Kyyneleitä, keskustelua ja kohtaamista. Parisuhteen keväthuolto

Kaupallinen yhteistyö Parempi avioliitto ry 

Meillä oli reilu viikko sitten avioliiton ylläpitohuolto. Täytyisi oikeastaan ottaa tavaksi! Voisi sanoa, että oltiin viikonlopun mittaisilla treffeillä. Syväluotaavilla ja uusia ajatuksia tuovilla sellaisilla. 

Viikko sitten päästiin miehen kanssa osallistumaan Parempi avioliitto ry:n järjestemään Kevätseminaariin Järvenpäähän. Viikonloppu parisuhdeasioihin syventyen.

Näistä tapahtumista olen vuosien mittaan kuullut huimasti kehuja. Että siellä voi oivaltaa jotain uutta tai saa välineitä parisuhdearkeensa ja toisen kanssa elämiseen.

Näillä ajatukselle mekin suunnattiin viikonloppua kohti. Tai ainakin minä suuntasin. Tekstin lopusta löydät myös miehen ajatukset asiasta.

Ensimmäiset itkut ja ryhmäkeskustelut tuntemattomien kanssa

Seminaari korkattiin ilmoittautumisella ja aamukahvilla (teellä). Mulla aukesivat kyynelkanavat heti tässä kohtaa viikonloppua, sillä hampaastani lähti aamuteellä iso pala. Mietin, että ei ole totta, oliko tämä viikonloppu sitten tässä, niin kovasti kun olin sitä odottanut.

Jatkettiin seminaarin avaushetkeen, jossa oli infoasioita ja mm. laulettiin porukalla Juha Tapiota. Se itketti vielä lisää. Kiitos, raskaushormonit.

Hammas ei kuitenkaan kipuillut viikonlopun aikana, joten en tarvinnut kiireellistä hammashoitoa. Päästiin osallistumaan kaikkeen. Onneksi!

Viikonlopun ohjelma muodostui luennoista ja pienryhmäkeskusteluista. Luentojen aihetta jatkettiin aina näissä ryhmissä, eli siis tuntemattomien kanssa. Meidän ryhmässä kaikki pariskunnat olivat lapsiperheitä, myös ryhmänvetäjäpari. Nämä ryhmäkokoonpanot on ennalta mietitty osallistujien taustatietojen pohjalta. Kaikki ryhmät jakaantuivat opistoalueen eri tiloihin, joten työskentelyrauhan sai hyvin.

Tiesinkin ennalta, että näissä ryhmäkeskusteluissa tulee käytyä läpi myös suhteen pulmia ja kehityskohtia, niitä yhteentörmäyksen aiheita. Niistä keskusteltiin puolison kanssa kahdestaan, ja osaa käytiin läpi myös ääneen ryhmässä. Sen verran kun halusi jakaa.

Tuntui yllättävän tavalliselta puhua omista asioista. Keskustelun yleinen sävy oli kehittävä, tarkoituksena ymmärtää toista, ei etsiä syyllisiä. Kaikissa parisuhteissa kun kuitenkin on myös niitä erimielisyyksiäkin tai vaikeampia hetkiä. En kokenut asioista puhumista noloksi, sillä jokainen pariskunta oli tullut paikalle oman parisuhteensa vuoksi.

Ei siis kauhistelemaan muiden ongelmille. Ryhmäkeskusteluissa kaikkia osapuolia sitoo vaitiolovelvollisuus.

Aamuteellä lauantaina. Viikonlopun materiaaleissa tuli tuo kirja mukana, sitä ei olla korkattu vielä.

Viikonlopun aiheet

Haluan sinulle hyvää - Rakkauden tekojen kautta samalle puolelle

Tunneyhteyden ja toivon vaalimista - Elämää vakavan sairauden varjossa

Onks luottoo? - Parisuhteen raha-asiat näkyviksi

Kuka merkitsee seksin kalenteriin? - Yhteinen aika ja läheisyys arjessa

Näin jälkeen päin voin sanoa, että aika hyviä aiheita. Ennalta ei oikein osannut miettiä, että mitähän näistä luennoidaan ja keskustellaan. Luennot toimivat ytimeikkäinä pohjustuksina aiheeseen. Tykkäsin siitä, etteivät luennot olleet liian pitkiä.

Ja onneksi ryhmäkeskusteluissa oli valmiit kysymykset. Monesta asiasta ei välttämättä oltaisi miehen kanssa saatu muutoin keskusteltua läheskään yhtä paljon, kun ei vaan olisi tullut mieleen puhua juuri siitä näkökulmasta.

Rakkauden teot & seksi

Koen, että "Rakkauden tekojen kautta samalla puolelle" oli onnistunut valinta lauantaina ensimmäiseksi luennoksi. Olisi ollut ihan erilaista, jos seminaari olisi alkanut vaikka seksi-aiheella tai rahalla. Heh.

Sen sijaan loppupäässä ne toimivat hyvin, kun parisuhteen rakennetta oli päästy jo aukomaan aiemmin. Nämä aiheethan vaihtelevat, jokaisessa viikonlopussa on aina vähän eri teemat ja puhujat.

Rakkauden teoissa puhuttiin rakkauden kielistä. Muun muuassa siitä, mikä niistä itselle toimii parhaiten, mitä tarkoittaa samalla puolella oleminen, miten toimia jos tahto tekoihin parisuhteen hyväksi on vähissä.

Erityisesti pidin myös seksi-aiheen esilletuonnista. Siitä, että aihetta osattiin käsitellä aidosti, mutta samalla kauniisti ja arvokkaasti. Ajoittain jopa hauskasti. Seksihän ei ole se helpoin aihe, ei edes silloin, kun on pelkästään kuuntelijana.

Luennossa puhuttiin mm. kosketuksen kaipuusta, seksistä puhumisesta puolison kanssa ja toisen kohtaamisesta. Ei siis retosteltu kenenkään seksikokemuksilla.

Olikohan tämä se laulu lauantaiaamuna, joka itketti?

Näiden aiheiden lisäksi lauantai-iltana oli "Treffit katsastusasemalla", joissa oman puolison kanssa tarkasteltiin omaa parisuhdetta, sen tilaa ja yhteistä historiaa katsastusasema-teemalla.

Illalla arvottiin miehen kanssa jonkun aikaa, että jäädäänkö näille treffeille eli iltaohjelmaan vai ei. Onneksi jäätiin. On jotenkin niin erilaista, kun joku toinen sanelee toiminnalliset tehtävät, kysymykset ja keskustelunaiheet. Siinä saa ihan erilailla irti yhteisestä ajasta, kuin tavallisilla treffeillä. Minulle jäi sellainen olo, että tultiin miehen kanssa molemmat oikeasti kohdatuksi, ymmärretyksi ja kuunnelluksi toistemme osalta.

Tämän jälkeen ajeltiin kotiin yöksi. Seminaaripaikalla oli myös yöpymismahdollisuus sekä lastenhoito järjestettynä. Meillä oli viihdyttäjät lapsilla kotona, joten ei käytetty sitä mahdollisuutta tällä kertaa.

Mitä viikonlopusta jäi käteen?

Mitä viikonlopusta jäi meille käteen? Päällimmäisenä hyvän olon tunne, ja tosiaan se kohdattu olo parisuhteessa. Pieniä oivalluksia siitä, miten puolin ja toisin, omien toimien ja sanojen kautta voisi edistää parisuhteen hyvää oloa. Nämähän eivät ole mitään yleismaallisia ajatuksia, vaan jokaisessa parisuhteessa on kokoonpanosta riippuen ne omat asiat.

Pari kommenttia ryhmäkeskustelu lomassa meni näin: "Mitä, niinkö sä ajattelet! Enpä tiennyt!" Eli kun kunnolla kaivelee, niin kyllä aina voi löytää toisesta uusia asioita.

Ja kyllä, olipa muuten hyvä ajoitus, kun käytiin täällä ennen tätä koronahässäkkää. Jospa meillä on taas enemmän evästä myös parisuhteen kannalta tähän muista ihmisistä eristäytymiseen.

Parempi avioliitto ry:n toiminnan taustalla ovat kristilliset arvot, mutta ohjelma itsessään (luennot ja pienryhmät) eivät keskity hengellisyyteen, vaan parisuhteeseen. Suosittelen ehdottomasti, oikeastaan kaikille. Tapahtumia on useamman kerran vuodessa, eri paikkakunnilla.

