Kantokopat Mailegin hiirivauvoille

Viime vuonna annettiin meidän tytöille joululahjaksi Mailegin pikkuiset hiiret. Hiirille tein jokaiselle pahvisalkkuun oman huoneen. Tuli aika ihanat. Näillä on nyt vuosi leikitty ahkerasti, joten saavat leikkiin jatkoa jouluna, vauvojen muodossa.

Kolmosvauvat, niin söpöt! Heillä oli mukanaan tuo rasia sänkynä, jossa triplamakuupussi. Pinterestistä selasin taas ideoita, mitä heille värkkäisi. Kantokopat tuli vastaan. Ohjetta ei ollut, mutta vaikuttivat mahdolliselta toteuttaa, joten sellaiset siis.

Ajattelin näihin menevän enemmän aikaa, säätämiseen ja sähläämiseen, mutta valmistuivatkin nopsaa. Ei siis mikään vaikea ompelus. Ensin pohja, ja siihen sitten seinämä. Kahvojen kanssa ei mennyt ihan nappiin, eivät tulleetkaan aivan haluttuun kohtaan, niin otin irti ja ompelin lopulta vain päälle. Ihan siistit kuitenkin silti, ei ole elämä aina niin justiinsa 🤗.

Kivat tuli,  lapset varmasti ilahtuvat! Viime vuoden hiirisalkut löytyvät täältä.

3v ikäero kahden vuoden sijaan - uhka vai mahdollisuus?

Esikoisen ja seuraavan lapsemme välillä on ikäeroa kaksi vuotta ja kuukausi päälle. Noin kahden vuoden ikäero oli toivomuksissa tälläkin kertaa, ja se olisi toteutunut ilman keskenmenoa. Sen sijaan ikäeroksi tulee kolme vuotta.

Aika tarkalleen se kolme vuotta on tosiaan tulossa ikäeroksi. Jotenkin aika jännää, että minkälainen kokoonpano tästä muodostuu etenkin vauvan ja kolmevuotiaan kohdalla.

Kahden vuoden ikäero oli, ja on meillä edelleen ollut tosi helppo. Varmasti osaltaan myös luonnekysymys, että kuka lapsi omaa minkäkin luonteen.

Esikoisella ei tullut seuraavan lapsen syntymästä huomattavaa mustasukkaisuutta, kiukkuisuutta, taantumaa tai muuta. Toki hän edelleen kaipasi ja sai oman huomionsa. Siskoa oli kiva hoitaa ja halitella. JA paljolti ehkä on vaikuttanut sekin, että vauvavuosi oli tosi helppo ja ihana, joten konkreettisestikaan vauva ei vienyt esikoiselta äitiä tai isää.

Kaksivuotias oli ollut jo pitempään kuiva, puhui valtavasti, liikkui omilla jaloillaan, söi itse, viihtyi myös omissa leikeissään ja muuta kätevää.

Kun lapset olivat 1-&3-vuotiaat, yhteiset leikit alkoivat pikkuhiljaa jo sujumaan. Toki alussa pienempi oli seurailija, mutta kuitenkin yritti sinnikkäästi leikkiä siskon kanssa, ja iän karttuessa pääsikin jo hyvin mukaan. Edelleen sanoisin, että kahden vuodden ikäero on ollut ihanan toimiva heillä. Ovat mukavat kaverukset, ja tietenkin myös riitapukarit aika ajoin.

Kolmen vuoden ikäero, helpompaa vai haastavampaa?

Sitten tuo kolme vuotta ikäerona. Siitä en tiedä vielä käytännössä mitään. Onhan se sillä tapaa helppoa, että kolmevuotias on vuoden vanhempi ja kasvaneempi kuin kaksivuotias. Osaa enemmän, meneminen ja tekeminen on helpompaa. Samalla myös kuitenkin kolmevuotias on uhmaikäinen, harjoittelee omaa tahtomistaan ja on itsekin välillä vähän hukassa sen kanssa, mitä tahtoo ja mitä ei.

Kolmevuotias on myös sen kolmen vuoden ajan tottunut olemaan perheen pienin. Saamaan ns. pienimmälle kuuluvaa huomiota. Mietinkin, että kolmevuotiaalle voi vauvan syntyminen olla jopa suurempi mullistus kuin kaksivuotiaalle? Hänen asemansa tavallaan syrjäytetään. Onkohan mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan  ilmassa tällä kertaa?

Vaikka eihän sitä voi tietää, mutuiluahan tämä on. Ja onhan taas esikoiselle sinällään ollut iso mullistus, ainoasta lapsesta siirtyminen siihen, että vanhemmat pitää jakaa jonkun toisen kanssa. Toinen lapsemme taas on tottunut jakamaan vanhemmat jo alusta asti, niin siltä saralta mietittynä vauvan syntymä ei ole niin valtava elämänmuutos.

Ihanaa, kun vauva syntyy. Ja myös positiivisesti jännää, mitä kaikkea lapsiluvun kasvaminen tuo tullessaan!

Kokemuksia eri ikäeroista samassa perheessä? Minkälaisia huomioita olette tehneet?

Kurkkaa myös 

Meidän tuplarataskokemukset

Äitiyspakkauksen arvostelu kiittämätöntä?

Lapsen tunteiden sanoittaminen

Tulehan mukaan myös Instagramiin, sieltä löytyy arki!

6x kivaa lautapeliä 4-5-vuotiaalle

Meillä tykätään lautapeleistä, ja samaa ilosanomaa levitetään myös lapsille. Onkin ihanaa, kun neljävuotiaan kanssa voi pelata jo vähän monimutkaisempiakin pelejä. Kurkkaa tästä pelivinkkejä leikki-ikäisen kanssa pelailuun!

Kaikkia postauksen pelejä voi pelata kahdestaan sekä useammalla pelaajalla. Osa lautapeleistä on sellaisia, joissa peli voitetaan yhdessä, eikä siis kilpailla toisia vastaan. Ihan virkistävää välillä, kun toisinaan pelaaminen kirvoittaa lapsissa suuria tunteita ja äänialoja :D

Lautapelien testaajalla on ikää 4 vuotta ja 9 kuukautta. Bonuspelaajana osassa peleistä on ollut mukana myös taapero, ikää 2 vuotta ja 8 kuukautta. Pelit onnistuivat tuolta vajaa kolmevuotiaalta avustetusti.

Peruspelit, kuten Kimblet ja Muuttuvat labyrintit olen tarkoituksella rajannut listasta pois, koska olen halunnut lasten kanssa kokeilla pelejä, jotka ovat meille uusia. Kaikki kokeilemamme pelit eivät tähän postaukseen päässeet, ainoastaan sellaiset, joita pelaa mielellään uudestaankin. Ja vielä jäi testaamattakin paljon pelejä, joten voi olla, että jossain vaiheessa tulee kakkososa lautapeleistä.

Kaikki tämän postauksen peleistä on lainattu kirjastosta. Kannattaa kurkata oman kirjaston valikoimat. Pari eteen osunutta peliä on ollut sellaisia, että muutama osa on puuttunut. Onneksi ne on ollut korvattavissa kotoa löytyvillä esineillä. Suosittelen pelaamaan kirjaston pelejä aikuisten valvonnassa, tai ainakin pelaamisen lopuksi tarkistamaan, että kaikki osat löytyvät edelleen.

Halli klack! -pelin laatat ovat hauskoja, kun niitä saa nopeastikin ladottua päällekkäin. 

Halli klack!

Ikäsuositus 4+, peliaika max 10min

Tämä oli yksi lemppareista. Iso plussa helpoista säännöistä, joiden sisäistäminen oli nopeaa kaikille pelaajille. Magneettilaattoja kerätään noppien osoittamien tuntomerkkien mukaan, eniten saanut voittaa. Nopeuspeli, joka on nopeasti pelattu.

Neljävuotiaalle mukava, kaksivuotiaalta onnistuu mukautetuin säännöin (ei nopeuspelinä vaan  että hänellä oli oma vuoro).

Yhtä juhlaa: Kadonnutta sankaria etsimässä

Ikäsuositus 4+, peliaika n. 15min

Pelikartalla seikkaillaan etsimässä juhliin tarvittavia asioita. Juhlat ovat mummolassa, ja takaisin mummolaan on ehdittävä ennen kuin ilta koittaa. Tässä pelissä ei kilpailla toisia vastaan, vaan yhdessä. Perusmukava peli, ei mullistava, mutta kivaa yhteistä ajanvietettä ilman toisia vastaan kilpailemista.

Yhtä juhlaa! -peli on vähän saman tyylinen kuin Afrikan tähti, tosin tämä on tiimipeli.

Puudelit -pelin lähtötilanne

Puudelit

Ikäsuositus 5+, peliaika max 15min

Tässä pelissä on joukko koiria, joiden etupuoli ja takapuoli on osattava yhdistää toisiinsa. Pakasta nostetaan koiran etupuoli, jolle sitten sitä takapuolta etsitään eri näköisten koirien joukosta. Nopein oikein veikannut saa kortin. Ihan hauska pikkupeli.

Timanttiponit: Pilvien pinoamispeli

Ikäsuositus 4+, peliaika n. 15min

Tämä oli testattavista peleistä yksi neljävuotiaan suosikeista. Yksi syy voi olla ponit ja pinkit timantit ;) Timanttiponeissa tarkoitus on rakentaa ponilinnaa yhdessä, kerätä timantteja ja olla tiputtamatta linnan osia. Tässä pelissä voitetaan ja hävitään yhdessä.

Timanttiponit -lautapelin ulkonäkö vetosi kovasti neljävuotiaaseen :) 

Carcassonne junior näyttää mukavan samantyyliseltä kuin "oikea" Carcassonne :)

Carcassonne junior 

Ikäsuositus 4+, peliaika n. 20min

Tämä junior on hyvin yksinkertaistettu versio alkuperäisestä Carcassonnesta. Tässä rakennetaan karttaa, tai käytännössä vaan teitä. Kun jokin tie valmistuu, se kenen värejä tiessä on, saa laittaa oman pelinappulansa tielle. Ensimmäisenä nappulansa pelannut voittaa.

Neljävuotiaan kanssa tämä onnistui mainiosti, ja säännöt oli helppo sisäistää. Muutaman pelin jälkeen alkoi onnistua myös taktikointi, se että ei annakaan vastapelaajalle pisteitä.

Tosi kiva peli, lainataan varmasti uudestaankin! Ja jossain kohtaa voisi rohkaistua kokeilemaan oikeaakin Carcassonnea isomman kanssa, vaikkapa helpotetuin säännöin.

Monza

Ikäsuositus 5+, peliaika n. 15min

Monzassa ajellaan autoilla kilparadalla. Joka kerta heitetään kuutta värinoppaa, joiden mukaan edetään, jos edessä on vastaavien värien ruutuja. Tässä pystyy myös välillä taktikoimaan, kun vähän miettii, missä järjestyksessä minkäkin värinopan käyttää vuorollaan. Jos malttaa miettiä, eikä vain hutki ;)

Nopeiten maaliin päässyt voittaa. Tämä oli tosi kiva, ollaan pelattu monet kerrat tätä!

Monzassa autot ajavat kilpaa toistensa kanssa.

Minkälaisia lautapelejä teillä pelaillaan lasten kanssa?

Kurkkaa myös:

Potkupyörä 4-5-vuotiaalle?

Toiminnallisia kirjainharjoituksia 4-6-vuotiaille

Hävettääkö lasten julkiset kiukkukohtaukset?

Tule mukaan myös Instagramiin, sinne pääset tästä!

Ideoita tekemiseen ja lastenhuoneeseen poikkeustilanteessa

Nyt kun eletään poikkeuksellisia aikoja, haastaa se myös kaikki lapsiperheelliset keksimään tekemistä ja vaihtelevuutta lasten arkeen. Onneksi ulkoilu on sallittua ja aurinkokin on paistellut, mutta silti myös sisällä kaipaa välillä uutta virikettä.

Sinälläänhän meillä ei ole arki hurjasti muuttunut, kun kotona olen ollut lasten kanssa tätäkin ennen. Toisaalta taas se on aika paljon muuttunut silti.

Meillä kuitenkin arki on muodostunut kotona olon lisäksi esikoisen metsäkerhosta, kuopuksen ja minun perhekerhosta (metsäkerhon aikaan), perhepiiristä, äitien raamiksesta, satunnaisista muskarikäynneistä, skidikirkosta, kavereiden näkemisestä ja säännöllisistä vierailuista serkuille.

Paljon kaikkea kivaa, mitä nyt ei ole hetkeen tiedossa. Että vaikka lapset eivät olekaan olleet päiväkodissa tai koulussa, on tämänhetkinen arki silti erilaista, ja lapsille vierasta. Onneksi lapsia on useampi, sillä heistä on kyllä toisilleen ihan äärimmäisen suuri ilo ja hyöty. Ja toki se helpottaa itseäkin, kun ei tarvitse olla koko ajan viihdyttämässä.

Meillä lapsi oli yskässä toissaviikolla, joten aloitettiin eristäytyminen sen vuoksi jo viikko ennen virallisia kehotuksia.

Tässä muutama vinkki, joita meillä on harrastettu nyt lähiaikoina. Toivottavasti niistä on iloa teillekin!

Pienoismaailma. Me tehtiin postauksessa olevien kuvien mukainen pienoismaailma parvekkeelle. Ulkoa haettiin käpyjä, keppejä ja kiviä. Höyhenistä, kuumaliimasta ja kakkutikuista tein ihanan vaaleanpunaisen tiipiin leikkiin, juuttinarusta köysitikkaat.

Idean sain Leikillistä-blogista. Sieltä löytyy muuten muitakin kivoja ideoita, joita lasten kanssa tehdä, käy kurkkaamassa! Ajattelin, että aina välillä voisin askarrella jonkun uuden asian pienoismaailmaan.

Projektit. Pienoismaailmakin on projekti, jonka tekemiseen voi ottaa lapsen mukaan. Vastaavasti myös useamman tekemiskerran vaativat rakentelut tai askarteluväkerrykset tuo mielekästä tekemistä lapselle. Joskus aikuisellekin :)

Parvekkeelle tehty pienoismaailma :)

Muskari Youtubessa. Ilmainen muskari löytyy youtubesta nimellä Muskaritädit Tanja ja Nina. Edellisen viikon muskarijakso löytyy tästä, ja seuraava muskari ilmestyy taas torstaina, kello 9.30.

Lasten kirkko. Sunnuntaisin tulee tv7-kanavalta Lasten pyhis eli pyhäkoulu aamupäivällä kello 9.45. Lyhyt lastenkirkkohetki pienille.

Kotona olevien lelujen karsinta. Siivosin lastenhuoneesta osan leluista kaapin päälle jemmaan. Meillä on normaalistikin tiettyjä jemmaleluja, jotka eivät ole aina käytössä, vaan otetaan välillä esiin. Nyt laitoin enemmän leluja pois, että lapset saavat leikkeihin vaihtelevuutta.

Ja myös siksi, ettei leikkiminen menisi sellaiseksi, että kaikki lelut vain vedetään lattialle hyrskynmyrskyn. Niinhän sitä usein sanotaan, oikeastihan lapset eivät tarvitsisi edes hurjan paljon leluja, ja silti he saavat tosi mielikuvituksellisia ja pitkiä leikkejä aikaiseksi.

