perjantai 26. marraskuuta 2021

Paljain jaloin pihalla, ilmainen terveysteko itselle. Eli ajatuksia maadoittumisesta

 


Koko kesä meni aika lailla paljain jaloin oleillessa, ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Kauppaan mennessä ja autoa ajaessa käytin kenkiä, mutta muuten niitä ei juurikaan tarvittu. Jalkapohjien onnen päiviä koko kesän täydeltä.


Asfalttia tallaillessa jalka saa toki hyötyä siitä, että on vapaana, mutta ne parhaat terveyshyödyt tulevat luonnossa kävelystä, kun jalkapohja saa vapaasti kohdata maata, luontoa. Tätä kutsutaan myös maadoittumiseksi. Samaa tapahtuu myös luonnonvesissä uidessa. 

Olen varmaan vasta tänä vuonna oppinut enemmän, mitä hyötyjä maadoittumisesta terveydelle on. Vielä muutakin siis, kuin että se on terapiaa ja harjoitusta jalkapohjan ja jalan lihaksistolle ja kehon jalkapohjissa oleileville akupisteille.

Terveyshyötyjä maadoittumisesta on mm. stressin väheneminen, tulehdustilojen väheneminen, lihasjännityksen ja päänsäryn helpottuminen, kivun lievitys, hyödyt verenpaineelle ja veren viskositeetille. Ja mielialaankin se kuulemma vaikuttaa, tämä onkin helpoin itse havaita. Joillain myös unenlaatu voi parantua. Etenkin englanniksi näistä löytyy paljon tietoa, että miksi ja miten juuri nämä hyödyt. Sanoilla grounding ja earthing voi tietoa etsiä.

Paljain jaloin kävely, etenkin nyt syksyn ja pian talven tullen on jo harvinaisempaa herkkua, ja se tuntuukin itsestä vähän kuin terapialta. Nyt kun siihen on tottunut, tuntuu välillä, että jalkapohjat ja mieli oikein kaipaavat sitä.

Usein tuleekin käveltyä läheiseen metsään, jossa sitten pieneksi hetkeksi riisun kengät ja sukat ja köpöttelen ympäriinsä. Paikalleen ei kannata jäädä, koska silloin tulee vilu nopeammin. Sitten olen vain hanskalla pyyhkäissyt enimmät hiekat ja muut pois, ja  laittanut sukat ja kengät takaisin jalkaan. 

Nyt säiden viilennettyä tämä harrastus on tosiaan supistunut vartin pituiseen hetkeen, eikä välttämättä ihan joka päivä tule oleiltua ulkona ilman kenkiä. Tällä viikolla yhtenä päivänä oli lunta, ja hetki lyheni entisestään, lumi kun tuntuu paljon maata kylmemmältä. Mutta pienikin hetki tuntuu hyvältä, ja ah sitä lämmintä kipristelyä varpaissa, kun laittaa taas sukat ja kengät jalkaan. 


Ootko kokeillut? Suosittelen ottamaan tavaksi! 



tiistai 23. marraskuuta 2021

Eskariaamujen hulabaloo



Kello soi seitsemältä. Se soi useamman minuutin ajan, ennenkuin havahdun horroksesta, että uusi päivä alkaa. Tästä se taas lähtee. 


Useinkaan kukaan lapsista ei herää kelloon, vaikka se raikaa kauan. Hassua. Yleensä yksi lapsista nouseekin tovin päästä, kaksi kaipaa herättelyä.

Vaatteet, aamupalaa, vitamiinit, hiusten letitystä ja rupattelua. Taaperon pukemista, pesemistä ja pottailua. Mikä sää ulkona, mitkä ulkovaatteet isommille. Arkisia tavallisia asioita lapsiperheissä.

Vikana itselle vaatteet päälle, ja oman kuontalon kohennusta. Isommat menevät jo autoon, puen yksivuotiaalle vielä viimeisen kappaleet ulkovaatekerroksesta ja nappaan hänet mukaan eskarireissuille.

Joinakin aamuina joku on herännyt väärällä jalalla. Sellaiset aamut ovat aika takkuisia, kun on kuitenkin aikataulu, jonka mukaan toimia, eikä voikaan enää vapaasti elää aamuja ja aamupäiviä täysin oman mielen mukaan. 

Mutta arvaapa mitä! Me ollaan joka aamu oltu ajoissa! Joinakin aamuina ollaan oltu vähän myöhemmin kuin toisina, mutta reippaina aamuina lapsi on eskarissa sen kymmenisen minuuttia ennen aamupiiriä, hitaampina aamuina muutamaa minuuttia ennen. (Kymmentä minuuttia on toivottu logistisista syistä eskarin puolelta.) Jes, hyvä me!

Keväällähän tätä asiaa panikoin täällä, koska silloin eleltiin niin ihanan rentoja aamuja, että aikataulut ja aamujen "aikaisuus" tuntui ihan painajaismaiselta. No, ei tämä onneksi ole painajaista ollut, vaikka ensimmäiset viikot olivatkin tosi kuormittavia niin itselle kuin lapsille. Se rankin alku on onneksi tasoittunut paljon. Mutta sanotaanko näin, että kyllä viikonloppu on aina tervetullut ja perjantai ilon päivä :D Kaupan päällisenä päivät tuntuvat nykyään juoksevan mahdottoman nopeasti. Mutta on kyllä hyvä mieli siitä, että arki ei ole enää pelkkää selviytymistä :)


Ja hei, joululomaankin on enää alle kuukausi! 


tiistai 16. marraskuuta 2021

Joulukausi aloitettu!



Tänä vuonna ei jotenkin yhtään tunnu siltä, että joulu on tulossa. Toki eletään vielä marraskuun puoliväliä, mutta mielestäni joulun odottelu alkaa, kun aletaan elämään marraskuuta. 


Aika tuntuu kulkevan todella nopeasti, ja kohta sitä taas huomaa, että jouluun on enää viikko. 

Siksi jouluajatuksiin laskeutuminen on hyvä aloittaa ajoissa. Muuten joulumieltä ei välttämättä löydy, ja joulu tuntuu tyhjältä. Toissavuonna käytiin ahkerasti kaikissa jouluun liittyvissä kissanristiäisissä hakemassa jouluista oloa. Nyttemmin joulun odotuksen ilon luominen lapsille on enemmän omalla vastuulla. 

Meille joulu on Jeesuksen synttärien juhlintaa. Lapsetkin tietävät, ettei Jeesuksen synttärit tosin olleet oikeasti juuri jouluna. Onneksi se ei ole niin justiinsa, ajatus tärkein. Tontut ja joulupukit eivät itseä kummemmin sytytä, mutta lasten maailmassa ne ovat satuhahmoja siinä, missä jotkut muutkin. 

Eilen laitettiin joulukuusi. Lapset sitä ovatkin odottaneet jo ainakin viikon verran. Virallisesti siis joulun odotus korkattu! Vielä toissavuonna laitettiin joulukuusi "vasta" itsenäisyyspäivänä, mutta ollaan todettu, että joulukausi tuntuu aivan liian lyhyeltä silloin. Etenkin, jos joulupäiviä ei vietä kotona. 

Ja tuohan se kuusi myös kivasti valoa pimeisiin iltoihin :)

Tavallisten, kotona puuhailtavien joulujuttujen lisäksi ainakin Stockmannin jouluikkunaa täytynee mennä katsomaan tänäkin vuonna. Pieni asia, mutta lapsille mieleen jäävä.






P.s. Meidän yksi tärkeimmistä joulun odotukseen liittyvistä perinteistä löytyy täältä.


Milloin teillä laitetaan joulukuusi?



maanantai 15. marraskuuta 2021

Kysymyksiä lukutoukille -blogihaaste + ilmainen jakso Bookbeatiin &Storyteliin

Mainos Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry 





Ah, kirjoja! Vaikka se ei täällä blogissa ehkä hirveästi näy, kirjat ovat aina olleet suuri rakkauteni. Näin lapsiperhearjessa ei aina ole liiemmin aikaa kirjoille, mutta aina sieltä täältä saa napsaistua pieniä hetkiä. Mutta vähintäänkin kotitöitä tehdessä on usein äänikirja pyörimässä! 


Kurkkaa lopusta myös linkki ilmaiseen kokeilujaksoon. Tässäpä siis vastauksia kirjojen blogihaasteeseen! Jos kaipaat kirjavinkkejä, kurkkaa tänne.


Ensimmäinen kirja, jonka muistat lukeneesi?

Ihan ne ekat kirjat on olleet niitä tavutettuja minä luen itse -kirjoja. Ei ole kummemin jääneet aiheet mieleen, mutta kannen muistaisin yhdestä punaisesta kirjasta, jos se tulisi vastaan. 

Joskus 9-10-vuotiaana luin ensimmäisen kerran Roald Dahlin Matilda-kirjan, siitä tykkäsin ja tykkään edelleen. Se löytyy meiltä myös dvd:nä, kunhan lapset vähän kasvavat niin sitä meillä katsellaan :D Myös Babysitter club -sarja oli kovaa tavaraa ala-asteen alkupuolella. Sydäntä lähellä on edelleen myös pienenä luetut sarjat Pieni talo preerialla, Runotyttö ja Anna-kirjat (Vihervaaran Anna).


Mitä luet juuri nyt?

Äiti, kuulin ukkosen äänen! : arkea Afganistanissa -kirja on mulla lainassa kirjastosta ollut jo pari kuukautta. Pikkuhiljaa etenen. Äänikirjasovelluksessa mulla on kesken mm. Lucinda Rileyn Oliivipuu ja Mark Sullivanin Palavan taivaan alla. Palavan taivaan alla -kirjassa ollaan toisen maailmansodan ajassa (mitäpä muutakaan! Yksi aiheita, josta olen eniten lukenut.), Italiassa, teinipojan saappaissa. 


Minkä kirjan luet seuraavaksi?

Äänikirjasovelluksessa mulla taitaa olla lempparilistalla joku 70 kirjaa, ja lainassakin jokunen. Saa nähdä, minkä nappaan seuraavaksi. Näkymätön muuri, Eloonjääneet, Tyttö A, Yhdeksän tornin linnake, Hakaristirouvat. Monenlaista löytyy.

Ostin myös talvella omaksi Maria Nordinin Eroon oireista, mutta en ole vielä oikein edennyt siinä, täytyisi ottaa asiaksi!


Luetko yhtä kirjaa kerrallaan vai onko useampi teos kesken?

Heh, kuten aiemmista kohdista voi ymmärtää, useampia. Etenkin, aina silloin, kun mulla on myös ostettuna joku äänikirjasovelluksista. Saatan vaihtaa kirjaa lennosta, jos se ei juuri sillä kertaa nappaa. Mulla on myös ihan kirja-kirjoina tälläkin hetkellä kesken useampia. Arki on välillä aika hektistä, eikä lukemiselle välttämättä löydy sopivaa koloa päivästä, ja sen takia kirjoja on välillä pitkäänkin kesken. 


Pokkari vai kovakantinen?

Kovakantiset. Ne tuntuu enemmän oikeilta kirjoilta ja jotenkin niitä on helpompi arvostaa enemmän.


Valitsetko kirjan kannen perusteella?

Yleensä en, koska mulla on useita kymmeniä kirjoja lukulistalla niiden aiheen, kirjailijan tai genren vuoksi, niin ei ole vuosiin ollut tarvetta ottaa kirjaa kirjaston hyllystä umpimähkään. Joskus kuitenkin jonkun kirjan kansi saattaa innostaa lukemaan takakannen, eli niinkin voi käydä. 

Ja hei, lasten kirjoja kyllä ehdottomasti valitsen kannen perusteella! Niitäkin löytyy muuten aika kivasti nykyään jo äänikirjoina Bookbeatista ja Storytelistä. Joskus on kiva laittaa niitä pyörimään automatkalla tai fiilistellä äänikirjasta ruokaillessa. Vinkkinä etenkin silloin, kun pöydässä on ruokaa, joka ei ole lasten lempparia. Äänikirja rullaamaan taustalle :) 


Oletko koskaan kuulunut kirjakerhoon?

En, tai ainakaan en muista kuuluneeni. Voisi kyllä olla kivaakin! Vai onko Pollux ja Sisters club kirjakerhoja? Niihin kuuluin pienenä tervetulopaketin verran, mutta yhtään kirjaa en tilannut niiden kautta. Mutta semmoiseen kirjakerhoon, missä otetaan joku tietty kirja jota kaikki lukevat ja sitten siitä keskustellaan, niin sellaiseen en ole kuulunut.


Huono tarina hyvin kirjoitettuna vai hyvä tarina huonosti kirjoitettuna?

Paha! Huonosti kirjoitetut jäävät kyllä mulla kesken, en jaksa lukea pakolla. Aika kova motivaatio pitää olla silloin, että saa kirjan luettua. Ja toisaalta, ei hyvin kirjoitettu tylsä tarinakaan pitemmän päälle inspaa. Etenkin äänikirjana paremmin kulkee huono tarina hyvin kerrottuna :D 


Oletko koskaan ihastunut kirjan henkilöön? Keneen?

Varmasti etenkin teininä aika moneenkin! Outlanderin Jamieen? 


Onko lukukokemus pilalla, jos saat vahingossa tietää loppuratkaisun?

Jos kirja on tarpeeksi hyvä, niin ei ole pilalla.  Mutta huvikseen en kyllä kurki loppuratkaisuja, tai tykkää spoilailuista. 


Mikä on ensimmäinen kirja, jonka sinä muistat lukeneesi?



Jos et ole vielä kokeillut Bookbeatia ja/tai Storytelia, pääset lunastamaan ilmaisen kokeilujakson tästä (uusille asiakkaille). 


Samalla teet hyvää, sillä jokaisesta linkin kautta otetusta kokeilujaksosta Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry, eli päiväkoti ja koulu saavat 5€. 


Kiitos kun tuet! Hyviä luku- ja kuunteluhetkiä! 


sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Lautapelejä lapsille: CATAN Junior

 


Minulla on  muutama suosikkipeli lasten lautapeleistä, joissa tarvitaan jo vähän ajatusta ja taktikointia. Catan junior pääsee näissä viiden parhaimman joukkoon. Jos olet pelannut "oikeaa" Catania, mutta se ei ihan vielä lasten kanssa onnistu, uskon että innostut tästä!


Samalla tavoin kuin tavallisessa Catanissa,  tässä junior-versiossakin omat metsät, kaivokset ja pellot tuottavat nopan heittämän mukaisesti resursseja, joilla ostetaan laivoja, leirejä tai kortteja.

Resursseja voi vaihtaa pankin tai pelilaudalla olevan vaihtopaikan kanssa. Kutosen heittämällä korppi siirtyy häiritsemään jonkun palstaa.

Se, joka on ensimmäisenä on saanut kaikki leirinsä perustettua, voittaa pelin. 

Ohjatusti tämä menee pienemmältäkin pelaajalta, mutta enemmän tästä saa irti pelaaja, joka on lähempänä tuota kuuden vuoden ikäsuositusta ja pelaa ilman suurempia apuja. Myös peliaika pitää paikkansa, peli kestää aika lailla sen puoli tuntia, eli keskittymistä vaaditaan jo jonkun verran.

Tälle iso suositus!  




"Maata näkyvissä! Kynnä merta merirosvolaivoilla, tutki saaria ja rakenna merirosvoleirejä! Siihen tarvitset "sitä sun tätä", kuten puuta sapeleita ja kultaa. Kun sijoitat leirisi nokkelasti, voit pienellä onnella saada pian tarvikkeet seuraava leiriäsi varten! Pulmana on vain katala Kapteeni Korppi, jolla on tapana sotkea parhaatkin suunnitelmat.." - pelin takakannesta.


Catan junior
Ikäsuositus 6+
Peliaika 30 minuuttia



Lisää pelailtavaa lasten kanssa löytyy näistä:


Go Go Eskimo


Lautapelejä 4-5-vuotialle


Lautapelejä 6-vuotiaasta eteenpäin


torstai 11. marraskuuta 2021

Keskenmenon muistot tasoittuivat tavallisen raskauden ja synnytyksen myötä


Keväällä havahduin siihen, että keskenmenosta on jo kaksi vuotta. Sen verran on elämä tässä välissä hoitanut tehtävänsä, etten enää muistanut tarkkaa päivämäärää. Täältä blogista kurkkasin sen.


Jälkeenpäin on mielenkiintoista tarkastella koettuja asioita. Keskenmeno oli kropalle raju, voimien palautumiseen meni aikaa. Pari kuukautta väsytti, veriarvot nollissa. Mielikään ei pärjännyt osumitta, ja se on itselleni ollut se isoin kysymys, että miksi ei.

Yhdeksän kuukautta uuteen raskautumiseen. Sen verran siihen meni. Ei varsinaisesti ollut rennointa aikaa tuo odotuksen odottelu. Siihen mennessä ajattelin, että olin käsitellyt keskenmenoa jo vähän joka kantilta ja jopa liikaakin sitä märehtinyt. Vaikka en mä siinä mitenkään vellonut, en ole muutenkaan alakuloon tai pessimismiin taipuvainen luonteeltani. 

Luonnollisestikin asia oli usein mielessä uutta raskautta ja vauvaa toivoessa. Ja toki nämä ajatukset täyttivät itsellä sitä tyhjiötä, jonka tuolloin muutto uudelle paikkakunnalle, yksinäisyys ja arjen muutokset olivat saaneet aikaan. 

Näin jälkiviisaana voin todeta, ettei kaikkea oltu vielä käsitelty ja melkoinen myllytys alkoi tuosta raskaudesta ja jatkui vielä synnytyksessäkin. En toki silloin sitä ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin asiat tuntuvat selkeiltä. Onhan se ihan loogista, että niitä ajatuksia joutuu eri lailla käymään läpi, kun uusi raskaus on edessä.

Kun plussasin keskenmenon jälkeen, se tuntui huikealta, ja samalla ei miltään. Keskenmeno oli opettanut, ettei positiivinen raskaustesti tarkoita vielä vauvaa. 

Alkoi pitkä matka, raskaus, joka oli täynnä monenlaisia tunteita. Koitin voimaantua, sen verran mitä pystyin, mutta etenkin alkuraskauden ajan fyysisen voimattomuuden kaverina oli tiukasti epäusko ja epäluottamus.

Näin jälkeenpäin aluksi syytin siitä vähän itseäni, että miksi en tehnyt enemmän, yrittänyt enemmän? Miksi toiset pääsevät keskenmenosta nopeammin eteenpäin, ja ajattelevat vain simppelisti että vauva ei ollut elinkelpo. Miksi minä en, vaikka keskenmenot ovat todella yleisiä ja "tavallisia"? 

Tosin tavallaan tiedän kyllä sen oman jumiutumiseni. Kun ajatuksena on ollut minimissään se kolme lasta, on mieli tosi tiukasti kiinni näissä omissa suunnitelmissa elämälle, ja tavallaan tulee se pelko siitä, että ne eivät toteudukaan "koskaan". Näin jälkeenpäin olisi toki helppo ihmetellä tätäkin ajatusta, että eikö vaan voisi luottaa elämään, lopettaa turha miettiminen. Sepä se.

Tavallaan ärsyttää sekin, että käytiin varhaisultrassa, koska eihän se tosiaan kerro kuin vauvan sen hetken olotilan, ja olen aiemminkin ollut tuotakin "turhaa" ultraa, vauvan häiritsemistä vastaan. Sillä tavallaan ostaa itselleen varmuuden tunnetta, joka ei ole aitoa, koska se varmuus kumpuaa ultrauslaitteen näkymistä, ei oman itsen kuuntelemisesta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja silleen. 

Ja toisaalta taas en halua olla liian ankara itselleni. Silloin mentiin sen hetken voimavaroilla ja ajatuksilla. Myös tuo halvalla ostettu varmuus kelpasi kun muutakaan varmuutta ei juuri silloin ollut tarjolla. Kertoo sen hetken olotilasta paljon tuo. Voi kun sitä voisi lähettää halauksen sille sen hetken versiolle itsestään, ja sanoa, että luota vaan. 