Happihyppelyllä käveltiin opistoalueella. Siellä kukki!

Bonuksena miehen näkökulma:

En juuri vaivautunut etukäteen ottamaan selvää siitä, millainen tapaus tämä avioliittoviikonloppu oikein on. Jos olisin tiennyt viikonlopun sisällöstä tarkemmin, niin en olisi varmasti yhtä avoimin mielin osannut olla.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli luento, joka toimi alustuksena myöhäisempään keskusteluun. Tällä samalla kaavalla jatkui ohjelma myös myöhemmin. Luennot olivat mielestäni hyviä ja ne antoivat ajatuksia omaan arkeen. 

Varsinainen viikonlopun anti oli kuitenkin keskustelut… ryhmäkeskustelut. Siis ryhmäkeskustelut!? Ensimmäinen ajatus oli epäilys, kun tämä minulle selvisi: ”Pitääkö minun keskustella henkilökohtaisista asioista ryhmässä tuntemattomien kanssa??” (Minä: mies ei lukenut sähköpostiin tullutta ohjelmaa. Tämä selvisi minulle vasta nyt :D )

Ryhmäkeskustelun alussa ryhmänohjaajat alustivat tilanteen ja pelisäännöt tehtiin selviksi. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja jokainen jakaa vain sen verran kuin haluaa. Alkuun tilanne tuntui oudolta ja ehkä hieman kiusalliseltakin, kun piti oman parisuhteen asioita ruotia muiden kanssa. Mutta mitä pidemmälle keskustelut etenivät, sen helpommalta asioista keskustelu tuntui. 

Keskusteluissa päästiin aika syvällä oleviin asioihin käsiksi, mutta yhteen viikonloppuun ei kuitenkaan mahdu kuin rajallinen määrä. Tässä mielessä viikon mittainen leiri on varmasti paljon parempi. Oikeastaan ryhmäkeskusteluja ajatellen olikin parempi, että muut ryhmän pariskunnat olivat tuntemattomia. Kaveripariskunnan kanssa vastaavista asioista keskusteleminen se vasta kiusallista voisikin olla.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen viikonlopun sisältöön. Puhun nyt vain omasta puolestani, mutta koen saaneeni paljon eväitä jatkoon. Menisinkö uudestaan? Kyllä, ehdottomasti!

Parisuhteessakin voi olla kausia. Kaikki kaudet eivät ole välttämättä mukavia.

Etenkin pienillä lapsilla on aina uusia kausia. Kasvua tapahtuu niin huimaa vauhtia, että uusissa vaiheissa ei aina pysy perässä. Mikä on lapsen luonteeseen kuuluvaa, mikä uusi vaihe? Sen sijaan parisuhteen kaudet tapahtuvat paljon hitaammin syklein. Niissäkin kausissa on se paha vika, että sitä voi helposti ajatella parisuhteessa tai puolisossa olevan suuriakin ongelmia, vaikka oikeasti olisi vain joku haastavampi vaihe menossa.

Viime kesä ei ollut paras kesä meidän taloudessa, monellakaan mittarilla. Myös parisuhdeasteikolla menneet kesäkuukaudet olivat noh, todella koettelevia. Meillä oli aika ankea vaihe.

Paljon sellaisia hetkiä, jolloin molempia ärsyttää se toisen naama, tai jo ajatuskin siitä, pohjautuen johonkin edelliseen riitaan tai muuhun äksyilyyn. Ja kesällä niitä riitoja riitti, varmaan joka päivä rähistiin edes pienesti jostain asiasta. Toki saatiin myös sopua aikaan, vaikkakin aika laihaa sellaista. Kyllä,  parisuhteessakin on erilaisia vaiheita, ja kaikki niistä eivät välttämättä ole niitä parhaimpia.

Ota vakavasti, mutta älä kuitenkaan ota

Kun riitatilanne on päällä, ne on usein ne tunteet, jotka ottavat vallan. Sitä kiehuu ja kuohuu. Jopa mun mies, josta kai yleensä luullaan, että on mitä rauhallisin. Kerron salaisuuden, ei se aina ole. Eihän kukaan voi aina olla.

