen aikaan kakkoskätilön kanssa, kun me ei mentykään sen mukaan, miten heillä sairaalassa oli totuttu tekemään, vaan päätettiin toisin. Oikeastihan me äidit, perheet voidaan sairaalassakin päättää monesta, synnytys on meidän. 

Siellä se vaan on vaikeampaa, se oman äänen esille tuominen, koska on paljon, paljon asioita, joita on totuttu tekemään sairaalassa tietyllä tapaa. Koneisto jyllää ja niin edelleen. 


Ja sitten nämä ovat vielä joka sairaalassa vähän eri juttunsa Suomessakin. Puhumattakaan kätilölotosta, että minkälainen ihminen sattuu paikalle. Siitäkin riippuu moni asia synnytyksessä. Vähän liian moni. Vaikka ihanaahan se silloin on, kun paikalle sattuu juuri se kätilö, joka kannustaa ja tukee, sen sijaan että päättäisi puolesta, vähättelisi tai ylikävelisi, tekisi toimenpiteitä ilman lupaa jne. 

Se istukan odotuksen hääräily esikoisen synnytyksestä jäi jotenkin mieleen, koska minulla itselläni sitten toisessa synnytyksessäni oli se sama "kiire" istukan kanssa, vaikka kellään muulla mitään kiirettä ei ollut. En osannut rauhoittua tuon aiemman muiston vuoksi, vaan halusin tavallaan hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. 

Sairaalassa usein vauhditetaan istukan tuloa mm. oksitosiinipiikillä. Se laitetaan usein reiteen, vähän kysymättä, tai sitten se voi myös mennä suoraan suoneen, jos olet oksitosiinitipassa synnytyksen aikana. Tarkoituksena vauhdittaa istukan tuloa ja ehkäistä suurempia verenvuotoja. 

Runsaampi verenvuoto ei ole kuitenkaan mikään vakiojuttu synnytyksessä, saati rutiininomainen vauhdittaminen tarpeellista. 


Minullakin istukka ensimmäisessä synnytyksesä tuli hyvin nopeasti, oksitosiinipiikki ei olisi ehtinyt edes vaikuttamaan enää asiaan. Silti sitä oltiin pistämässä omine lupineen, vaikka kroppani oli toiminut oikein mallikkaasti synnytyksessäkin, ei siis ollut mitään siihen viittaavaa, etteikö se saisi hoidettua vielä yhden istukankin. 

Tästä asiasta minulle jäi se kiireen tuntu mieleen. Kiirekiirekiire, ja vasta sitten voi hengähtää. Oikeastihan istukkaa on kyllä aikaa odotella, jos ei mitään ylimääräistä verenvutoa ole. 

Ajattelen, että edellisistä synnytyksistä pitää aina ottaa jotain opiksi seuraavaan synnytykseen. Tämä istukka-asia olikin itselläni yksi niistä, rauhallinen synnytyksen jälkeinen aika istukkaa odotellen. Ei häslinkiä. Tällä kertaa kenelläkään ei ollut kiire, ei minullakaan.

Istukka odoteltiin altaaseen, ja se olikin tosi toimiva setti. Itsehän aluksi luulin, että olin tyyliin revennyt pahasti, koska oli kauhea paine persuksissa, mutta se olikin se istukka joka oli tuloillaan, ja sitten se tunne hellitti.

Minä, vauva ja istukka kulhossaan pötköteltiin sitten hyvän aikaa sohvalla. Napanuoraahan ei tarvitsisi katkoa heti, se on niitä sairaalan juttuja. Voi rauhassa antaa aikaa, vauva hyötyy tästä lempeydestä ja siitä, että saa istukasta kaiken omansa. 


Kurkkaa myös



sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

38 yötä reissussa - Vauvan nukkuminen koko perheen yökyläreissuilla

 


Ah kesä ja yökyläreissut! Tai no who am I kidding, yökyläillään me kyllä talvikaudellakin, kesällä vaan kaikki on helpompaa, yökyläilykin lasten kanssa.


Meidän vauva, tämä kolmonen, on tottunut aika alusta asti perheen yhteisiin yökyläilyihin. En nyt muista tarkkaan, minkä ikäinen hän oli kun ekan kerran oltiin, mutta yleensä ollaan jossain yökylässä kerran-pari kuussa. Ja nyt kesällä toki vähän ahkerammin, kun mökkikausi on täällä. 

Ja toki telttayötkin ovat tavallaan yökyläilyyn verrattavissa lapsiperheessä, koska nekin luovat vähän säätöä tuttuihin unirutiineihin ihan jo nukkumispaikan js valoisuuden suhteen.

Laskekelin kalenterista, että vauvan elinaikana eli 8kk ajanjaksolla yökyläöitä on kertynyt 38 kappaletta. Vauva on kyllä hyvä reissaamaan! Tottumusta vai luontaista lahjakkuutta? Mene ja tiedä 😁 

En tiedä muiden reissaamisista, mutta ajattelen hänellä olevan aika hyvä määrä näitä reissuöitä, tai ei ainakaan sieltä vähemmästä päästä ole nämä.


Vauvan nukutus reissuilla

Nyt on jo kuukauden-parin ajan reissuissa toiminut aika hyvin iltanukutukset: imetys sylissä, josta sitten vauva siirtyy makuupussissaan rattaisiin ekalle unipätkälleen. Siitä taas sitten sänkyyn mun kainaloon myöhemmin. Ihanan toimivaa tällä hetkellä.

Toki ihan vaan ikäkin helpottaa moneen; vauva on jo 8kk, lähempänä yhden vuoden ikää kuin syntymäänsä. 

Vauvavuoden alkuun meillä oli reissuissa mukana pehmeä koppa, jossa vauva nukkui päiväunia sisälläkin. Se oli hänelle tuttu, ja siinä unetti ihan hyvin, vaikkakin toki lyhyemmin kuin kotona. Reissussa vauva kaipasi heijaamista kotioloja enemmän. Yöuninukutus tapahtui tuolloin reissussakin kainaloon. Silloin oli se helppoa, että pikkuvauvana juurikaan mitkään äänet (siskojen riehuminen..) eivät haitanneet nukkumistakaan.

Sitten joskus lopputalvesta oli taas villi kausi, jolloin päikkärit reissussa rattaissa onnistuivat hyvin, mutta yöunille nukutus takkusi. Se oli vähän hapottavaa, mutta itseä auttaa, kun tavallaan henkisesti luovuttaa: en mahda asialle mitään, teen minkä voin, jos ei nyt nukuta niin kokeillaan vähän myöhemmin uudestaan. Talvella yhdellä reissulla vauva katseli sitteristä iltamyöhällä kun aikuiset saunoivat. Joskus se "oma aika" on siis vähän erilaista :D 


Vain yksi vanhempi mukana

Olen monesti myös lasten kanssa reissussa ilman miestä. Se vähän haastaa yöunille nukkumista, koska kaikkien näiden kolmen lapsemme nukkumaanmenoaika on suht samaan aikaan. Mutta eipä siinä oikein voi kuin porrastaa nukkumaanmenoa. Jos vauva on tavallisessa rytmissään (eikä autoilupäivien villimmissä rytmeissä), nukutan ensin vauvaa sylissä ja siirrän siitä sinne rattaisiin. Sitten on isompien vuoro. 

Rattaat ovat siitäkin kätevät, koska isompien nukkumaanmeno on äänekkäämpää. Jos yrittäisi kaikkia nukuttaa yhtä aikaa samaan huoneeseen, voisi multa lähteä järki :D Siksi porrastetusti sänkyyn siirtyminen on suht toimivaa reissuissa useamman lapsen kanssa. Ja väsyneemmät on välillä nukutettu syliinkin vähän vahingossa. Tyyli vapaa, kunhan nukutaan!


Jätä stressi pois

Enimmäkseen reissussa on mukavaa. On mielekästä nähdä läheisiä ja viettää aikaa ihmisten kanssa. Toisinaan sen takia myös vauvan päikkärirytmi venyy ja paukkuu tai vauva tulee ottaneeksi vain pikkutorkkuja, jos ollaan vaikkapa tien päällä vauvan mielestä väärään aikaan. 

Se ei ole keveintä reissaamisessa lasten kanssa, mutta yleensä tilanne korjaantuu helposti, etenkin vauvalla kun hän nukkuu päivisinkin, toisin kuin isoimmat. 

Välillä sitä meinaa stressata vauvan nukkumisista, että apua se nukkui nyt päivällä noin/ei nukkunut tarpeeksi ja muuta vastaavaa. Päivän nukkumiset usein kuitenkin vaikuttavat myös yöhön, joka taas vaikuttaa omaan jaksamiseen ja nukkumiseen.

Meillä kotona ollessa vauvan väsymys ja nukkuminen on hyvin ennustettavaa ja se tuo todella paljon helppoutta arkeen.

Sanoisin kuitenkin, että kun riittävän usein reissaa, vie se sitä stressaamista pois. Reissussa kaiken ei tarvitse mennä kuten kotona. Ei ole kivaa olla reissussa, jos ei osaa rentoutua ja antaa osan asioista mennä painollaan.

Mun lähtöolettamus usein on, että reissussa on suurempi todennäköisyys nukkua vähän huonommin kuin kotona. Se kuitenkin lasten kanssa on realistista, etenkin kun meillä kaikki lapset nukkuvat kotona hyvin, yleensä yöllä heräilemättä (paitsi vauva nyt tankkailee maitoa). Eli siis, ne nukkuvat niin hyvin, että tuskin kylässä paremmaksi pistävät. 

Olen päässyt itseni kanssa hyvään olotilaan asiasta, ja todennut, että sellaista reissussa välillä voi olla, mutta että se ei ole vakavaa. Nyt tosin koko kevät ja alkukesä on ollut tosi hyviä reissuöitä.


Sitä yllättyykin sitten aina iloisesti, kun yöt menevätkin reissussakin kokonaan nukkuen 😂 


Kurkkaa myös






lauantai 12. kesäkuuta 2021

Synnytystiimi synnytyksessä - Kotisynnytyspäivän mietteitä


Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) mietteitä. Edellisen osa, synnytyspaikan merkityksestä löydät täältä. Teksti liittyy yllä olevaan kuvaan.


Tässä kuvassa vauva on vielä kohdussa, tuloillaan. Lepoa ja voimien keräämistä ennen seuraavaa supistusta.

Synnytys alkoi yöllä, ja ajattelin että tämäkin vauva olisi syntynyt yön hämyssä kuten mun aiemmat vauvat. Vaan eipä syntynyt, syntyi kello 11 aamupäivällä. Synnytyksessä on monia asioita, joihin voi vaikuttaa valmistautumalla, vaan kellonaika ei taida olla yksi niistä :D

Tekee tosi hyvää katsella synnytyskuvia. Multa löytyy myös monta kuvaa, joissa näytän tosi avuttomalta. Ja kuvia, joissa näkyy mun synnytystiimi, mun ympärillä, kädestä pitämässä, silittämässä selkää, tsemppaamassa, painamassa akupisteitä. Ja voi katsoa että vau kuinka monta ihmistä mulla oli mukana, ihan vaan minua varten. Tässä synnytyksessä minulla oli tähän asti suurin tiimi, kaksi doulaa, kaksi kätilöä ja oma mies.

Jokainen heistä minun itseni valitsemana. Ei tarvinnut arvailla, kenen kanssa sitä synnyttelee. Se luo turvaa, sitä turvallisuuden tunnetta synnytykseen, kun ei tarvitse jännittää paikalla olevien käytöstä tai mielipiteitä kuhunkin synnytyksen kulkuun liittyvään asiaan. Tietää olevansa siltä osin turvassa, kukaan ei ole tulossa sotkemaan synnytyskuplaa vaikkapa rutiinitoimenpiteillä.

Ja lisäksi paikalla oli tietenkin se tärkein, eli taivaan Isä, jonka kanssa synnytykseen oli valmistauduttu rukoillen ja pelkoja kohdaten.

Vaikka sulla ei olisi niin suurta ja mahtavaa synnytystiimiä kuin mulla, niin taivaan Isä on sun kanssa ja häneen voi turvautua myös niillä synkillä hetkillä. Hän ei säikähdä meidän tunteita tai käytöstä. Ei itkua, huutamista tai niitä matalimpia avuttomuuden hetkiä. Hän kestää sen kaiken, sua rakastaen ja tukien.

P.s. Vikoissa mun synnytyskuvissa toisella kätilöistä on otsalamppu, koska vauva on tuloillaan ja hänen tuloa katsotaan. Nää on musta ilahduttavimpia action-kuvia, joista huokuu se että nyt muuten tapahtuu! 


Kurkkaa myös





tiistai 8. kesäkuuta 2021

Onneksi vauva syntyi kotona - Kotisynnytyspäivän mietteitä

 



Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) kunniaksi jaoin instagramissa viimeisimmästä kotisynnytyksestäni. Jakaminen tuntui mielekkäältä, joten pistänpä saman setin tännekin.

Alla oleva teksti liittyy kuvaan 😊


 "Katsoin tätä varten ekaa kertaa videokuvaa synnytyksestä. Ja itkin. Tavallaan niin hurjaa mutta samalla tosi tosi ihmeellistä. Ja en muistanutkaan, että mun eka sana vauvan synnyttyä ja hänet syliin kopattua oli vauvan nimi ❤️


Tää elämä. Kaikkea sitä saakin kokea. Ja vielä kotona ❤️😭. Siitä olen niin kiitollinen, että tämä syntymä tapahtui kotona. Se ei ollut mun kevein synnytys, ja tiedän, että muualla se olisi mennyt toisella tapaa. Onneksi ei oltu muualla ". 


Synnytyspaikka vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Monella tapaa. Oma koti, omat säännöt. Sairaalassa sairaalan säännöt. 

Sairaalassa minunkin synnytykseeni olisi puututtu enemmän, haluttu sen etenevän sairaalan hyväksi näkemällä tavalla ja koitettu vauhdittaa. 

Muistan, kuinka yhdessä vaiheessa synnytystä ajattelin, että sairaalassa saattaisin olla jo sektiossa. Ei mikään ihana ajatus itselleni. Sektioille on paikkansa, mutta se ei ole luonnollisin synnytystapa.

Kotona sain pidettyä pääni kasassa, vaikka synnytys oli hyvin intensiivistä tuntikaupalla. Koen, että kyseinen synnytys sairaalassa olisi ollut suuri riski. 


Siksi olen kiitollinen, että sain synnyttää kotona. Yksi syy monista!


Kotisynnytyskertomuksen löydät tästä




torstai 3. kesäkuuta 2021

Minne kesällä lasten kanssa?


Kesä lasten kanssa on mahdollisuuksia täynnä! Lapsiperhe-elämässä joka kesä on sama ilmiö: yhtäkkiä elämä tuntuu niin helpolta, kun kaiken toiminnan voi siirtää seinien ulkopuolelle ja nauttia. 


Viime vuonna ei tainnut kummemmin olla kesäsuunnitelmia, muutto ja raskaus olivat ihan tarpeeksi, heh. Tänä kesänä en aio tehdä niistä kumpaakaan.. :D


Tässä seuraavana meidän ajatuksia kesämenoista. Saa nähdä, mitä näistä tulee toteutettua!


Herra Hakkaraisen talo, Sastamala - Tämä on meillä ollut jo useamman vuoden reissulistalla, ehkä tänä kesänä on Hakkaraisen vuoro? Sastamalasta löytyy myös Kiviniityn kotieläinpuisto, jossa eläinten lisäksi mm. sähkömönkijärata ja polkuautoja.

Kupittaan puisto, Turku - Turkuunkin voisi kesällä eksyä. Viime kesänä oltiin sateisena päivänä, niin jäi Kupittaan puisto kokematta lasten kanssa. Se on kuulemma iso puisto, josta löytyy mm. lasten liikennepuisto, maauimala ja Seikkailupuisto. 

