maanantai 26. elokuuta 2019

Kantelun tulos: Neuvola toimi väärin yrittäessään painostaa sisätutkimukseen synnytyksen jälkitarkastuksessa


Kirjoitin viime vuoden puolella ystäväni tapauksesta, jossa neuvola yritti painostaa sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa, ettei ystäväni menettäisi vanhempainrahoja. Oikeastihan vanhempainrahat eivät ole kytköksissä sisätutkimukseen. Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun ja siitä on tullut virallinen kanta: neuvola toimi väärin. Ehkä nyt tieto asian oikeasta laidasta leviää, kun saatiin ennakkotapaus.


Blogin Fb-sivulla ja Instagramissa julistinkin jo tätä ilosanomaa. Myös HS uutisoi aiheesta täällä, joskin kirjoitus on vähän vaillinainen, sillä siitä saa käsityksen, että vain kyseisessä tapauksessa sisätutkimukseen pakottaminen oli väärin. Oikeastihan ketään ei voi pakottaa sisätutkimukseen, vaikka joissakin tapauksissa se voisi olla tarpeellinenkin. Siitä kuitenkin päättää äiti itse. 


Näin se meni:


Ystäväni lapsi syntyi 2017 vuoden loppupuolella. Ystäväni ei kokenut tarvetta sisätutkimukselle jälkitarkastuksessaan, sillä eihän sitä nykyään pidetä rutiinitoimenpiteenä, vaan tehdään silloin, kun sille on tarvetta. Neuvolan kanta oli, että sisätutkimus on pakollinen kaikille, ja jos siitä kieltäytyy, ei voi saada jälkitarkastustodistusta Kelan vanhempainrahaa varten. 

Ystäväni teki neuvolan toiminnasta kantelun, sillä Suomessa ei ole lakia tai säädöstä, jonka mukaan sisätutkimus olisi pakollinen, edes etuuksien tähden. Tämä oli siis tosiaan yhden alueen koko neuvolan kanta asiaan, ei kenenkään yksittäisen neuvolatyöntekijän. Useinhan neuvolatyöntekijät ovat perillä asioista, mutta yleiset toimintatavat eivät ole yksittäisten työntekijöiden määriteltävissä, vaan tulevat esimerkiksi alueen esimieheltä.

Ystäväni pyysi neuvolasta tulosteen käynnistään, sieltä kohdasta, johon asiakkaan tiedot kirjataan. Asiakkaalla on oikeus saada itseään sisältävät tiedot. Neuvolan työntekijä kirjasi siihen, ettei sisätutkimukseen suostuttu. Tämä paperi lähetettiin Kelalle, ja sieltä myönnettiin vanhempainrahat, niinkuin kuuluikin. Kela ei tarvitse sisätutkimusta.


Sinnikkyys palkitaan: Neuvola toimi väärin, sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole pakollinen


Vaikka kyseinen synnytys tapahtui jo 2017 vuoden lopussa, ratkaisu kanteluun saatiin vasta nyt, 2019. Näissä asioissa usein kestääkin. Onneksi ystäväni oli sinnikäs, ja laittoi asian vireille, sillä nyt meillä on ennakkotapaus tilanteesta. Tiedän, että olisi helpompaa vain antaa asian olla, etenkin, kun olet juuri saanut pienen vauvan perheeseesi. Kiitos ystävälleni, sillä tästä asiasta on varmasti apua monelle muullekin naiselle jatkossa.

Neuvolaa huomautettiin toiminnastaan. Toivottavasti ovat ottaneet opiksi, ja muuttavat toimintatapojaan. Ystäväni ei varmastikaan ole ainoa, jota tukien menetyksellä on uhkailtu.

Sisätutkimus jälkitarkastuksessa ei ole millään lailla sidoksissa Kelan etuuksiin. 