Juuri tuo oma varmuuden puute, keskenmenon kaiku ja muu jarruttelivat aluksi myös synnytystä. Mieli tavallaan aluksi synnytyksessä työsti paljon kuolemaa, sitä kuolemanpelkoa jonka keskenmeno oli tuonut, elämän haavoittuvuutta. En pelännyt, että juuri synnytyksessä minulle tai vauvalle kävisi jotain, mutta tietynlainen kuolemanpelko oli silti aluksi esteenä synnytyksessä. Tai ei se este ollut, se oli vuori joka piti ylittää, että pystyi päästämään irti ja antautumaan. 

Synnytys toi paljon uusia ajatuksia, joita käsittelin vauvavuoden aikana. Mikä kaikki johti mihinkin, mitkä olivat kaikua juurikin siitä keskenmenosta, miksi en ollut niin voimaantunut kuin edellisessä synnytyksessä.

Kuitenkin nyt on takana tavallinen raskaus, onnistunut synnytys ja rakkaudentäyteinen vauvavuosi. Ne ovat kyllä paljon tasoittaaneet muistoa keskenmenosta. Ja niinhän kuuluu ollakin, vaikka eihän se tieto siinä keskenmenon hetkessä lämmitä, jos joku sillon sanoisi, että anna ajan hoitaa.

Toki pelkkä aikakin tekee jo paljon, mutta se itsessään ei pakota käsittelemään asioita ja menemään eteenpäin. Pohtimaan ja oivaltamaan. 


Minulla ei ole enää tarvetta samalla lailla puhua keskenmenosta. Ehkä raskauden ja synnytyksen yhteydessä lyhyesti kyllä, koska se liittyy tuohon matkaani. Muutoin keskenmeno tuntuu kaukaiselta asialta, melkein kuin jollekin toiselle tapahtuneelta.

Tavallaan nolottaa edes kirjoittaa tästä asiasta enää, kun aikaa on mennyt ja asia tuntuu pienemmältä. Mutta tämä on minun polkuni, suotta sitä häpeilemään. Elettyä, koettua, opittua. Siksi niin arvokasta.

Koen, että olen taas löytänyt sitä omaa voimaani, joka silloin keskenmenon jälkeen oli hukassa. Sekin kokemus on kasvattanut ja tehnyt vahvemman. 

Vauvavuosi meni vauvaa nuuhkutellessa ja ihastellessa. Miettiessä, miten suuren onnen vauva taas toikaan tullessaan. Rakkausvauva. Englanniksi näitä menetyksen jälkeisiä vauvoja sanotaankin rainbow babyiksi: kai nämä ovat niitä mittaamattoman arvokkaita kulta-aarteita sateenkaaren päässä, siitäkö se nimitys tulee?

Mutta niinhän se on, elämä hoitaa meidän haavoja ja kolhuja. Ollaan suuremmissa käsissä.


Taivaan Isä siunaa meitä,
Hän on Isä jokaisen.
Poluillemme enkeleitä
lähettää hän varjellen.
Hän on läsnä päivän työssä
rohkaisten ja auttaen,
valvoo pimeimmässä yössä.
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän lähellä
jokainen on tärkeä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Esittelyssä Vahvuusvariksen tarinakirja


Kirja saatu näytekappaleena 


Lähivuosina lapsille on julkaistu useita kivoja kirjasarjoja tunteista ja niiden käsittelystä. Me ollaan saatu tutustua Vahvuusvarikseen, jonka tarinakirjan sain keväällä näytekappaleena.


Kirjassa on 26 tarinaa luonteenvahvuuksiin ja tunnetiloihin liittyen. Pidän siitä, että kirja on pitkäikäinen ja monikäyttöinen. Yhdessä kirjassa riittää aiheita moniin arjen tilanteisiin ja tuntemuksiin, ja sen voi kaivaa kirjahyllystä silloin, kun omat arjen tilanteet kaipaavat lisäkäsittelyä.   

Meidän perheessä ajankohtaisia ovat lähiaikoina olleet tarinat mm. myötätunnosta ja reiluudesta. Jokaisesta tarinasta löytyy sama tarina kahtena eri vesiona: sivun pituinen tarina sekä lyhis eli lyhennelmä samasta. Isompi lapsi jaksaa jo kuunnella sivun pituisen tarinan, pienemmälle riittää tiivistelmä aiheesta.

Ollaan saatu uusia ideoita tunteiden käsittelyyn ja arkeen liittyvien tilanteiden läpikäymiseen. Se perusjuttu, kun saman asian sanoo joku muu kuin vaikkapa äiti, niin se saattaa jopa mennä perille ;) Tässä tapauksessa se joku muu on Vahvuusvaris kavereineen.

Jokaisesta tarinasta on aina aukeaman verran mietittävää tai tehtäviä, joten yleensä aina löytyy jotain, mitä soveltaa kyseiseen hetkeen. Esimerkiksi myötätunto-aiheesta löytyy seitsemän eri tehtävänantoa.

Vahvuusvariksen tarinakirjassa on ihanan värikäs kuvitus!


Ajattelin, että tämä kirja voisi jäädä meille asumaan vielä vuosiksi, koska tosiaan, se on hyvin ajankohtainen lapsiperheessä monipuolisuutensa vuoksi pitkään.

Päädyttiin lasten kanssa kuitenkin, että halutaan ilahduttaa eskarilaisia Vahvuusvariksen tarinakirjalla. Kirja lähtee lahjaksi pieneen yksityiseen eskariin meidän lähellä. Varmistettiin vielä ennalta, olisiko kirja ryhmässä mieluisa. Arvostan kovasti kyseistä eskaria, ja toivon heille sinne mukavia lukuhetkiä :) Me taidetaan moikkailla jatkossa Vahvuusvarista kirjastosta käsin.


Onko Vahvuusvariksen tarinat tuttuja?


Ja hei! Vahvuusvariksen tarinoita löytyy nyt myös Yle Areenasta äänitarinoina. Kurkkaapa! 


lauantai 6. marraskuuta 2021

Joulun lapsi 2021 - kenkälaatikolliset iloa ja siunausta valmiina matkaan



Meille tämä on kuudes vuosi, kun osallistutaan Joulun lapsi -keräykseen. Tästä on tullut meidän perheessä ihana perinne, ja tavaroita pakettiin tuleekin mietittyä pitkin vuotta. Toki tämä laskee myös paketin hintaa, kun asioita voi löytää alennuksista edullisesti.


Joulun lapsi -keräyksellä viedään kenkälaatikkolahjat Euroopan vähävaraisimmille lapsille. 

Viime vuonna tehtiin ensimmäistä kertaa kaksi pakettia, koska toinenkin lapsi on jo sen ikäinen, että ymmärtää jutun jujun ja haluaa olla valitsemassa tavaroita pakettiin. Toinen paketti lähteekin hänen ikäiselleen tytölle, toinen esikoisen ikäiselle. 

Toissavuonna olin myös mukana lahjojen tarkastustalkoissa Joulun lapsi -keräyksen keskusvarastolla. Se tuntui hyvältä ja tärkeältä, ja tänäkin vuonna olen sinne suuntaamassa yhtenä päivänä. Viime vuonna vauva oli niin pieni, etten halunnut viettää aikaa erossa hänestä, joten talkoo jäi väliin omalta osaltani. 




Paketteihin tosiaan laitetaan pitkähihainen pusero, hanskat, pipo, villasukat, koulutarvikkeita, lelu, hammasharja, palasaippua, hiusharja tai kampa. Kurkkaa tarkemmin täältä. Me ollaan lisäksi usein ostettu tarroja, ponnareita ja muuta kivaa, niin että laatikon saa täyteen. Lapset tykkäävät olla valitsemassa tavaroita "omiin" paketteihinsa. 

Edellisinä vuosina olen laskenut hinnat paketeille. Tänä vuonnakin se oli aikomuksena, mutta pikkutavaroiden kuitti oli päätynyt roskikseen ennen kuin laitoin hintoja ylös. Laskeskelin kuitenkin, että tällä kertaa taisi mennä yhteensä kuutisen euroa enemmän kuin viime vuonna. Ei paha sekään. Niinä vuosina, kun ollaan ostettu kaikki tavarat kerralla, on rahaa mennyt eniten. 


Näiden Joulun lapsi -kenkälaatikkolahjojen palautusviikko on 15.11.-22.11.2021. Vielä ehtii siis hyvin osallistumaan. Kurkkaa palautuspisteet täältä.



Meidän edellisten vuosien paketit löytyvät täältä: 







perjantai 5. marraskuuta 2021

Miten kotisynnyttäjä tulee kohdatuksi äitiyshuollossa?




Kolmesta raskaudestani kahdessa olen valmistautunut suunniteltuun kotisynnytykseen. Vain toisessa näistä olen äitiyshuollossa ennalta kertonut kotisynnytyssuunnitelmista. Tämä siksi, koska vastaanotto kotisynnyksestä kertoessa on Suomessa hyvin vaihtelevaa. 


Ensimmäisen kotisynnytykseni aikoihin asuimme pikkukaupungissa, jossa ei vuosikausiin ollut kukaan synnyttänyt kotona, joten olin ensimmäinen pitkään aikaan. Valitsin olla kertomatta suunnitelmista etukäteen,  vaikka minulla olikin neuvolassa todella mukava neuvolatyöntekijä. 

Jälkeenpäinkin  sain häneltä vain hyviä ja positiivisia ajatuksia valinnoistani. 

Myös sairaalan puolella oli silloin valmisteilla ohjeistusta, miten kohdata kotisynnyttäjä. Monet kotona synnyttäneet kun kuitenkin tuovat vauvan lääkärin tarkastukseen muutama päivä synnytyksestä. Pakollista tämä ei ole, mutta mekin päädyttiin tässä tarkastuksessa käymään. 


Miksi en kertonut? 


Ihan puhtaasti itseni suojelemisesta kyse. Ensimmäisessä kotisynnytyksessä kun voi vielä näin tehdä, seuraavaa synnytystä miettiessä kotisynnytysajatukset kun ovatkin jo tiedossa sitten, jos siis neuvolassa aikoo käydä. En halunnut muiden, mahdollisia negatiivisia ajatuksia, pelotteluja ja mielipiteitä aiheesta, josta heillä ei olisi perehtymistä. Aiheesta kun olen kuullut välillä todella kurjiakin kohtaamisia olleen, paikkakunnasta riippuen.

On myös mahdollista, että joku heittää vaikkapa huoli-kortin ilmaan pelkän kotisynnytyksen takia tai tekee vaikkapa lasun. Näiltä halusin itseäni suojella. 


Toinen kerta


Toiseen kotisynnytykseen valmistautuessa neuvolassakin oli alusta asti puheissa mukana kotisynnytys. Ensimmäisen kotisynnytyksen jälkeen olimme muuttaneet Uudellemaalle, ja täällä kotisynnytyksetkin ovat paljon yleisempiä. Neuvolassakaan asiaa ei ihmetelty sen kummemin, kun minulla kuitenkin oli jo aiempikin kokemus kotisynnytyksestä. Ja toisaalta, vaikka ei olisikaan, on äideillä aina oikeus valita synnytyspaikkansa.

Lääkärin kanssa keskustelin aiheesta, ja hän kirjoittikin osan resepteistä, joita kotisynnytyksiä varten usein varuilta hankitaan. Mahdollista verenvuotoa ja suurempaa tikkaamista varten. Tiesin toki, etten näitä tule tarvitsemaan, mutta näistä oli ihan mielenkiintoista jutella. 

Toisaalta sitä haluaa raskaana olla rauhassa, omassa kuplassaan, ja toisaalta taas haluaisi normalisoida kotisynnytystä ja siksi myös tuoda aihetta esille neuvolassa ja muualla. Jotta seuraavilla äideillä olisi helpompaa.

Reseptien saaminen sinällään on synnyttäjän oikeus, mutta aika monesti kuulee, että ne äideiltä evätään, koska lääkäri kokee olevansa vastuussa kotisynnytyksestä, jos kirjoittaa siihen reseptejä. Sinällään inhimillinen näkökulma, mutta ottaen huomioon, että lapsen vanhemmat ovat aina vastuussa valinnoista (ja myös jonkun muiden tekemistä valinnoista synnytyksessä) ja kantavat seuraumukset myös vaikkapa sairaalasynnytyksissä tapahtuneista hoitovirheistä ja mahdollisista vammautumisista, niin erikoista, että kotisynnytyksen kohdalla yhtäkkiä vastuussa olisikin joku muu. Asia kertoo lähinnä siitä, että virallista linjaa ei ole, ja kotisynnyttäjät liikkuvat harmaalla alueella, kun synnytys tapahtuu sairaalan ulkopuolella. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin menevät eteenpäin tässäkin.

Joka tapauksessa, minulle sattui erittäin asiallinen lääkäri, joka itsekin totesi, ettei hänellä ole yksityiskohtien valossa huolta aiheesta. Hän toivotti myös tervetulleeksi sairaalaan, jos siltä kuitenkin tuntuisi. Kiitin asiallisesta kohtaamisesta, koska se ei todellakaan ole itsestäänselvää. 

Vietiin tämäkin vauva muutaman päivän ikäisenä lääkärin tarkastukseen. Asialllinen vastaanotto sielläkin, mitään valintojamme ei kyseenalaistettu, suurin osa ajasta taisi henkilökunnalla mennä temppuilevan apotti-ohjelman kanssa, kun sinne olisi pitänyt saada kirjattua sairaalan ulkopuolella syntynyt lapsi, mutta ohjelmisto ei suosinut ajatusta.

Myöhemmin vauvan ensimmäisessä lääkärineuvolassa sitten saatiinkin ihmettelyä niin kotisynnytystä, kestovaippoja kuin vauvan pyöreitä poskia kohtaan, mutta se onkin jo toinen tarina se.. :)



Viimeisimmän kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.


maanantai 1. marraskuuta 2021

Rytmi vai ei rytmiä vauvavuonna?



Tuossa taas yhtenä päivänä kanssaäitien kanssa oli puhetta vauvojen päiväunista, jolloin tokaisinkin, että täytynee alkaa laittamaan vauvaa unille, kun päiväuniaika lähestyy.


Tähän sain muilta ajatuksen siitä, että vauvahan nukkuu silloin kuin sitä nukuttaa, eikä aikuisten säätelemien uniaikojen mukaisesti. No, kyllä ja ei. Tämä taitaa olla aika iänaikainen keskustelu, tämänkin vauvavuoden aikana tuli aiheesta juteltua tovi jos toinenkin eri ihmisten kanssa :)

Itseäni ehkä pienesti ärsyttää välillä se ajatus, että jos vauvalla pitää rytmiä, ei se olisi kovin "vauvantahtista". Koen ennakoinnin nimenomaan olevan juurikin vauvan tahtiin toimimista: olen havainnoinut lapseni luontaista rytmiä ja toimin sen mukaisesti. Toimin niin, koska sillä tavalla hän nukkuu parhaiten ja nukkuu myös yöllä, eikä sekoile tai heräile keskellä yötä (syö toki, mutta se ei ole valvomista vaan maitohuikan ottamista nukkuessa).

Meillä ei ole mikään kovin tiukka päivärytmi, ja ollaan lennokkaita ja sopeutuvaisia, eikä myöskään olla paikkaan tai omaan sänkyyn sidottuja. Mutta rytmi meillä on, vauvasta lähtöisin oleva rytmi. Hyvin nukkunut vauva kun on tyytyväinen ja iloinen, helposti ennakoitavisssa. Se myös osaltaan helpotti paljon sitä, että vauvavuosi oli ihana ja sujuva.


Ja hei, sekin on ok jos sitä rytmiä ei ole. 

Kokemuksen kautta olen tämän vauvan kanssa todennut, että jos haluaa optimoida vauvalle parhaat mahdolliset unet, kannattaa toimia jo ennen kuin se väsy iskee. Ennen väsymerkkejä. No mistä sitten tietää ennen niitä väsymerkkejä, että vauva on pian väsynyt? No siitä rytmistä. Esimerkiksi meillä herätään joka aamu tietyn aikaikkunan sisällä, abaut tunnin säteellä, on aika helppoa tietää vauvan uniaika suunnilleen. Ei, ei minuutilleen, eikä ole tarkoituskaan. Ei kai kenenkään elämä muutenkaan tapahdu minuutilleen? Suunnilleen on hyvä.

Tietyllä tapaa sama ajatus meillä on ollut vauvan vessattamisessa. Ollaan havainnoitu vauvan rytmi, ja sen mukaan tarjottu vessamahdollisuuksia. Vauvahan osaa kyllä pidättää syntymästään asti, jos taitoa on ylläpidetty. Koska vauvan elämässä tietyt asiat toistuvat, tietää vauva pääsevänsä pian potalle. Ja tekee tarpeensa. Eli vauvan tarpeet on tiedostettu ja ennakoitu. Eihän me vaikkapa laiteta vauvaa potalle sitten kun on jo housussa. Same same but different. 

En tiedä saako tästä ajatuksesta kiinni, mutta olenpa kuullut tästäkin, että pienille mahdollisuus vessassakäymiseen ei olisi "lapsentahtista kuivaksi oppimista" (eihän se olekaan, koska ei se ole kuivaksi oppimista vaan vessassa käymistä), vaan kuuluisi odottaa sinne asti, kunnes lapsi itse on valmis jättämään vaippansa pois ja kiinnostuu vessassakäymisestä eikä hötkyillä ja vötkyillä ja tehdä kaikkia temppuja ja elämästä vaikeaa (kuulemma). Eli tavallaan se, että jos vanhempi tekee tiettyjä päätöksiä, ei se olisikaan enää lapsentahtista. No, olen eri mieltä :) Vauvan tahtia voi toteuttaa monella tapaa. Jokaiselle ajatuksella taitaa löytyä kannattajansa. 

Meillä on ollut kolme hyvin erilaista nukkujaa, vauvoinakin. Yksi ei olisi nukkunut koskaan (yliväsynyt ja mahakipuisa), mutta nukkui sitten päikkäreitä pitkälle leikki-ikään, yhden yöunia ei edelleenkään haittaa jos nukkuu päikkärit autossa vaikka iltakuuteen asti ja sitten tämä yksi, joka jos nukkuu vääriin aikoihin tai vääriä määriä, konttailee öisin sänkyä pitkin ja läpsyttelee äitiä :D

Väsynyt vauva nukahtaa helposti. Yliväsynyt vauva ei meinaa nukahtaa millään ja voi nukkua katkonaisesti ja herätä turhan aikaisin. Toki myös vauva, joka ei ole vielä tarpeeksi väsynyt, ei meinaa nukahtaa, mutta se onkin toinen juttu se. 

Että mitä loppupeleissä se vauvantahtisuus on? Mikä on vauvan tahti? Onko se sama asia kuin vauvan rytmi? Miksi aikuinen ei voisi tuntea lapsensa rytmiä ja haluta pitää siitä kiinni, miksi se koetaan ei-lapsentahtisena? Voiko vain rytmittömyys olla lapsentahtista? 



Kurkkaa myös




torstai 21. lokakuuta 2021

Kehokuva kolmannen raskauden jälkeen


Tässä yhtenä päivänä tein taas vaatekaappi-inventaariota, ja koin suurta iloa vaatteista, jotka mahtuvat taas päälle pitkältä tuntuvan ajan jälkeen. Osan imetysvaatteista puolestaan siirsin jo syrjään, vaikka imetys jatkuukin kyllä.


Kun menneet lähivuodet ovat pitkälti olleet raskautta, imetystä ja palautumista, löytyy kaapistani paljon eri kokoisia vaatteita, sillä olisihan aina löydettävä jotain, mikä mahtuu päälle. Kirjoitinkin täällä siitä, kuinka nämä perheenkasvamisvuodet haastavat myös vaatekaappia.

Etenkin raskaudesta palautuvalle kropalle on ollut tärkeää löytää kivoja vaatteita, jotka ilahduttavat ja joissa on hyvä olla. Joissa voi imettää ja jotka eivät korosta sitä palautuvaa, pehmoista keskivartaloa. Kaikki eivät imetysvaatteita harrasta, mutta minulle tietyt Maitotytön imetysmekot ovat olleet arjen helppouden ja itsetunnon pelastajia. Sellaisia, joihin on ollut ihana pukeutua. Pienen vauvan kanssa on supernäppärää, kun ei tarvitse nostella ja kaivella vaatekerroksia, vaan imetys onnistuu imetysluukkua raottamalla. Ja toki plussaa siitä, että nuo vaatteet eivät ole niitä perusraidallisia, mahaa myöten kulkevia imetysvaatteita, mitä ketjuliikkeisssä usein on tarjolla. 

Kesällä pohdin paljon palautumista, vatsamakkaroita, itsevarmuutta ja kehon kantamista. Olen aina ollut tarkka, ettei vaatteistani näy makkarat läpi. Etenkin siis silloin, kun mukana kulkee vielä "ylimääräisiä" kiloja eli vaikkapa nyt vauvavuoden aikana. Silloin tavallaan kiellän itseltäni paljon vaatteita. 

Minulla on todella lyhyt selkä. Makkarat vatsalla saavat koko keskivartalon näyttämään pullealta, raskausvatsa näkyy aikaisilla viikoilla, pienikin turvotus näyttää suurelta, vatsanseutu palautuu hitaasti raskaudesta ja niin edelleen. 

Rakkaudella pidettyjä imetysvaatteita: kolme Maitotyttöä ja yksi jonkun itse tekemä.


Katukuvassa kesälläkin näkee erilaisia kroppia ja erilaisia ajatuksia pukeutumisesta. Myös niitä makkarankuorivaatteita. Niitä jäin paljon kesällä pohtimaan, että vau, kun isommillakin ihmisillä on itsetuntoa kohdillaan, että voi oikeasti pukeutua sillä tavalla, kuin huvittavaa. En tarkoita, että haluaisin juuri sillä tavalla pukeutua, vaan ehkä olen jonkin verran kokenut sosiaalista painetta siitä, että tietyt vaatteet ovat vaikkapa vain hoikkia ihmisiä varten.

Sitä olen miettinyt, miksi itseltä sellainen puuttuu? Se tietynlainen asenne oman itsensä kantamiseen. Olen kyllä hyväksynyt kroppani ja sitä rakastanut, mutta tavallaan kokenut tarvetta piilottaa sitä muiden katseilta. Arvosteluilta. Itsesuojeluna? Ja nyt kun kroppa lähenee taas ennen raskautta -olotilaa, koen voivani käyttää taas runsaammin eri vaatteita.

Mistä tämä kokemus kumpuaa? Enkö sittenkään ole hyväksynyt kehoani joka hetkessä, vai onko se vain tietynlaista itsesuojeluvaistoa, omaan historiaan peilaten? Ja sitten taas toisaalta, en mä ihan kaikista makkarankuorista tykkäile ilman niitä raskauskilojakaan, eli toki myös ihan makuasiakin. 

Mutta näitä on hurjan mielenkiintoista miettiä! Kolmas raskaus ei sinällään tuonut mitään uutta ajatusta tai kehollista muutosta, mutta ikä tuo kaiketi koko ajan sitä kuuluisaa lempeyttä itseä kohtaan. 


Nyt on tavallaan jo helppo huudella, kun kroppa tuntuu jo omalta. Talvella ei tuntunut, vaan oli mulle aika tyypillisiä kiloahdistus-ajatuksia ilmassa. Mutta sekin on ok, nekin tunteet on ihan sallittuja, kunhan niihin ei liity itsensä mollaamista tai negatiivisia ajatuksia itsestä.


keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Vuosi imetystä, mitä on opittu?


Kolmas lapsi, kolmas imetystaival, mutta ei sitä turhaan sanota, että oppia ikä kaikki. Kolmannellakin kierroksella voi oppia vaikka mitä.


Tällä kierroksella opittua:


1. Vauva voi olla nopea tankkaaja ja jopa pieniruokainen, ja silti kasvaa hienosti äidinmaidolla pieneksi pulleroksi. ❤️

2. Tiukkaan imetysotteeseen voi saada apua vauvojen vyöhyketerapiasta, ja esimerkiksi huulijännettä ja poskilihaksia voi vauvalta hieroa itsekin.

3. Vauvan imuote voi tiukentua tai huonontua kesken vauvavuottakin, vaikka imuote olisi aiemmin ollut parempi (kurkkaa ylempi kohta tähän liittynen!)

4. Alipainepumppu on yllättävän kätevä vauvan ensimmäiset kuukaudet! Pieni ostos, olisiko ollut alle viisitoista euroa, ja käyttöaika sinäänsä lyhyt, mutta oli kyllä hintansa väärti.

5. Imetysjumit voi käydä niin pahoiksi, että tarvitsee juosta hierojalla. Ennen tätä imetyskierrosta en varmaan olisi uskonut edes, mutta näin kävi alkukuukausina. Kannattaa panostaa omalle kropalle hyviin imetysasentoihin, näin jälkiviisaana voisin sanoa. Toki osa jumeista tuli ihan vauvan kantelustakin.

6. Ilman imetysliivejäkin pärjää! (Kunhan on hyviä imetysvaatteita.) Aiemmin olen käyttänyt vauvavuoden aikana, etenkin alkupuoliskolla, imetysrintsikoita, mutta nyt ne taisivat jäädä jo aika alussa pois. Jotenkin eivät tuntuneet mukavilta. 

Saattaa johtua siitä, kun viimeset pari vuotta olen kulkenut hyvin kevyissä liiveissä. Olin ajatellut, että maidon tulvimisen takia täytyisi käyttää, kun niihin saa torpattua liivinsuojat, mutta näköjään sitä pärjäsi ilman liivejäkin sen maitoisimman alun jälkeen.

7. Osa vauvoista nipistelee näköjään tosi kovaa nimenomaan imetyksen aikana. Miten voikin olla niin tiukka ote pienellä tyypillä! Siinä ei paljoa mitkään imetyskorut ole auttaneet, vaan paras apua on pukea pitkähihainen paita päälle, niin vauva ei saa raadeltua äitirukkaa. Oi voi 🙈 Iltanukutuksella mulla on usein myös huivi kaulassa suojaamassa kaula-aukkoa, tämä vauva vaan nipistelee niin paljon kovempaa kuin edelliset. Oikeasti 😁


Onko sulla tullut imetyksessä uusia oivalluksia seuraavien lasten kohdalla?



maanantai 11. lokakuuta 2021

Esittelyssä Go Go Eskimo - lautapeli lapsille


Kirjaston valikoimista löytyi kiinnostava Go Go Eskimo - lautapeli, jossa seikkaillaan lumisissa maisemissa. Ollaan vallattu aluetta lasten lautapeleissä pikkuhiljaa ikäsuosituksissa ylöspäin. 


Tämän pelin suositusikä on seitsemästä ylöspäin. Se kertoo siitä, että vaaditaan siis jo aika paljon keskittymistä ja hoksaamista enemmän kuin pienten peleissä. Omalla kokemuksella sanoisin, että viisi- kuusivuotiaat pelaavat peliä jo sujuvasti, sitä nuoremmat avustetusti.

Tällä kertaa esittelen vain yhden lautapelin. Huomaan, että minulla jää aika helposti tekstit roikkumaan luonnoksiin, kun pohdin niihin sopivia yhdistelmiä peleistä ja noh, sitten ne näppärästi unohtuvat.

Tässä Go go eskimo -pelissä on seikkailijoita jäätiköllä. Seikkailijoiden tarkoitus on saada kaloja ja vaihtaa ne jokaisen kierroksen lopussa kaloja vastaavaan määrään rahaa. Rahaa ei kuitenkaan saa kaikista kaloista, vaan vain yhdestä väristä, eli siitä, minkä värisiä kaloja on eniten (punainen, vihreä ja keltainen). 

Pelissä on kolme kierrosta. Yksi kierros päättyy, kun yksi seikkailijoista ehtii torille. Se, joka kolmen kierroksen jälkeen on rahakkain pelaaja, voittaa pelin.

Pelaajilla ei ole omia seikkailijoita, vaan kaikkia hahmoja liikutetaan niiden väriä vastaavilla liikekorteilla. Myös jääkarhu liikkuu kortttien mukaisesti, ja estää seikkailijoiden matkaa. 

Peli vaikeutuu kierros kierrokselta, kun edellisellä kierroksella rahastettu kalaväri poistetaan kerättävistä. Tai toki niitä saa kerätä, mutta niistä ei voi saada rahaa enää. Viimeisellä kierroksella kaikilla on jäljellä vain yksi kalaväri, ja huonossa lykyssä kaikki tavoittelevat samaa väriä. 

Jääkarhu estää violettia seikkailijaa etenemästä.


Tälle pelille iso suositus! Niin aikuiset kuin 6- ja 4-vuotiaatkin meillä tykkäävät Go go eskimosta. Pelissä ei pärjää pelkästään taidolla, vaan paljon riippuu myös tuurista.

Pienempien kanssa tämä lautapeli onnistuu niin, että liikekortit pidetään näkyvillä ja aikuisen kanssa yhdessä pohditaan, mitä seikkailijaa liikutetaan. Aika hyvin esimerkiksi neljävuotias pelailijakin tuntuu ymmärtävän pelin idean, vaikka taktikointi eli muiden kalasaalistuksen häiritseminen ei vielä ilman aikuisen vinkkejä onnistukaan.

Peli vaatii pituutensa vuoksi keskittymiskykyä. 


Go Go Eskimo -lautapeli

Ikäsuositus 7+

Peliaika 40min

Pelaajien lukumäärä 2-6


Kurkkaa myös






sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Vauvan 65 reissuyötä


Meillä on täällä ihan hippusta vaille yksivuotias pikkutyyppi. Ollaan sekalaisella kokoonpanolla reissattu vauva kainalossa monessa paikkaa. Telttaretkiä, yökyläilyjä, mökkeilyä ja muuta kivaa.


Heitettiin vitsinä tavoitteeksi 73 reissuyötä vauvavuoden aikana, joka olisi ollut 20% vauvavuodesta. Vähän jäi uupumaan, päästiin lukuun 65. Ei paha, vai mitä sanot? 

Sen sijaan ilman äitiä vauva ei ole yökyläillyt missään, siitä ja sen vierestä täällä kirjoitinkin hetki sitten.

Kesällä tuli reissuöitä paaaljon, kun oli kesälomaa ja isyyslomaa ja siksi kiva tehdä pikkureissuja. Kesällä muutenkin meneminen ja tekeminen on niin helppoa, kun on lämmintä, voi olla ulkona eikä ulkovaatteita tarvita kummemin. Tai ainakin menneenä kesänä säät kyllä suosi retkeilyäkin ajatellen. Alkukesän reissukuulumiset löytyvät täältä.


Reissunukutus syksyn pimeässä, makuupussin lämmössä :)


Telttailun korkkaaminen vauvan kanssa vähän ennalta jännitti, mutta vauvan mielestä se ei tainnut olla sen kummempi yöpaikka kuin muutkaan reissupaikat. Ja toki sekin vaikuttaa, että nukutan vauvan reissuissa aina rattaisiin, ja rattaathan ovat tutut hänelle.

 

Nyt reissaaminen on hurjasti vähentynyt taas syksyn ja arjen tullen. Ihan mukavaa olla kotonakin, arki on kuitenkin kivan vaihtelevaa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että melkoinen reissuvauva meillä! 


Kurkkaa myös 





lauantai 9. lokakuuta 2021

Lukemisen juhlaa! Aku Ankka -lehden näyttely Päivälehden museossa



Menneellä viikolla käytiin Helsingissä asioilla, ja samalla kurkattiin "Lukemisen juhlaa! Aku Ankka -lehti 70v Suomessa" -näyttely Päivälehden museossa. Näyttely on pystyssä vielä muutaman viikon, joten vielä ehtii vierailemaan Ankkalinnan teemoissa.


Näyttely on toteutettu lapsia ajatellen: löytyy Karhukoplan salatunnelia, pieniä tehtäviä ympäri seiniä, Tupun, Hupun ja Lupun neppisrata, Aku Ankan auto, ja vaikkapa Roope Ankan toimiston rahapunnukset. 

Näyttely on ilmainen ja melko nopeasti kierretty. Tehtäviin ja esittelyteksteihin perehtymällä saa toki enemmänkin aikaa kyllä kulumaan. Kiva pieni näyttely, suositus tälle!

Käydessämme ei ollut suurempaa ruuhkaa, paikalla oli muutama seurue meidän lisäksi. Sen pitemmittä puheitta, tässä muutama kuva näyttelystä:



Karhukoplan salatunnelin päässä odottaa poliisi, o-ou!




Päivälehden museoon on mukavan lyhyt matka Helsingin rautatieasemalta. Rattaat voi jättää parkkiin museon aulaan :) Mukavaa reissua!



tiistai 5. lokakuuta 2021

Äitipäivitys - kuusi vuotta äitinä

 


Niin kuin aina vuosikatsauksia tehdessä, aloitin lueskelemalla, mitä olen kirjoittanut äitiydestä vuosi sitten. Silloin en ollut energisimmälläni, olihan loppuraskaus menossa ja vähän jo kisauupumus. 


Kuitenkin noissa edellisissä äitiyspäivityksissä näyttää olevan nousevan trendinä mulla, että onnellisuus lisääntyy käsi kädessä äitinä vietettyjen vuosien kanssa. Samaa sanoisin nytkin!

Kaiketi mitä tahansa asiaa kun tekee tai harrastaa vuosia, siinä kehittyy. Niin äitiydessäkin. Paljon on matkaa kuljettavana ja koko ajan tulee uusia asioita eteen, mutta on tässä onneksi opittukin paljon.

Jos vuosi sitten oli koronan ja pitkältä tuntuvan raskauden vuoksi kisaväsymystä havaittavissa,  on tämä mennyt vuosi sen sijaan ollut enemmänkin voimaantumisen vuosi. 

Koen, että olen päässyt syvemmälle äidinrakkaudessa ja muutenkin äidillisyydessä. Lempeydessä. Ihan osaan kyllä olla edelleen myös todella ärsyttävä ja helposti ärsyyntyvä akka, valitettavasti. Mutta kuitenkin, osaan myös olla lempeämpi ja rakastavampi. Ottaa enemmän vastaan ja antaa enemmän itsestäni. Jotenkin päässyt syvemmälle siinä.

Jännä sinänsä, koska en ollut ajatellut, että nämäkin ominaisuudet voivat kehittyä. Enemmän olen ajatellut äitiyteen liittyvän mm. hermojen kasvamista, "pakollista" epäitsekkyyttä ja muuten vain aikuisen ihmisen luonteen jalostumista.

Varmasti myös vauvavuosi on tehnyt paljon, vauvat kun tuppaavat olemaan sellaisia rakkauspakkauksia. Vauva tuo niin paljon onnen ja rakkauden tunteita lisää. Ihania, oksitosiinin huuruisia hetkiä ja ajatuksia on kyllä ollut paljon havaittavissa. 

Tämä vuosi on muutenkin ollut supernopea, ja siksikin korostanut ajatusta siitä, että itselle tämä on vain pieni hetki, lapsille se kuuluisa lapsuus. 


Tasaisen verensokerin autoiluevästä :D


Entistä enemmän tänä vuonna olen myös huomannut oman verensokerin tasaisuuden tärkeyden sille, miten lempeä tai ärhäkkä sitä on tilanteissa, kun tulee vaikka kiire tai lapset muutoin haastavat. Etenkin nyt imettäessä. 

Vaikka juu, maininnut tasaisen syömisen tärkeydestä omalle olemiselle olen jo esikoisen uhmaiästä selviytymisessä, niin entistä enemmän olen huomannut, että ei se, että syö usein, vaan mitä syö. Hyvät rasvat pitävät verensokerin tasaisena, ja silloin on myös helpompi ottaa vastaan vaikkapa lasten kuormittavampia tunteita tai käytöstä ilman että provosoituu itse niin helposti.

Tänä syksynä, kun esikoinen on aloittanut esikoulun, on se tuonut myös paljon uusia ajatuksia. Jonkun verran kyseenalaistamista yhteiskunnan normeista, toiminnasta ja oletuksista, mutta myös haikeutta ja luopumista. Uusi tilanne meidän perheessä. 


Oppia ikä kaikki. Saa nähdä, mitä tuleva vuosi äitiydessä tuo taas mukanaan!


Kurkkaa myös 

Viisi vuotta äitinä

Neljä vuotta äitinä

Kolme vuotta äitinä



perjantai 17. syyskuuta 2021

Turvaistuintetris eli kolme istuinta takapenkillä



Kolme turvaistuinta takapenkillä. Melkoista palapeliä, eikös? Vauvan siirtyminen turvaistuimeen vaati ajatustyötä ja lopulta ajelun kaupoille istuinta sovittamaan.

Suurin osa vauvoista mahtuu turvakaukaloon koko vauvavuoden. Jotkut myös ajattelevat kaukalon jäävän pieneksi kun jalat yltävät pitkälle kaukalon yli, mutta jalkojen pituudella ei ole merkitystä kaukalon sopivuudessa. Kun pää menee kaukalon yli tai painoraja tulee vastaan, on kaukalo pieni. 

Vauvan siirtyminen turvaistuimeen kesken vauvavuoden aiheutti vähän päänvaivaa. Kun pituutta on alle 80cm, karsii se useita istuimia, jotka ovat sopivia vasta siitä pituudesta ylöspäin. Pienemmille menevät istuimet taas sitten ovat joko vain 18kg saakka tai superhintavia eli aivan yli meidän istuinbudjetin. 

Esimerkiksi ovelle päin kääntyvät istuimet ovat sinne 18kg saakka. Tuntuu näppärämmältä ostaa istuin, joka menee tätäkin pitempään, ettei tarvitse olla jatkuvasti istuimia uusimassa. Suositus kun on matkustaa selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista, tai vähintään neljävuotiaaksi. Turvaistuinta tulee käyttää minimissään 135cm pituiseksi.

Lisähaastetta pohdintaan teetti automme penkit, jotka ovat sen verran kaltevat, ettei kaikkia  istuimia saa vauvalle hyvään asentoon. Turvaistuimenhan on tarkoitus olla niin suorassa kuin mahdollista, mutta samalla sen verran kallellaan, kuin on tarvetta. Vauvalla kallistuskulma on hyvä olla vanhempaa istujaa suurempi, ihan jo pään retkahtamisen vuoksi. Pieni istuja tulee kuitenkin istuimeensa aina aika ajoin nukahtamaan.

Meillä oli ennestään jo kaksi selkä menosuuntaan -istuinta; Wolmax ja Multitech. Näissä molemmissa meillä oli pulmana sekä kallistuskulma, että se minimipituus 80c+ ja siksi tätä istuinpohdintaa lähdettiin tekemään. 


Suunnitelma 1: kallistuskiila

Ensimmäinen suunnitelma oli ostaa kallistuskiila meillä jo olevaan Wolmax-istuimeen, johon sitten olisi myös hankkinut pienentimen vauvalle. Kallistuskiila siksi, koska kallistettunakin asento oli aivan liian pysty vauvalle. Tämä olisi ollut se edullisin vaihtoehto. Onneksi kiila ei ollut kallis, alle parikymppiä, sillä se jäi kuitenkin tarpeettomaksi. Kiilan kanssa autossamme etupenkki olisi pitänyt laittaa aivan tappiin, eikä ketään olisi kyllä naurattanut istua siellä. Jalkatilaahan vauvalla puolestaan olisi sitten ollut vaikka muille jakaa :D


Suunnitelma 2: 

Sitten mietittiinkin seuraavaa suunnitelmaa, joka oli meiltä löytyvä Multitech-turvaistuin. Alkuperäisessä suunnitelmassa oltiin se ajateltu keskimmäiselle lapselle, jos vauva olisi ottanut edeltä mainitun Wolmaxin käyttöönsä.

Ilmeeni kokeillessani Multitechia autoomme olisi pitänyt saada ikuistettua. Ensin kokeilin Multitechia, joka on siis aika kookas istuin, keskipaikalle. Ahaa, se ei mahdukaan Wolmaxin viereen. Vaikka meillä autossa (Corolla Verso) on täysikokoiset, liikuteltavat penkit. No eipä siinä sitten kun laittamaan esikoisen turvavyöistuinta keskelle. Se mahtui. Multitech sitten reunaan. 

Kiinnittelen Multitechia, enkä ole ollenkaan tyytyväinen sen asentoon automme kaltevilla penkeillä. Ja lisäksi sekin vie melko paljon tilaa edessä istuvalta kuskilta. Säädän vielä istuimen tukijalan paikalleen. Mitä, se ei ylläkään auton lattiaan! Voiko olla!? Voi olla. Uskomattoman surkuhupaisaa, mutta totta. Koska tukijalka ei yllä auton lattiaan, ei istuinta voi lainkaan asentaa autoomme. Multitech on ostettu aiempaan autoomme, jossa oli matalammat penkit. Ei tullut mieleenkään, että homma jäisi tukijalasta kiinni.


Kallistuskiila, joka jäi työttömäksi heti saapuessaan :D 


Lopputulema

Suunnitelmat uusiksi, ja lähdettiinkin sitten kauppaan sovittamaan Max-Wayta, joka oli ajatuksen tasolla jo muhinut jonkun aikaa mielessä. Max-Way on turvavyöllä asennettava turvaistuin selkä menosuuntaan, joka sopii käytettäväksi 25kg tai 120cm saakka. Eli pitkään. 

Ei kaivattu enää yhtään arpomista ja säätämistä, sen vuoksi ei lähdetty sokkona tilailemaan istuinta netistä, vaan haluttiin varmistaa istuimen sopivuus autoon ja turvaistuintetrikseemme. 

Hienosti mahtui Max-Way keskelle kahden istuimen väliin ja kallistusasentokin oli vauvalle sopiva. Plus -testattu, eli tarkimman turvatestin läpikäynyt istuin, ja onneksi vielä edullisemmasta päästä, hintaa  parisataa. Kirpparilta löytyi samana päivänä vielä myös pienennin kyseiseen istuimeen, tähänkin istuimeen kun lapsi on sopiva vasta suunnilleen 80cm paikkeilla. 

Nyt istuin on ollut käytössä sen pari kuukautta, ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Ja hei, bonuksena vauvakin nukkuu istuimessaan paljon paremmin kuin turvakaukalossa koskaan! Nyt on sitten istuimia taas useammaksi vuodeksi eteenpäin.

 

Jos kaipaat lisätietoja turvallisesta matkustamisesta, vierailehan Turvaistuinblogissa!


Kurkkaa myös aiemmat pohdinnat:


Selkä menosuuntaan 3-, 4- vai 7-vuotiaaksi?


tiistai 14. syyskuuta 2021

Vauva kainalossa joka paikkaan - Pienet omat hetket latauttavat aika hyvin vauvavuonna



Me äiditkin ollaan erilaisia ja kaivataan eri määriä omaa aikaa, mutta olen myös sitä mieltä, että on olemassa tietynlaista joukkopainetta siitä omasta ajasta. Siitä, kuinka sitä pitäisi saada viettää kunnolla, ilman vauvaa. Tehdä samoja asioita kuin ennen äitiyttä ja olla tasan se sama ihminen kuin aiemminkin. 

Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, tuntui, että nyt kun se vauvavuosi on ohi, tarkoittaa se että enemmän täytyisi olla jo lapsesta erossa. Monesta paikkaa tuntui kuuluvan ajatusta, että erossa oloa olisi "molempien jo hyvä harjoitella". En kummemmin harjoitellut, mutta ajatus kyllä otti tilaa ajatuksistani.

Kolmannen lapsen kohdalla on onneksi jo kauan aikaa sitten löytänyt itsensä äitinä, eikä oikeastaan paineita enää samalla lailla tunne mihinkään suuntaan. Tähän samaan kategoriaan menee myös vauvan yökyläilyt. Vauvaryhmissä on usein pohdintaa, kuka on antanut vauvan yökylään, ja kenen läheinen vaatii vauvaa yöreissuun ilman vanhempia.  

Toki jokainen saa antaa vauvansa yökylään, jos se tuntuu oikealta vaihtoehdolta perheelle, mutta hassu olettamus, että näin "pitäisi" tehdä ja saada sitä kallisarvoista omaa aikaa. Itselleni tämä olisi ollut kauhistus, antaa vauva yökylään. Ei mitään rentouttavaa omaa kivaa, vaan aivan vieras ja kauhistuttava ajatus. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

Tähän ajatukseen olen päätynyt myös omaa äitiyden (toki lyhyttä) historiaani pohtien. Se vimmattu olo siitä, että minun ihmisenä pitää tavallaan todistaa olevani samanlainen, saman näköinen ja kokoinen ja samalla tapaa omia juttujani tekevä ihminen kuin ennenkin. Ja että se vaatii säännöllistä erossaoloa vauvasta. 

Mutta enhän minä ole samanlainen kuin ennen äitiyttä. Toki olen sama ihminen, mutta miten voisinkaan olla täysin samanlainen kuin aiemmin? Onhan välissä vuosia, asioita, äitiyttä, kasvamista, oppimista. Ja vauvavuosi, se on aina poikkeusaikaa. Vauvan paikka on isän ja äidin sylissä. Ja vuosikin, se on aika lyhyt aika, loppujen lopuksi. Tämän sanon syvällä haikeudella, sillä meillä vauvavuosi vetelee viimeisiään, ja se tuntuu tosi haikealta.

Mutta. Ei onneksi tarvitse olla täysin sama ihminen. Tälläkin kertaa olen vauva kainalossa kulkenut lähes kaikkialle. En ole kokenut sitä vaivalloiseksi tai vauvaa rasitteeksi. Vauva ja minä olemme yhtä. Elämme symbioosissa toistemme kanssa. Vauva saa myös ravintoaan kauttani. Peilaa tunteitani, oppii kauttani. Minulla ei ole tarve taistella ihmisen biologiaa vastaan. Ajattelen, että ihminen on taitavasti ja ajatuksella suunniteltu, ja että näin on hyvä. Se ei ole vauvan omimista, vauvalla ja isällä on aivan omat juttunsa. Meillä ei esimerkiksi olla jaettu maitohommia tai yösyöttöjä, sillä minä imetän, mies ei. Aika simppeliä.

Toisinaan olen tehnyt kirpparireissuja itsekseni. Haahuillut käytävillä tyhjää ostoskoria kantaen, hengähtäen ja omasta ajasta nauttien. En halua olla pitempään erossa vauvasta, minun ei tarvitse haluta olla. Ihanan vapauttava ajatus, että ei tarvitse!

Luulen, että tähän on vaikuttanut useampikin asia. Se, että äitinä tietää jo enemmän, millainen on ja haluaa olla. Ei ole hukassa itsensä ja äitiyden kanssa, vaan ne toimivat sulassa sovussa, kumpikin toistaan pois sulkematta. 

Ja sitten se tottuminen. Olenko jo pienten lasten äitiyteen niin sisäänajettu, että pienemmätkin omat hetket ovat melko latauttavia? 

Kun tulee ensimmäistä kertaa äidiksi, on siihen asti elämä ollut melko lailla itselle elämistä ja vauvan kanssa symbioosissa elely melkoinen elämänmuutos. Ja ymmärrän, se voi tuntua ahdistavalta, tai sitä voi olla todella hukassa, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Anna armoa ja aikaa itsellesikin, äiti. 

Ne pienet, latauttavat hetket. Niitä harrastan. Äänikirjoja keittiötä siivotessa. Omia teehetkiä kirjan kanssa kun vauva on päikkäreillä. Vaunulenkkejä, kun yksi on eskarissa, toinen kerhossa ja se vauva niissä vaunuissa unilla (tämä on muuten aika luksusta useamman lapsen äidille!).

Nykyään, uudessa arjessa minulla on omia hetkiä toisinaan myös aamuisin. Kuten vaikka nyt, tätä kirjoittaessani. Sekin tuntuu aika hyvältä! 

perjantai 27. elokuuta 2021

Pliis nuku kahdet päikkärit vielä pitkään ! Eli eskarin ja vauva-arjen yhteensovittamista



Arki on alkanut. Tällä kertaa ihan uudenlainen arki, sillä esikoisen eskarin myötä meidän arki on kokenut uudistuksen. 

Lapsi ei ole meitä lähinnä olevassa eskarissa, vaan pienen automatkan päässä omakuljetteisesti. Esikoulu kestää sen neljä tuntia päivässä. Aamulla koko konkkaronkka autoon ja eskarin päättyessä sitten sama homma. Simppeliä, eikö? Tai ainakin teoriassa!

Käytännössähän tuo aika lailla rytmittää meidän päivää, ja olo on kuin ammattikuskilla, koko ajan ratin ääressä ja aikataulu mielessä. Ymmärrän hyvin, miksi moni ottaa eskarilaiselle lisäksi myös hoitoaikaa, vaikka olisi itse kotona. Ja kotieskarikin on varmasti monelle hyvin toimiva vaihtoehto.

Tällä hetkellä vauva elää kaksien päikkäreiden rytmiä, eli nukkuu ekat unet aamupäivällä, heräten vähän ennen hakureissulle lähtöä. Toiset unet allavat siinä kolmen maissa. Esikoulun aikataulua ajatellen ihan nappi rytmi. Toisina päivinä hän on unilta herätessä ehtinyt syömään jotain, toisina olen vain vaihtanut vaipan ja imettänyt ja ollaan hypätty autoon suoraan.



