sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ompelukoneen kevättuuletus

Aina välillä kaivan ompelukoneen esiin. Täytyy myöntää, että aivan liian harvoin. Nytkin se oli jo kerännyt itselleen pölyä peitokseen vaatehuoneessa majaillessaan.


Vuosi sitten taisin ommella viimeksi. Minityypille lippapipon, jonka jälkeen aloitin tekemään itselleni jotain vaatetta. No, hermo meni taskujen istutuksen parissa, ja ohjeetkin oli paljon vaikealukuisemmat, kuin mitä koko vaatteen valmistus oikeasti olisi ollut. Ja siellähän ne vaatteen osaset tervehtivät minua, kangaskaupan pussista käsin edelleen.



Ehkä teen sen valmiiksi sitten joskus raskauden jälkeen, nythän jos sen ompelisi, niin tulisi vääränkokoinen ;)



Koneen esiin kaivaminen tuntuu olevan se vaikein homma. Ja jälkien siivoaminen joka välissä, kun ei oikein ole tilaa niin paljon, että pidemmät projektit saisivat olla valtoimenaan. Mutta, tällä kertaa sain itseni kaivamaan koneen esiin heti sitä miettiessäni. Korjausta kaipasivat kirpparilta löytyneet, melkein ilmaiset mammafarkkulegginsit, joiden hinta oli pienenpieni, koska resori oli irrottanut otteensa itse pöksyistä. Helppo homma.





Samalla vauhdilla surautin myös muutaman rusettipannan jämäkankaista (ja yhdestä paidasta) lämmittääkseni taas tunteitani ompelua kohtaan. Ja hei, sehän olikin taas mukavaa puuhaa! Ainakin, kun noin simppeleistä jutuista puhutaan! :)




Onnistumisen siivittämänä sain myös vihdoin aikaiseksi hakea kangaskaupasta uusia trikookankaita tuon Viuhti-viuhottajan kevätasusteita varten. Katsotaan, minkänäköistä syntyy.. :)


torstai 23. maaliskuuta 2017

Say my name!


Meidän minityyppi oppi viime viikolla sanomaan oman nimensä tarkassa vuoden, kuuden kuukauden ja yhden päivän iässä. Hip hip hurraa!




Kyllä sitä on sen jälkeen hehkutettukin. Ipana kun tykkää luetella että äiti, isi, ja sitten taputtaa itseään, kun se oma nimi ei ole vielä suuhun taipunut. Nyt sitten luettelee koko litanian, ja kyllä, ihan vaan muutama kymmen kertaa päivässä ;) 



Isi ja äiti sanotaan tavallisella äänellä, mutta oma nimi tulee voitonriemua hihkuen astetta kovempaa :D 


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

86-koon hepenet


Kuinka paljon iloa voikaan tuoda jonkun  toisen vaatteet? Yllättävän paljon, ainakin kun kyseessä ovat tuon oman pikkutyypin vaatteet, joita kuitenkin pakosti itsekin katselee koko ajan, enemmänhän ne silmäkulmissa vilistävät kuin vaikka omat vaatteet. Ja joo, jotka vielä tässä vaiheessa saa äiti itse valita ;)



Mekko ja tunika -tyttönä tottakai olen haalinut myös omalle tytölle juurikin nimenomaisia vaatekappaleita vaatelipaston täytteeksi. Niin monesti päivän vaatteita valitessa tai pyykkiä pestessä mietin, että miksi, oi miksi itsellä ei ole tällaisia vaatteita? Ylpeänä kantaisin ylläni varmasti aika montaa ihanaa mekkoa, joita meillä 86-kokoisena löytyy! :D




Eipä tuota lasta ole tarvinnut mekkoihin pakottaa. Vaihtoehdoista valitessa hän itsekin kyllä sieltä osoittelee usein mekkoja, näyttää tykkäävän väreistä ja eri hahmojen kuvista, joten nou hätä :) Ja joo, katsoo kyllä tarkasti myös äidin vaatteita, pyykkejä laittaessa luettelee aina, kenen vaatteesta on kyse.





Niin, ja kaikki kirppislöytöjä vieläpä ♥

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kevään iloa

Kevät! Se tekee joka vuosi niin iloiseksi, saa mielen täyteen onnellisia ajatuksia. Se on joka vuosi niin odotettu ja kaivattu. Se on täällä! Vaikkei puut ja pensaat vielä hetkeen viheriöikään, niin on se silti täällä jo!




Tätä tämänhetkisen kevään alkutaipaletta eläessä olen odotan ja odotan, että lumet sulaisivat pois, ja vaunuja olisi taas paljon kevyempi työntää. Ja sitten se ilon ja autuuden hetki, kun hiekat harjataan pois jalkakäytäviltä! Ah!



Eilen oli eka päivä, kun puolet parinsadanmetrin kerhomatkasta oli täysin sulana. Mie iloitsen siitä vieläkin :D Nyt alkuraskauden aikana vaunuja työntäessä, etenkin pitempää matkaa, on tullut jo joitain outoja tuntemuksia kohdun ja alaselän suunnille, niin ei parane kauheasti mennä hurjille vaunujentyöntelysessioille. Kävely ilman vaunuja sen sijaan on ihan tavallista, ei onneksi tunnu missään erinäisissä ruumiinosissa :)



Tässä keväässä on paljon eroja vuoden takaiseen. Silloin oli koko talvi elelty rauhallista aikaa, vauvavuotta uinuvassa Tammisaaressa. Myös Goodreads todistaa elon olleen aika hiljaisen puoleista. Siellä näkyy, että vuosi sitten alkuvuoden aikana tähän mennessä olin lukenut jo noin seitsemäntuhatta sivua tekstiä kirjoihin painettuna, tämän vuoden vastaava luku on hiuuukkasen vaatimattomammat tuhatneljäsataa, jakautuen kolmelle eri kirjalle. Jep jep! 

Viimeisin luettu teos löytyy kuvasta :) Tykkäsin kovasti. Katsoin samaan syssyyn sitten kirjasta tehdyn elokuvankin, koska se on aina niin haikeaa, kun hyvä kirja loppuu. Sitä miettii, että mitäs nyt? Mutta, nääh. Elokuva tuntui vain läpijuoksulta, eikä saanut miulla aikaiseksi sen suurempia tunteita. 




Kirjojen lukutahti on kenties hidastunut, mutta ehkä elämässä on enemmän sitä muuta sisältöä tällä hetkellä ♥

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viimeisiä hetkiä


Pikkuvauva-aikana ihania hetkiä oli, kun pieni muru nukahti syliin. Hän yleensä heräsi aina sänkyyn siirrettäessä, ja suoraan sänkyyn nukahtaminenkin oli vaikeaa, joten meillä nukuttiin lyhyet päikkärit usein sylissä. Mikäs siinä oli sylitellessä, esikoisen kanssahan yleensä on aikaa ihan eri lailla, kuin muuten olisi. Paljon tuli luettua kirjoja tai katseltua sarjoja, toisen sylissä tuhistessa.

Noita ihania, hitaita hetkiä ei ole kyllä ollut aikoihin. Ehkä vuoteen? Paitsi viime viikolla, pieni nukahti ihan vahingossa syliin! Päikkäreiltä herännyt, unisen raukea tyttö, sohva ja rauhallinen imetyshetki. 



Siihen sitten uinahti, jatkamaan unia vielä hetkeksi. Ihmeellinen hetki, niin sydäntä lämmittävä ajatus, että vielä se nukahti syliin. Nautin tuosta pienestä hetkestä jotenkin ihan suunnattoman paljon ♥ 


Ja kerrankin onnistuin nappaamaan vielä kuvankin muistoksi :)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Minun Doulani

Nykyään puhutaan koko ajan enemmän doulista, synnyttäjän tukihenkilöstä, "palvelijasta". On myös tutkimuksia, joiden mukaan doulan tuki synnytyksessä mm. lyhentää synnytystä sekä pienentää riskiä lääketieteellisille toimenpiteille.

Doulia löytyy niin vapaaehtoispohjalta, kuin ammattilaisiakin. Osaamisissa on aika laaja kirjo, mutta useimmiten taitaa olla niin, että ammattidoulat ovat pääsääntoisesti aika paljon kouluttaneet itseään asian tiimoilta, ja vapaaehtoisilla doulilla omakustantaiset koulutukset ovat sitten vähän harvemmassa. Esim. erilaiset, täydentävät kivunlievityskeinot, hieronta, asentohoidot, spinning babies  yms yms.

Meillä Lappeenrannassa ei taida tällä hetkeä toimia yhtään ammattidoulaa, mutta vapaaehtoisdoulia on ensi- ja turvakodin toimesta. Tai ainakaan en ole kuullut/löytänyt ammattidoulia täältä :) Saa huutaa hep, jos omaa toisenlaista tietoa! 




Minulla oli esikoisen synnytyksessä mukana miehen lisäksi doula, ammattisellainen. Koin, että doulan läsnäolo oli tärkeä, sillä oli minulle ja kokemukselleni suuri merkitys. Doula oli ennestään tuttu, ja ns. pelisäännöt ja toiveet kävimme tarkasti läpi. Doulan kanssa oltiin ensin kotona pitkä aika, koska sairaalaan oli tarkoitus mennä vain ns. ponnistamaan.


Minun Doulani

loi ihanaa, positiivista tunnelmaa
luottamusta
keksi tekemistä odottelun keskelle
kannusti
tsemppasi
kuunteli
ehdotti keinoja
loi keinoja
hieroi
painoi akupisteitä
teki ruokaa
auttoi rebozolla
muistutti
guashasi
antoi rauhan
oli läsnä
toi voimia
piti puolia
oli tukena
otti kuvia
osasi
uskoi
luotti

Jotta minäkin
osasin,
uskoin,
luotin,
jaksoin vielä.

Ja kuitenkin, tuki myös miestä hänen tärkeässä roolissaan.

Oli osa hienoa hetkeä. Hyvä synnytyskokemus. Minun omani. Ilman häntä se olisi todennäköisesti ollut hyvin erilainen.


Toki voin sanoa, että olin itsekin valmistautunut synnytykseen.  Lukenut,  perehtynyt normaaliin fysiologiseen synnytykseen, käynyt kursseja, opetellut ja sisäistänyt lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä, miettinyt asentohoitoja, lantioon tilaa tekeviä asentoja, rentoutumismenetelmiä jne. Eli miettinyt erilaisia tilanteita synnytyksessä. MUTTA. Ilman doulaa, en tiedä, oltaisko samanlaiseen kokemukseen päästy. Ja koska juu, siinä tilanteessa ei välttämättä itselle muistu mieleen ne kaikki opetellut apukonstit.





Luulen, että miun omalla kohdalla ilman doulaa  ongelmana olisi voinut olla luottamuksen puute tilanteeseen, pelko siitä, että joutuu rutiinitoimenpiteiden "uhriksi", että omat toiveet eivät tule kuulluksi jne. Eli toisin sanoen, että synnytys hidastuu/pysähtyy, koska omat keho ja mieli laittaa vastaan, jolloin synnytyshormonit ei pääse virtaamaan ja edistämään synnytystä.

Vaikkakin, moni asia kuitenkin oli niin sisäistetty, että synnytyksen aikana minua ei epäilyttänyt esimerkiksi lääkkeetön kivunlievitysvalintani. Ja sitten taas toisaalta, voinko sanoa, kun en ole synnyttänyt ilman doulaa. Koska jos yllämainitut olisi toteutuneet, niin silloin olisi voinut joutua päättämään omia toiveita ja periaatteita vastaan, jos ihan oikeasti keho ja mieli eivät olisi suostuneet toimimaan yhdessä.