Nukarinkoski Nurmijärvellä - Helppo ja maisemallisesti tosi komea retkikohde. Täällä käytiin keväällä, mutta täytyy kyllä mennä myös kun kesä on täydessä loistossaan. Kurkkaa myös omat lähiluontokohteesi!

Puuhamaa, Tervakoski/ Zoolandia, Lieto/ Puuhapark, Vihti  - Viime kesänä ei tullut käytyä kuin Lintsin ilmaisissa laitteissa,  tänä kesänä olisi tarkoitus jossain puuha- tai huvipuistossa käydä. Nämä kaikki ovat suht samaa hintaluokkaa keskenään, siinä 24€ paikkeilla liput.    

Werneri Park lastenmaa, Tuusula - Täälläkään ei olla aiemmin käyty, mutta kuulostaa tosi kivalta, ja hintakin on edullinen 5€/lapsi ja aikuiset ilmaiseksi. Pomppulinnaa, karusellia, lasten kiipeilyrataa, pihapelejä jne. Tämä menee varmasti testiin.

Pieni kotieläintila, Tuusula - Kotieläintilat on symppiksiä. Meille uusi, mutta varmaan tulee käväistyä! Pääsymaksu 5€.

Linnanmäen ilmaiset laitteet - Viime kesän alussa lasten kanssa pari kertaa käytiin Lintsillä pyörimässä ilmaiset laitteet läpi, voisi ehkä tänäkin vuonna? . Ainakin viime kesänä ne riittivät huvitukseksi silloin vajaa 5- ja 3-vuotiaille, eikä ostettu laitelippuja lainkaan. Onneksi, koska olisi aika hintavaa lystiä.

Tänäkin vuonna Muksupuksu näyttäisi olevan kiinni, mutta on niitä silti vielä kuusi ilmaislaitetta. 

Launeen perhepuisto ja Yli-Marolan kotieläinpiha, Lahti - Näihin saa menemään koko päivän, Launeen perhepuisto on tosi iso ja monipuolinen. Yli-Marolan kotieläinpiha on kävelymatkan päässä perhepuistosta. Kotieläinpihalle on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu. (Lisäksi Lahdesta löytyy kirppis Lanttila, joka on mukavan suuri.)

Pelle Hermannin puisto, Pori - Tämäkin on jäänyt kokematta, vaikka Porissakin tulee välillä vierailtua. Kolmen hehtaarin kokoinen alue, eli aikaa saa ainakin kulumaan. 

Mansikanpoimintaretki jollekin mansikkatilalle. Parina viime kesänä olen lasten kanssa käynyt päiväretkellä Koivistoisen mansikkatilalla Vantaalla poimimassa sankollisen mansikoita. Täytyy katsoa, mikä tila olisi on lähettyvillä nykyään, mutta mansikkaretki täytyy ehdottomasti tehdä. 

Naapurikaupunkien leikkipuistot. Leikkipuistojen valloitus menee hyvin retkikohteesta lasten kanssa. Etenkin uudemmat ja isommat puistot on usein ajatuksella toteutettuja ja niissä on kivaa touhuta. Mielekkäät kesätekemiset eivät suinkaan vaadi aina isoa lomabudjettia. 


Sagalundin museo Kemiönsaaressa on kiva kohde lastenkin kanssa.

Näiden lisäksi tietenkin kaikkea perinteistä kesään kuuluvaa eli mökkeilyä, uimista, saunomista, telttailua, mustikkaretkiä ja marjojen syömistä ylipäätään. Ah kesä!

Mitä kivaa teillä on kesäsuunnitelmissa lasten kanssa? 



Kurkkaa myös





keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Kotihoidossa eskariin asti, mutta miksi?


Syksyllä esikoinen aloittaa eskarissa. Aika jännä etappi myös näin vanhemman näkökulmasta, lapsi kun on ollut kotihoidossa nämä vuodet. Vaan miksi olla kotihoidossa esikouluun saakka?


Vaan miksipä ei, jos se on mahdollista ja sopii perheelle? Pidämme ajatuksesta, että lapset saavat olla kotona kasvamassa mahdollisimman pitkään.   

Tiedän toki, että nykyään on yhä enemmän vallalla ajatus, että lapsen tavallaan kuuluisi tietyn ikäisenä jo olla päiväkodissa varhaiskasvatuspalvelujen parissa.

En kuitenkaan koe lapsen jäävän paitsi jostain, vaikka hän ei olekaan ollut päiväkodissa. Tai että kotihoito olisi lapselle karhunpalvelus, kun häntä ei ole alusta asti sisäänajettu päiväkotimaailmaan ja suuressa ryhmässä toimimiseen. Ja kaverisuhteitakin voi löytyä muualta.

Itselleni päiväkotimaailma on tuttua ammatin puolesta. Tiedostan siis varhaiskasvatuspalveluiden hyvät puolet ja tiedän, ettei kotihoito ole kaikille perheille paras tai toimivin vaihtoehto.


Esikouluhan on vasta harjoitusta koulua varten.

Ajattelen kotivuosien olevan hyvä pohja myös koulumaailmaa ajatellen. Kotona olemisessa on valtavasti hyviä puolia, ja kotonakin voi puuhailla monipuolisesti kaikkea.

Arki on rikasta. Uuden ihmettelyä, suuria ja pieniä tunteita, kasvamista ja oppimista. Yhdessäoloa. 

Etenkin kuluneen vuoden ajan ollaan nautittu hitaista aamuista ja kiireettömyydestä. 

On retkeilty, reissattu, nähty kavereita ja muita läheisiä. Käyty kirjastossa ja metsässä. Pelattu lautapelejä, muovailtu, maalattu, leivottu ja tehty ruokaa. Leikitty. Ja niin edelleen. Täyttä elämää eletty. 

Ollaan säästytty päiväkotimaailman sairastelukierteeltä. Etenkin nyt korona-aikana, kun jokaisesta yskäisystä ja niiskaisusta ollaan lähettämässä lasta kotiin.

Ei ole tarvinnut kilpailla sylistä tai huomiosta.

Lapsi on myös oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Hän osaa keskittyä vaikkapa kynätehtäviin tai kirjan kuunteluun pitkiäkin aikoja. Halutessaan. Ja ilman näitäkin taitoja voi esikouluun mennä, se kun tosiaan on vasta harjoitusta koulua varten ja tasaa lasten valmiuksia kouluun siirtymiseen. 

 

Onhan näitä, ja tässä vain muutama, mitä tuli ensimmäisenä mieleen.


Urallisesti tai eläkerahoja ajatellen tämä ei tietenkään ole se kannattavin valinta, olla kotona pitkään. Olen kuitenkin todella kiitollinen, että tämä on mahdollista. Lapset ovat pieniä  vain hetken. 


Kotihoito ei ole kaikille perheille se paras vaihtoehto, mutta meille se on kyllä ollut. Itsekin on tässä saanut kasvaa yhteistä arkea eläen.


Mielenkiinnolla odottelemme, mitä kaikkea eskarielämä tuo tullessaan!


keskiviikko 26. toukokuuta 2021

4 lautapelivinkkiä 6+ -vuotiaille



Pakko kyllä hehkuttaa paikallista kirjastoa: ihan loistava lautapelivalikoima lapsillekin! Ollaan järjestelmällisesti käyty erilaisia lautapelejä läpi, ja nyt ajattelin kertoa meidän lemppareista. 


Ollaan lainattu uusia pelejä viikoittain. Nämä n. kuusivuotiaasta eteenpäin tarkoitetut pelit alkavat olla jo aikuiseen makuunkin tosi mielekkäitä. Eli eivät siis millään tapaa vain kuusivuotiaille, vaan siitä eteenpäin. 

Ja usein "tavallisten" lautapelien ikäsuositus alkaa sieltä kahdeksasta vuodesta, eli ei olla kovin kaukana siitäkään.

Tämä on ensimäinen osa lautapelisuosituksia, toinen osa pelejä tulee myöhemmin, joten jäähän kuulolle! 



Yatzoo

Ikäsuositus 5+

Peliaika 5-15min

2-8 pelaajaa

Perinteinen noppapeli, mutta nopanlukemat on korvattu eläimillä. Peliruudukolle tulee pisteitä erilaisista yhdistelmistä sekä mahdollisimman suurista määristä samaa eläintä. Pientä taktikointi-ajattelua joutuu käyttämään, että tulisi valinneeksi mahdollisimman pisteikkään vaihtoehdon. Tykkään pelin simppeliydestä.

Jos tämä olisi oma peli, laminoitaisiin ruudukot, niin olisivat pitkäikäisempiä :)



Leo menee parturiin -pelissä pitää olla tarkkana ja pistää käännetyt laatat mieleen.


Leo menee parturiin

Ikäsuositus 6+

Peliaika 30min

2-5 pelaajaa

Tämä ei oikeastaan ole oma suosikkini, koska tässä joutuu muistamaan, ja se ei tällä hetkellä ole  vahvuuteni :D Omat lapset ja kylässä olleet pelailijat tästä kuitenkin ovat kovasti tykänneet ja useamman kerran pelanneet, siksi tämä Leo pääsi listalle.

Peli on yhteistyöpeli, jossa pelaajien tarkoitus on yhdessä viedä Leo parturiin ennen parturin sulkeutumista. Väärän värisistä askelmista kello kulkee eteenpäin. Pelaajien on tarkoitus laittaa muistiin laattojen värit ja koittaa päästä oikeanvärisellä liikkumiskortilla samanväriselle laatalle, jotta kellon ei harppaa iltaa kohden. Aikaa pelissä on viisi päivää, aina illalla Leo menee takaisin alkuun ja yrittää uudestaan. 

Yhteistyöpelit ovat välillä kivaa vaihtelua, kun pienimmillä pelaajilla tunteet saattavat kuumeta välillä ns. tavallisissa peleissä. Hyvä peli tunteiden tasailuun siis :D

Plussaa pelin härpäkkeistä: etenkin kellon liikuteltava viisari ja Leon kasvava harja olivat lasten mieleen.


Lasten menolippu -peli. Tässä on jo oikean pelailun makua!


Ticket to ride First Journey

Ikäsuositus 6+

Peliaika 30min

2-4 pelaajaa

Perinteinen Menolippu lastenversiona, jee! Eli tarkoitus tehdä reittejä reittikorttien mukaisesti, eri värisiä kortteja maksuna käyttäen. Näistä tulee niin "oikean" pelin fiilis jo, että! Hyvin samantyylinen oikean Menolipun kanssa. Miinuspisteitä ei tässä versiossa ole.

