tiistai 6. heinäkuuta 2021

Helle ja vauvan painon lasku



Alkukesä on ollut melkoisen helteistä. Vauvan mielestä vähän liiankin kuumaa. Nukkuessa hänellä (ja minullakin) on välillä ollut peittona kostea harso, viilentämässä oloa. 


Kuuma olo on vaikuttanut myös vauvan syömisiin. Ei kauheasti ole kiinnostellut syödä, mutta onneksi imetyshetkiä on ollut hyvän verran, eli maito silti kelvannut. Esimerkkinä tämän päivän ruokasaldo: 1/3 jäistä banaania, pieni pala leipää ja yksi vadelma. Ja muutama ruttuun pureskeltu herneen palko. Hassua, eikö! Imetyskertoja en ole laskeskellut, mutta vauva kyllä ilmoittaa, milloin on maidon aika. 

Kiinteiden syömättömyys konkretisoitui automatkalla, kun kakka karkasi vaipan lahkeesta kaukaloon asti. Löysää maitokakkaa, kuten ennen vanhaan eli ennen kiinteiden aloitusta. Siinä sitten bussipysäkillä putsailin wipeseilla vauvaa ja hinkkailin kaukaloa. Onneksi oli wipesit! Muutoin niitä ei juuri käytetä, mutta reissussa näppäriä ovat kyllä.

Tänään taas punnitsin vauvaa vauvavaa'alla (tämä on mun lemppareita ostoksia vauvalle!), koska kaukalon painoraja lähenee, ja kiinnostaa tietää tämän ylityksen ajankohta, sillä se tarkoittaa turvaistuimeen siirtymistä. Vauvan paino oli laskenut 150 gramman verran! Voihan helle. Näinkin voi näköjään käydä. 

Meillä tosin ei ole painosta huolta, vauva on ihana, pullukkaisin meillä tähän astisista. Kirjoittelin ajatuksia pullukkavauvoista edellisellä kierroksella, se löytyy täältä.

Mutta se syömättämyys, sekään ei onneksi huoleta. Korjaantuu kuitenkin sitten kun helteet hellittävät. Äidinmaitohan se on ensisijainen ravinto vauvalla muutenkin. 


Kaikkea sitä kesä teettääkin. Tsemppiä helteisiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti