Öinen uhmakiukku - Vähän vielä uhmaiästä

Viime kuussa lyhyesti pohdin, miltä uhmavaihe tuntuu näin toisen lapsen kohdalla. Nyt kuukauden takaiseen verrattuna uhmistelut ovat selkeästi paljon enemmän läsnä arjessa, ja voi pojat, sen kyllä huomaa!

Edelleen olen silti samaa mieltä tuosta kuukauden takaisesta. Ne hetket eivät mene tunteisiin aivan yhtä kovaa kun esikoisen aikoihin, mutta kyllä ne välillä aika tiukille ottavat.

Viime viikolla käytiin kurkkaamassa paikallisen Fidan tarjouspäivät. Rakas pieni raivotar sai siellä, avarassa hallitilassa melkoiset tunnetilat, kun hänen käytöstään joutui rajoittamaan. Jonoakin oli melkoisesti, joten visiittimme ei päättynyt kovin nopeasti, vaan muutkin saivat nauttia äänekkyydestämme. Onneksi maailmaan mahtuu ääntä, ja ihme kyllä, kukaan ei edes mulkoillut meitä :)

En häpeä lapsen käytöstä, mutta kyllä se kieltämättä vähän kuumottaa, kun lapsi huutaa kaikuvassa tilassa pitkiä aikoja, että "äiti hali, äiti hali, äiti haliii!". Helppo olisi ajatella, että mikähän tuotakin äitiä vaivaa, kun huudattaa lastaan eikä voi syliä kaipaavalle lapselle sitä halia antaa.

Mutta voi kun se olisikin niin yksinkertaista :D Tuo uhmaikä mutkistaa monta asiaa, ja meillä tuo "äiti hali" -huuto tuntuu olevan tyypillisin virke noihin uhmahetkiin. Ja lapsi EI TODELLAKAAN halua silloin sitä halia, tuollakin kirppiksellä yritin sitä moneen kertaan hänelle tarjota. Vaan ei. Vasta sittten, kun tahtomis-ei tahtomis -näytös on päästy tiettyyn pisteeseen, silloin hali oikeasti kelpaa ja on tarpeen. Silloin aina käydään tuota hetkeä läpi.

Mutta se on kyllä jännä, kuinka et vaan voi vauhdittaa aina sen meneillään olevan kiukkuhetken ylipääsemistä, vaikka päälläsi seisoisit. Hyvä esimerkki tästä oli YHTENÄ YÖNÄ tässä lähiaikoina.

Lapsi heräsi yöllä asiaan x. Ei yleensä heräile kesken unien, vaan nukkua posottaa iltakahdeksasta-yhdeksästä eteenpäin. No nyt heräsi, ja voi olla että naapuritkin sen kuulivat. Lapsi oli tosi kiukkuinen, raukka, eli selvästi jotain hyvin tärkeää uhmakasvun hetkeään. Tosin me vanhemmat oltiin kyllä vielä enemmän reppanoita,  yöllä kun olisi kiva nukkua, ei ehkä oma aivotoiminta ole ihan parasta laatua tuolloin taiteilla pienen tärkeää kehityskauttaan elävän draamailijan kanssa.

Tosi, tosi hämärästi muistan, että esikoisellakin oli ihan muutama tällainen draamojen yö? En tosin ihan menisi vannomaan, ei ole tullut laitettua ylös mihinkään. No, toivotaan että nyt menee samalla lailla, että kovin montaa vastaavan hilpeää yötä ei olisi luvassa :D

Instagramin puolella @iloelolaura kyselinkin, onko uhmayöt tuttu käsite. Vähän yli puolet vastanneista oli kokeneet saman ihanuuden :D

Kurkkaa myös:

Näin selviät uhmaiästä

Lapsen yliväsymys vaikuttaa nukkumiseen

Pienet tytötkin osaa tapella!

Kylässä Ti-Ti Nallen kotona - talviloman odotetuin hetki

Yhteistyössä Ti-Ti Nallen Koti Oy

Meidän talviloman loppuhuipennuksena oli vierailu Ti-Ti Nallen kotiin Lempäälän Ideaparkiin. Meillä asuu kolmevuotias Ti-Ti -fani, joten tätä kyläilyä odotettiin suurella hartaudella. Olimme asialla ensimmäistä kertaa, joten muuta emme vielä tieneet, kuin että kivaa olisi luvassa.

Helposti lähestyttävät nallet

Meidän lapset olivat juuri heränneet päiväunilta autosta ennen Ideaparkiin tuloa, joten ensin vain ihmeteltiin nalletaloa, että mihin oltiin tultu. Ensimmäisenä bongattiin Tau-nalle, jota hetken aikaa ihailtiin vain kaukaa, kunnes rohkeus riitti hali-etäisyydelle nallen kanssa.

Nallet ovat talossa lasten kanssa,  sylittelevät, halivat, silittelevät, tai vain vilkuttelevat kaukaa, jos lapsi vaikuttaa arvostavan reviiriään, kuten meidän yksivuotias aluksi. Myöhemmin jo hänkin juoksenteli nallejen syliin, eikä olisi halunnut lähteä ollenkaan pois.

Nallejen läsnäolosta jäi itsellekin hyvä mieli. Nalleilla oli oikeasti aikaa, ja sylissä sai viivähtää, tai ottaa nallea tassusta kiinni taloa tutkiessa. Nallet myös huomioivat lapsia tasaisesti, niin että huomiota riitti kaikille.

Virikeseinällä riitti näperreltävää taaperollekin

Ei mikään nallemuseo  

Nallejen kanssa oleilu oli selvästi esikoisellemme se the juttu Ti-Ti Nallen kodissa, mutta paljon muutakin siellä tuli tehtyä.  Ti-Ti Nallen koti on toteutettu niin, että lapsi on aktiivinen toimija. Saa kokeilla, tutkia, leikkiä, tehdä ja räpeltää. Ei siis mikään nallemuseo, vaan pedagogisesti suunniteltu nallekoti, joka tukee ja ruokkii lapsen luontaista uteliaisuutta. Talossa löytyi virikettä niin yksivuotiaalle kuin kolmevuotiaallekin, ja varmasti vielä isommillekin lapsille.

Aloitimme nallejen keittiöstä ja Hirsimetsän kyläkaupasta, jatkoimme seikkailemalla Hirsimetsässä, tutkimalla nallelasten huoneita ja tutustumalla paloautoon sekä kaiku-ukkoon. Ja sama kierros useampaan kertaan. Myös tuttiseinät olivat lapsillamme ihmetyksen kohteena, niin suuri määrä tutteja! Ennen kotimatkalle lähtemistä kävimme vielä maalailemassa nalleäidin ateljeessa. Isänallen nikkarointiverstas ja tarinahuoneen koluaminen jäivät meillä vielä seuraavaan kertaan.

Isosisko yrittämässä saada pienempää lähtemään Ti-Ti Nallen sylistä

Varaa reilusti aikaa, Ti-Ti Nallen koti on 1000-neliöinen!

Tasatunnein nalletalossa on myös nallejen kanssa yhteiset touhutuokiot, mitkä jaksottivat kivasti seikkailuja talossa. Ehdimme osallistumaan useampaan tuokioon, joissa nallejen kanssa tanssittiin, jumpattiin ja temppuiltiin. Isompi lapsi tanssi käsi kädessä Tau-Nallen kanssa, selvästi onnessaan. Näiden tuokioiden välissä sitten oli taas hyvä suunnata talon muihin puuhiin.

Vietimme nallejen kanssa suunnilleen kolme ja puoli tuntia, mutta se tuntui kyllä omasta mielestäni paljon lyhyemmältä ajalta, sillä koko ajan oli jotain tekemistä. Voisin hyvin kuvitella, että toisella kertaa oltaisiin vielä pidempään, sillä 15€ sisäänpääsymaksulla saa rannekkeen koko päiväksi, niin välissä voi hyvin käydä vaikka syömässä. Ruokapaikat Ideaparkissa kun ovat aivan nalletalon alapuolella. Me tehtiin myös niin, että mies kävi välillä kiertelemässä Ideaparkissa, ja tuli sitten takaisin nalletaloon.

Nalletalo on esteettömästi toteutettu, ja siellä vierailu onnistuu hyvin myös rattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Nalletalon yhteydessä on myös Ti-Ti Nallen puoti, josta ostimme kotiin leikittäväksi paperinukkeja. Paperinuket pääsivätkin jo laminoitaviksi, niin niistä riittää varmasti iloa pitkäksi aikaa.

Kiitos Ti-Ti Nallen koti, me tullaan varmasti kylään toistekin!

Onko teillä suunnitelmissa vierailla nallejen luona, vai onko nalletalo jo ennestään tuttu?

Myös instagramin puolelta löytyy kohokohdista hetkiä nalletalossa, tulehan mukaan seuraamaan! 

Mistä on parhaat leluseikkailut tehty?

Kaupallinen yhteistyö Van Merryn -lelukaupan kanssa

Kun lapset kasvavat, leikit muuttavat muotoaan lapsen iän ja kehityksen myötä. Leikin ja mielikuvituksen maailma aukeaa.  Vaikka moni asia on vain mielikuvituksesta kiinni, parhaisiin leluseikkailuihin tarvitaan usein lisäksi myös leluja.

 Kautta aikojen lapsilla on ollut leikkikaluja leikkiensä tukena, sillä lelut luovat raameja leikille, ja kirvoittavat oman ideoinnin käyntiin. Leikin maailmassa on rajattomasti mahdollisuuksia!

Van Merryn -lelukauppa lähetti meille paketin leluja lasten tämän hetken leikkejä tukemaan. Meillä isompi tytöistä tykkää kovasti väreistä, sekä kaikesta söpöstä ja ihanasta. Pikkuinen Mimi-kisu onkin noussut kolmevuotiaalla tämän hetken lemppareihin sillä "äiti se on suloinen!". Ja onhan se. Se on myös tuonut leikkeihin uusia sävyjä, nimittäin nukkumisleikit. Kissa löytyy päiväunilta peiton alle peiteltynä milloin mistäkin. 

Pehmolelut ja nuket ovat lapsellamme leikeissä päivittäin. Myös Nini-käsinukke on päässyt valikoituun joukkoon mukaan. Nuket käyvätkin usein kolmevuotiaamme kanssa mielikuvitusretkillä telttailemassa, uimahallissa ja risteilyillä. Hoivaaminen, rakentelu ja keittiöleikit yhdistyvät ihaniksi seikkailuiksi.

Yksivuotiaan leikit ovat vähän erilaisia, onhan hän vasta tutustumassa leikkimisen maailmaan. Nini-hiiri onkin joutunut useamman kerran maistelun kohteeksi leikeissä, kun vauva on halunnut haukata hiirirukkaa nenästä. Pienet lapset ovatkin parhaita tarkastamaan lelujen laadun ja kestävyyden! Hiiri ei ole onneksi ollut kovasta kohtelusta moksiskaan, vauva puolestaan nauraa Ninille, ja haukkaa tätä uudestaan.


Myös puinen vetolelu on päässyt kyseisen yksivuotiaan sankarin leikkeihin. Hänestä on hauskaa kontata lelun perässä, kun vetäjänä on isosisko. Myös erilaiset muodot ja kilisevät äänet kiinnostavat, ja tämäkin lelu on läpäissyt lapsen kovakouraisen laatutestin.

Leikki-ikäiset osaavatkin olla hyvin kovakouraisia, ja rajujakin leikkijöitä. Se haastaa myös lelut vastaamaan leikkijän tarpeeseen kestävyydellä. Van Merrynillä onkin ajateltu tätä puolta, ja siksi laadun, toimivuuden ja ulkonäön lisäksi leluissa on otettu huomioon myös kestävyys. Voin hyvin uskoa esimerkiksi saamiemme puupalikoiden kestävän pienen ikuisuuden. Lelujen turvalllisuudesta löytyy lisätietoa Van Merrynin blogista.

Lelujen kestävyys ei ole mitenkään itsestäänselvä asia,  ei edes Suomen lelumarkkinoilla. Kotimme varusteluihin kuuluukin nykyään myös liimaa ja puristimet, joilla sitten yritetään herättää vaurioituneita leluja henkiin. Tänäkin syksynä on taas useampia leluja saatu hajalle leikkijöiden toimesta, vaikka lapsemme ovat ihan tavallisia leikkijöitä.

Vanhempana minua ilahduttavat lelut, joilla leikkimiseen lapsi voi uppoutua täysin, ja ne kestävät sen! Kuten tiedetään, on leikki lapsen työtä. Itsekään en haluaisi työtarvikkeita, jotka eivät työntekoa kestä! 

Halusimme ilahduttaa teitä arvonnalla, joten instagramin puolella tililläni iloelolaura  on arvottavana 50€ lahjakortti Van Merryn -lelukauppaan! Arvonta päättyy 28.10. 

Sain myös alennuskoodin ILOAELOA15, jolla saa viikon ajan 15% alennuksen kaikista tilauksista. Jouluunkin on enää pari kuukautta aikaa, joten kurkkaapa, löytyisikö jotain ihania lahjoja pukinkonttiin! Alennuskoodi on voimassa 29.10.2018 asti.

Ihania leikkihetkiä! 

Kolmevuotiaan ruokanirsoilu ja ennakkoluulot - olethan lyhyt vaihe?

Meillä on jo jonkun aikaa eletty vaihetta, jossa lapsi on hyvin valikoiva ruokansa suhteen. Tai ainakin sen, miltä ruoka näyttää tai mitä ainesosia siihen on laitettu, sillä se ruoan maistaminen on välillä se kovin kynnyskysymys. En halua syödä! Ei ole minun makuun! Ja en tykkää tästä ruoasta, ovatkin aika yleisiä kavereita meillä ruokapäydässä näinä päivinä. Ei mun lemppareinta ruokapöytäseuraa, mutta minkäs teet. 

Kovin juttu tosiaankin on se maistaminen. Lapsi on kovasti mielessään saattanut päättää, että jokin ruoka on pahaa, ja silloin maistamisessa kestää ja kestää. Tiukka on kolmevuotiaan tahto, ei voi muuta sanoa! Järisyttävän vahvatahtoisesti hän koittaa pysyä päättämässään asiassa. Sumplitaan, sovitellaan ja vältetään ylimääräisiä välipaloja, että ruoka-aikaan olisi nälkä. Ja välillä se toimiikin. Ei kuitenkaan aina, valitettavasti. Ja kuitenkin ne peruselementit, joita lapsi tarvitsee jaksaakseen ja ollakseen hyväntuulinen, ovat ruoka ja uni.

Myös retkeily on ollut ihan toimiva vaihtoehto, ja etenkin se, kun kirpparilta löydettiin hänelle oma Skiphopin ruokatermari. Mikä tahansa näyttää maistuvan hyvältä, jos se on omassa termarissa. Kotona ollessa paljon apua on myös ajastimesta, joka näyttää, kauanko ruoka-aikaa on jäljellä, jotta kuvassa olevia pöytään nukahtamisia ei pääsisi tapahtumaan :D

Lapsen ruokatermaria ei ollut vielä tuolloin :)

Välillä tuntuu myös, että lihansyönti on tehnyt hänet nirsoksi, olisiko helpompaa, jos lapsi ei tietäisi jauhelihasta ja kalapuikoista mitään? Vaikka toisaalta, tällainen ennakkoluuloisuus ruokaa kohtaan on hyvin yleistä kolmevuotiaiden joukossa ylipäätään. Me ollaan sekasyöjiä, mutta syödään enemmän kasvisruokia kuin lihaa. Pavut ja linssit ovat meillä ihan arkiruokaa,  eikä ole kyse siitä, että kasvisruoat olisivat mauttomia mössöjä. Ja usein nekin maistuvat lapselle erittäin hyvin, mutta vain, jos hän ei ole ennalta päättänyt, että ruoka ei ole hänen mieleensä. 

Onneksi mukaviakin ruokahetkiä löytyy. Se taitaa vain olla tämä oman tahdon aika, joka haastaa meidän ruokapuuhia, ja toki eihän aina kaikki ruoka voikaan olla mieleen.

Miten muiden ruokahetket sujuu samanikäisten kanssa? Arjen ruokahöpötyksiä ja muuta elämää löytyy myös instagramin puolella iloelolaura

Kolmevuotisneuvola, jonka koimme meille turhaksi ja jätimme menemättä

Lapsemme täytti juuri kolme vuotta. Me olemme molempien lastemme kanssa käyneet neuvolassa normaalia harvemmin, ja se on ollut neuvolan päässäkin ihan ok juttu, olemmehan ihan tavallinen perhe, ilman suurempia huolia. Suomessa neuvolapalvelu on hieno, verovaroin kustannettu järjestelmä, joka on jokaiselle vapaaehtoinen, vaikkakin suositeltavissa oleva palvelu.

Alusta asti harvemmin

Jo vauvavuoden aikana kävimme neuvolassa tavallista harvemmin. Olen aina miettinyt sisällön oleellisuutta perheemme tai juuri kyseisen lapsen kohdalla, onko käynti tarpeellinen. Niinpä tälläkin kertaa pohdin käynnin sisältöä Thl:n lastenneuvolaoppaan kolmevuotiskäynnin avulla.

Kolmevuotisneuvolassa seurataan lapsen kasvun ja kehityksen lisäksi myös vanhemmuutta, kasvatusta, perheen valmiuksia lapsen ikätasoiseen tukemiseen jne. Kolmevuotisneuvolaan ei kuulu lasten rokotusohjelman mukaisia rokotuksia. Toki kausi-influenssarokotteen tai vesirokkorokotteen silloinkin voisi halutessaan saada.

Miksi ei vain menisi?

Sisällön perusteella en keksinyt juurikaan syytä, miksi neuvolaan mennä. Tai siis, yritin kyllä kovasti miettiä jotain syytä mennä, mutta en vaan keksinyt. Olisiko käynti silloin verovarojen haaskausta? En tiedä, mutta ajatuskin tästä ohjaa omaa valintaani jättää menemättä. Annan mieluummin meihin käytetyn ajan jotain muuta työtehtävää varten.

Ensin oikeastaan mietin, että voisihan siellä käydä, näyttää naamaansa ja mennä mukavia puhumaan. Esitellä lapsen hienoja taitoja, kaikkea opittua ja opeteltua. Mutta sitten mietin sitäkin, että suostuisiko lapsi edes näyttämään mitään neuvolassa? Miksi näyttäisikään, eihän lapsi aina pyytäessä muilloinkaan näytä, saati sitten vieraammalle? Painoa, pituutta ja päänympärystä ollaan toki mittailtu kotonakin.

Olisiko sitten lyhyen, satunnaisen neuvolakäynnin havainnointi ehkä kertonut neuvolajärjestelmälle jotain uutta tietoa vanhemmuudestani? Epäilen. Olisin kyllä voinut melkein mennä ihan vain tapaamaan lasten terveydenhoitajaa, sillä hän on todella mukava ja sydämellinen ihminen. Mutta itselleni se ei ole riittävä syy käynnille.

Niinpä päätimme olla menemättä. Laitoin asiasta lastemme terveydenhoitajalle viestiä, kuvailin vähän lastani ja arkeamme. Sain kauniin vastauksen, ja kutsun sitten vuoden päästä nelivuotisneuvolaan, jossa on laajempi lääkärintarkastus. Siellä tavataan, vuoden päästä. Näin on hyvä meille.

Vaikka me käymmekin harvemmin neuvolassa, en silti suosittele sitä muille. Siksi, koska jokainen perhe on erilainen ja jokaisen perheen tarpeet ovat erilaiset. Se mikä käy yhdelle, ei käykään välttämättä toiselle. Vaikka me emme käytäkään palveluita ns. all inclusive -tyylillä, ei se ole meiltä pois jos muut niin tekevät. Oma ajatukseni on, että aina tulee ajatella oman perheen etua, mikä palvelee oman perheen tarvetta parhaiten.

Minkälaisia neuvolapolkuja muilta löytyy?

Instagramin puolella ei kovinkaan usein siis ole neuvolavierailuja luvassa, mutta kaikkea muuta me kyllä puuhaillaan! Kurkkaa iloelolaura-nimimerkin taakse! 

Kolme vuotta äitinä - Onnea minä!

 Kolmisen vuotta sitten nostin esikoisen syliini ensimmäisen kerran. Kolme vuotta pitää sisällään ihan järjettömän paljon kaikkea! Ennen kaikkea todella paljon oppimista itsestäni, ja omaa kasvamista ihmisenä. Ja saati sitten kuinka paljon tuo mun kolmevuotias pikkutyyppi on kasvanut!

Kolme vuotta. Minusta tuntuu, että pikkuhiljaa olen alkanut saamaan äitiydestä paremmin kiinni. Viimeisin puoli vuotta on olllut aika huimaa aikaa, hyvällä tavalla huimaa! Olen oppinut nauttimaan enemmän, enkä ota enää ihan jokaista kiukunpuuskaa henkilökohtaisesti. Jatkuviin keskeytyksiinkin alkaa olla jo tottunut, tai ainakin vähän paremmin. Muistan, kuinka esikoisen vauvauoden aikana omien hommien keskeytymiset usein ottivat pattiin. Miten se taas nyt haluaa syliin, mä just istahdin tähän tän teekupposen kanssa! Nyt, kun erinäisiä äititaitoja on jo sisäänajettu, on se lapsiperhearjesta nauttiminen paljon, paljonpaljonpaljon helpompaa!

Kärsivällisyys ei edelleenkään ole hyveeni, mutta mä edistyn. Oh yes!

Esikoisen vauvavuoden aikaan en ajatellut sen olevan mitenkään erityisen raskasta aikaa, mutta nyt kun ajanjaksoa tarkastelee taaksepäin, niin huh, on se kyllä ollut hurjaa! Onnellista, mutta todella kuormittavaa aikaa. Keho ja mieli totuttelivat uuteen aikaan, uudenlaiseen elämään. Onhan se todella suuri muutos, tulla pariskunnasta perheeksi. Alkaa yhtäkkiä vanhemmiksi, ihan uuteen rooliin. Vaikka en tosiaan koe (tai kokenut silloin) esikoisen vauvavuotta rankaksi, niin sen ainakin voin sanoa, että se oli rankempaa aikaa, kuin mitä tämän hetkinen aikakausi on!

Tämä elo on muutenkin vain päivä päivältä antoisampaa, kun on niin huippuja tyyppejä saanut perheenjäsenikseen. Onnea kolmevuotias, rakas, ihana, viisas ja rohkea tyttäreni! Kiitos, että olet, ja teit minusta äidin. 

Onnea minä, kolme vuotta äitinä!