Näytetään tekstit, joissa on tunniste varhaiskasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varhaiskasvatus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kirjainkivaa 4-6-vuotiaille - Varhaiskasvatusta kotona

Neljävuotias on tiedonjanoisessa iässä. Hauskaa seurata, miten oppimisen halu on niin suuri!


Kirjaimet ovat tulleet tutuiksi, ja tällä hetkellä eniten kiinnostaa, mitä kirjaimilla voi tehdä, ja miten niistä muodostuu sanoja. Äiti miten kirjoitetaan se ja se, kuuluu usein kyselevä ääni lastenhuoneesta.

Kirjainleikkejä ja -puuhaa on varmasti olemassa valtavasti erilaisia. Kokosin tähän muutaman puuhan, jotka ovat meillä neljävuotiaalle mielekkäitä. Ikähaitari neljästä kuuteen siksi, koska paljoltihan nämä puuhat riippuvat lapsen mielenkiinnon heräämisestä.

Jokapäiväisestä puuhasta ei ole meillä kyse, vaan näitä tehdään kun siltä tuntuu :)



Kirjainmuovailut. Nämä taisivat olla ensimmäisiä kirjainleikkejä, joilla aloitettiin. Muovailuvahasta muovaillaan kirjaimia mallin mukaan. Tämä on neljävuotiaalle mieluista edelleen, ja nyt muovaillaan jo omaa nimeä ja muita sanoja. Samantyyppistä voi harrastaa myös esimerkiksi hiekkaan piirtämällä, napeilla, tai muilla pienillä asioilla.

Itsetehdyt tehtävät. Paperille kirjoitetaan jokin sanoja, ja viereen piirretään kuva sanasta. Lapsi kirjoittaa itse sanan viereen, mallintamalla. Kuva on tässä se oleellinen asia, koska siitä lapsi tietää, mitä kirjoittaa, eikä hänen tarvitse kysellä koko ajan aikuiselta.

Tämä sopii ehkä eniten silloin, jos kirjaimet ovat jo jonkun verran tuttuja. Koska en ole mikään piirtelijä, koitan aina keksiä sanoja, jotka on helppo piirtää (esim. aurinko, talo, tähti, kukka, puu jne).

Leikki alkukirjaimen ja tavaran yhdistämisestä. Tämä on kiva ja helppo toteuttaa. Etsikää lapsen kanssa erilaisia pikkutavaroita ympäri kotia. Tehkää aakkoset pienille paperilapuille. Lapsen tehtävä on viedä pikkutavara oikean kirjaimen luokse, tavaran alkukirjaimen mukaan. Meillä aakkoset saatiin kätevästi aakkospelistä (katso postauksen kuvat).

Tässä yhdistellään alkukirjainta ja tavaraa yhteen. 


Vihko, jossa on perheenjäsenten ja sukulaisten nimiä kirjoitettuna. Tämä on syntynyt lapsen omasta tarpeesta. Hän puuhailee paljon piirtäen ja askarrellen, ja tykkää kirjoitella läheisten nimiä tekeleisiinsä. Kun kirjaimet ovat jo tuttuja ja sanojen alkuäänteet vähän hanskassa, onnistuu lapselta etsiä haluttu nimi vihkosta, ja mallintaa se omaan käyttöönsä. Säästää paljon niitä äiti miten kirjoitetaan -hetkiä! Samalla lapsi oppii.

Iso ja pieni kirjain -muistipeli. Tätä ollaan aika vähän vielä kokeiltu, mutta ihan mukavaa vaihtelua. Pelin kortit voi tehdä itse kartongista, vaikka yhdessä lapsen kanssa.

Magneettikirjainleikit. Näillä voi tehdä yllättävän paljon kaikenlaista. Kirjoittaa sanoja mallista, vaihtaa alkukirjaimia ja miettiä eroja tai vaikka muodostaa aakkosletkaa.




Kirjainjumppa. Vaatii kartonkia tai paperia. Leikkaa kartongista sen kokoisia paloja, johon lapsi mahtuu jalalla astumaan. Piirrä yksi kirjain palaa kohti. Sijoittele paperit lattialle harvakseltaan. Peli menee niin, että aikuinen sanoo kirjaimen, ja lapsi juoksee kirjaimen luo. Toki roolejakin voi vaihtaa, niin lapsi pääsee sanelemaan.

Jos haluaa tehdä pelistä vielä monimuotoisemma, voi käyttää eri värisiä kartonkeja, ja leikata niitä eri muotoihin (esim. neliö, kolmio, ympyrä jne) tai tehdä numeroita ja kirjaimia sekaisin. Näin voi harjoitella myös niitä muotoja, tai vaikkapa pitempien sanallisten ohjeiden kuuntelua (tyyliin "vhreä kolmio jossa nelonen")

Lisäksi samaa peliä voi varioida myös kärpäslätkällä pelaten, eli kirjaimia lätkitään kärpäslätkällä. Tällöin kirjainlappuset asetetaan lähekkäimmin. Tätä ei itse asiassa olla vielä kotona kokeiltu, mutta töissä ollessa tämä oli hitti eskarien keskuudessa :)


Minkälaisesta puuhailusta teillä neljävuotiaat innostuvat? Saa jakaa kivat pelivinkit!




Kurkkaa myös







Tule mukaan arkeen Instagramissa! Löydät meidät täältä.

maanantai 13. tammikuuta 2020

Miksi lasten kanssa kotona olemisesta edes maksetaan? Mene töihin niin saat rahaa! Lapset kuuluvat päiväkotiin!

Aika ajoin keskustelupalstoilla törmää aiheeseen työttömyyspäiväraha ja lasten kanssa kotona oleminen. Äidit kyselevät, onko joku ilmoittautunut työttömäksi etuuksien tähden, vaikka toiveissa onkin vielä hetki taloudellisesti sinnitellä lasten ollessa kotihoidossa. 


Eli siis, olla työttömän statuksella "pelkän" kotivanhemman sijaan, ja siksi saada myös kyseisiä etuuksia. Ja pelko persiissä odotella, kutsuuko joku töihin.

Riippuu keskustelupalstan ryhmästä, millainen keskustelu siitä muodostuu. Toisissa ryhmissä saa käsityksen, että se on ihan käypä menetelmä, jos ei ole työpaikkaa, johon palata. On työtön, vaikka sinällään ei oikeasti haluaisikaan töihin.

Joissakin ryhmissä taas näistä keskusteluista tulee mylläkkä, joissa kerrotaan, ettei kannata tehdä lapsia, jos ei ole varaa niihin. Ja että meillä sentään Suomessa on niin hyvät etuudet, äitimammat elävät täällä ihan herroiksi kotona, toisten rahoilla.

Mutta miksipä he eivät hakisi tätä etuutta, kun siihen kuitenkin työttöminä ovat aivan yhtä oikeutettuja kuin muutkin työttömät? Jos töistä kieltäytyy, tuleehan siitäkin sanktionsa kuten muillekin. Tämä ei ole mikään kehotus, että tehkää kaikki nyt tuolla tavoin, vaan pohdintaa tilanteesta.

Ei töitä tarjolla, kallis varhaiskasvatus ja veroroposet


Tiedän ihmisiä, jotka ovat onnellisia siitä, että heidän paikkakunnallaan ei ole töitä tarjolla, vaan he voivat olla työttömän statuksella kotona lasten kanssa. Itsehän olen valinnut sellaisen alan, jossa työttömyyttä ei ole luvassa, joten tällainen ei edes onnistuisi. Päiväkodit huutavat tarvetta opettajille, ja täällä minä, yksi sellainen, pidän ammattitaitoni kotona ja keskityn omiin lapsiini. Kamalan itsekästä ja laiskaa, eikö?

Syksyllä mietinkin, kuinka ainakin minun alallani (lastentarhanopettaja/ varhaiskasvatusope) valtion saamat verot palkastani eivät todellakaan korvaa niitä kuluja, joita lasteni päivähoito valtion kassaa kuormittaisi. Päivähoitomaksuthan ovat Suomessa todella edullisia siihen nähden, mitä ne oikeasti valtiolle kustantavat. Ja toki ihan hyvä niin.

Eli tavallaan sekä säästän valtion rahaa, että tuhlaan sitä. Riippuu keneltä kysyy. Lisäksi ainakin lusmuilen kotona, teen hallaa tulevalle eläkkeelleni, lapseni eivät pääse itsenäistymään ja niin edelleen. Niin ja hei, työpaikkoja syntyisi lisää, kun laittaisin lapset päivähoitoon. Sekin vielä. Paitsi ai niin, niistä varhaiskasvatuksen opettajista on edelleen jo ennestään pulaa.

Päivähoito on naisten vapautus!


Sehän se päivähoidon ajatus on ollutkin, vapauttaa kaikki naiset työelämään, ettei kenenkään tarvitse jäädä kotiin. Syrjäytymään, laiskottelemaan, köyhyysloukkuun, nyrkin ja hellan väliin, repimään hiuksia päästään, jäämään paitsi huikeasta uranäkymästä, elämään kuin 50-luvulla? Ja siinähän on onnistuttukin, tosin nyt sinne kotiin ei saisi jäädä, vaikka haluaisi.

Kun eläkejärjestelmä luotiin, määriteltiin se, mitä pidetään arvokkaana, mistä kannattaa maksaa eläkettä. No työssäkäymisestä tietenkin, mistäs muusta? Typerä kysymys! Eihän omien lasten kasvattaminen ole työtä, miksi siitä pitäisi maksaa tai arvostaa?

Nykyään onneksi tämäkin on muuttunut sen verran, että myös vanhempainvapaan ja kotihoidontuen ajoilta kertyy hitusen eläkettä. Ajatella. Eteenpäin ollaan siis menty, ja pienen murusen verran kuitenkin arvostusta löytyy.

Meillä on Suomessa verrattain todella hyvin asiat, kun vanhempainvapaasta maksetaan ja myös kotihoidontuki on useamman satasen verran kuussa. Siihen asti, kun lapsi täyttää sen kolme vuotta. Se on viimeinen hetki ulkoistaa lapsi päivähoitoon, sillä sen jälkeen tästä kunniattomasta lorvailusta ja nysväilystä ei enää makseta roposia.

Samalla kun naiset vapautettiin kodin kahleesta ja ovet työelämään avattiin, miesten ja naisten välisiä palkkaeroja ryhdyttiin kuromaan umpeen. Kun molemmat vanhemmat olivat työelämässä, ei ollut tarvetta enää miesten suuremmille, perheen elättäjän palkoille, vaan alkoi tasa-arvon tavoittelu.

Sen, kaiken hyvän sivutuotteena pitempi kotona olo on taloudellisesti haastavaa. (Niin jotta älä nyt lue tätä niin, että mä en pitäisi nykyaikaa hyvänä :D Kaikissa asioissa on vaan myös ne toisetkin puolensa) Kyllä, osa vanhemmista edelleen haluaisi olla kotona lastensa kanssa. Pitemmällä kotona ololla en tarkoita sitä vuotta tai kahta. Koen sen lyhyenä aikana.

Ei kotihoitoa muutenkaan pidetä enää ihanteena, kun on ryhdytty ajattelemaan, että varhaiskasvatuspalvelut ovat lapsen oikeus, ja puhutaan siitä, minkä ikäisenä viimeistään lapsen olisi niihin päästävä. Joissain kunnissa on jo tarjolla kokeiluna ilmainen viskari, eli viisivuotiaiden päivähoito. Eskaristakin tuli velvoittava vuonna 2015, vaikka edelleenkään se ei ole pakollinen.

Oman ikäluokkani joukosta läheskään kaikki eivät ole käyneet esikoulua. Itse kävin eskarin kerhossa, eli kaksi kertaa viikossa meillä oli kerhossa pieni eskarihetki, jolloin menimme toiseen huoneeseen eskarikansioiden kanssa.


Aika moni vanhempi edelleen haluaisi elää kotiarkea lapsensa kanssa


Sitä, että haluaa omien lapsiensa arjen, suurimman kasvatusvastuun ja muun, katsotaan helposti kieroon. Onko tuo vähän höpsähtänyt, miten se noin ajattelee? Ja moni kokee sen myös uhkana, aivan kuin se olemassaolollaan samalla arvostelisi muiden valintoja. Vaikka muiden perheiden valintoihin se ei liity millään tapaa.

Milloin lasten vanhemmista tuli epäkelpoja kasvattajia, ja alettiin ajattelemaan, että vain vieras ihminen tittelin kanssa voi kasvattaa tasapainoisen, taidoiltaan ikätasoisen ja kouluun kelpaavan lapsen?

En aina ole halunnut lapsia. Sitten kun käänsin kelkkani, tajusin myös, että ei kuulosta itselleni mielekkäältä, että ensin "tekee" lapsia, ja sitten joku muu saa viettää enimmän ajan heidän kanssaan varhaislapsuudessa, kasvattaa ja opettaa pienestä asti. Lohduttaa, lukea, hupsutella, peitellä päiväunille. Viettää suurimman osan heidän hereilläoloajastaan.

Onko se niin väärin, että haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa, niiden, joita on niin kovasti ensin toivonut ja odottanut? Että kyllä, ymmärrrän hyvin teitä, jotka olette ilmottautuneet työttömiksi yhteisen ajan toivossa, jotta taloudellisesti pärjäisi vielä hitusen pitempään kotona. Ei, se ei ole tukien väärinkäyttöä, koska ei niitä tukia saa kuin vain oikeasti työttömät, oli motiivi sitten mikä hyvänsä.


Tämä paatos siis lähti ajatuksesta: Mitä tapahtuu, kun nuorin lapsi täyttää sen kolme vuotta? Entä jos haluaakin mahdollistaa lapsille edelleenkin kotona kasvamisen? Se mikä oli ennen automaattisin valinta, onko sellaista valintaa enää olemassa? Jos on, tarkoittaako se kädestä suuhun elämistä?



Ja no, miksi kukaan haluaa olla kotona pitempään? Itse olen todennut, että nämä oikeasti ovat ne parhaat vuodet. Nämä, joita elän juuri nyt. Ihania, palkitsevia ja rikkaita, vaikka eivätkään taloudellisesti. Sisältörikkaita, mittaamattoman arvokkaita. Minun lapseni lapsuus ei ole korvaamaton sille päiväkodin työntekijälle. Hänelle lapseni on vain yksi lapsi muiden joukossa.


Lue myös: 






Tule mukaan myös Instagramiin, löydät meidät nimimerkin @iloelolaura takaa!

torstai 10. lokakuuta 2019

Mitä, eikö teidän neljävuotias ole vielä päiväkodissa?



Syksyn myötä arki on alkanut, iso joukko lapsia löytyy taas päiväkodeista ja kouluista. Meillä kuitenkin arki jatkuu entisenlaisena, myös neljävuotias on kotona. Miksi sen ikäinen lapsi ei ole jo päiväkodissa?



Tosiaan, meidän esikoisemme ei ole päivähoidossa. Ei edes osa-aikaisena. Se tuntuu välillä hämmästyttävän ihmisiä, joiden kanssa keskustelen. Vielä vuosi sitten se ei tuntunut olevan niin suuri asia, kun hän oli juuri sen kolme vuotta täyttänyt. Miksi se mietityttää kysyjiä nyt?

Onko hän jo niin iso, että päivähoidossa kuuluisi olla, vai tarjoaako päiväkoti jotain sellaista, mistä kysyjä ajattelee lapseni jäävän paitsi? Vaiko se, että "kaikkihan siellä ovat"?


Isompi hoitoon, pienemmän lapsen kanssa kotiin


Nykyään on mahdollista saada isompi lapsi hoitoon, vaikka vanhempi olisi vauvan tai pienemmän lapsen kanssa kotona. Hyvä, että on erilaisia vaihtoehtoja joka tarpeeseen. Meille sopivin vaihtoehto on se, että molemmat lapset ovat kotona. Onneksi on vapaus valita. Meidän tilanteessa en keksi yhtään syytä, miksi laittaisimme neljävuotiaan hoitoon.

Miksi meidän valinta sitten on joidenkin mielestä erikoista, jos kuitenkin on vapaus valita? En tiedä. Meillä ei ole tarvetta virikehoidolle, enkä myöskään kuopuksen syntymän jälkeen ole kokenut, että arki olisi helpompaa, jos isompi olisi hoidossa. Ehkä päinvastoin jopa?

Asiat muuttuvat aikojen myötä, eikä tosiaan ole enää mikään kirjoittamaton sääntö, etteikö osa lapsista olisi hoidossa vaikka vanhempi onkin kotona. Silti minusta on hassua, miksi jollekin pitää perustella sitä, että on lapsen kanssa kotona. Kun tavallaan sehän on se "perinteisin" malli. Tokikaan ei enää nykyään se yleisin vaihtoehto.

Päivähoito ja muut varhaiskasvatuspalvelut ovat perheitä varten, eivät lapset päivähoitoa varten.




Neljävuotias on kotona, koska.. 


Esikoinen on kotihoidossa, koska minä ja taaperokin olemme kotona. Yhteinen arki on se meidän juttu, me pidämme tästä vaihtoehdosta eniten. Kaksi lasta tarkoittaa myös tuplasti enemmän sisältöä omaankin päivään, yhteen lapseen verrattuna. Viihdyn kahden lapsen kanssa hyvin. Tavallaan "pelkän" vauvan kanssa muinoin oli ehkä vähän tylsääkin. Nyt ei kyllä ole sitä ongelmaa havaittavissa!

Arki kotona (ja menoillamme) on usein sellaista, että varhaiskasvatuksen eri osa-alueita tulee käytyä ihan vahingossakin. Kotonaolon ei tarvitse olla samanlaista kuin varhaiskasvatus päiväkodissa. Tavallisestihan lapset oppivat myös siinä sivussa, kun yhdessä touhuaa, juttelee ja pyörittää sitä arkea.

On myös ihanaa, ettei tarvitse olla sidoksissa jatkuvaan hakemiseen ja viemiseen, tai tiettyihin päiviin, joihin ei voisi suunnitella muuta ohjelmaa. 

Tokikin lapsi käy päiväkerhossa, mutta ei sielläkään mitenkään orjallisesti jokaisena kerhopäivänä, vaan hiukan harvemmin. Niin, että jos on muuta menoa, menemme menoillemme. Se sopii meille parhaiten. Sekään ei olisi paha vaihtoehto, vaikka kerhossa ei kävisi ollenkaan.


Varhaiskasvatus siellä ja täällä


Koen, että päivähoidolla ei ole tarjota meille mitään sellaista spesiaalia, josta lapsi jäisi paitsi. Laadukas päivähoito/perhepäivähoito on hieno asia, kuten kotihoitokin. Aina ja kaikille se ei ole hienoa ja laadukasta, oli sitten kyse kotihoidosta tai päivähoidosta. Ei siis ole olemassa absoluuttista, kaikille sopivaa vaihtoehtoa.


Ehkä se on se, kun puhutaan varhaiskasvatuksesta, saa se sana kuulostamaan päivähoidon sellaiselta palvelulta, joka tarjoaa jotain enemmän kuin koti? 

Päivähoito-sana taas kuulostaa siltä, että vanhempien työn vuoksi lapsi on hoidossa, ikään kuin säilössä jossain odottelemassa vanhempiaan. Olla kotona, kotihoidossa. Se ei käsitteenä kuulosta niin hienolta kuin varhaiskasvatuspalvelut.






Varhaiskasvatus on varhaista kasvatusta, tapahtui se sitten kotona tai päivähoidossa. Että kyllä, ei neljävuotiaskaan ole vielä liian vanha saamaan varhaiskasvatustaan kotoa käsin.

Miksi sama kasvatus virallisen tahon antamana on paljon arvostetumpaa kuin oman vanhemman antamana?



Millaisia valintoja teillä on tehty? 





P.s. Jos luit tämän niin, että mielestäsi parjasin varhaiskasvatuspalveluja tai muiden valintoja, niin kannattaa lukea ajatuksella uudestaan! :)



Me ollaan myös Instagramissa @iloelolaura, tuu sinne! 

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Varhaiskasvatus ei ole rakettitiedettä




Vaarallinen kotihoito


Kuluneella viikolla on useammassa nettijulkaisussa uutisoitu tutkimuksesta, jonka mukaan kotihoito lisäisi lasten kehitysongelmia. Ai että, pienten lasten omaan tahtiin kasvaminen ja kehittyminen onkin yhtäkkiä kehitysongelma? Sama tutkimus tosin totesi, ettei eroja ole enää myöhemmin, ja ettei vaikutusta ole koulutuloksiin. Koko tutkimus siis kumosi itsensä, mutta silti sitä on otsikoitu ja mainostettu kuin jotain uutta ja ihmeellisen hienoa asiaa. Ja lisäksi Palkansaajien tutkimuslaitos toivoisi tutkimuksen tuovan tieteellistä näköalaa aiheesta keskustellessa. Heh.

Tutkimuksen tilaaja/tekijä on Palkansaajien tutkimuslaitos. Kertoo jo aika paljon lähtöasetelmasta ja siitä, mitä tutkimuksella haetaan ylipäätänsä. Ja tulos heillä on se, että 1-2-vuotiaille tekisi hyvää olla kodin ulkopuolella järjestettävässä varhaiskasvatuksessa osallisina, koska ilmeisesti varhaiskasvatuspalveluja käyttävillä lapsilla oli ollut paremmat tulokset  neuvolan testeissä.


Let them be little



Vaikka oikeastihan on ihan normaalia, että toinen kaksivuotias kertoo jo tarinoita, ja toinen vasta sanoo muutaman sanan. Ja toinen saattaa osata jo kuperkeikan, kun toinen vasta pikkuhiljaa uskaltautuu kiipeämään kiipeilytelineen alimmalle narulle, äidin kädestä kiinni pitäen. Ja joku saattaa osata ulkoa jokaisen päiväkodin aamuhetkissä joka päivä toistetun asian. Normaalisiti kehittyviä, pieniä taaperoita, jotka etenevät taidoissaan omaan tahtiinsa. Kunpa vaan heille myös annettaisiin rauha siihen.

Ilmeisesti tarkoituksena vain saada yksi syy lisää viedä perheiltä kotihoidontuki pois ja näin kaventaa perheiden omaa valinnanvapautta.


Tuloksiin on käytetty mm. lastenneuvoloiden testituloksia. Jos mietin vaikka oman perheeni kohdalta, niin jo se, että käymme neuvolassa hyvin harvoin, voisi edesauttaa lasta kokemaan neuvolan testitilanteen jännittäväksi. Ja jännittävä tilanne usein vaikuttaa myös käytökseen. En kutsuisi tuloksia silloin kovin luotettaviksi. Toki uskon, että varmasti neuvolassa on myös tilanteita, jolloin on hyvä jo lapsen alkutaipaleella havaita, jos lapsi tai perhe tarvitsisi enemmän tukea. Mutta pelkkä kotihoito ei kuitenkaan ole syy tuen tarpeelle.

Kuten tuossa tutkimuksessakin on todettu, kouluarvosanoihin ei vaikutus yllä. Eli jos jotain konkreettista eroa oikeasti on, on se tasaantunut kuitenkin ajan kanssa kouluun mennessä.

Thl:n ohjeistus leikki-ikäisen neurologisen kehityksen testaamisesta löytyy täältä. Suurin osa noista testattavista asioista tehdään vähän isommalla lapsella, 4- ja 5-vuotiailla. 4- ja 5-vuotiaiden taidoissa on ollut eroa niin, että varhaiskasvatuksen lapset pärjänneet näissä testeissä paremmin. No mutta tietenkin, etenkin päiväkodeissa kun toistetaan toistetaan toistetaan samankaltaisia toimintoja, niin kyllähän ne jäävät päähän. Kotihoito puolestaan ei välttämättä koostu ihan samanlaisista asioista, eikä onneksi tarvitsekaan!

Tutkimuksessa mainitaan, että on varmaankin monta syytä sille, miksi kotihoito näkyy neuvolatuloksissa, muttei myöhemmin koulutuloksissa. No, jännä juttu, olisiko vaikka se, että neuvolatesteissä kysytään asioita, joita varhaiskasvatuspalveluja käyttävät ovat varmemmin opetelleet :D

Turha ottaa stressiä normaalisti, omaan tahtiinsa kehittyvistä ja oppivista lapsista, joista suurin osa elää kotona hyvää perusarkea, oppien omaan tahtiinsa asioita. Entäs sitten, jos kaikkia taitoja ei opita tietyn listan mukaisessa järjestyksessä? Pääasia on, että ne kuitenkin opitaan. (Ja kuten tutkimuskin tosiaan osoittaa, eroja ei ollut koulutuloksissa.)

Miksi 1- tai 2-vuotiaan tarvitsisi osata vielä ihan hirmuisesti kaikkea? Eikö edes taaperona lapsentahtinen oppiminen ole enää sallittua? 



Suomessa on enimmäkseen laadukasta varhaiskasvatusta. Tai on ainakin silloin, jos ryhmäkokoja ja työntekijöiden oloja ei viedä äärimmilleen. Ikätasolle sopivaa tekemistä, oppimista, vertaissuhteita ja turvallisia aikuisia. 


Päivähoidon päätarkoitus on ollut aiemmin hoitopaikka lapselle. Nykyään, kun  päivähoidon sijaan on ryhdytty puhumaan varhaiskasvatuksesta, saa siitä  käsityksen, että varhaiskasvatuspalveluissa tapahtuisi jotain todella erikoisen ihmeellistä, mitä muualla lapsi ei voisi saavuttaa, ja joka suorastaan on lapsen oikeus. Ikäänkuin kotihoidossa olevat lapset jäisivät jostain paitsi, kun eivät ole näiden kyseisten palveluiden käyttäjiä. 



Itse lastentarhanopettajana ajattelen, ettei varhaiskasvatus ole mitään rakettitiedettä. Se on ihan tavallista elämää, tokikin päiväkodeissa se on hyvin suunniteltua sellaista, jo ihan päivän toimivuudenkin kannalta. Ja toki yleensä sisältökin on harkittua ja ammattitaidolla suunniteltua, jotta varhaiskasvatussuunnitelmiin asetetut tavoitteet tulisivat toteutetuksi. Tosin kun resursseista koko ajan leikataan, kärsii myös se tulos. Kun henkilökuntaa on liian vähän tai sijaisia ei palkata, ei välttämättä hienoja suunnitelmia saakaan toteutettua, vaan päivä kuluukin vähän soveltaen - vain selviytyen. Laadukas varhaiskasvatus onkin vain laadukasta lasten tarhaamista.






On ihan ok viedä lapset varhaiskasvatuksen palveluiden pariin, mutta on myös ihan ok olla viemättä. Jokaisen perheen tulisi saada valita itselleen sopiva vaihtoehto. Myös kotihoidossa olevilla lapsilla voi olla ihan huippuhyvät valmiudet koulumaailmaan aikanaan :)




Ihan tavallista kotihoitoarkea voi seurata lisäksi myös instagramissa


edit. muutamaa kohtaa hiukan muokattu :)