Näytetään tekstit, joissa on tunniste potkupyöräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste potkupyöräily. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. toukokuuta 2020

Kannattaako 4-5-vuotiaalle hankkia isompaa potkupyörää?



Me päädyttiin hankkimaan neljävuotiaalle isompi potkupyörä. Kannattiko? Miksi ei vain siirrytty polkupyöräilemään, kun lapsi senkin osaa? Tässä ajatuksia aiheesta.



Potkupyöräilty on useampi vuosi, ja se on avannut monia ovia liikunnan iloon. Tuonut rohkeutta, onnistumisia ja paljon hyviä hetkiä. Laajentanut menemis- ja tekemismahdollisuuksia.

Sama potkupyörä on mennyt koko sen parin vuoden ajan. Ja olisi mennyt ainakin vielä kesän verran, satulan korkeutta riitti vielä. Samalla myös kuopus oli potkupyörää vailla, joten hankintamietinnät oli käynnistettävä.

Ostaako kuopukselle potkupyörä, vai isommalle? Ei oikein tuntunut järkevältä ostaa toista keskikokoista potkupyörää (tosin meidän versio toimii myös mini-mallina, satulan kun saa todella matalalle), joten isompi potkupyörä sitten.


Polkupyörä vs. potkupyörä


Miksi isompi ei vain ajaisi polkupyörällä? Sekin taito kun löytyy kyllä. Moni saman ikäinen on jo vaihtanut polkupyörään.

Siihen voisi oikeastaan vastata, että siksi, kun se tuntuu syövän aika kovasti sitä liikunnan iloa. Taito on olemassa, ja sitä aina välillä ylläpidetään, mutta se ei tällä hetkellä ole lapselle se juttu. En jaksa harjoittaa mitään pakkopyöräilyä, vain siksi, että lapsi osaa polkea.

Potkupyörä sen sijaan tuntuu olevan se juttu. Ei tuntunut kovin hyvältä ajatukselta viedä lapselta rakas potkupyörä, antaa se siskolle ja tuupata sitten jatkamaan pyöräuraa polkupyörällä, joka ei herätä lapsessa samanlaisia tunteita. Sopeuttaa "odotuksiin" siitä, että neljä- ja viisivuotiaat ajavat polkupyörällä. Niin, kenen odotuksia ne ovat?

Tiedän, että joidenkin mielestä vain polkupyörät ovat niitä "oikeita pyöriä", tai jotkut pitävät potkupyöriä vain turhina välivaiheina ja skippaavat sen. Makunsa kullakin. Itse pidän potkupyörää hyödyllisenä, tasapainoa, iloa ja rohkeutta tuovana asiana. Potkupyörä ja polkupyörä eivät sulje onneksi toisiaan pois :)


Isompi potkupyörä on Pukyn xl, joka ostettiin käytettynä. Nämä isommat potkupyörät tuntuu liikkuvan torissakin aika liukkaasti.


Haluan pitää kiinni lapsen löytämästä liikunnan ilosta ja edetä lapsen tahtiin. Meillä potkupyörät ovat käytössä päivittäin, niillä potkitaan välillä useiden kilometrien päähän, välillä lyhyempää matkaa. Talvikin oli niin vähäluminen, että lähes koko talven isompi kulki potkupyörällä, kun itse työntelin pienempää rattaissa.

Lapset ovat erilaisia, eri mieltymyksillä varustettuja. Hyvä niin. Katsotaan, missä vaiheessa potkupyörän ensisijaisuus vaihtuu polkupyörään. Lapsi on itsenäisesti tuottanut ajatuksen, että ei hän enää kouluikäisenä potkupyörällä aja. Tosin tiedän koululaisiakin, jotka edelleen tykkäävät potkupyöristä, temppupyörinä polkupyörän rinnalla :)


Otsikon kysymykseen viitaten: joskus kannattaa ostaa se isompi potkupyörä. Tapauskohtaisesti :)





Seuraatko jo Instagramissa? Tule mukaan, sieltä löytyy arki!

maanantai 30. syyskuuta 2019

Ei niitä apupyöriä näköjään tarvittu! Potkupyörästä polkupyörään



Ennen muuttoa löysin kirpparilta lapselle polkupyörän. Pinkkiä oli toivottu, ja sellainen osui kohdalle 18 euron hintaan. Kesä kuitenkin meni, eikä kovin montaa kertaa kokeiltu koko hommaa. Mutta näköjään lyhytkin harjoittelu riittää oppimiseen, ilman apupyöriä.


Ajattelin ensin, että varmaan vasta ensi kesänä tuo pyörällä ajaminen olisi ajankohtaista. Lapsi kun on ollut alusta asti liikunnallisesti arka, vaikkakin löytänyt liikkumisen iloa koko ajan lisää, ja hyötyy kovasti tsemppaamisesta.

Potkupyöräilty on, siitä 2,5 vuoden iästä nyt nelivuotiaaksi. Miinus lumiset ajanjaksot. Kaksivuotiaanakin hommaa kokeiltiin, mutta se ei lähtenyt vielä silloin sujumaan oikein mihinkään suuntaan. Nyt viime keväästä lähtien lapsi on jaksanut potkutella jo pitkiäkin matkoja, mikä on ollut huippua.


Ei apupyöriä polkupyörään


Potkupyöräilijöille ei tarvitse laittaa apurenkaita, kun siirtyvät polkupyörään.  Näin olin kuullut ja lukenut,  monestakin eri lähteestä. Ainakin siis, jos aika siihen on kypsä. Potkupyöräily kun kehittää tasapainoa, niin oppivat suorilta ajamaan ilman apupyöriä.

Lapsi oli aluksi innoissaan polkupyörästä, mutta se laantui aika nopeasti, kun heti ei osannutkaan. Joillakin potkupyöräilijöillähän käy kuulemma niinkin, että istuvat vain pyörän selkään, ja heti onnistuu, ilman harjoittelua.

Ei siihen oppimiseen kuitenkaan kauaa mennyt. Seuraavaan kokeiluun mentiin tsempin kautta, ja pystyssä pysyminen ja se polkeminen alkoivat hahmottumaan. Olin kyllä ajatellut,  ettei taida olla vielä ajankohtaista, ja että se taito löytyisi sitten vasta keväällä, helposti.

Kolmas kokeilu olikin sitten jo menestys, ja neljännellä kerralla lähdettiin jo kauemmas kotoa pyörän kanssa. Hitaasti ja hyvin useilla pysähdyksillä, mutta kuitenkin.


Näköjään niitä apurenkaita ei oikeastikaan tarvita. Vau.







perjantai 8. kesäkuuta 2018

Lapsi oppii, vanhempi riemuitsee



Lapsi on oppinut potkupyöräilemään! Oi ilo ja autuus! 


Täällä äidillä on olllut vähän väsyneitä flunssapäiviä, jolloin voimaa ei ole ollut liikaa ja se on toki vaikuttanut myös mielialaan. Puolikuntoisenakin kauppaan on täytynyt mennä ruokatarpeita hakemaan, ja yllättäen olikin ihan ihme tapahtunut, kun potkupyöräily olikin jotenkin kummasti saanut tuulta allensa. Ihan yhtäkkiä vaan lapsi osaakin mennä huimaa vauhtia!

Potkupyörähän on saatu jo lähemmäs vuosi sitten, kun samanikäiset kuuluivat  jo pitkiä lenkkejä potkuttelevan pyörillään ympäri kyliä.  Syksyä onneksi riittikin pitkälti potkuharjoitteluihin, vaan silloin oli vielä tekniikka, ja sitä kautta se innostus asiaan hakusessa.

Mutta nyt se on löytynyt meillekin. Lapsen ilo omista kyvyistään on kyllä niin sydäntäpuristavan ihanaa. "Et saa minua kiinni, minä menen hurjaa vauhtia!", "äiti kato, äiti kato!". 

Sen myötä meillä on harjoiteltukin sanojen seis, stop, odota ja pysähdy sisältöä. Huh. Saattoi yksi päivä koko kaupunki kuulla kun tämä äiti karjaisi ohjeistuksen pyöräilevälle ipanalleen niin, että kurkkua kaihersi. Hups. No, mutta harjoittelemallahan sitä oppii, niin lapsi kuin äitikin.





On nää uudet taidot aina niin sykähdyttäviä! Ja kyllä, olen niiiiin fiiliksissä tästä taidosta :)




Meidän potkutteluja ja muita juttuja voi seurailla myös instagramin puolella