Koronan varjolla myönnettiin: sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei aina tarpeellinen

"Koronaviruskiireen" takia jälkitarkastukseen liittyviä sisätutkimuksia ja lääkärikäyntejä on karsittu joissakin kunnissa. Suositushan on ollut jo pidempään, että sisätutkimuksia ei tehdä rutiinisti, mutta silti niitä on tehty rutiinisti ja jopa painostaen. Tavallaan poikkeusaika onkin tuonut tuuppauksen suosituksen mukaiseen suuntaan, vaikka motiivi sille onkin ollut vähän väärä..

Jälkitarkastus on äidin terveystarkastus synnytyksen jälkeen, kun aikaa on kulunut 5-12 viikkoa synnytyksestä. Jälkitarkastustodistus on Kelalle ehtona vanhempainrahojen maksamisesta. Sisätutkimus, eli kurkistus alapään kuulumisiin on usein yksi osa jälkitarkastusta. Sisätutkimus tehdään (äidin niin halutessa) silloin, kun sen katsotaan olevan tarpeellinen. Sisätutkimus ei ole Kelaakaan ajatellen pakollinen, kuten ei mikään erillinen osa jälkitarkastusta. Pelkkä synnytys ei ole sinällään "riittävä" syy sisätutkimukselle, niitä kun ei nykyään tehdä rutiinisti, vaan tarpeesta. Vielä kuitenkin nykyäänkin äitejä kiristetään sisätutkimuksella, "et saa todistusta ilman sisätutkimusta". 

Jälkitarkastuksen sisätutkimus herättää ajatuksia monissa synnyttäneissäkin. Osa tietää ja ymmärtää, että sitä ei suositella tehtävän rutiininomaisesti, koska se ei ole kaikille tarpeellinen. Osan mielestä se pitäisi ehdottomasti olla pakollinen kaikille, vaikka gynekologista tutkimusta jälkitarkastuksessa ei edes tee alan ammattilainen eli gynekologi. 

Itse ajattelen, että jälkitarkastus on jokaisen äidin oikeus.Oikeus, ei velvollisuus.Oikeus saada ilmaiseksi pintapuolista tietoa omasta terveydestään, niin halutessaan. Hemoglobiini, verenpaine, virtsan tutkiminen, ehkäpä se sisätutkimus jne. Painon mittaamista pidän edelleen vähän erikoisena, tosin onhan sekin vapaaehtoista kuten kaikki muukin. Olenkin jättänyt oman punnitukseni neuvolassa väliin, samoin kuin myös sisätutkimukset silloin kun niille ei ole ollut tarvetta.

Nyt poikkeusaikana on puhuttu, "jos terveydenhuollossa ei ole nyt resursseja jälkitarkastukseen..."(Kelan sivuilta), niin ei hätää, vanhempainraha ei silti jää saamatta. Ei resursseja jälkitarkastukseen, auts. Varotoimenpidekaranteenien vuoksi on paikoitellen ollut pulaa terveydenhuoltohenkilökunnasta. 

Jälkitarkastus puhelimitse?

Samaan aikaan äitejä yhäkin painostetaan sisätutkimukseen, kun taas vaikkapa Helsingissä on osalla äideistä koko jälkitarkastus suoritettu puhelimitse. Villi veikkaus, että puhelimessa ei hirveästi gynekologisia tutkimuksia suoritella tai niihin painosteta. 

Osassa kunnista jälkitarkastus on aiemmin ollut ns. kaksiosainen, eli terveydenhoitajan kanssa mittaillaan hemoglobiinit ja muut, ja sitten mennään neuvolalääkärille, joka tekee sisätutkimuksen. Nyt tosiaan tuo rutiininomainen lääkäriosuus on paikoin jätetty kokonaan pois. Sinne pääsee kuitenkin edelleen niin halutessaan. Tavallaan tämä on edistysaskel, vaikka motiivi sille onkin väärä ollakseen edistyksellinen. Ja sekään ei ole hyvä, jos joku äiti ei sinne lääkärille sitten pääse, vaikka itse olisi halunnut. 

Tarvittiin siis vain yksi poikkeusaika, ja yhtäkkiä äidit "pärjäävätkin" aivan hyvin ilman sisätutkimusta, jota aina välillä väitetään pakolliseksi.. 

Kurkkaapa aiheesta myös

Kun sisätutkimukseen painostetaan tukien menettämisellä 

eli kun ystäväni ei saanut jälkitarkastustodistusta

Kantelun tulos: neuvola toimi väärin painostaessaan sisätutkimukseen,

 tässä ystäväni tapauksesta tehty kantelu

Kuva Pixabay

Lahjoin lapset neuvolaan. Suosittelen!

Kävimme loppuvuodesta lasten kanssa kolme- ja viisivuotisneuvoloissa. Tällä kertaa tuli lahjottua lapset neuvolakäynnille. Joskus pieni motivointi näkyy olevan paikallaan!

Olemme muuttaneet lähivuosina useamman kerran, jonka vuoksi myös neuvolatyöntekijä ja neuvola paikkanakin on aina meille uusi. Toissavuoden neuvolat eivät menneet ihan nappiin, ja siksi tänä vuonna lahjoinkin lapset jo suorilta. Vaikka sinällään, eihän se ole vakavaa, jos lapsi ei suostu neuvolassa näyttämään kaikkia taitojaan kuin sirkusapinat temppujaan. 

Lahjomalla kivempi kokemus

Lahjomisen motiivi ei itselläni ole suinkaan se, että lapset eivät "nolaisi" vanhempaa, kun eivät "tottele" ja tee mitä pyydetään. Lapset nyt ovat lapsia, eikä ketään voi pakottaa hyppimään yhdellä jalalla tai kertomaan vastauksia vieraiden kysymyksiin. 

Syy lahjomiselle itselläni on se, että lapsi voittaisi itsensä ja saisi positiivisen kokemuksen käynnistä, ja siitä omasta rohkeudestaan.  

Toissavuonna kirjoitin tännekin siitä, kun tosiaan vastaanotto neuvolassa ei mennyt ihan putkeen, tai niin että kokemus olisi ollut myös lapselle se positiivisin. En sinällään pidä tärkeänä sitä, että lapsi "suoriutuu" neuvolassa, tuossa yhdessä hetkessä täydellisesti kaikesta, mitä kysytään tai testataan. Se on kuitenkin vain neuvola, ei mitään sen suurempaa tai ihmeellisempää. Ja eihän sinne olisi pakko mennä ollenkaan, neuvolassa käyminen on vapaaehtoista. 

Onneksi täällä neuvolatyöntekijä oli samoilla linjoilla asiasta, kun ennalta siitä kyselin, samalla kun kävin raskausneuvolassa. Niitäkin kun kuulee, että lapsi passitetaan parin viikon päästä yrittämään uudestaan vaikkapa keskenjääneitä tehtäviä tai näkötestiä. Pidän tällaista vähän erikoisena, jos mitään akuuttia huolta ei ole.

 

Itsekin sitä on aina miettinyt raskausneuvolaan mennessä, että minkälainen työntekijä siellä on vastassa, ollaanko yhtään samalla kartalla jutuissamme. Kaikkien kanssa ei olla oltu, mutta välillä on sattunut työntekijöitä, joiden kanssa on ollut erityisen mukavaa jutella. Tavallaan sitä ei ole mukava kertoilla omasta elämästään ihan kenelle tahansa. Ja miksi tarvitsisikaan? Ollaan myös välillä käyty harvemmin neuvolassa, jos ei ole ollut mitään kummempaa syytä käydä. Ja toki tiedän, että neuvolatyöntekijää voi myös vaihtaa.

Jos sitä aikuisenakin miettii tuollaisia, niin kai se saa lastakin mietityttää? Aivan normaali reaktio siis.

Lahjominen käytännössä

Neuvolaan menosta juteltiin sitten lasten kanssa ennalta. Ja joo, lupasin tällä kertaa jo suorilta lapsille yllärin neuvolakäynnin päätteeksi. Käytännössä siis lahjoin lapset olemaan yhteistyöhaluisia neuvolassa. Enkä pidä sitä tippaakaan huonona asiana. Mitään täydellistä käytöstä en tietenkään vaatinut.

Joku tietenkin pyörittelee silmiään ja miettii, että pitääkö tavallisista asioistakin tehdä niin suuria, mutta saat pyöritellä aivan vapaasti. Joskus pieni lahjonta toimii hyvänä motivaationa, ja voi auttaa lasta. Se on vain neuvolakäynti, mutta se on myös tilanne, jonka pohjalta lapsi miettii myös itseään, muodostaa käsitystään siitä, millainen hän on, mitä hän uskaltaa, miltä mikäkin asia hänestä tuntuu. Positiivinen kokemus voi olla myös positiivinen käsitys itsestä toimijana kussakin tilanteessa.

Lapset saivat pienet Hatchimals-lelumunat sitten, jotka ostin jo keväällä jostain alesta, jemmaan odottamaan sopivaa hetkeä. Hintaa muutama euro. 

Meidän neuvolaterveydenhoitaja otti vastaan lapset juuri sellaisella asenteella, kuin lasten parissa työskentelevän toivoisikin ottavan. Jutteli mukavia, laukaisi osaltaan jännitystä. Ei ollenkaan itsestäänselvää, mutta arvostan!

Onko teillä hyödynnetty lahjontaa lapsen motivointina? Kukahan lahjoisi mut tulevaan hammaslääkärikäyntiini..? :D

Ensimmäinen lääkärineuvola, jossa ei painostettu sisätutkimukseen

Olin juuri tämän raskauden lääkärineuvolakäynnillä. Minulla on kolmen raskauden ajalta kokemusta kolmen eri kunnan äitiysneuvolaan kuuluvasta lääkärikäynnistä. Tai sanoisinko, että kokemusta kolmesta eri lääkäristä asian tiimoilta.

Näyttäisi siltä, että äitiyshuollossa tässäkin asiassa on hyvin vaihtelevat käytännöt eri lääkäreiden väleillä. Kuten vaikkapa Suomessa eri synnäreillä on hyvinkin erilaisia käytäntöjä.

Nämä kolme raskauttani ovat sujuneet monella tapaa keskenään aika samantyylisesti. Eli kuten tänään lääkäri kyselikin, niin nytkään ei ole ollut päänsärkyjä, vuotoja, outoja hajuja alapäässä, vatsan yms alueen kipuja, supistuksia, paineet ok, virtsa ok ja niin edellleen. Olikohan vielä joku muu oire, mitä mulla ei ole ollut? Hyvin menee niillä mittapuilla mitattuna. Noista tulee kyllä aina kiva fiilis itsellekin, että tosiaan hei, ei mulla ole mitään noista!

No mutta asiaan. Lääkäri kysyi suoraan, haluanko sisätutkimuksen, ja mainitsi vielä, että sinällään sille ei ole tarvetta, mutta tehdään toki, jos erikseen sen haluan. Tämänhän toki tiesinkin, mutta aina sitä pikkuisen jännittää, että minkälainen näkökulma lääkärillä on asiaan. Valitsin tälläkin kertaa jättää sisätutkimuksen väliin, koska onhan se aina ylimääräinen infektioriski. 

Ja mitäpä lisäarvoa se tässä kohtaa raskautta toisikaan? Uudelleensynnyttäjillä kohdunsuu voi olla reippaastikin auki, eikä se silti vielä välttämättä tarkoita, että nyt synnytys on ihan nurkan takana. Sillä tapaa kohdunsuun tilanne on itselleni tavallaan turhaa infoa tällä hetkellä. Ja lisäksi sisätutkimuksessa on pieni mahdollisuus, että se provosoisi kroppaa supistuksiin tai muuhun. Eikä vielä ole sen aika. 

Otahan housut pois ja käy tutkimuspöydälle

Pieni asia, mutta olen tosi tyytyväinen, että lääkäri oli suositusten tasalla tässä asiassa. "Turhia" sisätutkimuksia ei ole suositeltu enää vuosiin, mutta silti vaikkapa edellisissä raskauksissani (2015 ja 2017) tämä ei ole ollut lääkäreille ihan selvä asia. 

Ensimmäisessä raskaudessa lääkäri sanoi abaut ensimmäiseksi, että otahan housut pois ja käy tutkimuspöydälle. Asiasta keskusteltiin, mutta lääkäri oli selvästi harmistunut, kun kieltäydyin ja totesin, ettei ole oikeaa syytä sisätutkimukselle. Kuitenkaan lääkärikään ei osannut esittää syytä sisätutkimukselle.

Toisessa raskaudessa neuvolalääkäri suuttui ja soitti asiasta synnärille käyntini aikana. No, kätilö synnäriltä vastasikin (kuulin puhelun, koska olin vieressä), että lääkärin antamilla tiedoilla sisätutkimukselle ei ole syytä, paitsi jos äiti sitä toivoo. Niinpä.

Tiedän, että aina löytyy ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, miksi joku ei halua sisätutkimusta. Minulla ei edelleenkään ole mitään sisätutkimuksia vastaan, vaan ainoastaan turhia tai rutiinin vuoksi tehtyjä sisätutkimuksia. Jos minulla olisi pienintäkään oiretta tai tarvetta sisätutkimukselle, ottaisin sen toki heti, koska tietenkin haluaisin lisää tietoa tilanteesta. Ei vaan ole tapana muutenkaan harrastaa toimenpiteitä ilman tarvetta niille, ei raskaanakaan. 

Ei ihan samaa asiaa, mutta läheltä liippaavaa: olen aiemmin kirjoittanut jälkitarkastukseen liittyvästä sisätutkimuksesta. Sieltä löytyy lisää tietoa aiheesta. 

Raskauden viimeinen kolmannes, vihdoinkin!

Reilu viikko sitten ylitettiin raskauden toisen ja viimeisen kolmanneksen välinen raja. Voin sanoa, että on sitä jo odotettukin! Tämä raskaus on jollain tapaa tuntunut tosi pitkältä.

Ja vielähän tässä on jäljelläkin, joku maksimissaan 14 viikkoa, jos raskaus menisi sen pari viikkoa lasketun ajan yli. Ajattelen itse, että jes, alle kolme kuukautta enää. Sillä lailla se ei tunnu aivan niin pitkältä ajalta. Ja onhan tässä välissä myös yksi muutto ja siihen liittyvät asiat vielä, ennenkuin vauva meille saapuu.

Eniten toki odotan ihan konkreettisesti sitä, että saadaan tämä vauva meidän perheeseen. Se tuntuu edelleen jollain tapaa melko epätodelliselta, vaikka vauva joka päivä mahassa myllääkin. Sitä ehkä tavallaan miettii, että tapahtuuko se oikeasti, oikeastiko saadaan tämä vauva.

Ja samalla se myös tuntuu niin ihanalta, kun miettii vauvaa. Sitä, että kohta meillä on ihana pieni tuhisija taas. Sitä on ollut oikeasti jo ikävä. Tavallaan ihan fyysisestikin ikävä. Pienen vauvan imetys, tuoksu, sylittely, rengasliinassa kantaminen, ja ihan vaan uuden elämän katselu. 

Muhkea olo ja raskauskolotukset 

Toki sitä lokakuuta odottaa kuin kuuta nousevaa myös oman fyysisen olon vuoksi.  Meno on jo melkoisen muhkeaa ja välillä vaappuvaakin. Raskaus vaikuttaa ja rajoittaa monella tapaa omaa olemista, tekemistä ja menemistä. Välillä vähän ehkä jopa kateellisena katselen odottajia, joilla on pitkä selkä ja söpön pienet raskausmahat. Sitä miettii, että ovatko he vähempivaivaisiakin, kun mahan koko ei rasita kehoa samalla lailla. Mene ja tiedä. Itselläni selkä on niin lyhyt, että istuessa tulee helposti tukala olo, kun koko keskivartalo tuntuu olevan vatsaa ja vauvaa.

Raskauden suhteen mieli on onneksi edelleen pysynyt hyvänä. Ainakin, jos ei lasketa nyt kesälomareissujen jälkeisiä oloja, kun kroppaa on kolottanut ja semmoinen kokovartaloväsy iskenyt päälle. Ne ovat onneksi vain hetkiä, ja niistäkin pääsee lepäämällä yli.

Lähiviikkoina myös harjoitussupistukset ovat tulleet tutummaksi. Ei niitäkään mitenkään hurjan paljon ole ollut, mutta välillä kävellessä tai muuten enemmän touhuillessa on huomannut, että nyt mahassa tuntuu epämukavalta, ja on olo, että pitää pysähtyä ja vähän huilata.

Pientä alaselkäjumia on myös aistittavissa, vaikka selkä onkin vielä melko hyvässä kunnossa ollut. Osteopaattikäynti on kuitenkin jo varattuna kuun loppuun, sellaiselle osteopaatille, jolla on vahvaa osaamista raskausajasta. Olen muutenkin aika tarkka siitä, millaiselle osteopaatille varaan ajan. Osteopaattien osaamisissakin on eroja. Lappeenrannassa asuessa kävin ihanalla ja todella taitavalla osteopaatilla (Antero Halonen), sen jälkeen rima on aika korkealla.

Ihan loppuraskauteen ajattelin lisäksi varata yhden osteopaattiajan, jossa vielä sitten tarkistetaan lantion alueen tasapaino ja muut asiat synnytystä ajatellen. Ja toki jos on tarvetta, niin sitten käyn useammankin kerran. Moniin asioihin kuitenkin voi saada apua, vaikkapa "ihan vaan" liitoskipuihin. Niidenkään ei tarvitse kuulua raskauteen, vaikka ne tyypillisiä ovatkin.

Neuvolaankin pääsin taas pitkästä aikaa. Käynti oli jotenkin tosi pintapuolinen, olisin itse kaivannut ehkä vähän enemmän oikeaa kohtaamista. Tämä neuvolasuhde ei nyt jää kovin pitkäaikaiseksi muutenkaan, kun ensi kuussa on kaupungin vaihto edessä muuton takia, niin toki myös neuvolakin samalla vaihtuu. Ihan mielenkiintoista nähdä eri kuntien neuvolatoimintaa.

Tässä raskaudessa kirjoitettua:

Telttailun iloa raskaana

Raskausvoimaantuminen

Raskaus keskenmenon jälkeen

Tule mukaan myös Instagramiin! @iloelolaura

Yllätys neuvolassa ja varhaisultra. Alkuraskauden kuulumisia

Nyt on menossa yhdeksäs raskausviikko. Viikko sitten kävimme koko perheellä varhaisultrassa yksityisellä. Onneksi täälläpäin on hyvin kohtuuhintainen paikka, monella paikkakunnalla kun hinnat huitelevat siellä parissa sadassa.

Varhaisultra oli ihana, huojentava. Mahavauva löytyi, hän vastasi viikkoja ja oli ihan oikeassa paikassa. Sydän lyö. Vaikka olen raskausajatusta paljon käsitellyt, tuntui ultra tuovan lisää mielenrauhaa. Kiitollinen mielil, helpompi asennoitua siihen, että on oikeasti raskaana. Muu on sitten muissa käsissä, ja voin vain luottaa siihen, että kävi miten kävi, olen käsissä, jotka kantaa.

Ensimmäinen äitiysneuvola

Ensimmäinen raskausneuvolakäyntikin on nyt takana. Kerroin taas neuvolassa, että punnitsen itseni kotona, neuvolan vaa'alle en tälläkään kertaa astu. Se ei tunnu itsestä hyvältä, joten kuuntelen itseäni (liittyy pitkälti esikoisen raskausaikaan). Onneksi aikuinen ihminen osaa punnita itsensä ihan itsekin, ja se oli neuvolan työntekijällekin hyvin ok.

Neuvolakäynnin yllättävin asia oli hemoglobiini, joka oli vain 98. Hui. Tässä kohtaa minulla se on yleensä ollut 115-120, josta se sitten laskee loppuraskautta kohden. Nyt, tämän raskauden alussa se on yhtä huono, kun yleensä lopussa. Aika jäätävää. Olen kyllä ollut väsynyt, mutta olen ajatellut sen olevan vain alkuraskauden väsymystä, koska aina minulla sellaista on ollut.

Sainkin onneksi labralähetteiden yhteydessä lähetteen myös ferritiinin mittaukseen. Neuvolasta sitä suositeltiin, mun "taustan" vuoksi. Ilahduin, kun sitä oikein tarjottiin, ennenkuin tuota hemoglobiinitulosta oli edes mitattu.

Syksyllähän sain ferritiiniä nousemaan, mutta sitten pikkuhiljaa taisin laiskistua asian kanssa. No, ei auta kuin jatkaa taas.

Etova olo, tuttua! 

Tämä alkuraskaus on mennyt melko etovissa merkeissä. Tuntuu, että koko ajan pitää syödä. Enkä mä useinkaan muista syödä niin usein, ja sitten ehtii tulla jo huono olo. Vaikka jossain kohden huono olo löytää kyllä, söi tai ei. Myös monista hajuista tulee etova olo, ja sen vuoksi ei vaan saa syötyä kaikkea sellaista, mitä "normaalisti" syön.

Tuttua tyttöjen odotusajalta. Vaikka etovuus on inhottavaa, niin toisaalta se tuntuu jotenkin kivalta, että hei, tää menee samalla lailla, kuin heitä odottaessa.

Vitamiinit otan tälläkin kertaa aina iltaisin, niin ei tarvitse niiden mahdollisesti tuomista oloista kärsiä. Se on jännä, miten saan vedettyä kalaöljyt ja muut ihan helposti, mutta oikea ruoka aika usein kuvottaa. Vihermehujakin tulee tehtyä aina jaksaessa. 

Yhden kerran olen oksentanut. Se huvittaa vieläkin, tuli niin puskista. Useinhan vaan on semmoinen olo, että vähän yökkisi ilmaa, mahasta asti ei mitään tule. Paitsi tosiaan tämän yhden kerran. Lapsi sitä sitten kommentoikin, että "äiti, miksi oksensit lattialle, olisit nyt ottanut jonkun kulhon. Joudut nyt siivoamaan sen!". No niinpä :D

Iltaisin maha on turvonnut ja täynnä ilmaa. Ei kyllä ole yhtään muistikuvaa, onko tätä ollut aiemmissa raskauksissa.

On nää raskaudet vaan aina niin jänniä, 

kaikkine ajatuksineen, tunteineen ja oloineen.

Hyppää mukaan myös Instagramiin, sieltä löytyy arki ja ajatukset @iloelolaura ! 

Vanhempi, olet lapsesi turvasatama. Uudessa neuvolassa neljävuotistarkastuksessa.

Neljävuotisneuvola. Yhtenä maanantaiaamuna kello kahdeksaksi lompsimme kilometrin matkan lähimpään neuvolaamme, ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Odotin mielenkiinnolla kohtaamista uudessa neuvolassa, lapsi ei niinkään.

Olin valmistellut lasta ajatukseen neljävuotisneuvolasta. Jotkut ihmiset hyötyvät prosessointiajasta, ja osaavat suhtautua tulevaan avoimemmin, kun asiaa on voinut pureskella jo ennalta mielessään.

Luin netistä neuvolaoppaasta käynnin sisältöä: näöntarkastus, hyppiminen, yhdellä jalalla seisominen, neljävuotistehtävät yksin terveydenhoitajan kanssa, ja mitähän muuta. Ja lisäksi tietysti perusjuttuja, kuten kuulumiset, paino ja pituus ja muut.

Sain hyvin selväsanaisen palautteen puhuessamme neljävuotistehtävistä: "äiti, ethän jätä minua yksin siellä?". Kerroin, että ne yleensä tehdään terveydenhoitajan kanssa kahdestaan, ja että se voi olla ihan mukavaakin. "Ei." Noo, jos se tuntuu pahalta, niin voin tulla mukaan. Sovittiin, että katsotaan sitten myöhemmin sitä. 

Ei se neuvola, vaan se siellä oleva uusi ihminen. Me ollaan osa neuvoloista jätetty välistä, siitä löytyy lisää täältä ja täältä. Neuvolapalvelut kun ovat vapaaehtoisia. On siellä kuitenkin aika tasaisesti silti käyty, kun lapsia on kaksi ja lisäksi oli raskausneuvolatkin kuopusta odottaessa, ja keskenmenneessä raskaudessakin ehdittiin neuvolassa käymään. Mulla kun on aina koko konkkaronkka mukana paikalla. 

Ei siis kyse ole siitä, että neuvola olisi meille niin vieras laitos, että se siksi jännittäisi. Edelllisessä kotikaupungissamme meillä myös oli aivan ihana neuvolaterveydenhoitaja, josta tykkäsin ja lapsetkin tykkäsivät kovasti. Silloin harvoin kun kävimme, oli neuvolaan kuitenkin mukava mennä.

Neuvolapäivä ja lapsen turvallisuudentunne

No, neuvolapäivä sitten koitti. Meitä tultiin hakemaan käytävältä, ja samaan hengenvetoon lapselle ehdotettiin, josko hän menisi heti alkuun tekemään ne tehtävät kaksin työntekijän kanssa. Katson lastani ja mietin, ettei mikään paras aloitus. Emme siis olleet käyneet koko paikassa ennen, tai nähneet työntekijöitä.

Sain instagramissa viestejä, kuinka aika monella on neuvola toteutettu juuri näin, että ensin jännittävä osuus. Joillakin oli onneksi toisinkin perin, että ensin oltiin tilanne juteltu mukavaksi ja rennoksi, jolloin hitaammin lämpiävä lapsikin saattaisi ehtiä tunnelmaan mukaan. 

Tiedän, että lapset ovat erilaisia, ja joku lapsi voisi singota itsensä huoneeseen onnesta soikeana kaksin ihan uppo-oudonkin aikuisen kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia, ja se on ihan yhtä lailla ok.

Ja jotkut lapsethan voivat päiväkodissa olla tottuneet siihen, että aikuinen vaihtuu tiuhaan tahtiin, kun on sijaisia ja muiden ryhmien aikuisia ympärillä pyörimässä. Kaikille päiväkotilapsillekaan se ei kuitenkaan ole luottamusta herättävä asia. Ja miksi oikeastaan tuntemattomien ihmisten pitäisikään herättää luottamusta ennen tutustumista? Onko se ihannoitavaa reippautta? Ja onhan siinäkin valtava ero, oletko vaikka yhdeksänvuotias vai vasta neljä. 

Noh. Lastani tarkkaillen ehdotin, että jos aloitellaan ensin muilla jutuilla, niin kohta ne tehtävät voisivat onnistuakin. Kuitenkin niillä tehtävillä sitten aloitettiin, enkä sitten lähtenyt jankkaamaan asiasta enempää. Myös minä ja taapero jäimme huoneeseen. Ei kauhistunutta lasta jätetä vieraan kanssa, kun ei ole pakko. 

Olen lapsen vanhempi, on minun vastuullani pitää kiinni lapsen rajoista ja vaalia sitä turvallisuudentunnetta. Ei se ole neuvolatyöntekijän vastuulla, eikä voisikaan olla, kun ei hän lasta tunne ja tiedä, miten juuri kyseinen lapsi mihinkin reagoi.

Taitojen kartoitus, hinnalla millä hyvänsä?

On tärkeää tietää, mitä lapsi osaa. Onko hänen kehityksensä ikätasoista, millaisia taitoja löytyy jo, mitä vielä harjoitellaan. On kuitenkin eroja, miten taitoihin liittyvän testauksen toteuttaa. Ja toisaalta, aika usein lapsen vanhemmatkin ovat perillä lapsen taidoista.

Jännitys ei yleensä takaa niitä parhaita tuloksia. Voi tulla rimakauhu edes aloittaa koko hommaa. Neuvolan testeissä kuitenkin on tarkoitus nähdä ne oikeat taidot, niin miksi asiaa ei toteuteta siten, että lapsen aito potentiaali tulisi näkyviin? Ei pitäisi olla ajasta ainakaan kiinni. Meilläkin oli kaikkiaan kahdelle lapselle varattu aikaa peräkkäin yhteensä yli kaksi tuntia, josta käytimme sitten vain kolme varttia (neljävuotis- ja kaksivuotistarkastukset).

Yhtään en ollut yllättynyt, kun lapsi kieltäytyi osasta asioista. Mitäpä siinä sitten tekisi? Rohkaista ja tsempata voi, ja näyttää itse asenteellaan esimerkkiä. Sekään ei aina tuota tulosta.  Jos lapselta alkaisi tivaamaan tai pakottaisi, niin tilanne todennäköisesti menisi vain möykkyisemmäksi.

Onko se sen arvoista, onko yksittäinen neuvolatilanne niin tärkeä? Omalta kohdaltani vastaan, että ei ole. Se ei ole niin tärkeää. Annan itse enemmän painoarvoa havainnoinnille arjessa.

Eikä tässä ole kyse myöskään tottelemattomuudesta. Että hui, onpa siinä tottelematon lapsi, tuollaisia ne ovat, kun niitä ei laiteta päiväkotiin kasvamaan ja tapoja oppimaan! Ei sentään, lasten luonteiden erot eivät ole tottelemattomuutta. 

Tällaisessa asiassa on mielestäni tärkeää edetä lapsen ehdoilla. Toki kaikissa asioissa se ei mene niin, sillä vanhemmilla on vastuu päättää ja asettaa rajat, ei lapsilla. Kuitenkin lapsi osaa käyttäytymisellään kertoa myös siitä, missä hänen turvallisuudentunteen rajat menevät. Sen rajan asettaa lapsi, ei aikuinen.

Verikokeen otto tai muu ehkä inhottava, mutta tarpeellinen toimenpide ei ole mielestäni verrattavissa kyseiseen tilanteeseen, sillä niissä lapselta ei vaadita yksinoloa tai taitojen esittelyä. 

Neuvolan jälkeen lapsi oma-aloitteisesti kertoi, että ei se ollutkaan niin jännittävää kuin hän luuli. Näin ollen olen tyytyväinen, vaikka alku ei näyttänytkään lupaavalta. 

Ja lapsi oli iloinen. Lapsen rajoja ei ylitetty, lapsi koki olonsa turvalliseksi myös epämiellyttävässä tilanteessa, koska häntä kuunneltiin. Uskon sen vahvistavan lapsen tunnetta siitä, että vanhemmat pitävät hänen puoliaan, että hänen tunteillaan on väliä. Ehkä näin vältimme kurjan kokemuksen, eikä ainakaan traumoja syntynyt?

Mikä tämän tekstin pointti on? Se on vertaistuki sinulle vanhempi, jonka lapsi ei ollut yhteistyökykyinen oikealla hetkellä. Se on yläfemma sinulle, joka pidit lapsen puolia. Tai sitten ihan vain kertomus siitä, että lapset ovat erilaisia ja siksi tarvitaan myös joustavia toimintatapoja ja tilannetajua.

Tule mukaan myös Instagramiin tästä, sillä sieltä löytyy arkea laajemmin :)

Kantelun tulos: Neuvola toimi väärin yrittäessään painostaa sisätutkimukseen synnytyksen jälkitarkastuksessa

Kirjoitin viime vuoden puolella ystäväni tapauksesta, jossa neuvola yritti painostaa sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa, ettei ystäväni menettäisi vanhempainrahoja. Oikeastihan vanhempainrahat eivät ole kytköksissä sisätutkimukseen. Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun ja siitä on tullut virallinen kanta: neuvola toimi väärin. Ehkä nyt tieto asian oikeasta laidasta leviää, kun saatiin ennakkotapaus.

Blogin Fb-sivulla ja Instagramissa julistinkin jo tätä ilosanomaa. Myös HS uutisoi aiheesta täällä, joskin kirjoitus on vähän vaillinainen, sillä siitä saa käsityksen, että vain kyseisessä tapauksessa sisätutkimukseen pakottaminen oli väärin. Oikeastihan ketään ei voi pakottaa sisätutkimukseen, vaikka joissakin tapauksissa se voisi olla tarpeellinenkin. Siitä kuitenkin päättää äiti itse. 

Näin se meni:

Ystäväni lapsi syntyi 2017 vuoden loppupuolella. Ystäväni ei kokenut tarvetta sisätutkimukselle jälkitarkastuksessaan, sillä eihän sitä nykyään pidetä rutiinitoimenpiteenä, vaan tehdään silloin, kun sille on tarvetta. Neuvolan kanta oli, että sisätutkimus on pakollinen kaikille, ja jos siitä kieltäytyy, ei voi saada jälkitarkastustodistusta Kelan vanhempainrahaa varten. 

Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun, sillä Suomessa ei ole lakia tai säädöstä, jonka mukaan sisätutkimus olisi pakollinen, edes etuuksien tähden. Tämä oli siis tosiaan yhden alueen koko neuvolan kanta asiaan, ei kenenkään yksittäisen neuvolatyöntekijän. Useinhan neuvolatyöntekijät ovat perillä asioista, mutta yleiset toimintatavat eivät ole yksittäisten työntekijöiden määriteltävissä, vaan tulevat esimerkiksi alueen esimieheltä.

Ystäväni pyysi neuvolasta tulosteen käynnistään, sieltä kohdasta, johon asiakkaan tiedot kirjataan. Asiakkaalla on oikeus saada itseään sisältävät tiedot. Neuvolan työntekijä kirjasi siihen, ettei sisätutkimukseen suostuttu. Tämä paperi lähetettiin Kelalle, ja sieltä myönnettiin vanhempainrahat, niinkuin kuuluikin. Kela ei tarvitse sisätutkimusta.

Sinnikkyys palkitaan: Neuvola toimi väärin, sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole pakollinen

Vaikka kyseinen synnytys tapahtui jo 2017 vuoden lopussa, ratkaisu kanteluun saatiin vasta nyt, 2019. Näissä asioissa usein kestääkin. Onneksi ystäväni oli sinnikäs, ja laittoi asian vireille, sillä nyt meillä on ennakkotapaus tilanteesta. Tiedän, että olisi helpompaa vain antaa asian olla, etenkin, kun olet juuri saanut pienen vauvan perheeseesi. Kiitos ystävälleni, sillä tästä asiasta on varmasti apua monelle muullekin naiselle jatkossa.

Neuvolaa huomautettiin toiminnastaan. Toivottavasti ovat ottaneet opiksi, ja muuttavat toimintatapojaan. Ystäväni ei varmastikaan ole ainoa, jota tukien menetyksellä on uhkailtu.

Sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole millään lailla sidoksissa Kelan etuuksiin. 

Kannaattaako sitten sisätutkimuksesta kieltäytyä? Sitä kannattaa miettiä tapauskohtaisesti, synnytystä ja siinä tehtyjen toimenpiteiden määrää miettien, sekä palautumista silmällä pitäen. Fakta on kuitenkin se, että  aina sisätutkimukselle ei ole tarvetta, eikä se aina ole hyödyksi. En suosittele ketään kieltäytymään pelkästään siksi, että voi. 

Lue asiasta lisää täällä: 

Kun sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa painostetaan Kelan tukien menettämisellä

Kuva Pixabay

Näissä synnytystalkoissa on toisinaan huonot eväät. Ajatuksia keskenmenosta, abortista ja neuvolasta

Jokainen lisääntyvä perhe osallistuu tavallaan maamme synnytystalkoisiin, halusi tai ei. Yhteiskuntamme kannaltahan jokainen tähän maahan syntyvä pieni kansalainen on hyvin haluttu ja hartaudella odotettu, sillä on kyse kuitenkin tulevista veronmaksajistamme. Jotta kaikki tämä voi jatkua, vauvoja tarvitaan.

Syntyvyys on edelleen laskussa. Luulisi, että yhteiskuntamme puolelta asiat olisi optimoitu niin, että äitejä ja tulevia äitejä tuettaisiin, koska vauvat ovat hyvin tervetulleita syntyvyyttä nostamaan. Tokihan maassamme on verovaroin kustannettu vapaaehtoinen neuvolajärjestelmä, sekä lapsilisät. Muutoin tuntuukin, että monen asian kanssa saa olla aika yksin.

Välittämistä, huolenpitoa vai tungettelua?

Neuvolasta usein ensimmäisenä kysytään,  oliko raskaus toivottu vai vahinko. Etenkin, jos on lapsia pienillä ikäeroilla tai jos olet hyvin nuori. Perheenäidit kun kuulemma tekevät eniten abortteja Suomessa. Siltikin kaikkien kolmen raskauteni kohdalla tämä kysymys on tuntunut jotenkin pysäyttävältä. Että aivan kun soittelisin neuvolaan, jos en olisi aikeissa pitää tätä lasta. Mutta toki edustan vain toista puolta asiasta.

Jos taas puolestaan aiot tehdä abortin ja varaat sitä varten ajan, ei sairaalassa sinulta varmistella, oletko aivan varma asiasta, kartoiteta tilannettasi ja koiteta löytää tukea tilanteeseen, joka tuntuu mahdottomalta. Miksi ei? Juuri silloin moni tarvitsisi tukea kipeästi. Ajatellaan kai, että koska on oikeus abortoida, niin asiaan ei saa puuttua. Ja ei, suurimmaksi osaksi ei ole kyseessä raiskauksen uhritkaan, ne ovat onneksi hyvin pieni osuus. Heistä jos kenestä pitäisi välittää ja tarjota huolenpitoa.

Oikeanlainen puuttuminen on kuitenkin myös välittämistä ja toivon etsimistä niille, joilta se on hukassa. Olen kuullut useammalta äidiltä kokemuksia näistäkin tilanteista, kun sitä olisi toivonut, että edes yksi olisi kyseenalaistanut. Abortti on monille valtava taakka kantaa, eikä siitä etukäteen kuule, kuinka sen kanssa matkaa koko elämänsä, eikä suinkaan jätä taakseen.

Miksi saa epäillä äitien halukkuutta pitää lasta tai jaksaa uuden vauvan kanssa, mutta ei saa epäillä halukkuutta aborttiin?

Keskenmenosi kanssa olet lopulta aika yksin

Nyt keskenmenon kokeneena minulla on herännyt paljon ajatuksia myös tästä puolesta. Siitä, kuinka yksin jää terveydenhuollon puolelta. Aika paljon keskenmenoihin tuntuu yleisesti liittyvän odottelua, huolta ja stressiä. Ehkä pelkoakin. Keskenmenoihin ei näytä olevan hoitopolkua, joka olisi joka kunnassa samanlainen. Näinhän on myös synnytysten osalta, käytännöt vaihtelevat joka paikassa. Ei siis ole mitenkään mahdollista, että kaikki toiminta pohjaisi "tutkittuun tietoon". Osa edustaa tyyliä "näin meillä on nämä hoidettu".

Oma keskenmenoni sattui niin sanotusti onnellisten tähtien alla. Koska keskenmeno oli verinen ja raju ja viikkoja niin paljon, pääsin naistentautien päivystykseen, jossa mm. ultrattiin tilannetta. Olisi ollut aika kauheaa siinä tilanteessa jäädä vaan arvailemaan kotiin. Monessa paikassa se on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Juuri tuo epätietoisuus on ainoa kaveri, joka naisille annetaan. Ei vastauksia, tutkimuksia, lääkäriaikaa, ultrausta, labroja, sisätutkimusta tai välttämättä edes kahta myötätuntoista sanaa; olen pahoillani. Kaikki tosin niitä eivät kaipaakaan, mutta olisi edes jotain, mistä kieltäytyä. Joskus riittää sekin, että tukea on tarjottu.

Mä olen onnellinen mun ultrauksista ja jopa siitä hemoglobiinin mittauksestakin. Siitä, että niiden kautta sai nopeita vastauksia omasta tilanteestaan, eikä siksi suurempaa huolta päässyt syntymään. Ihan alkuun kyllä mietinkin paljon, että onko niin suuri veren ja hyytymien määrä ihan normaalia, kun vauva ja istukka yms olivat jo kuitenkin poistuneet. Eihän minulla olllut mitään aiempaa tietoa keskenmenoista, eikä kukaan niistä kertonut

Se, että keskenmenot ovat yleisiä, ei poista sen olevan suuri ja surullinen tapahtuma, johon liittyy myös paljon terveyteen liittyviä seikkoja, mahdollisia pulmiakin. 

Harmi,  että meillä muutto ja sen myötä paikkakunnan vaihdos sattui mulla tähän väliin. Aiemmalla paikkakunnalla mulle kerrottiin, että neljän viikon päästä keskenmenosta otettaisiin labrat, hb ja ultrattaisiin varmuudeksi. Uudella paikkakunnalla en sitten saanutkaan muuta, kuin raskaushormonin mittauksen labrassa, saatesanoin "suhun ollaan yhteydessä vain, jos kaikki ei ole ok". Eli lisää odottelua. Sen hemoglobiinin menen varmaan mittauttamaan avoneuvolassa, koska olisihan se ihan hyvä tietää, alkaako se nousemaan.

Kaikissa kunnissa ei saa kuulemma edes tätä raskaushormonin mittausta, vaan naiset ovat vain kotona tehtävien raskaustestejen varassa. Ihan pöyristyttävää. Vaikka juu, kyllähän ne useimmiten ovat oikeassa, mutta eivät aina. Ideaalimaailmassa keskenmenon jälkeen mitattaisiin aina myös ferritiinit ja otettaisiin laaja hormonipaneeli, jotta tiedettäisiin oikeasti missä mennään.

Aika huonot eväät näissä synnytystalkoissa tällä erää. Kuitenkin suurin osa keskenmenon kokeneista on niitä äitejä, joille elävä lapsi olisi ollut enemmän kuin toivottu. Meitä, jotka tulevat yrittämään uutta raskautta. Synnytystalkoopotentiaalia siis. Luulisi, että silloin olisi varauduttu myös paremmilla eväillä. 

Voi jospa resursseja olisi jakaa niin, että myös keskenmenoissa kaikissa kunnissa saisi tukea tilanteeseen. Autettaisiin niin, että äidit olisivat nopeammin fyysisesti valmiita ja henkisesti halukkaita yrittämään uudestaan. Se olisi kauaskantoista toimintaa syntyvyyden hyväksi.

Keskenmeno kuitenkin kertoo hyvin vahvasti siitä, että nyt kaikki ei ole tai ollut hyvin. Kahdessa ensimmäisessä raskaudessani en ole kaikkia neuvolakäyntejä tai tutkimuksia tarvinnut, koska kaikki on ollut hyvin. Osa niitä kuitenkin tarvitsee, ja onneksi palvelut toimivat hyvin siltä osin pääasiassa.

Ristiriitaista on kuitenkin se, että synnytyksen jälkeisessä jälkitarkastuksessa monessa kunnassa painostetaan sisätutkimukseen, vaikka se ei ole Kelan mukaan edes pakollinen. Voisikin vähän liioitellen sanoa, että kamoon, se on jo pullauttanut lapsen, antakaa sen olla. Sitten taas keskenmenon jälkeen et välttämättä saa palveluita, vaikka haluaisit. Jäät nuolemaan omia haavojasi. Että sen kerran elämässä kun mä haluaisin sitä ronkkimista, niin silloin sitä ei saa.

Ainahan voi toki mennä yksityiselle. Rahalla saa aika monia kivoja asioita. Reilua hyvinvointiyhteiskunnassa? Ei.

Sinällään olo on kuitenkin positiivinen, sillä meillä ihmisillä on suu millä puhua, ja näppis millä kirjoittaa. Katsotaan ja viedään asioita eteeenpäin. Synnytyskulttuurissakin on menty paljon eteenpäin, myös muissa naisiin liittyvissä asioissa se on mahdollista.

Hyppää arkeen ja arjen ajatuksiin mukaan Instagramissa @iloelolaura

Ultraa odottavan aika on pitkä - Alkuraskauden kuulumisia

Alkuraskaus on hidasta aikaa. Toisaalta raskausviikot vierähtävät hyvinkin nopeasti, kaiken lapsiperhearjen keskellä, ja toisaalta taas ihan hävyttömän hitaasti. Edelleen eletään alkuraskautta, vaikka tuntuu, että olisin ollut raskaana jo iäisyyden tai parikin.

Ja samalla kuitenkin tuntuun, ettei olisi raskaana ollenkaan, sillä niin usein sen unohtaa, eikä mahakaan siitä vielä muistuta. Tai no vähäistä kasvua on keskivartalolla havaittavissa, mutta riippuu vaatteista, näkyykö se. Itse aina iltaisin tiirailen, onko maha kasvanut. Lähinnä se näyttää siltä, että vatsasta olisin lihonut pari kiloa, mutta vaa'assa mitään heittoa ei vielä ole. Ja hyvä niin.

Ensimmäinen raskausneuvola

Mulla oli hetki sitten ensimmäinen raskausneuvola, jossa avauduinkin aiheesta raskauskilot, mahan koko ja muiden ihmisten kommentointi. Aloin siis kertomaan sitä, että en tälläkään kertaa mene neuvolassa punnittavaksi, mutta pääsi vähän rönsyilemään. Lyhyesti siis, molemmissa aiemmissa loppuraskauksissa mua on pienesti ahdistanut se kilojen määrä, enkä silloin jaksa keneltäkään kommentointia mahan koosta tai mistään muustakaan, kun olo on joka tapauksessa valtava.

Käyn siis vaa'alla jatkossakin vain kotona, en neuvolassa. Tämä mun ensimmäinen raskausneuvolakäynti oli samalla viimeinen käynti tutulla terveydenhoitajalla. Muuton vuoksi saadaan uusi neuvolakin. Olen tykännyt meidän neuvolatätsykästä hyvin paljon, sillä sen lisäksi että hän on mukava, osaa hän suhtautua hyvin siihen, että me ollaan käyty neuvolassa hiukan normaaleja neuvolarunkoja harvemmin.

Alun hauraus

Tämän hetkinen välietappi tuntuu omassa mielessä olevan se ensimmäinen ultra, jonka kunta tarjoaa. Ei siis olla tälläkään kertaa menty varhaisultraan, vaikka joka kerta olen sitä hetken aikaa miettinytkin. Mielenrauhan vuoksi, niinkuin varmasti muutkin odottajat.

Ennen ekaa ultraa on aina epätodellinen olo, kun ei vielä ole ns. mustaa valkoisella. Mieli yrittää lähteä kierroksille aiheesta, mutta olen päättänyt,  että kannattaa ajatella kaiken olevan hyvin. Muu on vähän ajanhukkaa, tavallaan. Iloitsen raskaudesta, mutta myönnän, että varmempi olo on varmastikin vasta sitten ultran jälkeen.

Epätodellisen hyvä olo

Sekin hämmentää, kun on niin hyvä olo ollut koko alkuraskauden. Vaikka sehän on vaan hyvä asia. Pari viikkoa sitten minulla oli vielä välillä etovaa oloa, mutta siihenkin on auttanut omat syömiset ja b6-vitamiinit. Ja varmasti myös aika. Olen testannut omaa oloa erilaisten syömisten ja vitamiinien ottamisen/ottamatta jättämisen merkeissä, ja aika huimasti tuntuu edellisen päivän syömiset vaikuttavan seuraavan päivän olotilaan, jaksamiseen ja siihen etovuudeen. Mielenkiintoista aikaa monella tapaa.

Odotellaan!

Raskausjuttuihin ja arkikuulumisiin pääset mukaan Instagramin puolella @iloelolaura

Lehmänmaito aiheuttaakin yksivuotiaalle oireita, yllätys!

Voihan lehmänmaito. Tälläkin kertaa se taisi päästä yllättämään, niinkuin talvi yllättää Suomen autoilijat!

Kuopuksen lähennellessä 10kk ikää kirjoitinkin täällä, kuinka erilaista on, kun lapsella ei ole mitään ruoka-ainerajoituksia.

Taisinkin juhlia vähän liian aikaisin! Lehmänmaitoon tutustuminen aloitettiin ihan oikeaoppisesti hapanmaitotuotteita vähän maistellen. Aluksi näytti siltä, että homma toimii. Lapsi tykkäsi hurjasti raejuustosta ja muista, ja saikin niitä pieninä annoksina, harvakseltaan. Ei maitoa maidon muodossa tai muutakaan hurjaa.

Yöheräilyt

Yöheräilyt alkoivat lisääntyä melko lailla yks-yhteen. Raukka heräili itkun kanssa hyvin tiheästi, ja olisi halunnut nukkua vain tissi suussa. Ah, tämä nyt ei ole ihan normaali tai hyväkään juttu, mietittiin miehen kanssa. Pähkäiltiin, että mitä ollaan tehty eri lailla, onko ollut kipeän oloinen, mikä voisi olla?

Päädyttiin, että olisiko se se lehmänmaito sitten. Jätettiin se pois, ja kappas, myös öiset itkemiset jäivät ja tilanne rauhoittui. Nukuttiin taas hyvin.

Neuvolan näkemys

Samoihin aikoihin sattui myös kuopuksen yksivuotisneuvola, johon me päädyimme menemään. Kerroin myös neuvolassa tästä maito-asiasta, ja siitä, etten itse kuitenkaan ole huolissani asiasta sen enempää.

Terveydenhoitajamme neuvolassa antoikin tavallaan siunauksensa tälle maitotauolle. Hän kertoi, että taaperoikäisten oireilut lehmänmaidosta ovat hyvin yleisiä. Aijaa, oho! No joo, onhan lehmänmaito toisen nisäkkään maitoa, että sinällään ihan loogista tämä oireilujen yleisyys.

Lehmänmaidon tarpeettomuus

Sinälläänhän yksivuotiaamme ei muutenkaan edes tarvitsisi lehmänmaitoa mihinkään, sillä hän saa edelleen äidinmaitoa. Ja eihän lehmänmaito muutenkaan ole ihmisille "suunniteltua" ravintoa, ei millään tapaa välttämätöntä kenenkään kasvun tai kehityksen vuoksi. 

Meillä kuitenkin lehmänmaitoa käytetään, vaikka ei juomismielessä. Tällä hetkellä siis taaperomme ei saa aivan kaikkia niitä ruokia, mitä me muut syömme. 

Miten tästä eteenpäin?

Tilanne jatkuu varmaan jonkun aikaa melko samanlaisena, lehmänmaidon välttelynä. Muutama vahinkoaltistus on tapahtunut, joista on käynyt hyvin selväksi, että oireita tulee. Taidan myös taipua msas-testin tekemiseen, sillä keväällä saimme siitä paljon apua, ja se kertoo elimistön tilanteesta hurjan paljon. Katsotaan sitten sen jälkeen taas asiaa paremmalla tietämyksellä. 

Että voihan lehmänmaito, taas se ryökäle kiusaa meitä! Varmasti merkitystä on sillä, että itsellänikin on monenlaisia oireita maitotuotteista, ja lapsiraukat ovat perineet minulta sitäkin puolta.

Kuulostaako tutulta? Oireillaanko teillä jollekin ruoka-aineelle?

Arjen hyörinään ja mietteisiin pääset mukaan instagramin puolella tästä.

Kolmevuotisneuvola, jonka koimme meille turhaksi ja jätimme menemättä

Lapsemme täytti juuri kolme vuotta. Me olemme molempien lastemme kanssa käyneet neuvolassa normaalia harvemmin, ja se on ollut neuvolan päässäkin ihan ok juttu, olemmehan ihan tavallinen perhe, ilman suurempia huolia. Suomessa neuvolapalvelu on hieno, verovaroin kustannettu järjestelmä, joka on jokaiselle vapaaehtoinen, vaikkakin suositeltavissa oleva palvelu.

Alusta asti harvemmin

Jo vauvavuoden aikana kävimme neuvolassa tavallista harvemmin. Olen aina miettinyt sisällön oleellisuutta perheemme tai juuri kyseisen lapsen kohdalla, onko käynti tarpeellinen. Niinpä tälläkin kertaa pohdin käynnin sisältöä Thl:n lastenneuvolaoppaan kolmevuotiskäynnin avulla.

Kolmevuotisneuvolassa seurataan lapsen kasvun ja kehityksen lisäksi myös vanhemmuutta, kasvatusta, perheen valmiuksia lapsen ikätasoiseen tukemiseen jne. Kolmevuotisneuvolaan ei kuulu lasten rokotusohjelman mukaisia rokotuksia. Toki kausi-influenssarokotteen tai vesirokkorokotteen silloinkin voisi halutessaan saada.

Miksi ei vain menisi?

Sisällön perusteella en keksinyt juurikaan syytä, miksi neuvolaan mennä. Tai siis, yritin kyllä kovasti miettiä jotain syytä mennä, mutta en vaan keksinyt. Olisiko käynti silloin verovarojen haaskausta? En tiedä, mutta ajatuskin tästä ohjaa omaa valintaani jättää menemättä. Annan mieluummin meihin käytetyn ajan jotain muuta työtehtävää varten.

Ensin oikeastaan mietin, että voisihan siellä käydä, näyttää naamaansa ja mennä mukavia puhumaan. Esitellä lapsen hienoja taitoja, kaikkea opittua ja opeteltua. Mutta sitten mietin sitäkin, että suostuisiko lapsi edes näyttämään mitään neuvolassa? Miksi näyttäisikään, eihän lapsi aina pyytäessä muilloinkaan näytä, saati sitten vieraammalle? Painoa, pituutta ja päänympärystä ollaan toki mittailtu kotonakin.

Olisiko sitten lyhyen, satunnaisen neuvolakäynnin havainnointi ehkä kertonut neuvolajärjestelmälle jotain uutta tietoa vanhemmuudestani? Epäilen. Olisin kyllä voinut melkein mennä ihan vain tapaamaan lasten terveydenhoitajaa, sillä hän on todella mukava ja sydämellinen ihminen. Mutta itselleni se ei ole riittävä syy käynnille.

Niinpä päätimme olla menemättä. Laitoin asiasta lastemme terveydenhoitajalle viestiä, kuvailin vähän lastani ja arkeamme. Sain kauniin vastauksen, ja kutsun sitten vuoden päästä nelivuotisneuvolaan, jossa on laajempi lääkärintarkastus. Siellä tavataan, vuoden päästä. Näin on hyvä meille.

Vaikka me käymmekin harvemmin neuvolassa, en silti suosittele sitä muille. Siksi, koska jokainen perhe on erilainen ja jokaisen perheen tarpeet ovat erilaiset. Se mikä käy yhdelle, ei käykään välttämättä toiselle. Vaikka me emme käytäkään palveluita ns. all inclusive -tyylillä, ei se ole meiltä pois jos muut niin tekevät. Oma ajatukseni on, että aina tulee ajatella oman perheen etua, mikä palvelee oman perheen tarvetta parhaiten.

Minkälaisia neuvolapolkuja muilta löytyy?

Instagramin puolella ei kovinkaan usein siis ole neuvolavierailuja luvassa, mutta kaikkea muuta me kyllä puuhaillaan! Kurkkaa iloelolaura-nimimerkin taakse! 

Jälkitarkastus ja sisätutkimus - kun sisätutkimukseen painostetaan tukien menettämisellä

Olipa kerran jälkitarkastus, johon menin hyvillä mielin. Minulle ei tehty sisätutkimusta, koska en kokenut tarvetta sille. Sain Kelaa varten jälkitarkastustodistuksen, niinkuin asiaan kuuluu. Vaan olipa kerran ystäväni jälkitarkastus. Hän ei saanut jälkitarkastustodistusta, koska hän ei suostunut sisätutkimukseen. Sama maa, sama kaupunki!

Synnytyksiin ja raskauksiin liittyvissä käytännöissä ei ole Suomessa selkeää yhtenäistä linjaa, jota kaikki noudattaisivat. Sama myös jälkitarkastuksen suhteen. Vielä joissakin neuvoloissa asiakkaille kerrotaan, että ilman sisätutkimusta myöskään vanhempainrahaa ei heru! Auts. Ehkä kyseessä ovat villit viidakon lait, sillä Suomen lakiin tällaista ei ole kirjattuna.

Mikä ihmeen jälkitarkastus?

Jälkitarkastuksen tarkoituksena on selvittää äidin terveydentila raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jälkitarkastuksessa usein on osana sisätutkimus, mutta ei aina, sillä läheskään aina se ei ole tarpeellinen, eikä sitä pitäisi tehdä rutiinisti. 

Jälkitarkastus on hyvä asia, niinkuin neuvolapalvelut muutenkin, mutta se, että se on sidoksissa vanhempainrahaan, ei ole mielestäni ihan tätä päivää. Ja nykyäänhän isätkin voivat jäädä lapsen kanssa kotiin, ja jälkitarkastustodistus tarvitaan tosiaan niissäkin tapauksissa äidiltä, vanhempainrahan saamiseksi Kelalta. 

Kuitenkin, valitettavasti naiset joutuvat vielä tänäkin päivänä suostumaan sisätutkimukseen saadakseen rahaa. Ja edelleen, en puhu niistä tilanteista, kun asiakas itse haluaa sisätutkimuksen. Puhunkin tilanteista, joissa rahan saamisella on kiristetty asiakasta. Väitetty, että lakiin olisi kirjattu kohta, jonka mukaan vanhempainrahaa ei voi saada, jos ei anna tehdä sisätutkimusta. Millainen olisikaan sellainen yhteiskunta, jossa taloudellisen etuuden saamiseksi olisi annettava jonkun laittaa käsi sisääsi? 

Kelaa ei kiinnosta kenenkään pimppi

Vaikka usein toisin kuulee, niin Kela ei vaadi, että sitä pimppiä pitää saada katsella tai tutkiskella, tai mitään muutakaan. Jälkitarkastustodistuksen Kela vaatii, mutta sen saamiseen riittää jo pelkkä jälkitarkastukseen paikalle meneminen, ja suullinen kertominen omasta kokonaisvaltaisesta voinnista.

Kelan virallinen kanta asiaan on, että heille riittää päivämäärä jälkitarkastuskäynnistä.

Kuva Pixabay

Neuvolan työntekijät saattavat luulla sisätutkimusta pakolliseksi

Kaikille neuvoloissa toimiville työntekijöille asia sisätutkimuksesta ei välttämättä ole ollenkaan selvä. Myös se on mahdollista, että yksittäinen neuvolan työntekijä on perillä asiasta, mutta linjaus on tullut neuvolan esimiehen tasolta, ja työntekijä ei voi kuin totella, vaikka tietäisi toimintatavan vääräksi. Eli välttämättä esimiestasollakaan ei ole oikeaa tietoa asiasta! Hui. Se on mielestäni vähän pelottavaa jopa!

Ja tietenkin silloin, kun oikeaa tietoa ei ole, tulee levittäneeksi sitä tietoa, jonka olettaa oikeaksi. Käytännössä siis monissa paikoissa kerrotaan sisätutkimuksen olevan pakollinen, ja asiakas siihen suostuu, koska hei, onhan se sentään pakollinen, kaikille se tehdään!


Kuten tänne kirjoittelinkin, synnytyksiinkin liittyy paikkakunnittain vaihtelevia käytäntöjä paljon. Valitettavasti tosiaan myös jälkitarkastus on yksi näistä vaihtelevista käytännöistä, vaikka sisätutkimuksen pakollisuus on ihan tuulesta temmattua.

Tarve sisätutkimukselle?

Mikä sitten on se "tarve"? No se, että asiakas itse niin haluaa, se on tarve. Joskus työntekijä voi myös ehdottaa esim. "kun sulla tuli niitä repeämiäkin, niin katsottaisiinko, että miltä alapää näyttää?". Silloinkin se päätösvalta on asiakkaalla, tehdäänkö sisätutkimusta vai ei. Tai ainakin näin kuuluisi olla, sillä meillä Suomessa on hyvin selkeä itsemääräämislaki, joka tätäkin asiaa määrittelee. 

Sisätutkimus on hyvä asia, jos asiakas sen itse haluaa ja kokee tarpeelliseksi, joko varmuuden vuoksi tai mahdollisten oireiden perusteella. Kyse on vapaudesta valita. Päätäntävalta omaan itseen.

Fakta kun on, että normaalin, säännöllisen synnytyksen jälkeen ei ole rutiininomaisesti tarvetta sisätutkimukselle. Eli toisin sanoen pelkkä synnytys ei ole automaattisesti syy tehdä sisätutkimus.

"Jälkitarkastuksen yhteydessä voidaan tehdä gynekologinen tutkimus,

 mutta se ei ole välttämätön, jos synnytys on ollut ongelmaton." 

 Terveyskirjasto

Jälkitarkastukseen liittyvä lainsäädäntö

Tarpeellinen tutkimus voi olla myös suullinen kysely aiheesta, äidin niin halutessa. Olisikin melko huolestuttavaa, jos lakiin olisi kirjattu pimppiinkurkistamispakko.  Tämä on myös sosiaali- ja terveysministeriön lääkäriltä tarkistettu, virallinen kanta asiaan. Valitettavan moni on joutunut ottamaan yhteyttä häneen näissä asioissa.

Kuva Pixabay

Oikeastiko joku ei halua sisätutkimusta?

Kyllä. Joku voi kokea sen tarpeettomaksi, joku epämiellyttäväksi, toinen eriarvoistavaksi, ja joku taas kokea, että haluaa sisätutkimuksen mieluummin gynekologilta, kuin terveyskeskuslääkäriltä tai terveydenhoitajalta. Jokaisen oma asia. 

Itse henkilökohtaisesti tiedän tuntevani alapäätäni sen verran hyvin, että en kaipaa jonkun ulkopuolisen mielipidettä asiasta. Minulla on kuitenkin omasta alapäästäni vuosien kokemus, kokemus niin raskausajalta, sitä ennen ja sen jälkeenkin. Jos et tunne pimppiäsi, niin suosittelen tutustumaan. Se on hyvää ennaltaehkäisyä, ja tuo varmuutta omaan kehoon. Alapään pitäisi kuitenkin toimia koko elämän ajan.

No eikö sitä voisi vain antaa tehdä? Pääsisi helpommalla!

Ei kai sitä ole tapana osallistua muihinkaan tarpeettomiin toimenpiteisiin? En minä ainakaan suostuisi johonkin toimenpiteeseen vain siksi, että joku työntekijä sen haluaisi tehdä. 
Sisätutkimus niille, jotka sen haluavat, mutta ei painostamalla kenellekään. Ei ole kovin yhdenvertaista, että Suomessa osa naisista saa päättää omasta kehostaan, osa ei. Miehistä puhumattakaan. 

Mitä jos neuvola kieltäytyy kirjoittamasta jälkitarkastustodistusta ilman sisätutkimusta?

Tällaisissa tapauksissa on usein kyse vain puhtaasta tietämättömyydestä. Neuvolaa tai sen työntekijää voi muistuttaa asiasta, kertoa, ettei ole lakia, joka määräisi sisätutkimuksen pakollisuudesta. Jos et kuitenkaan saa "virallista" todistusta jälkitarkastuskäynnistä, voit pyytää neuvolan työntekijää tulostamaan otteen käynnistäsi neuvolassa. On kyse omista asiakastiedoistasi, jotka kuuluvat sinulle. Ei haittaa, vaikka kyseisessä otteessa mainittaisiin kieltäytyminen sisätutkimuksesta, sillä kuten sanottu, etuudet saadakseen riittää pelkkä todistus käynnistä, ja tämä tuloste kelpaa Kelalle yhtä lailla.

Eriarvoistavaa kohtelua saadessaan kannattaa olla yhteydessä Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvokseen tai Kelaan. Toki on mahdollista myös käydä yksityisellä puolella tuo kyseinen paperilappunen hakemassa, mutta soisin, että kaikki synnyttäneet tulisivat asiallisesti kohdelluiksi myös neuvolan puolelta. Aina se ei kuitenkaan ole helpoin ja nopein tie, joten ymmärrän täysin, miksi monet käyvät yksityisellä asian hoitamassa.

Minkälaisia kokemuksia muilla on jälkitarkastuksista tai sisätutkimuksista?

Edit: Kantelun tulos oli: Neuvola toimi väärin

No se jälkitarkastus

Joulua edeltävällä viikolla mulla oli jälkitarkastus neuvolassa. Tiesin jo ennalta, että sisätutkimukselle mulla ei ollut tarvetta, ja painoa en muuten vaan halunnut ottaa, joten käynti tulisi olemaan lähinnä juttelua. Kelaa varten kun tosiaan edelleen sen jälkitarkastustodistuksen tarvitsee, jos mielii vanhempainrahaa saada. 

Jälkitarkastuksen teki mun oma, ihana terveydenhoitaja äitiysneuvolasta, joten kyseinen jutteluhetki nimeltä jälkitarkastus olikin tosi mukava hetki. Fiilisteltiin ihanaa synnytystä, ja arkea kahden lapsen kanssa. Ja koska mun terkkari oli niin ihana tyyppi, ja tämä vika käynti hänellä, niin halusin myös pienen muistamisen hänelle antaa. 

Mun terveydenhoitaja tiesi jo ennalta, että en kaipaa sisätutkimusta tai muutakaan kummempaa.  Virtsanäyte, hemoglobiini ja verenpaineet otettiin kyllä, ne mua ihan kiinnostikin. Mä olen aina varautunut perustelemaan, miksi en jotain rutiinitoimenpiteitä halua, suurin osa kun niitä tuntuu haluavan, eikä siinä mitään, jos ne kokee tarpeellisiksi. Tällä kertaa asiasta ei kuitenkaan tarvinnut sen kummemmin vääntää, koska vapaaehtoisiahan ne ovat. Noita vain kuulee välillä, että jälkitarkastusta tekevät henkilöt ajattelevat, että jälkitarkastus=sisätutkimus, ja että sisätutkimus olisi pakollinen Kelaa varten. Onneksi sentään Kela ei ole määrittänyt, että haarat auki, tai vanhempainrahaa ei tipu. 

Mulla tosiaan ei sen kummempaa ideologiaa tai fanaattisuutta liity sisätutkimuksesta kieltäytymiseen. Ainoastaan se tosiasia, että ei ollut tarpeellinen. Kuten raskausaikanakaan, niin nytkään en halunnut mitään pimpin tsekkausta tai kourimista vain tavan vuoksi. Kerroin itse terkkarille, että ei repeämiä, haavaumia, virtsankarkailua, kirvelyä tai kipua, poikkeuksellisen kuivia limakalvoja, tunnetta laskeumista tai muutakaan, kaikki seinämät on paikallaan, lantionpohjan lihakset toimii ja kohdunkaulan ulko-osa on sen tuntuinen, kuin ennen raskauttakin.

All good everything, ja jälkitarkastuksesta jäi hyvä mieli päivään :)

Terveydenhoitajalle antamassani muistamisessa ajatus oli: 

Kortti "Just let go" oli yksi voimatauluista mun synnytyksessä. Päästää irti, eli antautua synnytykselle. 

Fudget, herkkua, että oksitosiini pääsee virtaamaan. 

Avaimenperä, tree of life, eli istukka, elämän ylläpitäjä kohdussa. 

Ja muumikarkkeja kaksivuotiaan valitsemana, koska äitiydessä ja siinä synnytyksessäkin paras juttu ikinä on se lapsi ♥

Harvemmin neuvolassa

Me käytiin pitkästä aikaa neuvolassa. Neuvola-ajat oli vähän myöhässä, joten vietettiin aulassa leikkien paljon pitempi aika, kuin mitä itse neuvolakäynti kesti. Tämä oli vasta ensimmäinen käynti vauvan kanssa varsinaisessa lasten neuvolassa. Ollaan tämänkin vauvan kanssa aloitettu käymään neuvolarumbaa harvennetusti, niinkuin esikoisenkin kanssa. Me taidettiin ekalla kierroksella käydä pääsääntöisesti vain lääkärineuvoloissa, ihan alussa taisi olla tosin joku yksittäinen muukin neuvola-aika, jolla käytiin, ennen kuin totesin, että tää on meidän osalta semmoista ajanhukkaa puolin ja toisin, peukaloiden pyörittelyä paikan päällä. Kauhean usein ei olla siis siellä vierailtu.

Ja miksi sitten näin?

Yksinkertaisesti meillä ei ole, tai ainakaan ei tähän mennessä, ole ollut tarvetta käydä sen useammin. Imetys sujuu ja tyyppi kasvaa. Sen huomaa ihan silmämääräisestikin, niinkuin esikoisenkin kanssa. On meillä tosin vauvavaakakin, miusta on mielenkiintoista seurata vauvan kasvua, eikä niin, että kävisin neuvolassa vaan sen takia, että näkisi tuleeko painoa riittävästi. Eikä tuo pituuden tai päänympäryksenkään mittaaminen onneksi kovin vaikeaa ole :)

Vapaaehtoista

Kaikkihan eivät tiedä, ettei neuvola suinkaan ole pakollinen juttu. Ja sitten taas osan mielestä sen juurikin täytyisi olla pakollinen kaikille, etenkin vauvavuoden aikana. Suomalainen neuvolakäytäntö on ihan huippu juttu, apua ja tukea saa moneen asiaan. Onneksi kuitenkin neuvolakäynnit ovat vapaaehtoisia, koska on erilaisia perheitä ja erilaisia lapsia eri tarpeineen. Itse olen ihan iloinen, ettei meidän tarvitse olla viemässä resursseja niiltä, jotka niistä enemmän hyötyvät.

Ja mites sitten ne rokotteet? Käytännössä niitäkin saa halutessaan tavallisesta suunitelmasta poikkeavastikin, koska ovathan nekin Suomessa vapaaehtoisia. Mahdollista on ottaa myös vaikkapa myöhennetysti tai yksi rokote kerrallaan. Miten nyt sattuu näkemään tarvetta olevan. Eli senkään takia juuri tietty käynti tietyn kuukauden kohdalla ei ole mitenkään kiveen kirjoitettu.

Aika ihanan onnekastahan tämä on, kun ei ole tarvetta käynneille, vaan kaikki on hyvin. Toki jos huolia olisi, niin käytäisiin useamminkin. Mutta esimerkiksi keskikäyrää hitaampi painonkehitys ei mielestäni sellainen huoli edes ole, lapset kun kasvaa kaikki omia käyriään, pääasia, että kasvavat. Toiset kasvaa hitaammin, toiset nopeammin, ja keskikäyrähän on vain se keskiarvo, ei ideaalitilanne.

Siellä me chillailtiin, neuvolan aulassa