Äiti neljälle lapselle

Kuopus viisi kuukautta. Sen verran olen ollut äitinä nyt neljälle lapselle. Aika juoksee ihan hurjaa vauhtia, ja minusta on tullut melkoinen klisee siihen liittyvien hokemien suhteen. Ihmettelen ajan kulumista jatkuvasti. Että miten se voi olla jo sen ikäinen /osata asiaa x/olla jo vaiheessa x menossa. 

Mutta millaista sitten on ollut neljän kanssa. No, aika ihanaa kyllä. Vaikka tokihan kädet on ihan kirjaimellisesti välillä täynnä. Mutta silti. Ihanan täynnä ne on. 

Kesä oli leppoisaa, vaikka toki lapset pitävät äidinkin jatkuvasti menossa. Oli ihanaa viettää lasten kanssa aikaa ilman kouluaikatauluja tai muuta. Suurempia suunnitelmia ei ollut, kesä oli kuitenkin vauvavuoden alkua, ja viehän se aina voimia, vaikka ollaankin nautittu vauvavuodesta. 

Sinällään neljän kanssa ei ole sen erilaisempaa kuin kolmenkaan kanssa. Tässä kohtaa kuitenkin on jo oppinut pitämään pääkopassa hirveän määrän välilehtiä auki. Keskeyttämään omia kotitöitä lasten tarpeiden mukaan, sietämään keskeneräisyyttä ja muuta. Joustamaan? Hommat on siis melkoista multitaskingia välillä. 

Nautin kuitenkin täysistä päivistä lasten kanssa. Ahertamisesta ja yhdessä puuhailusta. Ja koen, että koululaisia näkee liian vähän, kun ovat puolet päivästä koulumaailmassa.

Nyt kun vauvavuotta on jo se viisi kuukautta takana, alkaa voimiakin löytymään taas enemmän, kun vauvan elämässäkin on jo rytmiä ja ehdin tekemään paljon muutakin kuin istua imettelemässä. Ja samalla kouluun kuskaaminen haastaa ja aikatauluttaa arkea, vieden siitä leppoisan vauvantahtisuuden. Välillä kun on vaikkapa kaivettava se vauva sieltä rattaista kesken makoisimpien unien ja lähdettävä ajamaan koululle.

Vauva on meillä koko perheen aarre, jota kaikki haluavat sylitellä ja ihastella. Vauvaa kun katselee, unohtaa tämän maailman kaikki murheet. Katselee vauvaa silmiin ja kuuntelee kun tämä selittää silmät suurina omia asioitaan ja nauraa päälle. Sanoinko jo, että vauvat on ihania 😁🤭❤️.

Jotenkin lapsi lapselta sitä tajuaa enemmän, millaisia aarteita nuo pienet ovat, ja kuinka onnekas sitä onkaan, kun on heidät saanut. 

Huomaan vauvavuoden olevan ohi, koska..

Vauvavuosi tuntuu jo jotenkin todella kaukaiselta asialta, vaikka eihän meillä oikeasti ole ollut taaperoikäinen kuin vasta kolmen kuukauden ajan!

Meillä oli tosi ihana vauvavuosi kaikenkaikkiaan (ne ilmeisesti tuppaavat paranemaan lapsi lapselta?), mutta toki vauvavuosi aina myös kuormittaa. Imetyksiä, päikkäreitä, sylittelyä ja kaikkea muuta vauvapuuhaa muun lapsiarjen seassa.

Nyt tuntuukin, että sitä on ihan voimia täynnä taas (ai tältäkö se tuntuu :D ). Etenkin kodin siivoamisesta sen huomaa, nyt kun on taas energiaa ja käsiä itsellä vapaana useammin, siistiä kotiakin kaipaa enemmän. Vauvavuoden aikana monesti tuntui tarpeelliselta istahtaa ja juoda hissukseen teetä, silloin kun siihen oli mahdollisuus. Nyt taas monesti huomaan ajattelevani, että mitäs nyt siivoaisin. Ja se tuntuu tosi kivalta. 

Toki arjen realismi tekee sen, että tavallisten tiskien ja ruoanlaiton lisäksi ei aina ehdi kummempaa. Mutta kuitenkin, itsestäni se on kuvaavaa, että eri lailla taas haluaa ja pystyy laittamaan aikaa kotiinkin, lasten ohessa. 

Lähiaikoina on aina välillä ehtinyt puuhailla kaikkea pientä ekstraa. Esimerkiksi barbit ovat saaneet pieniä ompeluksia, kuten pitsiesiliinoja ja lakanoita. Kaappeja on käyty läpi ja myyty taas ylimääräistä tarpeetonta. Monta pientä projektia on mielessä, jahka niille joku rako löytyy jostain kohtaa. 

Tuntuu hyvältä, että vauvavuosi oli niin lempeä, että jaksoin olla itselleni lempeä, vaikka koti ei ollutkaan aina viimeisen päälle. Mutta eikö kuitenkin koti ole meitä varten, emme me kotia varten.. :)

Ja niin, aika aikaansa kutakin. Lapsiarjessa mikään ei taida olla ikuista, on kaikenlaisia kausia ja uusia asioita putkahtelee kun lapset kasvavat.

Rytmi vai ei rytmiä vauvavuonna?

Tuossa taas yhtenä päivänä kanssaäitien kanssa oli puhetta vauvojen päiväunista, jolloin tokaisinkin, että täytynee alkaa laittamaan vauvaa unille, kun päiväuniaika lähestyy.

Tähän sain muilta ajatuksen siitä, että vauvahan nukkuu silloin kuin sitä nukuttaa, eikä aikuisten säätelemien uniaikojen mukaisesti. No, kyllä ja ei. Tämä taitaa olla aika iänaikainen keskustelu, tämänkin vauvavuoden aikana tuli aiheesta juteltua tovi jos toinenkin eri ihmisten kanssa :)

Itseäni ehkä pienesti ärsyttää välillä se ajatus, että jos vauvalla pitää rytmiä, ei se olisi kovin "vauvantahtista". Koen ennakoinnin nimenomaan olevan juurikin vauvan tahtiin toimimista: olen havainnoinut lapseni luontaista rytmiä ja toimin sen mukaisesti. Toimin niin, koska sillä tavalla hän nukkuu parhaiten ja nukkuu myös yöllä, eikä sekoile tai heräile keskellä yötä (syö toki, mutta se ei ole valvomista vaan maitohuikan ottamista nukkuessa).

Meillä ei ole mikään kovin tiukka päivärytmi, ja ollaan lennokkaita ja sopeutuvaisia, eikä myöskään olla paikkaan tai omaan sänkyyn sidottuja. Mutta rytmi meillä on, vauvasta lähtöisin oleva rytmi. Hyvin nukkunut vauva kun on tyytyväinen ja iloinen, helposti ennakoitavisssa. Se myös osaltaan helpotti paljon sitä, että vauvavuosi oli ihana ja sujuva.

Ja hei, sekin on ok jos sitä rytmiä ei ole. 

Kokemuksen kautta olen tämän vauvan kanssa todennut, että jos haluaa optimoida vauvalle parhaat mahdolliset unet, kannattaa toimia jo ennen kuin se väsy iskee. Ennen väsymerkkejä. No mistä sitten tietää ennen niitä väsymerkkejä, että vauva on pian väsynyt? No siitä rytmistä. Esimerkiksi meillä herätään joka aamu tietyn aikaikkunan sisällä, abaut tunnin säteellä, on aika helppoa tietää vauvan uniaika suunnilleen. Ei, ei minuutilleen, eikä ole tarkoituskaan. Ei kai kenenkään elämä muutenkaan tapahdu minuutilleen? Suunnilleen on hyvä.

Tietyllä tapaa sama ajatus meillä on ollut vauvan vessattamisessa. Ollaan havainnoitu vauvan rytmi, ja sen mukaan tarjottu vessamahdollisuuksia. Vauvahan osaa kyllä pidättää syntymästään asti, jos taitoa on ylläpidetty. Koska vauvan elämässä tietyt asiat toistuvat, tietää vauva pääsevänsä pian potalle. Ja tekee tarpeensa. Eli vauvan tarpeet on tiedostettu ja ennakoitu. Eihän me vaikkapa laiteta vauvaa potalle sitten kun on jo housussa. Same same but different. 

