tiistai 17. syyskuuta 2019

Viimeisimmät kaksi vuotta ovat olleet elämäni parhaat - Neljä vuotta äitinä



Kaksi edellistä vuotta ovat olleet elämäni parhaita vuosia. Ihan heittämällä. Miksi? Siihen liittyy hyvin vahvasti äitiys, äitinä vietettyjen vuosien määrä sekä tietynlainen voimaantuminen.



Sisältövaroitus: Saattaa sisältää siirappisen stereotyyppistä vanhemmuuden parhaissa puolissa piehtarointia.



Rakas esikoiseni täytti tänään neljä vuotta. Ensimmäinen puolitoistavuotta äitiydestä oli uuden opettelua. Vaikka se oli ihanaa aikaa, niin olihan se samalla myös sinällään rankkaa, koska uudet asiat vievät aina voimia. Onnellista, mutta rankkaa.

Kun kuopus syntyi pari vuotta sitten, siinäkin oli taas pieni vaihe uuden oppimista siitä, miten kaksilapsisena perheenä toimitaan. Se opetteluvaihe ei kuitenkaan pitkään kestänyt, sillä aika pian sitä oppi sen, kuinka kauan kahden lapsen lähdöt kestävät, mitä kaikkea kassiin pitää pakata ja muita tärkeitä selviytymistaitoja. Kun selviytymistaidot on hallussa, voi keskittyä olennaiseen. Muu olikin jo aika lailla tuttua.



Koen, että tässä viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut kova voimaantuminen omassa äitiydessäni. Asiat sujuvat, on paljon ihania hetkiä ja äitiys enimmäkseen tosi antoisaa. Lapset tuovat paljon iloa ja sisältöä elämään, vaikka ei elämä tyhjää ja merkityksetöntä ollut ennen lapsiakaan.




Mukavat päivät, retket, reissut, lasten hassut juttelut ja uudet taidot, toimiva arki ja varmaan kymmenen muuta seikkaa lisäävät sitä voimaantumisen kokemusta. Nämä muutamat hassut vuodet äitinä ovat tuoneet varmuutta, iloa ja uusia tunteita. Toki myös toivottomia hetkiä, pinnan kiristymistä ja pettymistä itseensä. Paljon kasvamista vanhempana, tai ylipäätään ihmisenä.

Se kasvu, aah että tykkään siitä. Siitä, että vaikka olen ihan sama ihminen kuin ennen lapsia, niin en kuitenkaan ihan kaikella tapaa ole enää sama. Ehkäpä jalostuneempi versio itsestäni? Toki kukaan ei koskaan tule täydellisyyttä tavoittamaan, mutta saahan siitä iloita, kun onnistuu ja kehittyy jossakin! Hyvänlainen äiti-ylpeys, joka liittyy vaan omaan itseen, ei minkäänlaiseen kilpailuun muiden kanssa.

Hermostumisasiat lasten kanssa ovat yksi konkreettinen esimerkki omasta polusta. Pinna palaa edelleen, mutta nykyään pääsen jo vähän nopeammin asiasta yli. Ja toisinaan siedän myös toilailuja pitempään, ennen kuin alan puhua ikävällä äänensävyllä (tai karjua). Tyyni olotila on helpompi saavuttaa.

Jos pitäisi mainita yksittäinen voimaantumisen hetki, se on kyllä ehdottomasti kuopuksen syntymä. Sen jälkeen oli olo, että pystyn kyllä aivan mihin vaan, bring it on! Arkisempia voimaantumisen hetkiä löytyy useampia. Ne ovat esimerkiksi niitä hetkiä, kun koko aamupäivä on mennyt mukavasti, ja sitten on vielä saanut lapset päiväunille ja luvassa on oma hetki hyvillä mielin.




Kurjaa ei ole ollut ennen äitiyttäkään. Erilaista vain. Kiitollinen siitä kaikesta, mitä on saanut oppia ja kokea. Ja olen aika varma, että seuraavat kaksi vuotta on vielä edellisiäkin paremmat!


5 kommenttia:

  1. Olen myös nauttinut äitiydestä enemmän kuin olisin voinut ajatellakaan. Enkä vielä edes ole täysillä päässyt siihen sisälle, joten uskon, että parhaimmat ajat ovat vielä edessäpäin! Vauva- ja lapsiperhearki ei ollutkaan niin hirveän kamalaa, mitä olisi voinut kuvitella, ja millaisia tarinoita sen raakuudesta ja rankkuudesta kuulee. Se on ollut ihanaa, antoisaa ja ajoittain leppoisaakin, jopa erityislapsen äitinä. Kunpa ihmiset kertoisivat enemmän niitä hyviä puolia kuin kauhutarinoita. Jos olisin tiennyt kaiken tämän kokemani etukäteen, olisin "hankkinut" lapsia jo paljon aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, uskon kans et parhaat päivät on vielä edessä! <3 Olisi kivaa myös kuulla enemmän niitä hyviäkin tarinoita. Ilmapiiri on välillä sellainen, ettei tiedä uskaltaako hehkuttaa niitä ihania juttuja niin paljon kuin haluaisi..

      Poista
  2. Minullekin lapsiperhe-elämä on ollut kyllä antoisampaa kuin ikinä kuvittelin. Pelkäsin etukäteen hirveästi muiden pelotteluja ja vaikka osa pelotteluista on toteutunutkin, niin eivät ne ole mitään sen kaiken hauskuuden rinnalla, mitä lapset tuovat elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva kuulla <3 Sama täällä, kaikkea ihanaa on niin paljon enemmän kuin mitä niitä mälsiä osioita.

      Poista
  3. Koen vahvasti samoin kanssasi. On ollut vaikea selittää aviomiehelle, miten ensimmäisen lapsen kanssa kotona oleminen oli niin rankkaa. Olihan lapsia silloin vain yksi. Nyt kun hän oli lasten kanssa kotona pidemmän ajan, oli lapsia kaksi, mutta hän koki homman helpoksi. Uskon, että tuo kaikki liittyi juurikin siihen suureen muutokseen, minkä koki ensimmäistä kertaa äitiyttä kokiessaan.

    Nyt nimittäin, kahden lapsen kanssa kotona oleminen tuntuu ihanalta, ja osaan nauttia jokaisesta hetkestä ihan eri tavalla. Vaikka tosiaan "työtä" on välillä kaksin verroin.

    VastaaPoista