Vauva on kyllä sopeutuvainen. Ja onneksi hänen välipala kulkee helposti mukana, hehheh. Eli äidinmaito on hänellä edelleen hyvin oleellinen ravinnon lähde, mikä on kyllä kätevää, koska välillä tilanteet ovat lennokkaita ja maitoa saa masuun tarvittaessa hyvinkin joutuisasti paikkaa ja aikaa katsomatta. 

Eskarin aikana ollaan käyty kotona puuhailemassa tavallisia kotijuttuja, tehty junaretki eväiden kanssa, oltu puistossa, käyty kaupassa tai nähty kavereita. Iltapäivällä kun ei sitten kauheasti jaksa lähteä mihinkään, kun alkupäivä tuntuu juoksentelulta. 

Ensi viikolla alkaa kerhot ja muut harrasteet. Odotan kyllä, millaiseksi arki niiden kanssa muodostuu. Lisää erilaisia aikatauluja, osa erittäin hyvään aikaan meidän aamupäivän puuhiksi, osa vähän ei niin näppärästi. Katsotaan!

Mutta on tämä tosi erilaista meidän vapaaseen elämään verrattuna! Onneksi siitäkin ehdittiin nauttia se kuusi vuotta. Tovi kestää vielä tottua tähänkin. Tänään tarvitsin päikkärit itse, koska uuvutti.

Ja joo, ekat kotipäivätkin on jo vietetty. Ei se eskari niin vakavaa kuitenkaan ole, etteikö voisi välillä olla kotonakin. Ja onhan viiden päivän läsnäolo lapsellekin ihan uutta ja myös kuormittavaa. Ryhmäkoko kolme on kuitenkin ihan erilaista kuin ryhmäkoko 20.


Kaiken kaikkiaan eskariarki on kuitenkin lähtenyt mukavasti sujumaan. Ihan jännä elämänvaihe tämäkin!

tiistai 3. elokuuta 2021

Öuddenin Satupolku Raaseporissa



Yhdellä kesälomareissuista kävimme telttailemassa Raaseporissa. Itseä viehättää etenkin Tammisaari, koska asuimme siellä vajaan vuoden ajan esikoisen ollessa pieni. On kiva palata sen ajan muistoihin, ja samalla katsella paikkoja myös turistin silmin. Yleensä samalla tulee kurkattua myös jotain uutta.

Tällä kertaa yhdistettiin reissuun myös käynti Satupolulla Öuddenin arboretumin liepeillä. Satupolulle huristellaan Tammisaaresta Skåldon lossilla, joka jo itsessään oli jännää lasten mielestä. Lossi kulkee 20min välein, mutta lämpiminä kesälomapäivinä voi olla ruuhkaa, jolloin jonoa puretaan nonstopina, lossikuskin lounastaukoa lukuunottamatta. 

Tie Satupolulle vie leirintäalueen läpi. Näin kesällä oli kiva katsella, kuinka paljon elämää ja asuntoautoja alueella oli. Kunnon karavaanarikylä!



Satupolku alkaa puisista Satupolku- ja Sagostigen-kylteistä. Puisia satuhahmoja on ripoteltu ympäri polkua, niitä on kiva bongailla. Leveä lankkupolku kulkee pienen lammen ympäri. Sitä pitkin pääsee näkövammaisten puutarhaan. 


Reitti jatkuu kapeampana polkuna puutarhan läpi. Sielläkin kannattaa seikkailla, lisää satuhahmoja ja hassu gorilla-keinu löytyy sieltä suunnasta. Satupolku päättyy ylämäen jälkeen tiehen ja porttiin.  





Onpa kiva, kun on tehty luontopolku lapsia ajatellen! Satupolun jaksaa kävellä myös pikkujaloin, ja näkövammaisten puutarhalle asti pääsee rattaillakin lankkupolkua pitkin.


Öuddenin Satupolku löytyy osoitteesta Fåfängoudden 10, 10600 Raasepori. (Google antaa osoitteeksi Fåfängontie 216, mutta se osoite vie polun loppupäähän)

Tammisaaren vanhan kaupungin lisäksi muita käymisen arvoisia on Ramsholmenin luonnonpuisto, Dagmarin lähde ja Punavankien muistomerkki. Punaisten ja valkoisten sodan aikaan Tammisaaressa on ollut vankileiri punaisten sotavangeille. Vankileirillä kuoli 3200 vankia, ja joukkohaudan kohdalla on nykyään muistomerkki. Muistomerkin laatoissa on noin kolmetuhatta nimetä mainittua uhria. Paikka vetää hiljaiseksi. 

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Vauvalla ei ole ollut kiire lähteä liikkeelle



Me ollaan pitkään saatu ihastella paikallaan puuhailevaa vauvaa. Eipä ole juuri tarvinnut siirrellä tavaroita vauvalta piiloon tai muutoinkaan baby prooffata kotia. Lähes kaikki samanikäiset tuntuvat jo liikkuvan huimaa vauhtia, ja osa jo käveleekin tuen kanssa. 

Tuntuu hassulta, kun oma vauva on osittain sen liikkumattomuudenkin vuoksi tuntunut ihan vauvelilta. Huolta en ole asiasta pitänyt - kyllä nuo aiemmatkin ovat oppineet, eivätkä kovin "ajoissa" hekään. Eteenpäin ei ole kukaan näistä päässyt ryömimällä, taaksepäin kyllä. Enkä oikeastaan pane lainkaan pahakseni, ei ole mikään kiire juosta vauvan perässä.

Vauva on ollut suhteellisen tyytyväisenä paikallaan siitä asti, kun oppi istumaan. Eli jokusen kuukauden. Ennen istumaan oppimista oli pientä tyytymättömyyttä liikkumattomuudesta ilmassa. 

Nyt viime päivinä vauva oivalsi, miten jalkoja liikutetaan. Konttausasento kun on löytynyt pitempään jo. Ikää vauvalla nyt konttauksen oppiessa on yhdeksän kuukautta ja puolikas päälle. 


Tästä se taas lähtee, voi vauva!



maanantai 26. heinäkuuta 2021

Teltta lasten leikkeihin - tee helposti itse



Sain joskus talvella ajatuksen leikkiteltasta, ja nyt vihdoin se toteutettiin. 

Meillä on pieni takapiha, johon ei kummemmin leikkimökkejä mahdu, mutta jotain majaa tai mökkiä on aina kiva olla. Meillä tytöt leikkivät muutenkin paljon kotileikkejä tai leikkejä, missä ollaan retkellä. 

Tämän teltan juju on helppo siirreltävyys ja säilytettävyys: ylhäällä on saranat, joten sen saa kasaan helposti ja voi säilyttää vaikka varastossa silloin, kun se ei ole leikeissä. 





Teltan kehikon voi tehdä rimasta tai laudasta. Kehikon tueksi mies sahasi teltan toiselle sivulle poikkipuun telttaa jykevöittämään. Ylhäällä tosiaan on pienet saranat. Alhaalla, maata vasten on ketju, joka pitää teltan sivut paikoillaan. 

Telttakangas on tehty meidän vanhoista verhoista, jotka nidoin niittipyssyllä kiinni kehikkoon. Teltta kaipasi vielä pitsiverhoja, sellaiset nappasin suoraan lastenhuoneen ikkunasta. Nyt kelpaa leikkiä!

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Äitiysloma loppui



Äitiysvapaa loppui. Osa yhdeksän kuukauden ikäisistä vauvan pulleroista suuntaa päivähoitoa kohti. Tavallaan aika hurjaa, pienet ihmiset tämän elämän koneiston sanelemina erossa vanhemmistaan. Harjottelemassa itsenäistymistä ja jokapäiväistä eloa jonkun muun huomassa.

En puhu kenenkin valinnasta, missä ja miten ja kenen toimesta lapsensa hoitavat, vaan yhteiskunnan olemuksesta. Maailma on tavallaan kaavoitettu niin, että monet joutuvat aivan liian aikaisin luopumaan lapsiensa arjesta ja antamaan sen jollekin toiselle ihmiselle.

Tämä rahan, omaisuuden ja toimeentulon maailma on aika brutaali. Se ei juuri sääli pieniä ihmislapsia. Vaikka toisaalta, erilaisia ratkaisujakin voi tehdä. 

Välillä mietin, kuinka joskus aiemmin ihmishistoriassa säästettiin, ja taloja rakennettiin käteisrahalla. Elämä maksoi eri verran. Nyt ei taida kotien ostohinnat olla peruspalkoilla säästettävissä, vaan niitä maksetaan vuosikymmenet. Työn orjina tehdään hikipäissä hommia.

Täytyykö haluta sellaista? Teini-iän ja aikuisuuden murroksessa monet miettivät, että minusta ei sitten tule sellaista eikä sellaista. En jämähdä tai halua samaa kuin kaikki muutkin: asuntolainaa, autolainaa, koiraa ja sitä 1,7 lasta. Ja silti suurin osa meistä kai kuitenkin haluaa sen, koska siihen päätyy. Vai onko lopputulema sama siksi, ettei keksi, mitä muutakaan tekisi, ja on helpoin tehdä samaa mitä muutkin ikätoverit ympärillä?


Tällaisia ajatuksia äitiysvapaat teettävät. Tietynlaisee nahan luomisen, kuka olen ja mitä oikeasti haluan? Se, mitä olen tehnyt ennen lapsia, onko se minua? Näänkö sen yhä tärkeänä, aikani arvoisena? Käytetyn ajan suhde saatuun vastikkeeseen.


Jos jotain, niin aika on nykyään arvokkaampaa kuin ennen. Ainutkertaista. 

Meillä äitiysvapaiden loppuminen ei juuri hetkauta arkea muutoin kuin rahavirtojen supistumisella. Silti näitä miettii, mitä tapahtuu sitten joskus, myöhemmin?