En tiedä saako tästä ajatuksesta kiinni, mutta olenpa kuullut tästäkin, että pienille mahdollisuus vessassakäymiseen ei olisi "lapsentahtista kuivaksi oppimista" (eihän se olekaan, koska ei se ole kuivaksi oppimista vaan vessassa käymistä), vaan kuuluisi odottaa sinne asti, kunnes lapsi itse on valmis jättämään vaippansa pois ja kiinnostuu vessassakäymisestä eikä hötkyillä ja vötkyillä ja tehdä kaikkia temppuja ja elämästä vaikeaa (kuulemma). Eli tavallaan se, että jos vanhempi tekee tiettyjä päätöksiä, ei se olisikaan enää lapsentahtista. No, olen eri mieltä :) Vauvan tahtia voi toteuttaa monella tapaa. Jokaiselle ajatuksella taitaa löytyä kannattajansa. 

Meillä on ollut kolme hyvin erilaista nukkujaa, vauvoinakin. Yksi ei olisi nukkunut koskaan (yliväsynyt ja mahakipuisa), mutta nukkui sitten päikkäreitä pitkälle leikki-ikään, yhden yöunia ei edelleenkään haittaa jos nukkuu päikkärit autossa vaikka iltakuuteen asti ja sitten tämä yksi, joka jos nukkuu vääriin aikoihin tai vääriä määriä, konttailee öisin sänkyä pitkin ja läpsyttelee äitiä :D

Väsynyt vauva nukahtaa helposti. Yliväsynyt vauva ei meinaa nukahtaa millään ja voi nukkua katkonaisesti ja herätä turhan aikaisin. Toki myös vauva, joka ei ole vielä tarpeeksi väsynyt, ei meinaa nukahtaa, mutta se onkin toinen juttu se. 

Että mitä loppupeleissä se vauvantahtisuus on? Mikä on vauvan tahti? Onko se sama asia kuin vauvan rytmi? Miksi aikuinen ei voisi tuntea lapsensa rytmiä ja haluta pitää siitä kiinni, miksi se koetaan ei-lapsentahtisena? Voiko vain rytmittömyys olla lapsentahtista? 

Kurkkaa myös

Paineita nukkumisesta?

Ennakointi ja valveillaoloaika

Vuosi imetystä, mitä on opittu?

Kolmas lapsi, kolmas imetystaival, mutta ei sitä turhaan sanota, että oppia ikä kaikki. Kolmannellakin kierroksella voi oppia vaikka mitä.

Tällä kierroksella opittua:

1. Vauva voi olla nopea tankkaaja ja jopa pieniruokainen, ja silti kasvaa hienosti äidinmaidolla pieneksi pulleroksi. ❤️

2. Tiukkaan imetysotteeseen voi saada apua vauvojen vyöhyketerapiasta, ja esimerkiksi huulijännettä ja poskilihaksia voi vauvalta hieroa itsekin.

3. Vauvan imuote voi tiukentua tai huonontua kesken vauvavuottakin, vaikka imuote olisi aiemmin ollut parempi (kurkkaa ylempi kohta tähän liittynen!)

4. Alipainepumppu on yllättävän kätevä vauvan ensimmäiset kuukaudet! Pieni ostos, olisiko ollut alle viisitoista euroa, ja käyttöaika sinäänsä lyhyt, mutta oli kyllä hintansa väärti.

5. Imetysjumit voi käydä niin pahoiksi, että tarvitsee juosta hierojalla. Ennen tätä imetyskierrosta en varmaan olisi uskonut edes, mutta näin kävi alkukuukausina. Kannattaa panostaa omalle kropalle hyviin imetysasentoihin, näin jälkiviisaana voisin sanoa. Toki osa jumeista tuli ihan vauvan kantelustakin.

6. Ilman imetysliivejäkin pärjää! (Kunhan on hyviä imetysvaatteita.) Aiemmin olen käyttänyt vauvavuoden aikana, etenkin alkupuoliskolla, imetysrintsikoita, mutta nyt ne taisivat jäädä jo aika alussa pois. Jotenkin eivät tuntuneet mukavilta. 

Saattaa johtua siitä, kun viimeset pari vuotta olen kulkenut hyvin kevyissä liiveissä. Olin ajatellut, että maidon tulvimisen takia täytyisi käyttää, kun niihin saa torpattua liivinsuojat, mutta näköjään sitä pärjäsi ilman liivejäkin sen maitoisimman alun jälkeen.

7. Osa vauvoista nipistelee näköjään tosi kovaa nimenomaan imetyksen aikana. Miten voikin olla niin tiukka ote pienellä tyypillä! Siinä ei paljoa mitkään imetyskorut ole auttaneet, vaan paras apua on pukea pitkähihainen paita päälle, niin vauva ei saa raadeltua äitirukkaa. Oi voi 🙈 Iltanukutuksella mulla on usein myös huivi kaulassa suojaamassa kaula-aukkoa, tämä vauva vaan nipistelee niin paljon kovempaa kuin edelliset. Oikeasti 😁

Onko sulla tullut imetyksessä uusia oivalluksia seuraavien lasten kohdalla?

Vauvan 65 reissuyötä

Meillä on täällä ihan hippusta vaille yksivuotias pikkutyyppi. Ollaan sekalaisella kokoonpanolla reissattu vauva kainalossa monessa paikkaa. Telttaretkiä, yökyläilyjä, mökkeilyä ja muuta kivaa.

Heitettiin vitsinä tavoitteeksi 73 reissuyötä vauvavuoden aikana, joka olisi ollut 20% vauvavuodesta. Vähän jäi uupumaan, päästiin lukuun 65. Ei paha, vai mitä sanot? 

Sen sijaan ilman äitiä vauva ei ole yökyläillyt missään, siitä ja sen vierestä täällä kirjoitinkin hetki sitten.

Kesällä tuli reissuöitä paaaljon, kun oli kesälomaa ja isyyslomaa ja siksi kiva tehdä pikkureissuja. Kesällä muutenkin meneminen ja tekeminen on niin helppoa, kun on lämmintä, voi olla ulkona eikä ulkovaatteita tarvita kummemin. Tai ainakin menneenä kesänä säät kyllä suosi retkeilyäkin ajatellen. Alkukesän reissukuulumiset löytyvät täältä.

Reissunukutus syksyn pimeässä, makuupussin lämmössä :)

Telttailun korkkaaminen vauvan kanssa vähän ennalta jännitti, mutta vauvan mielestä se ei tainnut olla sen kummempi yöpaikka kuin muutkaan reissupaikat. Ja toki sekin vaikuttaa, että nukutan vauvan reissuissa aina rattaisiin, ja rattaathan ovat tutut hänelle.

 

Nyt reissaaminen on hurjasti vähentynyt taas syksyn ja arjen tullen. Ihan mukavaa olla kotonakin, arki on kuitenkin kivan vaihtelevaa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että melkoinen reissuvauva meillä! 

Kurkkaa myös 

Pliis nuku kahdet päikkärit

Vauvaan rakastuminen ja oksitosiinihuurut

Eikö pikkulapsiaika käy kateeksi?

Turvaistuintetris eli kolme istuinta takapenkillä

Kolme turvaistuinta takapenkillä. Melkoista palapeliä, eikös? Vauvan siirtyminen turvaistuimeen vaati ajatustyötä ja lopulta ajelun kaupoille istuinta sovittamaan.

Suurin osa vauvoista mahtuu turvakaukaloon koko vauvavuoden. Jotkut myös ajattelevat kaukalon jäävän pieneksi kun jalat yltävät pitkälle kaukalon yli, mutta jalkojen pituudella ei ole merkitystä kaukalon sopivuudessa. Kun pää menee kaukalon yli tai painoraja tulee vastaan, on kaukalo pieni. 

Vauvan siirtyminen turvaistuimeen kesken vauvavuoden aiheutti vähän päänvaivaa. Kun pituutta on alle 80cm, karsii se useita istuimia, jotka ovat sopivia vasta siitä pituudesta ylöspäin. Pienemmille menevät istuimet taas sitten ovat joko vain 18kg saakka tai superhintavia eli aivan yli meidän istuinbudjetin. 

Esimerkiksi ovelle päin kääntyvät istuimet ovat sinne 18kg saakka. Tuntuu näppärämmältä ostaa istuin, joka menee tätäkin pitempään, ettei tarvitse olla jatkuvasti istuimia uusimassa. Suositus kun on matkustaa selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista, tai vähintään neljävuotiaaksi. Turvaistuinta tulee käyttää minimissään 135cm pituiseksi.

Lisähaastetta pohdintaan teetti automme penkit, jotka ovat sen verran kaltevat, ettei kaikkia  istuimia saa vauvalle hyvään asentoon. Turvaistuimenhan on tarkoitus olla niin suorassa kuin mahdollista, mutta samalla sen verran kallellaan, kuin on tarvetta. Vauvalla kallistuskulma on hyvä olla vanhempaa istujaa suurempi, ihan jo pään retkahtamisen vuoksi. Pieni istuja tulee kuitenkin istuimeensa aina aika ajoin nukahtamaan.

Meillä oli ennestään jo kaksi selkä menosuuntaan -istuinta; Wolmax ja Multitech. Näissä molemmissa meillä oli pulmana sekä kallistuskulma, että se minimipituus 80c+ ja siksi tätä istuinpohdintaa lähdettiin tekemään. 

Suunnitelma 1: kallistuskiila

Ensimmäinen suunnitelma oli ostaa kallistuskiila meillä jo olevaan Wolmax-istuimeen, johon sitten olisi myös hankkinut pienentimen vauvalle. Kallistuskiila siksi, koska kallistettunakin asento oli aivan liian pysty vauvalle. Tämä olisi ollut se edullisin vaihtoehto. Onneksi kiila ei ollut kallis, alle parikymppiä, sillä se jäi kuitenkin tarpeettomaksi. Kiilan kanssa autossamme etupenkki olisi pitänyt laittaa aivan tappiin, eikä ketään olisi kyllä naurattanut istua siellä. Jalkatilaahan vauvalla puolestaan olisi sitten ollut vaikka muille jakaa :D

Suunnitelma 2: 

Sitten mietittiinkin seuraavaa suunnitelmaa, joka oli meiltä löytyvä Multitech-turvaistuin. Alkuperäisessä suunnitelmassa oltiin se ajateltu keskimmäiselle lapselle, jos vauva olisi ottanut edeltä mainitun Wolmaxin käyttöönsä.

Ilmeeni kokeillessani Multitechia autoomme olisi pitänyt saada ikuistettua. Ensin kokeilin Multitechia, joka on siis aika kookas istuin, keskipaikalle. Ahaa, se ei mahdukaan Wolmaxin viereen. Vaikka meillä autossa (Corolla Verso) on täysikokoiset, liikuteltavat penkit. No eipä siinä sitten kun laittamaan esikoisen turvavyöistuinta keskelle. Se mahtui. Multitech sitten reunaan. 

Kiinnittelen Multitechia, enkä ole ollenkaan tyytyväinen sen asentoon automme kaltevilla penkeillä. Ja lisäksi sekin vie melko paljon tilaa edessä istuvalta kuskilta. Säädän vielä istuimen tukijalan paikalleen. Mitä, se ei ylläkään auton lattiaan! Voiko olla!? Voi olla. Uskomattoman surkuhupaisaa, mutta totta. Koska tukijalka ei yllä auton lattiaan, ei istuinta voi lainkaan asentaa autoomme. Multitech on ostettu aiempaan autoomme, jossa oli matalammat penkit. Ei tullut mieleenkään, että homma jäisi tukijalasta kiinni.

Kallistuskiila, joka jäi työttömäksi heti saapuessaan :D 

Lopputulema

Suunnitelmat uusiksi, ja lähdettiinkin sitten kauppaan sovittamaan Max-Wayta, joka oli ajatuksen tasolla jo muhinut jonkun aikaa mielessä. Max-Way on turvavyöllä asennettava turvaistuin selkä menosuuntaan, joka sopii käytettäväksi 25kg tai 120cm saakka. Eli pitkään. 

Ei kaivattu enää yhtään arpomista ja säätämistä, sen vuoksi ei lähdetty sokkona tilailemaan istuinta netistä, vaan haluttiin varmistaa istuimen sopivuus autoon ja turvaistuintetrikseemme. 

Hienosti mahtui Max-Way keskelle kahden istuimen väliin ja kallistusasentokin oli vauvalle sopiva. Plus -testattu, eli tarkimman turvatestin läpikäynyt istuin, ja onneksi vielä edullisemmasta päästä, hintaa  parisataa. Kirpparilta löytyi samana päivänä vielä myös pienennin kyseiseen istuimeen, tähänkin istuimeen kun lapsi on sopiva vasta suunnilleen 80cm paikkeilla. 

Nyt istuin on ollut käytössä sen pari kuukautta, ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Ja hei, bonuksena vauvakin nukkuu istuimessaan paljon paremmin kuin turvakaukalossa koskaan! Nyt on sitten istuimia taas useammaksi vuodeksi eteenpäin.

 

Jos kaipaat lisätietoja turvallisesta matkustamisesta, vierailehan Turvaistuinblogissa!

Kurkkaa myös aiemmat pohdinnat:

Selkä menosuuntaan 3-, 4- vai 7-vuotiaaksi?

Vauva kainalossa joka paikkaan - Pienet omat hetket latauttavat aika hyvin vauvavuonna

Me äiditkin ollaan erilaisia ja kaivataan eri määriä omaa aikaa, mutta olen myös sitä mieltä, että on olemassa tietynlaista joukkopainetta siitä omasta ajasta. Siitä, kuinka sitä pitäisi saada viettää kunnolla, ilman vauvaa. Tehdä samoja asioita kuin ennen äitiyttä ja olla tasan se sama ihminen kuin aiemminkin. 

Kun esikoinen oli vuoden ikäinen, tuntui, että nyt kun se vauvavuosi on ohi, tarkoittaa se että enemmän täytyisi olla jo lapsesta erossa. Monesta paikkaa tuntui kuuluvan ajatusta, että erossa oloa olisi "molempien jo hyvä harjoitella". En kummemmin harjoitellut, mutta ajatus kyllä otti tilaa ajatuksistani.

Kolmannen lapsen kohdalla on onneksi jo kauan aikaa sitten löytänyt itsensä äitinä, eikä oikeastaan paineita enää samalla lailla tunne mihinkään suuntaan. Tähän samaan kategoriaan menee myös vauvan yökyläilyt. Vauvaryhmissä on usein pohdintaa, kuka on antanut vauvan yökylään, ja kenen läheinen vaatii vauvaa yöreissuun ilman vanhempia.  

Toki jokainen saa antaa vauvansa yökylään, jos se tuntuu oikealta vaihtoehdolta perheelle, mutta hassu olettamus, että näin "pitäisi" tehdä ja saada sitä kallisarvoista omaa aikaa. Itselleni tämä olisi ollut kauhistus, antaa vauva yökylään. Ei mitään rentouttavaa omaa kivaa, vaan aivan vieras ja kauhistuttava ajatus. Näin me ihmiset olemme erilaisia.

Tähän ajatukseen olen päätynyt myös omaa äitiyden (toki lyhyttä) historiaani pohtien. Se vimmattu olo siitä, että minun ihmisenä pitää tavallaan todistaa olevani samanlainen, saman näköinen ja kokoinen ja samalla tapaa omia juttujani tekevä ihminen kuin ennenkin. Ja että se vaatii säännöllistä erossaoloa vauvasta. 

Mutta enhän minä ole samanlainen kuin ennen äitiyttä. Toki olen sama ihminen, mutta miten voisinkaan olla täysin samanlainen kuin aiemmin? Onhan välissä vuosia, asioita, äitiyttä, kasvamista, oppimista. Ja vauvavuosi, se on aina poikkeusaikaa. Vauvan paikka on isän ja äidin sylissä. Ja vuosikin, se on aika lyhyt aika, loppujen lopuksi. Tämän sanon syvällä haikeudella, sillä meillä vauvavuosi vetelee viimeisiään, ja se tuntuu tosi haikealta.

Mutta. Ei onneksi tarvitse olla täysin sama ihminen. Tälläkin kertaa olen vauva kainalossa kulkenut lähes kaikkialle. En ole kokenut sitä vaivalloiseksi tai vauvaa rasitteeksi. Vauva ja minä olemme yhtä. Elämme symbioosissa toistemme kanssa. Vauva saa myös ravintoaan kauttani. Peilaa tunteitani, oppii kauttani. Minulla ei ole tarve taistella ihmisen biologiaa vastaan. Ajattelen, että ihminen on taitavasti ja ajatuksella suunniteltu, ja että näin on hyvä. Se ei ole vauvan omimista, vauvalla ja isällä on aivan omat juttunsa. Meillä ei esimerkiksi olla jaettu maitohommia tai yösyöttöjä, sillä minä imetän, mies ei. Aika simppeliä.

Toisinaan olen tehnyt kirpparireissuja itsekseni. Haahuillut käytävillä tyhjää ostoskoria kantaen, hengähtäen ja omasta ajasta nauttien. En halua olla pitempään erossa vauvasta, minun ei tarvitse haluta olla. Ihanan vapauttava ajatus, että ei tarvitse!

Luulen, että tähän on vaikuttanut useampikin asia. Se, että äitinä tietää jo enemmän, millainen on ja haluaa olla. Ei ole hukassa itsensä ja äitiyden kanssa, vaan ne toimivat sulassa sovussa, kumpikin toistaan pois sulkematta. 

Ja sitten se tottuminen. Olenko jo pienten lasten äitiyteen niin sisäänajettu, että pienemmätkin omat hetket ovat melko latauttavia? 

Kun tulee ensimmäistä kertaa äidiksi, on siihen asti elämä ollut melko lailla itselle elämistä ja vauvan kanssa symbioosissa elely melkoinen elämänmuutos. Ja ymmärrän, se voi tuntua ahdistavalta, tai sitä voi olla todella hukassa, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Anna armoa ja aikaa itsellesikin, äiti. 

Ne pienet, latauttavat hetket. Niitä harrastan. Äänikirjoja keittiötä siivotessa. Omia teehetkiä kirjan kanssa kun vauva on päikkäreillä. Vaunulenkkejä, kun yksi on eskarissa, toinen kerhossa ja se vauva niissä vaunuissa unilla (tämä on muuten aika luksusta useamman lapsen äidille!).

Nykyään, uudessa arjessa minulla on omia hetkiä toisinaan myös aamuisin. Kuten vaikka nyt, tätä kirjoittaessani. Sekin tuntuu aika hyvältä! 

Pliis nuku kahdet päikkärit vielä pitkään ! Eli eskarin ja vauva-arjen yhteensovittamista

Arki on alkanut. Tällä kertaa ihan uudenlainen arki, sillä esikoisen eskarin myötä meidän arki on kokenut uudistuksen. 

Lapsi ei ole meitä lähinnä olevassa eskarissa, vaan pienen automatkan päässä omakuljetteisesti. Esikoulu kestää sen neljä tuntia päivässä. Aamulla koko konkkaronkka autoon ja eskarin päättyessä sitten sama homma. Simppeliä, eikö? Tai ainakin teoriassa!

Käytännössähän tuo aika lailla rytmittää meidän päivää, ja olo on kuin ammattikuskilla, koko ajan ratin ääressä ja aikataulu mielessä. Ymmärrän hyvin, miksi moni ottaa eskarilaiselle lisäksi myös hoitoaikaa, vaikka olisi itse kotona. Ja kotieskarikin on varmasti monelle hyvin toimiva vaihtoehto.

Tällä hetkellä vauva elää kaksien päikkäreiden rytmiä, eli nukkuu ekat unet aamupäivällä, heräten vähän ennen hakureissulle lähtöä. Toiset unet allavat siinä kolmen maissa. Esikoulun aikataulua ajatellen ihan nappi rytmi. Toisina päivinä hän on unilta herätessä ehtinyt syömään jotain, toisina olen vain vaihtanut vaipan ja imettänyt ja ollaan hypätty autoon suoraan.

Vauva on kyllä sopeutuvainen. Ja onneksi hänen välipala kulkee helposti mukana, hehheh. Eli äidinmaito on hänellä edelleen hyvin oleellinen ravinnon lähde, mikä on kyllä kätevää, koska välillä tilanteet ovat lennokkaita ja maitoa saa masuun tarvittaessa hyvinkin joutuisasti paikkaa ja aikaa katsomatta. 

Eskarin aikana ollaan käyty kotona puuhailemassa tavallisia kotijuttuja, tehty junaretki eväiden kanssa, oltu puistossa, käyty kaupassa tai nähty kavereita. Iltapäivällä kun ei sitten kauheasti jaksa lähteä mihinkään, kun alkupäivä tuntuu juoksentelulta. 

Ensi viikolla alkaa kerhot ja muut harrasteet. Odotan kyllä, millaiseksi arki niiden kanssa muodostuu. Lisää erilaisia aikatauluja, osa erittäin hyvään aikaan meidän aamupäivän puuhiksi, osa vähän ei niin näppärästi. Katsotaan!

Mutta on tämä tosi erilaista meidän vapaaseen elämään verrattuna! Onneksi siitäkin ehdittiin nauttia se kuusi vuotta. Tovi kestää vielä tottua tähänkin. Tänään tarvitsin päikkärit itse, koska uuvutti.

Ja joo, ekat kotipäivätkin on jo vietetty. Ei se eskari niin vakavaa kuitenkaan ole, etteikö voisi välillä olla kotonakin. Ja onhan viiden päivän läsnäolo lapsellekin ihan uutta ja myös kuormittavaa. Ryhmäkoko kolme on kuitenkin ihan erilaista kuin ryhmäkoko 20.

Kaiken kaikkiaan eskariarki on kuitenkin lähtenyt mukavasti sujumaan. Ihan jännä elämänvaihe tämäkin!

Vauvalla ei ole ollut kiire lähteä liikkeelle

Me ollaan pitkään saatu ihastella paikallaan puuhailevaa vauvaa. Eipä ole juuri tarvinnut siirrellä tavaroita vauvalta piiloon tai muutoinkaan baby prooffata kotia. Lähes kaikki samanikäiset tuntuvat jo liikkuvan huimaa vauhtia, ja osa jo käveleekin tuen kanssa. 

Tuntuu hassulta, kun oma vauva on osittain sen liikkumattomuudenkin vuoksi tuntunut ihan vauvelilta. Huolta en ole asiasta pitänyt - kyllä nuo aiemmatkin ovat oppineet, eivätkä kovin "ajoissa" hekään. Eteenpäin ei ole kukaan näistä päässyt ryömimällä, taaksepäin kyllä. Enkä oikeastaan pane lainkaan pahakseni, ei ole mikään kiire juosta vauvan perässä.

Vauva on ollut suhteellisen tyytyväisenä paikallaan siitä asti, kun oppi istumaan. Eli jokusen kuukauden. Ennen istumaan oppimista oli pientä tyytymättömyyttä liikkumattomuudesta ilmassa. 

Nyt viime päivinä vauva oivalsi, miten jalkoja liikutetaan. Konttausasento kun on löytynyt pitempään jo. Ikää vauvalla nyt konttauksen oppiessa on yhdeksän kuukautta ja puolikas päälle. 

Tästä se taas lähtee, voi vauva!

Äitiysloma loppui

Äitiysvapaa loppui. Osa yhdeksän kuukauden ikäisistä vauvan pulleroista suuntaa päivähoitoa kohti. Tavallaan aika hurjaa, pienet ihmiset tämän elämän koneiston sanelemina erossa vanhemmistaan. Harjottelemassa itsenäistymistä ja jokapäiväistä eloa jonkun muun huomassa.

En puhu kenenkin valinnasta, missä ja miten ja kenen toimesta lapsensa hoitavat, vaan yhteiskunnan olemuksesta. Maailma on tavallaan kaavoitettu niin, että monet joutuvat aivan liian aikaisin luopumaan lapsiensa arjesta ja antamaan sen jollekin toiselle ihmiselle.

Tämä rahan, omaisuuden ja toimeentulon maailma on aika brutaali. Se ei juuri sääli pieniä ihmislapsia. Vaikka toisaalta, erilaisia ratkaisujakin voi tehdä. 

Välillä mietin, kuinka joskus aiemmin ihmishistoriassa säästettiin, ja taloja rakennettiin käteisrahalla. Elämä maksoi eri verran. Nyt ei taida kotien ostohinnat olla peruspalkoilla säästettävissä, vaan niitä maksetaan vuosikymmenet. Työn orjina tehdään hikipäissä hommia.

Täytyykö haluta sellaista? Teini-iän ja aikuisuuden murroksessa monet miettivät, että minusta ei sitten tule sellaista eikä sellaista. En jämähdä tai halua samaa kuin kaikki muutkin: asuntolainaa, autolainaa, koiraa ja sitä 1,7 lasta. Ja silti suurin osa meistä kai kuitenkin haluaa sen, koska siihen päätyy. Vai onko lopputulema sama siksi, ettei keksi, mitä muutakaan tekisi, ja on helpoin tehdä samaa mitä muutkin ikätoverit ympärillä?

Tällaisia ajatuksia äitiysvapaat teettävät. Tietynlaisee nahan luomisen, kuka olen ja mitä oikeasti haluan? Se, mitä olen tehnyt ennen lapsia, onko se minua? Näänkö sen yhä tärkeänä, aikani arvoisena? Käytetyn ajan suhde saatuun vastikkeeseen.

Jos jotain, niin aika on nykyään arvokkaampaa kuin ennen. Ainutkertaista. 

Meillä äitiysvapaiden loppuminen ei juuri hetkauta arkea muutoin kuin rahavirtojen supistumisella. Silti näitä miettii, mitä tapahtuu sitten joskus, myöhemmin?

Helle ja vauvan painon lasku

Alkukesä on ollut melkoisen helteistä. Vauvan mielestä vähän liiankin kuumaa. Nukkuessa hänellä (ja minullakin) on välillä ollut peittona kostea harso, viilentämässä oloa. 

Kuuma olo on vaikuttanut myös vauvan syömisiin. Ei kauheasti ole kiinnostellut syödä, mutta onneksi imetyshetkiä on ollut hyvän verran, eli maito silti kelvannut. Esimerkkinä tämän päivän ruokasaldo: 1/3 jäistä banaania, pieni pala leipää ja yksi vadelma. Ja muutama ruttuun pureskeltu herneen palko. Hassua, eikö! Imetyskertoja en ole laskeskellut, mutta vauva kyllä ilmoittaa, milloin on maidon aika. 

Kiinteiden syömättömyys konkretisoitui automatkalla, kun kakka karkasi vaipan lahkeesta kaukaloon asti. Löysää maitokakkaa, kuten ennen vanhaan eli ennen kiinteiden aloitusta. Siinä sitten bussipysäkillä putsailin wipeseilla vauvaa ja hinkkailin kaukaloa. Onneksi oli wipesit! Muutoin niitä ei juuri käytetä, mutta reissussa näppäriä ovat kyllä.

Tänään taas punnitsin vauvaa vauvavaa'alla (tämä on mun lemppareita ostoksia vauvalle!), koska kaukalon painoraja lähenee, ja kiinnostaa tietää tämän ylityksen ajankohta, sillä se tarkoittaa turvaistuimeen siirtymistä. Vauvan paino oli laskenut 150 gramman verran! Voihan helle. Näinkin voi näköjään käydä. 

Meillä tosin ei ole painosta huolta, vauva on ihana, pullukkaisin meillä tähän astisista. Kirjoittelin ajatuksia pullukkavauvoista edellisellä kierroksella, se löytyy täältä.

Mutta se syömättämyys, sekään ei onneksi huoleta. Korjaantuu kuitenkin sitten kun helteet hellittävät. Äidinmaitohan se on ensisijainen ravinto vauvalla muutenkin. 

Kaikkea sitä kesä teettääkin. Tsemppiä helteisiin!

Vauvan eka telttayö

Juhannusreissulle valikoitui yöpaikaksi teltta, joten vauvakin pääsi ensimmäistä kertaa telttailemaan. Kaksi telttayötä hänellä on nyt takanapäin, ja ehkä jokunen vielä tälle kesälle edessä?

Meillä vauva, kuten isommat lapsetkin ovat melko tottuneita reissaajia. Yleensä nukkuminen onnistuu missä vain, vaikka toki uusissa paikoissa on aina vähän jännempää se nukkumaanmeno.

Vauvan nukahtamiseen vieraat paikat vaikuttavat eniten. Ensimmäisen lapsen kohdalla vielä reissussakin yritin nukutella vauvaa sänkyyn imettäen kuten kotona  Onnistui todella vaihdellen, ja yleensä yritykseen meni tuhottomasti aikaa ja hermot. 

Muistan myös tällaisia nukutusyrityksiä teltassa. Sen jälkeen onkin siirretty reissunukutukset pienimmillä ihmisillä rattaisiin . Toimii telttaretkilläkin! Vaikka rattaita ei tarvitsisi muuhun, niin se nukuttaminen on iso tekijä ja vapauttaa oman illan muuhun toimintaan. 

Näin tehtiin tälläkin kertaa. Iltaimetys sylissä, josta rattaisiin. Ja vauva se nukkua posotti hienosti teltassakin! Hän nukkui omassa äitiyspakkauksen makuupussissaan ja minä omassani. Omassa makuupussissani käänsin vetoketjupuolen vauvaa kohden, että yöimetykset sujuivat näppärästi.

Iltanukutus tapahtuu reissussa aina rattaisiin.

Ihana, kainalossa tuhiseva vauva.

Aamulla me oltiin vauvan kanssa ekoina hereillä, kuunneltiin muiden unituhinaa ja lintujen laulua. Ihana kesä ja sen tuomat mahdollisuudet vauvankin kanssa! Toivotan reissumieltä muillekin, lastenkin kanssa voi tehdä monenlaista.

Kurkkaa myös

Helppoa telttailua lasten kanssa

38 yötä reissussa - Vauvan nukkuminen koko perheen yökyläreissuilla

 

Ah kesä ja yökyläreissut! Tai no who am I kidding, yökyläillään me kyllä talvikaudellakin, kesällä vaan kaikki on helpompaa, yökyläilykin lasten kanssa.

Meidän vauva, tämä kolmonen, on tottunut aika alusta asti perheen yhteisiin yökyläilyihin. En nyt muista tarkkaan, minkä ikäinen hän oli kun ekan kerran oltiin, mutta yleensä ollaan jossain yökylässä kerran-pari kuussa. Ja nyt kesällä toki vähän ahkerammin, kun mökkikausi on täällä. 

Ja toki telttayötkin ovat tavallaan yökyläilyyn verrattavissa lapsiperheessä, koska nekin luovat vähän säätöä tuttuihin unirutiineihin ihan jo nukkumispaikan js valoisuuden suhteen.

Laskekelin kalenterista, että vauvan elinaikana eli 8kk ajanjaksolla yökyläöitä on kertynyt 38 kappaletta. Vauva on kyllä hyvä reissaamaan! Tottumusta vai luontaista lahjakkuutta? Mene ja tiedä 😁 

En tiedä muiden reissaamisista, mutta ajattelen hänellä olevan aika hyvä määrä näitä reissuöitä, tai ei ainakaan sieltä vähemmästä päästä ole nämä.

Vauvan nukutus reissuilla

Nyt on jo kuukauden-parin ajan reissuissa toiminut aika hyvin iltanukutukset: imetys sylissä, josta sitten vauva siirtyy makuupussissaan rattaisiin ekalle unipätkälleen. Siitä taas sitten sänkyyn mun kainaloon myöhemmin. Ihanan toimivaa tällä hetkellä.

Toki ihan vaan ikäkin helpottaa moneen; vauva on jo 8kk, lähempänä yhden vuoden ikää kuin syntymäänsä. 

Vauvavuoden alkuun meillä oli reissuissa mukana pehmeä koppa, jossa vauva nukkui päiväunia sisälläkin. Se oli hänelle tuttu, ja siinä unetti ihan hyvin, vaikkakin toki lyhyemmin kuin kotona. Reissussa vauva kaipasi heijaamista kotioloja enemmän. Yöuninukutus tapahtui tuolloin reissussakin kainaloon. Silloin oli se helppoa, että pikkuvauvana juurikaan mitkään äänet (siskojen riehuminen..) eivät haitanneet nukkumistakaan.

Sitten joskus lopputalvesta oli taas villi kausi, jolloin päikkärit reissussa rattaissa onnistuivat hyvin, mutta yöunille nukutus takkusi. Se oli vähän hapottavaa, mutta itseä auttaa, kun tavallaan henkisesti luovuttaa: en mahda asialle mitään, teen minkä voin, jos ei nyt nukuta niin kokeillaan vähän myöhemmin uudestaan. Talvella yhdellä reissulla vauva katseli sitteristä iltamyöhällä kun aikuiset saunoivat. Joskus se "oma aika" on siis vähän erilaista :D 

Vain yksi vanhempi mukana

Olen monesti myös lasten kanssa reissussa ilman miestä. Se vähän haastaa yöunille nukkumista, koska kaikkien näiden kolmen lapsemme nukkumaanmenoaika on suht samaan aikaan. Mutta eipä siinä oikein voi kuin porrastaa nukkumaanmenoa. Jos vauva on tavallisessa rytmissään (eikä autoilupäivien villimmissä rytmeissä), nukutan ensin vauvaa sylissä ja siirrän siitä sinne rattaisiin. Sitten on isompien vuoro. 

Rattaat ovat siitäkin kätevät, koska isompien nukkumaanmeno on äänekkäämpää. Jos yrittäisi kaikkia nukuttaa yhtä aikaa samaan huoneeseen, voisi multa lähteä järki :D Siksi porrastetusti sänkyyn siirtyminen on suht toimivaa reissuissa useamman lapsen kanssa. Ja väsyneemmät on välillä nukutettu syliinkin vähän vahingossa. Tyyli vapaa, kunhan nukutaan!

Jätä stressi pois

Enimmäkseen reissussa on mukavaa. On mielekästä nähdä läheisiä ja viettää aikaa ihmisten kanssa. Toisinaan sen takia myös vauvan päikkärirytmi venyy ja paukkuu tai vauva tulee ottaneeksi vain pikkutorkkuja, jos ollaan vaikkapa tien päällä vauvan mielestä väärään aikaan. 

Se ei ole keveintä reissaamisessa lasten kanssa, mutta yleensä tilanne korjaantuu helposti, etenkin vauvalla kun hän nukkuu päivisinkin, toisin kuin isoimmat. 

Välillä sitä meinaa stressata vauvan nukkumisista, että apua se nukkui nyt päivällä noin/ei nukkunut tarpeeksi ja muuta vastaavaa. Päivän nukkumiset usein kuitenkin vaikuttavat myös yöhön, joka taas vaikuttaa omaan jaksamiseen ja nukkumiseen.

Meillä kotona ollessa vauvan väsymys ja nukkuminen on hyvin ennustettavaa ja se tuo todella paljon helppoutta arkeen.

Sanoisin kuitenkin, että kun riittävän usein reissaa, vie se sitä stressaamista pois. Reissussa kaiken ei tarvitse mennä kuten kotona. Ei ole kivaa olla reissussa, jos ei osaa rentoutua ja antaa osan asioista mennä painollaan.

Mun lähtöolettamus usein on, että reissussa on suurempi todennäköisyys nukkua vähän huonommin kuin kotona. Se kuitenkin lasten kanssa on realistista, etenkin kun meillä kaikki lapset nukkuvat kotona hyvin, yleensä yöllä heräilemättä (paitsi vauva nyt tankkailee maitoa). Eli siis, ne nukkuvat niin hyvin, että tuskin kylässä paremmaksi pistävät. 

Olen päässyt itseni kanssa hyvään olotilaan asiasta, ja todennut, että sellaista reissussa välillä voi olla, mutta että se ei ole vakavaa. Nyt tosin koko kevät ja alkukesä on ollut tosi hyviä reissuöitä.

Sitä yllättyykin sitten aina iloisesti, kun yöt menevätkin reissussakin kokonaan nukkuen 😂 

Kurkkaa myös

Helppoa telttailua lasten kanssa

Paineet nukkumisesta esikoisen vs kolmannen kohdalla

Minne kesällä lasten kanssa?

Paineet nukkumisesta esikoisen äitinä vs. kolmannen äitinä

Eilen vauvaa yöunille nukuttaessa tuli mieleen esikoisen vauva-ajat. Ekan lapsen kohdalla sitä kauheasti mietti ja oli painetta siitä että yöt pitäisi jo olla yhtenäisiä eikä juuri enää yöimetyksiä olisi. 

Kaveripiirissäni ei juuri ollut äitejä, joten paineet tulivat lähinnä somesta vertaistukiryhmistä ja netistä muutoin. Monessa perheessä puolen vuoden kohdalla aloitetaan erilaisia unikouluja, tarkoituksena saada vauva nukkumaan läpi yön. Ja kyllä, kaikki vertaistukikaan ei aina ole positiivista, kuten omalla kohdallani tuli huomattua.

Meillä ei esikoisenkaan aikaan unikouluja harrastettu, mutta silti tuli sellainen olo, että kaikki muut vauvat nukkuvat jo läpi yön heräämättä ja että itse tekee jotain väärin kun vauva heräilee. Tai että vauva herää koska haistaa maidon ja että unisyklien välillä heräily ei olisi niin palauttavaa unta, tissistä tulee uniassosiaatio ja muuta kaikkea. Kaikesta on mahdollista saada stressi aikaiseksi uutena äitinä.

Vaikka oikeasti aika pieni osa vauvoista nukkuu vauvavuoden aikana heräämättä. Vauva ei ole mitenkään rikki, vaikka heräileekin tai kaipaa läheisyyttä tai vaikkapa nyt sitä tissiä rauhoittuakseen unille takaisin. 

Jälkeenpäin tuli todettua, että ihan turhaa oli miettiä, ihan hyvin kaikki meni vaikka kaksi aiempaa vauvaani on abaut tissi suussa nukkunut ekan vuotensa ilman unikouluja tai muita päällään hyppelyjä. Ja ovat myös oppineet omaan sänkyynkin, lempeästi.

Ajattelen, että vauva on luotu yhteyteen perheensä kanssa, ja kainaloikkain nukkuminen on ihanaa. Ajoittain on toki raskaita öitäkin, mutta ne ovat vain yksittäisiä öitä siellä täällä. Oma asennekin ratkaisee yllättävän paljon. Kun heräilyistä ei ota ahdistusta tai paineita, tuntuu se mielestäni helpommalta, eikä nouse suureksi ongelmaksi.

(Toki asia erikseen on jumeista, mahakivuista yms johtuvat kipuitkuilut. Ei ole tarkoitus vähätellä vauvan itkuisuutta tai syystä x johtuvaa heräilyä, vaan normalisoida tavallista vauvan nukkumista. Suosittelen myös osteopaatilla tai vyöhyketarapeutilla käymistä edellä mainittuihin, niistä voi saada apua moneen ongelmaan.)

Ole vapaa valitsemaan omalle perheellesi oikealta tuntuvat vaihtoehdot, ja punnitse aina saamasi neuvot tai vertaistuki (myös minulta saatu :D ).

Kuvan tyyppi liittyy asiaan. Sama tyyli hänelläkin, eli pikaisia maitohetkiä yöllä unen keskellä on useampia. Ja se on ihan ok tässä kohtaa elämää. Se ei ole ikuista eikä vauva ole rikki tai unenpuutteinen. Mutta parasta on se, että itsellä on varmuus siitä, että kaikki on hyvin 

Vauvailua: Sitteristä luopuminen ja sen tuoma haikeus

Pari viikkoa sitten taitoin sitterin kasaan ja laitoin sen kokeilumielessä syrjään. Ja sille tielle se sitten jäikin. Tämän vauvan sitterielämä on takanapäin. Mutta miksi kirjottaa sitteristä?

Sehän on vaan sitteri, saatat ajatella. Vauvavuoden aikana kuitenkin se sitterikin on etappi; jotain vauvatavaraa ei enää tarvitakaan. Ilo ja haikeus vauvan kasvusta kulkevat käsikkäin.  

Sitteristä luopuminen tarkoittaa meillä sitä, että vauva on jo niin iso, että voi muina naisina hengailla lattialla, eikä tarvitse pelätä muiden tallovan pientä. 

Se tarkoittaa myös sitä, että yritys on kova päästä eteenpäin ja tutkia maailmaa. 

Se tarkoittaa myös sitä, että hän on oppinut istumaan, eikä sitterissä loikoilu kiinnosta. 

Se tarkoittaa myös sitä, että yökyläreissuille mennessä on taas yksi tavara vähemmän pakattavana autoon. 

Se tarkoittaa myös sitä, että lattiatilaa on sitterin verran enemmän vapaana. 

Vauvavuoden kuluminen konkretisoituu niissä vauvatavaroissa, joita yksitellen pakataan pois, kun ei enää tarvita. Ensiksi se on turvakaukalon vauvatuki, sitten vaunukoppa ja nyt se sitteri. Pieneksi jääneistä vaatteista puhumattakaan. Haikeus on niin vahvasti läsnä jokaisessa tavarassa, jonka hyvästelen pois.

Vauvavuosi on jo yli puolen välin, vauva on seitsemän kuukauden ikäinen. Onneksi tätä on vielä jäljellä! Edelleen on ihanaa. (Tämä on oleellista kirjoittaa ylös, koska aina sanotaan ajan kultaavan muistot, eli että oikeasti ei ehkä olisi ollut niin ihanaa, mutta sitä vaan muistellaan ihanana. Niin että kyllä, on ihanaa.) 

P.S. Tällä kierroksella meillä oli tosiaan se BabyBjörnin sitteri, jota vauvamaailmassa hehkutetaan kovasti. Ostettiin se käytettynä halvalla ja hyvin skeptisenä, mutta tykättiin kyllä! Ja meidän yökyläreissaavassa perheessä oleellista oli myös se, että se taittuu kasaan, eli ei vie takakontista juurikaan tilaa (mutta helpottaa elämää reissussa sitäkin enemmän kun vauvan voi aina laskea johonkin). Päällyksen ompelin itse, vanhan päälle ilman kaavoja.

Olipa kerran vauva ja eritteitä siellä täällä

Olipa kerran vauva, joka äänekkäästi kaipasi äidin syliin. Äiti kaivoi kantorepun ja sai pienimmän kyytiin. Vauva puklasi kantorepussa suoraan äidin kaula-aukosta sisään, napaan asti.

Onneksi se oli vain puklua eikä esimerkiksi kakkaa. Äiti pyyhki itsensä ja elämä jatkui. Sen pituinen se.

Eli terveisiä vauvavuodesta! 

Naurattaa, kuinka sitä on jo tavallaan karaistunut erinäisille eritteille, että ei enää tunnu missään. Tai no, kakkaroiskeisiin ei kyllä riitä pelkkä pyyhkiminen, vaikka "vain" vauvankakkaa onkin, mutta silti se ei kauhistuta enää samalla tapaa kuin joskus jo pelkkä ajatus teki. 

(Ja silti, me ihmiset pyyhitään peppumme paperilla, eikä vaikkapa pestä sitä. Aina välillä mietin sen logiikkaa.)

Ja muistan, sitten kun se vauvavuosi on ohi ja kaikennäköisten roiskeiden ja eritteiden käsittely vähenee, ei sitä olekaan enää niin turta niille harvoillekaan kerroille. Vauvavuosi on niin monella tapaa ainutkertaista aikaa. Heh.

P.S. Nyt kun eritteet on mainittu, niin suosittelen edelleen vessahätäviestintää tai pottailua. Kakka on kivempi potassa kuin liiskaantuneena peppuun, vaikka kuinka olisikin turtunut asiaan.. :D 

Akuutti kestovaippapula

Tämä kolmas vauva aiheutti meille akuutin tarpeen kestovaipoille.  Aiemmat kaksi lasta on kestotettu samoilla vaipoilla, joilla tämänkin vauvan kanssa aloitettiin, mutta ne jäivätkin jo pieniksi.

Vauva on kasvanut nopeasti. Ei mahdu niin ei mahdu, ei auta kuin vaippakaupoille lähteä.

Vaikka meillä on kestovaippoja käytetty jo kahdella vauvalla, en sinällään ole sisällä kestovaippaslangissa tai -maailmassa. Olen ostellut ns. halvimpia kestovaippoja, eli niitä mitä on aikaisemmin ollut äitiyspakkauksissa. Kirppareilta niitä on löytynyt käyttämättöminä todella halvalla. Eli Myllymuksujen S-M-kokoa sekä Pilvi-vaippoja. 

Ensin kurkkasin torin, sitten klikkasin itseni fb:n kestovaipparyhmään. Siellähän ne vaipat näkyvät liikkuvan. 

Nyt meiltä löytyy Mylllymuksujen taskuvaippoja isompana,  lisää Rhymetimea (tämäkin ollut äitiyspakkauksessa) ja kasa ihania, kukallisia Alvababyja. Josko näillä pärjättäisiin? 

Ja tokihan on myös mahdollista, että vauvan kasvaessa ja kehon mittasuhteiden muuttuessa ne vanhatkin vaipat menisivät jossain kohtaa. Katsellaan! 

P.s. nyt kun vauva osaa istua potalla, on vessareissutkin helpottuneet ja sama vaippa pysyy kuivana välillä pitempäänkin!

Kurkkaa myös

Pihi kirppismuija ja kestovaipat

Tapaus niskakakka

Vessahätäviestintä vastasyntyneen kanssa

Jaksaminen, suorittaminen ja itsestä huolehtiminen raskaana & pikkulapsiarjessa

Eilen lapsen kanssa piha-aitaa jynssätessä tuli pohdittua suorittamista ja omien voimavarojen kuuntelemista. Aitahan oli likainen tosiaan jo viime kesän lopulla kun olin aika tukevasti raskaana. Voimat kuluivat pikkulapsiarkeen, raskauteen ja muuttoon, ja aita jäi pesemättä.

Tavallaan siitä silloin tuli itselle laiska olo. Että enkö saanut edes yhtä aitaa pestyä! Vaikka oikeasti ihan valitsin olla pesemättä. Jännää, että vaikka ihan tiedostaen tein valinnan, enkä todellakaan pidä itseäni laiskana, niin silti ajatus laiskuudesta aina luikerteli mieleen. Että pitäisi sitä ja tuota. Kuka niin sanoo? Miksi pitäisi?

Raskaana ollessa ajatus laiskuudesta löysi mieleen etenkin silloin, kun lepuutin selkääni tai muutoin hetken ajan olin pitkälläni. Huono omatunto siitä että lepää.

Silloin kun minulla ei vielä ollut lapsia, ei ajatus laiskuudesta uinut millään tapaa mieleen. Ja joo, nyt kun on lapsia, se oma lepo on entistä tärkeämpää, että jaksaa myös lasten kanssa. Ristiriitaista!

Miksi se ajatus laiskuudesta löytää päähän? Onko se nyt sitä kuuluisaa äitimyyttiä, että hyvä äiti tekee niin ja näin, eikä ainakaan huvikseen makoile, vaan uhraa itsensä ja kaikkensa?

Koen ajatuksen laiskuudesta, laiskasta äidistä tai vastaavasta tulevan ulkoapäin. Että ei kai ahkera äiti lepäile laakereillaan! Ahkeralla ja hyvällä äidillä on aina siisti koti, pyykit viikattuina kaappeihin ja ruoka valmiina kun mies tulee kotiin. Hinnalla millä hyvänsä. Ja ehkä siinä samalla myös oma jaksaminen ja mielenterveys ihan hiuskarvan varassa, tai jo hukattuna? 

Nytkin, kun vauva tekee hampaita ja toisinaan menee päiviä niin, että sylitellään tavallista enemmän ja vauvan viihtymiseen saa nähdä vaivaa, jää asioita tekemättä. Tiskin ovat levällään, puhtaat pyykit makoilevat kuivausrummussa, sänky on pettaamatta. Ja se on ihan ok. Asiat ovat vain asioita. Laiskuutta se ei kuitenkaan ole, vaan ihmisyyttä. 

Me nykyihmiset taidetaan aika hyvin jo tiedostaa se, että elämä ei saa olla pelkkää suorittamista, vaan on tärkeää myös osata huolehtia itsestä ja jaksamisesta. Harvassa pikkulapsiperheessä kotityöt tekemällä loppuvat. On tehtävä se valinta, että osaa ottaa omia hetkiä, vaikka olisi paljonkin vaikka ja mitä kotityötä, jotka huutavat sun nimeä.

Onneksi itseään voi ihan taputtaa olkapäille ja sanoa, hyvä minä. Minun ei tarvitse jaksaa kaikkea yhtä aikaa, eikä päiviä tarvitse suorittaa läpi. Kun lapset menevät nukkumaan, omaa hengähdysaikaa ei käytetä siivoamiseen. Huominen tulee aina, ja ne tiskitkin osaavat ihan hiljaa odotella siellä tiskipöydällä, ne huutavat korkeintaan omassa mielessä, jos niille antaa siihen mahdollisuuden ja kuuntelee niitä.

Jos joskus olen vielä raskaana, haluan vielä enemmän omaan mieleenikin iskostaa sitä, että raskaus itsessään on iso asia. Ei tarvitse potea huonoa omaatutoa niistä asioista, joihin ei pysty tai jaksa. Raskaus ei ole sairaus on mielestäni typerimpiä sanontoja. Ei ole sairaus ei, mutta aika monella naisella se ei myöskään ole se energisin, aikaansaavin ja hyvävointisin yhdeksän kuukauden ajanjakso. Armoa siis!

Tämä kolmas vauvavuosi on ihanaa aikaa - Ootapa vaan, kun ei enää olekaan!

Niin, mistä sitä aloittaisi? Kohta vauvavuodesta on mennyt puolet ja edelleen tämä on ollut aika ihanaa aikaa. Ootapa vaan sitä, tätä ja tuota!

On semmoinen olo, että "tästähän oon kirjoittanut koko ajan", mutta tämän edellisen viiden kuukauden tekstejä selaillessa huomaan, että en ehkä sitten kuitenkaan ole. Enhän ylipäätään ole kirjoittanut nyt paljoa.

Kirjoittamattomuuden ensimmäinen tekijä löytyy otsikosta. Tämä kolmas vauvavuosi (kolmasKIN?) on melko ihanaa aikaa. Tavallista, tasaista, mukavaa. Ne 4kk hulinatkin jäi lyhyeksi ajanjaksoksi. Vauvan hereilläoloaika on nykyään abaut kaksi tuntia, päikkärit hän nukkuu edelleen rattaissa, ja iltaisin yöunille sänkyyn kasin maissa. Ja niin edelleen. Ei ole ollut suurempaa tarvetta kirjoitella, tai hakea/antaa vertaistukea tätä kautta. Välillä näinkin! 

Toki yksi syy kirjoittamattomuuteen on myös tämänhetkinen maailmantilanne. Siitä voi olla montaa mieltä, vaikkapa miettien kokonaisuuskuolleisuutta tai rajoitusten ja suositusten järjellisyyttä, hallituksen toimintaa ja muuta (rajummin sairastuneita vähättelemättä). Se ärsyttää ja tavallaan vie intoa kirjoittaa muistakaan asioista, koska ne tuntuvat niin pieniltä "oikeiden" asioiden rinnalla. Mutta ei mennä nyt siihen..

Vauva on hyväntuulinen, ja häneltä saakin usein kasvojen levyisen hymyn silmiin katsoessa. Välillä kunnon hekotuksetkin. Vauva on tähän asti tykännyt kaikista ihmisistä, katsekontakti ja juttelu kaikkien kanssa on vauvalle mieleen. 

Ihaninta on, kun unilta heräilevälle vauvalle sanoo ooksä heränny, ootko, ja vauva alkaa hymyilemään, vaikkei ole vielä edes kokonaan hereillä tai avannut silmiään. 

Isoin pähkäilyn aihe nyt tässä vauvavuoden vajaassa puolikkaassa onkin varmaan tuleva turvaistuimen osto. Eli voisi kai sanoa, että aika hyvin menee! (Kaukaloiden kiloraja on 13kg, ja oletettavasti se ylitetään lähitulevaisuudessa, kun nyt on jo kymppi rikki. Selkä menosuuntaan istuimia meillä toki olisi valmiinakin, mutta niihin tarvitaan enemmän ikää ja minimipituus 80cm.) 

Somessa on lähiaikoina näkynyt pohdintaa aiheesta #odotapavaan, eli siitä kuinka etenkin tuoreita vanhempia tai lapsettomia herkästi pelotellaan sen sijaan että puhuttaisiin niistä ihanista asioista, mitä vanhemmuudesssa on odotettavissa. "Ootapas vaan, kun voikin olla myös ihanaa!" Vs. ootapa vaan, kun alkaa tulla hampaita/kukaan ei nuku/rintaraivarit/niskakakkelit/oma tahto/ei koskaan omaa aikaa/aina sotkuista/aina väsyttää, mitä lie. 

Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö rehellistä arkea tai tuntemuksia saisi jakaa. Itsekin juuri Instagramiin postailin vauvan kakkaepisodista (heh, ei kuvaa kakasta kuitenkaan), ja tasaisen epätasaisesti laitan kuvia pikkulapsiarjen sotkuista ihan vertaistuen vuoksi ja realistisen kuvan säilyttämiseksi. 

Niitä ihania ootapas vaan -asioita on kuitenkin paljon enemmän, kuin niitä ootapas sitä hampaiden tuloa -hetkiä.

Omat #odotapavaan ovat esimerkiksi tällaisia:

 

Ootapa vaan, että saat nähdä kun isosisarukset hoitaa vauvaa. Se on ihanaa! Etenkin viisivuotias osaa jo olla niin hoivaava. Liikkistä!

Ootapas vaan, kun vauva alkaa ryömimään. Ah jännää! Tämä ei ole vielä tapahtunut, mutta tätä odotan kovasti. Iiih mun vauva kasvaa ja oih, se oppi tuollaisen, oon niin ylpeä! - eli ne vanhemmuuden perustuntemukset. Parasta! 

Ootapa vaan, kun vauva käpertyy kainaloon nukkumaan. Söpöintä ikinä!

Ootapa vaan, kun vauva oppii koordinoimaan käsiään niin, että alkaa nostaa niitä sua kohti syliin halutessaan. Voi vauva.

Ootapa vaan, kun lähes mihin tahansa harmiin auttaa syli, noilla isoimmillakin.

Ootapa vaan, kun lapsilla alkaa olla ihan superhauskoja juttuja. Parasta!

Ootapa vaan, kun oma lapsi hienosti lohduttaa toista ja sanoittaa tälle tilannetta. Voi rakkaus.

Ootapa vaan, kun ei elämä muutukaan raskaammaksi lapsimäärän kasvaessa, vaan paremmaksi.

Ootanpa vaan, mitä kaikkea ihanaa onkaan vielä luvassa! 

Minkälainen sun ootapa vaan -lista on?

Kurkkaa myös 

Kolme lasta vs. yksi lapsi

Lahjoin lapset neuvolaan

Palautumisrauha itselle?

Villit iltanukutukset ja vauvan 4kk hulinat

Me elellään täällä jonkinlaisessa omassa kuplassamme edelleen, vaikka sinällään vauvakuplasta ei kai voi enää puhua? Leikitään, puuhataan, pyöritetään arkea ilman tiukkoja aikatauluja. Vauva on edelleen sujahtanut helpon oloisesti meidän perheeseen. Nyt toki uutena juttuna on 4kk hulinat.

Vauva on jo pitkään ollut 1,5h hereilläolorytmissä, josta aiemmin kirjoitin. Ajatuksena siinä siis, että keskimäärin tietyn ikäisille vauvoille sopii parhaiten tietyn pituinen hereilläolojakso. 

Nyt on nähtävissä elkeitä, että hän olisi siirtymässä kahden tunnin mittaiseen oleiluun. Onhan tuota ikääkin jo reippaasti yli sen neljän kuukautta.

Se on kuulemma joku hulinaikä, näin olen kuullut. Ei mitään muistikuvaa kyllä aiemmista lapsista! Meidän vauvalla onkin tuon hereillä oleilun muutoksen lisäksi pientä hulinaa. Maailma on selvästi auennut tyypille, kaikki kiinnostaa!

Myös nukkumaan mennessä kaikki kiinnostelisi. Päikkärit hän nukkuu rattaissa, ne meneekin aika leppoisasti edelleen. Mutta yöunille käyminen. Heh. Silloin olisi tosi kiva naureskella, tuijotella äitiä ja rapsutella äidin peittoa. Tuntikaupalla. Se taas ei itselleni ole mitään lemppareinta, yrittää nukuttaa vauvaa, joka on päättänyt, ettei nuku.

Esikoistahan nukuttelin paaaaaljon. Enpä silloin juuri muusta tiennyt. Seuraavan harjoituskappaleen kanssa meni helpommin, en halunnut enää nukuttamiseen käyttää kaikkea aikaa, joten otettiin käyttöön iltainen sylitankkaus sohvalla, jota tämän kolmannenkin kanssa on harrasteltu tähän asti. Eli torkkuja ja maitoa. Siitä sitten siirrytty sänkyyn, jahka aikuisten uniaika saapuu kympiltä, jolloin vauva on nukahtanut kainaloon. 

Tämä on mahdollista siitäkin syystä, koska meillä ei ole tällä hetkellä aikaisia aamuheräämisiä, joten vauva saa aamullakin vielä unta. Ei siis elellä seiskasta seiskaan rytmiä, meillä kukaan lapsista ei tällä hetkellä ole vielä niin aikaisin hereillä.

Tällä hetkellä ne leppoisat kainaloon nukahtamiset ovat loistaneet poissaolollaan.

Ollaankin useimpana iltana käyty alakerrassa ottamassa rattaista potkua nukahtamiseen. Rattaiden heiluttelua, nukahdus ja nukkuvan vauvan kantaminen yläkertaan. Yöllä onneksi nukahtaminen sujuu ongelmitta, ainoastaan tuo ilta on hulvatonta hulinaa.

Viimeksi eilen kokeilin, että josko sittenkin nukahtaisi kainaloon, "näyttää niin rauhalliselta ja väsyneeltä". Heh. Siinä tuli tuhlattua 1,5h elämästä nukutusyritykseen, ennenkuin luovutin ja laskeuduttiin alakertaan tutuksi tulleiden rattaiden ääreen. Vauva taisi ehtiä jo vähän yliväsyneeksi, ja loppuyökään ei ollut hyvä. Tänään väsyttää, mutta onneksi ei ole sen kummemmin aikatauluja minnekään. 

Että juu, kai se on uskottava, että nyt on jotkut hulinat. Aikaisempaa ja myöhempää uniajankohtaa on kokeiltu, ja unen määräkin pitäisi yhteensä olla ikäänsä nähden sopiva. 

Onneksi näitä vaiheita tulee ja menee, tämäkään ei ole ikuista. Hulinoita tai ei, kaikkinensa edelleen aika ihanaa on ollut vauvavuosi tähän saakka.