Huomaa, että peli vaatii lapseltakin jo keskittymiskykyä hippusen, ihan jo pelin kestoonkin liittyen. 



Viikinkien laaksossa kerätään kultakolikkoja omaan viikinkilaivaan
 (kuvassa vasemmalla)


Viikinkien laakso

Ikäsuositus 6+

Peliaika 15min (meillä menee kauemmin)

2-4 pelaajaa

On meneillään viikinkien keilatapahtuma. Tarkoitus on pallolla kaataa tynnyreitä, ja kaatuneiden tynnyreiden värien mukaan siirtää pelinappuloita laiturilla. Kun jonkun pelinappula tipahtaa veteen, on aina kolikoiden jakamisen aika. Pelin voittaa se, kenellä on eniten kolikoita.

Plussaa pelin ulkonäöstä, etenkin viikinkilaivat tuntuvat vetoavan meidän pikkupelaajiin. 

Pelissä tosiaan "mailalla" lyödään palloa pelilaudalla, joten lattialla pelaaminen on ehkä mukavampaa kuin pöydällä. Tai itse en ainakaan jaksa kalastella palloa pöydän alta koko ajan (Ehkä se pelin pitempi kesto johtuu siitä pallon jatkuvasta etsimisestä :D ).


Oliko tuttuja pelejä? Pysy kuulolla, kivoja pelejä on tulossa lisää! Omat tai lasten lempparit saa vinkata!


Kurkkaa myös



tiistai 25. toukokuuta 2021

Paineet nukkumisesta esikoisen äitinä vs. kolmannen äitinä



Eilen vauvaa yöunille nukuttaessa tuli mieleen esikoisen vauva-ajat. Ekan lapsen kohdalla sitä kauheasti mietti ja oli painetta siitä että yöt pitäisi jo olla yhtenäisiä eikä juuri enää yöimetyksiä olisi. 


Kaveripiirissäni ei juuri ollut äitejä, joten paineet tulivat lähinnä somesta vertaistukiryhmistä ja netistä muutoin. Monessa perheessä puolen vuoden kohdalla aloitetaan erilaisia unikouluja, tarkoituksena saada vauva nukkumaan läpi yön. Ja kyllä, kaikki vertaistukikaan ei aina ole positiivista, kuten omalla kohdallani tuli huomattua.

Meillä ei esikoisenkaan aikaan unikouluja harrastettu, mutta silti tuli sellainen olo, että kaikki muut vauvat nukkuvat jo läpi yön heräämättä ja että itse tekee jotain väärin kun vauva heräilee. Tai että vauva herää koska haistaa maidon ja että unisyklien välillä heräily ei olisi niin palauttavaa unta, tissistä tulee uniassosiaatio ja muuta kaikkea. Kaikesta on mahdollista saada stressi aikaiseksi uutena äitinä.

Vaikka oikeasti aika pieni osa vauvoista nukkuu vauvavuoden aikana heräämättä. Vauva ei ole mitenkään rikki, vaikka heräileekin tai kaipaa läheisyyttä tai vaikkapa nyt sitä tissiä rauhoittuakseen unille takaisin. 

Jälkeenpäin tuli todettua, että ihan turhaa oli miettiä, ihan hyvin kaikki meni vaikka kaksi aiempaa vauvaani on abaut tissi suussa nukkunut ekan vuotensa ilman unikouluja tai muita päällään hyppelyjä. Ja ovat myös oppineet omaan sänkyynkin, lempeästi.

Ajattelen, että vauva on luotu yhteyteen perheensä kanssa, ja kainaloikkain nukkuminen on ihanaa. Ajoittain on toki raskaita öitäkin, mutta ne ovat vain yksittäisiä öitä siellä täällä. Oma asennekin ratkaisee yllättävän paljon. Kun heräilyistä ei ota ahdistusta tai paineita, tuntuu se mielestäni helpommalta, eikä nouse suureksi ongelmaksi.

(Toki asia erikseen on jumeista, mahakivuista yms johtuvat kipuitkuilut. Ei ole tarkoitus vähätellä vauvan itkuisuutta tai syystä x johtuvaa heräilyä, vaan normalisoida tavallista vauvan nukkumista. Suosittelen myös osteopaatilla tai vyöhyketarapeutilla käymistä edellä mainittuihin, niistä voi saada apua moneen ongelmaan.)

Ole vapaa valitsemaan omalle perheellesi oikealta tuntuvat vaihtoehdot, ja punnitse aina saamasi neuvot tai vertaistuki (myös minulta saatu :D ).


Kuvan tyyppi liittyy asiaan. Sama tyyli hänelläkin, eli pikaisia maitohetkiä yöllä unen keskellä on useampia. Ja se on ihan ok tässä kohtaa elämää. Se ei ole ikuista eikä vauva ole rikki tai unenpuutteinen. Mutta parasta on se, että itsellä on varmuus siitä, että kaikki on hyvin 



torstai 20. toukokuuta 2021

Vanhempi, säästä lapsesi kokeelliselta koronarokotteelta



Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. On vapaus ottaa tai olla ottamatta koronarokotetta.
Mutta entä lapset?

Suomessa on alkamassa tutkimus vauvojen ja pienten lasten koronarokottamisesta, ensimmäisenä maailmassa. 


Koronarokote on kokeellinen rokote, jota on lupa käyttää vain poikkeusoloissa. Koronarokotteet ovat testivaiheessa vuoden 2023 loppuun saakka. Melkoinen ihmiskoe siis käynnissä parhaillaan eikä lopputuloksesta ole mitään takuita. 

Mieti vielä, oletko oikeasti valmis siihen, että lapsesi osallistuu tähän kokeeseen? Lapsillahan ei edes ole riskiä sairastua vakavaan koronaan saati kuolla siihen. Mihin tarvitset tätä rokotetta lapsellesi?

Ja se koronarokote sitten. Et voi tietää, miten juuri se piikki tulee vaikuttamaan lapsesi elämään. Pitkäaikaisvaikutuksista ei ole vielä mitään tietoa. Mitään, kenelläkään. Pitkäaikaistutkimukset ovat kesken ja lyhyelläkin aikavälillä näyttö alkaa puhua puolestaan. 

Suurimmat haitat eivät todennäköisesti tule näkymään heti. Kun niitä myöhemmin tulee, ei niitä tulla virallisesti yhdistämään rokotteeseen ja lisäämään rokotehaittoihin. Sikainfluenssapiikin sairastuttamat ihmiset taistelevat edelleen korvauksista. 

Jos olitte osallistumassa, mieti vielä. Elämä ja terveys on liian arvokasta riskeerattavaksi. 

Olet rokotehaittojen kanssa yksin. Ei kukaan ota vastuuta, vastuun kantavat aina vanhemmat. 


Helpottaa kyllä kovasti, kun tietää meitä olevan paljon. Meitä jotka emme ota koronarokotetta tai vielä vähemmän laita sitä lapsiimme. Kaikki eivät pidä suurta ääntä itsestään, koska tämänhetkinen tilanne on todella painostava. Mutta meitä on koko ajan enemmän. Onneksi. 


P.S. Tämä postaus on lähinnä vertaistukea muille vanhemmille. Poistan riidanhaluiset kommentit :)



tiistai 18. toukokuuta 2021

Kevään kirjavinkit 6+3 ja ilmainen kokeilu Bookbeatiin & Storyteliin

 Mainos Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry




Tämä kevät ei ole sivumäärällisesti ollut se runsain lukukevääni. Määrää olen kompensoinut lukemalla erittäin hyviä kirjoja. Ne yksilöt, jotka eivät ole napanneet ensimmäisen kolmanneksen aikana, olen hylännyt suorilta. 


Nykyään, koska arki ja ne omat lukuhetket ovat pieniä ryppäitä siellä täällä, en jaksa käyttää aikaani kirjoihin, jotka eivät nappaa. Ja joo, nykyään lasken myös äänikirjat lukemiseksi. Aiemmin vähän vieroksuin niitä, mutta huomaan elämänlaadun nousseen kovasti äänikirjojen myötä. Etenkin siivotessa, ruokaa laittaessa ja vauvaa nukuttaessa ovat kyllä käteviä!


Tässä muutama kirjavinkki luettavaksi tai kuunneltavaksi:


Nazanine Hozar: Aria

Iran 1953 ja köyhän perheen hylätty lapsi, jonka ohikulkeva sotilas pelastaa jätekasasta. Tyttö saa nimekseen Aria, vaikka se on Iranissa pojan nimi. Uusi isä on lempeä, mutta paljon poissa, äiti kovasydäminen ja väkivaltainen. Hän ei kuitenkaan jää Arian ainoaksi äidiksi, ja Arian elämä muuttuu.

Arian kasvaessa myös Iran muuttuu. Vallankumous, saahin ajat ja monarkian syrjäyttäminen islamilaisella teokratialla kulkevat mukana kirjan matkassa. 


Deborah Feldman: Unorthodox - Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni

Tämä oli tosi mielenkiintoinen ja vielä tositarina. Deborah kasvaa hasidijuutalaisessa yhteisössä, jossa vähän kaikki on kiellettyä. Järjestetty avioliittokaan ei tuo kaivattua onnea elämään. 

En ollut ajatellut, kuinka juutalaisillakin on todella tiukasti valvottuja yhteisöjä erilaisine sääntöineen. Naisten hiusten sheivaamista jäin miettimään pitkäksi aikaa. Ja rituaalikylpyjä. Tämä kirja oli sinällään sivistävä, mutta myös hyvä lukukokemus. 


Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah

1942 Pariisi. Kymmenvuotias juutalaistyttö Sarah viedään kotoaan ratsiassa. Ennen lähtöään Sarah lukitsee pikkuveljensä komeroon, koska ajattelee palaavansa kotiin muutaman tunnin kuluttua. Sarah kuitenkin lähetetään keskitysleirille.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin salaisuudet alkavat paljastua, kun amerikkalainen toimittaja tekee perusteellista taustatyötä kirjoittaessaan Pariisin tapahtumista. Mitä Sarahille tapahtui?


Philippa Perry: Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit)

Tätä on kovasti hehkutettu koko kevään ajan somessa, niin minäkin kuuntelin nyt tämän. Ja ei kyllä ollut turhaa! 

Kirja keskittyy vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen ja käyttäytymismalleihin, jotka on peritty omilta vanhemmilta. Paljon tuttua, mutta myös asioita, jotka olivat ehkä olleet unohduksissa, ja ennen kaikkea vahvistusta niille hyville toimintamalleille. Kirjan sävy on positiivinen ja sanoma se, että aiempiakin käyöstöppäilyjä voi saada korjattua. 

Tämä kirja ihan varmasti on hyödyksi meille tavallisille vanhemmille. Lue tai kuuntele tämä! 


Imogen Kealey: Sankaritar

Sankaritar on Nancy Wake eli "Valkoinen hiiri", brittien agentti toisen maailmansodan aikaan. Kirja perustuu  Ranskan vastarintaliikkeen johtohahmon ja Gestapon etsintäkuuluttaman naisen tositarinaan.

Olen lukenut paljon kirjoja toisesta maailmansodasta, mutta usein ne ovat liittyneet natsisaksaan, juutalaisiin ja keskitysleireihin. Sankaritar ja esimerkiksi Victoria Hislopin kirjat (alla maininta) tuovat vähän erilaista näkökulmaa ja toisenlaisia henkilöhahmoja noihin hirveisiin tapahtumiin. 


Victoria Hislop: Saari

Olen hiljattain lukenut Victoria Hislopilta neljä kirjaa (Saaren lisäksi Paluu, Elämänlanka ja Ne joita emme unohda) ja tykkään kyllä kaikista. Kirjat liittyvät Espanjan ja Kreikan historiaan ja kaikissa seikkaillaan kahdessa eri aikatasossa, nykyisessä ja menneessä.

Mutta tämä Saari. Saari kertoo leprasaaresta, Spinalongasta Kreikassa. Kirjassa perheenäiti Eleni sairastuu lepraan, ja joutuu loppuelämäkseen Spinalongan saarelle, jonne lepraa sairastaneet vielä 40-luvullakin vietiin. Elenin lapset joutuvat kasvamaan ilman äitiä, kuullen äidistä välillä vain kuulumisia saarelta. Iso suositus tälle!



Tätä en ole vielä lukenut, mutta luen varmasti: Lucinda Rileyn Kadonnut sisar. Tulee nyt toukokuun lopussa äänikirjaksi ja E-kirjaksi ainakin Bookbeatiin. Tämä on seitsemäs osa Seitsemän sisarta -sarjassa. Kirjassa seikkaillaan nykyajan lisäksi 1920-luvun Irlannissa. Jee! Tykkään kovasti kirjoista, joissa on hyppyjä historiaan ja eri kulttuuriin.

Lukulistalla myös Ennen kuin olimme sinun ja aloitinpa juuri Enni Mustosen Näkijän.


Ja hei nyt on kiva: ota nämä vinkit talteen ja lunasta itsellesi ilmainen jakso Bookbeatiin tai Storyteliin. Tai vielä parempi, kokeile molempia! Tämä tutustumisjakso on sinulle ilmainen, mutta saat samalla tukea Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:tä eli kristillistä päiväkotia ja koulua Lappeenrannassa. 


Tuki on enemmän kuin kaivattua. Tästä pääset sivulle valitsemaan kokeilujakson. (Vain uusille asiakkaille). 


Kiitos kun autat. Mukavia luku- ja kuunteluhetkiä!

lauantai 15. toukokuuta 2021

Lapsiperheretkeilyä - Nukarinkoski Nurmijärvellä



Käytiin menneellä viikolla viiden lapsen ja kahden äidin voimin retkellä Nurmijärvellä Nukarinkoskella. Kohiseva koski, pitkospuut, isoja kiviä kiipeiltäväksi ja laavu jonne lapsetkin jaksavat kävellä omia jaloin parkkipaikalta. Helppoa retkeilyä siis!


Me tosin itse otettiin lisähaastetta kävelemällä laavua ajatellen vastakkaiseen suuntaan, kunnes oivallettiin sen olevan toisessa suunnassa. Reitin olisi päässyt myös ympäri, mutta ei rattaiden kanssa. Paikan päällä opasteet olivat hiukan puutteelliset (puuttuivat), mutta onneksi lapset jaksoivat ylimääräisen kiekkauksen ja aika meni luontoa ihastellessa.

Laavu löytyikin sitten n. 300 metrin päästä parkkipaikalta. Parkkipaikalta katsottuna (kurkkaa kuva, me oltiin kartan alimmalla parkkipaikalla, kentän vieressä) laskeudutaan portaat oikealle, josta matka jatkuu pitkospuita pitkin. Pitkospuista tulee itselleni paras retkifiilis, joku juttu niissä on. 




Oikealta pääsee laavulle, vasemmalla Nukarinkosken isoimmat kuohut.


Laavulla paisteltiin nautanakkeja ja vauva puolestaan pääsi luonnon antimien makuun menunaan multaa ja havunneulasia. Oli kyllä onnellista vauvaa (piknik-viltti jäi autoon).

Reitin loppupää jäi tutkailtavaksi seuraavaan kertaan, ja varmasti Nukarinkoskelle mennään toistekin. Olenkin kaivannut kivoja retkipaikkoja lyhyen ajomatkan päässä. Tämä oli kyllä hyvin lapsiperhekelpoinen pientenkin lasten kanssa!







Info:

Osoite tuntematon, parkkipaikka löytyi Nukarinkosken nimellä kartasta (Nurmijärvi). Parkin vieressä pallokenttä.

Parkista katsottuna laavu jää oikealle

Koko reitti alle 3km

Laavulle n. 300-400m parkkipaikalta

Rattailla ei pääse laavulle, mutta kosken vartta pitkin pääsee pienen matkaa, jos jaksaa työnnellä muutaman tosi ison mäen. Tulipaikka löytyy myös tuosta osasta reittiä.