lauantai 3. heinäkuuta 2021

Vauvan eka telttayö




Juhannusreissulle valikoitui yöpaikaksi teltta, joten vauvakin pääsi ensimmäistä kertaa telttailemaan. Kaksi telttayötä hänellä on nyt takanapäin, ja ehkä jokunen vielä tälle kesälle edessä?

Meillä vauva, kuten isommat lapsetkin ovat melko tottuneita reissaajia. Yleensä nukkuminen onnistuu missä vain, vaikka toki uusissa paikoissa on aina vähän jännempää se nukkumaanmeno.

Vauvan nukahtamiseen vieraat paikat vaikuttavat eniten. Ensimmäisen lapsen kohdalla vielä reissussakin yritin nukutella vauvaa sänkyyn imettäen kuten kotona  Onnistui todella vaihdellen, ja yleensä yritykseen meni tuhottomasti aikaa ja hermot. 

Muistan myös tällaisia nukutusyrityksiä teltassa. Sen jälkeen onkin siirretty reissunukutukset pienimmillä ihmisillä rattaisiin . Toimii telttaretkilläkin! Vaikka rattaita ei tarvitsisi muuhun, niin se nukuttaminen on iso tekijä ja vapauttaa oman illan muuhun toimintaan. 

Näin tehtiin tälläkin kertaa. Iltaimetys sylissä, josta rattaisiin. Ja vauva se nukkua posotti hienosti teltassakin! Hän nukkui omassa äitiyspakkauksen makuupussissaan ja minä omassani. Omassa makuupussissani käänsin vetoketjupuolen vauvaa kohden, että yöimetykset sujuivat näppärästi.

Iltanukutus tapahtuu reissussa aina rattaisiin.


Ihana, kainalossa tuhiseva vauva.


Aamulla me oltiin vauvan kanssa ekoina hereillä, kuunneltiin muiden unituhinaa ja lintujen laulua. Ihana kesä ja sen tuomat mahdollisuudet vauvankin kanssa! Toivotan reissumieltä muillekin, lastenkin kanssa voi tehdä monenlaista.


Kurkkaa myös



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti