Kotisynnyttäjän "sairaalakassi"

 

Mihin kotisynnyttäjä tarvitsee sairaalakassia, kun kaikki omat tavarat muutenkin ovat kotona? Voisikin oikeastaan puhua synnytyskassista, eli kassista, jossa on tarvittavia asioita lähettyvillä, synnytystä varten. 

Kotisynnytyskassissa ei ole tarvetta neuvolakortille (kotikätilön eli kotilon kanssa on tavattu jo ennen synnytystä, siltä osin raskauden kulku ja muut yksityiskohdat ovat kätilölle jo tuttuja) tai imetysliiveille, mutta kaikkea muuta tarpeellista sieltä tälläkin kertaa löytyi.

Lokakuinen kotisynnytykseni oli toinen kotisynnytykseni. Edellisen kotisynnytyskertomuksen löydät täältä.

Synnytyskassista löytyi:

Eteerisiä öljyjä. Young Livingin, tietenkin. Uusi, ihana lyhtydiffuuserikin ehti tulla juuri synnytystä edeltävänä päivänä, niin saatiin siihen mm. appelsiiniöljyä mieltä ja oloa freesaamaan. Öljyjä käytettiin synnytyksen aikana muutenkin mm. kivunlievitykseen ja synnytyksen käynnistymisen tukena. Ja toki myös palautumisessa, sekä jälkisupistuksissa. Niistä lisää täällä.

Pussismoothieita. Helppoa imaista synnytellessä, kun ei pysty tai tee mieli muutoin syödä sen kummemin, ja energiaa kuitenkin synnyttäessäkin tarvitaan. Näitä meni useampi synnytyksen aikana. 

Juotavaa: kookos-mangovettä, Ningxia-antioksidanttijuomaa ja granaattiomenamehua. Hyvää ja tehokasta nesteytystä, energiajuomaksi synnytykseen ja palautumiseen jälkeenpäin. Niitä kyllä tarvittiinkin, kun synnytys oli edellistä pidempi. Kookosvedestä en ole aiemmin oikein välittänyt, mutta synnytystä varten opettelin sitä juomaan :D 

Juomapilli/pillejä. Pillillä on helpompi hörpätä kesken synnytyksen, kuin suoraan mukista tai pullosta. Ja silloin ei tarvitse itse ottaa käteen mitään, vaan puoliso tai muut synnytyksessä mukana olevat voivat pidellä juomaa. 

Bikinien yläosa. Vaikka synnyttelinkin kotona, tykkäsin pitää bikinien yläosaa, kuten sairaalasynnytyksessäkin muinoin. Saahan sitä täysin nakunakin oleilla, mutta itse valitsin noin.

Voimalauseet tauluissa. Tällä kertaa näitä ehtikin tuijotella useammin kuin viimeksi. Etenkin God is within her, she will not fall -taulu oli itselleni merkityksellinen. 

Kännykkä. Ja ei, en tosiaan sometellut tai muutenkaan vilkuillut kännykkää kesken synnytyksen (muuhun asiaan keskittyminen häiritsee synnytyshormonien toimintaa), mutta kännykkä oli lähettyvillä, että muut paikallaolijat saivat otettua kuvia.

GoPro -kamera. Saatiin lainaan GoPro, jolla kuvattiin osia synnytyksestä. En ole tosin vielä katsonut sitä settiä, sen verran on vielä tuoreessa muistissa niin hyvät hetket kuin ne vähän rajumman kuuloisetkin :)

Rebozo-liina. Rentoutuksiin ja vauvan asennon avustamiseen. Oli käytössä muutaman kerran.

Gua Sha -kampa. Ei taidettu tälläkään kertaa käyttää tätä, mutta varuiksi oli lähettyvillä hierontaa tai kevyttä kivunlievitystä ajatellen. 

Rebozo, Gua Sha -kampa, soseita ja osa öljyistä :)

Synnytyksen jälkeiseen aikaan oli varattuna: 

Evästä (pakastepitsaa, pakastepatonkia, alkoholitonta skumppaa, vihreä kuula -konvehteja)

Jättisiteitä ja isot alkkarit (plus ylempänä mainitut alapääöljyt)

Aamutakki jonka sisään mahtuu vauvelikin

Mitä synnytykseen liittyvää pakkasit omaan synnytyskassiisi?

Kurkkaa aiheeseen liittyen myös 

Omaan kehoon luottaminen synnytyksessä

Raskaus ja vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskaus keskenmenon jälkeen

 

Kotisynnytys - Ihan erilainen kuin edellinen!

Tällä viikolla meidän vauva syntyi suunnitellusti kotiin raskausviikolla 40+3. Omien aikataulujensa mukaan. Vaikka synnytys oli minulle "jo" kolmas, niin tämän jälkeen allekirjoitan entistä vahvemmin sen, että jokainen synnytys on kyllä ihan omanlaisensa. Ja hyvä niin!

Viimeinen viikko ennen synnytystä olin henkisesti aika väsynyt jo raskauteen. Ennen laskettua aikaa jo, raskaus vaan tuntui tällä kertaa loputtoman pitkältä. Tällä kertaa kaikki kesti; raskautuminen, raskaus ja synnytys myös. Tämä kolmas synnytykseni oli pisin synnytyksistäni. Ajattelen, että siihen liittyy tavallaan myös omia päänsisäisiä juttuja. Ja toki tuossa raskauden viime metreillä ajoin myös autokolarin, joka osaltaan vaikutti noihin mielen asioihin.

Kadonneen synnytysmielialan metsästys

Yöllä heräsin supistuksiin. Niitä ei ollut hyvä vastaanottaa makuultaan, joten nousin ylös ja vessaan. Lapsivettä tuli hiukan, ja myöhemmin myös limatulppaa.

 Edellinen kotisynnytykseni käynnistyi vastaavanlaisilla supistuksilla, joten olin iloisella mielellä, nyt se alkaisi. Supistuksia tuli useamman tunnin ajan, joten laitoin muutaman viestin, että tänään ehkä synnytetään. Mulla kun ei ole supistellut ns. huvikseen.

Lapset heräsivät uuteen päivään, ja oikeastaan siitä sitten koko meno hiipuikin pikkuhiljaa kasaan. Itselle tuli tosi ankea ja suorastaan angstinen olo, että mitä, eikö tämä nyt alkanutkaan? Synnytystiimistä olivat sinä päivänä kuitenkin tulossa paikalle jo ystäväni ja siskoni, ja turhautti tosi paljon, että kaikille tulisi turha keikka matkan takaa. 

Päätettiin, että lapset lähtisivät isovanhemmille, jos se auttaisi synnytystä käynnistymään, kun lasten iloinen ja tauoton höpötys ei veisi keskittymistäni. Koska joo, se kyllä vaikutti minuun. 

Lasten lähdettyä, iltaohjelmassa meillä oli kävelyä, rebozorentoutusta, akupisteiden painelua ja ihanaa hierontaa. Ja suklaata. Olin kyllä edelleen vahvasti tappiomielialalla, aika väsynyt niin henkisesti kuin jo kropaltakin edellisen yön valvomisten vuoksi. Käytiin kaikki nukkumaan, mutta täytettiin synnytysaltaaseen varuiksi jo ilmat, että jos nyt kuitenkin jotain tapahtuisi. 

Parin tunnin yöunien jälkeen heräsin omiin hengittelyääniini, vastaanotin supistuksia ja hengittelin syvään. Hassua, miten sitä osaa unissaankin jotain. Nousin ylös ja ajattelin, että eikä, taas varmaan sama kuin viime yönä. Ei siis hilpein mieliala vaan melko negatiivinen, mikä ei sinällään ole tyypillistä minulle, mutta kertoo paljon omasta olotilasta. 

So it begins! Synnytysallas odottelee vettä.

Mies nousi myös, kelloteltiin supistuksia, että saataisiin joku käsitys mihin suuntaan oltiin menossa. Supistusten väliajat torkuin sohvalla, mutta supistuksen tullessa oli pakko nousta hengittelemään, nojailla seinään ja heiluttaa lantiota. 

Nyt ei peruta enää!

Kolmen aikaan yöllä soitin kätilölle, että ei tämä taida enää tällä kertaa peruuntua. Supistusten välit olivat lyhentyneet ja kesto pidentynyt. Tunnin päästä molemmat kätilöt olivat paikalla. 

Supistuksissa tarvitsi jo äänenkäyttöäkin, ne olivat napakan tuntuisia. Hämmensi, kun supistukset tuntuivat vain vatsalla. Molemmissa edellisissä synnytyksissä ne tuntuivat selässä.

Ehdotettiin, menisinkö ammeeseen tai suihkuun. Menin kokeilemaan ammetta. Ammeeseen, vessaan, ammeeseen, suihkuun. Aina välillä kuunneltiin vauvan sydänääniä. Useampi tunti kului. Mietin, että miksi tämä on niin hidasta. Uuvuttavan hidasta. Ja kuitenkin supistukset oli todella tuntuvia ja tehokkaita koko ajan. Odotin nopeampaa toimintaa paljolti sen pohjalta,  kun edellinen synnytys kesti sen 3h.

Puoli kahdeksan maissa kokeiltiin rebozoheilutusta, jossa olin selälläni sängyllä. Toinen kätilö laittoi akupunktioneulat ja jäätiin sänkyyn porukalla, supistuksia vastaanottamaan edelleen. Supistukset tuntuivat tässä vaiheessa erittäin tuntuvasti mahan lisäksi myös selän puolella. Jes, edistysaskel, vaikka samalla kohtaa mieli myllersi kyllä paljon kaiken rankkuutta. Tässä kohtaa miehen läsnäolo oli itselleni koko ajan tärkeämpää. Että hän oli läsnä, näkösällä, vieressä, käsi kädessä. Se rauhoitti ja helpotti.

Tämä oli ehkä yksi lempparihetkistäni synnytyksessä, siinä meitä oli neljä torkkumassa supistuksen välejä, hengittelemässä supistuksia ja painelemassa selän akupisteitä.

 

Supistukset olivat todella voimakkaita, mutta oma ajatus siinä sängyllä oli, että nyt on tosi hyvä. Ja aina sai mielen psyykattua, että yksi kerrallaan, eteenpäin mennään. Mieli tavallaan vaihtui tässä kohtaa paremmaksi, että kyllä vauva syntyy pian. 

Ja tuntuikin, että vauva laskeutui alaspäin, ja että sängystä voisi jo nousta.

Kävin vielä suihkussa hakemassa voimia alakertaan, ammeeseen siirtymistä varten. Matka tuntui pitkältä ja supistuksia tuli. Suihku tuntui niin hyvältä alaselässä ja alavatsassa. Ajattelin, että olisipa useampi suihkusuutiin, niin saisi yhtäaikaa suihkuteltua sekä selkää että vatsaa. Ah.

Alakertaan siirtyessä mietin, että jes, nyt on enää tyyliin jokunen supistus ennen kuin vauva syntyy. Oikeasti kesti vielä puolitoista tuntia, mutta onneksi en tiennyt sitä :D Aina helpompi vain ajatella, että seuraava supistus, yksi vielä, okei vielä yksi..

Ammeessa jatkettiin. Taisin enimmäkseen nojailla eteenpäin, altaan reunaan. Toisessa kädessä miehen käsi, toisessa välillä siskon ja välillä ystävän käsi. Nyt oli jo hankalampaa pitää mieli ja hengitys kasassa, supistukset olivat niin voimakkaita. 

Hengitys 

Sisko oli edellisessä synnytyksessään testannut toimivammaksi (viiden synnytyksen kokemuksella) ns. hymyhengityksen, ja sen, kun ajattelee samalla hengityksen rentouttavan kohdun. Ohjeistukset ja tsemppaaninen tästä auttoi tosi paljon. 

Välillä tosiaan meni karjumiseksi ja kuulosti melkoisen eläimelliseltä, mutta nuo tsempit auttoivat hengittämiseen. Aina silloin, kun sai hengitettyä syvään ja olemaan karjumatta, tuntuikin vauva etenevän parhaiten. Ja niinhän se onkin, rentoutunut keho on aivan eri kuin kireät ja jännittyneet lihakset. Ja keho joka antaa myöten eikä taistele vastaan, on myös kivuttomampi keho. 

Se fiilis kun lopulta tunsin että vauva on synnytyskanavassa! Se tuli juuri tällaisen supistuksen aikana, kun sain hengitettyä hymyilllen. Kätilö vinkkasi kokeilemaan omalla kädellä, missä vauvan pää tuntuu. Vastassa olikin jo tosi lähellä kalvot lapsivesineen. Ei enää kauaa!

Ponnistusvaihe. Hyvä hengitys, karjunta ja muu vuorottelivat. Niiden seassa yritin olla ponnistamatta, mutta välillä tuli kyllä vähän vahingossa yritettyä sitäkin. Se oli yleensä yhteydessä tuohon karjuntaan, ja no joo, jos ei ole jo käynyt selväksi, se ei ole se tehokkain menetelmä. 

Toisaalta tuntui, että mielen tarvitsikin huutaa, ja toisaalta taas se vei voimia ja kasvatti vauvan pään tuomaa paineen tunnetta alapäässä. 

Vihdoin vauvan pää syntyi. Tämä loputon synnytys loppuu sittenkin, oli ajatukseni. Tälläkin kertaa jotenkin veden paine ohjasi vauvan kroppaa "väärään" suuntaan, jotenkin eteenpäin, ja itsestä tuntui ettei loppukroppa pääse tulemaan. Nousin siinä hieman, ja kätilö auttoi vauvaa vähän hartioista tulemaan. Ja onneksi auttoikin, vauva olikin isompi mitä olin ajatellut.

Siinä me ollaan tämän kotisynnytyksen päätteeksi.
Täyttä rakkautta.

Nostin vauvan vedestä syliini. Helpotus ja onni! Ihanaa, vihdoin! Tätä vauvaa oli jo niin odotettu. Ja siinä hän nyt oli. Mieli vaihtui hyvään ja onnelliseen. Kello oli nyt yksitoista aamupäivällä, vauvaa oli synnytelty yö, aamu ja aamupäivä. 

Olin ammeessa vielä tovin vauvan kanssa. Niin helpottunut olo kaikesta. Takapuoli oli ihan arka istuessa ammeessa, mutta tunne kielikin vain onneksi istukasta, joka tulikin sitten jo. Istukan tulon jälkeen nousin ammeesta vauvan kanssa pötköttelemään sohvalle. Napanuora katkaistiin puolentoista tunnin jälkeen syntymästä. 

Punnittiin vauva. Oho, lähemmäs neljä ja puoli kiloa, ja aika iso pääkin. Mun isoin vauva, pikkuinen. Ilmanko tuossa koko toimituksessa kesti. Ja ponnistusta ajatellen, onneksi kestikin, koska nyt säästyin tikeiltä, joita varmasti olisi tarvittu, jos vauva olisi tullut rytinällä.

Tämän synnytyksen fiiliksiä on vaikea pukea sanoiksi. Ehdottomasti positiivinen synnytyskokemus lopulta, mutta samalla myös aika rankka kokemus. Ja kuitenkin kokonaisuudessaan aika upea, vaikkakin eri lailla kuin edellinen. Voimauttava myös sillä tapaa, että vau mistä urakasta selvittiin! 

Voisin summata, että kaikista näistä kolmesta synnytyksestäni hyvää valmistautumista ja mielen hallintaa tarvitsin eniten tässä synnytyksessä. Kaikissa niitä kyllä on tarvittu, mutta tässä kaikki valmistautuminen ja asioiden sisäistäminen olivat eniten koetuksella ja mieltä tarvitsi todella paljon avuksi että pääsi hetkestä toiseen.

Myös synnytystiimi merkitsi tosi paljon. Paljon enemmän kuin osasin ajatellakaan. Että itsellä oli turvallinen olo ja ns. hyvä energia. Kaikki paikalla olleet ihmiset olivat tärkeitä synnytyksessä eri tavoin. Sain paljon tsemppejä ja kehuja synnytyksen aikana, joiden näin jälkeenpäin nään merkinneen paljon ja tuoneen voimia jatkaa. Niitä kyllä tarvittiin. Usko selviytymiseen oli koetuksella monta, monta kertaa. 

Kirjoitan vielä myöhemmin lisää synnytykseen liittyen.

Mutta nyt on aika ihanaa. Ollaan siitä loputtomasta odotuksesta siirrytty ihanan vauvantuoksuiseen arkeen. 

Vauvan synnyttyä korkattiin alkoholiton kuohuva ja paistettiin pakastimesta synnytystä varten ostetut pitsat. Kippis upealle tiimille ja maratonilta tuntuneelle synnytykselle! 

Tervetuloa vauvakuplaan myös Instagramin puolelle @iloelolaura !

Mother's blessing, vauvan kokoarvio ja osteopatiakäynti - raskausviikot 37-39

 

Nyt voi kai jo sanoa, että eletään aika jänniä aikoja! Vauva voi syntyä ihan milloin vain. Omat ajatukset alkavat jo aika lailla pyöriä synnytyksessä. Ihanaa! Eikä kyllä enää malttaisi odottaa yhtään.

Tämä raskaus on tavallaan tuntunut todella pitkältä. Nyt ei kuitenkaan ole paljoa enää jäljellä. Se jos mikä tuntuu ihanalta. Vatsa on aika ihana pallero, mutta kaipaan myös sitä mahattomuuden helppoutta. Vaikka juu, kroppani ei ole sitä palautumistyyppiä, joilla vatsa häviää nopeasti muutamassa päivässä tai viikossa synnytyksen jälkeen. Minulla nahka kuroutuu pikkuhiljaa ja kilotkin ovat tippuneet hissukseen. Mutta mietitään sitä sitten, kun on sen aika. 

Raskausviikko 39 on parhaillaan menossa. Pari viikkoa sitten kävin lähisynnärillä vauvan kokoarviossa, koska lääkärineuvolassa kohdun sf-mitta oli pompsahtanut aika korkealle. Hyvähän se on tarkistaa. Kolmas vauva jo tulossa, mutta ekaa kertaa olin tällaisessa kokoarvioinnissa. Ihan hyväkin, ettei näitä tehdä rutiinisti, vaan ainoastaan jos on tarvetta. Vauvan kokoarviokin on kuitenkin vain arvio, sinällään suuntaa antava, mutta voi heittää suuntaan tai toiseen.

Vauvan kokoarvio ja kotisynnytys

Loppupeleissä synnärillä lähinnä keskusteltiin tulevasta kotisynnytyksestä, ja mulla oli pari siihen liittyvää reseptiäkin, joita tarvitsin kirjoitettavaksi. Itseä tällaiset kohtaamiset aina vähän jännittää ennalta, kun ei voi tietää, minkälainen vastaanotto siellä odottaa. Lähinnä siis ihmisten asenteet ja ajatukset. Suomessahan kotisynnytyksiä ei viralllisesti suositella, ja välillä kotisynnyttäjät saavat todella ikävää kohtelua osakseen.

Kohtaaminen oli kuitenkin tosi positiivinen. Lääkäri oli asiallinen, ja tuntui tietävän tutkimuksista ja parin muun länsimaan kotisynnytyskäytännöistä. Mainitsi toki, että Suomessa ei suositella, ja keskusteltiin myös asioista, jotka olisivat syitä sairaalaan siirtymiseen. Eli lähinnä juteltiin, onko mulla realiteetit kohdallaan. Olin ilahtuneen yllättynyt, että lääkäri oli tietoisen oloinen asioista. Esimerkiksi siitä, että itsestään käynnistynyt, lääkkeetön ja mahdollisimman toimenpiteetön synnytys matalan riskin uudelleensynnyttäjällä todennäköisesti tulee menemään hyvin. 

Edellinen kotisynnytykseni löytyy täältä.

Lopuksi myös pikaisesti ultrattiin vauvaa, ja kaikki vaikutti siellä kohdun sisällä olevan ihan mukavasti. Ei vauvakaan mikään jättiläinen, vaikka sf-mitasta olisi niin voinut luulla. Aika samankokoinen tyyppi näyttäisi olevan tulossa, kuin nuo minun aiemmatkin vauvat, eli noin neljää kiloa arveltiin syntymäpainoksi. Syytä korkealle sf-mitalle ei siis sieltä löytynyt, ja viime viikolla neuvolassa mittaillessa mitta olikin laskenut :D Vauva ei vielä kuitenkaan ole laskeutunut, joten mittaustulos ei johdu siitä. Vauva on varmaan vaan ollut vähän eri asennossa. 

Rv39 -melkoinen pallo, mutta vointi silti hyvä!

Raskausajan osteopatia ja Mother's blessing -juhla

Viime viikolla oli mukavia menoja, treffasin muutamaa lähialueen kotisynnyttäjää ja kävin osteopaatilla. Olen aiemmin maininnutkin, että mulla on tapana raskausaikana käydä se pari kertaa osteopaatilla. Sellaisella tekijällä, joka osaa raskausajan hoitoja. Olen melko tarkka siinä, kenellä käyn, ja kysyinkin suosituksia edelliseltä osteopaatiltani. 

Jos olisi jotain kropan vaivoja, niin toki sitten olisi hyvä käydä useamminkin niitä hoidattamassa. Raskausajan kaikenlaiset vaivat ovat tyypillisiä, mutta niiden kanssa ei ole pakko elää. Useinhan neuvolassa sanotaan vaikkapa liitoskivuista, että ne nyt vain kuuluvat raskauteen. Ei niiden ole kuitenkaan pakko kuulua. Se, että joku asia on yleistä, ei tarkoita että sen pitäisi automaattisesti kuulua raskauteen.  

Nyt itsellä oli ajatus, että tehdään vikat tasapainotukset lantion alueelle, ja muutenkin tarkistetaan, että kaikki on synnytystä varten valmista. Oli hyvä käynti, ja myös häpyliitoksen jomotukset jäivät sinne käynnille. 

Olen jo varannut ajan myös vauvalle, mikäli hän on vaan syntynyt siihen mennessä :D Itsellekin varaan ajan sitten synnytyksen jälkeen, omaa palautumista tukemaan. 

Menneenä viikonloppuna juhlittiin mun Mother's blessingiä pienellä porukalla. Tässä postauksessa muutama kuva viikonlopun ihanasta kukkaseppeleestä :) Mulla on joka kerta ollut mother's blessingit baby showereiden sijaan. Ja tykkään kyllä, siitä että keskitytään äitiin vauvan sijaan. Ystäviä ja yhdessäoloa. Voimauttavaa. Vauvan ympärillähän asiat pyörivät sitten hänen synnyttyä, niin on kiva, kun juhlat eivät niinkään ole täynnä vauvaa. Edellisistä juhlista aika tarkalleen kolmen vuoden takaa löytyy täältä.

Tällä kertaa me tehtiin ihanaa jalkakylpysuolaa, kasvoseerumit Young Livingin eteerisillä öljyillä, mahakipsi, sain kukkaseppeleen, siunauksia ja paljon kauniita sanoja. Hyvää ruokaa, ihania ihmisiä. Lopuksi mentiin vielä löylyihin läheltä kerättyjen yrttien ja vastojen kanssa.

Viimeisten raskausviikkojen valmistelut

Nyt tavallaan loppuraskaus on enää odottelua. Mitään suurempaa ei ole sovittuna enää. Allas on valmiina ja odottaa pumppaamista, vesiletku on kaivettu kaapista, pressu on jossain päin varastoa. Synnytysöljyt sekoitettuna, rebozo kaivettuna esiin, kookosvesi jääkaapissa ja juomapillitkin löydetty. Synnytystiimi kartoitettu ja pakastimesta löytyy monipakkaus pitsaa jota voi sitten syödä synnytyksen jälkeen. Heh. 

Synnytysmusiikit ovat vielä vähän vaiheessa, ja muutaman synnytysvoimalause-taulunkin voisi vielä askarrella. Semmoista kivaa odottelupuuhaa. Ei pakollista, mutta kun tässä tätä aikaa ilmeisesti vielä on, niin pientä puuhastelua on kiva olla. Tokihan tässä koko ajan pyörii tavallinen lapsiperhearki, niin senkin takia nuo pienet puuhat ovat mukavia, vievät ajatusta synnytykseen kotitöiden ja lasten kanssa olemisen välissä. 

Valmistautumista tämäkin :) Tunnelmavalot, jos tälläkin kertaa 
synnytys tapahtuu yölllä.

Kellonaikaa, päivää tai muutenkaan synnytyksen kulkua ei voi ennustaa. Valmistautuminen on silti aina järkevää. Se valmistaa myös mieltä tulevaan. Mieli onkin ollut hyvä jo pitkän aikaa, vaikka välillä tuleekin sellaisia "eikä, en jaksa jos tässä menee vielä neljä viikkoa!" -hetkiä. Etenkin lasten syntymäpäiväjuhlien jälkeen oli olo, että huhhuh, mutta nopeasti voimat taas siitä tasaantui arjen tullen. 

Olo kropassa on jotenkin tosi tavallinen, eikä oikeastaan tunnu yhtään siltä, että synnytys olisi lähenemässä. Mihinkään ei kolota, supistele tai mitään. Hassua ajatella, että vauva kuitenkin lähiviikkoina syntyy!

Kurkkaa myös

Vauvan asentoon vaikuttaminen

Raskauskuulumisia rv34

Neuvolassa ei painostettukaan sisätutkimukseen

Instagramin puolelta @iloelolaura löytyy ajantasaiset kuulumiset, ja varmaan myös synnytyksen lähestyessä siihen liittyvää :) 

Synnytys ja omaan kehoon luottaminen. Vaikeaa vai helppoa? Viikon nosto.

 

Naisen keho pystyy ihmeellisiin asioihin. Tai ainakin silloin, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Joskus mieli voi olla suurena esteenä kropan toiminnalle. Esimerkiksi synnytyksen kulusta tiedetään, että mieli vaikuttaa suurelti synnytyshormoneiden toimimiseen. 

Oma kolmas synnytykseni lähestyy, joten luonnolisesti synnytysaiheet ovat kovasti mielen päällä. Julkaisen joitakin aiempia tekstejäni aiheesta, pienin päivityksin. Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

Tässä raskaudessa minulla ei alkuun ollut minkäänlaista luottoa kehooni. Keskenmeno söi keholuottamuksestani aimo siipaleen. Iso osa tästä raskaudesta on mennyt asian käsittelyyn ja tavallaan uuteen nousuun. Voimaantumiseen ja luottamuksen kasvattamiseen. 

Oman mielen kannalta kuopuksen raskausaika kolme vuotta sitten oli helpompaa aikaa. Olin tietoisesti kasvattanut keholuottamusta, lukemalla, ajatteluani ohjaamalla jne. Alusta asti oli helppo luottaa jo ennalta omaan kehoon myös synnytyksessä. Esimerkiksi olin hyvin varma, että synnytyksen kesto tulisi olemaan kolme tuntia. Ja se oli. Jostain vain tiesin sen. 

Loppukesän ja syksyn aikan itselläni on keholuottamus noussut kohisten. Kun muutto ja muut hommat saatiin hoidettua alta pois, on ollut eri tavalla aikaa työstää asioita mielenkin tasolla. Ennen muuttoa tuntui mielen päällä olevan niin paljon muuta, ettei synnytyksen miettiminen tuntunut ajankohtaiselta. 

Joku muu tietää paremmin?

Normaalielämässä aika moneen meistä on istutettu ajatus siitä, että joku muu tietää meitä paremmin, oli asia mikä hyvänsä. Koronasuositukset, ruokasuositukset ja muut.. Ehkä vähän sen suuntaista, että jätetään ajattelu "ammattilaisille", mitä me pienet maanmatoset mistään tietäisimme? Taidamme olla aika auktoriteettiuskovaista kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Sama myös synnytyksessä, monesti ajatellaan, että kätilö kyllä tietää, miten kuuluu synnyttää, ja kertoo sitten kyllä. Ja onhan se tavallaan niinkin, kyllähän kätilö tietää ylipäätänsä synnytyksistä, ja vaikkapa osaa tarjota erilaisia lääkkeellisiä apuja synnytykseen. 

Jos kuitenkin menen synnyttämään sillä ajatuksella, että joku muu tietää itseäni paremmin, en ehkä voisi kuunnella itseäni ja kehoni viestejä niin hyvin, koska keskittyisin sen sijaan kuuntelemaan jonkun muun arviota tai mielipidettä synnytyksestäni. 

Toki kätilöt ovat rautaisia ammattilaisia, mutta kokemusta juuri sinusta synnyttämässä heillä tuskin on ennestään. Paitsi toki, jos satut saamaan ennestään tutun kätilön, niin hän voi muistaakin asioita sinusta synnyttäjänä :)

En tarkoita, etteikö myös kätilön kuuntelu olisi tärkeää. Esimerkiksi vauvan sydänäänet ja muut ovat oma lukunsa, mutta tämä luku ei kerro niistä.

Aiemmat kokemukset voivat nakertaa luottamusta

Epäluottamus omaan kehoon, itseen synnyttäjänä, omiin tuntemuksiin, oloihin, ajatuksiin. Kulttuurimme, ja etenkin sen synnytyksiä kauhisteleva, pelotteleva ja medikalisoiva puoli siitä on yksi osatekijä. Lisäksi monet aikaisemmin kokemamme asiat siihen päälle, niin voi sentään. 

Siinä on kiva suo, josta yrittää sitten itselleen ammentaa luottamusta synnytystä ja sen luonnollisuutta kohtaan. Mieli, joka voisi olla paras työkalumme, onkin meitä vastaan. Melko harvassa on maassamme kannustava ja tsemppaava ilmapiiri synnyttämistä kohtaan, mutta onneksi sellaistakin löytyy. Kuten alussa mainitsinkin, itsellä keskenmeno on vaikuttanut myös mieleen, ja vaati tässä raskaudessa eri tavalla asian työstämistä.

Mieltä häiritsevän asian ei kuitenkaan tarvitse olla noinkaan radikaali. Se voi muukin asia, jossa tuntuu, että oma kroppa ei ole toiminut halutulla tavalla. Tai ihan vaikkapa sukulaisen kommentti "meidän suvussa synnytykset ovat pitkiä ja kivuliaita", ajatus "liian pienestä" lantiosta, tuttavan kokemus vaaratilanteesta sairaalasynnytyksessä ja muut kommentit, jotka jäävät mieleen elämään ja vaikuttamaan. 

Tieto ei lisääkään tuskaa?

Tieto voi lisätä hurjasti luottamusta. Oikea, faktoihin perustuva tieto, ei pelottelu, mutuilu ja tarinat. Aiempina raskausaikoinani olen lukenut paljon synnytykseen liittyvistä hormoneista, kehon toiminnasta, lukenut synnytyskertomuksia ja katsonut synnytysvideoita. Ne kuitenkaan yksistään eivät ole riittäneet tuomaan varmuutta itselleni, vaikka ovatkin osaltaan olleet hyvin voimaannuttavia.

Synnytyksen normaali fysiologinen kulku on ihmeellistä, ja siihen perehtyminen on avannut ovia varmuudelle mielessäni. Tieto on auttanut mieltäni tekemään tehtävänsä synnytyksessä, eli vetäytymään ja antamaan tilaa keholleni synnyttää.

"Jos olisimme olleet kotona, olisimme kuolleet"

Kuolemakortti heitetään usein synnytyksen yhteydessä. Kuolemakortti ei varsinaisesti luo kenellekään luottamusta synnytykseen. Se antaa kuvan, että ihan tavallisessa synnytyksessä, jossa siihen mennessä kaikki on mennyt hyvin, kuolemanvaara kurkkaisi joka nurkan takaa, valmiina astumaan esiin.

Tärkeät yksityiskohdat unohtuvat.  Se, kuinka synnytyksessäkin jokainen asia vaikuttaa seuraavaan asiaan. Synnytykseen puuttumisilla on myös negatiivisia puolia, suuriakin riskejä. Usein vain sanotaan "me olisimme kuolleet, jos olisimme jääneet kotiin", vaikka todelllisuudessa sama tilanne ei olisi toistunut kotona. Sairaalassa on omat riskinsä, kotona omansa. Jo pelkästään sairaalaan siirtyminen on yksi tekijä.

Virheelliset käsitykset ovat sitkeässä, ja monet äidit mielellään kertovat eteenpäin myös (tai ehkä etenkin?) niitä hurjia ja karujakin synnytystarinoita pelottelu- tai varoitusmielessä. 

Mieli, tehokkain työkalu synnytyksessäkin 

Omalla kehollamme on valtava osaaminen moneen, ja naiskeholla on myös taito synnyttää. Taito, jota mieli pyrkii ohjaamaan. Mieli voi olla joko hyvä työkalu, tai sitten se, joka jarruttaa koko hommaa. Pelko on yksi tehokkaimmista luottamuksen tuhoajista. 

Koen, että kun kehon ja mielen yhteistoiminta synnytyksessä on mieleen juurrutettu, ja autonominen hermosto, pelon vaikutukset, synnytyksen vaiheet ja muut ovat tuttuja, pystyy myös pelolle sanomaan heipat. Muiden kauhukokemukset saa suljettua oman mielen ulkopuolelle. Sen jälkeen mieli on vapaampi keskittymään asioihin, joista voi olla synnytystilanteissa hyötyä. Toki siltikin yllättäviä tilanteita tulee varmastikin vastaan, mutta mieli on työkalu, joka auttaa eteenpäin. 

Taidan vetäytyä jo synnytyskuplaani odottelemaan synnytystä! 

Hyppää mukaan Instagramin puolelle @iloelolaura , sieltä saattaa löytyä myös synnytykseen liittyviä asioita :)

Lisää aiheesta:

Synnytysteni väliset eroavaisuudet

Tarvitseeko kolmanteen synnytykseen valmistautua?

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä?

Synnytysteni väliset eroavaisuudet - viikon nosto

Kannattaako synnytyksiä ylipäätänsä vertailla? Omia synnytyksiä on kuitenkin mielenkiintoista pohtia, ja ainakin omista synnytyksistään voi saada jotakin uutta ajatusta seuraavaa varten. Tavallaan ottaa opiksi. 

Oma kolmas synnytykseni lähestyy koko ajan, ja sen kunniaksi ajattelin nostella aiemmin kirjoittamiani tekstejä aiheesta, pienin päivityksin. Kiva käydä läpi omia aiempia ajatuksia, nyt kun valmistautuu ja odottelee synnytystä. 

Alkuperäinen postaus löytyy täältä.  

Harjoituskappale?

On kaiketi tyypillistä, että ensimmäinen synnytys on harjoituskappale. Ensimmäiseen synnytykseen ei välttämättä valmistauduta, ja siihen liittyy paljon tietämättömyyttä ja ihan uusia asioita. Synnytyksen fysiologiaa voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole lainkaan perehtynyt asiaan.

Omissa synnytyksissäni on eroja, valmistautumisesta synnytyspaikkaan sekä synnytyksen jälkeiseen olotilaan. Näitä eroja on mielenkiintoista pohtia. 

Takana kaksi synnytystä

Mulla on takana kaksi synnytystä, jotka molemmat ovat olleet hyviä synnytyksiä. Viimeisin synnytys oli kolme vuotta sitten. Se oli suorastaan upea. Ihana. Nykyään joutuu ihan kunnolla keskittymään yrittääkseen palauttaa mieleen sitä olotilaa vauvan syntymän jälkeen. Se oli niin vau.

Molemmissa synnytyksissäni on ollut paljon samaa, mutta myös isoja eroja. Ensimmäinen eroavaisuus on helppo nimetä, synnytyspaikka nimittäin. Esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa, allashuoneessa synnytysjakkaralla ollessa, viimeisin taas suunnitellusti kotona olohuoneessamme, veteen synnytysaltaaseen. Ensimmäisen synnytyksen kesto 5,5h, toisen 3h. Ensimmäisestä synnytyksestä en ole tainnut koskaan kirjoitellakaan, mutta kotisynnytys kolmen vuoden takaa löytyy tästä.

Erot synnytykseen valmistautumisessa

Molempiin synnytyksiini valmistauduin mielestäni huolella. Toki näin jälkikäteen mietittynä, olisi ensimmäiseen voinut valmistautua vielä enemmän.

Toiseen synnytykseen valmistautumisesta löytyy lisää tässä ja tässä. Toki muutama kirja jäi viimeisimmällä kerralla lukematta ihan laiskuuttani, mitkä kotiin olin luettavaksi varannut, mutta muutoin sain tehtyä ja pähkäiltyä ne asiat, mitä olin halunnutkin ennen synnytystä hoitaa ja valmistella.

Ekalla kerralla toki minulla ei ollut omaa synnytyskokemusta pohjalla, niin tiedon sisäistäminen oli vähän erilaista. Sen vuoksi en esimerkiksi mitenkään syvemmin paneutunut rentoutumiseen synnytyksessä, tai sisäistänyt kaikkea esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnasta, tai etenkään siitä, miksi kehoa ei kannata "häiritä" turhilla asioilla synnytystilanteessa. Tyydyin siis vain pintapuolisiin tietoihin noista asioista.

Nyt tämä kolmanteen synnytykseen valmistautuminen. Se ei ole aivan yhtä kokonaisvaltaista ollut kyllä, kuin toiseen synnytykseen valmistautuminen. Aika loppupainotteista tuntuu olevan. Mutta ajattelen, että hyvä pohja tiedollisesti ja mielenkin kanssa on tehty jo edellisissä raskauksissa. Kurkkaa aiemmat mietteet aiheesta tarvitseeko kolmanteen synnytykseen enää valmistautua?

Avautumisvaihe ja kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheen vietimme kotioloissa doulan ja miehen kanssa lääkkeettömiä kivunlievityksiä käyttäen. Sairaalassa pääsin sisätutkimuksen jälkeen synnytysaltaaseen. Kivunlievityksenä käytettiin mm. akupainanta, liike, vesi, doula, tsemppaaninen, mies, äänenkäyttö, hengitys, rentoutuminen, mielikuvat.

Kätilö laittoi minulle myös akuneulat korviin, mutta en osaa sanoa, mikä niiden vaikutus hommassa oli. Ja kyllä, lasken myös miehen ja doulan läsnäolon kivunlievitykseksi, koska myös tuki ja turvallisuuden tunne ovat synnytystä edistäviä asioita.

Kotisynnytyksessä avautumisvaiheessa nojailin jumppapalloon, oleilin suihkussa ja synnytysaltaassa. Vielä ekaakin synnytystä vahvemmin käytössä olivat äänenkäyttö, rentoutuminen ja hengitys. Myös musiikkia kuuntelin tässä synnytyksessä, ja koin sen voimaa tuovaksi tekijäksi. Aluksi Juha Tapiota jumppapallolla ollessa, synnytysaltaassa oleillessa sitten Nina Leetä.

Toimenpiteet

Sairaala ja koti ovat hyvin erilaisia synnytyspaikkoja, ja luonnollisesti myös toimintatavat ovat hyvin erilaisia. Sairaalassa on usein tietty protokolla, jota noudatetaan. Lähtökohtaisesti kotisynnytyksissä puututaan synnytyksen kulkuun todella vähän. Synnytykseen puuttumisen tiedetään lisäävän riskejä, ja kotisynnytyksessä riskejä ei voida ottaa. Sairaalassa on eri, kun jos joku toimenpide tekisikin haittaa, on sektiovalmius kuitenkin aina olemassa.

Sairaalasynnytyksessäni kokonaisuuteen kuului tullessa sisätutkimus makuuasennossa, jatkuva sydänäänien kuuntelu langattomilla laitteilla, kätilön ohjaamaa ponnistusta (aluksi), sekä yritys tuikata reiteeni oksitosiinipiikki, vaikka olin sen erikseen kieltänyt, eikä se myöskään ollut tilanteessa tarpeellinen. (Perustelu: "tämä annetaan kaikille")

Sinällään voisi sanoa, että sairaalassakin selvisin aika vähin toimenpitein. Yksi tekijä varmasti se, että sairaalaan tullessa olin jo kahdeksan senttiä auki, joten ei tarvinnut mitään kummempia kommervenkkejä, vippaskonsteja tai odottelua. Silti koin nuokin toimenpiteet melko häiritsevinä synnytyksen kulkua ajatellen.

Toisessa synnytyksessäni, eli kotisynnytyksessä sisätutkimuksia minulla ei ollut (toki niitä sielläkin saa halutessaan), koska synnytys eteni hyvin nopeasti. Kenellekään paikalla olleista ei tainnut jäädä epäselväksi, kun oli ponnistusvaiheen aika. Synnytyksen aikana sydänääniä kuunneltiin muutamaan otteeseen.

Ja mikä tärkeää myös, paikalla oli ainoastaan minun itseni valitsemia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tiesin pystyväni rentoutumaan, ja joiden tiesin antavan minulle myös täyden tuen sekä synnytysrauhan ilman ikäviä yllätyksiä tai riitelyä (sairaalassa ehdin kohdata tätäkin).

Ponnistusvaihe

Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 15 minuuttia, jälkimmäisessä se oli viiden minuutin luokkaa. Kumpikaan ei siis mikään kauhean pitkä rupeama. Esikoista ponnistelin synnytysjakkaralla. Ensimmäiset ponnistusyritykset olivat tosi brutaaleja. Kätilö ohjeisti ponnistamaan, vaikkei mulla ollut sillä hetkellä supistustakaan päällä. Kiire tai hätä ei ollut, jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi näin ponnistutettiin. Kai se on vain niin tyypillistä sairaalassa, kun esimerkiksi puudutetut äidit saattavat tarvita enemmänkin ohjeistusta ponnistamiseen.

Aluksi hämmentyneenä koitin sitten ponnistaa kaikin voimin, vaikka oikeastihan tiesin, ettei niin "kuuluisi", tai kannattaisi tehdä. Kilttinä tyttönä ja eka synnytys kyseessä, niin tottelin. Ilman supistuksia ponnistaminen tuntui todella järkyttävältä. 

Tavallaan tuntui jo siinä hetkessä, ettei tää tee kauheen hyvää keholle. Ihme kuitenkin, ettei käynyt sen hullummin. Onneksi oli hyvä ponnistusasento, ja olin valmistellut välilihaa öljyten ja hieromalla. Ja ehkä ihan myös good luck. Loppuponnistus meni paremmin, omien supistusten kanssa, mutta siinäkin käytin aivan liikaa voimaa puskemalla itse, enkä keskittymällä rentouttamaan lihaksia. Muistona rajusta ponnistamisesta oli synnytyksen alkuviikkojen jälkeen lievä laskeuma, joka onneksi meni itsestään ohi, mutta epätietoisuus sen suhteen tuntui ahdistavalta. 

Toisessa synnytyksessä menikin ihan eri lailla. Toki se oli nopeampi settikin, mutta myös itse keskityin tässäkin vaiheessa hengittämään ja rentouttamaan itseäni. Omilla voimilla työnsin vain silloin, kun tuntui, että on ihan pakko niin tehdä. Kätilö yhdessä vaiheessa sanoikin, että nyt älä työnnä yhtään enempää. Vaikka toki ponnistusvaihe tuntuikin, niin silti tuntemus oli aivan eri, kun ei ponnistanut yhtäkään kertaa apinanraivolla.

Fyysinen vointi synnytyksen jälkeen

Suurimmat erot miulla on ollut kuitenkin siinä synnytyksenjälkeisessä olossa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin heikossa hapessa voimalla ponnistamisen jälkeen. Huippasi kovasti, pyörryinkin muutamaan otteeseen. Ei kiva. Toisessa taas olin ihan voimissani ja jaloillani heti, vaikka molemmissa esim. hemoglobiini on synnyttämään mennessä ollut samalla tasolla, ja verenvuoto vähäistä.

Esikoisen synnytyksen jälkeen myös alapää oli kipeä useamman viikon. Sain kyllä istuttua ihan ok, ilman ekstrapehmikkeitä, kunhan istumaan asettautui varovasti. Myös vessassakäyminen sattui, ja se tapahtuikin käsisuihku apuna. 

Ylenpänä mainitsinkin jo lievän laskeuman. Alapäässä oli tosiaan ikävä paineentunne, olisi tehnyt mieli kävellä kättä haaroissa pidellen, kuin alapäätä tukien. Jälkitarkastuksen sisätutkimus oli ihan höpöhuuhaata. Ainoa syy, miksi halusin sisätutkimuksen, oli tuo lievä laskeuma. Lääkärin mukaan sellaista ei kuulemma ollut. Itse kyllä tunsin ja tunnen paikkani, ja tiesin emättimen seinämässä olevan lievää laskeumaa. Lääkärin mukaan ei kun vaan juoksuharrastusta jatkamaan.. No joo, neuvolalääkärit harvemmin ovatkaan mitään naisten alapäiden asiantuntijoita, aika hurjaa, kun saavat kuitenkin olla noita tarkastuksia tekemässä ja mm. jakelemassa vastaavanlaisia "liikuntalupia". (Liikunnan aiheuttamia ongelmia korjailtiinkin sitten vuoden ajan..)

Koska toisessa synnytyksessä sain synnyttää kehoa kuunnellen, eikä kukaan usuttanut puskemaan väärään aikaan tai kaikin voimin, oli myös olo synnytyksen jälkeen ihan erilainen. Olin jaloillani heti synnytyksen jälkeen, siinä rauhassa ihmeteltiin istukkaa ja punnittiin itse vauvaamme. Pissaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, eikä mulla alapää ollut kipeä synnytyksen jälkeen. Olisin voinut synnyttää vaikka heti uudestaan, sen verran hyvä kokemukseni oli.

 Myös jälkivuoto kesti ihmeellisen vähän aikaa.

Pääkoppa synnytyksen jälkeen

Olen onnellinen, kun mulla on ollut vain hyviä synnytyskokemuksia. Esikoisen synnytyksen jälkeen kesti kuitenkin pitkän aikaa käsitellä tuota ponnistusvaihetta, sekä sitä, että avustava kätilö tuli synnytykseeni riitelemään, vaikka meidän käytös häntä kohtaan oli ihan asiallista. 

Se, että mulle yritettiin tehdä asioita, jotka oltiin suullisesti ja kirjallisesti kielletty, antoi tosi kovan turvattomuuden tunteen. Jokaisella synnyttäjällä kuitenkin pitäisi olla päätösvalta omasta kehosta. Ja etenkin, kun ei ollut hätätilanne, vaan kaikki oli hyvin.
Mulle, juuri synnyttäneelle jäi vaan kurja olo tapahtuneesta. Hassua, miten tavallaan pieni asia voi nousta vaikutukseltaan niin suureksi. Olo oli ihan ylikävelty.

Kyllä, tärkeintä on, että lapsi ja äiti voivat hyvin ja synnytys menee muutoinkin hyvin, mutta näiden sanojen varjolla usein vähätellään synnyttäjien kokemuksia. Aivan kuin millään muulla ei olisi merkitystä, kuin sillä, että ollaan hengissä. Koska kyllähän muullakin on väliä, vaikka välillä näkeekin röyhkeitä, julkeita kommentteja siitä, kuinka synnyttäviä äitejä verrataan joihinkin elämysmatkailijoihin, ja kehotetaan käymään lasten teholla saamassa perspektiiviä elämään. 

What? Ai että synnytyskulttuuria ei kannata kehittää, koska joillekin käy huonommin? Samalla logiikalla esim. tasa-arvossa ei kannata pyrkiä edemmäs, koska "kattokaapa vaikka Afrikasta vähän perspektiiviä elämään!". Ei näin.

Niitä hetkiä ja kokemuksia kantaa kuitenkin sisällään koko ikänsä. Ei syntymän ihmettä unohda, oli se sitten ihanaa, ok, tai todella traumatisoivaa. Ja esimerkiksi traumatisoivat synnytykset näkyvät kyllä, on kuitenkin olemassa synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikutukset lapsilukuun, kiintymyssuhteen muodostumiseen, pelkopolikäynnit, jaksaminen vauva-arjessa, vaikutus synnyttäjän seksuaalisuuteen jne. Vaikutukset voi olla hyvinkin kauaskantoiset.

Kurkkaapa myös:

Miksi synnytyspettymys kannattaa käsitellä

Mikä synnytysväkivalta?

Hoida myös sektio/repeämäarpea

Instagramista meidän löydät nimimerkin @iloelolaura takaa!

Raskaus ja vauvan asentoon vaikuttaminen - näissä pitäisi itsekin kunnostautua!

Aiemmissa raskauksissani olen ahkerasti lueskellut siitä, miten oma oleminen voi vaikuttaa myös asentoon, johon vauva kohdussa hakeutuu. Tässä raskaudessa olen lähinnä nyt loppua kohden aktivoitunut myös käytännön toteutuksen kanssa.

Vauva on jo jonkin aikaa oleskellut pää alaspäin. Olen tehnyt belly mappingia, ja neuvolalääkärikin oli samaa mieltä vauvan asennosta. Eli pää alaspäin kyllä, mutta siitäkin asennosta on aika monta eri variaatiota. 

Iltaisin, kun otan mahatuubin eli tukivyön pois, vauva yrittää heti jotain vähän erityylistä asentoa, kun tilaa tulee enemmän. Pää on edelleen alaspäin, mutta vauvan jalat jotenkin omituisesti, yrittää kai olla mahdollisimman kaksinkerroin tai jotain. Nukkumaan mennessä teenkin yleensä vielä Spinning babiesin Forward leaning inversionin. Tällä vauva aika hyvin palautuu takaisin parempaan asentoon. Tarkoituksena on luoda tilaa kohtuun, jolloin vauva itse hakeutuu parempaan asentoon. Tätä olen harrastanut kaikissa raskauksissani.

Spinning babiesin erilaiset harjoitteet, kuten tuo yllämainittu, voivat auttaa ns. aukomaan kroppaa niin, että vauva tosiaan itse hakeutuisi parempaan asentoon. Ja päinvastaisesti myös omat asennot muutoinkin vaikuttavat vauvan olemiseen. Niin istumis- kuin makoiluasennotkin, sekä lantion jumit ohjaavat vauvaa, koska vauva haluaa olla itselleen hyvässä asennossa, äidin kropan sallimissa rajoissa. Se asento ei aina ole synnytystä ajatellen se kaikkein paras asento. 

Huonot istuma-asennot ja raskausajan osteopatia

Lantion jumeja olen tässäkin raskaudessa hoidattanut osteopaatilla. Vielä yksi aika minulla onkin varattuna ennen laskettua aikaa. Edellisellä käynnillä löytyi pientä epäsuhtaisuutta, mutta ei onneksi mitään suurempaa. 

Se on jännä, kuinka kroppa oikeastaan kertookin jonkun verran, mikä asento ei ole hyvä. Takanoja-asennot tuntuvat inhottavilta, eikä oikeastaan sohvalla löhöilykään tunnu omaan oloon hyvältä. Nämä ovatkin asentoja, jotka voivat edesauttaa vauvaa ei niin hyvään asentoon. 

Aika paljon tulee kyllä joo istuttuakin, mutta koitan kiinnittää huomiota, etten istu ristiluun tai häntäluun päällä. Jumppapallolla saa helposti hyvän asennon. Näin loppuraskaudesta toimii itsellä tosi hyvin myös ihan vaan nojailuun ja selän lepuuttamiseen. Pitäisi kyllä itse tsempata tässä enemmän! Ja rebozon voisi myös ottaa (synnytyskassista) ihan käyttöön näin raskausaikanakin.

Lue raskausajan oleiluasennoista ainakin tämä!

Jos et ole innostunut kurkkaamaan lisää aiheesta Spinning babiesin sivuilta, niin kurkkaa ainakin Kätilön käsistä -blogista hyvä teksti aiheesta. Siitä luin vinkkejä suomeksi jo edellisessä raskaudessa. Englanniksihan netti onkin sitten täynnä tietoa, jos vain sitä tietää etsiä.

Lisää aiheeseen liippaavaa:

Rebozo ja kuismaöljy - synnytykseen valmistautumista

Pääkopan valmistautuminen synnytykseen

Miksi synnytyksessä on vaikea luottaa omaan kehoon?

Tule mukaan myös Instagramiin @iloelolaura !

Raskaana korona-aikaan

Koronaan liittyvät rajoitukset vaikuttavat myös raskaana oleviin. Raskausajan palveluihin ja myös synnytyksiin. Ultrat, käynnistykset, neuvolakäynnit, lapsivuodeaosasto. Nihiin on äidin mentävä yksin tällä hetkellä.

Minullakin on ultra-aika tälle viikolle. Oltiin suunniteltu, että mies tulisi mukaan, mutta se ei nyt ole mahdollista.

Eniten harmittaa niiden puolesta, joilla on laskettu aika nyt tässä keväällä. Hallitus ohjeisti, että synnytyksessä saa olla läsnä puoliso tai muu tukihenkilö. Eli yksi henkilö synnyttävän äidin lisäksi. Moni hyötyisi synnytyksessään myös doulasta, ja isän läsnäolo synnytyksessä nyt on muuten perusteltua, onhan se hänenkin lapsensa.

Mutta onneksi edes tämä yksi ihminen. Monessa muussa maassa on linjattu, ettei äidin lisäksi muita synnytykseen. Ja voihan olla, että jos tämä etenee, se yksikin evätään.

Synnytyskaverina pelko?

Mietin, minkähänlainen vaikutus näillä mahtaa olla kiireellisten tai hätäsektioiden määrään? Siihen, kun alatiesynnytys vaihtuukin lennosta sektioksi. Synnyttämiseen liittyvistä hormoneista tiedetään kuitenkin yleisesti, että ne tarvitsevat toimiakseen luottavaisen ja turvallisen olon. Pelko hidastaa ja haittaa synnytystä. Siksi.

Voi olla isot vaikutukset sillä, kun doula ei pääse mukaan, tai joutuu yksin olemaan synnytyksen käynnistelyssä. Käynnistyshän voi pisimmillään kestää jopa päiviä.

Toki ymmärrän nämä rajoitteet. On se silti vain tosi hurjaa ja kurjaa monelle naiselle. Onneksi teknologia tulee edes vähän apuun. Etäyhteys doulaan, tai jatkuva videoyhteys puolisoon, kun synnytystä käynnistellään. Ja luulenpa kätilöopiskelijoiden olevan  tässä kohtaa hyvin tervetullut lisä moneen synnytykseen ja käynnistykseen. Ettei tarvitse olla yksin, jollei niin halua.

Olisitko lykännyt raskaushaavetta, jos olisit tiennyt koronasta?

Monessakin keskusteluryhmässä on mietitty, olisiko lykännyt toivetta raskaudesta, jos olisi tiennyt tästä koronajupakasta. Olisitko sinä lykännyt? Minä en. Maailmassa voi tulla mitä vaan vastaan, ei koskaan voi tietää.

Nyt on tämä koronavirus, kuka tietää mitä asioita maailmassa käydään läpi vaikka vuoden päästä? Niinpä.

Ja toki yrittämistä voi lykätä, mutta omaa ikääntymistä ei. Siinäkin on eroa, oletko vaikka juuri sen kaksikymmentä täyttänyt, vai kolme- tai nelikymppinen. Ja eihän kaksikymppistenkään terveys ja muut asiat ole kiveen hakattuja.

Ja entä, jos on pitkä yritys jo takana? Vaikka pari vuotta. Niin. Nythän hedelmöityshoidot ja muut tuntuvat olevan tauolla. Englannin suunnilla raskaana olevat lasketaan riskiryhmään, ja on kuulemma suositeltu 12 viikon kotona oloakin. Suomessa me emme kuulu riskiryhmään, vaan terveydenhoidossakin koronariskin kanssa työskentelee tälläkin hetkellä hurja määrä raskaana olevia.

Kuvat liittyy, käytän kehon ja mielen hyvinvointia tukevia eteerisiä öljyjä tässäkin kohtaa elämää. Kuvat Young Living.

Tottahan se on, että raskaana olevilla on alentunut puolustuskyky pöpöille. Ja että myös jokusesta syntyneestä vauvasta on koronavirus löydetty. Tämänhetkisen tiedon mukaan äidin sairastama koronavirus ei hurjemmin vaikuta vauvaan, tai tartu häneen kohdussa.

Ja sitten taas toisaalta, tämänhetkinen tieto on voimassa aina vain toistaiseksi. Kunnes asiasta on enemmän tietoa.  Siltikin, pelkääminenkään ei kannata, millään tasolla.

Koitan ehkä sanoa, että se elämä on nyt. Olosuhteista huolimatta, me eletään tällä hetkellä. Turha jäädä murehtimaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Ja ne mihin voi vaikuttaa, niin se tehdään.

Netissä on muuten monia hyviä valmennuksia synnytystä ajatellen, kurkkaa vaikkapa Rento synnytys ja Synnytyksen ABC. Vaikka eletään poikkeusaikoja, synnytykseen valmistautuminen kannattaa aina.

Ja sinulle, jonka synnytys lähenee. 

Haluan sanoa, että sinä pystyt siihen! 

Usko itseesi ja valmistaudu. 

Et voi suunnitella synnytystä, mutta valmistautua siihen voit.

Synnytyspaikka vaikuttaa, eteeriset öljyt synnytyksessä ja Spinning babies - Terveisiä Kotisynnytysseminaarista!

Sain olla mukana porukassa, joka ideoi ja järjesti reilu viikko sitten olleen Kotisynnytysseminaarin. Seminaari oli Aktiivinen synnytys ry:n ja Suomen Doulat ry:n yhteistuotuos, ja voi että, olipa kyllä ihana päivä!

Kotisynnytysten siivellä päivän aiheina oli synnytyspöhinä ylipäätänsä. Synnytyskulttuurin kehittäminen, mahdolliset epäkohdat ja muut mietteet. 
Paikalla meitä oli koolla n. 120 aikuista sekä myös jokunen vauva. Kävijöinä oli niin kätilöitä, doulia, kotisynnytystä suunnittelevia perheitä kuin muuten vain synnytysaiheista kiinnostuneita.

Tämä viimeisin Kotisynnytysseminaari järjestettiin Kauniaisissa, ennen tapahtumaa kirjoitinkin aiheesta täällä, sieltä voit kurkata kaikki päivän aiheet. 

Päivän ensimmäiset liikutuksen kyyneleet taisivat karata kotonaan veteen synnyttäneen Kirsi Hjortin synnytysvideota katsoessa. Se tunnelma ja tunteet, kun vauva syntyy. Upeat synnytykset saavat liikuttumaan, vaikka kyseessä olisi itselle täysin vieras ihminen. Etuoikeus saada kokea palanen jonkun synnytystä.

Kotisynnytyskertomuksensa jakoi myös Elsa ja Ilkka Markkinen. Heidän vauvansa ei syntynytkään synnytysaltaaseen, kuten oli ajateltu, vaan ihanasti omalle takapihalle. He miettivät, että kuinkahan paljon synnytyksellä oli silminnäkijöitä naapuruston ikkunoiden kautta. Mua naurattaa tämä vieläkin, naapuriparat eivät ehkä ole tajunneet aluksi asiaa ikkunaan osuessaan. Ai että! :D

Synnyttäjän tila ja synnytysympäristön tärkeys

Synnyttäjän tilasta ja synnytysympäristön tärkeydestä puhui Laura Arpiainen, terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori, joka on synnyttänyt kotonaan Kanadassa. 

Synnytysympäristö vaikuttaa synnyttäjän oloon ja mieleen. Onko oma olo kotoisa, vai tuntuuko vieraalta, epävarmalta? Mieli ja olo, rentoutuminen, vaikuttavat vahvasti myös synnytyshormoneihin. Laura Arpiainen toi esiin, että tiettyjä kotisynnytysympäristöstä tuttuja elementtejä voi pyrkiä tuomaan myös sairaalasynnytykseen.

Kotisynnytyksessä koko tila on omaasi. Tutut tavarat, tunnelma ja se, että sinä asut siellä. Varmuus. Onneksi sairaalassakin voit päättää muutamasta synnytysympäristöön liittyvästä asiasta. Alla oleva, kursivoitu teksti on Arpiaisen puheenvuorosta:  

Ympäristötekijät - aistit, muunneltavuus 

Näkö - valaistus, värit, materiaalit, tuttuus

Kuulo - oma musiikki, ei muita potilaita yms

Maku - omat ruoat, omat yrttijuomat

Haju - omat aromaterapiat

Tunto - omat läheiset, omat tavarat

-Laura Arpiainen, terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori, Aalto Yliopisto 

Näiden tekijöiden avulla voi lähteä luomaan itsellesi parempaa, tutumpaa synnytystunnelmaa myös sairaalasynnytykseen. Kaikkeen sairaalassa ei voi vaikuttaa, mutta pienillä asioilla voi olla paljon merkitystä omaan olemiseen. Se ei ole hifistelyä tai ylimenevää toimintaa, vaan oman tilan luomista.

Tähän liittyen kaikki eivät pukeudu sairaalavaatteisiin synnyttäessään, joku haluaa omat lakanat, joku oman tyynyn, joku diffuuserin ja omat eväät. Omat tutut ihmiset, puoliso ja vaikkapa se doula, johon on tutustunut jo ennalta.

"Äitiyshuollossa ei hahmoteta aina, että lain silmissä synnyttäjän itsemääräämisoikeus on täysin ehdoton"

 

Minä myös synnyttäjänä

Synnyttäjän itsemääräämisoikeus ei poistu sairaalaan astuessa. Synnytysväkivalta, eli Minä myös synnyttäjänä -kampanjan puheenvuoro oli toinen teema, joka toi paljon ajatuksia, ja ehkä myös sisuunnutti taas tekemään lisää synnytyskulttuurin hyväksi. Asiat muuttuvat pikkuhiljaa paremmaksi, kun niiden eteen on valmis näkemään vaivaa.

Ei kukaan työntekijä (ainakaan toivottavasti) tee väkivallaksi koettuja tekoja ilkeyttään, vaan ne ovat usein toimia/puuttumisia/asenteita, jotka mahdollistuvat vanhojen käytäntöjen pohjalta. Kampanjan vetäjät, Katri Immonen ja Annamaria Mitchell kertoivat kampanjan tämän hetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Paikalla oli myös kuvausryhmä Yleltä. Aiheeseen liittyen lähitulevaisuudessa
ilmestyy dokumentti, jossa näkyy myös pätkä Kotisynnytysseminaarista. Jännää!

Kovasti ilahdutti muutamien kätilöiden kommentit. He olivat ottaneet kampanjan puheeksi sairaalassa, työpaikassaan, ja näin ovat viemässä asiaa eteenpäin. Arjen sankarit. Niin tärkeitä suunavauksia, eikä varmasti helpoimpia sellaisia.

Paikoitellen terveydenhoitoalalla suhtautuminen kampanjaan on ollut hyvin negatiivista. Asiaa on kielletty; ei tapahdu meillä, ei kukaan sellaista tee jne. On myös mainittu (syyllistetty) epäkohtien esilletuomisen vaikuttavan negatiivisesti jo muutenkin laskussa olevaan syntyvyyteen.

Onneksi kuitenkin epäkohtien esiintuominen mahdollistaa muutoksen. Muutos taas vaikuttaa vaikkapa juuri synnytyskokemuksiin, kauhutarinoihin ja jopa joidenkin perheiden lapsilukuun.

Kampanjasta löydät lisää tietoa tästä, omat aikaisemmat tekstini aiheesta tässä ja täällä. 

Tanja Mäkiharjun esittelypöytä (kätilö, urheiluhieroja): kinesioteippejä, tens-laite, erilaisia geishakuulia ja lantio havainnointiin. 

Kinesioteippaus raskausaikana

Kinesioteippaus ei ole itselleni tuttu aihe muutoin kuin nimenä. Nyt paikalla oli Tanja Mäkiharju, kätilö ja urheiluhieroja, joka tutustutti meidät aiheeseen pintapuolin. 

Kinesioteippauksen idea: kohottaa ihokudosta, jolloin hermoreseptorit eivät saa niin paljon ärsykkeitä ja kiputuntemus vähenee. 

Kinesioteippauksessa olennaisin asia taisi olla se, että täytyy tietää mitä tekee. Siitä voi saada apuja erilaisiin kipuihin ja kolotuksiin, turvotukseen ja verenkierron lisäämiseen, mutta se ei auta syyhyn, vaan ainoastaan vie kipu- yms tuntemusta pois.

Maarit Korpijärven/Äitiyden ilo mukana oli kolme erilaista diffuuseria eteerisille öljyille ja Young Livingin öljyjä. Meiltäkin löytyy tuo lasten pöllö-diffuuseri!

Eteeriset öljyt synnytyksessä

Yksi lempiaiheistani, eteeriset öljyt. Öljyjen käytöstä synnytyksessä oli kertomassa Maarit Korpijärvi, aromaterapeuttti, fytoterapeutti ja viiden lapsen äiti. Minun siskoni, moniosaaja!

Maarit kertoi ensin lyhyen infon eteerisistä öljyistä. Muun muuassa siitä, että laajan spektrin luonnolliset eteeriset öljyt toimivat turvallisesti ja niitä voi käyttää synnytyksessä ja raskausaikana. Älä siis käytä ihan mitä tahansa öljyä :)

Öljyt vaikuttavat mielen kautta (aivolisäke) sekä fyysisesti iholle laitettuna (verenkierto). Jos eteeriset öljyt ylipäätään kiinnostavat, kurkkaa PubMedistä  aiheesta, löytyy yli 20 000 tutkimusta.

Synnytyksessä öljyjä käytetään alaselkään, alavatsaan, jalkapohjiin, nilkkoihin, huoneen tuoksuttamiseen sekä erilaisiin öljykompresseihin (otsa, niska hartiat jne). Käytä aina laimennettuna, laimenna puhtaaseen kasviöljyyn (ei mineraali- tai rypsiölj). 

Hyppää synnytykseen mukaan, älä estele! Iloitse! Pelko on synnytyksen suurin vihollinen!

Appelsiini, laventeli, Surrender, Joy, Valor -öljyt vaikuttavat mieleen

-Maarit Korpijärvi

Kuulimme myös estrogeeinvajauksesta (jolloin synnytys ei käynnisty tai pitkittyy), hormonitasoista huolehtimisesta, välilihan tukemisesta, verenvuodon ennaltaehkäisystä, supistusten tehostamisesta, kivunlievityksestä eteerisillä öljyillä sekä vinkkejä synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Maaritilla itsellään on takana se viisi synnytystä, ja hänellä olikin hyvää vertailupohjaa omista synnytyksistään, alkupään synnytyksiin hän ei ollut vielä löytänyt laajan spektrin/terapeuttisen tason öljyjä, vaan kokeillut öljyjä, joihin hän pettyi. Hänen viidennessä synnytyksessään sain olla itsekin mukana, paikalle ehtimisestä kirjoitin täällä.

Paljon kaikkea, mitä itsekään en ole aivan sisäistänyt vielä. Onneksi aina voi kysyä vinkkejä viisaammilta, asiaan kouluttautuneilta!  

P.s. Meidän öljytiimiin mahtuu mukaan! Jos öljyily kiinnostaa, ole yhteydessä minuun, tai suoraan Maaritiin, niin pääset alkuun ja opit lisää. Maarit myös mielellään pitää koulutuksia ja öljyiltoja eteerisiin öljyihin liittyen.

Päivän muut herkut

Muita päivän aiheita olivat mm. Spinning babies, kotisynnytykseen valmistautuminen, normaalisynnytyksen hoitopolut, kotisynnytys Suomessa 2020 , synnytyskokemuksen työstäminen, imetyksen tila nyky-Suomessa sekä Saunamummujen video. Huikea päivä kokonaisuudessaan.

Puhujat ja aiheensa olivat mielenkiintoisia, vaikkakin aiheet ovat itselleni jo melko tuttuja (paitsi kinesioteippaus, ja eteerisistä öljyistäkin opin koko ajan lisää). Tosin oikeastaan jo pelkkä paikallaolo antoi itselle paljon. Se, että saa kerääntyä yhteen ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet synnytyskulttuurin kehittämisestä.

Siinä seurassa omat ajatukset tuntuvat aivan tavallisilta, koska muutkin paikalla olevat olevat kiinnostuneita samansuuntaisista asioista. Synnytys yhdistää. 

Pitkän päivän päätteeksi kaikki halukkaat siirtyivät tilojen toiseen siipeen saunomaan, juttelemaan ja syömään. Päivän ilahduttavin kommentti tuli eräältä osallistujalta:

"Luulin, että olen ainoa Suomessa, joka ajattelee kotisynnytystä. Ja meitä onkin näin monta, vau!" 

Se ilo, joka tuon sanojasta paistoi. 

Ai että, ei kun seuraavaa Kotisynnytysseminaaria järjestämään! 

Kurkkaa Intagramin puolelta @iloelolaura , kohokohdista löytyy paloja seminaaripäivästä.

Hoi raskaana oleva! Osallistu Olennainen odottaja -verkkokurssin arvontaan

Kaupallinen yhteistyö OlennainenFysio

Raskausaika on muutosta monelle asialle. Kasvavan perhekoon lisäksi mieli on täynnä ajatuksia ja kehokin muuttuu. Edellisissä raskauksissani olen kokenut hyväksi panostaa omaan hyvinvointiin ja synnytykseen valmistautumiseen, ja nyt saankin aloittaa tämän raskauden Olennainen odottaja -verkkokurssilla. Uskon saavani siitä työkaluja hyvinvointiini raskauden aikana.

Kohti tasapainoisempaa odotusaikaa, hyvinvointia ja hyvää oloa. Muun muuassa tällaisista asioista Olennainen odottaja -verkkokurssi on tehty. Verkkokurssin takana on Maija Korkeamäki, doula ja fysioterapeutti, jolla on erikoisosaamista äitiysfysioterapiasta. Hänellä on näky olla luomassa parempaa odotusajan hyvinvointia kaikille äideille. Lue alta, mistä kurssissa on kyse, ja osallistu lopussa olevaan arvontaan.

Mitä Olennainen odottaja -verkkokurssi antaa?

Kurssi painottuu odotusajan hyvinvointiin, mutta antaa työkaluja myös synnytyksen jälkeiseen aikaan. Keho ja mieli ovat yhteyksissä toisiinsa, ja siksi sekä kehon fyysisest muutokset kuin henkinen hyvinvointikin ovat esillä kurssilla.  Vinkkejä, tietoa, ennaltaehkäisyä, erilaisia harjoituksia, ohjeet lantionpohjan harjoittamiseen ja rentouttamiseen, rentoutusharjoituksia, pohdintatehtäviä, äitiysfysioterapeutin ja doulan tuki netin välityksellä. Tarkemmat tiedot kurssista löytyvät täältä.

Aika vau paketti! Itse arvostan sitä, että tämä kurssi ei ole pääpainoltaan varsinainen synnytysvalmennus, vaan siinä on pohdittu myös koko raskausaikaa, fysioterapeutin näkökulman ja ammattitaidon kautta. Itse kaipaan juurikin vinkkejä ja ohjeita fyysisen kropan kanssa olemiseen.

Verkkokurssi kestää kolme viikkoa, mutta kurssin materiaali on käytettävissä myös jälkeenpäin. Näin ollen asioihin voi palata uudestaan, ja ne pystyvät jäämään oikeasti mieleen. Verkkokurssi alkaa 22.4.2019, eli ihan pian jo. Kerron kurssin jälkeen myös omia kokemuksiani, jää siis kuulolle.

Arvonta

Yhdessä OlennainenFysion kanssa arvotaan yhdelle onnekkaalle Olennainen odottaja -verkkokurssi. Arvontaan osallistut kommentoimalla alle, jätä mukaan myös sähköpostiosoitteesi :) 

Aikaa osallistua on lauantaihin 20.4.2019 klo 15 saakka. 

Onnea arvontaan ja ihanaa odotusaikaa!

Seuraathan jo Instagramissa @iloelolaura ja Facebookissa Iloa, eloa! -blogi

Sairaalasynnytyksen riskit, mitä ne ovat?

Sairaalasynnytyksen riskit, onko niitä? Kulttuurissamme yleisesti ajatellaan sairaalasynnytyksen olevan ainoa turvallinen vaihtoehto niin äidille kuin vauvallekin. Usein kuitenkin unohdetaan, että riskinsä on sairaalasynnytyksessäkin.  En puhu nyt synnyttämisestä ylipäätänsä, vaan synnyttämisestä sairaalaolosuhteissa.  

Minä ja vauvani olisimme kuolleet?

Melko usein kuulee synnytyskokemusten yhteydessä kommentin "minä ja lapseni olisimme kuolleet, jos olisimme jääneet kotiin". Se mitä tapahtui sairaalassa, tapahtui sairaalassa, eikä voida suoraan sanoa, että kaikki samat asiat olisivat tapahtuneet kotonakin. Sairaalassa puututaan synnytyksen kulkuun tavoilla, joissa on myös haittapuolensa. Jopa hyvää tarkoittavalla sisätutkimuksella on riskinsä, jokaisella niistä synnytyksen aikana tehdyistä.

Harmi, ettei kulttuurissamme opeteta tarpeeksi synnyttämisestä

Sairaalassa voi saada hyvän, hienon ja upeankin synnytyskokemuksen. Kätilömme ovat koulutettuja synnytysalan ammattilaisia, joista suurin osa myös tiedostaa toimivansa asiakaspalveluammatissa ja työskentelee suurella sydämellä. Synnyttäjät eivät kuitenkaan ole synnytysalan ammattilaisia, sillä harva on kovin perehtynyt synnytyksen luonnolliseen fysiologiaan. Ja miksi olisikaan, kun virallisista kanavista, kuten neuvolasta saatetaan antaa viestiksi, että kätilö kyllä tietää, ja kertoo sitten.

Synnytykseen liittyy kuitenkin niin paljon asioita, että ei ole mitenkään mahdollista kätilön siinä synnytyshetkellä kertoa kaikkea, etenkin, kun hän ei edes tunne synnyttäjää ennestään. Valmistautumattomuus samoin kuin valmistautuminenkin ohjaa synnytyksen kulkua omaan suuntaansa.

Hormonit synnytyksessä

Suurin osa sairaalaan liittyvistä riskeistä liittyy synnyttävän äidin hormonitoimintaan ja hänelle tehtäviin toimenpiteisiin. Jotta riskejä voi ymmärtää, tulee ensin tiedostaa mihin kaikkeen hormonitoiminta vaikuttaa synnytyksessä.

Hormonit vaikuttavat lähes kaikkeen synnytyksessä. Synnytys tarvitsee edistyäkseen kehon omia hormoneja, oksitosiinia ja endorfiinia, joita synnyttävän äidin oma keho tuottaa, mikäli hänellä on turvallinen ja luottavainen olo. Oksitosiini tuottaa supistuksia, avaa kohdunsuuta ja auttaa vauvaa laskeutumaan. Oman oksitosiinin puuttuminen pitkittää synnytystä. Se myös säätelee istukan irtoamista vauvan syntymän jälkeen, sekä estää sen irtoamisesta aiheutuvaa verenvuotoa. Endorfiini puolestaan rauhoittaa ja lievittää kipua. Epiduraali ja muut opiaatit heikentävät omaa endorfiinin tuotantoa, kuten myös pelko tekee.

Näiden hormonien puuttuessa tai vähentyessä kehosta, voi synnytys pysähtyä, kohdunsuukin voi alkaa sulkeutumaan. Pelko ja jännitys puolestaan lisäävät adrenaliinin tuotantoa, ja myös liika adrenaliini voi hidastaa tai pysäyttää synnytyksen.

Harmi, että kulttuurissamme ei opeteta synnytyksistä tarpeeksi. Sanotaan vain, että älä sinä tyttö kuule suunnittele, petyt vaan. Harva tietää tarkemmin, mitä synnytyksessä tapahtuu missäkin vaiheessa, ja mitkä asiat vaikuttavat.

Sairaalasynnytyksen riskit muodostuvat synnytyksen kulkuun puuttumisista ja niiden vaikutuksista

Mitä ovat synnytyksen kulkuun puuttumiset? Ne ovat kaikkia toimia, joita synnytyksen aikana tehdään. Vaikka ne ovat ns. hyvää tarkoittavia puuttumisia, niin silti. Puuttumisen motiivilla ei ole merkitystä siihen, että yhtä lailla kaikki toimenpiteet ovat puuttumisia luonnolliseen kulkuun.

Synnytyksen kulkuun liittyviä toimenpiteitä ovat esimerkiksi sisätutkimukset, sydänäänien kuunteleminen, kalvojen puhkaisu, scalp-anturin laitto, oksitosiini, antibiootin laittaminen, lääkkeellinen käynnistäminen, episiotomia, imukupilla avustaminen, ohjattu ponnistus, lääkkeelliset kivunlievitykset ja puudutukset, rajalliset asennot, sektiovalmius  (syömättömyys/juomattomuus) ja niin edelleen.   

Lisäksi myös henkilökemia sairaalan työntekijöiden kanssa voi vaikuttaa suuresti.

Suurin vaikutus toimenpiteillä on riski taas uudelle lisätoimenpiteelle, kun seuraavalla toimenpiteellä paikataan edellisen seuraamuksia. Esimerkiksi  synnytyshormonien häiritsemistä/häiriintymistä voidaan paikkailla synteettisellä oksitosiinilla. Synteettinen oksitosiini tarkoittaa usein järkyttäviä supistuksia, mutta sairaalassa on puudutteitakin antaa sitä varten. Ja jos yksi puudute ei toimi, niin sitten voi kokeilla seuraavaa. On scalpia, episiotomiaa, imukuppeja, ja jos nekään eivät auta, niin on se sektiomahdollisuus. Ja on myös valmius valvoa syntyneen vauvan vointia ja antaa tehohoitoa, mitä pitkittynyt synnytys ja/tai lääkkeiden käyttö synnytyksessä saattavat vaatia.

Näitä mahdollisia seuraamuksia synnytyksen kulkuun puuttumisesta ovat muun muuassa infektiot, pitkittynyt synnytys, repeämät, kohtulihaksen uupuminen, synnyttäjän uupuminen, vauvan uupuminen, vauvan hidastunut eteneminen synnytyskanavassa, lääkkein aikaansaadut infernaaliset supistukset, sektio, vauvan sydänäänien romahtaminen, lääkkeiden vaikutus hormoneihin synnytyksen aikana sekä sen jälkeen, lääkkeiden vaikutus vauvaan, runsas verenvuoto, repaleinen istukka, istukan irtoamattomuus, laskeumat, vauvan imemisongelmat, vauvan kiputilat, kohtutulehdus ja niin edelleen.

En sano, etteikö listassa olevia asioita voisi tulla ilman puuttumisiakin, mutta silloin kun synnytyksen kulussa on runsaasti puuttumisiakin, on todennäköisesti enemmän seuraamuksiakin. Sen lisäksi myös synnyttäjät ovat hyvin erilaisia. Eri asiat vaikuttavat hyvinkin eri lailla ihmisestä ja tilanteesta riippuen.

Kaikessa on riskinsä

Kaikessa tässä elämässä on riskinsä. Jokainen synnytykseen puuttuminen on riski. Mutta koska sairaalassa näihin isoihinkin riskeihin pystytään reagoimaan nopeasti, voidaan myös tällaisia riskejä ottaa. Voiko tällaisen synnytyksen jälkeen sanoa, että kotiin olisi kuollut? Toki, jos kotona siis ensin olisi tehty runsaasti synnytyksen kulkuun puuttumisia, lääkkeellisiä vauhdituksia, kalvojen puhkaisu, laitettu puudutteita ja muita. Sitten voitaisiin sanoa, että kotiin olisi kuoltu, sillä kotonahan ei ole sektiovalmiutta. Ja juuri se on syy, miksi kotona ei tehdä samassa mittakaavassa puuttumisia, saati käytetä lääkkeellisiä vauhdituksia tai puudutteita. Ei voida ottaa niin suurta riskiä.

Minullakin on takana yksi ihan onnistunut sairaalasynnytys, vähillä puuttumisilla tosin. 

Silti koen, että sairaalan riskeistä puhutaan aivan liian vähän. 

On liian helppoa tuudittautua ajatukseen, että synnytys nyt vain on niin vaarallista ja onneksi ollaan sairaalassa. 

Synnytyksen tärkein asia edelleen on se, että äiti ja vauva molemmat voivat hyvin. Nykyään tiedetään kuitenkin, että ne eivät ole ainoita merkittäviä asioita. Koko synnytys voi vaikuttaa vielä vuosia ja vuosikymmeniäkin eteenpäin. Synnytyskokemuksen lisäksi synnyttäneen äidin fyysinen terveys ja mielenterveys, kiintymyssuhteen syntyminen äidin ja lapsen välille, perheen lapsiluku, kokemukset joita kerrotaan seuraaville jälkipolville ja vaikutetaan näin heidän ajatuksiinsa. Siinä on jo monta asiaa joihin synnytyskokemus vaikuttaa, enkä varmasti edes muistanut kaikkia.

Onkin aika hienoa, että Maailman terveysjärjestö WHO viime vuoden uusissa synnytyksiin liittyvissä ohjeissa listasi yhdeksi  tärkeimmistä tavoitteistaan "Making childbirth a positive experience". Sitä kohti.

Lue myös

Väliliha ja "suomalainen ote"

Kotisynnytyskertomus

Jälkitarkastus ja sisätutkimus

Kuvat Pixabay

Seuraa myös IG:@iloelolaura ja FB:Iloa, eloa! -blogi