Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiyspakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiyspakkaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Onko äitiyspakkauksen arvostelu kiittämätöntä? Äitiyspakkaus 2020

Saako äitiyspakkauksen sisällöstä esittää mielipiteitä? Muita, kuin positiivisia sellaisia? Äitiyspakkaushan on "ilmaista" hyvää, johon meillä kaikilla on mahdollisuus. Onko sen arvostelu kiittämättömyyttä?


Mielenkiinnolla aina seurailen keskusteluja äitiyspakkauksesta. Ja aina innolla myös odotan äitiyspakkausta, olin raskaana tai en. Tosin näin raskaana ollessakaan äitiyspakkaus ei sinällään kovasti kosketa, sillä päätimme jo toisen lapsen kohdalla, ettei äitiyspakkaukselle oikeastaan ole tarvetta meillä.

Äitiyspakkaus kustannetaan verorahoilla. Jo senkin takia kiinnostaa, mihin verorahoja käytetään. Tosin tämä nyt ei ole ollenkaan hullumpi käyttökohde niille veroeurosille.

Parina viime vuonna on osassa tuotteissa ollut laatuongelmia, mikä on tietenkin ollut tosi harmillista. Ei yksittäistapauksia, vaan tiettyjen vaatteiden kohdalla odotettua heikompaa laatua. Ne on aina otettu huomioon seuraavaa pakkausta suunnitellessa, ettei sama pääsisi toistumaan.

Oma kokemus äitiyspakkauksesta


Ensimmäisen lapsen kohdalla otettiin äitiyspakkaus. Niinkuin suurin osa tekee esikoisen kohdalla. Ajattelin, että kaikkia vaatteita ja tarvikkeita varmaan käytetään, vaikka kaikki eivät mieluisia olleetkaan. Aluksi vierastin mm. makuupussia kovasti sen värin vuoksi (vuoden 2015 pakkaus). Nykyään tykkään siitä, se oli käytössä toisellakin lapsella, ja tulee varmasti käyttöön seuraavallakin.

Kaikkiin vaatteisiin oma silmä ei tottunut, eikä sen puoleen miehenkään silmä. Lähes kaikkea kokeiltiin vauvalla kyllä. Ehkä oltiin totuttu jo tyttömäisempiin vaatteisiin? Osa pakkauksen vaatteista vaikutti oudon mallisilta, osa epäkäytönnölliseltä ja niin edelleen.

Käyttöön jäivät toppahaalari, villahaalari, tumput ja töppöset, pikkutarvikkeet, huppupyyhe, kestovaippa, peitto ja lakanat. Ja se makuupussi. Sisävaatteet laitettiin eteenpäin. Myös valkoiset bodyt ja yöpuku taisivat meille jäädä, muistelisin.


Vuoden 2015 äitiyspakkaus. Tuo toppahaalari on edelleen ihana! On luonnossa mielestäni enemmän turkoosi, kuin vaaleansininen.


Äitiyspakkaus poikamainen?


Tämän vuoden pakkausta ihastelin heti, kun se julkaistiin (ylin kuva). Oma ajatus pakkauksesta oli, että jos odottaisimme esikoista, ja hän olisi poika, pakkauksesta tulisi varmasti paljon käyttöön. Näin olen tosin tainnut ajatella jokaisesta äitiyspakkauksesta. Potkuhousuja tuskin siltikään osattaisiin käytää.

Sinälläänhän vuoden 2020 äitiyspakkauksen värimaailma on melko neutraali. Mutta juuri se, että oma maku vauvanvaatteissa ei ole mallia neutraali. Kyllä, tytöillä nautin niin kaikista söpöistä hepenistä, ettei suurin osa tulisi käyttöön lopulta. Pojilla, no, kukapa tietää? Sellaisia meillä ei ole vielä ollut itsellä.

Nykyaikana monen mielestä ajatus tyttöjen ja poikien vaatteista on vanhanaikainen. Ajattelen, että kaikki värit ovat yhteisiä, mutta makuja on monia. On myös meitä, jotka lämpenemme perinteiselle vaatejaottelulle ja löydämme helpoiten etsimämme kaupasta näin. Eikä se siltikään tarkoita, että lapset sullottaisiin tiettyyn muottiin, eikä heidän mieltymyksiä kuunneltaisi :)

Tällä hetkellä meillä on pieniä pinkkejä prinsessoja. Saa nähdä, mihin suuntaan väri- ja vaatemieltymyksen kulkevat. Vauva ei juuri esitä mieltymyksiä vaatteidensa ulkonäöstä, siksipä se onkin paras aika, kun saa pukea lapsen mihin haluaa. Puolitoistavuotiaallakin kun saattaa olla jo kovasti mielipidettä vaatteistaan, huomattu on.

Saako arvostella?


Mutta se arvostelu, onko se kiittämätöntä? Ajattelen, että se riippuu, miten sen tekee. Voihan vaikka todeta, että ei ole meidän makuun, ja ottaa sen sijaan tarjotun 170€. Eihän äitiyspakkaus voi mitenkään osua kaikkien makuun, eikä sen tarvitsekaan. Miksi se olisi kiittämättömyyttä? Mielestäni se kertoo enemmänkin hyvinvointielämästä. Kun voi valita, valitaan tietenkin mieluummin mieleisiä. Ei sen kummempaa. Ei kiittämätöntä.

Minä ainakin otan kiitollisena vastaaan tuon äitiysavustuksen rahana ja mietin, mitä tarvitaan seuraavaa vauvaa varten. No, ainakin jokunen sisävaate, jos vauva olisi poika. Suurin osa vauvatavarasta meiltä taitaa löytyä jo, vaatehuoneen nurkista, varastosta ja isovanhempien luota jemmoista.


Ensimmäisessä kuvassa vuoden 2020 äitiyspakkaus. Molemmat kuvat Kelan sivulta.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Äitiyspakkaus 2018




Kela julkaisi taas uuden äitiyspakkauksen. Joka vuosihan äitiyspakkauksesta käydään kovaa kädenvääntöä, että saako pakkausta arvostella vai ei, onko vaatteet pojalle/tytölle sopivia, ja mitä kaikkea muuta. 

Omasta mielestäni äitiyspakkaus on tokikin hyvä juttu, tai oikeastaan huippu juttu. Mutta myös sen kriittinen tarkastelu on silti ihan paikallaan, ja asiallisen palautteen kuuntelu, jotta tuote voisi olla sopiva mahdollisimman monelle. Ja melkein joka vuosihan pakkausta uudistetaankin palautteen pohjalta. Hienoa! Äitiyspakkaus  kun kuitenkin kustannetaan verorahoin. 

Viime vuoden äitiyspakkauksessa tosin taisi olla ihan ennätyspaljon tuotteita, joiden laadussa jatkuva kilpailutus näkyi. Joka puolelta tuntui kuuluvan kommenttia helposti hajoavista sisävaatteista. Kurjaa. Omakohtaista kokemusta tosin ei ole, me päädyttiin kuopuksen kohdalla ottamaan avustus rahana. Uuden pakkauksen arvo on edellisen 140€ sijaan 170€, ja sen vuoksi pakkauksessa on entistä enemmän tuotteita.





Tämän vuoden pakkauksessa uutta on eläinkuosinen viltti, huopatossut, villahousut, ruokailuvälineet, hanskanipsut ja makututti. Ja siis vau tosiaan nuo ruokailuvälineet! Pois taas on jäänyt ainakin kestovaippa. Ehkä ruokailuvälineet ovatkin tulleet juuri sen tilalle? Itse tykkäsin toki kestovaipasta, mutta todennäköisemmin ruokailuvälineitä useampi käyttää kuin kestovaippaa.

Tässä uudessa paketissa eniten omaan mieleen taitaa olla juurikin ruokailuvälineet, huopatossut, sydänkuvioiset legginsit ja se viltti. Viime vuoden pakkauksessa puolestaan jumppis, toppahaalari ja makuupussi sykähdytti eniten.


En ole raskaana, mutta aina on kiva miettiä, ottaisiko pakkauksen, jos niikseen tulisi. Suurin osa esikoisia odottavista perheistähän taitaa äitiyspakkauksen ottaa, ja niin mekin tehtiin. Vaan niin se taitaa ainakin meidän perheessä olla, että ainoastaan esikoiselle äitiyspakkaus oli tarpeellinen, ja muut lapset sitten perivät pakkauksen oleellisimmat asiat. Viime vuonna kyllä aika kovaan pohdin pakkausta, ihan vain siksi, kun tosiaan ne ulkohaalari ja makuupussi olivat niin ihanat! Jo esikoisen aikaan taas sisävaatteet jäivät käyttämättä.





Herättääkö uusi äitiyspakkaus tunteita puoleen tai toiseen? 




tiistai 7. maaliskuuta 2017

Äitiyspakkaus 2017

Tänään julkaistiin uusi äitiyspakkaus! Odotin sitä kovasti, vaikka päätettiinkin jo miehen kanssa, että tällä kertaa otetaan äitiyspakkaus rahana.




Mutta yllätyin kyllä, kaikenkaikkiaan aika kiva, unisex paketti kokonaisuudessaan :) Meillähän on ennestään vuoden 2015 äitiyspakkaus, josta käyttöön sitten lopulta tuli ulkovaatteet, makuupussi, lakanat, yöpuku, sukat, sukkahousut, kestovaippa, sekä hygieniatarvikkeet. Eli tavalliset sisävaatteet jäi sitten kuitenkin aika lailla käyttämättä.


Tämän vuoden makuupussi on ihan superihana, toppahaalari myöskin hieno :) Uutuustuotteena  Comebackin monen vuoden jälkeen teki liukuvoide ;)

Tykkään, kun potkuhousujen määrää on vähennetty yhteen, sillä meillä ainakaan ei käytetty potkuhousuja oikeastaan koko vauva-aikana.

Tylsin juttu taisi olla nuo lakanat, parina viime vuotena kun on ollut tosi ihanat lakanat ♥



Mitä ajatuksia uusi äitiyspakkaus herättää? :) 



kuva: Kela