Lasten kolmikerrossänky

Talvella meillä lastenhuoneessa tapahtui. Ensin oli taapero siirtynyt isompien kaveriksi matkasänkynsä kanssa, mutta pian saatiinkin jo kerrossänky kaikille kolmelle. 

Kolmikerrossänky, jee! Nyt onkin sitten sänkyä miltei kattoon saakka. Esikoinen mahtuu ylimmässä sängyssä istumaan ihan normaalisti,  sen verran tilaa tuolla korkeallakin kuitenkin on.

Tämä 3-kerrossänky on 160cm pitkä, eli lasten versio. Menee meillä vielä vuosia vanhimmallakin lapsella. On kyllä melkoinen tilaihme tämä! Se yhtäkkinen avaruus lastenhuoneessa, kun sai matkasängyn laittaa pois silloin talvella.

Alkukuukaudet taaperolla oli tuolla alasängyssään lisäksi ylimääräinen turvalaita, sellainen matkaversio, pysäyttämään karkausyritykset. Kesällä se laitettiin pois, eikä sitä onneksi ole tarvinnut kaapista esiin kaivaa. Ei myöskään ole muksahdellut yöllä sängystä alas, vaikka unissaan jonkun verran pyöriikin.

Siellä ne kaikki kolme nukkuvat, pinossa päällekkäin. Ylimmästä sängystä puuttuu vielä päiväpeitto, mutta sen ompelu on jo aloitettu jokunen päivä sitten.

Seuraavaksi voikin sitten haaveilla täysimittaisesta 3-kerrossängystä :D 

Kurkkaa myös

Päiväpeitot lastensänkyihin

Yöimetysten lopetus, korona ja taaperon msas-testi

Alkuvuosi on soljunut omalla painollaan tosi nopeasti eteenpäin. Arki on aika täyttä, hyvällä tavalla sellaista kuitenkin. Olen nauttinut lisääntyneestä valosta ja auringonpaisteesta, imenyt siitä itseeni energiaa pitkän talven vastapainoksi.

Nyt talvella lopetin taaperolta yöimetyksen. En ole varma, onko siitä kuukausi vai kohta jo kaksi,  mutta tässä talvella kuitenkin.

Koko vauvavuosihan me nukuttiin vauvan kanssa tosi hyvin, kainaloikkain, mutta taaperoksi kasvaessa meillä yöt muuttuivat kovin levottomiksi. 

Ensin tuli matkasänky makuuhuoneeseemme parisängyn viereen. Se rauhoitti välillä. Siitä asia eteni matkasängyn siirtymisellä lastenhuoneeseen, ja myös yöimetys jätettiin.

Yöt rauhoittuivat kyllä hurjasti, täytyy myöntää. Ajatuksena pitäisin eniten siitä, että nukuttaisiin taaperon kanssa kainaloikkain edelleen, mutta harmi kyllä se ei toiminut enää. Ja yöimetystäkin olisin voinut hyvin jatkaa vielä, mutta halusin muutosta öiden levottomuuteen. Olin kuitenkin ehtinyt mutustella siirtoa jo pitkään,  ja toki tympääntynyt öihin jo kunnolla, niin asia ei tällä kertaa tuntunut niin haikealta kuin viimeksi.

Huonoja öitäkin meillä edelleen on, mutta onneksi enemmistö niitä parempia. Taapero on edelleen tarkka kuin kello,  ollut vauvasta asti, ja poikkeamat rytmissä saavat hänet valvoskelemaan yöllä.  Eli vaikkapa unien viivästyminen tai lyhyemmät päikkärit ovat totaalihirvitys, sillä silloin yöstä löytyy parin tunnin valvomispätkä. Näin oli jo ennen yöimetyksen lopettamista.

Rytmistä pidämme siis kiinni kynsin ja hampain, se kun takaa yleensä itsellekin hyvät yöunet. Joskus hän tosin herää päikkäreiltä aiemmin, sille taas en kovin voi mitään. Päikkäreille nukahtamisaika kuitenkin kun on aika vakio, koska hän nukahtaa autoon eskarireissulla.

Talvella meilläkin kävi kylässä se korona. Niinkuin monella muullakin. Eskarista tuotiin se tuliaisena, ja suuri osa eskariperheistä sairastikin sen muutaman jakson aikavälillä vuorotellen.  Olinkin jo ehtinyt miettiä, eikö saada tautia ollenkaan, kun altistumisia tuntui olevan jatkuvasti. 

Sairastettiin koronaflunssa tosiaan koko perheellä.  Lapsilla se oli lievin, muutaman päivän kuumeilua, jolloin katsottiin poikkeuksellisen paljon lastenohjelmia ja juotiin hedelmämehuja. Sitten olivatkin kunnossa. Yötkin nukkuivat onneksi tavalliseen tapaan eli hyvin.

Meillä aikuisilla selvemmin huomasi, että kyseessä oli koronaflunssa "tavallisen" flunssan sijaan. Tuntui erilaiselta, ja etenkin päänsärky ja lihassäryt olivat itselläni poikkeuksellisen oloisia. Kuumetta ei tainnut olla kuin päivän verran. Niiden väistyessä tilalle tuli yskä, nuha ja väsymys.  Väsymystä kestikin yhteensä pari viikkoa, vaikka itse sairastelu olikin muutamassa päivässä ohi.

Lisäksi sain jalkakipuja,  liittynevät piikkiproteiinin suurempaan määrään kehossa. Magnesium&kalsiumkuuri on auttanut onneksi niihin. Onneksi koronaflunssakin on takana päin, mutta olin kyllä henkisesti varautunut rankempaan settiin. No, onneksi näin perin! Toki meillä oli koko flunssan ajan vitamiinit,  Young Livingin eteeriset öljyt ja Ningxia-antioksidanttijuoma aktiivisesti käytössä, niilläkin on varmasti ollut oma vaikutuksensa kehon taistelutahtoon. 

Viime viikolla lähetin taaperon kakkanäytteen eteenpäin, msas-analyysia varten. Ollaan noiden isompien lastenkin kanssa turvauduttu msas-analyysin tuomaan apuun, kun ovat olleet pienempiä. Taaperolla on muutama pieni terveyspulma, joihin kaipaamme helpotusta. Lievimpänä näistä on poskien raju helahtelu ruokailun ja imetyksen jälkeen, ja välillä hän itkeskelee öisin,  ilmeisesti mahaoireita. 

Pian kuulemme tästä lisää, kun tulokset tulevat. Edellisten kanssa on ollut lieviä puutostiloja, jotka ovat aiheuttaneet tuota jollekin ruoka-aineelle oireilua ja jotka ollaan sitten saatu hoidettua kuntoon. Katsotaan, mikä taaperolla on syynä!

Ihanaa lopputalven ja kevään alkamisen aikaa sinulle! Kirjoittelen piakkoin aiheesta, joka osaltaan on tuonut vipinää meidän arkeen nyt alkuvuoden ajan :) 

Rytmi vai ei rytmiä vauvavuonna?

Tuossa taas yhtenä päivänä kanssaäitien kanssa oli puhetta vauvojen päiväunista, jolloin tokaisinkin, että täytynee alkaa laittamaan vauvaa unille, kun päiväuniaika lähestyy.

Tähän sain muilta ajatuksen siitä, että vauvahan nukkuu silloin kuin sitä nukuttaa, eikä aikuisten säätelemien uniaikojen mukaisesti. No, kyllä ja ei. Tämä taitaa olla aika iänaikainen keskustelu, tämänkin vauvavuoden aikana tuli aiheesta juteltua tovi jos toinenkin eri ihmisten kanssa :)

Itseäni ehkä pienesti ärsyttää välillä se ajatus, että jos vauvalla pitää rytmiä, ei se olisi kovin "vauvantahtista". Koen ennakoinnin nimenomaan olevan juurikin vauvan tahtiin toimimista: olen havainnoinut lapseni luontaista rytmiä ja toimin sen mukaisesti. Toimin niin, koska sillä tavalla hän nukkuu parhaiten ja nukkuu myös yöllä, eikä sekoile tai heräile keskellä yötä (syö toki, mutta se ei ole valvomista vaan maitohuikan ottamista nukkuessa).

Meillä ei ole mikään kovin tiukka päivärytmi, ja ollaan lennokkaita ja sopeutuvaisia, eikä myöskään olla paikkaan tai omaan sänkyyn sidottuja. Mutta rytmi meillä on, vauvasta lähtöisin oleva rytmi. Hyvin nukkunut vauva kun on tyytyväinen ja iloinen, helposti ennakoitavisssa. Se myös osaltaan helpotti paljon sitä, että vauvavuosi oli ihana ja sujuva.

Ja hei, sekin on ok jos sitä rytmiä ei ole. 

Kokemuksen kautta olen tämän vauvan kanssa todennut, että jos haluaa optimoida vauvalle parhaat mahdolliset unet, kannattaa toimia jo ennen kuin se väsy iskee. Ennen väsymerkkejä. No mistä sitten tietää ennen niitä väsymerkkejä, että vauva on pian väsynyt? No siitä rytmistä. Esimerkiksi meillä herätään joka aamu tietyn aikaikkunan sisällä, abaut tunnin säteellä, on aika helppoa tietää vauvan uniaika suunnilleen. Ei, ei minuutilleen, eikä ole tarkoituskaan. Ei kai kenenkään elämä muutenkaan tapahdu minuutilleen? Suunnilleen on hyvä.

Tietyllä tapaa sama ajatus meillä on ollut vauvan vessattamisessa. Ollaan havainnoitu vauvan rytmi, ja sen mukaan tarjottu vessamahdollisuuksia. Vauvahan osaa kyllä pidättää syntymästään asti, jos taitoa on ylläpidetty. Koska vauvan elämässä tietyt asiat toistuvat, tietää vauva pääsevänsä pian potalle. Ja tekee tarpeensa. Eli vauvan tarpeet on tiedostettu ja ennakoitu. Eihän me vaikkapa laiteta vauvaa potalle sitten kun on jo housussa. Same same but different. 

En tiedä saako tästä ajatuksesta kiinni, mutta olenpa kuullut tästäkin, että pienille mahdollisuus vessassakäymiseen ei olisi "lapsentahtista kuivaksi oppimista" (eihän se olekaan, koska ei se ole kuivaksi oppimista vaan vessassa käymistä), vaan kuuluisi odottaa sinne asti, kunnes lapsi itse on valmis jättämään vaippansa pois ja kiinnostuu vessassakäymisestä eikä hötkyillä ja vötkyillä ja tehdä kaikkia temppuja ja elämästä vaikeaa (kuulemma). Eli tavallaan se, että jos vanhempi tekee tiettyjä päätöksiä, ei se olisikaan enää lapsentahtista. No, olen eri mieltä :) Vauvan tahtia voi toteuttaa monella tapaa. Jokaiselle ajatuksella taitaa löytyä kannattajansa. 

Meillä on ollut kolme hyvin erilaista nukkujaa, vauvoinakin. Yksi ei olisi nukkunut koskaan (yliväsynyt ja mahakipuisa), mutta nukkui sitten päikkäreitä pitkälle leikki-ikään, yhden yöunia ei edelleenkään haittaa jos nukkuu päikkärit autossa vaikka iltakuuteen asti ja sitten tämä yksi, joka jos nukkuu vääriin aikoihin tai vääriä määriä, konttailee öisin sänkyä pitkin ja läpsyttelee äitiä :D

Väsynyt vauva nukahtaa helposti. Yliväsynyt vauva ei meinaa nukahtaa millään ja voi nukkua katkonaisesti ja herätä turhan aikaisin. Toki myös vauva, joka ei ole vielä tarpeeksi väsynyt, ei meinaa nukahtaa, mutta se onkin toinen juttu se. 

Että mitä loppupeleissä se vauvantahtisuus on? Mikä on vauvan tahti? Onko se sama asia kuin vauvan rytmi? Miksi aikuinen ei voisi tuntea lapsensa rytmiä ja haluta pitää siitä kiinni, miksi se koetaan ei-lapsentahtisena? Voiko vain rytmittömyys olla lapsentahtista? 

Kurkkaa myös

Paineita nukkumisesta?

Ennakointi ja valveillaoloaika

38 yötä reissussa - Vauvan nukkuminen koko perheen yökyläreissuilla

 

Ah kesä ja yökyläreissut! Tai no who am I kidding, yökyläillään me kyllä talvikaudellakin, kesällä vaan kaikki on helpompaa, yökyläilykin lasten kanssa.

Meidän vauva, tämä kolmonen, on tottunut aika alusta asti perheen yhteisiin yökyläilyihin. En nyt muista tarkkaan, minkä ikäinen hän oli kun ekan kerran oltiin, mutta yleensä ollaan jossain yökylässä kerran-pari kuussa. Ja nyt kesällä toki vähän ahkerammin, kun mökkikausi on täällä. 

Ja toki telttayötkin ovat tavallaan yökyläilyyn verrattavissa lapsiperheessä, koska nekin luovat vähän säätöä tuttuihin unirutiineihin ihan jo nukkumispaikan js valoisuuden suhteen.

Laskekelin kalenterista, että vauvan elinaikana eli 8kk ajanjaksolla yökyläöitä on kertynyt 38 kappaletta. Vauva on kyllä hyvä reissaamaan! Tottumusta vai luontaista lahjakkuutta? Mene ja tiedä 😁 

En tiedä muiden reissaamisista, mutta ajattelen hänellä olevan aika hyvä määrä näitä reissuöitä, tai ei ainakaan sieltä vähemmästä päästä ole nämä.

Vauvan nukutus reissuilla

Nyt on jo kuukauden-parin ajan reissuissa toiminut aika hyvin iltanukutukset: imetys sylissä, josta sitten vauva siirtyy makuupussissaan rattaisiin ekalle unipätkälleen. Siitä taas sitten sänkyyn mun kainaloon myöhemmin. Ihanan toimivaa tällä hetkellä.

Toki ihan vaan ikäkin helpottaa moneen; vauva on jo 8kk, lähempänä yhden vuoden ikää kuin syntymäänsä. 

Vauvavuoden alkuun meillä oli reissuissa mukana pehmeä koppa, jossa vauva nukkui päiväunia sisälläkin. Se oli hänelle tuttu, ja siinä unetti ihan hyvin, vaikkakin toki lyhyemmin kuin kotona. Reissussa vauva kaipasi heijaamista kotioloja enemmän. Yöuninukutus tapahtui tuolloin reissussakin kainaloon. Silloin oli se helppoa, että pikkuvauvana juurikaan mitkään äänet (siskojen riehuminen..) eivät haitanneet nukkumistakaan.

Sitten joskus lopputalvesta oli taas villi kausi, jolloin päikkärit reissussa rattaissa onnistuivat hyvin, mutta yöunille nukutus takkusi. Se oli vähän hapottavaa, mutta itseä auttaa, kun tavallaan henkisesti luovuttaa: en mahda asialle mitään, teen minkä voin, jos ei nyt nukuta niin kokeillaan vähän myöhemmin uudestaan. Talvella yhdellä reissulla vauva katseli sitteristä iltamyöhällä kun aikuiset saunoivat. Joskus se "oma aika" on siis vähän erilaista :D 

Vain yksi vanhempi mukana

Olen monesti myös lasten kanssa reissussa ilman miestä. Se vähän haastaa yöunille nukkumista, koska kaikkien näiden kolmen lapsemme nukkumaanmenoaika on suht samaan aikaan. Mutta eipä siinä oikein voi kuin porrastaa nukkumaanmenoa. Jos vauva on tavallisessa rytmissään (eikä autoilupäivien villimmissä rytmeissä), nukutan ensin vauvaa sylissä ja siirrän siitä sinne rattaisiin. Sitten on isompien vuoro. 

Rattaat ovat siitäkin kätevät, koska isompien nukkumaanmeno on äänekkäämpää. Jos yrittäisi kaikkia nukuttaa yhtä aikaa samaan huoneeseen, voisi multa lähteä järki :D Siksi porrastetusti sänkyyn siirtyminen on suht toimivaa reissuissa useamman lapsen kanssa. Ja väsyneemmät on välillä nukutettu syliinkin vähän vahingossa. Tyyli vapaa, kunhan nukutaan!

Jätä stressi pois

Enimmäkseen reissussa on mukavaa. On mielekästä nähdä läheisiä ja viettää aikaa ihmisten kanssa. Toisinaan sen takia myös vauvan päikkärirytmi venyy ja paukkuu tai vauva tulee ottaneeksi vain pikkutorkkuja, jos ollaan vaikkapa tien päällä vauvan mielestä väärään aikaan. 

Se ei ole keveintä reissaamisessa lasten kanssa, mutta yleensä tilanne korjaantuu helposti, etenkin vauvalla kun hän nukkuu päivisinkin, toisin kuin isoimmat. 

Välillä sitä meinaa stressata vauvan nukkumisista, että apua se nukkui nyt päivällä noin/ei nukkunut tarpeeksi ja muuta vastaavaa. Päivän nukkumiset usein kuitenkin vaikuttavat myös yöhön, joka taas vaikuttaa omaan jaksamiseen ja nukkumiseen.

Meillä kotona ollessa vauvan väsymys ja nukkuminen on hyvin ennustettavaa ja se tuo todella paljon helppoutta arkeen.

Sanoisin kuitenkin, että kun riittävän usein reissaa, vie se sitä stressaamista pois. Reissussa kaiken ei tarvitse mennä kuten kotona. Ei ole kivaa olla reissussa, jos ei osaa rentoutua ja antaa osan asioista mennä painollaan.

Mun lähtöolettamus usein on, että reissussa on suurempi todennäköisyys nukkua vähän huonommin kuin kotona. Se kuitenkin lasten kanssa on realistista, etenkin kun meillä kaikki lapset nukkuvat kotona hyvin, yleensä yöllä heräilemättä (paitsi vauva nyt tankkailee maitoa). Eli siis, ne nukkuvat niin hyvin, että tuskin kylässä paremmaksi pistävät. 

Olen päässyt itseni kanssa hyvään olotilaan asiasta, ja todennut, että sellaista reissussa välillä voi olla, mutta että se ei ole vakavaa. Nyt tosin koko kevät ja alkukesä on ollut tosi hyviä reissuöitä.

Sitä yllättyykin sitten aina iloisesti, kun yöt menevätkin reissussakin kokonaan nukkuen 😂 

Kurkkaa myös

Helppoa telttailua lasten kanssa

Paineet nukkumisesta esikoisen vs kolmannen kohdalla

Minne kesällä lasten kanssa?

Vauvailua: ennakoiminen ja 1,5h valveillaoloaika

Tämän kolmannen lapsen kanssa mietin jo alkuun, että jotain haluan tehdä eri lailla tällä kertaa. Vaikka koinkin vauvavuoden viimeksi, kahden lapsen kanssa melko helpoksi, niin kolme ei ole sama asia kuin kaksi.

Tällä kertaa halusin kokeilla vauvan iän mukaista, melko tarkkaa valverytmiä. Joillekin varmaan ihan perusjuttu, mutta ei ole tullut harrastettua, kun ei ole ollut tarvetta. Motiivina se, että ajantaju on itselläni nykyään hiukan muotoutunut lapsiarkeen (eli siis moni asia jää keskeytysten takia kesken, ja aika hurahtaa millon mihinkin). 

Syy ei siis ollut se, etten osaisi erottaa milloin vauva on  väsynyt, vaan ennakoiminen. Että tietää suunilleen, koska voi alkaa tekemään ruokaa, saada kädet vapaaksi tai mennä vaikkapa suihkuun. Oman elämän helpottaminen siis. 

Siispä ollaan elelty vauvan luontaisen hereilläoloajan mukaisessa rytmissä hänen kanssaan. Niistä löytää tietoa ihan googlailemalla. Vauva 3kk - valveaika suunnilleen 90 minuuttia. Puolitoistatuntia unilta heräämiseen, syömiseen, vaipan vaihtoon, seurusteluun ja seuraaville unille laittamiseen.

Hurjan lyhyt aika! Se tuntuu humahtavan nopeasti, ja kohta vauva onkin taas jo unilla. Tuon sykliajan "tietäminen" kuitenkin tavallaan rauhoittaa arjen tohinaa, kun ehtii ennakoida tapahtumia. Emme noudata tätä mitenkään minuutilleen, mutta suuntaa antaen. Ja täytyy kyllä todeta, että on ollut kätevää. 

Vauvan väsy tuntuu iskevän hyvin yhtenevästi tuon aikataulun kanssa. Eli sanoisin tätä hyvinkin vauvantahtiseksi rytmiksi :) Vähän samalla tapaa kuin vaikkapa vessahätäviestinnässä: kun ollaan opeteltu vauvan rytmi ja toimitaan sen mukaan, niin ei tarvitse erikseen havainnoida vauvan jokaista elettä ja arvella, että onko vauvalla nälkä, väsy, kakka pöksyssä, vessahätä vai muu harmitus.

Edelleen imetän vauvantahtisesti, ja yöllä vauva nukkuu kainalossani. Niihin eivät siis rytmittelyt meillä päde, ainoastaan valveillaoloaikaan päivisin. 

Tällä puolentoista tunnin rytmillä mennään vielä jonnekin lähemmäs neljän kuukauden ikää, sitten onkin taas uudet kujeet ja rytmit. Katsotaan, miten tämä tästä etenee, tähän asti on helpottanut arkea kovasti :)

Kauniita unia ja lapsen alkuyön kauhukohtauksia

Kaksivuotiaan uniregressio oli meillä lyhyt vaihe, mutta lähtiessään se teki läpystä vaihdon isomman lapsen kauhukohtauksien kanssa. Silti ollaan onneksi nukuttu täysiä öitä. 

Jotenkin tosi huvittavaa, miten nämä uudet vaiheet aina yllättävät. Siinä ne ovat, ja sitten sitä on aluksi, että mitä täällä tapahtuu :D

Nyt tiedän, mitä kauhukohtaus tarkoittaa!

Vuoden vaihteen jälkeen lastenhuoneesta alkoi kuulumaan karjumista ja itkua tunnin, kahden päästä nukkumaanmenosta. Lapsi ei ollut hereillä, eikä häntä meinannut millään saada hereille. No helou kauhukohtaukset!

Kauhukohtauksistakin löytyi asiaa pienellä hakukonesurffauksella. Ovat kuulemma ihan normaaleja, vaikkakin niitä on vain pienellä osalla lapsista.

Lapsi saattaa silloin huutaa, karjua, nousta pystyyn sängyssä, itkeä ja huitoa holtittomasti. Monen tietolähteen mukaan lasta ei kannattaisi herättää ollenkaan, vaan peitellä heti takaisin sänkyyn.

Aamulla ei tapahtunutta muistanut, se kun ei ole painajaisunta, vaan tosiaan kauhukohtaus (ovat aivan eri asia, sen minäkin opin). Eikä me niistä olla lapselle numeroa tehty.

Vaiheen eteneminen

Alkuun kauhukohtaukset olivat sellaisia, että tosiaankaan ei onnistunut vain peitellä lasta uusiksi ja toivottaa kauniita unia. Kauhukohtaus oli vielä päällä, ja lapsi ei todellakaan ollut vain laitettavissa nukkumaan.

Usein nostin lapsen sängystä ja kannoin toiseen huoneeseen, koska huuto herätti jo siskoa. Lapsihan ei tähänkään vielä herännyt, vaan pikkuhiljaa sylissä heräili niin että huuto loppui. Oli tosi sikeässä unessa, herättely vaikeaa, mutta samalla tuntui ettei yön kauhut lopu, jollei herätä.

Kuulemma myös kova väsymys voi laukaista kauhukohtauksia. Välillä näkyikin selkeä yhteys, kun päikkäripäivän öinä näitä ei tullut, mutta sitten homma taas muuttui.

Tämä on siitä huippu vaihe, että kauhukohtaus tulee alkuyöstä. Lasten alkuyö on itselle vielä loppuiltaa, joten me aikuiset ollaan aina hereillä silloin, kun lastenhuoneesta kuuluu. Tähän ei siis ole liittynyt katkonaisia öitä.

Nyt on viisi peräkkäistä yötä takana, jolloin kauhukohtauata ei ole tullut. Tämä on ennätys sen jälkeen, kun vuoden alusta nämä alkoivat.

Voisivatkohan kauhukohtaukset olla jo loppumassa, vai onko se turhan optimistinen ajatus? Katsotaan! Joillakin tämä on ollut lyhyt vaihe, toisilla kestänyt useamman vuoden.

Tuuhan mukaan seuraamaan myös Instagramiin, sinne pääse tästä!

Matkasänky keskellä lastenhuonetta - Kaksivuotiaan unitaantuman kuulumisia

Kuukausi takaperin kirjoitin kaksivuotiaan uniregressioasioista. Vanhat kokonaiset yöt olivat saaneet villejä piirteitä juoksentelun ja kaikenmoisen huutelun merkeissä. Niistä lisää täällä. Vaan miten nyt menee, kuukauden jälkeen?

Koska vieressänukkuminen ei ollut sen toimivampi vaihtoehto, laitettiin kaksivuotias matkasänkyyn. Hän on joskus kyläreissulla nukkunut siinä jo aiemmin, joten matkasänky olli hänen mielestään hauska ja jännä asia. Sinne jäätiin siis suosiolla ja nätisti.

Meidän motiivi tähän matkasänkyyn oli, ettei sieltä pysty juoksentelemaan. Onneksi taapero ei osaa kiivetä, tai ainakaan ole tajunnut kokeilla kiivetä laitojen yli. Pinnasänkyä meillä ei ole ollenkaan, joten se ei olllut vaihtoehto.

Ensimmäinen matkasänky-yö meni ihan huippu hyvin. Taapero ei inahtanut koko yönä. Oma olo aamulla oli sairaan onnellinen; me kaikki nukuttiin taas koko yö! Kokeilua siis todellakin jatkettiin.

Seuraavana yönä kaksivuotias huuteli sängystä kerran jotain, mutta jatkoi uniaan kun siihen ei reagoitu. Tällä kaavaa mentiin viikon ajan, joulun reissuihin saakka.

Reissuilla yleensä on aina nukuttu hiukan kotinukkumisia huonommin, ei niin väliä reissupaikalla, vaan se, ettei olla kotona. Me otettiin reissuun mukaan matkasänky, ettei hyvät yöt menisi aivan överiksi joulujen vuoksi.

Joulun reissuyöt

Neljä ekaa reissuyötä meni yllättävän hyvin matkasängyssä. Sitten vaihdettiin majapaikkaa, ja kokeiltiin, jos ei laitettaisikaan matkasänkyä. Nukkui laatikkosängyssä meidän sängyn vieressä. Ekat yöt näin menivät ihan mukavasti, mutta loppupäästä (oltiin yhteensä viisi yötä) oli jo vähän heikompaa, useampia huuteluja.

Reissun viimeiseksi yöksi (meillä oli ihan megapitkä joululomareissu) vaihdettiin taas yöpaikkaa, joten taapero pääsi takaisin matkasänkyyn. Ja huuteli sieltä monen monta kertaa. Huh kun aamulla, seuraavalla vuosikymmenellä väsytti.

Kotiin tullessa laitettiin lapsi vaan kummempaa numeroa tekemättä takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Ajatuksena, että josko se onnistuisi taas, jos reissu ja matkasänkyilyt olisivat unohduttaneet ne aiemmat riehuilut.

Ja on se kyllä onnistunut taas, ainakin paremmin, kuin ennen matkasänkyvaihetta. Tyyppi ei juoksentele miljoonasti yössä, mutta joinakin öinä saattaa siinä viiden-kuuden maissa lähteä sängystä "äätin kaanaloon", kun ajattelee olevan jo aamu. Olen peitellyt hänet takaisin omaan sänkyynsä, jossa uni on onneksi jatkunut.

Omaan sänkyyn siksi, ettei tuo meidän sänkyyn juoksentelu lähtisi taas uudestaan tavaksi, nyt kun siitä on, ainakin tältä erää, päästy.

Matkasänky oli siis ihan oleellinen, sillä saatiin meillä nuo yön juoksemiset aisoihin, ilman että kukaan joutui menettämään hermojaan tai valvomaan öisin. Oli siis ihanan helppo vaihtoehto. Vai pitäiskö tähänkin kohtaan sanoa, että tältä erää :D Ei voi tietää, oliko nuo uniregressiot nyt tässä, vai vieläkö tähän samaan vaiheeseen tulee jatkoa. Hehhee.

Mutta ainakin tosiaan tämän piti olla se viimeinen uniregressio, joten suunta on vain ylöspäin muutenkin, eikös!

