keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Operaatio joulun lapsi 2020 - Tänä vuonna tehtiin kaksi pakettia



Tämä on viides vuosi, kun kokoamme tällä tavoin joululahjan jollekin tuntemattomalle lapselle. Itselleni tästä on tullut jo ihana perinne, jota on kiva siirtää omille lapsille eteenpäin.


Ja toki lasten kanssa tulee samalla pohdittua auttamista, rahaa, omistamista. Sitä, mistä joku toinen lapsi ilahtuisi, miksi lahjaksi annetaan hammasharja? Monenmmoisia pohdintoja. 

Tänä vuonna teimme kaksi pakettia, koska myös keskimmäisemmekin on jo siinä iässä, että ymmärtää enemmän. Toinen paketti on ikäänkuin häneltä jollekin hänen ikäiselleen pienelle tytölle, ja sama homma esikoisen kohdalla.

Näitä paketteja on jollain tapaa tosi koskettava tehdä, ja samalla rukoilla tai lähettää hyviä ajatuksia lapselle, joka lahjan tulee saamaan. 




Tänä vuonna hyvissä ajoin


Poikkeuksellisesti aloitettiin lahjojen kasaaminen tällä kertaa jo keväällä, kun meidän lähellä sattui olemaan erään myymälän loppuunmyynti. Sieltä tarttui mukaan paketteihin hanskat, kynät, vihkot, hiusharjat ja varmaan jotain muutakin. 

Siitä vasta oivalsin, että niin joo, voihan näitä ostaa jo pitkin vuotta, kun joka tapauksessa paketit on aikomuksena tehdä. Tarjouksista ja alennusmyynneistä saa ihan hyvää tavaraa edullisesti. Ja kun paketin sisältöä tulee kerättyä pitkin vuotta, ei auttamiseen osallistuminen tee myöskään niin isoa lovea omaan rahapussiin. 

Joka vuosihan olen myös merkinnyt, mitä paketti on tullut maksamaan. Tällä kertaa laitoin ostoksia sitä mukaa exceliin ylös, ettei pääse unohtumaan, kun asioita osteli pikkuhiljaa. Vaikka lasten kanssa osteltiinkin alennuksista, yllätyin silti loppuhintaa.

Kahden paketin yhteishinnaksi tuli 50,7€. Vähemmän kuin viime vuonna yhteen lahjaan meni (51,75€)! Suurin ero hinnoissa on selvästi vaatteissa ja asusteissa. Esimerkiksi tämän vuoden pakettiin menneet paidat maksoivat Prismassa alennuksessa 2,5€ kipale, hatut 2/2,5€, paksut rukkaset alle vitosen jne. Lelujen osalta (pieni Ryhmä Hau -pehmo ja nukke) hintaa tuli kolme euroa per paketti.

Varmaan joulun jälkeen tulee mietittyä jo seuraavan joulun paketteja :D Ajattelen, että auttaminen ei ole sen "parempiarvoista", mitä suurempi summa hintalappuun kertyy. Hyvillä mielin ostetaan alennuksista seuraavatkin asiat, jos tielle sattuu sopivia. Niinhän me itsellekin ostellaan (toki itsellemme ostamme enimmäkseen kirppareilta. Näihin joulun lapsi -paketteihin ei käytettyjä tavaroita laiteta).





Kenkälaatikkolahjojen palautusviikko on 16.11.-23.11.2020, eli ensi viikolla. Vielä on siis hyvin aikaa koota oma lahja! Operaatio joulun lapsi -lahjojen palautuspisteet löydät täältäTästä ohjeet, mitä pakettiin laitetaan. 

Voit myös osallistua ostamalla virtuaalipaketin Operaatio joulun lapsen nettisivuilta.

Viime vuonna olin myös vapaaehtoisena keskusvarastolla tarkastamassa lahjoja yhden vuoron ajan. Oli huippua! Tänä vuonna tuo ilo taitaa jäädä väliin, kun vauva on vielä niin pieni. Ensi vuonna sitten taas!



Kurkkaa meidän edellisten vuosien lahjat

2019

2018

2017

2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti