perjantai 12. lokakuuta 2018

Näin aloitat vessahätäviestinnän vauvan kanssa


Olisiko kiva kokeilla vauvojen vessahätäviestintää, mutta et oikein tiedä mistä aloittaisi? Tässä pari vinkkiä, joiden avulla päästiin esikoisen vauva-aikana jyvälle!



1. Laita vauva ilman vaippaa pötköttelemään kosteussuojakankaan päälle (esim. äitiyspakkauksessa tullut, tai kertakäyttöinen vaipanvaihtoalusta), tai vaikka muutaman pyyhkeen päälle. Vauvalla voi olla paita päällä, tai body, joka on haaroista auki. Seuraa vauvan touhuja.

2. Kun pissa tulee, elehtiikö vauva jotenkin? Äänteleekö, itkeekö, jähmettyykö, keskittyykö, onko levoton, millainen ilme hänellä on?

3. Tuotoksen tullessa voit tehdä samalla pis-pis ääntä, niin vauva voi yhdistää äänen vessatouhuihin muilloinkin. Vauvaa voi myös kehua, hyvä, hienosti!

4. Toista edellinen kohta useamman kerran muutaman päivän ajan, ja seuraa, onko vauvan käytöksessä yhteneväisyyksiä pissan tai kakan tullessa. Usein hyviä hetkiä ovat syömisen jälkeen, herätessä, kotiin tullessa jne.

5. Kun huomaat, että vauvalla voisi olla vessahätä, vie vauva lavuaarin tai vessanpöntön yläpuolelle pissalle ja kakalle (potta tai muu astia käy myös). Yhdistä vessakäyntiin pis-pis -ääntely, jotta vauva tietää, että nyt jutun juju on vessahommat.

6. Jos vauvan havainnoiminen ei tunnu mieleiseltä, niin kokeile pissattaa vauvaa vaipanvaihdon yhteydessä. Monet vauvat pissaavat silloin, vaikka muuten tekisivätkin vaippaan.

7. Isomman vauvan kanssa pystyy jonkun verran miettimään vessatusta myös vauvan rytmiin sidoksissa olevana asiana, esim. alle yksivuotiaan vauvamme vessarytmistä lisää tässä


Iloisia vessahetkiä! 

Vessa-asioista ei kannata ottaa stressiä, vaan iloita jokaisesta pottaan osuneesta tuotoksesta. Vessahätäviestinnässä ei ole kyse kuivaksioppimisessa, vaikka ilmeisesti vessahätäviestitetyt vauvat oppivatkin kuivaksi hiukan keskimääräistä aiemmin. Lisää tietoa löytyy vaikkapa Maria Nordinin Vaipaton vauva -kurssilta tai facebookissa vvv-perheet -ryhmästä.


2 kommenttia:

  1. Me on puolison kanssa käytetty nyt 9,5kk ikäistä poikaa koko tämän iän asioilla lavuaarilla/potalla/pöntöllä. Oon kohdannut arvostelua tästä asiasta, monen mielestä se on turhaa, koska vauva voi ihan hyvin tehdä tarpeensa vaippaan. Toki voi, mutta en itse ymmärrä miksi en tarjoaisi hänelle mukavampaa tapaa pissata/kakata. Varsinkin nyt kun tunnen pojan vessahätärytmin, tuntuu tosi pahalta jos hänen pitää pissata vaippaan esim kun ollaan liikenteessä, kun tiedän että hänellä on kova hätä. Olen monesti kaupungillakin vienyt hänet ihan "aikuisten pöntölle" esim kesken kahvihetken, jos näen että hänellä on hätä. Kyllä vessahätään pitää myös vastata, samoin kuin esim. nälkään tai väsymykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että te ootte onnistuneesti vessattaneet pientä! :) Itsekin vien vessaan aina, kun se on mahdollista, ja juurikin tarvittaessa myös kesken ruokailun.

      Poista