Kesällä usein tuntui, että kumpikaan ei vaan voi ymmärtää toista. Ja että ärsyyntyminen leimahti sekunneissa koko ajan. Sitä sanoo ehkä hiukan liikaa, ja sitten toinen ärsyttää ja tekee sen uudestaan ja uudestaan. Puolin ja toisin. Pienet ja suuremmatkin erimielisyydet painavat, sillä tietenkin sitä haluaisi vetää yhtä linjaa asioista, tulla ymmärretyksi ja saada selvyyden hiertäville asioille. 

Siinä hetkessä se tuntuu kuolemanvakavalta. Sitä se loppupeleissä tuskin kuitenkaan on. Ei olla ainoa pariskunta, joilla on välillä huonompiakin kausia. Ja me ei edes eletä vauvavuotta tai ruuhkavuosiakaan, joiden yleensä kerrotaan koettelevan parisuhdetta. Ollaan oltu riitaisia ihan muuten vaan, ajatella!

Toki meillä on oikeasti ollut paljon muutoksia elämässä, jotka ovat heilutelleet venettä. Mutta silti. Ei ne vaikeudet, vaan se miten niihin reagoi.

Pikkuhiljaa sitä ymmärtää, että kaikesta ei vain voi päästä täysin yhteisymmärrykseen, olla aivan samaa mieltä. Elämä on sellaista, emme ole yksi ja sama henkilö, vaan kaksi erillistä ja erilaista ihmistä. Niin kuin kuuluukin olla.

Eikä se ole vakavaa. Se on elämää. Kaikesta ei voi olla samaa mieltä. Olisi helppoa lähteä sille tielle, että vähän kasvattelisi asiaa mielessään. Miettisi, vatvoisi ja velloisi siinä omassa surkeudessaan, että on parisuhteessa, jossa ei tule ymmärretyksi. Voi minua, sinua raukkaa! Vaikka oikeasti asia on vain niin, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia.

En usko käsitteeseen "liian erilaiset". Ajattelen enemmänkin, että silloin on kyse joustamattomuudesta, ja siitä, ettei halua antaa periksi piiruakaan. Tai on jo luovuttanut, tai ei Tahdo. Joko molemmat, tai toinen osapuoli. Yksin kun ei oikein voi parisuhdetta rakentaa, pitemmän päälle siihen tarvitaan molempien panos.

Olen todennut toimivaksi sen, että ajattelee: tämä on vain vaihe, joka on käytävä läpi. Niin kuin oikeasti onkin. Toki jos vaiheesta on tullut vakituisempi olotila, kannattaa miettiä, kuinka asiasta pääsisi eteenpäin.

Ero on helpompi vaihtoehto

Eroaminen on usein tavallaan helpompi ratkaisu kuin isojen erimielisyyksien kohtaaminen tai terve nöyrtyminen, omien toimintatapojen muuttaminen. Juosta vaan pois, jatkaa matkaa eteenpäin, eikä jäädä pesemään likapyykkiä. En sano, etteikö se juokseminenkin tekisi kipeää. Itsekin olen nuoruudessani ollut se, joka on juossut pois. Nuori ja ajattelematon, jolle sinkkuus tuntui aluksi ihmeelliseltä vapaudelta.

Eroa vaikeampaa onkin ohjata oma mieli oikeille raiteille. Valita ajatuksia, eikä antaa väärien ajatusten tehdä pesää omaan mieleen. Päättää tahtoa rakastaa toista, vaikka ei todellakaan siinä hetkessä tuntuisi siltä.

Helppoahan on tahtoa rakastaa silloin kun kaikki on kivaa. Mutta eikö koetuksissa juuri tämä luvattu tahtominen mitata? Tai silloin, jos suhde tuntuisi väljähtäneeltä, ja myöskin pitäisi nähdä vaivaa sen eteen?

Meillä ei onneksi ole ollut missään vaiheessa ero oikeasti mielessä, juurikin siksi, koska emme ajattele niin. Mutta enpä voi sanoa nauttineeni tuosta vaiheesta silti. Eikä siitä ihan silmänräpäyksessä päästy eteenpäin. 

Onnellisempi yksin tai jonkun toisen kanssa?

