sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

38 yötä reissussa - Vauvan nukkuminen koko perheen yökyläreissuilla

 


Ah kesä ja yökyläreissut! Tai no who am I kidding, yökyläillään me kyllä talvikaudellakin, kesällä vaan kaikki on helpompaa, yökyläilykin lasten kanssa.


Meidän vauva, tämä kolmonen, on tottunut aika alusta asti perheen yhteisiin yökyläilyihin. En nyt muista tarkkaan, minkä ikäinen hän oli kun ekan kerran oltiin, mutta yleensä ollaan jossain yökylässä kerran-pari kuussa. Ja nyt kesällä toki vähän ahkerammin, kun mökkikausi on täällä. 

Ja toki telttayötkin ovat tavallaan yökyläilyyn verrattavissa lapsiperheessä, koska nekin luovat vähän säätöä tuttuihin unirutiineihin ihan jo nukkumispaikan js valoisuuden suhteen.

Laskekelin kalenterista, että vauvan elinaikana eli 8kk ajanjaksolla yökyläöitä on kertynyt 38 kappaletta. Vauva on kyllä hyvä reissaamaan! Tottumusta vai luontaista lahjakkuutta? Mene ja tiedä 😁 

En tiedä muiden reissaamisista, mutta ajattelen hänellä olevan aika hyvä määrä näitä reissuöitä, tai ei ainakaan sieltä vähemmästä päästä ole nämä.


Vauvan nukutus reissuilla

Nyt on jo kuukauden-parin ajan reissuissa toiminut aika hyvin iltanukutukset: imetys sylissä, josta sitten vauva siirtyy makuupussissaan rattaisiin ekalle unipätkälleen. Siitä taas sitten sänkyyn mun kainaloon myöhemmin. Ihanan toimivaa tällä hetkellä.

Toki ihan vaan ikäkin helpottaa moneen; vauva on jo 8kk, lähempänä yhden vuoden ikää kuin syntymäänsä. 

Vauvavuoden alkuun meillä oli reissuissa mukana pehmeä koppa, jossa vauva nukkui päiväunia sisälläkin. Se oli hänelle tuttu, ja siinä unetti ihan hyvin, vaikkakin toki lyhyemmin kuin kotona. Reissussa vauva kaipasi heijaamista kotioloja enemmän. Yöuninukutus tapahtui tuolloin reissussakin kainaloon. Silloin oli se helppoa, että pikkuvauvana juurikaan mitkään äänet (siskojen riehuminen..) eivät haitanneet nukkumistakaan.

Sitten joskus lopputalvesta oli taas villi kausi, jolloin päikkärit reissussa rattaissa onnistuivat hyvin, mutta yöunille nukutus takkusi. Se oli vähän hapottavaa, mutta itseä auttaa, kun tavallaan henkisesti luovuttaa: en mahda asialle mitään, teen minkä voin, jos ei nyt nukuta niin kokeillaan vähän myöhemmin uudestaan. Talvella yhdellä reissulla vauva katseli sitteristä iltamyöhällä kun aikuiset saunoivat. Joskus se "oma aika" on siis vähän erilaista :D 


Vain yksi vanhempi mukana

Olen monesti myös lasten kanssa reissussa ilman miestä. Se vähän haastaa yöunille nukkumista, koska kaikkien näiden kolmen lapsemme nukkumaanmenoaika on suht samaan aikaan. Mutta eipä siinä oikein voi kuin porrastaa nukkumaanmenoa. Jos vauva on tavallisessa rytmissään (eikä autoilupäivien villimmissä rytmeissä), nukutan ensin vauvaa sylissä ja siirrän siitä sinne rattaisiin. Sitten on isompien vuoro. 

Rattaat ovat siitäkin kätevät, koska isompien nukkumaanmeno on äänekkäämpää. Jos yrittäisi kaikkia nukuttaa yhtä aikaa samaan huoneeseen, voisi multa lähteä järki :D Siksi porrastetusti sänkyyn siirtyminen on suht toimivaa reissuissa useamman lapsen kanssa. Ja väsyneemmät on välillä nukutettu syliinkin vähän vahingossa. Tyyli vapaa, kunhan nukutaan!


Jätä stressi pois

Enimmäkseen reissussa on mukavaa. On mielekästä nähdä läheisiä ja viettää aikaa ihmisten kanssa. Toisinaan sen takia myös vauvan päikkärirytmi venyy ja paukkuu tai vauva tulee ottaneeksi vain pikkutorkkuja, jos ollaan vaikkapa tien päällä vauvan mielestä väärään aikaan. 

Se ei ole keveintä reissaamisessa lasten kanssa, mutta yleensä tilanne korjaantuu helposti, etenkin vauvalla kun hän nukkuu päivisinkin, toisin kuin isoimmat. 

Välillä sitä meinaa stressata vauvan nukkumisista, että apua se nukkui nyt päivällä noin/ei nukkunut tarpeeksi ja muuta vastaavaa. Päivän nukkumiset usein kuitenkin vaikuttavat myös yöhön, joka taas vaikuttaa omaan jaksamiseen ja nukkumiseen.

Meillä kotona ollessa vauvan väsymys ja nukkuminen on hyvin ennustettavaa ja se tuo todella paljon helppoutta arkeen.

Sanoisin kuitenkin, että kun riittävän usein reissaa, vie se sitä stressaamista pois. Reissussa kaiken ei tarvitse mennä kuten kotona. Ei ole kivaa olla reissussa, jos ei osaa rentoutua ja antaa osan asioista mennä painollaan.

Mun lähtöolettamus usein on, että reissussa on suurempi todennäköisyys nukkua vähän huonommin kuin kotona. Se kuitenkin lasten kanssa on realistista, etenkin kun meillä kaikki lapset nukkuvat kotona hyvin, yleensä yöllä heräilemättä (paitsi vauva nyt tankkailee maitoa). Eli siis, ne nukkuvat niin hyvin, että tuskin kylässä paremmaksi pistävät. 

Olen päässyt itseni kanssa hyvään olotilaan asiasta, ja todennut, että sellaista reissussa välillä voi olla, mutta että se ei ole vakavaa. Nyt tosin koko kevät ja alkukesä on ollut tosi hyviä reissuöitä.


Sitä yllättyykin sitten aina iloisesti, kun yöt menevätkin reissussakin kokonaan nukkuen 😂 


Kurkkaa myös






lauantai 12. kesäkuuta 2021

Synnytystiimi synnytyksessä - Kotisynnytyspäivän mietteitä


Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) mietteitä. Edellisen osa, synnytyspaikan merkityksestä löydät täältä. Teksti liittyy yllä olevaan kuvaan.


Tässä kuvassa vauva on vielä kohdussa, tuloillaan. Lepoa ja voimien keräämistä ennen seuraavaa supistusta.

Synnytys alkoi yöllä, ja ajattelin että tämäkin vauva olisi syntynyt yön hämyssä kuten mun aiemmat vauvat. Vaan eipä syntynyt, syntyi kello 11 aamupäivällä. Synnytyksessä on monia asioita, joihin voi vaikuttaa valmistautumalla, vaan kellonaika ei taida olla yksi niistä :D

Tekee tosi hyvää katsella synnytyskuvia. Multa löytyy myös monta kuvaa, joissa näytän tosi avuttomalta. Ja kuvia, joissa näkyy mun synnytystiimi, mun ympärillä, kädestä pitämässä, silittämässä selkää, tsemppaamassa, painamassa akupisteitä. Ja voi katsoa että vau kuinka monta ihmistä mulla oli mukana, ihan vaan minua varten. Tässä synnytyksessä minulla oli tähän asti suurin tiimi, kaksi doulaa, kaksi kätilöä ja oma mies.

Jokainen heistä minun itseni valitsemana. Ei tarvinnut arvailla, kenen kanssa sitä synnyttelee. Se luo turvaa, sitä turvallisuuden tunnetta synnytykseen, kun ei tarvitse jännittää paikalla olevien käytöstä tai mielipiteitä kuhunkin synnytyksen kulkuun liittyvään asiaan. Tietää olevansa siltä osin turvassa, kukaan ei ole tulossa sotkemaan synnytyskuplaa vaikkapa rutiinitoimenpiteillä.

Ja lisäksi paikalla oli tietenkin se tärkein, eli taivaan Isä, jonka kanssa synnytykseen oli valmistauduttu rukoillen ja pelkoja kohdaten.

Vaikka sulla ei olisi niin suurta ja mahtavaa synnytystiimiä kuin mulla, niin taivaan Isä on sun kanssa ja häneen voi turvautua myös niillä synkillä hetkillä. Hän ei säikähdä meidän tunteita tai käytöstä. Ei itkua, huutamista tai niitä matalimpia avuttomuuden hetkiä. Hän kestää sen kaiken, sua rakastaen ja tukien.

P.s. Vikoissa mun synnytyskuvissa toisella kätilöistä on otsalamppu, koska vauva on tuloillaan ja hänen tuloa katsotaan. Nää on musta ilahduttavimpia action-kuvia, joista huokuu se että nyt muuten tapahtuu! 


Kurkkaa myös





tiistai 8. kesäkuuta 2021

Onneksi vauva syntyi kotona - Kotisynnytyspäivän mietteitä

 



Kansainvälisen kotisynnytyspäivän (6.6.) kunniaksi jaoin instagramissa viimeisimmästä kotisynnytyksestäni. Jakaminen tuntui mielekkäältä, joten pistänpä saman setin tännekin.

Alla oleva teksti liittyy kuvaan 😊


 "Katsoin tätä varten ekaa kertaa videokuvaa synnytyksestä. Ja itkin. Tavallaan niin hurjaa mutta samalla tosi tosi ihmeellistä. Ja en muistanutkaan, että mun eka sana vauvan synnyttyä ja hänet syliin kopattua oli vauvan nimi ❤️


Tää elämä. Kaikkea sitä saakin kokea. Ja vielä kotona ❤️😭. Siitä olen niin kiitollinen, että tämä syntymä tapahtui kotona. Se ei ollut mun kevein synnytys, ja tiedän, että muualla se olisi mennyt toisella tapaa. Onneksi ei oltu muualla ". 


Synnytyspaikka vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Monella tapaa. Oma koti, omat säännöt. Sairaalassa sairaalan säännöt. 

Sairaalassa minunkin synnytykseeni olisi puututtu enemmän, haluttu sen etenevän sairaalan hyväksi näkemällä tavalla ja koitettu vauhdittaa. 

Muistan, kuinka yhdessä vaiheessa synnytystä ajattelin, että sairaalassa saattaisin olla jo sektiossa. Ei mikään ihana ajatus itselleni. Sektioille on paikkansa, mutta se ei ole luonnollisin synnytystapa.

Kotona sain pidettyä pääni kasassa, vaikka synnytys oli hyvin intensiivistä tuntikaupalla. Koen, että kyseinen synnytys sairaalassa olisi ollut suuri riski. 


Siksi olen kiitollinen, että sain synnyttää kotona. Yksi syy monista!


Kotisynnytyskertomuksen löydät tästä




torstai 3. kesäkuuta 2021

Minne kesällä lasten kanssa?


Kesä lasten kanssa on mahdollisuuksia täynnä! Lapsiperhe-elämässä joka kesä on sama ilmiö: yhtäkkiä elämä tuntuu niin helpolta, kun kaiken toiminnan voi siirtää seinien ulkopuolelle ja nauttia. 


Viime vuonna ei tainnut kummemmin olla kesäsuunnitelmia, muutto ja raskaus olivat ihan tarpeeksi, heh. Tänä kesänä en aio tehdä niistä kumpaakaan.. :D


Tässä seuraavana meidän ajatuksia kesämenoista. Saa nähdä, mitä näistä tulee toteutettua!


Herra Hakkaraisen talo, Sastamala - Tämä on meillä ollut jo useamman vuoden reissulistalla, ehkä tänä kesänä on Hakkaraisen vuoro? Sastamalasta löytyy myös Kiviniityn kotieläinpuisto, jossa eläinten lisäksi mm. sähkömönkijärata ja polkuautoja.

Kupittaan puisto, Turku - Turkuunkin voisi kesällä eksyä. Viime kesänä oltiin sateisena päivänä, niin jäi Kupittaan puisto kokematta lasten kanssa. Se on kuulemma iso puisto, josta löytyy mm. lasten liikennepuisto, maauimala ja Seikkailupuisto. 

Nukarinkoski Nurmijärvellä - Helppo ja maisemallisesti tosi komea retkikohde. Täällä käytiin keväällä, mutta täytyy kyllä mennä myös kun kesä on täydessä loistossaan. Kurkkaa myös omat lähiluontokohteesi!

Puuhamaa, Tervakoski/ Zoolandia, Lieto/ Puuhapark, Vihti  - Viime kesänä ei tullut käytyä kuin Lintsin ilmaisissa laitteissa,  tänä kesänä olisi tarkoitus jossain puuha- tai huvipuistossa käydä. Nämä kaikki ovat suht samaa hintaluokkaa keskenään, siinä 24€ paikkeilla liput.    

Werneri Park lastenmaa, Tuusula - Täälläkään ei olla aiemmin käyty, mutta kuulostaa tosi kivalta, ja hintakin on edullinen 5€/lapsi ja aikuiset ilmaiseksi. Pomppulinnaa, karusellia, lasten kiipeilyrataa, pihapelejä jne. Tämä menee varmasti testiin.

Pieni kotieläintila, Tuusula - Kotieläintilat on symppiksiä. Meille uusi, mutta varmaan tulee käväistyä! Pääsymaksu 5€.

Linnanmäen ilmaiset laitteet - Viime kesän alussa lasten kanssa pari kertaa käytiin Lintsillä pyörimässä ilmaiset laitteet läpi, voisi ehkä tänäkin vuonna? . Ainakin viime kesänä ne riittivät huvitukseksi silloin vajaa 5- ja 3-vuotiaille, eikä ostettu laitelippuja lainkaan. Onneksi, koska olisi aika hintavaa lystiä.

Tänäkin vuonna Muksupuksu näyttäisi olevan kiinni, mutta on niitä silti vielä kuusi ilmaislaitetta. 

Launeen perhepuisto ja Yli-Marolan kotieläinpiha, Lahti - Näihin saa menemään koko päivän, Launeen perhepuisto on tosi iso ja monipuolinen. Yli-Marolan kotieläinpiha on kävelymatkan päässä perhepuistosta. Kotieläinpihalle on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu. (Lisäksi Lahdesta löytyy kirppis Lanttila, joka on mukavan suuri.)

Pelle Hermannin puisto, Pori - Tämäkin on jäänyt kokematta, vaikka Porissakin tulee välillä vierailtua. Kolmen hehtaarin kokoinen alue, eli aikaa saa ainakin kulumaan. 

Mansikanpoimintaretki jollekin mansikkatilalle. Parina viime kesänä olen lasten kanssa käynyt päiväretkellä Koivistoisen mansikkatilalla Vantaalla poimimassa sankollisen mansikoita. Täytyy katsoa, mikä tila olisi on lähettyvillä nykyään, mutta mansikkaretki täytyy ehdottomasti tehdä. 

Naapurikaupunkien leikkipuistot. Leikkipuistojen valloitus menee hyvin retkikohteesta lasten kanssa. Etenkin uudemmat ja isommat puistot on usein ajatuksella toteutettuja ja niissä on kivaa touhuta. Mielekkäät kesätekemiset eivät suinkaan vaadi aina isoa lomabudjettia. 


Sagalundin museo Kemiönsaaressa on kiva kohde lastenkin kanssa.

Näiden lisäksi tietenkin kaikkea perinteistä kesään kuuluvaa eli mökkeilyä, uimista, saunomista, telttailua, mustikkaretkiä ja marjojen syömistä ylipäätään. Ah kesä!

Mitä kivaa teillä on kesäsuunnitelmissa lasten kanssa? 



Kurkkaa myös





keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Kotihoidossa eskariin asti, mutta miksi?


Syksyllä esikoinen aloittaa eskarissa. Aika jännä etappi myös näin vanhemman näkökulmasta, lapsi kun on ollut kotihoidossa nämä vuodet. Vaan miksi olla kotihoidossa esikouluun saakka?


Vaan miksipä ei, jos se on mahdollista ja sopii perheelle? Pidämme ajatuksesta, että lapset saavat olla kotona kasvamassa mahdollisimman pitkään.   

Tiedän toki, että nykyään on yhä enemmän vallalla ajatus, että lapsen tavallaan kuuluisi tietyn ikäisenä jo olla päiväkodissa varhaiskasvatuspalvelujen parissa.

En kuitenkaan koe lapsen jäävän paitsi jostain, vaikka hän ei olekaan ollut päiväkodissa. Tai että kotihoito olisi lapselle karhunpalvelus, kun häntä ei ole alusta asti sisäänajettu päiväkotimaailmaan ja suuressa ryhmässä toimimiseen. Ja kaverisuhteitakin voi löytyä muualta.

Itselleni päiväkotimaailma on tuttua ammatin puolesta. Tiedostan siis varhaiskasvatuspalveluiden hyvät puolet ja tiedän, ettei kotihoito ole kaikille perheille paras tai toimivin vaihtoehto.


Esikouluhan on vasta harjoitusta koulua varten.

Ajattelen kotivuosien olevan hyvä pohja myös koulumaailmaa ajatellen. Kotona olemisessa on valtavasti hyviä puolia, ja kotonakin voi puuhailla monipuolisesti kaikkea.

Arki on rikasta. Uuden ihmettelyä, suuria ja pieniä tunteita, kasvamista ja oppimista. Yhdessäoloa. 

Etenkin kuluneen vuoden ajan ollaan nautittu hitaista aamuista ja kiireettömyydestä. 

On retkeilty, reissattu, nähty kavereita ja muita läheisiä. Käyty kirjastossa ja metsässä. Pelattu lautapelejä, muovailtu, maalattu, leivottu ja tehty ruokaa. Leikitty. Ja niin edelleen. Täyttä elämää eletty. 

Ollaan säästytty päiväkotimaailman sairastelukierteeltä. Etenkin nyt korona-aikana, kun jokaisesta yskäisystä ja niiskaisusta ollaan lähettämässä lasta kotiin.

Ei ole tarvinnut kilpailla sylistä tai huomiosta.

Lapsi on myös oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Hän osaa keskittyä vaikkapa kynätehtäviin tai kirjan kuunteluun pitkiäkin aikoja. Halutessaan. Ja ilman näitäkin taitoja voi esikouluun mennä, se kun tosiaan on vasta harjoitusta koulua varten ja tasaa lasten valmiuksia kouluun siirtymiseen. 

 

Onhan näitä, ja tässä vain muutama, mitä tuli ensimmäisenä mieleen.


Urallisesti tai eläkerahoja ajatellen tämä ei tietenkään ole se kannattavin valinta, olla kotona pitkään. Olen kuitenkin todella kiitollinen, että tämä on mahdollista. Lapset ovat pieniä  vain hetken. 


Kotihoito ei ole kaikille perheille se paras vaihtoehto, mutta meille se on kyllä ollut. Itsekin on tässä saanut kasvaa yhteistä arkea eläen.


Mielenkiinnolla odottelemme, mitä kaikkea eskarielämä tuo tullessaan!


keskiviikko 26. toukokuuta 2021

4 lautapelivinkkiä 6+ -vuotiaille



Pakko kyllä hehkuttaa paikallista kirjastoa: ihan loistava lautapelivalikoima lapsillekin! Ollaan järjestelmällisesti käyty erilaisia lautapelejä läpi, ja nyt ajattelin kertoa meidän lemppareista. 


Ollaan lainattu uusia pelejä viikoittain. Nämä n. kuusivuotiaasta eteenpäin tarkoitetut pelit alkavat olla jo aikuiseen makuunkin tosi mielekkäitä. Eli eivät siis millään tapaa vain kuusivuotiaille, vaan siitä eteenpäin. 

Ja usein "tavallisten" lautapelien ikäsuositus alkaa sieltä kahdeksasta vuodesta, eli ei olla kovin kaukana siitäkään.

Tämä on ensimäinen osa lautapelisuosituksia, toinen osa pelejä tulee myöhemmin, joten jäähän kuulolle! 



Yatzoo

Ikäsuositus 5+

Peliaika 5-15min

2-8 pelaajaa

Perinteinen noppapeli, mutta nopanlukemat on korvattu eläimillä. Peliruudukolle tulee pisteitä erilaisista yhdistelmistä sekä mahdollisimman suurista määristä samaa eläintä. Pientä taktikointi-ajattelua joutuu käyttämään, että tulisi valinneeksi mahdollisimman pisteikkään vaihtoehdon. Tykkään pelin simppeliydestä.

Jos tämä olisi oma peli, laminoitaisiin ruudukot, niin olisivat pitkäikäisempiä :)



Leo menee parturiin -pelissä pitää olla tarkkana ja pistää käännetyt laatat mieleen.


Leo menee parturiin

Ikäsuositus 6+

Peliaika 30min

2-5 pelaajaa

Tämä ei oikeastaan ole oma suosikkini, koska tässä joutuu muistamaan, ja se ei tällä hetkellä ole  vahvuuteni :D Omat lapset ja kylässä olleet pelailijat tästä kuitenkin ovat kovasti tykänneet ja useamman kerran pelanneet, siksi tämä Leo pääsi listalle.

Peli on yhteistyöpeli, jossa pelaajien tarkoitus on yhdessä viedä Leo parturiin ennen parturin sulkeutumista. Väärän värisistä askelmista kello kulkee eteenpäin. Pelaajien on tarkoitus laittaa muistiin laattojen värit ja koittaa päästä oikeanvärisellä liikkumiskortilla samanväriselle laatalle, jotta kellon ei harppaa iltaa kohden. Aikaa pelissä on viisi päivää, aina illalla Leo menee takaisin alkuun ja yrittää uudestaan. 

Yhteistyöpelit ovat välillä kivaa vaihtelua, kun pienimmillä pelaajilla tunteet saattavat kuumeta välillä ns. tavallisissa peleissä. Hyvä peli tunteiden tasailuun siis :D

Plussaa pelin härpäkkeistä: etenkin kellon liikuteltava viisari ja Leon kasvava harja olivat lasten mieleen.


Lasten menolippu -peli. Tässä on jo oikean pelailun makua!


Ticket to ride First Journey

Ikäsuositus 6+

Peliaika 30min

2-4 pelaajaa

Perinteinen Menolippu lastenversiona, jee! Eli tarkoitus tehdä reittejä reittikorttien mukaisesti, eri värisiä kortteja maksuna käyttäen. Näistä tulee niin "oikean" pelin fiilis jo, että! Hyvin samantyylinen oikean Menolipun kanssa. Miinuspisteitä ei tässä versiossa ole.

Huomaa, että peli vaatii lapseltakin jo keskittymiskykyä hippusen, ihan jo pelin kestoonkin liittyen. 



Viikinkien laaksossa kerätään kultakolikkoja omaan viikinkilaivaan
 (kuvassa vasemmalla)


Viikinkien laakso

Ikäsuositus 6+

Peliaika 15min (meillä menee kauemmin)

2-4 pelaajaa

On meneillään viikinkien keilatapahtuma. Tarkoitus on pallolla kaataa tynnyreitä, ja kaatuneiden tynnyreiden värien mukaan siirtää pelinappuloita laiturilla. Kun jonkun pelinappula tipahtaa veteen, on aina kolikoiden jakamisen aika. Pelin voittaa se, kenellä on eniten kolikoita.

Plussaa pelin ulkonäöstä, etenkin viikinkilaivat tuntuvat vetoavan meidän pikkupelaajiin. 

Pelissä tosiaan "mailalla" lyödään palloa pelilaudalla, joten lattialla pelaaminen on ehkä mukavampaa kuin pöydällä. Tai itse en ainakaan jaksa kalastella palloa pöydän alta koko ajan (Ehkä se pelin pitempi kesto johtuu siitä pallon jatkuvasta etsimisestä :D ).


Oliko tuttuja pelejä? Pysy kuulolla, kivoja pelejä on tulossa lisää! Omat tai lasten lempparit saa vinkata!


Kurkkaa myös



tiistai 25. toukokuuta 2021

Paineet nukkumisesta esikoisen äitinä vs. kolmannen äitinä



Eilen vauvaa yöunille nukuttaessa tuli mieleen esikoisen vauva-ajat. Ekan lapsen kohdalla sitä kauheasti mietti ja oli painetta siitä että yöt pitäisi jo olla yhtenäisiä eikä juuri enää yöimetyksiä olisi. 


Kaveripiirissäni ei juuri ollut äitejä, joten paineet tulivat lähinnä somesta vertaistukiryhmistä ja netistä muutoin. Monessa perheessä puolen vuoden kohdalla aloitetaan erilaisia unikouluja, tarkoituksena saada vauva nukkumaan läpi yön. Ja kyllä, kaikki vertaistukikaan ei aina ole positiivista, kuten omalla kohdallani tuli huomattua.

Meillä ei esikoisenkaan aikaan unikouluja harrastettu, mutta silti tuli sellainen olo, että kaikki muut vauvat nukkuvat jo läpi yön heräämättä ja että itse tekee jotain väärin kun vauva heräilee. Tai että vauva herää koska haistaa maidon ja että unisyklien välillä heräily ei olisi niin palauttavaa unta, tissistä tulee uniassosiaatio ja muuta kaikkea. Kaikesta on mahdollista saada stressi aikaiseksi uutena äitinä.

Vaikka oikeasti aika pieni osa vauvoista nukkuu vauvavuoden aikana heräämättä. Vauva ei ole mitenkään rikki, vaikka heräileekin tai kaipaa läheisyyttä tai vaikkapa nyt sitä tissiä rauhoittuakseen unille takaisin. 

Jälkeenpäin tuli todettua, että ihan turhaa oli miettiä, ihan hyvin kaikki meni vaikka kaksi aiempaa vauvaani on abaut tissi suussa nukkunut ekan vuotensa ilman unikouluja tai muita päällään hyppelyjä. Ja ovat myös oppineet omaan sänkyynkin, lempeästi.

Ajattelen, että vauva on luotu yhteyteen perheensä kanssa, ja kainaloikkain nukkuminen on ihanaa. Ajoittain on toki raskaita öitäkin, mutta ne ovat vain yksittäisiä öitä siellä täällä. Oma asennekin ratkaisee yllättävän paljon. Kun heräilyistä ei ota ahdistusta tai paineita, tuntuu se mielestäni helpommalta, eikä nouse suureksi ongelmaksi.

(Toki asia erikseen on jumeista, mahakivuista yms johtuvat kipuitkuilut. Ei ole tarkoitus vähätellä vauvan itkuisuutta tai syystä x johtuvaa heräilyä, vaan normalisoida tavallista vauvan nukkumista. Suosittelen myös osteopaatilla tai vyöhyketarapeutilla käymistä edellä mainittuihin, niistä voi saada apua moneen ongelmaan.)

Ole vapaa valitsemaan omalle perheellesi oikealta tuntuvat vaihtoehdot, ja punnitse aina saamasi neuvot tai vertaistuki (myös minulta saatu :D ).


Kuvan tyyppi liittyy asiaan. Sama tyyli hänelläkin, eli pikaisia maitohetkiä yöllä unen keskellä on useampia. Ja se on ihan ok tässä kohtaa elämää. Se ei ole ikuista eikä vauva ole rikki tai unenpuutteinen. Mutta parasta on se, että itsellä on varmuus siitä, että kaikki on hyvin 



torstai 20. toukokuuta 2021

Vanhempi, säästä lapsesi kokeelliselta koronarokotteelta



Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. On vapaus ottaa tai olla ottamatta koronarokotetta.
Mutta entä lapset?

Suomessa on alkamassa tutkimus vauvojen ja pienten lasten koronarokottamisesta, ensimmäisenä maailmassa. 


Koronarokote on kokeellinen rokote, jota on lupa käyttää vain poikkeusoloissa. Koronarokotteet ovat testivaiheessa vuoden 2023 loppuun saakka. Melkoinen ihmiskoe siis käynnissä parhaillaan eikä lopputuloksesta ole mitään takuita. 

Mieti vielä, oletko oikeasti valmis siihen, että lapsesi osallistuu tähän kokeeseen? Lapsillahan ei edes ole riskiä sairastua vakavaan koronaan saati kuolla siihen. Mihin tarvitset tätä rokotetta lapsellesi?

Ja se koronarokote sitten. Et voi tietää, miten juuri se piikki tulee vaikuttamaan lapsesi elämään. Pitkäaikaisvaikutuksista ei ole vielä mitään tietoa. Mitään, kenelläkään. Pitkäaikaistutkimukset ovat kesken ja lyhyelläkin aikavälillä näyttö alkaa puhua puolestaan. 

Suurimmat haitat eivät todennäköisesti tule näkymään heti. Kun niitä myöhemmin tulee, ei niitä tulla virallisesti yhdistämään rokotteeseen ja lisäämään rokotehaittoihin. Sikainfluenssapiikin sairastuttamat ihmiset taistelevat edelleen korvauksista. 

Jos olitte osallistumassa, mieti vielä. Elämä ja terveys on liian arvokasta riskeerattavaksi. 

Olet rokotehaittojen kanssa yksin. Ei kukaan ota vastuuta, vastuun kantavat aina vanhemmat. 


Helpottaa kyllä kovasti, kun tietää meitä olevan paljon. Meitä jotka emme ota koronarokotetta tai vielä vähemmän laita sitä lapsiimme. Kaikki eivät pidä suurta ääntä itsestään, koska tämänhetkinen tilanne on todella painostava. Mutta meitä on koko ajan enemmän. Onneksi. 


P.S. Tämä postaus on lähinnä vertaistukea muille vanhemmille. Poistan riidanhaluiset kommentit :)



tiistai 18. toukokuuta 2021

Kevään kirjavinkit 6+3 ja ilmainen kokeilu Bookbeatiin & Storyteliin

 Mainos Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry




Tämä kevät ei ole sivumäärällisesti ollut se runsain lukukevääni. Määrää olen kompensoinut lukemalla erittäin hyviä kirjoja. Ne yksilöt, jotka eivät ole napanneet ensimmäisen kolmanneksen aikana, olen hylännyt suorilta. 


Nykyään, koska arki ja ne omat lukuhetket ovat pieniä ryppäitä siellä täällä, en jaksa käyttää aikaani kirjoihin, jotka eivät nappaa. Ja joo, nykyään lasken myös äänikirjat lukemiseksi. Aiemmin vähän vieroksuin niitä, mutta huomaan elämänlaadun nousseen kovasti äänikirjojen myötä. Etenkin siivotessa, ruokaa laittaessa ja vauvaa nukuttaessa ovat kyllä käteviä!


Tässä muutama kirjavinkki luettavaksi tai kuunneltavaksi:


Nazanine Hozar: Aria

Iran 1953 ja köyhän perheen hylätty lapsi, jonka ohikulkeva sotilas pelastaa jätekasasta. Tyttö saa nimekseen Aria, vaikka se on Iranissa pojan nimi. Uusi isä on lempeä, mutta paljon poissa, äiti kovasydäminen ja väkivaltainen. Hän ei kuitenkaan jää Arian ainoaksi äidiksi, ja Arian elämä muuttuu.

Arian kasvaessa myös Iran muuttuu. Vallankumous, saahin ajat ja monarkian syrjäyttäminen islamilaisella teokratialla kulkevat mukana kirjan matkassa. 


Deborah Feldman: Unorthodox - Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni

Tämä oli tosi mielenkiintoinen ja vielä tositarina. Deborah kasvaa hasidijuutalaisessa yhteisössä, jossa vähän kaikki on kiellettyä. Järjestetty avioliittokaan ei tuo kaivattua onnea elämään. 