Lue myös

Kohtalokas housuun pissaaminen

Vessahätäviestinnästä omatoimisuuteen

Imetys loppui vahingossa

Tuuhan mukaan myös Instagramiin! Sieltä löydän meidät nimimerkin @iloelolaura kautta :)

Pissihätä on yön taikasana! Kaksivuotias ja yön hulinat eli uniregressio

Mulla oli joskus aiemmin oikein ihana, idyllinen ajatus, että lapset ei sitten yöllä vaeltele meidän sänkyyn. On oikeastaan ollut helppoa toteuttaa tätä ajatusta, sillä kukaan ei ole yrittänytkään öiseen aikaan juoksennella meidän sänkyyn. Ennen kuin nyt. Voihan sitä kaikenlaisia periaatteita näköjään pitää, jos ne eivät oikeasti kosketa itseä. Tämä on aika opettava ajatus itselle. 

Kaksivuotiaamme on nukkunut jokseenkin vuoden ajan täysiä unia, siitä lähtien kun hän siirtyi isosiskon kanssa kerrossänkyyn nukkumaan. Nyt alkutalvesta hän on kuitenkin heräillyt aamuöisin, useampaankin kertaan, ja yleensä itkuisena tai vihaisena.

Ensin se meni niin, että kaksivuotias heräsi karjumaan. Korkealta ja kovaa. Oli täysin hereillä, ei ollut kauhukohtauksen oloinen tai sellainen, että olisi katsellut kurjia unia. Oli vain vaihtelevan vihainen.

Sillä ei ollut merkitystä, mentiinkö me siihen vierelle ihmettelemään vai ei. Hän karjui silti. Ja oikeastaan vain provosoitui kaikesta kuulemastaan. Jossain kohtaa lisäksi siihen hetkeen tuli sängystä poistuminen, hän halusi käydä pissillä (ja tekikin), mutta ei halunnut enää sänkyyn takaisin.

Kaksivuotiaan villit hulinayöt

Ensimmäinen sänkyyn palauttaminen sujui hyvin. Ja sitten hän heräsi taas. Ensin karjuen, ja kun en jaksanut nousta, hän taktikoi ja huusi taas pissihätää. Menin. Eihän hänellä mitään hätää ollut, hän ei ole muutenkaan öisin herännyt vessaan, vaan on viettänyt kuivia, vaipattomia öitä kesästä lähtien.

Tuosta pissihädästä tuli hänelle sitten hokema, jota hän alkoi öisin huutamaan, koska oli kokenut sen tehokkaimmaksi keinoksi saada äiti liikkeelle. Fiksu lapsi ;)

Oikeasti hän halusi vain äitin kainaloon, pissihädän huutelu on vain se yritys saada äiti liikkelle.  Hervoton älämölö, jos koitin tarjota hänen omaa sänkyään hänelle. Tähän mennessähän niihin aikaisempiin, hyvin harvinaisiin yöheräilyihin oli riittänyt uudelleenpeittely ja "nyt on yö, nukutaan" -lausahdus. Jep, ei enää.

Uniregressio, mikä?

Kaksivuotiaan uniregressio. Siitä olikin Instagramin puolella useamman kanssa puhetta. Sepä se, sellainen ihana, ohimenevä vaihe kiusaamassa meidän täydellisen ihanan rauhallisen makoisia öitä. Mutta onneksi sentään ohimenevä, ja tällainen melko yleinen juttu, eikä mitään ongelmaa taustalla!

Esikoisella ei ollut tällaista vaihetta, lienee kai korvannut sen jollain muulla mukavalla. Tai sitten se oli niin lievä, etten edes huomannut. TAI sitten, jos sellainen on ollut, ollaan kuitattu se joksikin muuksi, sillä tulihan hänestä myös isosisko juuri kaksivuotissynttäreidensä jälkeen

Sitä uniregressiota sitten googlettelin tässä eräänä iltana. Tai no oikeastaan se oli "toddler's sleep regression", eli taaperon unitaantuma. Sillä löytyikin yllättävän paljon osumia. Vaihe, joka tulee taaperoiässä, ja menee ohi jossain kohtaa.

Mahdollisia syitä uniregressioon on listattu useilla sivuilla useampia:

Siirtyminen isojen sänkyyn - Ei meillä, siirtyi jo vuosi sitten kerrossänkyyn siskon kanssa.

Pottaharjoittelun aloittaminen - On käynyt vessassa asioillaan vastasyntyneestä, joten ei sekään.

Uusi sisarus - Ei valitettavasti sekään. Mutta ajatella, jos asiat olisivat mennyt toiveiden mukaan, tämä uniregressio olisi alkanut juuri ennen uuden sisaruksen syntymää, ja olisi varmaankin mennyt sen piikkiin?

Yöaikaiset pelot - Hmm, en tiedä? ei ole sen oloinen herätessään, on vain kiukkuinen.

Eroahdistus - Sitä voi olla! Vaikkakin tähän liitetään usein muutokset arjessa, vaikkapa se päivähoidon aloitus. Meillähän ei ole sitäkään, olen lasten kanssa kotona edelleen. Kaksivuotias on kyllä päivisinkin ollut kovasti äidin perään lähiaikoina.

Liikaa tekemistä päivissä - Mahdollista. Lähes joka päivä käydään jossain, mutta iltapäivisin ollaan monesti kotona. Ja vietetään kyllä aikaa kotonakin ihan vaan leikkien ja ollen.  Esimerkiksi itsenäisyyspäivä viikonloppuineen oltiin ihan vain kotona, kolme kokonaista päivää, ja niin vain taapero hermoili öiseen aikaan silloinkin. Eli en nyt kovin vahvasti veikkaisi tätäkään.

Tarve päikkäreiden vähentämiselle - En sanoisi tätäkään, sillä edelleen nukahtaa helposti ja on selkeästi väsynyt ja itkuinen, jos ei pääse ajoissa päikkäreille. Nukahtaa pystyyn jossain vaiheessa, jos ei pääse ajoissa unille. Herää myös päikkäreiltä ihan hyvissä ajoin, päiväunien ja yöunien väliin jää tarpeeksi pitkä pätkä, noin 5-6 tuntia.

Uniregressio on kehitysvaihe

Sanoisin, että tätä vaihetta ei siis ole juurikaan mikään elinolo vauhdittanut, vaan on ihan vain kehitykseen kuuluva etappi. Ja jännää, kuinka unet ovat yleensä paremmat äidin kainalossa, silloin ei ole niin suurta karjumistarvetta, vaikka silloinkin kyllä jossain vaiheessa nousee istualleen läpsyttelemään muita nukkujia.

Kyllä, yöllä ollaan ratkaisuksi tarjottu ensin lohtua lapselle, ja näin noissa uniregressio-ohjeissa onkin neuvottu tekemään. Ohjeissa varoitetaan luomasta uusia, mahdollisesti haitallisia tapoja, joista täytyy sitten myöhemmin opetella pois.

Eli juuri se, mitä olen välillä tehnyt, kun olen lapsen ottanut viereen silloin, kun muu ei ole auttanut saamaan karjujaa hiljaiseksi. Katsos kun yöllä väsyttää, minuakin. Silloin kun joudun kävelemään lastenhuoneeseen yöaikaan, teen sen yleensä silmät kiinni. En halua luopua yöstä ja unesta, herätä liikaa. Jos karjumista kuuntelee pitemmän aikaa, kyllähän siihen herää, etenkin, jos se tapahtuu korvan juuressa.

Siksi se kainaloon ottaminen on ollut noin parisataa kertaa mukavampi vaihtoehto. Silloin sitä unta kuitenkin saa enemmän. Eikö se ole tärkeintä, että kuitenkin nukutaan? Testattu on kuitenkin, että tämä ei ole tahtojen taistelu, kyseessä ei ole pieni rajoja venyttävä tyranni (näitä hetkiä löytyykin sitten päivisin, ne kyllä tunnistan :D ), vaan ihan muuta. En näe huudattamisessa mitään järkeä, se kun tosiaan ei johda siihen, että lapsi lopulta antaisi periksi. Kokeiltu on.

Ja toisaalta tiedän, että kyllä lapsi myöhemmin oppii takaisin omaan sänkyynsäkin. Ei se tule ikuisesti äitin kainaloa itkemään, todennäköisesti tämä ei ole kovin pitkä ajanjakso enää.

Noita uniregressioaiheita lukiessa opin sen, että tämä on viimeinen uniregressiojakso! Viimeinen, viimeinen! Mä en tosin ole huomannut meillä niitä aiempia, vauvavuoteen liittyviä jaksoja, koska vauvat on nukkuneet kainalossa. Mutta hyvä silti tietää, että tämä on viimeinen laatuaan.

Sotasuunnitelma taaperon öihin

Kyselin instagramin puolella sotasuunnitelmaa öihin, koska tuota yöjuoksemista ei kyllä oikein jaksaisi enää. Vaihtoehdoiksi laitoin patjan meidän sängyn viereen, matkasängyn lastenhuoneeseen (ei pääse juoksentelemaan) ja meidän sängyssä nukkumisen illasta asti. 

Eniten ääniä sai matkasänky, ja sitä muutenkin olin mietiskellyt seuraavaksi vaihtoehdoksi. Tokihan tämä vaihe menee ohi ihan ajan kanssakin, mutta haluan silti selvitä tämän vaiheen kanssa järjissäni :D 

Nyt taaperolla on yksi yö matkasängyssä takana, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä. Hän ei inahtanut koko yönä! Katsotaan, miten tämä kehittyy.

Onko teillä ollut taaperoilla tunnistettavissa tällaisia uniregressioita, taantumaa nukkumisessa?