Kulttuurissamme tavoitellaan, tai ainakin ihailllaan yksilön onnea. Ei meidän onnea, vaan minun onnea. Tokikin hyvä olo omissa nahoissaan ja omassa elämässä on tärkeää, mutta joskus sen alle voi unohtua muut asiat. 

Monestihan kuulee, että eronneet ovatkin tosi onnellisia, vapaita. Ainakin aluksi. Ja nimenomaan se osapuoli, joka on eronnut omasta aloitteestaan ja tahdostaan. Jossain vaiheessa kuitenkin kuvioihin tulee uusi puoliso, joka alkuun tuntuu itselle sopivammalta. "Tämä olikin se rakkaus, jota olen odottanut!", ja unohdetaan se, miltä edellisen suhteen alkuaikoina saattoi tuntua. Rakastumisen tunne sumentaa.

Ja jotkuthan ajattelevatkin, että elämässä voi olla vaikka kymmenenkin itselle oikeaa ihmistä, että osan kanssa heilastellaan kuukausi-vuosi-pari, osan kanssa vaikka se vuosikymmen. Ja onhan se totta, voihan ihminen rakastua lukemattomiakin kertoja. Rakastuminen on helppoa, rakastaminen ja rakkauden jatkuminen vaatii tahtoa.

Itsekin teini-iässä ja nuorena aikuisena ajattelin, että pitkä parisuhde on aneemisen kulahtanut ajatus.

Nykyään uskon tahtomiseen, ajatusten valitsemiseen, yrittämiseen ja siihen, että sitä toinen toistaan hioo. Enää ei todellakaan houkuta ajatus siitä, että kumppani ja sitä kautta myös osa elämää vaihtuisi vähän väliä.

Mitä sitten koitan sanoa? Sitä, niitä surkeampia kausia ei kannata pelätä, vaan olla valmis tekemään töitä sen yhteisen onnen hyväksi.

Nykyään meilläkin onneksi jo eletään taas seuraavaa ajanjaksoa, parempaa sellaista.

Arkista parisuhdeaikaa - Osta lautapeli!

Olen aina tykännyt lautapeleistä. Pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, ja porukalla pelaaminen on yleensä hauskaakin. Miehen kanssa pelaaminen lasten nukkuessa on meillä yksi tapa viettää parisuhdeaikaa. 

Yhteinen hääpäivälahja

Tänään on meidän viides hääpäivämme. Yhteisestä toiveesta emme harrasta lahjojen ostamista toisillemme tällöin, vaan olemme jo useamman vuoden ajan ostaneet yhteiseksi hääpäivälahjaksi lautapelejä. Eli toisin sanoen olemme ostaneet aikaa, jota viettää yhdessä.

Tänä vuonna ostimme käytettynä Splendorin ja Alhambran, sekä uutena, hyvästä tarjouksesta Blokuksen ja Scrabblen. Näin ollen hääpäivälahjaamme meni 73€. Aika paljon rahaa, mutta mun mielestä todella hyvin käytettyä rahaa, sillä olemme satsanneet sen meihin, ja näiden pelien on tarkoitus palvella pitkään. Bonuksena toki se, että näitä pystyy pelaamaan kavereidenkin kanssa.

Ennestäänkin meiltä löytyy jo joitakin pelejä, mutta pelikaapin suhteen minulla ei ole minkään sortin minimalistisia tavoitteita. Itselleni ainakin käy helposti niin, että jos pelejä on vain muutama, pelaamiseen ei tule tarpeeksi vaihtelua, ja sitä tuppaa kyllästymään. Viime hääpäiväksi taisimme hankkia Cacaon, Honshun ja Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohnin. Vähä kerrassaan kartutellaan pelihyllyjen sisältöä.

Pelien lainaaminen

Meillä oli useampaan kertaan kirjastosta lainasta Splendor, ihan huippua, että joistain kirjastoista löytyy nykyään pelejäkin. Se on kätevä keino kokeilla, olisiko joku peli mieluinen. Itselle tuntemattomia pelejä on vaikeampi lähteä ostelemaan, etenkään uutena, isolla rahalla. Kirpparilta olen pari kertaa tehnyt uusia löytöjä, viimeisimpänä Tobago neljällä eurolla, joka osoittautuikin tosi hyväksi peliksi.

Siskon kanssa mietittiin myös, että joitakin pelejä voisi lainailla keskenään, vaihdella vaikka pari kertaa vuodessa. Tämä onkin hyvä idea, jota voisi toteuttaa, etenkin kun tietää, että pelejä arvostetaan ja kohdellaan hyvin toisessakin kodissa. Ne, ketkä lautapelejä omistavat itsekin, ovat yleensä tarkempia huolehtimaan myös toisten peleistä. Kirjaston peleistäkin huomaa, että kaikki lainaajat eivät kohtele pelejä samalla tavoin. Pelit ovat kuitenkin aika arvokkaita, ja yhdenkin osan tuhoutuminen tai häviäminen voi vaikuttaa koko peliin kohtalokkaasti.

Tässä muutama meidän lemppari tällä hetkellä

Cacao - Kaakaopapujen viljelyä, simppeli perusidea kasvattaa, myydä  ja ansaita pisteitä. Toimii hyvin kaksinpelinäkin, useammalla pelaajalla enemmän tuurista kyse.

Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohn - Bohnanza-pelin sisarpeli. Al Cabohnessa kasvatetaan ja myydään papuja pelikaverin lisäksi papumafiaa vastaan. Ladybohn tuo peliin rouvapavut ja vauvapavut, sekä eriarvoiset paputaksat.

Carcassonne - Vanha hittipeli, joka toimii aina uudestaankin, kun antaa sen välillä muhia kaapissa. Rakennetaan kaupunkeja, hamstrataan peltoja ja sabotoidaan toisten hommia. Meillä tässä kulkee mukana myös muutama lisäosa. Toimii.

Sushi Go - Nopea korttipeli, jota voi pelata myös kaksin. Eri susheista ja sushisarjoista saa vaihtelevasti pisteitä. Hauska!

Tobago - Jossain luin, että tätä verrattiin Afrikan tähteen, monimutkaisempi, eli parempi versio vain. Tavoitteena taktikoida, löytää aarteet ja napata ne. Kahdella pelaajalla on tosi viihdyttävä, kavereiden kanssa ei olla tätä vielä pelattu.

Ostohaaveissa on myös useampi peli, mutta kaikki aikanaan. Nyt pelaillaan ensin kyllästymiseen asti uusia pelejä, sitten voikin taas jatkaa vanhoilla peleillä. Kirppiksillä aion kuitenkin pitää silmät auki, josko jotain kiinnostavaa osuisi kohdalle! Peliarsenaali kasvaa pikkuhiljaa, ja vuosien saatossa omat lapsetkin kasvaa peli-ikäiseksi. Sitä odotellessa!

Minkälaisia pelejä teiltä löytyy? Miten te vietätte parisuhdeaikaa arkisin?

Seuraa myös instagramissa ja facebookissa

Parisuhteen sisustuskompromissit

Mies tilasi uuden subbarin olohuoneeseen. Aloin miettimään, että tähän pisteeseen on aika pitkä matka käyty, että kodissa, jossa myös minä asun, on olkkarissa jo monen monta mööpeliä. Ja ennen kaikkea se, että se on mulle ihan ok.

Mun matka ennen yhteisiä olohuoneita on lähtenyt ihanasta, punaisesta pikkuyksiöstä, jossa oli jokainen yksityiskohta vimpan päälle mietitty. Ei telkkaria tai muita vehkeitä, vaan sen sijaan vaatekaappeja tuplamäärä ja keskellä koko komeutta tanssitanko. Sitä pikkuista sinkkutytön yksiötä rakastin kovasti. Pilkkuja ja raitoja, valkoista ja punaista sopivasti sekaisin.

Niihin aikoihin itseäni inhotti sisustuksessa kaikki musta, ja tosiaan, kaikki elektroniikkahärpäkkeet. Ja sitten tavattiin miehen kanssa. Iso telkkari, ja rakkaus mustaan sisustuksessa. Eikä, mitä ihmettä!? Ja sitten vielä ne kaiuttimet ja muut. Siinä sitten lähdettiin miettimään, että mitä asioita halutaan yhteiseen kotiin tuoda ja ostella.