En ollut ajatellut, kuinka juutalaisillakin on todella tiukasti valvottuja yhteisöjä erilaisine sääntöineen. Naisten hiusten sheivaamista jäin miettimään pitkäksi aikaa. Ja rituaalikylpyjä. Tämä kirja oli sinällään sivistävä, mutta myös hyvä lukukokemus. 


Tatiana de Rosnay: Nimeni on Sarah

1942 Pariisi. Kymmenvuotias juutalaistyttö Sarah viedään kotoaan ratsiassa. Ennen lähtöään Sarah lukitsee pikkuveljensä komeroon, koska ajattelee palaavansa kotiin muutaman tunnin kuluttua. Sarah kuitenkin lähetetään keskitysleirille.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin salaisuudet alkavat paljastua, kun amerikkalainen toimittaja tekee perusteellista taustatyötä kirjoittaessaan Pariisin tapahtumista. Mitä Sarahille tapahtui?


Philippa Perry: Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit)

Tätä on kovasti hehkutettu koko kevään ajan somessa, niin minäkin kuuntelin nyt tämän. Ja ei kyllä ollut turhaa! 

Kirja keskittyy vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen ja käyttäytymismalleihin, jotka on peritty omilta vanhemmilta. Paljon tuttua, mutta myös asioita, jotka olivat ehkä olleet unohduksissa, ja ennen kaikkea vahvistusta niille hyville toimintamalleille. Kirjan sävy on positiivinen ja sanoma se, että aiempiakin käyöstöppäilyjä voi saada korjattua. 

Tämä kirja ihan varmasti on hyödyksi meille tavallisille vanhemmille. Lue tai kuuntele tämä! 


Imogen Kealey: Sankaritar

Sankaritar on Nancy Wake eli "Valkoinen hiiri", brittien agentti toisen maailmansodan aikaan. Kirja perustuu  Ranskan vastarintaliikkeen johtohahmon ja Gestapon etsintäkuuluttaman naisen tositarinaan.

Olen lukenut paljon kirjoja toisesta maailmansodasta, mutta usein ne ovat liittyneet natsisaksaan, juutalaisiin ja keskitysleireihin. Sankaritar ja esimerkiksi Victoria Hislopin kirjat (alla maininta) tuovat vähän erilaista näkökulmaa ja toisenlaisia henkilöhahmoja noihin hirveisiin tapahtumiin. 


Victoria Hislop: Saari

Olen hiljattain lukenut Victoria Hislopilta neljä kirjaa (Saaren lisäksi Paluu, Elämänlanka ja Ne joita emme unohda) ja tykkään kyllä kaikista. Kirjat liittyvät Espanjan ja Kreikan historiaan ja kaikissa seikkaillaan kahdessa eri aikatasossa, nykyisessä ja menneessä.

Mutta tämä Saari. Saari kertoo leprasaaresta, Spinalongasta Kreikassa. Kirjassa perheenäiti Eleni sairastuu lepraan, ja joutuu loppuelämäkseen Spinalongan saarelle, jonne lepraa sairastaneet vielä 40-luvullakin vietiin. Elenin lapset joutuvat kasvamaan ilman äitiä, kuullen äidistä välillä vain kuulumisia saarelta. Iso suositus tälle!



Tätä en ole vielä lukenut, mutta luen varmasti: Lucinda Rileyn Kadonnut sisar. Tulee nyt toukokuun lopussa äänikirjaksi ja E-kirjaksi ainakin Bookbeatiin. Tämä on seitsemäs osa Seitsemän sisarta -sarjassa. Kirjassa seikkaillaan nykyajan lisäksi 1920-luvun Irlannissa. Jee! Tykkään kovasti kirjoista, joissa on hyppyjä historiaan ja eri kulttuuriin.

Lukulistalla myös Ennen kuin olimme sinun ja aloitinpa juuri Enni Mustosen Näkijän.


Ja hei nyt on kiva: ota nämä vinkit talteen ja lunasta itsellesi ilmainen jakso Bookbeatiin tai Storyteliin. Tai vielä parempi, kokeile molempia! Tämä tutustumisjakso on sinulle ilmainen, mutta saat samalla tukea Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:tä eli kristillistä päiväkotia ja koulua Lappeenrannassa. 


Tuki on enemmän kuin kaivattua. Tästä pääset sivulle valitsemaan kokeilujakson. (Vain uusille asiakkaille). 


Kiitos kun autat. Mukavia luku- ja kuunteluhetkiä!

lauantai 15. toukokuuta 2021

Lapsiperheretkeilyä - Nukarinkoski Nurmijärvellä



Käytiin menneellä viikolla viiden lapsen ja kahden äidin voimin retkellä Nurmijärvellä Nukarinkoskella. Kohiseva koski, pitkospuut, isoja kiviä kiipeiltäväksi ja laavu jonne lapsetkin jaksavat kävellä omia jaloin parkkipaikalta. Helppoa retkeilyä siis!


Me tosin itse otettiin lisähaastetta kävelemällä laavua ajatellen vastakkaiseen suuntaan, kunnes oivallettiin sen olevan toisessa suunnassa. Reitin olisi päässyt myös ympäri, mutta ei rattaiden kanssa. Paikan päällä opasteet olivat hiukan puutteelliset (puuttuivat), mutta onneksi lapset jaksoivat ylimääräisen kiekkauksen ja aika meni luontoa ihastellessa.

Laavu löytyikin sitten n. 300 metrin päästä parkkipaikalta. Parkkipaikalta katsottuna (kurkkaa kuva, me oltiin kartan alimmalla parkkipaikalla, kentän vieressä) laskeudutaan portaat oikealle, josta matka jatkuu pitkospuita pitkin. Pitkospuista tulee itselleni paras retkifiilis, joku juttu niissä on. 




Oikealta pääsee laavulle, vasemmalla Nukarinkosken isoimmat kuohut.


Laavulla paisteltiin nautanakkeja ja vauva puolestaan pääsi luonnon antimien makuun menunaan multaa ja havunneulasia. Oli kyllä onnellista vauvaa (piknik-viltti jäi autoon).

Reitin loppupää jäi tutkailtavaksi seuraavaan kertaan, ja varmasti Nukarinkoskelle mennään toistekin. Olenkin kaivannut kivoja retkipaikkoja lyhyen ajomatkan päässä. Tämä oli kyllä hyvin lapsiperhekelpoinen pientenkin lasten kanssa!







Info:

Osoite tuntematon, parkkipaikka löytyi Nukarinkosken nimellä kartasta (Nurmijärvi). Parkin vieressä pallokenttä.

Parkista katsottuna laavu jää oikealle

Koko reitti alle 3km

Laavulle n. 300-400m parkkipaikalta

Rattailla ei pääse laavulle, mutta kosken vartta pitkin pääsee pienen matkaa, jos jaksaa työnnellä muutaman tosi ison mäen. Tulipaikka löytyy myös tuosta osasta reittiä.





tiistai 11. toukokuuta 2021

Vauvailua: Sitteristä luopuminen ja sen tuoma haikeus



Pari viikkoa sitten taitoin sitterin kasaan ja laitoin sen kokeilumielessä syrjään. Ja sille tielle se sitten jäikin. Tämän vauvan sitterielämä on takanapäin. Mutta miksi kirjottaa sitteristä?



Sehän on vaan sitteri, saatat ajatella. Vauvavuoden aikana kuitenkin se sitterikin on etappi; jotain vauvatavaraa ei enää tarvitakaan. Ilo ja haikeus vauvan kasvusta kulkevat käsikkäin.  

Sitteristä luopuminen tarkoittaa meillä sitä, että vauva on jo niin iso, että voi muina naisina hengailla lattialla, eikä tarvitse pelätä muiden tallovan pientä. 

Se tarkoittaa myös sitä, että yritys on kova päästä eteenpäin ja tutkia maailmaa. 

Se tarkoittaa myös sitä, että hän on oppinut istumaan, eikä sitterissä loikoilu kiinnosta. 

Se tarkoittaa myös sitä, että yökyläreissuille mennessä on taas yksi tavara vähemmän pakattavana autoon. 

Se tarkoittaa myös sitä, että lattiatilaa on sitterin verran enemmän vapaana. 

Vauvavuoden kuluminen konkretisoituu niissä vauvatavaroissa, joita yksitellen pakataan pois, kun ei enää tarvita. Ensiksi se on turvakaukalon vauvatuki, sitten vaunukoppa ja nyt se sitteri. Pieneksi jääneistä vaatteista puhumattakaan. Haikeus on niin vahvasti läsnä jokaisessa tavarassa, jonka hyvästelen pois.

Vauvavuosi on jo yli puolen välin, vauva on seitsemän kuukauden ikäinen. Onneksi tätä on vielä jäljellä! Edelleen on ihanaa. (Tämä on oleellista kirjoittaa ylös, koska aina sanotaan ajan kultaavan muistot, eli että oikeasti ei ehkä olisi ollut niin ihanaa, mutta sitä vaan muistellaan ihanana. Niin että kyllä, on ihanaa.) 


P.S. Tällä kierroksella meillä oli tosiaan se BabyBjörnin sitteri, jota vauvamaailmassa hehkutetaan kovasti. Ostettiin se käytettynä halvalla ja hyvin skeptisenä, mutta tykättiin kyllä! Ja meidän yökyläreissaavassa perheessä oleellista oli myös se, että se taittuu kasaan, eli ei vie takakontista juurikaan tilaa (mutta helpottaa elämää reissussa sitäkin enemmän kun vauvan voi aina laskea johonkin). Päällyksen ompelin itse, vanhan päälle ilman kaavoja.



maanantai 10. toukokuuta 2021

Pikkulapsiaika ei käy kateeksi?



Viime viikolle olin varannut itselleni ajan osteopaatille. Keräsin kimpsuni ja lapseni, lapsille tekemistä ja naposteltavaa mukaan. Mitäpä sitä muutakaan, kotiäitiarjessa ei ole aina mahdollista saada lapsia minnekään keskellä päivää. Itselle se on ihan perusarkea. Jonkun muun silmin se voi kuitenkin näyttää ihan erilaiselta.


Tuolla osteopaattikäynnillä rahtasin lapseni ensiksi vessaan, jotta kenenkään pissahätä ei iskisi kesken mun hoidon. Sitten keräsin taas lapseni ja tavarani, ja suunnattiin osteopaatin hoitohuoneeseen. Paikalla ollut, vanhempi asiakas sitten totesi naurahten, että ei käy kyllä kateeksi, ei kuulemma vaihtaisi osia kanssani.

Vastasin, että tää on kyllä aika ihanaakin. Hän ei siihen enää tuumannut mitään, mutta itselle kohtaaminen jäi mieleen. Uskon kyllä, että tuollaiset siirtymät ja muut voi ulkopuolisen silmin näyttää vähän uuvuttavalta kaaokselta. Ja no, ei ne kyllä keveimmästä päästä tässä lapsiperhearjessa olekaan. Harvanpa lapset taitavat kulkea siistissä jonossa rauhallisesti niinkuin Muumeissa Vilijonkan lapset. 


Onneksi se oma arki on kuitenkin paljon muutakin, enemmän kaikkea, kuin vain niitä siirtymisiä, rahtaamista ja aikatauluja. 


Mutta hyvähän se on, jos oma elämä on sellaista, ettei sitä vaihtaisi jonkun toisen kanssa. Minäkään en vaihtaisi. 

Tänään meillä oli lasten kanssa ihanan idyllinen aamu. Viikonloppuna meillä oli yökyläilijöitä ja juhlimista, niin tuntui hyvältä nyt aamulla nukkua pitkään. Lapset heräsivät vasta yhdeksältä, laitettiin sauna päälle ja laskettiin vannoihin kylpyvedet.

Kukaan ei riidellyt eikä kiukunnut (minäkään). Aloitettiin lempeästi ihan tavallinen arkiaamu. Aika luksusta! 


Aamut pikkulapsiarjessa eivät suinkaan aina ole tällaisia (kelläpä olisi), mutta tämän aamun hetket haluan tallettaa muistoihini. Minä ja mun tytöt. Aika ihanaa. 


Vaikka kuka sanoisi mitä, niin on tää pikkulapsiarki kuitenkin tosi rikasta. Ihan (ja ihanan) täyttä elämää!


keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Olipa kerran vauva ja eritteitä siellä täällä



Olipa kerran vauva, joka äänekkäästi kaipasi äidin syliin. Äiti kaivoi kantorepun ja sai pienimmän kyytiin. Vauva puklasi kantorepussa suoraan äidin kaula-aukosta sisään, napaan asti.

Onneksi se oli vain puklua eikä esimerkiksi kakkaa. Äiti pyyhki itsensä ja elämä jatkui. Sen pituinen se.

Eli terveisiä vauvavuodesta! 

Naurattaa, kuinka sitä on jo tavallaan karaistunut erinäisille eritteille, että ei enää tunnu missään. Tai no, kakkaroiskeisiin ei kyllä riitä pelkkä pyyhkiminen, vaikka "vain" vauvankakkaa onkin, mutta silti se ei kauhistuta enää samalla tapaa kuin joskus jo pelkkä ajatus teki. 

(Ja silti, me ihmiset pyyhitään peppumme paperilla, eikä vaikkapa pestä sitä. Aina välillä mietin sen logiikkaa.)

Ja muistan, sitten kun se vauvavuosi on ohi ja kaikennäköisten roiskeiden ja eritteiden käsittely vähenee, ei sitä olekaan enää niin turta niille harvoillekaan kerroille. Vauvavuosi on niin monella tapaa ainutkertaista aikaa. Heh.



P.S. Nyt kun eritteet on mainittu, niin suosittelen edelleen vessahätäviestintää tai pottailua. Kakka on kivempi potassa kuin liiskaantuneena peppuun, vaikka kuinka olisikin turtunut asiaan.. :D 


torstai 22. huhtikuuta 2021

Me ei tulla ikinä ehtimään eskariin syksyllä



Me ei kyllä tulla ehtimään eskariin syksyllä, huomaan miettiväni keskellä arkiaamuja. Tai no, eivät ne oikeastaan ole edes aamuja vaan aamupäiviä. Aamut tuntuvat hurahtavan melkoista kyytiä, ja vähän kauhunsekaisin tuntein toisinaan mielessä käväisee ajatus: miten tullaan ikinä ehtimään eskariin ajoissa? 


Vähän taustaa. Nautiskellaan lasten kanssa tavallisesta kotiarjesta. Ei päiväkotia tai kiirettä aamuisin. Ollaan usein saatu aamupala syödyksi ehkä yhdeksän-kymmenen aikaan, päivästä riippuen. Ylös sängystä me noustaan siinä puoli kasin-kasin aikoja.

Aiemmin meillä oli kyllä kivoja harrastuksia, joiden takia saatiin itsemme roudattua paikalle kympiksi, välillä ysiksikin (ysit oli kyllä melkoista ja sisälsi vinkuvia lapsiyksilöitä ja yhden ei niin leppoisan aikuisen. No ei nyt aina,  mutta teoreettisesti sen mahdollisuus on suurempi silloin kun on tarkka aikataulu heti aamusta) mutta ne nyt sattumoisin ovat peruuntuneet koronahulluuden vuoksi. 

Ja päiväkerho me peruttiin itse kevään osalta, koska 

a) lapset eivät halunneet sinne 

b) työntekijät joutuvat pitämään maskeja lasten kanssa, ei kiva 

c) ketään meistä ei huvittanut herätä herätyskelloon kerhon vuoksi 

d) kerhon aikataulu häiritsi vauvan aamu-unia, kerhon kesto vain kaksi tuntia, jonka vuoksi koko aamupäivä tuntui roudaamiselta.

e) ei ole mikään pakko mennä

Ei toki silti olla mitenkään eristäytyneitä, nähdään kyllä ihmisiä kuitenkin eikä koko aikaa möllötetä vain kotona. Meillä ei vaan ole kummempia aikatauluja, joiden perässä juosta. Paitsi sitten syksyllä, kun esikoisella alkaa eskari. Aamuyhdeksäksi hilaamme itsemme asemiin.


Miten te teette sen?


Pitää herätä, pukea, syödä, tsempata, huomauttaa vitkuttelusta ja ehtiä tekemään se omakin aamupissa. Säilyttää järki ja mielenrauha? No mutta joo, siis tavoite saada kaikki autoon ajoissa. Miten te teette sen? Vai onko se vain kovan harjoittelun tulosta?

Toki teoriassa tiedän: vaatteet valitaan edellisenä iltana, lapset herätetään ajoissa ja tarvittaessa aamupalan voi syödä autossakin. Mutta entäs kun kolmevuotias saa mahdottomat uhmahepulit aina kun pitäisi lähteä, vauva turauttaa housuun kun ollaan jo myöhässä, ja esikoisen mielestä myös puolilta päivin tapahtuva kotoa poistuminen kirvoittaa katkeran "äiti en yhtään tykkää aikaisista aamulähdöistä" -ajatuksen. 

Huhhuh, yhtään ei ole kiire kyllä syksyn tulla!

Ja hatunnosto teille kaikille, jotka saatte konkkaronkkanne joka arkiaamu jonnekin johonkin tiettyyn kellonlyömään, ja vielä ehkäpä tuntia, paria tuota eskarin aikataulua aiemmin. Kuulostaa ihan puistattavan villiltä!  

Ja oikeasti tiedän: kyllähän me selvitään. Ihan niinkuin muutkin. Toki varmasti välillä vähän saattaa hapottaa.


Yksi aikakausi loppuu ja toinen alkaa. On tämä ollut kyllä ihanan leppoisaa. Vielä ei ole kyllä mikään kiire harjoitella aikaisia aamuja, nimimerkillä "todellakin vaihdoin lapsen hammastarkastusaikaa, joka olisi ollut aamulla 8.30" :D



torstai 15. huhtikuuta 2021

Akuutti kestovaippapula



Tämä kolmas vauva aiheutti meille akuutin tarpeen kestovaipoille.  Aiemmat kaksi lasta on kestotettu samoilla vaipoilla, joilla tämänkin vauvan kanssa aloitettiin, mutta ne jäivätkin jo pieniksi.


Vauva on kasvanut nopeasti. Ei mahdu niin ei mahdu, ei auta kuin vaippakaupoille lähteä.

Vaikka meillä on kestovaippoja käytetty jo kahdella vauvalla, en sinällään ole sisällä kestovaippaslangissa tai -maailmassa. Olen ostellut ns. halvimpia kestovaippoja, eli niitä mitä on aikaisemmin ollut äitiyspakkauksissa. Kirppareilta niitä on löytynyt käyttämättöminä todella halvalla. Eli Myllymuksujen S-M-kokoa sekä Pilvi-vaippoja. 

Ensin kurkkasin torin, sitten klikkasin itseni fb:n kestovaipparyhmään. Siellähän ne vaipat näkyvät liikkuvan. 

Nyt meiltä löytyy Mylllymuksujen taskuvaippoja isompana,  lisää Rhymetimea (tämäkin ollut äitiyspakkauksessa) ja kasa ihania, kukallisia Alvababyja. Josko näillä pärjättäisiin? 

Ja tokihan on myös mahdollista, että vauvan kasvaessa ja kehon mittasuhteiden muuttuessa ne vanhatkin vaipat menisivät jossain kohtaa. Katsellaan! 


P.s. nyt kun vauva osaa istua potalla, on vessareissutkin helpottuneet ja sama vaippa pysyy kuivana välillä pitempäänkin!


Kurkkaa myös


Pihi kirppismuija ja kestovaipat

Tapaus niskakakka

Vessahätäviestintä vastasyntyneen kanssa

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Rakas raskauden jälkeinen mahanahkani: Sinullakin on lupa olla.



Huomaan, että näin keväisin kun luontokin alkaa herätä, heräävät myös omat ajatukseni raskauden jälkeisestä kehostani. Tulee tarve ruotia omaa kehosuhdetta ja ajatuksin huomioida niitä kehon osia, jotka eivät palautuvassa kropassa ole niitä omia suosikkeja. 


Vauva syntyi lokakuussa. En ole nopein palautuja. Niin nahkani kuin kilojeni kuin erkaumienikaan (jne) puolesta. En tosiaankaan mahdu vielä omiin housuihini. Taidan olla vähän hidas prosessoija myös tämän postpartum-kehoni kanssa. Tällä(kin) kertaa olen aktiivisesti ajatellut kropastani hyvää, ja kehunut sitä, kun kolmaskin lapsi saatiin sen sisällä kasvatettua ja kuljetettua tähän maailmaan.

Näistä ajatuksista usein ulkoistan keskivartaloni.

Eräässä naistenpiirissä mietittiin, missä kehon osissamme olemme vahvasti läsnä, missä taas emme. Ensin koko ajatus tuntui vieraalta, sitten tosi loogiselta. Kun ajattelen itseäni, ja kun aktiivisesti ajattelen itsestäni hyvää, en juurikaan ajattele keskivartaloani. Juuri sitä, ruttuista ja raskauskiloista versiota mahastani. 

Se ei ole edes ne vatsan kurtut, niiden kanssa olen jo tuttu ja sinut ja niistä tavallisesti tykkäänkin. Se on kurttujen ja jäljejllä olevien kilojen yhteissumma mitä vierastan.

Viikon sisään olen pysähtynyt katsomaan itseäni. Kirkkaassa, ei lempeimmässä kylpyhuoneen valossa. Katsonut vatsaa hyväksyen ja sanoen, kyllä, sinullakin on lupa olla. 

Toki kilotkaan eivät tule kanssani ikuisesti kulkemaan, mutta hyväksyntä tässäkin hetkessä on tärkeää. Olen arvokas ja hyvä tässäkin hetkessä. Vatsan kera, kaikkineen. 




Aiempaa palautumispohdintaa löytyy täältä







keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Jaksaminen, suorittaminen ja itsestä huolehtiminen raskaana & pikkulapsiarjessa



Eilen lapsen kanssa piha-aitaa jynssätessä tuli pohdittua suorittamista ja omien voimavarojen kuuntelemista. Aitahan oli likainen tosiaan jo viime kesän lopulla kun olin aika tukevasti raskaana. Voimat kuluivat pikkulapsiarkeen, raskauteen ja muuttoon, ja aita jäi pesemättä.


Tavallaan siitä silloin tuli itselle laiska olo. Että enkö saanut edes yhtä aitaa pestyä! Vaikka oikeasti ihan valitsin olla pesemättä. Jännää, että vaikka ihan tiedostaen tein valinnan, enkä todellakaan pidä itseäni laiskana, niin silti ajatus laiskuudesta aina luikerteli mieleen. Että pitäisi sitä ja tuota. Kuka niin sanoo? Miksi pitäisi?

Raskaana ollessa ajatus laiskuudesta löysi mieleen etenkin silloin, kun lepuutin selkääni tai muutoin hetken ajan olin pitkälläni. Huono omatunto siitä että lepää.

Silloin kun minulla ei vielä ollut lapsia, ei ajatus laiskuudesta uinut millään tapaa mieleen. Ja joo, nyt kun on lapsia, se oma lepo on entistä tärkeämpää, että jaksaa myös lasten kanssa. Ristiriitaista!

Miksi se ajatus laiskuudesta löytää päähän? Onko se nyt sitä kuuluisaa äitimyyttiä, että hyvä äiti tekee niin ja näin, eikä ainakaan huvikseen makoile, vaan uhraa itsensä ja kaikkensa?

Koen ajatuksen laiskuudesta, laiskasta äidistä tai vastaavasta tulevan ulkoapäin. Että ei kai ahkera äiti lepäile laakereillaan! Ahkeralla ja hyvällä äidillä on aina siisti koti, pyykit viikattuina kaappeihin ja ruoka valmiina kun mies tulee kotiin. Hinnalla millä hyvänsä. Ja ehkä siinä samalla myös oma jaksaminen ja mielenterveys ihan hiuskarvan varassa, tai jo hukattuna? 

Nytkin, kun vauva tekee hampaita ja toisinaan menee päiviä niin, että sylitellään tavallista enemmän ja vauvan viihtymiseen saa nähdä vaivaa, jää asioita tekemättä. Tiskin ovat levällään, puhtaat pyykit makoilevat kuivausrummussa, sänky on pettaamatta. Ja se on ihan ok. Asiat ovat vain asioita. Laiskuutta se ei kuitenkaan ole, vaan ihmisyyttä. 

Me nykyihmiset taidetaan aika hyvin jo tiedostaa se, että elämä ei saa olla pelkkää suorittamista, vaan on tärkeää myös osata huolehtia itsestä ja jaksamisesta. Harvassa pikkulapsiperheessä kotityöt tekemällä loppuvat. On tehtävä se valinta, että osaa ottaa omia hetkiä, vaikka olisi paljonkin vaikka ja mitä kotityötä, jotka huutavat sun nimeä.

Onneksi itseään voi ihan taputtaa olkapäille ja sanoa, hyvä minä. Minun ei tarvitse jaksaa kaikkea yhtä aikaa, eikä päiviä tarvitse suorittaa läpi. Kun lapset menevät nukkumaan, omaa hengähdysaikaa ei käytetä siivoamiseen. Huominen tulee aina, ja ne tiskitkin osaavat ihan hiljaa odotella siellä tiskipöydällä, ne huutavat korkeintaan omassa mielessä, jos niille antaa siihen mahdollisuuden ja kuuntelee niitä.

Jos joskus olen vielä raskaana, haluan vielä enemmän omaan mieleenikin iskostaa sitä, että raskaus itsessään on iso asia. Ei tarvitse potea huonoa omaatutoa niistä asioista, joihin ei pysty tai jaksa. Raskaus ei ole sairaus on mielestäni typerimpiä sanontoja. Ei ole sairaus ei, mutta aika monella naisella se ei myöskään ole se energisin, aikaansaavin ja hyvävointisin yhdeksän kuukauden ajanjakso. Armoa siis!


maanantai 15. maaliskuuta 2021

Tämä kolmas vauvavuosi on ihanaa aikaa - Ootapa vaan, kun ei enää olekaan!


Niin, mistä sitä aloittaisi? Kohta vauvavuodesta on mennyt puolet ja edelleen tämä on ollut aika ihanaa aikaa. Ootapa vaan sitä, tätä ja tuota!


On semmoinen olo, että "tästähän oon kirjoittanut koko ajan", mutta tämän edellisen viiden kuukauden tekstejä selaillessa huomaan, että en ehkä sitten kuitenkaan ole. Enhän ylipäätään ole kirjoittanut nyt paljoa.

Kirjoittamattomuuden ensimmäinen tekijä löytyy otsikosta. Tämä kolmas vauvavuosi (kolmasKIN?) on melko ihanaa aikaa. Tavallista, tasaista, mukavaa. Ne 4kk hulinatkin jäi lyhyeksi ajanjaksoksi. Vauvan hereilläoloaika on nykyään abaut kaksi tuntia, päikkärit hän nukkuu edelleen rattaissa, ja iltaisin yöunille sänkyyn kasin maissa. Ja niin edelleen. Ei ole ollut suurempaa tarvetta kirjoitella, tai hakea/antaa vertaistukea tätä kautta. Välillä näinkin! 

Toki yksi syy kirjoittamattomuuteen on myös tämänhetkinen maailmantilanne. Siitä voi olla montaa mieltä, vaikkapa miettien kokonaisuuskuolleisuutta tai rajoitusten ja suositusten järjellisyyttä, hallituksen toimintaa ja muuta (rajummin sairastuneita vähättelemättä). Se ärsyttää ja tavallaan vie intoa kirjoittaa muistakaan asioista, koska ne tuntuvat niin pieniltä "oikeiden" asioiden rinnalla. Mutta ei mennä nyt siihen..

Vauva on hyväntuulinen, ja häneltä saakin usein kasvojen levyisen hymyn silmiin katsoessa. Välillä kunnon hekotuksetkin. Vauva on tähän asti tykännyt kaikista ihmisistä, katsekontakti ja juttelu kaikkien kanssa on vauvalle mieleen. 

Ihaninta on, kun unilta heräilevälle vauvalle sanoo ooksä heränny, ootko, ja vauva alkaa hymyilemään, vaikkei ole vielä edes kokonaan hereillä tai avannut silmiään. 

Isoin pähkäilyn aihe nyt tässä vauvavuoden vajaassa puolikkaassa onkin varmaan tuleva turvaistuimen osto. Eli voisi kai sanoa, että aika hyvin menee! (Kaukaloiden kiloraja on 13kg, ja oletettavasti se ylitetään lähitulevaisuudessa, kun nyt on jo kymppi rikki. Selkä menosuuntaan istuimia meillä toki olisi valmiinakin, mutta niihin tarvitaan enemmän ikää ja minimipituus 80cm.) 




Somessa on lähiaikoina näkynyt pohdintaa aiheesta #odotapavaan, eli siitä kuinka etenkin tuoreita vanhempia tai lapsettomia herkästi pelotellaan sen sijaan että puhuttaisiin niistä ihanista asioista, mitä vanhemmuudesssa on odotettavissa. "Ootapas vaan, kun voikin olla myös ihanaa!" Vs. ootapa vaan, kun alkaa tulla hampaita/kukaan ei nuku/rintaraivarit/niskakakkelit/oma tahto/ei koskaan omaa aikaa/aina sotkuista/aina väsyttää, mitä lie. 

Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö rehellistä arkea tai tuntemuksia saisi jakaa. Itsekin juuri Instagramiin postailin vauvan kakkaepisodista (heh, ei kuvaa kakasta kuitenkaan), ja tasaisen epätasaisesti laitan kuvia pikkulapsiarjen sotkuista ihan vertaistuen vuoksi ja realistisen kuvan säilyttämiseksi. 

Niitä ihania ootapas vaan -asioita on kuitenkin paljon enemmän, kuin niitä ootapas sitä hampaiden tuloa -hetkiä.

Omat #odotapavaan ovat esimerkiksi tällaisia:

 

Ootapa vaan, että saat nähdä kun isosisarukset hoitaa vauvaa. Se on ihanaa! Etenkin viisivuotias osaa jo olla niin hoivaava. Liikkistä!

Ootapas vaan, kun vauva alkaa ryömimään. Ah jännää! Tämä ei ole vielä tapahtunut, mutta tätä odotan kovasti. Iiih mun vauva kasvaa ja oih, se oppi tuollaisen, oon niin ylpeä! - eli ne vanhemmuuden perustuntemukset. Parasta! 

Ootapa vaan, kun vauva käpertyy kainaloon nukkumaan. Söpöintä ikinä!

Ootapa vaan, kun vauva oppii koordinoimaan käsiään niin, että alkaa nostaa niitä sua kohti syliin halutessaan. Voi vauva.

Ootapa vaan, kun lähes mihin tahansa harmiin auttaa syli, noilla isoimmillakin.

Ootapa vaan, kun lapsilla alkaa olla ihan superhauskoja juttuja. Parasta!

Ootapa vaan, kun oma lapsi hienosti lohduttaa toista ja sanoittaa tälle tilannetta. Voi rakkaus.

Ootapa vaan, kun ei elämä muutukaan raskaammaksi lapsimäärän kasvaessa, vaan paremmaksi.


Ootanpa vaan, mitä kaikkea ihanaa onkaan vielä luvassa! 

Minkälainen sun ootapa vaan -lista on?


Kurkkaa myös 






torstai 25. helmikuuta 2021

Kehon palautumisrauha raskauden jälkeen - suotko sen itsellesi, vaikka olo tuntuisi "tavalliselta"?



Raskaudesta ja synnytyksestä on itselläni neljä kuukautta aikaa. Kyllä, raskauskiloja on vielä jäljellä, mutta oikeastaan tällä kertaa kehon palautumisella en tarkoita kiloja tai muita ulkonäöllisiä seikkoja.


Kroppa tuntuu hyvältä. Toimivalta, normaalilta, aika tavalliselta. Toki se on tuntunut siltä jo aika pian synnytyksen jälkeen, pois lukien lantion oudot kolotukset, jotka hoituivat onneksi kertakäynnillä taitavan osteopaatin luona. Nuokin tuntemukset olivat uusia, edellisistä synnytyksistä tai raskauksista ei sellaisia ole ollut.

Ensiksikin, ihanaa, että oma keho tuntuu hyvältä! Mutta se tavallinen olotila ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kroppa olisi ollut juuri melkoisessa kuormituksessa, josta palautuminen on muutakin kuin ne kilot tai oma olo kropassa. Raskaus on aika huima koitos kehon kudoksille ja no, vähän kaikelle. Yhdeksän kuukauden ajan kohdussa rakentuu ihan oikea ihminen.

Keskivartalo on ihan erilaisessa kuormituksessa koko raskauden ajan, kuten myös lantionpohja. Myös mm. nivelet ovat raskausaikana (ja toki myös imetys vaikuttaa moneen) höllemmässä, ja myös riski virheasennoilla ja liialle kuormitukselle on mahdollinen. 

Jumppakaveri :) 


Omista virheistä oppineena..


Muistan, kun ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen oli kauhea himo päästä liikkumaan. Toki halusin saada kliseisesti oman kropan takaisin, mutta kyllä paljon oli myös ihan vaan puhtaita liikkumishaluja. Juoksun olin silloin lopettanut jo raskauden puolivälissä sen tuntuessa epämukavalta. Juokseman, juoksemaan, pakko päästä -sanoi mieli synnytyksen jälkeen. 

Kolme kuukautta taisin odotella, tai neljä, en ihan tarkkaan muista. Se tuntui niin pitkältä ajalta! Juokseminen tuntui hyvältä. Etenkin, kun elämä oli juuri muuttunut äidiksi tultua, niin tavallaan oli olo, että täytyy kuitenkin jollain tapaa olla vielä sama ihminen, ja että se juoksentelu nyt sitten on yksi asia siitä "omasta elämästä". Tähän ehkä monella tapaa vaikutti sekin, ettei omissa kavereissa ollut vielä muita äitejä.  

Tällähän aiheutin itselleni sitten pahan erkauman, joka aiheutti jo selkäkipujakin. Sitä sitten kuntouteltiin vuoden päivät. Siitä oppineena en todellakaan ole aloittamassa niistä rankimmista lajeista tai kovista painoista, mieluiten koko vauvavuoden aikana. Suosituksissahan on paljon vaihtelua, toiset puhuvat kolmesta kuukaudesta, toiset kuudesta ja osa jopa siitä vuodesta.

Nyt olen tehnyt perusjuttuja, ulkoilua lasten kanssa, vaunulenkkejä. Vähän peruspertsaa hiihtäen, luisteluhiihto taas on kuulemma juoksun ohella yksi rankimmista lajeista. Kotijumppaa. Ja ai että tuntuu hyvältä! 

Liikuntaa raskauden jälkeen ei pidä pelätä, mutta ei myöskään kannata olla välinpitämätön siitä, millainen liikunta on järkevää kehon ollessa vielä palautumistilassa.

tiistai 23. helmikuuta 2021

Villit iltanukutukset ja vauvan 4kk hulinat




Me elellään täällä jonkinlaisessa omassa kuplassamme edelleen, vaikka sinällään vauvakuplasta ei kai voi enää puhua? Leikitään, puuhataan, pyöritetään arkea ilman tiukkoja aikatauluja. Vauva on edelleen sujahtanut helpon oloisesti meidän perheeseen. Nyt toki uutena juttuna on 4kk hulinat.


Vauva on jo pitkään ollut 1,5h hereilläolorytmissä, josta aiemmin kirjoitin. Ajatuksena siinä siis, että keskimäärin tietyn ikäisille vauvoille sopii parhaiten tietyn pituinen hereilläolojakso. 

Nyt on nähtävissä elkeitä, että hän olisi siirtymässä kahden tunnin mittaiseen oleiluun. Onhan tuota ikääkin jo reippaasti yli sen neljän kuukautta.

Se on kuulemma joku hulinaikä, näin olen kuullut. Ei mitään muistikuvaa kyllä aiemmista lapsista! Meidän vauvalla onkin tuon hereillä oleilun muutoksen lisäksi pientä hulinaa. Maailma on selvästi auennut tyypille, kaikki kiinnostaa!

Myös nukkumaan mennessä kaikki kiinnostelisi. Päikkärit hän nukkuu rattaissa, ne meneekin aika leppoisasti edelleen. Mutta yöunille käyminen. Heh. Silloin olisi tosi kiva naureskella, tuijotella äitiä ja rapsutella äidin peittoa. Tuntikaupalla. Se taas ei itselleni ole mitään lemppareinta, yrittää nukuttaa vauvaa, joka on päättänyt, ettei nuku.

Esikoistahan nukuttelin paaaaaljon. Enpä silloin juuri muusta tiennyt. Seuraavan harjoituskappaleen kanssa meni helpommin, en halunnut enää nukuttamiseen käyttää kaikkea aikaa, joten otettiin käyttöön iltainen sylitankkaus sohvalla, jota tämän kolmannenkin kanssa on harrasteltu tähän asti. Eli torkkuja ja maitoa. Siitä sitten siirrytty sänkyyn, jahka aikuisten uniaika saapuu kympiltä, jolloin vauva on nukahtanut kainaloon. 

Tämä on mahdollista siitäkin syystä, koska meillä ei ole tällä hetkellä aikaisia aamuheräämisiä, joten vauva saa aamullakin vielä unta. Ei siis elellä seiskasta seiskaan rytmiä, meillä kukaan lapsista ei tällä hetkellä ole vielä niin aikaisin hereillä.

Tällä hetkellä ne leppoisat kainaloon nukahtamiset ovat loistaneet poissaolollaan.

Ollaankin useimpana iltana käyty alakerrassa ottamassa rattaista potkua nukahtamiseen. Rattaiden heiluttelua, nukahdus ja nukkuvan vauvan kantaminen yläkertaan. Yöllä onneksi nukahtaminen sujuu ongelmitta, ainoastaan tuo ilta on hulvatonta hulinaa.

Viimeksi eilen kokeilin, että josko sittenkin nukahtaisi kainaloon, "näyttää niin rauhalliselta ja väsyneeltä". Heh. Siinä tuli tuhlattua 1,5h elämästä nukutusyritykseen, ennenkuin luovutin ja laskeuduttiin alakertaan tutuksi tulleiden rattaiden ääreen. Vauva taisi ehtiä jo vähän yliväsyneeksi, ja loppuyökään ei ollut hyvä. Tänään väsyttää, mutta onneksi ei ole sen kummemmin aikatauluja minnekään. 

Että juu, kai se on uskottava, että nyt on jotkut hulinat. Aikaisempaa ja myöhempää uniajankohtaa on kokeiltu, ja unen määräkin pitäisi yhteensä olla ikäänsä nähden sopiva. 


Onneksi näitä vaiheita tulee ja menee, tämäkään ei ole ikuista. Hulinoita tai ei, kaikkinensa edelleen aika ihanaa on ollut vauvavuosi tähän saakka.


torstai 28. tammikuuta 2021

Koronan varjolla myönnettiin: sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei aina tarpeellinen


"Koronaviruskiireen" takia jälkitarkastukseen liittyviä sisätutkimuksia ja lääkärikäyntejä on karsittu joissakin kunnissa. Suositushan on ollut jo pidempään, että sisätutkimuksia ei tehdä rutiinisti, mutta silti niitä on tehty rutiinisti ja jopa painostaen. Tavallaan poikkeusaika onkin tuonut tuuppauksen suosituksen mukaiseen suuntaan, vaikka motiivi sille onkin ollut vähän väärä..


Jälkitarkastus on äidin terveystarkastus synnytyksen jälkeen, kun aikaa on kulunut 5-12 viikkoa synnytyksestä. Jälkitarkastustodistus on Kelalle ehtona vanhempainrahojen maksamisesta. Sisätutkimus, eli kurkistus alapään kuulumisiin on usein yksi osa jälkitarkastusta. Sisätutkimus tehdään (äidin niin halutessa) silloin, kun sen katsotaan olevan tarpeellinen. Sisätutkimus ei ole Kelaakaan ajatellen pakollinen, kuten ei mikään erillinen osa jälkitarkastusta. Pelkkä synnytys ei ole sinällään "riittävä" syy sisätutkimukselle, niitä kun ei nykyään tehdä rutiinisti, vaan tarpeesta. Vielä kuitenkin nykyäänkin äitejä kiristetään sisätutkimuksella, "et saa todistusta ilman sisätutkimusta"

Jälkitarkastuksen sisätutkimus herättää ajatuksia monissa synnyttäneissäkin. Osa tietää ja ymmärtää, että sitä ei suositella tehtävän rutiininomaisesti, koska se ei ole kaikille tarpeellinen. Osan mielestä se pitäisi ehdottomasti olla pakollinen kaikille, vaikka gynekologista tutkimusta jälkitarkastuksessa ei edes tee alan ammattilainen eli gynekologi. 

Itse ajattelen, että jälkitarkastus on jokaisen äidin oikeus.Oikeus, ei velvollisuus.Oikeus saada ilmaiseksi pintapuolista tietoa omasta terveydestään, niin halutessaan. Hemoglobiini, verenpaine, virtsan tutkiminen, ehkäpä se sisätutkimus jne. Painon mittaamista pidän edelleen vähän erikoisena, tosin onhan sekin vapaaehtoista kuten kaikki muukin. Olenkin jättänyt oman punnitukseni neuvolassa väliin, samoin kuin myös sisätutkimukset silloin kun niille ei ole ollut tarvetta.

Nyt poikkeusaikana on puhuttu, "jos terveydenhuollossa ei ole nyt resursseja jälkitarkastukseen..."(Kelan sivuilta), niin ei hätää, vanhempainraha ei silti jää saamatta. Ei resursseja jälkitarkastukseen, auts. Varotoimenpidekaranteenien vuoksi on paikoitellen ollut pulaa terveydenhuoltohenkilökunnasta. 


Jälkitarkastus puhelimitse?

Samaan aikaan äitejä yhäkin painostetaan sisätutkimukseen, kun taas vaikkapa Helsingissä on osalla äideistä koko jälkitarkastus suoritettu puhelimitse. Villi veikkaus, että puhelimessa ei hirveästi gynekologisia tutkimuksia suoritella tai niihin painosteta. 

Osassa kunnista jälkitarkastus on aiemmin ollut ns. kaksiosainen, eli terveydenhoitajan kanssa mittaillaan hemoglobiinit ja muut, ja sitten mennään neuvolalääkärille, joka tekee sisätutkimuksen. Nyt tosiaan tuo rutiininomainen lääkäriosuus on paikoin jätetty kokonaan pois. Sinne pääsee kuitenkin edelleen niin halutessaan. Tavallaan tämä on edistysaskel, vaikka motiivi sille onkin väärä ollakseen edistyksellinen. Ja sekään ei ole hyvä, jos joku äiti ei sinne lääkärille sitten pääse, vaikka itse olisi halunnut. 

Tarvittiin siis vain yksi poikkeusaika, ja yhtäkkiä äidit "pärjäävätkin" aivan hyvin ilman sisätutkimusta, jota aina välillä väitetään pakolliseksi.. 


Kurkkaapa aiheesta myös

Kun sisätutkimukseen painostetaan tukien menettämisellä 

eli kun ystäväni ei saanut jälkitarkastustodistusta

Kantelun tulos: neuvola toimi väärin painostaessaan sisätutkimukseen,

 tässä ystäväni tapauksesta tehty kantelu



Kuva Pixabay

maanantai 25. tammikuuta 2021

Lahjoin lapset neuvolaan. Suosittelen!



Kävimme loppuvuodesta lasten kanssa kolme- ja viisivuotisneuvoloissa. Tällä kertaa tuli lahjottua lapset neuvolakäynnille. Joskus pieni motivointi näkyy olevan paikallaan!


Olemme muuttaneet lähivuosina useamman kerran, jonka vuoksi myös neuvolatyöntekijä ja neuvola paikkanakin on aina meille uusi. Toissavuoden neuvolat eivät menneet ihan nappiin, ja siksi tänä vuonna lahjoinkin lapset jo suorilta. Vaikka sinällään, eihän se ole vakavaa, jos lapsi ei suostu neuvolassa näyttämään kaikkia taitojaan kuin sirkusapinat temppujaan. 


Lahjomalla kivempi kokemus


Lahjomisen motiivi ei itselläni ole suinkaan se, että lapset eivät "nolaisi" vanhempaa, kun eivät "tottele" ja tee mitä pyydetään. Lapset nyt ovat lapsia, eikä ketään voi pakottaa hyppimään yhdellä jalalla tai kertomaan vastauksia vieraiden kysymyksiin. 

Syy lahjomiselle itselläni on se, että lapsi voittaisi itsensä ja saisi positiivisen kokemuksen käynnistä, ja siitä omasta rohkeudestaan.  

Toissavuonna kirjoitin tännekin siitä, kun tosiaan vastaanotto neuvolassa ei mennyt ihan putkeen, tai niin että kokemus olisi ollut myös lapselle se positiivisin. En sinällään pidä tärkeänä sitä, että lapsi "suoriutuu" neuvolassa, tuossa yhdessä hetkessä täydellisesti kaikesta, mitä kysytään tai testataan. Se on kuitenkin vain neuvola, ei mitään sen suurempaa tai ihmeellisempää. Ja eihän sinne olisi pakko mennä ollenkaan, neuvolassa käyminen on vapaaehtoista. 

Onneksi täällä neuvolatyöntekijä oli samoilla linjoilla asiasta, kun ennalta siitä kyselin, samalla kun kävin raskausneuvolassa. Niitäkin kun kuulee, että lapsi passitetaan parin viikon päästä yrittämään uudestaan vaikkapa keskenjääneitä tehtäviä tai näkötestiä. Pidän tällaista vähän erikoisena, jos mitään akuuttia huolta ei ole.

 

Itsekin sitä on aina miettinyt raskausneuvolaan mennessä, että minkälainen työntekijä siellä on vastassa, ollaanko yhtään samalla kartalla jutuissamme. Kaikkien kanssa ei olla oltu, mutta välillä on sattunut työntekijöitä, joiden kanssa on ollut erityisen mukavaa jutella. Tavallaan sitä ei ole mukava kertoilla omasta elämästään ihan kenelle tahansa. Ja miksi tarvitsisikaan? Ollaan myös välillä käyty harvemmin neuvolassa, jos ei ole ollut mitään kummempaa syytä käydä. Ja toki tiedän, että neuvolatyöntekijää voi myös vaihtaa.

Jos sitä aikuisenakin miettii tuollaisia, niin kai se saa lastakin mietityttää? Aivan normaali reaktio siis.


Lahjominen käytännössä


Neuvolaan menosta juteltiin sitten lasten kanssa ennalta. Ja joo, lupasin tällä kertaa jo suorilta lapsille yllärin neuvolakäynnin päätteeksi. Käytännössä siis lahjoin lapset olemaan yhteistyöhaluisia neuvolassa. Enkä pidä sitä tippaakaan huonona asiana. Mitään täydellistä käytöstä en tietenkään vaatinut.

Joku tietenkin pyörittelee silmiään ja miettii, että pitääkö tavallisista asioistakin tehdä niin suuria, mutta saat pyöritellä aivan vapaasti. Joskus pieni lahjonta toimii hyvänä motivaationa, ja voi auttaa lasta. Se on vain neuvolakäynti, mutta se on myös tilanne, jonka pohjalta lapsi miettii myös itseään, muodostaa käsitystään siitä, millainen hän on, mitä hän uskaltaa, miltä mikäkin asia hänestä tuntuu. Positiivinen kokemus voi olla myös positiivinen käsitys itsestä toimijana kussakin tilanteessa.

Lapset saivat pienet Hatchimals-lelumunat sitten, jotka ostin jo keväällä jostain alesta, jemmaan odottamaan sopivaa hetkeä. Hintaa muutama euro. 

Meidän neuvolaterveydenhoitaja otti vastaan lapset juuri sellaisella asenteella, kuin lasten parissa työskentelevän toivoisikin ottavan. Jutteli mukavia, laukaisi osaltaan jännitystä. Ei ollenkaan itsestäänselvää, mutta arvostan!


Onko teillä hyödynnetty lahjontaa lapsen motivointina? Kukahan lahjoisi mut tulevaan hammaslääkärikäyntiini..? :D


perjantai 8. tammikuuta 2021

Kotisynnyttäjän "sairaalakassi"

 


Mihin kotisynnyttäjä tarvitsee sairaalakassia, kun kaikki omat tavarat muutenkin ovat kotona? Voisikin oikeastaan puhua synnytyskassista, eli kassista, jossa on tarvittavia asioita lähettyvillä, synnytystä varten. 


Kotisynnytyskassissa ei ole tarvetta neuvolakortille (kotikätilön eli kotilon kanssa on tavattu jo ennen synnytystä, siltä osin raskauden kulku ja muut yksityiskohdat ovat kätilölle jo tuttuja) tai imetysliiveille, mutta kaikkea muuta tarpeellista sieltä tälläkin kertaa löytyi.

Lokakuinen kotisynnytykseni oli toinen kotisynnytykseni. Edellisen kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.


Synnytyskassista löytyi:


Eteerisiä öljyjä. Young Livingin, tietenkin. Uusi, ihana lyhtydiffuuserikin ehti tulla juuri synnytystä edeltävänä päivänä, niin saatiin siihen mm. appelsiiniöljyä mieltä ja oloa freesaamaan. Öljyjä käytettiin synnytyksen aikana muutenkin mm. kivunlievitykseen ja synnytyksen käynnistymisen tukena. Ja toki myös palautumisessa, sekä jälkisupistuksissa. Niistä lisää täällä.

Pussismoothieita. Helppoa imaista synnytellessä, kun ei pysty tai tee mieli muutoin syödä sen kummemin, ja energiaa kuitenkin synnyttäessäkin tarvitaan. Näitä meni useampi synnytyksen aikana. 

Juotavaa: kookos-mangovettä, Ningxia-antioksidanttijuomaa ja granaattiomenamehua. Hyvää ja tehokasta nesteytystä, energiajuomaksi synnytykseen ja palautumiseen jälkeenpäin. Niitä kyllä tarvittiinkin, kun synnytys oli edellistä pidempi. Kookosvedestä en ole aiemmin oikein välittänyt, mutta synnytystä varten opettelin sitä juomaan :D 

Juomapilli/pillejä. Pillillä on helpompi hörpätä kesken synnytyksen, kuin suoraan mukista tai pullosta. Ja silloin ei tarvitse itse ottaa käteen mitään, vaan puoliso tai muut synnytyksessä mukana olevat voivat pidellä juomaa. 

Bikinien yläosa. Vaikka synnyttelinkin kotona, tykkäsin pitää bikinien yläosaa, kuten sairaalasynnytyksessäkin muinoin. Saahan sitä täysin nakunakin oleilla, mutta itse valitsin noin.

Voimalauseet tauluissa. Tällä kertaa näitä ehtikin tuijotella useammin kuin viimeksi. Etenkin God is within her, she will not fall -taulu oli itselleni merkityksellinen. 

Kännykkä. Ja ei, en tosiaan sometellut tai muutenkaan vilkuillut kännykkää kesken synnytyksen (muuhun asiaan keskittyminen häiritsee synnytyshormonien toimintaa), mutta kännykkä oli lähettyvillä, että muut paikallaolijat saivat otettua kuvia.

GoPro -kamera. Saatiin lainaan GoPro, jolla kuvattiin osia synnytyksestä. En ole tosin vielä katsonut sitä settiä, sen verran on vielä tuoreessa muistissa niin hyvät hetket kuin ne vähän rajumman kuuloisetkin :)

Rebozo-liina. Rentoutuksiin ja vauvan asennon avustamiseen. Oli käytössä muutaman kerran.

Gua Sha -kampa. Ei taidettu tälläkään kertaa käyttää tätä, mutta varuiksi oli lähettyvillä hierontaa tai kevyttä kivunlievitystä ajatellen. 


Rebozo, Gua Sha -kampa, soseita ja osa öljyistä :)


Synnytyksen jälkeiseen aikaan oli varattuna: 

Evästä (pakastepitsaa, pakastepatonkia, alkoholitonta skumppaa, vihreä kuula -konvehteja)

Jättisiteitä ja isot alkkarit (plus ylempänä mainitut alapääöljyt)

Aamutakki jonka sisään mahtuu vauvelikin


Mitä synnytykseen liittyvää pakkasit omaan synnytyskassiisi?


Kurkkaa aiheeseen liittyen myös 


Raskaus ja vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskaus keskenmenon jälkeen