3v ikäero kahden vuoden sijaan - uhka vai mahdollisuus?

Esikoisen ja seuraavan lapsemme välillä on ikäeroa kaksi vuotta ja kuukausi päälle. Noin kahden vuoden ikäero oli toivomuksissa tälläkin kertaa, ja se olisi toteutunut ilman keskenmenoa. Sen sijaan ikäeroksi tulee kolme vuotta.

Aika tarkalleen se kolme vuotta on tosiaan tulossa ikäeroksi. Jotenkin aika jännää, että minkälainen kokoonpano tästä muodostuu etenkin vauvan ja kolmevuotiaan kohdalla.

Kahden vuoden ikäero oli, ja on meillä edelleen ollut tosi helppo. Varmasti osaltaan myös luonnekysymys, että kuka lapsi omaa minkäkin luonteen.

Esikoisella ei tullut seuraavan lapsen syntymästä huomattavaa mustasukkaisuutta, kiukkuisuutta, taantumaa tai muuta. Toki hän edelleen kaipasi ja sai oman huomionsa. Siskoa oli kiva hoitaa ja halitella. JA paljolti ehkä on vaikuttanut sekin, että vauvavuosi oli tosi helppo ja ihana, joten konkreettisestikaan vauva ei vienyt esikoiselta äitiä tai isää.

Kaksivuotias oli ollut jo pitempään kuiva, puhui valtavasti, liikkui omilla jaloillaan, söi itse, viihtyi myös omissa leikeissään ja muuta kätevää.

Kun lapset olivat 1-&3-vuotiaat, yhteiset leikit alkoivat pikkuhiljaa jo sujumaan. Toki alussa pienempi oli seurailija, mutta kuitenkin yritti sinnikkäästi leikkiä siskon kanssa, ja iän karttuessa pääsikin jo hyvin mukaan. Edelleen sanoisin, että kahden vuodden ikäero on ollut ihanan toimiva heillä. Ovat mukavat kaverukset, ja tietenkin myös riitapukarit aika ajoin.

Kolmen vuoden ikäero, helpompaa vai haastavampaa?

Sitten tuo kolme vuotta ikäerona. Siitä en tiedä vielä käytännössä mitään. Onhan se sillä tapaa helppoa, että kolmevuotias on vuoden vanhempi ja kasvaneempi kuin kaksivuotias. Osaa enemmän, meneminen ja tekeminen on helpompaa. Samalla myös kuitenkin kolmevuotias on uhmaikäinen, harjoittelee omaa tahtomistaan ja on itsekin välillä vähän hukassa sen kanssa, mitä tahtoo ja mitä ei.

Kolmevuotias on myös sen kolmen vuoden ajan tottunut olemaan perheen pienin. Saamaan ns. pienimmälle kuuluvaa huomiota. Mietinkin, että kolmevuotiaalle voi vauvan syntyminen olla jopa suurempi mullistus kuin kaksivuotiaalle? Hänen asemansa tavallaan syrjäytetään. Onkohan mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan  ilmassa tällä kertaa?

Vaikka eihän sitä voi tietää, mutuiluahan tämä on. Ja onhan taas esikoiselle sinällään ollut iso mullistus, ainoasta lapsesta siirtyminen siihen, että vanhemmat pitää jakaa jonkun toisen kanssa. Toinen lapsemme taas on tottunut jakamaan vanhemmat jo alusta asti, niin siltä saralta mietittynä vauvan syntymä ei ole niin valtava elämänmuutos.

Ihanaa, kun vauva syntyy. Ja myös positiivisesti jännää, mitä kaikkea lapsiluvun kasvaminen tuo tullessaan!

Kokemuksia eri ikäeroista samassa perheessä? Minkälaisia huomioita olette tehneet?

Kurkkaa myös 

Meidän tuplarataskokemukset

Äitiyspakkauksen arvostelu kiittämätöntä?

Lapsen tunteiden sanoittaminen

Tulehan mukaan myös Instagramiin, sieltä löytyy arki!

Pienet tytötkin osaa tapella! Sisarussuhteen kehitys 4- ja 2-vuotiaina

"Se oli mun! Toi otti sen multa! Äiti, sisko puri mua! Typerä kakkapökäle! Mä tulen ja nipistän!" Kuulostaako tutulta? Meillä toisinaan tyttöjen leikit ovat vastaavanlaista rakkauden hekumaa.

Lapsillamme on sujunut alusta asti yhteiselo mukavasti. Esikoinen ei taantunut mihinkään suuntaan vauvan synnyttyä, vaan oli hellä ja huolehtiva isosisko. Varmaan yksi syy on ollut sekin, että vauva oli perustyytyväinen, eikä kaapannut äitiä kokonaan itselleen, vaan äidistä riitti edelleen esikoisellekin. Äidin ja esikoisen yhteisiä hetkiä vaalittiin. Ja toki siihen liittyy moni muukin asiat, luonne-erot ja muut.

Kun kuopus lähenteli vuoden ikää, oli kiinnostus siskon leikkeihin kova. Välillä hän pääsikin jo statistin rooliin isosiskon leikeissä. Siitä lähtien he ovat leikkineet yhä enemmän ja enemmän yhdessä.

Isosisko on edelleen paras ja ihailtu. Nykyään yhteiset leikit ovat ihania. Kun molemmat osaavat puhua, on leikkeihin tullut enemmän vuoropuheluja, seikkailuja ja toimintaa. Molemmilla on selkeät mielipiteet asioista leikkiessään.

Tikkurilan kirjaston uusi leikkipaikka on mieluinen :)

Toisinaan niinkin selkeät, että riitaa tulee. Välillä taas leikki saattaa onnistua parikin tuntia ilman nahinointia. Silloin jättäydyn taustalle omiin puuhiini ja kuuntelen leikin kulkua. Se on niin ihanaa kuultavaa, nämä lasten yhteiset seikkailuleikit, joiden jälkeen leluja löytyy joka nurkasta ja kaikki paikat ovat hyrskynmyrskyn. Mutta on se sen arvoista, pitkäkestoinen leikki.

Mutta ai että, silloin kun riidellään, niin silloin riidellään todella. Pienetkin tytöt osaavat sen taidon, ja riidat saattavat eskaloitua nopeastikin tappeluiksi. Ja yhtä lailla kaksivuotiaskin osaa olla kiusankappale, se ei ole vain isompien osaama taito.

Kuka sanoi mitä, kuka teki väärin, kuka ei alistunut toisen tahtoon, kuka otti toiselta. Nämä ovat usein ne lähtötilanteet. Koska nämä pikkutaimet vasta opettelevat sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä, välillä esiin otetaan hampaat, nipistyssormet ja sisko on kakkapökäle -jutut. Silloin kun lapsen omat sanat eivät ole riittäneet asian selvittämiseen ja tunteiden sanoittamiseen.

Tavallisia sisarusten välisiä nahinointeja siis. Tietenkin näitä tilanteita sitten setvitään aikuisten voimin. Miksi teit noin, tuntuisiko sinusta kivalta jos sinulle tehtäisiin noin, miltä nimittely tuntuu ja niin edelleen.

Ja sitten he katoavat taas leikin pyörteisiin. Välillä tuntuu, että juuri selvitetty ja sovittu tilanne toistuu heti uudestaan. Koska sitähän se on, opettelua. Leikki on lapsen työtä, ja leikin kautta voi oppia niin paljon. Möys siitä, missä omat rajat kulkevat, ja minkälainen käytös toista kohtaan on sallittua.

Joka päivä useaan kertaan tulee mieleen ajatus siitä, kuinka onnekas on, kun saa läheltä katsoa pienten ihmisten kasvua.

(Toisin sanoen siis suurin osa ajasta ei ole tappelemista :D )

Ootkos kurkannut jo nämä?

Olet lapsesi turvasatama

Ihanat kotiäitivuodet

Kaksivuotiaan unihulinat

Instagramista meidät löytää nimimerkin @iloelolaura takaa!

Kuopuksen ruokakateus - ihan hulvatonta!

Oltiin lounaalla tässä eilen tyttöjen kanssa, ihan kotosalla. Usein meillä on kaikilla samaa ruokaa, mutta nyt minulla ja kolmevuotiaalla oli ruokana kasvishampurilaiset, nuorimmaisella linssikastiketta bulgurilla. Kuopus on aiemmin tykännyt tästä ruoasta kovasti, mutta nytpä hän oli tarkkana, muut eivät syökään samaa!

Hänen katseensa kohdistuu omaan annokseen, siskon annokseen, takaisin omaan, vielä vilkaus siskon ateriaa kohti. Itkuksi meni. Voi katkeruutta, miksi sisko saa jotain varmasti paljon ihanampaa ruokaa? Äidistä nyt viis, mutta se sisko!

Hetki oli varsin surkuhupainen, kun selitin, että sisko on isompi, ja saa siksi eri ruokaa. Ei auta, eihän se muuta asiaa toiseksi! Lapsi kieltäytyy kokonaan syömästä. Naurattaa.

Voi ruokakateus. Esikoisen himo isin ja äidin ruokia kohtaan aikoinaan ei ollut mitään tämän rinnalla. Hauskoja hetkiä luvassa varmasti roppakaupalla, vauva kun ei vielä pitkään aikaan ole tosiaankaan saamassa ihan kaikkea sitä mitä sisko saa (lähinnä satunnaiset herkut).

Minkälaisia ruokakateushetkiä teillä on ollut? Onko nuorempien sisarusten ruokakateus ollut kovempaa, he kun näkee mitä sisarukset saavat? 

Instagramissa me oleillaan iloelolaura-nimimerkin takana, tervetuloa :)

Kliseiset sisarusten väliset asiat - näitä olen odottanut!

Yhä enemmän meillä alkaa arjessa näkyä se, että lapsia on kaksi. Vauva kasvaa, ja on koko ajan vähemmän vauvamaisempi. Lasten välinen sisaruussuhdekin on alkanut kehittyä vastavuoroiseksi, kun vauva osaa ilmaista mielipiteitään tahtomisistaan.

Tämäkin on kyllä niin hauskaa aikaa, jota olen kovasti odottanut!

Isosisko on parasta

Pikkusisko fanittaa isosiskoa ihan täysillä, ja usein heillä onnistuvat vierekkäiset leikit pitkänkin aikaa mukavasti.  Pienempi ei kuitenkaan enää suvaitse siskolta enää mitä tahansa, vaan osoittaa jo mieltänsä, jos on eri mieltä leikistä tai leikin rajuudesta. Tai siitä, mikä lelu kelläkin on! Isosiskon lelut, etenkin kaikki pikkuhärpäkkeet olilsivat luonnollisestikin se kivoin juttu. Kun pikkusisko huomaa näitä ihania aarteita horisontissaan, tulee tähän muutoin niin rauhalliseen vauvaan vauhtia, ja hän konttaa salaman lailla leluja kohden. Pettyäkseen karvaasti, kun sisko kerää kokoelmansa talteen.

Äiti, sisko kiusaa!

Tietenkään isosiskon mielestä se hänen leikkeihin tuppautuminen ei aina ole niin mukavaa, ja nykyään jo aika usein kuuluukin leikkihuoneesta, että äiti, sisko kiusaa! Vaikka eihän vauva tahallaan, ei tätä ainakaan. Hänkin nimittäin osaa tehdä isosiskolle pientä kiusaa! Ja toki isompikin osaa sen taidon. Kai se on jotenkin sisäsyntyistä?

Monet surkuhupaisat hetket nuo sisarukset ovat viettäneet pyöräkärryssä, vauva ottaa jalastaan kiinni ja työntää sen isomman suuhun. Isompi tietenkin harmistuu siitä, jolloin vauva alkaa nauraa rätkättää. Vauvan mielestä ihan parasta! Homma toistuu toisensa perään.

Ruoka on varmasti parempaa siskon lautasella!

Ruokailuhetket ovat myös mielenkiintoisia hetkiä, aina ajoittain. Aluksi se meni niin, että isosisko halusi samaa jännää sormiruokaa kuin siskollakin, ja olisi halunnut päälle samanlaisen ruokailuessunkin. Nyt kuitenkin osat ovat vaihtuneet. Vauva on tajunnut, että siskon sapuskat taitavat olla parempaa kamaa, ja välillä ruokakateus on yllättävän kovaäänistä, tuskaisen kuuloista ihan.

Alan paremmin ymmärtämään sitä, kun aina sanotaan, että esikoiselle on jaksettu pitää tiukempi linja ruokailujen suhteen, mutta seuraavien kohdalla on lähtenyt lipsumaan. Ei sillä, että vielä olisi lipsunut, mutta ymmärrän kuvion, koska vaikeampihan se on silloin, jos pienempi näkee että joku muu lapsi saa jotain, mitä hän ei.

Vaikka välillä setvitäänkin lasten riitoja

 ja kuunnellaan vinkumista, 

niin on tää vaan niin ihanaa aikaa silti! 

Kun ikäeroa on kaksi vuotta

Meidän lapsilla on ikäeroa kaksi vuotta, yksi kuukausi ja yksi päivä. Meillä oli alustavasti haaveena ikäeroksi juurikin se 2-3 vuotta, ja oltiinkin aika onnekkaita, kun sellainen saatiin.

Ainahan näihin tämmöisiin toiveisiin peilaa varmaan myös omaa lapsuuttaan? Itse olen sisarussarjan keskimmäinen, isompaan ollut ikäeroa 3,5 vuotta ja nuorempaan se kaksi vuotta. Kaksi vuotta oli  omassa lapsuudessa meidän kokoonpanolla huomattavasti toimivampi, kuin se 3,5 vuotta. Toki osasyy on varmasti myös sillä, että lapsien lukumäärä oli se kolme. Ja kun yksi oli jo selvästi vanhempi, jäi hän usein leikeistä pois, kun pienemmällä ikäerolla varustettujen leikit osuivat paremmin keskenään yksiin.

Nyt elellään vasta vauvavuotta, joten tämän ikäeron ja tyttösten persoonien välistä yhtälöä ei ole vielä näkyvillä kuin pikkiriikkisen. Tähän mennessä tämä kombo meidän perheessä on ollut hyvin toimiva. Toivotaan, että jatkossakin! Jospa nämä jo vuoden päästä leikkisivät mukavasti yhdessä?

Kahden vuoden ikäerolla meillä

..esikoinen osaa jo valtavasti kaikenlaista. Puuhailee omissa leikeissään pitkiä aikoja, osaa syödä ja pukea, riisua. Viihdyttää itse itseään. Helpottaa elämää kovasti.

..vain yksi lapsi vaipoissa kerrallaan, tykkään!

..isosisko odottaa kovasti, milloin pienemmästä saisi leikkikaverin. Eikä siihen loppupeleissä kauaa menekään. Ja vauvastakin näkee, että sisko on kyllä ihan paras juttu!

..isompikin nukkuu vielä päikkäreitä. Päivän hiljainen hetki, aah!

..isosiskon kovimmat äidissäroikkumiskaudet oli eletty jo ennen pikkusiskon ilmaantumista.

..2,5-vuotias osaa jo oikeasti olla avuksi, halutessaan. 

..esikoinen osaa sanallisesti kertoa ajatuksensa, ja jonkun verran myös sanoittaa tunteitaan. Se voi ehkä myös olla osasyy sille, että ollaan vältytty mm. suuremmilta mustasukkaisuuksilta tähän asti.

Taisinkin jo mainita, että odotan aika kovasti, että tyypit alkavat oikeasti leikkimään yhdessä ♥

Kaikissa ikäeroissa on varmasti omat puolensa, mutta meillä kyllä ehdottomasti tykätään tästä parin vuoden ikäerosta!

Mikä ikäero on teillä ollut lempparein?