Ekassa yhteisessä kodissa subbari oli tilanpuutteen vuoksi telkkarin takana, ja kaiuttimet vielä siihen aikaan pienen pienet. En tykännyt, mutta siedin, niin kuin mieskin hienosti sieti mun vaatepaljoutta ja muuta tavaramäärää. Tanssitanko oli myyty, koska joo, ei mahtuisi mihinkään, ja paikkakunnanvaihdos vaikutti myös aktiiviseen harrastamiseen. Ostettiin musta sängynrunko päätyineen, koska yllättäen alkoi miellyttää omaakin silmää.

Jossain vaiheessa olohuoneeseen löysi tiensä myös vahvistin, ja vuosi vuodelta kaiuttimien koko on kasvanut. Kasvutahti kenties sama, jolla itse olen heittänyt vanhoja tavaroitani pois (jotta neliömäärän täyttöaste pysyisi samana ;) ). Vaivihkaa kaiuttimet ovat syrjäyttäneet myös mun taulut ja tuikkukipot, jotka ennen siinä tv-tason reunaa olivat koristamassa.

Ja samalla kuitenkin myös oma silmä on tottunut.

Saksasta tilattu subbari saapunee lähipäivinä, ja mies odottaa sitä jo suunnilleen tunteja laskien.
Hauskaa, miten yhdessäolo muuttaa ihmistä. Nykyään olen vain iloinen, että toisen subbarihaave toteutuu. Mustaa keittiötä, joka on myös haaveissa, en kyllä oikein vielä ainakaan purematta niele, mutta eihän sitä koskaan tiedä :)

Oon onneksi miekin tehnyt jotain. Voi olla, että miehen sinkkuboksissa sohvalle mahtui myös istumaan sohvatyynyjen sekaan. Ja tuskinpa hän tuolloin osasi kaivatakaan vaikkapa vuodenaikojen mukaan vaihtuvia verhoja.. ♥


Kuvat miun punaisesta yksiöstä

Kaksi, kolme ja neljä

Me vietettiin eilen miehen kanssa kolmatta hääpäivää. Pakosti sitä ajatus lähtee miettimään suhteen alkutaipalia, kaikkia ihania muistoja. Ja nyt meillä on kasvava perhe. Hassua ajatella, että joskus tämä kaikki oli haavetta vain. Että kaikkien ihmisten keskeltä sitä on onnistunut löytämään oman miehensä. Miehen, jonka kanssa on halunnut sitoutua ja perustaa perheen, ja joka on vielä halunnut samaa minun kanssa! Jo se pelkästään on aikamoista.

Ja sitten, ollaan onnistuttu saamaan jo yksi, ihanaakin ihanampi aarre, pieni tyttö. Tätä pientä tyttöä odottaessa tunteet myllersi kovasti. Oli ajatus, että voiko tämä olla tottakaan. Voiko jotain niin ihanaa tapahtua omalle kohdalle? Ja sitä pelkäsi, kovasti. En halunnut julkistaa raskautta ympäriinsä, tai kertoa kaikille alussa, aivan kuin ihana salaisuus olisi mennyt rikki sitä liikaa kertoessa.


Lisäksi ärsytti ja harmitti, kun töissä silloin oli joku mennyt juoruamaan, että "jollain täällä on pullat uunissa". Naisvaltaisessa työporukassa ei kauaa mennyt, kun kahvihuoneessa oli jo ratkottu, että kuka se voi olla. Eikä mahakaan ollut vielä näkyvissä. Tuollaisista asioista sitä haluaa kuitenkin kertoa itse, silloin kun on oikea hetki.

Jo ennen tätä tikkuhetkeä oltiin miehen kanssa mietitty, että tällä kertaa toimitaan toisin. Omat ajatukset ovat muovautuneet tässä kaiken kasvun keskellä. Tällä kertaa koitetaan ottaa kaikki ilo irti raskaudesta. Haaveilla täysillä omasta pienestä vauvasta, ihmisen alusta.

Ainahan jotain voi käydä. Niin on elämässä vähän joka asiassa. Tällä kertaa jo raskautta toivoessa siitä tiesi jokunen ihminen. Ja nyt, raskauden ihan varhaisilla viikoilla, on onnen uutisen saanut jo jakaa monen kanssa. Ja se tuntuu hyvältä nyt, tässä hetkessä.