Kurkkaa myös

Yksivuotias ei osaa nukahtaa

Taaperon vessahistoria

Taapero ja napanuoran pituus

Löydät meidät myös Instagramista @iloelolaura ja Facebookista Iloa, eloa! -blogi

Eihän isot lapset nuku enää päiväunia!

"Äiti, eihän näin isot lapset nuku enää päiväunia", totesi esikoiseni eräänä päivänä menneellä viikolla. Miten niin ei, tiedustelin neljävuotiaalta. "Pienet vaan nukkuu", sain vastaukseksi. Kuka sinulle niin on sanonut? Hiljaisuus. Kulta, kyllä isotkin lapset välillä nukkuu päiväunia. Sitten kun olet viisivuotias, ei sun enää tarvitse nukkua. "Mutta äiti, mä tarvitsen päiväunia! Mä en halua olla viisi, jos en saa nukkua päiväunia!"

Tällainen keskustelu käytiin tuon vajaan nelivuotiaan kanssa. Ilmeisesti siis joku kerhossa oli maininnut, että noin isot lapset eivät enää nuku päiväsaikaan. Ja yksi kerhopäivistähän on iltapäivällä, joten ehkä oletus on, että kerhoikäiset lapset eivät enää nuku?

Tai ainakaan kotioloissa, päiväkodissahan toiset lapset kaipaavat unta vielä eskarissakin. Päiväkotiarki useimmiten poikkeaa kuormittavuudellaan kotiarjesta.  Viiden vuoden etappia heitin lapselle siksi, koska lähiaikoina hän on paljon pohdiskellut, mikä on sopiva ikä millekin asialle. Tokikaan en osaa ennustaa tilannetta vuoden päähän.

Neljävuotiaamme tosiaan nukkuu vielä päiväunia. Ei joka päivä, mutta useita kertoja viikossa. Saa nähdä nyt kun kerhoarki on alkanut, että lisääntyykö tarve päiväunille. Lapsella on nyt neljä kerhopäivää takana, ja niiden jälkeen hän on ollut aika poikki. Aamupäivän kerhon jälkeen unet tulevat tarpeeseen, iltapäivän kerhon perään ei tietenkään ole unia luvassa kuin vasta sitten yöunet.

Liian vanha nukkumaan päiväunia?

En tunne kovin montaa kotihoidossa olevaa neljävuotiasta, joka edelleen nukkuisi päiväunia. Toisaalta, en ylipäätänsä tunne kovin montaa kotona olevaa nelivuotiasta. Lapsemme nukkuu öisin 11-12 tuntia. Vau, leikki-ikäisen unentarvehan täyttyy jo siitä, miksi siis päikkärit? Lapsi kuitenkin selvästi vielä tarvitsee unia, ei joka päivä, mutta useimpina päivinä.

Sen huomaa siitä, että häntä uuvuttaa, pinna kiristyy helpommin, hän hermostuu nopeasti, saattaa harmistua ja itkeskellä tavallista herkemmin, kiukustuu nollasta sataan hetkessä ja niin edelleen. Väsähtämisen merkkejä. Joskus hän myös itse kertoo, että haluaa päikkäreille, väsyttää. Tällaisina päivinä hän myös nukahtaa nopeasti päiväunille.

Silloin kun hän ei vaikuta väsyneeltä, ei ole päikkäripäivä, etenkin jos edellisenä päivänä hän on nukkunut. Muutaman kerran olen lukenut häntä väärin, eikä uni olekaan tullut. Silloin hetki huilataan, ja sitten pääsee hiljaisiin leikkeihin. Mistään pakkomakuutuksesta ei ole kyse.

Päiväunien vaikutus yöuniin

Neljävuotias on ihan mestari nukkumaan päiväunia. Meillä kuopus herää päiväunilta omaan tahtiin, esikoinen kaipaa yleensä herättelyä. Kello kolme on meillä takaraja, sen jälkeen ei enää nukuta, vaan herätellään. Siksi, ettei yöunille käyminen viivästyisi. Ja jos kuopus heräilee aikaisemmin, herätän myös esikoisen samaan aikaan.

Niinä päivinä kun nelivuotias nukkuu päiväunet, hänen uniajakseen tulee suunnilleen tunti. Joskus vähän vähemmän, joskus enemmän. Laitan yleensä kuopuksen ensimmäisenä unta hakemaan, onhan hän pienempi, sitten vasta leikki-ikäisen. Tuplarattailla liikenteessä ollessamme käyvät käytännön syistä yhtä aikaa.

Päiväunipäivinä kahdeksaan mennessä lapset ovat sängyssä valmiina hakemaan yöunta. Silloin kun neljävuotias ei ole nukkunut päikkäreitä, molemmat lapset ovat sängyssä jo yleensä ennen puoli kahdeksaa. Nukkuvat siitä sitten seitsemään, puoli kahdeksaan tai kahdeksaan.

Leikki-ikäisen unentarve on noin 10-13 tuntia vuorokaudessa. Lapsi nukkuu yönsä hyvin, eikä meillä onneksi ole univaikeuksia ollut sen jälkeen, kun suolisto-ongelmat taaperoikäisenä saatiin kuriin. Hän herää aamulla virkeänä, paitsi silloin, jos pikkusisko on hänet äänillään herättänyt, eikä ole saanut herätä omaan tahtiin. No joo, minäkään en herää hymy huulilla, jos minut on karjuttu hereille.

Mitä tapahtuu silloin, kun on liian monta päivää ilman päiväunia?

Joskus reissussa, kyläillessä ja muina arjesta poikkeavina päivinä mennään menojen ja tekemisten mukaan, ja neljävuotiaalta jätetään suosiolla päiväunet väliin. Kannattaako? No se on vähän siinä ja siinä. Jännittävinä päivinä päiväunille voi olla vaikeampi asettua, eikä toisaalta toista aina raaskikaan laittaa. 

Ei se yksi päivä vielä mitään, mutta jos on useampi päivä, tai jos lisäksi vaikka yöunille asettuminenkin viivästyy (niinkuin usein reissussa, koska käyvät kierroksilla), kostautuu se yöllä. Silloin yöllä itkeskellään ja puhutaan unissaan. Ei siis kovin levollista ja syvää unta lapsella tai meillä aikuisillakaan.

Useamman päivän reissuilla koitan sumplia myös isommalle lapselle päiväunet, edes pienet sellaiset. Hän onkin nyt iän myötä oppinut nukahtamaan päikkäreille myös kainaloon. Silittelyä otsasta niin, että silmät on pakko laittaa kiinni, sekä rauhallinen, raskas hengitys itselle. Toimii! Tämä ei tosiaankaan toiminut hänelle taaperoikäisenä, mutta on aika ihanaa nyt.

Joskus nolottaa kertoa

En tiedä, miksi joskus ehkä melkein nolottaa kertoa, että kyllä, meidän neljävuotias nukkuu edelleen päiväunia. Ehkä pelkään jonkun ajattelevan sen perusteella minun olevan höösäävä vanhempi, joka pitää neljävuotiasta vauvana. Tai jotain vastaavaa. 

Tulee tarve selittää, että se ihan oikeasti tarvitsee unosiaan, vaikka teidän lapsi ei niitä tarvitsisikaan. Ja että kaikilla on kivempaa, jos lapsi saa tarpeeksi unta. Ja että yliväsynyt lapsi ei nuku aamulla pitempään, vaan päinvastoin herää entistä aikaisemmin, ja sitä en todellakaan halua, hui.

Hermoja hivelevä ratkaisu

Ja joillakin voi olla niinkin, että lapsi kyllä tarvitsisi vielä päiväunet, mutta nukuttaminen tai nukahtaminen on vaikeaa, ja päiväunet ovat siksi jääneet. En itsekään erityisemmin pidä nukuttamisesta. Meillä nukutaan päikkärit rattaissa, ilman nukuttamista. Sekin vaati aluksi totuttelua. Jotkut unikonsultit tosin ohjeistavat, että kaikki unet olisi hyvä nukkua sängyssä. Olen tästä hieman eri mieltä, sillä hyvät ja riittävän pitkät päiväunet voi kyllä nukkua rattaissakin, neljävuotiaanakin. 

Tämä on ollut toimiva ratkaisu meillä, sillä ajattelen, ettei lähes mikään revi hermoja niin hyvin, kuin riehuvan taaperon tai isomman lapsen nukuttaminen. Rattaissa kun on ne vyöt, ja ajan kanssa se on myös lapselle merkki rauhoittumisesta. 

Kaikki eivät päiväunia tuossa iässä enää tarvitse, mutta osa tarvitsee. Uni on tärkeää, se on edellytys kaikelle oppimiselle ja aivojen toimimiselle.

Miten teillä nukutaan? Minkä ikäisenä teillä on jätetty päikkärit pois?

Ollaan myös Instagramissa, tuuhan mukaan tästä!

Lopetus yöimetykselle? 1- ja 3-vuotiaiden kerrossänkykuulumisia

Mitä tapahtuu kun yksivuotias siirtyy kerrosänkyyn nukkumaan isosiskon kanssa? Entäs yöimetys?

Syksyllä saatiin meidän minimimmeille kerrossänky kirpparilta, kuten oltiin haaveiltu. Alusta asti se on ollut kolmevuotiaalle ihana ja tärkeä asia, "nukkua yläsängyssä kuin isot tytöt". Jo ennen joulua yksivuotias alkoi nukkumaan yön ekan unipätkänsä kerrossängyssä, sillä hän jäi sinne todella vaivattomasti unta odottamaan siskon kanssa.

Joululoman jälkeen kuitenkin unet olivat hetken aikaa sekaisin, ja silloin koin helpoimmaksi pitää pikkutyypin kainalossani yöunilla.

Kun unikuviot rauhoittuivat jatkoi yksivuotias taas nukkumaanmenoa kerrossängyssä. Aamuyöllä olen hakenut hänet sitten kainalooni nukkumaan, kun hän on herännyt maidolle. Itse olen hädin tuskin edes herännyt tällä nopealla lapsenhakureissullani, ja unet ovat jatkuneet melkein heti sänkyyn päästyä.

Nukkumaanmeno samassa huoneessa, miten se onnistuu?

Tyttömme ovat 3,5- ja 1,5-vuotiaita. Ollaan koettu näppärämmäksi, kun nukutuspuuhat tapahtuvat yhdessä huoneessa. Ja lisäksi minusta on kiva ajatus, ettei isompikaan joudu jäämään huoneeseen yksin unta hakemaan, sillä meillä iltaisin on iltalaulut ja iltarukous, jonka jälkeen lapset jäävät itse huoneeseen, rauhoittuvat hissukseen ja nukahtavat.

Kun iltarutiinien jälkeen poistumme huoneesta, aluksi sieltä välillä kuuluu hetken aikaa höpinää. Yleensä ei kuitenkaan kovin kauaa. Joskus huutelemme tytöille, että nyt pitää olla jo hiljaa, on aika nukkua. Nukahdettuaan esikoinen ei juurikaan hetkauta eväänsä vaikka pienempi yöllä itkeskelisi.

Mulla oli aiemmin haaveena, että vasta nyt, tässä vaiheessa olisivat molemmat tytöt siirtyneet yhtä aikaa leikkihuoneeseen nukkumaan. Esikoinen siirtyi kuitenkin jo viime vuoden loppukeväästä, tässä siitä kirjoitinkin silloin.

Loppu yömaidolle?

Jossain kohtaa talvella huomasin, että yksivuotias ei enää nuku vieressäni rauhallisesti, vaan pyörii ja hyörii  yöllä. Kiipeilee mun päälle nukkumaan ja koittaa käyttää äitiä tyynynä, ikään kuin parempaa nukkuma-asentoa hakien. Kerrossängyssä meno on paljon rauhaisampaa. Tästä ajatuksesta lähdinkin miettimään yksivuotiaan siirtymistä kerrossänkyyn kokonaan. Aiemmin nukuttiin hyvin kainaloikkain, mutta nyt se ei enää tuntunut palvelevan ketään.

Se tarkoittaa myös heippoja yöimetykselle, sillä en näe siinäkään mieltä, että juoksisin imettämässä yöllä toisessa huoneessa. Täällä kirjoitinkin aiemmin siitä, kuinka en aio tällä kertaa ottaa stressiä yöimetyksen lopettamisesta. Stressiä ei onneksi ole, vaan vaikuttaisi vain hyvältä saumalta meidän kohdalla luopua siitä viimeisestäkin yömaidon tilkkasesta. Päivisin imetys jatkuu.

Yksivuotias onkin nyt useamman yön nukkunut kokonaan kerrossängyssä. Toki hän on muutaman kerran herännyt noina öinä vähän itkuisena, mutta olen käynyt hänet sitten halimassa ja peittelemässä uudestaan nukkumaan. Olen tosi hämmästynyt, kuinka hän on vain laittanut pään tyynyyn ja käynyt jatkamaan unihommia. Voiko se olla näin helppoa? Toki aamulla lapset heräävät toistensa ääniin, mutta onneksi kuitenkin melko lailla ihmisten aikoihin.

Äidin kipuilut

Olen tosi iloinen siitä, miten nämä yöasiat ovat lähteneet sujumaan. Ei raivokohtauksia tai muutakaan. Samalla vähän jännittää, että miten asia reissuissa sujuu. Me ollaan aika usein yökyläilemässä jossain päin Suomea. No, sen näkee aika pian.

Mutta.. Samalla myös tuntuu tosi haikealta se, että oma pieni ihminen ei enää nukukaan vieressä, vaan omassa sängyssään, niin kuin isot ihmiset. Mun pieni ihmisen taimi. Meillä vierekkäin nukkuminen on pienen kanssa toiminut samalla läheisyystankkaamisena, ja on ollut ihanaa herätä poskikkain ja sylitellä sängyssä vielä ennen ylösponkaisua. Muutaman haikeuden kyyneleen olen asian vuoksi vuodattanutkin.

Ja tokihan me jatkossakin sylitellään ja paljon. Se vaan ei tunnu aivan samalta. Yhden aikakauden päätös. Luopumista ja kasvamista. Esikoisen aikaan näitä samoja tunteita kävin läpi, mutta nähtävästi vahvoilta tunteilta ei vältytty tälläkään kertaa.

Nukkuuko teillä useampi lapsi samassa huoneessa? Miten on mennyt? 

Lue myös

Äitiydessä raskainta on oma huono käytös

Pikkulapsiarjen voimavarat

Yksivuotias oli niin väsynyt, ettei osannut nukahtaa

Tervetuloa mukaan arkeeen ja juhlaan myös IG: iloelolaura FB: Iloa, eloa! -blogi

Yksivuotias oli niin väsynyt, ettei osannut nukahtaa

Joulun aikaan tapahtui yksivuotiaan unielämässä kummia, kun ihanan vaivattomat iltaiset sänkyynlaitot muuttuivat lapsen osalta huuteluksi ja itkuksi.  Sama meno jatkui myös yöllä, sillä hän heräili aina välillä itkeskelemään kesken unien. Siihen ei auttanut edes tissi, tuo maaginen ruumiinosa, joka pystyy mihin vain. Ohhoh! 

Mietitytti (ja ärsytti) kovasti tuo pieni reppana (ja me muut raasut). Mikä vikana? Onko se kipeenä? Olisko hampaat? Korvat? Maha?

Kaikenlaista sitä ehti pyöritellä päässään usean päivän ajan, kunnes kotona sitten joulureissun päätteeksi mies muisteli vuoden takaisia tapahtumia. Viime vuonna tähän samaan aikaan oli isommalla lapsella univaikeuksia juurikin joulureissujen jäljiltä.

Totesimme lapsen silloin hyvin väsyneeksi. Hoitona toimi nukkuminen. Päikkäreille aikaisemmin, ja aikaisemmin alkavat yöunet.

Pienen elämä voi olla vähästä kiinni

Mitään pakkovalvomisia joululomalla ei ollut, eikä yksivuotiaalta skippailtu päiväunia tai muutakaan. Reissuolot vaan verottivat sen verran, että monena päivänä päiväunet olivat hiukan normaalia lyhyemmät, eikä hän sitten reissussa osannut nukkua aamullakaan pitempään ja ottaa unta sieltä päästä.

Vaikeus nukahtaa ja katkonaiset unet, ei muita oireita!

Tämän kautta sitä taas tajusi, että kyllä, ihan pelkkä vaikea nukutus voi olla oire jostakin. Tässä tapauksessa oire väsymyksestä. Onhan se juu vähän hassua, lapsi on niin väsynyt, ettei nukahda. Luulisi, että asia menisi toisin perin! Liian väsynyt lapsi voi alkaa nukkumaan entistä vähemmän, ihan hullua.

En olisi koskaan ennen äidiksi tuloa voinut arvata tällaista.

Onneksi tämä oli tällä kertaa suhteellisen tuttu asia, niin tiedettiin lisätä sitä unenmäärää. Muutoinhan sitä olisi voinut ajatella, että lapsi on nukkunut liikaa, kun nukahtaminen on niin vaikeaa! Hui. Ja olisi varmaan jätetty ne päikkärit välistä, tai vähemmälle, ajateltu, ettei hän enää tarvitse päiväunia. Yksivuotias tarvitsee unta kuitenkin sen 12-14 tuntia vuorokaudesta.

Miten yliväsymys saatiin purettua

Väsymysvyyhdin purkaminen aloitettiin taas päikkäreistä. Yksivuotiaamme elää yksien päikkäreiden rytmissä, joten muutaman päivän ajaksi vaihdettiin rytmi kaksiin uniin. (Vuosi sitten kaksivuotiaan kanssa asia ratkaistiin vaan antamalla hänen nukkua jättipitkiä päikkäreitä. Tämän yksivuotiaan kanssa se ei onnistu, sillä hän herää yleensä aina sen tietyn pituisen pätkän jälkeen.) 

Päiväunien aikaistaminen onnistui hyvin. Olin yllättynyt, että sain hänet nukkumaan jo joskus puoli yhdentoista maissa, kun normaalisti hän käy unille puolen päivän aikaan. Yksivuotias nukkuu päiväunet kotona rattaissa sisällä tällä hetkellä, joten niillä mentiin nytkin.

Toisten päikkäreiden ajoittaminen mietitytti, kun niin myöhäiseen kellonaikaan ei ole unia alotettu enää aikoihin. Noin 3,5h ekoilta unilta heräämisestään laitoin hänet toisille unille, joilta hän heräsi puoli viideltä illalla. Se tuntui kyllä hurjalta kellonajalta herätä päikkäreiltä, kun illalla kuitenkin tarkoituksena on olla joskus puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan sängyssä. 

Hyvin sekin sitten loppupeleissä meni. Selvästikin uni houkuttelee unta, kuten sanonta on. Muutama päivä meni tällä mallilla, ja yksivuotiaan unet nukahtamisineen alkoivat parantua. Ihanaa. Todellakin. 

Saa nähdä, kuka se on yliväsynyt sitten ensi joulun jälkeen! Näyttäisi tuo joulun juhlinta olevan meillä niin kokonaisvaltaista, että aina joku uuvahtaa :D 

Hyppää meidän arkisoppaan mukaan instagramin puolella!

Voiko vauvavuosi olla helppo? Meillä oli!

Voiko vauvavuosi olla helppo?

Vauvavuotta on vielä pari viikkoa jäljellä, mutta kai tässä vaiheessa voi jo sanoa, että vauvavuosi on ollut ihana, ja ennenkaikkea todella helppo! Myös esikoisen vauvavuosi oli tosi ihanaa aikaa, mutta tämä kuopuksen vauvavuosi on kyllä ollut ihan erilaista, tietenkin, ollaanhan me oltu perhekin jo paljon kauemmin.

On mielenkiintoistoista pohdiskella, miksi tämä vauvavuosi oli niin vaivattoman ja ihanan tuntuinen, sillä siihen liittyy monenlaisia tekijöitä. Ja snif, vauvavuosi tosiaan on muutaman hetken päästä ohitse.

Helppo vauvavuosi - näistä se oli tehty! 

1. Sopeutuminen. Kyseinen vauva ei ollut ensimmäinen vauvamme. Sopeutuminen lapsiperhe-elämään tehtiin jo esikoisen vauvavuonna, joten tällä kertaa se työ oli jo tehty.  Vaikka esikoisen aikaankin osattiin jo olla suht rentoja, oltiin nyt vielä rennompia, koska yhdestä vauvavuodesta meillä on jo kokemusta. Arkea siivitti ihanan lupsakka meno ja tietynlainen varmuus vauvasta, omasta vanhemmuudesta ja omasta osaamisesta. Tällä kertaa myös koitettiin nauttia vauvan jokaisesta kehitysvaiheesta, eikä hätäilty tai stressaten odotettu niitä seuraavia taitoja.

2. Perustyytyväinen, lähes aina iloinen vauva, jolla ei ollut suurempia ongelmia, selittämättömiä kipuitkuja, refluksia tai muutakaan häikkää, tai ainakaan asiat eivät eskaloituneet sellaisiksi (alempana lisää).

3. Vauvalla on sisarus viihdyttämässä. Tämä on oikeasti todella oleellinen asia! Kuten esimerkiksi tässä olen kirjoitellut, vauvan viihdyttäminen silloin kun isosisko ei ole paikalla on aikamoinen homma! Kun sisko on paikalla, on myös viihdytys yleensä taattu.

4. Olen oppinut edellisistä virheistä. Ehkä, tai ainakin jonkun verran. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa vauvan itkuisuus, pulautteulu, ummetus tai tississä roikkuminen öisin. Ne eivät ole vauvojen normaali olotila, ja olenkin siksi koittanut aina tällaisissa hetkissä olla miettimässä, missä mahdollisesti syy, ettei tilanteesta tulisi pitempi olotila. Myöskin esikoisen vauvavuoden aikana olleet ruoka-aineongelmat, ja oma jääräpäisyyteni (tai oikeastaan pihiyteni) olla teettämättä lapselle msas-testiä tai viedä osteopaatille saamaan apuja ovat asioita, joissa olen kokemuksen kautta viisastunut.  Tämän vuoksi kuopuksen kanssa kynnys olikin paljon matalampi, enkä halunnut, että ongelmat menevät niin pitkälle kuin esikoisen kanssa. Msas-analyysistä löytyy tästä ja osteopatia-hommista tässä.

5. Täydentävät terveyspalvelut ja monet luontaistuotteet apuna ja tukena arjessa, jolloin pienistä puroista ei ehdi muodostumaan isoa virtaa. Edellisessä kohdassa onkin avattu msas-analyysia ja osteopatiaa. Myös esimerkiksi eteerisistä (laadukkaista) öljyistä on ollut meille paljon apua esimerkiksi vauvan hampomiskipuun ja flunssan selättämiseen.

6. Ei olla jääty kotiin, vaan vauvan kanssa on liikuttu samalla lailla kuin ennen vauvan syntymääkin. Lomamatkat, viikottaiset harrastukset, pitkät autoreissut, ystävien näkemiset.

7. Imetyksen kanssa ei ollut tälläkään kertaa suurempia ongelmia, vaikka imetyksen alku olikin hiukan erilainen kuin esikoisen kanssa.

8. Vauvavuoden aikana meillä on ollut vain seitsemän huonoa yötä. 7! Minusta se on tosi hyvin, enkä voi siis millään muotoa väittää joutuneeni valvomaan, tai olevani väsynyt. Toki edelleen myös yöimetän, mutta onneksi yöimetys on suht leppoisaa, enkä itsekään avaa silmiäni sen aikana, vaan jatkan unia nopeasti sen jälkeen, tai jo sen aikana (vauva nukkuu vieressäni, yöimetyksiä yleensä 2-3 yössä). Meidän hyviin öihin liittyy toki muitakin asioita, esimerkiksi vauvalla ei ole suurempia mahakipuja tai muuta itkuisuutta öisin, ja hammaskipuja on melkein joka kerta onnistuneesti lääkitty eteerisillä öljyillä.

Vauvavuoden alkupäässä käytettiin vauvaa myös osteopaatilla muutaman kerran, jotta vauvan synnytysjumit ja muut kireydet saatiin purettua, niin ainakaan ne eivät ole itkua aiheuttamassa. Uskon myös tästä olleen paljon apua siihen, kuinka hyvin meillä onkaan mennyt.

9. Synnytyskokemus. Synnytyskokemus merkitsee paljon, sillä on tutkitusti vahva yhteys koko perheen hyvinvoinnille. Vauvaan kiintyminen, äidin mielialat, jaksaminen, muistot synnytyksestä, oma terveys jne. Synnytys voi olla hyvin voimaannuttava, tai jopa jälkeenpäinkin voimia vievä ja traumaattinen, ja kaikkea siltä väliltä. Tällä kertaa mikään synnytyksessä ei jäänyt hampaankoloon, ja sen olen kyllä huomannut monella tapaa. Ei ole tarvinnut vatvoa mitään synnytyksessä tapahtunutta, on vaan voinut ilolla muistella tuota ihanaa lokakuista yötä. Synnytyskertomus löytyy tästä.

10. Isosisko on hyväksynyt vauvan niin upeasti mukaan perheeseen. Uskon myös tällä olevan suuri vaikutus! Aluksi vauva oli hänestä lähinnä ihana ja söpö, nykyään myös välillä kaveri ja kilpakumppani. Kuulostaa siis ihan sisarussuhteelta!

11. Kahden vuoden ikäero on juuri meillä ollut toimiva. Ollaan koettu arki tosi sujuvaksi, kun esikoinen oli ollut kuiva jo pitkään  ennen vauvan syntymää, osasi puhua hyvin ja kertoa tarpeitaan, ymmärsi jo paljon ja osasi keskittyä omiin leikkeihinsä välillä pitkiäkin hetkiä, ja pahin äidissäroikkumiskausikin oli jo ohitettu. Lisää ikäerosta täällä.

12. En edes muista, milloin vauva olisi kakannut vaippaan. Meillä vauvavuosi ei ole ollut kakkavaipparumbaa, sillä vauvan vessahätäviestintä on ollut käytössä alusta asti. Vauvavuoden vessajutuista löytyy täältä, täältä ja tästä. Koen myös, että vauva on ollut tyytyväinen, kun on saanut tehdä tuotoksensa pääsääntöisesti muualle kuin vaippaan.

13. Tällä kertaa mulla on ollut äitiystäviä jo ennestään, yksinäisyydestä ei ole tarvinnut kärsiä! Esikoisen syntyessä minulla ei ollut äitikavereita arkea jakamassa. Nyt olen siitä onnekas ja onnellinen, että äitiystäviä on löytynyt aiemmin, ja tottakai se on vaikuttanut myös omiin mielialoihin ja jaksamiseen. Löytyy ihmisiä joita kutsua kylään tai nähdä kaupungilla ja kerhoissa, ja löytyy ihmisiä jotka ovat viestin päässä tavoitettavissa vertaistukena. Ihan parasta.

..Ja varmaan vielä kovin monta muutakin asiaa! Niin se taitaa olla, vauvavuosi on monien asioiden summa. En voi kyllä uskoa, että vauvavuosi alkaa meillä olla ohitse!

Minkälaisia vauvavuosia teillä on ollut? Mitkä asiat vauvavuoden kulkuun ovat vaikuttaneet? 

Tule mukaan myös somen puolella! Instaan pääset tästä

Villin kolmevuotiaan (lukutoukan) iltanukutus

Iltanukutuksen elinkaari

Iltanukutuksen elinkaari on kolmevuotiaan kanssa (tai no 2v11kk) tähän mennessä ollut meillä vastaavanlainen: vauvana tissille nukutus viereen, jolloin vauva tankkasi usein 0,5h-1h kerralla. Nukkumaanmeno ilman tissitainnutusta joskus 1v2kk eteenpäin, jolloin taapero laulujen ja iltarukouksen jälkeen jäi itse sänkyyn odottelemaan unta. Aluksihan se oli tietenkin sitä, että taapero huuteli ja itki aina kun huoneesta lähti, jolloin tietenkin tultiin heti takaisin.

Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja niin taaperokin tottui jäämään nukkumaan hyvillä mielin. Silloin koin jotenkin painetta siihen, että tuon ikäisen pitäisi jo osata käydä nukkumaan ilman tissitainnutusta. Tällä kertaa en aio ottaa paineita, vaan tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu.

Pääsääntöisesti nukkumaanmeno on käynyt siitä lähtien ihan hyvin, mutta ainahan uneen pääseminen ei ole ollut mikään nopein juttu, vaan joskus lapsi on hakenut unta puolesta tunnista tuntiinkin, sängyssään melskaten ja vanhempia kaivaten, milloin peittelemään ja milloin mihinkin. Päiväunien ja nukkumaanmenoajan välinen tasapainotus ei siis aina ole se mallikkain, koska päivät eivät koskaan ole kopioita toisistaan.

Huilihetki keskellä päivää

Ihana vaihe, omatoimisuus!

Nyt on kuitenkin ehkä tähän astisista se kivoin vaihe nukkumaanmenossa. Lapsi jää sänkyyn lukemaan kirjoja itsekseen. Hyvänyöntoivotuksia mennessä sanomaan lapsi ei malttaisi keskittyä äidin höpötyksiin, kun kirjat polttelevat. Aika haikeansuloista, ettenkö sanoisi! Onko mun pieni muka jo niin iso? Jäädään seurailemaan, kuinka pitkäaikaista tämä on.

Lapsen itsesäätely asiassa on toiminut ihmeen hyvin tähän asti. Olen tästä tosi yllättynyt! Hän lukee hetken aikaa, ei tuntikausia. Rauhoittuu kirjan parissa, jolloin unikin nappaa paremmin kiinni. Joskus muutaman kirjan, joskus useamman. Eikä ole edes kertaakaan nukahtanut kirjat naamalla, itselleni kun on käynyt niin ihan vielä aikuisiälläkin. Hän laittaa kirjat kirjalaatikkoon ja käpertyy peiton alle.

Ehkä tässä avainasemassa juuri tämän lapsen kohdalla on se omaehtoisuus. Mene ja tiedä. Lapsi kuitenkin vaikuttaa tyytyväiseltä nukuttaessaan itseään kirjoilla. Ihanan sopuisa lopetus päivälle näiden hetkien keskellä, kun lapsi elää oman tahdon ja minuutensa rakentamista täysipäiväsesti kaikin aistein ja tuntein.

Mukavia nukkumaanmenoja muillekin! 

Meidän arkeen pääsee hyppäämään mukaan myös instagramin puolella iloelolaura

Lapsi nukkumaan omaan huoneeseen - sittenkin

Esikoisemme on muuttanut nukkumaan omaan huoneeseen. Oma haave oli, että tytöt muuttaisivat vasta yhdessä lastenhuoneeseen nukkumaan, kunhan kuopuskin kasvaisi ja saisi ikää lisää. Ajattelin, että kuopus voisi olla vaikka puolitoistavuotias silloin, eli vajaan vuoden päästä vasta. 

Aajatuksena taustalla oli se, että tuntui haikealta laittaa lapsi yksin nukkumaan, kun me muut koisitaan samassa huoneessa ja  vieläpä samassa sängyssä vauvan kanssa. Eikä lapsikaan muualle haikaillut, miksipä olisikaan?

Muuten olisi varmaan mentykin niin, sillä kirjoittelinhan aiemmin täällä, että meillä nukutaan ihan mukavasti, kaikki samassa huoneessa. Vaan nyttemmin vauvalla on ollut erikoisia öitä muutaman kerran (ei jatkuvasti, vaan harvakseltaan, mutta useamman yön ryppäissä), joten esikoinen siirtyi aluksi lastenhuoneeseen matkasänkynsä kera, jotta hänen unensa olisi turvattu.

Ja voi miten iloinen lapsi sieltä heräsikään, joka kertoi nukkuneensa lastenhuoneessa niii-in hyvin! Tähän saattaa liittyä tosi pientä psyykkausta, jota harjoitettiin ennen nukkumaanmenoa.. Ihanaa kun sä pääset nukkumaan lastenhuoneeseen, oi kun siellä nukkuukin niiiiin hyvin, oi ihanaa! Oi pääsispä äitikin nukkumaan sinne, harmi etten mahdu sun matkasänkyyn! Jne :D

Suuri askel, kuitenkin

Pienisuuri asia, mutta kyllä vain tuo tuommoinenkin tuntuu taas yhdeltä isolta etapilta, joka lapsen elämässä on saavutettu. Nyt hänen oikea sänkynsäkin on saatu siirrettyä huoneeseen, ja matkasänky-yöt kokivat loppunsa. Lapsi taisi vasta tässä kohtaa oivaltaa, että hän nyt oikeasti nukkuu eri huoneessa kuin muut, oli varmaan aiemmin ajatellut olevansa retkellä vain. 

Hän onkin sitä ääneen pohtinut, ja muutamana päivänä tokaissut äiti mä oon kiltisti, en nuku enää leikkihuoneessa! Jaiks, oliko lapsi ajatellut nukkumisratkaisun olevan rangaistus? Aaaaa karseeta! Kylläpä epäonnistuttiinkin lapselle tilanteen sanoittamisessa. Asiasta on keskusteltu hänen kanssaan nyt vielä enemmän, ja olenkin koittanut tehdä nukkumaanmenoista hänelle mukavampia tilanteita, jospa vastaavanlaiset ajatukset saisi sillä karkoitettua pois? Vähän on kyllä kieltämättä kirpaissut äidin mieltä nuo oman pienen aatokset. Voi mun reipasta reppanaa!

Muistan edelleen sen hetken, kun ekan kerran kokeiltiin esikoista aikoinaan omaan sänkyyn laittaa nukkumaaan, joskus vauvavuoden aikana. Koin silloin jotain ulkoapäin tulevaa painetta asian suhteen. Vaikka se sänky olikin silloin omassamme kiinni, tuntui se silti aivan kamalalta, liian suurelta askeleelta siihen hetkeen, raastavalta. Oi äidin tunteita. Aina kannattaa itseään kuunnella! Niinpä hän ei siinä hetkessä vielä päätynyt kuitenkaan omaan sänkyyn nukkumaan, vaan jatkoi nukkujan uraansa kainalossa. Myöhemmin oli oikea hetki myös omalle sängylle, kaikelle kun tuppaa olemaan aikansa ja paikkansa.

Vaikka mun kyllä edelleen tekisi mieli ottaa isompi pienikin kainaloon! Tuppaa vaan kainalot loppumaan kesken, kun toisessa on vauva ja toisessa mies. Yhdessä reissupaikassa hetki sitten nukuin kolmisin lasten kanssa 240cm leveässä sängyssä, esikoinen toisessa, vauva toisessa kainalossa. Reissun ja äidin kainalon taikaa, mutta nukuttiin erityisen hyvin, ja melkein aamuyhdeksään saakka :D

Toiset siirtyvät omiin sänkyihin ja huoneisiin aiemmin, toiset myöhemmin. Koko perheen tarpeita ja toiveita kuunnellen ♥

Meidät löytää myös instagramista!

Koko perhe samassa makuuhuoneessa - nukkuuko kukaan?

Jokaisella perheellä taitaa olla ihan omanlaisensa nukkumisjärjestelyt, mitkä nyt kenenkin perheessä on toimiviksi todettu. Meillä nukkuu koko perhe samassa huoneessa. Sänkyä sängyn vieressä, ja eipä sinne makuuhuoneeseen paljoa muuta sitten mahdukaan. Pääsääntöisesti voisi sanoa, että kyllä meillä ihan hyvin nukutaan, vaikka aika monta tekijää samassa huoneessa nukkumisessa onkin.

Ollaan ajateltu, että sitten, kun meidän vauvakin on vähän isompi, niin tytöt pääsevät sitten yhdessä muuttamaan sänkyjensä kanssa toiseen makuuhuoneeseen. Ei olla raaskittu esikoista laittaa yksin nukkumaan toiseen huoneeseen, kun me muut tyypit nukutaan samassa huoneessa ja samassa sängyssäkin. Ja ehkä myös oma lehmä ojassa sen verran, että sitten sitä tarvitsisi juoksennella paljon kauemmas, jos esikoinen tarvitsee halia tai jotain henkistä tukea yöaikaan.

Miten ne nukkumishommat sitten käytännössä?

Ennen vauvan syntymää jo vähän pohdiskelin, että mitenhän me nukutaan sitten kaikki samassa huoneessa. Riippuisi niin paljon vauvasta, että minkälainen nukkuja hän olisi. Että kuka herättää öisin kenetkin, ja nukkuuko tosiaan kukaan. 

Meidän vauva on tähän 3,5kk ikään mennessä ollut kyllä tosi hyvä nukkuja. Ihanaaa! Siitä olen tosi iloinen ja kiitollinen. Hän herää syömään 2-4 kertaa yössä, ja jatkaa heti uniaan. Hänen heräämiset eivät juuri siis lisää omaa väsymystä, koska itsekin saan unen päästä kiinni heti.

Mutta voi esikoista. Viime vuoden puolella kirjoittelinkin täällä esikoisen villeistä öistä, kun hän herää itkemään jotain. Nämä itkeskelyt ovat jatkuneet yhäkin, ei onneksi joka yö, mutta välillä. Ja juu, niihin itkuihin meillä aikuiset herää, vauva onneksi ei. Välillä turhauttaa nuo yöitkeskelyt, kun oh boy sitä itsekin haluaisi nukkua. Mutta eiköhän tämäkin, yöhuutelut, ole vain vaihe, niinkuin pikkulapsiperheessä monet, monet muutkin jutut. Ja olen vähän kartoittanut tutuilta ja muilta, niin suurimmalla osalla samanikäisistä on aika lailla sama vaihe menossa. Huh, ei siis tosiaan mitään vakavaa, vaikka ei myöskään ihanin vaihe.

Ja onnellisin vaihe tässä lapsosten nukkumisessa on tällä hetkellä se, että molemmat käyvät yöunille siinä iltakasin paikkeilla. Hyvät yöt ja muut lirkutukset ja laulelut, ja sinne ne jäävät. Jos vauva on kylläinen, niin häntäkään ei erikseen tarvitse tissitainnutella, vaan molemmat nukahtavat omaan tahtiinsa. Pari päivää sitten kirjoittelinkin tässä, että mikä on tämä oman ajan yhtäkkinen määrä, ihan ihmeellistä!

Tästä vaiheesta siis nautitaan, kyllä!