Kannaattaako sitten sisätutkimuksesta kieltäytyä? Sitä kannattaa miettiä tapauskohtaisesti, synnytystä ja siinä tehtyjen toimenpiteiden määrää miettien, sekä palautumista silmällä pitäen. Fakta on kuitenkin se, että  aina sisätutkimukselle ei ole tarvetta, eikä se aina ole hyödyksi. En suosittele ketään kieltäytymään pelkästään siksi, että voi. 



Lue asiasta lisää täällä: 


Kun sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa painostetaan Kelan tukien menettämisellä




Kuva Pixabay

5 kommenttia:

  1. En ymmärrä, miksi sisätutkimuksesta haluaa kieltäytyä. Rutiinihomma ja äidin parhaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoisesta todella halusin jälkitarkastuksessa, että lääkäri kurkkaa tilanteen , koska synnytys oli ollut haastava ja itselleni uusi tilanne. Kuopuksesta kaikki meni oppikirjamaisesti ja toivuin oikein hyvin ja tiesin kaiken olevan kunnossa. Sisätutkimus tehtiin jälkitarkastuksessa, vaikka kysyin kyllä (uteliaisuuttani) sen tekevältä terkkarilta, että onko oikeasti pakko, vähän omituiselta tuntuu - kuulemma oli jos meinaa rahaa saada. Mutta mitä mie siitä tarkastuksesta sitten hyödyin? Jos jokin olisi huolettanut miua niin eipä terkkari olisi siinä paljoa voinut auttaa. Oma terkkarini oli oikein mukava ja asiantunteva, meillä oli hyvä suhde, mutta jos sellaista ei olisi ollut , tuollainen "rutiinihommana" tehty siinä tilanteessa aivan turha tutkimus olisi tuntunut hyvin ikävältä.

      Hammastarkastuskin olisi meidän jokaisen parhaaksi, mutta eihän sinnekään ole pakko mennä, jos ei aikuinen ihminen siihen itse tarvetta huomaa.

      Poista
    2. Syitä voi olla monia, kannattaa lukaista tuo linkkaamani postaus "Kun sisätutkimukseen jälkitarkastuksessa painostetaan Kelan tukien menettämisellä".

      Itselläni syyt olivat yksinkertaiset: ei repeämiä tai haavoja synnytyksestä. Ei sisätutkimuksia, jotka olisivat kasvattaneet tulehdusriskiä. Ei vakavaa laskeumaa, vaan samanlaista emättimen seinämien lievä laskeumaa, kuin esikoisen jäljiltäkin. Itse tutkin, mitkä seinämät reagoivat mitenkin. Myöskään kohtu ei aristanut. Lisäksi huono kokemus sisätutkimuksesta esikoisen jäljiltä, kun itse tiesin vaivani, mutta sisätutkimuksen tehnyt lääkäri ei niitä huomannut. Miksi siis olisin sellaisen tutkimuksen halunnut?
      Ja nämä ovat vain minun syyni, jollain toisella ne voivat olla hyvinkin erilaiset.

      Ihan virallisen tiedon mukaankin sisätutkimusta ei pidä tehdä rutiinisti, vaan miettiä sen tarvetta ja äidin toivetta siitä.

      Poista
    3. Minna, harmi että sullekin on annettu väärää tietoa pakosta. Minullakin oli oikein ihana terkkari, tykkäsin hänestä tosi kovasti, mutta se tykkääminen ei riitä syyksi turhalle toimenpiteelle, ja onneksi tämä terkkari minulle sanoikin, että tietää sen olevan vapaaehtoinen, eikä näe tilanteessani tarvetta sille :)

      Hammastarkastukseenkin mennään hammashoitajalle, ei terkkarille tai yleislääkärille :)

      Poista
    4. Kyllä pitää olla oikeus kieltäytyä tälläisestäkin tutkimuksesta, vaikka se hyväksi tietenkin on. Valtion ei pidä päästä ihmisen itsemääräämisoikeutta loukkaamaan. On törkeää että Kela painostaa tarkastukseen tukien katkaisun uhalla.

      Poista