Mutta sen sijaan sain rauhallisen tilanteen, oman synnytyskuplan. Kiitos siitä.



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Äitiyspakkaus 2017

Tänään julkaistiin uusi äitiyspakkaus! Odotin sitä kovasti, vaikka päätettiinkin jo miehen kanssa, että tällä kertaa otetaan äitiyspakkaus rahana.




Mutta yllätyin kyllä, kaikenkaikkiaan aika kiva, unisex paketti kokonaisuudessaan :) Meillähän on ennestään vuoden 2015 äitiyspakkaus, josta käyttöön sitten lopulta tuli ulkovaatteet, makuupussi, lakanat, yöpuku, sukat, sukkahousut, kestovaippa, sekä hygieniatarvikkeet. Eli tavalliset sisävaatteet jäi sitten kuitenkin aika lailla käyttämättä.


Tämän vuoden makuupussi on ihan superihana, toppahaalari myöskin hieno :) Uutuustuotteena  Comebackin monen vuoden jälkeen teki liukuvoide ;)

Tykkään, kun potkuhousujen määrää on vähennetty yhteen, sillä meillä ainakaan ei käytetty potkuhousuja oikeastaan koko vauva-aikana.

Tylsin juttu taisi olla nuo lakanat, parina viime vuotena kun on ollut tosi ihanat lakanat ♥



Mitä ajatuksia uusi äitiyspakkaus herättää? :) 



kuva: Kela

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Puolitoistavuotiaana

Meidän tyyppi on jo himppua vaille puolitoistavuotias nuori neito. Niin ihana, taitava ja hauska sellainen.


Sanoja noin kolmekymmentä, ja joka päivä toistellessa tulee uusia. Pisin sana taitaa olla barbapapa, eli "paapapapa", jotka on hänelle tärkeitä tyyppejä.

Lempihokema on mennään! Men-NÄÄN! Äi-TII men-NÄÄÄN!

Pientä ylpeyttä äidissä herättää myös kiittäminen. Muistaa kiittää useimmiten jotain saadessaan, ja usein myös toisille jotain ojentaessaan. Niin ja tietysti bussista lähtiessä, tai jos joku muu poistuu bussista, niin meidän vaunuista raikaa KIITOO! KIIIT-TIII! Kiito.

Muutama kolmen sanan lause, esim. isi ei oo, äiti ei tuu. Äiti ei tuu? Jep jep :D

Vastaa usein kysymyksiin "en. EN! EN!"

Osaa ja haluaa pukea itse housut, sukat, kengät, hanskat, hatun. Paidat on vielä vähän haasteita tuottavia, mutta yritys on kova siinäkin :)




Pottailee ja pönttöilee samaan tahtiin kuin ennenkin, ihan hyvin tuloksin

Tykkää hurjasti tanssia, tehdä hassuja ilmeitä, kokkailla, lukea kirjoja, leikkiä duploilla, matkia eläimiä. Ja jos paikalla on perheen ulkopuolisia ihmisiä, niin usein ottaa pienen viihdyttäjön roolin ;)

On oppinut leikeissä puolustamaan itseään, eikä annakaan enää toisten ottaa kädestä

On siirtynyt jo pois syöttötuolista, eikä pinnasängyssäkään ole enää toista laitaa, vaan toimii ns. juniorisänkynä

Nukkumaan mennessä hiiri ja nalle on tärkeitä kavereita. Joskus sekaan tarvitaan myös toinen nalle, ja pieni barbapapa. Sinne ne kaikki jäävät illalla hänen kanssaan yhdessä nukahtamista odottelemaan

Herää vielä muutaman kerran yössä, mutta jatkaa nopeasti unia, avustettuna

Hörppii ihmismaitoa 3-4 kertaa vuorokaudessa




Sellainen muru. Ilo, onni ja aarre ♥