perjantai 8. helmikuuta 2019

Arkista parisuhdeaikaa - Osta lautapeli!

Olen aina tykännyt lautapeleistä. Pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, ja porukalla pelaaminen on yleensä hauskaakin. Miehen kanssa pelaaminen lasten nukkuessa on meillä yksi tapa viettää parisuhdeaikaa. 



Yhteinen hääpäivälahja


Tänään on meidän viides hääpäivämme. Yhteisestä toiveesta emme harrasta lahjojen ostamista toisillemme tällöin, vaan olemme jo useamman vuoden ajan ostaneet yhteiseksi hääpäivälahjaksi lautapelejä. Eli toisin sanoen olemme ostaneet aikaa, jota viettää yhdessä.

Tänä vuonna ostimme käytettynä Splendorin ja Alhambran, sekä uutena, hyvästä tarjouksesta Blokuksen ja Scrabblen. Näin ollen hääpäivälahjaamme meni 73€. Aika paljon rahaa, mutta mun mielestä todella hyvin käytettyä rahaa, sillä olemme satsanneet sen meihin, ja näiden pelien on tarkoitus palvella pitkään. Bonuksena toki se, että näitä pystyy pelaamaan kavereidenkin kanssa.

Ennestäänkin meiltä löytyy jo joitakin pelejä, mutta pelikaapin suhteen minulla ei ole minkään sortin minimalistisia tavoitteita. Itselleni ainakin käy helposti niin, että jos pelejä on vain muutama, pelaamiseen ei tule tarpeeksi vaihtelua, ja sitä tuppaa kyllästymään. Viime hääpäiväksi taisimme hankkia Cacaon, Honshun ja Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohnin. Vähä kerrassaan kartutellaan pelihyllyjen sisältöä.



Pelien lainaaminen


Meillä oli useampaan kertaan kirjastosta lainasta Splendor, ihan huippua, että joistain kirjastoista löytyy nykyään pelejäkin. Se on kätevä keino kokeilla, olisiko joku peli mieluinen. Itselle tuntemattomia pelejä on vaikeampi lähteä ostelemaan, etenkään uutena, isolla rahalla. Kirpparilta olen pari kertaa tehnyt uusia löytöjä, viimeisimpänä Tobago neljällä eurolla, joka osoittautuikin tosi hyväksi peliksi.

Siskon kanssa mietittiin myös, että joitakin pelejä voisi lainailla keskenään, vaihdella vaikka pari kertaa vuodessa. Tämä onkin hyvä idea, jota voisi toteuttaa, etenkin kun tietää, että pelejä arvostetaan ja kohdellaan hyvin toisessakin kodissa. Ne, ketkä lautapelejä omistavat itsekin, ovat yleensä tarkempia huolehtimaan myös toisten peleistä. Kirjaston peleistäkin huomaa, että kaikki lainaajat eivät kohtele pelejä samalla tavoin. Pelit ovat kuitenkin aika arvokkaita, ja yhdenkin osan tuhoutuminen tai häviäminen voi vaikuttaa koko peliin kohtalokkaasti.


Tässä muutama meidän lemppari tällä hetkellä


Cacao - Kaakaopapujen viljelyä, simppeli perusidea kasvattaa, myydä  ja ansaita pisteitä. Toimii hyvin kaksinpelinäkin, useammalla pelaajalla enemmän tuurista kyse.

Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohn - Bohnanza-pelin sisarpeli. Al Cabohnessa kasvatetaan ja myydään papuja pelikaverin lisäksi papumafiaa vastaan. Ladybohn tuo peliin rouvapavut ja vauvapavut, sekä eriarvoiset paputaksat.

Carcassonne - Vanha hittipeli, joka toimii aina uudestaankin, kun antaa sen välillä muhia kaapissa. Rakennetaan kaupunkeja, hamstrataan peltoja ja sabotoidaan toisten hommia. Meillä tässä kulkee mukana myös muutama lisäosa. Toimii.

Sushi Go - Nopea korttipeli, jota voi pelata myös kaksin. Eri susheista ja sushisarjoista saa vaihtelevasti pisteitä. Hauska!

Tobago - Jossain luin, että tätä verrattiin Afrikan tähteen, monimutkaisempi, eli parempi versio vain. Tavoitteena taktikoida, löytää aarteet ja napata ne. Kahdella pelaajalla on tosi viihdyttävä, kavereiden kanssa ei olla tätä vielä pelattu.




Ostohaaveissa on myös useampi peli, mutta kaikki aikanaan. Nyt pelaillaan ensin kyllästymiseen asti uusia pelejä, sitten voikin taas jatkaa vanhoilla peleillä. Kirppiksillä aion kuitenkin pitää silmät auki, josko jotain kiinnostavaa osuisi kohdalle! Peliarsenaali kasvaa pikkuhiljaa, ja vuosien saatossa omat lapsetkin kasvaa peli-ikäiseksi. Sitä odotellessa!

Minkälaisia pelejä teiltä löytyy? Miten te vietätte parisuhdeaikaa arkisin?



Seuraa myös instagramissa ja facebookissa

9 kommenttia:

  1. Lautapelit on kyllä ihan huippua ajanvietettä :)
    Bohnanza on hauska! Omia suosikkeja on lisäksi mm. Nottinghamin seriffi, 7 wonders, Rappakalja, Bang!, Love letter.. Kyllä yksinkertaisimmillaan jo ihan perus Yatzylla saa melkoiset skabat aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Noista Rappakaljaa ja Bang!:ia oon ainakin pelannu, Love letterkin kuulostaa jotekin tutulta. Joo, meilläkin on joku simppeli noppapeli, joka on sekin kyllä hyvää ajanvietettä! :)

      Poista
  2. Teillä on kyllä mahtavan kiva pelikokoelma! Miun lemppareita ovat Monopoly ja kaikenlaiset sanapelit, ja esimerkiksi Bohnanzan tyyliset pelit ovat tosi kivoja myös! Meillä on kotona suht vähän aikuisten pelejä vaikka tykätäänkin pelata, koska saadaan kahdestaan aikaiseksi lähinnä riita. :D

    Me tykätään katsoa elokuvia ja historiallisia dokumenttejä, tai käydä saunassa. Tai jutella rauhassa iltateen ääressä. Kesäisin tarkastellaan tilusten kuntoa ja suunnitellaan seuraavia projekteja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Monta kivaa silti puuttuu, ja vielä enemmän on kivoja pelejä, joista ei vielä olla kuultukaan! :p

      Leffoissa ja muissa on se etsimisen vaikeus, jos joku kertoisi aina ennalta, että "tästä tykkäätte", niin sit tulis varmaan katsottuakin enemmän :D Sauna ja tilukset meiltä puuttuu, niin onneks on edes nää lautapelit :D

      Poista
  3. Menolippu ja Triominos ovat omat suosikkini. Blokus on myös kiva. Meillä on ensi viikolla hääpäivä. Emme ehdi sitä isommin juhlistaa, mutta jonkun lautapelin ehtisi varmasti pelaamaan. Kiitos vinkistä!

    Hyvää hääpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Triominoksesta en oo kuullutkaan, täytyy googletella :) Meillä on muuten kirpparilta löytynyt Menolippu-korttipeli, mutta ei olla vielä pelattu kertaakaan. Mukavia pelailuja teille! :)

      Poista
  4. Me pelattiin ennen lapsia enemmän lautapelejä. Tällä hetkellä tuntuu, ettei iltaisin riitä enää aivot. Pitää kyllä yrittää, kun saatiin juuri uusi peli tuparilahjaksi. Minä pidän sana- ja logiikkapeleistä sekä tietokilpailuista. Vähiten tykkään strategiapeleistä, sillä minulla ei riitä pitkäjänteisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, kaksi ihan suosikkia on Rappakalja ja Compatibility. Molemmat vaatii porukan, mutta on kyllä loistavia. Compatibility on kirppislöytö ja todella hauska peli esimerkiksi pariskuntien kesken.

      Poista
    2. Rappakalja on kyllä kiva peli pelata porukassa. Compatibilitya en oo tainnut pelata. Sana- ja logiikkapelit on kyllä kans kivoja, aina aika ajoin :) Pisin peli, mitä oon tainnut pelata, kesti kolme tuntia. Meillä ei kuitenkaan niin pitkiä pelejä ole, suositaan enemmän lyhyempiä pelejä :)

      Mekin ollaan taas kunnostauduttu pelaamisessa viimeisen puolen vuoden sisään. Vauvavuoden alkupuoliskolla ei kyllä juurikaan ollut aivoja enää pelailuun iltaisin :D

      Poista