Itse tykkään, että leluissa on ajateltu monipuolisuutta, mutta tosiaan niiden kaikkien ei tarvitse olla yhtä aikaa esillä. Myös päiväkodeissa, joissa olen ollut töissä, on leluja vaihdeltu välillä ryhmien kesken. Toki ne on siellä aina pesty vaihdon yhteydessä.

Lastenohjelmat. Nythän Yle vapautti Ryhmä Haun koko tuotankokauden katsottavaksi poikkeusolojen kunniaksi. Jee :D

Myös esimerkiksi tv7:n arkistosta löytyy myös paljon lastenohjelmia. Olin unohtanut nämä kokonaan! Nyt esikoinen aloitti katsomaan Nasta raamista. Itse sinä aikana torkuin sohvalla, alkuraskauden väsymys, heh.

E-kirjat lapsille. Lukulumo avasi kirjapalvelunsa kaikille ilmaiseksi. Tämä on aika kiva, koska kuvakirjoissa näkyy kuvat ja ne on samaan aikaan luettu ääneen. Lisää tietoa tästä.

Hyvä, kun saa vaihtelua niihin kirjoihin, mitä kotoa löytyy. Meillä täällä meni kirjastot kiinni yllättäen, eikä lainausosastolle päässyt enää ollenkaan, vaikka kirjastot olivat vielä pari päivää auki. Ei siis päästy lainaamaan tavallista enempää lastenkirjoja. Onneksi niitä oli jonkun verran lainassa ennestään.

Kotijumppa. Meillä lapset innostuvat yleensä jumppaamaan etenkin silloin, jos otan oman jumppamattoni esiin. Jumpan ei tarvitse olla mitään kummoista tai suunitelmallista, lapset matkivat yleensä jotain saman suuntaista, mitä itse teen. Ja toki jumppaamista tehostetaan musiikilla, lasten tai aikuisten sellaisella.

Kynätehtävät ja värityskuvat. Tulostettavia värityskuvia löytyy aika hyvin netistä, ja toki niitä voi piirtää itsekin. Samoin esimerkiksi pisteestä-pisteeseen tehtävät ja kirjain- sekä matikkatehtävät.

Kasvun ihme on myös kivaa seuraamista :)

Pinterest. Pinterestistä etsimällä löytyy paljon leikkivinkkejä, askarteluja ja tekemistä lapsille.

Kotityöt. Jos lapset eivät ole aikaisemmin osallistuneet kotitöihin, niin nyt kannattaa nämä ajat hyödyntää tältäkin kannalta :) Voi harjoitella sängyn petaamista, imuroimista, pölyjen pyyhintää, omien puhtaiden pyykkien kaappiin laittamista jne. Ihan mitä vaan.

Siitä eteenpäin kun lapsi oppii kävelemään, löytyy ikätasoista kotihommaa varmasti. Meillä 2- ja 4-vuotiaiden tyttöjen lempikoktihomma on astianpesukoneen tyhjennys ja täyttö.

Munakello. Joskus kun meno on levotonta, meillä auttaa munakello. Kelloon laitetaan sovittu aika, jonka lapset keskittyvät johonkin tiettyyn tekemiseen, yleensä eri huoneissa, jotta pystyvät rauhoittumaan. Itse tykkään eniten tällaisesta munakellosta, jossa näkyy ajan väheneminen tavallista munakelloa konkreettisemmin.

Kerrohan myös mulle teillä käytössä olevat kivat tekemiset!

Arki löytyy Instagramista täältä, tule sinne! 

Ei niitä apupyöriä näköjään tarvittu! Potkupyörästä polkupyörään

Ennen muuttoa löysin kirpparilta lapselle polkupyörän. Pinkkiä oli toivottu, ja sellainen osui kohdalle 18 euron hintaan. Kesä kuitenkin meni, eikä kovin montaa kertaa kokeiltu koko hommaa. Mutta näköjään lyhytkin harjoittelu riittää oppimiseen, ilman apupyöriä.

Ajattelin ensin, että varmaan vasta ensi kesänä tuo pyörällä ajaminen olisi ajankohtaista. Lapsi kun on ollut alusta asti liikunnallisesti arka, vaikkakin löytänyt liikkumisen iloa koko ajan lisää, ja hyötyy kovasti tsemppaamisesta.

Potkupyöräilty on, siitä 2,5 vuoden iästä nyt nelivuotiaaksi. Miinus lumiset ajanjaksot. Kaksivuotiaanakin hommaa kokeiltiin, mutta se ei lähtenyt vielä silloin sujumaan oikein mihinkään suuntaan. Nyt viime keväästä lähtien lapsi on jaksanut potkutella jo pitkiäkin matkoja, mikä on ollut huippua.

Ei apupyöriä polkupyörään

Potkupyöräilijöille ei tarvitse laittaa apurenkaita, kun siirtyvät polkupyörään.  Näin olin kuullut ja lukenut,  monestakin eri lähteestä. Ainakin siis, jos aika siihen on kypsä. Potkupyöräily kun kehittää tasapainoa, niin oppivat suorilta ajamaan ilman apupyöriä.

Lapsi oli aluksi innoissaan polkupyörästä, mutta se laantui aika nopeasti, kun heti ei osannutkaan. Joillakin potkupyöräilijöillähän käy kuulemma niinkin, että istuvat vain pyörän selkään, ja heti onnistuu, ilman harjoittelua.

Ei siihen oppimiseen kuitenkaan kauaa mennyt. Seuraavaan kokeiluun mentiin tsempin kautta, ja pystyssä pysyminen ja se polkeminen alkoivat hahmottumaan. Olin kyllä ajatellut,  ettei taida olla vielä ajankohtaista, ja että se taito löytyisi sitten vasta keväällä, helposti.

Kolmas kokeilu olikin sitten jo menestys, ja neljännellä kerralla lähdettiin jo kauemmas kotoa pyörän kanssa. Hitaasti ja hyvin useilla pysähdyksillä, mutta kuitenkin.

Näköjään niitä apurenkaita ei oikeastikaan tarvita. Vau.

Pilaako lapseni muiden lasten uskon joulupukkiin?

Tuokohan joulupukki sulle lisää poneja, kysyn lapselta. "Ei! Joulupukkia ei ole olemassa!", vastaa kolmevuotias. Niin. Eihän sitä. Asiasta ollaan lapsen kanssa keskusteltu, sillä meillä ei "uskota" joulupukkiin, kuten ei myöskään Muumipeikkoon tai Ti-Ti Nalleen, niin ihania kuin ovatkin!

Joulupukkiin uskomattomuus on tietoinen valinta meillä vanhempina. Joulua me kyllä vietetään, juhlitaan ja hypetetäänkin. Joulu on ihanaa aikaa! Luetaan joulukirjoja, kuunnellaan joululauluja jo marraskuussa, ja pikkuhiljaa koristellaan kotiakin joulukuntoon. Joululahjoistakin on jo ostettuna suurin osa.

Ja voi olla, että tänä vuonna myös se joulupukkikin eksyy jouluna isovanhempien luokse käymään. Juuri se tyyppi, johon meillä ei uskota. Onhan meillä esimerkiksi se Muumimaailmaan menokin suunnitteilla. Mukava satuhahmohan joulupukki toki on, yhtä lailla kuin muutkin satuhahmot. Meille joulupukki ei ole kuitenkaan muuta kuin satu muiden joukossa. Jouluinen satuhahmo, josta on kiva kertoa satuja.

On yksi asia, josta lapsille on yleisesti hyväksyttävää valehdella, tai huijata. Joulupukki ja tontut. 

Aikuinenhan luo lapselle sen uskon joulupukkiin. Joko jättämällä kertomatta oikean laidan, tai sitten tarkoituksenmukaisesti kertoen joulupukin olevan totta, tuovan lahjat ja tonttujen kurkkivan. Taianomaisen lapsuuden joulun luomista?

Muutoinhan lapsien huijaamista ei pidetä yleisesti hyväksyttävänä, vaan vaikeistakin asioista kehotetaan puhumaan lapsen ikätason mukaisesti. Joulupukki tuntuu olevan monille vanhemmille melko pyhäkin asia.

Pilaako pieni kailottelija muiden joulun?

Ja sitten se lapsi, joka kailottaa ympäriinsä, ettei joulupukkia ole olemassa? Paheksutaanko sellaista? Elämältä kaiken sain -blogissa Jasu kirjoittaa, ettei usko tämän olevan kovin vahingollista muille lapsille. Samaa itsekin ajattelen. Kailottelevathan muutkin asioita, joita me emme allekirjoittaisi, eikä se haittaa.

Jokainen perhe tekee näissä omat ratkaisunsa omaa perhettään varten, ja niin kuuluu ollakin.

Uskooko sun lapset joulupukkiin? Onko joulupukki se joulun ydin? Miltä tuntuu jos joku kertoo sun lapselle, että joulupukki on satua?

Hyppää mukaan myös instagramissa ja facebookissa

Äiti sä lupasit mulle kerrossängyn! - Kirppismetsästystä

"Äiti sä lupasit mulle kerrossängyn!", julisti kolmevuotias useampi viikko sitten. Olimme alkaneet teoreettisesti miettimään, että kerrossänky voisi olla kiva sitten joskus, kun pienempikin siirtyisi nukkumaan isosiskon kanssa samaan huoneeseen.

Vaan niinhän se on, jos jotain ääneen miettii, nämä pienet ottavat ne kovin konkreettisesti. Äidin "oi oispa ihanaa sitten joskus" on kolmevuotiaalle yhtä kuin "huomenna, sähän sanoit niin".

Pakko saada

Haaveissa minulla oli Liisa pieni -kerrossänky. Ostamme kirppikseltä yleensä kaiken tarpeellisen, joten toiveissa oli, että kerrossänkykin löytyisi käytettynä. Ajattelin, että tämän löytämiseen saattaisi hyvin mennä useampi kuukausi. Sitten vielä se, että onnistuisiko ostoilmoituksen ilmestyässä huutamaan ekana hep, meille!

Niinpä alkoi tuttu tori.fi:n säännöllinen selailu. Olin metsästänyt varmaan vasta viikon päivät, kun katsoin, että mitä, just se, ja noin viiden kilsan päässä meiltä! Apuaaa pakko saada!

Yksi oli varannut kerrossängyn ennen minua, mutta hänestä ei kuulunut mitään, joten meille se kotiutui sitten.

Paljon iloa sängystä, kyllä!

Nyt meillä onkin ollut niin onnellinen kolmevuotias, joka on ylpeänä kaikille esittelemässä yläsänkyään. Ja juu, itseäkin sänky on piristänyt, metsästysvietin täyttyminen tuo tietynlaista tyytyväisyyttä, jotain kiksejä siitä kyllä aina saa.

Jossain vaiheessa sitten pikkusiskokin  siirtyy kaveriksi sinne, vielä ei ole kiire sen kanssa. Ja laittoipa tuo kerrossänky lastenhuoneen sisustuksenkin ihan uusiksi, tuoden mukanaan kaivattua vaihtelua.


Seuraavaksi saakin ryhtyä etsimään päiväpeittoja kerrossänkyihin. Kiva kun on aina joku pieni missio meneillään!

Esikoista opetettiin kädestä pitäen, toinen lapsi oppii ihan huomaamatta

Uloslähtö. Esikoinen avaa oven, ja vauva konttaa tuhatta ja sataa karkuun. "Portaisiin, portaisiin!", sanoisi vauva, jos osaisi. Mutta eihän se osaa vielä kiivetä, eikun oho, katos vaan, sehän osaa! Jaa mistä lähtien?

Muistan, kun esikoinen oli vauva, tuntui arki hyvin kiireettömältä. Myös kotoa poistumiset ja kotiin saapumiset olivat rauhallisia hetkiä, ja usein (silloin, kun me ei juostu bussiin) me kaikessa rauhassa kiipeiltiin portaita ylös ja alas, moneen kertaan. Se oli vauvasta kauhean hauskaa. Mikäs siinä, sillä sitä aikaa tuntui silloin olevan vaikka muille jakaa.

Nykyään, kun me ollaan lähdössä kotoa, aina jotain tavaraa meinaa unohtua matkasta, on jonkun nenä niistettävänä, omat hanskat hukassa tai kiire bussille. Vastaavasti kotiin tullessa pissahätä (mulla), nälkä (mulla), kiukku, väsy ja kiire viemään ostoksia pakastimeen.  Juu, nykyään ei tule hengailtua kyllä kerrostalokotimme rappukäytävässä, eipä ei. 

Välillä ajatuksiin vilistää juuri nuo arkihetket esikoisen vauvavuodelta, uusien taitojen harjoittelut ja niiden toisto. Silloin sitä aina tarkalleen tiesi, mitä vauva on juuri oppinut, tai mahdollisesti oppimassa kohta. Vaan kuopuspa osaa yllättää. Tuntuu, että ihan samalla lailla ei pysy kartalla hänen menossaan.

Ensin ajattelin, että kuopus on vähän raasureppana, hän kun ei saa samalla lailla aikuisten täyttä keskittymistä itseensä, ja niitä toistoja ja treenausta aikuisen kanssa. Tai saa juu, mutta ei samassa mittakaavassa kuitenkaan. Arki, tuo ihana arki kun on hiukan erilaista nykyään. 

Mutta olisiko se edes tarpeellista, kun hän kuitenkin oppii? Ei se taida olla tarkoituskaan, että kaikki asiat olisivat nyt ihan samanlaista kuin yhden lapsen kanssa? Ja onhan hänellä tuo isosiskokin, josta mallia ottaa, ehkä sitä silloin voikin ihan huomaamatta oppia kaikenlaisia taitoja, siskon opissa. Kaikessa tuppaa olemaan puolensa ja puolensa.

Eilen kun poistuin alkuillasta menoilleni, lähti kuopus konttaamaan kovaa vauhtia ovea kohti. Ei se äidin poistuminen, mutta ne portaat! Voi vauva! ❤

Kolmevuotisneuvola, jonka koimme meille turhaksi ja jätimme menemättä

Lapsemme täytti juuri kolme vuotta. Me olemme molempien lastemme kanssa käyneet neuvolassa normaalia harvemmin, ja se on ollut neuvolan päässäkin ihan ok juttu, olemmehan ihan tavallinen perhe, ilman suurempia huolia. Suomessa neuvolapalvelu on hieno, verovaroin kustannettu järjestelmä, joka on jokaiselle vapaaehtoinen, vaikkakin suositeltavissa oleva palvelu.

Alusta asti harvemmin

Jo vauvavuoden aikana kävimme neuvolassa tavallista harvemmin. Olen aina miettinyt sisällön oleellisuutta perheemme tai juuri kyseisen lapsen kohdalla, onko käynti tarpeellinen. Niinpä tälläkin kertaa pohdin käynnin sisältöä Thl:n lastenneuvolaoppaan kolmevuotiskäynnin avulla.

Kolmevuotisneuvolassa seurataan lapsen kasvun ja kehityksen lisäksi myös vanhemmuutta, kasvatusta, perheen valmiuksia lapsen ikätasoiseen tukemiseen jne. Kolmevuotisneuvolaan ei kuulu lasten rokotusohjelman mukaisia rokotuksia. Toki kausi-influenssarokotteen tai vesirokkorokotteen silloinkin voisi halutessaan saada.

Miksi ei vain menisi?

Sisällön perusteella en keksinyt juurikaan syytä, miksi neuvolaan mennä. Tai siis, yritin kyllä kovasti miettiä jotain syytä mennä, mutta en vaan keksinyt. Olisiko käynti silloin verovarojen haaskausta? En tiedä, mutta ajatuskin tästä ohjaa omaa valintaani jättää menemättä. Annan mieluummin meihin käytetyn ajan jotain muuta työtehtävää varten.

Ensin oikeastaan mietin, että voisihan siellä käydä, näyttää naamaansa ja mennä mukavia puhumaan. Esitellä lapsen hienoja taitoja, kaikkea opittua ja opeteltua. Mutta sitten mietin sitäkin, että suostuisiko lapsi edes näyttämään mitään neuvolassa? Miksi näyttäisikään, eihän lapsi aina pyytäessä muilloinkaan näytä, saati sitten vieraammalle? Painoa, pituutta ja päänympärystä ollaan toki mittailtu kotonakin.

Olisiko sitten lyhyen, satunnaisen neuvolakäynnin havainnointi ehkä kertonut neuvolajärjestelmälle jotain uutta tietoa vanhemmuudestani? Epäilen. Olisin kyllä voinut melkein mennä ihan vain tapaamaan lasten terveydenhoitajaa, sillä hän on todella mukava ja sydämellinen ihminen. Mutta itselleni se ei ole riittävä syy käynnille.

Niinpä päätimme olla menemättä. Laitoin asiasta lastemme terveydenhoitajalle viestiä, kuvailin vähän lastani ja arkeamme. Sain kauniin vastauksen, ja kutsun sitten vuoden päästä nelivuotisneuvolaan, jossa on laajempi lääkärintarkastus. Siellä tavataan, vuoden päästä. Näin on hyvä meille.

Vaikka me käymmekin harvemmin neuvolassa, en silti suosittele sitä muille. Siksi, koska jokainen perhe on erilainen ja jokaisen perheen tarpeet ovat erilaiset. Se mikä käy yhdelle, ei käykään välttämättä toiselle. Vaikka me emme käytäkään palveluita ns. all inclusive -tyylillä, ei se ole meiltä pois jos muut niin tekevät. Oma ajatukseni on, että aina tulee ajatella oman perheen etua, mikä palvelee oman perheen tarvetta parhaiten.

Minkälaisia neuvolapolkuja muilta löytyy?

Instagramin puolella ei kovinkaan usein siis ole neuvolavierailuja luvassa, mutta kaikkea muuta me kyllä puuhaillaan! Kurkkaa iloelolaura-nimimerkin taakse! 

Lapsi - mikä ihana syy olla rohkeampi kuin muuten olisi!

Tunnustan, olen välillä vähän jännittäjä uusien ihmisten kanssa. Tutussa seurassa sitä on vähän liiankin puhelias, mutta uudessa tilanteessa, uusien ihmisten kanssa se alkulämpeneminen kestää ja kestää. Ujostuttaa, ei saa sanoja suustaan, ja vasta kotona keksii, että vitsi kun en sanonut tätä ja tuota! Sitten kun on tullut tutuksi, niin sitä juttua tosiaan tulee, joskus liiaksikin. Yhden koulukaverin äiti kommentoikin teini-iässä minulla olevan puheripulin (!!). Että prööt vaan sinnekin!

Uusia asioita on näin aikuisiälläkin tuntunut olevan kiitettävästi. Useampi  uusi työpaikka, uudet työkaverit, uusi paikkakunta, siihen perään toinenkin uusi paikkakunta, omat uudet harrastukset, ja nyt lasten myötä äitimaailma kerhoineen, neuvoloineen, muskareineen. Paljon uusia ihmisiä ja tilanteita. Paljon jännitettäviä asioita jännitykseen taipuvalle! 

Pidä mua kädestä niin äitiä ei jännitä niin paljoa!

Ihan ensiksi musta tuntuikin äitimaailmassa, että olen aika reppana, ja yksin. Ei saa suuta avatuksi, jää seinäruusuksi vain kuuntelemaan muiden juttuja, vaikka oikeasti haluaisi olla mukana. Sitten vähä kerrassaan, lapsen myötä sitä rohkeutta alkoi löytyä. Pikkuhiljaa vauvallekin alkoi höpöttömään ääneen kaikenlaista, siis muuallakin kuin kotona. Bussissakin ihmiset saattoivat kysellä vauvan ikää tai kertoa omasta lapsenlapsestaan. Kynnys alkoi ylittyä hetki hetkeltä, vähän kerrassaan.

Nykyään kaikensortin höpöttäminen on jo paljon helpompaa. Lapsi on tuonut kummaa varmuutta itselle. Tuntemattomille ihmisille jutteleminen on paljon helpompaa ja luontevamman tuntuista kuin aiemmin. Äitiys on tuonut itselläni myös varmuutta ulkonäköpaineissa, ja muutenkin vähän erilaista perspektiiviä moneen asiaan. Rohkeutta olla, puhua, ja tuoda myös niitä omia ajatuksia julki.

Joskus saatan silti ottaa jomman kumman, tai molemmat lapsista mukaan johonkin ihan vain henkiseksi turvaksi itselle. Jää on paljon helpompi murtaa kun samalla säätää jotain lasten kanssa.

Ehkä äitiys tuo jonkin sortin varmuutta? Tai sitten on vaan niin paljon muuta tekemistä, ettei ehdi jännittää? :D 

Meidän arjen säätämiseen pääsee mukaan myös instagramin puolella, iloelolaura-nimimerkin takaa :)

Matkaraportti - lapsiperheroadtrip Euroopassa

Alkukesästä, kun meillä oli kesälomamme ensimmäinen puolisko, ajelimme ympäri Eurooppaa. Reitti meni kutakuinkin Suomi-Viro-Latvia-Liettua-Puola-Slovakia-Itävalta-Tsekki-Puola-Latvia-Liettua-Viro-Suomi. 14 päivää, 14 yötä, 4115km.  Kaupungeiksi muutettuna Tallinna-Vilna-Bialystok-Varsova-Katovice-Trencin-Bratislava-Wien-Brno-Krakova-Radom-Lomza-Panevezys-Salacgrivas-Tallinna.

Matkajärjestelyt

Ensimmäiseksi taidettiin varata laivamatkat Helsingistä Viroon. Tarpeeksi ajoissa kun varattiin, niin saatiin ihan edullisesti liput. Myös reitti oli ihan hyvä miettiä melko tarkkaan jo kotona, niin sai laskettua matkaosuudet ja kaupungit myös. Pienten lasten vuoksi mietittiin ajomatkojen pituudet valmiiksi, ja ei niin kovin pitkiksi. Kaikilla on kivempaa jos lapsilla on mukavat oltavat.

Reissuun ostettiin oikea navigaattori, ja kunnollisen rengasliinan halusin myös saada matkalle mukaan. Molemmille on toki käyttöä muulloinkin.

Ensimmäiset yöpaikat varattiin kotoa käsin, loput sitten alkumatkasta.

Pakkaamiseen käytettiin myös paljon aikaa, tai lähinnä sen miettimiseen, että mitkä ovat tarpeellisia asioita takakonttiin sullottavaksi. Pakattiin erikseen yökassit, johon sitten isommasta kassista aina päivitettiin puhdasta vaatetta. Oli ihan näppärä järjestely. Yllättäen meillä olikin suhteellisen maltillisesti tavaraa mukana, paljon vähemmän, mitä keskiverto viikonloppureissulla ihan kotimaassa vaan! 

Yöpyminen

Edelliskesän Riikan reissusta oltiin opittu sen verran, että yöpaikat eivät olleet enää niitä kaikkein halvimpia, vaikka halvemmassa päässä kuitenkin pysyttiin. Öiden keskiarvohinta oli n. 70€. Tosi kivoja hotelleja ja muita majapaikkoja löytyi!

Koska osa paikoista oli isoja kaupunkeja, oli oleellista myös se, että parkkipaikka löytyi, ja hotellin sijainnin lisäksi myös parkkipaikka saneli hotellivalintaa. Näissä paikoissa parkki oli maksullinen, pienemmissä kaupungeissa auton sai parkkiin ilmaiseksi.

Vaikka yöpaikat olivat edullisimmasta päästä, olivat ne kaikki oikein mukavia paikkoja, osa vielä ihan huippuja. Neljästätaoista yöstä kolmessa meillä hintaan kuului aamupala. Kolmessa hotellissa meillä oli huoneistohotellit, ja lisäksi kahdessa muussa muuten vaan suuret huoneet. Pienin huone puolestaan käsitti kaksi sänkyä, mutta hyvin me mahduttiin neljästään nukkumaan sinnekin, kun sängyt laitettiin yhteen.

Matkalla ei noudatettu lasten tavanomaista päivärytmiä, vaan reissun tuomaa, vähän villimpää rytmiä. Isompi yleensä nukkui päiväunia autossa, joten unet venähtivät usein reilusti iltapäivän tai illan puolelle, eli nukkumaanmenoaikakin sitten oli käsillä vasta tavallista myöhemmin.

Ajomatkat

Ajomatkojen tarinat löytyvät täältä. 

Tärkeimmät tarvikkeet

Oleellisimmat asiat oli ne mitä olin ennalta ajatellutkin. Navigaattori oli ihan ehdoton, ja tosi kätevä, kun siitä näki suoraan tulevat huoltoasemat ja muut. Matkarattaat, kantoreppu ja rengasliina olivat kaikki myös koko ajan käytössä. Oli tosi näppärää, kun oli aina joku väline mihin sai jomman kumman laitettua, myös silloin, kun oltiin kohteessa, jossa matkarattaiden käyttö ei olisi ollut sujuvaa.

Rengasliina toimi reissussa myös peittona, sekä matkasyöttötuolina, kun oikea, kankainen matkasyöttötuoli oli jäänyt autoon.

Automatkoilla elintärkeää meille oli lastenmusiikki, ja isommalla lapsella myös lehdet, joiden lukemiseen hän käytti yllättävän paljon aikaa. Ja tietenkin matkaeväät ja pikkunaposteltavat olivat käytössä vähän joka välissä.

Ja se reissumieli. Se, ettei asioiden tarvitse matkalla mennä samalla lailla kuin arjessa. Vauva oli matkan aikana 8kk ikäinen, ja hän oli meistä selvästi se sopuisin ja joustavin matkaaja.

Kohteet ja tekeminen

Matka jo sinällään on kokemus itsessään, mutta oli myös paljon, mitä haluttiin nähdä ja tehdä. Pitkiä aikoja ei oltu samassa kaupungissa, joten paikkojen kohteetkin valikoituivat sen mukaan, tämän reissun aikatauluihin sopiviksi. Joissakin kaupungeissa tekemistä oltiin suunniteltu enemmän, parissa pikkukaupungissa sitten lähinnä vain hengailtiin, huilattiin ja syötiin. 

Kaikissa suurissa kaupungeissa sukellettiin vanhan kaupungin helteisille pikkukaduille, joissa sitten aina paikasta riippuen oli enemmän tai vähemmän näkemistä. Ihmeteltiin kaupungin menoa, kurkistettiin pikkuputiikkeihin ja ihasteltiin vanhoja rakennuksia. Käveltiin hirmuisia määriä päivässä. Varsova, Krakova, Bratislava, Brno ja Wien olivat sellaisia, joihin oltaisiin varmasti saatu paljon enemmänkin aikaa kulumaan. 

Mokailut ja opittavaa seuraavalle reissulle

Kovin montaa mokailua ei reissulla tullut, mutta aina on hyvä ottaa opiksi. 

Puolan juutalaisen historian museo Polin olisi ollut Varsovassa mielenkiintoista käydä katsomassa, mutta mentiin paikalle liian myöhään ja päivän viimeiset kierrokset olivat jo menneet, vaikka aukioloaikaa oli vielä toista tuntia jäljellä. En siis ollut osannut ajatella, että sinne on opastetut kierrokset, ja siksi olin katsonut vain aukioloajat. No, tästä opittiin sen verran, että Auschwitziin lähdettiin todella ajoissa seuraavana aamuna. 

Myös ihan alkureissusta meinattiin vahingossa ajella Valkovenäjän puolelle, kun sekoiltiin navigaattorin kanssa. Navigaattori siis ei sekoillut, ihan me itse vain. Onneksi huomattiin asia vähän ennen rajaa, sillä viisumiton rajanylitysyritys ei olisi tuolla ollut kovin hyvä juttu. 

Lempipaikat ja -asiat reissussa

Omat lempparini reissussa olivat  Varsova ja koko Puola ylipäätään oli ihan positiivinen ylläri, Auschwitz, Kindermuseum Zoom Wienissä, Sissi-museo Wienissä, Brnon ossuaario, edullinen ruoka ja hyvät säät. Koko reissu oli täynnä myös vanhoja taloja, kirkkoja ja linnoja, historian havinaa ylipäätänsä. Siitä tykkään. Valittiin reitti usein menemään pienten paikkakuntien läpi, ison tien sijaan, ja etenkin pikkukylät olivat todella mielenkiintoista katseltavaa ja ihmeteltävää.

Uudestaan voisi mennä myös yhteen symppismajapaikkaan Via Baltican varrella Latvian Salacgrivaksessa, jossa oltiin vika yö. Tunnelmallinen mökkikylä (ja camping), lasten leikkipaikka ja meren ranta. Ah. Etenkin tällaisen kaupunkiloman päätteeksi tuo oli aivan ihana.  

Vilnasta tullessa käytiin myös ulkoapäin katsastamassa Trakain linna, jossa käyntiin ei sillä hetkellä ollut aikaa. Melkoinen määrä turisteja oli linnan ympäristössä ja sinne suunnille vaeltamassa, mutta en ihmettele, koska itsekin mietittiin, että sitten seuraavalla kerralla varataan aikaa myös tälle vierailulle. 

Maininnan arvoinen oli myös Wienissä herkuteltu Gyros-pita. Olisin voinut vaikka koko loman syödä vain niitä :D 

Kliseiset sisarusten väliset asiat - näitä olen odottanut!

Yhä enemmän meillä alkaa arjessa näkyä se, että lapsia on kaksi. Vauva kasvaa, ja on koko ajan vähemmän vauvamaisempi. Lasten välinen sisaruussuhdekin on alkanut kehittyä vastavuoroiseksi, kun vauva osaa ilmaista mielipiteitään tahtomisistaan.

Tämäkin on kyllä niin hauskaa aikaa, jota olen kovasti odottanut!

Isosisko on parasta

Pikkusisko fanittaa isosiskoa ihan täysillä, ja usein heillä onnistuvat vierekkäiset leikit pitkänkin aikaa mukavasti.  Pienempi ei kuitenkaan enää suvaitse siskolta enää mitä tahansa, vaan osoittaa jo mieltänsä, jos on eri mieltä leikistä tai leikin rajuudesta. Tai siitä, mikä lelu kelläkin on! Isosiskon lelut, etenkin kaikki pikkuhärpäkkeet olilsivat luonnollisestikin se kivoin juttu. Kun pikkusisko huomaa näitä ihania aarteita horisontissaan, tulee tähän muutoin niin rauhalliseen vauvaan vauhtia, ja hän konttaa salaman lailla leluja kohden. Pettyäkseen karvaasti, kun sisko kerää kokoelmansa talteen.

Äiti, sisko kiusaa!

Tietenkään isosiskon mielestä se hänen leikkeihin tuppautuminen ei aina ole niin mukavaa, ja nykyään jo aika usein kuuluukin leikkihuoneesta, että äiti, sisko kiusaa! Vaikka eihän vauva tahallaan, ei tätä ainakaan. Hänkin nimittäin osaa tehdä isosiskolle pientä kiusaa! Ja toki isompikin osaa sen taidon. Kai se on jotenkin sisäsyntyistä?

Monet surkuhupaisat hetket nuo sisarukset ovat viettäneet pyöräkärryssä, vauva ottaa jalastaan kiinni ja työntää sen isomman suuhun. Isompi tietenkin harmistuu siitä, jolloin vauva alkaa nauraa rätkättää. Vauvan mielestä ihan parasta! Homma toistuu toisensa perään.

Ruoka on varmasti parempaa siskon lautasella!

Ruokailuhetket ovat myös mielenkiintoisia hetkiä, aina ajoittain. Aluksi se meni niin, että isosisko halusi samaa jännää sormiruokaa kuin siskollakin, ja olisi halunnut päälle samanlaisen ruokailuessunkin. Nyt kuitenkin osat ovat vaihtuneet. Vauva on tajunnut, että siskon sapuskat taitavat olla parempaa kamaa, ja välillä ruokakateus on yllättävän kovaäänistä, tuskaisen kuuloista ihan.

Alan paremmin ymmärtämään sitä, kun aina sanotaan, että esikoiselle on jaksettu pitää tiukempi linja ruokailujen suhteen, mutta seuraavien kohdalla on lähtenyt lipsumaan. Ei sillä, että vielä olisi lipsunut, mutta ymmärrän kuvion, koska vaikeampihan se on silloin, jos pienempi näkee että joku muu lapsi saa jotain, mitä hän ei.

Vaikka välillä setvitäänkin lasten riitoja

 ja kuunnellaan vinkumista, 

niin on tää vaan niin ihanaa aikaa silti! 

Yksilapsinen perjantai - yhden lapsen viihdyttäminen on yllättävän työlästä hommaa!

Me ei olla kohta yhdeksään kuukauteen oltu yksilapsinen perhe. Onneksi? Onneksi! Vaikka olihan se jännää aikaa kyllä, kun on ensimmäisen lapsen saanut, mutta samalla se kaikki uusi oli myös uuvuttavaa. Ja se, kun sitä ainokaista tarvitsee useimmiten viihdyttämällä viihdyttää.

Heh, olen tästä aiheesta aiemminkin jo ajatuksia kirjoittanut, mutta koen silti olevani vapaa kirjoittamaan aiheesta edelleen :) 

Esikoinen pääsi taas yökylään isovanhempien luokse, ja siitä nämä ajatukset taas putkahtivatkin esille. Jäin kotiin vauvan kanssa kaksin. Vauvan, joka on erittäin mutkattomasti vain sujahtanut osaksi perheemme arkea. Vauva viihtyy, kun ympärillä on tekemistä ja toimintaa, johon hän voi osallistua ja katsella. Kahden lapsen kanssa olen ihan helposti päässyt yksinäni suihkuun ja vessaan, ovi auki tietenkin, mutta kuitenkin. Yhden lapsen kanssa tämä ei ole niin itsestäänselvää.

Sisko poistui, tylsyys alkoi?

Vaan kun siskolle oli ikkunasta vilkutettu heipat, alkoi vauvalla ihan eri meno. Hän taisi heti tajuta olevansa nyt yksin koko maailmankaikkeuden napa, joka kaipaa eloonsa viihdykettä. Ja ei ole suinkaan kyse siitä, etteikö vauva saisi tavallisessa arjessamme huomiota tarpeeksi, sillä olen varma, että saa. Hänen viihdyttäjänsä vain lähti, eli pesti siirtyi äidille. Se on jännä, miten isosiskon ei vauvaa tarvitse viihdyttämällä viihdyttää, tämän läsnäolo riittää ajamaan asian. Vaan äidin kanssa ollessa se ei mene ihan samalla tavoin.

No, me saimme vauvan kanssa hommattua itsemme ulos, oli tarkoitus piipahtaa kirjastossa ja kaupassa. Se lähtökin taisi oikeasti kestää pitempään kuin kahden lapsen kanssa, sillä samalla kun koitin tehdä tarvittavia asioita, oli haettava vauvalle aina uutta lelua, ja muutoinkin turvattava se viihtyminen. Niin hassua, miten se vauvan meno muuttuu kun sisko ei ole mukana. Kivahan se on vauvan kanssa puuhata kaikkea, mutta se ero vauvan käytöksessä tavanomaiseen verrattuna, ohhoh!

Sama meno jatkui kirjastossa ja  kaupassakin. Vauva oli tylsistynyt! Kotiin tullessa itsellä oli uuvahtanut olo. Onneksi olikin vauvan uniaika edessä ja äidin huilihetki. Pakosti ajatus kulki esikoisen vauvavuotta kohti, sillä tällaisia hetkiä oli silloin paljon. En yhtään ihmettele sitä, että me oltiin silloin koko ajan jossain kerhossa, kaupungilla tai missä vaan menoillamme. Helpompaahan se oli sillä tavoin taata se lapsen tyytyväisyys. Kahden lapsen kanssa näitä ongelmia ei ole ollut ollenkaan.

Yksinäistä yhden lapsen kanssa?

Tänään vauvan kanssa liikkuessa tuli myös hassu, ohimenevä tuulahdus yksinäisyydestä. Yksi lapsi vähemmän mukana, siinä me kahdestaan kuljettiin, ja tuli vähän orpo olo. Mitä ihmettä! Vaikka kyllä muistan sen tunteen esikoisen vauvavuodelta, kun ei ollut äitikavereita vielä samalla tavalla, ja kaksin vaan lapsen kanssa kaduilla tallailtiin. Sitäkään ei ole ollut kahden lapsen kanssa kun kulkee. Kai kaksi lasta tuntuu sitten jo melkoisen suurelta laumalta :D Ja toki myös se, että ei sitä kahden kanssa ehdi niin paljon analysoimaan asioita, tai ole niin pitkää hiljaista hetkeä, jolloin voisi päätyä ajatukseen yksinäisyydestä.

Mikä tän ajatusripulin pointti oli? No se, että vaikka meillä oli kiva päivä vauvan kanssa kaksin, niin onpa kyllä niin ihanaa, kun meillä on kaksi lasta! Omat haasteensa toki siinäkin, mutta kuitenkin. Kaksi on meillä parempi kuin yksi, ja hyvin kiitollinen olen siitä, että meillä on nuo molemmat muruset.

Miten muilla, kuka viihdyttää ja ketä? 

Meidän arjen toimivuutta ja toimimattomuutta voi seurata myös instagramissa iloelolaura

Kesä ja lapsen sokerihumala -apua!

Olipa kerran kesä ja kaikki ihanat kesäherkut, joita olisi ihana syödä! Vaan lapsen sokerihumala, miten se välillä tuntuu tulevan niin pienestäkin? Voi miten helpolta tuntuu, kun miettii aikaa vaikka kaksi vuotta taaksepäin, kun elettiin esikoisen vauvavuotta, ja oli aivan selvää, ettei mitään sokeriherkkuja lapselle olisi luvassa. 

Silloin tuntui, että me oltiin tosi pitkään sokerinatseja, kun lapsi taisi olla puolitoistavuotias maistaessaan ekan kerran pullaa. Synttärikakkuakin oli luvattu vasta seuraaville synttäreille.

Vaan nyt kun herkkujen makuun on päästy, niin oi voi tosiaan :D Muistan lapsuudesta omien sisarusten sokerikännisen tilan, johon riitti pienikin määrä tuota sokeria. Oma lapsi taitaa olla samaa kastia, pieni pala riittää kiihdyttämään vauhtia ihan hirmuisesti.

Mutta pitäähän sitä herkkuja saada, vai pitääkö? Ei kai, mutta onhan se kiva, välillä. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että jos aikuinen syö vaikka suklaata, niin ei lapsen sitä tarvitse saada, vaikka olisikin hereillä ja näkisi asian. Edelleen olen kuitannut asian "tämä on äidin suklaa" -kommentilla.

On kuitenkin tilanteita, ja tilanteita. Lämmin kesäpäivä, silloin kyllä saa jätskiä jos muutkin saavat. Tai juhlissa kakkua ja muita herkkuja. Silloin meilläkään ei enää näin (melkein) kolmevuotiaana enää tarvitse tyytyä rusinoihin, vaikka tosin karkkia tai limsaa ei edelleenkään ole luvassa.

Mutta se rajanveto, se tuntuu olevan vähän taiteilua. Koko elämä ei kuitenkaan voi olla sokeria, vaikka kesä onkin. Onneksi on myös niitä luonnon omia kesäherkkuja, vadelmia, mansikoita, ja ehkä kohta myös mustikoita! Marjoista ei, thank God, tule myöskään ihan samanlaista sokerihumalaakaan.

Erään hassun keskustelun aikana lapsi mietti, koska voisi saada tikkarin. Vitsailin, että sitten, kun menet kouluun. Nyt meillä odotetaan sitten into piukeana kouluunmenoa ;)

Miten muilla, onko kesä selvästi herkkuisinta aikaa vuodesta?

Meidän arkeen ja herkkuihin voi hypätä mukaan myös instagramissa iloelolaura

4115km - miten meni automatkat lasten kanssa?

Kahden viikon lapsiperheroadtrip on nyt takana päin. Kilometrejä kertyi 4000 ja vähän päälle. Autossa tuli siis istuttua hetki jos toinenkin.

Koska aikaa reissulle oli 14 päivää, ei päivittäiset kilometrimäärätkään olleet ihan mahdottomia. Ekana reissupäivänä me tosin ajettiin matkan pisin pätkä heti alta pois, niin ei tarvinnut ekaa yötä viettää ihan tutuilla kulmilla, viime kesänä kun reissattiin Latvian suunnilla jo.

Ensimmäisenä päivänä ajettiin vajaa 650 kilometriä, ja koko päivähän siihen menikin taukojen kanssa. Muina päivinä ajettiin parin-kolmen tunnin mittaisia pätkiä, ja kahtena päivänä ei ajeltu ollenkaan. Osa lyhyimmistä pätkistä mentiin ilman taukoja, jos lapset nukkuivat. Yleensä kuitenkin matkan varrella oli yksi vessatauko, joskus myös evästauko. Pääsääntöisesti syötiin yleensä lähtiessä ja perillä, tai sitten autossa eväitä.

Ei lastenohjelmia

Me jotenkin ihmeellisesti selvittiin lasten kanssa tuo koko reissu ilman lastenohjelmien katsomista autossa. En olisi kyllä itse ajatellut ennen reissua, että se voisi mitenkään olla mahdollista! Sen sijaan autossa tuo vajaa kolmevuotias luki lehtiä, kuunteli musiikkia,  söi välillä, ihmetteli, kyseli ja jutteli. Niin ja tietenkin nukkui! Usein meidän ajelut olivat siihen aikaan, että molemmat lapset nukkuivat autossa päiväunia. Ja vaikka aika ei oikea olisi ollutkaan, nukahtivat silti, koska kyllähän pitempi reissussa olo aina syö voimia.

12 eri lasten cd-levyä se vaati, mutta suurin ilo oli kuitenkin muutamasta kirpparilta ostetusta Prinsessa-lehdestä, joita olin pitänyt piilossa matkaan asti. Ja yksi Poni-lehti ostettiin matkalta lisäksi.

Vaikeat viimeiset kilometrit

Kuitenkin joka päivän ne viimeiset kilometrit olivat lähes joka kerta isommalle lapselle epämukavat. Viimeinen vartti täyttyi lähes poikkeuksetta "haluun pois nyt!" -huudahduksista, mutta niitä varten ei kuitenkaan lastenohjelmia ryhdytty virittelemään, vaan koitettiin saada lapsen huomio muualle. Onneksi nämä olivat kuitenkin suhteellisen lyhyitä hetkiä kokonaisuudessaan.

Parempia matkaajia

Sanoisinkin, että tämä reissu kouli meidän lapsistamme paljon parempia automatkaajia! Tuo matka nimittäin meni paljon paremmin, mitä esimerkiksi semmoiset kolmen-neljän tunnin matkat ovat tähän asti menneet. Musta tuntuu,  että nuo oppivat matkan aikana myös nukkumaan autossa entistä paremmin!

Entäs vauva?

Vauva oli kyllä meistä kuitenkin se paras matkaaja, ihan ylivoimaisesti. Ainoa meistä, joka ei riidellyt kertaakaan ;) Kun tarjottiin maitoa ja vähän evästä aina lähtiessä, perillä ja joskus ajotauoillakin, oli hän mitä tyytyväisin. Autossa hän nukkui tai katseli pää tanassa siskon puuhia. Reissumuija!

Tämän reissun jälkeen näiden reissaajien kanssa uskaltaa kyllä suunnitella seuraaviakin matkoja. Mutta jospa hetki oltaisiin kotona välillä!

Meidän arkeen pääsee mukaan myös instagramin puolella iloelolaura :)

Lasten Wien - Kindermuseum Zoom

Reissua on vielä jokunen päivä jäljellä, mutta ajattelin tähän väliin kirjottaa jo ylös muutaman ajatuksen reissunpäältä.

Olimme Wienissä kaksi yötä, joten aikaa kaupungin valloitukseen meiltä löytyi puolitoista päivää. Tavallisten turistikiertelyjen lisäksi suunnattiin myös lasten menomestaan, Kindermuseum Zoomiin, jonka olin löytänyt googlettelun tuloksena. Zoom kindermuseumissa on erilaisia aktiviteetteja/workshoppeja eri ikäisille, joihin paikat varataan etukäteen netissä.

Koska noi meidän muruset on pieniä, varasin meille liput 8kk-6-vuotiaiden Zoom Oceaniin, jonka mainostettiin tuovan mukavia leikkihetkiä, joiden sisällöt on tarkasti mietitty edistämään monenmoista oppimista. Lisäksi se kuulosti sellaiselta, missä ei haittaisi, vaikkei me saksaa osatakaan.

Ja kiva juttuhan se olikin! Tunnin mittainen setti, jonka alussa ja lopussa kaikki osallistujat koottiin muutamaksi minuutiksi yhteen pienen infon ja loppuheippojen ajaksi. Sujuvasti mekin vilkuteltiin siinä muiden mukana.

Muu aika olikin vapaata leikkiä ja tutkimista Zoom Oceanissa. Famosa-laiva sekä vedenalainen maailma olivat tutkittavina ja ihmeteltävinä. Sai ohjata laivaa, laskeutua ruumaan, tähystellä kaukoputkilla, onkia, tutustua vedenalaiseen leikkimaailmaan, seikkailla sukellusveneessä, ratkaista tehtäviä, ja vaikka mitä muuta. Zoom Ocean olikin kuin pieni Hoplop, teemalla, harkitulla sisällöllä ja rajatulla osallistujamäärällä varustettuna.

Hurjan kiva kokemus kyllä, eikä hintakaan ollut kuin neljä euroa per lapsi (kaksi lasta=kaksi ilmaista aikuista). Jos Wienissä kaipaa puuhaa lapsille, niin suosittelen :)

Kannatti uskaltaa mukaan! 

Vikoihin reissupäiviin mukaan pääsee myös instagramin puolella iloelolaura