Uhmaikä tuli uudestaan

Muistan, kuinka esikoisen uhmaikä meni välillä aika kovaa tunteisiin. Otti koville aikuisena. Vaan miten nyt, kun yhdestä uhmaiästä on jo vanhempana kokemusta rikkaampi, ja seuraava on alkanut?

Taaperolla on jo pitemmän aikaa ollut enteitä tuosta tärkeästä ikäkaudesta, uhmaiästä. Ensimmäinen ajatus oli "hei tää on tuttua, tiedän tämän!", ja pieni hyväntuulinen naurahdus päälle. Aina ei toki naurata, mutta lähtökohtaisesti olo on tasaisempi ja useammin kyllä naurattaa kuin viimeksi.

Esikoisen kanssa kun kaikki uudet vaiheet olivat, ja ovat tavallaan ihan uusia itsellekin. Sillä ei ole merkitystä, että olen ammatiltani varhaiskasvattaja, koska vanhempana minulle kaikki on uutta silti. Asiat tuntuvat erilaiselta kun kokee ne vanhempana.

Nyt kun uhmavaiheesta (ei ole mielestäni paras sanavaihtoehto, mutta pelkkä tahtokausikaan ei kuvaa tarpeeksi. Ehkä se olisi tahtoo-ei tahdo-ei todellakaan tiedä mitä tahtoo, mutta ei ainakaan tahdo sitä mitä äiti ehdottaa ) on se yksi kokemus, on tavallaan aika hienoa huomata, että uhma ei mene samalla tapaa tunteisiin itsellä. Toki tietenkin välillä ärsyttää, mutta ei kuitenkaan samalla tapaa kuin ensimmäisen kohdalla. Ja kun sen tietää ja muistaa, että uhmaikäkin se menee kyllä ohi jossain kohtaa.

Uhmakauttaan elävä lapsi on eri kuin siskonsa, mutta koen tässä pätevän sen saman, mitä olen huomannut muussakin: kun on useampi lapsi, sitä tajuaa myös joistakin menneistä hetkistä, että ei ollutkaan kyse lapsen luonteesta, vaan meneillään olevasta ikäkaudesta.

Toisella kertaa on jotenkin jo helpompi eriyttää omassa mielessä näitä asioita, ja siksi uhmaikä tuntuu vain yhdeltä vaiheelta muiden joukossa.

Ja se on aika kivaa se :)

Ja ajatella, kun äitivarmuutta kertyy koko ajan, niin mitenhän sitten seuraavan lapsen kohdalla?

Lue myös

Näin selviät uhmaiästä

Äitiyden ristiriitaiset tunteet

Älä häpeä lasten julkisia kiukkukohtauksia!

Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura

Kauniita unia ja lapsen alkuyön kauhukohtauksia

Kaksivuotiaan uniregressio oli meillä lyhyt vaihe, mutta lähtiessään se teki läpystä vaihdon isomman lapsen kauhukohtauksien kanssa. Silti ollaan onneksi nukuttu täysiä öitä. 

Jotenkin tosi huvittavaa, miten nämä uudet vaiheet aina yllättävät. Siinä ne ovat, ja sitten sitä on aluksi, että mitä täällä tapahtuu :D

Nyt tiedän, mitä kauhukohtaus tarkoittaa!

Vuoden vaihteen jälkeen lastenhuoneesta alkoi kuulumaan karjumista ja itkua tunnin, kahden päästä nukkumaanmenosta. Lapsi ei ollut hereillä, eikä häntä meinannut millään saada hereille. No helou kauhukohtaukset!

Kauhukohtauksistakin löytyi asiaa pienellä hakukonesurffauksella. Ovat kuulemma ihan normaaleja, vaikkakin niitä on vain pienellä osalla lapsista.

Lapsi saattaa silloin huutaa, karjua, nousta pystyyn sängyssä, itkeä ja huitoa holtittomasti. Monen tietolähteen mukaan lasta ei kannattaisi herättää ollenkaan, vaan peitellä heti takaisin sänkyyn.

Aamulla ei tapahtunutta muistanut, se kun ei ole painajaisunta, vaan tosiaan kauhukohtaus (ovat aivan eri asia, sen minäkin opin). Eikä me niistä olla lapselle numeroa tehty.

Vaiheen eteneminen

Alkuun kauhukohtaukset olivat sellaisia, että tosiaankaan ei onnistunut vain peitellä lasta uusiksi ja toivottaa kauniita unia. Kauhukohtaus oli vielä päällä, ja lapsi ei todellakaan ollut vain laitettavissa nukkumaan.

Usein nostin lapsen sängystä ja kannoin toiseen huoneeseen, koska huuto herätti jo siskoa. Lapsihan ei tähänkään vielä herännyt, vaan pikkuhiljaa sylissä heräili niin että huuto loppui. Oli tosi sikeässä unessa, herättely vaikeaa, mutta samalla tuntui ettei yön kauhut lopu, jollei herätä.

Kuulemma myös kova väsymys voi laukaista kauhukohtauksia. Välillä näkyikin selkeä yhteys, kun päikkäripäivän öinä näitä ei tullut, mutta sitten homma taas muuttui.

Tämä on siitä huippu vaihe, että kauhukohtaus tulee alkuyöstä. Lasten alkuyö on itselle vielä loppuiltaa, joten me aikuiset ollaan aina hereillä silloin, kun lastenhuoneesta kuuluu. Tähän ei siis ole liittynyt katkonaisia öitä.

Nyt on viisi peräkkäistä yötä takana, jolloin kauhukohtauata ei ole tullut. Tämä on ennätys sen jälkeen, kun vuoden alusta nämä alkoivat.

Voisivatkohan kauhukohtaukset olla jo loppumassa, vai onko se turhan optimistinen ajatus? Katsotaan! Joillakin tämä on ollut lyhyt vaihe, toisilla kestänyt useamman vuoden.

Tuuhan mukaan seuraamaan myös Instagramiin, sinne pääse tästä!

Matkasänky keskellä lastenhuonetta - Kaksivuotiaan unitaantuman kuulumisia

Kuukausi takaperin kirjoitin kaksivuotiaan uniregressioasioista. Vanhat kokonaiset yöt olivat saaneet villejä piirteitä juoksentelun ja kaikenmoisen huutelun merkeissä. Niistä lisää täällä. Vaan miten nyt menee, kuukauden jälkeen?

Koska vieressänukkuminen ei ollut sen toimivampi vaihtoehto, laitettiin kaksivuotias matkasänkyyn. Hän on joskus kyläreissulla nukkunut siinä jo aiemmin, joten matkasänky olli hänen mielestään hauska ja jännä asia. Sinne jäätiin siis suosiolla ja nätisti.

Meidän motiivi tähän matkasänkyyn oli, ettei sieltä pysty juoksentelemaan. Onneksi taapero ei osaa kiivetä, tai ainakaan ole tajunnut kokeilla kiivetä laitojen yli. Pinnasänkyä meillä ei ole ollenkaan, joten se ei olllut vaihtoehto.

Ensimmäinen matkasänky-yö meni ihan huippu hyvin. Taapero ei inahtanut koko yönä. Oma olo aamulla oli sairaan onnellinen; me kaikki nukuttiin taas koko yö! Kokeilua siis todellakin jatkettiin.

Seuraavana yönä kaksivuotias huuteli sängystä kerran jotain, mutta jatkoi uniaan kun siihen ei reagoitu. Tällä kaavaa mentiin viikon ajan, joulun reissuihin saakka.

Reissuilla yleensä on aina nukuttu hiukan kotinukkumisia huonommin, ei niin väliä reissupaikalla, vaan se, ettei olla kotona. Me otettiin reissuun mukaan matkasänky, ettei hyvät yöt menisi aivan överiksi joulujen vuoksi.

Joulun reissuyöt

Neljä ekaa reissuyötä meni yllättävän hyvin matkasängyssä. Sitten vaihdettiin majapaikkaa, ja kokeiltiin, jos ei laitettaisikaan matkasänkyä. Nukkui laatikkosängyssä meidän sängyn vieressä. Ekat yöt näin menivät ihan mukavasti, mutta loppupäästä (oltiin yhteensä viisi yötä) oli jo vähän heikompaa, useampia huuteluja.

Reissun viimeiseksi yöksi (meillä oli ihan megapitkä joululomareissu) vaihdettiin taas yöpaikkaa, joten taapero pääsi takaisin matkasänkyyn. Ja huuteli sieltä monen monta kertaa. Huh kun aamulla, seuraavalla vuosikymmenellä väsytti.

Kotiin tullessa laitettiin lapsi vaan kummempaa numeroa tekemättä takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Ajatuksena, että josko se onnistuisi taas, jos reissu ja matkasänkyilyt olisivat unohduttaneet ne aiemmat riehuilut.

Ja on se kyllä onnistunut taas, ainakin paremmin, kuin ennen matkasänkyvaihetta. Tyyppi ei juoksentele miljoonasti yössä, mutta joinakin öinä saattaa siinä viiden-kuuden maissa lähteä sängystä "äätin kaanaloon", kun ajattelee olevan jo aamu. Olen peitellyt hänet takaisin omaan sänkyynsä, jossa uni on onneksi jatkunut.

Omaan sänkyyn siksi, ettei tuo meidän sänkyyn juoksentelu lähtisi taas uudestaan tavaksi, nyt kun siitä on, ainakin tältä erää, päästy.

Matkasänky oli siis ihan oleellinen, sillä saatiin meillä nuo yön juoksemiset aisoihin, ilman että kukaan joutui menettämään hermojaan tai valvomaan öisin. Oli siis ihanan helppo vaihtoehto. Vai pitäiskö tähänkin kohtaan sanoa, että tältä erää :D Ei voi tietää, oliko nuo uniregressiot nyt tässä, vai vieläkö tähän samaan vaiheeseen tulee jatkoa. Hehhee.

Mutta ainakin tosiaan tämän piti olla se viimeinen uniregressio, joten suunta on vain ylöspäin muutenkin, eikös!

Lue myös

Kohtalokas housuun pissaaminen

Vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen

Imetys loppui vahingossa

Tuuhan mukaan myös Instagramiin! Sieltä löydän meidät nimimerkin @iloelolaura kautta :)

Pissihätä on yön taikasana! Kaksivuotias ja yön hulinat eli uniregressio

Mulla oli joskus aiemmin oikein ihana, idyllinen ajatus, että lapset ei sitten yöllä vaeltele meidän sänkyyn. On oikeastaan ollut helppoa toteuttaa tätä ajatusta, sillä kukaan ei ole yrittänytkään öiseen aikaan juoksennella meidän sänkyyn. Ennen kuin nyt. Voihan sitä kaikenlaisia periaatteita näköjään pitää, jos ne eivät oikeasti kosketa itseä. Tämä on aika opettava ajatus itselle. 

Kaksivuotiaamme on nukkunut jokseenkin vuoden ajan täysiä unia, siitä lähtien kun hän siirtyi isosiskon kanssa kerrossänkyyn nukkumaan. Nyt alkutalvesta hän on kuitenkin heräillyt aamuöisin, useampaankin kertaan, ja yleensä itkuisena tai vihaisena.

Ensin se meni niin, että kaksivuotias heräsi karjumaan. Korkealta ja kovaa. Oli täysin hereillä, ei ollut kauhukohtauksen oloinen tai sellainen, että olisi katsellut kurjia unia. Oli vain vaihtelevan vihainen.

Sillä ei ollut merkitystä, mentiinkö me siihen vierelle ihmettelemään vai ei. Hän karjui silti. Ja oikeastaan vain provosoitui kaikesta kuulemastaan. Jossain kohtaa lisäksi siihen hetkeen tuli sängystä poistuminen, hän halusi käydä pissillä (ja tekikin), mutta ei halunnut enää sänkyyn takaisin.

Kaksivuotiaan villit hulinayöt

Ensimmäinen sänkyyn palauttaminen sujui hyvin. Ja sitten hän heräsi taas. Ensin karjuen, ja kun en jaksanut nousta, hän taktikoi ja huusi taas pissihätää. Menin. Eihän hänellä mitään hätää ollut, hän ei ole muutenkaan öisin herännyt vessaan, vaan on viettänyt kuivia, vaipattomia öitä kesästä lähtien.

Tuosta pissihädästä tuli hänelle sitten hokema, jota hän alkoi öisin huutamaan, koska oli kokenut sen tehokkaimmaksi keinoksi saada äiti liikkeelle. Fiksu lapsi ;)

Oikeasti hän halusi vain äitin kainaloon, pissihädän huutelu on vain se yritys saada äiti liikkelle.  Hervoton älämölö, jos koitin tarjota hänen omaa sänkyään hänelle. Tähän mennessähän niihin aikaisempiin, hyvin harvinaisiin yöheräilyihin oli riittänyt uudelleenpeittely ja "nyt on yö, nukutaan" -lausahdus. Jep, ei enää.

Uniregressio, mikä?

Kaksivuotiaan uniregressio. Siitä olikin Instagramin puolella useamman kanssa puhetta. Sepä se, sellainen ihana, ohimenevä vaihe kiusaamassa meidän täydellisen ihanan rauhallisen makoisia öitä. Mutta onneksi sentään ohimenevä, ja tällainen melko yleinen juttu, eikä mitään ongelmaa taustalla!

Esikoisella ei ollut tällaista vaihetta, lienee kai korvannut sen jollain muulla mukavalla. Tai sitten se oli niin lievä, etten edes huomannut. TAI sitten, jos sellainen on ollut, ollaan kuitattu se joksikin muuksi, sillä tulihan hänestä myös isosisko juuri kaksivuotissynttäreidensä jälkeen

Sitä uniregressiota sitten googlettelin tässä eräänä iltana. Tai no oikeastaan se oli "toddler's sleep regression", eli taaperon unitaantuma. Sillä löytyikin yllättävän paljon osumia. Vaihe, joka tulee taaperoiässä, ja menee ohi jossain kohtaa.

Mahdollisia syitä uniregressioon on listattu useilla sivuilla useampia:

Siirtyminen isojen sänkyyn - Ei meillä, siirtyi jo vuosi sitten kerrossänkyyn siskon kanssa.

Pottaharjoittelun aloittaminen - On käynyt vessassa asioillaan vastasyntyneestä, joten ei sekään.

Uusi sisarus - Ei valitettavasti sekään. Mutta ajatella, jos asiat olisivat mennyt toiveiden mukaan, tämä uniregressio olisi alkanut juuri ennen uuden sisaruksen syntymää, ja olisi varmaankin mennyt sen piikkiin?

Yöaikaiset pelot - Hmm, en tiedä? ei ole sen oloinen herätessään, on vain kiukkuinen.

Eroahdistus - Sitä voi olla! Vaikkakin tähän liitetään usein muutokset arjessa, vaikkapa se päivähoidon aloitus. Meillähän ei ole sitäkään, olen lasten kanssa kotona edelleen. Kaksivuotias on kyllä päivisinkin ollut kovasti äidin perään lähiaikoina.

Liikaa tekemistä päivissä - Mahdollista. Lähes joka päivä käydään jossain, mutta iltapäivisin ollaan monesti kotona. Ja vietetään kyllä aikaa kotonakin ihan vaan leikkien ja ollen.  Esimerkiksi itsenäisyyspäivä viikonloppuineen oltiin ihan vain kotona, kolme kokonaista päivää, ja niin vain taapero hermoili öiseen aikaan silloinkin. Eli en nyt kovin vahvasti veikkaisi tätäkään.

Tarve päikkäreiden vähentämiselle - En sanoisi tätäkään, sillä edelleen nukahtaa helposti ja on selkeästi väsynyt ja itkuinen, jos ei pääse ajoissa päikkäreille. Nukahtaa pystyyn jossain vaiheessa, jos ei pääse ajoissa unille. Herää myös päikkäreiltä ihan hyvissä ajoin, päiväunien ja yöunien väliin jää tarpeeksi pitkä pätkä, noin 5-6 tuntia.

Uniregressio on kehitysvaihe

Sanoisin, että tätä vaihetta ei siis ole juurikaan mikään elinolo vauhdittanut, vaan on ihan vain kehitykseen kuuluva etappi. Ja jännää, kuinka unet ovat yleensä paremmat äidin kainalossa, silloin ei ole niin suurta karjumistarvetta, vaikka silloinkin kyllä jossain vaiheessa nousee istualleen läpsyttelemään muita nukkujia.

Kyllä, yöllä ollaan ratkaisuksi tarjottu ensin lohtua lapselle, ja näin noissa uniregressio-ohjeissa onkin neuvottu tekemään. Ohjeissa varoitetaan luomasta uusia, mahdollisesti haitallisia tapoja, joista täytyy sitten myöhemmin opetella pois.

Eli juuri se, mitä olen välillä tehnyt, kun olen lapsen ottanut viereen silloin, kun muu ei ole auttanut saamaan karjujaa hiljaiseksi. Katsos kun yöllä väsyttää, minuakin. Silloin kun joudun kävelemään lastenhuoneeseen yöaikaan, teen sen yleensä silmät kiinni. En halua luopua yöstä ja unesta, herätä liikaa. Jos karjumista kuuntelee pitemmän aikaa, kyllähän siihen herää, etenkin, jos se tapahtuu korvan juuressa.

Siksi se kainaloon ottaminen on ollut noin parisataa kertaa mukavampi vaihtoehto. Silloin sitä unta kuitenkin saa enemmän. Eikö se ole tärkeintä, että kuitenkin nukutaan? Testattu on kuitenkin, että tämä ei ole tahtojen taistelu, kyseessä ei ole pieni rajoja venyttävä tyranni (näitä hetkiä löytyykin sitten päivisin, ne kyllä tunnistan :D ), vaan ihan muuta. En näe huudattamisessa mitään järkeä, se kun tosiaan ei johda siihen, että lapsi lopulta antaisi periksi. Kokeiltu on.

Ja toisaalta tiedän, että kyllä lapsi myöhemmin oppii takaisin omaan sänkyynsäkin. Ei se tule ikuisesti äitin kainaloa itkemään, todennäköisesti tämä ei ole kovin pitkä ajanjakso enää.

Noita uniregressioaiheita lukiessa opin sen, että tämä on viimeinen uniregressiojakso! Viimeinen, viimeinen! Mä en tosin ole huomannut meillä niitä aiempia, vauvavuoteen liittyviä jaksoja, koska vauvat on nukkuneet kainalossa. Mutta hyvä silti tietää, että tämä on viimeinen laatuaan.

Sotasuunnitelma taaperon öihin

Kyselin instagramin puolella sotasuunnitelmaa öihin, koska tuota yöjuoksemista ei kyllä oikein jaksaisi enää. Vaihtoehdoiksi laitoin patjan meidän sängyn viereen, matkasängyn lastenhuoneeseen (ei pääse juoksentelemaan) ja meidän sängyssä nukkumisen illasta asti. 

Eniten ääniä sai matkasänky, ja sitä muutenkin olin mietiskellyt seuraavaksi vaihtoehdoksi. Tokihan tämä vaihe menee ohi ihan ajan kanssakin, mutta haluan silti selvitä tämän vaiheen kanssa järjissäni :D 

Nyt taaperolla on yksi yö matkasängyssä takana, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä. Hän ei inahtanut koko yönä! Katsotaan, miten tämä kehittyy.

Onko teillä ollut taaperoilla tunnistettavissa tällaisia uniregressioita, taantumaa nukkumisessa?

Kurkkaa myös

Yksivuotias ei osaa nukahtaa

Taaperon vessahistoria

Taapero ja napanuoran pituus

Löydät meidät myös Instagramista @iloelolaura ja Facebookista Iloa, eloa! -blogi